Paavali luokituksen ulkopuolelle

 

Paavali on tiputettu evankeliumiluokituksen ulkopuolelle. Tänään tunnustetaan neljä evankeliumia: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit. Paavalin evankeliumia ei nähdä edes viidentenä evankeliumina, vaan sille paikalle on nimetty ns. Tuomaan evankeliumi. Ei edes reformaation juhlavuonna 2017 kirkkolaitos nostanut hänen sanomansa merkitsevyyttä esiin, vaan reformaattorit (jotka itse asiassa ”löysivät” reformaation juuri Paavalilta) ovat saaneet paistatella julkisuuden valokeiloissa.

Hyvin on Paavali osunut ennustuksessaan oikeaan: ei ole hänen evankeliuminsa myöhemmillä ajoilla kovin suosittu.
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1. Tim. 4:1)

tai eihän tämä ollutkaan Paavalin ennustus, vaan Pyhän Hengen selkeä ilmoitus! 😉

ja edelleen hän toteaa terveen opetuksen sietokyvyn vähenemisen uskovien keskuudessa.
Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)
Saarnasta ja julistamisesta ei tule olemaan puutetta, päin vastoin, vaan terveestä, tervehdyttävästä (kreik. hugiaino, Strong 5198) opetuksesta. Tässä Paavali tarkoittaa opin vääristymistä niin, että hänen opetuksensa mukainen evankeliumin arvo ja esilläpito uskovien keskuudessa käy pieneksi.

Mitä sitten Galatian seurakunnassa aikoinaan oikein tapahtui? Siellä oli nähtävissä ensioireet noihin Paavalin opetustestamentissaan mainitsemiin opillisiin kehityssuuntiin, jotka uskovien keskuudessa saavat enemmän ja enemmän jalansijaa. Ainakin noista jakeista on luettavissa, että viihteellisyys ja kirjoitetun totuuden sanan korvaaminen erilaisilla legendoilla ja teologisilla sepityksillä valtaa alaa.

Galatian tapahtumat saivat aikanaan Paavalin niin huolestumaan, että hän aloittaa kirjeensä korostaen ylivertaista auktoriteettiaan, jonka hän oli kansojen apostolin tehtävään saanut ja saanutpa sen vielä ylösnousseelta Jeesukselta Kristukselta.
Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt. (Gal. 1:1)
Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. (Apt. 26:16)

Eikä hänen evankeliuminsa ollut ihmisen mielen mukaista uskonnollisuutta, joka aina pyrkii hakemaan Jumalan mielisuosiota erilaisin tapakulttuurin tavoin ja suorituksin. Eikä se ollut Pietarille uskottua evankeliumia, jota sävyttivät juutalaiset käytöstavat ja erilaiset vaatimukset (Apt. 2:38; Jaak. 2:14). Vaan kyseessä on Israelin määräaikaisen hyllytyksen (Room. 11) ajaksi kansojen uskoville varattu Armon talouskauden evankeliumi, jonka ylösnoussut ja maailmankaikkeuden ykköspaikalle korotettu Kristus Paavalille nyt ilmestystensä kautta paljasti.
Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Tämän erityisen ilosanoman sisällön ja uuden kohderyhmän ymmärsivät ja hyväksyivät lopulta myös Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka sitten tunnustivat Paavalille myönnetyn erityisvaltuuden ympärileikkaamattomien evankeliumin ilmoittamiselle.
vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille – (Gal. 2:7)

Tämä käännös on epätarkka ja harhaanjohtava. Ja se antaa ymmärtää, että kyse on samasta evankeliumista ja että vain valtuutettu toiminta-alue on eri.  Alkukieli puhuu kuitenkin kahdesta eri evankeliumista käyttäen ilmaisussaan genetiivi- eli omistussijamuotoa.

(CLV) Ga 2:7
But, on the contrary, perceiving that I have been entrusted~ with the evangel of the Uncircumcision, according as Peter of the Circumcision

Eli todetaan kaksi evankeliumia: Paavalin ympärileikkaamattomuuden evankeliumi (kansoille suunnattu) ja Pietarin ympärileikkauksen evankeliumi (Israelille suunnattu). On muitakin raamatunkäännöksiä, jotka kääntävät kohdan sananmukaisesti. Pietari oli aikanaan saanut valtuudet ympärileikattujen evankeliumiin Jeesukselta Hänen lihansa päivinä, kun taas Paavali oli saanut valtuudet ympärileikkaamattomien evankeliumiin ylösnousseelta Kristukselta. Paitsi evankeliumien kohderyhmässä, voimassaolon ajoituksessa niin myös sisällössä on eroavaisuuksia, ytimessä tietenkin molemmissa sama valtuuden antaja: Kristus Jeesus. Pietari myönsi myös myöhemmin Paavalin evankeliumin erilaisuuden omaansa nähden toteamalla: ”niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.”
Mitä sitten Galatian seurakunnassa oikein tapahtui vain muutama vuosi Paavalin julistaman evankeliumin jälkeen?
Seurakuntaelämässä se näkyi rauhan ja ilon hiipumisena uskovien elämässä.
Opetuksessa se näkyi yhden juutalaisperäisen uskonnollisen tavan vaatimuksen ujuttamisessa seurakunnan uskonelämään.

Vain yksi uskonnollinen rituaali, vain yksi hapate sai koko seurakunnan uskonelämän hiipumaan.
Kun tavallinen käännös kertoo tästä uskonnollisten opettajien tuomasta (ehkäpä harmittomaltakin näyttävältä) lisävaatimuksesta seuraavasti.
Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1:8)

niin käännös antaa ymmärtää, että noiden täydentävän opetussuunnan edustajien tarjoama viesti olisi jotenkin vastakkaista siihen nähden, mitä Paavali oli aiemmin heille opettanut. Alkutekstissä löytyy kuitenkin sanan ”vastoin” takaa kreikankielen para [Strong G3844], mikä tarkoittaa ”rinnalla” tai ”ohessa”. Eli kyse Galatian tapauksessa oli sittenkin vain Paavalin evankeliumin rinnalle (ikään kuin lisäyksenä) liitetty opetus, joka sitten hapattavasti vaikutti koko seurakunnan uskonelämään. Eli kyse näyttää todella olevan mitättömän tuntuisesta opetussuunnitelman täydennyksestä.

Jos tämä tapahtui aikoinaan Galatiassa ja siellä vain muutan vuoden sisällä, niin voi kysyä, mikä tällaisten lisäedellytysten opettaminen on liki kahdessa tuhannessa vuodessa päässyt vaikuttamaan hämmentävästi eri kristillisissä kirkkokunnissa ja oppisuunnissa kristittyjen elämään? Kyse ei tietenkään ole siitä, etteikö uskovan pelastuminen ns. iankaikkiseen elämään olisi varma ja taattu, vaan siitä, ettei Kristuksen elämä pääse (tällaisen toisenlaisen evankeliumin kautta) vaikuttamaan sellaista rauhaa ja iloa kuin sen on tarkoitettu meille tekevän.

Jos Paavalin evankeliumille tunnustettaisiin se arvo ja merkitys, mikä sille oikeasti kuuluu, niin luokitukseksi tulisi:
ympärileikkaamattomuuden evankeliumi
ja
ympärileikkauksen evankeliumi.

Ja tuo jälkimmäisen voisi sitten alaluokitella evankeliumeiksi Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen mukaan, koska ne kaikki kuvaavat Jeesuksen maanpäällistä toimintaa Israelin kansan keskuudessa, kukin omasta näkökulmastaan.

Tässä on pohjimmaltaan kysymys Totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta /tästä tarkemmin/. Se mikä on totta eli voimassa tänään ja tässä, löytyy meille suunnatusta kansojen apostolin opetuksessa. Pietarin opetus kohdistui ympärileikattuihin. Näiden sekoittaminen saa aikaan levottomuutta ja hämmennystä, koska evankeliumien sisällöt (oppi pelastuksesta, jumalanpalvelusmenot, seurakuntamalli, teot, toivo eli odotus) poikkeavat toisistaan. Kysymys on tietenkin myös ylösnousseen Kristuksen meille osoittaman evankeliumin vastaanottamisesta.

 

Kadotus vai menetys?

 

Miten paljon tämän “kadotukseen joutumisen” pelko on hämmentänyt ja pelottanut ihmisiä?
Minkälainen vaikutus “iankaikkisen kadotuksen” julistamisella on oikeastaan ollut (ja on edelleen) ihmisiin?
Miten kirkollisilla ja muilla “hengellisillä” auktoriteeteilla on ollut vaikutusta “kadotus” -opin syntymiseen?
Miten Jumalan kaikkivoipaa rakkautta voi “ikuisen kadotuksen” opetusta vasten ymmärtää?
Tunnistavatko Kirjoitukset oikeasti lainkaan tällaista “piinapaikkaa”?
Onko lopultakin kyse suuresta valheesta, jolle uskonnollisen vallankäytön pönkittänä on rakennettu “totuuden status”?
Oletko itse joutunut käymään painia tämän asian kanssa?

