Paavali haastaa päättelemään

Paavali ei kannusta ihmistä ripustamaan häneen omaa ymmärrystään narikkaan. Hän ei myöskään kehota menemään kristillisten valtavirtojen (yleisesti hyväksyttyjen totuuksien) mukana. Hän ei kehota laumautumaan eri näkemyspiirien mukaan. Itse asiassa hän kehottaa irrottautumaan kaikesta hurskaasta ja hyväksyttävältä näyttävästä kristillisestä uskonnollisuudesta. Itse asiassa hän varoittaa meitä alkamasta vertaamaan ja suuntaamaan elämistämme ja käyttäytymistä jumalisilta näyttävien tapojen ja koodien mukaan.

“Älä tartu, älä maista, älä koske!” – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:21:23)

Hän varoittaa meistä lahkouttamasta uskonelämäämme ihmisten muodostamiin fyysisiin koulukuntiin ja elämäntapasuuntiin.
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: “Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen”. (1. Kor. 1:12)
“Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan” (1. Kor. 4:6)

Miksi näin? Eikö tämä kuulosta jotenkin oudolta, eikö tämä kuulosta erilaiselta; maailmahan on täynnä erilaisia kirkkoja. Voi olla, ja varmaan kuulostaakin. Mutta kysymys ei kuitenkaan lopulta ole siitä, mikä on esillä, mikä on ”muodissa” tai mitkä ajattelutavat ja -suuntaukset katsotaan virallisiksi tai hyväksyttäviksi.

Kyse on lopulta itsekritiikistä. Kyse on päättelemisestä. Kyse on siitä, miten ihminen itse lähtee etsimään armoa ja totuutta ja löydettyään sen sitten valmentautumaan sen tuntemisessa niin, että hän aidosti ja omana itsenään voi siinä elää ja kasvaa. Jos kristilliset kirkot ja lahkot ovat betonoineet oppinsa ja ajatuksensa sekä mallintaneet käyttäytymiskaavansa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö yksittäinen kristitty voisi kasvaa Kristuksen hengellisessä ruumiissa (organisaatiossa) sitä kasvua, jota Jumala on hänen osakseen valmistanut. Raamattu ei ole tänään salattu (vain joidenkin teologisten piirien omistamaa pääomaa), vaikka monet teologisesti värittyneet raamatun käännökset ovatkin jättäneet omat hämärtävät peiteverhonsa ihmisen ja Jumalan ilmoituksen välille. Meillä on tänään lukutaito. Meillä on tänään tarjolla lukuisa määrä erilaisia raamatunkäännöksiä. Meillä on tarjolla myös Konkordanttinen käännös, jonka taustana on sellainen laatujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn tavalliselle lukijalle aina inspiroituun alkutekstiin saakka!

Apostoli haluaa korostaa sitä, miten kaikki on jo valmiina Kirjoituksissa. Se viimeinenkin osuus on summautettu mukaan. Hänet löytää Sanasta.
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: “Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: “Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? “Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. (Room. 10:8)

Ylösnoussut Kristus Jeesus valtuutti Paavalin välittämään totuuden sanoman tämän päivän ihmisille. Tämä tarkoittaa sitä, että kun luemme Paavalin kirjeissään meille välittämää evankeliumiaan, niin samalla otamme vastaan itse Herran Jeesuksen puhetta: sitä totuuden sanaa, joka on voimassa tänään ja tässä. Sitä totuuden sanaa, jonka pohjalta Jumalan Armon hallinto toteutuu tänä päivänä Häneen uskoviensa keskuudessa. Sitä totuuden sanaa, jonka kautta Jumalan voima ja tuki tänään Pyhän Hengen vaikutuksesta kohdistuu Hänen seurakunnalleen.

Seurakunta ei rakennu sillä, että se itseriittoisuudessaan arvostelee ja tuomitsee ulkopuolella olevia; olivatpa he jehovantodistajia, mormoneja, islamilaisia, hindulaisia, ateisteja tai muita – eri tavalla ajattelevia – ihmisiä. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella?  kysyy Paavali ja jatkaa Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? (1. Kor. 5:12-13) Ulkopuolella olevat tuomitsee aikanaan Jumala, ja tekee sen myös oikeudenmukaisesti.

Paavali varoittaa meitä jäämään ymmärrykseltämme pienen lapsen tasolle. Miksi? Koska silloin olemme helposti toisten johdatettavissa. Koska silloin me olemme helpommin sidottavissa erilaisiin kristillis-uskonnollisiin näkemyksiin, joista jokaisella tarjoajalla on oma (jonkin verran toisistaan poikkeava) raamatullinen opetus.
Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä (1. Kor. 14:20)
(CLV) 1Co 14:20
Brethren, do not |become~ little children in •disposition. But in •evil be |minors, yet in •disposition |become~ mature.

Kyse ei edellä ole suinkaan saman tien ja siltä paikalta täysi-ikäiseksi muuttumista, kuten suomalainen käännös antaa ymmärtää, vaan kasvamisesta, täysi-ikäiseksi tulemista. Alkukielessä on em. lihavoidun verbin pääluokkana middle, mikä tässä tarkoittaa sitä, että tähän hengellisen kasvun prosessiin vaikuttaa myös itse kohde eli ihminen – eikä pelkästään Jumalan armo!
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:8)

Armon evankeliumi löytyy ainoastaan Paavalilta, koska ylösnoussut Herra on sen hänelle ylösnousemuksensa jälkeen erikseen ilmoittanut: edelleen meille kansojen ihmisille viestitettäväksi. Tämä ilosanoma ei ole ehdollinen, suorituksia vaativa, vaan ilmainen, pelkän luottamuksen kautta, saatava lahja.

Paavali vetoaa uskonvanhurskauden käsittämisessä ihmisen omaan päättelykykyyn.
Niin päätämme (kreik. logizomai) siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. (Room. 3:28)

Apostoli kehottaa kristittyä päättelemään, että kun Jeesus vei heidän syntinsä (vanhan ihmisen) ristille ja kuolemaan, niin myös heidän tulee lukea tämä kuoleminen osakseen jo tapahtuneena tosiasiana Hänessä, Kristuksen Hengessä.
Niin tekin pitäkää (kreik. logizomai) itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:11)

Kun Jumala on kerran sovittanut Kristuksessa ihmisen itsensä kanssa, niin Hän siitä johdonmukaisesti päättelee, ettei enää vaadi ihmistä toistamiseen tilille hänen rikkomuksistaan.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut (kreik. logizomai) heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:19)

Edellä lihavoitu verbi ei suinkaan esiinny alkukielessä menneessä aikamuodossa vaan preesenssissä. Pääluokkana taas middle. Eli parempi olisi kääntää ”eikä lue heille heidän rikkomuksiaan”.

Päätellä, lukea, laskea, tehdä johtopäätös (kreik. logizomai) esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, josta Paavalilla peräti 33 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että kyseessä on sellainen ilmaisu, joka voidaan lukea apostolin mainitsemaan ”terveiden tai tervehdyttävien sanojen malliin” (2. Tim. 1:13). Se, että teonsana esiintyy alkutekstissä usein middle-pääluokassa, painottaa edelleen sitä, miten uskovaa kehotetaan itse ottamaan oma ymmärryksensä ja järki tässä asiassa käyttöön, koskapa se myös myötävaikuttaa uuden ihmisen kasvua armossa ja totuudessa.

Aadamin teko versus Kristuksen teko

Paavali vertaa Aadamin tekoa ja Jeesuksen tekoa toisiinsa. Hän asettaa vaikuttavuuden laajuuden yhtäläisyysmerkit Aadamin teon ja Kristuksen teon välille. Kysymys on suuresta kuvasta. Kysymys on Aadamin tottelemattomuuden teon vaikutuksesta koko ihmissukuun. Tottelemattomuuden teon perinnöllisestä vaikutuksesta koko jälkeen tulevaan ihmisvirtaan. Tottelemattomuuden teon seurauksista synnin ja kuolemisen periytymiseen jokaisen ihmisen kohdalla, kuten tämä asiantila on helposti todettavissa.

Sentähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Suomalainen käännös on tässä epätarkka ja epälooginen. Kysymys on syy-seuraus -suhteesta, niin kuin Konkordanttinen käännös sen alkukielen mukaisesti ilmaisee. Ei ”koska”, vaan ”siten” (kreik. houtos), kuten alun perin on inspiroituun alkutekstiin kirjattu. Siis kyse ei ole siitä, että synti ja kuolema on tullut meidän osaksemme, koska teemme syntiä ja kuolemme, vaan Aadamin aikoinaan tekemän tottelemattomuuden teon seurauksena. Meistä täysin riippumattomin syin on siis synti ja kuolema istutettu meihin jo syntymästämme alkaen. Nämä Aadamin tottelemattomuuden hedelmät saamme siis luonnostaan perintönä nykyiseen ”lihan ruumiissa” elämiseemme ja oppimiseemme.

Kansojen apostoli kuvaa Aadamia tulevan Kristuksen esikuvaksi.
kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva. (Room. 5:14)

Esikuva (kreik. tupos) tarkoittaa perustyyppiä, malliyksilöä. Edellä olevan mukaan siis Aadam toimi tulevan, uuden ihmissuvun perustyypin Kristuksen esikuvana. Kristuksen, jonka teon hedelmät tulevat aikanaan periytymään yhtä laajasti ja yhtä riippumattomasti kuin perustyyppi-Aadaminkin kohdalla on tapahtunut.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Apostoli ei siis totea edellä ”kaikille-ei kun-muutamille”, vaan ”kaikille-niin kuin-kaikille”. Paavali kuvaa Kristusta myös viimeiseksi Aadamiksi.
Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:45)

Eli tästä voidaan selvästikin päätellä, miten Jumalan suunnitelma Kristuksen Jeesuksen kautta tulee toteutumaan lopulta kaikkien ihmisten osalle, yhtä lailla kuin se on toteutunut ensimmäisen ihmisen Aadamin kautta kaikkien ihmisten osalle.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Kristuksen Jeesuksen kuuliaisuuden teon vaikuttavuus tulee siis Paavalin ilmoituksen mukaan peittämään täysin ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teon seuraukset. Eikä tätä vain synnin osalta, vaan plussana siinä lahjoitetaan ihmiselle myös uusi, Jumalalle kelpaava, vanhuskas elämä. Tähän yksinkertaiseen ja selkeään Evankeluimiin minä yksinkertaisena (ja itsessäni Jumalalle täysin riittämättömänä) ihmisenä uskon. Näin siksi, koska näin on kirjoitettu ja koska Kristuksen Henki tuntuu vakuuttavan sen aina vaan todeksi. 😉

Mielen aisti

Mennään mielen maisemiin. Inspiroidusta Uuden testamentin alkukielestä löytyy mielelle ilmaisu nous ja sillä tarkoitetaan ajattelun alustaa, ajattelun välinettä. Sana esiintyy Paavalilla merkittävästi useammin kuin muualla Uudessa testamentissa (21/5)! Tämä taas viittaa siihen, että mielen alueen asiat ovat aivan keskeisessä asemassa Jumalan nykyisen Armon talouskauden hallinnossa ja siten kristittyjen elämässä. Niihin kannattaa siis kiinnittää huomiota.
Vanhan Kreikan nous sisältää myös ajatuksen aistista. Suomen, englannin tai saksan kielen ”mielestä” ei sitä ole aivan helposti pääteltävissä. Kuten ihmisellä on viisi perusaistia (näkö-, haju-, maku-, kuulo- ja tuntoaisti), niin mieltä voidaan pitää ”ajatteluaistina”. Saksankielinen konkordanttinen käännös kääntääkin termin kuvaavammalla ilmaisulla Denksinn.

Aistina mieli näyttää kytkeytyvän – toisin kuin ihmisen muut aistit – hengen alueelle.

Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: “Kuinka te tuollaista ajattelette?
(Mark. 2:8)
(CLV) Mk 2:8
And straightway •Jesus, recognizing in His spirit that they/ are reasoning~ thus in themselves, is saying to them, “aWhy are you reasoning~ these things in your •hearts?

Ajattelu kuvaillaan tässä myös ihmisen sisäiseksi, sydämessä tapahtuvaksi prosessiksi.

Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen 7. luvussa ihmisenä elämisen ristiriitaa: sitä, että vaikka ihmisellä on mielessään (so. hengen alueella) tahto ja pyrkimys hyvään, niin heikko fyysinen puoli panee hanttiin.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)
Konkordanttinen käännös avaa tähän problematiikkaan lohdutusta, nimittäin tähän jakeeseen on aikanaan (300-400 jKr) tehty codex Sinaiticuksen tarkistuksessa korjaus. Konkordanttisessa käännöksessä on tämä korjaus otettu huomioon.
A wretched hman am I! aWhat will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!

Eli Paavali antaa huokaukselleen myös välittömän vastauksen: Armo! Jumalan armon voima kätkee tänä päivänä kuoleman ruumiin vaikutusta kristityn elämässä. Tämä jumalallinen suosio saa tilaa kristityn elämässä, kun hän ojentautuu tämän tosiasian mukaan: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet (2. Kor. 5:14). Mielen katse on siis hyvä kääntää kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Herraan, joka tänään sitoo Häneen turvaavan ihmisen itseensä armonsa mukaisesti Pyhässä Hengessä. Hän vei meidän vanhan ihmisemme ristille – tämä on siis tänään totta – Hänessä.

Kaikkinainen uskonnollisuus taas pyrkii ihmisen oman suorittamisen kautta erilaisin hurskailta näyttävin tavoin ja suorituksin pätemään Jumalan edessä. Vaikka tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23). Myös kristillisen uskon liepeillä viihtyvästä uskonnollisuudesta on tästä kysymys.

Kun taas keskitytään mielen ja Hengen alueelle, niin siellä tapahtuu, siellä Jumalan armo toimii.
Ensinnäkin meitä kehotetaan olemaan mukautumatta tässä maailmanajassa tapahtuviin ilmiöihin, vaan fokusoimaan huomiomme Kristuksen mielen mukaiseen kasvuun.

 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (Room.12:2).

Kristuksessa me omistamme Hengen mielen, joka on taipuvainen rauhaan ja elämään (Room. 8:6). Uudistuminen tapahtuu nauttimalla oikeata hengellistä ravintoa, Jumalan armon evankeliumia ja elämällä oman näköistä uuden ihmisen elämää Kristuksen yhteydessä. Mieli on ihmisen hengen tyyssija ja ohjaaja. Hengen uudistuminen alkaa aina sieltä.

Kaiken mielenmuutoksen takana on kasvaminen Jumalan hyvyyden tuntemisessa, Jumalan hyvyys johdattelee meitä mielenmuutokseen. (Room. 2:4)

Huolet jumittavat mieltä ja saavat ajatukset pyörimään kehää niiden ympärillä. Tähän on Jumala kuitenkin luvannut avun. Jumala lupaa varjella mielemme aluetta rauhallaan, kun viemme säännöllisesti kaikki huolemme rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Hän lupaa antaa yliluonnollisen rauhansa varjelemaan sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)

Pimeyden henkivallat hyökkäävät ylhäältäpäin (taivaan avaruuksista) kristityn mielen alueelle pyrkien saamaan hänen ajatuksensa pois siitä luottamuksesta, mitä hän Kristuksessa jo omistaa: täyden ja pysyvän lunastuksen, vanhurskauden (kelvollisuuden) ja sovinnon Jumalan kanssa. Tässäkin Paavali kehottaa meitä varustautumaan siten, että tuomme mielemme murehtimiset ja epäuskoiset ajatukset Jumalalle tiettäväksi – ja tämäkin kaikella rukouksella ja anomisella. Näin me voimme pysyä vahvoina Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa. (Ef. 6:10-18)

Mielen aistia voidaan pitää ajattelun kehitysalustana, runkona joka hengen alueella toimii ja vaikuttaa. Sitä voidaan pitää myös tiedostamisen aistina. Se, on aivan toisenlaatuinen kuin nämä meidän ”kuoleman ruumiimme” aistit. Fyysiset aistithan meillä vanhetessamme koko ajan heikkenevät. Mielen alueella taas ymmärryksemme saa kasvaa mielen uudistumisen kautta; eikä vain kasvaa, vaan vieläpä nuortua (kreik. ananeoo) (Ef. 4:23). Kun henkemme saa yhtyä Jumalan Henkeen ja vahvistua sen kautta, niin myös Jumalan todellisuus astuu mielemme aistimisen alueelle. Mielen ja Hengen alueen asioihin satsaamalla kerrrytämme samalla pysyvää oppia ja pääomaa tulevaa varten. Mielen alueella kasvaminen tarkoittaa myös Kristuksen rakkauden tuntemisessa kasvamista.

Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, (Fil. 1:6)

 

 

 

 

 

 

 

Ristin kantajasta ristin kannettavaksi

Kun Jeesus aikoinaan esitti kelpoisuusehdot omille opetuslapsilleen, niin ristin tie oli tuolloin edessäpäin. Jokaisen Hänen opetuslapsensa tuli olla valmis seuraamaan häntä tiellä ja olla valmis kärsimään samanlainen häpeäkuolema kuin heidän Mestariaansakin tien päässä odotti.
Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)

Toisinaan kuulee uskovia nimittävän itseään ristin kantajiksi. Onko ilmaisu tänään kuitenkaan oikeasti sovellettavissa? Jeesuksen kehotus aikalaisille, juutalaisille seuraajilleen ajoittui kuitenkin ennen ristiinnaulitsemista, ennen Jumalan sovitusta ristillä. Kehotus ajoittui aikaan, jolloin lähestyttiin koko maailmanhistorian käännekohtaa:  Jumalan sovittaessa Kristuksessa maailman itsensä kanssa. Ilmaisu ”kantaa ristiä” antaa vaikutelman siitä, että erityiselle kärsimyksen tielle on tässä vieläkin lähdettävä. Antaa vaikutelman siitä, että kaikki ei ole sittenkään tullut aikanaan valmiiksi, jotain on jäänyt kesken ja että pakolliset lisäkärsimykset olisi uskovan vielä pelastuakseen kärsittävä. Kärsittävä varmaan on – ei siitä kukaan jää tässä maailmassa osattomaksi – oli ihminen sitten uskossa tai ei. Mutta kristityn ei tarvitse erikseen hakeutua näihin “ristin kantamisen” kärsimyksiin, vaan ne kyllä hänelle automaattisesti suodaan:

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)
CLV) Php 1:29
for to you it is graciously granted, •for Christ’s sake, not only •to be believing on Him, but •to be suffering for His sake also,

Eikö tämä kristitylle suotu kärsimys ole sittenkin Jumalan kasvatusta ja valmennusta siihen, että hän oppisi ja saavuttaisi sen valmiuden, jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Ja nämä kärsimyksethän
ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin (2. Tess. 1:5)

Kuitenkin nämä uskovan osalle suodut kärsimykset vaikuttavat lopulta hänen parhaakseen, koska ne kaikki tapahtuvat Isän Jumalan rakkaudessa ja viisaudessa.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room. 8:17-18)

Palkkiona kodin, läheisten, ammatin ym. jättämisestä ja Jeesuksen fyysiseen seuraamiseen sitoutumisessa oli aikanaan lupaus tulevista papillisista ja hallinnollisista viroista tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: “Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. (Matt. 19:27-29)

Mutta sana rististä pysyi tuolloin vielä salattuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan. Sen avaaminen alkoi Paavalin kautta ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana ja täydentyi hänen viimeisien kirjeittensä välityksellä, kun oli jo siirrytty nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.

Sanoma rististä sen sijaan on inhimillisesti hullutusta, se näyttää typerältä hölmöilyltä maailman silmissä. Mutta tämän tavan Jumala oli suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa käyttöön. Tarjota sitä nimenomaan niille, jotka tuntevat itsensä täysin riittämättömäksi ja kyvyttömiksi täyttämään Jumalan tahtoa. Ja niin tähän tunnustettuun heikkouteen on sitten luvattu Jumalan voima. Jumalan voima tulee ristin sanan kautta osaksi kristityn elämää Kristuksessa.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (Room. 1:18)

Paitsi, että tämä ristin hullutus on koitunut valituille ja ”köyhille” siunaukseksi, niin se tulee tulevaisuudessa koitumaan maailmalle merkiksi siitä, ettei millään lihalla ole lopulta oikeutta kerskailla Jumalan edessä.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 28-29)

Kristuksen ristin sanoman lupaukset ja odotukset huipentuvat seuraavaan lauseeseen, valtavaan sovituksen sanomaan::
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell, and through Him to reconcile all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Se on täytetty! Se on tehty! Kristuksessa olemme Hänen kanssaan liitettyinä eli asetettuina ja istutettuina Hänen ristinkuolemaansa, istutettuina Hänen herättämiseensä ja istutettuina Hänen ylösnousemukseensa, joka tulevaisuudessa tulee myös osaksemme. Paavalin evankeliumin ja Hengen vahvistuksen kautta uskoen voimme tänään täydessä luottamuk­sessa omistaa Hänen kuolemansa, omistaa Hänen herättämisensä kuolleista ja – yhtä johdonmukaisesti – toivossa odottaa tulevaa ylösnousemustamme.

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room 6:5-6)

CLV Ro 6:4 – Ro 6:6
We, then, were entombed together with Him through •baptism into •death, that, even as Christ was roused ofrom among the dead through the glory of the Father, thus we/ also should be walking in newness of life.
For if we have become planted together in the likeness of His •death, nevertheless we shall be of the resurrection also, knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin,

Vanhan ihmisen paikka on ristillä, ristillä Kristuksessa. Uuden ihmisen paikka on Hänen ylösnousemuksessaan, uudessa elämässä Hänessä. Sana rististä on tänään Jumalan voima ihmiselle, ei vaatimus lähteä erikseen kärsimyksen tielle; kyllä sitä meille ilman tilaustakin suodaan. Tärkeää on tänään  tiedostaa se, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

 

 

 

Ehkä – ehkäpä – jos minä ehkä pääsen?

Partikkeli ehkä terminä johonkin teonsanaan liittyneenä on yksi suomen kielen tapaluokista. Se ilmaisee viestijän pitävän käsittelemäänsä asiaa mahdollisena tai todennäköisenä mutta ei varmana. Sen synonyymeinä voidaan pitää partikkeleita kenties, jospa, kai, kukaties.

Käyttääkö Uusi testamentti ja miten usein tällaista epävarmuutta kuvaavaa sanaa tekstissään? Sana ”ehkä” takaa löytyy alkukielen tacha, mutta – se esiintyykin siellä ainoastaan kaksi kertaa (Room. 5:7; Fil. 15). Vaikuttaa siltä, että Uuden testamentin ilmoitukseen ei näytä liittyvän paljoakaan epävarmuutta. Se että tavallisissa käännöksissä tähän epävarmuutta kuvaavaan ilmaisuun törmää selvästi useammin (38-käännöksessä 21 kertaa, 92-käännöksessä 22 kertaa) laittaa epäilemään, esiintyykö tavanomaisissa käännöksissä epätarkkuutta ilmoituksen välittämisessä näiltäkin osin.

Nuo kaksi kohtaa – kaksi ”ehkää” – jotka alkutekstistä löytyvät ovat:

Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. (Room. 5:7)

Sillä ehkäpä hän sen tähden joutui eroamaan sinusta ajaksi, että saisit hänet takaisin iäksi, (Filem. 15)

Noiden edellä vahvennettujen sanojen takaa löytyvät nuo alkutekstin kaksi ”ehkää”. Eikä näissä kummassakaan tapauksessa ole kyse jumalallisen ilmoituksen avainasioista.

Entäpä tuo kolmas ”jos minä ehkä”, joka monesti nousee esiin uskovien taholta ja joka näyttää lisäävän hämmennystä ja epätietoisuutta pelastumisen ja sen varmuuden suhteen? Kun Paavali Filippiläiskirjeessä toteaa.
jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. (Fil. 3:11)

niin ”ehkä” käännössanan takaa löytyykin kreikan pos, mikä on ns. kysyvä adverbi ja ilmaisee millaisella tavalla. Eli Paavali ei aseta omaa tulevaa ylösnousemustaan mitenkään epävarmaksi, vaan hän tässä tuo esiin sen edessään olevan polun tai reitin (hänhän istui tätä kirjoittaessaan roomalaisessa vankilassa) epätietoisuuden, joka hänen kohdallaan sinne (kuolemaan ja ylösnousemukseen) jatkossa johtaa. Mielestäni paremmin alkutekstin ajatusta noudatteleva käännös tässä olisi: ”millä tavalla sitten pääsenkin ylösnousemukseen kuolleista”. Asiayhteys tukee myös tätä, että Paavali puhuu tässä omasta edessä, jäljellä olevasta elämästään ennen kuin hän pääsee lepoon odottamaan omaa ylösnousemustaan. Kun hän heti jatkaa:
Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 3:13-14)

Sekä Konkordanttinen, että Youngs Literal Translation kääntävät em. jakeen sananmukaisesti.
(CLV) Php 3:11
if somehow I should be attaining to the resurrection •that is out from among the dead.

if anyhow I may attain to the rising again of the dead (YLT)

Päinvastoin apostoli on aina korostanut ylösnousemuksen varmuutta ja keskeisyyttä ja sitä, miten se tulisi jokaisella uskovalla olla tietoisena päämääränä, toivona ja odotuksena (1. Kor. 15:12-19; Room. 6:5). Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa.
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

Paavali kuvaa edellä sen katkeamattoman ketjun, eräänlaisen etenevän tila-prosessin, joka uskovan kohdalla on tapahtunut menneessä, on todentunut nykyisyydessä ja toteutuu edelleen jatkumona tulevaisuudessa. Kreikan kielessä esiintyy tässä verbien ”edeltä määrännyt”, ”kutsunut” ja ”kirkastanut” tapaluokkana aoristi, jonka tavalliset käännökset kääntävät yleensä tempus-luokkaisesti imperfektiksi, niin kuin suomalaisissa käännöksissäkin on tehty. Konkordanttinen lingvistiikka tulkitsee kuitenkin aoristin aikariippumattomana faktana, tosiasiana, jossa on mukana kaikki aikaulottuvuudet: mennyt, nykyisyys ja tuleva; ja kääntää näin ollen aoristisen teonsanan aina preesensissä.

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together for the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose

that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, for Him •to be Firstborn among many brethren.

Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tekstiyhteys edellisessä Roomalaiskirjeen tapauksessa tukee myös tätä. Kun ihminen on saanut uskon kautta vastaanottaa tämän lahjan, niin hän saa samalla kerralla omistaa varmuuden siitä, että hänet on Kristuksessa myös edeltä määrätty ja sen seurauksena kutsuttu ja edelleen sen seurauksena Hänessä vanhurskautettu. Ja edelleen hän voi olla vakuuttunut siitä, että viimeinenkin tila: ”kirkastetaan” tai ”tulla kirkastetuksi” tulee yhtä varmasti myös toteutumaan hänen osaltaan. Tätä siis tarkoittaa vanhan kreikan aoristi: se kuuluu pikemminkin tapaluokkaan (modukseen) kuin aikaluokkaan (tempukseen). Suomen kieliopissa se vastaa indikatiivia eli tositapaa eli faktaesitystä. Aoristin voidaan ajatella muuttavan tekemisen tai toimimisen faktaksi eli tosiasiaksi. Edellinen kohta esittää siis alkutekstin mukaisesti kolme ensimmäistä verbiä menneessä aikamuodossa, mutta viimeisen tulevassa aikamuodossa (eikä tietenkään jo tapahtuneena tosiasiana).

Eräs toinen paljon siteerattu kohta, jossa voi myös tuota kreikan aoristin imperfektikäännöstä ”ihmetellä” on:

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16)
(CLV) Jn 3:16

For thus •God loves the world, so that He -°gives His •only-begotten •Son, that everyone •who is believing in Him should not be perishing~, but may be having life eonian.

Eli kun Jumala antoi 2000 vuotta sitten rakkaudestaan ainosyntyisen Poikansa uhrina maailman synnin tähden, niin tämä on tuosta hetkestä alkaen muuttunut voimassaolevaksi asiantilaksi. Eikä vain niin, että Jumala rakasti ja antoi ja jätti sitten maailman oman onnensa ja omien valintojensa varaan. Ei, vaan Jumala toimii koko ajan aktiivisesti Kristuksen Jeesuksen kautta ja rakastaa tänään maailmaa ja antaa Poikansa tänään (ja myös tulevaisuudessa) meidän hyväksemme.

Niin ja epäuskoinen ”ehkä” esiintyy myös toisinaan perinteisten käännösten teonsanoissa luoden niiden päälle epävarmuuden verhon. Esim. kohdassa, jossa ilmoitetaan Jumalan pelastustahto:

 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4) –

tulkitaan Jumalan kaikkivoiva tahto ihmisten pelastumisten ja totuuden tuntemisen suhteen epävarmana. Käännös antaa ymmärtää, että tähän liittyy ehdollisuutta ja jotain sellaista, mikä voi Jumalan tahdon tässä kohden murtaa. Alkuteksti ei esitä tässä kuitenkaan teonsanoja ehdollisina, vaan kuten CLV ja YLT ne kääntävät

(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.
who doth will all men to be saved, and to come to the full knowledge of the truth (YTL)

Eli inspiroidussa alkukielessä ei puhuta tässä konditionaalisesti (ehtotapa) vaan indikatiivisesti (tositapa), Ts. verbien pitää olla: ”pelastuvat” ja ”tulevat” ja ne esiintyvät kreikassa tositapaisissa aoristi-muodoissa, eivätkä ”ehkä-kenties” -muodoissa.

 

 

 

Luciferin legenda

Onko Saatana langennut enkeliruhtinas, niin kuin nykyään on muodissa esittää? Vai onko hän Jumalan luoma mahtiolento, joka osaltaan toimii Hänen pelastussuunnitelmansa toteuttajana pahuuden kautta?
Nykyisin tuodaan esiin paljon sellaista ajatusta kuin Saatana olisi ns. ”Jumalan vahinko”, eli enkeliruhtinas, joka aikoinaan nousi kapinaan Luojaansa vastaan ja sai joukon muita liittolaisia mukaansa. Yhtenä näyttönä tällaisesta pidetään kertomusta Tyyron kuninkaasta (Hes. 28:2-17). Tyyrohan oli aikanaan kukoistava kauppakeskus, johon antiikin maailmankauppa oli keskittynyt. Kuningasta verrattiin loistonsa aikana serafiin, joka sitten ylpistyi. Se että kyseessä oli vain ihminen, käy ilmi jakeesta 9. Toinen kohta, jolla perustellaan Saatanan lankeamista, on Jes. 14:4-12. Se on kuitenkin pilkkalaulu, joka on viritetty Baabelin silloiselle kuninkaalle; tämä taas käy ilmi jakeesta 4.

Monet suorat argumentit puhuvat kuitenkin aivan toista: Saatanan luomisen puolesta. Saatanan nimen takana on heprean Satan, joka tarkoittaa Vastustajaa, eräänlaista Jumalaa opponoivaa, persoonallista Vastavaikuttajaa.

Se, että Saatana on Jumalan Saatana, siis alkuperäinen (alun perin luotu pahaksi ja valehtelijaksi) luomus, selviää jo oikeastaan seuraavista kohdista. Nämä kohdat eivät kaipaa tulkintoja, koska ne tuovat esiin suoraan Saatanan syntyhistorian.
Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. (Joh. 8:44)

Edellisestä jakeesta käy ilmi myös se, että Saatanan olemuksessa ei ole totuutta koskaan ollutkaan, mistä syystä se ei tietenkään ole siinä voinut milloinkaan pysyä, vaan toimii niin kuin sen tehtäväksi on määrätty. Jakeesta käy myös ilmi, miten Saatana toimii myös Totuuden vastavaikuttajana: valheen levittäjänä ja sen alkusyynä. Seuraava jae vielä vahvistaa tämän.
Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. (1. Joh. 3:8)

Saatana toimi Jumalan testaajana ensimmäisten ihmisten kohdalla. Jumala ei siis karkottanut sitä (Saatanaa) paratiisista ihmisen luodessaan, vaan järjesti hänet nimenomaan sinne! Ihminen puolestaan valitsi, Jumalan kiellon vastaisesti, näön ja houkutuksen mukaan Saatanan valheen, karkotettiin paratiisista ja elää nyt ”siipiään koetellen” irti Luojastaan valitsemaansa hyvän ja pahan tiedon aikaa.

Jumala salli Saatanan tulla eteensä esittämään Jobia koskien vaatimuksia, joihin Jumala myös antoi suostumuksensa. Tämäkin kohta osoittaa, että kyse ei ole mistään langenneesta kapinakenraalista (sellaistahan Jumala ei edes päästäisi eteensä ja saatikka esittämään omia vaatimuksiaan), vaan että Jumala ottaa vastuun myös hänestä tässä kohden ja kuulee häntä.
Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi.” Herra sanoi saatanalle: “Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä”. Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti. (Job. 2:5-7)

Saatana ”kiusasi” (kreik. peirazo tarkoittaa testata) Jeesusta erämaassa – nyt sen testausvuorossa oli viimeinen Aadam (ks. 1. Kor.15:45) – ja esitti hänelle kaikki maailman rikkaudet ja lupasi ne hänelle, jos Jeesus kumartaisi häntä (Matt. 4:8-9). Jeesus ei kiistänyt Saatanan hallintaoikeutta maailmaan ja sen rikkauksiin, ks. myös 1. Joh. 5:19.

Saatana tottelee Jeesusta.
Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: ‘Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman’.” Silloin perkele jätti hänet; (Matt. 4:10-11)
Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Minkä teet, se tee pian”. (Joh. 13:27)

Saatana totteli myös Paavalia.
Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi. (1. Tim. 1:20)

Jumalan suunnitelmien edetessä kohti maaliaan Saatana heitetään tulevaisuudessa Maan päälle ja vain yksi – Jumalan valtuuttama – enkeli sitoo sen tuhanneksi vuodeksi!
Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. (Ilm. 12:9)
Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi (Ilm. 20:1-2)

Niin, ja Jumala sallii Saatanan – suunnitelmiensa puitteissa – toimia ja johtaa ihmisiä harhaan tuhansien vuosien ajan, kunnes määräetappi saavutetaan. Eikä Jumala tee tässä syntiä, ei kaikkivaltias Jumala voi mennä harhaan omissa suunnitelmissaan /tästä tarkemmin/. Kyllä Saatana on Jumalan Saatana ja Jumala on Jumala. Hän käyttää myös pahuutta, pimeyttä ja onnettomuuksia oman päämääränsä ja tarkoitusperiensä toteuttamisessa – vaikka  ihminen ei epäuskossaan tätä tajuaisi.

minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän (Jes. 45:7)

Jumalan suunnitelmat ja tiekartat ovat ylivertaiset.
Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne (Jes. 55:9)

Luciferin legenda tekee Saatanasta suuren ja samalla Jumalasta pienen ja kun se tekee Jumalasta heikon ja autettavan, niin se nostaa ihmisen suureksi auttajaksi. Sen sijaan monet raamatun kohdat, jotka viittaavat suoraan Saatanaan nimeltä, puhuvat aivan toista. Ne kertovat Jumalan ylivertaisesta suuruudesta ja voimallisuudesta (Matt. 22:29). Tämänkaltaisten myyttien (kreik. muthos, jolla on perusmerkitys engl. CLOSE, suom. ”sulkea”, ”sulkeutua”) yleistymisen ennusti Pyhä Henki aikoinaan selvästi (1. Tim. 4.1). Paavali vielä muistuttaa toistamiseen tästä asiasta opetustestamentissaan, joka ei suinkaan ole tarkoitettu “ulkona oleville”.

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)

CLV 2Ti 4:3 – 2Ti 4:4
For the era will be when they will not |tolerate~ •|sound teaching, but, •their hearing being tickled~, they will |heap up for themselves teachers in accord with •their own desires,
and, indeed, they will be turning •their hearing away from the truth, yet will be |turned~ aside onto myths.

Tuon kreikan termin muthos voidaan tässä ajatella tarkoittavan sitä, miten uskon ”näkökyky” hämärtyy tai alkaa sulkeutua valolle silloin, kun myytit saavat aikaan totuuden statuksen uskovien mielissä.

 

 

 

 

Näkymättömät – todellisia ja pysyviä

Raamatussa puhutaan asioista, joita silmä ei näe ja joita voidaan tunnistaa pelkän uskon avulla. Toisaalta raamattu puhuu lupauksista, joita tulee odottaa pitkämielisyydellä eli tulevaan ja toivoon liittyvistä asioista.
Kun Mooses aikoinaan johdatti Israelin kansan vapauteen Egyptin orjuudesta, niin hänen suorituskykynsä tuossa valtavassa operaatiossa perustui Jumalan antamaan uskoon ja yliluonnolliseen, hengelliseen näkökykyyn, koska hän ikään kuin näki ympärillään olevan Jumalan todellisuuden.
Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikään kuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti. (Hepr. 11:27)
(CLV) Hb 11:27

By faith he left Egypt, not being afraid of the fury of the king, for he is staunch as seeing the Invisible.

”Näkymätön” sanan takaa alkutekstissä löytyy termi aoratos [Strong G517], mikä viittaa johonkin todelliseen, mitä ei fyysisin silmin voida nähdä. Kyse ei em.  tapauksessa voi olla pelkästään tulevaan liittyvästä lupauksesta, koska tilanne oli tuolloin koko ajan päällä. Kyse näyttää olevan samankaltaisesta tilanteesta, jossa Elisan palvelija aikoinaan joutui paniikkiin, nähtyään ylivoimaiselta vaikuttavan vihollisarmeijan edessään. Elisan pyyntö Jumalalle avasi palvelijan silmät näkemään näkymättömän ja läsnäolevan todellisuuden.
Ja Elisa rukoili ja sanoi: “Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi”. Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä. (2. Kun. 6:17)

Tästä, Jumalan läsnä- ja lähellä- olosta, myös apostoli Paavali aikoinaan Areiopagilla julisti ateenalaisille: ”hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme”.

Jumalan näkymätön – mutta vääjäämättömästi kaikkialla läsnä oleva – olemus todentuu näkyväksi Hänen havaittavissa teoissaan. Ihmissilmä, joka rajoittuu fyysiseen havainnointiin, ei luonnostaan kykene havaitsemaan Luojaa muuten kuin Hänen aineellisten luomuksiensa kautta.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, (Room. 1:20)
(CLV) Ro 1:20
For His invisible attributes are |descried~ from the creation of the world, being apprehended~ by His •achievements, besides His •imperceptible power and divinity, iofor them •to be defenseless,

Tieteellisen ja objektiivisen tarkastelun Hänen tekojensa suhteen pitäisi johtaa ihminen, ei vain tunnistamaan, vaan myös tunnustaman niiden ylivertaisuus ihmisen omiin teknisiin tuotoksiin nähden ja myöntämään Hänen tekijänoikeutensa niihin nähden.

Kun Paavali toteaa, että me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä (2. Kor. 5:7), niin hän haluaa meidän kiinnittävän huomiomme ja luottamuksemme Jumalan läsnäolevaan todellisuuteen ja huolenpitoon. Kun apostoli kirjoittaa
meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor. 4:18)

niin perinteinen käännös kantaa mukanaan ajatuksen ajattomuuden mytologiasta, nimittäin että näkyvät olisivat ajallisia ja näkymättömät taas ns. ajattomia. Näin ei kuitenkaan ole alun perin kirjoitettu, vaan
”ajallinen” käännössanan takaa löytyy kreikan próskairos, mikä tarkoittaa hetkellistä, tämänhetkistä ja tilapäistä, kun taas ”iankaikkinen” termin takana on alkukielen aionion, mikä puolestaan tarkoittaa maailmanajallista, pitkäaikaista ja pysyväisluonteista.
Tunteet ja mielialat meillä ovat hetkellisiä ja vaihtelevia, eikä niitä pitäisi jäädä tarkkailemaan, vaan pysyä kiinni hengellisen ihmisen, uuden luomuksen todellisuudesta Kristuksessa Jeesuksessa. Konkordanttinen menetelmä kääntääkin eo. jakeen seuraavasti.
(CLV) 2Co 4:18
at our not noting •what is being observed~, but •what is not being observed~, for •what is being observed~ is temporary, yet what is not being observed~ is eonian.

Tiedemaailma on mielestäni joutunut jo tunnustamaan tätä: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9). Tiedemiehet ovat tänään yksimielisiä siitä, että havaitsemme universumista vain 5%, kun valtaosa 95% on piilossa, näkymättömissä. Yli 20. vuoden ajan on etsitty (isolla rahalla ja muulla resurssilla) havaintoja tuosta ns. pimeästä aineesta ja energiasta, mutta siitä ei ole onnistuttu saamaan yhtäkään hiukkashavaintoa! Se vaan näyttää olevan ihmisen tavoittamattomissa /tästä tarkemmin/

Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. (1. Kor. 2:10)

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoitukset summautuneet täyteen

Jumalan antama Kirjallinen ilmoitus ihmiselle on tullut valmiiksi, nimittäin liki 2000 vuotta sitten. Se on tullut täydelliseksi Paavalin viimeisten kirjeiden ilmestyttyä. Kyse on Herran Jeesuksen paljastuksesta, Hänen omasta ilmoituksestaan, joka on voimassa tänään ja tässä (siis totta ja todellista) kansojen uskoville. Tämä viesti on ollut aiemmin salattuna Jumalassa ja paljastettiin vasta Israelin hylättyä Messiaansa (Room. 11:25). Loppuosa kokonaisilmoituksesta on toimitettu kirjallisesti Paavalin kirjeiden kautta (Jumalan totuuden sanan summautuessa näin täyteen; Ps. 119:160), eivätkä ne tarvitse enää lisäyksiä (Gal. 1:8), jotka päinvastoin (siunauksen tuottamisen sijasta) voivatkin aiheuttaa uskonelämään epävarmuutta, rauhattomuutta ja ilottomuutta niin kuin Galatian seurakuntalaisille aikoinaan kävi.

Koska Sana ei itse voinut tulla lihaksi toistamiseen eikä Herra ylösnousemusolemuksessaan enää voinut itse tulla fyysisesti Maan päälle – niin kuin Hän aiemmin toimi Israelin keskuudessa – Hänen oli valittava siihen ”lihallinen” työväline, joka myös joutuisi paljon kärsimään Hänen tähtensä. Työväline, joka jatkaisi Hänen opetustyönsä loppuun asti. Sana apostoli tarkoittaa edustajaa – Paavali toimi siis näin suurella valtuudella: ylösnousseen Herran erityisilmoituksen vastaanottajana ja edelleenvälittäjänä ja vieläpä ainoana tällaisena.

Mutta Herra sanoi hänelle: “Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden”.
(Apt. 9:15-16)
CLV Ac 9:15 – Ac 9:16
Yet the Lord said tod him “|Go~, tfor he/ is a choice instrument of Mine, •to bear My •name sibefore both the nations and kings, besides the sons of Israel,
for I, Hänen/ shall be intimating to him how much he |must be suffering for My •name’s sake.”

käännössana ”ase” on kreikassa skeuos, mikä tarkoittaa instrumenttia, työvälinettä, nykykielellä myös kuljetusvälinettä ja viestintää.
Paavalin voidaan siis ajatella toimineen ylösnousseen Kristuksen ”viestintävälineenä” Hänen paljastaessaan apostolilleen ilmestystensä kautta Kirjoituksen loppuosan, sen aiemmin salattuna olleen (kansoja koskevan) osuuden, jolla Jumalan kirjallinen ilmoitus saavutti lopullisen täyttymyksensä.

Eivätkä Paavalin kärsimykset olleet näin ollen vain hänen omia kärsimyksiään, vaan ne olivat itse asiassa myös Kristuksen puuttuvia kärsimyksiä, joiden lopputulemana meillä on nyt erityinen ja ajankohtainen ympärileikkaamattomuuden evankeliumi eli Paavalin evankeliumi (Gal. 2:7). Paavali kärsi palvelutehtävässään lihassa Kristuksen sijasta niin kuin Konkordanttinen käännös (ja muutama muukin) asian sanatarkasti ilmaisevat. Tämän hän myös toteaa yhdessä viimeisimmistä vankilakirjeissään.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta (Kol. 1:24)
(CLV) Col 1:24
I am now rejoicing in my •sufferings fors you, and am filling up in my flesh, in His stead, the deficiencies of the afflictions of •Christ, fors His •body, which is the ecclesia

Edelleen apostoli jatkaa.
jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. (Kol. 1:25-27)

(CLV) Col 1:25
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me iofor you, to complete the word of God

Paavali ei suinkaan tässä tarkoita täydellistä sanan julistusta, vaan
”täydellisesti julistaakseni” ilmaisun takana on alkukielessä verbi plerosai, mikä tarkoittaa täydelliseksi saattamista, täydellistämistä, totuuden sanan summauttamista täydeksi, niin kuin tekstiyhteyskin antaa ymmärtää. Tämä täydellisyys ei siis vielä ollut tullut tiedoksi seurakunnalle Paavalin ensimmäisten kirjeiden aikana, jolloin elettiin vielä ns. Siirtymäkauden hallintoa /tästä tarkemmin/. Siitä annettiin kyllä tuolloin lupaus (1. Kor. 13:10), joka toteutui Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyessä Paavalin viimeisten kirjeiden kautta.
Kreikan pleroma tarkoittaa komplementtia, täydennystä ja lisäystä, jolla asia, tilanne tai joukko saadaan täydelliseksi, päämäärän mukaiseksi.

Tänään, Jumalan Armon talouskautena, voimassa oleva seurakuntaa (Kristuksen ruumista) koskeva opetus ja ohjeistus sisältyy kansojen apostolin kirjeisiin (tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö Jumala voisi soveltaa uskoviinsa myös erityistä henkilökohtaista ohjausta ja rohkaisua). Paavalin evankeliumin tuntemisen kautta on sitten myös turvallista hyödyntää muuta raamattua (2. Tim. 3:16-17).
Tukeutuminen apostoli Paavalin opetukseen ja evankeliumiin on samalla luottamista ylösnousseen Herran Jeesuksen evankeliumiin tämän päivän ihmiselle.
Paavalin erityisen arvovallan, aseman ja opetuksen vähättely tarkoittaa taas Herran Jeesuksen meille antaman Armon evankeliumin aliarvostamista.

Paavalin evankeliumia ei näin ollen voida päätellä suorana jatkumona Vanhan testamentin kirjoituksista ja lupauksista, tai ns. evankeliumikertomuksista tai muusta Israelille suunnatusta tekstistä, ikään kuin niistä alkaen nykyinen Armon evankeliumi vähitellen “lineaarisesti” aukeaisi ja paljastuisi. Ei, sillä sehän oli täysin salattuna ja vaiettuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan ja paljastettiin ”putkautettiin yllättäen esiin” vasta Israelin hylätessä Messiaansa. Siksipä sen sisältökin on monissa kohdin poikkeava ja ainoalaatuinen. Siksipä se ainoana julistaa ihmisen pelastumista yksin armosta, pelkän uskon kautta. Siksipä se näin tarjoaa täyden lohdun Jumalan edessä riittämättömyyttä kokevalle ihmiselle.

Neljä tuomiota

Uudessa testamentissa on tunnistettavissa ainakin neljä laajaa tuomiota, siis sellaista oikeuskäsittelyä, jossa tuomarina toimii Herra Jeesus ja arvioinnin (syytteet ja ansiot) kohteena ihmiset tai kansakunnat. Näillä tuomioilla on aikajärjestys, samoin tuomiokohteet ja oikeuskäsittelyjen seuraukset vaihtelevat.

Ajallisesti kolmas tuomio esitetään Matteuksen evankeliumissa ja se tunnetaan nimellä Kansojen tuomio. Tämän oikeuskäsittely ajoittuu Jeesuksen paluuseen Maan päälle pelastamaan kansansa ahdingon alta. Kyse on siis Israelista ja muista kansoista. Tämä Herran paluu voimassa ja kunniassa (Matt. 26:64) lopettaa kansojen ajan. Tähän paluuseen ja tuomioon päättyy myös tämä nykyinen Paha maailmanaika (Gal. 1:4) sekä ns. Vihan tai Tuomion hallintokausi (1. Tess. 5:9). Tässä oikeuskäsittelyssä Israeliin ystäväälisesti ja myötämielisesti suhtautuneet kansat perivät tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa ”siunauksen tilan”. Israeliin taas vihamielisesti suhtautuneet kansat tuomitaan tulevaksi tuhanneksi vuodeksi ”kirouksen tilaan”.

Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ‘Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. (Matt. 25:31-34)

Myös Hesekiel ennustaa tämän saman, kansakohtaisen, kansojen tulevan tuomion.
“Sen tähden, Israelin vuoret, kuulkaa Herran Jumalan sana. Näin sanoo Herra Jumala vuorille ja kukkuloille, laaksoille ja purojen uomille, autioille raunioille ja hylätyille kaupungeille. Koska ne ovat joutuneet toisten, ympärillä asuvien kansojen ryöstettäviksi ja pilkattaviksi, sanoo Herra Jumala: Totisesti, vihani koko hehkulla minä puhun noita toisia kansoja ja koko Edomin maata vastaan. Täynnä ilkeää iloa ja halveksuntaa ne ovat riistäneet itselleen minun maani, kaapanneet omakseen sen laitumet. “Ennusta siis Israelin maasta, sano sen vuorille ja kukkuloille, laaksoille ja purojen uomille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä puhun täynnä vihaa ja vimmaa, koska te olette joutuneet muiden kansojen häväistäviksi. Sen tähden sanoo Herra Jumala: Minä kohotan käteni ja vannon, että teidän ympärillänne olevat kansat saavat itse häväistyksen osakseen. (SF92; Hes. 36:4-7)

Hesekiel tässä siis vielä tarkentaa, että rangaistustuomion kohteena ovat paljolti Israelin ympärille sijoittuvat, siihen vihamielisesti suhtautuvat, kansat. Muita tähän kansojen tuomioon liittyviä jakeita ovat esim. Ps. 9:8 ja Ps. 66:7.

Neljäs tuomio, jota joskus nimitetään myös ”Viimeiseksi tuomioksi”, on ns. Suuri valkean valtaistuimen tuomio. Tähän oikeuskäsittelyyn herätetään kaikki kuolleet.  Ne kuolleet – joiden nimet löytyvät Elämän kirjasta – tuomitaan tekojensa mukaan. Ja ne loput kuolleet, joiden nimeä ei Elämän kirjassa esiinny heitetään ”Tuliseen järveen”.
Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm. 20:11-15)

Herra Kristus antaa itse tässä paljastuksessaan Johannekselle selityksen em. kohdan kielikuvalle ”Tulinen järvi”: se tarkoittaa toista kuolemista. Ts. kaikki tässä oikeuskäsittelyssä rangaistustuomion saaneet kuolevat toiseen kertaan.

Sitten kun tullaan ajallisesti lähemmäksi tätä päivää, niin päästään toiseen tuomioon. Tästä tuomiosta ovat sekä Vanha testamentti että ns. neljä evankeliumikertomusta täysin vaienneet. Miksi? Koska tähän toiseen oikeuskäsittelyyn päättyy nykyinen Armon salattu hallintokausi, johon Israelille kansana ei ole annettu mitään erityislupausta. Tämä toisen tuomion on ylösnoussut Herra paljastanut ainoastaan Paavalille, joka edelleen välittää sen meille: kansojen uskoville.
Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi. (1. Kor. 3:10-15)

Paavali puhuu tässä ns. ”palkkiotuomioistuimesta” (kreik. bema), oikeuskäsittelystä, joka on suunnattu kaikkiin nykyisen Armon talouskautena pelastettuihin uskoviin. Ainoastaan Jumalan armon vaikuttamat teot kestävät, kun taas ihmisen lihan tuottamat teot palavat. Tämä tapahtuu  Paavalin paljastaman salaisuuden: (1. Kor. 15:51-52) toteuduttua.

Entäpä se ensimmäinen tuomio?  Se tapahtuu ja on päällä kaiken aikaa jokaisen uskovan kohdalla:
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

(CLV) 1Co 11:32
Yet, being judged~, we are being disciplined~ by the Lord, that we may not be |condemned tgwith the world.

Tämä Kristuksessa ja uskovan kohdalla tapahtuva oikeaan ohjaus (kreik.  krino) on Jumalan Hengen kautta tapahtuvaa Jumalan kasvatusta ihmisessä, ohjausta, joka valmentaa häntä enemmän ja enemmän Kristuksen ja uuden ihmisen kaltaisuuteen.  Toinen em. jakeessa esiintyvä tuomiota kuvaava ilmaus on alkukielessä katakrino, jolla taas viitataan (edellä mainittuun) ns. Suureen valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn, ns. vertaisoikeudenkäsittelyyn.

Kun katsotaan nykyhetkestä tulevaisuuteen, niin tuomiomenettelyiden aikajärjestys näyttää seuraavalta. Kaksi ensimmäistä koskevat meitä, kansojen uskovia, kolmas Israelia ja muita kansoja nykyisen Pahan maailmanajan päättyessä, ja neljäs – kun nykyinen taivas ja maa hävitetään (Ilm. 20:11) – kaikkia kuoleman unesta herätettyjä.

Kun yleisesti puhutaan ns. ”Viimeisestä tuomiosta”, niin usein tässä sekoitetaan aikaisemmin tapahtuva kansoja koskeva oikeuskäsittely ja myöhemmin tapahtuva (kaikkia kuolleista herätettyjä ihmisiä) Suuren valkean valtaistuinmen oikeuskäsittely. Lisäksi ilmaisu ”Viimeinen tuomio” – joka ei edes raamatussa esiinny – luo harhaisen vaikutelman kohtalokkaasta, mustavalkoisesta uhkakuvasta, jossa sinne joutuvat saavat vihdoinkin ja lopullisesti ansionsa mukaan. Tämä tuomioiden sekoittaminen johtuu juuri Israelille annetun Kuningaskunnan evankeliumin ja meille annetun Paavalin evankeliumin yhteen pötköyttämisestä..

 

Erilaiset toivot

Uusi testamentti puhuu paljon toivosta. Myös Vanha testamentti puhuu toivosta. Raamatussa toivo ei ole toiveajattelua, vaan se on luottavaista tulevan odotusta (kreik. elpis) siihen nähden, mitä Kirjoituksissa on luvattu. Toivo on sukua uskolle ja usko katsoo toivoon luottavaisin mielin: ”usko on lujaa luottamusta siihen mitä toivotaan” (Hepr. 10:1). Toivo liittyy siis tulevan, luvatun odottamiseen.

Vanha testamentti on täynnä lupauksia Israelin kansalle, ja nimenomaan lupauksia heille luvatusta maanpäällisestä Kuningaskunnasta: ensin nykyisen Maan päällä ja sen jälkeen uuden Maan päällä. Myös ns. evankeliumikertomukset ja muu ”ei-Paavalillinen” osuus Uudesta testamentista fokusoituu tämän Israelille luvatun Kuningaskunnan tulolle ja siihen liittyville lupauksille.

Tullessaan suurella voimalla ja kunnialla ulkoavaruudesta Herra suorittaa tilinpäätöksen sen mukaan, miten muut kansat ovat suhtautuneet Hänen valitsemaan kansaansa, vähimpiin veljiinsä.
Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. (Matt. 25:31-32)
Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan. (Ps. 9:9)
Sen tähden ennusta Israelin maasta ja sano vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laaksoille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, kiivaudessani ja vihassani minä puhun, koska teidän täytyy kärsiä pakanakansain pilkkaa. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä kohotan käteni: totisesti saavat pakanakansat, jotka teidän ympärillänne ovat, itse kärsiä oman pilkkansa. (Hes. 36:6-7)

Kansojen villitsijä vangitaan (”Päästä meidät Pahasta” -rukouspyyntö toteutuu), asevarustelu lakkautetaan ja pysyvä rauhan tila saavutetaan.
Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi (Ilm. 20:2)
hän lopettaa sodat maan ääriin saakka, hän särkee jousen, taittaa keihään, polttaa sotavaunut tulessa. (Ps. 46:10)

Herra Jeesus hallitsee Israelin kautta vanhurskaalla mutta rautaisella otteella maailman kansoja.
Hän hallitsee voimallansa iankaikkisesti, hänen silmänsä vartioitsevat kansoja; niskoittelijat älkööt nostako päätänsä (Ps. 66:7)
Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niin kuin saviastian sinä särjet heidät.” Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. (Ps. 2:8-10)

Ennen kokematon hyvinvointi Messiaan ja Israelin kautta kohtaa ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa.
Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen. (Jes. 65:20)
Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niin kuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra. (Jes. 65:25)

Myös Uuden testamentin evankeliumikertomuksissa opetuslapset haikailivat malttamattomina tuon Israelille luvatun maanpäällisen Kuningaskunnan perään, valtakunnan, jossa heille oli luvattu erityiset hallintotehtävät.
Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: “Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?” Hän sanoi heille: “Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, (Apt. 1:6-7)

Myös uuden Maan päälle sijoittuvat lupaukset kuuluvat edelleen Israelille.
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä (Ilm. 21:1-2)

Meidän toivomme taas toteutuu ennen Israelin toivoa. Meidän toivomme tai odotuksemme voi taas toteutua puolestaan minä hetkenä tahansa, nimittäin silloin, kun ”pakanain täysi luku on sisälle tullut” (Room. 11:25). Meidän odotuksemme täyttymisen ajankohtaa  ei voi ennustaa näkyvien merkkien kautta (2. Kor. 5:7). Meillä on aikaisempi toivo kuin Israelilla, mikä tarkoittaa, että meidän odotuksemme uskossa toteutuu ennen Israelia, ennen Vihan hallintokauden alkamista. Israel taas joutuu – niin kuin Kirjoitukset sanovat – käymään ensin läpi suuren ahdistuksen (ns. Jaakobin ahdistuksen ajan) ennen kuin he voivat ottaa vastaan Messiaansa (Jer. 30:7; Matt. 24:21).

että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen. (Ef. 1:12)

(CLV) Eph 1:12
that we should •be iofor the laud of His glory, •who are °pre-expectant in the Christ.

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:9)

Lihavoidun Efesolaiskirjeen kohdan takaa löytyy alkukielessä ilmaus proelpikotas, mikä tarkoittaa aikaisemman odotuksen tilan omistamista [Strong G4276].

Paavali kehottaa meitä nimenomaan nostamaan mielemme ja odotuksemme ylöspäin Maapallon ulkopuolelle, muun Universumin alueelle. Samalla hän varoittaa mieltämme kiinnittymästä Maan päällisiin asioihin, huoliin ja tapahtumiin, koska Pahan valta täällä koko ajan lisääntyy.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. (Kol. 3:2)

Miksi näin? Koskapa meidän odotuksemme ja lupauksemme sijoittuvat taivaalliselle alueelle. Jeesushan oli ”lihansa päivinä” lähetetty ainoastaan Israelin kansan keskuuteen. Maan päälle ja tänne Hän tulee aikanaan myös perustamaan Kuningaskuntansa, maailmanvallan, jota Hän teokraattisesti hallitsee Israelin kautta tuhannen vuoden ajan. Meille, kansojen uskoville, Hän taas on ilmestynyt ylösnousemisensa jälkeen Henkensä kautta: Pyhän Hengen, jonka kautta nykyinen seurakuntaruumis pysyy koossa, rakentuu ja kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:16-17)

Niinpä taistelummekin Vastustajaa vastaan tapahtuu myös eri alueilla. Näin ympärileikattujen apostoli varoitti juutalaisia opetuslapsia Saatanasta ja sen maanpäällisestä toiminnasta:
Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. (1. Piet. 5:8)

Paavali taas varoittaa meitä suuntaamaan taisteluamme Maan päällisiä (ympärillämme olevia) voimia vastaan, vaan suuntaamaan mielemme ylöspäin, taivaalliselle (so. ylimaalliselle) sektorille:
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6:12)

Jos 95 % koko raamatun tekstivolyymista kertoo Israelille luvatusta kansallisesta, maanpäällisestä toivosta, niin onko tavatonta, että siihen on ”ihmisen mielen” mukaisesti houkutus tarttua ja korvata meille Paavalin kautta ilmoitettu kansojen ihmisten odotus ja osuus sillä, mitä itse asiassa on Israelille luvattu?!

Myös tieteellinen (alkutekstiin perustuvien) sanaesiintymien tilastollisesti merkitsevä eroavaisuus Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin välillä vahvistaa tämän toivon suunnan:

Sana kreik. & kon. elements Paavali muu UT
earth, maa ge, land 17 190
celestial, taivaallinen epouranion, ON-SEE-UP-ed 12 7

Paavali kuvaa myös maallisiin ja lihallisiin asioihin fokusoimista Kristuksen ristin vihollisuudeksi ja muistuttaa meitä kiinnittämään mieltämme taivaallisiin, jonne tulevat lupauksemmekin sijoittuvat.
..maallisiin on heidän mielensä, mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi. (Fil. 3:18-21)

Ota yhteyttä