Armo kätkee – armo kasvattaa!

Mitä armolla oikeastaan tarkoitetaan? Onko se vain armahtavaisuutta vai myös suosiollisuutta?

Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielisessä raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti “armo” – “ilo” – “kiittää”. No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko etäällä toisistaan, kun taas inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen paljastuvat myös vahvoiksi sukulaisilmauksiksi.. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä. Ja myös niin päin, että kiitollisuutta osoittamalla Jumalaan päin avaamme samalla väylää Jumalan armon tulolle voimavaraksi elämäämme.

Kun Paavali puhuu ja huokailee nykyisen ns. alennustilan  ruumiin vaikutuksista ihmisen elämään Roomalaiskirjeen 7. luvussa, niin se on tavallisissa raamatunkäännöksissä ilmaistu:
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)

Konkordanttinen käännös ilmaisee puolestaan em. kohdan seuraavasti:
(CLV) Ro 7:24
A wretched man am I! What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!

Eli tuo vastaus “Armo” puuttuu tavallisista käännöksistä, mutta se on kirjoitettu Codex Sinaitukseen (ehkä täydellisimmän Uuden testamentin käsikirjoituksen aikalais-tarkistettuun versioon) ja Konkordanttinen käännös on sen ottanut mukaan tekstiinsä. Siis alkutekstissä annetaan näin myös suora vastaus Paavalin pitkään huokailuun ja kysymykseen! Jumalan armo kätkee, pelastaa meitä myös alennustilamme ruumiin vaikutuksilta!

Kun Paavali taas sanoo, että
Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. (1. Kor. 15:10)
niin hän tunnustaa, että kaiken takana hänen tehtävässään on Jumalan armon (lahjasuosiollisuuden) vaikutukset, eikä suinkaan hänen oma erinomaisuutensa.

Edelleen kun katsotaan kirjettä Tiitukselle, jossa Paavali kirjoittaa:
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa (Tiit. 2:11-12)
CLV Tit 2:11 – Tit 2:12
For the saving grace of •God made its advent to all =humanity,
training us that, -disowning~ •irreverence and •worldly desires, we should be living sanely and justly and devoutly in the current eon,

Niin apostoli ensin mainitsee, että tämä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Sitten Paavali puhuu Jumalan armon kasvattavasta tai paremminkin valmentavasta (kreik. paideuousa) vaikutuksesta elämäämme. Tässä alkukielen verbi esiintyy kreikan ns. middle-pääluokassa, mikä tarkoittaa sitä, että myös tekijä (armo) on (enemmän tai vähemmän), sen tekemisen kohteen (ihminen) kohteena.  Tämän voi ymmärtää ajattelamalla esim. valmentaja-valmennettava -suhdetta. Miten välttämätöntä on myös valmennettavalla ottaa roolinsa tässä uuden ihmisen kasvussa Kristuksen kanssa. Kansojen apostoli pitää tätä totuutta ja siunausta niin tärkeänä, että kehottaa meitä kiittämään joka tilanteessa (1. Tess. 5:18).

Kiitollisuus meidän taholta on luottamuksen osoitusta Jumalan huolenpitoa kohtaan ja samalla Hänen armonsa hallinnan vahvistamista elämässämme!

Danielin vuosiviikot ja me


Israelin pelastumisen vaiheet, niiden kestot ja toteutusjärjestys ilmoitettiin aikanaan Danielille. Kyse on kokonaisuudessaan seitsemästäkymmenestä vuosiviikosta eli (70*7=) 490 vuodesta. Näiden vuosiviikkojen ennustukset eivät kuitenkaan koske meitä, kansojen uskovia.

Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkein pyhin voidellaan. (Dan 9:24)

Kyse on Israelia ja Jerusalemia koskevasta lupauksesta. Em. jakeessa käy ilmi, että tämä vuosiviikko-kokonaisuus päättyy siihen, että Israelille luvattu maanpäällinen, tuhatvuotinen, ”iankaikkinen” Kuningaskunta (jossa Herra Jeesus oikeudenmukaisesti maailmaa hallitsee) astuu voimaan.

Danielin vuosiviikkoennustus jakautuu kolmeen osaan.

Seuraavassa jakeessa Jumala ilmoittaa Danielille kaksi ensimmäistä vaihetta ja niiden päätökset.

– – –
1) Ensin sen, miten ensimmäisen seitsemän vuosiviikon (eli 7*7=49 vuoden) jälkeen Jerusalem jälleen rakennetaan.

Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; (Dan 9:25)

Tämä tapahtui Esran ja Nehemian aikana Persian kuninkaan Artahsastan määräyksestä.

– – –
2) Sitten Danielille paljastetaan seuraavan kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa kestävän vaihe.

ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. (Dan 9:25)

Siis 62 vuosiviikkoa (eli 7*62=434 vuotta) eteenpäin on Jerusalem edelleen rakennettuna, mutta Rooman miehitysvallan alaisuudessa (keskellä ahtaita aikoja). On siirrytty Jeesuksen maanpäälliseen elämänaikaan. Ja tämän toisen vaiheen päätyttyä..

Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. (Dan 9:26)

Tämä ennustus näyttää toteutuneen noin 27 jKr eli 434 vuotta em. Kuningas Artahsastan käskystä. Eli Messias tapetaan ja Hänen ”lammaslaumansa” hajotetaan (Matt. 26:31). Kuitenkin viimeiseen vuosiviikkoon asti on oleva sotia: “Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu” (Matt. 24:6).

Sitten, niin sitten näyttääkin tapahtuvan melkoinen aikaloikka! Siirrytäänkin seuraavaksi (melskeisten ja sotaisten aikojen jälkeen) suoraan aikahyppy lopunaikaan ja Israelin ahdingon aikaan.

– – –
3) Siirrytään viimeiseen vuosiviikkoon.

Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan 9:27)

Nyt puhutaankin Antikristuksesta ja viimeisestä vuosiviikosta, viimeisestä 7 vuoden jaksosta Danielille annetusta ennustuksesta. Israelille kohdistettu raamatun ilmoitus ei paljasta mitään, mikä on (nyt jo liki 2000 vuotta jatkuneen) poisleikatun (yliloikatun) aikajakson sisältö! Tähän löytyy luonteva selitys ja vastaus siitä, että tuo – tässä Danielille annetussa ilmoituksessa täysin salattu – ilmoitus ei koske Israelia, vaan Jumalalla on kokonaissuunnitelmassaan varattuna se aivan muuhun käyttöön. Samalla Danielille annettu ilmoitus vahvistaa sen, ettei Jumala ole tänään suinkaan hylännyt vallittua kansaansa, Israelia. Siirtymäkauden hallinnon [∼Apt. 9:3-4 – 28:26-28] jälkeen on nyt siirrytty tuohon Vanhassa testamentissa täysin vaiettuun talouskauteen, jonka aikana Jumala kutsuu valitsemansa ihmiset eri kansoista Kristuksen Jeesuksen ruumiin, Hänen hengelliseen organisaationsa jäseniksi. Paavalin kutsusta kansojen apostoliksi (Apt. 9) alkaen on ylösnoussut Herra Jeesus paljastanut hänen kauttaan tuon Jumalan aiemmin salatun (Danielin ennustuksessa yliloikatun) suunnitelman, jota Hän tänään toteuttaa siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut (Room. 11:25).

Tätä näkökulmaa vasten voi ymmärtää, miksi Paavali niin monessa kohdin korostaa meille oman evankeliuminsa erilaisuutta ja erinomaisuutta siihen nähden, mitä Israelille on luvattu. Tämä evankeliumi oli koko menneen ajan Israelilta salattu ja se liittyi jo kauan sitten Jumalan itsessään tekemään päätökseen ja armovalintaan: aikaan jolloin Jumala ei vielä ollut missään tekemisissä Israelin kanssa. Paavalin evankeliumia ei voi päätellä lineaarisena jatkumona tai täydennyksenä sille, mitä Jumala oli kansallisesti Israelille suunnitellut; ikään kuin se olisi pala palalta rakennettavissa Vanhasta testamentista lähtien. Tämä johtaa väistämättömiin ja hämmentäviin ristiriitojen tällaisen ”yhteisen, pötköytetyn evankeliumin” tulkinnassa. Paavalin evankeliumi poikkeaa niin sisältönsä kuin myös kohderyhmänsä puolesta siitä evankeliumista, jota Pietari julisti.

vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme (1. Kor. 2:7)

Muut kansat olivat vielä siihen aikaan ilman Kristusta, olivat vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa (Ef. 2:12). Myös tämä selittää nykyisen Armon hallintokauden ilmoituksen puuttumisen Israelille annetusta Vanhasta testamentista ja muusta ei-paavalillisesta Uuden testamentin tekstistä.

Paavali joutuu myös monessa kohdin puolustamaan erityistä asemaansa ja tehtäväänsä tuon Danielin ennustuksen aika-aukon merkityksen esiin tuojana ja itse ylösnousseen Herran tähän tehtävään valtuuttamana apostolina.

hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, mutta nyt ilmi saatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta, jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (2. Tim. 1:9-11)

Danielin näky myös vahvistaa sen, miten tuo (viimeinen vuosiviikko) seitsemän vuotinen lopunaika koskee ainoastaan Israelia, sen suuren ahdingon aikaa, jonka jälkeen se saa ottaa vastaan Messiaansa: Hänet, jonka olivat kerran lävistäneet (Sak. 12:10). Se, mikä on luvattu Israelille, sijoittuu eri aikaan kuin nykyiseen Armon hallintokauteen. Ja koska viimeinen vuosiviikko on tarkoitettu vain valitulle kansalle, niin siksi se on myös sille ilmoitettu Vanhassa testamentissa ja siksi Paavali myös siitä – meitä täysin koskemattomana ilmoitusosana – tyystin vaikenee. Viimeisestä vuosiviikosta voidaan käyttää myös nimitystä Vihan hallinto tai Tuomion hallinto. Me kuitenkin kuulumme Armon hallinnon alaisuuteen, jonka voimassaolo tietysti lakkaa ennen tuon Jumalan seuraavan hallintokauden /tästä tarkemmin/ alkamista.
Viimeinen vuosiviikko, Vihan hallinnon aika, ei koske meitä kansojen uskovia.

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. (1. Tess. 5:9)

Mistä kannattaa kehuskella ja ylpeillä?

Mikä voisi tänään olla kristitylle Jumalan mielen mukainen, käyttäytymisen perusmalli? Erilaisia prototyyppejä on varmaankin tunnistettavissa. Yksi on raskas ristin kantajan malli. Toinen voisi olla syntisyydellään huokailevan malli. Kolmas malli voisi olla nöyryyteen ja ehkäpä nöyristelyynkin liittyvä ”minä mato matkamies maan” malli. Neljäs voisi olla kristillis-uskonnollisiin tapoihin ja perinteisiin tukeutuva malli. Viidennessä mallissa voitaisiin tavoitella kansallisia ja maailmanlaajuisia herätyksiä ja “sielujen voittoja”. Löytyy niitä varmaan muitakin prototyyppejä. Tunnistan itsenikin olleen osallinen kaikista em. malleista.

Mutta mitä ylösnoussut Herra Paavalin kautta meille tästä opettaa? Eikö kristitty voi myös ylpeillä?
Kyllä voi, ja pitääkin. Eikä vain joskus, vaan alati, yhä uudelleen!

Paavali puhuu meille kerskaamisesta (kreik. kaukhaomai). Sana tarkoittaa kerskaamista, ylpeilyä, leveilyä, ylvästelyä. Tämä ylpeily on osoitettu kehotuksena itsessään Jumalan edessä riittämättömyyttä ja syntisyyttä kokevalle ihmiselle, ihmiselle joka turvaa Kristukseen Jeesukseen. Ei ihmiselle, joka luottaa itseensä (omaan lihaansa) ja omiin suorituksiinsa pätevöityä Jumalan edessä.

Kun Paavali kehottaa lukijoitaan ottamaan opiksi ja käyttöönsä sen sanaston mallin, jota hän meille evankeliumissaan ja opetustestamentissaan välittää:

Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Tim. 1:13)
(CLV) 2Ti 1:13
|Have a pattern of |sound words, which you hear bfrom me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

niin hän painottaa sanojen ja niiden merkitysten keskeistä tärkeyttä. Alkutekstissä tosiaan puhutaan terveiden tai tervehdyttävien sanojen mallista (kreik. typos). Ja apostoli tarkoittaa tässä nimenomaan oman evankeliuminsa merkitystä ja sitä, että siihen liittyy myös tietynlainen sanasto ja niiden merkitykset, jotka tietyin osin myös poikkeavat ns. Kuningaskunnan evankeliumin ilmaisuista. Tässä on hyvä esimerkki siitä!
Verbi kaukhaomai ja sen nominimuodot kauchema ja kauchesis esiintyvät Uudessa testamentin alkutekstissä 49 kertaa. Mutta Paavalilla peräti 48 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että tämän kristityn peruskäyttäytymiseen kuuluva kehote on erityisen omaleimainen ja erityisen tärkeä nykyisellä Armon hallintokaudella elävälle ihmiselle.

Mihin Paavali sitten kehottaa uskovaa kohdistamaan tämän ylpeilyn?
Kahteen kohteeseen!

Ensinnäkin hän kehottaa meitä kerskaamaan ja ylpeilemään heikkoudestamme. Hän kehottaa meitä kerskailemaan ristin sanomasta: siitä että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, vanha ihmisemme on Hänessä ”laitettu hyllylle”.
Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! (Gal. 6:14)

Sitten hän jatkaa
ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, (Gal. 2:20)

Tässä Paavali korostaa uskovan elämän tapahtuvan nyt Kristuksen Hengessä. Liha heikkouksineen on viety ristille. Kyse on tänään uudesta luomuksesta, uuden ihmisen elämisestä Hengessä Kristuksessa. Tämän tosiasian mukaan hän kehottaa kristittyä ojentautumaan, elämään Jumalan armon ja rakkauden vaikuttamaa elämää. Kristillis-uskonnollisilla suorituksilla ja toimilla ei ole tänään mitään merkitystä hankkia Jumalalta suosiollisuutta.
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (Gal. 6:15)

Jumalan pelastava toiminta perustuu yksinomaan armoon ja tämä Armon evankeliumi on leikattavissa raamatusta esiin ainoastaan Paavalin kirjeiden kautta! Kun kerskaamme heikkoudestamme, niin osoitamme näin menetellen luottavamme Jumalan kertakaikkiseen pelastustekoon Kristuksessa ja samalla siihen, että meidän heikkoutemme (lihallinen kyvyttömyytemme pätevöityä Jumalan edessä) vietiin ristille.

Toisekseen ja yhtäaikaisesti meidän tulee ylpeillä myös Herrasta ja Hänen väkevyytensä voimasta. Sillä Hän on tämän kaiken valmistanut: vienyt vanhan ihmisemme ristille ja tullut meihin elämään uuden ihmisen elämää Pyhän Henkensä kautta.

Ja hän sanoi minulle: “Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2. Kor. 12:9)
niin kuin kirjoitettu on: “Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra (1. kor. 1:31)

Näistä kansojen apostolin meille osoittamista tervehdyttävien ja eheyttävien sanojen mallista kannattaa ottaa vaarin. Saamme rohkeasti kerskailla kyvyttömyyksistämme Hänen tahtonsa täyttämisen suhteen (tuoda niitä säännöllisesti rukouksessa kiitoksen kanssa Hänelle tiettäväksi) ja samalla turvata Hänen armonsa auttavaan ja pelastavaan voimaan.

Sillä tämän periaatteen mukaisesti Hän toimii ylösnousseena tänäänkin:
Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.” (Luuk. 5:31-32)

 

 

 

 

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat ..

Kaksituhatta vuotta on kulunut Jeesuksen antamasta ns. lähetyskäskystä. Ihmisten määrä maapallolla on tuona aikana kasvanut jo liki kahdeksaan miljardiin, samoin pahuus ja sen valta näyttää sen kuin vaan kasvavan. Jeesus antoi aikanaan lähetyskäskynsä juutalaisille opetuslapsilleen:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)
CLV Mt 28:19 – Mt 28:20
Going, then, disciple all the nations, baptizing them into the name of the Father and of the Son and of the holy spirit, teaching them to be keeping all, whatever I direct~ you. And |lo~! I/ am with you all the days till the conclusion of the eon! Amen!”

Tämä tehtäväksianto puhuu selkeästi ja määrätyssä muodossa maailman kaikkien kansojen tekemisestä Hänen opetuslapsikseen. Kristilliset kirkot ja monet ns. hengelliset liikkeet ovat tunnustautuneet vuosisatojen ajan tämän vaativan tehtävän tekijöiksi. Osa niistä on tosin luopunut lähetyskäskyn kaikenkattavuudesta, mutta moniko kristillinen yhteisö on julkisesti sanoutunut sen ehdottomuudesta irti? Sitähän koko ajan kuitenkin pidetään esillä ikään kuin se olisi voimassa ja koskisi nykyistä kristillistä ”maailmankirkkoa”. Miksi Jumala ei ole antanut viimeisen kahden vuosituhannen aikana valtakirjaa ja resursseja tätä kaikkia maailman kansoja koskevaa opetuslapseuttamista varten? Puhuiko Jeesus vain pehmeitä tämän ehdottoman ja laajavaikutteisen käskynsä antaessaan? Ei varmasti. Ei Hän puhunut missään asiassaan sellaista, mitä Hän ei ole tarkoittanut todesta otettavaksi ja minkä toteuttamista, maaliin saattamista, Hän itse ei ole takaamassa ja varmistamassa. Ei Herra ole tehnyt syntiä eli missannut (eihän Jumala voi tehdä syntiä) tämänkään kokonaisvaltaisen ja koko maailmaa kattavan lähetystehtävän antaessaan.

Ei Hän ole missannut, kyse on vain siitä, ettei se ole Jumalan suunnitelmassa – Suunnitelmien suunnitelmassa – tullut vielä ajankohtaiseksi. Missaukset ovat tapahtuneet muualla. Eihän Jeesus tätä käskyään alun perin antanutkaan kristillisille kirkoille, eihän niitä vielä tuolloin ollut edes olemassa, vaan juutalaisille opetuslapsilleen. Osoite oli selvä ja suoraviivainen. Käsky ja siihen liittyvät lupaukset odottavat aikaansa ja niihin liittyvä Jumalan lupaus tulee täydellisesti toteutumaan, täyttymään Hänen suunnitelmansa tehtäväjaon ja aikataulutuksen mukaisesti.

Em. jakeiden suomalainen käännös on tässä epätarkka. Ensinnäkään jakeissa ei puhuta maailmasta (kreik. kosmos), vaan maailmanajasta (kreik. aion). Toisekseen tässä ei puhuta maailman lopusta vaan tarkemmin maailmanajan päätöksestä, täyttymisestä (kreik. sunteleia). Käsite ”maailman loppu” on alkutekstille täysin vieras ja tässäkin puhutaan tulevasta aikakaudesta ja sen täyttymyksen tilan saavuttamisesta. Esimerkkejä jälleen siitä, että jos kääntäjäkunta ei saa tekstiä mahtumaan ”viralliseen” teologiseen viitekehykseensä, niin väännetään sille yhteiseen teologiseen ymmärrykseen mukautuvampi käännössana – mutta tämänhän täytyy lopulta johtaa vain ristiriitaisiin ja hämmentäviin tulkintoihin.

Jeesus ei antanut käskyään ja lupaustaan tälle pahalle maailmanajalle (Gal. 1:4), vaan seuraavalle, tulevalle maailmanajalle, jonka tulo oli tuohon aikaan lähellä ja johon liittyviä voimia ja merkkejä alkoi ilmetä Helluntain hallinnon [∼Apt. 2:1 – 9:3-4] aikana. Pietari julisti tuolloin evankeliumiaan tulevasta, ”jo huulilla olevasta” Kuningaskunnasta Israelille (Matt. 16:16-19). Tämän jälkeen tuli kuitenkin Jumalan suunnitelmissa PAUSE-vaihe Israelin suhteen ja siirryttiin ns. Siirtymäkauden hallinnon kautta nykyiselle (aiemmin täysin salatulle ja vaietulle) Armon hallintokaudelle, jonka sanoma avautuu Paavalin evankeliumin kautta.

Seuraavat kohdat vahvistavat sen, että Jeesus tarkoittaa lähetyskäskyssään juutalaisia opetuslapsiaan ja tulevaa maailmanaikaa.

Ensinnäkään Jumala ei ole ollut tukemassa lähetyskäskyn kaikenkattavuuden toteuttamista nykyisenä maailmanaikana, niin kuin artikkelin alussa tuli todetuksi.

Toiseksi Jeesus ennusti pahuuden kehityksen ja sen kasvun täyteen mittaansa nykyisen Pahan maailmankauden loppuun tultaessa (esim. Matt. 13:25-40). Eli maailman kansojen opetuslapseus vaikuttaa vielä tuolloin olevan kovin kaukana.

Kolmanneksi Jeesuksen puhuessa tulevasta, toisesta tulemisestaan, jolloin Hän (ennen Kuningaskuntansa perustamista) suorittaa tilinpäätöksen, kaikkia maailman kansoja koskevan oikeuskäsittelyn, Hän toteaa:
Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. (Matt. 25:32-33)
Tämä tilanne kuvaa nykyisen, Pahan maailmanajan päätöstä, jossa Jeesus tulee Kuninkaiden kuninkaana kaikessa voimassaan pelastamaan kansansa Israelin sen suuresta ahdingosta. Jae osoittaa, miten paljon tuona ajankohtana (joka siis päättää nykyisen maailmankauden) on maailmassa Israeliin vihamielisesti suhtautuvia kansoja, ”vuohi-valtioita”, jotka siis vielä tuolloin ”odottavat” Israelin paimennusta ja Jeesuksen opetuslapsiksi pääsemistä. Maailman kansojen johtajat ja edustajat seisovat tässä tilillä.

Neljänneksi Jeesus puhuu seuraavassa tulevasta, tuhatvuotisen Kuningaskunnan ajasta ja sen aikana julistettavasta Kuningaskunnan evankeliumista kaikkeen maailmaan, minkä jälkeen Jumala saavuttaa tavoitteensa Maan päällä kaikkien kansojen osalta.
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt. 24:14)
(CLV) Mt 24:14
And |heralded shall be this •evangel of the kingdom in the whole inhabited~ earth iofor a testimony to all the nations, and then the consummation shall be arriving.
Minkä jälkeen saavutetaan täyttymys eli kaikki kansat on tehty Jeesuksen opetuslapsiksi. Käännössanan ”loppu” takaa löytyy alkukielen telos, mikä tarkoittaa täyttymystä, päämäärän saavuttamista.

Viidenneksi Jeesus kehottaa lähetyskäskyssään oppilaitaan kastamaan muiden kansojen ihmiset Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Juutalaisten apostolit eivät aikanaan kastaneet ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen” nimeen. Vaan kastoivat ”Jeesuksen Kristuksen” nimeen israelilaisia ja ”Herran Jeesuksen” nimeen samarialaisia (Apt. 8:16).
Joten tämä ”Pyhän kolminaisuuden” nimeen tapahtuva kastemenettely kansojen kohdalla (Joka liittyy kiinteästi Jeesuksen lähetyskäskyyn) näyttää vielä odottavan aikaansa.

Kuudenneksi Jeesus lupaa lähetyskäskyssään olla päivittäin myös fyysisesti läsnä ja hallita Israelin ja opetuslastensa kanssa koko tulevan, tuhat vuotta kestävän, Kuningaskunnan ajan (Luuk. 22:30; Ilm. 20:6).

Se, että kristilliset kirkot ja erilaiset kristilliset yhteisöt ovat omineet itselleen Israelille annetut käskyt ja lupaukset tässä kohtaa, ei ole saanut Jumalalta siunausta, ei vaikka paavit ja kaikki maailman piispat olisivat tässä toista mieltä. Miksi Jumala ei ole antanut tähän siunaustaan ja resursseja? Koska lupaukset kaikkien kansojen tekemisestä Jeesuksen opetuslapsille on annettu ainoastaan Israelille ja tarkoitettu tulevan Kuningaskunnan ajalle. Eikä Jumala ole tätä valintaansa ja lupaustaan suinkaan mitenkään muuttanut tai kansaansa hylännyt tai sitä kristillisillä kirkoilla korvannut (Room. 11:1-2).

Tämän päivän evankeliumin esillä pito on kiteytetty seuraavaan Paavalin julistukseen.

Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2. Kor. 5:18-20).

Eli tänään kyse on Sovituksen sanoman, Ristin sanan esillä pitämisestä ja sen tarjonnasta. Mutta on kyse vielä muustakin (Ef. 4:12)!

 

 

Suunnitelmien suunnitelma

Suunnitellusti tehty toteutus on yleensä parempi kuin pelkän inspiraation vaikutuksesta syntynyt tuotos. Kompleksinen, monitasoinen ja enemmän aikaa vaativa hanke on aina onnistuneempi, kun se toteutetaan alistettuna hallitulle suunnitelmallisuudelle. Projektisuunnitelmat ja niiden toteuttamiseen vaadittava projektityö on ollut ihmisillä käytössä jo useita satoja vuosia. Projektisuunnitelmia sovelletaan tänä päivänä laajemmin kuin koskaan eri toimialojen ja eri tieteenalojen hankkeiden toteuttamisessa. Kukaan ei voi perustellusti kiistää, että eikö projektien suunnitelmallisuus ja niihin liittyvä toteutus- ja johtaminen olisi ehdottomia edellytyksiä niiden onnistumisille, niiden maaliin pääsyille. Ja näinhän myös yleisesti todetaankin: ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”.

Jumalan projektisuunnitelma, suunnitelmien suunnitelma, on saattaa Hänen jokainen luotunsa Hänen rakkautensa tuntemiseensa ja sen vaikutuspiiriin. Jumalan suunnitelman päämääränä on saada jokainen ihminen tunnistamaan, että hänen paras paikkansa lopulta on eläminen Hänen yhteydessään. Kun tämä kaikki aikanaan lopulta toteutuu, niin se saa aikaan ennennäkemättömän, valtavan ylistyksen myrskyn kaikkien luotujen taholta; riemun, joka kumpuaa valtavasta, sisäisestä kiitollisuudesta.

ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:11)

Suomalainen käännös on tässä huono ja harhaanjohtava. Sanan tunnustaa takaa löytyy vanhan kreikan eksomologe, mikä tarkoittaa tunnustamista ylistämällä ja suosionosoituksilla, niin kuin suomalainen Novum kommentaarikin asian esittää. Kysymys on tässä vapaaehtoisesta, sydämestä tulevasta palvonnasta ja ylistämisestä! Verbi ei myöskään esiinny alkutekstissä käskymuodossa, vaan ns. tositapa-tila -luokkana ja futuurissa. Ts. ei mistään pakottamisesta, ei mistään väkivaltaisesta alistamisesta, niin kuin yo. käännös antaa helposti ymmärtää ole lainkaan kyse. Oikeammin on:

(CLV) Php 2:11
and every tongue should be acclaiming~ that Jesus Christ is Lord, for the glory of God, the Father.

Kyse on lopulta – Jumalan suuren suunnitelman saavuttaessa maalinsa, ja siis myös jokaisen ihmisen – kaikkien ihmisten osoittamasta vapaaehtoisesta, kunnioittavasta ja riemukkaasta ylistämisestä Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesuksen Kristuksen kautta se on onnistunut: Hän on Herra!
Tällainen tunnustaminen ei voi olla ulkoista ja pakonomaista, vaan sisältä sydämestä lähtevää, Kristuksen Hengen vaikuttamaa, suosionosoittamista, niin kuin Paavali seuraavasti myös vahvistaa ja tekee meille tiettäväksi.
Sen tähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: “Jeesus olkoon kirottu”, ja ettei kukaan voi sanoa: “Jeesus olkoon Herra”, paitsi Pyhässä Hengessä. (1. Kor. 12:3)

Yleensäkin projektin voidaan katsoa koostuvan

  • Päämäärästä eli maalista
  • resursseista eli annetuista voimavaroista
  • kokonaisaikataulusta
  • tarkemmasta, viipaloidusta aikataulutuksesta, jossa kuvataan etenemisen vaiheet ja etapit
  • projektihenkilöstöstä
  • projektipäälliköstä
  • projektin omistajasta

Jumalan projektisuunnitelman päämäärä kuvattiin alussa ja se on: että jumala ”tulee kaikeksi kaikissa” (1.Kor. 15:28).

Resursseiksi voidaan ajatella kaikkia niitä puitteita ja siunauksia, joita Jumala osoittaa kunkin talous- eli hallintokautensa mukaisesti.

Kokonaisaikataulu jaetaan ns. maailmankausiin eli aioneihin (kreik. aion), joka on pisin raamatun tuntema ajanjakso. Tänään elämme Pahaa maailmankautta (Gal. 1:4).

Tarkempi vaiheistus tapahtuu hallintokausittain (kreik. oikonomia), joiden päättyessä aina yksi etappi eli välitavoite saavutetaan. Nykyään elämme Jumalan Armon salattua hallintokautta (Ef. 3:2).

Projektihenkilöstön voidaan ajatella koostuvan mm. valituista.

Projektipäällikkönä toimii itse Herra Jeesus Kristus (Room. 11.36).

Projektin omistaja ja toimeksiantaja on taas meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä.

Raamatun ilmoitus kattaa kaiken tämän. Kirjoitukset kertovat – suuressa kuvassaan – mitä on alussa ollut ja mitä lopussa tulee olemaan (Ilm. 22:13). Raamattu puhuu monissa kohdin Jumalan suunnitelmasta ja päätöksistä: mitä Hän itsessään on päättänyt toteuttaa. Tänään elämme ns. ”Ihmisen Päivää” (1. Kor. 4:3), jolloin ihmiskunnalle on tarjottu mahdollisuus elää ja toteuttaa omaa elämäänsä ilman, että Jumala siihen ulkopuolelta tai julkisesti puuttuisi. Seuraava maailmanaika on kuitenkin jo ”Herran Päivää” (Ilm. 1:10), koska tuolloin Jumalan oikeudenmukainen hallinto tulee julki ja ihmisten keskelle. Sen jälkeen tulee viimeinen aioni, jota raamattu kutsuu ”Jumalan Päiväksi” ja jonka jouduttamisessa on myös Jumalan ”projektihenkilöstö” mukana.

teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! (2. Piet. 3:12)

Jumala ei ole koskaan ollut ulkopuolinen, passiivinen tarkkailija ihmistä ja luomakuntaansa kohden. Hän ei toimi niin kuten ruletin pyörittäjä, joka käynnistettyään ruletin, katselee ja odottelee mitenhän tässä oikein tulee käymään. Jumala on koko ajan aktiivisesti mukana suuren suunnitelmansa toteuttamisessa, jota toteutusta Hän vääjäämättömästi vie eteenpäin luomiensa, pystyttämiensä maailmakausien (Hepr. 1:2) ja niiden sisältämien hallintokausien kautta – ja rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Eikä Hän tässäkään asiassa “missaa” eikä siis tee syntiä /tästä tarkemmin/!

Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen …  Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen. (Jes. 46:10-11)

 

 

Totuutta leikeltynä vai pötköytettynä?

Raamatusta voi ottaa monella tavalla – ja monesta kohtaa. Opillisen järjestelmän voi rakentaa monella tapaa perustaen sen raamattuun. Tarjonta on ruhtinaallinen. Mutta onko Vanhaan testamenttiin perustuva opetus voimassa tänään? Onko Jeesuksen juutalaisille maanpäällisille seuraajilleen antama opetus kaikilta osin voimassa tänään? Molemmissa em. tapauksissa Jumala lähestyi tuohon aikaan yksinomaan Israelin kansaa ja Jeesuskin lähetettiin ainoastaan heidän keskuuteensa (Matt. 10:6; 15:24). Vielä Helluntain hallinnon aikaankin Pietari piti yllä Israelille tarjousta ja kutsua heille luvattuun maanpäälliseen Kuningaskuntaan (Apt. 2:36). Tulevan maailmanajan voimat alkoivat tuolloin jo vaikuttaa. Tämä kaikki oli totta tuolloin Israelin kohdalla. Kansat ja niiden ihmiset olivat vielä tuolloin Jumalan suoran kutsun ulkopuolella.

Mikä on totuus? Iso, retorinen kysymys, johon ei välttämättä odoteta vastausta. Mikä on totta? Tähän kysymykseen taas voidaan reagoida.

Kun Psalmeissa julistetaan:
Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti. (Ps. 119:160)
(CLV) Ps 119:160
The sum of Your word is truth, And all of Your righteous jordinances are › eonian.
niin tässä tarkoitetaan Jumalan ihmisille suunnattua kirjoitettua kokonaisilmoitusta. Sanomaa, joka summautui täyteen Paavalin evankeliumin kautta (Kol. 1:25-26). Kirjoitukset ovat tänään siis valmiina logoksena, kokonaisilmoituksena, joka Kristuksen Jeesuksen kautta toimii totuuden sanana kunkin maailmanajan ja niiden sisältämien talouskausien sisällä.

Totuuden sana tarkoittaa sellaista sanomaa, johon Jumala on sitoutunut ja jonka mukaan Hän toimii, kun se tulee ajankohtaiseksi Hänen suunnitelmissaan. Tässä Hän on täysin suvereeni ja riippumaton ihmisten rakentamista uskonnollisista järjestelmistä. Tämän päivän Totuuden sana löytyy ylösnousseen Herran Paavalille välittämän evankeliumin kautta. Tämä Armon evankeliumi on voimassa tänään ja tässä. Tämän Totuuden sanan mukaisesti tapahtuu kaikki Jumalan siunaama kanssakäyminen ja tuki kristityn elämässä Kristuksessa Jeesuksessa.

Jos teologia rakennetaan sellaisten raamatun sanan alueiden päälle, joita ei ole meille tarkoitettu, niin todennäköisesti saamme erilaisia hurskailta ja juhlaviltakin näyttäviä, hierarkkisia ja tapasidonnaisia liikkeitä luoduksi. Kirkkoja ja lahkoja, joissa jumalanpalvelujärjestys lukitaan tiettyyn koodiin ja joissa ”papillinen” hierarkia esitetään ihmisen ja Jumalan välisenä eräänlaisena välimieskerroksena. Voimme tietenkin tällöin julistaa oppimme myös perustuvan raamattuun.

Paavalin opetuksessa seurakuntamalli on kuitenkin puhtaasti hengellinen: Kristuksen hengellinen ruumis, jossa itse ylösnoussut Herra toimii päänä. Tässä organisaatiossa kukin uskova elää ja rakentuu yksilöllisellä tavalla ja Jumalan antamalla kasvulla sillä paikalla, mihin Jumalan on hänet Henkensä kautta asettanut. Ns. kirkollisilla vakansseilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä, sillä Jumala ei katso valinnoissaan ja toimissaan henkilön arvoa tai asemaa (Matt. 22:16).

Kun Paavali kirjoitti opetustestamenttinsa Timoteukselle, niin hän korosti nimenomaan tästä tosiasiasta kiinnipitämistä: oli osattava leikata Jumalan kokonaisilmoituksesta hengelliseksi ravinnokseen ja elämäkseen se osuus, joka oli totta, joka on oikeasti tarkoitettu tämän päivän, Armon hallintokauden, ihmisille.

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa
(2. Tim. 2:15)
Miksi näin?
Koska hän tiesi, että tulevaisuudessa oli kansojen uskovilla käytössään koko, iso Jumalan, juutalaislähtöinen ilmoitus: raamattu, joka kokonaisuudessaan on hyödyllinen, mutta jota voidaan myös soveltaa haitallisesti.

Em. käännös antaa kuitenkin mahdollisuuden ymmärtää, että apostoli tarkoittaa tässä totuuden sanan oikeaa saarnaamista tai muuta eteenpäin jakelemisesta. Kyse on silti pohjimmiltaan aivan muusta! Paavali vertaa Jumalan kokonaisilmoitusta, totuuden sanaa, leipään: Elämän leipään, jota tulee paloitella, leikata tai osittaa oikein siten, että siitä nautitaan sitä osuutta, joka on osoitettu ja ravintoarvoltaan sopivaa ja vahvistavaa tämän päivän kristitylle.

(CLV) 2Ti 2:15
Endeavor to present yourself to •God qualified, an unashamed worker, correctly cutting the word of truth.

Alkutekstissä on käännössanan ”oikein jakelee” takana ilmaisu orthotomeo, mikä tarkoittaa osittaa oikein, paloitella oikein, leikata oikein, minkä Konkordanttinen menetelmä on kääntänyt – aivan oikein.

Totuuden sanalla Paavali tarkoittaa tässä tietenkin omaa evankeliumiaan; sitä Armon evankeliumia, jonka hän kirjeittensä kautta meille välittää. Tämä evankeliumi ei ole Paavalin omaa ”jutustelua” tai muuta viestittelyä, vaan hän toimii nimenomaan ylösnousseen Kristuksen Jeesuksen ilmoituksen välittäjänä. Tällä sanomalla ruokkiminen antaa ihmiselle tänään sen kasvun, sen rauhan ja sen ilon, jonka Jumala tahtoo itsessään riittämättömälle, syntiselle ihmiselle tarjota. Tämä evankeliumi on voimassa vain nykyisellä Armon hallintokaudella [∼Apt. 26:26 – ].

Pelastuminen pelkän uskon kautta perustuu tänään Jumalan omaan (jo kauan sitten tehtyyn) armovalintaan ja se lahjoitetaan pelkän uskon kautta, ilman minkäänlaisia lisäsuorituksia. Oikeastaan omilla ponnistuksilla me vaan vesitämme Jumalan armon vaikuttavuutta elämässämme.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Helluntain hallinnon [∼Apt. 2:1 – 9:3-4] ja Ylimenohallinnon eli eräänlaisen Siirtymähallinnon aikana [∼Apt. 9:3-4 – 26:26-28] pitivät ympärileikattujen apostolit vielä esillä Kuningaskunnan evankeliumia, jossa vaadittiin pelastumisen ehdoksi myös tekoja.
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)
Tämä oli totta tuolloin, mutta ei ole voimassa tänään.

Kun Jeesus vaati aikanaan opetuslapsiaan jättämään omaisensa, luopumaan elinkeinostaan ja fyysisesti seuraamaan Häntä, niin tämä oli totta tuolloin, jolloin elettiin ns. Lihaksitulon hallintoa [∼Matt. 4:1 – 27:50]. Hänen seuraajiensa tuli olla valmiita kuolemaan samankaltainen häpeäkuolema kuin mikä heidän Mestariaankin tien päässä odotti.
“Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:26-27)
Tämä oli todellista ja totta tuohon aikaan, mutta ei enää voimassa tänään.

Ylösnousseen Herran Paavalin kautta antama opetus tästä kuuluu taas:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu. (1. Kor. 7:20)
Kysymys on tänä päivänä hengellisestä, paikka- ja asemariippumattomasta elämisestä ylösnousseen Herran kanssa Pyhässä Hengessä. Voi elää uutta elämää ja jatkaa sillä paikalla ja siinä asemassa, missä oli, kun kutsu tuli. Ei välttämättä tarvitse lähteä maailmaa valloittamaan ja sieluja pelastamaan.

Kun Jeesus kehotti opetuslapsiaan odottamaan Hänen toista tulemistaan, kun Hän tulee perustamaan Israelille luvatun maanpäällisen Kuningaskunnnan, niin Hän tulee tuolloin taivaalta Maan päälle täyttämään Isille ja Profeetoille annetut lupaukset.
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. (Matt. 24:30)

Israel odottaa Messiastaan Maan päälle ulkoavaruudesta ja tapahtuma tulee olemaan julkinen, dramaattinen ja pelottava. Tämä on totta tulevassa ns. Vihan tai Tuomion hallintokauden lopussa ja koskee kaikkia Maan päällä tuolloin eläviä ihmisiä. Vihan hallintoon päättyy myös nykyinen Paha maailmanaika (kreik. aion). Tämä kaikki ei kuitenkaan koske nykyistä seurakuntaa, Kristuksen hengellistä ruumista, koska sen aika ja talouskausi on jo tuolloin päättynyt ja seurakunta on tullut poistemmatuksi Maan päältä.
Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:9)

Se, että tunnistaa Kirjoituksista erilaisia talous- tai hallintokausia on totuuden sanana oikeaa leikkaamista. Hallintokaudet (kreik. oikonomia), on keskeinen käsite ilmoituskokonaisuudessa, koska ne kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita Hän kulloinkin soveltaa valittujaan ja muuta maailmaa kohtaan. Monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia niin kuin edellä olevista esimerkeistäkin voi huomata.  Tänään Jumala ei toimi julkisesti, seuraavalla hallintokaudella Hän alkaa taas toimia julkisesti. Raamatun sanan  “pötköyttäminen” aiheuttaa väistämättä hämmennystä, ristiriitaa ja epätietoisuutta uskon elämään. Kun Paavalin evankeliumin erityisasema, sisältö ja ajankohtaisuus saavat kirkastua, niin on siitä lähtien turvallista hyödyntää myös muuta raamattua.
Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. (2. Tim. 3.16-17)

 

 

 

 

 

 

Paavali haastaa päättelemään

Paavali ei kannusta ihmistä ripustamaan häneen omaa ymmärrystään narikkaan. Hän ei myöskään kehota menemään kristillisten valtavirtojen (yleisesti hyväksyttyjen totuuksien) mukana. Hän ei kehota laumautumaan eri näkemyspiirien mukaan. Itse asiassa hän kehottaa irrottautumaan kaikesta hurskaasta ja hyväksyttävältä näyttävästä kristillisestä uskonnollisuudesta. Itse asiassa hän varoittaa meitä alkamasta vertaamaan ja suuntaamaan elämistämme ja käyttäytymistä jumalisilta näyttävien tapojen ja koodien mukaan.

“Älä tartu, älä maista, älä koske!” – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:21:23)

Hän varoittaa meistä lahkouttamasta uskonelämäämme ihmisten muodostamiin fyysisiin koulukuntiin ja elämäntapasuuntiin.
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: “Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen”. (1. Kor. 1:12)
“Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan” (1. Kor. 4:6)

Miksi näin? Eikö tämä kuulosta jotenkin oudolta, eikö tämä kuulosta erilaiselta; maailmahan on täynnä erilaisia kirkkoja. Voi olla, ja varmaan kuulostaakin. Mutta kysymys ei kuitenkaan lopulta ole siitä, mikä on esillä, mikä on ”muodissa” tai mitkä ajattelutavat ja -suuntaukset katsotaan virallisiksi tai hyväksyttäviksi.

Kyse on lopulta itsekritiikistä. Kyse on päättelemisestä. Kyse on siitä, miten ihminen itse lähtee etsimään armoa ja totuutta ja löydettyään sen sitten valmentautumaan sen tuntemisessa niin, että hän aidosti ja omana itsenään voi siinä elää ja kasvaa. Jos kristilliset kirkot ja lahkot ovat betonoineet oppinsa ja ajatuksensa sekä mallintaneet käyttäytymiskaavansa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö yksittäinen kristitty voisi kasvaa Kristuksen hengellisessä ruumiissa (organisaatiossa) sitä kasvua, jota Jumala on hänen osakseen valmistanut. Raamattu ei ole tänään salattu (vain joidenkin teologisten piirien omistamaa pääomaa), vaikka monet teologisesti värittyneet raamatun käännökset ovatkin jättäneet omat hämärtävät peiteverhonsa ihmisen ja Jumalan ilmoituksen välille. Meillä on tänään lukutaito. Meillä on tänään tarjolla lukuisa määrä erilaisia raamatunkäännöksiä. Meillä on tarjolla myös Konkordanttinen käännös, jonka taustana on sellainen laatujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn tavalliselle lukijalle aina inspiroituun alkutekstiin saakka!

Apostoli haluaa korostaa sitä, miten kaikki on jo valmiina Kirjoituksissa. Se viimeinenkin osuus on summautettu mukaan. Hänet löytää Sanasta.
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: “Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: “Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? “Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. (Room. 10:8)

Ylösnoussut Kristus Jeesus valtuutti Paavalin välittämään totuuden sanoman tämän päivän ihmisille. Tämä tarkoittaa sitä, että kun luemme Paavalin kirjeissään meille välittämää evankeliumiaan, niin samalla otamme vastaan itse Herran Jeesuksen puhetta: sitä totuuden sanaa, joka on voimassa tänään ja tässä. Sitä totuuden sanaa, jonka pohjalta Jumalan Armon hallinto toteutuu tänä päivänä Häneen uskoviensa keskuudessa. Sitä totuuden sanaa, jonka kautta Jumalan voima ja tuki tänään Pyhän Hengen vaikutuksesta kohdistuu Hänen seurakunnalleen.

Seurakunta ei rakennu sillä, että se itseriittoisuudessaan arvostelee ja tuomitsee ulkopuolella olevia; olivatpa he jehovantodistajia, mormoneja, islamilaisia, hindulaisia, ateisteja tai muita – eri tavalla ajattelevia – ihmisiä. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella?  kysyy Paavali ja jatkaa Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? (1. Kor. 5:12-13) Ulkopuolella olevat tuomitsee aikanaan Jumala, ja tekee sen myös oikeudenmukaisesti.

Paavali varoittaa meitä jäämään ymmärrykseltämme pienen lapsen tasolle. Miksi? Koska silloin olemme helposti toisten johdatettavissa. Koska silloin me olemme helpommin sidottavissa erilaisiin kristillis-uskonnollisiin näkemyksiin, joista jokaisella tarjoajalla on oma (jonkin verran toisistaan poikkeava) raamatullinen opetus.
Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä (1. Kor. 14:20)
(CLV) 1Co 14:20
Brethren, do not |become~ little children in •disposition. But in •evil be |minors, yet in •disposition |become~ mature.

Kyse ei edellä ole suinkaan saman tien ja siltä paikalta täysi-ikäiseksi muuttumista, kuten suomalainen käännös antaa ymmärtää, vaan kasvamisesta, täysi-ikäiseksi tulemista. Alkukielessä on em. lihavoidun verbin pääluokkana middle, mikä tässä tarkoittaa sitä, että tähän hengellisen kasvun prosessiin vaikuttaa myös itse kohde eli ihminen – eikä pelkästään Jumalan armo!
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:8)

Armon evankeliumi löytyy ainoastaan Paavalilta, koska ylösnoussut Herra on sen hänelle ylösnousemuksensa jälkeen erikseen ilmoittanut: edelleen meille kansojen ihmisille viestitettäväksi. Tämä ilosanoma ei ole ehdollinen, suorituksia vaativa, vaan ilmainen, pelkän luottamuksen kautta, saatava lahja.

Paavali vetoaa uskonvanhurskauden käsittämisessä ihmisen omaan päättelykykyyn.
Niin päätämme (kreik. logizomai) siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. (Room. 3:28)

Apostoli kehottaa kristittyä päättelemään, että kun Jeesus vei heidän syntinsä (vanhan ihmisen) ristille ja kuolemaan, niin myös heidän tulee lukea tämä kuoleminen osakseen jo tapahtuneena tosiasiana Hänessä, Kristuksen Hengessä.
Niin tekin pitäkää (kreik. logizomai) itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:11)

Kun Jumala on kerran sovittanut Kristuksessa ihmisen itsensä kanssa, niin Hän siitä johdonmukaisesti päättelee, ettei enää vaadi ihmistä toistamiseen tilille hänen rikkomuksistaan.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut (kreik. logizomai) heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:19)

Edellä lihavoitu verbi ei suinkaan esiinny alkukielessä menneessä aikamuodossa vaan preesenssissä. Pääluokkana taas middle. Eli parempi olisi kääntää ”eikä lue heille heidän rikkomuksiaan”.

Päätellä, lukea, laskea, tehdä johtopäätös (kreik. logizomai) esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, josta Paavalilla peräti 33 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että kyseessä on sellainen ilmaisu, joka voidaan lukea apostolin mainitsemaan ”terveiden tai tervehdyttävien sanojen malliin” (2. Tim. 1:13). Se, että teonsana esiintyy alkutekstissä usein middle-pääluokassa, painottaa edelleen sitä, miten uskovaa kehotetaan itse ottamaan oma ymmärryksensä ja järki tässä asiassa käyttöön, koskapa se myös myötävaikuttaa uuden ihmisen kasvua armossa ja totuudessa.

Aadamin teko versus Kristuksen teko

Paavali vertaa Aadamin tekoa ja Jeesuksen tekoa toisiinsa. Hän asettaa vaikuttavuuden laajuuden yhtäläisyysmerkit Aadamin teon ja Kristuksen teon välille. Kysymys on suuresta kuvasta. Kysymys on Aadamin tottelemattomuuden teon vaikutuksesta koko ihmissukuun. Tottelemattomuuden teon perinnöllisestä vaikutuksesta koko jälkeen tulevaan ihmisvirtaan. Tottelemattomuuden teon seurauksista synnin ja kuolemisen periytymiseen jokaisen ihmisen kohdalla, kuten tämä asiantila on helposti todettavissa.

Sentähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Suomalainen käännös on tässä epätarkka ja epälooginen. Kysymys on syy-seuraus -suhteesta, niin kuin Konkordanttinen käännös sen alkukielen mukaisesti ilmaisee. Ei ”koska”, vaan ”siten” (kreik. houtos), kuten alun perin on inspiroituun alkutekstiin kirjattu. Siis kyse ei ole siitä, että synti ja kuolema on tullut meidän osaksemme, koska teemme syntiä ja kuolemme, vaan Aadamin aikoinaan tekemän tottelemattomuuden teon seurauksena. Meistä täysin riippumattomin syin on siis synti ja kuolema istutettu meihin jo syntymästämme alkaen. Nämä Aadamin tottelemattomuuden hedelmät saamme siis luonnostaan perintönä nykyiseen ”lihan ruumiissa” elämiseemme ja oppimiseemme.

Kansojen apostoli kuvaa Aadamia tulevan Kristuksen esikuvaksi.
kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva. (Room. 5:14)

Esikuva (kreik. tupos) tarkoittaa perustyyppiä, malliyksilöä. Edellä olevan mukaan siis Aadam toimi tulevan, uuden ihmissuvun perustyypin Kristuksen esikuvana. Kristuksen, jonka teon hedelmät tulevat aikanaan periytymään yhtä laajasti ja yhtä riippumattomasti kuin perustyyppi-Aadaminkin kohdalla on tapahtunut.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Apostoli ei siis totea edellä ”kaikille-ei kun-muutamille”, vaan ”kaikille-niin kuin-kaikille”. Paavali kuvaa Kristusta myös viimeiseksi Aadamiksi.
Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:45)

Eli tästä voidaan selvästikin päätellä, miten Jumalan suunnitelma Kristuksen Jeesuksen kautta tulee toteutumaan lopulta kaikkien ihmisten osalle, yhtä lailla kuin se on toteutunut ensimmäisen ihmisen Aadamin kautta kaikkien ihmisten osalle.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Kristuksen Jeesuksen kuuliaisuuden teon vaikuttavuus tulee siis Paavalin ilmoituksen mukaan peittämään täysin ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teon seuraukset. Eikä tätä vain synnin osalta, vaan plussana siinä lahjoitetaan ihmiselle myös uusi, Jumalalle kelpaava, vanhuskas elämä. Tähän yksinkertaiseen ja selkeään Evankeluimiin minä yksinkertaisena (ja itsessäni Jumalalle täysin riittämättömänä) ihmisenä uskon. Näin siksi, koska näin on kirjoitettu ja koska Kristuksen Henki tuntuu vakuuttavan sen aina vaan todeksi. 😉

Mielen aisti

Mennään mielen maisemiin. Inspiroidusta Uuden testamentin alkukielestä löytyy mielelle ilmaisu nous ja sillä tarkoitetaan ajattelun alustaa, ajattelun välinettä. Sana esiintyy Paavalilla merkittävästi useammin kuin muualla Uudessa testamentissa (21/5)! Tämä taas viittaa siihen, että mielen alueen asiat ovat aivan keskeisessä asemassa Jumalan nykyisen Armon talouskauden hallinnossa ja siten kristittyjen elämässä. Niihin kannattaa siis kiinnittää huomiota.
Vanhan Kreikan nous sisältää myös ajatuksen aistista. Suomen, englannin tai saksan kielen ”mielestä” ei sitä ole aivan helposti pääteltävissä. Kuten ihmisellä on viisi perusaistia (näkö-, haju-, maku-, kuulo- ja tuntoaisti), niin mieltä voidaan pitää ”ajatteluaistina”. Saksankielinen konkordanttinen käännös kääntääkin termin kuvaavammalla ilmaisulla Denksinn.

Aistina mieli näyttää kytkeytyvän – toisin kuin ihmisen muut aistit – hengen alueelle.

Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: “Kuinka te tuollaista ajattelette?
(Mark. 2:8)
(CLV) Mk 2:8
And straightway •Jesus, recognizing in His spirit that they/ are reasoning~ thus in themselves, is saying to them, “aWhy are you reasoning~ these things in your •hearts?

Ajattelu kuvaillaan tässä myös ihmisen sisäiseksi, sydämessä tapahtuvaksi prosessiksi.

Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen 7. luvussa ihmisenä elämisen ristiriitaa: sitä, että vaikka ihmisellä on mielessään (so. hengen alueella) tahto ja pyrkimys hyvään, niin heikko fyysinen puoli panee hanttiin.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)
Konkordanttinen käännös avaa tähän problematiikkaan lohdutusta, nimittäin tähän jakeeseen on aikanaan (300-400 jKr) tehty codex Sinaiticuksen tarkistuksessa korjaus. Konkordanttisessa käännöksessä on tämä korjaus otettu huomioon.
A wretched hman am I! aWhat will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!

Eli Paavali antaa huokaukselleen myös välittömän vastauksen: Armo! Jumalan armon voima kätkee tänä päivänä kuoleman ruumiin vaikutusta kristityn elämässä. Tämä jumalallinen suosio saa tilaa kristityn elämässä, kun hän ojentautuu tämän tosiasian mukaan: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet (2. Kor. 5:14). Mielen katse on siis hyvä kääntää kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Herraan, joka tänään sitoo Häneen turvaavan ihmisen itseensä armonsa mukaisesti Pyhässä Hengessä. Hän vei meidän vanhan ihmisemme ristille – tämä on siis tänään totta – Hänessä.

Kaikkinainen uskonnollisuus taas pyrkii ihmisen oman suorittamisen kautta erilaisin hurskailta näyttävin tavoin ja suorituksin pätemään Jumalan edessä. Vaikka tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23). Myös kristillisen uskon liepeillä viihtyvästä uskonnollisuudesta on tästä kysymys.

Kun taas keskitytään mielen ja Hengen alueelle, niin siellä tapahtuu, siellä Jumalan armo toimii.
Ensinnäkin meitä kehotetaan olemaan mukautumatta tässä maailmanajassa tapahtuviin ilmiöihin, vaan fokusoimaan huomiomme Kristuksen mielen mukaiseen kasvuun.

 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (Room.12:2).

