Voiko Jumala tehdä syntiä?

Kävin raamattupiirissä. Siellä käsiteltiin perimmäisiä kysymyksiä – niin kuin yleensäkin. Toistuvasti nousi nyt kuitenkin synti aiheena esiin: onko se ja se syntiä? Miten sitä voisi vastustaa? Voiko sitä vastustaa?  Miten saan syntini anteeksi? Onko kaikki syntini annettu anteeksi – myös ne tulevat? Erittäin hyviä ja tärkeitäkin kysymyksiä. Sitten, kun heitin kysymyksen: mitä synnillä oikeastaan tarkoitetaan; miten synti määritellään Kirjoitusten so. raamatun pohjalta, niin syntyi hetkellinen hiljaisuus? Ja porukka ikään kuin heräsi termin edessä, ja siitä alkoi hyvä keskustelu.

Noin parikymmentä vuotta sitten silloinen arkkipiispamme otti radiolähetyksessä tämän käsitteen esille ja viittasi Tuomareiden kirjan kohtaan, mistä sanan ”synti” alkuperäinen määritelmä löytyy. Monet muutkin lähteet kyllä varmistavat tämän.

Tässä on synnin ensimmäinen, alkuperäinen määritelmä:

Kaikesta tästä väestä oli seitsemänsataa valiomiestä vasenkätistä; jokainen näistä osasi lingota kiven hiuskarvalleen, hairahtumatta. (Tuom. 20:16)

Tässä Vanhan testamentin kohdassa esiintyy synnin tekemisenä hepreankielinen ilmaisu ghattah. Uuden testamentin puolelta löytyy tälle sanatarkka kreikankielinen vastine harmatia.

Synti siis tarkoittaa ohilaukausta, harhalaukasta, riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä tai missausta osua tai päästä maaliin eli päämäärään joka kerta ja täydellisesti kertaakaan ”missaamatta”. Nämä Gideonin asemiehet olivat siis täydellisiä, valiomiehiä sarjassaan, niin kuin tekstikohtakin toteaa.

Yleistäen siis voidaan sanoa syntiä tehtävän esimerkiksi silloin, kun

  • Jalkapallohyökkääjä erehtyy urallaan yhdenkin kerran maalintekotilanteessa, missaa yhdenkin kerran hänelle tarjotun maalintekopaikan, eikä näin ollen täytä täydellisen, ideaalin jalkapalloilijan vaatimusta ja tekee siis syntiä tätä vaatimusta vasten.
  • Projektipäällikkö, joka ei urallaan kykene joka kerta viemään hankettaan rahoituksen, henkilöstön ja muun resurssoinnin puitteissa aikataulun mukaiseen lopputulemaan, ei enää täytä täydellisen, erehtymättömän projektipäällikön vaatimusta ”viimeistä piirtoa myöten”.

Synti tarkoittaa raamatun ilmoituksessa ihmisen heikkoutta ja kyvyttömyyttä toteuttaa Jumalan tahto täydellisesti: joka kerta, kertaakaan menemättä harhaan. Siksi tarvittiin Jumalasta syntynyt, täydellinen ihminen täyttämään lain vaatimukset joka kohdassa, erehtymättömästi ja pienintä piirtoa myöten

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. (Matt. 5:17-18)

Jeesus täytti meidän puolestamme Jumalan tahdon mukaisen vaatimuksen elämällä täydellisesti Lähettäjänsä tahdon mukaisesti, olemalla kaikessa kuuliainen Isänsä äänelle. Näin Hän viattomana ja virheettömänä Jumalan uhrikaritsana myös kantoi meidän syntimme ristin puulle. Ja tämä kaikki kelpasi Isälle Jumalalle, joka herätti Hänet kuolleista ja korotti oikealle puolelleen taivaissa.

Mikä on sitten tänä päivänä syntiä Jumalaa ja Hänen tahtoa vastaan? Olla uskomatta tähän valtavaan pelastustekoon, jonka Kristus Jeesus meidän puolestamme suoritti ja hankki meille ja koko ihmiskunnalle: sovinnon Jumalan kanssa. Tämä luottamisen puute Häneen on Kirjoitusten mukaan ihmisen synti eli harhaan meno tänä päivänä:
synnin, koska he eivät usko minuun; (Joh 16:9)

Synti voidaan siis määritellä heikkoudeksi ja kyvyttömyydeksi täyttää kaikki vaatimukset täydellisesti ja joka kerta asetetun päämäärän (maalin) saavuttamiseksi. Ts. sen voisi määritellä olevan jotain sellaista, mitä täydellinen erehtymätön ihminen voi tehdä ja toistaa joka kerta siinä onnistuen.

Voiko Jumala sitten tehdä syntiä? Voiko Jumala ”ampua harhaan”? Voiko Jumala jossakin kohden jäädä kykenemättömäksi toteuttamaan suunnitelmaansa, jonka Hän on edeltä laatinut? Voiko Hänen sanansa raueta tyhjiin edes yhdessä kohdin siitä ilmoituksesta ja niistä lupauksista minkä Hän on raamatussa antanut?

Voiko Jumalan suunnitelma koko ihmiskuntaa kohtaan Kristuksen kautta raueta tyhjiin? Voiko Herran Jeesuksen tiedottama päämäärä ”sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman” (Joh. 12:47) raueta tyhjiin eli jäädä saavuttamatta päämääräänsä? Voiko siis Jumala tehdä syntiä?

Ei voi!
Miksi?
Koska Hän on Jumala! Koska Hän on kaikkivaltias ja kaikkivoipa! Koska Hän näin ollen vie kaikki siihen loisteliaaseen päätökseen, jonka Hän on päättänyt Kristuksen Jeesuksen kautta toteuttaa! Vaikka hän ohjaa suunnitelmansa toteutusta erilaisten synkiltäkin näyttävien vaiheiden kautta, niin Hän kuitenkin etenee vääjäämättömästi kohti päämääräänsä: sekä ihmisen, ihmiskunnan ja koko maailmankaikkeuden kohdalla.

Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen (Jes. 46:10)

 

Jumalan talous- eli hallintokaudet

Toinen keskeinen aikariippuvainen Kirjoitusten käsite (maailmankausien eli aionien lisäksi) liittyy talouskausiin (kreik. oikonomia). Talouskaudet tai hallintokaudet kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita hän soveltaa uskoviaan ja maailmaa kohtaan tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Kukin tällainen hallintokausi rajautuu vallitsevan maailmankauden (kreik. aion) sisälle. Hallintokausien tunnistaminen Kirjoituksissa on ensiarvoisen tärkeää, koska monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia.

Tänään elämme Jumalan Armon hallintokautta, jonka asiamiesvaltuutus ja kirjallinen ilmoittaminen on annettu Paavalille (Ef. 3:2-3). Paavali käyttää siitä myös nimitystä Salaisuuden hallinto (Ef. 3:9). Paavali on siis tuonut kirjeissään esiin sen, mitä ylösnoussut Kristus on hänelle ilmestysten kautta ilmoittanut meitä varten ja mikä paljastaa Jumalan siunaavan (tukevan) evankeliumin tämän päivän ihmisille. Kyse ei siis ole Paavalin omasta kirjoittelusta, vaan ylösnousseen Herran Jeesuksen omasta ilmoituksesta meille, tämän päivän ihmisille. Tämän ilmoitustehtävän hän siis valtuutti Paavalille ja vain hänelle. Tämä hallintokausi päättyy Kristuksessa kuolleiden ja vielä elävien ylöstempaamiseen (1. Kor. 15:51-53). Nykyisen armon evankeliumi (joka on kohdistettu kaikille kansoille ja jossa Israelilla ei ole erityisasemaa) kiteytyy Paavalin sanomaan:

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –  ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Nykyistä edeltävää hallintokautta voidaan taas kutsua Ylimenokauden hallinnoksi, jossa Pietarin julistama evankeliumi juutalaisille astuu hiljalleen taka-alalle, samalla kuin Paavalin julistama evankeliumi nousee etualalle ks. [Apt. 9:3,4 – Apt. 26:26-28].

Ylimeno- tai siirtymäkauden hallintoa edelsi taas Helluntain hallintokausi, jonka julistamisen avaimet oli annettu Pietarille. Hallintokautta kuvaa se, että Jumalan Israelille luvattu (tuhatvuotinen) kuningaskunta oli tullut lähelle. Ihmeet ja merkit kuvasivat tätä kautta. Samoin opetuslapsia alettiin varustaa monipuolisella kielitaidolla ns. lähetyskäskyn toteuttamiseksi ja kaikkien kansojen käännyttämiseksi Jeesuksen opetuslapsiksi (Apt. 2:6). Tällä hallintokauden evankeliumissa vaadittiin uskovilta uskon lisäksi myös konkreettisia tekoja.

Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)

Nykyistä Jumalan Armon (salattua) hallintokautta seuraa taas Vihan hallintokausi, jota esimerkiksi Ilmestyskirja kuvaa ja jota ennen nykyisen talouskauden uskovat pelastetaan (1. Tess.1:10). Tämä tuleva hallintokausi on nykyisen pahan maailmankauden viimeisin hallintokausi, jota kuvaa Jumalan vihan vyörymiset maailman kansojen päälle ja Israelin ahdinko. Vihan hallintookin kuuluu evankeliumi, mutta sen sisältö ja julkistamistapa on erilainen kuin tänään.

Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: “Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”. (Ilm. 14:6)

Myös Vanha testamentti sisältää lukuisia hallintokausia, jotka ilmentävät Jumalan silloista suhtautumista ja toimintaa kansaansa Israelia ja sen viholliskansoja kohtaan.

Eli yhteenvetona voisi tiivistetysti sanoa, että se mikä on ollut totta ja siis Totuuden sanaa menneisyydessä ei ole sitä välttämättä tänään. Se mikä on totta Jumalan ilmoituksessa tänään – ei ole kaikilta osin voimassa tulevina hallintokausina. Se mikä on yhteistä – ja mikä on totuuden sanan ytimessä – on Jeesus Kristus, mutta Hänen hallintotapansa vaihtelevat hallintokausittain.

Se että Jumala on esiintynyt aikoinaan kiivaana, tänään taas armollisena ja ”hiljaisena tuulen hyminänä”, mutta taas tulevaisuudessa pelottavana, saa koko ajan ihmisten keskuudessa aikaan hämmennystä. Jotkut ovat tässä kohden monesti ihmetelleet, että eikö ”Jeesus Kristus ole sama eilen tänään ja iankaikkisesti?”

(CLV) Hb 13:8
Jesus Christ, yesterday and today, is the Same One iofor the eons also.

Tässä Heprealaiskirjeen kohdassa termin ”sama” takana on alkutekstissä autos, mikä on pronomini, ns. reflektiivinen pronomini, ja joka siis tässä viittaa Jeesuksen Kristuksen persoonaan ja identiteettiin. Eli kohta kertoo, että Hän on persoonana muuttumaton, mutta se ei kiellä sitä, etteivätkö Hänen toiminta- ja hallintotapansa voisi muuttua pelastushistorian ja Jumalan kokonaissuunnitelman toteutumisen edetessä kohti maalia!

Maailmankaudet jonoon

Ehkäpä valtavin avainkäsite, mikä raamatunkäännösten myötä ajan saatossa hämärtynyt – elleipä jopa pimentynyt – on maailmankauden käsite! Siihen on vaikuttanut kreikkalainen filosofia, esim. Platon, jonka mukaan tieto on kytköksissä ajattomiin, ikuisiin muotoihin tai ideoihin. Siihen ovat vaikuttaneet myös kirkolliset auktoriteetit, jotka ovat antaneet terminologisen epätarkkuuden siirtyä raamatun käännöksestä toiseen. Vanhoilla perinteillä ja tunnustuskirjoilla lienee myös oma vaikuttavuutensa. Niinpä tänä päivänä tavanomaisista raamatunkäännöksistä löytyvät hokemaluonteiset ilmaisut ”aina ja iankaikkisesti” ja ”iankaikkisesta iankaikkiseen” saavat kyllä (ehkäpä vielä syvällä rintaäänellä vahvistettuna) tavallisessa lukijan tai kuulijan ajatuksen tässä kohtaa pysähtymään. Mistä on oikein kysymys: ajattomuudesta? loputtomuudesta? äärettömyydestä? vai jostain muusta?

Paavali tuo esiin sen, miten tärkeää Jumalan ilmoituksen ymmärtämiselle on tietää sanojen alkuperäiset merkitykset, tietää mitä ne kontekstissaan ja aikanaan ovat tarkoittaneet.
Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1.Kor. 14:11)

Aionit muodostavat aikajatkuvuuden kehyksen Jumalan kokonaisilmoituksen ympärille. Koko Jumalan ilmoitus (raamattu) rajautuu näiden maailmanaikojen sisään. Jumala on suunnitellut ja luonut ne: kun raamatunkäännös ilmoittaa:
mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Sf92: Hebr. 1:2)

niin eikö lukijalle tarjota tässä viestiä, että Jumala olisi luonutkin monia maailmoja? ”Ikuisuus” käännös-termiäkään ei ole haluttu käyttää, koska lause kuulostaisi (myös) hieman hassulta. Luomisen kohteena ovat alkukielessä kuitenkin aionit eli maailmankaudet. Tässä kohtaa tahdotaan kertoa, että Jumala on näiden maailmankausien takana, niin niiden suunnittelussa kuin myös toteuttamisessa! Ja joiden kuluessa Hän toteuttaa suuren suunnitelmansa Kristuksen Jeesuksen kautta.

(CLV) Hb 1:2
in the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka raamatusta löytyy ja joiden varaan ja joille ajanjaksoille Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissa – tämän sanavastine on olam. Kun puhutaan ainoan Jumalan kunniasta Jeesuksen Kristuksen kautta “aina ja iankaikkisesti” (Room. 16:28), niin inspiroitu alkukieli käyttää ilmaisua   “tous aionas ton aionon” eli sanatarkasti suomennettuna “aionien aioneiden ajan”. Eli tässä puhutaan tulevista maailmankausista, jolloin Jumalan hallinto tulee Kristuksen kautta julkiseksi sekä maan päällä että koko maailmankaikkeudessa.

(CLV) Ro 16:27
to the only, and wise God, through Christ Jesus, be •glory for the eons of the eons. Amen!

 

Raamatussa on tunnistettavissa viisi tällaista aionia, samoin kuin aika ennen aioneja (1. Kor. 2:7, 2. Tim. 1:9, Tiit. 1:2).

Ensimmäinen aioni päättyi raamatun toisen jakeen kuvaukseen (1. Moos. 1:2).

Toinen, muinainen aioni, päättyi vedenpaisumukseen (2. Piet. 2:5).

Kolmatta maailmankautta elämme tänään. Paavali kuvaa tätä aionia ”nykyiseksi pahaksi maailmankaudeksi” (Gal. 1:4). Tämä kolmas kausi taas päättyy pahuuden kypsyttyä kukkaansa, uskosta luopumisen tapahduttua, antikristuksen astuttua esiin ja Israelin ahdingon päätyttyä Messiaansa paluuseen maan päälle, ja sitä seuraavaan kansojen tuomioon (Matt. 13:39, 2. Tess. 2:3, Jes. 26:8, Matt. 25:32-33).

Neljäs maailmankausi seuraa nykyistä ja tarkoittaa Israelille luvatun tuhatvuotisen kuningaskunnan aikaa tämän maan päällä. Kristus ”kuningasten kuningas” hallitsee koko maailmaa Israelin kautta. Israel toimii siunauskanavana koko maailmalle (Ef. 1:21). Vanhan testamentin lupaukset Israelille saavat täyttymyksensä.

Viides maailmankausi tulee neljännen päätyttyä ja valkean valtaistuimen tuomioiden tapahduttua. Tuon ajan kuluessa saavutetaan Kristuksen kautta Jumalan pelastussuunnitelman täyttymys (Room. 11:36) ja sen toteuduttua – ja tämän viimeisen aionin päätyttyä – Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen:

Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:28)

 

Salaisuuksia ja paljastuksia

Uudessa testamentissa puhutaan salaisuuksista (kreik. musterion) ja niiden paljastuksista eli ilmestyksistä (kreik. apokalupsis). Salaisuudet ovat asioita, jotka Jumala on pitänyt omana tietonaan ilmoittaakseen ne sitten ajallaan. Ilmestysten kautta on Paavali saanut ylösnousseelta Herralta ilmoituksia, joita juutalaisten profeettojen kautta Jumala ei ole aiemmin antanut ilmi.

Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. (Apt. 26:16)

Nämä Jumalan vielä puuttuvat ilmoitukset on Paavali tallentanut kirjeisiinsä. On mielenkiintoista havaita, miten tämä sanapari esiintyy alkutekstissä Paavalin ja muun Uuden testamentin tekstin välillä: salaisuus 20/7 ja ilmestys 7/1. Eli tekstivolyymiin suhteutettuna sana-ilmentymien määrät esiintyvät Paavalilla merkittävästi useammin. Tätä hän myös tarkoittaa kirjoittaessaan:

seurakunta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, (Kol. 1:25-26)

Paavali sanoo tässä tekevänsä täydelliseksi Jumalan kokonaisilmoituksen, sen puuttuvan loppuosuuden, jota Jumala ei vielä ollut tuonut julki. Tämä ilmoitus on tarkoitettu myös taivaallisille olennoille tiedoksi ja ihmeteltäväksi.

ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon (Ef. 3:9-10)

Noissa Paavalin kirjeissä Jumala paljastaa nykyisen armon salaisen hallintokauden (kreik. oikonomia) toimintamallin ja myös tulevia asioita. Talous- tai hallintokaudet kuvaavat Jumalan sen hetkiset hallintomallit ja käytännöt, joita Hän soveltaa uskoviaan ja maailmaa kohtaan. Esimerkiksi helluntain hallintokauden tapahtumat kuvaavat Jumalan toimintaa ja vaatimuksia Apostolien tekojen alkuaikana, jolloin Jumala vielä kutsui Pietarin johdolla Israelia kääntymään. Siksipä olisi hyvä olla perillä, mikä on totta eli voimassa tänään. Tässä kohtaa kannattaa tutustua lähemmin Paavalin evankeliumiin, vaikka se ei olekaan ihmisen mielen mukaista.

Tällaisia paljastettuja salaisuuksia ja opetuksia ovat mm.

  • Israelin tilapäinen hyllytys määräajaksi (Room. 11:25)
  • Paavalin evankeliumin julkaiseminen (Room. 16:25)
  • Vanhurskautus tulee tänään pelkän uskon kautta (Room. 3:28)
  • Kaikki uskovat eivät tule kokemaan fyysistä kuolemaa (1. Kor. 15:51)
  • Sovinto Jumalan kanssa tulee kerran kaikkien osaksi (Kol. 1:20)

 

Pelollako ja vavistuksellako pelastumiseen?

Kun raamatunkäännöksessä mainitaan:

Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; (Fil. 2:12)

niin eikö tämä kohta anna ymmärtää, että ihmisen pitäisi pinnistellä ja ponnistella pelkäämällä ja vapisemalla, jotta hän voisi (ehkä) pelastua? Eikö tämä vaikuta ristiriitaiselta siihen nähden, että kristillisen uskon ytimessä loistaa kirkkaana ajatus, että armosta me olemme pelastettuja, pelkän uskon kautta?

Konkordanttinen käännös ilmaisee taas asian näin:
(CLV) Php 2:12
So that, my beloved, according as you always obey, not as in my •presence only, but now much rather in my •absence, with fear and trembling, be carrying •your sfown salvation into effect~,

Eli tässä kohtaa kehotetaan uskovaa asettamaan ”pelolla ja vavistuksella” oma (lahjaksi saamansa) pelastuksensa (Jumalan kautta) vaikuttamaan;
ja heti seuraavassa jakeessa tämä perustellaan:
sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

(CLV) Php 2:13
for it is God •Who is operating in you •to |will as well as •to |work for the sake of His •delight.

Samankaltainen synkkämielisesti käännetty kohta esiintyy myös edellisissä jakeissa.
niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra
. (Fil. 2:10-11)

Paavalille oli ylösnoussut Kristus tuonut tämän tulevaisuuteen liittyvän riemullisen asiantilan ilmestyksen kautta tiedoksi. Tällainen käännös antaa kuitenkin ymmärtää, että jokainen ihminen pakotetaan tulevaisuudessa polvistumaan ja tunnustamaan Jeesuksen herraus. Mutta alkukielessä käytetään edellä ilmausta exomologeo, mikä tarkoittaa vapaaehtoista tunnustamista ylistämällä ja kunniaa osoittamalla. Eli nämä jakeet ilmaisevat selkeästi, että eräänä päivänä kaikki koko maailmankaikkeudessa polvistuvat ja tunnustavat. että Isän todistus Pojasta on totta ja että Herran Jeesuksen hankkima pelastus on tullut kaikkien osaksi.

CLV Php 2:10 – Php 2:11
that in the name of Jesus every knee should be bowing, celestial and terrestrial and subterranean,
and every tongue should be acclaiming~ that Jesus Christ is Lord, iofor the glory of God, the Father

Onhan myös kirjoitettu, että
ettei kukaan voi sanoa: “Jeesus olkoon Herra”, paitsi Pyhässä Hengessä. (1. Kor. 12:3)

Näin nämä kohdat vakuuttavat siitä, että Jumala saavuttaa päämääräänsä: saattaa Kristuksen kautta pelastuminen voimaan koko universumissa. Uskossa sen voi omistaa jo tänään – eikä ihmisen epäusko voi sitä tyhjäksi tehdä.

Pimeä aine – näkymätön todellisuus?

Mitä pimeälla aineella ja energialla tarkoitetaan? Se on jotain antigravitaatioon liittyvää todellisuutta, josta 95% maailmankaikkeudesta koostuu. Se näyttää olevan jotain sellaista, minkä päälle näkyvä kaikkeus rakentuu.  Eli se, mitä näemme, on sittenkin vain murto osa todellisuutta. Pimeä aine ja energia löydettiin noin 20 vuotta sitten. Siitä on tiede koko ajan ja enenevässä määrin pyrkinyt saamaan havaintoa. Mutta, kaikista ponnisteluista huolimatta näyttää siltä kuin siihen ei päästäisi käsiksi. Siitä ja sen olemuksesta ei ole saatu yhtään mitattua hiukkashavaintoa! Juuri tästä syystä tätä ulottuvuutta kutsutaankin pimeäksi.

Tuli mieleeni rinnakkaistodellisuus. Eli sellainen läsnä oleva todellisuus, johon ihmisen havaintokyky ei vaan pääse käsiksi. Jotain, joka viittaa Jumalan näkymättömään luomistyöhön. Näitä rinnakkaistodellisuuksia ja niiden ilmentymiä näyttää löytyvän myös raamatun lehdiltä, mutta kuitenkin vasta sitten kun Jumala avaa silmät niitä näkemään!

Bileam näki ympärillään olevan rinnakkaisen, mutta näkymättömän todellisuuden.
Niin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisovan tiellä, paljastettu miekka kädessänsä. Silloin hän kumartui ja heittäytyi kasvoilleen. (4. Moos. 22:31)

Elisan palvelijalle Jumala avasi näkymättömän, mutta läsnä olevan todellisuuden, hänen ahdinkonsa hetkenä.
Ja Elisa rukoili ja sanoi: “Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi”. Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä. (2. Kun 6:17)

Uskon kautta Moosekselle oli annettu kyky luottaa siihen, mikä näkymätöntä oli ja mikä oli läsnä tuossa isossa Egyptistä lähdön tapahtumassa. Jumalan näkymätön todellisuus ilmentyi näkyväksi meren jakamisella kansalle ja Faaraon joukkojen tuhoutumisella, kansan kulun johtamisena pilven tai tulipatsaan muodossa ja sen ruokkimisella erämaassa.
Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikään kuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti. (Heb. 11:27)

Jeesus totesi Isänsä voivan pelastaa Hänet saman tien Getsemanen pidätystilanteesta. Eli tuo enkeliarmeija vaikutti olevan ”lähellä” minä hetkenä hyvänsä ilmestyäkseen.
Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legionaa enkeleitä (Matt. 26:53)

Ylösnoussut Jeesus pysäytti seurakuntaa vainoavan Sauluksen Damaskon tiellä ilmestyen hänelle yhtäkkiä kirkkaana valo-olentona eli Herra tuli Paavalille esiin näkymättömästä todellisuudesta sokaisten hänet määräajaksi.

Kristuksesta sanotaan.
hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. (Kol. 1:15-17)

Kun UT:n alkutekstissä puhutaan taivaasta, niin kreikan kielen sana ouranos. Suomenkielinen merkitys voidaan ilmaista nähdä-ylhäällä. Ts. Taivaalla tarkoitetaan ilmakehää sekä sen päällä näkyvää maailmankaikkeutta (itse Maa planeetta pois luettuna). Mutta sitten alkukielessä käytetään myös ilmausta ep ouranios, mikä viittaa ylitaivaalliseen tai taivaallisen päällä olevaan. Konkordanttiset käännökset ilmaisevat tämän termeillä celestial ja überhimmlisch.
Kun Hebrealaiskirjeen 7. luvussa kerrotaan, että ylösnoussut Herra Jeesus on syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, niin alkukielen erotettu-sanan takaa löytyy kreikan kechOrismenos, mikä tarkoittaa eri tilaan erotettua (Strong G5563 from G5561).

Tähtitieteilijät kuvaavat pimeätä ainetta ikään kuin verkoksi, jonka päälle näkyvä todellisuus rakentuu.
Tutkija Tommi Tenkanen (Tähdet ja Avaruus 3/2017) toteaa: “Kosmologia on tullut todella pitkälle viimeisten 20 vuoden aikana. Ennen kaikkea on ymmärretty, ettemme ymmärrä vielä juuri mitään…”
Professori Heikki Oja toteaa taas kirjassaan Universumi, että kyseessä on oudosta voimasta tyhjyydestä ja että tutkijat eivät ole päässeet juuri pään raapimista pidemmälle.

https://www.avaruus.fi/tahdetjaavaruuslehti/lehtiarkisto/32017.html

Tämän asiantilan edessä näyttää kosmologia nyt seisovan:

Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, (Room. 1:20)

Jumalan tahto vai tarkoitus?

Ihmisen tahdosta raamattu toteaa mm. että vaikka ihmisen ajatus ja mieli tahtoo toteuttaa hyvää, Jumalan tahdon mukaista elämää, niin monesti joudumme kokemaan vastoinkäymisiä ja riittämättömyyttä elää sitä todeksi.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
(Room. 7:21)

Jumalan tahdosta kansoja kohtaan taas on kirjoitettu, että Paavali on niille Jumalan valinnan mukainen apostoli, niin kuin hän kirjeittensä alussa toteaa.
Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, (2. Kor. 1:1)

Jumalan tahto on myös uskosta pelastuvien takana.
joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan! (Gal. 1:4)

Seurakunnan jäsenten paikat, sijoittumiset Kristuksen ruumiiseen eli hengelliseen organisaatioon (eikä tässä tarkoiteta kirkollisia vakansseja) toteutuvat Jumalan tahdosta käsin.
Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.  (1. Kor. 12:18)

Jumalan pelastustahto ilmenee kaikkia ihmisiä koskevana.
joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4)

Alkukielessä ei tässä esiinny ehdollista ilmaisua “pelastuisivat”, vaan siinä ilmoitetaan selkeästi Jumalan pelastustahto koskemaan kaikkia ihmisiä; myös tahtoa kuvaava verbi on luokaltaan keskeneräistä (käynnissä, mutta vielä vailla täyttymystä olevaa) toimintaa ilmaiseva termi. Konkordanttinen käännös ilmaisee asian näin:

Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.

Nyt siihen tarkoitukseen. Kun alkukielessä puhutaan tahdosta, niin sen lähtökohtana on ilmaisu thelema, kun taas puhutaan tarkoituksesta, niin takaa löytyy sana boulema. Tarkoituksen takaa löytyy aina suunnitelma tai ajatus viedä asiaa eteenpäin päämäärän saavuttamiseksi. Shakissa tämä voisi tarkoittaa sommitelmaa, joka ensinäkemältä vaikuttaa hurjalta ja uhrauksia vaativalta siirtokombinaatiolta, mutta joka lopulta johtaa pelin voittamiseen eli maaliin pääsemiseen.

Roomalaiskirjeen 9. luvussa puhutaan tästä tarkoituksesta, kun Paavali kertoo Jumalan tahdon vaikutuksesta ihmisten ja kansojen kohtaloissa, siis siitä miten ihmisen tahdon mukainen toiminta ei kuitenkaan mene yli Jumalan tarkoituksellisen, ison kuvan mukaisen toiminnan.  Kun hän sitten toteaa:

Sinä kaiketi sanot minulle: “Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa? (Room. 9:19)

niin tässä kohtaa ei alkutekstissä suinkaan puhuta Jumalan tahdosta, vaan tarkoituksesta (boulema), tarkoituksellisesta toiminnasta osana päämääriensä saavuttamiseksi! Nyt voidaankin kysyä: kumpi on suurempi, kumpi tahto lopulta voittaa: ihmisen vai Jumalan tahto?

You will be protesting to me, then, “aWhy, then, is He still blaming~? for awho has withstood His •intention?

 

Ensimmäinen maailmankausi – yhdessä jakeessa

Kun raamatun ensimmäisessä jakeessa puhutaan alkuluomisesta, niin jo toisessa jakeessa luotu maailma on kärsinyt katastrofin.

1. Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
2. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

Konkordanttinen käännös tuo toisen jakeen esiin seuraavasti:

+As for the earth, it came to be a chaos and vacant, and darkness was over the surface of the abyss.  And the spirit of Elohim was vibrating over the surface of the waters.

Loiko Jumala sitten Maan alunperin autioksi ja tyhjäksi? Hepreassa tässä on takana ilmaisu tohuwabohu, mikä tarkoittaa kaoottista ja autiomaista tilaa. Vai kuvataanko tässä ensimmäisen maailmankauden (aionin) päättymistä katastrofiin? Useat kohdat tukevat jälkimmäistä tapahtumaa.

Ensinnäkin raamatusta löytyy kohtia, jotka vahvistavat sen, että alkuluomisen tulos oli hyvä, iloittava ja asumiskelpoinen.

Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat!  Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen? Kuka veti mittanuoran sen yli? Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan? (Job. 38: 4-7)
Näin sanoo Herra, Jumala, joka loi taivaan ja muovasi ja valmisti maan, joka asetti sen perustuksilleen, ei luonut sitä tyhjäksi vaan teki sen asumista varten, (Jes. 45: 18)

Mielestäni eräs merkittävä syy tämän asiantilan epämääräisyyteen löytyy epäjohdonmukaisista käännöksistä. Kun UT:n kreikka puhuu perustamisesta, niin se käyttää termiä themelios, kun se taas puhuu oikeastaan vastakkaisesta tapahtumasta (hajottaminen, kukistaminen) niin se käyttää sanaa katabole. Nämä kummatkin on kuitenkin käännetty yleisiin käännöksiin samalla ilmauksella perustaminen! Esimerkiksi Ef. 1:4 puhuu valinnasta ennen Maailman hajottamista, ja viitannee raamatun toisen jakeen katastrofaaliseen tilaan.
Raamatun ensimmäisen jakeen ilmoittama ensimmäinen maailmankausi saattoi olla hyvinkin pitkä; kukoistava ja elämää täynnä oleva, kunnes tapahtui jotain – ja aioni päättyi kosmiseen katastrofiin.

Mitäpä tiede on viime vuosina löytänyt, ainakin seuraavia havaintoja olen ruksannut esille. Teorioita näyttävää ainakin menevän tarkistettaviksi ja ehkäpä jopa uusittaviksi.

Perinteisen näkemyksen mukaan Aurinkoa ympäröi alussa kaasusta ja pölystä koostuva kiekko, josta myös planeetat (ja siis myös planeetta Maa) myöhemmin muodostuivat. Mutta näyttää siltä, että Maapallon vesi saattaa olla vanhempaa kuin aurinko:

http://www.hs.fi/tiede/art-2000002817939.html
https://www.avaruus.fi/uutiset/maa-ja-lahiavaruus/laehes-puolet-maan-vedestae-on-aurinkoa-vanhempaa.html

Maan uumenista on löydetty valtavat vesivarannot:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061718415904_uu.shtml

pyrstötähden (siis avaruusperäinen) vesi on erilaista kuin Maan vesi:

https://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokunnan-pienkappaleet/churyumov-gerasimenko-pyrstotahden-vesi-on-odotettua-raskaampaa.html

 

 

 

Julistus vankeudessa oleville hengille

Pietari ja Juudas mainitsevat kirjeissään rangaistuksista kärsivistä henkiolennoista, jotka ovat teljettynä vankeuteen maan uumeniin. Monesti tätä asiaa selitetään niin, että Jeesus kävi kuolemansa jälkeen saarnamassa evankeliumia tuonelassa oleville kuolleille. Seuraavat raamatun kohdat valottanevat tätä asiaa.

Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille (1. Piet. 3:18-19)

Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle. (2. Piet. 2:4-5)

ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon; (Juud. 6)

Koskapa raamatun mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä palaa Jumalan tykö, ruumis maatuu maaksi ja sielu menee tuonelaan (kreik. Hades). (Saarn. 12:7; Apt. 2.27), niin myös Jeesus todellisesti kuoli ristillä, Hänhän antoi henkensä Isän käsiin (Luuk. 23:46). Tämä tarkoittaa taas sitä, että Hän ei ennen kuolleista herättämistä voinut käydä (ikään kuin elävänä) saarnaamassa vangituille hengille, vaikka sanonta ”astui alas tuonelaan” siihen suuntaan viitteitä antaakin. Tämän vahvistaa myös Pietari yo. tekstissä todetessaan, että Jeesus toteutti tämän julistuksen vasta eläväksi tehtynä.

Jeesus kävi siis ylösnousemuksensa jälkeen – ei tuonelassa eikä ”helvetissä” – vaan paikassa, josta alkukieli käyttää nimitystä Tartaros. Tämä pimeyden luolastoa kuvaava nimitys esiintyy raamatussa vain yhden kerran ja 2. Pietarin kirjeessä. Edelleen alkutekstissä puhutaan henkiolennoista (kreik. pneumasin) eikä ihmisistä. Henget ovat raamatun mukaan sellaisia olentoja, jotka eivät tarvitse fyysistä kehoa (kuten ihmiset ja eläimet) elääkseen.

Mutta mitä sitten nämä elävät, vankeuteen suljetut henkiolennot sitten ovat. Juudaan kirjeen mukaan näyttää siltä, että kyse on hengistä, jotka aikoinaan jättivät Jumalan tahdon vastaisesti  oman asuinalueensa ja tulivat maan päälle.

Entäpä julistiko Herra heille tuossa tilanteessa evankeliumia? Tuo suomennos ”saarnasi” voi antaa tällaisen vaikutelman. Alkukieli käyttää kuitenkin tässä tekstikohdassa ilmausta ekeruxen, mikä tarkoittaa juhlallista julistusta tai tiedoksiantoa (siitä, että Hänelle on nyt kaikki valta sekä maan päällä että koko universumissa). Ehkäpä nämä rangaistusvangit saivat siitä myös toivoa tulevaisuutensa suhteen…

 

Armo kätkee – armo valmentaa!

Mitä armolla oikeastaan tarkoitetaan. Onko se vain armahtavaisuutta? Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielessä raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti armo – ilo – kiittää. No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko kaukana toisistaan, mutta inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen ovat vahvoja sukulaisilmauksia. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä.

Kun Roomalaiskirjeen 7. luvussa on tavallisissa raamatunkäännöksissä kirjoitettu
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)
Tässähänä Paavali puhuu nykyisen ns. alennustilan tai kuoleman ruumiin vaikutuksista ja armon vastavoimasta. Konkordanttinen käännös ilmaisee asian näin.

A wretched man am I!  What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!
Eli tuo vastaus “Armo” puuttuu tavallisista käännöksistä, mutta se on kirjoitettu Codex Sinaitukseen (ehkä täydellisimmän Uuden testamentin käsikirjoituksen tarkistettuun versioon) ja Konkordanttinen käännös on sen huomioinut. Siis alkutekstissä annetaan myösa suora vastauksesta Paavalin pitkään huokailuun ja kysymykseen!

Kun Paavali taas sanoo, että
Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. (1. Kor. 15:10)
niin hän tunnustaa, että kaiken takana hänen tehtävässään on Jumalan armon (lahjasuosiollisuuden) vaikutukset, eikä suinkaan hänen oma erinomaisuutensa.

Edelleen kun katsotaan kirjettä Tiitukselle, niin Paavali kirjoittaa
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa (Tiit. 2:11-12)

Tässä Paavali puhuu Jumalan armon kasvattavasta tai paremminkin valmentavasta (kreik. paideuousa) vaikutuksesta elämäämme. Ajattelen tässä valmentaja-valmennettava -suhdetta. Miten välttämätöntä on myös valmennettavalla (siis ihmisellä) ottaa roolinsa tässä Kristuksen kanssa. Ja tämähän ei voi johtaa muuhun kuin Jumalan hyvyyden tuntemisen (tunnistamisen ja tunnustamisen) kasvuun ja suurempaan iloon ja rauhaan Hänessä (Room. 2:4). Tästäköhän syystä Paavali kehottaa meitä kiittämään joka tilanteessa (1. Tess. 5:18)? Että kiitollisuus meidän taholta on luottamuksen osoitusta Jumalan huolenpitoa kohtaan ja samalla Hänen armonsa hallinnan vahvistamista elämässämme?

Ota yhteyttä