Kadotus vai menetys?

Kun tavallisissa raamatunkäännöksissä puhutaan kadotukseen tuomitsemisesta, niin inspiroidussa alkukielessä ei ole näiden käännösten takana mitään paikkaa nimeltä ”Kadotus”, vaan käännössanojen takaa löytyvät ainoastaan (tuolloin yleisessä puhekielessä käytetyt) verbit eli teonsanat. Ensimmäinen verbi on katakrino, jonka Konkordanttinen käännös purkaa elementeiksi DOWN-KRINO. Toinen alkukielen ilmaisu, joka toisinaan ja rankasti käännetään ”kadotukseen joutumiseksi” on apollumi, morfeemi-elementeiksi purettuna FROM-WHOLE-LOOSE.

krino tarkoittaa oikeuden asettamista, oikeudellisen ratkaisun tekemistä.
katakrino taas oikeuskäsittelyä, jossa täydellinen tuomari johtaa oikeuskäsittelyä epätäydellisten vertaistensa kohdalla (ikään kuin vastakkaisesti). Tässä oikeuskäsittelyssä tuomarina on täydellinen ihminen, Ihmisen Poika, Jeesus Kristus. Hänelle on Isä Jumala antanut tulevaisuudessa täyden vallan tuomita eläviä ja kuolleita.
Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. (Joh. 5:27)

Kun Paavali toteaa:
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

niin edellä esiintyy lihavoitujen teonsanojan takana alkutekstissä nämä molemmat termit: krino ja katakrino. Paavali antaa tässä ymmärtää, että uskovat ovat koko ajan ”tuomion alla”, nimittäin Jumalan kasvattavan ja kurittavankin oikeaan ohjauksen alla, jota heissä oleva Kristuksen Henki prosessinomaisesti toteuttaa. Uskovat ovat siis tänään Kristuksessa ja Hän ikään kuin heidän rinnallaan vie Henkensä kautta tuota kasvatustyötä eteenpäin. Suuri osa ihmiskunnasta, joka ei kykenekään uskomaan (2. Tess. 3:2), johdatetaan tuntemaan oma tilansa ja Kristuksen sovitustyön merkitsevyys kohdallaan myöhemmän, näkyvän oikeuskäsittelyn (ns. suuren valkean valtaistuimen tuomion) kautta.

Itse asiassa Jeesus antaa tästä tulevasta oikeuskäsittelystä ennakkoesityksen Johanneksen evankeliumin 8. luvussa. Hänen eteensä tuodaan aviorikoksesta yllätetty nainen, jonka kiinniottajat esittivät Mooseksen lakiin vedoten kivitettäväksi. Jeesuksen kysymys heille: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”, osoitti kuitenkin heidän epätäydellisyytensä toimia tuomarina toisen epätäydellisen kohdalla. Edelleen Hänen sanoessaan: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” Jeesus antoi ymmärtää, että Hänelle on annettu valta täydellisenä ihmisenä (Ihmisen Poikana) tuomita ihminen, mutta Hän kieltäytyi tässä ”kuolemantuomiosta” vaan antoi naiselle ”oikeaan ohjauksen tuomion”.

apollumi taas tarkoittaa menettämistä, menehtymistä tai kuihtumista
Konkordanttinen käännös antaa tälle perusmerkityksen lose. Idiomaattisesti se kuitenkin käyttää monesti kolmea englannin kielen sanavastinetta käännöksessään:
lose eli menetettyä tilaa kuvaavana verbinä,
destroy eli menettää peruuttamattomasti, tuhoutua ja
perish eli menehtyä, turmeltua, rikkoontua, kuihtua

Esimerkiksi kohdassa
sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”. (Luuk. 19:10)
(CLV) Lk 19:10
For the Son of •Mankind came to seek and to save the °lost.”

ei ole käännetty ”mikä on joutunut kadotukseen”, koska se kuullostaisi hieman oudolta. Jae kuvaa kuitenkin ihmisen ja ihmiskunnan – Aadamin rikkomuksen tähden – menetettyä tilaa elämänyhteydestä Luojaansa. Samasta ihmiskunnan kelvottomasta, ”kadotetusta” nykytilasta kertoo myös seuraava Psalmin kohta.

Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. (Ps. 14:3)

Seuraavassa jakeessa ”apollumi” taas kuvaa peruuttamatonta menetystä, surmaamista, ei ”kadotukseen joutumista”.
Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: “Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet” (Matt. 2:13)

Seuraavan jakeen alkukielen ”apollumi” kuvaa taas astioiden rikkimenemistä.

Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.” (Matt. 9:17)

Seuraavassa Paavali kehottaa vahvempaa veljeä kiinnittämään huomiota epäjumalille uhratun lihan syömisessä heikomman veljen läsnä ollessa, koska se saattaa vaikuttavaa turmelevasti hänen uskoonsa.
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. (1. Kor. 8:11)

(CLV) 1Co 8:11

For the |weak one is perishing~ also iby your •knowledge; the brother because of whom Christ died.

Seuraava Luukkaan evankeliumin kohta taas puhuu hiuskarvan ”kadotukseen joutumisesta”.
Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa. (luuk. 21:18)

(CLV) Lk 21:18
And a hair o of your •head should by no means be perishing~.


”Joutua Kadotukseen” -termin takaa siis löytyy inspiroidussa alkukielessä nämä kaksi kantailmaisua: katakrino ja apollumi. Ne on jouduttu kielenkäytön selkeyden takia kääntämään tilanteen mukaan monellakin eri nykykielen vastineella niin kuin edellä on käynyt ilmi. Mutta missään kohti ei niiden takaa löydy alkutekstissä ”Kadotus” nimistä paikkaa. Verbejä on aikanaan käytetty tavallisina arkikielen puhesanoina monessakin eri yhteyksissä. Katakrino viittaa tulevaan oikeudelliseen ratkaisuun johtavasta oikeuskäsittelystä, jonka tuomarina on täydellinen ihminen. Apollumi taas kuvaa (jo noiden alkukielen sanaelementtienkin mukaan) menetystä, menetyksen kokemista jossakin asiassa. Esimerkiksi uskomattomat ihmiset kokevat ”iankaikkisen” menetyksen eli maailmanajallisen (kreik. aionion) /tästä tarkemmin/ elämän menettämisen osalta, joka taas tulee uskovien osaksi. Uskomattomat ihmiset nukkuvat raamatun mukaan tuon ajan syvässä kuoleman unessa, kunnes heidät herätetään kuolleista ”katakrinoon” ns. valkean tuomioistuimen käsittelyyn (Ilm. 20:11-15).

Kun hukkaat avaimesi, kadotat sen, joudut kokemaan menetyksen siltä osin, niin etkö ilmaise asiasi toteamalla: ”olen kadottanut avaimeni”; etkä kaanaankielisesti: ”avaimeni on joutunut kadotukseen”?
Sanat sisältävät merkityksiä. Ne muodostavat kielen perusrakenteet. Äidinkieli toimii ajattelumme alustana. Sanat välittävät meidän ajatteluumme mielikuvia, käsitteitä, joita sitten yhdistelemme kuvittelun ja päättelyn keinoin ymmärtääksemme asiakokonaisuuksia ja oppiaksemme uutta. Mutta termien sisällöillä voi olla myös merkityshistoriansa, joka poikkeaa siitä, miten ilmaisu tänä päivänä käsitetään. Siksipä merkitykset ilmaisuille on aina hyvä hakea ja päätellä (mikäli mahdollista) alkuperäisestä kontekstistaan: tässä Uuden testamentin kreikan originaaleista käsikirjoituksista lähtien, eikä vasta käännösvaiheessa, kun inhimilliset vikalähteet (erilaiset teologiset käsitykset, perimätiedot, auktoriteetit tai tunnustuskirjat) pääsevät vaikuttamaan siihen, miten termi lopulta hyväksytysti ”äännestetään” sisään viralliseen, tavanomaiseen käännökseen.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                .

 

 

20total visits,2visits today

Jätä kommentti

Ota yhteyttä