Paavalin evankeliumi – voimassa NYT!

Uuden testamentin (alkuteksti) puhuu aivan nimenomaisesta Paavalin evankeliumista (Gal. 2:7), joka eroaa monessa suhteessa ns. Kuningaskunnan evankeliumista, vaikka molempien ytimenä on Jeesus Kristus.

Esimerkiksi Pietarilla oli vaikeuksia Paavalin sanoman ymmärtämisessä (2. Piet. 3:16). Paavalin evankeliumissa oli kuitenkin aivan mullistava – ennen kuulumaton – ilmoitus ja hänellä oli täysi työ pitää se puhtaana erilaisilta lisäopeilta (esim. Galatalaiskirje). Hänen evankeliuminsa kohderyhmänä ovat nyt – ensimmäistä kertaa koko raamatunhistoriassa – kansat (eikä Israelilla ole tässä mitään erityisasemaa). Vain hänen evankeliumissaan esiintyy vanhurskautus (syyttömäksi julistaminen) pelkän uskon perusteella! Vain hänen evankeliumissaan tuodaan sovitus koko laajuudessaan esiin! Mitä sitten uskonpuhdistuksessa aikoinaan tapahtui? Ei mitään muuta kuin että Luther löysi tuon Paavalin evankeliumin ja toi sen sisältöä rohkeasti esille! Kalevi Lehtinenkin toteaa asian kirjassaan Jumala sinun puolellasi ss. 54-55.

Paavali sai ylösnousseelta Kristukselta nimityksen ja toimeksiannon (Apt. 26:16).

Hänet erotettiin (eriytettiin) juutalaisten apostolien joukosta kansoja varten (Room. 1:1).

Hänelle uskottiin erityinen sanoma (Gal. 2:7; 1 Tess, 2:4; 1 Tim. 1:11; Tiit. 1:3).

Miksi tämä evankeliumi sitten julkaistiin?

Paavalin sanoma eroaa olennaisesti sisältönsä, vastaanottajakuntansa ja lupaustensa puolesta siitä evankeliumista eli Kuningaskunnan evankeliumista, joita kaksitoista apostolia julisti juutalaisille. Jälkimmäisillä oli tehtävä Herralta nimenomaan Israelille. He julistivat profeettojen ja Herran Jeesuksen lupaamaa maanpäällistä valtakuntaa (alkuk. kuningaskuntaa) ja sen toteutumista (Apt. 1:3; Jaak. 2:5; 2 Piet. 1:11; Ilm. 1:9, 11;5).
Tämä kuningaskunta ja sen periaatteet olivat heidän sanomansa elementtejä (Mark. 1:4; Matt. 3:2, 4:17, 28:19; Apt. 2:38, 3:19).
Hän, joka tämän uskossa vastaanotti, sai syntien anteeksiannon ja lupauksen tulevan kuningaskunnan (eli tuhatvuotisen, maanpäällisen valtakunnan) kuninkaallisista ja papillisista arvoista (1 Piet. 2:9-10; Ilm. 1:6, 5:10).
Ei-israelilaiset – siis kansat – oli suljettu näiden lupausten ulkopuolelle. He saattoivat, kun he Jumalaan ja Kristukseen uskoivat, odottaa vaatimattomampaa siunausosuutta kuningaskunnan vieraina ja asukkaina.

Myös Paavali julisti lyhyen aikaa evankeliumia kuningaskunnasta maanmiehilleen ulkomailla samalla kun myös kansoja kutsuttiin uskomaan Kristukseen (Apt. 17:30-31) . Mutta kun juutalaiset niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin – joitakin poikkeuksia lukuunottamatta – hylkäsivät kuningaskunnan evankeliumin , niin samalla he hylkäsivät myös Messiaansa tulemisen (Apt. 13:45-47, 28:25-28 ).

Tämän (eräänlaisen ylimenokauden) päättyessä juutalaiset tuomittiin paatumuksen tilaan ja – jo Vanhassa testamentissa moneen kertaan heille luvattu – kuningaskunnan toteutuminen tuli siirretyksi tuntemattoman pitkään tulevaisuuteen (Room. 11:25) . Samoin kahdentoista apostolin evankeliumia juutalaisille lakattiin julistamasta. Kuitenkin on voimassa (2. Tim. 3:16).

Nyt astui Paavalin erityinen evankeliumi voimaan! Tämän ilosanoman olemassaolo ja sisältö oli ollut tähän asti vaiettu salaisuus (Room. 16:25; Ef. 3:3, 6:9; Kol. 1:27).

Nyt uskon kautta Kristuksen vastaanottaneet on määrätty (yli)taivaallisia tehtäviä varten ja omistamaan (yli)taivaalliset siunaukset (Ef. 1:3; 2:6-7). Heidän pelastumisensa, sovituksensa, vanhurskautuksensa ja kirkastumisensa on yksin ylitsevuotavan ja ylivoimaisen armon hedelmää! Tämän Jumalan armon vaikutuksen ensimmäisenä malliesimerkkinä meillä on Paavali (1. Tim. 1:12-16). Israelin toivo ja odotus taas liittyy tuleviin maanpäällisiin lupauksiin.

Miksi sitten tätä ilosanomaa ei nykyään juuri julisteta?

Tänä päivänä – kun liki 2000 vuotta on kulunut hänen evankeliuminsa julkistamisesta – on maailma täynnä erilaisia, eri opillisin painotuksin suuntautuneita kristillisiä suuntia, joista jokainen uskoo olevansa tulkinnoissaan oikeassa. No, täytyyhän sitä tietenkin asiaansa uskoa. Mikä tämän on voinut saada aikaan? Miksi ylösnousseen Herran meille kansoille Paavalin kautta antama evankeliumi ja sen voima on päässyt hiipumaan? Eikö Paavali korostanut kirjeissään, että nimenomaan hänet on asetettu kansojen opettajaksi? Onko Jumala määrännyt meille kansoille sellaisen opettajan, jonka opetus on epäselvää, moninaisia tulkintoja vaativaa tai erilaisiin vertauksiin kätkettyä? Eikö hyvä opettaja tunne oppilaitaan ja muodostaa opetuksensa niin, että se on selkeää ja ymmärrettävääja niin, ettei tulkkeja välissä tarvita?

Tätä ei ehkä tarvitse ihmetellä, kun muistaa, miten jo muutaman vuoden kuluttua siitä, kun Paavali julisti evankeliuminsa Galatian seurakunnalle, oli seurakuntaan tullut uusia “mestareita”, jotka opettivat, että tämä ei aivan  riitä! Tähän ilmoitukseen pitää vielä lisätä jotakin! Ja näin – harmittomilta vaikuttaneet lisävaatimukset saivatkin aikaan sen, että ilo katosi uskovien elämästä! Galatalaiskirjeen 1. luvussa Paavali moneen kertaan ennustaa näiden  oppien tulon ja julistaa, että “kun joku julistaa evankeliumia vastoin sitä, minkä te olette saaneet, olkoon kirottu”! Alkukielessä on suomennoksen vastoin takana kreikan sana para, joka tarkoittaa ohessa, rinnalla; Näin Paavalin mukaan hänen evankeliumiinsa rakennetut poikkeamat tuovat kirouksen (siunauksen vastakohdan) niin opettajilleen kuin niille jotka siitä ravinnon saavat: usko horjuu, ilo alkaa hiipua.

Paavali näki tämän toisenlaisen evankeliumin tai “sekaevankeliumin” leviämisen uhkan ( ja koki sen toteutumisen jo elinaikanaan ) kirjoittaessaan jälkisäädöksensä (2. Tim. 2:2).

Ota yhteyttä