Miksi Paavali vaikenee Jeesuksen maallisesta elämästä?

 

Tämä kysymys on mielestäni hyvin tärkeä. Vastaukset alkavat avautua Paavalin väkivaltaisesta kutsumisesta, nimittäin Damaskoksen kaupungin edustalla tapahtuneesta ylösnousseen Herran pysäytyksestä. Paavali sai kohdata hetken aikaa Jeesuksen ruumiillisesti – ei Hänen maallisessa ruumiissaan, vaan Hänen kirkastetussa ylösnousemusruumiissaan, uudessa olemuksessaan. Samalla kohtaamisessa tuli ilmi se, miten inhimillisesti mahdotonta on tänään katsoa kirkastettua Herraa siinä sokeutumatta (Apt. 9:1-9).

Niin miksiköhän Paavali vaikenee, vaikka nykyiset kirkot näyttävän nimenomaan pitävän Jeesuksen maallisen elämän vaiheita koko kirkkovuoden jatkuvana ”pyhänä evankeliumina”, päättyen pääsiäisen ajan uhrikuolemaan ristillä ja sitä seuranneeseen ylösnousemukseen. Miksi Paavali näyttää ajattelevan tässä aivan toisin?

Paavalin evankeliumi – ilosanoma rististä – alkaa siitä, mihin neljän evankelistan kertomukset Jeesuksen maallisesta elämästä päättyvät: ristinkuolemaan ja sitä seuranneeseen ylösnousemukseen.

Eikä se jää vain tähän! Vaan nimenomaan Paavalin itse ylösnousseelta Herralta saama ilmoituksen täydennysosuus – Sana rististä – käsittää kaikki Jumalan armon ja voiman lupaukset ja vaikutukset tämän päivän kansojen uskoville! Siksi hän halusi kiinnittää nimenomaan tähän huomiota kirjoittaessaan:

me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne (2. Kor. 5:16)
(CLV) 2Co 5:16
So that we/, from •now on, are °acquainted with not one according to flesh. Yet +even if we have known Christ according to flesh, btnevertheless now we |know Him so not longer.

Niin huolimatta jopa siitä, vaikka kirjeen lukijoiden joukossa oli tuolloin Jeesuksen itsensä lihan mukaan tunteneita, niin heidänkään ei tule enää perustaa uskoaan Hänen maallisen toimintansa mukaan, vaan Hänen toimintaansa ylösnousseena Kristuksena Hengen uudessa tilassa.

Tämän – Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen – jälkeen on eletty jo 2000 vuotta sitä aikaa, jolloin Herra Jeesus on asetettuna ylimmälle paikalle koko maailmankaikkeudessa. Mutta tämä nykyinen todellinen tilanne, että Kristus käyttää ylintä valtaa koko kaikkeudessa ja on Ihmisen Poikana saapuva taivaalta (kaikella voimalla ja kunnialla) tuomitsemaan kansat ja pystyttämään tänne Maan päälle 1000-vuotisen Kuningaskuntansa – niin tästä eivät kirkot puhu juuri mitään. Samalla ovat lupaukset Israelin kansalle lakaistu maton alle, koska niillä ei vain voi enää olla sijaa nykyiselle Israelin lupaukset korvanneelle ”hengelliselle Israelille”.
Mutta ei Jumala suinkaan ole yllättynyt siitä, että Israel aikanaan hylkäsi Hänen uusitun kutsunsa kansaansa kohtaan Helluntain talouskauden aikana.
”Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltä tuntenut”, kirjoittaa kansojen apostoli meille Roomalaiskirjeen luvussa 11.

