Maailman, ikuisuuden vai aikakauden loppu?

Maailma, ikuisuus, iankaikkisuus, maailmanaika?
Uuden testamentin vanhoissa alkuteksteissä (vanhalla kreikalla kirjoitetuissa käsikirjoituksissa) esiintyy ainoastaan yksi ilmaisu näiden sanojen takana: aioni (ja sen adjektiivimuoto aionion) 199 kertaa. Vanhassa testamentissa sen tarkka heprean sanavastine on olam. Tämän sanan alkuperäinen merkitys tarkoittaa pitkää aikakautta: aikakautta, jolla on alku ja jolla on loppu – siis rajoitettu kesto.

Mutta tavanomaisiin raamatunkäännöksiin tämä aikarajoitteinen ilmaisu on käännetty milloin maailmaksi, milloin iankaikkisuudeksi, milloin ikuisuudeksi, joskus tosin myös maailmanajaksi. Miksi näin epäyhtenäinen käännös eri kohdissa? Miten perimätiedot ja teologiset näkemykset ovat lopulta vaikuttaneet käännöskirjavuuteen? Ja ennen kaikkea, miten tällainen epäjohdonmukaisuus on voinut vaikuttaa oppisisältöihin ja yleensäkin kristillisten lahkojen suhtautumisiin ulkopuolella olevia kohtaan?

Lisäksi esim. sanonnalla ”siirtyi ajasta ikuisuuteen” linkitetään ikuisuus ajattomuuteen, mitä käsitettä ei raamattu ollenkaan tunne. Ns. ajattomuuden idea yhdistettynä Kirjoitusten maailmanaikoihin (so. aioneihin) on tuonut hämmentävän kaaoksen ymmärtää koko Jumalan pelastavaa suunnitelmaa.

Otanpa tässä esille joitakin kohtia Uudesta testamentista, joissa alun perin puhutaan rajallisista aikakausista eli aioneista.

”… mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?”. (Matt. 24:23)

Tässä ei toki tarkoiteta nykyisen maailman katastrofaalista tuhoutumista, vaan nykyisen maailmanajan loppumisesta eli päättymisestä.

hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, (2. Tim 1:9)

Tässä kohtaa kyllä tunnustetaan, että ”ikuisia” (aionisia) aikoja ennenkin on ollut aika, mutta käännössana on sitten harhaanjohtava.

mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Sf.92; Hepr 1:2)

Tämä kohta näyttää taas hassulta, koska siinä väitetään Jumalan luoneet monta maailmaa. Alkukielessä puhutaan aioneista eli aikakausista. Tässä tarkoitetaan sitä, että Jumala on suunnitellut maailmankaudet Kristuksen pelastustyön toteuttamista varten.

korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. (Ef. 1;21)

Tämä jae on taas yhdenmukainen alkutekstin kanssa, koska siinä käy ilmi maailmanaikojen rajallisuus ja peräkkäisyys.

Kun raamatunkäännös puhuu teksteillä ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, niin alkutekstissä puhutaan ”aionien aionista” tai ”aionien aioneista”; näillä tarkoitetaan tulevia maailmankausia, jolloin Jumalan näkyvä hallinto Kristuksen kautta tulee ilmi ja julkiseksi. Ilmaukset ovat analogiset termien ”laulujen laulu” (korkea veisu) tai ”pyhien pyhä” (kaikkein pyhin) kanssa.

Konkordanttinen käännös on kääntänyt tämän avainsanan yhtenäisellä tavalla ja alkuperäismerkityksensä mukaisesti. Ajattelepa noiden kaikkien yo. jakeiden kohdalle johdonmukaisesti käännössana ”ikuinen”, niin miltä jakeiden sisältö kuulostaisi. Ajattelepa sitten jokaiseen paikkaan käännössanaksi ”maailmanaika”, niin tuntuuko jakeiden ilmoitusten sisältö toisenlaiselta?

Mielestäni nämä iankaikkisuus/ ikuisuus –hokemat hämärtävät raamatun perusilmoitusta. Mutta näin ei ole alun perin kirjoitettu, vaan näillä tulkinnoilla on ja on ollut käyttöä ”kirkollisessa” vallankäytössä. Käännössana ei tuo kunniaa Jumalan ja Kristuksen kaiken kattavalle rakkaudelle ja prosessissa olevalle pelastustyölle, vaan siirtää kunniaa ja ratkaisuvaltaa ihmiselle. Se antaa musta-valkoisen ja lopullisen vaikutelman pelastuksesta ihmislähtöisenä toimenpiteenä ja saa horisontit sekaisin ymmärtää raamatun ilmoituksen kokonaiskuvaa.

Jätä kommentti

Ota yhteyttä