Se viimeinen tuomio!

Viimeinen tuomio? Niin, se vihoviimeinen tuomio? Tämä raamatulliseksi julistettu totuus toistuu uskovien puheissa, raamattupiireissä ja papillisissa julistuksissa tuon tuostakin. Käsitteenä “viimeinen tuomio” antaa mielikuvan jostain lopullisuudesta, mielikuvan Jumalan lopullisesta ratkaisusta, jossa kaikki uskomattomat tuomitaan ”ikuiseen kadotukseen”. Se antaa kuvan ankarasta ja säälimättömästä Tyranni-Jumalasta, joka antaa lopullisen rangaistuksen langeta kaikkien niiden päälle, jotka eivät ole uskoneet totuuteen.
Itse kun kuulen tämän ”totuuden” tulevan papillisella arvovallalla varustetussa puheessa, niin kuulen siinä myös monesti äänenpainotusta. Tästä tulee mieleeni kertomus siitä pappiskoulutukseen liittyvästä puheopetuksesta, jossa puheenpitäjää kehotetaan (kun vaikea ja epäselvä julistuksen osa tulee eteen) korottamaan ääntään, jotta kyseinen kohta voitaisiin nopeasti auktoriteettiteitse ohittaa. Ohittaa tämä asia voidaan tietysti myös vaikenemalla.

Kun Jeesus aikanaan julisti: ”en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.” (Joh. 12:47)

niin eikö Hän tässä nimenomaan halua tuoda esiin sitä, miten tuomiot, tilinpäätökset tai paremminkin oikeuskäsittelyt ovat kuitenkin vain välttämättömiä välivaiheita lopulliseen päämäärään: maailman pelastamiseen. Jeesus ei puhu viimeisestä tuomiosta, Hän ei aseta tässä jakeessa pistettä (.) tuomion jälkeen, vaan jatkaa heti siihen, mikä lopulta tässä on Jumalan tahto ja päämäärä. Kun Paavali opettaa Jumalasta,

joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4)
(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.

niin alkukieli ei esitä tässä Jumalan tahtoa ehdollisessa ehkä-muodossa, vaan aoristina (kreik. sothenai), tositapana niin kuin Konkordanttinen käännös asian ilmaisee.

Uuden testamentin alkukieli ei tunne lainkaan käsitettä ”viimeinen tuomio”.
Miksi se sitten itsepintaisesti saarnoissa, puheissa ja pohdinnoissa tuon tuostakin tulee esiin? Miksi tämä toivottomuutta viestivää ilmaisua jatkuvasti suositaan? Pidetään esillä, vaikka sitä ei löydy koko raamatusta? Vastauksia tähän löytyy ainakin kolmelta suunnalta

  • ajattomuuden käsitteen myytistä,
  • ns. korvausteologiasta ja
  • Israelia koskevan Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin yhteen-pötköyttämisestä.

Kreikkalaisen filosofian ”lahjoittama” ajattomuuden mytologia elää vahvasti ”ikuisuus” ja ”iankaikkisuus” -termien mukana ja totuuden statuksen saavuttaneena ”faktana” kristikunnan keskuudessa. Se kuitenkin poistaa aikajanan Jumalan suunnitelmasta ja häivyttää Jumalan kaikkivaltiaan, järjestelmällisen ja suunnitelmallisen toiminnan lottoarvonnan tasolle. Ajattomuuden käsite on raamatulle täysin vieras. Se harhauttaa ja hämmentää ihmisen luottamusta Jumalaan ja Hänen suunnitelmalliselle toiminnalleen Kristuksen Jeesuksen kautta. Suunnitelma, mikä tahansa, perustuu aina aikataulutukseen ja sen aikasarjaiseen peräkkäisyyteen. Ajattomuuden legenda on lähtöisin kreikkalaisesta mytologiasta ja sinne se saisi jäädäkin.

Korvausteologia siirtää Jumalan Israelille antamat lupaukset kristilliselle maailmankirkolle. Näin menetellen se menettää näköalan myös tulevalle, koska se ei kykene näkemään eroa Jumalan raamatussa ilmoittaman Israelin odotuksen ja Jumalan Paavalin kautta ilmoittaman nykyisen seurakunnan (Kristuksen ruumiin) tulevaisuuteen liittyvän odotuksen välillä. Näin ollen se pötköyttää myös tulevat Ihmisen Pojan pitämät tuomiot (oikeuskäsittelyt) ”viimeiseksi” tuomioksi. Tämä kuitenkin vain osoittaa kirkkolaitosten neuvottomuuden selittää raamatun tuomioita ilmoituskokonaisuuden aikajanalla, ja saa ne niputtamaan kaikki tulevat jumalalliset oikeuskäsittelyt yhteen ”viimeisen tuomion” pakettiin.

Kun Paavalin ylösnousseelta Herralta saama (Gal.  1:12) ja meille välittämä ilmoitus eli  evankeliumi kansoille aliarvotetaan pelkäksi Paavalin kirjoitteluksi, niin samalla harhaudutaan siitä totuuden sanasta, jonka mukaan Jumalan tuki ja siunaus kristityn elämään tänä päivänä toimii. Samalla kristillinen kirkkolaitos korottaa itsensä ylösnousseen Herran asettaman kansojen apostolin ja opettajan yläpuolelle kadottaen näkökykynsä Jumalan ilmoittamaan ja voimassa olevaan todellisuuteen. Ts. Israelille kohdistettu Kuningaskunnan evankeliumi omitaan ja priorisoidaan ylösnousseen Herran meille suunnatun Paavalin evankeliumin edelle.

Nämä kaksi yhteen sekoitettua ”viimeistä” tuomiota tai paremminkin oikeuskäsittelyä ovat Kansojen tuomio ja Suuren valkean valtaistuimen tuomio.

Kansojen tuomio (Matt. 25:31-45) tapahtuu Jeesuksen tullessa toisen kerran – suurella voimalla ja kunnialla taivaalta – pelastamaan kansansa Israelin ahdingolta ja perustamaan sille luvattu tuhatvuotinen Kuningaskunta nykyisen maa-planeetan päälle. Tässä kansojen oikeudenkäynnissä kootaan elävät kansat (niiden johtajat ja edustajat) Herran Jeesuksen oikeuskäsittelyyn. Tämä tuomio tapahtuu nykyisen Maan päällä ennen Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan perustamista. Kansoja ei tässä tuomita heidän syntiensä mukaan, vaan sen mukaan, miten ne ovat suhtautuneet juutalaisia (Jeesuksen vähäisiä veljiä) kohtaan. Israeliin ystävällismielisesti suhtautuneet kansat saavat osakseen tuhatvuotisen siunauksen, kun taas vihamielisesti Israeliin suhtautuneet kansat tuomitaan ”iankaikkiseen” so. tuhat vuotta kestävään siunauksen tilan menettämiseen, ”kadotukseen”. Tämä oikeuskäsittely ajoittuu nykyisen maailmanajan (kreik. aoin) lopulle, ennen seuraavan tuhatvuotisen maailmanajan alkamista.

Suuri valkean valtaistuimen tuomio (Ilm. 20: 11-15) sijoittuu taas myöhempään aikaan. Tähän oikeuskäsittelyyn herätetään kaikki kuolleet. Kuolleet tuomitaan tekojen mukaan. Tämä oikeuskäsittely ei taas tapahdu nykyisen Maan päällä, koska sitä ei enää tuolloin ole olemassa (Ilm. 20:11). Tämä oikeuskäsittely ajoittuu taas tulevan tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeiseen aikaan, ennen viimeisen maailmanajan “aionien aionin” alkamista.

 

 

 

94total visits,8visits today

Jätä kommentti

Ota yhteyttä