Ristin kantajasta ristin kannettavaksi

Kun Jeesus aikoinaan esitti kelpoisuusehdot omille opetuslapsilleen, niin ristin tie oli tuolloin edessäpäin. Jokaisen Hänen opetuslapsensa tuli olla valmis seuraamaan häntä tiellä ja olla valmis kärsimään samanlainen häpeäkuolema kuin heidän Mestariaansakin tien päässä odotti.
Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)

Toisinaan kuulee uskovia nimittävän itseään ristin kantajiksi. Onko ilmaisu tänään kuitenkaan oikeasti sovellettavissa? Jeesuksen kehotus aikalaisille, juutalaisille seuraajilleen ajoittui kuitenkin ennen ristiinnaulitsemista, ennen Jumalan sovitusta ristillä. Kehotus ajoittui aikaan, jolloin lähestyttiin koko maailmanhistorian käännekohtaa:  Jumalan sovittaessa Kristuksessa maailman itsensä kanssa. Ilmaisu ”kantaa ristiä” antaa vaikutelman siitä, että erityiselle kärsimyksen tielle on tässä vieläkin lähdettävä. Antaa vaikutelman siitä, että kaikki ei ole sittenkään tullut aikanaan valmiiksi, jotain on jäänyt kesken ja että pakolliset lisäkärsimykset olisi uskovan vielä pelastuakseen kärsittävä. Kärsittävä varmaan on – ei siitä kukaan jää tässä maailmassa osattomaksi – oli ihminen sitten uskossa tai ei. Mutta kristityn ei tarvitse erikseen hakeutua näihin “ristin kantamisen” kärsimyksiin, vaan ne kyllä hänelle automaattisesti suodaan:

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)
CLV) Php 1:29
for to you it is graciously granted, •for Christ’s sake, not only •to be believing on Him, but •to be suffering for His sake also,

Eikö tämä kristitylle suotu kärsimys ole sittenkin Jumalan kasvatusta ja valmennusta siihen, että hän oppisi ja saavuttaisi sen valmiuden, jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Ja nämä kärsimyksethän
ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin (2. Tess. 1:5)

Kuitenkin nämä uskovan osalle suodut kärsimykset vaikuttavat lopulta hänen parhaakseen, koska ne kaikki tapahtuvat Isän Jumalan rakkaudessa ja viisaudessa.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room. 8:17-18)

Palkkiona kodin, läheisten, ammatin ym. jättämisestä ja Jeesuksen fyysiseen seuraamiseen sitoutumisessa oli aikanaan lupaus tulevista papillisista ja hallinnollisista viroista tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: “Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. (Matt. 19:27-29)

Mutta sana rististä pysyi tuolloin vielä salattuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan. Sen avaaminen alkoi Paavalin kautta ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana ja täydentyi hänen viimeisien kirjeittensä välityksellä, kun oli jo siirrytty nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.

Sanoma rististä sen sijaan on inhimillisesti hullutusta, se näyttää typerältä hölmöilyltä maailman silmissä. Mutta tämän tavan Jumala oli suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa käyttöön. Tarjota sitä nimenomaan niille, jotka tuntevat itsensä täysin riittämättömäksi ja kyvyttömiksi täyttämään Jumalan tahtoa. Ja niin tähän tunnustettuun heikkouteen on sitten luvattu Jumalan voima. Jumalan voima tulee ristin sanan kautta osaksi kristityn elämää Kristuksessa.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (Room. 1:18)

Paitsi, että tämä ristin hullutus on koitunut valituille ja ”köyhille” siunaukseksi, niin se tulee tulevaisuudessa koitumaan maailmalle merkiksi siitä, ettei millään lihalla ole lopulta oikeutta kerskailla Jumalan edessä.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 28-29)

Kristuksen ristin sanoman lupaukset ja odotukset huipentuvat seuraavaan lauseeseen, valtavaan sovituksen sanomaan::
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell, and through Him to reconcile all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Se on täytetty! Se on tehty! Kristuksessa olemme Hänen kanssaan liitettyinä eli asetettuina ja istutettuina Hänen ristinkuolemaansa, istutettuina Hänen herättämiseensä ja istutettuina Hänen ylösnousemukseensa, joka tulevaisuudessa tulee myös osaksemme. Paavalin evankeliumin ja Hengen vahvistuksen kautta uskoen voimme tänään täydessä luottamuk­sessa omistaa Hänen kuolemansa, omistaa Hänen herättämisensä kuolleista ja – yhtä johdonmukaisesti – toivossa odottaa tulevaa ylösnousemustamme.

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room 6:5-6)

CLV Ro 6:4 – Ro 6:6
We, then, were entombed together with Him through •baptism into •death, that, even as Christ was roused ofrom among the dead through the glory of the Father, thus we/ also should be walking in newness of life.
For if we have become planted together in the likeness of His •death, nevertheless we shall be of the resurrection also, knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin,

Vanhan ihmisen paikka on ristillä, ristillä Kristuksessa. Uuden ihmisen paikka on Hänen ylösnousemuksessaan, uudessa elämässä Hänessä. Sana rististä on tänään Jumalan voima ihmiselle, ei vaatimus lähteä erikseen kärsimyksen tielle; kyllä sitä meille ilman tilaustakin suodaan. Tärkeää on tänään  tiedostaa se, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

 

 

 

Ehkä – ehkäpä – jos minä ehkä pääsen?

Partikkeli ehkä terminä johonkin teonsanaan liittyneenä on yksi suomen kielen tapaluokista. Se ilmaisee viestijän pitävän käsittelemäänsä asiaa mahdollisena tai todennäköisenä mutta ei varmana. Sen synonyymeinä voidaan pitää partikkeleita kenties, jospa, kai, kukaties.

Käyttääkö Uusi testamentti ja miten usein tällaista epävarmuutta kuvaavaa sanaa tekstissään? Sana ”ehkä” takaa löytyy alkukielen tacha, mutta – se esiintyykin siellä ainoastaan kaksi kertaa! Vaikuttaa siltä, että Uuden testamentin ilmoitukseen ei näytä liittyvän paljoakaan epävarmuutta. Se että tavallisissa käännöksissä tähän epävarmuutta kuvaavaan ilmaisuun törmää selvästi useammin (38-käännöksessä 21 kertaa, 92-käännöksessä 22 kertaa) laittaa epäilemään, esiintyykö tavanomaisissa käännöksissä epätarkkuutta ilmoituksen välittämisessä näiltäkin osin.

Nuo kaksi kohtaa – kaksi ”ehkää” – jotka alkutekstistä löytyvät ovat:

Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. (Room. 5:7)

Sillä ehkäpä hän sen tähden joutui eroamaan sinusta ajaksi, että saisit hänet takaisin iäksi, (Filem. 15)

Noiden edellä vahvennettujen sanojen takaa löytyvät nuo alkutekstin kaksi ”ehkää”. Eikä näissä kummassakaan tapauksessa ole kyse jumalallisen ilmoituksen avainasioista.

Entäpä tuo kolmas ”jos minä ehkä”, joka monesti nousee esiin uskovien taholta ja joka näyttää lisäävän hämmennystä ja epätietoisuutta pelastumisen ja sen varmuuden suhteen? Kun Paavali Filippiläiskirjeessä toteaa.
jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. (Fil. 3:11)

niin ”ehkä” käännössanan takaa löytyykin kreikan pos, mikä on ns. kysyvä adverbi ja ilmaisee millaisella tavalla. Eli Paavali ei aseta omaa tulevaa ylösnousemustaan mitenkään epävarmaksi, vaan hän tässä tuo esiin sen edessään olevan polun tai reitin (hänhän istui tätä kirjoittaessaan roomalaisessa vankilassa) epätietoisuuden, joka hänen kohdallaan sinne (kuolemaan ja ylösnousemukseen) jatkossa johtaa. Mielestäni paremmin alkutekstin ajatusta noudatteleva käännös tässä olisi: ”millä tavalla sitten pääsenkin ylösnousemukseen kuolleista”. Asiayhteys tukee myös tätä, että Paavali puhuu tässä omasta edessä, jäljellä olevasta elämästään ennen kuin hän pääsee lepoon odottamaan omaa ylösnousemustaan. Kun hän heti jatkaa:
Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 3:13-14)

Sekä Konkordanttinen, että Youngs Literal Translation kääntävät em. jakeen sananmukaisesti.
(CLV) Php 3:11
if somehow I should be attaining to the resurrection •that is out from among the dead.

if anyhow I may attain to the rising again of the dead (YLT)

Päinvastoin apostoli on aina korostanut ylösnousemuksen varmuutta ja keskeisyyttä ja sitä, miten se tulisi jokaisella uskovalla olla tietoisena päämääränä, toivona ja odotuksena (1. Kor. 15:12-19; Room. 6:5). Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa.
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

Paavali kuvaa edellä sen katkeamattoman ketjun, eräänlaisen etenevän tila-prosessin, joka uskovan kohdalla on tapahtunut menneessä, on todentunut nykyisyydessä ja toteutuu edelleen jatkumona tulevaisuudessa. Kreikan kielessä esiintyy tässä verbien ”edeltä määrännyt”, ”kutsunut” ja ”kirkastanut” tapaluokkana aoristi, jonka tavalliset käännökset kääntävät yleensä tempus-luokkaisesti imperfektiksi, niin kuin suomalaisissa käännöksissäkin on tehty. Konkordanttinen lingvistiikka tulkitsee kuitenkin aoristin aikariippumattomana faktana, tosiasiana, jossa on mukana kaikki aikaulottuvuudet: mennyt, nykyisyys ja tuleva; ja kääntää näin ollen aoristisen teonsanan aina preesensissä.

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together for the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose

that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, for Him •to be Firstborn among many brethren.

Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tekstiyhteys edellisessä Roomalaiskirjeen tapauksessa tukee myös tätä. Kun ihminen on saanut uskon kautta vastaanottaa tämän lahjan, niin hän saa samalla kerralla omistaa varmuuden siitä, että hänet on Kristuksessa myös edeltä määrätty ja sen seurauksena kutsuttu ja edelleen sen seurauksena Hänessä vanhurskautettu. Ja edelleen hän voi olla vakuuttunut siitä, että viimeinenkin tila: ”kirkastetaan” tai ”tulla kirkastetuksi” tulee yhtä varmasti myös toteutumaan hänen osaltaan. Tätä siis tarkoittaa vanhan kreikan aoristi: se kuuluu pikemminkin tapaluokkaan (modukseen) kuin aikaluokkaan (tempukseen). Suomen kieliopissa se vastaa indikatiivia eli tositapaa eli faktaesitystä. Aoristin voidaan ajatella muuttavan tekemisen tai toimimisen faktaksi eli tosiasiaksi. Edellinen kohta esittää siis alkutekstin mukaisesti kolme ensimmäistä verbiä menneessä aikamuodossa, mutta viimeisen tulevassa aikamuodossa (eikä tietenkään jo tapahtuneena tosiasiana).

Eräs toinen paljon siteerattu kohta, jossa voi myös tuota kreikan aoristin imperfektikäännöstä ”ihmetellä” on:

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16)
(CLV) Jn 3:16

For thus •God loves the world, so that He -°gives His •only-begotten •Son, that everyone •who is believing in Him should not be perishing~, but may be having life eonian.

Eli kun Jumala antoi 2000 vuotta sitten rakkaudestaan ainosyntyisen Poikansa uhrina maailman synnin tähden, niin tämä on tuosta hetkestä alkaen muuttunut voimassaolevaksi asiantilaksi. Eikä vain niin, että Jumala rakasti ja antoi ja jätti sitten maailman oman onnensa ja omien valintojensa varaan. Ei, vaan Jumala toimii koko ajan aktiivisesti Kristuksen Jeesuksen kautta ja rakastaa tänään maailmaa ja antaa Poikansa tänään (ja myös tulevaisuudessa) meidän hyväksemme.

Niin ja epäuskoinen ”ehkä” esiintyy myös toisinaan perinteisten käännösten teonsanoissa luoden niiden päälle epävarmuuden verhon. Esim. kohdassa, jossa ilmoitetaan Jumalan pelastustahto:

 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4) –

tulkitaan Jumalan kaikkivoiva tahto ihmisten pelastumisten ja totuuden tuntemisen suhteen epävarmana. Käännös antaa ymmärtää, että tähän liittyy ehdollisuutta ja jotain sellaista, mikä voi Jumalan tahdon tässä kohden murtaa. Alkuteksti ei esitä tässä kuitenkaan teonsanoja ehdollisina, vaan kuten CLV ja YLT ne kääntävät

(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.
who doth will all men to be saved, and to come to the full knowledge of the truth (YTL)

Eli inspiroidussa alkukielessä ei puhuta tässä konditionaalisesti (ehtotapa) vaan indikatiivisesti (tositapa), Ts. verbien pitää olla: ”pelastuvat” ja ”tulevat” ja ne esiintyvät kreikassa tositapaisissa aoristi-muodoissa, eivätkä ”ehkä-kenties” -muodoissa.

 

 

 

Luciferin legenda

Onko Saatana langennut enkeliruhtinas, niin kuin nykyään on muodissa esittää? Vai onko hän Jumalan luoma mahtiolento, joka osaltaan toimii Hänen pelastussuunnitelmansa toteuttajana pahuuden kautta?
Nykyisin tuodaan esiin paljon sellaista ajatusta kuin Saatana olisi ns. ”Jumalan vahinko”, eli enkeliruhtinas, joka aikoinaan nousi kapinaan Luojaansa vastaan ja sai joukon muita liittolaisia mukaansa. Yhtenä näyttönä tällaisesta pidetään kertomusta Tyyron kuninkaasta (Hes. 28:2-17). Tyyrohan oli aikanaan kukoistava kauppakeskus, johon antiikin maailmankauppa oli keskittynyt. Kuningasta verrattiin loistonsa aikana serafiin, joka sitten ylpistyi. Se että kyseessä oli vain ihminen, käy ilmi jakeesta 2. Toinen kohta, jolla perustellaan Saatanan lankeamista, on Jes. 14:4-12. Se on kuitenkin pilkkalaulu, joka on viritetty Baabelin silloiselle kuninkaalle; tämä taas käy ilmi jakeesta 4.

Monet suorat argumentit puhuvat kuitenkin aivan toista: Saatanan luomisen puolesta. Saatanan nimen takana on heprean Satan, joka tarkoittaa Vastustajaa, eräänlaista Jumalaa opponoivaa, persoonallista Vastavaikuttajaa.

Se, että Saatana on Jumalan Saatana, siis alkuperäinen (alun perin luotu pahaksi ja valehtelijaksi) luomus, selviää jo oikeastaan seuraavista kohdista. Nämä kohdat eivät kaipaa tulkintoja, koska ne tuovat esiin suoraan Saatanan syntyhistorian.
Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. (Joh. 8:44)

Edellisestä jakeesta käy ilmi myös se, että Saatanan olemuksessa ei ole totuutta koskaan ollutkaan, mistä syystä se ei tietenkään ole siinä voinut milloinkaan pysyä, vaan toimii niin kuin sen tehtäväksi on määrätty. Jakeesta käy myös ilmi, miten Saatana toimii myös Totuuden vastavaikuttajana: valheen levittäjänä ja sen alkusyynä. Seuraava jae vielä vahvistaa tämän.
Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. (1. Joh. 3:8)

Saatana toimi Jumalan testaajana ensimmäisten ihmisten kohdalla. Jumala ei siis karkottanut sitä (Saatanaa) paratiisista ihmisen luodessaan, vaan järjesti hänet nimenomaan sinne! Ihminen puolestaan valitsi, Jumalan kiellon vastaisesti, näön ja houkutuksen mukaan Saatanan valheen, karkotettiin paratiisista ja elää nyt ”siipiään koetellen” irti Luojastaan valitsemaansa hyvän ja pahan tiedon aikaa.

Jumala salli Saatanan tulla eteensä esittämään Jobia koskien vaatimuksia, joihin Jumala myös antoi suostumuksensa. Tämäkin kohta osoittaa, että kyse ei ole mistään langenneesta kapinakenraalista (sellaistahan Jumala ei edes päästäisi eteensä ja saatikka esittämään omia vaatimuksiaan), vaan että Jumala ottaa vastuun myös hänestä tässä kohden ja kuulee häntä.
Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi.” Herra sanoi saatanalle: “Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä”. Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti. (Job. 2:5-7)

Saatana ”kiusasi” (kreik. peirazo tarkoittaa testata) Jeesusta erämaassa – nyt sen testausvuorossa oli viimeinen Aadam (ks. 1. Kor.15:45) – ja esitti hänelle kaikki maailman rikkaudet ja lupasi ne hänelle, jos Jeesus kumartaisi häntä (Matt. 4:8-9). Jeesus ei kiistänyt Saatanan hallintaoikeutta maailmaan ja sen rikkauksiin, ks. myös 1. Joh. 5:19.

Saatana tottelee Jeesusta.
Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: ‘Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman’.” Silloin perkele jätti hänet; (Matt. 4:10-11)
Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Minkä teet, se tee pian”. (Joh. 13:27)

Saatana totteli myös Paavalia.
Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi. (1. Tim. 1:20)

Jumalan suunnitelmien edetessä kohti maaliaan Saatana heitetään tulevaisuudessa Maan päälle ja vain yksi – Jumalan valtuuttama – enkeli sitoo sen tuhanneksi vuodeksi!
Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. (Ilm. 12:9)
Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi (Ilm. 20:1-2)

Niin, ja Jumala sallii Saatanan – suunnitelmiensa puitteissa – toimia ja johtaa ihmisiä harhaan tuhansien vuosien ajan, kunnes määräetappi saavutetaan. Eikä Jumala tee tässä syntiä, ei kaikkivaltias Jumala voi mennä harhaan omissa suunnitelmissaan /tästä tarkemmin/. Kyllä Saatana on Jumalan Saatana ja Jumala on Jumala. Hän käyttää myös pahuutta, pimeyttä ja onnettomuuksia oman päämääränsä ja tarkoitusperiensä toteuttamisessa – vaikka  ihminen ei epäuskossaan tätä tajuaisi.

minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän (Jes. 45:7)

Jumalan suunnitelmat ja tiekartat ovat ylivertaiset.
Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne (Jes. 55:9)

Luciferin legenda tekee Saatanasta suuren ja samalla Jumalasta pienen ja kun se tekee Jumalasta heikon ja autettavan, niin se nostaa ihmisen suureksi auttajaksi. Sen sijaan monet raamatun kohdat, jotka viittaavat suoraan Saatanaan nimeltä, puhuvat aivan toista. Ne kertovat Jumalan ylivertaisesta suuruudesta ja voimallisuudesta (Matt. 22:29). Tämänkaltaisten myyttien (kreik. muthos, jolla on perusmerkitys engl. CLOSE, suom. ”sulkea”, ”sulkeutua”) yleistymisen ennusti Pyhä Henki aikoinaan selvästi (1. Tim. 4.1). Paavali vielä muistuttaa toistamiseen tästä asiasta opetustestamentissaan, joka ei suinkaan ole tarkoitettu “ulkona oleville”.

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)

CLV 2Ti 4:3 – 2Ti 4:4
For the era will be when they will not |tolerate~ •|sound teaching, but, •their hearing being tickled~, they will |heap up for themselves teachers in accord with •their own desires,
and, indeed, they will be turning •their hearing away from the truth, yet will be |turned~ aside onto myths.

Tuon kreikan termin muthos voidaan tässä ajatella tarkoittavan sitä, miten uskon ”näkökyky” hämärtyy tai alkaa sulkeutua valolle silloin, kun myytit saavat aikaan totuuden statuksen uskovien mielissä.

 

 

 

 

Ota yhteyttä