Ristin kantajasta ristin kannettavaksi

 

Kun Jeesus aikoinaan esitti kelpoisuusehdot omille opetuslapsilleen, niin ristin tie oli tuolloin edessäpäin. Jokaisen Hänen opetuslapsensa tuli olla valmis seuraamaan häntä tiellä ja olla valmis kärsimään samanlainen häpeäkuolema kuin heidän Mestariaansakin tien päässä odotti.
Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)

Toisinaan kuulee uskovia nimittävän itseään ristin kantajiksi. Onko ilmaisu tänään kuitenkaan oikeasti sovellettavissa? Jeesuksen kehotus aikalaisille, juutalaisille seuraajilleen ajoittui kuitenkin ennen ristiinnaulitsemista, ennen Jumalan sovitusta ristillä. Kehotus ajoittui aikaan, jolloin lähestyttiin koko maailmanhistorian käännekohtaa:  Jumalan sovittaessa Kristuksessa maailman itsensä kanssa. Ilmaisu ”kantaa ristiä” antaa vaikutelman siitä, että erityiselle kärsimyksen tielle on tässä vieläkin lähdettävä. Antaa vaikutelman siitä, että kaikki ei ole sittenkään tullut aikanaan valmiiksi, jotain on jäänyt kesken ja että pakolliset lisäkärsimykset olisi uskovan vielä pelastuakseen kärsittävä. Kärsittävä varmaan on – ei siitä kukaan jää tässä maailmassa osattomaksi – oli ihminen sitten uskossa tai ei. Mutta kristityn ei tarvitse erikseen hakeutua näihin “ristin kantamisen” kärsimyksiin, vaan ne kyllä hänelle automaattisesti suodaan:

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)
CLV) Php 1:29
for to you it is graciously granted, •for Christ’s sake, not only •to be believing on Him, but •to be suffering for His sake also,

Eikö tämä kristitylle suotu kärsimys ole sittenkin Jumalan kasvatusta ja valmennusta siihen, että hän oppisi ja saavuttaisi sen valmiuden, jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Ja nämä kärsimyksethän
ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin (2. Tess. 1:5)

Kuitenkin nämä uskovan osalle suodut kärsimykset vaikuttavat lopulta hänen parhaakseen, koska ne kaikki tapahtuvat Isän Jumalan rakkaudessa ja viisaudessa.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room. 8:17-18)

Palkkiona kodin, läheisten, ammatin ym. jättämisestä ja Jeesuksen fyysiseen seuraamiseen sitoutumisessa oli aikanaan lupaus tulevista papillisista ja hallinnollisista viroista tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: “Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. (Matt. 19:27-29)

Mutta sana rististä pysyi tuolloin vielä salattuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan. Sen avaaminen alkoi Paavalin kautta ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana ja täydentyi hänen viimeisien kirjeittensä välityksellä, kun oli jo siirrytty nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.

Sanoma rististä sen sijaan on inhimillisesti hullutusta, se näyttää typerältä hölmöilyltä maailman silmissä. Mutta tämän tavan Jumala oli suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa käyttöön. Tarjota sitä nimenomaan niille, jotka tuntevat itsensä täysin riittämättömäksi ja kyvyttömiksi täyttämään Jumalan tahtoa. Ja niin tähän tunnustettuun heikkouteen on sitten luvattu Jumalan voima. Jumalan voima tulee ristin sanan kautta osaksi kristityn elämää Kristuksessa.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (Room. 1:18)

Paitsi, että tämä ristin hullutus on koitunut valituille ja ”köyhille” siunaukseksi, niin se tulee tulevaisuudessa koitumaan maailmalle merkiksi siitä, ettei millään lihalla ole lopulta oikeutta kerskailla Jumalan edessä.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 28-29)

Kristuksen ristin sanoman lupaukset ja odotukset huipentuvat seuraavaan lauseeseen, valtavaan sovituksen sanomaan::
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell, and through Him to reconcile all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Se on täytetty! Se on tehty! Kristuksessa olemme Hänen kanssaan liitettyinä eli asetettuina ja istutettuina Hänen ristinkuolemaansa, istutettuina Hänen herättämiseensä ja istutettuina Hänen ylösnousemukseensa, joka tulevaisuudessa tulee myös osaksemme. Paavalin evankeliumin ja Hengen vahvistuksen kautta uskoen voimme tänään täydessä luottamuk­sessa omistaa Hänen kuolemansa, omistaa Hänen herättämisensä kuolleista ja – yhtä johdonmukaisesti – toivossa odottaa tulevaa ylösnousemustamme.

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room 6:5-6)

CLV Ro 6:4 – Ro 6:6
We, then, were entombed together with Him through •baptism into •death, that, even as Christ was roused ofrom among the dead through the glory of the Father, thus we/ also should be walking in newness of life.
For if we have become planted together in the likeness of His •death, nevertheless we shall be of the resurrection also, knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin,

Vanhan ihmisen paikka on ristillä, ristillä Kristuksessa. Uuden ihmisen paikka on Hänen ylösnousemuksessaan, uudessa elämässä Hänessä. Sana rististä on tänään Jumalan voima ihmiselle, ei vaatimus lähteä erikseen kärsimyksen tielle; kyllä sitä meille ilman tilaustakin suodaan. Tärkeää on tänään  tiedostaa se, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

 

 

 

Ehkä – ehkäpä – jos minä ehkä pääsen?

 

Partikkeli ehkä terminä johonkin teonsanaan liittyneenä on yksi suomen kielen tapaluokista. Se ilmaisee viestijän pitävän käsittelemäänsä asiaa mahdollisena tai todennäköisenä mutta ei varmana. Sen synonyymeinä voidaan pitää partikkeleita kenties, jospa, kai, kukaties.

Käyttääkö Uusi testamentti ja miten usein tällaista epävarmuutta kuvaavaa sanaa tekstissään? Sana ”ehkä” takaa löytyy alkukielen tacha, mutta – se esiintyykin siellä ainoastaan kaksi kertaa (Room. 5:7; Fil. 15). Vaikuttaa siltä, että Uuden testamentin ilmoitukseen ei näytä liittyvän paljoakaan epävarmuutta. Se että tavallisissa käännöksissä tähän epävarmuutta kuvaavaan ilmaisuun törmää selvästi useammin (38-käännöksessä 21 kertaa, 92-käännöksessä 22 kertaa) laittaa epäilemään, esiintyykö tavanomaisissa käännöksissä epätarkkuutta ilmoituksen välittämisessä näiltäkin osin.

Nuo kaksi kohtaa – kaksi ”ehkää” – jotka alkutekstistä löytyvät ovat:

Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. (Room. 5:7)

Sillä ehkäpä hän sen tähden joutui eroamaan sinusta ajaksi, että saisit hänet takaisin iäksi, (Filem. 15)

Noiden edellä vahvennettujen sanojen takaa löytyvät nuo alkutekstin kaksi ”ehkää”. Eikä näissä kummassakaan tapauksessa ole kyse jumalallisen ilmoituksen avainasioista.

Entäpä tuo kolmas ”jos minä ehkä”, joka monesti nousee esiin uskovien taholta ja joka näyttää lisäävän hämmennystä ja epätietoisuutta pelastumisen ja sen varmuuden suhteen? Kun Paavali Filippiläiskirjeessä toteaa.
jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. (Fil. 3:11)

niin ”ehkä” käännössanan takaa löytyykin kreikan pos, mikä on ns. kysyvä adverbi ja ilmaisee millaisella tavalla. Eli Paavali ei aseta omaa tulevaa ylösnousemustaan mitenkään epävarmaksi, vaan hän tässä tuo esiin sen edessään olevan polun tai reitin (hänhän istui tätä kirjoittaessaan roomalaisessa vankilassa) epätietoisuuden, joka hänen kohdallaan sinne (kuolemaan ja ylösnousemukseen) jatkossa johtaa. Mielestäni paremmin alkutekstin ajatusta noudatteleva käännös tässä olisi: ”millä tavalla sitten pääsenkin ylösnousemukseen kuolleista”. Asiayhteys tukee myös tätä, että Paavali puhuu tässä omasta edessä, jäljellä olevasta elämästään ennen kuin hän pääsee lepoon odottamaan omaa ylösnousemustaan. Kun hän heti jatkaa:
Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 3:13-14)

Sekä Konkordanttinen, että Youngs Literal Translation kääntävät em. jakeen sananmukaisesti.
(CLV) Php 3:11
if somehow I should be attaining to the resurrection •that is out from among the dead.

if anyhow I may attain to the rising again of the dead (YLT)

Päinvastoin apostoli on aina korostanut ylösnousemuksen varmuutta ja keskeisyyttä ja sitä, miten se tulisi jokaisella uskovalla olla tietoisena päämääränä, toivona ja odotuksena (1. Kor. 15:12-19; Room. 6:5). Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa.
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

Paavali kuvaa edellä sen katkeamattoman ketjun, eräänlaisen etenevän tila-prosessin, joka uskovan kohdalla on tapahtunut menneessä, on todentunut nykyisyydessä ja toteutuu edelleen jatkumona tulevaisuudessa. Kreikan kielessä esiintyy tässä verbien ”edeltä määrännyt”, ”kutsunut” ja ”kirkastanut” tapaluokkana aoristi, jonka tavalliset käännökset kääntävät yleensä tempus-luokkaisesti imperfektiksi, niin kuin suomalaisissa käännöksissäkin on tehty. Konkordanttinen lingvistiikka tulkitsee kuitenkin aoristin aikariippumattomana faktana, tosiasiana, jossa on mukana kaikki aikaulottuvuudet: mennyt, nykyisyys ja tuleva; ja kääntää näin ollen aoristisen teonsanan aina preesensissä.

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together for the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose

that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, for Him •to be Firstborn among many brethren.

Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tekstiyhteys edellisessä Roomalaiskirjeen tapauksessa tukee myös tätä. Kun ihminen on saanut uskon kautta vastaanottaa tämän lahjan, niin hän saa samalla kerralla omistaa varmuuden siitä, että hänet on Kristuksessa myös edeltä määrätty ja sen seurauksena kutsuttu ja edelleen sen seurauksena Hänessä vanhurskautettu. Ja edelleen hän voi olla vakuuttunut siitä, että viimeinenkin tila: ”kirkastetaan” tai ”tulla kirkastetuksi” tulee yhtä varmasti myös toteutumaan hänen osaltaan. Tätä siis tarkoittaa vanhan kreikan aoristi: se kuuluu pikemminkin tapaluokkaan (modukseen) kuin aikaluokkaan (tempukseen). Suomen kieliopissa se vastaa indikatiivia eli tositapaa eli faktaesitystä. Aoristin voidaan ajatella muuttavan tekemisen tai toimimisen faktaksi eli tosiasiaksi. Edellinen kohta esittää siis alkutekstin mukaisesti kolme ensimmäistä verbiä menneessä aikamuodossa, mutta viimeisen tulevassa aikamuodossa (eikä tietenkään jo tapahtuneena tosiasiana).

Eräs toinen paljon siteerattu kohta, jossa voi myös tuota kreikan aoristin imperfektikäännöstä ”ihmetellä” on:

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16)
(CLV) Jn 3:16

For thus •God loves the world, so that He -°gives His •only-begotten •Son, that everyone •who is believing in Him should not be perishing~, but may be having life eonian.

Eli kun Jumala antoi 2000 vuotta sitten rakkaudestaan ainosyntyisen Poikansa uhrina maailman synnin tähden, niin tämä on tuosta hetkestä alkaen muuttunut voimassaolevaksi asiantilaksi. Eikä vain niin, että Jumala rakasti ja antoi ja jätti sitten maailman oman onnensa ja omien valintojensa varaan. Ei, vaan Jumala toimii koko ajan aktiivisesti Kristuksen Jeesuksen kautta ja rakastaa tänään maailmaa ja antaa Poikansa tänään (ja myös tulevaisuudessa) meidän hyväksemme.