Sana rististä fokusoituu nimenomaan Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen toteutumiseen ja sen vaikutuksen omistamiseen ihmisen osalle Pyhässä Hengessä uskon kautta, eikä suinkaan Jeesuksen maallisen elämän vaiheisiin ja niiden kerrontaan. Sana rististä astui voimaan vasta kun ylösnoussut Jeesus Kristus oli täyttänyt Isältään saamansa tehtävän ja sen merkkinä lähettänyt Pyhän Hengen Maan päälle sijaistamaan itseään, kunnes Hän itse kerran palaa takaisin Maa-planeetan päälle. Hänen maallinen elämänsä ja tehtävänsä rajoittui aikanaan ainoastaan Israeliin ja sen kadonneiden lammasten kutsumiseen, vaikka Hän lopulta kuolikin Jumalan Karitsana koko maailman synnin puolesta.

“Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”. (Matt. 15:24)

Kuningaskunnan evankeliumi johtaa toisenlaiseen käyttäytymismalliin kuin meille kansoille suunnattu Armon evankeliumi!
Siksipä apostoli kehottaa meitä kohdistamaan katseemme (ei maanpäällä eläneeseen Jeesukseen, vaan) ylösnousseeseen Herraan, joka tänään hallinnoi seurakuntaansa Armon evankeliuminsa ja uskon Henkensä kautta. Tämä on tänään totta; tämä on tänään ajankohtaista todellisuutta.
Paavalin kautta on Kristus puolestaan välittänyt meille aivan erityisen ilosanomansa, jonka Herra paljasti hänelle ilmestystensä kautta (Apt. 26:16) ja jonka sisällön apostoli on taltioinut meitä varten kirjeisiinsä. Kyse on siis itse Herran Jeesuksen (aiemmin Jumalassa salattuna olleesta) evankeliumista meille, tämän päivän kansojen uskoville.

olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu, että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niin kuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut; (Ef. 3:2-3)
CLV Eph 3:2 – Eph 3:3
since you surely hear of the administration of the grace of •God •that is |given to me iofor you,
tfor acby revelation the secret is made known to me (according as I write before, in brief,

Mutta hänen arvovaltansa Kristuksen valtuuttamana kansojen apostolina alkoi kuitenkin vähentyä jo hänen elinaikanaan. Hän myös tunnisti ja ilmoitti tämän ollessaan palaamassa viimeiseltä lähetysmatkaltaan ja hyvästellessään hengelliset veljensä. Hän tiesi jo tuolloin, miten kristityt alkavat hänen lähtönsä jälkeen lohkoontua erilaisiin ryhmiin ja miten noiden lahkojen ”armottomat” johtajat nousevat nimenomaan uskovien keskuudesta.

Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. (Apt. 20:29-30)

Paavalin evankeliumi alkoi kokea väheksyntää uskovien keskuudessa jo hänen elinaikanaan. Niinpä hän tästä kirjoittaakin viimeisessä kirjeessään (opetustestamentissaan).
Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan, Kreskes meni Galatiaan ja Tiitus Dalmatiaan. Luukas yksin on minun kanssani. (2. Tim. 4:10-11)

Viimeisessä kirjeessään, hän toteaa tämän luopumisilmiön siis jo alkaneen.
Tästä syystä hän pyysikin Timoteusta tuomaan hänelle Roomaan kirjakääröt (kreik. biblion) ja erityisesti ne hänen (lampaan?)nahkaliuskoilleen kirjoittamansa kirjeet (kreik. membrana).
Tuo tullessasi päällysvaippa, jonka jätin Trooaaseen Karpuksen luo, ja kirjat, ennen kaikkea pergamentit. (2. Tim. 4:13).
(CLV) 2Ti 4:13
When you |come~, |bring the traveling cloak which I left in Troas bwith Carpus, and the scrolls, especially the vellums.

Näin Paavali saattoi tallentaa evankeliuminsa (Rooman tuolloisten arkistointipalveluiden kautta) Jumalan tahdon mukaisesti jälkipolville säilytettäväksi ja meille asti luettavaksi!

Paavalin evankeliumi on suunnattu, eriytetty eli pyhitetty nimenomaan nykyisen Jumalan Armon talouskauden totuuden sanaksi. Se on voimassa tänään ja tässä vastaanotettavaksi. Sitä myös Pyhä Henki käyttää tänään työkalunaan (”miekkanaan”), jolla vaikuttaa kristityn elämässä vanhuskautta, rauhaa ja iloa. Pyhä (kreik. hagion) tarkoittaa ”vihkiä”, ”asettaa erilleen”, ”erottaa”. Näin myös Paavalin välittämä Ilosanoma pitäisi nähdä nimenomaan meille (kansojen ihmisille) erotettuna evankeliumina.

Se, että kun esim. kansankirkkomme pitää vuosittain toistuvassa kaavassaan Israelille suunnattua Kuningaskunnan evankeliumia meille pyhänä (erotettuna) evankeliumitekstinä, niin se samalla asettaa meille oikeasti pyhitetyn Paavalin evankeliumin toisarvoiseen asemaan. Samalla se omii Israelille annetut lupaukset itselleen ja on siten sokeutunut Jumalan valitun kansan tulevaisuudelle. Samalla kirkkolaitokset ovat kadottaneet ajan käsityksen ja Jumalan aikataulutetun suunnitelman: suunnitelman, joka on täynnänsä Israelin kansalle Vanhassa testamentissa suunnattuja ”iankaikkisia” eli tuhatvuotisia kuningaskunnallisia lupauksia.

Nykyinen seurakunta kuvataan kuitenkin meille Kristuksen hengellisenä ruumiina. Se rakentuu Kristuksen Hengen yhteydessä Pään (ruumiillisesti ylösnousseen Kristuksen) kautta sen jokaisessa jäsenessä /tästä tarkemmin/. Kysymyksessä on uuden luomakunnan esikoisuudesta, uusista ihmisistä, uusista luomuksista (kreik. ktisis) Kristuksessa Jeesuksessa.

me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:16-17)

Niinpä Paavali kehottaa oman esikuvansa kautta nykyisen Armon talouskauden uskovia seuraamaan tai tarkemmin imitoimaan, jäljittelemään hänen opetustaan ja esimerkkiään, koska niiden kautta meillä on hyvä potentiaali Hengen yhteydessä kasvaa ylösnousseen Kristuksen seuraajina /tästä tarkemmin/.

Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1.Kor. 11:1)
(CLV) 1Co 11:1

|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

 

Paavalin välittämä seurakuntamalli

 

Kirkkolaitokset ja kristilliset suunnat erottautuvat toisistaan usein – paitsi opin – niin myös seurakuntakäsityksen osalta: muutoinhan ne kaikki voisivat toimia saman katto-organisaation alla. Isot kirkkolaitokset näyttävät puolestaan omineen itselleen Israelia koskevat lupaukset. Samalla ne ovat sokeutuneet ”hengellisenä Israelina” sille valtavalle määrälle vielä toteutumattomille – niin kansojen uskovia kuin myös valittua kansaa koskeville – raamatun lupauksille. Se, että ajan käsitys on yleisissä käännöksissä korvattu ajattomuuden ja ikuisuuden myyteillä, tekee totuuden etsijälle vaikeaksi näkemästä Jumalan aikataulutettua kokonaissuunnitelmaa ja sen edistymistä.

Mitä enemmän kristillisen liikkeen opille ja toimintamallille haetaan raamatusta perusteita Paavalin evankeliumin ulkopuolelta, niin sitä enemmän siinä näkyy erilaista hierarkkisuutta, pappisvaltaa, traditionaalisuutta, auktoriteettiuskollisuutta ”kirkko-isiin”, miesvaltaista vallankäyttöä, juutalaisuuden seremonioihin sitoutumista, sakramentti-uskovaisuutta ja muuta jäykkyyttä. Raamatusta voidaan ottaa monesta paikasta ja monella tavalla. Raamatun perustalle voidaan rakentaa monenlaisia kristillisiä uskomusjärjestelmiä.

Ylösnousseen Herran Paavalin kautta välittämä nykyisen seurakunnan malli on kuitenkin puhtaasti hengellinen. Paavali kuvaa sitä Kristuksen ruumiiksi, Kristuksen hengelliseksi organisaatioksi, jonka jokainen jäsen on liitetty uskon kautta ja Pyhän Hengen välityksellä ylösnousseeseen Herraan Kristukseen.

Paavalin ilmoittama seurakuntamalli on maailmanlaajuinen, yli kansojen, kulttuureiden ja kirkollisten rajojen ulottuva hengellinen yhteisö. Kristusta ei ole jaettu niin, että Hän olisi löydettävissä vain sieltä tai vain tuolta. Paavalin välittämä seurakuntamalli on myös yli-maallinen, sillä sen Päänä toimii ylösnoussut Kristus Jeesus, jonka kautta koko seurakunta rakentuu Jumalan antamassa kasvussa kohti sitä päämäärää, jonka Isä Jumala ennen maailmanaikoja on päättänyt toteuttaa. Sille annetut lupaukset ja siunaukset kohdistuvat maapallon ulkopuoliselle Universumin alueelle (taivaalliselle alueelle), toisin kuin on Israelin kohdalla: heidän kansalliset lupauksensa liittyvät Maan päälle.

Näin Paavali määrittelee nykyisen seurakunnan.

  1. Sillä niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
  2. sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
  3. Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
  4. Jos jalka sanoisi: “Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
  5. Ja jos korva sanoisi: “Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
  6. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
  7. Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itse kunkin niistä, ruumiiseen, niin kuin hän on tahtonut.
  8. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
  9. Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
  10. Silmä ei saata sanoa kädelle: “En tarvitse sinua”, eikä myöskään pää jaloille: “En tarvitse teitä”.
  11. Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä (1. Kor. 12:12-22).

Pyhä Henki kastaa (upottaa, liittää, yhdistää; kreik. babtizo) kunkin jäsenen ylhäällä olevaan, ruumiillisesti ylösnousseeseen Kristukseen Jeesukseen /tästä tarkemmin/.
Jumala itse (eivätkä esim. mitkään ns. kirkolliset tahot) on asettanut kunkin seurakuntajäsenen sille paikalle, missä hän nyt on Kristuksessa.
Inhimillisesti heikoilta näyttävät jäsenet ovat tässä hengellisessä, vielä näkymättömässä organisaatiossa, aivan välttämättömiä, kullakin jäsenellä on oma, edeltä määrätty paikkansa.

Kyse on Isän Jumalan ennalta valinnasta ja Hänen suunnitelmastaan.

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, (Ef. 1:4-5)

Näin Jumala – aikataulutetun suunnitelmansa mukaisesti – Kristuksen Jeesuksen kautta toimii. Tämä kaikki tulee osaksemme ansaitsemattomana lahjana, josta voimme iloita ja olla kiitollisia. Tämä lahja tarjotaan tänään itsessään heikolle ja riittämättömälle ihmiselle pelkän uskon kautta.
Se palvelukseen liittyvä työ, mikä meille on annettu, kohdistuu nimenomaan tämän Kristuksen hengellisen organisaation rakentamiseen.

tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, (Ef. 4:12)

Lienee helppo ymmärtää, että näin kukin jäsen voi myös kasvaa Kristuksessa kohti sellaista uutta ihmistä ja luomusta, joksi Jumala on hänet tarkoittanut. Tämän seuraamuksena hän samalla saa kasvaa Kristuksen kirjeeksi ja tuoksuksi maailmaan nähden.

Jumala sinetöi (kreik. sphragizo) eli leimaa uskovansa hyväksytyksi Kristuksessa Pyhän Hengen kautta. Tämä sinetöinti leimataan ihmisen sisimpään uskon tultua häneen ja se toimii etumaksuna (vakuutena) myöhemmin tulevasta ”perinnöstä” tai paremminkin jako-osuudesta (kreik. kleronomia). Konkordanttinen menetelmä jakaa termin morfeemeiksi [LOT-APPROPRIATION], joka voitaisiin suomentaa esim. ”arpaosuus” tai ”alueosuus” ja joka viittaa tulevaan taivaalliseen ”perintö”osuuteen.

Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi – hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef. 1:13)

joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme (2. Kor. 1:22)

Kun Jeesus aikanaan sanoi opetuslapsilleen, että ”missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”, niin tämä tietenkin tapahtuu tänään ylösnousseen Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä. Vaikka uskovien psyko-fyysiset kokoontumiset tapahtuvat näkyvällä ja sosiaalisella tasolla, niin Hengen yhteys toimii aina Pään, ylösnousseen Kristuksen, kautta. Tämän voi kuvitella yo. kuvasta, josta näkyy, että kunkin jäsenen yhteys toimii ylösnousseen Kristuksen kautta Pyhän Hengen välityksellä, eikä suoraan uskovien välillä. Tässä kontekstissa Herra on myös uskoviensa keskellä ja rakentaa seurakuntaansa (hengellistä ruumistaan) paljastamalla jäsenilleen niitä viisauden ja tiedon aarteita, joita Kristukseen on (meitä varten) kätkettynä. Tästä (Hengen yhteyden) näkökulmasta voimme myös ymmärtää, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan:
jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. (1. Kor. 12:26)

Kristuksen hengellisen ruumis-organisaation kautta voimme ymmärtää sen, että sen jäsenet ovat hajautettuina ympäri maapalloa ja eri kansoihin. Ja koskapa elämme vielä uskossa emmekä näkemisessä, niin emme voi myöskään sormella osoittaen väittää, että Kristus on tuossa ryhmässä tai tässä ryhmässä.

Kristuksen hengellisen seurakuntamallin pohjalta voimme myös käsittää sen, minkä Paavali paljastaa meille (aiemmin vaiettuna) salaisuutena.

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (1. Kor. 15:51-52)
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; (1. Tess. 4:17)

Tässä puhutaan Kristuksessa kuolleiden ja vielä elossa olevien silmänräpäyksellisestä ylösnousemisesta ja poistempauksesta ylös maapallon pinnalta lähiavaruuteen Herraa vastaan. Kristus tulee siis fyysisesti (alkutekstissä puhutaan Hänen fyysisestä läsnäolostaan; kreik. parousia) lähiavaruuden alueelle, josta Hän ikään kuin vetäisee ruumiinsa ylös luokseen. Tässä ylösvetäisyssä transformoituu myös nykyinen hengellinen ja näkymätön seurakuntaruumis silmänräpäyksessä (kreik. atomos) fyysiseksi ja kuolemattomaksi Herran taivaalliseksi seurakuntaorganisaatioksi. Kristuksen hengellinen ruumis toimii tänään myös pidäkkeenä sille, että laittomuus ei pääse Maan päällä täyteen valtaansa. Kristuksen ruumiin poistuttua Maan päältä syntyy samalla tila antikristilliselle maailmanvallalle.

Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä (2. Tess. 2:7-8).

Minä en ainakaan omassa yksinkertaisuudessani osaa kuvitella muunlaista seurakuntamallia, kuin mikä meille kansojen apostolin kautta ylösnousseen Herran valtuuttamana on välitetty. Mielestäni vaati melkoista piittaamattomuutta mennä tämän yli ja korvata se toisenlaisilla seurakuntakäsityksillä!  Jumaluusoppineet ja kirkolliset vallan käyttäjät ovat ajan saatossa kehitelleet monenlaisia ”oikeita” oppijärjestelmiä ja palveluskaavoja. Yhteistä näille opinsuunnille ja seurakuntakäsityksille kuitenkin on aina se, että ne vaativat papillisen välimieskerroksen ihmisen ja Jumalan välille. Kristuksen kertakaikkinen uhri ei näytä riittävän hengelliseen uskonyhteyteen Taivaallisen Isän kanssa!

 

p.s.
Ymmärrän kyllä sen, että kulttuurisidonnaisuus osaltaan vaikuttaa kirkkolaitosten asemaan ja toimintaan yhteiskunnissa. Itsekin tulee niihin osallistuttua. Mutta tässä on mielestäni hyvä kuitenkin muistaa Paavalin ohjeistus.
Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita. (1. Kor. 6:12)

Ota yhteyttä