Konkordanttinen käännösmenetelmä

Konkordanttinen käännösmenetelmä kehitettiin 1900-luvun alkupuolella pyrkimyksenä luoda käännös, joka mahdollisimman pitkälle minimoisi raamatunkäännöstyössä perinteisesti esiintyvien virhelähteiden vaikutusta käännöstyöhön ja joka mahdollisimman totuudenmukaisesti voisi välittää nykylukijalle inspiroidun alkukielen ilmaukset ja merkitykset. Menetelmän kehittämisen lähtökohtana oli syvä vakaumus siitä, että alkukielellä, vanhoihin käsikirjoituksiin tallennettu kirjoitus on todella Jumalan ilmoitus ihmiselle – ja siis myös tämän ajan ja nykykieltä puhuvalle ihmiselle.

Uuden Testamentin käännösten ( joita on saatavilla englannin- ja saksankielisinä ) lähtömateriaalin muodostavat vanhimmat, luotettavina pidetyt ja varsin kattavat käsikirjoitukset: codex Alexandrinus, codex Vaticanus ja codex Sinaiticus. Nämä vanhimmat ja luotettavimmat käsikirjoitukset ovat olleet kääntäjien käytettävissä vasta reilut sata vuotta; esim. kaikkein vanhimmat – koko UT:n peittävät – codex Sinaiticuksen pergamentit löydettiin vasta vuonna 1859 von Tischendorfin ansiosta. Täten voi päätellä, että vanhempiin englanninkielisiin (kuin myös suomenkielisiin) käännöksiin tämä arvokas löytö ei ole päässyt vaikuttamaan!

Konkordanttisen UT:n rungoksi valittiin arvostettu Weymoutin (merkittävimpien 1800-luvun julkaisijoiden teoksista) kokoama yhteenvetoteksti: Weymout’s Resultalt Greek Testament. Tämä työstettiin rivi riviltä, ja kaikki kolmen vanhan käsikirjoituksen poikkeamat kirjattiin ao. kohtaan rivin ylle ylös. Näin koottiin konkordanttisen UT:n alkuteksti (Concordant Greek Text), joka siis muodostuu Weymoutin yhteenvetotekstistä täydennettynä kolmen vanhan käsikirjoituksen teksteillä ja variaatioilla.

Konkordanssi, jonka voi ymmärtää näkymäksi inspiroituun alkukieleen, työstettiin alkukielen sanojen ympärille (eikä kuten tavallisesti  – ehkä hyvin monella eri tavalla – tulkittujen englanninkielisten sanojen varaan). Tästä luettelosta, jossa kaikki yhden ja saman vanhan kreikan sanan sijaintipaikat oli koottu yhteen, alettiin päätellä ko. alkukielen sanan todellista merkitystä ja arvioida sen tasaisesti parasta nykykielen vastinetta. Sanojen merkitys siis pääteltiin sen mukaan, miten ja missä yhteyksissä sitä on alun perin käytetty ja tältä pohjalta on sitten arvioitu sen mahdollisimman peittävä nykykielen vastinilmaisu. Tällä konkordanssilla on mm. se etu, että nyt merkitysten päättely on jo tehty ja mahdollisimman lähellä alkuperäistä asia- ja tekstiympäristöä, eikä vasta myöhemmin käännösvaiheessa, jossa jo monilla inhimillisillä häiriötekijöillä on suurempi todennäköisyys vaikuttaa lopputulokseen. Konkordanssi sisältyy konkordanttiseen UT:hen ja on sen lopussa nykykielen (englanti tai saksa) mukaan aakkosissa ns. avainsana-konkordanssina (Keyword Concordance). Sen avulla voi lukija porautua inspiroidun alkutekstin lähteille ja nähdä alkuperäiset ilmaukset ja niiden kaikki esiintymät!

Itse käännöksen tekstiä on täydennetty lihavoinnein, symbolein ja lyhentein. Esim. lihavoidulla tekstillä kirjoitettu sana on tarkkaan konkordanssin mukainen eli sen takaa löytyy vain yksi ja tietty alkukielen ilmaisu, jota on johdonmukaisesti kaikkialla käytetty ja jonka kreikankielinen vastine ja muut esiintymäpaikat lukija voi löytää avainsana-konkordanssistaan. Normaalitekstinä näkyy taas se osa jakeesta, jonka nykykielen käyttö vaatii ts. että lauseesta saadaan ymmärrettävä ilmauksellinen kokonaisuus. Myös verbien alkuperäiset tempukset voi lukija päätellä symboleista suoraan jo “leipätekstistä”.

Tarkemmin menetelmästä: The Concordant Method

Ota yhteyttä