Vuosi: 2017

Olkaako vai tulkaako?

kirjoittaja

 

Onko Jumalan valtakunnassa oleminen on-off -toimintaa. Onko Kristus ihmisessä joko ”päällä” tai sitten ”pois päältä”? Onko eläminen Jumalan yhteydessä mustaa tai valkoista? Onko pelastuminen uskon kautta päämäärä saavuttaa taivaallinen tila vai onko se vasta alku kasvuun uutena ihmisenä?

Perinteiset raamatunkäännökset esittävät asian usein näin. Ne antavat vaikutelman siitä, että ns. uuden ihmisen pitäisi olla koko ajan täysimittainen ja että kasvulle ei juuri aikaa annettaisi. Esimerkiksi seuraavat Paavalin antamat kehotteet kristityn käyttäytymiselle ja elämiselle näyttävät antavan jyrkän ja kovan käskymäisen viestin heti paikalla samaistua johonkin täydelliseen kohteeseen tai olotilaan.


Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani. (1. Kor. 4:16)

Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1. Kor. 11:1)

Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä. (1. Kor. 14:20)

Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut. (Ef. 4:32)

Olkaa siis Jumalan seuraajia, niin kuin rakkaat lapset, (Ef. 5:1)

Hyvin tärkeitä ja aivan keskeisiä ohjeita kristitylle, mutta kuka kykenee tällaiseen heti uskon lahjan saatuaan? Kuka kykenee täyttämään nämä vaatimukset myöhemminkään?

Alkukielessä on kaikkien em. lihavoitujen sanojen takana termi ginomai (Strong 1096), joka tarkoittaa  prosessinomaista tulemista tai kasvamista tilasta tilaan jotain tavoitetilaa kohti.
Konkordanttinen menetelmä kääntää vastaavat jakeet seuraavasti.

(CLV) 1Co 4:16
I/ am entreating you, then,|become~ imitators of me.

(CLV) 1Co 11:1
|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

(CLV) 1Co 14:20
Brethren, do not |become~ little children in •disposition. But in •evil be |minors, yet in •disposition |become~ mature.

(CLV) Eph 4:32
yet |become~ kind ioto one another, tenderly compassionate, dealing graciously~ among yourselves, according as •God also, in Christ, deals graciously~ with you.

(CLV) Eph 5:1
|Become~, then, imitators of •God, as beloved children,

Lihavoitujen apuverbien ympärillä olevat symbolit (jotka löytyvät suoraan Konkordanttisen Uuden testamentin leipätekstistä) kertovat, että kyseessä on keskeneräistä toimintaa kuvaava verbi ja että verbin pääluokka on ns. middle. Vanhassa kreikassa on vielä tällainen kolmas pääluokka aktiivin ja passiivin lisäksi. Middle -luokassa oleva teonsana ilmaisee, että myös lauseessa oleva subjekti on enemmän tai vähemmän tekemisen kohteena.

Kukin uskosta osallinen voi siis omassa erinomaisessa erilaisuudessaan kasvaa täydentämään yhteistä hengellistä seurakuntaa Jumalan armoon luottaen.
Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä; (Room. 12:4-5)

Eikä minkään ulkoisen kristityn tai kristillisen suunnan mieltymys tuoda esiin uskonnollisuuttaan ulkoisin merkein tai käytöstavoin saa vaikuttaa kristityn kasvuun Kristuksessa omalle paikalleen.
Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua (Kol. 2:18-19)

Uskovan ihmisen elämä on jatkuvaa kasvua, kasvua ja valmentautumista Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden määrään (jolloin suoja erilaisia kristillisiä opintuulia vastaan saavutetaan). Tämän jälkeen vahvistuvat edellytykset kaikin tavoin yksilöllisellä tavalla kasvaa Häneen, joka on pää: Kristukseen! (Ef. 4:13-16)

Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. (1. Kor. 3:6-7)

 

Jaella, saarnata vai leikata oikein?

kirjoittaja

 

Miksi tällainen otsake?
Mitä tällaisten vaihtoehtojen valinnoilla voi olla merkitystä?  Ja missä tapauksessa?
Kyse on lopulta valtavan tärkeästä totuuden sanasta!
Kyse on kansojen apostolin opetustestamenttiinsa kirjaamasta avain-totuudesta, jonka viralliset käännökset esittävät epätarkasti!

Ensin kuitenkin uudesta ihmisestä ja Elämän leivästä. Sana on Leipää. Totuuden sana on sellaista ruokaa, joka antaa kasvua hengelliselle ihmiselle. Totuuden sana on jotain sellaista ruokaa, joka on totta: voimassa tässä ja tänään. Hengellinen ihminen on uusi luomus: uusi ihminen Kristuksessa:
Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17)

Eikä lihaan kohdistuvilla uskonnollisilla toimituksilla, jotka voivat näyttää hyvinkin ”hurskailta” ja vaikuttavilta, ole mitään merkitystä Hänessä, vaikka ”tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.” /Kol_2:23/

Eikä raamatusta löydettäviltä juutalaisperäisillä uskonnollisilla toimituksilla ole meille tänään mitään arvoa Kristuksessa.
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (Gal. 6:15)

Mutta tämä uusi ihminen – joka meidän henkemme liittyneenä Jumalan Henkeen muodostaa – tarvitsee säännöllisesti ravintoa, ja nimenomaan sellaista ravintoa, joka on täytetty armolla ja totuudella. Siis sellaista leipää, jonka ravintokoostumus on oikeanlainen ja joka ei aiheuta vatsanpurua tai muuta heikkoutta uuden ihmisen kasvulle. Tämä ravinto (raamatun ilmoituksesta leikattava ravinne-osuus) tarjotaan meille tänään Paavalin evankeliumissa. Tämä ”leipä” vaikuttaa meidän uuden ihmisen kasvua. Tätä ravintoa meidän tulee säännöllisesti ja toistuvasti nauttia! Emmehän me hylkää leivän syöntiäkään ravitessamme fyysistä kehoamme sillä perusteella, että olemme sitä jo aiemmin syöneet ja että tiedämme, miltä se maistuu!?

—

Siksi Paavali halusi painottaa tätä asiaa opetustestamentissaan Timoteukselle. Hänelle Jumalan Henki ilmoitti selvästi, että tulevina aikoina tapahtuu kristittyjen keskuudessa uskosta luopumista: luopumista hänen evankeliumistaan, sen arvovallasta ja sisällöstä /1. Tim_4:1/. Vaikka meillä on tänään kaikki Kirjoitukset tarjottuna raamatun muodossa /Ps_119:160/, niin paljon siinä on kuitenkin mukana myös pelkästään Israelille suunnattua kirjoitusta. Kun Paavali kirjoittaa

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa. (2. Tim. 2:15)

niin tarkoittaako hän tässä oikein ”väkevästi” hoidettavaa julistustoimintaa? Vai tarkoittaako hän tässä yleisesti ”raamattuun perustuvaa” evankeliointia tai Jumalan sanan muuta eteen päin jakamista? Tällaisen vaikutelman tämä tekstikohta voisi antaa. Voi olla, että jonkin verran näitäkin. Inspiroitu alkukieli puhuu kuitenkin aivan muusta.

Konkordanttinen käännös kuitenkin esittää jakeen alkukielelle uskollisemmin seuraavasti:

(CLV) 2Ti 2:15
Endeavor to present yourself to •God qualified, an unashamed worker, correctly cutting the word of •truth.

Myös Young´s Literal Translation kääntää kohdan totuudenmukaisesti:
be diligent to present thyself approved to God–a workman irreproachable, rightly dividing the word of the truth;

Eli tässä puhutaan Totuuden sanan (Raamatun) oikeasta leikkaamisesta tai osittamisesta niin, että nautitaan sitä leipää, mikä on nykyisen Armon hallintokaudelle tarkoitettu. Vanhassa kreikassa esiintyy tässä takana termi orthotomeo. Sana esiintyy vain tämän yhden kerran Uudessa testamentissa.

Kun ajattelemme raamattua, Jumalan kirjallista ilmoitusta, kokonaisena leipänä, ja sitä, miten Vanhan testamentin osuus on alun perin kirjoitettu Israelin kansalle, samoin kuin Jeesuksen maanpäällisen toiminnan rajoittumista Israelin huoneen kadonneiden lammasten keskuuteen /Matt_15:24/, niin voimme ymmärtää, miten Paavalille (Israelin väliaikaisen hyllytyksen takia) ”jälki-ilmoitettu” ja salassa ollut evankeliumi sisältää jotain aivan erityistä tämän päivän kansojen uskovia varten.

Mikäli Paavalin evankeliumin erinomaisuutta ja totuudellista arvoa /Kol_1:25-26/ tämän päivän ihmiselle ei ymmärretä, niin on suuri vaara ”omistaa” raamatusta sellaista opetusta, joka on suunnattu juutalaiselle kansalle ja eri Jumalan talous- eli hallintokausille. Tältä pohjalta voidaan myös ymmärtää erilaisia kristillisiä suuntia tai lahkoja: niiden opillisia erilaisuuksia, joita kaikkia perustellaan raamatulla. Koskapa Paavalille uskottu evankeliumi ei ole ihmisen mielen mukaista eikä hän ole sitä ihmisiltä (kuten Pietarilta, Jaakobilta tai Johannekselta) saanutkaan, niin siihen tulee ihmisellä luontainen kiusaus lisätä erilaista uskonnollista suoritusvaatimusta muotomenoin ja opetuksin /Gal_1:11-12/.

Toisaalta, kun Paavalin evankeliumin merkitys ja arvo uskonvälineenä käsitetään, niin voidaan koko raamattua turvallisesti hyödyntää /2. Tim_3:16-17/ – tällöin voi myös ns. vankeuskirjeiden (Ef.-Fil.-Kol.) valtava sisältö alkaa avautua aivan uudella tavalla.

 

 

Voiko Jumala tehdä syntiä?

kirjoittaja

 

Kävin raamattupiirissä. Siellä käsiteltiin perimmäisiä kysymyksiä – niin kuin yleensäkin. Toistuvasti nousi nyt kuitenkin synti aiheena esiin: onko se ja se syntiä? Miten sitä voisi vastustaa? Voiko sitä vastustaa?  Miten saan syntini anteeksi? Onko kaikki syntini annettu anteeksi – myös ne tulevat? Erittäin hyviä ja tärkeitäkin kysymyksiä. Sitten, kun heitin kysymyksen: mitä synnillä oikeastaan tarkoitetaan; miten synti määritellään Kirjoitusten so. raamatun pohjalta, niin syntyi hetkellinen hiljaisuus? Ja porukka ikään kuin heräsi termin edessä, ja siitä alkoi hyvä keskustelu.

Noin parikymmentä vuotta sitten silloinen arkkipiispamme otti radiolähetyksessä tämän käsitteen esille ja viittasi Tuomareiden kirjan kohtaan, mistä sanan ”synti” alkuperäinen määritelmä löytyy. Monet muutkin lähteet kyllä varmistavat tämän.

Tässä on synnin ensimmäinen, alkuperäinen määritelmä:

Kaikesta tästä väestä oli seitsemänsataa valiomiestä vasenkätistä; jokainen näistä osasi lingota kiven hiuskarvalleen, hairahtumatta. (Tuom. 20:16)

Tässä Vanhan testamentin kohdassa esiintyy synnin tekemisenä hepreankielinen ilmaisu hetah. Uuden testamentin puolelta löytyy tälle sanatarkka kreikankielinen vastine harmatia.

Synti siis tarkoittaa ohilaukausta, harhalaukasta, riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä tai missausta osua tai päästä maaliin eli päämäärään joka kerta ja täydellisesti kertaakaan ”missaamatta”. Nämä Gideonin asemiehet olivat siis täydellisiä, valiomiehiä sarjassaan, niin kuin tekstikohtakin toteaa.

Yleistäen siis voidaan sanoa syntiä tehtävän esimerkiksi silloin, kun

  • Jalkapallohyökkääjä erehtyy urallaan yhdenkin kerran maalintekotilanteessa, missaa yhdenkin kerran hänelle tarjotun maalintekopaikan, eikä näin ollen täytä täydellisen, ideaalin jalkapalloilijan vaatimusta ja tekee siis syntiä tätä vaatimusta vasten.
  • Projektipäällikkö, joka ei urallaan kykene joka kerta viemään hankettaan rahoituksen, henkilöstön ja muun resurssoinnin puitteissa aikataulun mukaiseen lopputulemaan, ei enää täytä täydellisen, erehtymättömän projektipäällikön vaatimusta ”viimeistä piirtoa myöten”.

Synti tarkoittaa raamatun ilmoituksessa ihmisen heikkoutta ja kyvyttömyyttä toteuttaa Jumalan tahto täydellisesti: joka kerta, kertaakaan menemättä harhaan. Siksi tarvittiin Jumalasta syntynyt, täydellinen ihminen täyttämään lain vaatimukset joka kohdassa, erehtymättömästi ja pienintä piirtoa myöten.

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. (Matt. 5:17-18)

Jeesus täytti meidän puolestamme Jumalan tahdon mukaisen vaatimuksen elämällä täydellisesti Lähettäjänsä tahdon mukaisesti, olemalla kaikessa kuuliainen Isänsä äänelle. Näin Hän viattomana ja virheettömänä Jumalan uhrikaritsana myös kantoi meidän syntimme ristin puulle. Ja tämä kaikki kelpasi Isälle Jumalalle, joka herätti Hänet kuolleista ja korotti oikealle puolelleen taivaissa.

Mikä on sitten tänä päivänä syntiä Jumalaa ja Hänen tahtoa vastaan? Olla uskomatta tähän valtavaan pelastustekoon, jonka Kristus Jeesus meidän puolestamme suoritti ja hankki meille ja koko ihmiskunnalle: sovinnon Jumalan kanssa. Tämä luottamisen puute Häneen on Kirjoitusten mukaan ihmisen synti eli harhaan meno tänä päivänä:
synnin, koska he eivät usko minuun; (Joh 16:9)

Synti voidaan siis määritellä heikkoudeksi ja kyvyttömyydeksi täyttää kaikki vaatimukset täydellisesti ja joka kerta asetetun päämäärän (maalin) saavuttamiseksi. Ts. sen voisi määritellä olevan jotain sellaista, mitä täydellinen erehtymätön ihminen voi tehdä ja toistaa joka kerta siinä onnistuen.

Voiko Jumala sitten tehdä syntiä? Voiko Jumala ”ampua harhaan”? Voiko Jumala jossakin kohden jäädä kykenemättömäksi toteuttamaan suunnitelmaansa, jonka Hän on edeltä laatinut? Voiko Hänen sanansa raueta tyhjiin edes yhdessä kohdin siitä ilmoituksesta ja niistä lupauksista minkä Hän on raamatussa antanut?

Voiko Jumalan suunnitelma koko ihmiskuntaa kohtaan Kristuksen kautta raueta tyhjiin? Voiko Herran Jeesuksen tiedottama päämäärä ”sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman” (Joh. 12:47) raueta tyhjiin eli jäädä saavuttamatta päämääräänsä? Voiko siis Jumala tehdä syntiä?

Ei voi!
Miksi?
Koska Hän on Jumala! Koska Hän on kaikkivaltias ja kaikkivoipa! Koska Hän näin ollen vie kaikki siihen loisteliaaseen päätökseen, jonka Hän on päättänyt Kristuksen Jeesuksen kautta toteuttaa! Vaikka hän ohjaa suunnitelmansa toteutusta erilaisten synkiltäkin näyttävien vaiheiden kautta, niin Hän kuitenkin etenee vääjäämättömästi kohti päämääräänsä: sekä ihmisen, ihmiskunnan ja koko maailmankaikkeuden kohdalla.

Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen (Jes. 46:10)

 

Jumalan talous- eli hallintokaudet

kirjoittaja

 

Oletko miettinyt miten Vanhan Testamentin aika eroaa nykyisestä ajasta?
Oletko miettinyt miten Jeesuksen julkisen toiminnan aika poikkeaa nykyisestä ajasta?
Oletko miettinyt miten Helluntain aika raamatussa eroaa tämän päivän ajasta?
Oletko pohtinut miten Jumalan suhtautuminen kansaansa ja muitten kansojen ihmisiä kohtaan poikkeaa toisistaan em. aikoina?
Oletko miettinyt sitä, että Jumalalla voi olla erityiset hallintomenettelynsä ja -mallinsa, joita Hän kunakin aikana soveltaa uskoviaan ja muita ihmisä kohtaan?
Oletko hämmästellyt ns. kristillisten oppien erilaisuuksia ja ristiriitaisuuksia, mitä koko ajan on tarjolla ja miten niihin haetaan perusteluita pitkin raamatun kokonaisilmoitusta?

Jumalalla on suunnitelma. Näyttää olevan sellainen Suunnitelmien suunnitelma, jota Hän aikataulutetusti toteuttaa maailmanaikojen ja niihin sisältyvien hallinto- eli talouskausien kautta. Se että jokin asia on ollut totta (Totuus tuolloin) Vanhan testamentin aikana ei tarkoita sitä, että se olisi totta myähempinä aikoina. Se mikä on totta (Totuuden sanaa) tänä päivänä löytyy Paavalin välittämän evankeliumin kautta. Siksi sitä kannattaakin suosia.

Toinen keskeinen aikariippuvainen Kirjoitusten käsite (maailmankausien eli aionien lisäksi, /tästä tarkemmin/) liittyy talouskausiin (kreik. oikonomia).
Jumalan talouskaudet tai hallintokaudet kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita hän soveltaa uskoviaan ja maailmaa kohtaan tarkoitusperiensä toteuttamiseksi.
Kukin tällainen hallintokausi rajautuu vallitsevan maailmankauden (kreik. aion) sisälle. Hallintokausien tunnistaminen Kirjoituksissa on ensiarvoisen tärkeää, koska monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia.

Tänään elämme Jumalan Armon hallintokautta, jonka asiamiesvaltuutus ja kirjallinen ilmoittaminen on annettu Paavalille /Ef_3:2-3/. Paavali käyttää siitä myös nimitystä Salaisuuden hallinto /Ef_3:8-11/. Paavali on siis tuonut kirjeissään esiin sen, mitä ylösnoussut Kristus on hänelle ilmestysten kautta ilmoittanut meitä varten ja mikä paljastaa Jumalan siunaavan (tukevan) evankeliumin tämän päivän ihmisille. Kyse ei siis ole Paavalin omasta kirjoittelusta, vaan ylösnousseen Herran Jeesuksen omasta ilmoituksesta meille, tämän päivän ihmisille. Tämän ilmoitustehtävän hän siis valtuutti Paavalille ja vain hänelle. Tämä hallintokausi päättyy, kun Kristuksen ruumiin jäsenmäärä on tullut täyteen /Room_11:25/ ja Kristuksessa kuolleet ja vielä elävät temmataan Herraa vastaan ylös lähiavaruuteen /1. Kor_15:51-55/. Nykyisen armon evankeliumi (joka on kohdistettu kaikille kansoille ja jossa Israelilla ei ole erityisasemaa) kiteytyy Paavalin sanomaan:

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –  ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Nykyistä edeltävää hallintokautta voidaan taas kutsua Siirtymäkauden hallinnoksi, jossa Pietarin julistama evankeliumi juutalaisille astuu hiljalleen taka-alalle, samalla kuin Paavalin julistama evankeliumi nousee etualalle ks. [∼Apt. 9:3-4 – 28:26-28] .

Siirtymä- tai ylimenokauden hallintoa edelsi taas Helluntain hallintokausi, jonka julistamisen avaimet oli annettu Pietarille. Hallintokautta kuvaa se, että Jumalan Israelille luvattu (tuhatvuotinen) Kuningaskunta oli tullut lähelle. Ihmeet ja merkit kuvasivat tätä kautta. Samoin opetuslapsia alettiin varustaa monipuolisella kielitaidolla ns. lähetyskäskyn toteuttamiseksi ja kaikkien kansojen käännyttämiseksi Jeesuksen opetuslapsiksi (Apt. 2:6). Tässä hallintokauden evankeliumissa vaadittiin uskovilta uskon lisäksi myös konkreettisia tekoja.

Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)

Nykyistä Jumalan Armon (salattua) hallintokautta seuraa taas Vihan tai Tuomion hallintokausi, jota esimerkiksi Ilmestyskirja kuvaa ja jota ennen nykyisen talouskauden uskovat pelastetaan (1. Tess.1:10). Tämä tuleva hallintokausi on nykyisen pahan maailmankauden viimeisin hallintokausi, jota kuvaa Jumalan vihan vyörymiset maailman kansojen päälle ja Israelin ahdinko. Vihan hallintookin kuuluu evankeliumi, mutta sen sisältö ja julkistamistapa on erilainen kuin tänään.

Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: ”Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”. (Ilm. 14:6)

Vihan hallinnon jälkeistä Kristuksen tuhatvuotisen, maanpäällisen  Kuningaskunnan aikaa voidaan taas nimittää Jumalan Vanhurkauden hallintokaudeksi, koska Herra Jeesus tuolloin voimallaan ja oikemielisyydellään hallitsee (Israelin kautta ja kanssa) maailmaa ja sen kansoja. Täststä käytetään myös nimitystä Herran Päivä.

Myös Vanha testamentti sisältää lukuisia hallintokausia, jotka ilmentävät Jumalan silloista suhtautumista ja toimintaa kansaansa Israelia ja sen viholliskansoja kohtaan.

Eli yhteenvetona voisi tiivistetysti sanoa, että se mikä on ollut totta ja siis Totuuden sanaa menneisyydessä ei ole sitä välttämättä tänään. Se mikä on totta Jumalan ilmoituksessa tänään – ei ole kaikilta osin voimassa tulevina hallintokausina. Se mikä on yhteistä – ja mikä on totuuden sanan ytimessä – on Jeesus Kristus, mutta Hänen hallintotapansa vaihtelevat hallintokausittain.

Se että Jumala on esiintynyt aikoinaan kiivaana, tänään taas armollisena ja ”hiljaisena tuulen hyminänä”, mutta taas tulevaisuudessa pelottavana, saa koko ajan ihmisten keskuudessa aikaan hämmennystä. Jotkut ovat tässä kohden monesti ihmetelleet, että eikö ”Jeesus Kristus ole sama eilen tänään ja iankaikkisesti?”

(CLV) Hb 13:8
Jesus Christ, yesterday and today, is the Same One iofor the eons also.

Tässä Heprealaiskirjeen kohdassa termin ”sama” takana on alkutekstissä autos, mikä on pronomini, ns. reflektiivinen pronomini, ja joka tässä viittaa Jeesuksen Kristuksen persoonaan ja identiteettiin. Eli kohta kertoo, että Hän on persoonana muuttumaton, mutta se ei suinkaan kiellä sitä, etteivätkö Hänen toiminta- ja hallintotapansa voisi muuttua pelastushistorian ja Jumalan kokonaissuunnitelman toteutumisen edetessä (maailmankausien ja niiden sisältämien hallintokausien kautta) kohti Jumalan asettamaa maalia!

 

Maailmankaudet jonoon

kirjoittaja

 

Ehkäpä valtavin avainkäsite, mikä raamatunkäännösten myötä ajan saatossa on hämärtynyt – elleipä jopa pimentynyt – on maailmankauden käsite! Siihen on vaikuttanut kreikkalainen filosofia, esim. Platon, jonka mukaan tieto on kytköksissä ajattomiin, ikuisiin muotoihin tai ideoihin. Siihen ovat vaikuttaneet myös kirkolliset auktoriteetit, jotka ovat antaneet terminologisen epätarkkuuden siirtyä raamatun käännöksestä toiseen. Vanhoilla perinteillä ja tunnustuskirjoilla lienee myös oma vaikuttavuutensa. Niinpä tänä päivänä tavanomaisista raamatunkäännöksistä löytyvät hokemaluonteiset ilmaisut ”aina ja iankaikkisesti” ja ”iankaikkisesta iankaikkiseen” saavat kyllä (ehkäpä vielä syvällä rintaäänellä vahvistettuna) tavallisessa lukijan tai kuulijan ajatuksen tässä kohtaa pysähtymään. Mistä on oikein kysymys: ajattomuudesta? loputtomuudesta? äärettömyydestä? vai jostain muusta?

Paavali tuo esiin sen, miten tärkeää Jumalan ilmoituksen ymmärtämiselle on tietää sanojen alkuperäiset merkitykset, tietää mitä ne kontekstissaan ja aikanaan ovat tarkoittaneet.

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1.Kor. 14:11)

Maailmankaudet muodostavat aikajatkuvuuden kehyksen Jumalan kokonaisilmoituksen ympärille. Koko Jumalan ilmoitus (raamattu) rajautuu näiden maailmanaikojen sisään. Jumala on suunnitellut ja luonut ne.
Kun raamatunkäännös ilmoittaa:
mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Sf92: Hebr. 1:2)

niin eikö lukijalle tarjota tässä viestiä, että Jumala olisi luonutkin monia maailmoja? ”Ikuisuus” käännös-termiäkään ei ole tässä haluttu käyttää, koska lause kuulostaisi melko hassulta. Perustamisen kohteena ovat alkukielessä kuitenkin aionit eli maailmankaudet tai maailmanajat. Kyseisessäjakeessa tahdotaan kertoa, että Jumala on näiden maailmankausien takana, niin niiden suunnittelussa kuin myös toteuttamisessa! Ja joiden kuluessa Hän toteuttaa suuren suunnitelmansa Kristuksen Jeesuksen kautta.

(CLV) Hb 1:2
in the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka raamatusta löytyy ja joiden varaan ja joille ajanjaksoille Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissa – tämän tarkka sanavastine on olam. Kun puhutaan ainoan Jumalan kunniasta Jeesuksen Kristuksen kautta ”aina ja iankaikkisesti” (Room. 16:28), niin inspiroitu alkukieli käyttää ilmaisua   ”tous aionas ton aionon” eli sanatarkasti suomennettuna ”aionien aioneiden ajan”. Eli tässä puhutaan tulevista maailmankausista, jolloin Jumalan hallinto tulee Kristuksen kautta julkiseksi sekä maan päällä että koko maailmankaikkeudessa.

(CLV) Ro 16:27
to the only, and wise God, through Christ Jesus, be •glory for the eons of the eons. Amen!

—

Raamatussa on tunnistettavissa viisi tällaista aionia, samoin kuin aika ennen aioneja (1. Kor. 2:7, 2. Tim. 1:9, Tiit. 1:2).

Ensimmäinen aioni päättyi raamatun toisen jakeen kuvaukseen (1. Moos. 1:2).

Toinen, muinainen aioni, päättyi vedenpaisumukseen (2. Piet. 2:5).

Kolmatta maailmankautta elämme tänään. Paavali kuvaa tätä aionia ”nykyiseksi pahaksi maailmankaudeksi” (Gal. 1:4). Tämä kolmas kausi taas päättyy pahuuden kypsyttyä kukkaansa, uskosta luopumisen tapahduttua, antikristuksen astuttua esiin ja Israelin ahdingon päätyttyä Messiaansa paluuseen maan päälle, ja sitä seuraavaan kansojen tuomioon (Matt. 13:39, 2. Tess. 2:3, Jes. 26:8, Matt. 25:32-33).

Neljäs maailmankausi seuraa nykyistä ja tarkoittaa Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan aikaa tämän Maan päällä. Kristus ”Kuningasten Kuningas” hallitsee koko maailmaa Israelin kautta. Israel toimii siunauskanavana koko maailmalle (Ef. 1:21). Vanhan testamentin lupaukset Israelille saavat täyttymyksensä.

Viides maailmankausi tulee neljännen päätyttyä ja Suuren valkean valtaistuimen tuomioiden tapahduttua. Tuon ajan kuluessa saavutetaan Kristuksen kautta Jumalan pelastussuunnitelman täyttymys (Room. 11:36) ja sen toteuduttua – ja tämän viimeisen aionin päätyttyä – Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen:

Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:28)

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä