Montako kastetta tarvitaan?

Kävin yhdessä raamattupiirissä. Siellä nousi kysymys kasteesta esille. Siitä keskusteltiin ja siitä kyseltiin. Kaste näyttää aina herättävän kysymyksiä. Nimenomaan vesikaste. Onko vesikaste pelastumisen ehto? Ja jos on, niin pitäisikö sen olla upotuskaste? Pitääkö kastaa uskoon tuloa ennen vai sen jälkeen? Voiko käydä kasteella useamman kerran? Vai toimiiko vesikaste tänään vain edellytyksenä rekisteröityä johonkin fyysiseen kirkkokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön?

Johanneksen vesikaste valmisteli Jeesuksen tuloa, sen piti olla merkkinä Israelille heidän Messiaansa tulosta. Jumala lähetti Johanneksen vesikasteen kautta tuomaan Israelin kansalle ennakolta julki, esittelemään heidän Messiaansa, joka tulevaisuudessa tulee kastamaan Pyhällä Hengellä.
Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan.” Ja Johannes todisti sanoen: “Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niin kuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: ‘Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.‘ (Joh. 1:31-33)

Johanneksen kaste julisti Israelille heidän – moneen kertaan Vanhassa testamentissa luvatun – Pelastajansa tuloa. Niinpä Jeesuksen toiminta rajoittuikin tuolloin ainoastaan Jumalan valitun kansan keskuuteen.
Hän vastasi ja sanoi: “Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”. (Matt. 15:24)

Vesikaste, joka upotuskasteena tässä toteutetaan, symboloi myöhempää ”upostusta” Kristuksen Henkeen ja sitä kautta Hengen yhteyteen Hänen kanssaan, Hänen joka tänään on seurakunnan pää. Vesikastetta voidaan näin ollen pitää lupauksena ja Hengen kastetta toteutumisena (lupauksen täyttymisenä). Vesikastetta voitaisiin kuvata myös tulevan varjona, jonka edessä oleva Hengen kaste heittää taaksepäin.

Tänä päivänä vesikaste toimii ainakin edellytyksenä rekisteröitymisessä erilaisiin fyysisiin kristillisiin kirkkokuntiin ja osallisuutta niiden palveluihin. Näinhän se toimi myös ns. Helluntain ja vielä Siirtymäkauden hallintojen /tästä tarkemmin/ aikoina Pietarin johtaman ns. alkuseurakunnan aikana. (Voihan vesikasteen tietysti nähdä myös lupauksena Kristuksen pelastustyön kaiken kattavuuden ulottumisesta aikanaan koko ihmiskunnan osaksi.)

Israel kuitenkin hyllytettiin määräajaksi, ja tämän (edelleen voimassaolevan) tauon ajalle on Jumala meille säätänyt aiemmin salaamansa, so. Vanhassa testamentissa täysin vaietun, Armon talouskauden (Room. 11:11).

Paavali ei laittanut enää juurikaan merkitystä vesikasteelle nykyisellä Armon hallintokaudella; se ei kuulunut hänen opetuksensa perusteisiin. Ylösnoussut Herra ei lähettänyt häntä opettamaan vesikasteesta, vaan sitä Armon evankeliumia, jonka kautta Kristus itse Hengellään kastaa uskovan itseensä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – (1. Kor.1:17)

Paavali kehotti tuntemaan Kristuksen nyt nimenomaan ylösnousseena, koska kirjeiden lukijoiden joukossa oli todennäköisesti myös niitä, jotka olivat tunteneet Jeesuksen hänen lihansa päivinä. Tämä kehotus on tietenkin edelleen voimassa ja korostaa  sitä, miten yhteys Herraan on tänään yhteyttä Häneen Pyhässä Hengessä.
Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. (2. Kor. 5:16)

Kristuksen Henki ”rekisteröi” tänään uskovan Hänen seurakuntaansa ja se on tänään ihmiselle ainoa tunniste yhteydestä Häneen (Room. 8:9).  Ja tässä samassa yhdessä ja yhtenäisessä Hengessä me olemme nyt kastetut Häneen. Olemme saaneet juoda Hänen Henkeään niin kuin myös pukeutua Hänen Henkeensä – siis täysin upotettuina Häneen! Tämä on kirjaimellisesti toteutunut ja totta tänään – eikö tämän pitäisi riittää?
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal. 3:27)

Paavali vahvistaa, että tänään pelkkä kaste Hengessä riittää niin kuin yksi Herrakin.
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:5-6)

Tässä kasteessa me olemme Kristuksessa. Ja Hänessä saamme omistaa myös Hänen kuolemansa kohdallemme.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Kristuksessa saamme omistaa myös Hänen vanhurskautensa: vapaaksi julistuksen synnistä sekä Hänen moitteettomuutensa ja kelvollisuutensa Jumalan edessä.
Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä (1. Kor. 6:11)

Hänessä saamme omistaa tänään myös Hänen elämänsä eli elää uuden ihmisen elämää.
Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:19-20)

Niinpä vesikaste, joka symbolisesti viittasi tulevaan Jumalan kasteeseen Pyhässä Hengessä, on kuitenkin todellisuuden epätäydellinen jäljitelmä. Varjo tai kuva ei itsessään ole mitään. Se on vain epätäydellinen heijastus täydellisestä.

Vanhurskautus – enemmän kuin syntien anteeksianto

Jumala on valinnut Israelin kansojen joukosta omaisuuskansakseen. Heidän ovat ”liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta” (Room. 9:4-5). Israelille Jumala antoi Vanhan testamentin kirjakokoelman ja siihen liittyvät vaatimukset ja lupaukset. Vanhassa testamentissa Hän myös lupasi Israelille ”iankaikkisen” (so. tuhatvuotisen) maan päällisen Kuningaskunnan, jonka kautta he saisivat hallita koko maailmaa ja kaikkia sen kansoja.

Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: “Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana”. (Jes. 2:2-3)

Tuossa edessäpäin olevassa, tällä maapallolla sijaitsevassa, Kuningaskunnassaan he myös suorittavat ”kansojen kansana” ylikansallisen, Herran heille osoittaman tehtäväksiannon: tekemällä kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen (Matt. 28:18).

Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni. Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani. (Jes. 66:18-19)

Tämä on Kuningaskunnan evankeliumia, lupauksia Israelille valinnasta, lupauksia tulevasta siunauksen ajasta maan päällä. Herra luovutti tämän Kuningaskunnan evankeliumin avaimet Pietarille (Matt. 16:13-20). Helluntaina Pietari sitten käytti näitä avaimia, jotka Herra oli hänelle uskonut. Tuolloin oli koittanut aika, jolloin Kuningaskunnan eli Ympärileikkauksen evankeliumi (Gal. 2:7) voitiin avata ja sitä vapaasti julistaa. Jumala vaikutti vielä lyhyen aikaa siunaavasti, Pietarin ja toisten apostolien kautta, Israelin kansan keskuudessa.

Apostoli Pietarin ydinsanoma oli: Jumalan Kuningaskunta maan päälle; tähän kuuluivat julistus parannuksesta (so. mielenmuutoksesta), vesikasteesta ja syntien anteeksiannosta. Pelastumisen ehtona olivat siis nuo kolme vaatimusta. Lisäksi Kuningaskunnan sanomassa voitiin pelastuminen peruuttaa, mikäli henkilö ei voinut kutsumustaansa ja valintaansa tekojen kautta vielä erikseen vahvistaa (toisin kuin Paavali tästä meille opettaa esim. Room. 8:29; Ef. 1:4).
Pyrkikää sen tähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; (2. Piet. 1:10)

Mutta Israel hylkäsi uusitun tarjouksen Jumalan Kuningaskunnasta.
Niinpä Herra aloitti Paavalin kautta jotain aivan uutta!

Paavali julistaakin nyt jokaiselle, joka uskoo, ei vain syntien anteeksiantoa, vaan ylösnousseen Kristuksen jumalallisessa vanhurskaudessa kokonaan syyttömäksi julistamista; siis vapautusta pelkän uskon kautta kaikesta syyllisyydestä ja kaikesta synnistä. Tämä on Jumalan evankeliumi nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/ Enää ei ihmisiä moitita Jeesuksen raa’asta ristiinnaulitsemisesta (Apt. 2:36), vaan sanoma tästä rististä annetaankin tänään meille Jumalan voimaksi (1. Kor. 1:18). Paavalin evankeliumissa ei ole kysymys inhimillisestä uskonnosta miellyttää ja suorittaa Jumalan edessä, vaan ilmaisena lahjana saadusta vanhurskautuksesta. Tässä evankeliumissa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee, vaan mitä Jumala teki. Kun tavanomainen raamatunkäännös kääntää tästä evankeliumista:
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: “Vanhurskas on elävä uskosta”. (Room. 1:17)

niin Konkordanttinen käännös ja Young’s Literal Translation (YLT) kääntävät alkutekstille uskollisemmin:

(CLV) Ro 1:17

For in it God’s righteousness is being revealed~, out of faith for faith, according as it is °written~: “Now the just one by faith shall be living~.”

For the righteousness of God in it is revealed from faith to faith, according as it hath been written, `And the righteous one by faith shall live,’ (YLT)

Eli ”Vanhurskas uskosta on elävä”. Tämän kohdan alkukielinen tutkiminen lienee myös paljastanut eräälle reformaattorille uskonvanhurskauden merkityksen. Eivätkä mitkään lain vaatimukset ole tänään voimassa estämästä Jumalan lahjavanhurskauden todellisuutta. ”Vanhurskas uskosta” merkitsee samaa kuin ”vanhurskautettu uskosta”, koska kyseessä on Jumalan vapauttava kertapäätös Kristuksessa.
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, (Room. 3:21)

Kun Jumalan vanhurskaus oli aiemmin ilmoitettu vaatimuksena kaikkia vastaan, niin se Kristuksen uskon kautta ilmoitetaan tänään lahjana kaikkia varten. Golgata toimi tämän jumalallisen vanhurskautuspäätöksen oikeussalina, siellä Jumala teki Hänet meidän synniksemme (2. Kor. 5:21). Ja vanhurskautettuna (syyttömäksi julistettuina) Hänessä olemme nyt pyhiä, syyttömiä ja moitteettomia Jumalan edessä (Room. 8:1,33-34). Paavalille paljastetaan vielä tämän Jumalan vanhurskautuksen lopullinen kaikenkattavuus ja ulottuvuudet, mikä käy ilmi seuraavista jakeista:

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. (Room. 5:18-19)

Paavali rinnastaa ensimmäisen Aadamin tottelemattomuuden tekoa ja sen laajavaikutteisuutta ihmissukuun siihen, miten Kristuksen (so. viimeisen Aadamin) kuuliaisuuden teko taas tulee vaikuttamaan yhtä laajamittaisesti ihmiskuntaan, mutta aivan toiseen suuntaan; ja tämä kaikki ikään kuin perintönä, meistä riippumatta! Muuten jakeen 19 ”monet” takaa löytyy kreikan polu [Strong G4183], mikä tarkoittaa määristä puhuttaessa paljoutta, mikä käännös paremmin sopisi (myös asiayhteys huomioon ottaen) kyseiseen kohtaan.

Nyt voimme ehkä käsittää, että evankeliumi vanhurskautuksesta pelkän uskon kautta on ylivertaisempi kuin Ympärileikattujen evankeliumi. Ympärileikkaamattomien evankeliumi kohottaa uskovan vapauteen, jota Paavali kutsuu ”Jumalan lasten vapaudeksi” ja joka myös toimii ennusmerkkinä kaiken muun luomakunnan vapauttamisesta (Room. 8:21). Myös Pietarin julistama vesikaste on vaihtunut ihmisen kasteeksi Hengessä yhtenäiseen ruumiiseen Herrassa (Room. 6:3-4; Kol. 2:11-12). Tämä Jumalan oma kaste pätee ja riittää tänä päivänä meille, jotka uskomme.

yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:5)

Ympärileikattujen evankeliumi (eli Kuningaskunnan sanoma) tulee nykytilanteesta huolimatta vielä uudelleen julistettavaksi, kun pakanain täysi luku on tullut sisälle, ja Jumala taas kääntyy omaisuuskansansa puoleen.

Vanhurskautus on kuitenkin vasta alku ja edellytys Isä-lapsi -suhteelle. Vanhurskautus määrittää meidän asemamme Jumalan lapsina. Tämäkin totuus löytyy vain Paavalilta, jonka evankeliumista se on leikattavissa esiin

Opetuslapsi vai hengellinen jäsen?

Opetuslapsi tai oppilas mainitaan moneen kertaan Uudessa testamentissa. Kyseessä ovat Jeesuksen valitsemat juutalaiset seuraajat, joille hän valtuutti isoja asioita. Mutta ei vaan antanut oikeuksia, vaan myös vaatimuksia ja velvoitteita. Ensinnäkin opetuslasten oli omistauduttava uuteen tehtäväänsä siten, että vanha ammatti korvattiin uudella. Oli tehtävä ratkaisu ja lähdettävä mukaan maailmaa valloittamaan.

Rikkaan tuli kirjaimellisesti luopua maallisesta omaisuudestaan ja lähdettävä Jeesuksen perässä kulkemaan.
Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: “Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua”. (Mark. 10:21)

Kaikki entinen oli konkreettisesti jätettävä pois ja lähdettävä seuraamaan Jeesusta.
Ja sen jälkeen hän lähti sieltä ja näki tulliasemalla istumassa publikaanin, jonka nimi oli Leevi, ja sanoi hänelle: “Seuraa minua”. Niin tämä jätti kaikki, nousi ja seurasi häntä. (Luuk. 5:27-28)

Oli valmistauduttava todellisesti kuolemaan, niin kuin Opettajansakin: häpeälliseen ristinkuolemaan.
ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. (Matt. 10:38)

Jeesuksen vaatimukset juutalaisille olivat ehdottoman tiukat.
Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:26)

Muuten edellisen jakeen käännös on virheellinen siinä kohdin, että siinä ei puhuta elämän vihaamisesta, vaan sielun vihaamisesta, jotka ovat alkukielessä kaksi eri sanaa ja merkitystä.
(CLV) Lk 14:26
“If anyone is coming~ tod Me and is not hating his •father and •mother and •wife and •children and •brothers and •sisters, and still more sfhis soul besides, he |can~ not be My disciple.

Seuraavassa Jeesus antaa juutalaisille opetuslapsilleen maailman laajuisen ja kaikkia kansoja koskevan tehtävän.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)

Tässä on taas alkuteksti ei puhu ”maaliman lopusta”, vaan maailmanajan (kreik. aionion) lopusta. Jakeessa tarkoitetaan tulevaa, Israelille luvatun (tuhatvuotisen) Kuningaskunnan aikaa.
CLV Mt 28:19 – Mt 28:20
Going, then, disciple all the nations, baptizing them into the name of the Father and of the Son and of the holy spirit, teaching them to be keeping all, whatever I direct~ you. And |lo~! I/ am with you all the days till the conclusion of the eon! Amen!”

Tulevassa Kuningaskunnassa juutalaisille opetuslapsille annetaan myös valtuudet ja kaikki varustukset toteuttaa em. ns. lähetyskäsky. Vaikka kansojen seurakunnat ovat tässä omineet Israelille tarkoitetun tulevan mission itselleen, niin Jumala ei kuitenkaan ole ollut tällaista toimintaa tukemassa kahteen tuhanteen vuoteen; tämän voi päätellä vaikka tarkastelemalla nykyisen maailman ja sen kansojen tilannetta.

 

Paavalin esittämä seurakuntamalli on taas toisenlainen. Ensinnäkin se on luonteeltaan hengellinen. Siinä jokainen uskova toimii (sijoittuu ja kasvaa) omalla paikallaan Hengessä sellaiseksi uudeksi ihmiseksi, joksi hänet on tarkoitettu.
Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä; (Room. 12: 4-5)

Paavali kuvaa nykyistä seurakuntaa Kristuksen ruumiiksi, jonka päänä toimii itse ylösnoussut Herra Jeesus. Tätä seurakuntaa ei taas kehoteta kiinnittämään huomiota näkyväisiin (ihmeisiin, merkkeihin tai ylipäätänsä maan päällisiin näkyviin asioihin ja tapahtumiin) vaan näkymättömiin (2. Kor.  4:18). Tämän seurakunnan kutsu, rakentuminen ja lupaukset ovat olleet Jumalan salaisuutena Vanhan testamentin ja vielä evankeliumikertomustenkin aikaan.
Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, (Room. 16: 25)

Tässä Kristuksen ruumiissa – johon jokainen uskova on Hengen kasteen kautta liitetty (1. Kor. 12:13) – kukin elää sillä paikalla, mihin Jumala on hänet määrännyt, vaikka oma olo tuntuisikin välillä mitättömältä.
Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä; (1. Kor. 12: 22)

Tässä seurakunnassa kukin jäsen voi toimia juuri sillä paikalla millä sattuu olemaan, kun kutsu tulee.
Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu (1. Kor. 7: 24)

Eikä nyt siis myöskään tarvitse lähteä valloittamaan maailmaa Kristukselle, vaan pitämään tarjolla sovituksen sanaa.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2. Kor. 5: 19-20)

Kun opetuslapsia kehotettiin seuraamaan Jeesusta, niin alkukielessä käytetään termiä akolouthéō, mikä tarkoittaa seurata tai kulkea samaa tietä. Kun Paavali puolestaan kehottaa meitä oleman hänen seuraajiaan niin kuin hän on Kristuksen seuraaja (1. Kor. 11:1), niin alkukieli käyttääkin eri ilmaisua: mimetes, joka taas tarkoittaa imitointia tai matkimista.

Sitten vielä lopuksi hiukan tilastotieteellistä näkökulmaa, joka sanailmentymien vertailun kautta vahvistaa edellisen.
Opetuslapsi on alkukielessä mathetes. Sen esiintymistaajuus ja sen eroavaisuus Paavalin evankeliumin ja muun Uuden testamentin välillä on merkittävä: Paavali ei käytä tätä termiä kertaakaan puhuessaan seurakunnan jäsenistä, eikä muutenkaan – sen sijaan muualla Uudessa testamentissa sana esiintyy peräti 271 kertaa! Ajattelepa tätä.

Jaella, saarnata vai leikata oikein Totuuden sanaa

 

 

Ota yhteyttä