Erilaiset toivot

Uusi testamentti puhuu paljon toivosta. Myös Vanha testamentti puhuu toivosta. Raamatussa toivo ei ole toiveajattelua, vaan se on luottavaista tulevan odotusta (kreik. elpis) siihen nähden, mitä Kirjoituksissa on luvattu. Toivo on sukua uskolle ja usko katsoo toivoon luottavaisin mielin: ”usko on lujaa luottamusta siihen mitä toivotaan” (Hepr. 10:1). Toivo liittyy siis tulevan, luvatun odottamiseen.

Vanha testamentti on täynnä lupauksia Israelin kansalle, ja nimenomaan lupauksia heille luvatusta maanpäällisestä Kuningaskunnasta: ensin nykyisen Maan päällä ja sen jälkeen uuden Maan päällä. Myös ns. evankeliumikertomukset ja muu ”ei-Paavalillinen” osuus Uudesta testamentista fokusoituu tämän Israelille luvatun Kuningaskunnan tulolle ja siihen liittyville lupauksille.

Tullessaan suurella voimalla ja kunnialla ulkoavaruudesta Herra suorittaa tilinpäätöksen sen mukaan, miten muut kansat ovat suhtautuneet Hänen valitsemaan kansaansa, vähimpiin veljiinsä.
Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. (Matt. 25:31-32)
Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan. (Ps. 9:9)
Sen tähden ennusta Israelin maasta ja sano vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laaksoille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, kiivaudessani ja vihassani minä puhun, koska teidän täytyy kärsiä pakanakansain pilkkaa. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä kohotan käteni: totisesti saavat pakanakansat, jotka teidän ympärillänne ovat, itse kärsiä oman pilkkansa. (Hes. 36:6-7)

Kansojen villitsijä vangitaan (”Päästä meidät Pahasta” -rukouspyyntö toteutuu), asevarustelu lakkautetaan ja pysyvä rauhan tila saavutetaan.
Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi (Ilm. 20:2)
hän lopettaa sodat maan ääriin saakka, hän särkee jousen, taittaa keihään, polttaa sotavaunut tulessa. (Ps. 46:10)

Herra Jeesus hallitsee Israelin kautta vanhurskaalla mutta rautaisella otteella maailman kansoja.
Hän hallitsee voimallansa iankaikkisesti, hänen silmänsä vartioitsevat kansoja; niskoittelijat älkööt nostako päätänsä (Ps. 66:7)
Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niin kuin saviastian sinä särjet heidät.” Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. (Ps. 2:8-10)

Ennen kokematon hyvinvointi Messiaan ja Israelin kautta kohtaa ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa.
Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen. (Jes. 65:20)
Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niin kuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra. (Jes. 65:25)

Myös Uuden testamentin evankeliumikertomuksissa opetuslapset haikailivat malttamattomina tuon Israelille luvatun maanpäällisen Kuningaskunnan perään, valtakunnan, jossa heille oli luvattu erityiset hallintotehtävät.
Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: “Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?” Hän sanoi heille: “Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, (Apt. 1:6-7)

Myös uuden Maan päälle sijoittuvat lupaukset kuuluvat edelleen Israelille.
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä (Ilm. 21:1-2)

Meidän toivomme taas toteutuu ennen Israelin toivoa. Meidän toivomme tai odotuksemme voi taas toteutua puolestaan minä hetkenä tahansa, nimittäin silloin, kun ”pakanain täysi luku on sisälle tullut” (Room. 11:25). Meidän odotuksemme täyttymisen ajankohtaa  ei voi ennustaa näkyvien merkkien kautta (2. Kor. 5:7). Meillä on aikaisempi toivo kuin Israelilla, mikä tarkoittaa, että meidän odotuksemme uskossa toteutuu ennen Israelia, ennen Vihan hallintokauden alkamista. Israel taas joutuu – niin kuin Kirjoitukset sanovat – käymään ensin läpi suuren ahdistuksen (ns. Jaakobin ahdistuksen ajan) ennen kuin he voivat ottaa vastaan Messiaansa (Jer. 30:7; Matt. 24:21).

että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen. (Ef. 1:12)

(CLV) Eph 1:12
that we should •be iofor the laud of His glory, •who are °pre-expectant in the Christ.

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:9)

Lihavoidun Efesolaiskirjeen kohdan takaa löytyy alkukielessä ilmaus proelpikotas, mikä tarkoittaa aikaisemman odotuksen tilan omistamista [Strong G4276].

Paavali kehottaa meitä nimenomaan nostamaan mielemme ja odotuksemme ylöspäin Maapallon ulkopuolelle, muun Universumin alueelle. Samalla hän varoittaa mieltämme kiinnittymästä Maan päällisiin asioihin, huoliin ja tapahtumiin, koska Pahan valta täällä koko ajan lisääntyy.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. (Kol. 3:2)

Miksi näin? Koskapa meidän odotuksemme ja lupauksemme sijoittuvat taivaalliselle alueelle. Jeesushan oli ”lihansa päivinä” lähetetty ainoastaan Israelin kansan keskuuteen. Maan päälle ja tänne Hän tulee aikanaan myös perustamaan Kuningaskuntansa, maailmanvallan, jota Hän teokraattisesti hallitsee Israelin kautta tuhannen vuoden ajan. Meille, kansojen uskoville, Hän taas on ilmestynyt ylösnousemisensa jälkeen Henkensä kautta: Pyhän Hengen, jonka kautta nykyinen seurakuntaruumis pysyy koossa, rakentuu ja kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:16-17)

Niinpä taistelummekin Vastustajaa vastaan tapahtuu myös eri alueilla. Näin ympärileikattujen apostoli varoitti juutalaisia opetuslapsia Saatanasta ja sen maanpäällisestä toiminnasta:
Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. (1. Piet. 5:8)

Paavali taas varoittaa meitä suuntaamaan taisteluamme Maan päällisiä voimia vastaan, vaan suuntaamaan mielemme ylöspäin, taivaalliselle (so. ylimaalliselle) sektorille:
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6:12)

Jos 95 % koko raamatun tekstivolyymista kertoo Israelille luvatusta kansallisesta toivosta, niin onko tavatonta, että siihen on ”ihmisen mielen” mukaisesti houkutus tarttua ja korvata meille Paavalin kautta ilmoitettu kansojen ihmisten odotus ja osuus sillä, mitä itse asiassa on Israelille luvattu?!

Myös tieteellinen (alkutekstiin perustuvien) sanaesiintymien tilastollisesti merkitsevä eroavaisuus Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin välillä vahvistaa tämän toivon suunnan:

Sana kreik. & kon. elements Paavali muu UT
earth, maa ge, land 17 190
celestial, taivaallinen epouranion, ON-SEE-UP-ed 12 7

Paavali kuvaa myös maallisiin asioihin fokusoimista Kristuksen ristin vihollisuudeksi ja muistuttaa meitä kiinnittämään mieltämme taivaallisiin, jonne tulevat lupauksemmekin sijoittuvat.
..maallisiin on heidän mielensä, mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi. (Fil. 3:18-21)

Synti – rikkomus – loukkaus

Mitä on synti? Onko se ja se asia syntiä? Saanko kaikki syntini varmasti anteeksi? Nämä kysymykset nousevat tuon tuostakin esiin. Ne ovat aiheellisia ja tärkeitä kysymyksiä. Synti -käsitteen merkitys on pääteltävissä sen ensimmäisestä esiintymisestä raamatussa, Tuomareiden kirjasta:

Kaikesta tästä väestä oli seitsemänsataa valiomiestä vasenkätistä; jokainen näistä osasi lingota kiven hiuskarvalleen, hairahtumatta. (Tuom. 20:16)
(CLV) Jdg 20:16
From all •these •people were seven hundred chosen| men hampered in their right hand; every one of these could sling| i a stone ›at a hair and not |miss.

Hepreankielessä on tässä ohiampumista kuvaava verbi hetah, mikä tarkoittaa ”missata maali” ja ”tehdä syntiä”. Uuden testamentin kreikassa on vastaava ilmaisu hamartia. Synti siis voidaan selittää tarkoittavan kyvyttömyyttä suorittaa tietty vaatimustaso, joka kerta, siinä kertaakaan ”missaamatta”.

Synti tuli maailmaan Aadamin rikkomuksen vuoksi. Minkä jälkeen synti on periytynyt kaikille ihmisille.
Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12).

Jakeen käännös on harhaanjohtava ja epälooginen. Alkukielessä löytyy sanan ”koska” takaa ilmaisu hoútō, mikä tarkoittaa ”täten” tai ”minkä jälkeen”, eli syy-seuraus -suhde on tässä ilmeinen. Ja näin on ihmisen tila tullut heikkoutensa puolesta täysin kelvottomaksi täyttämään Jumalan tahtoa.
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 5:12)

Jeesus täydensi vielä Jumalan tahdon koskemaan (ei vain Mooseksen lain mukaista muodollista käyttäytymistä) vaan koko ihmisen olemukseen ja elämään liittyvää käytöstä.
Niin Jeesus sanoi hänelle: “‘Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” (Matt. 22:37-40)

Näin synti raamatussa voidaan tunnistaa kyvyttömyydeksi toteuttaa Jumalan tahto (kaikilla tasoilla) läpi elämän aina ja kertaakaan erehtymättä.

Uudessa testamentissa on tunnistettavissa kahdentyyppisiä syntejä: rikkomuksia ja loukkauksia.

Rikkomus (kreik. parabasis, BESIDE-STEPPINg) on synti, jolla rikotaan annettua käskyä, lakia tai määräystä vastaan (Room. 4:15). Rikkomus oli Aadamin tottelemattomuuden synti Jumalan määräystä vastaan. Israelin kansan rikkomus oli Jumalan sille antamaa lain hylkääminen. Mooseksen laki oli määrätty “jäljestä päin” olemaan voimassa Jeesuksen lihaksi tuloon asti (Gal. 3:19). Kaikilla ihmisillä on kuitenkin lain kirjaimet kirjoitettuina heidän omaantuntoonsa (Room.  2:15). Sanaesiintymiä tästä esim. Room. 2:23, 4:15, 5:14; Gal. 3:19.

Loukkaus (kreik. paraptoma, BESIDE-FALL) on synti, joka tarkoittaa henkilökohtaista satuttamista, jolla toisen persoona tulee loukatuksi, niin kuin morfeemi-elementit myös antavat ymmärtää. Sanaesiintymiä tästä esim. Room. 5:15, Ef. 1:7, Kol.2:13.

Aadamin synti oli myös loukkaus Jumalaa kohtaan, jonka kanssa hän aikanaan välittömästi keskusteli. Myös Israelin lain hylkääminen oli loukkaus Jumalan sydäntä kohtaan, koska Hän oli sen rakkaudessaan antanut sille ohjeeksi. Paavali toteaa (Room. 5:12-19) Aadamin tottelemattomuuden teon olevan sekä synnin, loukkauksen että rikkomuksen.

Mutta, Jeesus Kristus tuli ja antoi itsensä kertakaikkisena uhrina Jumalalle kaikkien ihmisten puolesta. Jumala on tänä päivänä tehnyt sovinnon ihmiskunnan kanssa ja pyytää, että ihminen myös tekisi sovinnon Hänen kanssaan. Tänään tämä valtava sovitus voidaan ottaa vastaan pelkän uskon kautta, ainoastaan luottamalla Jeesuksen sovitustyöhön, joka on peruuttamattomasti toteutettu jokaisen ihmisen puolesta! Kristuksessa voimme tänään elää uuden ihmisen (uuden luomuksen) uutta elämää: vanha ihminen vietiin ristille. Kristuksessa meillä on uusi elämä Isän Jumalan lapsina ja Hänessä me saamme luottavaisesti uskoa myös rikkomustemme anteeksiantoon Hänen ylitsevuotavan ja tuhlailevan armonsa (suosiollisuutensa) mukaisesti joka päivä. Tämä on sana rististä. Tämä on armon evankeliumi:

jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:7-8)

Sovituksesta sovintoon

Vanhurskautettuna pelkän uskon kautta ihminen saa lahjana omistaa Kristuksen vanhurskauden so. lopullisen vapautuksen kaikista synneistään. Se tarkoittaa, että uskova saa nyt olla, kasvaa ja elää Kristuksessa Jumalan edessä vapaata Jumalan lapsen elämää Jumalan armon ohjauksessa. Se tarkoittaa sitä, että uskova on Jumalan kertakaikkisella päätöksellä julistettu kokonaan vapaaksi synnistä ja syyllisyydestä Kristuksessa. Ihminen saa lahjana Jumalan lapsen aseman. Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

Mutta mihin sitten sovitusta tarvitaan? Sovinnontekoon. Vihollisuuden lopettamiseen. Rauhan tekoon. Uudessa Isä-lapsi –suhteessa elämiseen Jumalan kanssa. Vihollisuuden ja vieraantumisen poistamiseen Jumalan ja ihmisen välillä. Jumalan rakkaudessa kasvamiseen.

Synti on vierottanut ihmisen elämän Jumalasta ja harhauttanut ihmisen ajatuksen juoksun irti Jumalasta ja siitä tiedosta, mikä Hänestä ihan järkisyinkin olisi havaittavissa (Room. 1:21). Näin ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaan ja osoittaa vihamielisyytensä Häntä kohtaan sekä mielensä alueella että pahoissa teoissaan.

Jumala ei kuitenkaan enää pidä vihollisuutta yllä ihmistä kohtaan hänen syntisyytensä tähden. Ei Golgatalla toteutuneen oikeuskäsittelyn: sovitusuhrauksen jälkeen. Ristillä Jumala itse otti vastuun ihmisestä ja koko luomakunnastaan ja sen kadotetusta tilasta.

Alkutekstissä löytyy ”sovittaa” käännössanan takaa kaksi ilmaisua: katallasso ja apokatallasso.

katallasso [DOWN-CHANGE; Strong G2644] tarkoittaa yksipuolista, toisen osapuolen tekemää sovintoa, vihamielisyyden päättämistä toista osapuolta kohden.

Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:18)

Esim. tässä Korintolaiskirjeen kohdassa Jumala kertoo tehneensä sovinnon koko maailman kanssa.

CLV 2Co 5:18 – 2Co 5:19
18  Yet •all is o of  •God, •Who conciliates us to Himself through Christ, and is giving us the dispensation of the conciliation,
19  how that God was in Christ, conciliating the world to Himself, not reckoning~ their •offenses to them, and placing~ in us the word of the conciliation.

Tekstissä sovittanut verbin takana on kreikan katallaxantos, mikä on ko. teonsanan aoristi muoto. Tämä taas tarkoittaa sitä, että se voidaan kääntää (ja ehkä pitäisikin kääntää) preesenssissä. Kreikan aoristi merkitsee myös voimassa olevaa faktaa, eikä vain menneessä toteutunutta tapahtumaa, nimittäin tosiasiaa, joka johtaa pysyvään, muuttumattomaan asiantilaan. Aoristi tarkoittaa tässä sitä, että Kristuksen sovituskuoleman tapahtuminen ristillä, on saanut aikaan Jumalan puolelta pysyvän, voimassa olevan sovinnon tilan koko ihmiskuntaa kohden.

Tämä on Paavalin evankeliumin ydinsanoma: että tänään Jumala on Kristuksen ristin kautta sovittanut koko maailman synnin, eikä enää suhtaudu vihamielisesti ihmistä kohti. Jokaisen ihmisen jokainen synti on saanut Kristuksen kuolemassa rangaistuksensa, eikä ihmistä siis enää voida rangaista toiseen kertaan rikkomuksista, joista rangaistus on jo suoritettu! Tämä on oikeudenmukaisen tuomiokäsittelyn perusperiaate. Tänään – Jumalan Armon hallintokaudella – ihminen voi tehdä sovinnon Hänen kanssaan tarjoamalla uskossa ja luottamuksessa kätensä Hänen käteensä. Tämän sovinnon vastaanottaminen ei siis tänään vaadi minkäänlaisia suorituksia (ei myöskään uskonnollisia sellaisia), vaan se tarjotaan pelkästään ja ainoastaan ilmaisena lahjana uskon kautta! Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

apokatallasso [FROM-DOWN-CHANGE; Strong G604] tarkoittaa puolestaan molemminpuolista sovintoa, siis sitä, että kumpikin osapuoli on tehnyt sovinnon toistensa kanssa. Osapuolet voivat elää hyvässä sovussa keskenään. Termi esiintyy kolmessa kohdin Uudessa testamentissa, ja vain Paavalilla. Tämän molemminpuolisen sovinnon sovituksen suuruuden ja kattavuuden apostoli avaa vasta viimeisimmissä (Armon hallintokaudella kirjoittamissaan) kirjeissään.

Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut (Kol. 1:21)

Tässä apostoli tarkoittaa uskovia ihmisiä, jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan toteuttaman sovitustyön kohdalleen. Eli sovinto on heidän kohdallaan tänään molemminpuolinen.

Seuraavassa kohdassa Paavali taas puhuu siitä, miten ns. Jerusalemin kokouksessa annetut juutalaisperäiset säädökset (Apt.15:20, 16;4) lakkautuivat, kun oli kokonaan siirrytty Armon talouskaudelle. Nämä ruokailuun liittyvät säädökset olivat siis ns. siirtymäkauden /tästä tarkemmin/ kompromissisopimuksia, jotka saivat väistyä, koska Kristuksessa ei nyt enää juutalaisuudella ja pakanuudella ole erottavaa merkitystä suhteessa molemminpuoliseen sovintoon Jumalan kanssa.

ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. (Ef. 2:16)

Kolmannen kohdan ”apokatallasso” paljastaa suuren ilouutisen siitä, miten Kristuksen hankkima sovitus tulee tulevaisuudessa kaikkien osalle!
 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:20)

(CLV) Col 1:20
and through Him to reconcile all ioto Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether those on the earth or those in the heavens.

Tavallinen käännös tässä jälleen ”pihtaa” Jumalan suuruutta. Alkukielessä ei puhuta ehdollisesti ”sovittaisi” tai ”ehkä sovittaa”, vaan jälleen löytyy käännössanan takaa aoristinen muoto, ja kohta tulisi kirjaimellisesti kääntää ”sovittaa”. Eikä alkuperäisessä ilmoituksessa puhuta sovinnon tulemaan tavoittamaan vain muutamaa prosenttia tai tiettyä osaa ihmisistä, vaan ihan kaikkia.
Tämä Ylösnousseen Herran Kristuksen Paavalille paljastama salaisuus tuo kirkkaasti esille Jumalan suuren suunnitelman päämäärän, jonka Hän Kristuksen Jeesuksen kautta tulee viemään maaliin. Eikä vain ihmiskunnan osalta, vaan vieläpä koko universumin alueella!

Kaikkien saattaminen sovintoon Jumalan kanssa on koko Jumalan pelastussuunnitelman punainen lanka, sen ydin. Tämän Hän toteuttaa kaikkivaltiudessaan ja kaikkiviisaudessaan vääjäämättömästi peräkkäisten maailmanaikojen (kreik. aion) ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) aikana. Ja tämä kaikki toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta ja tämä kaikki saavuttaa myös lopulta täyttymyksensä Hänessä.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

Vaikka kirkkolaitokset ja kristilliset lahkot ikään kuin pitävät peitettä ja epätietoisuutta ihmisen ja Jumalan välillä tässä asiassa, niin näin on kuitenkin kirjoitettu alkuperäisiin inspiroituihin alkuteksteihin. Se, että tällainen Jumalan suuruuden opetus, mitä Paavali piti esillä, ei taivu nykyisin vallalla oleviin teologioihin, ei tee tyhjäksi apostolin opetusta Kristuksen pelastustyön toteutumisesta sen koko laajuudessaan. Kaikkivaltias Jumala ei voi tehdä syntiä eli missata tässäkään asiassa /tästä tarkemmin/.

Paavali luokituksen ulkopuolelle

Paavali on tiputettu evankeliumiluokituksen ulkopuolelle. Tänään tunnustetaan neljä evankeliumia: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit. Paavalin evankeliumia ei nähdä edes viidentenä evankeliumina, vaan sille paikalle on nimetty ns. Tuomaan evankeliumi. Ei edes reformaation juhlavuonna kirkkolaitos nostanut hänen sanomansa merkitsevyyttä esiin, vaan reformaattorit (jotka itse asiassa ”löysivät” reformaation juuri Paavalilta) ovat saaneet paistatella julkisuuden valokeiloissa.

Hyvin on Paavali osunut ennustuksessaan oikeaan: ei ole hänen evankeliuminsa myöhemmillä ajoilla kovin suosittu.
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1. Tim. 4:1)

tai eihän tämä ollutkaan Paavalin ennustus, vaan Pyhän Hengen selkeä ilmoitus! 😉

ja edelleen hän toteaa terveen opetuksen sietokyvyn vähenemisen uskovien keskuudessa.
Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)
Saarnasta ja julistamisesta ei tule olemaan puutetta, päin vastoin, vaan terveestä (kreik. hugiaino, Strong 5198) opetuksesta. Tässä Paavali tarkoittaa opin vääristymisestä niin, että hänen opetuksensa mukainen evankeliumin arvo ja esilläpito uskovien keskuudessa käy pieneksi.

Mitä sitten Galatian seurakunnassa aikoinaan oikein tapahtui? Siellä oli nähtävissä ensioireet noihin Paavalin opetustestamentissaan mainitsemiin opillisiin kehityssuuntiin, jotka uskovien keskuudessa saavat enemmän ja enemmän jalansijaa. Ainakin noista jakeista on luettavissa, että viihteellisyys ja kirjoitetun totuuden sanan korvaaminen erilaisilla legendoilla ja teologisilla sepityksillä valtaa alaa.

Galatian tapahtumat saivat aikanaan Paavalin niin huolestumaan, että hän aloittaa kirjeensä korostaen ylivertaista auktoriteettiaan, jonka hän oli kansojen apostolin tehtävään saanut ja saanutpa sen vielä ylösnousseelta Jeesukselta Kristukselta.
Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt. (Gal. 1:1)
Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. (Apt. 26:16)

Eikä hänen evankeliuminsa ollut ihmisen mielen mukaista uskonnollisuutta, joka aina pyrkii hakemaan Jumalan mielisuosiota erilaisin tapakulttuurin tavoin ja suorituksin. Eikä se ollut Pietarille uskottua evankeliumia, jota sävyttivät juutalaiset käytöstavat ja erilaiset vaatimukset (Apt. 2:38; Jaak. 2:14). Vaan kyseessä on Israelin määräaikaisen hyllytyksen (Room. 11) ajaksi kansojen uskoville varattu Armon talouskauden evankeliumi, jonka ylösnoussut ja maailmankaikkeuden ykköspaikalle korotettu Kristus Paavalille nyt ilmestystensä kautta paljasti.
Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Tämän erityisen ilosanoman sisällön ja uuden kohderyhmän ymmärsivät ja hyväksyivät lopulta myös Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka sitten tunnustivat Paavalille myönnetyn erityisvaltuuden ympärileikkaamattomien evankeliumin ilmoittamiselle.
vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille – (Gal. 2:7)

Tämä käännös on epätarkka ja harhaanjohtava. Ja se antaa ymmärtää, että kyse on samasta evankeliumista ja että vain valtuutettu toiminta-alue on eri.  Alkukieli puhuu kuitenkin kahdesta eri evankeliumista käyttäen ilmaisussaan genetiivi- eli omistussijamuotoa.
(CLV) Ga 2:7

But, on the contrary, perceiving that I have been entrusted~ with the evangel of the Uncircumcision, according as Peter of the Circumcision

Eli todetaan kaksi evankeliumia: Paavalin ympärileikkaamattomien evankeliumi ja Pietarin ympärileikattujen evankeliumi. On muitakin raamatunkäännöksiä, jotka kääntävät kohdan sananmukaisesti. Pietari oli aikanaan saanut valtuudet ympärileikattujen evankeliumiin Jeesukselta Hänen lihansa päivinä, kun taas Paavali oli saanut valtuudet ympärileikkaamattomien evankeliumiin ylösnousseelta Kristukselta. Paitsi evankeliumien kohderyhmässä, voimassaolon ajoituksessa niin myös sisällössä on eroavaisuuksia, ytimessä tietenkin molemmissa sama valtuuden antaja: Kristus Jeesus. Pietari myönsi myös myöhemmin Paavalin evankeliumin erilaisuuden omaansa nähden toteamalla: ”niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.”
Mitä sitten Galatian seurakunnassa oikein tapahtui vain muutama vuosi Paavalin julistaman evankeliumin jälkeen?
Seurakuntaelämässä se näkyi rauhan ja ilon hiipumisena uskovien elämässä.
Opetuksessa se näkyi yhden juutalaisperäisen uskonnollisen tavan vaatimuksen ujuttamisessa seurakunnan uskonelämään.

Vain yksi uskonnollinen rituaali, vain yksi hapate sai koko seurakunnan uskonelämän hiipumaan.
Kun tavallinen käännös kertoo tästä uskonnollisten opettajien tuomasta (ehkäpä harmittomaltakin näyttävältä) lisävaatimuksesta seuraavasti.
Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1:8)

niin käännös antaa ymmärtää, että noiden täydentävän opetussuunnan edustajien tarjoama viesti olisi jotenkin vastakkaista siihen nähden, mitä Paavali oli aiemmin heille opettanut. Alkutekstissä löytyy kuitenkin sanan ”vastoin” takaa kreikankielen para [Strong G3844], mikä tarkoittaa ”rinnalla” tai ”ohessa”. Eli kyse Galatian tapauksessa oli sittenkin vain Paavalin evankeliumin rinnalle (ikään kuin lisäyksenä) liitetty opetus, joka sitten hapattavasti vaikutti koko seurakunnan uskonelämään. Eli kyse näyttää todella olevan mitättömän tuntuisesta opetussuunnitelman täydennyksestä.

Jos tämä tapahtui aikoinaan Galatiassa ja siellä vain muutan vuoden sisällä, niin voi kysyä, mikä tällaisten lisäedellytysten opettaminen on liki kahdessa tuhannessa vuodessa päässyt vaikuttamaan hämmentävästi eri kristillisissä kirkkokunnissa ja oppisuunnissa kristittyjen elämään? Kyse ei tietenkään ole siitä, etteikö uskovan pelastuminen ns. iankaikkiseen elämään olisi varma ja taattu, vaan siitä, ettei Kristuksen elämä pääse (tällaisen toisenlaisen evankeliumin kautta) vaikuttamaan sellaista rauhaa ja iloa kuin sen on tarkoitettu meille tekevän.

Jos Paavalin evankeliumille tunnustettaisiin se arvo ja merkitys, mikä sille oikeasti kuuluu, niin luokitukseksi tulisi:
ympärileikkaamattomuuden evankeliumi
ja
ympärileikkauksen evankeliumi.

Ja tuo jälkimmäisen voisi sitten alaluokitella evankeliumeiksi Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen mukaan, koska ne kaikki kuvaavat Jeesuksen maanpäällistä toimintaa Israelin kansan keskuudessa, kukin omasta näkökulmastaan.

Tässä on pohjimmaltaan kysymys Totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta /tästä tarkemmin/. Se mikä on totta eli voimassa tänään ja tässä, löytyy meille suunnatusta kansojen apostolin opetuksessa. Pietarin opetus kohdistui ympärileikattuihin. Näiden sekoittaminen saa aikaan levottomuutta ja hämmennystä, koska evankeliumien sisällöt (oppi pelastuksesta, jumalanpalvelusmenot, teot, toivo eli odotus) poikkeavat toisistaan. Kysymys on tietenkin myös ylösnousseen Kristuksen meille osoittaman evankeliumin vastaanottamisesta.

Kadotus vai menetys?

Kun tavallisissa raamatunkäännöksissä puhutaan kadotukseen tuomitsemisesta, niin inspiroidussa alkukielessä ei ole näiden käännösten takana mitään paikkaa nimeltä ”Kadotus”, vaan käännössanojen takaa löytyvät ainoastaan (tuolloin yleisessä puhekielessä käytetyt) verbit eli teonsanat. Ensimmäinen verbi on katakrino, jonka Konkordanttinen käännös purkaa elementeiksi DOWN-KRINO. Toinen alkukielen ilmaisu, joka toisinaan ja rankasti käännetään ”kadotukseen joutumiseksi” on apollumi, morfeemi-elementeiksi purettuna FROM-WHOLE-LOOSE.

krino tarkoittaa oikeuden asettamista, oikeudellisen ratkaisun tekemistä.
katakrino taas oikeuskäsittelyä, jossa täydellinen tuomari johtaa oikeuskäsittelyä epätäydellisten vertaistensa kohdalla (ikään kuin vastakkaisesti). Tässä oikeuskäsittelyssä tuomarina on täydellinen ihminen, Ihmisen Poika, Jeesus Kristus. Hänelle on Isä Jumala antanut tulevaisuudessa täyden vallan tuomita eläviä ja kuolleita.
Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. (Joh. 5:27)

Kun Paavali toteaa:
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

niin edellä esiintyy lihavoitujen teonsanojan takana alkutekstissä nämä molemmat termit: krino ja katakrino. Paavali antaa tässä ymmärtää, että uskovat ovat koko ajan ”tuomion alla”, nimittäin Jumalan kasvattavan ja kurittavankin oikeaan ohjauksen alla, jota heissä oleva Kristuksen Henki prosessinomaisesti toteuttaa. Uskovat ovat siis tänään Kristuksessa ja Hän ikään kuin heidän rinnallaan vie Henkensä kautta tuota kasvatustyötä eteenpäin. Suuri osa ihmiskunnasta, joka ei kykenekään uskomaan (2. Tess. 3:2), johdatetaan tuntemaan oma tilansa ja Kristuksen sovitustyön merkitsevyys kohdallaan myöhemmän, näkyvän oikeuskäsittelyn (ns. suuren valkean valtaistuimen tuomion) kautta.

Itse asiassa Jeesus antaa tästä tulevasta oikeuskäsittelystä ennakkoesityksen Johanneksen evankeliumin 8. luvussa. Hänen eteensä tuodaan aviorikoksesta yllätetty nainen, jonka kiinniottajat esittivät Mooseksen lakiin vedoten kivitettäväksi. Jeesuksen kysymys heille: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”, osoitti kuitenkin heidän epätäydellisyytensä toimia tuomarina toisen epätäydellisen kohdalla. Edelleen Hänen sanoessaan: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” Jeesus antoi ymmärtää, että Hänelle on annettu valta täydellisenä ihmisenä (Ihmisen Poikana) tuomita ihminen, mutta Hän kieltäytyi tässä ”kuolemantuomiosta” vaan antoi naiselle ”oikeaan ohjauksen tuomion”.

apollumi taas tarkoittaa menettämistä, menehtymistä tai kuihtumista
Konkordanttinen käännös antaa tälle perusmerkityksen lose. Idiomaattisesti se kuitenkin käyttää monesti kolmea englannin kielen sanavastinetta käännöksessään:
lose eli menetettyä tilaa kuvaavana verbinä,
destroy eli menettää peruuttamattomasti, tuhoutua ja
perish eli menehtyä, turmeltua, rikkoontua, kuihtua

Esimerkiksi kohdassa
sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”. (Luuk. 19:10)
(CLV) Lk 19:10
For the Son of •Mankind came to seek and to save the °lost.”

ei ole käännetty ”mikä on joutunut kadotukseen”, koska se kuullostaisi hieman oudolta. Jae kuvaa kuitenkin ihmisen ja ihmiskunnan – Aadamin rikkomuksen tähden – menetettyä tilaa elämänyhteydestä Luojaansa. Samasta ihmiskunnan kelvottomasta, ”kadotetusta” nykytilasta kertoo myös seuraava Psalmin kohta.

Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. (Ps. 14:3)

Seuraavassa jakeessa ”apollumi” taas kuvaa peruuttamatonta menetystä, surmaamista, ei ”kadotukseen joutumista”.
Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: “Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet” (Matt. 2:13)

Seuraavan jakeen alkukielen ”apollumi” kuvaa taas astioiden rikkimenemistä.

Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.” (Matt. 9:17)

Seuraavassa Paavali kehottaa vahvempaa veljeä kiinnittämään huomiota epäjumalille uhratun lihan syömisessä heikomman veljen läsnä ollessa, koska se saattaa vaikuttavaa turmelevasti hänen uskoonsa.
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. (1. Kor. 8:11)

(CLV) 1Co 8:11

For the |weak one is perishing~ also iby your •knowledge; the brother because of whom Christ died.

Seuraava Luukkaan evankeliumin kohta taas puhuu hiuskarvan ”kadotukseen joutumisesta”.
Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa. (luuk. 21:18)

(CLV) Lk 21:18
And a hair o of your •head should by no means be perishing~.


”Joutua Kadotukseen” -termin takaa siis löytyy inspiroidussa alkukielessä nämä kaksi kantailmaisua: katakrino ja apollumi. Ne on jouduttu kielenkäytön selkeyden takia kääntämään tilanteen mukaan monellakin eri nykykielen vastineella niin kuin edellä on käynyt ilmi. Mutta missään kohti ei niiden takaa löydy alkutekstissä ”Kadotus” nimistä paikkaa. Verbejä on aikanaan käytetty tavallisina arkikielen puhesanoina monessakin eri yhteyksissä. Katakrino viittaa tulevaan oikeudelliseen ratkaisuun johtavasta oikeuskäsittelystä, jonka tuomarina on täydellinen ihminen. Apollumi taas kuvaa (jo noiden alkukielen sanaelementtienkin mukaan) menetystä, menetyksen kokemista jossakin asiassa. Esimerkiksi uskomattomat ihmiset kokevat ”iankaikkisen” menetyksen eli maailmanajallisen (kreik. aionion) /tästä tarkemmin/ elämän menettämisen osalta, joka taas tulee uskovien osaksi. Uskomattomat ihmiset nukkuvat raamatun mukaan tuon ajan syvässä kuoleman unessa, kunnes heidät herätetään kuolleista ”katakrinoon” ns. valkean tuomioistuimen käsittelyyn (Ilm. 20:11-15).

Kun hukkaat avaimesi, kadotat sen, joudut kokemaan menetyksen siltä osin, niin etkö ilmaise asiasi toteamalla: ”olen kadottanut avaimeni”; etkä kaanaankielisesti: ”avaimeni on joutunut kadotukseen”?
Sanat sisältävät merkityksiä. Ne muodostavat kielen perusrakenteet. Äidinkieli toimii ajattelumme alustana. Sanat välittävät meidän ajatteluumme mielikuvia, käsitteitä, joita sitten yhdistelemme kuvittelun ja päättelyn keinoin ymmärtääksemme asiakokonaisuuksia ja oppiaksemme uutta. Mutta termien sisällöillä voi olla myös merkityshistoriansa, joka poikkeaa siitä, miten ilmaisu tänä päivänä käsitetään. Siksipä merkitykset ilmaisuille on aina hyvä hakea ja päätellä (mikäli mahdollista) alkuperäisestä kontekstistaan: tässä Uuden testamentin kreikan originaaleista käsikirjoituksista lähtien, eikä vasta käännösvaiheessa, kun inhimilliset vikalähteet (erilaiset teologiset käsitykset, perimätiedot, auktoriteetit tai tunnustuskirjat) pääsevät vaikuttamaan siihen, miten termi lopulta hyväksytysti ”äännestetään” sisään viralliseen, tavanomaiseen käännökseen.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                .

 

 

Voiko Jumala tehdä syntiä?

Kävin raamattupiirissä. Siellä käsiteltiin perimmäisiä kysymyksiä – niin kuin yleensäkin. Toistuvasti nousi nyt kuitenkin synti aiheena esiin: onko se ja se syntiä? Miten sitä voisi vastustaa? Voiko sitä vastustaa?  Miten saan syntini anteeksi? Onko kaikki syntini annettu anteeksi – myös ne tulevat? Erittäin hyviä ja tärkeitäkin kysymyksiä. Sitten, kun heitin kysymyksen: mitä synnillä oikeastaan tarkoitetaan; miten synti määritellään Kirjoitusten so. raamatun pohjalta, niin syntyi hetkellinen hiljaisuus? Ja porukka ikään kuin heräsi termin edessä, ja siitä alkoi hyvä keskustelu.

Noin parikymmentä vuotta sitten silloinen arkkipiispamme otti radiolähetyksessä tämän käsitteen esille ja viittasi Tuomareiden kirjan kohtaan, mistä sanan ”synti” alkuperäinen määritelmä löytyy. Monet muutkin lähteet kyllä varmistavat tämän.

Tässä on synnin ensimmäinen, alkuperäinen määritelmä:

Kaikesta tästä väestä oli seitsemänsataa valiomiestä vasenkätistä; jokainen näistä osasi lingota kiven hiuskarvalleen, hairahtumatta. (Tuom. 20:16)

Tässä Vanhan testamentin kohdassa esiintyy synnin tekemisenä hepreankielinen ilmaisu hetah. Uuden testamentin puolelta löytyy tälle sanatarkka kreikankielinen vastine harmatia.

Synti siis tarkoittaa ohilaukausta, harhalaukasta, riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä tai missausta osua tai päästä maaliin eli päämäärään joka kerta ja täydellisesti kertaakaan ”missaamatta”. Nämä Gideonin asemiehet olivat siis täydellisiä, valiomiehiä sarjassaan, niin kuin tekstikohtakin toteaa.

Yleistäen siis voidaan sanoa syntiä tehtävän esimerkiksi silloin, kun

  • Jalkapallohyökkääjä erehtyy urallaan yhdenkin kerran maalintekotilanteessa, missaa yhdenkin kerran hänelle tarjotun maalintekopaikan, eikä näin ollen täytä täydellisen, ideaalin jalkapalloilijan vaatimusta ja tekee siis syntiä tätä vaatimusta vasten.
  • Projektipäällikkö, joka ei urallaan kykene joka kerta viemään hankettaan rahoituksen, henkilöstön ja muun resurssoinnin puitteissa aikataulun mukaiseen lopputulemaan, ei enää täytä täydellisen, erehtymättömän projektipäällikön vaatimusta ”viimeistä piirtoa myöten”.

Synti tarkoittaa raamatun ilmoituksessa ihmisen heikkoutta ja kyvyttömyyttä toteuttaa Jumalan tahto täydellisesti: joka kerta, kertaakaan menemättä harhaan. Siksi tarvittiin Jumalasta syntynyt, täydellinen ihminen täyttämään lain vaatimukset joka kohdassa, erehtymättömästi ja pienintä piirtoa myöten

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. (Matt. 5:17-18)

Jeesus täytti meidän puolestamme Jumalan tahdon mukaisen vaatimuksen elämällä täydellisesti Lähettäjänsä tahdon mukaisesti, olemalla kaikessa kuuliainen Isänsä äänelle. Näin Hän viattomana ja virheettömänä Jumalan uhrikaritsana myös kantoi meidän syntimme ristin puulle. Ja tämä kaikki kelpasi Isälle Jumalalle, joka herätti Hänet kuolleista ja korotti oikealle puolelleen taivaissa.

Mikä on sitten tänä päivänä syntiä Jumalaa ja Hänen tahtoa vastaan? Olla uskomatta tähän valtavaan pelastustekoon, jonka Kristus Jeesus meidän puolestamme suoritti ja hankki meille ja koko ihmiskunnalle: sovinnon Jumalan kanssa. Tämä luottamisen puute Häneen on Kirjoitusten mukaan ihmisen synti eli harhaan meno tänä päivänä:
synnin, koska he eivät usko minuun; (Joh 16:9)

Synti voidaan siis määritellä heikkoudeksi ja kyvyttömyydeksi täyttää kaikki vaatimukset täydellisesti ja joka kerta asetetun päämäärän (maalin) saavuttamiseksi. Ts. sen voisi määritellä olevan jotain sellaista, mitä täydellinen erehtymätön ihminen voi tehdä ja toistaa joka kerta siinä onnistuen.

Voiko Jumala sitten tehdä syntiä? Voiko Jumala ”ampua harhaan”? Voiko Jumala jossakin kohden jäädä kykenemättömäksi toteuttamaan suunnitelmaansa, jonka Hän on edeltä laatinut? Voiko Hänen sanansa raueta tyhjiin edes yhdessä kohdin siitä ilmoituksesta ja niistä lupauksista minkä Hän on raamatussa antanut?

Voiko Jumalan suunnitelma koko ihmiskuntaa kohtaan Kristuksen kautta raueta tyhjiin? Voiko Herran Jeesuksen tiedottama päämäärä ”sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman” (Joh. 12:47) raueta tyhjiin eli jäädä saavuttamatta päämääräänsä? Voiko siis Jumala tehdä syntiä?

Ei voi!
Miksi?
Koska Hän on Jumala! Koska Hän on kaikkivaltias ja kaikkivoipa! Koska Hän näin ollen vie kaikki siihen loisteliaaseen päätökseen, jonka Hän on päättänyt Kristuksen Jeesuksen kautta toteuttaa! Vaikka hän ohjaa suunnitelmansa toteutusta erilaisten synkiltäkin näyttävien vaiheiden kautta, niin Hän kuitenkin etenee vääjäämättömästi kohti päämääräänsä: sekä ihmisen, ihmiskunnan ja koko maailmankaikkeuden kohdalla.

Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen (Jes. 46:10)

 

Jumalan talous- eli hallintokaudet

Toinen keskeinen aikariippuvainen Kirjoitusten käsite (maailmankausien eli aionien lisäksi, /tästä tarkemmin/) liittyy talouskausiin (kreik. oikonomia). Talouskaudet tai hallintokaudet kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita hän soveltaa uskoviaan ja maailmaa kohtaan tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Kukin tällainen hallintokausi rajautuu vallitsevan maailmankauden (kreik. aion) sisälle. Hallintokausien tunnistaminen Kirjoituksissa on ensiarvoisen tärkeää, koska monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia.

Tänään elämme Jumalan Armon hallintokautta, jonka asiamiesvaltuutus ja kirjallinen ilmoittaminen on annettu Paavalille (Ef. 3:2-3). Paavali käyttää siitä myös nimitystä Salaisuuden hallinto (Ef. 3:9). Paavali on siis tuonut kirjeissään esiin sen, mitä ylösnoussut Kristus on hänelle ilmestysten kautta ilmoittanut meitä varten ja mikä paljastaa Jumalan siunaavan (tukevan) evankeliumin tämän päivän ihmisille. Kyse ei siis ole Paavalin omasta kirjoittelusta, vaan ylösnousseen Herran Jeesuksen omasta ilmoituksesta meille, tämän päivän ihmisille. Tämän ilmoitustehtävän hän siis valtuutti Paavalille ja vain hänelle. Tämä hallintokausi päättyy, kun Kristuksen ruumiin jäsenmäärä on tullut täyteen (Room. 11:25) ja Kristuksessa kuolleiden ja vielä elävät temmataan Herraa vastaan ylös avaruuteen (1. Kor. 15:51-53). Nykyisen armon evankeliumi (joka on kohdistettu kaikille kansoille ja jossa Israelilla ei ole erityisasemaa) kiteytyy Paavalin sanomaan:

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –  ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Nykyistä edeltävää hallintokautta voidaan taas kutsua Siirtymäkauden hallinnoksi, jossa Pietarin julistama evankeliumi juutalaisille astuu hiljalleen taka-alalle, samalla kuin Paavalin julistama evankeliumi nousee etualalle ks. [Apt. 9:3,4 – Apt. 26:26-28].

Siirtymä- tai ylimenokauden hallintoa edelsi taas Helluntain hallintokausi, jonka julistamisen avaimet oli annettu Pietarille. Hallintokautta kuvaa se, että Jumalan Israelille luvattu (tuhatvuotinen) kuningaskunta oli tullut lähelle. Ihmeet ja merkit kuvasivat tätä kautta. Samoin opetuslapsia alettiin varustaa monipuolisella kielitaidolla ns. lähetyskäskyn toteuttamiseksi ja kaikkien kansojen käännyttämiseksi Jeesuksen opetuslapsiksi (Apt. 2:6). Tällä hallintokauden evankeliumissa vaadittiin uskovilta uskon lisäksi myös konkreettisia tekoja.

Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)

Nykyistä Jumalan Armon (salattua) hallintokautta seuraa taas Vihan hallintokausi, jota esimerkiksi Ilmestyskirja kuvaa ja jota ennen nykyisen talouskauden uskovat pelastetaan (1. Tess.1:10). Tämä tuleva hallintokausi on nykyisen pahan maailmankauden viimeisin hallintokausi, jota kuvaa Jumalan vihan vyörymiset maailman kansojen päälle ja Israelin ahdinko. Vihan hallintookin kuuluu evankeliumi, mutta sen sisältö ja julkistamistapa on erilainen kuin tänään.

Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: “Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”. (Ilm. 14:6)

Myös Vanha testamentti sisältää lukuisia hallintokausia, jotka ilmentävät Jumalan silloista suhtautumista ja toimintaa kansaansa Israelia ja sen viholliskansoja kohtaan.

Eli yhteenvetona voisi tiivistetysti sanoa, että se mikä on ollut totta ja siis Totuuden sanaa menneisyydessä ei ole sitä välttämättä tänään. Se mikä on totta Jumalan ilmoituksessa tänään – ei ole kaikilta osin voimassa tulevina hallintokausina. Se mikä on yhteistä – ja mikä on totuuden sanan ytimessä – on Jeesus Kristus, mutta Hänen hallintotapansa vaihtelevat hallintokausittain.

Se että Jumala on esiintynyt aikoinaan kiivaana, tänään taas armollisena ja ”hiljaisena tuulen hyminänä”, mutta taas tulevaisuudessa pelottavana, saa koko ajan ihmisten keskuudessa aikaan hämmennystä. Jotkut ovat tässä kohden monesti ihmetelleet, että eikö ”Jeesus Kristus ole sama eilen tänään ja iankaikkisesti?”

(CLV) Hb 13:8
Jesus Christ, yesterday and today, is the Same One iofor the eons also.

Tässä Heprealaiskirjeen kohdassa termin ”sama” takana on alkutekstissä autos, mikä on pronomini, ns. reflektiivinen pronomini, ja joka tässä viittaa Jeesuksen Kristuksen persoonaan ja identiteettiin. Eli kohta kertoo, että Hän on persoonana muuttumaton, mutta se ei kiellä sitä, etteivätkö Hänen toiminta- ja hallintotapansa voisi muuttua pelastushistorian ja Jumalan kokonaissuunnitelman toteutumisen edetessä kohti maalia!

Seurata vai matkia?

Jeesuksen eläessä maan päällä ja valitessaan itselleen juutalaisia seuraajia opetuslapsikseen (kreik. mathetes) Hän valitsi heidät käskemällä näiden lähteä siltä paikalta fyysisesti seuraamaan Häntä. Tämä seuraamisen kehote oli ehdoton ja edellytti heidät konkreettisesti ja välittömästi jättämään työpaikkansa ja perheensä ja lähteä kulkemaan Hänen perässään.

Ja hän sanoi heille: “Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia”. Niin he jättivät kohta verkot ja seurasivat häntä. (Matt. 4:19-20)

CLV Mt 4:19 – Mt 4:20
And He is saying to them, “Hither! After Me, and I will be making you fishers of hmen!”
Now immediately •leaving the nets, they follow Him.

Jeesuksen antama seuraamiskehote ei ollut please-pyyntömuodossa, vaan käskymuodossa ja vaati välitöntä irtautumista ammatinharjoittamisesta ja lähteä vaeltamaan Hänen kanssaan. Tavanomaisessa käännöksessä ei käy selkeästi ilmi tämä Jeesuksen ehdoton käsky lähteä siltä istumalta Hänen mukaansa, mutta tämä oli totta tuolloin. Elettiin ns. Jeesuksen ns.  Lihaksitulon hallintokautta, jolloin Hän itse valitsi seuraajansa juutalaisten joukosta. Opetuslasten kohdalla valinta oli yksinomaan Hänen taholtaan ja ne esitettiin sellaisella auktoriteetilla ja valtuudella, ettei siitä voinut kieltäytyä (Joh. 15:16).

Alkukielen sana, joka Jeesuksen fyysisestä seuraamisesta on kirjoitettu, on akoloutheo, jonka Konkordanttinen käännös esittää morfeemi-elementteinä ilmaistuna UN-JOIN-PLACE ja mikä voitaisiin suomentaa seuraamisesta paikasta paikkaan. Seuravasta kohdasta käy hyvin ilmi, miten ehdottomat ja vaativat olivat Jeesuksen käskyt seuraajilleen.
Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: “Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: “Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa“. (Matt. 8:21:22)

Kun tavanomainen käännös ilmaisee seuraavan Jeesuksen vaatimuksen seuraajilleen:
ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. (Matt. 10:38-39)

niin tässä Hän esittää heille, että Hänen seuraamisensa ehdottomana vaatimuksen on valmius kärsiä ristinkuolema kuten Mestarinsakin tulee kerran tekemään. Jälkimmäisessä osassa ei suinkaan alkukielessä puhuta elämän kadottamisesta ja löytämisestä vaan sielun (kreik. psuche) likoon laittamisesta. Elämää tarkoittava sana kreikankielessä on aivan toinen: zoe. Sielun kadottaminen tarkoittaa tässä suostumusta kärsimyksiin ja kuolemaan Herran tähden.

Jeesuksen seuraaminen vaati siis tuolloin – paitsi ammatinharjoituksen ja perheyhteyden jättämistä – niin myös rikkailta konkreettista kaiken omaisuuden myymistä köyhien hyväksi.
Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: “Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua”. (Mark. 10:21)

Helluntain hallinnon aikana (kun Jumalan kuningaskunta oli tuloillaan ja tulevan maailmanajan voimat alkoivat vaikuttaa) saivat Ananias ja Safira pikaiset kuolemanrangaistukset heidän vilpillisen taloudenhoitonsa takia. Tuomiomenettely kuvaa myös Israelin tulevassa tuhatvuotisen maailmanvallan ehdotonta oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden vaatimusta sen hallintotehtävien hoitojen suhteen. Nykyisen Armon talouskautenahan ei ”seurakuntien” vilpillisestä talouden hoidosta rangaista tällä tavalla kuin tuolloin.

Eikä tuo joukko ollut mitenkään teologisesti koulutettua eliittiä, vaan tavallisia eri ammateissa työskenteleviä miehiä.

Entäpä, mitkä ovat saman Herran seuraamisen kehotukset tämän päivän kansojen uskoville? Nytpä ei Hän enää olekaan fyysisessä hahmossaan kuljettamassa seuraajiaan pitkin maita ja mantuja. Hän on noussut ylös ja lähettänyt Pyhän Hengen, jolla Hän on myös sinetöinyt uskovansa. Edustajakseen kansojen keskuuteen hän valitsi Paavalin (Gal. 1:1), häntä kannattaa siis kuunnella. Alkukielen sana Paavalilla onkin tänään – ei seurata akoloutheo – vaan mimieomai, mikä tarkoittaa imitoimista tai matkimista. Tavanomaiset käännökset eivät yleensäkään tee eroa näiden seuraamiskäytäntöjä kuvaavien sanojen välillä, vaan kääntävät molemmat samalla ilmaisulla ”seurata”.

Miten sitten tätä imitoimisen seurantakäytäntöä tulisi soveltaa? Mistä siihen voisi saada ohjeita?
Paavalilta, hänen kirjeistään.
Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1. Kor. 11:1)

(CLV) 1Co 11:1
|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

Koskapa ylösnoussut Herra on ilmestystensä kautta (Apt. 26:16) kertonut Paavalille paljastuksina aivan erityisen evankeliumin, joka sisältää myös ohjeet kristityn käyttäytymiselle, niin on apostoli samalla kirjannut kirjeisiinsä nämä terveiden ja järkevien sanojen mallin:
Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (2. Tim. 1:13)

(CLV) 2Ti 1:13

|Have a pattern of |sound words, which you hear bfrom me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

Siis sanastolla, kehotteilla ja opetuksella on meille merkitystä.

Paavalin ”seurantakehotteet” voidaan jakaa ainakin kahteen osaan. Ensinnäkin hän kehottaa uskovia kiittämään Isää Jumalaa, joka on ottanut heidät hoiviinsa ja anomaan Häneltä kaikkea hengellistä viisautta ja ilmestystä, jotta kansojen uskovia odottava toivo saisi vahvistua odotukseksi heidän sydämessään (esim. Ef. 1:17-21). Toiseen luokkaan voidaan katsoa kaikki ne ohjeet, joita hän tuo esiin kirjeittensä loppuosissa (esim. Ef. 4:1-8).

Tänään, Jumalan Armon hallintokautena, on valinta uskovien kohdalla tehty jo kauan sitten ”ennen ikuisia aikoja” (2. Tim. 1:9), ennen kuin ihminen oli tehnyt hyvää tai pahaa. Kyse on Jumalan mielisuosion mukaisesta armovalinnasta, joka lahjana tulee valittujen osalle.

Kristuksen seuraaminen ei tarkoita tänään lähteä fyysisesti johonkin suorittamaan ns. opetuslapseuteen liittyviä maailmanlaajuisia tehtäviä, tekemään kaikkia kansoja Hänen opetuslapsikseen, vaan pysymään sillä paikalla, missä oli, kun kutsu kuului:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu
. (1. Kor. 7:20)

Miksi näin? Koska Jumala on jo ennalta valmistellut itse kunkin sille paikalle, johon Hän Kristuksen hengellisessä ruumiissa kuuluu ja jossa hän parhaiten voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omaksi todelliseksi itsekseen ja tulevia tehtäviä varten..

Minkälaisia sitten nämä Jumalan valitsemat Kristuksen hengellisen organisaation jäsenet sitten ovat. Erilaisia. Monesti näkymättömiä. Paljolti ”teologisesti oppimattomia”. Paljolti ihan tavallisia ihmisiä. Tässä kohti näyttää Jumalan viisaus toimivat samalla tavalla kuin aikoinaan tapahtui Israelin valittujen kohdalla.
Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala vali tsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, (1. Kor. 1:26-30)

Epätarkat ja tulkintapitoiset (tai pitäisikö sanoa tulkintahakuiset) käännökset eivät siis tuo eroa näiden Herran Jeesuksen esittämien seurantatapojen välillä. Tämä on tuonut historian aikana – ja edelleenkin – hämmennystä ja tulkintaristiriitoja kirkollisissa opetuksissa: pitääkö tänään koko maailma vallata Jeesukselle vai tyytyä elämään ja toimimaan  Kristuksen hengellisen ruumiin jäsenenä sillä paikalla, minkä Hän on osoittanut? Jumala kun kuitenkin hoitaa koko pelastusprojektinsa oman aikataulutuksen ja omien valintojensa pohjalta.

Tilastollinen tarkastelu vahvistaa myös eron Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin välillä seuraamisen asiassa. Akoloutheo esiintyy muualla UT:ssa 96 kertaa, Paavalilla vain 5 kertaa. Mimieomai esiintyy taas Paavalilla 8 kertaa, muualla UT:ssä vain 3 kertaa. Näin myös sanaesiintymien määrät poikkeavat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan ja vahvistavat osaltaan seuraamisen merkityksen erilaisuutta.

Maailmankausien jälkeen – täyttymys!

Raamatussa on tunnistettavissa viisi eri maailmankautta (kreik. aion). Mm. kreikkalaiset ajattomuuden filosofiat ovat aikojen kuluessa hämärtäneet tämän termin alkuperäismerkitystä ja niin se on tullut nykyisin useassa kohdin korvatuksi epämääräisillä ilmaisuilla kuten ”Iankaikkisuus”, ”ikuisuus” tai ”maailma”. Mutta raamatusta löytyy monia kohtia, jotka puhuvat näiden ”ikuisuuksien” rajallisesta kestosta sekä niiden ajallisista peräkkäisyyksistä. Heprean kielen tarkka sanavastine kreikan aionille on olam. Raamattu ei tunne ajattomuutta, vaan koko raamatun punainen lanka toteutuu Jumalan suunnitelmassa peräkkäisten maailmankausien aikana siihen suureen päämäärään, jonka Hän Kristuksen Jeesuksen kautta on asettanut ja jonka Hän myös tulee toteuttamaan.

mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat (Hepr. 1:2; Sf92)
(CLV) Hb 1:2
in the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Edelle olevassa jakeessa on kreikan aionit käännetty virheellisesti ”maailmoiksi”, mikä vaan vahvistaa tuon ilmaisun merkityksen ymmärtämisen hämäryyttä. Nämä aionit muodostavat kuitenkin Jumalan suunnitelman aikakehyksen ja samalla ne muodostavat raamatun kokonaisilmoituksen aikajanan. Edellä oleva kohta kertoo siitä, miten Jumalan on tehnyt tämän suunnitelmansa ja sen ajallisesti lohkonut  peräkkäisiin maailmankausiin.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)
(CLV) Ro 11:36
seeing that out of Him and through Him and for Him is •all: to Him be the glory for the eons! Amen!

Kahta viimeistää maailmanaikaa kutsutaan sanatarkasti ”aionien aioniksi” tai monikkomuodossa ”aionien aioneiksi”. Tällä ilmaisutavalla on Jumala halunnut tuoda esiin sen, miten Hänen pelastussuunnitelmansa loppukausi alkaa tulla ilmi ja näkyväksi koko luomakunnalle. Vastaavia, analogisia ilmauksia, raamattu käyttää, kun puhuu ”laulujen laulusta” (korkea veisu) tai ”pyhien pyhästä” (kaikkein pyhin). ”Laulujen laulu” edustaa korkeinta laatua laulujen joukossa. ”Kaikkein pyhin” edusti aikanaan paikkaa, jossa Israelin jumala asui kansansa keskuudessa Ilmestysmajassa. ”Aionien aionit” taas kuvaavat niitä viimeisiä maailmankausia, jolloin Jumalan näkyvä hallinto alkaa tulla ilmi ja toteutua  koko luomakunnan osalle; nämä ovat myös maailmankausia, jolloin pahan valta tulee kokonaan poistetuksi.

Ajattomuuden myytti on kuitenkin päässyt tavanomaisissa käännöksissä vaikuttamaan sen, että nämä viimeisiä maailmankausia koskevat termit on käännetty hämärillä ilmauksilla ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”. Ja nämä kun vielä esitetään teologisella auktoriteetilla ja ehkäpä syvällä äänenpainollakin, niin eipä siinä monestikaan auta kristikansan muuta kuin ”ottaa vastaan”. Edelleen se näkyy uskonnollisessa kielenkäytössä: ”siirtyi ajasta iäisyyteen”, ”ajan rajan tuolle puolelle”, ”jätti tämän ajan” jne.

Mistä sitten nämä ”ikuisuudet” sitten alkavat ja mihin ne päättyvät?
Vastaukset löytyvät raamatusta – ja kun opimme ymmärtämään niiden alkuperäiset merkitykset ja rajalliset kestot.

Jumalan ilmoitus alkaa ensimmäisestä maailmankaudesta eli aionista: Alussa Jumala loi taivaan ja maan.  Mutta heti seuraavassa jakeessa (1. Moos. 1:2) tuo maailma oli joutunut kohtaamaan katastrofin: Maa oli tullut (hepr. hayah) sekasortoiseen tilaan (hepr. tohu-wa-bohu). Mutta tätä tapahtumaa ennen oli jo tapahtunut jotain järisyttävää, jotain peruuttamatonta. Tästä on koko Vanha testamentti vaiennut. Tästä ei kerrottu edes juutalaisille opetuslapsille. Tämä paljastettiin vasta Kristuksen ilmestyksen kautta Paavalille. Nimittäin

vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme (1. Kor. 2:7)
niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, (Ef. 1:4-5)
CLV Eph 1:4 – Eph 1:5
according as He chooses~ us in Him before the disruption of the world, we to be holy and flawless in His sight,
in love -designating us beforehand for the place of a son for Him through Christ Jesus; in accord with the delight of His •will,

Edellä olevista jakeista käy selvästi ilmi se, että valinta ja ennalta määräys nykyisen Armon hallintokauden uskoville on tapahtunut Jumalan puolelta jo kaukana menneisyydessä: ennen maailmanaikoja, ennen ”ikuisuuksia” ja ennen raamatun toisen jakeen maailman katastrofin (kreik. katabole) tapahtumia, ja siis jo ennen ensimmäisen ihmisen luomista.

Maailmankausien lopun – jolloin Jumalan pelastussuunnitelma koko kattavuudessaan on saavuttanut päämääränsä – ylösnoussut Herra ilmoittaa edustajalleen, apostoli Paavalille seuraavassa.

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman “siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: “kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: “kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.  Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:22-28)

Poika on saanut valtuutuksensa Isältä Jumalalta. Kun Kristus on saanut maailmanaikojen kuluessa suuren pelastustehtävänsä suoritettua, niin Hänetkin sitten alistetaan Jumalan vallan alle. Herran Jeesuksen valta ei siis kestä loputtomasti tai ”aina ja iankaikkisesti”, vaan saavuttaa täyttymyksen, kun toisen kuoleman (Ilm. 21:8) valta tulee kukistettua maailmanaikojen päättyessä. Tällöin kaikkivaltiaan Jumalan koko suuri projekti Kristuksen Jeesuksen kautta tulee saavuttamaan arvoisensa maalin. Tällöin Jumalan rakkauden tunteminen Kristuksessa Jeesuksessa on tullut kaikkien ihmisten osaksi ja riemuksi (Fil. 2:9-11).

Se kolmas taivas

Vaikka fokstrotissa haaveillaan lemmen seitsemännestä taivaasta, niin raamattu ei tunnista kuin kolme taivasta. Vaikka islamissa uskotaan seitsemään päällekkäiseen taivaskerrokseen, niin raamattu kertoo meille kolmesta – ei päällekkäisestä – vaan ajallisesti peräkkäisestä taivaasta.

Mitä taivaalla sitten raamatussa tarkoitetaan? Vanhassa kreikassa on taivasta tarkoittava sana ouranos, mikä sanaelementteihin purettuna tarkoittaa NÄHDÄ-YLÄPUOLELLA. Se esiintyy sekä yksikkö- että monikkomuodossa ja tarkoittaa yleensä kaikkea Maan ulkopuolella olevaa Universumia. Yksikkömuodossa se toisinaan tarkoittaa Maata ympäröivää ilmakehää. Kirjoituksissa esiintyy myös termi epouranos, joka taas selvästi viittaa ilmakehän ulkopuolella olevan maailmankaikkeuden alueeseen ”ylitaivaalliseen”, esim. 1. Kor. 15:40.

Ensimmäiset taivaat paljastetaan 2. Pietarin kirjeestä, jossa mainitaan niiden olleen jo ”ikivanhastaan olemassa”.
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta (2. Piet. 3:5)

Toiset taivaat mainitaan taas nykyisinä, siis tänään olemassa olevina taivaina, ne tuodaan esiin heti kaksi jaetta myöhempänä.
Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. (2. Piet. 3:7)

Taivaat ja Maa luodaan pareittain ja peräkkäin. Johannes vietiin Hengessä kolmannen Maan päälle näkemään ja ihmettelemään sen siunauksia.
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää oleJa pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. (Ilm. 21:1-2)

Edellisessä jakeessa käännössanan ”ensimmäinen” takaa löytyy kreikan protos, joka voidaan kääntää myös sanalla ”edellinen”.
Johannes siis vietiin Hengessä – ei ainoastaan näkemään Herran päivän tapahtumia – vaan vielä kauemmaksi: uuden Maan päälle.

Entäpä sitten Paavali. Hänelle ylösnoussut Herra puolestaan paljasti ilmestyksensä kautta kolmannen taivaan.
Minun täytyy kerskata; se tosin ei ole hyödyllistä, mutta minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen – oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää.  Ja minä tiedän, että tämä mies – oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää – temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua. (2. Kor. 12:1-4)

Tämä Paavalin kokema Herran ilmestys tapahtui ilmeisesti silloin, kun hänet oli kivitetty ja arvioitu kuolleeksi.
Mutta sinne tuli Antiokiasta ja Ikonionista juutalaisia, ja he suostuttivat kansan puolellensa ja kivittivät Paavalia ja raastoivat hänet kaupungin ulkopuolelle, luullen hänet kuolleeksi. (Apt. 14:19)

On hyvä huomata, että Johannekselle näytettiin ainoastaan uuden Maan siunauksia, koska Israelille annetut lupaukset paikantuvat nykyisen ja uuden Maan päälle. Paavalille taas näytettiin uuden taivaan siunauksia, koska kansojen uskovien lupaukset kohdistuvat taivaalliselle sektorille. Näitä asioita hän myös välittää meille viimeisissä kirjeissään. Paavali tahtoo korostaa tämän toivon eli odotuksen erilaisuuden ja suunnan merkityksen tärkeyttä tämän päivä uskoville sanoessaan:

Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. (Kol. 3:2)

Ja siksi hän ylistää Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää näistä ”ylitaivaallisista” siunauksista, jotka ovat osaksemme tulleet:

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, (Ef. 1:3)
(CLV) Eph 1:3
Blessed be the God and Father of our •Lord Jesus Christ, •Who blesses us iwith every spiritual blessing among the celestials, in Christ,

 

 

 

Totta vai soopaa?

BBC:n tiedetoimitus teki talvella 1993-1994 laajan tutkimuksen Richard Wiseman:n tiedonvälitykseen liittyvästä totuus-teoriasta, jossa hän väittää, että ottaessaan vastaan esitettävää informaatiota ihminen kiinnittää eniten huomiota tiedottamisen visuaalisuuteen, sitten puhumiseen ja vasta viimeseksi itse tekstiin ja sen sisältöön (myös STT uutisoi tästä maaliskuussa 1994). Taitavaa ja tunnettua tv-esiintyjää haastateltiin televisiossa kahdesti. Ensimmäisessä haastattelussa hän puhui johdonmukaisesti totta. Toisessa haastattelussa hän taas johdonmukaisesti valehteli. Molemmat haastattelut kirjoitettiin sitten puhtaaksi omiksi teksteikseen Testauskohteena oleva yleisö (N=41,471) jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä arvioi esiintymisten todenpohjaisuutta tv:n kautta, toinen ryhmä sanomalehden kautta ja kolmas ryhmä kuuntelemalla haastattelut radiosta. Tv-esiintymisen kautta ei testiryhmä pystynyt selvittämään kumpi puhe oli totta, vaan ainoastaan 51,8 % arvioijista tunnisti toden viestin. Siis liki puolet tv-katsojista piti valheellista viestiä totena! Sanomalehden lukijoista toden tunnistaneiden osuus oli 64,2 % ja radiokuuntelijoiden kohdalla oikean sanoman tunnistaneiden osuus oli 73,4 %. Erot kaikkien kolmen ryhmän välillä myös poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Tutkimus siis vahvistaa sen, että kirjallisen tai kuulemisen viestinnän kautta vastaanottaja kykenee luotettavammin ottamaan vastaan todenmukaisen sanoman kuin visuaalisen esityksen kautta.

tarkemmin testistä:
http://www.richardwiseman.com/resources/Megalab.pdf

Kun sanotaan, että ”yksi kuva vastaa tuhatta sanaa”, niin voi kuvitella, miten visuaalisella esittämisellä voidaan nuo ”tuhat sanaa” lisätä viestiin ja sen ympärille ja näin viedä katsojan huomiota pois itse asiasta ja sen merkityksestä.

Teorian pätävyyttä voidaan perustella varmaan monenlaisissakin tilanteissa.

Paavalia arvosteltiin aikoinaan siitä, että hän ei aina esiintynyt seurakunnan edessä – kuten kansojen apostolin olisi tullut – sen odotusten mukaisesti: suureellisesti ja vakuuttavasti. Korintton seurakunta esittikin pettymyksensä hänen visuaalisen esiintymisen ja sanallisen viestinnän epäsuhtaan: ”Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista.” (2 Kor. 10:10 /sf38)

Paavali myös perusteli tämän asiantilan kirjoittaessaan heille: ”Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,” (1 Kor, 2:3-4 /sf38)

Mielestäni apostoli antaa tässä hyvän esimerkin siitä miten “suuressa kuvassa” ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Astia on vain väline ja sellaiseksi tarkoitettu.

Paratiisi

 

Paratiisi herättää ihmisissä paljon erilaisia ja kaihoisia mielikuvia. On niin aina tehnyt. Paratiisi esiintyy myös eri uskonnoissa kuten islamissa ja hindulaisuudessa. Katsotaan kuitenkin, mitä raamattu tietää Paratiisista kertoa. Raamatussa on tunnistettavissa kaksi Paratiisia: muinainen ja tuleva. Raamatun kuvaamat Paratiisit sijaitsevat aina Maan päällä.

Paratiisi -sana tulee alun perin muinaisen persian sanasta pairidaeza, joka tarkoitti rajattua puisto- ja puutarha-aluetta, josta tuolloin lähti neljä virtaa, yhtenä niistä Eufrat. Muinainen Paratiisi, Eedenin Paratiisi, oli konkreettinen puistomainen alue, joka sijaitsi aikoinaan nykyisen Maan päällä. Tämän Edenin Paratiisin oli Jumala antanut ihmiselle hänen hallittavakseen ja hoidettavakseen (1. Moos. 2.15).

Ensimmäinen Paratiisi sijaitsi nykyisen Maa-planeetan päällä ja sen keskellä oli Elämän puu.
Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun. (1. Moos. 2:9)
Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt. (1.Moos. 2:8)

Koskapa Elämän puusta syöminen olisi taannut ihmiselle jatkuvan elämän, niin Jumala karkotti langenneen, kuolevaisuuden tilaan siirtyneen ihmisen pois Eedenin paratiisista ja asetti kerubit sekä leimuavan miekan vartioimaan Elämän puulle johtavaa tietä.
Ja Herra Jumala sanoi: “Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!” Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. Ja hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä. (1. Moos. 3:22-24)

Niin kuin Elämän puu sijaitsi muinaisen Paratiisin keskiössä, niin myös tulevassa Paratiisissa Maan päällä.

Uudessa testamentissa sana ”Paratiisi” (kreik. Paradeisos) esiintyy kolme kertaa (Luuk. 23:43, 2. Kor. 12:4, Ilm. 2:7). Uusi testamentti puhuukin pelkästään tulevasta, uuden Maan päälle sijoittuvasta, Paratiisista. Tämä Paratiisi toteutuu vasta Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeen, kun uudet taivaat ja Maa tulevat luoduiksi.
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. (Ilm. 21:1)

Täällä uuden Maan päällä tulee Paratiisi sijaitsemaan ja siitä käytetään nyt nimitystä Jumalan Paratiisi, eikä Edenin paratiisi. Tänne Jeesus lupasi  (ristin ryövärin lisäksi) kaikki tulevana Herran päivänä vainoista voittajina selviytyvät juutalaiset uskovat.
Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.’ (Ilm. 2:7)

Elämän puu sijaitsee siis myös tulevassa Jumalan paratiisissa.
Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi. (Ilm. 22:2)

Tästä kaikesta voimme päätellä, että tällä hetkellä ei ole olemassa mitään paikkaa nimeltä Paratiisi. Voimme myös edellä olevan perusteella tulla johtopäätökseen, että ensimmäinen Paratiisi oli nykyisen Maan päällä ja että toinen Paratiisikin tulee sijaitsemaan tulevan, uuden Maan päällä. Myös sen voimme päätellä, että Paratiisi ei sijaitse, eikä tule sijaitsemaan taivaallisella so. Maan ulkopuolisella Universumin alueella, jonne taas tämän päivän uskovien odotukset kohdistuvat (Ef. 1:3), vaan uuden Maa-planeetan pinnalla.

Paratiisilla ei ole mitään tekemistä kuolleiden eli poisnukkuneiden paikkana kuvatun hepr. Sheol, kreik. Hades, suom. Tuonelan kanssa. Eikä myöskään Geennan (joskus harhaanjohtavasti ”Helvetiksi” käännetyn) Hinnomin kaatopaikkarotkon kanssa. Eikä myöskään kreik. Tartaroksen kanssa, mihin aikoinaan teljettiin Nooan päivinä kapinoineet henkiolennot.

Puhe ristillä ristiriitaista?

Jeesuksen puhe ryövärille ristillä on pitkin aikaa – yleensä pääsiäisen aikoihin – herättänyt monissa ihmettelyä, niin taas varmaan tänäkin pääsiäisenä. Kun perinteinen raamatunkäännös kääntää Jeesuksen puheen:

Ja hän sanoi: “Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi”. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:42-43)

niin tulee mielikuva siitä, että tämä ryöväri sai lupauksen pyyntönsä täyttymiselle jo samana päivänä. Eli ryöväri olisi lentänyt suoraan paratiisiin, kun taas Herra kärsi ristinkuoleman. Tämä tulkinta johtaa kuitenkin perustavanlaatuisiin ristiriitoihin tulevan ylösnousemuksen (joka on siis vielä edessäpäin) kanssa. Koska raamattu selkeästi opettaa, että Kristus on noussut ensimmäisenä kuolemaan nukkuneista ja että tämä ylösnousu muun ihmiskunnan osalta odottaa vielä aikaansa (1. Kor. 15:20-28).

Jos ryöväri olisi lentänyt ristiltä suoraan paratiisiin, niin eikö hänestä olisi siten tullut ensimmäinen kuolleista nousseista, koskapa Jeesuskin herätettiin kuolleista vasta kolmantena päivänä? Daavidkihan nukkui vielä tuohon aikaan Tuonelassa tulevaa ylösnousemusta odottamassa (Apt. 2:26-27; Ps. 16:10). Ja jos suoralennot edelleen jatkuisivat, niin eikö koko tuleva ylösnousemus jäisi turhaksi, kun jo kaikki olisivat päässeet perille? Eikö tällainen opetus ole itse asiassa spiritismiä, joka väittää, että elämä jatkuu välittömästi kuoleman jälkeen? Eikö tällainen opetus noudata Vastustajan opetussuunnitelmaa “Ette suinkaan kuole” (1. Moos. 3:4)?

Ryöväri pyytää siis Jeesusta muistamaan häntä, kun Hän tulee valtakuntaansa (alkukielellä Kuningaskuntaansa). Tämän tulevan Israelille luvatun Kuningaskunnan lupaukset ovat olleet esillä läpi Vanhan testamentin. Kuningaskunta oli tullut lähelle evankeliumikertomuksissa ja sen ilmestymistä odotettiin vielä Helluntain tapahtumien jälkeen. Tähän tulevaan valtakuntaan ei Jeesus ryöväriä luvannut, vaan sen jälkeiseen Jumalan paratiisiin /tästä tarkemmin/. Eli kun otetaan asiayhteys ja sanatarkka puhe ristillä, niin ryöväri sai mennä vielä odottelemaan tulevaa ylösnousemista ja paratiisipaikkaansa.

Alkukieli ei käytä lainkaan välimerkkejä, vaan teksti näyttää katsojan silmissä “yhdeltä pötkyltä”. Konkordanttinen käännös laittaa tässä pilkun sanan tänään jälkeen, jolloin ko. jae saa toisenlaisen merkityksen.

CLV Lk 23:42 – Lk 23:43
And he said to •Jesus, “Be |reminded of me, Lord, whenever Thou mayest be coming in Thy •kingdom.”
And •Jesus said to him, “Verily, to you am I saying today, with Me shall you be in •paradise.”

Eli nyt puhe ristillä saa aivan toisenlaisen sisällön ja merkityksen:

Ja hän sanoi: “Jeesus, muista minua, kun tulet kuningaskuntaasi“. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä: sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa.”

Tässä puheessa painottuu nyt tuo maailmanhistoriaa mullistava päivä – päivä jolloin ihmiskunnan synti sovitettiin; eikä suinkaan ryövärin paratiisiin lentopäivä. Jeesus lupasi katuvalle ryövärille paikan vasta tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeen ajoittuvasta, uuden Maan päällä sijaitsevasta, paratiisista (Ilm. 21). Eikä Herra luvannut olla tuona päivänä ryövärin kanssa paratiisissa, koska Hän tuona päivänä itse oikeasti kuoli antamalla henkensä Isänsä käsiin (Luuk. 23:46). Kuningaskuntaan menohan vaati tuolloin työpaikan jättämistä, Jeesuksen konkreettista seuraamista, valmiutta kärsimään ristinkuolema Mestarinsa tavoin ja monista asioista kieltäytymistä – siis tekoja.
Hyvin on Harhauttaja saanut tänään opetustaan ujutettua kristikunnan piiriin. Tällainen ”suoralento-taivaaseen” opetus, joka itse asiassa kumoaa kuolemisen ja ylösnousemisen tarpeellisuuden, elää vahvasti perinteisissä käännöksissä ja piispatason opetuksissa. Eli kuten Herra aikanaan ylösnousemuksen ja sen merkityksen kieltäneille saddukeuksille vastasi:

“Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” (Matt. 22:29)

 

 

 

 

Mato ei kuole – eikä tuli sammu?

Kun raamatussa sanotaan, että “mato ei kuole, eikä tuli sammu”, niin ilmaisu herättää ihmisissä paljon mielikuvia ja tunteita. On tehnyt sitä jo vuosisatojen ajan. Helvetti on voimakas ilmaisu. Kirkkojen ja erilaisten kristillisten lahkojen tahoilta sitä on kiitettävästi pidetty esillä ”ikuisena tulihelvettinä”, jonne ne, jotka eivät usko Jeesukseen tulevat joutumaan ”ikuisesti vaivattaviksi”. Onko tämä vain uskonnollisten johtajien ja auktoriteettien kylvämä pelote, jolla on historian aikana (ja vielä nykyäänkin) valtaa tavallista ”tietämätöntä” kansaa kohden? Niin kuin on tiedossa niin tällaiset vanhat ja vahvat uskomukset tahtovat itsepintaisesti pysyä ihmisten kielissä ja mielissä. Mieleen syöpyneenä käsitteenä ne väistämättä säätelevät ja ohjaavat kohdallaan myös ihmisen ajattelua.

”Helvetti” käännössanan takaa löytyy alkutekstissä hepreankielinen termi Geenna, joka viittaa Jerusalemin eteläpuolella olevaan Hinnomin laaksoon. Termi esiintyy Uudessa testamentissa 12 kertaa, Paavali ei käytä sitä kirjeissään kertaakaan. Gehenna (toisinaan Geenasta käytetty nimitys) on fyysinen Jerusalemin eteläpuolella sijaitseva rotko, joka Vanhan testamentin aikana toimi mm. rikollisten ruumiiden ja kuolleiden eläimien ruhojen polttopaikkana. Juutalaiset tunsivat paikan ja sen historian ja siksi Jeesus kertoi heille sen tulevasta käyttöönotosta Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan aikana.

Gehennassa paloi aikoinaan jatkuva tuli, kun jätteitä poltettiin – samoin tulevan Israelille luvatun maan päällisen Kuningaskunnan aikana Hinnomin rotko tulee käyttöön rikollisten ruumiiden polttopaikkana varoitukseksi rikollismielisille ihmisille. Koska tuo kaatopaikkatulen pitää palaa koko ajan, niin sitä tullaan pitämään yllä jatkuvasti tuhannen vuoden ajan eli koko tulevan maailmankauden ajan eli kuten se yleisesti käännetään ”iankaikkisesti” /tästä tarkemmin/.

Jeesus varoitti juutalaisia opetuslapsiaan uskonnollisesta ulkokultaisuudesta ja olemaan pelkäämättä vainoojiaan. Samalla Hän kiinnitti heidän huomionsa kunnioittamaan ennemmin Häntä, joka tulevassa Kuningaskunnassa tulee hallitsemaan ”rautaisella valtikalla” (Ps. 2:8-9).

Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää. (Luuk. 12:5)

(CLV) Lk 12:5

Now I shall be intimating to you of aWhom you may be |afraid: Be |afraid of Him •Who, after killing, |has authority to be casting i into Gehenna. Yea, I am saying to you, of this One be |afraid!

Kuten edeltä on havaittavissa, niin tulevassa teokraattisessa, Jumalan Israelin kautta toteuttamassa, maailmanhallinnossa tulee Messiaalla olemaan käskyvalta jakaa myös kuolemantuomioita ja heittää (heitätyttää) rikollisen ruumis poltettavaksi Hinnomin rotkoon. Tämä ennustettiin jo Vanhassa testamentissa.
Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle. (Jes. 66:24)

Kyse on siis tulevan maailmanajan julkisesta muistutuspaikasta, johon rikollisten ruumiit heitetään kuluttavaan tuleen. Tämä toimii myös varoituspaikkana kaikelle mahdolliselle kapinallisuudelle, joka nousee Jumalan, tuhatvuotista maailmanhallintoa vastaan. Paavali ei käsittele Hinnomin laakson asiaa kertaakaan kirjeissään, koska sen merkitys tulee jäämään Maan päälle, eikä koske ainakaan meitä, jotka uskomme ja jotka jo aiemmin on temmattu taivaalliselle sektorille, pois Maan pinnalta (1. Tess. 4:17-18).

Vielä muutama sana tuosta Israelille luvatusta tuhatvuotisesta Kuningaskunnasta. Joskus kuulee epäilyjä siitä, että onko kyseessä todella tuhat vuotta kestävä aikakausi? Sen puolesta, että kyseessä on kirjaimellisesti tuhannesta vuodesta, puhuu se, että ylösnoussut Kristus paljastaa tämän asian peräti kuusi kertaa (eli korostaen) Johannekselle.

  1. Kuningaskunnan alkaessa Saatana sidotaan tuhanneksi vuoksi. (Ilm. 20:2)
  2. Jotta se ei pääsisi villitsemään kansoja noiden tuhannen vuoden aikana (tässä muuten toteutuu se Jeesuksen opettaman rukouksen pyyntö: ”päästä meidät Pahasta”). (Ilm. 20:3)
  3. Jeesukselle suuren vainon alla uskollisuutta osoittaneet (myös marttyyrikuoleman kokeneet) saavat hallita maan päällä tuhannen vuoden ajan. (Ilm. 20:4)
  4. Muut kuolleet eivät virkoa eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. (Ilm. 20:5)
  5. Kohdassa 3. palkitut saavat Jumalan ja Kristuksen pappeina hallita hänen kanssaan ne tuhat vuotta. (Ilm. 20:6)
  6. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, (Ilm. 20:7)

Tässä kohden tarkoittaa ”iankaikkisuus” tai ”ikuisuus” (kreik. aion) tuhatta vuotta. Tämän ajan pidetään myös Jerusalemin eteläpuolisen Hinnomin laakson kaatopaikkatulta, ”Helvettiä”, yllä muistutukseksi ja varoitukseksi kapinamielisille ihmisille.

Ota yhteyttä