Niin ja epäuskoinen ”ehkä” esiintyy myös toisinaan perinteisten käännösten teonsanoissa luoden niiden päälle epävarmuuden verhon. Esim. kohdassa, jossa ilmoitetaan Jumalan pelastustahto:

 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4) –

tulkitaan Jumalan kaikkivoiva tahto ihmisten pelastumisten ja totuuden tuntemisen suhteen epävarmana. Käännös antaa ymmärtää, että tähän liittyy ehdollisuutta ja jotain sellaista, mikä voi Jumalan tahdon tässä kohden murtaa. Alkuteksti ei esitä tässä kuitenkaan teonsanoja ehdollisina, vaan kuten CLV ja YLT ne kääntävät

(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.
who doth will all men to be saved, and to come to the full knowledge of the truth (YTL)

Eli inspiroidussa alkukielessä ei puhuta tässä konditionaalisesti (ehtotapa) vaan indikatiivisesti (tositapa), Ts. verbien pitää olla: ”pelastuvat” ja ”tulevat” ja ne esiintyvät kreikassa tositapaisissa aoristi-muodoissa, eivätkä ”ehkä-kenties” -muodoissa.

 

 

 

Luciferin legenda

 

Onko Saatana langennut enkeliruhtinas, niin kuin nykyään on muodissa esittää? Vai onko hän Jumalan luoma mahtiolento, joka osaltaan toimii Hänen pelastussuunnitelmansa toteuttajana pahuuden kautta?
Nykyisin tuodaan esiin paljon sellaista ajatusta kuin Saatana olisi ns. ”Jumalan vahinko”, eli enkeliruhtinas, joka aikoinaan nousi kapinaan Luojaansa vastaan ja sai joukon muita liittolaisia mukaansa. Yhtenä näyttönä tällaisesta pidetään kertomusta Tyyron kuninkaasta (Hes. 28:2-17). Tyyrohan oli aikanaan kukoistava kauppakeskus, johon antiikin maailmankauppa oli keskittynyt. Kuningasta verrattiin loistonsa aikana serafiin, joka sitten ylpistyi. Se että kyseessä oli vain ihminen, käy ilmi jakeesta 9. Toinen kohta, jolla perustellaan Saatanan lankeamista, on Jes. 14:4-12. Se on kuitenkin pilkkalaulu, joka on viritetty Baabelin silloiselle kuninkaalle; tämä taas käy ilmi jakeesta 4.

Monet suorat argumentit puhuvat kuitenkin aivan toista: Saatanan luomisen puolesta. Saatanan nimen takana on heprean Satan, joka tarkoittaa Vastustajaa, eräänlaista Jumalaa opponoivaa, persoonallista Vastavaikuttajaa.

Se, että Saatana on Jumalan Saatana, siis alkuperäinen (alun perin luotu pahaksi ja valehtelijaksi) luomus, selviää jo oikeastaan seuraavista kohdista. Nämä kohdat eivät kaipaa tulkintoja, koska ne tuovat esiin suoraan Saatanan syntyhistorian.
Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. (Joh. 8:44)

Edellisestä jakeesta käy ilmi myös se, että Saatanan olemuksessa ei ole totuutta koskaan ollutkaan, mistä syystä se ei tietenkään ole siinä voinut milloinkaan pysyä, vaan toimii niin kuin sen tehtäväksi on määrätty. Jakeesta käy myös ilmi, miten Saatana toimii myös Totuuden vastavaikuttajana: valheen levittäjänä ja sen alkusyynä. Seuraava jae vielä vahvistaa tämän.
Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. (1. Joh. 3:8)

Saatana toimi Jumalan testaajana ensimmäisten ihmisten kohdalla. Jumala ei siis karkottanut sitä (Saatanaa) paratiisista ihmisen luodessaan, vaan järjesti hänet nimenomaan sinne! Ihminen puolestaan valitsi, Jumalan kiellon vastaisesti, näön ja houkutuksen mukaan Saatanan valheen, karkotettiin paratiisista ja elää nyt ”siipiään koetellen” irti Luojastaan valitsemaansa hyvän ja pahan tiedon aikaa.

Jumala salli Saatanan tulla eteensä esittämään Jobia koskien vaatimuksia, joihin Jumala myös antoi suostumuksensa. Tämäkin kohta osoittaa, että kyse ei ole mistään langenneesta kapinakenraalista (sellaistahan Jumala ei edes päästäisi eteensä ja saatikka esittämään omia vaatimuksiaan), vaan että Jumala ottaa vastuun myös hänestä tässä kohden ja kuulee häntä.
Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi.” Herra sanoi saatanalle: “Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä”. Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti. (Job. 2:5-7)

Saatana ”kiusasi” (kreik. peirazo tarkoittaa testata) Jeesusta erämaassa – nyt sen testausvuorossa oli viimeinen Aadam (ks. 1. Kor.15:45) – ja esitti se hänelle kaikki maailman rikkaudet ja lupasi ne hänelle, jos Jeesus kumartaisi häntä (Matt. 4:8-9). Jeesus ei kiistänyt Saatanan hallintaoikeutta maailmaan ja sen rikkauksiin, ks. myös 1. Joh. 5:19.

Saatana tottelee Jeesusta.
Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: ‘Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman’.” Silloin perkele jätti hänet; (Matt. 4:10-11)
Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Minkä teet, se tee pian”. (Joh. 13:27)

Ja näin Jeesus, joka johtaa Jumalan suunniteman toteuttamista, käytti Saatanaa, sen pahuuden kautta, ristinkuolemansa valmisteluun:
Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle. Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Minkä teet, se tee pian. (Joh. 13:26-27)

Saatana totteli myös Paavalia.
Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi. (1. Tim. 1:20)

Jumalan suunnitelmien edetessä kohti maaliaan Saatana heitetään tulevaisuudessa Maan päälle ja vain yksi – Jumalan valtuuttama – enkeli sitoo sen tuhanneksi vuodeksi!
Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. (Ilm. 12:9)
Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi (Ilm. 20:1-2)

Niin, ja Jumala on sallinut Saatanan – suunnitelmiensa puitteissa – toimia ja johtaa ihmisiä harhaan tuhansien vuosien ajan, kunnes määräetappi saavutetaan. Eikä Jumala tee tässä syntiä, ei kaikkivaltias Jumala voi mennä harhaan omissa suunnitelmissaan /tästä tarkemmin/. Kyllä Saatana on Jumalan Saatana ja Jumala on Jumala. Hän käyttää myös pahuutta, pimeyttä ja onnettomuuksia oman päämääränsä ja tarkoitusperiensä toteuttamisessa – vaikka  ihminen ei epäuskossaan tätä tajuaisikaan.

minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän (Jes. 45:7)

Jumalan suunnitelmat ja tiekartat ovat ylivertaiset.
Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne (Jes. 55:9)

Luciferin legenda tekee Saatanasta suuren ja samalla Jumalasta pienen ja kun se tekee Jumalasta heikon ja autettavan, niin se nostaa ihmisen suureksi auttajaksi. Sen sijaan monet raamatun kohdat, jotka viittaavat suoraan Saatanaan nimeltä, puhuvat aivan toista. Ne kertovat Jumalan ylivertaisesta suuruudesta ja voimallisuudesta (Matt. 22:29). Tämänkaltaisten myyttien (kreik. muthos, jolla on perusmerkitys engl. CLOSE, suom. ”sulkea”, ”sulkeutua”) yleistymisen ennusti Pyhä Henki aikoinaan selvästi /1. Tim_4:1/. Paavali vielä muistuttaa toistamiseen tästä asiasta opetustestamentissaan, joka ei suinkaan ole tarkoitettu “ulkona oleville”.

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)

CLV 2Ti 4:3 – 2Ti 4:4
For the era will be when they will not |tolerate~ •|sound teaching, but, •their hearing being tickled~, they will |heap up for themselves teachers in accord with •their own desires,
and, indeed, they will be turning •their hearing away from the truth, yet will be |turned~ aside onto myths.

Tuon kreikan termin muthos voidaan tässä ajatella tarkoittavan sitä, miten uskon ”näkökyky” hämärtyy tai alkaa sulkeutua valolle silloin, kun myytit saavat aikaan totuuden statuksen uskovien mielissä.

 

 

 

 

Näkymättömät – todellisia ja pysyviä

 

Raamatussa puhutaan asioista, joita silmä ei näe ja joita voidaan tunnistaa pelkän uskon avulla. Toisaalta raamattu puhuu lupauksista, joita tulee odottaa pitkämielisyydellä eli tulevaan ja toivoon liittyvistä asioista.
Kun Mooses aikoinaan johdatti Israelin kansan vapauteen Egyptin orjuudesta, niin hänen suorituskykynsä tuossa valtavassa operaatiossa perustui Jumalan antamaan uskoon ja yliluonnolliseen, hengelliseen näkökykyyn, koska hän ikään kuin näki ympärillään olevan Jumalan todellisuuden.

Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikään kuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti
. (Hepr. 11:27)
(CLV) Hb 11:27
By faith he left Egypt, not being afraid of the fury of the king, for he is staunch as seeing the Invisible.

”Näkymätön” sanan takaa alkutekstissä löytyy termi aoratos [Strong G517], mikä viittaa johonkin todelliseen, mitä ei fyysisin silmin voida nähdä. Kyse ei em.  tapauksessa voi olla pelkästään tulevaan liittyvästä lupauksesta, koska tilanne oli tuolloin koko ajan päällä. Kyse näyttää olevan samankaltaisesta tilanteesta, jossa Elisan palvelija aikoinaan joutui paniikkiin, nähtyään ylivoimaiselta vaikuttavan vihollisarmeijan edessään. Elisan pyyntö Jumalalle avasi palvelijan silmät näkemään näkymättömän ja läsnäolevan todellisuuden.
Ja Elisa rukoili ja sanoi: “Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi”. Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä. (2. Kun. 6:17)

Tästä, Jumalan läsnä- ja lähellä- olosta, myös apostoli Paavali aikoinaan Areiopagilla julisti ateenalaisille: ”hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme”.

Jumalan näkymätön – mutta vääjäämättömästi kaikkialla läsnä oleva – olemus todentuu näkyväksi Hänen havaittavissa teoissaan. Ihmissilmä, joka rajoittuu fyysiseen havainnointiin, ei luonnostaan kykene havaitsemaan Luojaa muuten kuin Hänen aineellisten luomuksiensa kautta.

Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, (Room. 1:20)
(CLV) Ro 1:20
For His invisible attributes are |descried~ from the creation of the world, being apprehended~ by His •achievements, besides His •imperceptible power and divinity, iofor them •to be defenseless,

Tieteellisen ja objektiivisen tarkastelun Hänen tekojensa suhteen pitäisi johtaa ihminen, ei vain tunnistamaan, vaan myös tunnustaman niiden ylivertaisuus ihmisten omien teknisten tuotoksien suhteen ja myöntämään Hänen tekijänoikeutensa kaikkiiin luomuksiinsa ja koko luomakuntaa kohtaan.

Kun Paavali toteaa, että me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä (2. Kor. 5:7), niin hän haluaa meidän kiinnittävän huomiomme ja luottamuksemme Jumalan läsnäolevaan todellisuuteen ja huolenpitoon. Kun apostoli kirjoittaa
meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor. 4:18)

niin perinteinen käännös kantaa mukanaan ajatuksen ajattomuuden mytologiasta, nimittäin että näkyvät olisivat ajallisia ja näkymättömät taas ns. ajattomia. Näin ei kuitenkaan ole alun perin kirjoitettu, vaan
”ajallinen” käännössanan takaa löytyy kreikan próskairos, mikä tarkoittaa hetkellistä, tämänhetkistä ja tilapäistä, kun taas ”iankaikkinen” termin takana on alkukielen aionion, mikä puolestaan tarkoittaa maailmanajallista, pitkäaikaista ja pysyväisluonteista.
Tunteet ja mielialat meillä ovat hetkellisiä ja vaihtelevia, eikä niitä pitäisi jäädä tarkkailemaan, vaan pysyä kiinni hengellisen ihmisen, uuden luomuksen todellisuudessa Kristuksessa Jeesuksessa. Konkordanttinen menetelmä kääntääkin eo. jakeen seuraavasti.
(CLV) 2Co 4:18
at our not noting •what is being observed~, but •what is not being observed~, for •what is being observed~ is temporary, yet what is not being observed~ is eonian.

Tiedemaailma on mielestäni joutunut jo tunnustamaan tätä: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9). Tiedemiehet ovat tänään yksimielisiä siitä, että havaitsemme universumista vain 5%, kun valtaosa 95% on piilossa, näkymättömissä. Yli 20. vuoden ajan on etsitty (isolla rahalla ja muulla resurssilla) havaintoja tuosta ns. pimeästä aineesta ja energiasta, mutta siitä ei ole onnistuttu saamaan yhtäkään hiukkashavaintoa! Se vaan näyttää olevan ihmisen tavoittamattomissa /tästä tarkemmin/

Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. (1. Kor. 2:10)

 

Kirjoitukset summautuneet täyteen

 

Jumalan antama Kirjallinen ilmoitus ihmiselle on tullut valmiiksi, nimittäin liki 2000 vuotta sitten. Se on tullut täydelliseksi Paavalin viimeisten kirjeiden ilmestyttyä. Kyse on Herran Jeesuksen paljastuksesta, Hänen omasta ilmoituksestaan, joka on voimassa tänään ja tässä (siis totta ja todellista) kansojen uskoville. Tämä viesti on ollut aiemmin salattuna Jumalassa ja paljastettiin vasta Israelin hylättyä Messiaansa (Room. 11:25). Loppuosa kokonaisilmoituksesta on toimitettu kirjallisesti Paavalin kirjeiden kautta (Jumalan totuuden sanan summautuessa näin täyteen; Ps. 119:160), eivätkä ne tarvitse enää lisäyksiä (Gal. 1:8), jotka päinvastoin (siunauksen tuottamisen sijasta) voivatkin aiheuttaa uskonelämään epävarmuutta, rauhattomuutta ja ilottomuutta niin kuin Galatian seurakuntalaisille aikoinaan kävi.

Koska Sana ei itse voinut tulla lihaksi toistamiseen eikä Herra ylösnousemusolemuksessaan enää voinut itse tulla fyysisesti Maan päälle – niin kuin Hän aiemmin toimi Israelin keskuudessa – Hänen oli valittava siihen ”lihallinen” työväline, joka myös joutuisi paljon kärsimään Hänen tähtensä. Työväline, joka jatkaisi Hänen opetustyönsä loppuun asti. Sana apostoli tarkoittaa edustajaa – Paavali toimi siis näin suurella valtuudella: ylösnousseen Herran erityisilmoituksen vastaanottajana ja edelleenvälittäjänä ja vieläpä ainoana tällaisena.

Mutta Herra sanoi hänelle: “Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden”.
(Apt. 9:15-16)
CLV Ac 9:15 – Ac 9:16
Yet the Lord said tod him “|Go~, tfor he/ is a choice instrument of Mine, •to bear My •name sibefore both the nations and kings, besides the sons of Israel,
for I, Hänen/ shall be intimating to him how much he |must be suffering for My •name’s sake.”

käännössana ”ase” on kreikassa skeuos, mikä tarkoittaa instrumenttia, työvälinettä, nykykielellä myös kuljetusvälinettä ja viestintää.
Paavalin voidaan siis ajatella toimineen ylösnousseen Kristuksen ”viestintävälineenä” Hänen paljastaessaan apostolilleen ilmestystensä kautta Kirjoituksen loppuosan, sen aiemmin salattuna olleen (kansoja koskevan) osuuden, jolla Jumalan kirjallinen ilmoitus saavutti lopullisen täyttymyksensä.

Eivätkä Paavalin kärsimykset olleet näin ollen vain hänen omia kärsimyksiään, vaan ne olivat itse asiassa myös Kristuksen puuttuvia kärsimyksiä, joiden lopputulemana meillä on nyt erityinen ja ajankohtainen ympärileikkaamattomuuden evankeliumi eli Paavalin evankeliumi (Gal. 2:7). Paavali kärsi palvelutehtävässään lihassa Kristuksen sijasta niin kuin Konkordanttinen käännös (ja muutama muukin) asian sanatarkasti ilmaisevat. Tämän hän myös toteaa yhdessä viimeisimmistä vankilakirjeissään.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta (Kol. 1:24)
(CLV) Col 1:24
I am now rejoicing in my •sufferings fors you, and am filling up in my flesh, in His stead, the deficiencies of the afflictions of •Christ, fors His •body, which is the ecclesia

Edelleen apostoli jatkaa.
jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. (Kol. 1:25-27)

(CLV) Col 1:25
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me iofor you, to complete the word of God

Paavali ei suinkaan tässä tarkoita täydellistä sanan julistusta, vaan
”täydellisesti julistaakseni” ilmaisun takana on alkukielessä verbi plerosai, mikä tarkoittaa täydelliseksi saattamista, täydellistämistä, totuuden sanan summauttamista täydeksi, niin kuin tekstiyhteyskin antaa ymmärtää. Tämä täydellisyys ei siis vielä ollut tullut tiedoksi seurakunnalle Paavalin ensimmäisten kirjeiden aikana, jolloin elettiin vielä ns. Siirtymäkauden hallintoa /tästä tarkemmin/. Siitä annettiin kyllä tuolloin lupaus (1. Kor. 13:10), joka toteutui Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyessä Paavalin viimeisten kirjeiden kautta.
Kreikan pleroma tarkoittaa komplementtia, täydennystä ja lisäystä, jolla asia, tilanne tai joukko saadaan täydelliseksi, päämäärän mukaiseksi.

Tänään, Jumalan Armon talouskautena, voimassa oleva seurakuntaa (Kristuksen ruumista) koskeva opetus ja ohjeistus sisältyy kansojen apostolin kirjeisiin (tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö Jumala voisi soveltaa uskoviinsa myös erityistä henkilökohtaista ohjausta ja rohkaisua). Paavalin evankeliumin tuntemisen kautta on sitten myös turvallista hyödyntää muuta raamattua (2. Tim. 3:16-17).
Tukeutuminen apostoli Paavalin opetukseen ja evankeliumiin on samalla luottamista ylösnousseen Herran Jeesuksen evankeliumiin tämän päivän ihmiselle.
Paavalin erityisen arvovallan, aseman ja opetuksen vähättely tarkoittaa taas Herran Jeesuksen meille antaman Armon evankeliumin aliarvostamista.

Paavalin evankeliumia ei näin ollen voida päätellä suorana jatkumona Vanhan testamentin kirjoituksista ja lupauksista, tai ns. evankeliumikertomuksista tai muusta Israelille suunnatusta tekstistä, ikään kuin niistä alkaen nykyinen Armon evankeliumi vähitellen “lineaarisesti” aukeaisi ja paljastuisi. Ei, sillä sehän oli täysin salattuna ja vaiettuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan ja paljastettiin ”putkautettiin yllättäen esiin” vasta Israelin hylätessä Messiaansa. Siksipä sen sisältökin on monissa kohdin poikkeava ja ainoalaatuinen. Siksipä se ainoana julistaa ihmisen pelastumista yksin armosta, pelkän uskon kautta. Siksipä se näin tarjoaa täyden lohdun Jumalan edessä riittämättömyyttä kokevalle ihmiselle.

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä