uusi ihminen vs. vanha ihminen

 

Mitä Paavali oikein mahtaa tarkoittaa, kun hän puhuu ja opettaa kahdesta eri ihmisestä tai oikeastaan kahdesta eri ihmissuvun edustuksesta? Tällainen opetushan puuttuu tyystin Vanhan testamentin puolelta ja myös Uuden testamentin ei-paavalillisesta osuudesta. Uuden ihmisen ja uuden luomuksen ilmaukset tuodaan meille tiedoksi nimenomaan apostolin nykyisen Armon hallintokaudella ja hallintokaudelle kirjoittamissaan opetuskirjeissä: Efesolaiskirjeessä ja Kolossalaiskirjeessä.

Mihin tällaisen uuden totuuden voimassaolo sitten perustuu?

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Näkökulma on koko ihmiskunnan kattava niin kuin vaikutuksetkin. Kyse on uudesta, täydentävästä ja aina täyttymykseen saakka ulottuvasta ilmestyksestä, jonka ylösnoussut Herra Paavalille paljasti edelleen meille välitettäväksi.
Miksi tätä – uuden ihmisen tai uuden ihmiskunnan – todellisuutta ei tänään juuri lainkaan pidetä esillä valtakirkkojen ja valtasuuntien opetuksissa? Koskapa niiden opetukset keskittyvät Ympärileikkauksen evankeliumin ja sen ympärille rakennettujen tunnustusten ja traditioiden opetuksiin.

Sana rististä lähtee kuitenkin aivan muusta tosiasiasta: synti on viety ristille. Synnistä on maksettu koko hinta Kristuksen uhrin kautta. Ja tämä tosiasia mahdollistaa sen, että ihminen (joka tämän uskoo) voi alkaa elää uuden ihmisen elämää Kristuksessa Jeesuksessa.

Tämä ilmaisu ”uusi ihminen” (kreik. kainon anthropon) tai ”uusi luomus” (kreik. kaine ktisis) esiintyy UT:ssa 5 kertaa – ja kaikki siis ainoastaan Paavalilla. Tästä voidaan siten päätellä, että nämä ilmaisut kuuluvat niiden tervehdyttävien (nykyistä armotalouskautta koskevien) opetusten joukkoon, joihin Kansojen apostoli kehottaa meitä kiinnittämään huomiota:
Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (2. Tim. 1.13)

(CLV) 2Ti 1:13
Have a pattern of |sound words, which you hear from me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

Mutta kun Paavali tänään opettaa meitä:

8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
9 Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
10 ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan
. (Kol. 3:8-10)

CLV Col 3:8 – Col 3:10
8  Yet now you also be putting~ away all these: anger, fury, malice, calumny, obscenity out of your mouth.
Do not |lie~ to one another, stripping~ off the old humanity together with its practices,
10  and
putting~ on the young, which is being renewed~ into recognition, to accord with the Image of the One Who creates it,

niin hän puhuukin meille uuden ihmisen näkökulmasta. Apostoli tahtoo meidän näkevän itsemme Kristuksessa ja siten myös tarkastelevan itseämme ja ympäristöämme Kristuksesta – uuden ihmiskunnan ensimmäisestä edustajasta – käsin. Eikä jäävän vanhan ihmisemme ”osastolle” syntejämme ja syntisyyttämme vaikertamaan.

Jakeessa 9 Paavali toteaa sen, että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu (Gal. 2:19). Tämä on totta tänään Kristuksessa, koska Hänessä (Hänen kuolemassaan) omistamme myös oman, vanhan ihmisemme kuoleman. Elämän Hengen lainalaisuus vahvistaa uskovassa tämän: me olemme tänään (ja joka hetki) täysin pelastetut Kristuksessa henkemme ja mielemme alueilla (Room. 8:2), näin koska Kristuksen Henki on yhtynyt meidän henkeemme. Ja näin saamme uskossa vastaanottaa (periä) kaikki Kristuksen hankkimat siunaukset omiksemme. Ainoa vielä toteutumaton lupaus tässä Jumalan lahjoittamassa pelastusketjussa on nykyisen kuoleman alaisen ruumiimme lunastus: se tapahtuu sitten tulevassa ylösnousemuksessa /tästä tarkemmin /.

Jakeessa 8 Paavali opettaa meitä sitten siitä, miten meidän tulee käyttäytyä, jotta Kristuksen ja uuden ihmisen elämän kasvu voisi uskovassa mennä eteenpäin. Apostoli kehottaa meitä ensin riisuuntumaan eli panemaan pois elämästämme sellaisia tottumuksia, jotka kuuluvat vanhalle ihmiselle, eivätkä vastaa uuden ihmisen käytöksen standardeja. Tämä kestää koko ihmisen elämän ajan ja tekee tilaa ja valmistaa kasvua Kristuksen mielen mukaiselle elämälle (uuden luomuksen Kristuksessa elämän kasvulle). ”Panna pois” ja ”putting away” teonsanojen takana on alkukielen apothesthe, joka esiintyy ns. middle-pääluokassa ja tarkoittaa ”pois laittamista” ja tässä ”Kristuksen kuolemaan laittamista”. Siis kaikkien mieleemme nousevien vihan, pahuuden, herjauksen ja häpeällisen puheen päättäväistä poislaittamista sinne minne ne kuuluvatkin: Kristuksen ristille. Tämän jakeen kehote kohdistuu nimenomaan meidän tietoisen mielemme alueelle /tästä tarkemmin /, alueelle, jossa voimme ajatella, tuntea ja tehdä valintoja hyvän ja pahan välillä.

Jakeen 10 totuus tuo esiin taas sen uskovan ihmisen todellisuuden, että hän on Kristuksessa pukeutunut uuteen luomukseen, uuden ihmissuvun edustukseen. Tämä uusi ihminen on nuori ja siten uudistumiskykyinen koko ihmisen eliniän ajan. Sen uudistuminen tapahtuu sitä mukaa kun ihminen antaa sille tilaa, mielensä valintojensa kautta: antaa tilaa, jotta Jumala voisi hänessä luoda uutta ihmistä ja sen tietoisuutta Kristuksen Hengen kuvantamisen (muuntamisen) kautta. Näin Jumalan voima saa kasvaa täydelliseksi heikkouksissamme (2. Kor. 12:9). Ja tässäkin – uuden ihmisen pukeutumisen asiassa – voimme apostolin opetuksen mukaan olla myötävaikuttamassa (Paavali jatkaa):

12. Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13. kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side
. (Kol. 3:12-14)

CLV Col 3:12 – Col 3:14
12  Put~ on, then, as God’s chosen ones, holy and °beloved~, pitiful compassions, kindness, humility, meekness, patience,
13  bearing~ with one another and dealing graciously~ among yourselves, if anyone should be having a complaint against any. According as the Lord also deals graciously~ with you, thus also you.
14  Now over all these put on love, which is the tie of maturity.

Saamme kiittäen rukouksessa ja mielemme alueella vastaanottaa omaan elämäämme Kristuksen elämää. Saamme ottaa vastaan vanhan ihmisen heikkouksiemme tilalle Kristukselta Hänen Henkensä kuvantamisen kautta Hänen sydämellistä armahtavaisuuttaan, Hänen ystävällisyyttään, Hänen nöyryyttään, Hänen sävyisyyttään ja Hänen pitkämielisyyttään. Ja taas tässä opetuksen kehotteessa löytyy käännössanojen ”pukeutukaa” ja ”put on” takaa kreikan middle-pääluokan endustasthe -verbi, mikä siis kertoo tämän uuden ihmisen pukeutumisen yhteistoiminnasta: että se tapahtuu ”yhteistyössä” meidän ja Kristuksen Hengen kanssa. 

Vanha ihmisemme, ”liha ja veri”, joka meillä kaikilla Aadamin perintönä on, on saanut Jumalalta täyden kuolemantuomion Kristuksen ristinuhrissa. Tätä kuoleman alaista kehoa me kannamme kuitenkin nykyisessä elämässämme aina sen kuolemaan asti. Jumalan armon toiminta, Hänen aktiivinen suosionosoituksensa, Kristuksessa, kätkee uskovaa kuolevan ruumiimme vaikutuksilta /tästä tarkemmin /. Ja tässä voimme olla yhteisvaikuttamassa ja palvelemassa Häntä mielemme alueella, lihan ruumis meissä palvelee vielä synnin lakia:

  1. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
  2. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. (Room. 7:24-25)

CLV Ro 7:24 – Ro 7:25
24  A wretched hman am I! What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!
25  I |thank •God, through Jesus Christ, our •Lord. Consequently, then, I/ smyself, with the mind, indeed, am slaving for God’s law, yet with the flesh for Sin’s law.

Riisumisen me koemme usein kärsimyksenä. Mutta tällaisessa – vanhan ihmisen piirteiden – poisriisumisessa on kyse pohjimmiltaan ”Kristuksen tähden” kärsimisestä; on kyse Jumalan lapsen kasvamisesta sellaiseksi uudeksi ihmiseksi, joksi Jumala on hänet rakkaudessaan tarkoittanut; on kyse Jumalan armon mukaisesta valmennuksesta, jossa meitä itse kutakin lujitetaan sille paikalle, mihin meidät on Kristuksen ruumiissa säädetty (Tiit. 2:11-12)

Vanhan ihmisen käytäntöjen pois-riisuminen aiheuttaa meissä kärsimystä: joudumme tekemään sitä sekä mielen alueella että myös ”kantapään kautta”. Pelkkä uuteen pukeutuminen ei vaan riitä.
Mutta tämä on se Tie, Reitti, jonka Jumala on meille Kristuksessa valmistanut: Tie Todelliseen Elämään (Joh. 14:6).

Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. (2. Kor. 5:4-5)

 

 

 

mutta kun meitä tuomitaan

 

Mitä Paavali mahtaa tässä oikein tarkoittaa? Meitäkö, jotka uskomme, tuomitaan? Eikö tuomiot odota vain ns. ulkopuolella olevia? Eikö tuomiot koske ainoastaan niitä, jotka eivät usko?
Eikö tämä ole vastakkaista kristillisten valtasuuntien viestille, että tuomitseminen kohdistuu uskomattomia ihmisiä kohtaan? Eikö ”viimeisellä tuomiolla” anneta lopullinen isku kaikkea jumalattomuutta vastaan?

Kyllä kansojen apostoli näyttää tässä kuitenkin selkeästi opettavan, että emme mekään – jotka uskomme – selviä ilman tuomioita. Mitähän hän tässä mahtaa oikein tarkoittaa? Minkä kaltaisista ”tuomioista” mahtaa oikein olla kyse? Mitä tuomiolla yleensäkin raamatussa tarkoitetaan?

Jae on tässä.

mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

(CLV) 1Co 11:32
Yet, being judged~, we are being disciplined~ by the Lord, that we may not be |condemned tgwith the world.

Ensinnäkin tästä Paavalin opetuksesta on pääteltävissä se, että eivät uskovatkaan selviä ilman ”tuomiota”.  Paavali ei sano tässä, että ”jos meitä tuomitaan”, vaan ”kun meitä tuomitaan”. Tällä hän viittaa siihen, että tämä on jokaisen Jumalan lapsen osa.

Seuraavaksi jakeesta on pääteltävissä, että uskovan kohdalla ”tuomiot” ovat ”kurituksen” luonteisia.

Sitten jae opettaa, että koska näin on, niin meidät – jotka uskomme – vapautetaan tulevasta, koko maailmaa koskevasta, ”tuomiosta”.

Alkuteksti ei tunne lainkaan ilmaisuja ”kadotustuomio” tai ”tuomita kadotukseen”, samoin kuin se ei missään kohdin opeta paikasta tai tilasta nimeltä ”ikuinen Kadotus” /tästä tarkemmin/.
Käännös ”tuomita kadotukseen” on harhaanjohtava, tyly ja valheellinen ja antaa selvästi ymmärtää, että vain ne, jotka uskovat saavat pelastuksen ja että kaikille lopuille ihmisille ”jää Musta Pekka käteen”. Tällaisen harhaisen mielikuvan esillä pitäminen luo kuvaa heikosta Jumalasta, jolta suuri Saatana lopulta riistää miltei koko saaliin!

Käännössanan ”tuomitaan” tai ”being judget” takaa löytyy vanhan kreikan krinomenoi. Verbi on tässä ns. middle-pääluokassa (medium) ja tarkoittaa sitä, että myös ”tuomittava” osallistuu oman ”tuomionsa” toteutukseen, ovat siinä suhtautumisellaan mukana. Käännössana ”tuomita” taas sisältää nykykielessä ja merkityksessä negatiivisen näkökulman ja sisällön, mielipiteen jostain yksipuolisesta rankaisemisesta. Parempi käännös tässä on mielestäni nykykielen ilmaisu ”arvioiden ohjata oikeaan”. Jumalan lapsina Hän armonsa periaatteiden mukaisesti valmentaa ja ohjaa meitä uuden ihmisemme mukaiseen käyttäytymiseen (Tiit. 2:12). Tässä Isä Jumala käyttää usein ohjaavaa testaamistaan, jonka me ihmiset koemme monesti erilaisina kiusauksina ja kärsimyksinä.

Käännöstermin ”kuritusta” tai ”disciplined” takaa löytyy taas alkutekstin paideuometh. Tämäkin teonsana on middle-luokassa ja tarkoittaa ”valmentamista” /tästä tarkemmin/. Eli tässä Paavali opettaa, että Jumalan arvioidessa meitä sallimiensa kärsimystemme kautta, niin kyse on valmennuksesta: valmentautumisesta ja fokusoimisesta elämään enemmän uuden ihmisemme mielen mukaisesti. Tässä siis Isä Jumala toimii – armonsa periaatteen mukaisesti – valmentajana ja me Hänen lapsensa valmennettavina.

Sitten em. jakeen kolmanteen kohtaan, jossa puhutaan ”kadotukseen tuomitsemisesta”.
Alkukielessä käännössanojen ”kadostustuomio” ja ”condemnation” takaa löytyy inspiroidun alkutekstin katakrima [Strong 2631]. Konkordanttinen menetelmä purkaa tämän nominin verbi-muodon morfeemeiksi DOWN-JUDGE ja selitteeksi ”tuomita vastakkaisesti”.
Zodhiateksen ”The Complete WORD STUDY DICTIONARY” (TCWSD) antaa myös verbille katakrino selityksen: ”tuomita vastakkaisesti, mikä tarkoittaa osoittaa yhden hyvän käytöksen kautta toiset kaltaiset syyllisiksi”.

Katakrimaa voidaan näin ollen pitää vertaistuomiona, johon täydelliselle vertaisella (tässä Ihmisen Pojalla) on oikeus toteuttaa oikeudenkäynti toisia ”vastakkaisia”, ”epätäydellisiä” ihmisiä kohtaan.
Eli vastakkaisuus tässä löytyy akselilta “synnitön – syntiset”. Kysymys on Ihmisen Pojan johtamasta oikeudenkäsittelystä uskomattomia ihmisiä kohtaan /artikkelit ylösnousemuksista/. Ja tämän tuomion tavan myös Jeesus vahvisti aikanaan puhuessaan itsestään: ”Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.” (Joh. 5:27)

Mutta voimmeko ja miten sitten itse vaikuttaa siihen, että meitä ei tarvitsisi Jumalan puolelta niin usein kurittaa? Tämä selviää edellisestä em. kohdan johdantojakeesta. Kyse on viime kädessä oppimisesta. Kyse on lopulta kasvamisesta ”Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden määrään” (Ef. 4:13). Kyse on koko elin-iän kestävästä juurtumisesta (sitoutumista) Häneen, joka on Pää (Ef. 4:15).

Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi; (1. Kor. 11:31)

(CLV) 1Co 11:31
For if we adjudicated ourselves, we would not be judged~.

Kyse näyttää liittyvän itsetutkiskeluun. Jakeen mukaan vaikuttaa siltä, että juuri itsearvioinnin kautta voimme osallistua (oppimalla) siihen, ettei Isän Jumalan tarvitsisi ”ulkoa päin” puuttua meidän kasvatukseemme. Vaikka jae 32 sitten totuuden mukaisesti toteaakin, että ”kun meitä kuritetaan”. Eli oppimisen ja kantapään kautta näyttää tämä Jumalan lapsen kasvaminenkin etenevän. Onneksi tuo Isä on Rakkaus. Onneksi tuo Isä on kaikkitietävä. Onneksi tuo Isä on kaikkivaltias. Hänen lapsenaan saamme Kristuksessa turvallisesti kasvaa sellaisiksi uusiksi ihmisiksi, joiksi Hän on meidät tarkoittanut!

Käännössanojen ”tutkisimme” ja ”we adjudicated” takaa löytyy vanhan kreikan diakrino. Konkordanttinen menetelmä purkaa verbin morfeemeiksi THROUGH-JUDGE eli jotenkin lävitse-arvioida.  TCWSD selittää sanan tarkoittavan mm. ”erottautua itsestään” tai ”tarkastella itseään ulkopuolelta”.

Ajattelen tämän tarkoittavan ihmisen itsetarkkailua tai itsetutkiskelua. Uskovan ihmisen kohdalla ajattelen tämän tarkoittavan ihmisen katsovan tilaansa ja käyttäytymistään uudesta ihmisestä käsin. Ikään kuin arviointia itsensä lävitseen vanhaa ihmistä kohti, Egoaan kohti. Erottautumista oman vanhan minänsä ulkopuolelle tarkastelemaan käyttäytymistään Kristuksesta käsin. Tunnistamaan ja samalla tiedostamaan heikkouksiansa – jopa kerskaamaan niistä – ja samalla ottamaan vastaan Kristuksen voimaa näihin heikkouksiin (so. täyttymään Pyhällä Hengellä).

Kaikki tämä – uuden ihmisen kasvu ja vanhan ihmisen väheneminen – tapahtuu Kansojen apostolin mukaan ihmisen mielen kautta. Tiedostamisen kautta. Ei tuntemusten kautta, koska nehän eivät vaadi uskoa: luottamusta lupauksiin Kristuksessa Jeesuksessa.

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:2)

(CLV) Ro 12:2
and not to be |configured~ to this •eon, but to be |transformed~ by the renewing of your mind, iofor you •to be testing awhat is the will of •God, •good and well pleasing and perfect.

 

Vaikka kirkkolaitokset ja muut kristilliset valtasuuntaukset ovat pitäneet (ja edelleen pitävät) ihmisiä pelossa ja hämmennyksessä tuomioiden tai ”viimeisen tuomion” suhteen, niin kaikki Jumalan tuomiot ovat kuitenkin Kirjoitusten mukaan oikeudenmukaisia ja kaikki Hänen tuomionsa käydään Hänen rakkaudestaan käsin. Uskovat elävät koko ajan tämän Jumalan ohjaavan ”tuomion” alla. Uskovat kokevat sen jo eläessään, sillä ”meidän ei ole suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä” (Fil. 1:29). Juuri salliessaan kärsimyksiä lapsilleen, ne Hän tekee kaikki huolenpitonsa ja rakkautensa sisällä. Ja kaikki nämä kärsimykset tapahtuvat Kristuksen tähden: jotta Kristus saisi enemmän muotoa omissaan. Uskomattomat ihmiset ovat osattomia tällaisista ”Kristuksen tähden” -kärsimyksistä, koska niiden kautta meitä valmistellaan sellaisiksi Kristuksen ruumiin jäseniksi, miksi Jumala on ylitsevuotavassa suosiollisuudessaan ja rakkaudessaan meidät säätänyt (2. Kor. 5:4-7). Maailman ihmisten oikeudenkäsittely tapahtuu sitten myöhemmin Ihmisen Pojan kautta.

 

 

Maanpäälliset lupaukset Israelille

 

Raamatussa on useita kohtia, jotka sisältävät lupauksia Israelille. Vanhassa testamentissa on paljon vielä toteutumattomia lupauksia Israelille. Jumalan lupaukset valitulle kansalleen odottavat edelleen aikaansa. Lupaukset valitulle kansalle eivät kuitenkaan liity nykyiseen maailmanaikaan. Lupaukset Israelin maanpäällisille lupauksille liittyvät tuleviin maailmankausiin (kreik. aion): tulevaan tuhatvuotiseen maailmanaikaan ja sitä seuraavaan (uuden Maan) aikaan.

Jumalan lupaukset valitsemaansa kansaa kohtaan sisältävät kansallisen näkökulman. Jumalan lupaukset valitsemaansa kansaa kohtaan asettavat sen erityisasemaan maailman muihin kansoihin nähden. Jumalan lupaukset valitsemaansa kansaa kohtaan ovat aina maanpäällisiä: ensin nykyisen Maa-planeetan päälle sijoittuvia ja sitten myöhemmin uuden Maan päälle sijoittuvia.

Toisin kuin meille annetut Maa-planeetan ulkopuoliset, taivaalliset lupaukset, raamatun sisältämät lupaukset Israelille kohdistuvat Maan päälle ja sen kansojen keskuuteen. Seuraavassa joitain Vanhan testamentin – Israelia koskevia – lupauksia, jotka eivät siis vielä ole toteutuneet, mutta ne odottavat Jumalan suunnitelmien mukaista vääjäämätöntä toteutumistaan.

Jumala lupasi jo Daavidille tulevan maailmanajan kestävän (ei ”ikuisen”) Kuningaskunnan.
Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti.” (2. Sam. 7:16).
(CLV)  and stedfast [is] your house and your kingdom unto the eon before you, your throne is established unto the eon.

Samoin Danielin kautta vahvistettiin tämä tuleva lupaus Israelin kansalle.
Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.” (Dan. 7:27)
(CLV)  And the kingdom and the jurisdiction and the majesty of the kingdom under the entire heavens will be granted to the people of the saints of the supremacies. Their kingdom is an eonian kingdom, and all other authorities shall serve and hearken to them.”

Samoin Danielille näytettiin, miten tuo Israelille luvattu maanpäällinen Kuningaskunnan lupaus toteutuu heidän Messiaansa saapuessa Maan päälle.
Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä. (Dan. 7:13-14)
(CLV) Perceiving am I in the visions of the night, and behold, on the clouds of the heavens, One as a son of a mortal is arriving: Unto the Transferrer of Days He reaches, and they bring Him near before Him;” to Him is granted jurisdiction and esteem and a kingdom, and all the peoples and leagues and language-groups shall serve Him; His jurisdiction, as an eonian jurisdiction, will not pass away, and His kingdom shall not be confined.”

Edellä puhutaan siis taas maailmanajallisesta vallasta ja kuningaskunnasta, jolla ei ole rajoja.

Jeremia kirjoittaa, miten tuona tulevana lupauksen aikakautena (tuhatvuotisena maailmanaikana) tulee Jerusalem (”Siionin vuori”) fokusoitumaan kaikkien maailman kansojen kokoontumispaikaksi.
Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa. (Jer. 3:17)

(CLV)  At that time they cry to Jerusalem, `O throne of Yahweh,’ And gathered unto her has been all the nations, For the name of Yahweh, to Jerusalem, Nor do they go any more after the stubbornness of their evil heart.”

Myös Psalmien kirja mainitsee tästä: miten Jumala tulee asettamaan Kuninkaansa Jerusalemiin.
“Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni”. (Ps. 2:6)

CLV) I will pour a libation on My King, On Zion, My holy mountain.

Tässä viitataan tulevaan aikaan, ei menneeseen.

Lähettiläs (”enkeli”) ilmoitti Marialle, että hänen pojalleen, Jeesukselle,  on säädetty tulevien maailmankausien kestävä kuninkuus: Hänen esi-isälleen Daavidille luvattu valtaistuin.
Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.” (Luuk. 1:32-33)

CLV Lk 1:32 – Lk 1:33
32  He/ shall be great, and Son of the Most High shall He be |called. And the Lord •God shall be giving Him the throne of David, His •father,
33  and He shall |reign onover the house of Jacob for the eons. And of His •kingdom there shall be not consummation.”

Israelin pyhille luvattu ensimmäinen ylösnousemus /tästä tarkemmin/ toteutuu seuraavan, tuhatvuotisen  maailmanajan murtautuessa esiin.

Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. (Ilm. 20:4-6)

Tulevana maailmanaikana toteutetaan myös globaali aseistariisunta, jota nykyisenä pahana maailmankautena (Gal. 1:4) ei ihminen ole saanut aikaiseksi. Rauhan tila saadaan viimein aikaan, Rauhan Ruhtinas ottaa maailmanvallan.

Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. (Jes. 2:4)

Kristus hallitsee oikeudenmukaisuudella koko tulevan tuhatvuotisen, pysyvän rauhan maailmanajan, minkä jälkeen luodaan uudet taivaat ja uusi Maa. Tuolloin ei enää myöskään aurinkoa ja kuuta tarvita (ilm. 21:23).

Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole. (Ps. 72:7)

Missään edellisessä jakeessa ei alkuteksti käytä ajattomuutta tai loputtomuutta ilmaisevaa termiä, vaan ”iankaikkinen” -käännössanan takaa löytyvät joko hepren olam tai kreikan aion, jotka molemmat tarkoittavat pitkää – mutta rajattua – maailmankautta. Eikä myöskään em. käännöskohta  ”ei pidä loppua oleman” tarkoita ajallista loputtomuutta, vaan viittaa Kristuksen rajattomaan valtaan (vrt. Matt. 28:18; 1. Kor. 15:28).

 

Kristilliset kirkot ovat teologioissaan vesittäneet nämä Jumalan valitsemalle kansalleen antamat lupaukset kuvaannollisiksi puheiksi. Kreikkalainen ajattomuuden mytologia on antanut välineitä häivyttää aika ja sen peräkkäisyys – aikasarjat – käännöksistä ja yleisistä opetuksista. Samalla on vaikeutettu Jumalan suuren suunnitelman tunnistamista raamatusta /tästä tarkemmin/ . Jos raamatussa ei ole tunnistettavissa aikasarjaisuutta ja tapahtuminen peräkkäisyyttä (eikä siis mennyttä ja tulevaa), niin vaikea sieltä on hahmottaa myös mitään toteutuksen alla olevaa suunnitelmaakaan. Samalla kun Jumalan suuri suunnitelma häivytetään erilaisten ajattomuuden mytologioiden taakse, niin samalla voidaan myös hylätä raamatun tulevat ennustukset. Voidaan hylätä tulevat – vielä toteutumattomat lupaukset – koska ne tulkitaan pelkäksi kuvakieleksi. Samalla voidaan hylätä Israelille kuuluvat kansalliset lupaukset ja korvata ne nykyisten kristillisten kirkollisten instituutioiden valtaopeilla. Mutta tämä ei tee tyhjäksi sitä, mitä on alun perin kirjoitettu. Tämänkaltainen Kirjoitusten määrätietoinen vääristely ei tee tyhjäksi niihin kirjoitettuja jumalallisia totuuksia.

Samalla kun kirkolliset instituutiot ovat omineet eli korvanneet itsensä ”hengellisenä Israelina”, niin samalla ne opetuksissaan ovat hylänneet Jumalan tahdon ja suunnitelman mukaisen Israelin kansallisen erityisvalinnan ja -aseman. Tämä on johtanut myös siihen, että Ympärileikkauksen evankeliumi on tullut niille ”pyhäksi” eli ykkös-evankeliumiksi, jota säännöllisesti pidetään esillä. Kristillisten valtasuuntien betonoimat uskomusjärjestelmät hakevat eri raamatun kohdista itselleen aineksensa ”oikeaan” oppiinsa. Nämä opit muodostavat ytimen myös niiden liiketoiminta-ajatuksiin; ja nämä opit ovat oikeita, koska niihin on löydetty kohtia raamatusta: ovat “raamatun mukaisia”. Nämä opit pitävät sisällään erilaisia jumalisilta näyttäviä tapoja ja toimintamenoja, jotka antavat niille näkyvän, uskonnollisen leiman ulkopuolella olevia kohtaan. Kristilliset valtasuunnat ovat koko historiansa ajan – ja edelleenkin – suuren ja kaikkitietävän Egonsa vankeja. Nämä suunnat tunnistaa myös siitä, että ne opettavat ”evankeliumiaan” aikuisille ihmisille niin kuin lukutaidottomille pyhäkoululapsille. Ihmisen omalle ymmärrykselle ei anneta sitä arvoa ja kunnioitusta kuin mitä sille pitäisi antaa. Ihmisiä ei kehoteta mitenkään ottamaan itse selvää siitä, mitä on kirjoitettu – ei. Pikemminkin päinvastoin.

Tämä kaikki on luonnollisesti johtanut myös siihen, että Ympärileikkaamattomuuden evankeliumia (Paavalin evankeliumia)  /tästä tarkemmin/ ei kyetä selkeästi ja johdonmukaisesti opettamaan. Lähdetään ns. evankeliumikertomuksista meille erotettuna, pyhänä ilosanomana ja otetaan sitten sen rinnalle jotain Paavalin opetuksesta. Mutta tällainen johtaa väistämättä jatkuvaan hämmennykseen ja epävarmuuteen uskonelämässä.

Tämän päivän evankeliumi kutsuu kuitenkin itsessään heikkoa ihmistä turvautumaan yksin Kristukseen ja siihen Isän Jumalan tarjoamaan mielisuosioon, joka ilman tekoja ja ponnistuksia lahjana meille tarjotaan. Ja tässä Ilosanomassa lupaukset ja odotukset kohdistuvatkin aivan toiselle alueelle kuin mitä Israelin kohdalla on: taivaallisille, Maan ulkopuolisille alueille.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa (Ef. 1:3)

(CLV) Eph 1:3
Blessed be the God and Father of our Lord Jesus Christ, Who blesses us iwith every spiritual blessing among the celestials, in Christ,

 

 

 

 

 

 

Jumalan hyvyys vetää ”parannukseen”

 

Puhutaan paljon siitä, että ihmisen on tehtävä parannus. Puhutaan paljon siitä, että on tehtävä parannus ja uskottava evankeliumi. Puhutaan paljon siitä, että juuri näin on ihmisellä mahdollisuus pelastua: pelastua ”ikuisen kadotuksen” uhan alta – pelastua ”iankaikkiseen” elämään.
Mutta mitä itse asiassa Kirjoitukset ”parannuksella” tarkoittavat?
Onko ”parannus” sittenkään ihmisen itsensä aikaan saamaa elämäntapamuutosta niin kuin se usein ikään kuin vaatimuksena esitetään?
Vai onko ”parannuksen” syynä ja lähteenä sittenkin Jumala ja Hänen hyväntahtoisuutensa?

Paavali kirjoittaa tästä roomalaiskirjeessään:

Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? (Room. 2:4)

(CLV) Ro 2:4
Or are you despising the riches of His kindness and forbearance and patience, being ignorant that the kindness of God is leading you ioto repentance?

”Parannus” käännössanan takaa löytyy vanhan kreikan metanoia, mikä tarkoittaakin mielen alueella tapahtuvaa muuttumista. Suomen kielellä voidaan puhua mielenmuutoksesta. Voidaan puhua sellaisesta ihmisen mielessä tapahtuvasta oppimisen muutosprosessista, jossa uskovan ihmisen mieli muuttuu Kristuksen mielen kaltaiseksi. Puhutaan ihmisen eliniän kestävästä tapahtumasarjasta, jossa Jumala vaikuttaa Henkensä ja Armonsa evankeliumin kautta yhteistyössä ihmisen kanssa kasvua uuden ihmisen kaltaisuuteen.
(Mieli on ymmärrettävissä yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa hänen ajatuksensa, tunteensa ja tietoisuutensa ilmenevät)

”Parannus” on mielestäni huono käännös termille ”metanoia, koska se helposti antaa kuvan siitä, että ihmisen itse olisi parannettava elämänsä Jumalalle kelpaavaksi. Eikä tällä mielenmuutosta kuvaavalla nominilla ole alkukielessä yhteyttä myöskään ”kääntymisen” (kreik. strepho) kanssa, joita molempia termejä myös joskus synonyymeinä pidetään. Kääntyminen esiintyy nimenomaan Ympärileikkauksen evankeliumissa ja sillä kehotetaan (hengellisessä mielessä) ihmisiä ja kansaa nöyrtymään elävän Jumalan edessä saavuttaakseen pääsyn tulevaan Kuningaskuntaan (Matt. 18:3-4). Ympärileikkaamattomuuden evankeliumissa (Paavalin evankeliumissa) pelastuminen taas tapahtuu Jumalan mielisuosiossaan tekemän päätöksen mukaan, eikä ihmisen oman valinnan tai kääntymisen mukaan /tästä tarkemmin/.

Etkö tiedä? Paavali kysyy tässä jakeessa meiltä: tiedämmekö tämän?
Tiedämmekö, että kyse on tässä yksinomaan Jumalan hyvyyden tai hyväntahtoisuuden (kreik. chretotes), Hänen ”kärsivällisyytensä” tai tarkemmin pidättyväisyytensä (kreik. anoche) ja Hänen pitkämielisyytensä (kreik. makrothumia) runsaudesta.

Tässä on vain luotettava yksin Jumalaan ja Hänen hyvyyteensä runsauteen. Luotettava Kristuksen Hengen vaikutukseen yhdessä oman henkemme ja mielemme kanssa. Jumalan armo valmentaa meitä – Hänen Armonsa hallinnan alla eläviä ihmisiä – valmennettavia!

Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
(Tiit. 2:11-13)

CLV Tit 2:11 – Tit 2:13
11  For the saving grace of •God made its advent to all =humanity,
12  training us that, -disowning~ •irreverence and •worldly desires, we should be living sanely and justly and devoutly in the current eon,
13  anticipating~ •that happy expectation, +even the advent of the glory of the great God and our Saviour Jesus Christ,

 

Jumalan Armon hallinto kasvattaa tai paremminkin valmentaa (kreik. paideuousa) ihmistä. Uskovan ihmisen rooli on vuorovaikutteinen Armon toiminnallisuuden vaikutuspiirissä, Jumalan Armon hallinnassa. Teonsana ”valmentaa” on alkukielessä ns. middle-pääluokassa, mikä tarkoittaa sitä, että uskovalla, siis valmennettavalla, on myös keskeinen rooli siinä, miten Kristuksen elämä hänessä kehittyy. Middle -pääluokan verbi kuvaa siis myös refleksiivisyyttä, koska se ilmaisee vuorovaikutussuhteen tekijän (Jumalan) ja sen kohteen (ihmisen) välillä.

Kun ”parannuksen tekemisellä” annetaan ymmärtää sen tarkoittavan synnin poispanemista tai muuta sen kaltaista ihmistoimintaa, jolla saadaan uskonnollista, ulkoista ilmettä ja ihmisen omaa kyvykkyyttä esiin, niin ollaan täysin hakoteillä. Fokuksen ei pitäisi olla ”synnin poispanemisessa” (sillä se pantiin pois Kristuksen uhrin kautta ristin alttarilla), vaan uudessa elämässä Kristuksessa Jeesuksessa. Tämän kaltaisesta – synnin pois panemisen ponnisteluiden –  tarjonnasta ei ole tänään puutetta. Päin vastoin.

Ihmisen lihallisesta mielestä nousee tämänkaltaisia hurskailta ja jumalisilta näyttäviä tapoja ja jumalanpalvelusmenettelyjä, mutta ne kaikki ovat kuitenkin lopulta Jumalan edessä arvottomia. Ihmisen omista pinnistelyistä ja ponnisteluista lähtevät lihan teot eivät tule kestämään Kristuksen palkkio-tuomioistuimen edessä, vaan ne ”palavat” arvottomina ja kelvottomina pois /tästä tarkemmin/.

Kyse on lopultakin Jumalan hyväntahtoisuudesta ja voimasta – ei ihmisen Jumalalle kelpaavasta hyvyydestä, koska sitä ei kerta kaikkiaan ihmisellä ole, sillä ”kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12)

Meidän syntiemme kanssa kamppailevien ja ristin tiellä kulkevien kannattaisi myöntää oman tilanteemme mahdottomuus Jumalan edessä. Liha ei mitään hyödytä. Jumala näkee meidän vanhan ihmisemme tänään Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna! Ristin kantaminen ei tänään hyödytä. Risti on kerran kannettu – 2000 vuotta sitten – ja sille on Kristuksen kanssa myös meidät ripustettu. Tämän Kristuksen kanssa ja Kristuksessa tapahtunut lihamme häpeäkuolema on myös uuden elämän alku, elämän Kristuksen kanssa ja Kristuksessa. Meidän ristin kantajien tulisi kasvaa enemmän luottamaan Kristukseen ja kasvamaan Hänen ristinsä kannettavaksi, sillä tämä muodostaa Jeesuksen uskon perustan.

Tänään on hyvä yhtyä Paavalin esimerkkiä antavaan kehotukseen.

Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2: 19-20)

 

Jumalan hyvyyden ja hyväntahtoisuuden tunteminen – ja kasvaminen siinä – on avain myös mielemme uudistuksessa: sen muuttumisessa vähitellen Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Ns. uskoontulo on sittenkin vasta lähtöpiste sille, että Jumala voi alkaa hyvyydessään ja rakkaudessaan kasvattamaan omaa lastaan sisäisesti Kristuksen mielen kaltaisuuteen.

 

Mitä Kirjoitukset tarkoittaa sielulla?

 

Onko sielu jotain aineetonta? Edustaako sielu ihmisessä jotain kuolematonta, niin kuin kreikkalaisen Platonin filosofia väittää? Miksi tällaisen keskeisen käsitteen merkitystä kuvataan niin monella eri tavalla? Eikö sielun käsitteelle tulisi hakea sisältö ja merkitys sieltä, missä sana ensi kertaa esiintyy, nimittäin raamatusta? Eikö kysymyksessä ole kuitenkin aivan avain-sanasta, jonka alkuperäisen merkityksen avautuminen voi avata myös laajemmin ymmärtämään Kirjoituksia, Jumalan kirjallista ilmoitusta ihmiselle? Jos jäämme näin keskeisen termin todellisesta sisällöstä epätietoiseksi, niin eikö se myös osaltaan luo peitettä Jumalan puheen laajemmalle kuulemiselle? Heprean sana sielulle (nephesh) esiintyy raamatussa yli 700 kertaa ja kreikan vastaava (psuche) yli 100 kertaa.
Kansojen apostoli tuo sanojen merkityksen ymmärtämisen keskeisyyden esille seuraavasti.

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

Elävä sielu ei ole aineeton, vaan vaatii aina aineellisen kehon.

Niin kuin kielitieteissä suositellaan lähtemään hakemaan merkitystä käsitteelle sen alkuperäisen esiintymisen kautta, niin on hyvä hakea sanalle ”sielu” sen perusmerkitys 1. Mooseksen kirjasta.

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human became  a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kr. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elävöittävän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli ja tulee Hengen kautta.

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös sen, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Ja myös sen voi päätellä, että elävä ihmissielu elää (liikkuu, tuntee, aistii, ajattelee, päättelee, tiedostaa) ainoastaan toimivassa aineellisessa kehossaan.
Samaa koskee myös eläimiä. Jo ennen ihmisen luomista Jumala loi eläin-sielut (1. Moos. 1:24):
Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan”
“Bring forth shall the earth the living soul for its from-kind, beast and moving animal and land life for its from-kind.

Sielu ei ole kuolematon.

Sielun kuolemattomuuden myytti elää sitkeästi, myös ”kristikunnan” piirissä. Kirjoitukset eivät puhu missään kohdin siitä, että sielu olisi kuolematon.
Ei.
Päinvastoin.

Sielu voidaan lyödä kuoliaaksi (3. Moos. 24:17):
Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla.
In case a man smites any human soul (hepr. nephesh) so that he dies, he shall be put to death, yea death (CLV)

Sielu voidaan tappaa (4. Moos. 31:19):
.. Jokainen teistä, joka on jonkun surmannut..
..
All of you having killed a soul (hepr. nephesh)..(CLV).

Eli kun ihmisen keho muuttuu toimintakyvyttömäksi joko vanhuuden, sairauden tai hengen riiston tai sen antamisen tuloksena, niin ihmis-sielu kuolee. Näinhän Jeesuskin aikanaan kuoli antaessaan henkensä Isän Jumalan käsiin (Luuk. 23:46).

Kuollut ihminen on kuollut sielu.

Mitä tapahtuu sitten kuolemisessa? Päinvastoin kuin elävän sielun luomisessa.  Kuolemisessa kaikki ”ihmisen osat” palavat alkulähteilleen. Kuolemassa Jumalan ihmiselle antama henki (elämän henkäys) irtoaa ruumiista ja palaa Jumalan tykö ja ruumis maatuu maaperäksi, mistä se alun perin oli valmistettu.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Raamatun mukaan, kun ihminen (eli ihmis-sielu) poisnukkuu kuollessaan, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Seuraavassa muutama Raamatun jae, jotka tämän vahvistavat:

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)

Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? Sela. (Ps. 88:13)

Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)

Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)

Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)

Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

Kuollut sielu lepää syvässä tiedottomuuden tilassa.

Kuollut ihminen (kuollut sielu) lepää Kirjoitusten mukaan tilassa, josta suomenkielinen raamattu käyttää nimeä Tuonela ja joka hepreaksi on kirjoitettu sheol ja kreikaksi hades. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin ”Hades” morfeemeiksi UN-SEEN. Tämä taas voidaan mielestäni hyvin nykysuomentaa sanalla Tiedostamattomuus tai Tajuttomuus. Tämä tarkoittaa myös samaa kuin poisnukkuminen Jumalassa. Uskovan ihmisen kohdalla tämä tarkoittaa vielä poisnukkumista Kristuksessa.

Ainoastaan Kristus on noussut kuolleista ensimmäisenä ihmisenä, ensimmäisenä ihmis-sieluna.

Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. (1. Kor. 15:20)
(CLV) 1Co 15:20
Yet now Christ has been roused~ ofrom among the dead, the Firstfruit of •those who are °reposing~.

Kaikki muut kuolleet ihmis-sielut – myös Kristuksessa kuolleet – nukkuvat syvässä tiedostamattomuuden tilassa, niin kuin myös Daavid aikanaan totesi: ”sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta” (Ps. 16:10).
Kaikki ihmis-sielut nukkuvat ”Hadeksen tilassa” kätkettynä Jumalaan.
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. (Ps. 139:8)

Vasta ylösnousemus tuo elämän kuolleelle sielulle.

Kuolleet sielut herätetään tulevissa ylösnousemuksissa. Kaikki kuolleet ihmiset herätetään kuolemanunesta Kristuksen oikeusistuntoihin /tästä tarkemmin/. Poisnukkuneiden ihmisten ylösnousemukset kuolemanunesta noudattavat Jumalan suunnitelman aikajärjestystä: ensimmäisenä Kristus (toteutunut), sitten Kristuksen omat Hänen tulemuksessaan (odottaa) ja sitten loppuosa ihmiskunnasta, kun Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen (täyttymyksessä), 1. Kor. 15:21-28.

Vastustajan yksi päähyökkäyskohteista on ollut, ja edelleen on, saada aikaan hämmennystä siihen mitä on kirjoitettu ja nimenomaan siihen mitä on alun perin kirjoitettu inspiroituihin alkuteksteihin. On todellakin hämmentävää, miten paljon epämääräisyyttä sielun käsitteeseen tänä päivänä liittyy. Sen alkuperäinen merkitys on jokseenkin häivytetty ja sille on ajan mittaan tullut monia ihmisen mielen mukaisia tulkintoja.

Sielu on aivan keskeinen raamatullinen avain-sana, jonka hämmentävällä monitulkinnallisuuksilla saadaan aikaan harhaa myös kuolemaan ja ylösnousemukseen liittyvissä totuuksissa. ”Ette suinkaan kuole” -opetus on johtanut spiritistiin ”kristillisiin” opetuksiin, joissa yhdistetään ihmis-sielun kuoleminen sen välittömään elämän jatkumiseen. Tämänkaltainen opetus tekee samalla ylösnousemuksen kuoleman unesta ”tarpeettomaksi”, koska jos ihminen lentää heti kuolemansa jälkeen taivaaseen, niin miksi hänet pitäisi vielä kuolleista ylösnostaa. Tätä kautta on Vastustaja (hepr. Satan; kreik. Diabolos) hyvin onnistunut valheellaan johtamaan ihmisiä harhaan.

Mitä sitten verellä on tekemistä elävän sielun kanssa?

Sielua ei raamatussa missään verrata kaasumaisiin aineisiin, vaan enemmän nestemäiseen aineeseen:
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. (Job. 30:16)

Toisessa kohdassa sielua verrataan taas kasteltuun puutarhaan
Ja heidän sielunsa on oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha (Jer. 31:12)

Toisessa kohdassa Kirjoitukset samaistavat lihan sielun vereen.
Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; (3. Moos. 17:14)

Raamatullinen kielenkäyttö esittää Aadamin elävän jälkeläisen, lihallisen ihmissielun, vereen. Toisin kuin kiinteä keho ja ilmamainen henki on veri nestemäinen substanssi. Ilma ei hyödytä ihmisen kehoa ennen kuin se veren kautta johdatetaan kaikille sen alueille. Samoin ei lihakaan voi ilman verta harjoittaa toiminnallisuuttaan. Veri näyttää olevan ikään kuin välitysaine kehon ja hengen välillä. Ilman tervettä, uusiutuvaa verta ei ihmis-sielu voi jatkaa elämäänsä. Näin kävi äskettäin hyvälle ystävälleni, jonka luuydin ei enää kyennyt tuottamaan riittävästi tervehdyttävää verta ja hänen sielunsa elämä päättyi kuolemaan. Päättyi odottamaan Kristuksen kautta toteutuvaa ylösnousemusta kuoleman unesta.

Kuitenkin on niin, että Kirjoitukset – Jumalan ilmoitus ihmiselle – ei valehtele. Hänen sanansa, jotka Hän valitsemillaan alkukielillä on ihmisille – valitsemiensa ihmisten kautta – välittänyt, on puhdistettua totuuden sanaa. Alkuperäisten Kirjoitusten käännösten mukauttaminen eri teologioiden mukaisiksi luo lopulta harhaa ja peitettä Kristuksen evankeliumin ymmärtämiselle /tästä tarkemmin/. Jumalan armon ja totuuden sana, on tänään se todellinen tieto, jonka kautta Jumalan kaikkitietävyys ja rakkaus Kristuksen Hengen kautta vahvistuu ihmisen tietoisuuteen vallitsevaksi todellisuudeksi.

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

Jos alkuperäisiin Kirjoituksiin liittyvän sanaston ja niihin liittyvien avain-sanojen merkitykset vääntyvät toisenlaiseksi, niin voi Jumalan puhekin jäädä meille monilta osin oudoksi ja hämmentäväksi.
Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

 

p.s.

Paavali puhuu meille hengellisestä ihmisestä ja sielullisesta ihmisestä, vaikka suomalainen käännös vääntääkin alkutekstin ”sielullisen” (kreik. psuche) alla ”luonnolliseksi” (kreik. phusikon).

Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: “kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?” Mutta meillä on Kristuksen mieli. (1. Kor. 2:14-16)

CLV 1Co 2:14 – 1Co 2:16
14  Now the soulish hman is not receiving~ •those things which are of the spirit of •God, for they are stupidity to him, and he is not |able~ to know them, seeing that they are spiritually |examined~.
15  Now he who is spiritual is, indeed, examining all, yet he/ is being examined~ by not one.
16  For awho knew the mind of the Lord? Who will be deducing from Him? Yet we/ have the mind of Christ.

Vaikka sielullinen ja hengellinen ihminen molemmat omistavatkin Aadamin perintönä vielä lunastamattoman kehon (”alennustilan ruumiin”), niin Kristuksen Henki kuitenkin vaikuttaa hengellisen ihmisen mielen alueella jatkuvaa uudistusta Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Tähän saamme luottaa ja tästä saamme iloita!

 

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä