Usko tulee kuulemisesta, mutta ..

Usko (kreik. pistis) on aivan keskeinen raamatun käsite. Se näyttää olevan ikään kuin väline, jonka kautta voidaan olla yhteydessä Jumalaan. Kun kerran Jumala raamatun mukaan on Henki ja siten näkymätön, niin eikö uskon täydy siten liittyä jotenkin näkymättömään, ei havaittavaan. Se näyttää olevan vastakohta näkemiselle. Vaikuttaa siltä, että se on ihmisen hengen ja Jumalan Hengen yhteyttä. Raamattu puhuukin Jumalan Hengestä myös Uskon Henkenä. Ja uskonhan pitää kiinnittyä siihen, mikä on Kirjoitettu ja vielä tarkemmin mitä meille (kansojen ihmisille) on kirjoitettu. Itse ylösnoussut Herra valitsi tähän tehtävään Paavalin, jonka kautta Hän välitti meille aivan erityisen Ilmoituksen, sen evankeliumin, joka on voimassa tänään ja osoitettuna meille.

Mutta uskoa Kristukseen Jeesukseen ei näytä kuitenkaan esiintyvän maailmanlaajuisesti kovinkaan runsaasti. Kun vielä raamattu toteaa, että tätä Jumalan vaikuttamaa uskoa ei jaetakaan tänään kaikille:
usko ei ole joka miehen (2. Tess. 3.2), niin muun ihmiskunnan osalta pelastuksen vastaanotto täytyy tapahtua myöhemmin ja näkemisen kautta /tästä tarkemmin/. Jumala on viisaudessaan nähnyt ”saarnauttamansa ristin hullutuksen sanoman” kautta kuitenkin pelastaa ne, jotka uskovat ja tämä sana rististä meille tarjotaan Paavalin kirjeiden kautta.

Raamattu määrittelee uskon seuraavasti.

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1)
(CLV) Hb 11:1
Now faith is an assumption of what is being =expected~, a conviction concerning matters which are not being observed~;

Ensinnäkin usko on lujaa luottamista siihen, mitä ”toivotaan” tai tarkemmin mitä odotetaan (kreik. elpizo).
Usko pohjaa siis vankkaan odotukseen siitä, mitä Kirjoitukset ovat luvanneet uskovan osalle toteutuvaksi.
Usko on lujaa luottamista siihen, että tulevaisuudessa tämä kuolevaisuus saa pukeutua kuolemattomuuteen (1. Kor. 15:53).
Usko on vankkaa luottamusta siihen maapallon ulkopuolisiin (=taivaallisiin) siunauksiin ja tehtäviin, mitkä Paavalin evankeliumin kautta on meille (toisin kuin Israelille) luvattu (Ef. 1:3).
Usko kääntää silmänsä näkyvistä, lyhytkestoisista asioista ja kiinnittää katseensa tuleviin pitkäkestoisiin lupauksiin (2. Kor. 4:18).
Usko kykenee näkemään myös sen, miten Jumalan rakkaus tulee lopulta tavoittamaan kaikki ihmiset (Tiit. 2:10; Room. 5:18; 1. Kor. 15:22)!

Toiseksi usko ojentautuu tähän hetkeen. Se katsoo näkymättömiä.
Usko luottaa Jumalan näkymättömän todellisuuden läsnäoloon (Room. 1:20).
Usko tarkoittaa luottamista siihen, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Room. 8:28).
Usko pitää näkymätöntä ”maailmaa” yhtä todellisena ja läsnäolevana kuin mitä näkyväkin maailma on (Kol. 1:5).

Meillä suomalaisilla on tapana puhua ”uskoon tulemisesta”. Itsekin olen tätä ilmausta monesti käyttänyt ja sehän kuitenkin kertoo sen, että ihminen on saanut henkilökohtaisella tavalla – uskon kautta – oppia tuntemaan Jumalan. Sitten puhutaan myös ”uskon ratkaisusta”, jolla viitataan henkilökohtaiseen tahdonratkaisuun ottaa Kristus vastaan pelastajanaan. Nämä ovat mielestäni ymmärrettäviä, inhimillisiä tapoja sanoittaa kokemuksia, joissa ihminen on voinut astua Jumalan todellisuuden ”maailmaan”.

Mutta uskopa onkin lopulta Jumalan teko. Se lähtee Jumalasta ja perustuu Jumalan kauan sitten tekemään armovalintaan (2. Tim. 1:9).

Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. (Joh. 6:29)

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Siispä uskovalla ei voi olla mitään syytä ylpeilyyn eikä myös mitään syytä käytöksellään ”vaatia” muita uskomaan – vaan päinvastoin kiitollisuuteen. Kun uskova lankeaa pois armosta, niin hän itse asiassa lakkaa luottamasta Herraan ja ”missaa” tässä kohdin uskon. Uskova alkaa rakentamaan pelastustaan tuolloin oman itsensä varaan! Hän syyllistyy loukkauksen syntiin Jumalaa kohtaan (Joh. 16:9) /tästä tarkemmin/.

Ihminen ei siis voi itse hankkia omilla teollaan ja ponnisteluillaan itselleen pelastavaa uskoa. Se annetaan hänelle Pyhän Hengen kautta lahjana.

Mutta – saatuaan uskon lahjan – hän voi itse vaikuttaa siihen, miten hän voi uskossaan kasvaa ja vahvistua. Seuraavat Kol. 2:7 ja 2: Kor. 10:15 kohdat esittävät alkukielessä teonsanat ns. middle -pääluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että uskossa kasvaminen tapahtuu yhteisvaikutuksessa Kristuksen ja Hänen ruumiinsa jäsenen välillä. Tämä on sama asia kuin pyhitys. Tämä on Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyteen kasvamista ja vielä siitäkin eteen päin. Tämä on hengellistä juurtumista Kristukseen.

vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:7)
(CLV) Col 2:7
having been rooted~ and being built~ up in Him, and being confirmed~ in the faith according as you were taught, superabounding in it iwith thanksgiving.

mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne (2. Kor. 10:15)
(CLV) 2Co 10:15
not boasting~ io •immeasurably in others’ toils, yet having the expectation, your faith growing~, to be magnified among you io superabundantly, according to our •range,

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)
(CLV) Ro 10:17
Consequently, faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Näin apostoli taas määrittää mielestäni hyvin ”uskoon tulon” ja siinä kasvamisen.
Lopulta ei olekaan kysymys siitä, että ihminen ”tulee uskoon” (itse asiassa tätä sanaparia ei löydy ollenkaan alkutekstistä) vaan, että usko tulee ihmiseen. Pelastava usko tulee siis ihmisen ulkopuolelta.
Usko tulee ylösnousseelta Herralta. Siksipä Paavalin evankeliumissa monissa kohdin puhutaankin Kristuksen uskosta (Room. 3:26; Gal. 2:16; Fil. 3:9).
Usko tulee Kristuksen sanan kuulemisen kautta. Tarkemmin usko tulee edellä Kristuksen puheen, Kristuksen ilmoituksen kautta. Alkutekstistä löytyy tässä termin ”sanan” kautta ilmaisu rhema, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi [GUSH-effect]. Tämä ilmaisee mielestäni myös kristityn kasvamisen tapaa, joka toteutuu ”annoksittain” Kristuksen sisäisen puheen vaikuttamana Pyhässä Hengessä.

Paavali tarkoittaa Kristuksen sanalla tai puheella nimenomaan sitä evankeliumia, jonka ylösnoussut Herra on hänelle ilmoittanut meille välitettäväksi. Yleisistä käännöksistä tämä on usein jätetty pois (ikään kuin olisi vain yksi yleinen, ”pötköytetty” evankeliumi), mutta alkuteksti puhuu monissa kohdin määrätyssä muodossa tästä tai siitä evankeliumista, jonka julistajaksi Paavali on asetettu. Esimerkiksi

pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta, (Fil. 1:27)
(CLV) Php 1:27

that you are standing firm in one spirit, one soul, competing together in the faith of the evangel,

”Kuuleminen” tarkoittaa tietenkin sisäistä kuulemista, Kirjoitusten kuulemista Hengen ilmoituksen ja vahvistuksen kautta (Apt. 17:11). Kyse on Jumalan opetuksesta (Joh. 6:45). Kyse on Jumalan armon tuntemisesta totuuden sanan kautta (Kol. 1:6).

Usko on osapuolten välistä luottamusta, niin myös luottamusta Jumalan ja ihmisen välillä. Ihmisen usko voi tarttua Kristuksen tarjoamaan uskoon ja alkaa vahvistua siinä vuorovaikutteisella tavalla. Kun Jumalan luottamus ihmistä kohtaan kasvaa niin samalla myös ihmisen luottamus Jumalaan vahvistuu. Raamattu puhuu meille, miten ihmisen epäuskoinen luottamus voi kasvaa ja vahvistua Jumalan yhteydessä.

Jumalan lupausta hän (Aabraham) ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle (Room. 4:20)

Ihmisen oma usko (tai uskottelu) on kuitenkin lopulta heikkoa ja epävarmuuteen perustuvaa. Niin se näytti olleen myös itse Aabrahamilla, jota myös uskon isäksi mainitaan. Inhimillisen uskomus katsoo toivoon, johon kuitenkin aina liittyy subjektiivisuutta ja epävarmuutta. Kristuksen usko on raamatun mukaan varmaa ja lujaa luottamusta siihen, mitä Jumala on luvannut niin, että siihen liittyy (epävarman toivon) sijasta luottavainen odotus – kuten Aabrahamilla oli. Tämän Hän vahvistaa meille tänään armon ja totuuden sanallaan Uskon Hengen kautta. Tämä Jumalan lahjoittama usko ja sen vahvistuminen tulee Hänen totuuden sanastaan: siitä voimassa olevasta Armon evankeliumista, joka apostoli Paavalin kautta on meille osoitettu. Tämä usko on myös yksi niistä kolmesta armolahjasta (armon vaikutuksesta), jotka ovat jääneet (pysyneet) voimassaolevina vaikuttajina nykyisen seurakunnan rakentamisessa (1. Kor. 13:13; Ef. 4:12).

 

Total Page Visits: 18 - Today Page Visits: 2

Jätä kommentti

Ota yhteyttä