Onko Jumala todellakin sanonut?

 

Kehottaako Jeesus meitä vihaamaan elämäämme, kuten näyttää seuraavasti ohjeistavan.

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12;25)

Tämän käännöksen mukaan elämää tässä maailmassa olisi pyrittävä vihaamaan, jotta saisi sen siirtyvän tulevaan elämään? Näinkö on? Vai onko kääntäjien teologinen epäusko saanut tekemään ”korjauksen” tähän Kirjoitusten kohtaan, koska itse asiassa alkuperäiset ilmaukset on tässä korvattu aivan toisenlaisella termillä. Mihin Jumalalta saadun elämän kirjaimellinen vihaaminen voisi sitten johtaa? Epätoivoon? Itsevihaan? Itsemurhaan?

Ei näin. Kyllä Jumalan voimassa olevan ylin kehote kuuluu: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi!”.
Siis itseä (ja omaa elämäänsä) tulee rakastaa ja pyrkiä samalla tämä rakastamisen taso nostamaan myös läheisen ihmisen elämän kunnioittamisen kohdalle!

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12:25)
(CLV) Jn 12:25oos.
He •who is |fond of his •soul is destroying it, and he •who is hating his •soul in this •world, shall be guarding it iofor life eonian.
Alkuteksti ei puhu tässä ollenkaan ”elämänsä vihaamisesta”, vaan ”sielunsa vihaamisesta”.

Jeesuksen puhe on osoitettu juutalaisille opetuslapsille ja koski heidän konkreettista, fyysistä seuraamistaan tuohon aikaan Hänen mukanaan.
”Elämää” tarkoittava termi on vanhassa kreikassa zoe, kun taas ”sielua” tarkoittava sana on psuche.
Mitä raamattu tarkoittaa ”sielulla”? Sen alkuperäinen määritelmä löytyy (1. Moos. 2:7).

Sen sijaan sieluaan Jeesus kehotti juutalaisia opetuslapsiaan vihaamaan. Sielun vihaamisella Jeesus tarkoitti tuolloin ihmisen aistijärjestelmän vaalimiseen, ihmisen mukavuusalueelle jäämisen vihaamista – ja konkreettista lähtemistä Hänen seuraajanaan ristin kantajan tielle.
Maallisesta omaisuudesta oli luovuttava, työpaikka kirjaimellisesti jätettävä, omaisistaan luovuttava – ja lähteä tien päälle Jeesusta seuraamaan.

Niin hän sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista, ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää”  (Luuk. 18:29)

Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: “Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: “Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa”.  (Matt. 8:21-22)

“Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.  (Luuk. 14:26)

Onko väliä mitä Jumala tahtoo meille tarkalleen sanoa: Onko yhdentekevää, jos Hän Kirjoituksissa puhuu meille sielusta (kreik. psuche) ja me käännämme (= korjaamme Hänen puhettaan tarkoittamaankin) elämää (kreik. zoe), jolla kummallakin termillä on kuitenkin omat erityiset merkityksensä? Ja tämä ”väännös” on annettu jatkua sellaisenaan raamatunkäännöksestä toiseen ja vuosisatojen ajan sitä mitenkään korjaamatta?!
Niin, eihän sielua saa tänään vihata, vaan hoitaa (vrt. “sielunhoito”); mutta Jeesuksen maallisen elämän aikana tämä kuitenkin esitettiin ehdottomana vaatimuksena Hänen seuraajilleen! Meille on taas tänään voimassa 1. Kor. 7:20.

Onko väliä, että kun alkuteksti puhuu taivaasta (kreik. ouranos, [SEE-UP]), niin se ei tarkoita paratiisia (kreik. paradeisos [BESIDE-LOOSE], koska ensimmäinen merkitsee yläpuolella ilmakehässä ja ulkoavaruudessa havaittavaa, kun taas jälkimmäinen taas viittaa tulevaan, (uuden) Maan päällä sijaitsevaa puistoaluetta?

Onko väliä, jos ristin ryöväri (Ilman askeleenkaan seuraamista) lensi suoraan taivaaseen, kun taas itse Herra kuoli ja nousi vasta kolmantena päivänä kuolleista?

Onko väliä, kun pappi sanoo poisnukkuneen siirtyneen ajasta ns. ikuisuuteen tai päässeen taivaankotiin, kun raamatun mukaan vain Kristus on noussut (ensimmäisenä) kuolleista ja Kirjoitukset läpensä puhuu vielä toteutumattomista, tulevista, kaikkia kuolleita koskevista ylösnousemuksista?

Onko väliä, jos Paavali varottaisi hänen evankeliuminsa vastaisesta (so. ei-kristillisestä) opetuksesta, kun hän itse asiassa varoittaakin (meitä kristittyjä) hänen opetuksensa rinnalle (kreik. para) lisättävistä ihmisopeista ja traditioista?

Onko väliä, että vaikka oikeusviranomaiset pyrkivät sanatarkasti tulkitsemaan kirjoitettuja lakeja maallisissa oikeuskäsittelyissä, niin itse Jumalan ilmoittamaa alkuperäistä Kirjoitusta voidaan väännellä tilanteen ja teologian mukaan sinne ja tänne?

Onko väliä, että kun sinun pitää matkustaa junalla Helsingistä Ouluun, niin menetkin Kuopioon?

Onko väliä, että kun pappi siunaa kuolleen sanoessaan hänen vaipuneen ”ikiuneen”, kun raamattu kuitenkin opettaa kuolemanunesta ylösnousemisesta?

Onko väliä vaieta kadotuksesta, kun se kumminkin vaivaa ihmisten mieliä, kun pitäisi selittää käsite auki tarkoittamaan uskoville luvatun maailmanajallisen (kreik. aionion) elämän kadottamista eli menettämistä?

Onko väliä toissijastaa ylösnousseen Herran meille Paavalin kautta välittämä ilosanoma ja puhua Israelille suunnattua evankeliumia pyhänä, siis meille erotettuna evankeliumina, kuten jumalanpalveluskaavoissa on monesti tapana tapahtua?

Onko väliä kadottaa aika Jumalan ilmoituksesta – erilaisten ikuisuus- ja ajattomuus -myyttien alle, kun Jumalan suuri pelastussuunnitelma (niin kuin suunnitelmat aina) rakentuvat aikajanalle?

Onko väliä, että kun on harhaanjohtavasti käännetty ” Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Kun tässä kohtaa ”kadotus” -sanan takaa löytyy kreikan katakrima, mikä tarkoittaa Ihmisen Pojan oikeuskäsittelyä, joka koskee kaikkia kuolleista herätettäviä ei-uskovia ihmisiä?

 

Näin on Jumalan Vastustaja, Saatana päässyt myös käännösasioissa ihmisten mieliin vaikuttamaan ja sekavuutta aiheuttamaan: Voiko tätä kohtaa kääntää näin, kun ajatus ei enää mahdukaan teologisiin tulkintaraameihin?

“Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
“Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
“Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)

Seuraavassa kohdassa Jeesus varoittaa traditioista eli perinnetavoista, jotka pyrkivät henkisen kulttuurin ja asiantilan säilyttämiseen. Asioista, jotka ovat saavuttaneet totuuden statuksen julkisissa jumalanpalveluskaavoissa ja muissa menoissa. Ja kuten tiedämme, että kun noita sanontoja toistetaan auktoritatiivisesti ja muuttumattomasti ”ikiaikaisiin” perinteisiin vedoten, niin näitä vakiintuneita fraaseja aletaan helposti pitää aikaa myöten myös totuuksina.
Juuri tästähän Jeesus myös aikanaan varoitti Israelin uskonnollista johtoa:

  1. Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette.” (Mark. 7:13)
    (CLV) Mk 7:13
    invalidating the word of •God by your •tradition which you -°give over. And many such like things you are doing.”

 

Sanoilla ja lauseilla on merkityksensä. Varsinkin Jumalan sanoilla. Uskonelämän kannalta keskeisten termien merkitysten hämärtyminen sekä Ympärileikkaamattomuuden ja Ympärileikattujen evankeliumien yhteenpötköyttäminen johtavat vääjäämättä hämmennykseen ja alati jatkuviin ristiriitaisiin ja loputtomiin tulkintoihin. Niinpä näitä sanojen ja puheiden merkityksiä kannattaisikin aika ajoin pohdiskella..

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen.  (1. Kor. 14:11)

Print Friendly, PDF & Email

Miksi Paavali vaikenee Jeesuksen maallisesta elämästä?

 

Tämä kysymys on mielestäni hyvin tärkeä. Vastaukset alkavat avautua Paavalin väkivaltaisesta kutsumisesta, nimittäin Damaskoksen kaupungin edustalla tapahtuneesta ylösnousseen Herran pysäytyksestä. Paavali sai kohdata hetken aikaa Jeesuksen ruumiillisesti – ei Hänen maallisessa ruumiissaan, vaan Hänen kirkastetussa ylösnousemusruumiissaan, uudessa olemuksessaan. Samalla kohtaamisessa tuli ilmi se, miten inhimillisesti mahdotonta on tänään katsoa kirkastettua Herraa siinä sokeutumatta (Apt. 9:1-9).

Niin miksiköhän Paavali vaikenee, vaikka nykyiset kirkot näyttävän nimenomaan pitävän Jeesuksen maallisen elämän vaiheita koko kirkkovuoden jatkuvana ”pyhänä evankeliumina”, päättyen pääsiäisen ajan uhrikuolemaan ristillä ja sitä seuranneeseen ylösnousemukseen. Miksi Paavali näyttää ajattelevan tässä aivan toisin?

Paavalin evankeliumi – ilosanoma rististä – alkaa siitä, mihin neljän evankelistan kertomukset Jeesuksen maallisesta elämästä päättyvät: ristinkuolemaan ja sitä seuranneeseen ylösnousemukseen.

Eikä se jää vain tähän! Vaan nimenomaan Paavalin itse ylösnousseelta Herralta saama ilmoituksen täydennysosuus – Sana rististä – käsittää kaikki Jumalan armon ja voiman lupaukset ja vaikutukset tämän päivän kansojen uskoville! Siksi hän halusi kiinnittää nimenomaan tähän huomiota kirjoittaessaan:

me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne (2. Kor. 5:16)
(CLV) 2Co 5:16
So that we/, from •now on, are °acquainted with not one according to flesh. Yet +even if we have known Christ according to flesh, btnevertheless now we |know Him so not longer.

Niin huolimatta jopa siitä, vaikka kirjeen lukijoiden joukossa oli tuolloin Jeesuksen itsensä lihan mukaan tunteneita, niin heidänkään ei tule enää perustaa uskoaan Hänen maallisen toimintansa mukaan, vaan Hänen toimintaansa ylösnousseena Kristuksena Hengen uudessa tilassa.

Tämän – Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen – jälkeen on eletty jo 2000 vuotta sitä aikaa, jolloin Herra Jeesus on asetettuna ylimmälle paikalle koko maailmankaikkeudessa. Mutta tämä nykyinen todellinen tilanne, että Kristus käyttää ylintä valtaa koko kaikkeudessa ja on Ihmisen Poikana saapuva taivaalta (kaikella voimalla ja kunnialla) tuomitsemaan kansat ja pystyttämään tänne Maan päälle 1000-vuotisen Kuningaskuntansa – niin tästä eivät kirkot puhu juuri mitään. Samalla ovat lupaukset Israelin kansalle lakaistu maton alle, koska niillä ei vain voi enää olla sijaa nykyiselle Israelin lupaukset korvanneelle ”hengelliselle Israelille”.
Mutta ei Jumala suinkaan ole yllättynyt siitä, että Israel aikanaan hylkäsi Hänen uusitun kutsunsa kansaansa kohtaan Helluntain talouskauden aikana.
”Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltä tuntenut”, kirjoittaa kansojen apostoli meille Roomalaiskirjeen luvussa 11.

Sana rististä fokusoituu nimenomaan Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen toteutumiseen ja sen vaikutuksen omistamiseen ihmisen osalle Pyhässä Hengessä uskon kautta, eikä suinkaan Jeesuksen maallisen elämän vaiheisiin ja niiden kerrontaan. Sana rististä astui voimaan vasta kun ylösnoussut Jeesus Kristus oli täyttänyt Isältään saamansa tehtävän ja sen merkkinä lähettänyt Pyhän Hengen Maan päälle sijaistamaan itseään, kunnes Hän itse kerran palaa takaisin Maa-planeetan päälle. Hänen maallinen elämänsä ja tehtävänsä rajoittui aikanaan ainoastaan Israeliin ja sen kadonneiden lammasten kutsumiseen, vaikka Hän lopulta kuolikin Jumalan Karitsana koko maailman synnin puolesta.

“Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”. (Matt. 15:24)

Kuningaskunnan evankeliumi johtaa toisenlaiseen käyttäytymismalliin kuin meille kansoille suunnattu Armon evankeliumi!
Siksipä apostoli kehottaa meitä kohdistamaan katseemme (ei maanpäällä eläneeseen Jeesukseen, vaan) ylösnousseeseen Herraan, joka tänään hallinnoi seurakuntaansa Armon evankeliuminsa ja uskon Henkensä kautta. Tämä on tänään totta; tämä on tänään ajankohtaista todellisuutta.
Paavalin kautta on Kristus puolestaan välittänyt meille aivan erityisen ilosanomansa, jonka Herra paljasti hänelle ilmestystensä kautta (Apt. 26:16) ja jonka sisällön apostoli on taltioinut meitä varten kirjeisiinsä. Kyse on siis itse Herran Jeesuksen (aiemmin Jumalassa salattuna olleesta) evankeliumista meille, tämän päivän kansojen uskoville.

olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu, että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niin kuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut; (Ef. 3:2-3)
CLV Eph 3:2 – Eph 3:3
since you surely hear of the administration of the grace of •God •that is |given to me iofor you,
tfor acby revelation the secret is made known to me (according as I write before, in brief,

Mutta hänen arvovaltansa Kristuksen valtuuttamana kansojen apostolina alkoi kuitenkin vähentyä jo hänen elinaikanaan. Hän myös tunnisti ja ilmoitti tämän ollessaan palaamassa viimeiseltä lähetysmatkaltaan ja hyvästellessään hengelliset veljensä. Hän tiesi jo tuolloin, miten kristityt alkavat hänen lähtönsä jälkeen lohkoontua erilaisiin ryhmiin ja miten noiden lahkojen ”armottomat” johtajat nousevat nimenomaan uskovien keskuudesta.

Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. (Apt. 20:29-30)

Paavalin evankeliumi alkoi kokea väheksyntää uskovien keskuudessa jo hänen elinaikanaan. Niinpä hän tästä kirjoittaakin viimeisessä kirjeessään (opetustestamentissaan).
Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan, Kreskes meni Galatiaan ja Tiitus Dalmatiaan. Luukas yksin on minun kanssani. (2. Tim. 4:10-11)

Viimeisessä kirjeessään, hän toteaa tämän luopumisilmiön siis jo alkaneen.
Tästä syystä hän pyysikin Timoteusta tuomaan hänelle Roomaan kirjakääröt (kreik. biblion) ja erityisesti ne hänen (lampaan?)nahkaliuskoilleen kirjoittamansa kirjeet (kreik. membrana).
Tuo tullessasi päällysvaippa, jonka jätin Trooaaseen Karpuksen luo, ja kirjat, ennen kaikkea pergamentit. (2. Tim. 4:13).
(CLV) 2Ti 4:13
When you |come~, |bring the traveling cloak which I left in Troas bwith Carpus, and the scrolls, especially the vellums.

Näin Paavali saattoi tallentaa evankeliuminsa (Rooman tuolloisten arkistointipalveluiden kautta) Jumalan tahdon mukaisesti jälkipolville säilytettäväksi ja meille asti luettavaksi!

Paavalin evankeliumi on suunnattu, eriytetty eli pyhitetty nimenomaan nykyisen Jumalan Armon talouskauden totuuden sanaksi. Se on voimassa tänään ja tässä vastaanotettavaksi. Sitä myös Pyhä Henki käyttää tänään työkalunaan (”miekkanaan”), jolla vaikuttaa kristityn elämässä vanhuskautta, rauhaa ja iloa. Pyhä (kreik. hagion) tarkoittaa ”vihkiä”, ”asettaa erilleen”, ”erottaa”. Näin myös Paavalin välittämä Ilosanoma pitäisi nähdä nimenomaan meille (kansojen ihmisille) erotettuna evankeliumina.

Se, että kun esim. kansankirkkomme pitää vuosittain toistuvassa kaavassaan Israelille suunnattua Kuningaskunnan evankeliumia meille pyhänä (erotettuna) evankeliumitekstinä, niin se samalla asettaa meille oikeasti pyhitetyn Paavalin evankeliumin toisarvoiseen asemaan. Samalla se omii Israelille annetut lupaukset itselleen ja on siten sokeutunut Jumalan valitun kansan tulevaisuudelle. Samalla kirkkolaitokset ovat kadottaneet ajan käsityksen ja Jumalan aikataulutetun suunnitelman: suunnitelman, joka on täynnänsä Israelin kansalle Vanhassa testamentissa suunnattuja ”iankaikkisia” eli tuhatvuotisia kuningaskunnallisia lupauksia.

Nykyinen seurakunta kuvataan kuitenkin meille Kristuksen hengellisenä ruumiina. Se rakentuu Kristuksen Hengen yhteydessä Pään (ruumiillisesti ylösnousseen Kristuksen) kautta sen jokaisessa jäsenessä /tästä tarkemmin/. Kysymyksessä on uuden luomakunnan esikoisuudesta, uusista ihmisistä, uusista luomuksista (kreik. ktisis) Kristuksessa Jeesuksessa.

me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:16-17)

Niinpä Paavali kehottaa oman esikuvansa kautta nykyisen Armon talouskauden uskovia seuraamaan tai tarkemmin imitoimaan, jäljittelemään hänen opetustaan ja esimerkkiään, koska niiden kautta meillä on hyvä potentiaali Hengen yhteydessä kasvaa ylösnousseen Kristuksen seuraajina /tästä tarkemmin/.

Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1.Kor. 11:1)
(CLV) 1Co 11:1

|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

 

Print Friendly, PDF & Email

Paavalin välittämä seurakuntamalli

 

Kirkkolaitokset ja kristilliset suunnat erottautuvat toisistaan usein – paitsi opin – niin myös seurakuntakäsityksen osalta: muutoinhan ne kaikki voisivat toimia saman katto-organisaation alla. Isot kirkkolaitokset näyttävät puolestaan omineen itselleen Israelia koskevat lupaukset. Samalla ne ovat sokeutuneet ”hengellisenä Israelina” sille valtavalle määrälle vielä toteutumattomille – niin kansojen uskovia kuin myös valittua kansaa koskeville – raamatun lupauksille. Se, että ajan käsitys on yleisissä käännöksissä korvattu ajattomuuden ja ikuisuuden myyteillä, tekee totuuden etsijälle vaikeaksi näkemästä Jumalan aikataulutettua kokonaissuunnitelmaa ja sen edistymistä.

Mitä enemmän kristillisen liikkeen opille ja toimintamallille haetaan raamatusta perusteita Paavalin evankeliumin ulkopuolelta, niin sitä enemmän siinä näkyy erilaista hierarkkisuutta, pappisvaltaa, traditionaalisuutta, auktoriteettiuskollisuutta ”kirkko-isiin”, miesvaltaista vallankäyttöä, juutalaisuuden seremonioihin sitoutumista, sakramentti-uskovaisuutta ja muuta jäykkyyttä. Raamatusta voidaan ottaa monesta paikasta ja monella tavalla. Raamatun perustalle voidaan rakentaa monenlaisia kristillisiä uskomusjärjestelmiä.

Ylösnousseen Herran Paavalin kautta välittämä nykyisen seurakunnan malli on kuitenkin puhtaasti hengellinen. Paavali kuvaa sitä Kristuksen ruumiiksi, Kristuksen hengelliseksi organisaatioksi, jonka jokainen jäsen on liitetty uskon kautta ja Pyhän Hengen välityksellä ylösnousseeseen Herraan Kristukseen.

Paavalin ilmoittama seurakuntamalli on maailmanlaajuinen, yli kansojen, kulttuureiden ja kirkollisten rajojen ulottuva hengellinen yhteisö. Kristusta ei ole jaettu niin, että Hän olisi löydettävissä vain sieltä tai vain tuolta. Paavalin välittämä seurakuntamalli on myös yli-maallinen, sillä sen Päänä toimii ylösnoussut Kristus Jeesus, jonka kautta koko seurakunta rakentuu Jumalan antamassa kasvussa kohti sitä päämäärää, jonka Isä Jumala ennen maailmanaikoja on päättänyt toteuttaa. Sille annetut lupaukset ja siunaukset kohdistuvat maapallon ulkopuoliselle Universumin alueelle (taivaalliselle alueelle), toisin kuin on Israelin kohdalla: heidän kansalliset lupauksensa liittyvät Maan päälle.

Näin Paavali määrittelee nykyisen seurakunnan.

  1. Sillä niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
  2. sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
  3. Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
  4. Jos jalka sanoisi: “Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
  5. Ja jos korva sanoisi: “Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
  6. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
  7. Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itse kunkin niistä, ruumiiseen, niin kuin hän on tahtonut.
  8. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
  9. Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
  10. Silmä ei saata sanoa kädelle: “En tarvitse sinua”, eikä myöskään pää jaloille: “En tarvitse teitä”.
  11. Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä (1. Kor. 12:12-22).

Pyhä Henki kastaa (upottaa, liittää, yhdistää; kreik. babtizo) kunkin jäsenen ylhäällä olevaan, ruumiillisesti ylösnousseeseen Kristukseen Jeesukseen /tästä tarkemmin/.
Jumala itse (eivätkä esim. mitkään ns. kirkolliset tahot) on asettanut kunkin seurakuntajäsenen sille paikalle, missä hän nyt on Kristuksessa.
Inhimillisesti heikoilta näyttävät jäsenet ovat tässä hengellisessä, vielä näkymättömässä organisaatiossa, aivan välttämättömiä, kullakin jäsenellä on oma, edeltä määrätty paikkansa.

Kyse on Isän Jumalan ennalta valinnasta ja Hänen suunnitelmastaan.

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, (Ef. 1:4-5)

Näin Jumala – aikataulutetun suunnitelmansa mukaisesti – Kristuksen Jeesuksen kautta toimii. Tämä kaikki tulee osaksemme ansaitsemattomana lahjana, josta voimme iloita ja olla kiitollisia. Tämä lahja tarjotaan tänään itsessään heikolle ja riittämättömälle ihmiselle pelkän uskon kautta.
Se palvelukseen liittyvä työ, mikä meille on annettu, kohdistuu nimenomaan tämän Kristuksen hengellisen organisaation rakentamiseen.

tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, (Ef. 4:12)

Lienee helppo ymmärtää, että näin kukin jäsen voi myös kasvaa Kristuksessa kohti sellaista uutta ihmistä ja luomusta, joksi Jumala on hänet tarkoittanut. Tämän seuraamuksena hän samalla saa kasvaa Kristuksen kirjeeksi ja tuoksuksi maailmaan nähden.

Jumala sinetöi (kreik. sphragizo) eli leimaa uskovansa hyväksytyksi Kristuksessa Pyhän Hengen kautta. Tämä sinetöinti leimataan ihmisen sisimpään uskon tultua häneen ja se toimii etumaksuna (vakuutena) myöhemmin tulevasta ”perinnöstä” tai paremminkin jako-osuudesta (kreik. kleronomia). Konkordanttinen menetelmä jakaa termin morfeemeiksi [LOT-APPROPRIATION], joka voitaisiin suomentaa esim. ”arpaosuus” tai ”alueosuus” ja joka viittaa tulevaan taivaalliseen ”perintö”osuuteen.

Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi – hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef. 1:13)

joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme (2. Kor. 1:22)

Kun Jeesus aikanaan sanoi opetuslapsilleen, että ”missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”, niin tämä tietenkin tapahtuu tänään ylösnousseen Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä. Vaikka uskovien psyko-fyysiset kokoontumiset tapahtuvat näkyvällä ja sosiaalisella tasolla, niin Hengen yhteys toimii aina Pään, ylösnousseen Kristuksen, kautta. Tämän voi kuvitella yo. kuvasta, josta näkyy, että kunkin jäsenen yhteys toimii ylösnousseen Kristuksen kautta Pyhän Hengen välityksellä, eikä suoraan uskovien välillä. Tässä kontekstissa Herra on myös uskoviensa keskellä ja rakentaa seurakuntaansa (hengellistä ruumistaan) paljastamalla jäsenilleen niitä viisauden ja tiedon aarteita, joita Kristukseen on (meitä varten) kätkettynä. Tästä (Hengen yhteyden) näkökulmasta voimme myös ymmärtää, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan:
jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. (1. Kor. 12:26)

Kristuksen hengellisen ruumis-organisaation kautta voimme ymmärtää sen, että sen jäsenet ovat hajautettuina ympäri maapalloa ja eri kansoihin. Ja koskapa elämme vielä uskossa emmekä näkemisessä, niin emme voi myöskään sormella osoittaen väittää, että Kristus on tuossa ryhmässä tai tässä ryhmässä.

Kristuksen hengellisen seurakuntamallin pohjalta voimme myös käsittää sen, minkä Paavali paljastaa meille (aiemmin vaiettuna) salaisuutena.

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (1. Kor. 15:51-52)
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; (1. Tess. 4:17)

Tässä puhutaan Kristuksessa kuolleiden ja vielä elossa olevien silmänräpäyksellisestä ylösnousemisesta ja poistempauksesta ylös maapallon pinnalta lähiavaruuteen Herraa vastaan. Kristus tulee siis fyysisesti (alkutekstissä puhutaan Hänen fyysisestä läsnäolostaan; kreik. parousia) lähiavaruuden alueelle, josta Hän ikään kuin vetäisee ruumiinsa ylös luokseen. Tässä ylösvetäisyssä transformoituu myös nykyinen hengellinen ja näkymätön seurakuntaruumis silmänräpäyksessä (kreik. atomos) fyysiseksi ja kuolemattomaksi Herran taivaalliseksi seurakuntaorganisaatioksi. Kristuksen hengellinen ruumis toimii tänään myös pidäkkeenä sille, että laittomuus ei pääse Maan päällä täyteen valtaansa. Kristuksen ruumiin poistuttua Maan päältä syntyy samalla tila antikristilliselle maailmanvallalle.

Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä (2. Tess. 2:7-8).

Minä en ainakaan omassa yksinkertaisuudessani osaa kuvitella muunlaista seurakuntamallia, kuin mikä meille kansojen apostolin kautta ylösnousseen Herran valtuuttamana on välitetty. Mielestäni vaati melkoista piittaamattomuutta mennä tämän yli ja korvata se toisenlaisilla seurakuntakäsityksillä!  Jumaluusoppineet ja kirkolliset vallan käyttäjät ovat ajan saatossa kehitelleet monenlaisia ”oikeita” oppijärjestelmiä ja palveluskaavoja. Yhteistä näille opinsuunnille ja seurakuntakäsityksille kuitenkin on aina se, että ne vaativat papillisen välimieskerroksen ihmisen ja Jumalan välille. Kristuksen kertakaikkinen uhri ei näytä riittävän hengelliseen uskonyhteyteen Taivaallisen Isän kanssa!

 

p.s.
Ymmärrän kyllä sen, että kulttuurisidonnaisuus osaltaan vaikuttaa kirkkolaitosten asemaan ja toimintaan yhteiskunnissa. Itsekin tulee niihin osallistuttua. Mutta tässä on mielestäni hyvä kuitenkin muistaa Paavalin ohjeistus.
Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita. (1. Kor. 6:12)

Print Friendly, PDF & Email

Usko, toivo ja rakkaus – nämä kolme

 

Mitä Paavali mahtoi tarkoittaa opettaessaan aikanaan korinttolaisia Jumalan armolahjoista? Mihin armolahjoja oikein tarvitaan? Miten ne ilmenevät? Voiko niitä luetteloida ja listata tiettyyn arvojärjestykseen? Keille ne oli tarkoitettu? Oliko osa niistä tuolloin tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja ja mitkä niistä jäivät pysyviksi: myös meidän aikaamme ja uskonelämäämme koskeviksi?

Mitä armolahjoilla oikein tarkoitetaan? Alkukielen sana armolahjalle on charisma, minkä Konkordanttinen menetelmä ilmoittaa morfeemeiksi purettuna [JOY-effect], riemukkaan armon vaikutusta tai Jumalan suosiollisuuden vaikutusta. Tämän vanhan kreikan sanan juuren muodostaa char, mikä osoittaa sen olevan vahvaa sukua armolle charis [JOY], ilolle chara [JOY] ja kiittämiselle eucharisteo [WELL-JOY].

Itse asiassa ”armolahja” näyttää tarkoittavan Jumalan armon, Hänen rakkautensa ja riemullisen suosiollisuutensa vaikutusta uskoviinsa. Sanana charisma esiintyy 16 kertaa Uudessa testamentissa, jossa Paavalin kirjeissä peräti 15 kertaa.

Armon vaikutukset näyttävät tapahtuvan hengellisen elämän alueella (Room. 1:11).
Ne näyttävät todentuvan ensin uskovien osalle, mutta myöhemmin – aikakausien täyttymyksessä – laajentuvan koskemaan kaikkia ihmisiä vanhurskauttavana (Kristuksessa kelvollisiksi julistavana) vaikutuksena (Room. 5:16-18).
Armon vaikutukset näyttävät myös moni-ilmeisiltä (1. Kor. 12:4).

Kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä Korinttolaisille, niin elettiin vuoden 53-54 aikoja. Seurakunnalla ei siis vielä tuolloin ollut kirjallista ilmoitusta ohjenuoranaan.  Kyseessä oli yksi apostolin varhaisimmista kirjeistä. Seurakunta oli tuolloin nuori (”sanan maitoa” juova) ja Jumalan Hengen ja armon vaikutukset esiintyivät monella tapaa uskovien kautta. Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyminen oli vielä edessäpäin; se koki täyttymyksensä vasta noin 10 vuotta myöhemmin Paavalin kirjoittaessa viimeiset opetuskirjeensä Rooman vankeudesta seurakunnille.

Siksipä noilla Korintolaisiskirjeen 14. luvussa luetelluilla armolahjoilla oli tuolloin paikkansa. Elettiin ns. Siirtymäkauden hallinnon aikaa /tästä tarkemmin/ , jolloin Pietarin julistama Ympärileikkauksen evankeliumi Israelille alkoi väistyä taka-alalle Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin murtautuessa samalla esiin ilosanomaksi kansoille. Armolahjat oli tarkoitettu seurakunnan rakentamiseksi. Armolahjat toteutuivat tuolloin puheiden kautta seurakunnan kokoontumisten yhteydessä sen rakentamiseksi. Kielillä puhumisen Paavali nimitti vähäisimmäksi armolahjaksi – vähäisimmäksi nimenomaan seurakunnan rakentamisen näkökulmasta – koska se toimi henkilökohtaisella (mutta tietenkin myös tarpeellisella) tasolla.

Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi (1. Kor. 14:26)

Tuollaiseen ”lihan kautta tapahtuvaan” julistukseen liittyi tietenkin kypsymättömyyttä ja epävarmuutta. Kypsymättömyyttä siinä mielessä, että ilmoitettavan tiedon sisältö oli vielä puutteellista: siitä puuttui myöhemmin ylösnousseen Herran Paavalille ilmestysten kautta antama loppuosuus. Tämä tuli ilmi vasta kun oli siirrytty nykyiselle Jumalan Armon hallintokaudella, jolloin Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui täyteen /tästä tarkemmin/.

Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor:13:9-10)
CLV 1Co 13:9 – 1Co 13:10
For out of an instalment are we knowing, and out of an instalment are we prophesying.
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

Paavali tarkoittaa tässä vajavaisuudella sitä, että seurakunnalle tiedon sanojen ja profetoinnin kautta tulevan ilmoituksen olleen tuolloin tilapäistä, osittaista ja sitä, että nämä (kuin muutkin luvussa mainitut armolahjat) tulevat vaikenemaan, kun kirjallinen ilmoitus tulee saavuttamaan täyteytensä. Tämän täyttymyksen, vielä korinttolaisiltakin tuolloin salatun Armon evankeliumin koko sisällön, hän sitten välittää meille noissa ns. vankeus- tai täyttymyskirjeissään.

jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, (Kol. 1:25-26)
CLV Col 1:25 – Col 1:26
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me iofor you, to complete the word of God
the secret •which |has been concealed~ from the eons and from the generations, yet now was made manifest to His •saints,

Puheiden kautta julistettavan tiedon epävarmuutta pyrittiin tuolloin kyllä minimoimaan Paavalin säätämällä ”laatujärjestelmällä”:
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. (1. Kor. 14:29-30)

Kun sitten Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui Paavalin viimeisten kirjeiden myötä täyteen, niin väliaikaiset (ns. Siirtymäkauden hallinnon kestävät) armolahjat lakkasivat toimimasta seurakunnan rakentamisessa:
Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor. 13:10)
(CLV) 1Co 13:10
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

ja siis nämä kolme – seurakunnalle (Kristuksen ruumiille) osoitetut hengelliset armolahjat – jäävät voimaan:

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus

Paavali tässä vielä korostaa, että nimenomaan näistä kolmesta armolahjasta on siis kysymys.

Se, että tämä apostolin ilmoitus ei koske jotain vielä tulevaa, ylösnousemuksen jälkeistä aikaa, kun on jo siirrytty uskosta näkemiseen, osoittaa tietenkin se, että edelleen uskoa tarvitaan ja että toivoa tarvitaan. Kyllä Paavali tässä selvästikin viittaa tulevaan ja täydentyvään ilmoitukseen; viittaa tulevaan uskossa vaeltamisen aikaan, jolloin me “vaellamme uskossa emmekä näkemisessä”.

Kristuksen sana meille löytyy tänään kirjoitettuna raamatusta ja sieltä Paavalin evankeliumin kautta. Tämä sana vaikuttaa meissä armolahjana Kristuksen uskoa.

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17).
(CLV) Ro 10:17
Consequently, •faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Siis tänään Kristuksen meille osoittama ilmoitus toimii uskon lähteenä.

Toivo (tai sanatarkemmin ”odotus”) on ”uskon veli” ja se osoittaa uskovalle sen tulevan osoitteen, johon hän on menossa. Tämä tulee meille tänään ainoastaan Paavalin evankeliumin ja Hengen lahjoittaman viisauden ja ilmestyksen kautta. Tämä toivohan on meillä eri kuin mitä Israelin kohdalle on luvattu.

anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut (Ef. 1:17)

Rakkaudessa, Jumalan armon vaikuttaman Kristuksen rakkauden tuntemisessa, saamme sisäisen ihmisemme puolesta kasvaa ja vahvistua Pyhän Hengen kautta. Rakkauden armonvaikuttavuus on armolahjoista suurin (1. Kor. 13:13). Tätä voimaa ja vahvistusta Paavalikin esimerkinomaisesti tahtoo meidän anovan.

Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. (Ef. 3:14-19)

Toki Jumala voi henkilökohtaisella tasolla ja elämän eri vaiheissa käyttää yksilöllisiäkin tapoja valittujaan kohtaan. Näin on itsenikin kohdalla aikoinaan ja useasti käynyt. Silloin nämä profetiat ovat kuitenkin henkilökohtaisia, mutta tarpeellisia ja liittyvät usein ns. hengelliseen alaikäisyyteen. Jumala kuitenkin armossaan ohjaa meitä totuuden sanansa ja Henkensä kautta kasvamaan uskossamme täysi-ikäisyyteen. Tälle täysi-ikäisyydelle on tunnusomaista se, että uskova ei ole enää sidottu erilaisiin opinsuuntiin, vaan voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omana itsenään ja sillä paikalla, jonka Jumalan Henki on hänen kohdalleen osoittanut (Ef. 4:11-15)!
Emmekö me tänään, kun kokoonnumme esim. raamattupiireissä tutkimaan Jumalan sanaa, tukeudu juuri siihen mikä meille on kirjoitettu, kun tiedämme sen olevan totta ja täydellistä (Kol. 1:25). Tämä sana toimii ikään kuin Pyhän Hengen työkaluna Kristuksen hengellisen ruumiin rakentamisessa. Usko, toivo ja rakkaus ovat puhtaasti hengellisiä armolahjoja, Jumalan armon, suosiollisuuden ja rakkauden vaikutuksia meissä Hänen Henkensä kautta.

Niin kuin Jumalan ilmoitus tämän päivän ihmiselle oli Paavalin lähetystyön alussa puutteellista, ”alamittaista” (kreik. mepios), niin se vähitellen täydentyi Paavalin viimeisiin kirjeisiin tultaessa ”täysimittaiseksi” (kreik. teleion). Sama koski myös Jumalan armolahjoja, Jumalan mielisuosion aikaansaamia vaikutuksia. Ilmoituksen täyttyessä myös ns. alkuseurakunnan rakentamiseksi annetut armolahjat saivat väistyä seurakunnan rakentamisessa ilmoituksen täyttyessä. Tänään Jumalan Henki vaikuttaa uskoa, toivoa ja rakkautta sen Armon evankeliumin kautta, joka meille on apostoli Paavalin kautta tiettäväksi tehty. Näistä Jumalan rakkaus asettuu kaiken yläpuolelle, kaiken peittäväksi (1. Kor. 13:7). Ja tämä Kristuksen rakkaus asettuu myös kaiken tietämisen yläpuolelle (Ef. 3:19)!

 

Print Friendly, PDF & Email

Usko tulee kuulemisesta, mutta ..

 

Usko (kreik. pistis) on aivan keskeinen raamatun käsite. Se näyttää olevan ikään kuin väline, jonka kautta voidaan olla yhteydessä Jumalaan. Kun kerran Jumala raamatun mukaan on Henki ja siten näkymätön, niin eikö uskon täydy siten liittyä jotenkin näkymättömään, ei havaittavaan. Se näyttää olevan vastakohta näkemiselle. Vaikuttaa siltä, että se on ihmisen hengen ja Jumalan Hengen yhteyttä. Raamattu puhuukin Jumalan Hengestä myös Uskon Henkenä. Ja uskonhan pitää kiinnittyä siihen, mikä on Kirjoitettu ja vielä tarkemmin mitä meille (kansojen ihmisille) on kirjoitettu. Itse ylösnoussut Herra valitsi tähän tehtävään Paavalin, jonka kautta Hän välitti meille aivan erityisen Ilmoituksen, sen evankeliumin, joka on voimassa tänään ja osoitettuna meille.

Mutta uskoa Kristukseen Jeesukseen ei näytä kuitenkaan esiintyvän maailmanlaajuisesti kovinkaan runsaasti. Kun vielä raamattu toteaa, että tätä Jumalan vaikuttamaa uskoa ei jaetakaan tänään kaikille:
usko ei ole joka miehen (2. Tess. 3.2), niin muun ihmiskunnan osalta pelastuksen vastaanotto täytyy tapahtua myöhemmin ja näkemisen kautta /tästä tarkemmin/. Jumala on viisaudessaan nähnyt ”saarnauttamansa ristin hullutuksen sanoman” kautta kuitenkin pelastaa ne, jotka uskovat ja tämä sana rististä meille tarjotaan Paavalin kirjeiden kautta.

Raamattu määrittelee uskon seuraavasti.

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1)
(CLV) Hb 11:1
Now faith is an assumption of what is being =expected~, a conviction concerning matters which are not being observed~;

Ensinnäkin usko on lujaa luottamista siihen, mitä ”toivotaan” tai tarkemmin mitä odotetaan (kreik. elpizo).
Usko pohjaa siis vankkaan odotukseen siitä, mitä Kirjoitukset ovat luvanneet uskovan osalle toteutuvaksi.
Usko on lujaa luottamista siihen, että tulevaisuudessa tämä kuolevaisuus saa pukeutua kuolemattomuuteen (1. Kor. 15:53).
Usko on vankkaa luottamusta siihen maapallon ulkopuolisiin (=taivaallisiin) siunauksiin ja tehtäviin, mitkä Paavalin evankeliumin kautta on meille (toisin kuin Israelille) luvattu (Ef. 1:3).
Usko kääntää silmänsä näkyvistä, lyhytkestoisista asioista ja kiinnittää katseensa tuleviin pitkäkestoisiin lupauksiin (2. Kor. 4:18).
Usko kykenee näkemään myös sen, miten Jumalan rakkaus tulee lopulta tavoittamaan kaikki ihmiset (Tiit. 2:10; Room. 5:18; 1. Kor. 15:22)!

Toiseksi usko ojentautuu tähän hetkeen. Se katsoo näkymättömiä.
Usko luottaa Jumalan näkymättömän todellisuuden läsnäoloon (Room. 1:20).
Usko tarkoittaa luottamista siihen, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Room. 8:28).
Usko pitää näkymätöntä ”maailmaa” yhtä todellisena ja läsnäolevana kuin mitä näkyväkin maailma on (Kol. 1:5).

Meillä suomalaisilla on tapana puhua ”uskoon tulemisesta”. Itsekin olen tätä ilmausta monesti käyttänyt ja sehän kuitenkin kertoo sen, että ihminen on saanut henkilökohtaisella tavalla – uskon kautta – oppia tuntemaan Jumalan. Sitten puhutaan myös ”uskon ratkaisusta”, jolla viitataan henkilökohtaiseen tahdonratkaisuun ottaa Kristus vastaan pelastajanaan. Nämä ovat mielestäni ymmärrettäviä, inhimillisiä tapoja sanoittaa kokemuksia, joissa ihminen on voinut astua Jumalan todellisuuden ”maailmaan”.

Mutta uskopa onkin lopulta Jumalan teko. Se lähtee Jumalasta ja perustuu Jumalan kauan sitten tekemään armovalintaan (2. Tim. 1:9).

Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. (Joh. 6:29)

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Siispä uskovalla ei voi olla mitään syytä ylpeilyyn eikä myös mitään syytä käytöksellään ”vaatia” muita uskomaan – vaan päinvastoin kiitollisuuteen. Kun uskova lankeaa pois armosta, niin hän itse asiassa lakkaa luottamasta Herraan ja ”missaa” tässä kohdin uskon. Uskova alkaa rakentamaan pelastustaan tuolloin oman itsensä varaan! Hän syyllistyy loukkauksen syntiin Jumalaa kohtaan (Joh. 16:9) /tästä tarkemmin/.

Ihminen ei siis voi itse hankkia omilla teollaan ja ponnisteluillaan itselleen pelastavaa uskoa. Se annetaan hänelle Pyhän Hengen kautta lahjana.

Mutta – saatuaan uskon lahjan – hän voi itse vaikuttaa siihen, miten hän voi uskossaan kasvaa ja vahvistua. Seuraavat Kol. 2:7 ja 2: Kor. 10:15 kohdat esittävät alkukielessä teonsanat ns. middle -pääluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että uskossa kasvaminen tapahtuu yhteisvaikutuksessa Kristuksen ja Hänen ruumiinsa jäsenen välillä. Tämä on sama asia kuin pyhitys. Tämä on Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyteen kasvamista ja vielä siitäkin eteen päin. Tämä on hengellistä juurtumista Kristukseen.

vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:7)
(CLV) Col 2:7
having been rooted~ and being built~ up in Him, and being confirmed~ in the faith according as you were taught, superabounding in it iwith thanksgiving.

mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne (2. Kor. 10:15)
(CLV) 2Co 10:15
not boasting~ io •immeasurably in others’ toils, yet having the expectation, your faith growing~, to be magnified among you io superabundantly, according to our •range,

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)
(CLV) Ro 10:17
Consequently, faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Näin apostoli taas määrittää mielestäni hyvin ”uskoon tulon” ja siinä kasvamisen.
Lopulta ei olekaan kysymys siitä, että ihminen ”tulee uskoon” (itse asiassa tätä sanaparia ei löydy ollenkaan alkutekstistä) vaan, että usko tulee ihmiseen. Pelastava usko tulee siis ihmisen ulkopuolelta.
Usko tulee ylösnousseelta Herralta. Siksipä Paavalin evankeliumissa monissa kohdin puhutaankin Kristuksen uskosta (Room. 3:26; Gal. 2:16; Fil. 3:9).
Usko tulee Kristuksen sanan kuulemisen kautta. Tarkemmin usko tulee edellä Kristuksen puheen, Kristuksen ilmoituksen kautta. Alkutekstistä löytyy tässä termin ”sanan” kautta ilmaisu rhema, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi [GUSH-effect]. Tämä ilmaisee mielestäni myös kristityn kasvamisen tapaa, joka toteutuu ”annoksittain” Kristuksen sisäisen puheen vaikuttamana Pyhässä Hengessä.

Paavali tarkoittaa Kristuksen sanalla tai puheella nimenomaan sitä evankeliumia, jonka ylösnoussut Herra on hänelle ilmoittanut meille välitettäväksi. Yleisistä käännöksistä tämä on usein jätetty pois (ikään kuin olisi vain yksi yleinen, ”pötköytetty” evankeliumi), mutta alkuteksti puhuu monissa kohdin määrätyssä muodossa tästä tai siitä evankeliumista, jonka julistajaksi Paavali on asetettu. Esimerkiksi

pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta, (Fil. 1:27)
(CLV) Php 1:27

that you are standing firm in one spirit, one soul, competing together in the faith of the evangel,

”Kuuleminen” tarkoittaa tietenkin sisäistä kuulemista, Kirjoitusten kuulemista Hengen ilmoituksen ja vahvistuksen kautta (Apt. 17:11). Kyse on Jumalan opetuksesta (Joh. 6:45). Kyse on Jumalan armon tuntemisesta totuuden sanan kautta (Kol. 1:6).

Usko on osapuolten välistä luottamusta, niin myös luottamusta Jumalan ja ihmisen välillä. Ihmisen usko voi tarttua Kristuksen tarjoamaan uskoon ja alkaa vahvistua siinä vuorovaikutteisella tavalla. Kun Jumalan luottamus ihmistä kohtaan kasvaa niin samalla myös ihmisen luottamus Jumalaan vahvistuu. Raamattu puhuu meille, miten ihmisen epäuskoinen luottamus voi kasvaa ja vahvistua Jumalan yhteydessä.

Jumalan lupausta hän (Aabraham) ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle (Room. 4:20)

Ihmisen oma usko (tai uskottelu) on kuitenkin lopulta heikkoa ja epävarmuuteen perustuvaa. Niin se näytti olleen myös itse Aabrahamilla, jota myös uskon isäksi mainitaan. Inhimillisen uskomus katsoo toivoon, johon kuitenkin aina liittyy subjektiivisuutta ja epävarmuutta. Kristuksen usko on raamatun mukaan varmaa ja lujaa luottamusta siihen, mitä Jumala on luvannut niin, että siihen liittyy (epävarman toivon) sijasta luottavainen odotus – kuten Aabrahamilla oli. Tämän Hän vahvistaa meille tänään armon ja totuuden sanallaan Uskon Hengen kautta. Tämä Jumalan lahjoittama usko ja sen vahvistuminen tulee Hänen totuuden sanastaan: siitä voimassa olevasta Armon evankeliumista, joka apostoli Paavalin kautta on meille osoitettu. Tämä usko on myös yksi niistä kolmesta armolahjasta (armon vaikutuksesta), jotka ovat jääneet (pysyneet) voimassaolevina vaikuttajina nykyisen seurakunnan rakentamisessa (1. Kor. 13:13; Ef. 4:12).

 

Print Friendly, PDF & Email

Ota yhteyttä