Paavali luokituksen ulkopuolelle

Paavali on tiputettu evankeliumiluokituksen ulkopuolelle. Tänään tunnustetaan neljä evankeliumia: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit. Paavalin evankeliumia ei nähdä edes viidentenä evankeliumina, vaan sille paikalle on nimetty ns. Tuomaan evankeliumi. Ei edes reformaation juhlavuonna kirkkolaitos nostanut hänen sanomansa merkitsevyyttä esiin, vaan reformaattorit (jotka itse asiassa ”löysivät” reformaation juuri Paavalilta) ovat saaneet paistatella julkisuuden valokeiloissa.

Hyvin on Paavali osunut ennustuksessaan oikeaan: ei ole hänen evankeliuminsa myöhemmillä ajoilla kovin suosittu.
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1. Tim. 4:1)

tai eihän tämä ollutkaan Paavalin ennustus, vaan Pyhän Hengen selkeä ilmoitus! 😉

ja edelleen hän toteaa terveen opetuksen sietokyvyn vähenemisen uskovien keskuudessa.
Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)
Saarnasta ja julistamisesta ei tule olemaan puutetta, päin vastoin, vaan terveestä (kreik. hugiaino, Strong 5198) opetuksesta. Tässä Paavali tarkoittaa opin vääristymisestä niin, että hänen opetuksensa mukainen evankeliumin arvo ja esilläpito uskovien keskuudessa käy pieneksi.

Mitä sitten Galatian seurakunnassa aikoinaan oikein tapahtui? Siellä oli nähtävissä ensioireet noihin Paavalin opetustestamentissaan mainitsemiin opillisiin kehityssuuntiin, jotka uskovien keskuudessa saavat enemmän ja enemmän jalansijaa. Ainakin noista jakeista on luettavissa, että viihteellisyys ja kirjoitetun totuuden sanan korvaaminen erilaisilla legendoilla ja teologisilla sepityksillä valtaa alaa.

Galatian tapahtumat saivat aikanaan Paavalin niin huolestumaan, että hän aloittaa kirjeensä korostaen ylivertaista auktoriteettiaan, jonka hän oli kansojen apostolin tehtävään saanut ja saanutpa sen vielä ylösnousseelta Jeesukselta Kristukselta.
Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt. (Gal. 1:1)
Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. (Apt. 26:16)

Eikä hänen evankeliuminsa ollut ihmisen mielen mukaista uskonnollisuutta, joka aina pyrkii hakemaan Jumalan mielisuosiota erilaisin tapakulttuurin tavoin ja suorituksin. Eikä se ollut Pietarille uskottua evankeliumia, jota sävyttivät juutalaiset käytöstavat ja erilaiset vaatimukset (Apt. 2:38; Jaak. 2:14). Vaan kyseessä on Israelin määräaikaisen hyllytyksen (Room. 11) ajaksi kansojen uskoville varattu Armon talouskauden evankeliumi, jonka ylösnoussut ja maailmankaikkeuden ykköspaikalle korotettu Kristus Paavalille nyt ilmestystensä kautta paljasti.
Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Tämän erityisen ilosanoman sisällön ja uuden kohderyhmän ymmärsivät ja hyväksyivät lopulta myös Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka sitten tunnustivat Paavalille myönnetyn erityisvaltuuden ympärileikkaamattomien evankeliumin ilmoittamiselle.
vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille – (Gal. 2:7)

Tämä käännös on epätarkka ja harhaanjohtava. Ja se antaa ymmärtää, että kyse on samasta evankeliumista ja että vain valtuutettu toiminta-alue on eri.  Alkukieli puhuu kuitenkin kahdesta eri evankeliumista käyttäen ilmaisussaan genetiivi- eli omistussijamuotoa.
(CLV) Ga 2:7

But, on the contrary, perceiving that I have been entrusted~ with the evangel of the Uncircumcision, according as Peter of the Circumcision

Eli todetaan kaksi evankeliumia: Paavalin ympärileikkaamattomien evankeliumi ja Pietarin ympärileikattujen evankeliumi. On muitakin raamatunkäännöksiä, jotka kääntävät kohdan sananmukaisesti. Pietari oli aikanaan saanut valtuudet ympärileikattujen evankeliumiin Jeesukselta Hänen lihansa päivinä, kun taas Paavali oli saanut valtuudet ympärileikkaamattomien evankeliumiin ylösnousseelta Kristukselta. Paitsi evankeliumien kohderyhmässä, voimassaolon ajoituksessa niin myös sisällössä on eroavaisuuksia, ytimessä tietenkin molemmissa sama valtuuden antaja: Kristus Jeesus. Pietari myönsi myös myöhemmin Paavalin evankeliumin erilaisuuden omaansa nähden toteamalla: ”niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.”
Mitä sitten Galatian seurakunnassa oikein tapahtui vain muutama vuosi Paavalin julistaman evankeliumin jälkeen?
Seurakuntaelämässä se näkyi rauhan ja ilon hiipumisena uskovien elämässä.
Opetuksessa se näkyi yhden juutalaisperäisen uskonnollisen tavan vaatimuksen ujuttamisessa seurakunnan uskonelämään.

Vain yksi uskonnollinen rituaali, vain yksi hapate sai koko seurakunnan uskonelämän hiipumaan.
Kun tavallinen käännös kertoo tästä uskonnollisten opettajien tuomasta (ehkäpä harmittomaltakin näyttävältä) lisävaatimuksesta seuraavasti.
Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1:8)

niin käännös antaa ymmärtää, että noiden täydentävän opetussuunnan edustajien tarjoama viesti olisi jotenkin vastakkaista siihen nähden, mitä Paavali oli aiemmin heille opettanut. Alkutekstissä löytyy kuitenkin sanan ”vastoin” takaa kreikankielen para [Strong G3844], mikä tarkoittaa ”rinnalla” tai ”ohessa”. Eli kyse Galatian tapauksessa oli sittenkin vain Paavalin evankeliumin rinnalle (ikään kuin lisäyksenä) liitetty opetus, joka sitten hapattavasti vaikutti koko seurakunnan uskonelämään. Eli kyse näyttää todella olevan mitättömän tuntuisesta opetussuunnitelman täydennyksestä.

Jos tämä tapahtui aikoinaan Galatiassa ja siellä vain muutan vuoden sisällä, niin voi kysyä, mikä tällaisten lisäedellytysten opettaminen on liki kahdessa tuhannessa vuodessa päässyt vaikuttamaan hämmentävästi eri kristillisissä kirkkokunnissa ja oppisuunnissa kristittyjen elämään? Kyse ei tietenkään ole siitä, etteikö uskovan pelastuminen ns. iankaikkiseen elämään olisi varma ja taattu, vaan siitä, ettei Kristuksen elämä pääse (tällaisen toisenlaisen evankeliumin kautta) vaikuttamaan sellaista rauhaa ja iloa kuin sen on tarkoitettu meille tekevän.

Jos Paavalin evankeliumille tunnustettaisiin se arvo ja merkitys, mikä sille oikeasti kuuluu, niin luokitukseksi tulisi:
ympärileikkaamattomuuden evankeliumi
ja
ympärileikkauksen evankeliumi.

Ja tuo jälkimmäisen voisi sitten alaluokitella evankeliumeiksi Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen mukaan, koska ne kaikki kuvaavat Jeesuksen maanpäällistä toimintaa Israelin kansan keskuudessa, kukin omasta näkökulmastaan.

Tässä on pohjimmaltaan kysymys Totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta /tästä tarkemmin/. Se mikä on totta eli voimassa tänään ja tässä, löytyy meille suunnatusta kansojen apostolin opetuksessa. Pietarin opetus kohdistui ympärileikattuihin. Näiden sekoittaminen saa aikaan levottomuutta ja hämmennystä, koska evankeliumien sisällöt (oppi pelastuksesta, jumalanpalvelusmenot, teot, toivo eli odotus) poikkeavat toisistaan. Kysymys on tietenkin myös ylösnousseen Kristuksen meille osoittaman evankeliumin vastaanottamisesta.

Kadotus vai menetys?

Kun tavallisissa raamatunkäännöksissä puhutaan kadotukseen tuomitsemisesta, niin inspiroidussa alkukielessä ei ole näiden käännösten takana mitään paikkaa nimeltä ”Kadotus”, vaan käännössanojen takaa löytyvät ainoastaan (tuolloin yleisessä puhekielessä käytetyt) verbit eli teonsanat. Ensimmäinen verbi on katakrino, jonka Konkordanttinen käännös purkaa elementeiksi DOWN-KRINO. Toinen alkukielen ilmaisu, joka toisinaan ja rankasti käännetään ”kadotukseen joutumiseksi” on apollumi, morfeemi-elementeiksi purettuna FROM-WHOLE-LOOSE.

krino tarkoittaa oikeuden asettamista, oikeudellisen ratkaisun tekemistä.
katakrino taas oikeuskäsittelyä, jossa täydellinen tuomari johtaa oikeuskäsittelyä epätäydellisten vertaistensa kohdalla (ikään kuin vastakkaisesti). Tässä oikeuskäsittelyssä tuomarina on täydellinen ihminen, Ihmisen Poika, Jeesus Kristus. Hänelle on Isä Jumala antanut tulevaisuudessa täyden vallan tuomita eläviä ja kuolleita.
Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. (Joh. 5:27)

Kun Paavali toteaa:
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

niin edellä esiintyy lihavoitujen teonsanojan takana alkutekstissä nämä molemmat termit: krino ja katakrino. Paavali antaa tässä ymmärtää, että uskovat ovat koko ajan ”tuomion alla”, nimittäin Jumalan kasvattavan ja kurittavankin oikeaan ohjauksen alla, jota heissä oleva Kristuksen Henki prosessinomaisesti toteuttaa. Uskovat ovat siis tänään Kristuksessa ja Hän ikään kuin heidän rinnallaan vie Henkensä kautta tuota kasvatustyötä eteenpäin. Suuri osa ihmiskunnasta, joka ei kykenekään uskomaan (2. Tess. 3:2), johdatetaan tuntemaan oma tilansa ja Kristuksen sovitustyön merkitsevyys kohdallaan myöhemmän, näkyvän oikeuskäsittelyn (ns. suuren valkean valtaistuimen tuomion) kautta.

Itse asiassa Jeesus antaa tästä tulevasta oikeuskäsittelystä ennakkoesityksen Johanneksen evankeliumin 8. luvussa. Hänen eteensä tuodaan aviorikoksesta yllätetty nainen, jonka kiinniottajat esittivät Mooseksen lakiin vedoten kivitettäväksi. Jeesuksen kysymys heille: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”, osoitti kuitenkin heidän epätäydellisyytensä toimia tuomarina toisen epätäydellisen kohdalla. Edelleen Hänen sanoessaan: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” Jeesus antoi ymmärtää, että Hänelle on annettu valta täydellisenä ihmisenä (Ihmisen Poikana) tuomita ihminen, mutta Hän kieltäytyi tässä ”kuolemantuomiosta” vaan antoi naiselle ”oikeaan ohjauksen tuomion”.

apollumi taas tarkoittaa menettämistä, menehtymistä tai kuihtumista
Konkordanttinen käännös antaa tälle perusmerkityksen lose. Idiomaattisesti se kuitenkin käyttää monesti kolmea englannin kielen sanavastinetta käännöksessään:
lose eli menetettyä tilaa kuvaavana verbinä,
destroy eli menettää peruuttamattomasti, tuhoutua ja
perish eli menehtyä, turmeltua, rikkoontua, kuihtua

Esimerkiksi kohdassa
sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”. (Luuk. 19:10)
(CLV) Lk 19:10
For the Son of •Mankind came to seek and to save the °lost.”

ei ole käännetty ”mikä on joutunut kadotukseen”, koska se kuullostaisi hieman oudolta. Jae kuvaa kuitenkin ihmisen ja ihmiskunnan – Aadamin rikkomuksen tähden – menetettyä tilaa elämänyhteydestä Luojaansa. Samasta ihmiskunnan kelvottomasta, ”kadotetusta” nykytilasta kertoo myös seuraava Psalmin kohta.

Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. (Ps. 14:3)

Seuraavassa jakeessa ”apollumi” taas kuvaa peruuttamatonta menetystä, surmaamista, ei ”kadotukseen joutumista”.
Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: “Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet” (Matt. 2:13)

Seuraavan jakeen alkukielen ”apollumi” kuvaa taas astioiden rikkimenemistä.

Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.” (Matt. 9:17)

Seuraavassa Paavali kehottaa vahvempaa veljeä kiinnittämään huomiota epäjumalille uhratun lihan syömisessä heikomman veljen läsnä ollessa, koska se saattaa vaikuttavaa turmelevasti hänen uskoonsa.
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. (1. Kor. 8:11)

(CLV) 1Co 8:11

For the |weak one is perishing~ also iby your •knowledge; the brother because of whom Christ died.

Seuraava Luukkaan evankeliumin kohta taas puhuu hiuskarvan ”kadotukseen joutumisesta”.
Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa. (luuk. 21:18)

(CLV) Lk 21:18
And a hair o of your •head should by no means be perishing~.


”Joutua Kadotukseen” -termin takaa siis löytyy inspiroidussa alkukielessä nämä kaksi kantailmaisua: katakrino ja apollumi. Ne on jouduttu kielenkäytön selkeyden takia kääntämään tilanteen mukaan monellakin eri nykykielen vastineella niin kuin edellä on käynyt ilmi. Mutta missään kohti ei niiden takaa löydy alkutekstissä ”Kadotus” nimistä paikkaa. Verbejä on aikanaan käytetty tavallisina arkikielen puhesanoina monessakin eri yhteyksissä. Katakrino viittaa tulevaan oikeudelliseen ratkaisuun johtavasta oikeuskäsittelystä, jonka tuomarina on täydellinen ihminen. Apollumi taas kuvaa (jo noiden alkukielen sanaelementtienkin mukaan) menetystä, menetyksen kokemista jossakin asiassa. Esimerkiksi uskomattomat ihmiset kokevat ”iankaikkisen” menetyksen eli maailmanajallisen (kreik. aionion) /tästä tarkemmin/ elämän menettämisen osalta, joka taas tulee uskovien osaksi. Uskomattomat ihmiset nukkuvat raamatun mukaan tuon ajan syvässä kuoleman unessa, kunnes heidät herätetään kuolleista ”katakrinoon” ns. valkean tuomioistuimen käsittelyyn (Ilm. 20:11-15).

Kun hukkaat avaimesi, kadotat sen, joudut kokemaan menetyksen siltä osin, niin etkö ilmaise asiasi toteamalla: ”olen kadottanut avaimeni”; etkä kaanaankielisesti: ”avaimeni on joutunut kadotukseen”?
Sanat sisältävät merkityksiä. Ne muodostavat kielen perusrakenteet. Äidinkieli toimii ajattelumme alustana. Sanat välittävät meidän ajatteluumme mielikuvia, käsitteitä, joita sitten yhdistelemme kuvittelun ja päättelyn keinoin ymmärtääksemme asiakokonaisuuksia ja oppiaksemme uutta. Mutta termien sisällöillä voi olla myös merkityshistoriansa, joka poikkeaa siitä, miten ilmaisu tänä päivänä käsitetään. Siksipä merkitykset ilmaisuille on aina hyvä hakea ja päätellä (mikäli mahdollista) alkuperäisestä kontekstistaan: tässä Uuden testamentin kreikan originaaleista käsikirjoituksista lähtien, eikä vasta käännösvaiheessa, kun inhimilliset vikalähteet (erilaiset teologiset käsitykset, perimätiedot, auktoriteetit tai tunnustuskirjat) pääsevät vaikuttamaan siihen, miten termi lopulta hyväksytysti ”äännestetään” sisään viralliseen, tavanomaiseen käännökseen.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                .

 

 

Ota yhteyttä