Kun tavallisissa raamatunkäännöksissä puhutaan kadotukseen tuomitsemisesta, niin inspiroidussa alkukielessä ei ole näiden käännösten takana mitään paikkaa nimeltä ”Kadotus”, vaan käännössanojen takaa löytyvät ainoastaan (tuolloin yleisessä puhekielessä käytetyt) verbit eli teonsanat. Ensimmäinen verbi on katakrino, jonka Konkordanttinen käännös purkaa elementeiksi DOWN-KRINO. Toinen alkukielen ilmaisu, joka toisinaan ja rankasti käännetään ”kadotukseen joutumiseksi” on apollumi, morfeemi-elementeiksi purettuna FROM-WHOLE-LOOSE.

krino tarkoittaa oikeuden asettamista, oikeudellisen ratkaisun tekemistä.
katakrino taas oikeuskäsittelyä, jossa täydellinen tuomari johtaa oikeuskäsittelyä epätäydellisten vertaistensa kohdalla (ikään kuin vastakkaisesti). Tässä oikeuskäsittelyssä tuomarina on täydellinen ihminen, Ihmisen Poika, Jeesus Kristus. Hänelle on Isä Jumala antanut tulevaisuudessa täyden vallan tuomita eläviä ja kuolleita.
Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. (Joh. 5:27)

Kun Paavali toteaa:
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

niin edellä esiintyy lihavoitujen teonsanojan takana alkutekstissä nämä molemmat termit: krino ja katakrino. Paavali antaa tässä ymmärtää, että uskovat ovat koko ajan ”tuomion alla”, nimittäin Jumalan kasvattavan ja kurittavankin oikeaan ohjauksen alla, jota heissä oleva Kristuksen Henki prosessinomaisesti toteuttaa. Uskovat ovat siis tänään Kristuksessa ja Hän ikään kuin heidän rinnallaan vie Henkensä kautta tuota kasvatustyötä eteenpäin. Suuri osa ihmiskunnasta, joka ei edes kykene uskomaan (2. Tess. 3:2), johdatetaan tuntemaan oma tilansa ja Kristuksen sovitustyön merkitsevyys kohdallaan myöhemmän, näkyvän oikeuskäsittelyn (ns. Suuren valkean valtaistuimen tuomion) kautta.

Itse asiassa Jeesus antaa tästä tulevasta oikeuskäsittelystä ennakkoesityksen Johanneksen evankeliumin 8. luvussa. Hänen eteensä tuodaan aviorikoksesta yllätetty nainen, jonka kiinniottajat esittivät Mooseksen lakiin vedoten kivitettäväksi. Jeesuksen kysymys heille: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”, osoitti kuitenkin heidän epätäydellisyytensä toimia tuomarina toisen epätäydellisen kohdalla. Edelleen Hänen sanoessaan: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” Jeesus antoi ymmärtää, että Hänelle on annettu valta täydellisenä ihmisenä (Ihmisen Poikana) tuomita ihminen, mutta Hän kieltäytyi tässä ”kuolemantuomiosta” vaan antoi naiselle ”oikeaan ohjauksen (krino) tuomion”.

apollumi taas tarkoittaa menettämistä, menehtymistä tai kuihtumista
Konkordanttinen käännös antaa tälle perusmerkityksen lose. Idiomaattisesti se kuitenkin käyttää monesti kolmea englannin kielen sanavastinetta käännöksessään:
lose eli menetettyä tilaa kuvaavana verbinä,
destroy eli menettää peruuttamattomasti, tuhoutua ja
perish eli menehtyä, turmeltua, rikkoontua, kuihtua

Esimerkiksi kohdassa
sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”. (Luuk. 19:10)
(CLV) Lk 19:10
For the Son of •Mankind came to seek and to save the °lost.”

ei ole käännetty ”mikä on joutunut kadotukseen”, koska se kuullostaisi hieman oudolta. Jae kuvaa kuitenkin ihmisen ja ihmiskunnan – Aadamin rikkomuksen tähden – menetettyä tilaa elämänyhteydestä Luojaansa. Samasta ihmiskunnan kelvottomasta, ”kadotetusta” nykytilasta kertoo myös seuraava Psalmin kohta.

Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. (Ps. 14:3)

Seuraavassa jakeessa ”apollumi” taas kuvaa peruuttamatonta menetystä, surmaamista, ei ”kadotukseen joutumista”.
Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: “Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet” (Matt. 2:13)

Seuraavan jakeen alkukielen ”apollumi” kuvaa taas astioiden rikkimenemistä.

Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.” (Matt. 9:17)

Seuraavassa Paavali kehottaa vahvempaa veljeä kiinnittämään huomiota epäjumalille uhratun lihan syömisessä heikomman veljen läsnä ollessa, koska se saattaa vaikuttavaa turmelevasti hänen uskoonsa.
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. (1. Kor. 8:11)

(CLV) 1Co 8:11
For the |weak one is perishing~ also iby your •knowledge; the brother because of whom Christ died.

Seuraava Luukkaan evankeliumin kohta taas puhuu hiuskarvan ”kadotukseen joutumisesta”.
Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa. (Luuk. 21:18)

(CLV) Lk 21:18
And a hair o of your •head should by no means be perishing~.

”Joutua Kadotukseen” -termin takaa siis löytyy inspiroidussa alkukielessä nämä kaksi kantailmaisua: katakrino ja apollumi. Ne on jouduttu kielenkäytön selkeyden takia kääntämään tilanteen mukaan monellakin eri nykykielen vastineella niin kuin edellä on käynyt ilmi. Mutta missään kohti ei niiden takaa löydy alkutekstissä ”Kadotus” nimistä paikkaa. Verbejä on aikanaan käytetty tavallisina arkikielen puhesanoina monessakin eri yhteyksissä. Katakrino viittaa tulevaan oikeudelliseen ratkaisuun johtavasta oikeuskäsittelystä, jonka tuomarina on täydellinen ihminen. Apollumi taas kuvaa (jo noiden alkukielen sanaelementtienkin mukaan) menetystä, menetyksen kokemista jossakin asiassa.

Uskosta osattomat ihmiset kokevat ”iankaikkisen” menetyksen eli sen maailmanajallisen (kreik. aionion) /tästä tarkemmin/ elämän kadottamisen, joka taas tulee uskovien osaksi.

Uskosta osattomat ihmiset nukkuvat raamatun mukaan tuon “iankaikkisuuden” ajan syvässä kuoleman unessa, kunnes heidät herätetään kuolleista ”katakrinoon” eli Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn (Ilm. 20:11-15).

Kun hukkaat avaimesi, kadotat sen, joudut kokemaan menetyksen siltä osin, niin etkö ilmaise asiasi toteamalla: ”olen kadottanut avaimeni”; etkä kaanaankielisesti: ”avaimeni on joutunut kadotukseen”?
Sanat sisältävät merkityksiä. Ne muodostavat kielen perusrakenteet. Äidinkieli toimii ajattelumme alustana. Sanat välittävät meidän ajatteluumme mielikuvia, käsitteitä, joita sitten yhdistelemme kuvittelun ja päättelyn keinoin ymmärtääksemme asiakokonaisuuksia ja oppiaksemme uutta. Mutta termien sisällöillä voi olla myös merkityshistoriansa, joka poikkeaa siitä, miten ilmaisu tänä päivänä käsitetään. Siksipä merkitykset ilmaisuille on aina hyvä hakea ja päätellä (mikäli mahdollista) alkuperäisestä kontekstistaan: tässä Uuden testamentin kreikan originaaleista käsikirjoituksista lähtien, eikä vasta käännösvaiheessa, kun inhimilliset vikalähteet (erilaiset teologiset käsitykset, perimätiedot, auktoriteetit tai tunnustuskirjat) pääsevät vaikuttamaan siihen, miten termi lopulta hyväksytysti ”äännestetään” sisään viralliseen, tavanomaiseen käännökseen.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                .

 

Montako kastetta tarvitaan?

Kävin yhdessä raamattupiirissä. Siellä nousi kysymys kasteesta esille. Siitä keskusteltiin ja siitä kyseltiin. Kaste näyttää aina herättävän kysymyksiä. Nimenomaan vesikaste. Onko vesikaste pelastumisen ehto? Ja jos on, niin pitäisikö sen olla upotuskaste? Pitääkö kastaa uskoon tuloa ennen vai sen jälkeen? Voiko käydä kasteella useamman kerran? Vai toimiiko vesikaste tänään vain edellytyksenä rekisteröityä johonkin fyysiseen kirkkokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön?

Johanneksen vesikaste valmisteli Jeesuksen tuloa, sen piti olla merkkinä Israelille heidän Messiaansa tulosta. Jumala lähetti Johanneksen vesikasteen kautta tuomaan Israelin kansalle ennakolta julki, esittelemään heidän Messiaansa, joka tulevaisuudessa tulee kastamaan Pyhällä Hengellä.
Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan.” Ja Johannes todisti sanoen: “Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niin kuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: ‘Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.‘ (Joh. 1:31-33)

Johanneksen kaste julisti Israelille heidän – moneen kertaan Vanhassa testamentissa luvatun – Pelastajansa tuloa. Niinpä Jeesuksen toiminta rajoittuikin tuolloin ainoastaan Jumalan valitun kansan keskuuteen.
Hän vastasi ja sanoi: “Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”. (Matt. 15:24)

Vesikaste, joka upotuskasteena tässä toteutetaan, symboloi myöhempää ”upostusta” Kristuksen Henkeen ja sitä kautta Hengen yhteyteen Hänen kanssaan, Hänen joka tänään on seurakunnan pää. Vesikastetta voidaan näin ollen pitää lupauksena ja Hengen kastetta toteutumisena (lupauksen täyttymisenä). Vesikastetta voitaisiin kuvata myös tulevan varjona, jonka edessä oleva Hengen kaste heittää taaksepäin.

Tänä päivänä vesikaste toimii ainakin edellytyksenä rekisteröitymisessä erilaisiin fyysisiin kristillisiin kirkkokuntiin ja osallisuutta niiden palveluihin. Näinhän se toimi myös ns. Helluntain ja vielä Siirtymäkauden hallintojen /tästä tarkemmin/ aikoina Pietarin johtaman ns. alkuseurakunnan aikana. (Voihan vesikasteen tietysti nähdä myös lupauksena Kristuksen pelastustyön kaiken kattavuuden ulottumisesta aikanaan koko ihmiskunnan osaksi.)

Israel kuitenkin hyllytettiin määräajaksi, ja tämän (edelleen voimassaolevan) tauon ajalle on Jumala meille säätänyt aiemmin salaamansa, so. Vanhassa testamentissa täysin vaietun, Armon talouskauden (Room. 11:11).

Paavali ei laittanut enää juurikaan merkitystä vesikasteelle nykyisellä Armon hallintokaudella; se ei kuulunut hänen opetuksensa perusteisiin. Ylösnoussut Herra ei lähettänyt häntä opettamaan vesikasteesta, vaan sitä Armon evankeliumia, jonka kautta itse Kristus Hengellään kastaa uskovan itseensä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – (1. Kor.1:17)

Paavali kehotti tuntemaan Kristuksen nyt nimenomaan ylösnousseena, koska kirjeiden lukijoiden joukossa oli todennäköisesti myös niitä, jotka olivat tunteneet Jeesuksen hänen lihansa päivinä. Tämä kehotus on tietenkin edelleen voimassa ja korostaa  sitä, miten yhteys Herraan on tänään yhteyttä Häneen Pyhässä Hengessä.
Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. (2. Kor. 5:16)

Kristuksen Henki ”rekisteröi” tänään uskovan Hänen seurakuntaansa ja se on tänään ihmiselle ainoa tunniste yhteydestä Häneen (Room. 8:9).  Ja tässä samassa yhdessä ja yhtenäisessä Hengessä me olemme nyt kastetut Häneen. Olemme saaneet juoda Hänen Henkeään niin kuin myös pukeutua Hänen Henkeensä – siis täysin upotettuina Häneen! Tämä on kirjaimellisesti toteutunut ja totta tänään – eikö tämän pitäisi riittää?
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal. 3:27)

Paavali vahvistaa, että tänään pelkkä yksi kaste Hengessä riittää niin kuin yksi Herrakin.
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:5-6)
[eikä siis  “yksi Herra, yksi usko, kaksi kastetta (vedellä ja Hengellä), niin kuin nykyään yleisesti pidetään esillä]

Tässä kasteessa me olemme Kristuksessa. Ja Hänessä saamme omistaa myös Hänen kuolemansa.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Kristuksessa saamme omistaa myös Hänen vanhurskautensa: vapaaksi julistuksen synnistä sekä Hänen moitteettomuutensa ja kelvollisuutensa Jumalan edessä.
Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä (1. Kor. 6:11)

Hänessä saamme omistaa tänään myös Hänen elämänsä eli elää uuden ihmisen elämää.
Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:19-20)

Niinpä vesikaste, joka symbolisesti viittasi tulevaan Jumalan kasteeseen Pyhässä Hengessä, on kuitenkin todellisuuden epätäydellinen jäljitelmä. Varjo tai kuva ei itsessään ole mitään. Se on vain epätäydellinen heijastus täydellisestä.

Vanhurskautus – enemmän kuin syntien anteeksianto

 

Jumala on valinnut Israelin kansojen joukosta omaisuuskansakseen. Heidän ovat ”liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta” (Room. 9:4-5). Israelille Jumala antoi Vanhan testamentin kirjakokoelman ja siihen liittyvät vaatimukset ja lupaukset. Vanhassa testamentissa Hän myös lupasi Israelille ”iankaikkisen” (so. tuhatvuotisen) maan päällisen Kuningaskunnan, jonka kautta he saisivat hallita koko maailmaa ja kaikkia sen kansoja.

Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: “Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana”. (Jes. 2:2-3)

Tuossa edessäpäin olevassa, tällä maapallolla sijaitsevassa, Kuningaskunnassaan he myös suorittavat ”kansojen kansana” ylikansallisen, Herran heille osoittaman tehtäväksiannon: tekemällä kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen (Matt. 28:18).

Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni. Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani. (Jes. 66:18-19)

Tämä on Kuningaskunnan evankeliumia, lupauksia Israelille valinnasta, lupauksia tulevasta siunauksen ajasta maan päällä. Herra luovutti tämän Kuningaskunnan evankeliumin avaimet Pietarille (Matt. 16:13-20). Helluntaina Pietari sitten käytti näitä avaimia, jotka Herra oli hänelle uskonut. Tuolloin oli koittanut aika, jolloin Kuningaskunnan eli Ympärileikkauksen evankeliumi (Gal. 2:7) voitiin avata ja sitä vapaasti julistaa. Jumala vaikutti vielä lyhyen aikaa siunaavasti, Pietarin ja toisten apostolien kautta, Israelin kansan keskuudessa.

Apostoli Pietarin ydinsanoma oli: Jumalan Kuningaskunta maan päälle; tähän kuuluivat julistus parannuksesta (so. mielenmuutoksesta), vesikasteesta ja syntien anteeksiannosta. Pelastumisen ehtona olivat siis nuo kolme vaatimusta. Lisäksi Kuningaskunnan sanomassa voitiin pelastuminen peruuttaa, mikäli henkilö ei voinut kutsumustaansa ja valintaansa tekojen kautta vielä erikseen vahvistaa (toisin kuin Paavali tästä meille opettaa esim. Room. 8:29; Ef. 1:4).
Pyrkikää sen tähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; (2. Piet. 1:10)

Mutta Israel hylkäsi uusitun tarjouksen Jumalan Kuningaskunnasta.
Niinpä Herra aloitti Paavalin kautta jotain aivan uutta!

Paavali julistaakin nyt jokaiselle, joka uskoo, ei vain syntien anteeksiantoa, vaan ylösnousseen Kristuksen jumalallisessa vanhurskaudessa kokonaan syyttömäksi julistamista; siis vapautusta pelkän uskon kautta kaikesta syyllisyydestä ja kaikesta synnistä. Tämä on Jumalan evankeliumi nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/ Enää ei ihmisiä moitita Jeesuksen raa’asta ristiinnaulitsemisesta (Apt. 2:36), vaan sanoma tästä rististä annetaankin tänään meille Jumalan voimaksi (1. Kor. 1:18). Paavalin evankeliumissa ei ole kysymys inhimillisestä uskonnosta miellyttää ja suorittaa Jumalan edessä, vaan ilmaisena lahjana saadusta vanhurskautuksesta. Tässä evankeliumissa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee, vaan mitä Jumala teki. Kun tavanomainen raamatunkäännös kääntää tästä evankeliumista:
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: “Vanhurskas on elävä uskosta”. (Room. 1:17)

niin Konkordanttinen käännös ja Young’s Literal Translation (YLT) kääntävät alkutekstille uskollisemmin:

(CLV) Ro 1:17
For in it God’s righteousness is being revealed~, out of faith for faith, according as it is °written~: “Now the just one by faith shall be living~.”

For the righteousness of God in it is revealed from faith to faith, according as it hath been written, `And the righteous one by faith shall live,’ (YLT)

Eli ”Vanhurskas uskosta on elävä”. Tämän kohdan alkukielinen tutkiminen lienee myös paljastanut eräälle reformaattorille uskonvanhurskauden merkityksen. Eivätkä mitkään lain vaatimukset ole tänään voimassa estämästä Jumalan lahjavanhurskauden todellisuutta. ”Vanhurskas uskosta” merkitsee samaa kuin ”vanhurskautettu uskosta”, koska kyseessä on Jumalan vapauttava kertapäätös Kristuksessa.
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, (Room. 3:21)

Kun Jumalan vanhurskaus oli aiemmin ilmoitettu vaatimuksena kaikkia vastaan, niin se Kristuksen uskon kautta ilmoitetaan tänään lahjana kaikkia varten. Golgata toimi tämän jumalallisen vanhurskautuspäätöksen oikeussalina, siellä Jumala teki Hänet meidän synniksemme (2. Kor. 5:21). Ja vanhurskautettuna (syyttömäksi julistettuina) Hänessä olemme nyt pyhiä, syyttömiä ja moitteettomia Jumalan edessä (Room. 8:1,33-34). Paavalille paljastetaan vielä tämän Jumalan vanhurskautuksen lopullinen kaikenkattavuus ja ulottuvuudet, mikä käy ilmi seuraavista jakeista:

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. (Room. 5:18-19)

Paavali rinnastaa ensimmäisen Aadamin tottelemattomuuden tekoa ja sen laajavaikutteisuutta ihmissukuun siihen, miten Kristuksen (so. viimeisen Aadamin) kuuliaisuuden teko taas tulee vaikuttamaan yhtä laajamittaisesti ihmiskuntaan, mutta aivan toiseen suuntaan; ja tämä kaikki ikään kuin perintönä, meistä riippumatta! Muuten jakeen 19 ”monet” takaa löytyy kreikan polu [Strong G4183], mikä tarkoittaa määristä puhuttaessa paljoutta, mikä käännös paremmin sopisi (myös asiayhteys huomioon ottaen) kyseiseen kohtaan.

Nyt voimme ehkä käsittää, että evankeliumi vanhurskautuksesta pelkän uskon kautta on ylivertaisempi kuin Ympärileikkauksen, Kuningaskunnan evankeliumi. Ympärileikkaamattomuuden, Paavalin evankeliumi kohottaa uskovan vapauteen, jota Paavali kutsuu ”Jumalan lasten vapaudeksi” ja joka myös toimii ennusmerkkinä kaiken muun luomakunnan vapauttamisesta (Room. 8:21). Myös Pietarin julistama vesikaste on vaihtunut ihmisen kasteeksi Hengessä yhtenäiseen ruumiiseen Herrassa (Room. 6:3-4; Kol. 2:11-12). Tämä Jumalan oma kaste pätee ja riittää ainoana sellaisena tänä päivänä meille, jotka uskomme.

yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:5)

Ympärileikatattujen evankeliumi (eli Kuningaskunnan sanoma) tulee nykytilanteesta huolimatta vielä uudelleen julistettavaksi, kun pakanain täysi luku on tullut sisälle, ja Jumala taas kääntyy omaisuuskansansa puoleen.

Vanhurskautus on kuitenkin vasta alku ja edellytys Isä-lapsi -suhteelle. Vanhurskautus määrittää meidän asemamme Jumalan lapsina. Tämäkin totuus löytyy vain Paavalilta, jonka evankeliumista se on leikattavissa /tästä takemmin/  esiin.

 

 

Opetuslapsi vai hengellinen jäsen?

 

 

Opetuslapsi tai oppilas mainitaan moneen kertaan Uudessa testamentissa. Kyseessä ovat Jeesuksen valitsemat juutalaiset seuraajat, joille hän valtuutti isoja asioita. Mutta ei vaan antanut oikeuksia, vaan myös vaatimuksia ja velvoitteita. Ensinnäkin opetuslasten oli omistauduttava uuteen tehtäväänsä siten, että vanha ammatti korvattiin uudella. Oli tehtävä ratkaisu ja lähdettävä mukaan maailmaa valloittamaan.

Rikkaan tuli kirjaimellisesti luopua maallisesta omaisuudestaan ja lähdettävä Jeesuksen perässä kulkemaan.
Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: “Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua”. (Mark. 10:21)

Kaikki entinen oli konkreettisesti jätettävä pois ja lähdettävä seuraamaan Jeesusta.
Ja sen jälkeen hän lähti sieltä ja näki tulliasemalla istumassa publikaanin, jonka nimi oli Leevi, ja sanoi hänelle: “Seuraa minua”. Niin tämä jätti kaikki, nousi ja seurasi häntä. (Luuk. 5:27-28)

Oli valmistauduttava todellisesti kuolemaan, niin kuin Opettajansakin: häpeälliseen ristinkuolemaan.
ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. (Matt. 10:38)

Jeesuksen vaatimukset juutalaisille olivat ehdottoman tiukat.
Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:26)

Muuten edellisen jakeen käännös on virheellinen siinä kohdin, että siinä ei puhuta elämän vihaamisesta, vaan sielun vihaamisesta, jotka ovat alkukielessä kaksi eri sanaa ja merkitystä.
(CLV) Lk 14:26
“If anyone is coming~ tod Me and is not hating his •father and •mother and •wife and •children and •brothers and •sisters, and still more sfhis soul besides, he |can~ not be My disciple.

Seuraavassa Jeesus antaa juutalaisille opetuslapsilleen maailman laajuisen ja kaikkia kansoja koskevan tehtävän.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)

Tässä on taas alkuteksti ei puhu ”maaliman lopusta”, vaan maailmanajan (kreik. aion) lopusta. Jakeessa tarkoitetaan tulevaa, Israelille luvatun (tuhatvuotisen) Kuningaskunnan aikaa.
CLV Mt 28:19 – Mt 28:20
Going, then, disciple all the nations, baptizing them into the name of the Father and of the Son and of the holy spirit, teaching them to be keeping all, whatever I direct~ you. And |lo~! I/ am with you all the days till the conclusion of the eon! Amen!”

Tulevassa Kuningaskunnassa juutalaisille opetuslapsille annetaan myös valtuudet ja kaikki varustukset toteuttaa em. ns. lähetyskäsky. Vaikka kansojen seurakunnat ovat tässä omineet Israelille tarkoitetun tulevan mission itselleen, niin Jumala ei kuitenkaan ole ollut tällaista toimintaa tukemassa kahteen tuhanteen vuoteen; tämän voi päätellä vaikka tarkastelemalla nykyisen maailman ja sen kansojen tilannetta.

 

Paavalin esittämä seurakuntamalli on taas toisenlainen. Ensinnäkin se on luonteeltaan hengellinen. Siinä jokainen uskova toimii (sijoittuu ja kasvaa) omalla paikallaan Hengessä sellaiseksi uudeksi ihmiseksi, joksi hänet on tarkoitettu.
Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä; (Room. 12: 4-5)

Paavali kuvaa nykyistä seurakuntaa Kristuksen ruumiiksi, jonka päänä toimii itse ylösnoussut Herra Jeesus. Tätä seurakuntaa ei taas kehoteta kiinnittämään huomiota näkyväisiin (ihmeisiin, merkkeihin tai ylipäätänsä maan päällisiin näkyviin asioihin ja tapahtumiin) vaan näkymättömiin (2. Kor.  4:18). Tämän seurakunnan kutsu, rakentuminen ja lupaukset ovat olleet Jumalan salaisuutena Vanhan testamentin ja vielä evankeliumikertomustenkin aikaan.
Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, (Room. 16: 25)

Tässä Kristuksen ruumiissa – johon jokainen uskova on Hengen kasteen kautta liitetty (1. Kor. 12:13) – kukin elää sillä paikalla, mihin Jumala on hänet määrännyt, vaikka oma olo tuntuisikin välillä mitättömältä.
Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä; (1. Kor. 12: 22)

Tässä seurakunnassa kukin jäsen voi toimia juuri sillä paikalla millä sattuu olemaan, kun kutsu tulee.
Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu (1. Kor. 7: 24)

Eikä nyt siis myöskään tarvitse lähteä valloittamaan maailmaa Kristukselle, vaan pitämään tarjolla sovituksen sanaa.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2. Kor. 5: 19-20)

Kun opetuslapsia kehotettiin seuraamaan Jeesusta, niin alkukielessä käytetään termiä akolouthéō, mikä tarkoittaa seurata tai kulkea samaa tietä. Kun Paavali puolestaan kehottaa meitä oleman hänen seuraajiaan niin kuin hän on Kristuksen seuraaja (1. Kor. 11:1), niin alkukieli käyttääkin eri ilmaisua: mimetes, joka taas tarkoittaa imitointia tai matkimista.

Sitten vielä lopuksi hiukan tilastotieteellistä näkökulmaa, joka sanailmentymien vertailun kautta vahvistaa edellisen.
Opetuslapsi on alkukielessä mathetes. Sen esiintymistaajuus ja sen eroavaisuus Paavalin evankeliumin ja muun Uuden testamentin välillä on merkittävä: Paavali ei käytä tätä termiä kertaakaan puhuessaan seurakunnan jäsenistä, eikä muutenkaan – sen sijaan muualla Uudessa testamentissa sana esiintyy peräti 271 kertaa! Ajattelepa tätä.

Jaella, saarnata vai leikata oikein Totuuden sanaa

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä