Paavalin välittämä seurakuntamalli

 

Kirkkolaitokset ja kristilliset suunnat erottautuvat toisistaan usein – paitsi opin – niin myös seurakuntakäsityksen osalta: muutoinhan ne kaikki voisivat toimia saman katto-organisaation alla. Isot kirkkolaitokset näyttävät puolestaan omineen itselleen Israelia koskevat lupaukset. Samalla ne ovat sokeutuneet ”hengellisenä Israelina” sille valtavalle määrälle vielä toteutumattomia – niin kansojen uskovia kuin myös valittua kansaa koskeville – raamatun lupauksille. Se, että ajan käsitys on yleisissä käännöksissä korvattu ajattomuuden ja ikuisuuden myyteillä, tekee totuuden etsijälle vaikeaksi näkemästä Jumalan aikataulutettua kokonaissuunnitelmaa ja sen edistymistä.

Mitä enemmän kristillisen liikkeen opille ja toimintamallille haetaan raamatusta perusteita Paavalin evankeliumin ulkopuolelta, niin sitä enemmän siinä näkyy erilaista hierarkkisuutta, pappisvaltaa, traditionaalisuutta, auktoriteettiuskollisuutta ”kirkko-isiin”, miesvaltaista vallankäyttöä, juutalaisuuden seremonioihin sitoutumista, sakramentti-uskovaisuutta ja muuta jäykkyyttä. Raamatusta voidaan ottaa monesta paikasta ja monella tavalla. Raamatun perustalle voidaan rakentaa monenlaisia kristillisiä uskomusjärjestelmiä.

Ylösnousseen Herran Paavalin kautta välittämä nykyisen seurakunnan malli on kuitenkin puhtaasti hengellinen. Paavali kuvaa sitä Kristuksen ruumiiksi, Kristuksen hengelliseksi organisaatioksi, jonka jokainen jäsen on liitetty uskon kautta ja Pyhän Hengen välityksellä ylösnousseeseen Herraan Kristukseen.

Paavalin ilmoittama seurakuntamalli on maailmanlaajuinen, yli kansojen, kulttuureiden ja kirkollisten rajojen ulottuva hengellinen yhteisö. Kristusta ei ole jaettu niin, että Hän olisi löydettävissä vain sieltä tai vain tuolta. Paavalin välittämä seurakuntamalli on myös yli-maallinen, sillä sen Päänä toimii ylösnoussut Kristus Jeesus, jonka kautta koko seurakunta rakentuu Jumalan antamassa kasvussa kohti sitä päämäärää, jonka Isä Jumala ennen maailmanaikoja on päättänyt toteuttaa. Sille annetut lupaukset ja siunaukset kohdistuvat maapallon ulkopuoliselle Universumin alueelle, toisin kuin on Israelin kohdalla: heidän kansalliset lupauksensa liittyvät Maan päälle.

Näin Paavali määrittelee nykyisen seurakunnan.

  1. Sillä niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
  2. sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
  3. Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
  4. Jos jalka sanoisi: “Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
  5. Ja jos korva sanoisi: “Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen”, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
  6. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
  7. Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itse kunkin niistä, ruumiiseen, niin kuin hän on tahtonut.
  8. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
  9. Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
  10. Silmä ei saata sanoa kädelle: “En tarvitse sinua”, eikä myöskään pää jaloille: “En tarvitse teitä”.
  11. Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä (1. Kor. 12:12-22).

Pyhä Henki kastaa (upottaa, liittää, yhdistää; kreik. babtizo) kunkin jäsenen ylhäällä olevaan, ruumiillisesti ylösnousseeseen Kristukseen Jeesukseen /tästä tarkemmin/.
Jumala itse (eivätkä esim. mitkään ns. kirkolliset tahot) on asettanut kunkin seurakuntajäsenen sille paikalle, missä hän nyt on Kristuksessa.
Inhimillisesti heikoilta näyttävät jäsenet ovat tässä hengellisessä, vielä näkymättömässä organisaatiossa, kuitenkin välttämättömiä, kullakin jäsenellä on oma, edeltä määrätty paikkansa.

Kyse on Isän Jumalan ennalta valinnasta ja Hänen suunnitelmastaan.

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, 5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, (Ef. 1:4-5)

Näin Jumala – aikataulutetun suunnitelmansa mukaisesti – Kristuksen Jeesuksen kautta toimii. Tämä kaikki tulee osaksemme ansaitsemattomana lahjana, josta voimme iloita ja olla kiitollisia. Tämä lahja tarjotaan tänään itsessään heikolle ja riittämättömälle ihmiselle pelkän uskon kautta.
Se palvelukseen liittyvä työ, mikä meille on annettu, kohdistuu nimenomaan tämän Kristuksen hengellisen organisaation rakentamiseen.

tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, (Ef. 4:12)

Lienee helppo ymmärtää, että näin kukin jäsen voi myös kasvaa Kristuksessa kohti sellaista uutta ihmistä ja luomusta, joksi Jumala on hänet tarkoittanut. Tämän seuraamuksena hän samalla saa kasvaa Kristuksen kirjeeksi ja tuoksuksi maailmaan nähden.

Jumala sinetöi (kreik. sphragizo) eli leimaa uskovansa hyväksytyksi Kristuksessa Pyhän Hengen kautta. Tämä sinetöinti leimataan ihmisen sisimpään uskon tultua häneen ja se toimii etumaksuna (vakuutena) myöhemmin tulevasta ”perinnöstä” tai paremminkin jako-osuudesta (kreik. kleronomia). Konkordanttinen menetelmä jakaa termin morfeemeiksi [LOT-APPROPRIATION], joka voitaisiin suomentaa esim. ”arpaosuus” tai ”alueosuus” ja joka viittaa tulevaan taivaalliseen ”perintö”osuuteen.

Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi – hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef. 1:13)

joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme (2. Kor. 1:22)

Kun Jeesus aikanaan sanoi opetuslapsilleen, että ”missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”, niin tämä tietenkin tapahtuu tänään ylösnousseen Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä. Vaikka uskovien psyko-fyysiset kokoontumiset tapahtuvat näkyvällä ja sosiaalisella tasolla, niin Hengen yhteys toimii aina Pään, ylösnousseen Kristuksen kautta. Tämän voi päätellä yo. kuvasta, josta näkyy, että kunkin jäsenen yhteys toimii ylösnousseen Kristuksen kautta Pyhän Hengen välityksellä, eikä suoraan uskovien välillä. Tässä kontekstissa Herra on myös uskoviensa keskellä ja rakentaa seurakuntaansa (hengellistä ruumistaan) paljastamalla jäsenilleen niitä viisauden ja tiedon aarteita, joita Kristukseen on (meitä varten) kätketty. Tästä (Hengen yhteyden) näkökulmasta voimme myös ymmärtää, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan:
jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. (1. Kor. 12:26)

Kristuksen hengellisen ruumis-organisaation kautta voimme ymmärtää sen, että sen jäsenet ovat hajautettuina ympäri maapalloa ja eri kansoihin. Ja koskapa elämme vielä uskossa emmekä näkemisessä, niin emme voi myöskään sormella osoittaen väittää, että Kristus on tuossa ryhmässä tai tässä ryhmässä.

Kristuksen hengellisen seurakuntamallin pohjalta voimme myös käsittää sen, minkä Paavali paljastaa meille (aiemmin vaiettuna) salaisuutena.

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (1. Kor. 15:51-52)
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; (1. Tess. 4:17)

Tässä puhutaan Kristuksessa kuolleiden ja vielä elossa olevien silmänräpäyksellisestä ylösnousemisesta ja poistempauksesta ylös maapallon pinnalta lähiavaruuteen Herraa vastaan. Kristus tulee siis fyysisesti (alkutekstissä puhutaan Hänen fyysisestä läsnäolostaan; kreik. parousia) lähiavaruuden alueelle, josta Hän ikään kuin vetäisee ruumiinsa ylös luokseen (ks. kuva). Tässä ylösvetäisyssä transformoituu myös nykyinen hengellinen ja näkymätön seurakuntaruumis silmänräpäyksessä (kreik. atomos) fyysiseksi ja kuolemattomaksi Herran taivaalliseksi seurakuntaorganisaatioksi. Kristuksen hengellinen ruumis toimii tänään myös pidäkkeenä sille, että laittomuus ei pääse Maan päällä täyteen valtaansa. Kristuksen ruumiin poistuttua Maan päältä syntyy samalla tila antikristilliselle maailmanvallalle.

Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä (2. Tess. 2:7-8).

Minä en ainakaan omassa yksinkertaisuudessani osaa kuvitella muunlaista seurakuntamallia, kuin mikä meille kansojen apostolin kautta ylösnousseen Herran valtuuttamana on ilmoitettu. Mielestäni vaati melkoista piittaamattomuutta mennä tämän yli ja korvata se toisenlaisilla seurakuntakäsityksillä!  Jumaluusoppineet ja kirkolliset vallan käyttäjät ovat ajan saatossa kehitelleet monenlaisia ”oikeita” oppijärjestelmiä ja palveluskaavoja. Yhteistä näille opinsuunnille ja seurakuntakäsityksille kuitenkin on aina se, että ne vaativat papillisen välimieskerroksen ihmisen ja Jumalan välille. Kristuksen kertakaikkinen uhri ei näytä riittävän hengelliseen uskonyhteyteen Taivaallisen Isän kanssa!

 

p.s.
Ymmärrän kyllä sen, että kulttuurisidonnaisuus osaltaan vaikuttaa kirkkolaitosten asemaan ja toimintaan yhteiskunnissa. Itsekin tulee niihin osallistuttua. Mutta tässä on mielestäni hyvä kuitenkin muistaa Paavalin ohjeistus.
Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita. (1. Kor. 6:12)

Usko, toivo ja rakkaus – nämä kolme

Mitä Paavali mahtoi tarkoittaa opettaessaan aikanaan korinttolaisia Jumalan armolahjoista? Mihin armolahjoja oikein tarvitaan? Miten ne ilmenevät? Voiko niitä luetteloida ja listata tiettyyn arvojärjestykseen? Keille ne oli tarkoitettu? Oliko osa niistä tuolloin tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja ja mitkä niistä jäivät pysyviksi: myös meidän aikaamme ja uskonelämäämme koskeviksi?

Mitä armolahjoilla oikein tarkoitetaan? Alkukielen sana armolahjalle on charisma, minkä Konkordanttinen menetelmä ilmoittaa morfeemeiksi purettuna [JOY-effect], riemukkaan armon vaikutusta tai Jumalan suosiollisuuden vaikutusta. Tämän vanhan kreikan sanan juuren muodostaa char, mikä osoittaa sen olevan vahvaa sukua armolle charis [JOY], ilolle chara [JOY] ja kiittämiselle eucharisteo [WELL-JOY].

Itse asiassa ”armolahja” näyttää tarkoittavan Jumalan armon, Hänen rakkautensa ja riemullisen suosiollisuutensa vaikutusta uskoviinsa. Sanana charisma esiintyy 16 kertaa Uudessa testamentissa, jossa Paavalin kirjeissä peräti 15 kertaa.

Armon vaikutukset näyttävät tapahtuvan hengellisen elämän alueella (Room. 1:11).
Ne näyttävät todentuvan ensin uskovien osalle, mutta myöhemmin – aikakausien täyttymyksessä – laajentuvan koskemaan kaikkia ihmisiä vanhurskauttavana (Kristuksessa kelvollisiksi julistavana) vaikutuksena (Room. 5:16-18).
Armon vaikutukset näyttävät myös moni-ilmeisiltä (1. Kor. 12:4).

Kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä Korinttolaisille, niin elettiin vuoden 53-54 aikoja. Seurakunnalla ei siis vielä tuolloin ollut kirjallista ilmoitusta ohjenuoranaan.  Kyseessä oli yksi apostolin varhaisimmista kirjeistä. Seurakunta oli tuolloin nuori (”sanan maitoa” juova) ja Jumalan Hengen ja armon vaikutukset esiintyivät monella tapaa uskovien kautta. Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyminen oli vielä edessäpäin; se koki täyttymyksensä vasta noin 10 vuotta myöhemmin Paavalin kirjoittaessa viimeiset opetuskirjeensä Rooman vankeudesta seurakunnille.

Siksipä noilla Korintolaisiskirjeen 14. luvussa luetelluilla armolahjoilla oli tuolloin paikkansa. Elettiin ns. Siirtymäkauden hallinnon aikaa /tästä tarkemmin/ , jolloin Pietarin julistama Ympärileikkauksen evankeliumi Israelille alkoi väistyä taka-alalle Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin murtautuessa samalla esiin ilosanomaksi kansoille. Armolahjat oli tarkoitettu seurakunnan rakentamiseksi. Armolahjat toteutuivat tuolloin puheiden kautta seurakunnan kokoontumisten yhteydessä sen rakentamiseksi. Kielillä puhumisen Paavali nimitti vähäisimmäksi armolahjaksi – vähäisimmäksi nimenomaan seurakunnan rakentamisen näkökulmasta – koska se toimi henkilökohtaisella (mutta tietenkin myös tarpeellisella) tasolla.

Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi (1. Kor. 14:26)

Tuollaiseen ”lihan kautta tapahtuvaan” julistukseen liittyi tietenkin kypsymättömyyttä ja epävarmuutta. Kypsymättömyyttä siinä mielessä, että ilmoitettavan tiedon sisältö oli vielä puutteellista: siitä puuttui myöhemmin ylösnousseen Herran Paavalille ilmestysten kautta antama loppuosuus. Tämä tuli ilmi vasta kun oli siirrytty nykyiselle Jumalan Armon hallintokaudella, jolloin Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui täyteen /tästä tarkemmin/.

Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor:13:9-10)
CLV 1Co 13:9 – 1Co 13:10
For out of an instalment are we knowing, and out of an instalment are we prophesying.
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

Paavali tarkoittaa tässä vajavaisuudella sitä, että seurakunnalle tiedon sanojen ja profetoinnin kautta tulevan ilmoituksen olleen tuolloin tilapäistä, osittaista ja sitä, että nämä (kuin muutkin luvussa mainitut armolahjat) tulevat vaikenemaan, kun kirjallinen ilmoitus tulee saavuttamaan täyteytensä. Tämän täyttymyksen, vielä korinttolaisiltakin tuolloin salatun Armon evankeliumin koko sisällön, hän sitten välittää meille noissa ns. vankeus- tai täyttymyskirjeissään.

jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, (Kol. 1:25-26)
CLV Col 1:25 – Col 1:26
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me iofor you, to complete the word of God
the secret •which |has been concealed~ from the eons and from the generations, yet now was made manifest to His •saints,

Puheiden kautta julistettavan tiedon epävarmuutta pyrittiin tuolloin kyllä minimoimaan Paavalin säätämällä ”laatujärjestelmällä”:
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. (1. Kor. 14:29-30)

Kun sitten Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui Paavalin viimeisten kirjeiden myötä täyteen, niin väliaikaiset (ns. Siirtymäkauden hallinnon kestävät) armolahjat lakkasivat toimimasta seurakunnan rakentamisessa:
Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor. 13:10)
(CLV) 1Co 13:10
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

ja siis nämä kolme – seurakunnalle (Kristuksen ruumiille) osoitetut hengelliset armolahjat – jäävät voimaan:

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus

Paavali tässä vielä korostaa, että nimenomaan näistä kolmesta armolahjasta on siis kysymys.

Se, että tämä apostolin ilmoitus ei koske jotain vielä tulevaa, ylösnousemuksen jälkeistä aikaa, kun on jo siirrytty uskosta näkemiseen, osoittaa tietenkin se, että edelleen uskoa tarvitaan ja että toivoa tarvitaan. Kyllä Paavali tässä selvästikin viittaa tulevaan ja täydentyvään ilmoitukseen; viittaa tulevaan uskossa vaeltamisen aikaan, jolloin me “vaellamme uskossa emmekä näkemisessä”.

Kristuksen sana meille löytyy tänään kirjoitettuna raamatusta ja sieltä Paavalin evankeliumin kautta. Tämä sana vaikuttaa meissä armolahjana Kristuksen uskoa.

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17).
(CLV) Ro 10:17
Consequently, •faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Siis tänään Kristuksen meille osoittama ilmoitus toimii uskon lähteenä.

Toivo (tai sanatarkemmin ”odotus”) on ”uskon veli” ja se osoittaa uskovalle sen tulevan osoitteen, johon hän on menossa. Tämä tulee meille tänään ainoastaan Paavalin evankeliumin ja Hengen lahjoittaman viisauden ja ilmestyksen kautta. Tämä toivohan on meillä eri kuin mitä Israelin kohdalle on luvattu.

anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut (Ef. 1:17)

Rakkaudessa, Jumalan armon vaikuttaman Kristuksen rakkauden tuntemisessa, saamme sisäisen ihmisemme puolesta kasvaa ja vahvistua Pyhän Hengen kautta. Rakkauden armonvaikuttavuus on armolahjoista suurin (1. Kor. 13:13). Tätä voimaa ja vahvistusta Paavalikin esimerkinomaisesti tahtoo meidän anovan.

Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. (Ef. 3:14-19)

Toki Jumala voi henkilökohtaisella tasolla ja elämän eri vaiheissa käyttää yksilöllisiäkin tapoja valittujaan kohtaan. Näin on itsenikin kohdalla aikoinaan ja useasti käynyt. Silloin nämä profetiat ovat kuitenkin henkilökohtaisia, mutta tarpeellisia ja liittyvät usein ns. hengelliseen alaikäisyyteen. Jumala kuitenkin armossaan ohjaa meitä totuuden sanansa ja Henkensä kautta kasvamaan uskossamme täysi-ikäisyyteen. Tälle täysi-ikäisyydelle on tunnusomaista se, että uskova ei ole enää sidottu erilaisiin opinsuuntiin, vaan voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omana itsenään ja sillä paikalla, jonka Jumalan Henki on hänen kohdalleen osoittanut (Ef. 4:11-15)!
Emmekö me tänään, kun kokoonnumme esim. raamattupiireissä tutkimaan Jumalan sanaa, tukeudu juuri siihen mikä meille on kirjoitettu, kun tiedämme sen olevan totta ja täydellistä (Kol. 1:25). Tämä sana toimii ikään kuin Pyhän Hengen työkaluna Kristuksen hengellisen ruumiin rakentamisessa. Usko, toivo ja rakkaus ovat puhtaasti hengellisiä armolahjoja, Jumalan armon, suosiollisuuden ja rakkauden vaikutuksia meissä Hänen Henkensä kautta.

Niin kuin Jumalan ilmoitus tämän päivän ihmiselle oli Paavalin lähetystyön alussa puutteellista, ”alamittaista” (kreik. mepios), niin se vähitellen täydentyi Paavalin viimeisiin kirjeisiin tultaessa ”täysimittaiseksi” (kreik. teleion). Sama koski myös Jumalan armolahjoja, Jumalan mielisuosion aikaansaamia vaikutuksia. Ilmoituksen täyttyessä myös ns. alkuseurakunnan rakentamiseksi annetut armolahjat saivat väistyä seurakunnan rakentamisessa ilmoituksen täyttyessä. Tänään Jumalan Henki vaikuttaa uskoa, toivoa ja rakkautta sen Armon evankeliumin kautta, joka meille on apostoli Paavalin kautta tiettäväksi tehty. Näistä Jumalan rakkaus asettuu kaiken yläpuolelle, kaiken peittäväksi (1. Kor. 13:7). Ja tämä Kristuksen rakkaus asettuu myös kaiken tietämisen yläpuolelle (Ef. 3:19)!

 

Usko tulee kuulemisesta, mutta ..

Usko (kreik. pistis) on aivan keskeinen raamatun käsite. Se näyttää olevan ikään kuin väline, jonka kautta voidaan olla yhteydessä Jumalaan. Kun kerran Jumala raamatun mukaan on Henki ja siten näkymätön, niin eikö uskon täydy siten liittyä jotenkin näkymättömään, ei havaittavaan. Se näyttää olevan vastakohta näkemiselle. Vaikuttaa siltä, että se on ihmisen hengen ja Jumalan Hengen yhteyttä. Raamattu puhuukin Jumalan Hengestä myös Uskon Henkenä. Ja uskonhan pitää kiinnittyä siihen, mikä on Kirjoitettu ja vielä tarkemmin mitä meille (kansojen ihmisille) on kirjoitettu. Itse ylösnoussut Herra valitsi tähän tehtävään Paavalin, jonka kautta Hän välitti meille aivan erityisen Ilmoituksen, sen evankeliumin, joka on voimassa tänään ja osoitettuna meille.

Mutta uskoa Kristukseen Jeesukseen ei näytä kuitenkaan esiintyvän maailmanlaajuisesti kovinkaan runsaasti. Kun vielä raamattu toteaa, että tätä Jumalan vaikuttamaa uskoa ei jaetakaan tänään kaikille:
usko ei ole joka miehen (2. Tess. 3.2), niin muun ihmiskunnan osalta pelastuksen vastaanotto täytyy tapahtua myöhemmin ja näkemisen kautta /tästä tarkemmin/. Jumala on viisaudessaan nähnyt ”saarnauttamansa ristin hullutuksen sanoman” kautta kuitenkin pelastaa ne, jotka uskovat ja tämä sana rististä meille tarjotaan Paavalin kirjeiden kautta.

Raamattu määrittelee uskon seuraavasti.

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1)
(CLV) Hb 11:1
Now faith is an assumption of what is being =expected~, a conviction concerning matters which are not being observed~;

Ensinnäkin usko on lujaa luottamista siihen, mitä ”toivotaan” tai tarkemmin mitä odotetaan (kreik. elpizo).
Usko pohjaa siis vankkaan odotukseen siitä, mitä Kirjoitukset ovat luvanneet uskovan osalle toteutuvaksi.
Usko on lujaa luottamista siihen, että tulevaisuudessa tämä kuolevaisuus saa pukeutua kuolemattomuuteen (1. Kor. 15:53).
Usko on vankkaa luottamusta siihen maapallon ulkopuolisiin (=taivaallisiin) siunauksiin ja tehtäviin, mitkä Paavalin evankeliumin kautta on meille (toisin kuin Israelille) luvattu (Ef. 1:3).
Usko kääntää silmänsä näkyvistä, lyhytkestoisista asioista ja kiinnittää katseensa tuleviin pitkäkestoisiin lupauksiin (2. Kor. 4:18).
Usko kykenee näkemään myös sen, miten Jumalan rakkaus tulee lopulta tavoittamaan kaikki ihmiset (Tiit. 2:10; Room. 5:18; 1. Kor. 15:22)!

Toiseksi usko ojentautuu tähän hetkeen. Se katsoo näkymättömiä.
Usko luottaa Jumalan näkymättömän todellisuuden läsnäoloon (Room. 1:20).
Usko tarkoittaa luottamista siihen, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Room. 8:28).
Usko pitää näkymätöntä ”maailmaa” yhtä todellisena ja läsnäolevana kuin mitä näkyväkin maailma on (Kol. 1:5).

Meillä suomalaisilla on tapana puhua ”uskoon tulemisesta”. Itsekin olen tätä ilmausta monesti käyttänyt ja sehän kuitenkin kertoo sen, että ihminen on saanut henkilökohtaisella tavalla – uskon kautta – oppia tuntemaan Jumalan. Sitten puhutaan myös ”uskon ratkaisusta”, jolla viitataan henkilökohtaiseen tahdonratkaisuun ottaa Kristus vastaan pelastajanaan. Nämä ovat mielestäni ymmärrettäviä, inhimillisiä tapoja sanoittaa kokemuksia, joissa ihminen on voinut astua Jumalan todellisuuden ”maailmaan”.

Mutta uskopa onkin lopulta Jumalan teko. Se lähtee Jumalasta ja perustuu Jumalan kauan sitten tekemään armovalintaan (2. Tim. 1:9).

Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. (Joh. 6:29)

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Siispä uskovalla ei voi olla mitään syytä ylpeilyyn eikä myös mitään syytä käytöksellään ”vaatia” muita uskomaan – vaan päinvastoin kiitollisuuteen. Kun uskova lankeaa pois armosta, niin hän itse asiassa lakkaa luottamasta Herraan ja ”missaa” tässä kohdin uskon. Uskova alkaa rakentamaan pelastustaan tuolloin oman itsensä varaan! Hän syyllistyy loukkauksen syntiin Jumalaa kohtaan (Joh. 16:9) /tästä tarkemmin/.

Ihminen ei siis voi itse hankkia omilla teollaan ja ponnisteluillaan itselleen pelastavaa uskoa. Se annetaan hänelle Pyhän Hengen kautta lahjana.

Mutta – saatuaan uskon lahjan – hän voi itse vaikuttaa siihen, miten hän voi uskossaan kasvaa ja vahvistua. Seuraavat Kol. 2:7 ja 2: Kor. 10:15 kohdat esittävät alkukielessä teonsanat ns. middle -pääluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että uskossa kasvaminen tapahtuu yhteisvaikutuksessa Kristuksen ja Hänen ruumiinsa jäsenen välillä. Tämä on sama asia kuin pyhitys. Tämä on Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyteen kasvamista ja vielä siitäkin eteen päin. Tämä on hengellistä juurtumista Kristukseen.

vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:7)
(CLV) Col 2:7
having been rooted~ and being built~ up in Him, and being confirmed~ in the faith according as you were taught, superabounding in it iwith thanksgiving.

mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne (2. Kor. 10:15)
(CLV) 2Co 10:15
not boasting~ io •immeasurably in others’ toils, yet having the expectation, your faith growing~, to be magnified among you io superabundantly, according to our •range,

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)
(CLV) Ro 10:17
Consequently, faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Näin apostoli taas määrittää mielestäni hyvin ”uskoon tulon” ja siinä kasvamisen.
Lopulta ei olekaan kysymys siitä, että ihminen ”tulee uskoon” (itse asiassa tätä sanaparia ei löydy ollenkaan alkutekstistä) vaan, että usko tulee ihmiseen. Pelastava usko tulee siis ihmisen ulkopuolelta.
Usko tulee ylösnousseelta Herralta. Siksipä Paavalin evankeliumissa monissa kohdin puhutaankin Kristuksen uskosta (Room. 3:26; Gal. 2:16; Fil. 3:9).
Usko tulee Kristuksen sanan kuulemisen kautta. Tarkemmin usko tulee edellä Kristuksen puheen, Kristuksen ilmoituksen kautta. Alkutekstistä löytyy tässä termin ”sanan” kautta ilmaisu rhema, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi [GUSH-effect]. Tämä ilmaisee mielestäni myös kristityn kasvamisen tapaa, joka toteutuu ”annoksittain” Kristuksen sisäisen puheen vaikuttamana Pyhässä Hengessä.

Paavali tarkoittaa Kristuksen sanalla tai puheella nimenomaan sitä evankeliumia, jonka ylösnoussut Herra on hänelle ilmoittanut meille välitettäväksi. Yleisistä käännöksistä tämä on usein jätetty pois (ikään kuin olisi vain yksi yleinen, ”pötköytetty” evankeliumi), mutta alkuteksti puhuu monissa kohdin määrätyssä muodossa tästä tai siitä evankeliumista, jonka julistajaksi Paavali on asetettu. Esimerkiksi

pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta, (Fil. 1:27)
(CLV) Php 1:27

that you are standing firm in one spirit, one soul, competing together in the faith of the evangel,

”Kuuleminen” tarkoittaa tietenkin sisäistä kuulemista, Kirjoitusten kuulemista Hengen ilmoituksen ja vahvistuksen kautta (Apt. 17:11). Kyse on Jumalan opetuksesta (Joh. 6:45). Kyse on Jumalan armon tuntemisesta totuuden sanan kautta (Kol. 1:6).

Usko on osapuolten välistä luottamusta, niin myös luottamusta Jumalan ja ihmisen välillä. Ihmisen usko voi tarttua Kristuksen tarjoamaan uskoon ja alkaa vahvistua siinä vuorovaikutteisella tavalla. Kun Jumalan luottamus ihmistä kohtaan kasvaa niin samalla myös ihmisen luottamus Jumalaan vahvistuu. Raamattu puhuu meille, miten ihmisen epäuskoinen luottamus voi kasvaa ja vahvistua Jumalan yhteydessä.

Jumalan lupausta hän (Aabraham) ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle (Room. 4:20)

Ihmisen oma usko (tai uskottelu) on kuitenkin lopulta heikkoa ja epävarmuuteen perustuvaa. Niin se näytti olleen myös itse Aabrahamilla, jota myös uskon isäksi mainitaan. Inhimillisen uskomus katsoo toivoon, johon kuitenkin aina liittyy subjektiivisuutta ja epävarmuutta. Kristuksen usko on raamatun mukaan varmaa ja lujaa luottamusta siihen, mitä Jumala on luvannut niin, että siihen liittyy (epävarman toivon) sijasta luottavainen odotus – kuten Aabrahamilla oli. Tämän Hän vahvistaa meille tänään armon ja totuuden sanallaan Uskon Hengen kautta. Tämä Jumalan lahjoittama usko ja sen vahvistuminen tulee Hänen totuuden sanastaan: siitä voimassa olevasta Armon evankeliumista, joka apostoli Paavalin kautta on meille osoitettu. Tämä usko on myös yksi niistä kolmesta armolahjasta (armon vaikutuksesta), jotka ovat jääneet (pysyneet) voimassaolevina vaikuttajina nykyisen seurakunnan rakentamisessa (1. Kor. 13:13; Ef. 4:12).

 

Pietarin vs. Paavalin pidätys

Apostolien teot tuo esiin mielenkiintoisen havainnon siitä, mitä Ympärileikkauksen apostolin (Pietarin) ja toisaalta Ympärileikkaamattomuuden apostolin (Paavalin) vangitsemisissa tapahtui? Miten Pietari ja toisaalta myöhemmin Paavali vapautettiin selleistään? Miten näiden pidätysten seuraukset vaikuttivat ympäristöön? Miksi ne näyttävät kovasti poikkeavan toisistaan? Mitä ne kertovat eroista Jumalan suhtautumisesta ja toiminnasta eri hallintokausien välillä?

Kyseessä on apostoli Pietarin pidätys Apt. 12:1-11 ja apostoli Paavalin pidätys Apt. 16:23-31.

Pietarin pidätyksen aikana elettiin vielä ns. Helluntain hallinnon aikaa, jolloin Israelille pidettiin yhä yllä kutsua avautumassa olevaan Kuningaskuntaan. Taivasten Kuningaskunta oli tullut tuolloin lähelle, sen portit olivat avautumassa. Ihmeiden ja merkkien kautta Israelia kutsuttiin kansana ”tekemään parannus ja ottamaan kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen”. Se esitettiin koko Israelille, myös sen johdolle, joka kuitenkin edelleen vastusti tätä tarjousta.

Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: “Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on ‘se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt. 4:8-12)

Pietari pidätettiin Herodeksen määräyksestä ja hänet oli määrä tuoda oikeuden eteen seuraavana päivänä. Koskapa monet ihmeet ja merkit olivat tulleet Pietarin kautta julki, niin hänelle määrättiin erityisen tiukka ja vahva vartiointi:
Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla; ja vartijat vartioitsivat oven edessä vankilaa (Apt. 12:6).
Mutta sitten yöllä Herran enkeli ilmestyi vapauttamaan Pietarin:
Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: “Nouse nopeasti!” Ja kahleet putosivat hänen käsistään. (Apt. 12:7)

Herra vapautti siis Pietarin viemään fyysisesti eteenpäin sitä johtamis- ja julistustehtävää, jonka tuloksena maanpäällinen, luvattu Kuningaskunta Israelia odotti.

Mutta miten kävi vanginvartioille?
He saivat maksaa omalla hengellään siitä, että olivat ”päästäneet” (heidän keskelleen kahlehditun) vankinsa pakenemaan. Tämä näyttää meistä varmaankin kohtuuttomalta. Kyse on kuitenkin samasta ilmiöstä, mikä kohtasi esim. Ananiasta ja Safiiraa.  Tämä Herran menettelytapa ilmentää sitä ankaran oikeudenmukaisuuden hallintomenettelyä, jota Hän tulee soveltamaan tulevassa tuhatvuotisessa Taivasten Kuningaskunnassa (Ps. 2:29; Ilm. 2:27, 12:5, 19:15).

Näin Herran toiminta Helluntain hallinnon aikana voidaan nähdä ennakoivan Hänen suhtautumistaan vastustajiaan vastaan myös tulevana Herran päivänä, tulevana tuhatvuotisen maailmanhallinnon aikana, Vanhurskauden hallintokautena.

Entäpä miten Jumalan toiminta sitten näkyi Paavalin kohdalla, Paavalin, jonka toimeksianto Pyhän Hengen käskystä käynnistyi Apt. 13:ssa. Paavalille – tuolloin jo ylösnoussut Herra – oli uskonut aivan erityisen evankeliumin kansojen valittuja varten. Tämä evankeliumi rakentui Paavalin työuran kautta vaiheittain kirjalliseksi Jumalan ilmoitukseksi, joilla Kirjoitukset summautuivat täyteen (Kol. 1:25). Jonkin aikaa Pietarin vangitsemistapahtuman jälkeen saivat myös Paavali ja Silas kokea saman kohtalon. Heidät pidätettiin ja laitettiin erittäin tiukkaan vartiointiin: vanginvartija ”heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun” (Apt. 16:24). Mutta mitä Paavali ja Silas tekivät: ei niin kuin Pietari, joka nukkui – vaan alkoivat kaikkien kuullen rukoilla ja ylistää Herraa.
Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat. (Apt. 16:25-26)

Mitä heidän vartijansa aikoi silloin tehdä? Tappaa itsensä, koska vangit olivat hänen vastuullaan. Mutta, mitä sitten tapahtui? Kuului Paavalin huuto pimeästä:
Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä!” (Apt. 16:28).

Kun vanginvartija sitten pyysi valoa ja huomasi kaikkien kahleista vapautettujen vankien yhä olevan sisällä, niin hän suuresti hämmästyi ja kysyi:
“Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?”  Niin he sanoivat: “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”.

Ja näin todella tapahtui, myös vanginvartijan perheväki sai Paavalin puheen kautta ottaa vastaan pelastuksen. Ja näin uskon, että sama saattoi hyvinkin tapahtua myös noiden (fyysisistä kahleistaan vapautettujen), kanssavankien kohdalla, jotka kuuntelivat Paavalia ja Silasta, nimittäin että heidän vapautuksensa kahleistaan ei ollut pelkästään fyysistä, vaan lopulta myös hengellistä.

Paavalin vapautus ilmentää hyvin Jumalan menettelytapoja nykyisen Armon hallintokauden aikana. Se tapahtuu armon periaatteella eikä tinkimättömän oikeudenmukaisuuden (vanhurskauden) periaatteella kuten Pietarin tapauksessa.

Vanginvartijan henki säästettiin ja hän ja jopa hänen perhekuntansa sai kokea pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Se, että Paavalin ja Silaksen jäätyä vapaaehtoiseen vankeuteen, vaikka heidät fyysisesti vapautettiin, on osoitus nykyisen Armon hallintokauden ja siihen liittyvän toivon (odotuksen) erilaisuudesta. Nykyinen seurakunta on täysin hengellinen ja Pyhän hengen kautta Kristuksen (pään) kautta toisiinsa liittynyt organisaatio. Kristuksen ruumis, jonka toivo eli odotus kohdistuu maapallon ulkopuoliseen Universumin alueeseen.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. (Kol. 3:2).

Pietaria taas odottivat maan päälliset tehtävät, jonka takaajana Herran enkeli, ihmeitten ja merkkien mukaisesti, hänen kohdallaan toimi. Vanginvartijat saivat kokea ankarat kuolemanrangaistukset, koska Jumalan tahtoa vastustaen pitivät ympärileikkauksen apostolia vangittuna.

Pietarin kohdalla vapautus tapahtui näkyvästi Herran enkelin valon loisteessa.
Paavalin kohdalla taas pimeydessä (hengellisesti, näkymättömästi), mikä ilmentää myös nykyisen Armon hallintokauden periaatetta: ”sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä” (2. Kor. 5:7).

Kyseessä kummankin ”leirin” kohdalla on taistelusta Vastavaikuttajaa (hepr. Satan; kreik. Diabolos) vastaan. Pietarin evankeliumin mukaan taistelut tapahtuvat Maan päällä, koska Israelin lupauksetkin liittyvät maanpäällisiin siunauksiin.
Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. (1. Piet. 5:8)

Paavali taas opettaa taistelustamme aivan toisin kuin Pietari!
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6: 12)
Meidän lupauksemme ovat Maan ulkopuolella olevalla Universumin alueella. Tässä Saatanan strategiana on pyrkiä hämärtämään tämän päivän uskovien mielet siltä lupauksen alueelta, jossa heidän siunauksensa tosiasiallisesti odottavat.
Saatanahan tässäkin toimittaa Jumalan Vastavaikuttajan virkaansa: “Valehtelija ja sen Isä””, pyrkien kääntämään Jumalan ilmoittamat totuudet uskovien mielissä taruiksi.

Paavalin (Armon evankeliumin mukainen) vankeus ilmeni paikka- ja olosuhderiippumattomana. Jumalan toiminta ihmisen kohdalla on tänään hengellistä, näkymätöntä ja Kristuksessa tapahtuvaa. Myös fyysisesti rajoitettuna hän pystyy olemaan Herrassa vapaa.
Pietarin kohdalla fyysinen vankeus johti taas nukkumisen tilaan, josta Herran enkeli joutui hänet herättämään ja vapauttamaan, jotta hän pääsisi ympärileikkauksen apostolina suorittamaan maanpäällistä kutsumustehtäväänsä.

Vapautuksen jälkeen Pietari pakeni pimeässä vältellen Herodeksen kiinniottoa. Myös Herodes sai vähän myöhemmin ankaran kuolemantuomion Herran apostolin vangitsemisesta: madot söivät hänet elävältä (Apt. 12:23)!
Paavalin vapautus tapahtui taas päivänvalossa hallitusmiesten suorastaan pyydellessä anteeksi hänen vangitsemistaan. Mitenkähän tällaiseen käyttäytymiseen olivat vaikuttaneet Paavalin ja Silaksen rukoukset vankeudessa esivallan puolesta (1. Tim. 2:2)?

Pietarin vangitsemisen kohdalla saivat hallitusmiehet maistaa tulevan maailmanajan sääntöjä ja voimia; saivat ikään kuin enteenä kokea sitä, mitä on Jumalan työn vastustaminen lähelle tulleessa Kuningaskunnassa; kokea sitä, mitä tulevana maailmanaikana (Herran päivänä) tarkoittaa ehdottoman oikeudenmukaisuuden hallinto.

Meidän lupauksemme liittyvät taas maapallon ulkopuoliselle Maailmankaikkeuden alueelle. Siksipä meidän olisi hyvä pyrkiä noudattamaan ylösnousseen Herran Paavalin kautta antamia Ef. 6 -ohjeita, joilla voimme varustautua Vastustajan hyökkäyksiä vastaan ja pysyä pystyssä. Vastustajan keskeisenä strategiana on pyrkiä suuntaamaan kristityn mieli ja ajatukset nimenomaan maanpäällisiin asioihin ja tapahtumiin, joissa Saatanan valta ja laittomuus (Kirjoitustenkin mukaan) koko ajan vain kasvaa. Kristuksessa uskovalla ihmisellä on tietenkin täysi varmuus pelastumisestaan, mutta kristityn käyttäytymisen ja kasvamisen kannalta on hyvä turvautua Jumalan tarjoamaan ja tukemaan koko taisteluvarustukseen.

 

p.s.

Tässä on lopulta kyse totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta tai osittamisesta (2. Tim. 2:15) /tästä tarkemmin/. Se mikä oli totta – eli voimassa olevaa – Helluntain hallinnon aikana tai on totta tulevassa ns. Vanhurskauden hallinnossa, ei tarkoita sitä, että kaikki tuo olisi totta eli voimassa nykyisen salatun Armon hallinnon aikana. Niinpä kun osaamme leikata Paavalin evankeliumin erityisen sanoman ja sisällön koskemaan meitä, tämän päivän kansojen uskovia, voimassa olevana siunauksena, niin myös koko raamatun sanoma: se mikä on Israelille luvattu, mitä taas meille luvattu ja mitä on koko ihmiskunnalle luvattu voi avautua meille aivan uudella tavalla (2. Tim. 3:15).

 

Olkaa minun seuraajiani niin kuin …

Mitä Paavali tällä kehotteella oikein tarkoittaa? Eikö Kristusta pitäisi seurata eikä Paavalia? Mitä Kristuksen seuraaminen tänään sitten tarkoittaa?  Onko se samanlaista kuin 2000 vuotta sitten, kun Herra vaelsi hyvän Paimenen hahmossa kansansa keskuudessa opetuslapsien kulkiessa Hänen perässään? Onko se tänään sellaista visuaalisesti havaittavaa katras-elämää, niin että voidaan sanoa ”Kristus on täällä tai Kristus on tuolla”?

Vai onko jotain muuttunut?
Kyllä on.

Kun kansojen apostoli kirjoittaa

Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1. Kor. 11:1)
(CLV) 1Co 11:1
|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

Niin suomalainen käännös on tässä epätarkka. Ensinnäkään Paavalin kehote ei ole ”olkaa!” tai ”olkaa heti!”, vaan tulkaa (kreik. geinesthe). Teonsana on alkukielessä ns. middle-pääluokassa, mikä tarkoittaa prosessinomaista kasvamista ”tilasta-tilaan” ja tässä Paavalin jäljittelijäksi ja sitä kautta Kristuksen ”seuraajaksi”. Kyseessä on keskeneräistä toimintaa kuvaava verbi, jonka pääluokka on middle. Vanhassa kreikassa on vielä tällainen kolmas pääluokka aktiivin ja passiivin lisäksi. Middle -luokassa oleva teonsana ilmaisee, että myös lauseessa oleva subjekti (tekijä) on enemmän tai vähemmän tekemisen kohteena (objektina) prosessissa mukana. Tästä voidaan päätellä, että Paavali antaa kirjeittensä kautta meille esimerkin (opin, kehotukset ja lupaukset) siitä miten meidän tulisi elää, jotta nykyiset Jumalan Armon talouskauden siunaukset Kristuksen Hengen kautta pääsisivät vaikuttamaan elämässämme.

Kun Paavali kehottaa seuraamaan häntä, niin teonsanan ”seurata” takaa löytyy alkukielen mimieomai, mikä tarkoittaa imitoimista tai matkimista. Tavanomaiset käännökset eivät yleensäkään tee eroa näiden seuraamistapoja kuvaavien sanojen välillä, vaan kääntävät molemmat samalla ilmaisulla ”seurata”.

Se toinen alkukielen ”seurata”-verbi – jota Jeesus kohdisti oppilaisiinsa – on taas alkutekstissä akoloutheo, mikä taas tarkoittaa fyysisestä seuraamisesta. Konkordanttinen käännös esittää termin morfeemi-elementteinä ilmaistuna [UN-JOIN-PLACE] ja mikä voitaisiin suomentaa seuraamisesta paikasta paikkaan.

Jeesuksen eläessä maan päällä ja valitessaan itselleen juutalaisia seuraajia opetuslapsikseen (kreik. mathetes) Hän valitsi heidät käskemällä näiden lähteä siltä paikalta fyysisesti seuraamaan Häntä. Tämä seuraamisen kehote oli ehdoton ja edellytti heidät konkreettisesti ja välittömästi jättämään työpaikkansa ja perheensä ja lähteä kulkemaan Hänen perässään. Seuravasta kohdasta käy hyvin ilmi, miten ehdottomat ja vaativat olivat Jeesuksen käskyt juutalaisille seuraajilleen.

Ja hän sanoi heille: “Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia”. Niin he jättivät kohta verkot ja seurasivat häntä. (Matt. 4:19-20)
CLV Mt 4:19 – Mt 4:20
And He is saying to them, “Hither! After Me, and I will be making you fishers of hmen!”
Now immediately •leaving the nets, they follow Him.

Jeesuksen antama seuraamiskehote ei ollut ”please”-pyyntömuodossa, vaan käskymuodossa ja vaati välitöntä irtautumista ammatinharjoittamisesta ja lähteä vaeltamaan Hänen kanssaan. Tavanomaisessa käännöksessä ei käy selkeästi ilmi tämä Jeesuksen ehdoton käsky lähteä siltä istumalta Hänen mukaansa, mutta tämä oli totta tuolloin. Elettiin Jeesuksen ns. Lihaksitulon hallintokautta, jolloin Hän itse valitsi seuraajansa juutalaisten joukosta. Opetuslasten kohdalla valinta oli yksinomaan Hänen taholtaan ja ne esitettiin sellaisella auktoriteetilla ja valtuudella, ettei siitä voinut kieltäytyä (Joh. 15:16).

Myös seuraava kohta osoittaa, miten ehdottoman vaativa olivat Jeesuksen käsky lähteä Häntä seuraamaan:
Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: “Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: “Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa“. (Matt. 8:21-22)
Muita vastaavia kohtia esim. Matt. 10:38-39 ja Mark. 10:21.
Eikä tuo joukko ollut mitenkään teologisesti koulutettua eliittiä, vaan tavallisia eri ammateissa työskenteleviä miehiä.

Entäpä sitten nykyisenä (aiemmin salattuna) Jumalan Armon hallintokautena?

Kristuksen seuraaminen ei tarkoita tänään lähteä fyysisesti johonkin suorittamaan ns. opetuslapseuteen liittyviä maailmanlaajuisia tehtäviä: tekemään kaikkia kansoja Hänen opetuslapsikseen, vaan pysymään sillä paikalla, missä kukin on, kun kutsu kuuluu:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu. (1. Kor. 7:20)

Tänään, Jumalan Armon hallintokautena, on valinta uskovien kohdalla kuitenkin tehty jo kauan sitten ”ennen ikuisia aikoja” (2. Tim. 1:9), ennen kuin valittu oli tehnyt hyvää tai pahaa. Itse kunkin jäsenen valinta on siis tehty jo kauan sitten ja tämän valinnan on Jumala itse tehnyt ”oman tahtonsa päättämän mukaan” (Ef. 1:11). Kyse on Jumalan mielisuosion mukaisesta armovalinnasta, joka lahjana tulee ainoastaan valittujen osalle.

Miksi näin? Koska Jumalalla on suunnitelma. Koska Jumala on jo ennalta valmistellut itse kunkin sille paikalle, johon Hän Kristuksen hengellisessä ruumiissa kuuluu ja jossa hän parhaiten voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omaksi todelliseksi itsekseen Isän Jumalan kunniaksi ja omaksi parhaakseen sekä myös tulevia (maapallon ulkopuolisia) tehtäviä varten.

Niin kuin Herran kehotus juutalaisille opetuslapsille kuului ”menkää ja tehkää!” niin tämän päivän kehotus kansojen uskoville kuuluukin ”pysyköön kukin sillä paikalla!”.
Miksi näin? Koska pohjimmiltaan on kysymys hengellisestä toiminnasta, hengellisestä elämisestä ja kasvamisesta taivaallista elämää varten (Fil. 3.20). Siksipä Jumalan tahto on, että pyhät voivat rakentua Hengessä Kristukseen, niin että jäsenet saavuttaisivat Kristuksen täyteyden täyden iän määrän.
Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, (Ef. 4:11-13)

Mikä sitten on merkkinä Kristuksen täyteyden täyden iän saavuttamisesta? Se on
ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, (Ef. 4:14-15)

Uskovat voivat tänään olla sidottuina moniin ”opintuuliin”. Monenlaisia ”oikeita” oppeja on ihmisille tarjolla. Pyhä Henki ilmoitti Paavalille aikanaan tämän luopumuksen (=terveestä uskosta luopumisen) syntymisen ja sen tulevan kehityksen ja varoitti siitä opetustestamentissaan.
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1. Tim. 4:1)

Mutta eihän voi olla olemassa kuin yksi oikea oppi, yksi opetus, jonka ylösnoussut Herra on meille välittänyt apostoli Paavalin kautta. Siksipä hänen opetustaan – sekä opin että käyttäytymisen osalta – on hyvä seurata. Tämä kirjallinen ilmoitus käsittää paitsi uskonelämää terveellä tavalla rakentavan sanaston niin myös niiden pohjalle toteutetun opetus- ja soveltamisosuuden..

Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (2. Tim. 1:13)
(CLV) 2Ti 1:13
|Have a pattern of |sound words, which you hear from me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

Epätarkat käännökset eivät siis tuo eroa näiden Herran Jeesuksen esittämien seurantatapojen teonsanojen välillä. Tämä on tuonut historian aikana – ja edelleenkin – hämmennystä ja tulkintaristiriitoja kirkollisissa opetuksissa: pitääkö tänään pyrkiä valtaamaan koko maailma Jeesukselle vai tyytyä elämään ja toimimaan Kristuksen hengellisen ruumiin jäsenenä sillä paikalla, minkä Hän on itse kullekin osoittanut? Jumala kun kuitenkin lopulta hoitaa koko pelastusprojektinsa oman aikataulutuksen ja omien valintojensa ja varustustensa pohjalta päätökseen saakka.

Minkälaisia sitten nämä Jumalan valitsemat Kristuksen hengellisen organisaation jäsenet sitten tänään ovat? Erilaisia. Monesti näkymättömiä. Paljolti ”teologisesti oppimattomia”. Paljolti ihan tavallisia ihmisiä. Tässä kohti näyttää Jumalan viisaus toimivat samalla tavalla kuin aikoinaan tapahtui Israelin valittujen kohdalla.
Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, (1. Kor. 1:26-30)

p.s.

Tilastollinen tarkastelu vahvistaa myös eron Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin välillä seuraamisen asiassa. Akoloutheo (seurata fyysisesti) esiintyy muualla UT:ssa 96 kertaa, Paavalilla vain 5 kertaa. Mimieomai (seurata ottamalla mallia) esiintyy taas Paavalilla 8 kertaa, muualla UT:ssä vain 3 kertaa. Näin myös sanaesiintymien määrät poikkeavat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan ja vahvistavat osaltaan seuraamisen merkityksen erilaisuutta näiden evankeliumien välillä.

 

Vertaus kymmenestä neitsyestä

Vertaus kymmenestä neitsyestä: viidestä tyhmästä ja viidestä viisaasta (Matt. 25:1-13) näyttää vaikeatulkinnalliselta. Keitä nämä vertauksen neitsyet ovat? Mitä Jeesus tahtoo tässä sanoa? Mihin tilanteeseen tämä vertaus liittyy? Koskeeko vertaus lainkaan meitä, kansojen uskovia?

Vertaus on tämä:

  1. Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.
  2. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
  3. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.
  4. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
  5. Mutta yösydännä kuului huuto: ‘Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.’ 7. Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
  6. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: ‘Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat’.
  7. Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: ‘Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.’
  8. Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
  9. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: ‘Herra, Herra, avaa meille!’
  10. Mutta hän vastasi ja sanoi: ‘Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä’.
  11. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

Tarkastellaan ensin kontekstia, jossa Jeesus maan päällä eläessään tämän vertauksen esitti. Hän esitti sen juutalaisille opetuslapsilleen, kun he uteliaisuudessaan ja tietämyksen janossaan tulivat Hänen luokseen ja kysyivät:
“Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” (Matt. 24:3)
(CLV) Mt 24:3
“|Tell us, when will these things be? And awhat is the sign of Thy •presence and of the conclusion of the eon?”

Jeesuksen opetuslapsia näytti suuresti kiinnostavan Hänen toisen tulemuksensa (voimalla ja kunnialla) ajankohta Hänen saapuessaan perustamaan Israelille Jumalan sille lupaama maanpäällinen Kuningaskunta ja samalla tämän maailmanajan (kreik. tou aionos) päättyminen. Edellisestä kysymyksestä alkoi koko vertausten sarja (Matt. 24-25), jossa yhtenä vertauksena esiintyy kuvaus kymmenestä neitsyestä.

Vertaus ei koske nykyisen seurakunnan aikaa

Tämä vertaus liittyy lopun aikaan, eikä se koske nykyistä seurakuntaa, jonka jäsenten valinta perustuu (Paavalin evankeliumin mukaisesti) Jumalan kauan sitten tehtyyn armovalintaan, siis koska Hän
ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, (Ef. 1:4)

Eikä tätä armovalinnan voimassaoloa voi mikään horjuttaa, koska
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 8:38-39)

Toisin on Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin kohdalla, koska siihen liittyy ehdollisuutta, eivätkä kaikki kutsutut tule siinä valituiksi (toisin kuin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumissa Room. 8:28-30)).
“Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Matt. 22:14)

Milloin tämä toteutuu?

Tämän vertauksen tulkinta liittyy siis nykyisen Pahan maailmanajan lopulle (jae 1: Silloin), sen seisemään viimeiseen vuoteen (viimeiseen vuosiviikkoon), jolloin Jumalan viha ja tuomiot alkavat vyöryä Maan päälle (Dan. 9:27; 12:4).
Kysymys on Israelille ja Jerusalemille säädetystä (erotetusta) viimeisen vuosiviikon ajasta.
Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. (Dan. 9:24)

Tämä liittyy siis nykyisen Pahan maailmanajan viimeiseen talouskauteen: Vihan eli Tuomion hallintokauteen, eikä koske nykyisen – Armon talouskauden – uskovia, koska heitä ei enää tuolloin ole Maan päällä. Kristuksen ruumiin jäseniä ei ole säädetty (toisin kuin on Israelin ja uskomattoman maailman kohdalla)
vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:9)

Vertaus liitty aikaan, jolloin pimeys saavuttaa maailmassa huippunsa maailman Valon (Kristuksen) otettua pois hengellisen läsnäolonsa seurakunnan poistempauksen kautta maailmasta. On tultu yösydämen aikaan (jae 6).

Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä. Niin kauan kuin minä maailmassa olen, olen minä maailman valkeus.” (Joh. 9:4-5)
(CLV) Jn 9:4
I must be working~ the works of Him •Who sends Me while it is day. Coming~ is the night, when not one |can~ |work~.

Jeesus puhuu edellä alkutekstissä ainoastaan itsestään: miten Hän tekee lähettäjänsä teot (kreik. eme dei orgazesthai ta erga) – ei siis meistä, niin kuin suomalainen käännös asian esittää!
Jae kertoo, miten Herran poissaolo maailmasta tarkoittaa täydellistä pimeyttä, koska Hän yksin on mailman valo. Samalla se osaltaan vahvistaa tuon vertauksen toteutumisen ajankohdan.

Kuka sitten on ylkä?

Hän on Herra Jeesus.

Niin Jeesus sanoi heille: “Eiväthän häävieraat voi surra, niinkauan kuin ylkä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat. (Matt. 9:15)

Kuka on morsian?

Morsian on Israel.

Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. (Joh. 3:29)

Ks. myös Jes. 61:10; 62:5.

Viimeisenä maailmanaikana (kreik. aion) morsian tarkoittaa Jerusalemin kaupungin asukkaita.
Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: “Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.” Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä, (Ilm. 21:9-10)

Keitä ovat neitsyet?

Neitsyet (kreik. parthenos) ovat niitä kansoja, jotka ovat kutsutut Karitsan hääjuhliin. Tässä vertauksessa puhutaan kahdesta ryhmästä, joista toinen saa osallistua tulevan tuhatvuotisen Kuningaskunnan vieraanvaraisuuteen häävieraan ominaisuudessa, kun taas toiselta kansojen ryhmältä se evätään. Tämä vertaus on linjassa vähän myöhemmin esitetyn kansojen tuomioiden ennustuksen kanssa (Matt. 25:31-46).

Keitä ovat viisaat neitsyet? 

Viisaat neitsyet ovat niitä morsiusneitoja ja kansoja, jotka ovat kutsutut ja jotka ovat myös valmistautuneet tuleviin Kuningaskunnan hääjuhliin. Viisasta tarkoittava alkukielen sana on phronimos [Strong G5429], jolla tarkoitetaan järkevää, ajattelevaa, käytännön elämän viisauden mukaista mielenlaatua. 

Keitä ovat tyhmät neitsyet? 

Tyhmät neitsyet ovat niitä morsiusneitoja ja kansoja, jotka ovat kutsutut, mutta joilta valmistautumattomina evätään pääsy osallistumaan avautuvan Kuningaskunnan hääjuhliin. Tyhmää tarkoittava sana alkukielessä on moros [Strong G3474], joka tarkoittaa ylimielistä, piittaamatonta, moraalista pölkkypäisyyttä. Sanan kantana on luultavasti musterion [Strong G3466], jonka johdannaisena on taas muo, mikä tarkoittaa vaikenemista. Tässä tyhmyys kuvaa mielenlaatua.

Kauanko hääjuhlat kestävät 

Kyse on kutsusta koko tulevan maailmanajan, kun Taivasten kuningaskunta on tullut Maan päälle, kestävästä, tuhatvuotisesta Karitsan hääjuhlasta – siunauksen ajasta.
Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.
(Ilm. 19:6-7)

Ks. myös Hepr. 4:1-11.

Hääjuhla toimii myös johdantona Jumalan ja Israelin väliseen uuteen liittoon.
Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; (Jer. 31:31).

Miten tyhmille neitsyeille käy?

Tyhmät neitsyet jäävät Karitsan (tulevan maailmanajan kestävän) hääjuhlan ulkopuolelle. Nämä kansat eivät pääse osallisiksi kaikista niistä siunauksista, jotka Israelin kautta tulevat viisaitten kansojen osalle. Seuraava kohta kertoo tästä:
Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: ‘Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ‘Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. (Matt. 25:40-41)
CLV Mt 25:40 – Mt 25:41
“And, answering, the King shall be declaring to them, `Verily, I am saying to you, onIn as much as you do it to one of these, the least of My •brethren, you do it to Me.’
“Then shall He be declaring to •those also oat His left, `|Go~ from Me, you •°cursed~, into the fire eonian, •made °ready~ for the Adversary and his •messengers.

Tässä ei puhuta koston tuomiosta (kreik. timoria), vaan aikakauden kestävästä kasvattavasta rangaistuksesta (kreik. kolasis). Messias ja Israel tulevat hallitsemaan näitä kansoja rautaisella (mutta oikeudenmukaisella) valtikalla (Ilm. 2:27; Ps. 2:9).

 

Kymmenen neitsyen vertaus näyttää liittyvän tämän maailmanajan viimeisiin vuosiin, Danielille ilmoitettuun, Israelia koskevaan, viimeisen vuosiviikon aikaan. Tätä aikaa voidaan nimittää myös Vihan tai Tuomion hallintokaudeksi, tulevan Vihan ajaksi, johon nykyisiä Kristuksen ruumiin jäseniä ei ole säädetty. Kun seurakunta (Kristuksen valon edustajana Pyhässä Hengessä) tempaistaan Maan päältä ylös avaruuteen (1. Tess. 5:9), niin sydänyön pimeys pääsee valtaamaan Maan piirin ja “silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä” (2. Tess. 2:8). Tuolloin tullaan elämään ns. Jaakobin ahdistuksen aikaa, joka on päättyvä Israelin pelastukseen.

Sillä minä en tahdo, veljet – ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, (Room. 11:25-26)

Kyse on lopulta näissä rinnakkaisissa Matt. 25 vertauksissa kansojen käyttäytymisestä ja suhtautumisesta Israeliin yleensäkin ja nimen omaan sen tulevan ahdistuksen aikana. Ahdistuksen aikana julistetaan vielä tulevan maailmanajan hääjuhlaan kutsuvaa “iankaikkista” evankeliumia. Vielä sen vastaanottamalla on ihmisten mahdollisuus pelastua kohta perustettavaan Taivasten Kuningaskuntaan.
Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.Ja hän sanoi suurella äänellä: “Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”. (Ilm. 14:6-7)

 

p.s.

Jeesuksen aikanaan juutalaisille opetuslapsilleen antama ns. lähetyskäsky: “Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” toteutetaan tulevana tuhatvuotisena maailmanaikana. Siihen tarjotaan juutalaisille opetuslapsille, joista on nyt – totta kai – valmentautunut opettajia, riittävät valtuudet ja voimavarat tuon maailmanlaajuisen tehtävän suorittamiseen. Opetuslapseuttaminen koskee tietenkin kaikkia elossa olevia kansoja, myös noita “tyhmien neitsyeiden tai vuohien” kansoja, jotka saavat osalleen oikedenmukaisen kasvatuksen Kuningaskunnan vaatiman käyttäytymismallin mukaisuuteen.

 

 

Kaste Kristuksen Henkeen

Raamatussa on löydettävissä monenlaisia kasteita. Kuitenkin vain olemukseltaan kahden tyyppisiä, nimittäin ensin veteen liittyviä ja sitten Henkeen liittyviä.

Pietari mainitsee, miten Nooa ja hänen perhekuntansa pelastettiin veden kautta.
silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta – Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta (1. Piet. 3:20-21).

Veteen kastaminen oli ja on edelleen myös – uskomisen lisäksi – edellytyksenä Pietarin julistamaan tulevaan Israelille luvattuun Kuningaskuntaan pääsemiseksi.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen (Mark. 16:16).
(CLV) Mk 16:16
He •who believes and |is baptized shall be |saved, yet he •who disbelieves shall be |condemned.

”tuomitaan kadotukseen” takaa löytyy alkukielen verbin katakrino futuuri-muoto, joka tulisi kääntää ”tulee oikeuden tuomittavaksi”, millä taas viitataan kaikkien uskomattomien osaan tulla kuolleista herätetyksi myöhempään Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn. Tässä siis sanotaan, että ne, jotka uskovat ja vesi-kastetaan pääsevät osalliseksi tulevan tuhatvuotisen Kuningaskunnan siunauksista, kun taas uskomattomat menettävät eli ”kadottavat” sen. Ja tämä viesti on suunnattu Ympärileikkaukselle (kreik. peritome), millä raamatussa tarkoitetaan Jumalan valittua, liitto-kansaa, jolle liiton merkiksi ja symboliksi on annettu ympärileikkaus.

Kun Johannes Kastaja todisti:
joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: ‘Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.’ (Joh. 1:33)

niin hän julisti tässä saaneensa vesikasteen valtuutuksen Isältä Jumalalta ja opetti sen olevan ainoastaan esikuvana ja merkkinä siitä Pyhän Hengen kasteesta, joka myöhemmin tulee Herran Jeesuksen kautta.

Kun Jeesus puhui opetuslapsilleen tulevasta uhrikuolemastaan, niin Hän nimitti sitä omaksi kasteekseen. Mutta samalla Hän ilmoitti, että tuo Hänen kuolemisensa ja ylösnousemisensa kaste tulee pelastukseksi myös heidän osakseen.

Mutta Jeesus sanoi heille: “Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?”  He sanoivat hänelle: “Voimme”. Niin Jeesus sanoi heille: “Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin; (Mark. 10:38).

Sana kastaa on vanhassa kreikassa baptizo, mikä tarkoittaa upottaa. Raamatussa se tarkoittaa upottamista jonkin sisään, upottamista johonkin jumalalliseen pelastuskokonaisuuteen, mukaanottoon sisään siunaukseen jonkin Jumalan nimeämän ja valtuuttaman ihmisen kautta.

Vanhassa testamentissa tämä tapahtui Israelin kansan kohdalla Mooseksen kautta:
saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä (1. Kor. 10.2).

Tätä Ympärileikkaukselle (liiton kansalle) suunnattua parannuksen kastetta piti vielä Pietari esillä Helluntain hallinnon aikana
Niin Pietari sanoi heille: “Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. (Apt. 2:38)

Mutta, kun Pietari myöhemmin lähetettiin pakana-upseeri Korneliuksen luo, niin järjestys olikin toinen: nyt Pyhä Henki tulikin pakanoihinkin ensin ja vesikaste seurasi vasta perässä.
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: “Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?” Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä. (Apt. 10:44-48)

Korneliuksen tapaus on hyvin opettavainen. Koska vesikaste oli ollut pelastuksen erottavana kuiluna juutalaisten ja pakanoiden välillä, niin Henkeen kastaminen kuitenkin näytti nyt ylittävän tuon erottavan kuilun!

Kun Korintolaiskirjeiden kirjoittamisen aikaan elettiin vielä ns. Siirtymäkauden hallintoa – jolloin Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi (Gal. 2:7!) alkoi nousta etualalle Pietarin Ympärileikkauksen evankeliumin alkaessa hiipua samalla taka-alalle – niin vesikaste-rituaali oli edelleen käytössä. Kuitenkin näyttää siltä, että kasteen perimmäistä ja olennaisinta sisältöä ei esim. Korinttossa ymmärretty, koska sinne oli alkanut syntyä pian kristillisiä lahkoja.
“Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen” (1. Kor. 1:12).

Näyttää siltä, että vesikaste eri muotoina ja merkityksinä tänään pikemminkin jakaa kuin yhdistää uskovia. Uskosta osattomalle tämä ei näytä olevan niinkään vaikea asia, vaan ehkä pikemminkin ”varman päälle pelaamista”. Kirkkolaitokset ja hengelliset liikkeet tuntuvat sen sijaan esittävän sen ratkaisevan tärkeänä riittinä tai sakramenttina.

Mutta niin kuin Paavali edellisessä kohdassa jatkaa, niin kastamisen kohde on: Kristuksen nimeen. Nimi tarkoittaa raamatussa enemmän kuin mitä me tänään jonkin nimellä ymmärrämme. Nimi kuvaa omistajansa olemusta. Niinpä kastaminen Kristuksen Jeesuksen nimeen tarkoittaa kastamista Hänen olemuksensa todellisuuteen.

Paavali, kansojen valtuutettuna opettajana, tuo meille kirjeissään esiin kasteen todellisen luonteen ja tarkoituksen. Hän ei ollenkaan korosta vesikastetta, koska näkee sen kansojen kohdalle tultaessa vain kehitysvaiheena Hengellä kastamiseen. Paavalin evankeliumin avainsanomat kiteytyvät sanaan rististä ja Kristuksen hengelliseen (ei näkyvään) ruumiiseen eli seurakuntaan.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. (1. Kor. 1:1 7)

Inhimillinen teologia itsevalittuine riitteineen pikemminkin erottaa kristittyjä toisistaan kuin saa aikaan yhtenäisyyttä. Tästä lienee tänäkin päivänä olemassa paljon esimerkkejä.

Paavalin ristin ja Armon evankeliumin keskiöön kuuluu kaste ylösnousseeseen Kristukseen Pyhässä Hengessä. Kristuksen Hengen kautta meidät upotetaan, otetaan mukaan siihen aitoon pelastukseen, joka on voimassa tänä päivänä ja joka kaste yhdistää meidät itse kunkin jäseninä Kristuksen ruumiiseen Hengessä.
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12.13)

Tämä nykyisenä Armon talouskautena voimassa oleva siunaus peittää meidät myös Kristuksen vanhurskauteen, Hänen täydelliseen kelvollisuuteensa Isän Jumalan edessä.
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet (Gal. 3:27).

Jäseninä tässä nykyseurakunnallisessa Kristuksen hengellisessä organisaatiossa omistamme kaiken sen, mitä Kristus on meidän puolestamme tehnyt.
Hän kuoli meidän syntiemme tähden; tämän saamme tänään Hänessä, Hänen Hengessään, omistaa. Tämä pitäisi tämän päivän uskovan myös tiedostaa.
ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Sitten apostoli heti jatkaa, että meitä siunataan edelleen Kristuksen Kuolleista herättämisellä: senkin saamme omaksua kohdallemme Hengessä tapahtuneeksi.
Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. (Room. 6:4)

Tässä todellisuudessa Paavali kehottaa meitä vaeltamaan. Ja tämä kyky meillä on siis pelkästään Jumalasta, joka antaa meille uskon kautta ymmärryksen (eräänlaisen uuden ihmisen aistin) siitä, että tämä on tänään totta. Tässä Hengen kasteessa uskovat ovat ”upotetut”, mukaan otetut tai yhteenliitetyt myös Kristuksen ylösnousemukseen.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:5-6)

Näin Paavali tuo tämän Kristuksen Hengen kasteen merkityksen tänä päivänä ainoana todellisena kasteena: Kasteena ylösnousseen Herran yhteyteen Hengessä. Tämän hän vielä ikään kuin tiivistää yhdessä viimeisistä kirjeistään, kirjeessään joka on koko täyteydessään suunnattu nykyisen Armon hallintokaudella elävälle ihmiselle:

yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:5)

Ei siis kahta Herraa (niitähän ei voi raamatun mukaankaan yhtä aikaa palvellakaan 😕) ja kahta kastetta, vaan yksi kaste niin kuin Herrakin on yksi.

Vain kaste Kristukseen Hänen Henkensä kautta luo kasvua, eheyttä ja yhteyttä Hänen seurakunnassaan. Ihmisten rakentamilla uskonnollisilla rituaaleilla (joissa ihminen ikään kuin asettuu toimijaksi ”syntisen” ja Jumalan välille) ei ole tänään Jumalan edessä merkitystä, vaikka se sitten miten jumalalliselta näyttäisikin.
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Vain Kristuksen hengelliseen organisaatioon – Hänen ruumiiseensa – mukaan liitettynä eläminen luo edellytyksen seurakunnan yhtenäisyydelle ja eheydelle sekä sen tervehdyttävälle kasvulle.
eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. (Kol. 2:19)

Vedellä kastaminen tai veteen kastaminen on liiton kansalle annettu riitti tai sakramentti, joka vaaditaan Jumalan tulevaan, tuhatvuotiseen maanpäälliseen Kuningaskuntaan pääsyyn. Siksi se esiintyy Israelille kohdistetussa raamatun ilmoituksessa keskeisesti  mukana. Siihen myös Jeesus aikanaan viittasi, kun Hän antoi käskyn juutalaisille opetuslapsilleen: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

Tämä käskyhän odottaa vielä (Jumalan aikataulutetun suunnitelman mukaisesti) aikaansa: aikaa, jolloin Herra Jeesus tulee voimalla ja kunnialla perustamaan Maan päälle Kuningaskuntansa. Edellisen Matt. 28 lainauksen välittömänä jatkeena Jeesus myös lupasi tuon Hänen kuninkuutensa ja läsnäolonsa heidän kanssaan kestävän koko maailmanajan (kreik. aion) loppuun eli koko tulevan tuhatvuotisen maailmankauden ajan. Suomalainen käännös kääntää kohdan harhauttavasti tulkatessaan kohdan ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
(CLV) Mt 28:20
teaching them to be keeping all, whatever I direct~ you. And |lo~! I/ am with you all the days till the conclusion of the eon! Amen!”

Maailman kirkot ja monet hengelliset yhteisöt ovat omineet (=korvanneet) Israelille annetun kansallisen erityisaseman ja sille kansakuntana annetut lupaukset myös tarjoamalla vesikastetta ikään kuin välineenä pelastumiseen. Enteenä ja lupauksena sen toki voi mielestäni nähdä, kun liitämme sen vain symboliseksi, vertauskuvalliseksi lupaukseksi tulevasta elävän Jumalan Hengen kasteesta.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tähän yhteiseen Henkeen kastettuina (mukaan otettuina) meillä (sekä pakanoilla että juutalaisilla) on ollut jo liki kahden vuosituhannen ajan suora pääsy, samassa lapseuden Hengessä, Isän tykö!

sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. (Ef. 2:18)

 

p.s.

Kun nykyinen Armon talouskausi päättyy viimeisenkin jäsenen tultua liitetyksi Kristuksen ruumiiseen, niin Paavalin evankeliumin voimassaolo myös lakkaa. Seuraavalla Vihan tai Tuomion hallintokaudella Jumala taas kääntyy omaisuus-kansansa puoleen, ja sille annetut, vielä toteutumattomat, lupaukset, alkavat täyttyä. Jumala ei enää tuolloin sovella Paavalin evankeliumia kanssakäymisessään uskoviaan ja maailmaa kohtaan, vaan nykyinen evankeliumi asettuu samaan historialliseen asemaan kuin mitä meille nyt on esim. Helluntain hallinnon sanomana ilmoitettu. Evankeliumin ilmoitustapa ja sisältökin on tulevana hallintokaudella erilainen (Ilm. 14: 6-7).

 

Kuolema ja sen kukistuminen

Kuolema puhuttaa. Se puhuttaa aina. Se näyttää jotenkin lopulliselta. Se näyttää vievän kuolleet rakkaamme pois meidän ulottuvistamme. Se näyttää vääjäämättä seisovan odottamassa myös meidän edessämme. Kuolemasta saa kuulla monenlaisia selityksiä. Jotkut väittävät, että se on kaiken loppumista, että se on lopullista tyhjiin raukeamista. Toiset taas, että kuolema on vain elämän suoraan jatkumista jossain toisessa olomuodossa. Vaikuttaa myös siltä, että eivät edes kirkot ja kristilliset yhteisöt osaa antaa siihen selkeää vastausta, vaan monesti hämmentävät ihmisiä erilaisilla ulostuloillaan.

Onko näin, onko kuoleman kysymys todella vailla vastausta. Eikö meillä ole mitään luotettavaa lähdettä, jonka vastaukseen voisimme luottaa?
Kyllä on. Vastaukset löytyvät Kirjoituksista. Jumalan alkuperäisestä ilmoituksesta ihmisille.

Raamatussa käsitellään asiaa hyvinkin monin paikoin. Mitä raamattu kuolemasta itse asiassa sitten kertoo? Mikä on Kirjoitusten vastaus kuoleman kysymykseen?
Ihmisen kuolemassa on kyse sielun kuolemasta – siis ihmissielun kuolemasta.

Ihminen luotiin alun perin eläväksi sieluksi

Ensin pitäisi ymmärtää mitä Kirjoitukset tarkoittavat sielulla, elävällä sielulla tai kuolleella sielulla. Sielun alkuperäinen määritelmä löytyy kohdasta:

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human |became  a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kr. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli Hengen kautta.

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös niin, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Siitä, että esim. uskovat ovat olleet Jumalan työpöydällä ja suunnitelmissa ”aihioina” jo kauan sitten todistavat myös seuraavat kohdat.

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, (Ef. 1:4)

Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, (Room. 8:29)

Kuolema tuli ihmiseen tottelemattomuuden tähden

Kuolema tuli ihmisen osaksi Aadamin rikottua Jumalan kieltoa.

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: “Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”. (1. Moos. 2:16-17)
CLV Gn 2:16 – Gn 2:17
And Yahweh Elohim |instructed on the human, › saying-: From every tree of the garden you may eat, yea eat-.
+But from the tree of the knowledge of good and evil, you must not |eat from it; for ion the day you eat- from it, to die you shall be dying.

Sanatarkasti käännettynä siis ihminen muuttui tuolloin kuolevaiseksi, jonka elämä lopulta päättyy kuolemiseen. Aadamhan eli raamatun mukaan yli 900 vuotiaaksi, joten kuoleminen eli vanheneminen näytti olleen alussa huomattavasti hitaampaa kuin tänään.
Ja tuota Aadamin tottelemattomuuden teon seurausta saamme me nyt koko ihmiskunta kantaa mukanamme.
Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Alkutekstissä on käännössanan ”koska” kohdalla on ilmaisu eph ho, mikä tulisi kääntää ”minkä jälkeen”. Aadamin rikkeen seurauksena (eikä suinkaan meidän syynä: ”koska”) on tämä kuolemantila tullut kaikkien ihmisten osaksi.

Mitä sitten kuolemassa tapahtuu?

Raamatussa löytyy monia kohtia, joissa ihmisen kuolemantilaa kuvataan. Kuolleena ei ihminen siis ole enää elävä sielu, vaan kuollut sielu. Raamatun mukaan elävä sielu kuollessaan menee (tai palaa) ”Tuonelan” tilaan. Tuonelaa käytetään suomalaisissa raamatunkäännöksissä kuvaamaan kuolleiden tilaa ja olinpaikkaa. Alkuteksteissä löytyy Tuonela -sanan takaa termit heprean Scheol ja kreikan Hades.

Raamatun mukaan ihmisen kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin ihmisen luomisessa: ihmisen henki palaa takaisin Jumalan luo ja ihmisen keho palaa takaisin (maatuu) maaperäksi.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Ja sielu palaa Tuonelan tilaan, jonka Konkordanttinen käännös ilmaisee morfeeneina UN-SEEN, joka mielestäni voitaisiin suomentaa ilmaisuna TIEDOSTAMATTOMUUS tai TAJUTTOMUUS. Ajattelen sen olevan kuolleen persoonallisen ihmissielun nukkuva tila Jumalassa.

Siitä, että ihmissielun tila Tuonelassa on verrattavissa syvään, tiedottomaan uni- tai lepotilaan todistavat monet raamatun kohdat.

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)
Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? (Ps. 88:13)
Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)
Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)
Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)
Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

Tämän, kuolleen sielun tilan raamattu kuvaa kaikkia kuolleita ihmisiä koskevaksi. Jeesuksen ylösnoustua ensimmäisenä ihmisenä kuolleista, odottaa myös poisnukkunut Daavid vielä tuolloin omaa tulevaa ylösnousemustaan.
sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. (Apt. 2:27).

Mihin kuolema päättyy?

Kuolema päättyy aina ylösnousemukseen, ylösnousemukseen kuolleista. Jeesus on aloittanut ihmiskunnan ylösnousemuksen. Hän on nyt jo liki 2000 vuotta elänyt kirkastettuna Kristuksena koko maailmankaikkeuden ykköspaikalla (Jumalan oikealla puolella) merkkinä ja enteenä tuleville ylösnousemuksille.

Paavali, paljastettuaan seurakunnan ylösnousemuksen salaisuuden, lohduttaa meitä poisnukkuneiden rakkaittemme jälleennäkemisellä.
Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla
. (1. Tess. 4:13-18)

Raamattu kuvaa siis kuolleita ihmisiä poisnukkuneina (kreik. koimao, [LIE]) nukkua, levätä.

Kun Jeesus meni herättämään Lasarusta, niin Hän käytti tätä samaa ilmaisua: “Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta”.
(CLV) Jn 11:11
He said these things, and after this He is saying to them, “Lazarus, our •friend, has found repose~, but I am going~ that I should be awakening him out of sleep.”

Alkukielessä on edellä perfekti-ilmaisu kekometai, mikä tarkoittaa on mennyt levolle, on mennyt nukkumaan.

Siis kuolleet ainoastaan nukkuvat Jumalalle, eli ovat Hänen herätettävissään, mutta ihmisille he ovat poisnukkuneita (ihmisen herättämisen ulottumattomiin nukahtaneita).

Nämä edellä esiintuodut Kirjoitusten kohdat määrittävät mielestäni riittävän hyvin sen, mitä kuolemaan liittyy, mitä kuolemisessa tapahtuu.
Ts. raamatun mukaan, kun ihminen (=ihmissielu) kuolee, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Hän lepää omana persoonanaan syvässä, tiedottomassa unessa Jumalassa mukanaan koko hänen elämänsä aikana omaksumansa sisäinen pääoma.

Miksi niin paljon hämmentyneisyyttä ja tulkintoja?

Mikä sitten on voinut vaikuttaa siihen, että näinkin yksinkertaisissa perusasioissa voi olla niin monta ”tulkintaa”?

Onko Jumala antanut ihmiselle todellakin niin hämärän ja monitulkintaisen ilmoituksen, että sitä voidaan väännellä milloin minkin teologisen oppijärjestelmän mukaan suuntaan tai toiseen? Vai onko alkuperäinen inspiroitu Jumalan ilmoitus lainkaan sisältänyt sellaisia merkityksiä, joita nykyään pidetään ”totuuksina”?

Mikä on vaikuttanut siihen, että kuolemaa ei haluta monesti nähdä (edes kristittyjenkään keskuudessa) kuolemana – vaan elämän toisena muotona? Miksi kirkollisissa julistuksissa jatkuvasti viestitetään poisnukkuneen lentäneen (yli kuoleman) suoraan taivaaseen?

Kun julistetaan:

  • ”Siirtyi ajasta iäisyyteen”, niin tällä ilmaisulla ”vedetään henkselit” Jumalan suunnitelman (johon aina sisältyy aikataulutus) yli luottamalla inhimilliseen ajattomuuden filosofiaan.
  • ”Muutti taivaan kotiin”, niin tällä viestitetään suorasiirtymistä ohi kuoleman taivaaseen ja vesitetään samalla tarve ylösnousemukselle
  • ”Ryöväri pääsi samana päivänä Paratiisiin”, niin tällä halutaan yhteenpötköyttää Kuningaskunnan evankeliumi Paavalin armon evankeliumin kanssa; samalla kiistetään Jeesuksen kuolema (koska Hän lensikin samana päivänä ryövärin kanssa suoraan paratiisiin, eikä kuollutkaan, vaikka nousikin kolmantena päivänä ylös kuolleista?!)
  • ”Herra kävi kuoltuaan julistamassa evankeliumia kuolleille”, vaikka Kirjoitukset todistavat, että Hän kävi vasta ylösnousemuksensa jälkeen julistamassa (ei evankelioimassa) vankeudessa olleille henki-olennoille (kreik. pneumas), että Hänellä on nyt kaikki valta koko maailmankaikkeudessa.

Tällaisilla ”itse-auktorisoiduilla opetuksilla” yritetään työntää kuolema pois, yritetään kuvata se ikään kuin suorana elämän jatkeena. Samalla ollaan tukemassa ja toteuttamassa Vastustajan opetussuunnitelmaa ”ette te suinkaan kuole” (1. Moos. 3:4).

Kuoleman valta kukistuu!

Mutta ylösnousseella Herralla Jeesuksella on valta ja avaimet vapauttaa ihmiset kuoleman vallasta!

“Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. (Ilm. 1:17-18)

Ja täyttymyksessä, kun toinen kuolema kukistetaan, saavuttaa Jumalan hyvyys ja rakkaus koko ihmiskunnan!

toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: “Kuolema on nielty ja voitto saatu”.  “Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (1. Kor. 15:54-55)

Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita. Jumalan tahto tulee toteutumaan koko täyteydessään: Jumalahan ei voi tehdä syntiä. Jumala ei voi missata suuressa pelastusoperaatiossaan.

Yhteenvetona vielä edellä esitetystä

  • Ihmisen luomisessa Jumala rakensi ensin ihmiselle maaperäisen, elottoman kehon. Tähän kehoon Hän puhalsi omasta Hengestään elämän, jolloin ihmisestä tuli elävä sielu. Elämä tuli Jumalan Hengestä. Hengen ja kehon synteesinä ihmisestä tuli elävä, ajatteleva, aistiva ja liikkuva sielu. Näinhän Jumala itse asiassa tänäänkin ihmisen kehon rakentaa: sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa (Ps. 139:13) – Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin (Jer. 1:5).
  • Kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin luomisessa: ihmisen elementit palaavat alkulähteilleen. Henki palaa Jumalan tykö, keho maatuu maaperään ja ihmisen sielu palaa tiedottomuuden lepotilaan ”Tuonelaan”, joka on myös Jumalassa.
    jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä (Ps. 139:8). Ihminen (niin kuin eläinkin) vaatii aina toiminnallisen kehon elääkseen.
  • Syvässä Jumalassa olevassa lepotilassa ihminen on kuin syvässä nukutuksen tilassa: kaikki aistiminen on poissa ja ajan kulumisen taju katoaa. Tässä ei ole uskovalla tai uskomattomalla sielulla eroa, muuten kuin että uskovat nukkuvat Pyhän Hengen sinetillä leimattuina.
  • Kuoleman unesta herättäminen tapahtuu aina ylösnousemusten kautta. Ylösnousemuksessa Jumala luo ihmiselle uuden kehon, jossa ihminen taas muuttuu tiedostavaksi olennoksi ja on valmis käymään läpi tilinpäätöksen eletystä elämästään. Ylösnousemuksia on raamatussa tunnistettavissa neljä: kaksi pyhien ylösnousemusta ja kaksi yleistä ylösnousemusta. Ylösnousemus tarkoittaa aina nousemista ylös kuoleman unesta. Ihmisen elämä ei ala ylösnousemuksessa enää  aihiosta, kuten hänen aikaisemmassa syntymisessään maan päälle, vaan hänellä on nyt lihallisen elämänsä aikana hankkima tieto ja kokemus sisäisenä pääomanaan ja tieto myös siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa.

p.s.

Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia. (Saarn 7:29)

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

 

Mihin Paavalilta jäivät lampaat?

Niin, miksi kansojen apostoli ei opetuksessaan meille vertaa Herran suhdetta meihin paimeneen ja lammaslaumaan? Miksi ylösnousseen Herran kansoille kohdistama evankeliumi ei esitä nykyisen seurakunnan mallia ollenkaan paimennettavana lammaslaumana?

Toisin on juutalaisille kohdistetussa Vanhassa testamentissa, jossa Israelin kansaa kuvataan lammaslaumana, jota heidän Jumalansa kaitsee.

Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee. (Ps. 95:7)

Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa. (Ps. 78:52)

Mutta me, sinun kansasi, sinun laitumesi lampaat, kiitämme sinua iankaikkisesti, julistamme sinun kiitostasi polvesta polveen. (Ps. 79:13)

Samoin Jeesus lihansa päivinä eläessään vertasi tuon tuostakin itseään lampaiden paimeneen.

Kun sitten Jeesus – Jumalan suunnitelman mukaisesti – tuli kansansa keskuuteen, niin Hän totesi:
“Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö” (Matt. 15:24)

Tämä Jeesuksen ilmoitus rajasi tuolloin ulos muut kansakunnat, samoin myös Israelin kansakokonaisuutena ja rajoittui ”Israelin huoneen kadonneisiin lampaisiin”. Tämän Hän näyttää kertovan myös kadonneen lampaan vertauksessa, jossa Hän pelastaa yhden ja jättää sillä välin 99 muuta ”oman onnensa nojaan”. Tuolla ”yhdellä prosentilla” voidaan ajatella niitä Israelin pyhiä, jotka tulevat nousemaan ns. ensimmäisessä ylösnousemuksessa /tästä tarkemmin/ kuolleista ja hallitsemaan Kristuksen kanssa tuhannen vuoden ajan. Kun taas tuo iso ”99 %” Israelin kansakunnasta on sittemmin joutunut kokemaan pitkän hajaannuksen ja erämaavaelluksen kauden. Se, että Jumala nyt on alkanut koota omaisuuskansaansa (isoa lammaslaumaansa) sille luvatulle maalleen on osoitus Jumalan lupauksen toteutumisesta kansaansa kohtaan. Samalla sen pitäisi olla merkkinä maailmankirkoille, jotka ovat omineet itselleen ns.  hengellisen Israelin aseman ja näin sokeuttaneet itsensä näiltä osin Jumalan suunnitelman vääjäämättömälle toteutumiselle juutalaisen kansan kautta.
Tämä Jumalassa ollut salaisuus paljastettiin Paavalille, siis se, että Israelin ”hyllyttäminen” on vain tilapäistä ja että tuon ”hyllytyksen” aikana Herra kokoaa eri kansoista itselleen hengellisen seurakunta-organisaation. Apostoli haluaa meidän todella tiedostavan tämän totuuden:

Sillä minä en tahdo, veljet – ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, (Room. 11:25-26)

Kun Jeesus sanoi:
en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman. (Joh. 12:47)

niin Hän antaa tässä ymmärtää, että Hänen ensimmäinen tehtävänsä on sovittaa Jumalan täydellisenä uhrikaritsana maailman synti, joka tekee myöhemmän – kirjaimellisen – maailman pelastamisen sitten mahdolliseksi. Toisaalta Hän tässä ilmoittaa, että Hän ei tuolloin tullut (koska sen aika oli vielä edessäpäin) tuomitsemaan maailmaa, vaan että Hän nimenomaan tuli ”Jumalan Karitsana, joka ottaa pois maailman synnin!”. Itse asiassa Hän tuli Jumalan karitsana maailman tuomittavaksi (Joh. 12:31).

Hänen toinen tulemisensa tapahtuu taas aivan toisenlaisessa roolissa. Ja tästä kirkkolaitokset jostakin syystä tuntuvat tyystin vaikenevan. Hän tulee voimassa ja kunniassa, Kuninkaiden kuninkaana ja Kansojen tuomarina. Tämä Hänen toinen tulemuksensa avaa Herran päivän Maan päälle jatkuen sitten koko seuraavan tuhatvuotisen (”iankaikkisen”) maailmanajan loppuun saakka. Ja Hän palaa omiensa luo, Hän palaa laumansa luo (Apt. 1:11; Sak. 14:1-6). Itse asiassa Vanhassa testamentissa on monin verroin enemmän vielä toteutumattomia lupauksia Jeesuksen tulevasta Messias -roolista kuin tekstiä jo tapahtuneesta Jumalan karitsa -roolista.

Sitten tähän aikaan. Sitten nykyiseen Jumalan Armon hallintokauteen.
Toisin kuin Israelin kohdalla – nykyisen seurakunnan siunaukset ja lupaukset eivät kohdistu nykyisen maaplaneetan päälle. Se että kirkkolaitokset ja hengelliset liikkeet ovat omineet Jeesuksen juutalaisille opetuslapsilleen antamat kehotukset, kuten ”menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”, ei ole saanut Jumalan puolelta siunausta 2000. vuoteen. Miksi? Siksi, että käsky ja siihen liittyvät voimavarat ja lupaukset koskevat tulevaa, Israelille luvattua Kuningaskunnan aikaa nykyisen Maan päällä. Jumala on edeltä tuntenut kansansa, jonka Hän on valinnut ja tietää milloin sen hetki Hänen suunnitelmassaan tulee ajankohtaiseksi. Ihan vielä se ei ole tullut.

Nykyisen seurakunnan lupaukset taas liittyvät maapallon ulkopuolelle, ulkoavaruuden alueelle. Paavali käyttää tästä universumin alueesta nimitystä epouranion [ON-SEE-UP-ed], mikä tarkoittaa sitä maailmankaikkeuden aluetta, joka nähdään Maan ulkopuolella tai yläpuolella. Tämä oli Jeesuksen maanpäällisen elämän aikaan Israelille täysin käsittämätön asia (Joh. 3:12).

Mutta – niin, mutta aivan toisin kuin Israelin kohdalla – meillä on yhdyskuntamme maapallon ulkopuolella:
Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, (Fil. 3:20)

Nykyisen seurakunnan rakenne on täysin hengellinen. Fyysiset, maanpäälliset kirkkolaitokset ja hengelliset yhteisöt eivät määritä Kristuksen hengellistä seurakuntaa, johon jäsenet on liitetty ja sinetöity Pyhän Hengen kautta.
Sillä niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:12-13)

Kristukseen uskovaa ei tänään voi tunnistaa fyysisesti eli siitä, missä piireissä hän liikkuu tai miten hän pukeutuu tai minkälaisia uskonnollisia tapoja hän noudattaa. Tänään ei ole oikein väittää, mistä porukasta pelastus löytyy.
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: “Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? (1. Kor. 1:12-13)

Eikä tänään tarvitse (uskoon tultua) fyysisesti siirtyä toimimaan tietyn uskonnollisen käyttäytymiskaavan mukaan, sillä kukin voi alkaa kasvaa Kristuksessa omana itsenään:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu (1. Kor. 7:20)

Tänään ei syömiseen tai juomiseen liittyvillä tavoilla, eikä pyhien viettotavoilla, eikä hurskailta näyttäytyvillä jumalanpalvelusmalleilla voida tehdä vaikutusta Jumalaan. Kaikki aito Jumalan vaikuttama kasvu tapahtuu yksilöllisellä tavalla Kristuksessa Jumalan Hengen ja meille kohdistetun totuuden sanan vaikutuksesta. Kaikki kasvu Jumalan tuntemisessa tapahtuu lopultakin irti meidän ihmisten säätämistä ja luomista malleista ja muista ”laumoittamis -tekijöistä”.

Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikään kuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: “Älä tartu, älä maista, älä koske!” – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol 2:16-23)

Niinpä lampaat eivät sovi nykyiseen seurakuntamalliin. Lammaslaumat vaeltavat Maan päällä seuraten fyysistä paimentaan. Kristuksen ruumiin, hengellisen organisaation, jäsenet on taas liitetty tänään Kristukseen näkymättömällä tavalla eli Kristuksen Hengen kautta.

Myös uuden testamentin ”lammas” -termin (kreik. probaton ) sanailmentymien lukumäärän tilastollisesti merkittävä ero Paavalin kirjeiden ja muun UT:n välillä vahvistaa osaltaan edellä todetun: Paavalilla vain yhden kerran (Room. 8:36), kun muualla UT:ssa peräti 43 kertaa!

 

Täyttymyksen ylösnousemus

Kuten artikkelissa Tuomion ylösnousemus huomattiin, että ne ihmiset, joiden nimeä ei löytynyt Elämän kirjasta kuolivat toiseen kertaan.

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm. 20:14-15)

Täyttymyksen ylösnousemuksesta, siis siitä, jossa loppuosa kuolleista (vielä toisen kuoleman vallassa olevat) nostetaan kuolleista, puhutaan ainoastaan Paavalin evankeliumissa. Ainoastaan kansojen apostolille on paljastettu sovituksen toteutuminen jokaisen ihmisen kohdalle. Muualla raamatussa ei tästä ilmoiteta ja Israelinkin kohdalla sen kansalliset lupaukset kohdistuvat nykyisen ja uuden Maan päälle.

Herran Jeesuksen pelastustyöstä puuttuu vielä Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyn jälkeen loppuosuus: täyttymys. Tämä on kirjattu Jumalan kokonaissuunnitemaan, Suunnitelmien suunnitelmaan ja se tulee toteutumaan, koska Jumala on asettanut sen päämääräkseen ja koska Jumala ei voi tehdä syntiä eli mennä harhaan aikomuksissaan.

Yleisissä opetuksissa on tämä miltei poikkeuksetta taka-alalla (tekisipä mieli sanoa, että jopa “unohdettu”), vaikka raamatusta löytyy tästä monet ja selvät lupaukset. Ao. kohdassa Jeesus mainitsee tehtävänsä:

Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3:17)
(CLV) Jn 3:17
For •God does not dispatch His •Son into the world that He should be judging the world, but that the world may be |saved through Him.

Alkutekstissä ei suinkaan puhuta ehdollisessa “isi”-muodossa maailman pelastamisesta, vaan vanhassa kreikasta löytyy teonsanan takaa aoristi -muoto sothe, joka tulisi kääntää ”pelastuu”.

Jeesus haluaa korostaa kuulijoilleen tässä sitä, että vaikka Hän onkin Ihmisen Poikana saanut Isältä Jumalalta vallan tuomita eläviä ja kuolleita, niin nämä oikeudenkäynnit – siis myös se Suuri valkean valtaistuimen tuomio – ovat välivaiheita koko ihmiskunnan pelastumiseen. Päämäärä on siis, että maailma pelastuu.

Täyttymyksen ylösnousemus on ajallisesti viimeisin ylösnousemus. mikä raamatusta löytyy. Siitä ei puhuta paljon, mutta puhutaan kuitenkin – jopa monissa kohdin!

Ajankohtana on viimeisin maailmankausi (kreik. aion), jonka alkutapahtumat ilmoitetaan Johannekselle (Ilm. 21). Mutta myös Paavali saa Herralta ilmestyksiä koskien viimeistä maailmanaikaa ja Jumalan suunnitelman toteutumisen päätepistettä; hänet vietiin ilmestyksessä myös uusiin taivaisiin (2. Kor. 12:2). Uusiin taivaisiin ja uuteen Maahan liittyvästä maailmanajasta raamattu käyttää tarkkaan ottaen nimitystä ”maailmanaikojen maailmanaika” tai ”aionien aioni”. Kuitenkin tavalliset käännökset kertovat tämän epämääräisin ilmaisuin ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”.

Kun Paavali paljastaa meille Jumalan siihen asti Jumalassa salassa olleen sovituksen toteutumisen laajuuden, niin hän ensin vetää yhtäläisyysmerkit Aadamin ja Kristuksen (Ihmisen Pojan) tekojen seuraamusten välille:

Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, (1. Kor. 15:21-22)

Siis kaikki = kaikki. Jälkimmäinen lause ilmoittaa kaikkia ihmisiä koskevan ylösnousemuksen eli kuoleman vallasta herättäminen ja ylösnouseminen kuolemattomaan elämään.

Sitten apostoli tuo esiin sen, missä järjestyksessä tämä kaikki toteutuu. Eli Kristus, alku ja syy ensimmäisenä, sitten Kansojen uskovat ja Israelin pyhät, sitten loppuosuus (kreik. telos) eli se loppuosa ihmisistä, jotka vielä nukkuvat kuoleman unta. Tämän jälkeen kaikki = kaikki ja täyttymys saavutettu!

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Edellä ilmoitetaan myös se, että Herra Jeesus luovuttaa valtakunnan takaisin Isän haltuun kukistettuaan kaikki vihollisensa. Tästä voimme ymmärtää myös sen, että kun on käännetty ” hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman” (Luuk. 1:33), niin tässä tarkoitetaan (ei ajallisuutta, vaan) alueellisuutta: kertoohan tämän myös Jeesus opetuslapsilleen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”. (Matt.28:18)

Ja mihin saakka Kristuksen kaiken kattava hallinto sitten ulottuu? Siihen saakka, kunnes viimeinen vihollinen: se toinen kuolema, joka pitää vielä hallussaan suurta määrää ihmisiä, poistetaan.

Sillä hänen pitää hallitseman “siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (1. Kor. 15:25-26)

Viimeisen maailmankauden alettua (Ilm. 21) jäi vielä toinen kuolema voimaan. Viimeisen maailmanajan, joka tarkoittaa myös viimeistä vaihetta jumalan pelastussuunnitelmassa, päättyessä Jumala saavuttaa maalinsa Kristuksen Jeesuksen kautta. Ja näin Jumala ja Hänen hyvyytensä ja rakkautensa saavuttaa lopulta koko ihmissuvun!

Sillä: “kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: “kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:27-28)

Tämän pitäisi riittää epäilevää uskovaa vakuuttumaan tästä valtavasta totuudesta, sillä se on suoraa puhetta eikä sitä ole peitetty verhoaviin vertauksiin.

Täyttymyksen toteutumisen riemukkuutta kuvaa Paavali Filippiläiskirjeessään. Tämän riemukkuuden on kyllä suomalainen käännös onnistunut varsin ansiokkaasti synkistämään 😠

niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:10-11)
CLV Php 2:10 – Php 2:11
that in the name of Jesus every knee should be bowing, celestial and terrestrial and subterranean,
and every tongue should be acclaiming~ that Jesus Christ is Lord, for the glory of God, the Father.

Tämänkaltainen käännös antaa kuitenkin ymmärtää, että jokainen ihminen pakotetaan tulevaisuudessa polvistumaan ja tunnustamaan Jeesuksen herruus. Jumala kuvataan tyrannimaisena tuomarina.
Mutta ei – ei ollenkaan näin – alkukielessä käytetään edellä ilmausta exomologeo, mikä tarkoittaa vapaaehtoista tunnustamista ylistämällä ja kunniaa osoittamalla. Tässä esiintyy alkutekstissä sama verbi, mitä Jeesus käytti ylistäessään Isäänsä (Matt. 11:25)!, Eli nämä jakeet ilmaisevat selkeästi, että tuona päivänä (kun täyttymys on saavutettu) kaikki koko maailmankaikkeudessa polvistuvat ja tunnustavat. että Isän todistus Pojasta on totta ja että Herran Jeesuksen hankkima pelastus on tullut kaikkien osaksi! Jumalan syvin kaipaushan on saada Hänen luotunsa näkemään ja tunnistamaan Hänen hyvyytensä ja rakkautensa todellinen luonne. Kun tämä tulee Hänen jokaisen luotunsa kohdalla todeksi, niin se väistämättä saa aikaan kaikkien sydämestä lähtevän kiitoksen, joka (yhtyessään kaikkien luotujen ylistykseen) kasvaa valtavaksi ylistyksen riemun myrskyksi tuoden kaiken kunnian Isälle Jumalalle Herran jeesuksen kautta.

Miksi jumalan armo on nyt sitten ilmestynyt?
Se on ilmestynyt pelastukseksi kaikkia ihmisiä varten, ja sen soveltaminen alkaa meistä kansojen uskovista:

Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, (Tiit. 2:11-12)

Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. (1. Tim. 4:10)

Tämän tähden Paavali juuri kehottaa meitä kiittämään (ei valittamaan) kaikkien ihmisten puolesta, koska Kristuksen pelastus tulee lopulta kaikkien ihmisten osaksi. Tämä on Jumalan tahdon mukainen suuri päämäärä, jonka Hän tulee Kristuksen Jeesuksen kautta toteuttamaan.

Minä kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. (1. Tim. 2:1)

ja tässä täyttymyksen toteuttamisessa löytyvät Kristuksen ruumiin, Hänen seurakunta-organisaationsa jäsenten, tulevat tehtävät.

Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
(Ef. 1:22-23)
CLV Eph 1:22 – Eph 1:23
and subjects all under His •feet, and -°gives Him, as Head over all, to the ecclesia
whicha is His body, the complement of the One completing~ the all in all.

Alkukielessä löytyy käännössanan ”täyttää” takaa termi pleroumenou, mikä tarkoittaa täydellistää, saattaa täyttymyksen tilaan.

Näin tulee Jumalan sovitus Kristuksen Jeesuksen kautta kaikkien Hänen luotujensa kohdalla riemulliseksi todellisuudeksi:

Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa (Kol. 1:19-20)
CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell,
and through Him to reconcile •all ioto Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

 

Ota yhteyttä