Usko tulee kuulemisesta, mutta ..

Usko (kreik. pistis) on aivan keskeinen raamatun käsite. Se näyttää olevan ikään kuin väline, jonka kautta voidaan olla yhteydessä Jumalaan. Kun kerran Jumala raamatun mukaan on Henki ja siten näkymätön, niin eikö uskon täydy siten liittyä jotenkin näkymättömään, ei havaittavaan. Se näyttää olevan vastakohta näkemiselle. Vaikuttaa siltä, että se on ihmisen hengen ja Jumalan Hengen yhteyttä. Raamattu puhuukin Jumalan Hengestä myös Uskon Henkenä. Ja uskonhan pitää kiinnittyä siihen, mikä on Kirjoitettu ja vielä tarkemmin mitä meille (kansojen ihmisille) on kirjoitettu. Itse ylösnoussut Herra valitsi tähän tehtävään Paavalin, jonka kautta Hän välitti meille aivan erityisen Ilmoituksen, sen evankeliumin, joka on voimassa tänään ja osoitettuna meille.

Mutta uskoa Kristukseen Jeesukseen ei näytä kuitenkaan esiintyvän maailmanlaajuisesti kovinkaan runsaasti. Kun vielä raamattu toteaa, että tätä Jumalan vaikuttamaa uskoa ei jaetakaan tänään kaikille:
usko ei ole joka miehen (2. Tess. 3.2), niin muun ihmiskunnan osalta pelastuksen vastaanotto täytyy tapahtua myöhemmin ja näkemisen kautta /tästä tarkemmin/. Jumala on viisaudessaan nähnyt ”saarnauttamansa ristin hullutuksen sanoman” kautta kuitenkin pelastaa ne, jotka uskovat ja tämä sana rististä meille tarjotaan Paavalin kirjeiden kautta.

Raamattu määrittelee uskon seuraavasti.

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1)
(CLV) Hb 11:1
Now faith is an assumption of what is being =expected~, a conviction concerning matters which are not being observed~;

Ensinnäkin usko on lujaa luottamista siihen, mitä ”toivotaan” tai tarkemmin mitä odotetaan (kreik. elpizo).
Usko pohjaa siis vankkaan odotukseen siitä, mitä Kirjoitukset ovat luvanneet uskovan osalle toteutuvaksi.
Usko on lujaa luottamista siihen, että tulevaisuudessa tämä kuolevaisuus saa pukeutua kuolemattomuuteen (1. Kor. 15:53).
Usko on vankkaa luottamusta siihen maapallon ulkopuolisiin (=taivaallisiin) siunauksiin ja tehtäviin, mitkä Paavalin evankeliumin kautta on meille (toisin kuin Israelille) luvattu (Ef. 1:3).
Usko kääntää silmänsä näkyvistä, lyhytkestoisista asioista ja kiinnittää katseensa tuleviin pitkäkestoisiin lupauksiin (2. Kor. 4:18).
Usko kykenee näkemään myös sen, miten Jumalan rakkaus tulee lopulta tavoittamaan kaikki ihmiset (Tiit. 2:10; Room. 5:18; 1. Kor. 15:22)!

Toiseksi usko ojentautuu tähän hetkeen. Se katsoo näkymättömiä.
Usko luottaa Jumalan näkymättömän todellisuuden läsnäoloon (Room. 1:20).
Usko tarkoittaa luottamista siihen, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Room. 8:28).
Usko pitää näkymätöntä ”maailmaa” yhtä todellisena ja läsnäolevana kuin mitä näkyväkin maailma on (Kol. 1:5).

Meillä suomalaisilla on tapana puhua ”uskoon tulemisesta”. Itsekin olen tätä ilmausta monesti käyttänyt ja sehän kuitenkin kertoo sen, että ihminen on saanut henkilökohtaisella tavalla – uskon kautta – oppia tuntemaan Jumalan. Sitten puhutaan myös ”uskon ratkaisusta”, jolla viitataan henkilökohtaiseen tahdonratkaisuun ottaa Kristus vastaan pelastajanaan. Nämä ovat mielestäni ymmärrettäviä, inhimillisiä tapoja sanoittaa kokemuksia, joissa ihminen on voinut astua Jumalan todellisuuden ”maailmaan”.

Mutta uskopa onkin lopulta Jumalan teko. Se lähtee Jumalasta ja perustuu Jumalan kauan sitten tekemään armovalintaan (2. Tim. 1:9).

Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. (Joh. 6:29)

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Siispä uskovalla ei voi olla mitään syytä ylpeilyyn eikä myös mitään syytä käytöksellään ”vaatia” muita uskomaan – vaan päinvastoin kiitollisuuteen. Kun uskova lankeaa pois armosta, niin hän itse asiassa lakkaa luottamasta Herraan ja ”missaa” tässä kohdin uskon. Uskova alkaa rakentamaan pelastustaan tuolloin oman itsensä varaan! Hän syyllistyy loukkauksen syntiin Jumalaa kohtaan (Joh. 16:9) /tästä tarkemmin/.

Ihminen ei siis voi itse hankkia omilla teollaan ja ponnisteluillaan itselleen pelastavaa uskoa. Se annetaan hänelle Pyhän Hengen kautta lahjana.

Mutta – saatuaan uskon lahjan – hän voi itse vaikuttaa siihen, miten hän voi uskossaan kasvaa ja vahvistua. Seuraavat Kol. 2:7 ja 2: Kor. 10:15 kohdat esittävät alkukielessä teonsanat ns. middle -pääluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että uskossa kasvaminen tapahtuu yhteisvaikutuksessa Kristuksen ja Hänen ruumiinsa jäsenen välillä. Tämä on sama asia kuin pyhitys. Tämä on Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyteen kasvamista ja vielä siitäkin eteen päin. Tämä on hengellistä juurtumista Kristukseen.

vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:7)
(CLV) Col 2:7
having been rooted~ and being built~ up in Him, and being confirmed~ in the faith according as you were taught, superabounding in it iwith thanksgiving.

mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne (2. Kor. 10:15)
(CLV) 2Co 10:15
not boasting~ io •immeasurably in others’ toils, yet having the expectation, your faith growing~, to be magnified among you io superabundantly, according to our •range,

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)
(CLV) Ro 10:17
Consequently, faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Näin apostoli taas määrittää mielestäni hyvin ”uskoon tulon” ja siinä kasvamisen.
Lopulta ei olekaan kysymys siitä, että ihminen ”tulee uskoon” (itse asiassa tätä sanaparia ei löydy ollenkaan alkutekstistä) vaan, että usko tulee ihmiseen. Pelastava usko tulee siis ihmisen ulkopuolelta.
Usko tulee ylösnousseelta Herralta. Siksipä Paavalin evankeliumissa monissa kohdin puhutaankin Kristuksen uskosta (Room. 3:26; Gal. 2:16; Fil. 3:9).
Usko tulee Kristuksen sanan kuulemisen kautta. Tarkemmin usko tulee edellä Kristuksen puheen, Kristuksen ilmoituksen kautta. Alkutekstistä löytyy tässä termin ”sanan” kautta ilmaisu rhema, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi [GUSH-effect]. Tämä ilmaisee mielestäni myös kristityn kasvamisen tapaa, joka toteutuu ”annoksittain” Kristuksen sisäisen puheen vaikuttamana Pyhässä Hengessä.

Paavali tarkoittaa Kristuksen sanalla tai puheella nimenomaan sitä evankeliumia, jonka ylösnoussut Herra on hänelle ilmoittanut meille välitettäväksi. Yleisistä käännöksistä tämä on usein jätetty pois (ikään kuin olisi vain yksi yleinen, ”pötköytetty” evankeliumi), mutta alkuteksti puhuu monissa kohdin määrätyssä muodossa tästä tai siitä evankeliumista, jonka julistajaksi Paavali on asetettu. Esimerkiksi

pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta, (Fil. 1:27)
(CLV) Php 1:27

that you are standing firm in one spirit, one soul, competing together in the faith of the evangel,

”Kuuleminen” tarkoittaa tietenkin sisäistä kuulemista, Kirjoitusten kuulemista Hengen ilmoituksen ja vahvistuksen kautta (Apt. 17:11). Kyse on Jumalan opetuksesta (Joh. 6:45). Kyse on Jumalan armon tuntemisesta totuuden sanan kautta (Kol. 1:6).

Usko on osapuolten välistä luottamusta, niin myös luottamusta Jumalan ja ihmisen välillä. Ihmisen usko voi tarttua Kristuksen tarjoamaan uskoon ja alkaa vahvistua siinä vuorovaikutteisella tavalla. Kun Jumalan luottamus ihmistä kohtaan kasvaa niin samalla myös ihmisen luottamus Jumalaan vahvistuu. Raamattu puhuu meille, miten ihmisen epäuskoinen luottamus voi kasvaa ja vahvistua Jumalan yhteydessä.

Jumalan lupausta hän (Aabraham) ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle (Room. 4:20)

Ihmisen oma usko (tai uskottelu) on kuitenkin lopulta heikkoa ja epävarmuuteen perustuvaa. Niin se näytti olleen myös itse Aabrahamilla, jota myös uskon isäksi mainitaan. Inhimillisen uskomus katsoo toivoon, johon kuitenkin aina liittyy subjektiivisuutta ja epävarmuutta. Kristuksen usko on raamatun mukaan varmaa ja lujaa luottamusta siihen, mitä Jumala on luvannut niin, että siihen liittyy (epävarman toivon) sijasta luottavainen odotus – kuten Aabrahamilla oli. Tämän Hän vahvistaa meille tänään armon ja totuuden sanallaan Uskon Hengen kautta. Tämä Jumalan lahjoittama usko ja sen vahvistuminen tulee Hänen totuuden sanastaan: siitä voimassa olevasta Armon evankeliumista, joka apostoli Paavalin kautta on meille osoitettu. Tämä usko on myös yksi niistä kolmesta armolahjasta (armon vaikutuksesta), jotka ovat jääneet (pysyneet) voimassaolevina vaikuttajina nykyisen seurakunnan rakentamisessa (1. Kor. 13:13; Ef. 4:12).

 

Pietarin vs. Paavalin pidätys

Apostolien teot tuo esiin mielenkiintoisen havainnon siitä, mitä Ympärileikkauksen apostolin (Pietarin) ja toisaalta Ympärileikkaamattomuuden apostolin (Paavalin) vangitsemisissa tapahtui? Miten Pietari ja toisaalta myöhemmin Paavali vapautettiin selleistään? Miten näiden pidätysten seuraukset vaikuttivat ympäristöön? Miksi ne näyttävät kovasti poikkeavan toisistaan? Mitä ne kertovat eroista Jumalan suhtautumisesta ja toiminnasta eri hallintokausien välillä?

Kyseessä on apostoli Pietarin pidätys Apt. 12:1-11 ja apostoli Paavalin pidätys Apt. 16:23-31.

Pietarin pidätyksen aikana elettiin vielä ns. Helluntain hallinnon aikaa, jolloin Israelille pidettiin yhä yllä kutsua avautumassa olevaan Kuningaskuntaan. Taivasten Kuningaskunta oli tullut tuolloin lähelle, sen portit olivat avautumassa. Ihmeiden ja merkkien kautta Israelia kutsuttiin kansana ”tekemään parannus ja ottamaan kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen”. Se esitettiin koko Israelille, myös sen johdolle, joka kuitenkin edelleen vastusti tätä tarjousta.

Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: “Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on ‘se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt. 4:8-12)

Pietari pidätettiin Herodeksen määräyksestä ja hänet oli määrä tuoda oikeuden eteen seuraavana päivänä. Koskapa monet ihmeet ja merkit olivat tulleet Pietarin kautta julki, niin hänelle määrättiin erityisen tiukka ja vahva vartiointi:
Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla; ja vartijat vartioitsivat oven edessä vankilaa (Apt. 12:6).
Mutta sitten yöllä Herran enkeli ilmestyi vapauttamaan Pietarin:
Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: “Nouse nopeasti!” Ja kahleet putosivat hänen käsistään. (Apt. 12:7)

Herra vapautti siis Pietarin viemään fyysisesti eteenpäin sitä johtamis- ja julistustehtävää, jonka tuloksena maanpäällinen, luvattu Kuningaskunta Israelia odotti.

Mutta miten kävi vanginvartioille?
He saivat maksaa omalla hengellään siitä, että olivat ”päästäneet” (heidän keskelleen kahlehditun) vankinsa pakenemaan. Tämä näyttää meistä varmaankin kohtuuttomalta. Kyse on kuitenkin samasta ilmiöstä, mikä kohtasi esim. Ananiasta ja Safiiraa.  Tämä Herran menettelytapa ilmentää sitä ankaran oikeudenmukaisuuden hallintomenettelyä, jota Hän tulee soveltamaan tulevassa tuhatvuotisessa Taivasten Kuningaskunnassa (Ps. 2:29; Ilm. 2:27, 12:5, 19:15).

Näin Herran toiminta Helluntain hallinnon aikana voidaan nähdä ennakoivan Hänen suhtautumistaan vastustajiaan vastaan myös tulevana Herran päivänä, tulevana tuhatvuotisen maailmanhallinnon aikana, Vanhurskauden hallintokautena.

Entäpä miten Jumalan toiminta sitten näkyi Paavalin kohdalla, Paavalin, jonka toimeksianto Pyhän Hengen käskystä käynnistyi Apt. 13:ssa. Paavalille – tuolloin jo ylösnoussut Herra – oli uskonut aivan erityisen evankeliumin kansojen valittuja varten. Tämä evankeliumi rakentui Paavalin työuran kautta vaiheittain kirjalliseksi Jumalan ilmoitukseksi, joilla Kirjoitukset summautuivat täyteen (Kol. 1:25). Jonkin aikaa Pietarin vangitsemistapahtuman jälkeen saivat myös Paavali ja Silas kokea saman kohtalon. Heidät pidätettiin ja laitettiin erittäin tiukkaan vartiointiin: vanginvartija ”heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun” (Apt. 16:24). Mutta mitä Paavali ja Silas tekivät: ei niin kuin Pietari, joka nukkui – vaan alkoivat kaikkien kuullen rukoilla ja ylistää Herraa.
Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat. (Apt. 16:25-26)

Mitä heidän vartijansa aikoi silloin tehdä? Tappaa itsensä, koska vangit olivat hänen vastuullaan. Mutta, mitä sitten tapahtui? Kuului Paavalin huuto pimeästä:
Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä!” (Apt. 16:28).

Kun vanginvartija sitten pyysi valoa ja huomasi kaikkien kahleista vapautettujen vankien yhä olevan sisällä, niin hän suuresti hämmästyi ja kysyi:
“Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?”  Niin he sanoivat: “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”.

Ja näin todella tapahtui, myös vanginvartijan perheväki sai Paavalin puheen kautta ottaa vastaan pelastuksen. Ja näin uskon, että sama saattoi hyvinkin tapahtua myös noiden (fyysisistä kahleistaan vapautettujen), kanssavankien kohdalla, jotka kuuntelivat Paavalia ja Silasta, nimittäin että heidän vapautuksensa kahleistaan ei ollut pelkästään fyysistä, vaan lopulta myös hengellistä.

Paavalin vapautus ilmentää hyvin Jumalan menettelytapoja nykyisen Armon hallintokauden aikana. Se tapahtuu armon periaatteella eikä tinkimättömän oikeudenmukaisuuden (vanhurskauden) periaatteella kuten Pietarin tapauksessa.

Vanginvartijan henki säästettiin ja hän ja jopa hänen perhekuntansa sai kokea pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Se, että Paavalin ja Silaksen jäätyä vapaaehtoiseen vankeuteen, vaikka heidät fyysisesti vapautettiin, on osoitus nykyisen Armon hallintokauden ja siihen liittyvän toivon (odotuksen) erilaisuudesta. Nykyinen seurakunta on täysin hengellinen ja Pyhän hengen kautta Kristuksen (pään) kautta toisiinsa liittynyt organisaatio. Kristuksen ruumis, jonka toivo eli odotus kohdistuu maapallon ulkopuoliseen Universumin alueeseen.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. (Kol. 3:2).

Pietaria taas odottivat maan päälliset tehtävät, jonka takaajana Herran enkeli, ihmeitten ja merkkien mukaisesti, hänen kohdallaan toimi. Vanginvartijat saivat kokea ankarat kuolemanrangaistukset, koska Jumalan tahtoa vastustaen pitivät ympärileikkauksen apostolia vangittuna.

Pietarin kohdalla vapautus tapahtui näkyvästi Herran enkelin valon loisteessa.
Paavalin kohdalla taas pimeydessä (hengellisesti, näkymättömästi), mikä ilmentää myös nykyisen Armon hallintokauden periaatetta: ”sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä” (2. Kor. 5:7).

Kyseessä kummankin ”leirin” kohdalla on taistelusta Vastavaikuttajaa (hepr. Satan; kreik. Diabolos) vastaan. Pietarin evankeliumin mukaan taistelut tapahtuvat Maan päällä, koska Israelin lupauksetkin liittyvät maanpäällisiin siunauksiin.
Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. (1. Piet. 5:8)

Paavali taas opettaa taistelustamme aivan toisin kuin Pietari!
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6: 12)
Meidän lupauksemme ovat Maan ulkopuolella olevalla Universumin alueella. Tässä Saatanan strategiana on pyrkiä hämärtämään tämän päivän uskovien mielet siltä lupauksen alueelta, jossa heidän siunauksensa tosiasiallisesti odottavat.
Saatanahan tässäkin toimittaa Jumalan Vastavaikuttajan virkaansa: “Valehtelija ja sen Isä””, pyrkien kääntämään Jumalan ilmoittamat totuudet uskovien mielissä taruiksi.

Paavalin (Armon evankeliumin mukainen) vankeus ilmeni paikka- ja olosuhderiippumattomana. Jumalan toiminta ihmisen kohdalla on tänään hengellistä, näkymätöntä ja Kristuksessa tapahtuvaa. Myös fyysisesti rajoitettuna hän pystyy olemaan Herrassa vapaa.
Pietarin kohdalla fyysinen vankeus johti taas nukkumisen tilaan, josta Herran enkeli joutui hänet herättämään ja vapauttamaan, jotta hän pääsisi ympärileikkauksen apostolina suorittamaan maanpäällistä kutsumustehtäväänsä.

Vapautuksen jälkeen Pietari pakeni pimeässä vältellen Herodeksen kiinniottoa. Myös Herodes sai vähän myöhemmin ankaran kuolemantuomion Herran apostolin vangitsemisesta: madot söivät hänet elävältä (Apt. 12:23)!
Paavalin vapautus tapahtui taas päivänvalossa hallitusmiesten suorastaan pyydellessä anteeksi hänen vangitsemistaan. Mitenkähän tällaiseen käyttäytymiseen olivat vaikuttaneet Paavalin ja Silaksen rukoukset vankeudessa esivallan puolesta (1. Tim. 2:2)?

Pietarin vangitsemisen kohdalla saivat hallitusmiehet maistaa tulevan maailmanajan sääntöjä ja voimia; saivat ikään kuin enteenä kokea sitä, mitä on Jumalan työn vastustaminen lähelle tulleessa Kuningaskunnassa; kokea sitä, mitä tulevana maailmanaikana (Herran päivänä) tarkoittaa ehdottoman oikeudenmukaisuuden hallinto.

Meidän lupauksemme liittyvät taas maapallon ulkopuoliselle Maailmankaikkeuden alueelle. Siksipä meidän olisi hyvä pyrkiä noudattamaan ylösnousseen Herran Paavalin kautta antamia Ef. 6 -ohjeita, joilla voimme varustautua Vastustajan hyökkäyksiä vastaan ja pysyä pystyssä. Vastustajan keskeisenä strategiana on pyrkiä suuntaamaan kristityn mieli ja ajatukset nimenomaan maanpäällisiin asioihin ja tapahtumiin, joissa Saatanan valta ja laittomuus (Kirjoitustenkin mukaan) koko ajan vain kasvaa. Kristuksessa uskovalla ihmisellä on tietenkin täysi varmuus pelastumisestaan, mutta kristityn käyttäytymisen ja kasvamisen kannalta on hyvä turvautua Jumalan tarjoamaan ja tukemaan koko taisteluvarustukseen.

 

p.s.

Tässä on lopulta kyse totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta tai osittamisesta (2. Tim. 2:15) /tästä tarkemmin/. Se mikä oli totta – eli voimassa olevaa – Helluntain hallinnon aikana tai on totta tulevassa ns. Vanhurskauden hallinnossa, ei tarkoita sitä, että kaikki tuo olisi totta eli voimassa nykyisen salatun Armon hallinnon aikana. Niinpä kun osaamme leikata Paavalin evankeliumin erityisen sanoman ja sisällön koskemaan meitä, tämän päivän kansojen uskovia, voimassa olevana siunauksena, niin myös koko raamatun sanoma: se mikä on Israelille luvattu, mitä taas meille luvattu ja mitä on koko ihmiskunnalle luvattu voi avautua meille aivan uudella tavalla (2. Tim. 3:15).

 

Ota yhteyttä