Traditiota vai inspiraatiota?

 

Traditio eli perimätiedot ja -tavat elävät vahvasti uskonnon harjoittamisessa. Ovat tehneet sitä koko ihmiskunnan historian ajan. Eikä kristillisen uskon ympärille vuosisatojen aikana rakennetut perinteet, tavat ja rituaalit ole missään nimessä näistä vapaita. Puhutaan ns. kristillisistä traditioista. Oletko joutunut pohtimaan näitä asioita? Miten kulttuurit, perinteet ilmenevät ns. julkisissa tai ”virallisissa” jumalanpalvelusmenoissa, ”oikeissa” opeissa ja uskonnonharjoitustavoissa? Itse olen pohtinut tätä usein. Pohtinut myös sitä, miten tällaiset traditiot voivat ottaa uskovien mielissä ja kielissä sijaa siitä, mitä alun perin on meille kirjoitettu; sitä, miten perinteet ja perimätiedot voivat toimia suoranaisina pidäkkeinä uusien asioiden oppimiselle.

Inspiroitu, Jumalan Hengen vaikuttama, ihmiselle (Jumalan itsensä valitsemilla alkukielillä) annettu Kirjoitus on kuitenkin inhimillisistä traditioista vapaa. Siinä Jumalan Henki tulee eläväksi ja sen kautta Jumalan voima ja Kristuksen rakkaus tulee todellisuudeksi ihmisen mielen alueella ja koko hänen elämässään.

Jeesus moitti aikanaan Israelin uskonnollista johtoa siitä, että he olivat aikojen kuluessa rakentaneet valtavan temppelipalvontajärjestelmän lukuisine sääntöineen. Nämä papit ja teologit pitivät yllä uskonnollista valtaa Israelissa ja antoivat tavalliselle kansalle kuvan Jumalan edustajistosta Maan päällä. Oikeastaan Jeesus arvosteli hyvin ankarasti kaikkea sellaista tekopyhyyttä, joka viestitti tavalliselle kansalle heidän erinomaisuudestaan Jumalan pyhinä palvelijoina.

He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. (Matt. 23:4-5)

Uskontoon liittyy aina traditioita. Uskontoon liittyy aina hierarkioita ja arvojärjestyksiä. Uskontoon liittyy aina vallankäyttöä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan uskonnolla tarkoitetaan oppijärjestelmää, joka ilmenee erilaisina tapoina ja palvontamenoina. Palvonnan kohde on yleensä Jumala, jumaluus tai jumalat, joita yritetään lepyttää ja joiden edessä pyritään saavuttamaan kelpoisuutta.

Jeesus oli aikanaan hyvin jyrkkä silloista Israelin valtauskontoa ja sen edustajia kohtaan. Hän antoi sille täystuomion. Eikä Hän kelpuuttanut yhtäkään noista teologeista kahdentoista valitsemansa (ydin)opetuslastensa joukkoon. Ei. Vaan sinne Hän valitsi erilaisia tavallisia, ”oppimattomia” ja itsessään heikkoja ihmisiä. Näin Jeesus ruoski Israelin uskonnollista johtoa.

turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä.” Ja hän sanoi heille: “Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne. Sillä Mooses on sanonut: ‘Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ‘Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman’. Mutta te sanotte, että jos ihminen sanoo isälleen tai äidilleen: ‘Se, minkä sinä olisit saava minulta hyväksesi, on korban’ – se on uhrilahja – ja niin te ette enää salli hänen antaa mitään avustusta isälleen tai äidilleen.
Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette.
(Mark. 7:8-13)

Tässähän on kyse aivan samoista ihmisten itsesäätämistä jumalanpalvelusmenoista kuin mistä Paavalikin meitä varoittaa.
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2.23)

Näin pidetään totuutta – mikä siis tänään löytyy ainoastaan Kristuksessa – vääryyden (=valetiedon) vallassa. Isot kirkolliset instituutiot ja kaikki ns. maailmanuskonnot ovat betonoineet omat ”oikeat” oppinsa, joiden loukkaamattomuutta niiden johtajat mustasukkaisesti vartioivat. Näin ne ”pitävät totuutta vääryytensä vallassa” (Room. 1:18) ja altistavat itsensä lopulta Jumalan vihan alle. Näinhän oli myös Jeesuksen aikana: avaintiedot totuudesta peitettiin papiston laatimilla opeilla ja säädöksillä.

Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet.” (Luuk. 11:52).
(CLV) Lk 11:52
Woe to you •who are learned in the law! tfor you take away the key of knowledge—you syourselves do not enter, and •those who are entering~ you prevent.”

Uskonnolliset traditiot ovat myös ihmismielen mukaisia – toisin kuin meille osoitettu Paavalin evankeliumi (Gal. 1:11). Ne ovat ihmisten laatimia tapoja ja sääntöjä. Perimätavat liitettyinä uskonnonharjoitukseen näyttävät ihmisestä luonnostaan hyviltä, arvokkailta ja myös siltä, että Jumalakin voisi niitä arvostaa. Tämä on ihmiselle toki sallittua, mutta jos siitä tulee hänelle vallitseva tapa harjoittaa uskonnollisuutta, niin siinä sisäinen kasvu Kristuksessa jää väistämättä toisarvoiseksi. Vaikka tällainen kulttuurikristillisyys onkin minulle luvallista, niin en saa antaa sen muodostua hallitsevaksi Jumala-suhteessani. Uskovan kannalta uskonnolliseen kulttuurikristillisyyteen sitoutuminen voi muodostua kavalaksi ansaksi, koska se näyttää hyvältä ja jumaliselta, vaatii myös inhimillisiä ponnisteluita ja näyttää usein maailman silmissä kauniilta ja hyväksyttävältä. Maailmalle se voi olla ihan ok-asia silloin, kun se vie eteenpäin ja vahvistaa kristillisiä arvoja ja tukee yhteiskunnallisesti sen sosiaalista hyvinvointia. Maailmalle se voi antaa välineitä ikään kuin hapuilla Jumalaa kohti.

Paavali sisällyttää uskonnolliset traditiot maailman alkeisvoimiin ja varottaa niiden viekkaista ja taidokkaista houkutuksista, jotka voivat saada uskovan kääntämään katsettaan pois Kristuksesta.
Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. (Kol. 2:8)
(CLV) Col 2:8
Beware that no aone shall be •despoiling you through •philosophy and empty seduction, in accord with •human •tradition, in accord with the elements of the world, and not in accord with Christ,

Vilpitön uskova pitäytyy kuitenkin vain siihen, mikä on kirjoitettu. Meitä koskeva inspiroitu Jumalan ilosanoma löytyy tänään kansojen apostolin välittämästä Armon evankeliumista, Ristin sanasta. Tässä ja vain tässä ilmestyy Kristuksen Hengen vaikutuksesta myös Jumalan voima ihmisen elämään; eikä vain voima, vaan myös Jumalan rakkaus ja tervehdyttävä ymmärrys (2. Tim. 1:7). Berean juutalaiset antavat meille tästä hyvän esimerkin.

Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. (Apt. 17:11)
(CLV) Ac 17:11
Now these were more noble than •those in Thessalonica, whoa receive~ the word with eall eagerness, examining the scriptures day acby day, to see if these |have it thus.

Käännössanojen ”jalo” tai ”noble” takaa löytyy alkukielen eugenes, minkä Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi WELL-BECOME. Termi esiintyy UT:ssa ainoastaan kolme kertaa; muut kohdat ovat Luuk. 19:12 ja 1. Kor. 1:26. Eli tätä siunaavaa viisautta näyttää olevan ammennettavissa säännöllisellä Kirjoitusten tutkistelulla!
Eikä pitäytyä pelkästään yleisiin kristillisiin opetuksiin ja saarnoihin, koska niissä usein on häivytettyinä sellaisia tiedon avaimia, jotka avaavat Kristuksen Hengelle tilaa ihmisessä.
Myös uskosta osaton, Jumalan luoma, ihminen voi kuitenkin mielestäni hapuillen lähestyä Luojaansa näidenkin opetusten kautta; saada kokea aavistusta siitä Jumalan kaikkivoivasta rakkaudesta, joka kerran tulee myös hänenkin osakseen.

Mutta kristityn ”jalous”, kreik. eugenes ilmenee siinä, että hän säännöllisesti tutkii sitä, mitä inspiroidut Kirjoitukset hänelle tarjoavat. Tämä asenne vaikuttaa uskovassa ”jalostumista” tai niin kuin alkutekstin termin jäsentäminen WELL-BECOME tuo ilmi: tervehdyttävästi tulla (Kristuksen) kaltaisuuteen.

 

 

Print Friendly, PDF & Email

.. koska Hän on Ihmisen Poika

 

Jeesus käytti usein Maan päällä eläessään itsestään nimitystä Ihmisen Poika.

Miksi näin?
Mihin nimike oikein viittaa?
Miten ja miksi tämä nimike näyttää viittaavan myös tuomiovaltaan?

Ihmisen luomisessa näytti Ihmisen Pojan piirustukset olleen mukana:
”Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa” (1. Moos. 1:27)
tai tarkemmin:
”And creating is the Elohim humanity in His image” (Concordant Old Testament)

Eli Jumala loi alun perin ihmisen Jumalan Pojan, Kristuksen Jeesuksen, kuvassa ja kuvaan.
Jumala haluaa nähdä ihmisen lopulta rakkaassa Pojassaan, Ihmisen Pojassa.

Jeesus viittasi tällä nimellään myös Danielin ennustukseen, siihen kun Ihmisen Poika tulee kunniassaan Maan päälle; (myös Johannes myöhemmin: Ilm.1:13 ja 14:14).
”Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen” (Dan. 7:13)

Ihmisen Poika viittaa myös Daavidin Poikaan, joka korostaa Jeesuksen juutalaista syntyperää ja sukulaisuutta Israelin kuningas Daavidin kanssa.

Ihmisen poika viittaa myös Jeesuksen ihmisyyteen, siihen että Hän on myös ihmissuvun edustaja.

Ihmisen Poika (kreik. ton huion tou anthropou) viittaa vahvasti maailman syntien sovittajaan, Israelin tulevaan Messiaaseen ja kansojen ja ihmisten Tuomariin. Käsite ei kuulu apostoli Paavalin sanastoon lainkaan: se esiintyy Uudessa testamentissa 86 kertaa, mutta Paavalilla 0 kertaa!

Miksi näin?
Koska kansojen apostolin evankeliumi on kohdistettu nykyisen Armon talouskauden uskoville, eikä heitä ole säädetty tuomittavaksi Ihmisen Pojan oikeusistuimen edessä. Niin kuin Paavali Roomalaiskirjeessä kirjoittaa:

nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat (Room. 8:1)
(CLV) Ro 8:1
Nothing, consequently, is now condemnation to •those in Christ Jesus

Alkukielessä käännössanojen ”kadostustuomio” ja ”condemnation” takaa löytyy inspiroidun alkutekstin katakrima [Strong 2631]. Konkordanttinen menetelmä purkaa tämän nominin verbi-muodon morfeemeiksi DOWN-Judge ja selitteeksi ”tuomita vastakkaisesti”.
Zodhiateksen ”The Complete WORD STUDY DICTIONARY” antaa verbille katakrino myös selityksen: ”tuomita vastakkaisesti, mikä tarkoittaa osoittaa yhden hyvän käytöksen kautta toiset kaltaiset syyllisiksi”.

Katakrimaa voidaan näin pitää vertaistuomiona, johon täydelliselle vertaisella (tässä Ihmisen Pojalla) on oikeus toteuttaa oikeudenkäynti toisia ”vastakkaisia”, ”epätäydellisiä” ihmisiä kohtaan.
Eli vastakkaisuus tässä löytyy akselilta “synnitön – syntiset”.

Tästä tullaankin sitten otsikon julistukseen:

:Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. (Joh. 5:27)
(CLV) Jn 5:27
“And He gives Him authority to |do judging, seeing that He is a son of mankind.

Isä Jumala on antanut kaiken tuomiovallan Jeesukselle Kristukselle kaikkiin ihmisiin nähden, koska Hän on täydellinen ihminen, Ihmisen Poika. Hän on elänyt itse synnittömän, Jumalan tahdon mukaisen elämän ja kantanut ihmisen synnin ristille. Isä Jumala on antanut Ihmisen Pojalle vallan ”istuutua vastakkain”, käymään oikeutta, syntisten ihmisten kanssa.
Kysymys on siis ihmisen kohdalla vertaistuomiosta, vertaisoikeudenkäsittelystä, siis ”ihminen vastaan ihminen” -tilanteesta.  Ei Isän Jumalan itsensä suorittamasta tuomiosta, vaan täydellisen ihmisen, Ihmisen Pojan suorittamasta oikeuskäsittelystä. Nyt puhutaan Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelystä (Ilm. 20:11-15) /tästä tarkemmin/, johon kaikki kuolemanunessa tuolloin (tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeen) vielä nukkuvat ihmiset herätetään tekemään tiliä elämästään. Tarkoitetaan tulevaa ”Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päivää” (Room. 2:5).

Jeesus antoi Maan päällä eläessään myös esimerkin tästä: Ihmisen Pojan oikeuskäsittelystä. Kohta löytyy Joh. 8:3-11.
Kirjanoppineet ja fariseukset laahasivat Hänen eteensä aviorikoksesta kiinni saadun naisen. He vaativat naiselle kivitystuomiota. Ja jeesus vastasi heille kuuluisilla sanoillaan: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”. Syyttäjien omatunnot todistivat heidät itse kunkin syyllisiksi. Niin Jeesus, Ihmisen Poikana, antoi vapauttavan tuomion naiselle sanomalla hänelle: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”. Tässä on esimerkki ja esikuva Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelystä, jolla Ihmisen Poika – täydellinen ja synnitön ihminen – tuomitsee syntisen ihmisen. Isän Jumalan hyväksymä ja nimittämä vanhurskas Tuomari, Ihmisen Poika, joka tulee tekemään vaikutuksen myös syyllisiin, uskomattomiin ihmisiin.

Miksi Paavali ei sitten sanallakaan puhu meille Ihmisen Pojasta ja Hänen tuomiovallastaan?
Koska uskova Kristuksessa ei tarvitse enää syyllisyytensä esiin tuomista ylösnousemuksessa.
Koska juuri synti ja heikkous on ajanut hänet eläessään vastaanottamaan Kristuksessa koko Hänen täyteytensä.
Uskova on päässyt Isän Jumalan pelastavan ja kasvattavan armon hoitoon Kristuksessa (Tiit. 2:11-12). Uskova elää taas ”tuomiotaan” (kreik. krino; ohjata oikeaan) läpi elämänsä Herransa rakastavassa ja valmentavassa otteessa.

 

mutta kun meitä tuomitaan (kreik. krino), niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen (kreik. katakrima) tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

 

Print Friendly, PDF & Email

Ne tulevat vainot

 

Tiedän, että monet raamattuun hartaasti uskovat pohdiskelevat tätä kysymystä. Nyt puhutaan lopunajan suurista vainoista. Evankeliumikertomuksissa ja Ilmestyskirjassa Jeesus selvästi kertoo Hänen tulemustaan edeltävistä ahdistuksen ajoista. Ajoista, jolloin Häneen uskovat, Häneen nimeensä todistavat, saavat kokea vainoa. Monesti pohdiskellaan sitä, miten nuo ennustetut tapahtumat koskettavat meitä, tämän päivän kansojen uskovia. Joudummeko elämään mukana noita ennustettuja (seitsemän vuoden sisälle ajoittuvia) vainon aikoja? Vai onko meitä ollenkaan säädetty kokemaan tulevaa Vihan aikaa? Kyse on kuitenkin pelottavista, myös koko maailmaa koskettavista, tapahtumista. Oletko tullut pohtineeksi tätä kysymystä? Oletko saanut siihen erilaisia selityksiä? Oletko löytänyt tähän tyydyttävän ja perustellun vastauksen?

Inspiroidun alkukielen sana ”vainota” takaa löytyy vanhan kreikan diako. Sanalla on Uudessa testamentissa merkityksensä sekä pahassa että myös hyvässä mielessä. Konkordanttinen menetelmä antaa sille perusmerkityksen CHASE, mikä tarkoittaa ”jahdata”. Sana tarkoittaa toistuvaa pyrkimistä, tavoittelemista ja jahtaamista jonkin asiantilan saavuttamisen suhteen.

Raamatussa ja ”pahassa mielessä” se tarkoittaa Jumalan totuuden esiintuojien vainoamista, systemaattista jahtaamista, väkivaltaa käyttämällä.
Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet, (Apt. 7:52)
(CLV) Ac 7:52
aWhich of the prophets do not your •fathers persecute? And they kill •those who announce before concerning the coming of the Just One, of Whom now you/ became~ the traitors and murderers-

”Hyvässä mielessä” alkukielen sana diako taas esiintyy, kun Paavali esim. kehottaa uskovaa toistuvasti (säännöllisesti) pyrkimään tavoittelemaan (ei harrastelemaan) jumalallisia hyveitä.
Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä. (2. Tim. 2:22)
(CLV) 2Ti 2:22
Now •youthful desires |flee: yet |pursue righteousness, faith, love, peace, with all •who are invoking~ the Lord out of a clean heart.

Jeesus maan päällä eläessään ja sitten ylösnousseena Johanneksen kautta suuntaa sanomansa nimenomaan juutalaisille opetuslapsille. Niille ihmisille, jotka Herran Päivän lähestyessä tulevat kokemaan vainoja /tästä tarkemmin/. Helluntain talouskauden aikana – jolloin Kuningaskunnan evankeliumia julistettiin ja se oli tullut lähelle – saivat opetuslapset kokea vainoa Israelin uskonnollisen johdon taholta.
Danielin ennustama viimeinen vuosiviikko (seitsemän vuotta) – ennen Israelin Messiaan saapumista Maan päälle – on kuitenkin säädetty Jumalan omaisuuskansalle ja Jerusalemille.

Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi (9:24)
Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.”
 (Dan 9:27)

Tässä kannattaa huomata se, että tätä ennustetta ei ole annettu nykyisen salatun Armon talouskauden uskoville (eihän heille vielä tuolloin – noin 700 eKr. – ole annettu minkäänlaista ilmoitusta), vaan se annettiin nimenomaan koskemaan Israelin kansaa ja siis tuo viimeinen (seitsemäänkymmeneen vuosiviikkoon sisältyvä) vuosiviikko koskee ainoastaan juutalaista kansaa ja sen uskovia. Aikaa, jolloin Kristus valmistelee tuloaan omiensa luo. Tuon tulevan 7. vuoden jakson on Jumala säätänyt tai määrännyt tai erottanut (hepr. hatak) vain Israelille. Myös tätä jaksoa Jeesus tarkoitti, kun Hän viittasi aikaan ennen tulemistaan Maan päälle:
Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat (Matt. 24:34).
Yksi sukupolvihan mahtuu hyvinkin seitsemään vuoteen. (Wikipedian mukaan sukupolvi on suunnilleen samanikäisten ihmisten ryhmä, joita yhdistää 17–25-vuotiaana koettu avainkokemus.)

Tuo viimeinen vuosiviikko alkaa valeKristuksen ilmestymisellä. Tuo antikristus esiintyy aluksi maailmalle sen pelastuksen tuojana: rauhan ja turvallisuuden tuojana pelokkaalle maailmalle; myös maailmantalouden kuntoon saattajana. Saatana antaa sille maailmanvallan, sen vallan mitä se yritti 2000 vuotta sitten tarjota Jeesukselle /tästä tarkemmin/.
Viimeisen vuosiviikon puolivälissä siirrytään varsinaiseen Jaakobin ahdistuksen aikaan. Silloin antikristus paljastaa todelliset kasvonsa ja Israelin pyhien vainot alkavat. Silloin maailmantalous alistetaan antikristuksen vallan alle (Ilm. 13:17). Silloin hän pyrkii muuttamaan myös ajanlaskut (Dan. 7:25). Saatana syöstään tuolloin taivaalliselta alueelta alas Maan päälle (Ilm. 12.9). Myös suuret onnettomuudet kohtaavat koko ihmiskuntaa (Ilm. 9:6). Kunnes Herra Jeesus saapuu taivaalta pelastamaan kansansa (Luuk. 21:25-27; Sak. 14:3-6) – ja koko planeetan.
Tämän suuren ahdinkonsa kautta Israel kääntyy Jumalansa puoleen, ottavat Hänet vastaan, itkevät Häntä, jonka kerran olivat lävistäneet (Sak. 12:10).

Niin kuin nuo, tämän maailmankauden Jumalan ennustusta koskevat lopunajan ahdistukset, on säädetty Jaakobille – siis Jaakobin jälkeläisille, Israelille – niin meitä, kansojen uskovia tämä ei mitenkään koske.
Miksi?
Koska kyserssä on Herran Päivän tulemukseen liittyvä hallintokaudesta, Vihan ja tuomion kaudesta.
Koska meidän valintamme perustuu pelkkään uskoon ja siihen armoon (suosioon), jonka Jumala jo ennen maailmanaikoja on päättänyt osaksemme.
Koska Jumalan viha ilmestyy taivaalta ihmisten jumalattomuutta vastaan (Room. 1:18).
Koska nykyinen Armon talouskausi on päättynyt, eivätkä Kristuksen seurakuntaruumiin jäsenet ole enää Maan päällä, vaan temmattuina Herraansa vastaan (pois Maan päältä) yläilmoihin.
Koska Kirjoitukset puhuvat selkeästi näin. Totuuden sana tämän päivän uskoville välitetään Paavalin evankeliumin kautta ja siellä monin kohdin tuodaan tämä asia esille. Meitä ei ole säädetty tai määrätty Vihan aikaan (toisin kuin Israelin kohdalla on kysymys: Dan. 9:27).

Ei.
Meitä ei ole nimenomaan määrätty tuohon Israelille erotettuun vuosiviikon aikaan, eikä varsinkaan tuohon viimeiseen 3,5 vuoden suuren ahdingon aikaan.

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta (1. Tess. 5:9)
(CLV) 1Th 5:9
for God did not appoint~ us ioto indignation, but ioto the procuring of salvation through our •Lord Jesus Christ,

 

Kuunnellaan tässä Paavalia. Mikäli tässäkin yhteenpötköytämme Israelille kohdistetun Ympärileikkauksen evankeliumin ja meille kohdistetun Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin, niin joudumme väistämättä hämmentäviin ja ristiriitaisiin tulkintoihin: tulkintoihin, joille ei loppua näy.

Paavalin välittämä evankeliumi taas kehottaa meitä soveltamaan elämässämme Kristuksen mielenmukaista rauhaisan elämän mallia. Mallia, jossa rukoillaan ja kiitetään kaiken esivallan ja kaikkien ihmisten puolesta. Mallia elämään, joka olisi vainoista vapaa – eihän meitä ole pantu maailman kansoja opetuslapseuttamaan. Näin koska Jumala haluaa meidän tänään elävän rauhaisaa ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.

Minä kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:1-4)

CLV 1Ti 2:1 – 1Ti 2:5
I am entreating, then, first of all, that petitions, prayers, pleadings, thanksgiving be made~ fors all =mankind,
for kings and all •those being in a superior station, that we may be leading a mild and quiet life in eall devoutness and gravity,
for this is ideal and welcome in the sight of our •Saviour, God,
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.
For there is one God, and one Mediator of God and =mankind, a hMan, Christ Jesus,

 

 

 

 

Print Friendly, PDF & Email

Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois

 

Jeesuksen vertaus Viinipuusta ja sen oksista herättää helposti epäilyksen ja kysymyksen.
Voiko uskova langeta pois uskosta ja menettää pelastuksensa?
Jeesuksen opetuksen mukaan, jonka Hän esitti juutalaisille oppilailleen, tämä on mahdollista.
Onko tämä vertauksen opetus Viinipuussa pysymisessä sitten voimassa tänään?
Onko ylösnoussut Herra välittänyt meille kuitenkin toisenlaisen seurakuntamallin?
Onko tämä kysymys askarruttanut sinua?

Jeesus esitti aikanaan vertauksen, jossa Hän kuvasi itseään totiseksi Viinipuuksi ja opetuslapsiaan tämän puun oksiksi (Joh. 15:1-7).

Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. (Joh. 15:6)

(CLV) Jn 15:6
“If anyone should not be remaining in Me, he was cast out as a •branch, and it withered. And they are gathering them, and into the fire are they casting them, and they are being burned~.

Tuolloin elettiin Jeesuksen maallisen elämän aikaa. Elettiin aikaa, jolloin Hänet oli lähetetty ainoastaan Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö (Matt. 15:24). Elettiin ns. Jeesuksen lihaksitulon hallintokautta.

Tämä varoitus oli tuolloin aiheellinen. Tämä Jeesuksen antama varoitus oli suunnattu Hänen opetuslapsilleen. Opetuslapsille, joiden osana oli myös kokea vainoa. Monet olivat tuohon aikaan kutsutut, mutta vain harvat valitut (Matt. 22:14).

Kun ylösnoussut Herra pysäytti Paavalin Damaskoksen edustalla (Apt. 9) ja valtuutti hänet kansojen apostolin tehtävään, niin siirryttiin Helluntain hallinnon ajasta ns. Siirtymäkauden hallintoon. Tuolle talouskaudelle oli tyypillistä se, että Paavalin julistus kansoille alkoi astua etualalle samalla kuin Pietarin toiminta alkoi häipyä taka-alalle. Israel oli hylännyt Pietarin tarjoaman Ympärileikkauksen evankeliumin ja Jumalan suunnitelmissa alettiin siirtyä nykyiselle – aiemmin täysin vaietulle – Armon hallintokaudelle.

Ankarat vainot veivät Ympärileikkauksen evankeliumin kautta uskoon tulleita moniin koetuksiin. Toiset noista opetuslapsista kestivät vainoja loppuun asti, toiset ilmeisesti ottivat vastaan Paavalin julistaman evankeliumin, mutta monet luopuivat ja siirtyivät takaisin juutalaisen temppelipalvelun harjoittamiseen. Nämä olivat niitä, jotka ”kestivät ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois” (Matt. 13:21).

Heprealaiskirje on kirjoitettu (noin 62 jKr.) juuri näille juutalaisille uskoville, joilla oli vaarana langeta pois uskostaan Herraansa. Heitä kehotetaan pysymään kuulemassaan opetuksessa, jotta eivät ajautuisi pois.

Sen tähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. (Hepr. 2:1)
(CLV) Hb 2:1
Therefore we |must more exceedingly be heeding •what is being heard, lest at some time we may be drifting by.

Heitä kehotettiin pysymään vainoissaan loppuun asti rohkeina ja pitää kunnianaan asua Herran huoneessa (eli pysyä Viinipuussa).
mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen. (Hepr. 3:6)
(CLV) Hb 3:6
Yet Christ, as a Son onover His •house—Whose house we/ are, that is, if we should be retaining the boldness and the glorying of the expectation confirmed unto the consummation.

Heillä oli vaarana luopua elävästä Jumalasta ja palata juutalaisiin muotomenoihin.
Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta (Hepr. 3:12)
(CLV) Hb 3:12
|Beware, brethren, lest at some time there shall be in any one of you a wicked heart of unbelief, in •withdrawing from the living God.

Monet heistä olivat saaneet maistaa tulevan maailmanajan voimia ja päässeet Pyhän Hengen osallisuuteen, mutta vainojen tultua luopuneet. Heistä oli tullut niitä hedelmättömiä oksia, jotka karsittiin todellisesta Viinipuusta pois ja heitettiin tuleen (Joh. 15:6).

6:4. Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
6:5. ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6:6. ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
(Hepr. 6:4-6)

Me emme kuitenkaan ole Viinipuussa, vaan Kristuksen Hengellisessä ruumiissa /tästä tarkemmin/. Eikä elävän kehon jäseniä voi repäistä pois, koska koko ruumis silloin invalidisoituu! Meidät on itse Jumala sinetöinyt omaisuudekseen toisin kuin oli tuolloin heprealaisten kohdalla. Meidän valintamme Kristuksen ruumiin jäseneksi perustuu Jumalan omaan armovalintaan, jonka Hän on tehnyt jo ennen maailmanaikoja (2. Tim. 1:9). Pelastuksemme perustuu pelkkään Jumalan lahjoittamaan uskoon, eikä lainkaan omiin suorituksiimme (Ef. 2:8-9). Eikä mikään luotu eikä mikään voima voi meitä reväistä irti tästä jäsenyydestämme ja asemastamme (Room. 8:35-39).
Uskovan Israelin kohdalla oli toisin: ”Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään” (Luuk. 12:48).
Me kuitenkin olemme tänään elintärkeä ja orgaaninen osa itse Kristusta. Hänen ruumiinsa jäsenten pois-leikkaaminen vahingoittaisi Häntä itseään. Meidät Jumala on sinetöinyt (toisin kuin oli Viinipuun oksien kohdalla) Pyhällä Hengellä omikseen (2. Kor. 1:22). Kuinka kiitollisia meidän pitäisi ollakaan siitä, ettemme ole oksia tuossa Viinipuussa!

 

 

Print Friendly, PDF & Email

jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt

 

Kun ylösnoussut Herra paljastaa meille apostolinsa kautta seuraavan totuuden:

Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; (Room. 8:29)

(CLV) Ro 8:29
that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, for Him •to be Firstborn among many brethren.

niin kristilliset teologiat näyttävän menevän tästä ymmälleen ja menettävän horisonttinsa Jumalan suunnitelman päämäärään. Kyseenalaistetaan tämä Kristuksen paljastama totuus, koska sitä ei pystytä selittämään yleisillä ja ns. virallisilla tulkinnoilla.

Miten on mahdollista, että Jumala, joka on Rakkaus, voisi menetellä niin, että jo edeltä olisi määrännyt toiset ihmiset pelastukseen ja toiset (ison osan ihmiskunnasta) ”kadotukseen”?
Miten on mahdollista – että Jumala joka uhrasi rakkaan Poikansa maailman synnin tähden – hautoo ajatusta vieläpä ”ikuisesta” kadotuksesta?
Tämän suuren kysymyksen edessä kristilliset kirkot ja liikkeet levittelevät käsiään, eivätkä osaa antaa vastausta ihmisille, jotka odottavat nimenomaan niiden tuovan vastaukset näihin perimmäisiin ja aivan olennaisiin kysymyksiin. Päinvastoin; ne välittävät ihmisille sellaista kuvaa kuin tällaiseen ei olisi meille annettu vastausta. Se, että tähän ”kysymysten kysymykseen” ei kristilliset ja inhimilliset teologiat kykene antamaan ”vastausten vastausta” ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Jumala olisi näihin kysymyksiin antanut Kirjoituksissa vastauksensa – ja vieläpä monissa kohdin – ja vieläpä selkeästi! Näyttää tosiaan siltä, että maanpäällisten ”konttoreiden” ja taivaallisen ”pääkonttorin” välinen tiedonvälitys on ollut ja edelleen on ”hieman” huonossa hapessa.

Tällainen näennäinen ristiriita löytyy Jumalan alkuperäisen teksti-ilmoituksen vääristelyistä. Siitä, että esim. sanojen ”kadotus” ja ”ikuisuus” takaa löytyy aivan toisenlaiset merkitykset kuin niille on kirkollisten perimätietojen kautta jälkeen päin tulkittu. Inspiroidussa alkutekstissä ei löydy lainkaan paikkaa ja nominia sanalle ”kadotus”. Siellä puhutaan näissä kohdin yleensä ”menettämisestä” tai ns. ”iankaikkisen” elämän ”kadottamisesta” /tästä tarkemmin/.
”Iankaikkisuus”, ”ikuisuus”, ”iankaikkinen”, ”ikuinen” termien takaa taas löytyvät vanhan kreikan ilmaisut aion ja aionion, mitkä taas viittaavat pitkiin – mutta rajallisiin! – aikakausiin, eivätkä suinkaan tarkoita jotain loputonta, epämääräistä tai ajatonta.
Se, että on tuotu ja edelleen tuodaan ns. kristillisessä opetuksessa ajattomuuden mytologiaa esiin totuutena, sumentaa täysin Jumalan suunnitelman ja Hänen suunnitelmallisen ja aikajanallisen etenemisensä Kristuksen Jeesuksen kautta ja maailmankausien ja talouskausien kautta kohti suurta päämääräänsä.

Yksi selitys – jota toisinaan kuulee – on selitellä tätä ongelmaa siten, että Jumala olisi edeltä tietänyt tai edeltä nähnyt, ketkä pelastuvat ja ketkä eivät. Ja että Hän olisi ”ajattomuudessaan” ja ”ikuisuudessaan” nähnyt jo ennakolta mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Tällainen selittely taas mielestäni ontuu pahasti ja välittää meille kuvaa heikosta Jumalasta, joka vain näkee miten tulevaisuudessa ihmiset ajautuvat eri osuuksiinsa! Tällainen selittely poistaa myös tarpeen jumalalliselle suunnitelmalle ja yleensäkin sille, että Jumalalla on suunnitelma, jota Hän aikakausien kuluessa vie (antamansa Ilmoituksen mukaisesti) eteenpäin /tästä tarkemmin/.
Jakeen (29) ”edeltä tuntenut” (kreik. pregno BEFORE-KNEW) esiintyy menneessä aikamuodossa ja tarkoittaa juuri sitä, miten se on käännetty.

Jumala on Jumala ja ihminen on ihminen. Hän on nähnyt meidät, jotka saamme uskoa, Pojassaan jo kauan ennen kuin yksikään päivistämme oli tullut. Hän on nähnyt ja tuntenut meidät jo ennen ”ikuisia” aikoja Kristuksessa. Ja tämä valintamme perustuu – ei suinkaan meidän omaan uskomisen valintaamme – vaan Jumalan omaan päätökseen.

hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja (2. Tim. 1:9)
(CLV) 2Ti 1:9
Who saves us and calls us with a holy calling, not in accord with our •acts, but in accord with His own purpose and the grace •which is |given to us in Christ Jesus before times eonian,

Tästä etuoikeutetusta lapseudestamme saamme tänään iloita. Mutta saamme myös kiittää ja iloita kaikkien ihmisten puolesta, koskapa Kristuksen rakkaus tulee myös heidät aikanaan tavoittamaan. Ja mitä tuosta jakeesta 29 käy vielä ilmi: Kristus ei voi olla esikoinen ilman veljiä! Me siis olemme Hänen kauan sitten määrättyinä sisaruksinaan välttämättömiä myös Hänen kunnialleen.

Kovinpa näyttää Paavalin teologia poikkeavan tässä kohtaan “virallisista” teologioista 😉

 

 

 

 

Print Friendly, PDF & Email
WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä