Armo ja rauha Jumalalta ..

 

Jumalan armo ja rauha liittyvät toisiinsa. Apostoli Paavali aloittaa useat kirjeensä tervehdyksellä:

Armo ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta”.

Mikä viesti tähän usein toistuvaan alkutervehdykseen voisi sitten sisältyä? Onko kyse pelkästä kohteliaisuudesta? Vai onko kysymys lopultakin paljon suuremmasta asiasta, viestistä ja opetuksesta, joka tähän lauseeseen sisältyy?
Tämä lause esiintyy Uudessa testamentissa 12 kertaa, joista peräti 11 kertaa Paavalin kirjeissä!

Paavali puhuu tässä tämän päivän evankeliumista, siitä evankeliumista, jonka Herra Jeesus on hänelle – meitä varten välitettäväksi – ilmoittanut (Gal. 1:11-12). ”Armo ja rauha”: ”charis kai eirene” on kirjoitettu ja sidottu tässä yhteen. Myös järjestyksellä on väliä: ensin ”Armo” ja sitten ”rauha”.

Armo” (kreik. charis) tarkoittaa Jumalan rakkauden ilmenemis- ja huolehtimistapaa, joka tuottaa iloa (kreik. chara) sen kohteena olevalle ihmiselle ja vaikuttaa hänessä kiitollisuutta (kreik. eucharisteo) Jumalaa kohtaan. Armo on siis kaikkivaltiaan Jumalan lähestymislahjaa syntistä ihmistä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Armo tarkoittaa – täysin ihmisen ansiollisuuden poissulkevaa – Jumalan oman suosiollisuuden asennetta ja toimintatapaa uskovaansa kohtaan. Armo on siis alkukielen mukaan vahvasti sukua ilolle ja kiittämiselle. Suomen kielen ”armollinen” vastaava alkukielen termi on taas oikirmos, minkä Konkordanttinen menetelmä puolestaan kääntää sanalla ”pity” eli ”armahtavaisuus” tai ”myötätuntoisuus” eli tunteeksi ahdingossa olevan puolesta.

Rauha” (kreik. eirene; hepr. shalom) tarkoittaa eheää ja täydellistä olemista tai eheäksi ja täydelliseksi tulemista. Vanhassa testamentissa sitä on käytetty ilmaisemaan hyvinvointia, lepoa, turvallisuutta ja sisäistä viihtyvyyttä; vastakohtina riita, levottomuus ja epäjärjestys.

Maailman tarjoama rauha ihmiselle perustuu ulkoisiin asioihin, kuten rahaan ja omaisuuteen. Myös onnettomuuksien, sairauksien, kulkutautien ja sotien poissaolo luo tunteen turvallisuudesta. Ihmiskunta kuitenkin ”rakentaa” tänään uppiniskaisesti omaa rauhaansa ja turvallisuuttaan poissulkemalla siitä Jumalan täysin pois. Ihmisen rakentamaa rauhaa toteutetaan Vastustajan valheellisella myötävaikutuksella. Mutta synnin rasittaman ihmiskunnan ponnistelut omaan ”suuruuteensa” luottaen eivät tietenkään voi mitenkään tässä onnistua. Ihmisen ”rauhan tiekartta” vie ihmisiä vain poispäin Rauhan Jumalasta. ”Rauhan tietä he eivät tunne” (Room. 3:17).

Mutta Herran Jeesuksen antama rauha on toisenlaista. Se ei perustu ulkoisiin asioihin ja olosuhteisiin. Sitä ei anneta sillä tavalla kuten maailma antaa.

Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. (Joh. 14:27)
(CLV) Jn 14:27
“Peace I/ am leaving with you. •My peace I am giving to you. Not according as the world is giving to you, am I/ giving to you. Let not your •heart be |disturbed~, neither let it be |timid.

Nykyisen maailmanajan – ja Ihmisen päivän – päättymiseen Hän näyttää tosin tarjoavan rauhan tilalle miekan, kuten Hän aikanaan opetuslapsilleen ilmoitti:
Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. (Matt. 10:34)
(CLV) Mt 10:34
“You should not be inferring that I came to be casting peace on the earth. I did not come to be casting peace, but a sword.

Alkuteksti ei puhu tässä menneessä aikamuodossa, vaan elthon balei  ”minä tulen heittämään/iskemään/pistämään..”. Herra näyttää tässä viittaavaan tuloonsa Maan päälle (Ilm. 19:15). /tästä tarkemmin/

Jumalan rauha tulee tänään kuitenkin yksin armon kautta Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Jumalan rauha on Isän Kristuksen Hengen kautta antamaa sisäistä lepoa ja luottamusta Jumalan huolenpitoon.

Mihin Jumalan rauha sitten perustuu?
Jumalan rauha perustuu Kristuksen sovituskuolemaan ristillä. Jumalan viha syntiä kohtaan on kertakaikkisesti sovitettu Kristuksen kuoleman kautta. Jumalan puolelta on kaikki valmistettu ihmisen pelastumista varten. Jumala on ihmisen synnin osalta sovitettu, ”lepytetty”. Rauhantila on saavutettavissa ottamalla vastaan Jumalan ihmisen puolesta tekemä sovitus. Tällöin sovituksesta tulee sovinto. Jumalan ja ihmisen välinen, molemminpuolinen, sovinto, rauhantila. Jumala tekee ”rauhan hänen ristinsä veren kautta” (Kol. 1:20).
Jumalan rauha on uskovan elämässä Hengen hedelmää (Gal. 5:22). Jumalan rauha on Jumalalta tulevaa yliluonnollista sisäistä rauhaa. Jumalan rauhaa kuvataan Hengen hedelmänä, joka kertoo sen pyrkimyksestä myös sisäiseen, luonteenomaiseen kasvuun.

Miten sitten ylläpitää ja kasvaa tuossa Jumalan rauhassa?

Nyt tullaan terveen ja tervehdyttävän opin alueelle.

  • Uskossa kuulemisen kautta (Gal. 3:2). Elämällä ja ruokkimalla itseämme sen evankeliumin opin mukaan, joka on tänään totta ja joka meille on osoitettu (Room. 6:17).
  • Luottamalla yksinomaan Jumalaan ja hänen armoonsa Kristuksessa, armoon, jonka alaisuudessa meitä valmennetaan hylkäämään jumalattomuutta ja maailmallista menoa ja elämään oikeamielisemmin (Tiit. 2:11-12). Sillä, kuten Ef. 2:8 sanatarkasti sanotaan ”te gar chariti este sesosmenoi” eli ”Armolle (kreik. datiivi) me olemme pelastetut”, niin tämä evankeliumi kuvaa sitä, miten Jumala on itse siirtänyt (pelastanut) meidät omalle suosiollisuuden, armon vaikutusalueelleen. Hän on siis meidät pelastanut armoonsa, suosiollisuutensa piiriin! Tämä on totta tänä päivänä jokaisen uskovan kohdalta, eikä mikään luotu voi meitä siitä pois siirtää (Room. 8:35-39)! Kristus on antanut Henkensä meille vakuuttamaan meitä Jumalan lapseudesta.
  • Ruokkimalla itseä niillä kehotuksen sanoilla, joita Paavali meitä kehottaa soveltamaan käyttäytymisessämme (2. Kor. 13:11; Fil. 4:8-9).

Entä sitten kun Jumala meitä kurittaa?

Nyt tullaan Jumalan kasvatuksen ja valmennuksen alueelle.

Jumala kurittaa tai kasvattaa jokaista lastaan. Jumalan kuritus ei ole koskaan mielivaltaista, vaan tapahtuu aina lopulta parhaaksemme. Kuritus tai kasvatus on Isän rakkauden osoitusta. Niin kuin me vanhempina asetamme rajoja ja ohjaamme lastemme käytöstä oikean suuntaan, niin miten paljon sitten enemmän meidän Taivaallinen Isämme? Vaikka kuritus voi tuntua hyvinkin raskaalta, niin Jumalan kuritus tapahtuu aina Hänen armonsa sisällä ja vaikuttaa aina meidän parhaaksemme. Eikä Jumalan kaikkitietävä kuritus koskaan mene kohdallamme liian raskaaksi: Hän tuntee meidät ja tarpeemme täysin. Isällä on ainoana viisaus valita sopiva kasvatusmenettely lastaan kohtaan. Jumalan kuritus saa aikaan Jumalan mielen mukaista murhetta ja on osoitus Hänen isällisestä rakkaudestaan lastaan kohtaan (Hepr. 12:6). Jumalan Armon hallinnossa tapahtuva kasvatus tuottaa meissä lopulta rauhan hedelmää ja eheyttää meitä yhä enemmän luottamaan hänen kaikkitietävään rakkauteensa.

Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut. (Hepr. 12:11)

Jumala on ainoa Isä, jolla on tarvittava viisaus valita sopivin tapa ohjata lapsiaan. Huolimatta siitä kuinka raskaalta Hänen kätensä saattaa tuntua, voimme olla varmoja siitä, että sitä pitää sydän, joka tuntee myötätuntoa ohimenevälle ahdistuksellemme ja auttaa meitä kantamaan hedelmää omaksi hyödyksemme ja Hänen kunniakseen.

Entä sitten, kun pelot ja huolet pyrkivät painamaan mielentilaamme alaspäin?

Nyt tullaan Vastavaikuttajan (kreik, Diabolos; hepr. Satan) hyökkäysalueelle.

Mielen alueelle. Vastavaikuttajan menettelytapoihin (kreik. methodeias, Ef. 6:11) kuuluu hyökkäykset Kristuksessa eläviä ihmisiä kohtaan. Vastustajan päästrategioita on nimenomaan saada uskovan mieli kääntymään ja kiinnittymään maanpäällisiin huoliin ja tapahtumiin. Siis uskosta epäuskoon.

Miksi?
Koska niissä Vastustajan valta on tunnistettavissa: elämmehän nykyisessä Pahassa maailmanajassa (Gal. 1:4). Jumala on antanut Saatanalle tänään vallan villitä ja harhauttaa maailmaa: sen ihmisiä ja kansoja – tätähän ei Jeesuskaan aikanaan kiistänyt (Matt. 4:8). Mutta meillä on odotuksen ja tulevaisuuden yhdyskuntamme ylhäällä, taivaissa (Kol. 3:2; Fil. 3:20), siis taas enemmän mieltä ylöspäin!

Paavali kehottaa meitä pukemaan yllemme Jumalan koko sota-asun, jotta voisimme kestää Vastustajan hyökkäykset ja pysyä pystyssä (Ef. 6:11-18). Sota-asuun varustautuminen tehdään kaikella rukouksella ja anomisella (jae 18). Yksi tärkeimmistä rukouksista on säännöllisesti (so. päivittäin) tuoda kunkin hetkiset huolemme rukouksessa anomisella ja kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. On tärkeää tunnistaa säännöllisesti mieltä vaivaamat ja levottomiksi tekevät huolet ja tunnustaa ne rukouksessa Jumalalle tiettäväksi. Tähän liittyy lupaus Jumalan vartioimasta rauhasta niin, että nuo huolet eivät pääse hallitsemaan ajatuksiamme ja sisintämme.

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)
CLV Php 4:6 – Php 4:7
Do not |worry about anything, but in everything, by •prayer and •petition, with thanksgiving, let your •requests be made |known~ tod •God,
and the peace of •God, •that is |superior to every frame of mind, shall be garrisoning your •hearts and your •apprehensions in Christ Jesus.

Olen itse löytänyt edellisestä Paavalin evankeliumin osoittaman työkalun päivittäiseen käyttööni ja havainnut, että tämä toimii! Rauhan Jumalan Henki ottaa sen käyttöönsä (Hengen miekka, joka on Jumalan puhetta) ja vartioi ajatusteni ja sydämeni pysymisen Hänessä (Pelastuksen kypärä).

Jumalan rauha ei ole tunneperusteinen kokemus, josta voitaisiin päätellä, että nyt minulla ei sitä ole, on vähän, tai sitten paljon. Jumalan armossa oleminen ja eläminen pitää meidät aina kiinni myös hänen ylivertaisessa, yliluonnollisessa ja varjelevassa rauhassaan. Kristuksen uskon kautta meidät on pysyvästi asetettu Jumalan armon ja samalla Hänen rauhansa vartioimaan vaikutuspiiriin.
olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. (Room. 5:2).
(CLV) Ro 5:2
through Whom we °have the access also, by •faith, into this grace in which we °stand, and we may be glorying~ onin expectation of the glory of •God.

Totuus, vanhurskautus ja rauha ovat niitä siunauksia, joilla voimme jatkuvasti varustaa itseämme uskossa, kun otamme vastaan nämä siitä evankeliumista, jonka kautta Jumalan voima tulee ilmi. Näin me saamme sitten myös Jumalan armon vaikutuksesta uskossa omistaa siunausta Hengen sisäisestä työstä ja tulevan odotuksen ilosta.

 

p.s.

Paavalin evankeliumiin sisältyy myös lupaus kaikkien ihmisten (ja koko luomakunnan) sovituksesta. Kaikista on hinta maksettu. Siksi hän kehottaa meitä ”laittaman jalkaamme” valmiuden rauhan evankeliumilleen (Ef. 6:15). Siksi hän kehottaa meitä myös elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa (Room. 12:18). Siksi hän kehottaa meitä myös kiittämään kaikkien ihmisten puolesta (1. Tim. 2:1).

 

 

Print Friendly, PDF & Email

Herran päivän tuleminen

 

(suurenna kuva näpäyttämällä sitä kahdesti)

 

Herran päivän tulemisesta puhutaan monissa kohdin Vanhan testamentin puolella. Tämä Herran päivän odotus on osoitettu Israelille aikaan, jolloin heidän Messiaansa tulee pelastamaan kansansa suuren ahdingon alta. Herran päivän tuleminen liittyy samalla suureen murroskauteen ihmiskunnan historiassa. Herran päivällä ei raamattu suinkaan tarkoita sunnuntai-päivää, mitä selitystäkin on joskus tuotu esiin, vaan Herran päivän tuleminen liittyy Herran Jeesuksen tulemisen valmisteluun Maan päälle.

Tänään eletään vielä ns. Ihmisen päivää. Tämän tuo esiin Paavali Korinttolaiskirjeessään, vaikka sitä ei suomalaisesta käännöksestä voikaan helposti päätellä.

Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni (1. Kor. 4:3)

Konkordanttinen käännös ja Young’s Literal Translation kääntävät tästä jakeesta ”Ihmisen päivän” (kreik. anthrOpin hEmeras) esiin.
(CLV) 1Co 4:3
Now to me it is io the least trifle that I may be being examined by you or by man’s day. But neither am I examining myself.
and to me it is for a very little thing that by you I may be judged, or by man’s day, but not even myself do I judge (YLT)

Ihmisen päivää on eletty pitkään ja luonteenomaista sille on, että Jumala sallii ihmisen hallita maailmaa ilman, että julkisesti puuttuu sen menoon. Voidaan sanoa, että Ihmisen päivä on alkanut vedenpaisumisesta ja jatkuu nykyisenä kansojen aikana, kunnes ”pakanain ajat” tulevat täyteen (Luuk. 21:24).

Herran päivän tulemista kuvaa Danielin viimeinen vuosiviikko /tästä tarkemmin/.
Herran päivän tuleminen ajoittuu seuraavalle ns. Jumalan Vihan tai Tuomion hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.
Herran päivän tuleminen käynnistyy nykyisen Armon hallintokauden päätyttyä Kristuksen temmattua ylös jäsenensä pois Maan päältä lähiavaruuden alueelle (1. Tess. 5:9; 4:17).
Herran päivän tulemisen aikaa raamattu nimittää myös Vihan Päiväksi ja ”päivien lopuksi” (Sef. 1:15; Hes. 38:16; Dan. 10.14; Hoos. 3:5).

Herran päivän tuleminen valmistelee Herran Jeesuksen näkyvää maailmanvallan haltuunottoa.
Herran tulemusta edeltävä maailmantila on verrattava sellaiseen laittomuuden maailmantilaan, mikä päätti edellisen maailmankauden (kreik. aion) vedenpaisumukseen (Matt. 24: 37-38; 2. Piet. 2:5). Maailmankaudet (ns. ”iankaikkisuudet”) päättyvät aina katastrofeihin ja Jumalan tilinpäätös-tuomioihin. Niin myös nykyinen Paha maailmanaika (Gal. 1:4) tulee päättymään. Ihmisen päivä tulee päättymään suuriin onnettomuuksiin ja Jumalan näkyvään puuttumiseen maailman tilanteeseen. Ihmiskunnan syntien määrä tulee Jumalan ”pitkämielisyyden mittarissa” täyteen.
Vastustajan vaikuttama antikristillinen viha ja pahuus tulee kohdistumaan ”maailman rauhan viholliseen” Israeliin ja sen valittuihin.
Jumalan viha taas kohdistuu taivaalta tulevana Tuomion hallintokautena kaikkea ihmisen jumalattomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan: ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa” (Room. 1:18). Israelin valituille suunnattu ilmestyskirja kuvaa näitä tulevia, Jumalan ns. Jaakobin ahdistuksen ajan, tapahtumia.

Tuo tuleva Tuomion hallintokausi tai Herran päivän tulemisen valmistelukausi päättyy ahdingossa olevan Israelin ottaessa vastaan Messiaansa, jonka kerran olivat ristiinnaulinneet (Sak. 12:10). Välittömänä enteenä ja merkkinä Kristuksen tulolle ulkoavaruudesta Maan päälle on auringon ja kuun pimeneminen ja ilmakehän tasapainon järkkyminen.

Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella (Matt. 24:29-30).

Ajattelen tässä noiden pimentävien tekijöiden olevan niitä lukuisten pyhien joukkoja, jotka Herran Jeesuksen johdolla tulevat tuomitsemaan jäljelle jääneet kansat.
Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: “Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet”. (Juud. 1:14)

Kaikki elossa olevat kansat (heidän johtajansa ja edustajansa) kootaan Herran oikeuskäsittelyyn – ns. Kansojen tuomiokäsittelyyn – vastaamaan siitä, miten he ovat suuren ahdingon aikana suhtautuneen Hänen vähäisiin veljiinsä, juutalaisiin (Matt. 25:31-45). Tuomio koskee kansojen asemaa ja siunauksia tulevan, Kristuksen hallitseman, tuhatvuotisen Kuningaskunnan aikana.

Tämän kansoihin kohdistuvan oikeuskäsittelyn ja tilinpäätösmenettelyn jälkeen koittaa viimein se aika, josta Israelin profeetat ovat Vanhassa testamentissa ennustaneet: Herran päivä. Herran päivä tarkoittaa siis tulevaa, tuhat vuotta kestävää (ns. ”iankaikkista”) maanpäällistä kuningaskuntaa, jossa Herra Jeesus Israelin kanssa hallitsee maailman kansoja. Tätä myös ilmoitettu totuus: “yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä” kirjaimellisena tarkoittaa. Tuo tuleva Jumalan ”valtakunta” ei ole muodoltaan suinkaan tasavalta, vaan teokratia, jota alkukielen mukainen hallintotapa basileia ”kuningaskunta” myös tarkoittaa. Kyse on siis Kuninkaiden Kuninkaan, Herran Jeesuksen, hallinnosta. Hallinnosta, jonka alaisuudessa oikeamielisyys täyttää Maan (Ps. 48:11). Hallinnosta, jossa kaikkea rikollista kapinointia rankaistaan ankaralla kädellä (Ps. 2.9) /Tästä tarkemmin/. Herran päivän aikana tapahtuu myös kaikkien kansojen opetuslapseuttaminen Israelin valittujen kautta; Herra Jeesus on tuolloin myös fyysisesti läsnä juutalaisten opetuslastensa kanssa joka päivä aina tuhatvuotisen Kuningaskunnan loppuun (”maailman loppuun”) saakka (Matt. 28:20).

Sitten raamatussa on tunnistettavissa myös kolmas suuri päivä: Jumalan päivä. Niin kuin Herran päivä kattaa tulevan oikeudenmukaisuuden maailmankauden, niin Jumalan päivä pitää sisällään seuraavan ­– viimeisen raamatussa tunnistettavissa olevan – maailmankauden (Ef. 3:21). Jumalan päivä koittaa Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyn ja uusien taivaitten ja Maan luomisen jälkeen (Ilm. 21:1).

teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! (2. Piet. 3:12). Aikaa, jolloin Jumalan suuri sovitus tulee kaikkien ihmisten vastaanotettavaksi /tästä tarkemmin/.

Tulevina maailmankausina tulee siis Jumalan näkyvä hallinto ihmisille ja koko luomakunnalle ilmi. Herran päivä ja Jumalan päivä ovat Jumalan näkyväksi tulevan oikeudenmukaisuuden ja rakkauden täyttämiä maailmankausia (ns. ”iankaikkisuuksia”). Nykyinen Ihmisen päivä, ihmisen ”itsellisen” hallinnon päivä, tuottaa hedelmänään lopulta vain lustetta. Kaikki nämä aikasarjaiset, peräkkäiset ”Päivät” muodostavat Jumalan suuren suunnitelman maailmanajalliset vaihejaot, joiden aikana Jumala tulee viemään kärsimysten kautta ihmiset rakastavaan yhteyteensä. Hänestä on kaikki ja kaikki lopulta johtaa Kristuksen Jeesuksen kautta Isän Jumalan kunnian ja kirkkauden tunnistamiseen ja tunnustamiseen (Fil. 2:11).

Kun Jeesus noin 2000 vuotta sitten syntyi Maan päälle ihmiseksi, niin Hänen tehtävänsä tuolloin oli Jumalan Poikana elää Isälleen kuuliaisena synnittömän ihmisen elämä, etsiä Israelin huoneen kadonneet lampaat (Matt. 15:24) ja kuolla viattomana Jumalan Karitsana maailman synnin tähden. Eikä Hän jäänyt hautaan eivätkä Tuonelan voimat voineet Häntä pidätellä, sillä kirjoitettu on: ”sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta” (Apt. 2.24).
Hänen ns. toinen tulemisensa tapahtuu ylhäältä taivaalta Israelin Messiaan ominaisuudessa. Se on julkinen ja Maan päällä asuville pelottava tapahtuma, jossa Herrojen Herra ottaa maailman ja se hallinnon haltuunsa. Tämä Hänen tulemuksensa Maan pinnalle tapahtuu samalla tavalla kuin miten Hän noin 2000 vuotta sitten nousi ylös taivaalle: pilvissä (Apt. 1:11; Ilm. 1:7), ja myös samalle paikalle kuin miltä Hän aikanaan nousi ylös taivaalle: Öljymäelle (Apt. 1:12; Sak. 14: 4).
Kaikki Herran päivän tuloon liittyvät tapahtumat toteutuvat Danielin mainitseman viimeisen vuosiviikon so. seitsemän vuoden aikana. Kaikki nämä tapahtumat toteutuvat siis myös yhden sukupolven aikana (Matt. 24:34). Kaikki nämä tapahtumat toteutuvat Israelin kansalle ja Jerusalemille määrätyn viimeisen vuosiviikon aikana (Dan. 9:24).

Tuo viimeinen, koko 7 vuotta kestävä, jakso on siis säädetty nimenomaan Israelin kansalle eikä koske nykyistä kansoista koostuvaa seurakuntaa. Paavali ei puhu sanallakaan meitä koskettavasta Herran päivän tulemuksesta tai Vihan päivästä. Päinvastoin! Paavali muistuttaa meitä tästä monin kohdin: meitä ei ole säädetty kokemaan tuota tulevaa Vihan Päivää, vaan nykyinen Armon talouskausi tulee päättymään sitä ennen (Room. 2:5; 1. Tess. 5:9). Siksi ylösnoussut Herra onkin hänen kauttaan paljastanut meille nimenomaisen, meitä kansojen uskovia koskevan, ylösnousemuksen salaisuuden /Tästä tarkemmin/.

 

 

 

 

Print Friendly, PDF & Email

Paavalin isot yhtälöt

 

Apostoli Paavali vetoaa useasti kirjeissään vastaanottajiensa päättelykykyyn. Hän ikään kuin kannustaa uskovaa puntaroimaan asioita myös oman mielensä alueella eikä vaan menevän valtavirran mukana. Uskonnoissa on tapana alistua sokeaan palvontaan ja asettaa ymmärrys ikään kuin narikkaan. Mutta se opetus, jonka ylösnoussut Herra meille kansojen apostolinsa kautta välittää kannustaa tekstin vastaanottajaa päättelemään – siis pääsemään myös oman mielensä alueella ymmärrykseen ja sopusointuun siitä – että sanoma on myös järkeenkäypä ja vastaanottamisen arvoinen.

Mistä noita meidän ajatteluumme liittyviä ”yhtälöitä” sitten hänen kirjeistään voisi löytyä? Wikipedia määrittää, että yhtälö on kahden lausekkeen merkitty yhtäsuuruus.
Alkutekstissä on näitä vertaavia yhtälöitä tai yhtäsuuruuksia tunnistettavissa ilmaisun niin kuin (kreik. houtos kai) molemmin puolin. Tämä yhtälöä kuvaava yhtäsuuruuden ilmaisu esiintyy Uuden testamentin alkukielessä 14 kertaa, joista Paavalilla peräti 13 kertaa!

Päättelyyn, mielen alueen tiedolliseen käyttöön, Paavali kehottaa usein muutenkin pyytäessään sanomansa vastaanottajaa ”päättelemään” tai ”laskemaan” jonkin esittämänsä totuuden pohjalta sen kanssa yhtäpitävän ”uuden” totuuden. Joskus hän käyttää tässä kreikan kielen termiä logizomai, joka viittaa loogiseen, johdonmukaiseen ajatteluun. Verbi esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, joista Paavalilla peräti 33 kertaa! /Tästä tarkemmin/

Paavali ei käytä opetuksessaan lainkaan sellaisia kerronnallisia (ja samalla tulkinnanvaraisia) vertauksia, joita Jeesus sovelsi aikanaan vaeltaessaan juutalaisten keskuudessa. Jeesus käytti tuolloin tulkinnallisia vertauksia (kreik. parabole; BESIDE-CAST), joiden tarinoihin oli kätkettyinä hengellinen viesti ja opetus. Noilla vertauksilla Jeesus puhui kansalle tai ”ulkopuolella oleville”, jotta he ”näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä” (Matt. 13:13). Sana parabole esiintyy Uudessa testamentissa 40 kertaa, eikä Paavali käytä sitä kirjeissään kertaakaan!

Päinvastoin hän valtuutettuna kansojen opettajana korostaa, että hänen evankeliuminsa on itämaisista, peittävistä vertauksista vapaata ja että hänen tekstinsä voidaan ottaa vastaan sellaisena kuin miten se on alun perin kirjoitettu – ilman hämmentäviä tulkintoja.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän. (2. Kor. 1:13)

Kun Paavali taas kirjoitti korittolaisille:
mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä. (1. Kor. 14:19)

niin hän tässä ”epäyhtälössä” tuo esiin sen, miten muutama sana ymmärryksellä ja ymmärrykselle on parempi ja enemmän kuin monisanaiset ja epämääräisesti sanoitetut puheet. Hän ei tässä tietenkään tarkoittanut pelkästään ”kielillä puhumista”, vaan yleisemmin sitä, miten monisanallinen ja epämääräisesti sanoitettu puheen anti voi jättää kuulijan mielen ja ymmärryksen hedelmättömäksi.

Seuraavaksi nuo kaksi isoa yhtälöä, jotka ylösnoussut Kristus Jeesus on Paavalille antanut ilmestysten kautta tiedoksi meille edelleen välitettäviksi.

Ensiksi iso elämän vanhurskauttamisen yhtälö.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi,
niin myös
yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi
; (Room 5:18)

(CLV) Ro 5:18
Consequently, then, as it was through one offense for all =mankind for condemnation,
thus also
it is through one just award
for all =mankind for life’s justifying.

Alkukielesstä löytyy käännössanojen ”niin myös” ja ”thus also” takaa kreikan houtos kai.
Jae vetää yhtäsuuruusmerkin Aadamin tottelemattomuuden teon ja Kristuksen kuuliaisuuden (vanhurskauden) teon laajuuden ja vaikuttavuuden välille.
Yhtälön vasemmanpuolinen lauseke tuo esiin Aadamin tottelemattomuuden teon vaikutuksen koko ihmiskunnalle. Sen miten maaperäisen Aadamin tottelemattomuus on periytynyt kaikille ihmisille siinä, että jokainen ihminen elää syntymisestään lähtien kuolevaisuuden tilassa. Riippumatta siitä, miten hyvin ihminen elää, niin hänet on alistettu Aadamin hankkiman heikkouden, vanhenemisen ja kuolevaisuuden tilaan.

”Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, minkä jälkeen kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 5:12)

Yhtälön oikeanpuoleinen lauseke taas tuo Kristuksen teon yhtäläisen laajuuden mutta päinvastaisen vaikuttavuuden koko ihmiskunnan osalle. Kaikki ihmiset saavat lopulta yhtä riippumattomasti periä Kristuksen kuuliaisuuden teon seurauksen eli vanhurskauttamisen (syyttömäksi julistamisen) kuin ovat perineet Aadamin teon seuraukset. Kristuksen täydellinen, oikeamielinen elämä (elämän vanhurskautus) luetaan lopulta kaikkien ihmisten elämän osaksi ja oikeudeksi.
Tämä on Paavalin evankeliumin suuri, kaikkia ihmisiä koskeva, ”elämän vanhurskauttamisen” totuus, joka on annettu ainoastaan Paavalille meitä varten esiin tuotavaksi.

Kun yhtälön oikean puoli on 100% voimassa niin miten sen vasen puoli voisi olla esim. vain 5% voimassa?
Yhtälössä ei puhuta lainkaan uskosta tai sen vaatimuksesta, vaan jokaisesta ihmisestä, siis myös siitä ehdottomasta ihmis-enemmistöstä, jolle ei ole annettu kykyä uskoa!

Toinen Paavalin välittämä yhtäsuuruuden lausekepari on iso elämän ylösnousemuksen yhtälö.

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa,
niin myös
kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa
,
(1. Kor. 15:22)

(CLV) 1Co 15:22
For even as, in Adam, all are dying,
thus also,
in Christ, shall all be |vivified.

Jae vetää yhtäsuuruusmerkin Aadamin tottelemattomuuden teon seurauksen (kuolemisen) ja Kristuksen kuuliaisuuden teon (ylösnousemuksen kuolleista) laajuuden ja vaikuttavuuden välille.

Yhtälön vasemmanpuolinen lauseke toteaa sen tosiasian, miten kaikki ihmiset Aadamin jälkeläisinä perivät kuolevaisuuden. Tässä ei ole minkäänlaista poikkeusta ja tämä koskee koko ihmiskuntaa.
Yhtälön oikeanpuolinen lauseke tuo taas esiin Kristuksen (meidän puolestamme) hankkiman (kuolemantilasta) ylösnousemuksen vastaavan laajuuden ja vaikuttavuuden kaikkien ihmisten osalle.

Kun yhtälön vasen puoli on 100% voimassa niin miten sen oikea puoli voisi olla esim. vain 5% voimassa?
Yhtälössä ei puhuta lainkaan uskosta tai sen vaatimuksesta, vaan jokaisesta ihmisestä, siis myös siitä ehdottomasta ihmis-enemmistöstä, jolle ei ole annettu kykyä uskoa!

Nämä molemmat kansojen apostolin välittämät totuudet eivät ole suinkaan kuvaannollisia peitetarinoita, vaan kirjaimellisia tosiasioita, eikä niissä ”ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana”. Ne eivät vaadi minkäänlaisia ns. teologisia tulkintoja. Ne voidaan valtavirtauksille vieraina kyllä ohittaa, mutta tällainen ei vähennä mitenkään niiden kirjoitettuja totuusarvoja.  Myös asia- ja tekstiyhteydet vahvistavat tämän. Paavali vetoaa tässä meidän ymmärrykseemme ja sen soveltamiseen: ”Jos kerran voit vakuuttua yhtälön vasemmanpuoleisen lausekkeen totuudenmukaisuudesta niin yhtä lailla myös yhtälön oikeanpuoleinen lauseke on totta”. Nämä – lopulta ihmisestä ja hänen ponnisteluistaan riippumattomat – valtavat siunaukset ja totuudet löytyvät ainoastaan Paavalin evankeliumista. Kun alamme ymmärtää hänen evankeliuminsa pyhyyttä ja erityisyyttä juuri meitä varten /tästä tarkemmin/, niin alkavat myös näiden ”isojen yhtälöiden” sisältämät ilosanomat avautua meille aivan uudella tavalla sisäiseksi iloksi ja rauhaksi.

p.s.

Myös Jumalan armon (mielisuosiollisuuden) toiminnallisuus tapahtuu tänä päivänä sisäisesti sydämen ja mielen-ymmärryksen alueella, eikä suinkaan – enemmän tai vähemmän vaihtelevien – tuntemusten alueella.
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi (Ef. 1.8)

Print Friendly, PDF & Email

Ne Kristuksen puuttuvat ahdistukset

 

Mitä Paavali tarkoitti Kristuksen ahdistuksilla? Mitä hän tarkoitti Kristuksen puuttuvilla ahdistuksilla? Mitä Kristuksen ahdistuksista voi enää puuttua, kun Herran ristinkuolema ja ylösnousemus olivat jo tuolloin takana ja elettiin 60 -luvun alkua, kun apostoli kirjoittaa tästä Kolossalais-kiertokirjeessään Rooman vankeudesta käsin.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta (Kol. 1:24)
(CLV) Col 1:24
I am now rejoicing in my •sufferings fors you, and am filling up in my flesh, in His stead, the deficiencies of the afflictions of Christ, for His •body, which is the ecclesia

Suomalainen käännös on jättänyt pois tärkeän kohdan ja tarkennuksen: Paavali kirjoittaa tässä (niin kuin Konkordanttinen menetelmä on sen kääntänyt) täyttävänsä Kristuksen – vielä puuttuvat – ahdistukset Hänen sijastaan (kreik. antanaplErO) lihassaan nykyisen seurakunnan hyväksi. Konkordanttinen menetelmä jäsentää verbin I-AM-INSTED-UPFILLING. Eli Kristuksen vielä puuttuvat ahdistukset kanavoituivat Paavalin kärsimysten kautta; Paavali toimi meille Kristuksen evankeliumin synnyttäjänä, sijaiskärsijänä. Hän ei ainoastaan kärsinyt ”Kristuksen tähden” niin kuin on meidän kohdallamme laita (Fil. 1:29), vaan vielä hänen erityistehtävänsä tähden. Tämä kohta pitäisi osaltaan esiin tuoda myös se, että apostoli Paavalin ja hänen tehtävänsä kohdalla ei ole kysymys pelkästään ns. lähetystyöstä, vaan uuden opin, Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin esiintuomisesta ja sen kirjallisesta julkistamisesta!

Paavali ilmoittaa em. jakeessaan kärsivänsä seurakunnan tähden. Hän ilmoittaa mittavien (tekisipä sanoa inhimillisesti katsoen mahdottoman suurten) kärsimysten hänen kohdallaan lopulta tähtäävän nykyisen seurakunnan, Kristuksen ruumiin, hyväksi.
Paavalilla näytti siis olevan kahdenlaisia kärsimyksiä uskovan kärsimyksiin nähden. Ensinnäkin henkilökohtaisessa elämässä tapahtuvaan Kristuksen kasvuun liittyvät kärsimykset tai kasvukivut, mutta tämän lisäksi vielä Kristuksen evankeliumivälitykseen, kirjeittensä julkaisemisiin tähtäävät erityiskärsimykset. Nämä kärsimykset oli ylösnoussut Herra hänelle luvannut nimetessään Paavalin kansojen apostolin tehtävään.
Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden“. (Apt. 9:16)

Paavalin ”kärsimyskertomus” löytyy 2. Kor. 11:22-30. Tuo kertomus vaikuttaa inhimillisestä näkökulmasta uskomattomalta. Voisi kuvitella, että pitäisi olla eräänlainen ”Supermies” kestääkseen kaikki nuo vastoinkäymiset ja saadakseen vielä erityisen tehtävänsä täytetyksi. Mutta tällä kaikella oli kuitenkin tarkoituksensa: Kristuksen Sanan piti Paavalin kohdalla ensin ”tulla lihaksi”, tulla ihmisen tasolla sisäistetyksi!

Kristuksen piti työstää Paavalissa tila ja valmius ottaa vastaan Hänen ilmestyksensä, jotta apostoli kykenisi sisäistämään ja edelleen välittämään se evankeliumi, joka on suunnattu tämän päivän kansojen uskoville.

Kristuksen sanomasta puuttui vielä jotain. Jumalan suunnitelmissa salattuna ollut, kansoille suunnattu Armon evankeliumi piti tuoda ihmisille tiedoksi. Vasta tämän – Jumalan ilmoituksen loppuosuuden – julkistaminen mahdollisti Kirjoitusten summautumisen täyteen /tästä tarkemmin/. Tätä varten ylösnoussut Herra tarvitsi lihallisen edustajan ja sijaistajan tätä Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin ilmoittamista varten.

Mutta Herra sanoi hänelle: “Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. (Apt. 9:15)
(CLV) Ac 9:15

Yet the Lord said tod him “|Go~, tfor he/ is a choice instrument of Mine, •to bear My •name before both the nations and kings, besides the sons of Israel,

Alkutekstissä löytyy sanojen ”ase” tai ”instrumentti” takaa kreikan skeus, joka nykysuomeksi voitaisiin kääntää: ”viestintäväline”. Mistään sota-termistä ei tässä ole kysymys, vaan siitä, että Paavali oli ylösnousseen Herran Jeesuksen nimenomaisesti valitsema ”viestintäväline” sille ”Kristuksen salaisuudelle” (Kol. 4:3-4), jota ei vielä tuolloin (ennen 50-lukua) oltu ihmisten tiedoksi evankeliumina annettu. Herra Jeesus ei voinut enää jumalallisessa ylösnousemusominaisuudessaan suoraan taivaasta julistaa Kirjoitusten loppuosuutta, vaan Hän tarvitsi siihen inhimillisen viestintävälineen samoin kuten aiemmatkin kirjalliset ilmoitusosuudet on ihmisten kautta esiin tuotu. Juuri tätä varten piti apostolin kärsiä, tulla pieneksi, tulla heikoksi, jotta Kristus voisi kasvaa hänessä niin suureksi, että Hän voisi ilmestyksensä kautta kasvaa Paavalissa ”lihaksi”: Hengessä hänen sisäisen tietoisuuden ja todellisuuden osaksi. Sana ei voinut tulla nyt vain Sanaksi, niin kuin oli aiemmin tapahtunut Israelin profeettojen kohdalla, jotka ainoastaan välittivät eteenpäin sen puheen, mitä olivat Jumalalta kuulleet. Nyt oli kysymys sisäisestä ilmoituksesta, Kristuksen Hengen ilmoituksesta: siitä, että Kristus tulee ihmiselle todeksi Hengessä hänen lihallisessa olemuksessaan uskon kautta.

Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?  Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani. (2. Kor. 11:29-30)

Paavali sai Kristukselta ilmestyksiä eli paljastuksia meitä varten sitä mukaan kuin hän oli niitä valmis sisäisen ihmisensä puolesta vastaanottamaan. Kärsimykset tekivät hänessä Kristukselle enemmän ja enemmän tilaa. Hän kirjoitti nuo Herran vaiheittaiset paljastukset sitten kirjeisiinsä meitä varten. Viimeisimmät paljastukset meille välitetään noissa Paavalin Efesolais-Filippiläis- ja  Kolossalais -kiertokirjeissä. Hänen kirjeissään on uskonelämämme kannalta kaikki se olennainen mitä tänään tarvitsemme. Kaikki se sanallinen ravinto, jota tervehdyttävä kasvu Kristuksessa edellyttää. Meille suunnattu Evankeliumi on niistä luettavissa. Ja Kristuksen Henki avaa (paljastaa) meille näitä totuuden aarteita sitä mukaa kun olemme niitä valmiita sydämen tasolla vastaanottamaan /tästä tarkemmin/.

Eli vielä tuo suomalaisesta käännöksestä pois jätetty tekstiosuus antanaplErO mukaanotettuna:
Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani, Hänen sijastaan, hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta (Kol. 1:24)

 

Kristuksen tuolloin vielä puuttuvat ahdistukset tulivat ilmi Paavalin kärsimysten ja uhrin kautta (Fil. 2.17). Näillä Kristuksen ahdistuksilla oli tehtävänä apostolin kautta synnyttää se Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi, joka on tänään tarjolla, totta ja voimassa olevaa hengellistä ravintoa uskovalle. Paavali toimi tässä erityistehtävässään ikään kuin Kristuksen salaisuuden ja evankeliumin viestintävälineenä ja sijaissynnyttäjänä, jonka kautta Armon evankeliumi tuli meille luettavaksi (2. Kor. 1:13).

 

 

Print Friendly, PDF & Email

Paavalin ”kääntymyksen” esimerkki

 

Puhutaan usein siitä, miten entinen seurakunnan vainoaja kääntyi kristityksi. Puhutaan Paavalin kääntymisestä. Puhutaan Saulus Tarsolaisen uskoontulosta hänen kohdatessaan Kristuksen.

Mitä tuolloin sitten oikein tapahtui?
Mitä kääntymisellä raamatussa oikeastaan tarkoitetaan?
Onko lopulta mitenkään perusteltua puhua Paavalin kääntymisestä?

Kääntyä verbin takaa löytyy alkukielen epi strepho, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi ON-TURN, joka voitaisiin suomentaa esim. ”kääntyä ympäri” tai ”kääntyä takaisin”. Raamatussa ”kääntymisellä” tarkoitetaan ihmisen kääntymistä kohti Jumalaa. Termi kytkeytyy kuitenkin vahvasti Israelille suunnatun evankeliumin vaatimuksiin. ”Kääntyä” -verbi esiintyy Uudessa testamentissa 36 kertaa ja vain 3 kertaa Paavalilla; ja noissakin kohdin apostoli puhuu joko israelilaisista tai uskovien kääntymisestä käyttäytymisessään takaisin maailman ”alkeisvoimien” eli traditioiden puoleen (2. Kor. 3:16, Gal. 4:9; 1. Tess. 1:9).

Sisäistä kääntymystä näyttää kuitenkin edeltävän ihmisen tietoinen kääntyminen mielensä alueella.

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat (Apt. 3:19)

Kyse näyttää kääntymisessä sittenkin olevan Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin vaatimuksesta, joka on osoitettu valitulle kansalle ja joka tulee kerran toteutumaan, kun Israelilla on siihen valmius.
Tämä kaikki oli totta ja voimassa Jumalan Helluntain talouskauden aikana, ja astuu taas voimaan Israelin kohdalla tulevalla Jumalan Vihan hallintokaudella.

Niin kuin ”parannus” (kreik. metanoea; AFTER-MIND, ”mielenmuutos”) tapahtuu aina mielen alueella, niin kääntyminen taas tapahtuu ihmisen sydämen, ”sisäisen ihmisen”, alueella.

mutta kun heidän (israelilaisten) sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. (2. Kor. 3:16)

Mutta tänään, kun on siirrytty Jumalan Armon hallintokaudelle, pätevätkin toisenlaiset lainalaisuudet. Tänään ei Jumala tarjoa kansallista kutsuaan valitulle kansalleen, vaan kutsuu jo ennen maailmanaikoja valitsemansa ihmiset Kristuksen hengellisen seurakunnan jäseniksi (2. Tim. 1:9). Tänään valinta perustuu Jumalan omaan päätökseen, eikä kansanjoukkojen itsessään tekemään päätökseen!

Kuka sitten oli ensimmäisenä nykyisen Armon hallintokauden pelastettu?
Saulus Tarsolainen, joka sitten muuttui Paavaliksi!

Paavali oli ensimmäinen todistus, esimerkki ja ilmentymä Jumalan mielisuosion salatusta toiminnasta. Paavalin ”kääntymys” on myös esimerkki meille siitä, miten Jumalan armo oikeasti tänä päivänä toimii tuollaisessa tilanteessa.

Mutta sen tähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. (1. Tim. 1:16)
(CLV) 1Ti 1:16

But therefore was I shown mercy, that in me, the foremost, Jesus Christ should be displaying~ all His patience, for a pattern of •those who are |about to be believing on Him for life eonian.

Tästä samasta on myös kysymys, kun apostoli meitä opettaa /tästä tarkemmin/:
Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1. Kor. 11:1)
(CLV) 1Co 11:1
|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

Myös Paavalin pelastuminen toimii meille mallina ja esimerkkinä siitä, miten Jumalan Armon pelastava ”käännytys-toiminnallisuus” tänään oikeasti toteutuu. Se ei mitenkään rakennu ihmisen omille ponnistuksille, vaan Jumalan omaan valintaan.

Paavali ei suinkaan tuolloin ”kääntynyt”.
Ei, vaan päin vastoin!
Hänhän osoitti täydellistä piittaamattomuutta ja kääntymättömyyttä puskiessaan kohti Damaskosta (Israelin ylipapiston täydet valtuudet mukanaan) vainoamaan ja vangitsemaan Jeesukseen uskovia. Mutta Jumalan armovalinnan hetki koitti hänen kohdallaan ylösnousseen Herran pysäytettyä hänet Damaskoksen porttien edustalle. Paavali lyötiin kerralla maahan, pysäytettiin kuin seinään. Hän ei ehtinyt edes kääntyä, vaan kulki sekä mielensä alueella että elämässään ja kiihkossaan 180 astetta väärään suuntaan. Tämä kaikki oli Jumalalla kuitenkin tiedossa ja suunnitelmissaan olemassa. Jumala oli valmistellut Paavalia tehtäväänsä jo hänen ”äitinsä kohdusta alkaen” (Gal. 1:15).
Näin se on lopulta meidänkin itse kunkin kohdalla. Jumala ottaa meidät ajallaan ”tietämättömyytemme tilasta” yhteyteensä. Aivan samoin kuin tapahtui Paavalin esimerkin kohdalla:

Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä (1. Tim. 1:1)

Jos Jerusalemin asukkailta olisi aikanaan kysytty: ”kuka olisi se viimeinen henkilö, joka voisi liittyä tuohon radikaaliin, Jeesuksen seuraajien joukkoon”? Niin voisi kuvitella, että heprealaisista heprealaisin, lakiin nähden vanhurskas, intoon nähden seurakunnan vainoaja ja Jerusalemissa laajasti tunnettu henkilö: Paavali olisi voinut saada mittavan äänisaaliin. Mutta näin Jumalan armo tuolloin yllätti ja tekee sitä tänäänkin. Ns. ”Uskoon-tulosta” on tänään lopultakin ihmisen osalta kyse ”sidotusta ratkaisuvallasta”. Toinen asia on tietysti se, miten uskova sen jälkeen rakentaa elämäänsä Kristuksen lahjoittaman perustuksen päälle.

Tämä Jumalan omaan viisauteen ja kaikkivaltiuteen perustuva ja ”inhimillisistä mielipiteistä” vapaa päätös sai lopulta aikaan sen, että ”pyhistä halvin” sai valtuutuksen kirjata meille tämän päivän ilosanoman: Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin (Gal. 2:7).
Saulushan ei oikeasti ehtinyt muuttaa edes mieltään, saatikka kääntyä elävän Jumalan puoleen, kun Herra hänet nappasi omakseen.

Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Ef. 3:8-11)

Niin, kyllä usko on ansioton Jumalan lahja. Myös uskon alkukohta ”kääntyminen” on Jumalan teko ja lahja, sillä kirjoitettu on, että “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt” (Joh. 6:29). Eikä ihmisellä lopulta ole tässä asiassa valinnan valtaa, sillä kirjoitettu on, että ”te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh. 15:16). Ja kun vielä on kirjoitettu, että ”usko ei ole joka miehen” (2. Tess. 3:2), niin on kaikki uskomisen vaatimukset ulkopuolisia kohtaan suljettu pois.
Mutta todellinen Evankeliumi on kuitenkin se, että Kristuksen hankkima sovitus tulee kerran –  Jumalan suunnitelman ja siihen liittyvän aikataulutuksen mukaisesti –  tavoittamaan kaikki  ja ”yhdistämään Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” (Ef. 1:10)!

 

Print Friendly, PDF & Email

Ota yhteyttä