Mieli voittaa materian!

Tämä iskulause oli aikoinaan juniorijalkapallojoukkueemme tunnuslauseena – tosin versiona ”Henki voittaa materian”, mutta ajatus oli sama. Pojat eivät joukkueen perustamishetkellä edustaneet ihan sitä ”ykkösluokkaa”, mutta aikaa myöten – kunkin pojan omiin asenteisiin ja lahjoihin sekä joukkueen yhteishenkeen luottaen – joukkueesta kehittyi  hieno ja menestyksekäs jalkapallojoukkue. Varmaan joillekin muillekin tutuntapainen kokemus.

Itseäni on hämmästyttänyt (ja edelleen yhä uudelleen yllättää) miten paljon raamattu puhuu mielen ja ajatusmaailman merkityksestä ihmisen hyvinvoinnin perustana. Meitä kehotetaan siellä uudistumaan mielemme hengeltä (Ef. 4:23).

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (Room. 12:2).

Tiede on viime aikoina lähestynyt ja vahvistanut tätä perustotuutta: mieli, ajatusmaailma on kaiken hyvinvoinnin lähtökohtana!  Nykyään monin neurofysiologisin kokein on pystytty osoittamaan miten aivojen fyysiset rakenteet neuroplastisesti mukautuvat ajattelun (havainnointi, valinnat, päätökset,…) kautta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että

  • ajattelu luo signaaleja, jotka avaavat dna:n, mikä sitten ilmenee geenejä valmistavina proteiineina
  • asenteemme ja reagoimisemme tilanteisiin saa hypotalamuksen erittämään kemikaaleja, jotka taas vaikuttavat joko ”hyvänlaatuisten” tai ”pahanlaatuisten” hermosolujen välittäjäaineiden tuottamiseen
  • ihmiselle syntyy päivittäin uusia aivosoluja ns. vauvasoluja

Viime vuosikymmenen aivotutkimuksen tulokset ovat siis laittaneet teorioita uusiksi. Nyt tiedämme enemmän kuin kaksikymmentä tai kymmenen vuotta sitten. Ihmisen fyysiset aivot eivät siis rappeudukaan deterministisen solukuolemien kautta ihmisen ikääntyessä! Fyysinen Dna ei siis määrääkään miten elämä muodostuu! Vaan ajattelu ja oppiminen uudistaa aivojamme!

Luin jokin aika sitten pitkään aivotutkijana toimineen Caroline Leaf:n kirjan Kytke aivosi päälle, joka on saanut minut innostumaan asiasta. Viimeisimpien aivotutkimusten koostekirjassa Aivojen arvoitukset tuodaan esille tutkija Aida Gomez-Roblesi:n vuonna 2015 tekemä laaja ihminen-apina aivotutkimu tuloksesta ihmisen aivojen ainutlaatuisuudesta mm.

  • että ihmisen aivot voivat valita vapaasti kaikista geenien antamista hyvistä vaihtoehdoista ja mukauttaa rakennettaan ja toimintojaan ympäristön vaatimuksiin. Tätä mahdollisuutta ei ole esimerkiksi simpansseilla.

Ihminen pystyy siis oman ajatusmaailmansa ja valintojensa kautta vaikuttamaan omien aivojensa toiminnalliseen ja fyysiseen muokkautuvuuteen! Vau – vaikuttaa tosi isolta jutulta!.

.Ja näitä raamatun kohtiahan tosiaan löytyy, jotka ihmisen Luoja (tekijänoikeuden omistajana ja parhaana asiantuntijana) on meille vinkkeinä antanut.

Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa (Fil. 4:8).

 

Iankaikkisuuden ja ajattomuuden käsitekonflikti

”Iankaikkisesti”, ”ikuisesti”, ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, ”aina ja iankaikkisesti”, ”maailma”, ”maailmanaika”, ”aikakausi”. Mitä nämä käsitteet ihmiselle nykyään merkitsevät? Veikkaanpa että usein jonkinlaista ajattomuutta, rajattomuutta, loputtomuutta – joka tapauksessa kuitenkin jonkin asteista epämääräisyyttä.

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka raamatusta löytyy ja joiden varaan Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissä tämän sanavastine on olam.

Näillä maailmankausilla tai aioneilla on alku (esim.  1. Kor. 2:7; 2. Tim.1:9) ; niillä on myös loppu (ks.  Heb. 9:26; 1. Kor. 10:11; Matt. 24:3). Siis rajoitettu kesto!

Jumala on tehnyt nämä aionit (Heb. 1:2) ja asettanut ne (Heb. 11:3), jotta Hän niiden kuluessa toteuttaisi suuren suunnitelmansa (Ef. 3:8-11; 1:9-10). Raamattu tuntee kaikkiaan viisi aionia, joista nykyistä nimittää “Täksi pahaksi maailmanajaksi” (Gal. 1:4). Viimenen ainoni on nimeltään “Aionien aioni” (vrt. Korkea Veisu on sanatarkasti “laulujen laulu”). Tämä on yleensä käännetty joko “aina ja ianlaikkisesti” tai “iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen”.

Minulle tämän asiantilan tajuaminen oli aikoinaan yksi merkittävimmistä oivalluksista: tajuta ettei kaikki olekaan ehdottoman kohtalonomaista, lopullista ja epämääräistä. Ymmärtää, että Jumalalla on aikataulutettu suunnitelma tahtonsa toteuttamiseen. Ymmärtää, että koko ihmisen pelastumiseen liittyvä projekti toteutuu Kristuksen kautta kaikessa kunniassaan maaimankausien ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) aikana. Olen miettinyt myös usein sitä, miten paljon yhden tällaisen avainkäsitteen alkuperäisen merkityksen hämärtyminen on ajan myötä  päässyt vaikuttamaan kristillisiin teologioihin ja raamatunkäännöksiin.

Ulos, sielua hoitamaan!

Sielun peruskäsitteelle on paikallaan hakea määritelmää sieltä, missä se ensimmäistä kertaa esiintyy eli 1. Mooseksen kirjan 2. luvusta. Siellä sanotaan (jae 7) ”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu”. Toisin sanoen, ihmiseen ei tullut sielua, vaan ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu Jumalan elämän henkäyksen ja maaperäisen kehon synteesinä. Tosin sana sielu (hepr. nphsh) esiintyy VT:n alkutekstissä jo neljä kertaa ennen tätä (1. Moos. 1:20,21,24,30). Näin kirjoitukset kertovat myös eläinten olevan sieluja – näin myös lukuisissa myöhemmissä kohdissa, vaikka raamatunkäännöksissä yleensä käytetään sielusta erilaisia ilmauksia.

Sielun kuolemassa taas raamattu kertoo näiden osien palaavan takaisin alkuperäisiin lähteisiinsä. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen ihmiselle antanut, ruumis taas maatuu alkuperäänsä (Saarn. 12:7) ja sielu palaa kuollessaan tuonelaan (hepr. scheol, kreik. hades). Tämän tunnusti myös Daavid todetessaan Jumalalle, että ”sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan” (Apt. 2:27). Sielun kuolleena olosta raamattu käyttää myös kuvausta ’pois-nukkuminen’; edelleen tästä sielun kuoleman tilassa olevien todetaan lepäävän syvässä unessa vailla ylistämistä ja vailla minkäänlaista tietoisuutta (Saarn. 9:10; Jes. 38:18).

Ihmisen ylösnousemus on jo alkanut: Kristus on noussut ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Tulevassa ylösnousemuksessa ihminen saa hengellisen ruumiin, joka on siis aineellinen, mutta kuolematon. Ylösnousemus on siis ruumiillinen ja siinä Herra Jeesus kutsuu ihmisen tuonelassa lepäävän sielun elämään uuden ihmisen elämää.

Kun kerran elävä ihminen on elävä sielu, niin eikö myös liikunnan harjoittaminen  – vaikkapa sauvakävelyn muodossa – ole sitten myös sielunhoitoa.

Parantumaton ohiampuja

Kun homma ei mene ns. putkeen, niin tulee huti ja monesti myös pettymys. Näin ainakin minulle usein käy. Mutta miten tämä asia on kirjattu ylös myös raamattuun? Siellä käytetään tästä ilmaisua “synti”. Ja tämä synti saa ihmisissä vilkasta kuvittelua. Onko kyse jostain sellaisesta, josta on tehtävä ns. parannus, vai jostain sellaisesta joka maistuu “syntisen hyvältä”, vai mitä tällä termillä alunperin on tarkoitettu? Ensimmäisen kerran tämä käsite määritellään Tuomareiden kirjan luvun 20 jakeessa 16, jossa puhutaan 700:sta valiomiehestä, jotka “kykenevät linkoamaan kiven hiuksenleveyden tarkkuudella ilman että tekevät syntiä”.

Eli synnissä on alunperin kysymys nykykielellä ilmaistuna harhalaukauksesta, ohiampumisesta, kyvyttömyydestä  ja “lyhyeksi jäämisestä” jonkin tavoitteen tai vaatimustason suhteen. Raamatussa synti kuvaa ihmisen riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä ja heikkoutta päästä täyttämään Jumalan tahto kaikessa täyteydessään: rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Ja tätä kaikkea ajatuksen sanojen ja tekojen tasoilla. Ja tätä kaikkea joka kerta, kertaakaan missaamatta.  Ihmisen rahkeet eivät tähän – kiitos ensimmäisen ihmisen, Aadamin perinnön – kertakaikkisesti alkuunkaan riitä, vaan tähän tarvitaan viimeiseen Aadamiin – Kristukseen Jeesukseen (1. Kor. 15:45) – turvautuminen. Olemme Hänessä, täydellisessä Ihmisessä, kelvollistettu so. vanhurskautettu Jumalan edessä, vaikka “liha” vielä riippuukin meissä kiinni. Tämä uuden ihmissuvun “perintö” on tänään omistettavissa  lahjana, pelkän luottamuksen kautta Jeesukseen Kristukseen.
Tehdä syntiä  on alkukielissä (hepr. hetah; kreik. hamartano) arkikielen sana ja tarkoittaa kyvyttömyytt suoriutua täydellisesti ja joka kerta jostakin vaatimustasosta ts. olla kertaakaan missaamatta suorituksessa tai tehtävässä. Lähtökohtana tälle on ns. lihan heikkous, kyvyttömyys ja kertakaikkinen kelvottomuus mukautua Kristuksen mielen mukaiseen elämään. Sen ainoa paikka on ristillä, jonne Herra sen itsessään kantoi.

Pari esimerkkiä arkisynneistä:

  • Mikäli projektipäällikkö ei pääsee maaliin projektisuunnitelman mukaisesti, niin hän rikkoo projektin tavoiteasetuksia vastaan ja syyllistyy syntiin: projektin päämärävaatimuksia vasten. Esimerkiksi jonkin resurssin: vaikkapa rahoituksen tai ajan loppuminen alkuperäisen projektisuunnitelman vastaisesti on melko yleinen syy projektityössä “lyhyeksi jäämiseen”.
  • Kun joukkuepelin hyökkääjä missaa yhden maalintekopaikan, niin hän tekee syntiä täydellisen pelaajan/hyökkääjän vaatimustasoa vastaan, koska ei kykene joka kerta täydelliseen tilannesuoritukseen.

Ota yhteyttä