Ensimmäinen maailmankausi – yhdessä jakeessa

Kun raamatun ensimmäisessä jakeessa puhutaan alkuluomisesta, niin jo toisessa jakeessa luotu maailma on kärsinyt katastrofin.

1. Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
2. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

Konkordanttinen käännös tuo toisen jakeen esiin seuraavasti:

+As for the earth, it came to be a chaos and vacant, and darkness was over the surface of the abyss.  And the spirit of Elohim was vibrating over the surface of the waters.

Loiko Jumala sitten Maan alunperin autioksi ja tyhjäksi? Hepreassa löytyy tässä jakeessa verbin “oli” takaa hayah, joka voidaan kääntää “tuli”. Edelleen “autio ja tyhjä” takaa löytyy hepran tohuwabohu, mikä tarkoittaa “kaoottista ja sekasoroista” tilaa. Joten kuvataanko tässä ensimmäisen maailmankauden (aionin) päättymistä katastrofiin? Useat kohdat tukevat jälkimmäistä tapahtumaa.

Ensinnäkin raamatusta löytyy kohtia, jotka vahvistavat sen, että alkuluomisen tulos oli hyvä, iloittava ja asumiskelpoinen.

Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat!  Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen? Kuka veti mittanuoran sen yli? Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan? (Job. 38: 4-7)
Näin sanoo Herra, Jumala, joka loi taivaan ja muovasi ja valmisti maan, joka asetti sen perustuksilleen, ei luonut sitä tyhjäksi vaan teki sen asumista varten, (Jes. 45: 18)

Mielestäni eräs merkittävä syy tämän asiantilan epämääräisyyteen löytyy epäjohdonmukaisista käännöksistä. Kun UT:n kreikka puhuu perustamisesta, niin se käyttää termiä themelios, kun se taas puhuu oikeastaan vastakkaisesta tapahtumasta (hajottaminen, kukistaminen) niin se käyttää sanaa katabole. Nämä kummatkin on kuitenkin käännetty yleisiin käännöksiin samalla ilmauksella perustaminen! Esimerkiksi Ef. 1:4 puhuu valinnasta ennen Maailman hajottamista, ja viitannee aikaan ennen raamatun toisen jakeen katastrofaalista olotilaa.
Raamatun ensimmäisen jakeen ilmoittama ensimmäinen maailmankausi saattoi olla hyvinkin pitkä; kukoistava ja elämää täynnä oleva, kunnes tapahtui jotain – ja aioni päättyi kosmiseen katastrofiin.

Mitäpä tiede on viime vuosina löytänyt, ainakin seuraavia havaintoja olen ruksannut esille. Teorioita näyttävää ainakin menevän tarkistettaviksi ja ehkäpä jopa uusittaviksi.

Perinteisen näkemyksen mukaan Aurinkoa ympäröi alussa kaasusta ja pölystä koostuva kiekko, josta myös planeetat (ja siis myös planeetta Maa) myöhemmin muodostuivat. Mutta näyttää siltä, että Maapallon vesi saattaa olla vanhempaa kuin aurinko:

http://www.hs.fi/tiede/art-2000002817939.html
https://www.avaruus.fi/uutiset/maa-ja-lahiavaruus/laehes-puolet-maan-vedestae-on-aurinkoa-vanhempaa.html

Maan uumenista on löydetty valtavat vesivarannot:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061718415904_uu.shtml

Pyrstötähden (siis avaruusperäinen) vesi on erilaista kuin Maan vesi:

https://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokunnan-pienkappaleet/churyumov-gerasimenko-pyrstotahden-vesi-on-odotettua-raskaampaa.html

 

 

 

Julistus vankeudessa oleville hengille

Pietari ja Juudas mainitsevat kirjeissään rangaistuksista kärsivistä henkiolennoista, jotka ovat teljettynä vankeuteen maan uumeniin. Monesti tätä asiaa selitetään niin, että Jeesus kävi kuolemansa jälkeen saarnamassa evankeliumia tuonelassa oleville kuolleille. Seuraavat raamatun kohdat valottanevat tätä asiaa.

Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille (1. Piet. 3:18-19)

Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle. (2. Piet. 2:4-5)

ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon; (Juud. 6)

Koskapa raamatun mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä palaa Jumalan tykö, ruumis maatuu maaksi ja sielu menee Tuonelaan (kreik. Hades). (Saarn. 12:7; Apt. 2.27), niin myös Jeesus todellisesti kuoli ristillä, Hänhän antoi henkensä Isän käsiin (Luuk. 23:46). Tämä tarkoittaa taas sitä, että Hän ei ennen kuolleista herättämistä voinut käydä (ikään kuin elävänä) saarnaamassa vangituille hengille, vaikka sanonta ”astui alas tuonelaan” siihen suuntaan viitteitä antaakin. Tämän vahvistaa myös Pietari yo. tekstissä todetessaan, että Jeesus toteutti tämän julistuksen vasta eläväksi tehtynä.

Jeesus kävi siis ylösnousemuksensa jälkeen – ei Tuonelassa eikä ”helvetissä” – vaan paikassa, josta alkukieli käyttää nimitystä Tartaros. Tämä pimeyden luolastoa kuvaava nimitys esiintyy raamatussa vain yhden kerran ja 2. Pietarin kirjeen kohdassa. Edelleen alkutekstissä puhutaan henkiolennoista (kreik. pneumasin) eikä ihmisistä. Henget ovat raamatun mukaan sellaisia olentoja, jotka eivät tarvitse fyysistä kehoa (kuten ihmiset ja eläimet) elääkseen.

Mutta mitä sitten nämä elävät, vankeuteen suljetut henkiolennot sitten ovat. Juudaan kirjeen mukaan näyttää siltä, että kyse on hengistä, jotka aikoinaan jättivät Jumalan tahdon vastaisesti  oman asuinalueensa ja tulivat maan päälle.

Entäpä julistiko Herra heille tuossa tilanteessa evankeliumia? Tuo suomennos ”saarnasi” voi antaa tällaisen vaikutelman. Alkukieli käyttää kuitenkin tässä tekstikohdassa ilmausta ekeruxen, mikä tarkoittaa juhlallista julistusta tai tiedoksiantoa (siitä, että Hänelle on nyt kaikki valta sekä maan päällä että koko universumissa). Ehkäpä nämä rangaistusvangit saivat siitä myös toivoa tulevaisuutensa suhteen…

 

Maailman, ikuisuuden vai aikakauden loppu?

Maailma, ikuisuus, iankaikkisuus, maailmanaika?
Uuden testamentin vanhoissa alkuteksteissä (vanhalla kreikalla kirjoitetuissa käsikirjoituksissa) esiintyy ainoastaan yksi ilmaisu näiden sanojen takana: aion (ja sen adjektiivimuoto aionion) 199 kertaa. Vanhassa testamentissa sen tarkka heprean sanavastine on olam. Tämän sanan alkuperäinen merkitys tarkoittaa pitkää aikakautta: aikakautta, jolla on alku ja jolla on loppu – siis rajoitettu kesto.

Mutta tavanomaisiin raamatunkäännöksiin tämä aikarajoitteinen ilmaisu on käännetty milloin maailmaksi, milloin iankaikkisuudeksi, milloin ikuisuudeksi, joskus tosin myös maailmanajaksi. Miksi näin epäyhtenäinen käännös eri kohdissa? Miten perimätiedot, teologiset näkemykset ja kreikkalainen filosofia ovat lopulta vaikuttaneet käännöskirjavuuteen? Ja ennen kaikkea, miten tällainen epäjohdonmukaisuus on voinut vaikuttaa oppisisältöihin ja myös kristillisten lahkojen suhtautumisiin ulkopuolella olevia kohtaan?

Lisäksi esim. sanonnalla ”siirtyi ajasta ikuisuuteen” linkitetään ikuisuus ajattomuuteen, mitä käsitettä ei raamattu tunne ollenkaan. Ns. ajattomuuden idea yhdistettynä Kirjoitusten maailmanaikoihin (so. aioneihin) on tuonut hämmentävän kaaoksen ymmärtää koko Jumalan pelastavaa suunnitelmaa.

Otanpa tässä esille joitakin kohtia Uudesta testamentista, joissa alun perin puhutaan rajallisista aikakausista eli aioneista.

”… mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?”. (Matt. 24:23)

Tässä ei toki tarkoiteta nykyisen maailman katastrofaalista tuhoutumista, vaan nykyisen maailmanajan loppumisesta eli päättymisestä.

hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, (2. Tim 1:9)

Edellä kyllä tunnustetaan, että ”ikuisia” (aionisia) aikoja ennenkin on ollut aika, mutta käännössana on sitten harhaanjohtava.

mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Sf.92; Hepr 1:2)

Tämä kohta näyttää taas hassulta, koska siinä väitetään Jumalan luoneet monta maailmaa. Alkukielessä puhutaan aioneista eli aikakausista. Tässä tarkoitetaan sitä, että Jumala on suunnitellut maailmankaudet Kristuksen pelastustyön toteuttamista varten.

korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. (Ef. 1;21)

Tämä jae on taas yhdenmukainen alkutekstin kanssa, koska siinä käy ilmi maailmanaikojen rajallisuus ja peräkkäisyys.

Kun raamatunkäännös puhuu teksteillä ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, niin alkutekstissä puhutaan ”aionien aionista” tai ”aionien aioneista”; näillä tarkoitetaan tulevia maailmankausia, jolloin Jumalan näkyvä hallinto Kristuksen kautta tulee ilmi ja julkiseksi. Ilmaukset ovat analogiset termien ”laulujen laulu” (korkea veisu) tai ”pyhien pyhä” (kaikkein pyhin) kanssa.

Konkordanttinen käännös on kääntänyt tämän avainsanan yhtenäisellä tavalla ja alkuperäismerkityksensä mukaisesti. Ajattelepa noiden kaikkien yo. jakeiden kohdalle johdonmukaisesti käännössana ”ikuinen”, niin miltä jakeiden sisältö kuulostaisi. Ajattelepa sitten jokaiseen paikkaan käännössanaksi ”maailmanaika”, niin tuntuuko jakeiden ilmoitusten sisältö toisenlaiselta?

Mielestäni nämä iankaikkisuus/ ikuisuus –hokemat hämärtävät raamatun perusilmoitusta, jonka taustalla on Jumalan ajastettu (aioneihin ja hallintokausiin perustuva) suunnitelma. Näinhän ei kuitenkaan ole alun perin kirjoitettu, vaan näillä tulkinnoilla on ja on ollut käyttöä ”kirkollisessa” vallankäytössä. Käännössana ei tuo kunniaa Jumalan ja Kristuksen kaiken kattavalle rakkaudelle ja prosessissa olevalle pelastustyölle, vaan siirtää kunniaa ja ratkaisuvaltaa ihmiselle. Se antaa musta-valkoisen ja lopullisen vaikutelman pelastuksesta ihmislähtöisenä toimenpiteenä ja saa ajattomuuden harhallaan horisontit sekaisin ymmärtää raamatun ilmoituksen kokonaiskuvaa.

Piinaavaa epäilyä ..

Seuraavassa tuodaan esiin erään henkilön ajatuksia, jotka olivat häntä vilpittömänä ihmisenä niin kauan vaivanneet, että hän itse pelkäsi menettävänsä jopa järkensä. Hänen tuskansa juontui toisaalta tiukasta halusta uskoa kaikki, mitä raamattu sanoo ja toisaalta mahdottomuudesta tehdä tätä perimätietojen sävyttämien raamatunkäännösten ja yleisten selityksien avulla. Seuraavia kysymyksiä olisi hyvä tuoda esiin erilaisilla foorumeilla, jotta ihmiset saataisiin tutkimaan ja ajattelemaan itse – ihan itse!

Tähän on tänään tarjolla erinomaisia välineitä, kuten  yhdenmukainen, vertailusanaston sisältävä Konkordanttisella käännös, jonka avulla tavallinen lukija pääsee (ilman alkukielen hallintaa, englannin tai saksan perustaidoilla) porautumaan inspiroituun alkutekstiin!

Helvetti
Ainoastaan Jumala saattoi käsittää ikuisen tulihelvetin suunnitelman. Tekikö Hän tämän suunnitelman ennen vai jälkeen pahan maailmaan tulon?
Jos ennen, niin miten Hän saattoi luoda ihmisen sellaista mahdollisuutta varten?
Jos jälkeen, niin miten Hän saattoi sallia, että Saatana sai vapaat kädet, myös johdattaa ihminen harhaan?
,että saatana pysyy vuosituhansia vapaudessa?
,että helvettiin kulkeva ihmiskunta niin lisääntyy?
,että synti periytyy kaikille?

Kristuksen tulo
Miksi Kristus lähetettiin vasta vuosituhansia syntiinlankeemuksen jälkeen?
Miksi Hänet lähetettiin aikana, jolloin puhtaasti teknisesti oli mahdotonta saavuttaa kaikkia maanosia?

Teknologia
Miksi Jumala salli vasta viime vuosisadalla tekniset keinot tavoittaa kaikki kansat? Hänellähän toki on tämäkin kaikki käsissään.

Vastuullisuus?
Joutuvatko myös lapset ikuiseen helvettiin?
Jos joutuvat, niin täytyisihän raamatun edes jotain siitä sanoa, myös siitä, missä iässä ns. vastuullisuus alkaa.
Mitä ylipäätänsä koko vastuullisuudella on em. kysymyksen kanssa tekemistä?
Ovatko pakanat vastuullisia siitä, että he eivät tienneet Kristuksesta mitään?
Ovatko ihmiset vastuullisia pahoista taipumuksistaan, ympäristöstään, kasvatuksesta ja synnynnäisestä “jumalaetäisyydestä”?
Eikö Jumala yksin ole pohjimmiltaan vastuussa kaikesta siitä, mitä Hänen luomakunnassaan tapahtuu tai voi tapahtua?

Armo?
Eivätkö kirjoitukset itse vakuuta, että kaikki pelastus on armoa ja Jumalan teko?
Kun Jumalan siis täytyy tehdä pelastuksen teko, ja Hän ei pelasta kaikkia, jotka Hän voisi pelastaa, voiko Hän silloin rakastaa heitä kaikkia tasavertaisesti?
Miten jälkimmäinen on mahdollista, koska Hän on luonut jokaisen ihmisen, myös heidän taipumuksensa ja ne olosuhteet, jotka heidät muovasivat?
Jos Hän ei kykene pelastamaan kaikkia, jotka Hän loi, niin missä on Hänen mahtinsa?
Kun sanotaan, että Hän pelastaa kaikki, jotka tahtovat, ei selitä oikeastaan yhtään mitään; sillä useimmat ihmiset eivät tätä tiedä että, pelkkä tahto pelastukseen riittäisi. Sitä paitsi kirjoituksissahan sanotaan, että Hän vaikuttaa tahtomisen (jotta Hänen hyvä tahtonsa toteutuisi).
On myös silmiinpistävää, että usein juuri sellaisia pelastetaan, jotka eivät sitä itse halua, esim. Paavali.
Niin pian kuin Jumalan Henki näyttää ihmiselle hänen turmeltuneisuutensa, ihminen tahtoo pelastua. Miksi Jumala ei näytä sitten kaikille ihmisille heidän turmeltuneisuuttaan? Hänhän jättää useimmat aavistamattomiksi siitä, miten heidän tilansa on. On selvää, ettei Hän vedä kaikkia ihmisiä tänään, ja Hänen Sanansa ilmoittaa, että ilman sitä ei kukaan voi tulla Kristuksen luo. Kun Hän haluaa, että kaikki tulevat pelastumaan, ja tämä tapahtuu ainoastaan tässä elämässä heikkojen ihmisten evankeliumin julistuksen kautta, niin miksi Hän ei menettele niin, että kaikki lähetys olisi menestyksellistä? Miksi on niin paljon sairauksista, työntekijäin ja rahan puutteesta aiheutuvia vastuksia lähetystyössä? Miksi lähetystyö tänään saavuttaa kuitenkin vain pienen osan ihmisistä?

Eläimeksi vai ihmiseksi?
Olisiko parempi syntyä eläimeksi kuin ihmiseksi? Eläimillä on ainakin toivoa, että he eivät joudu kärsimään ikuista vaivaa kadotuksessa, vaikka viettäisivätkin pahaa elämää.
Entä joutuvatko imeväisiässä kuolleet lapset ikuiseen vaivaan? Jos tämä mahdollisuus työnnetään syrjään, niin silloinhan täytyisi taivas olla suurelta osalta asutettu imeväisten sieluista. Imeväiskuolleisuus on ollut historian aikana hyvin suurta. Näin ollen täytyisi taivaassa olla miljardeja imeväissieluja.
Miksi Jumala on sallinut menestystä taistelussa imeväiskuolleisuutta vastaan: sehän riistäisi Häneltä valtavasti sieluja, jotka aikuistuttuaan eivät usko Häneen?
Kaikki keinot pelastaa lasten elämä olisivat em. tapauksessa turhaa, koska ainoastaan murto-osa heistä kaikista myöhemmin kääntyy.

Aadam?
Miten Jumala saattoi sanoa Aadamille ainoastaan, että hän tulisi kuolemaan syötyään hedelmää, sen sijaan että olisi sanonut hänelle, että ei vain hän, vaan myös kaikki hänen jälkeläisensä tulisivat sitten elämään ikuisessa tulihelvetissä?
Miten Jumala saattoi yhä uudelleen ja uudelleen vakuuttaa, että koko Israelin kansa oli Hänen, samalla kun oli mahdotonta heitä uudistaa, mikä yksin on ehtona ikuiselle elämälle? Se mitä muutamat vanhimmista tuolloin käsittivät tulevasta pelastuksesta, ei milloinkaan ollut koko kansan omaisuutta. Se ei ollut edes kaikkien leviittojen omaisuutta. Siitä huolimatta Jumala selittää koko suvun hänelle pyhitetyksi ja sallii sen tehdä Hänelle pyhäkössä palveluksia. Mutta jos suurin osa näistä ihmisistä (perityn syntisen turmeltuneisuutensa tähden) tullaan kiroamaan Hänen yhteydestään ikuisesti, niin kuinka Hän saattoi heidän aikaisemmin tulla yhteyteensä?

Vanha testamentti?
Ylipäätänsä koko vanha testamentti on arvoitus. Helvetistä ei mainita siellä missään sanallakaan, ei edes Siinailla. Ennen Danielia ei kukaan puhu ikuisesta häpeästä tai vahingosta. Miten sitten ne ihmiset, jotka elivät ennen häntä, saattavat sanoa, että Jumala on heitä varoittanut? Hän ei ole milloinkaan uhannut muilla rangaistuksilla kuin kuolemalla tai maallisella tuomiolla. Mistä lähtien tämä on sitten muuttunut? Kristuksen tulemisestako lähtien?
Silloinhan tämä tuleminen olisi mitä pahin onnettomuus suurimmalle osalle ihmiskuntaa!

Tietämättömyyden aika?
Kun sanotaan, että aikaisemmin oli juuri tietämättömyyden aika, jolloin Jumala “katsoi syntiä läpi sormiensa”, niin tämä ehkä selittää helvetin uhkauksen puuttumisen VT:ssä.
Mutta pohjimmiltaan se tekee kaiken vielä vaikeammaksi. Tällöinhän Jeesus Kristus olisi tuonut ajan, jolloin helvetin uhka alkoi; tämä ei toki ole “suuri ilo kaikelle kansalle” eikä “sinun siemenessäsi (Kristuksessa) tulevat kaikki kansat siunatuiksi”.
Miten koko tämä toivo: “imeväiset ja lapset voivat tulla autuaiksi” sopii raamatunkohtaan “liha ja veri ei tule perimään Jumalan valtakuntaa”, niin että uusi syntymä on välttämätön?

Tietämättömyys?
Kun Kristus sanoi: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät”, niin täytyy sen toki merkitä toivoa ihmisille, joilla ei ole tietoa Jumalan tahdosta! Mutta eikö silloin olisi parempi, että kaikki suljettaisiin tietämättömyyteen?
Oikeastaan on täysin käsittämätöntä, miten Jumala suhtautuu synnin mahtiin. Synnin Hän antaa periytyä, armon ja uuden elämän ei. Hänenhän täytyisi nyt sallia ainakin jokaisen ihmisen tulla neutraaliksi maailmaan nähden ja vapaasti valita kuten Aadam! Ihmisen tulisi myös saada yhtä paljon tietoa kuten Aadam, joka keskusteli välittömästi Jumalan kanssa! Ei edes Aadamia, jolla oli sellainen tiedon määrä ja jonka ei olisi tarvinnut tehdä syntiä, uhattu helvetillä!
Miten Jumala sitten voi valmistaa ikuisen helvetin niille, joilla ei milloinkaan ole ollut Aadamin tietoa ja valintavapautta?

Ristiriitaa?
Ylipäätänsä koko raamattu on suuri käsittämätön kaaos, täynnä vastaväitteitä: Jumala, joka voi kaiken, mutta jolta paholainen ottaa melkein kaiken! Jumala, joka tietää kaiken ennakolta, mutta ei estä pahinta. Jumala, joka sallii miljardien ihmisten joutua perikatoon, mutta joka säälii jopa Niiniven eläimiä. Jumala, jonka Poika liikuttuu itkevästä leskestä ja sokean vaikerruksesta, mutta joka itse ajattelee tulihelvettiä ja sen ikuisesti toiminnassa pitämistä!
Mitä hyödyttää sanoa, mikä ihana ja ihmeellinen pelastusteko Golgatalla ihmiskunnalle tapahtui, kun olosuhteet ovat sellaiset, että ehkä vain tuhannesosalla kaikista ihmisistä on ylipäätänsä ollut mahdollisuus kääntyä. Kun lääkäri keksii lääkkeen, joka vaikuttaa ainoastaan 1%:iin potilaista, ei tätä “lääkettä” voida pitää lääkkeenä. Onko Jumalan lääke, Kristuksen uhri, tehoava ainoastaan 1%:iin ihmiskunnasta? Missä on silloin vertaus vaimon siemenestä, joka polkee rikki käärmeen pään ja riistää siltä sen koko saaliin?

Selityksiä ja selityksiä
Kun raamattu on todella lopullinen, selvä ja pettämätön Jumalan sana, niin silloinhan täytyisi niiden, jotka tuntevat sen, olla yksimielisiä siitä, mitä se opettaa näistä asioista! Mutta kuka heistä osaa vastata? Toinen puhuu toista vastaan. Toiset sanovat: “Lapset tulevat autuaiksi, heidän on taivasten valtakunta”. Toiset taas sanovat: “Lapset eivät tule autuaiksi, elleivät he ole kääntyneet”. Eräät sanovat: “Jumala tulee tuomitsemaan henkilökohtaisen tiedon mukaan”, toiset taas sanovat: “Ei – ne, jotka ilman lakia tekevät syntiä, tulevat myös ilman lakia hukkumaan”. Eräät sanovat: “Kuoleman jälkeen on vielä tilaisuus kääntyä, sillä Kristus mainitsee anteeksiannosta ‘siinä maailmassa’ “. Toiset taas sanovat: “Ei – nyt on pelastuksen päivä”.

Ihmisen tahto?
Eräät sanovat: “Ihmisen tahto on vapaa”; toiset taas väittävät: “Ei, se on kuin savea, jota paholainen muovailee” tai “Se on kuin ratsu, jota Jumala ja paholainen vuorotellen ohjaavat”. Muutamat “auttavat” itsensä tästä hädästä väittämällä, että lunastamattomat tullaan lopullisesti tuhoamaan (hävittämään olemattomiin), mutta tämä johtuu aivan ilmeisestä neuvottomuudesta ja on pohjimmiltaan täysin epätyydyttävä. Toiset taas hylkäävät tämän aivan yhtä “näyttävillä” raamatunkohdilla. Näin asetetaan raamatun sana raamatun sanaa vastaan. Viisaimmat vieläpä sanovat: “Näihin kysymyksiin ei ihminen voi saada vastausta”! Niinkö? Onko Jumala antanut meille sanomansa, jotta olisi mahdotonta löytää vastausta kaikkein tärkeimpään kysymykseen?

Saatana?
Näiden rivien lähettäjä ilmoittaa meille opiskelleensa kaiken saatavilla olevan aineiston apostoli Paavalin opettaman kaikkien ja kaikkeuden sovituksen puolesta ja sitä vastaan. Kuitenkaan hän ei vielä päässyt lopulliseen ratkaisuun, koska vielä eräs asia vaivasi hänen mieltään: ilman saatanan sovitusta ei kaikkeuden sovitusta voi ajatella, ja kuka opettaisi saatanan sovitusta vapaaehtoisemmin kuin saatana itse?
Tämä ajatus oli vaivannut häntä vielä vaivaamaan, kunnes eräs vanha, kokenut kristitty kysyi häneltä:
“Tiedätkö muuten miksi saatana niin vihaa kaiken sovitusta? Koska se ei jätä hänelle yhtään mitään omistettavaa. Koska Jumala ottaa häneltä kaikki ja vielä hänet itsensäkin. Tätä hän ei voi kuitenkaan sietää; ja siksi tätä totuutta niin vastustetaan”.

Ne muut lampaat?

Johanneksen evankeliumin kohta Jeesuksen maininnasta muistakin lampaista herättää silloin tällöin ihmettelyä ja tulkintoja.

Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Joh. 10:16

Tässä tulee tietenkin ottaa huomioon ympäristö ja olosuhteet, jossa Jeesus lausui nämä sanat – ja keille Hän tämän kertoi. Lammastarhalla Hän tarkoittaa Israelin huoneen kadonneita lampaita, joiden luo Hänet lähetettiin.

“Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”.
Matt. 15:24

Eli Hän tarkoittaa nimenomaan juutalaisen kansan kadonneita lampaita, joiden luo Hänet oli kokoavana paimenena lähetetty. Myös antaessaan oppilailleen tuolloin ohjeen mennä etsimään kadonneita lampaita, niin hän rajasi sen vain Israelin sisälle. Pakanat (muut kansat) saisivat vielä odottaa aikaansa.

Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: “Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.
Matt. 10:5-6

Mutta mitä nämä toisesta lammastarhasta olevat lampaat sitten ovat.? Yhtä ja samaa laumaa ainakin näyttävät olevan. Milloin nuo muut lampaat saavat kuulla paimenen äänen? Tekstikohta näyttää  viittaavan tulevaan aikaan (kreik. akousousin, ”tulevat kuulemaan”). Mitä Jeesus tarkoitti tällä, kun Hän paljasti sen juutalaisille opetuslapsilleen? Tällä Hän viittasi kansojen (kaikkien muiden kansojen kuin Israel) alueeseen, johon Hänen tehtävänsä ei vielä tuona hetkenä ulottunut. Tämän Hän kuitenkin viestitti vain juutalaisille opetuslapsilleen, koska asia tulisi koskemaan jatkossa heitä. Tässä Hän viittasi ylösnousemisensa ja Pyhän Hengen lähettämisen jälkeiseen aikaan, johon hän oli Pietarille antanut erityisvaltuudet seurankunnan johtajana.

Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.”
Matt. 16:19

Tätä tehtävää Pietari sitten toteutti kirjoittaessaan myöhemmin kirjeensä; huom. ei vain Israelin huoneen kadonneille lampaille, vaan nyt myös kansojen valituille, jotka sijoittuivat Israelin ulkopuolelle.

Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,  ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
1. Piet. 1-2

Tähän Jeesus siis mielestäni viittasi puheestaan muista lampaista, nimittäin Israelin kansan ulkopuolella oleviin muihin kansakuntiin ja sen valittuihin.

Paavali ja hänen evankeliuminsa tuli salassa olleena erityisilmoituksena vasta sen jälkeen esiin, kun Israel hylkäsi Pietarin julistuksen.

On mielenkiintoista, miten Jeesus puhuu myös takaisin paluunsa jälkeisestä kansojen tuomiosta. Tuolloin Hän erottelee myös Israelin ulkopuoliset  kansat  lampaisiin ja vuohiin.

Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
Matt. 25:  32-33

Mieli voittaa materian!

Tämä iskulause oli aikoinaan juniorijalkapallojoukkueemme tunnuslauseena – tosin versiona ”Henki voittaa materian”, mutta ajatus oli sama. Pojat eivät joukkueen perustamishetkellä edustaneet ihan sitä ”ykkösluokkaa”, mutta aikaa myöten – kunkin pojan omiin asenteisiin ja lahjoihin sekä joukkueen yhteishenkeen luottaen – joukkueesta kehittyi  hieno ja menestyksekäs jalkapallojoukkue. Varmaan joillekin muillekin tutuntapainen kokemus.

Itseäni on hämmästyttänyt (ja edelleen yhä uudelleen yllättää) miten paljon raamattu puhuu mielen ja ajatusmaailman merkityksestä ihmisen hyvinvoinnin perustana. Meitä kehotetaan siellä uudistumaan mielemme hengeltä (Ef. 4:23).

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (Room. 12:2).

Tiede on viime aikoina lähestynyt ja vahvistanut tätä perustotuutta: mieli, ajatusmaailma on kaiken hyvinvoinnin lähtökohtana!  Nykyään monin neurofysiologisin kokein on pystytty osoittamaan miten aivojen fyysiset rakenteet neuroplastisesti mukautuvat ajattelun (havainnointi, valinnat, päätökset,…) kautta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että

  • ajattelu luo signaaleja, jotka avaavat dna:n, mikä sitten ilmenee geenejä valmistavina proteiineina
  • asenteemme ja reagoimisemme tilanteisiin saa hypotalamuksen erittämään kemikaaleja, jotka taas vaikuttavat joko ”hyvänlaatuisten” tai ”pahanlaatuisten” hermosolujen välittäjäaineiden tuottamiseen
  • ihmiselle syntyy päivittäin uusia aivosoluja ns. vauvasoluja

Viime vuosikymmenen aivotutkimuksen tulokset ovat siis laittaneet teorioita uusiksi. Nyt tiedämme enemmän kuin kaksikymmentä tai kymmenen vuotta sitten. Ihmisen fyysiset aivot eivät siis rappeudukaan deterministisen solukuolemien kautta ihmisen ikääntyessä! Fyysinen Dna ei siis määrääkään miten elämä muodostuu! Vaan ajattelu ja oppiminen uudistaa aivojamme!

Luin jokin aika sitten pitkään aivotutkijana toimineen Caroline Leaf:n kirjan Kytke aivosi päälle, joka on saanut minut innostumaan asiasta. Viimeisimpien aivotutkimusten koostekirjassa Aivojen arvoitukset tuodaan esille tutkija Aida Gomez-Roblesi:n vuonna 2015 tekemä laaja ihminen-apina aivotutkimu tuloksesta ihmisen aivojen ainutlaatuisuudesta mm.

  • että ihmisen aivot voivat valita vapaasti kaikista geenien antamista hyvistä vaihtoehdoista ja mukauttaa rakennettaan ja toimintojaan ympäristön vaatimuksiin. Tätä mahdollisuutta ei ole esimerkiksi simpansseilla.

Ihminen pystyy siis oman ajatusmaailmansa ja valintojensa kautta vaikuttamaan omien aivojensa toiminnalliseen ja fyysiseen muokkautuvuuteen! Vau – vaikuttaa tosi isolta jutulta!.

.Ja näitä raamatun kohtiahan tosiaan löytyy, jotka ihmisen Luoja (tekijänoikeuden omistajana ja parhaana asiantuntijana) on meille vinkkeinä antanut.

Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa (Fil. 4:8).

 

Iankaikkisuuden ja ajattomuuden käsitekonflikti

”Iankaikkisesti”, ”ikuisesti”, ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, ”aina ja iankaikkisesti”, ”maailma”, ”maailmanaika”, ”aikakausi”. Mitä nämä käsitteet ihmiselle nykyään merkitsevät? Veikkaanpa että usein jonkinlaista ajattomuutta, rajattomuutta, loputtomuutta – joka tapauksessa kuitenkin jonkin asteista epämääräisyyttä.

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka raamatusta löytyy ja joiden varaan Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissä tämän sanavastine on olam.

Näillä maailmankausilla tai aioneilla on alku (esim.  1. Kor. 2:7; 2. Tim.1:9) ; niillä on myös loppu (ks.  Heb. 9:26; 1. Kor. 10:11; Matt. 24:3). Siis rajoitettu kesto!

Jumala on tehnyt nämä aionit (Heb. 1:2) ja asettanut ne (Heb. 11:3), jotta Hän niiden kuluessa toteuttaisi suuren suunnitelmansa (Ef. 3:8-11; 1:9-10). Raamattu tuntee kaikkiaan viisi aionia, joista nykyistä nimittää “Täksi pahaksi maailmanajaksi” (Gal. 1:4). Viimenen ainoni on nimeltään “Aionien aioni” (vrt. Korkea Veisu on sanatarkasti “laulujen laulu”). Tämä on yleensä käännetty joko “aina ja ianlaikkisesti” tai “iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen”.

Minulle tämän asiantilan tajuaminen oli aikoinaan yksi merkittävimmistä oivalluksista: tajuta ettei kaikki olekaan ehdottoman kohtalonomaista, lopullista ja epämääräistä. Ymmärtää, että Jumalalla on aikataulutettu suunnitelma tahtonsa toteuttamiseen. Ymmärtää, että koko ihmisen pelastumiseen liittyvä projekti toteutuu Kristuksen kautta kaikessa kunniassaan maaimankausien ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) aikana. Olen miettinyt myös usein sitä, miten paljon yhden tällaisen avainkäsitteen alkuperäisen merkityksen hämärtyminen on ajan myötä  päässyt vaikuttamaan kristillisiin teologioihin ja raamatunkäännöksiin.

Ulos, sielua hoitamaan!

Sielun peruskäsitteelle on paikallaan hakea määritelmää sieltä, missä se ensimmäistä kertaa esiintyy eli 1. Mooseksen kirjan 2. luvusta. Siellä sanotaan (jae 7) ”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu”. Toisin sanoen, ihmiseen ei tullut sielua, vaan ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu Jumalan elämän henkäyksen ja maaperäisen kehon synteesinä. Tosin sana sielu (hepr. nphsh) esiintyy VT:n alkutekstissä jo neljä kertaa ennen tätä (1. Moos. 1:20,21,24,30). Näin kirjoitukset kertovat myös eläinten olevan sieluja – näin myös lukuisissa myöhemmissä kohdissa, vaikka raamatunkäännöksissä yleensä käytetään sielusta erilaisia ilmauksia.

Sielun kuolemassa taas raamattu kertoo näiden osien palaavan takaisin alkuperäisiin lähteisiinsä. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen ihmiselle antanut, ruumis taas maatuu alkuperäänsä (Saarn. 12:7) ja sielu palaa kuollessaan tuonelaan (hepr. scheol, kreik. hades). Tämän tunnusti myös Daavid todetessaan Jumalalle, että ”sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan” (Apt. 2:27). Sielun kuolleena olosta raamattu käyttää myös kuvausta ’pois-nukkuminen’; edelleen tästä sielun kuoleman tilassa olevien todetaan lepäävän syvässä unessa vailla ylistämistä ja vailla minkäänlaista tietoisuutta (Saarn. 9:10; Jes. 38:18).

Ihmisen ylösnousemus on jo alkanut: Kristus on noussut ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Tulevassa ylösnousemuksessa ihminen saa hengellisen ruumiin, joka on siis aineellinen, mutta kuolematon. Ylösnousemus on siis ruumiillinen ja siinä Herra Jeesus kutsuu ihmisen tuonelassa lepäävän sielun elämään uuden ihmisen elämää.

Kun kerran elävä ihminen on elävä sielu, niin eikö myös liikunnan harjoittaminen  – vaikkapa sauvakävelyn muodossa – ole sitten myös sielunhoitoa.

Parantumaton ohiampuja

Kun homma ei mene ns. putkeen, niin tulee huti ja monesti myös pettymys. Näin ainakin minulle usein käy. Mutta miten tämä asia on kirjattu ylös myös raamattuun? Siellä käytetään tästä ilmaisua “synti”. Ja tämä synti saa ihmisissä vilkasta kuvittelua. Onko kyse jostain sellaisesta, josta on tehtävä ns. parannus, vai jostain sellaisesta joka maistuu “syntisen hyvältä”, vai mitä tällä termillä alunperin on tarkoitettu? Ensimmäisen kerran tämä käsite määritellään Tuomareiden kirjan luvun 20 jakeessa 16, jossa puhutaan 700:sta valiomiehestä, jotka “kykenevät linkoamaan kiven hiuksenleveyden tarkkuudella ilman että tekevät syntiä”.

Eli synnissä on alunperin kysymys nykykielellä ilmaistuna harhalaukauksesta, ohiampumisesta, kyvyttömyydestä  ja “lyhyeksi jäämisestä” jonkin tavoitteen tai vaatimustason suhteen. Raamatussa synti kuvaa ihmisen riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä ja heikkoutta päästä täyttämään Jumalan tahto kaikessa täyteydessään: rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Ja tätä kaikkea ajatuksen sanojen ja tekojen tasoilla. Ja tätä kaikkea joka kerta, kertaakaan missaamatta.  Ihmisen rahkeet eivät tähän – kiitos ensimmäisen ihmisen, Aadamin perinnön – kertakaikkisesti alkuunkaan riitä, vaan tähän tarvitaan viimeiseen Aadamiin – Kristukseen Jeesukseen (1. Kor. 15:45) – turvautuminen. Olemme Hänessä, täydellisessä Ihmisessä, kelvollistettu so. vanhurskautettu Jumalan edessä, vaikka “liha” vielä riippuukin meissä kiinni. Tämä uuden ihmissuvun “perintö” on tänään omistettavissa  lahjana, pelkän luottamuksen kautta Jeesukseen Kristukseen.
Tehdä syntiä  on alkukielissä (hepr. hetah; kreik. hamartano) arkikielen sana ja tarkoittaa kyvyttömyytt suoriutua täydellisesti ja joka kerta jostakin vaatimustasosta ts. olla kertaakaan missaamatta suorituksessa tai tehtävässä. Lähtökohtana tälle on ns. lihan heikkous, kyvyttömyys ja kertakaikkinen kelvottomuus mukautua Kristuksen mielen mukaiseen elämään. Sen ainoa paikka on ristillä, jonne Herra sen itsessään kantoi.

Pari esimerkkiä arkisynneistä:

  • Mikäli projektipäällikkö ei pääsee maaliin projektisuunnitelman mukaisesti, niin hän rikkoo projektin tavoiteasetuksia vastaan ja syyllistyy syntiin: projektin päämärävaatimuksia vasten. Esimerkiksi jonkin resurssin: vaikkapa rahoituksen tai ajan loppuminen alkuperäisen projektisuunnitelman vastaisesti on melko yleinen syy projektityössä “lyhyeksi jäämiseen”.
  • Kun joukkuepelin hyökkääjä missaa yhden maalintekopaikan, niin hän tekee syntiä täydellisen pelaajan/hyökkääjän vaatimustasoa vastaan, koska ei kykene joka kerta täydelliseen tilannesuoritukseen.

Ota yhteyttä