Kristuksessa me omistamme Hengen mielen, joka on taipuvainen rauhaan ja elämään (Room. 8:6). Uudistuminen tapahtuu nauttimalla oikeata hengellistä ravintoa, Jumalan armon evankeliumia ja elämällä oman näköistä uuden ihmisen elämää Kristuksen yhteydessä. Mieli on ihmisen hengen tyyssija ja ohjaaja. Hengen uudistuminen alkaa aina sieltä.

Kaiken mielenmuutoksen takana on kasvaminen Jumalan hyvyyden tuntemisessa, Jumalan hyvyys johdattelee meitä mielenmuutokseen. (Room. 2:4)

Huolet jumittavat mieltä ja saavat ajatukset pyörimään kehää niiden ympärillä. Tähän on Jumala kuitenkin luvannut avun. Jumala lupaa varjella mielemme aluetta rauhallaan, kun viemme säännöllisesti kaikki huolemme rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Hän lupaa antaa yliluonnollisen rauhansa varjelemaan sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)

Pimeyden henkivallat hyökkäävät ylhäältäpäin (taivaan avaruuksista) kristityn mielen alueelle pyrkien saamaan hänen ajatuksensa pois siitä luottamuksesta, mitä hän Kristuksessa jo omistaa: täyden ja pysyvän lunastuksen, vanhurskauden (kelvollisuuden) ja sovinnon Jumalan kanssa. Tässäkin Paavali kehottaa meitä varustautumaan siten, että tuomme mielemme murehtimiset ja epäuskoiset ajatukset Jumalalle tiettäväksi – ja tämäkin kaikella rukouksella ja anomisella. Näin me voimme pysyä vahvoina Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa. (Ef. 6:10-18)

Mielen aistia voidaan pitää ajattelun kehitysalustana, runkona joka hengen alueella toimii ja vaikuttaa. Sitä voidaan pitää myös tiedostamisen aistina. Se, on aivan toisenlaatuinen kuin nämä meidän ”kuoleman ruumiimme” aistit. Fyysiset aistithan meillä vanhetessamme koko ajan heikkenevät. Mielen alueella taas ymmärryksemme saa kasvaa mielen uudistumisen kautta; eikä vain kasvaa, vaan vieläpä nuortua (kreik. ananeoo) (Ef. 4:23). Kun henkemme saa yhtyä Jumalan Henkeen ja vahvistua sen kautta, niin myös Jumalan todellisuus astuu mielemme aistimisen alueelle. Mielen ja Hengen alueen asioihin satsaamalla kerrrytämme samalla pysyvää oppia ja pääomaa tulevaa varten. Mielen alueella kasvaminen tarkoittaa myös Kristuksen rakkauden tuntemisessa kasvamista.

Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, (Fil. 1:6)

 

 

 

 

 

 

 

Ristin kantajasta ristin kannettavaksi

Kun Jeesus aikoinaan esitti kelpoisuusehdot omille opetuslapsilleen, niin ristin tie oli tuolloin edessäpäin. Jokaisen Hänen opetuslapsensa tuli olla valmis seuraamaan häntä tiellä ja olla valmis kärsimään samanlainen häpeäkuolema kuin heidän Mestariaansakin tien päässä odotti.
Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)

Toisinaan kuulee uskovia nimittävän itseään ristin kantajiksi. Onko ilmaisu tänään kuitenkaan oikeasti sovellettavissa? Jeesuksen kehotus aikalaisille, juutalaisille seuraajilleen ajoittui kuitenkin ennen ristiinnaulitsemista, ennen Jumalan sovitusta ristillä. Kehotus ajoittui aikaan, jolloin lähestyttiin koko maailmanhistorian käännekohtaa:  Jumalan sovittaessa Kristuksessa maailman itsensä kanssa. Ilmaisu ”kantaa ristiä” antaa vaikutelman siitä, että erityiselle kärsimyksen tielle on tässä vieläkin lähdettävä. Antaa vaikutelman siitä, että kaikki ei ole sittenkään tullut aikanaan valmiiksi, jotain on jäänyt kesken ja että pakolliset lisäkärsimykset olisi uskovan vielä pelastuakseen kärsittävä. Kärsittävä varmaan on – ei siitä kukaan jää tässä maailmassa osattomaksi – oli ihminen sitten uskossa tai ei. Mutta kristityn ei tarvitse erikseen hakeutua näihin “ristin kantamisen” kärsimyksiin, vaan ne kyllä hänelle automaattisesti suodaan:

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)
CLV) Php 1:29
for to you it is graciously granted, •for Christ’s sake, not only •to be believing on Him, but •to be suffering for His sake also,

Eikö tämä kristitylle suotu kärsimys ole sittenkin Jumalan kasvatusta ja valmennusta siihen, että hän oppisi ja saavuttaisi sen valmiuden, jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Ja nämä kärsimyksethän
ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin (2. Tess. 1:5)

Kuitenkin nämä uskovan osalle suodut kärsimykset vaikuttavat lopulta hänen parhaakseen, koska ne kaikki tapahtuvat Isän Jumalan rakkaudessa ja viisaudessa.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room. 8:17-18)

Palkkiona kodin, läheisten, ammatin ym. jättämisestä ja Jeesuksen fyysiseen seuraamiseen sitoutumisessa oli aikanaan lupaus tulevista papillisista ja hallinnollisista viroista tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: “Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. (Matt. 19:27-29)

Mutta sana rististä pysyi tuolloin vielä salattuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan. Sen avaaminen alkoi Paavalin kautta ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana ja täydentyi hänen viimeisien kirjeittensä välityksellä, kun oli jo siirrytty nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.

Sanoma rististä sen sijaan on inhimillisesti hullutusta, se näyttää typerältä hölmöilyltä maailman silmissä. Mutta tämän tavan Jumala oli suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa käyttöön. Tarjota sitä nimenomaan niille, jotka tuntevat itsensä täysin riittämättömäksi ja kyvyttömiksi täyttämään Jumalan tahtoa. Ja niin tähän tunnustettuun heikkouteen on sitten luvattu Jumalan voima. Jumalan voima tulee ristin sanan kautta osaksi kristityn elämää Kristuksessa.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (Room. 1:18)

Paitsi, että tämä ristin hullutus on koitunut valituille ja ”köyhille” siunaukseksi, niin se tulee tulevaisuudessa koitumaan maailmalle merkiksi siitä, ettei millään lihalla ole lopulta oikeutta kerskailla Jumalan edessä.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 28-29)

Kristuksen ristin sanoman lupaukset ja odotukset huipentuvat seuraavaan lauseeseen, valtavaan sovituksen sanomaan::
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell, and through Him to reconcile all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Se on täytetty! Se on tehty! Kristuksessa olemme Hänen kanssaan liitettyinä eli asetettuina ja istutettuina Hänen ristinkuolemaansa, istutettuina Hänen herättämiseensä ja istutettuina Hänen ylösnousemukseensa, joka tulevaisuudessa tulee myös osaksemme. Paavalin evankeliumin ja Hengen vahvistuksen kautta uskoen voimme tänään täydessä luottamuk­sessa omistaa Hänen kuolemansa, omistaa Hänen herättämisensä kuolleista ja – yhtä johdonmukaisesti – toivossa odottaa tulevaa ylösnousemustamme.

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room 6:5-6)

CLV Ro 6:4 – Ro 6:6
We, then, were entombed together with Him through •baptism into •death, that, even as Christ was roused ofrom among the dead through the glory of the Father, thus we/ also should be walking in newness of life.
For if we have become planted together in the likeness of His •death, nevertheless we shall be of the resurrection also, knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin,

Vanhan ihmisen paikka on ristillä, ristillä Kristuksessa. Uuden ihmisen paikka on Hänen ylösnousemuksessaan, uudessa elämässä Hänessä. Sana rististä on tänään Jumalan voima ihmiselle, ei vaatimus lähteä erikseen kärsimyksen tielle; kyllä sitä meille ilman tilaustakin suodaan. Tärkeää on tänään  tiedostaa se, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

 

 

 

Ota yhteyttä