Efesolaiskirje – luku 4:17-32

 

Paavali kuvaa seuraavissa jakeissa sen vanhan ihmisen (Room. 6:6) perustilan, joka ohjaa hänen valintojaan ja käyttäytymistään.

4:17. Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niin kuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,
4:18. nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden,
4:19. ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.

CLV Eph 4:17 – Eph 4:19
17  This, then, I am saying and attesting~ in the Lord: By no means are you still to be walking according as those of the nations also are walking, in the vanity of their •mind,
18  •their comprehension being °darkened~, being °estranged~ from the life of •God because of the ignorance that |is in them, because of the callousness of their hearts,
19  whoa, being °past feeling, in greed -°give themselves up with •wantonness ioto eall uncleanness as a vocation.

Mielen turhuus (jae 17) on sitä, mikä kansojen käyttäytymistä johtaa. ”Turhuus” tai pikemminkin ”turhamaisuus” (kreik. mataiotos) esiintyy Uudessa testamentissa vain kolme kertaa. Toinen kohta on Room. 8:20!, jossa Paavali toteaa luomakunnan alistetun turhamaisuuden alaisuuteen. Turhamaisuus tarkoittaa kaikkeen näkyvään, ulkoiseen kauneuteen ja omahyväiseen kiinnittymistä, eräänlaista ylpeyttä. Apostoli Johannes määrittää sen seuraavasti:
Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta (1. Joh. 2:16)
Vastakohtana turhamaisuudelle voidaan pitää vaatimattomuutta, sisäisen kauneuden arvostamista.
Mielen turhamaisuuden voitaisiin siten ajatella olevan mielen kiinnittymistä maallisiin asioihin, maailman arvostamiin ulkoisiin asioihin. Ja tähän on Jumala siis luomakunnan alistanut.

Kansat on Jumala sulkenut tietämättömyyden tilaan (jae 18), kansat eivät voi kerta kaikkiaan tiedostaa sitä elämää, joka Jumalasta lähtee. Tässäkin kohtaa Jumalan tiekartta on ihmeellinen, ”Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.” (Room. 11:32)

Jakeen 19 mukaan kaikkea kansojen ihmisten toimintaa leimaa ahneus, kaikkea luonnollisen ihmisten ”ammatinharjoitusta” tai toimintaa (kreik. ergasia) ohjaa ahneus, kaikki tapahtuu sanatarkasti ahneuden sisällä en pleonexia.

 

Sitten Paavali kuvaa uuden ihmisen (Kol. 3:10) perustilan, jota Kristuksessa voidaan pukea ja varustaa uuteen sisäiseen tietoon.

4:20. Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan,
4:21. jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niin kuin totuus on Jeesuksessa:
4:22. että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
4:23. ja uudistua mielenne hengeltä
4:24. ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
4:25. Pankaa sen tähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.
4:26. “Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.” Älkää antako auringon laskea vihanne yli,
4:27. älkääkä antako perkeleelle sijaa.
4:28. Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.
4:29. Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.
4:30. Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
4:31. Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.
4:32. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.

CLV Eph 4:20 – Eph 4:32
20  Now you/ did not thus learn •Christ,
21  since, surely, Him you hear, and iby Him were taught (according as the truth is in •Jesus),
22  to |put~ off from you, as regards your former behavior, the old humanity •which is |corrupted~ in accord with its •seductive •desires,
23  yet to be |rejuvenated~ in the spirit of your mind,
24  and to put~ on the new humanity •which, in accord with God, is being created in righteousness and benignity of the truth.
25  Wherefore, putting~ off the false, let each be speaking the truth with his •associate, tfor we are members of one another.
26  Are you |indignant~, and not sinning? Do not let the sun be sinking on your vexation,
27  nor yet be giving place to the Adversary.
28  Let him •who |steals by no means still be stealing: yet rather let him be toiling, working with his •hands at •what is good, that he may |have to |share with one •who |has need.
29  Let no tainted word at eall be issuing~ out of your •mouth, but if any is good toward •needful edification, that it may be giving grace to •those hearing.
30  And do not be causing sorrow to the holy •spirit of •God iby which you are sealed iofor the day of deliverance.
31  Let eall bitterness and fury and anger and clamor and calumny be |taken away from you tgwith eall malice,
32  yet |become~ kind ioto one another, tenderly compassionate, dealing graciously~ among yourselves, according as God also, in Christ, deals graciously~ with you.

Apostoli puhuu riisumisesta ja pukeutumisesta. Vanhaan ihmiseen liittyvien piirteiden pois-riisumisesta (jakeet 25-31) ja uuden ihmiseen liittyvien piirteiden päälle-pukemisesta (jae 32). Molemmat toimet ovat mukana: vanhan poispaneminen ja samalla uuteen pukeutuminen – ja kaikki tämä: mielen alueella! Kaikki tämä Kristuksen Hengen avulla. Vanhan ihmisen käytäntöjen pois-riisuminen aiheuttaa meissä kärsimystä: joudumme tekemään sitä sekä mielen alueella että myös ”kantapään kautta”. Pelkkä uuteen pukeminen ei vaan riitä.
Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. (2. Kor. 5:4-5)

Mutta kaikki tapahtuu Jumalan rakkauden hoivassa. Kristus on lähettänyt meihin Pyhän Hengen pysyvästi asumaan ja tämä Jumalan Henki auttaa meitä tässä. Henki vakuuttaa ja vahvistaa, että se joka on Kristuksessa on uusi luomus ja vanha on mennyt. Henki vahvistaa Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin voimassaolon todellisuuden: minä (vanha ihminen) olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, haudattu ja nyt Hänen Henkensä kautta herätetty tiedostamaan uuden asemani Hänessä. Kyse on sanasta rististä. Hengessä meidät on jo lunastettu Kristukseen ja tämä Jumalan Henki toimii myös meidän mielemme alueella ja uudistaa sitä.

Näissä kaikissa kehotuksen sanoissa, kuten ”tulee panna pois”, ”uudistua”, ”pukea päällenne”, ”tulkaa toisianne kohtaan”, on inspiroidun alkukielen verbit esitetty ns. middle -pääluokassa. Vanhassa kreikassa on aktiivin ja passiivin lisäksi verbillä myös middle pääluokka, joka sijoittuu tavallaan aktiivin ja passiivin välille ja tarkoittaa, että myös tekijän (tässä: Jumalan suosio) kohde (tässä: uskova ihminen) on vaikuttamassa (enemmän tai vähemmän) kehotuksen sisällön toteutumiseen! Siksi näitä kehotuksen sanoja kannattaa mielessään mietiskellä, sillä niiden kautta ikään kuin osaltamme vedämme itseämme Jumalan Armon toiminta-alueen alle.

Jakeen 26 Konkordanttinen menetelmä kääntää suomennettuna seuraavasti:
”Vihastutteko, ettekä syntiä tee?” Alkää antako auringon laskea harmistumisenne ylle.

Jakeessa 32 ei taas alkutekstissä puhuta ”olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ..”, vaan ”tulkaa toisianne kohtaan ystävällisiksi ..”.
Kyse on koko ihmisen eliniän kestävästä prosessista: vanhan ihmisen pienenemisestä ja samalla uuden ihmisen kasvamisesta.
Tässä jakeessa Paavali antaa meille myös kehotteen – nykyisen Armon hallintokauden mukaiseen – anteeksi antamiseen. Lähtökohtana kaikessa on Kristuksen anteeksiantamus, jota meitä kehotetaan edelleen jakamaan ympärillämme kanssaihmisille. Kehote meille tarkoittaa siten Kristuksen anteeksiannon osoittamista kaikkia ihmisiä kohtaan. Kysymys on uudelle ihmiselle, uuden ihmiskunnan edustajalle osoitettu käyttäytymisen kehote.

 

 

 

 

 

 

Aadamin perimä vs Kristuksen perimä

 

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Näkökulma on koko ihmiskunnan kattava niin kuin vaikutuksetkin. Kyse on uudesta, täydentävästä ja aina täyttymykseen saakka ulottuvasta ilmestyksestä, jonka ylösnoussut Herra Paavalille paljasti edelleen meille välitettäväksi. Tämä valtava lupaus aukeaa (tulee eläväksi todellisuudeksi) Jumalan Hengen avulla ainoastaan Paavalin kautta ja näin ollen voidaan hyvinkin hänen sanomaansa kutsuakin Evankeliumiksi isolla ”E”:llä. Juuri tämän valtavan sisällön ja lupauksen kautta sitä vastaan onkin koko ajan (ja edelleenkin) hyökätty läpi kaksituhatvuotisen historian; ja tätä hyökkäystä johtaa tietenkin Vastustaja, (hepr. satan, kreik. diabolos), koska tämän Evankeliumin sanoma ei jätä sille lopulta yhtään mitään. Tällä Evankeliumilla on tänään aivan erityinen arvovalta ja sen sisältö ja voimassaolo tulee ilmoitettuna ylimmältä mahdolliselta taholta ja täysin inhimillisitä teologioista riippumattomana:

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Sitten Aadamiin ja Kristukseen. Molemmat ovat jättäneet ihmiskunnalle perimän: Aadam vanhan ihmisen perimän ja Kristus uuden ihmisen perimän. Tämä linjaus on aivan keskeinen Paavalin opetuksessa.

Perimä eli geeniperimä tai genomi määritellään eliön koko perintöainekseksi, joka on koodattu sen DNA:han.  Ihmisen kohdalla tämä perintöaines tulee vanhemmilta, vanhempiemme perimä tulee taas heidän vanhemmiltaan jne.

Ihmiskunnan perimä lähtee raamatun mukaan Aadamista. Ensimmäisen ihmisen perimän voidaan ajatella alun perin olleen täydellinen. Tottelemattomuuden teko Jumalan käskyä vastaan asetti kuitenkin rangaistuksen:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: “Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman (2. Moos. 2:16-17)

And instructing is Yahweh Elohim the human, saying, “From every tree of the garden, you are to eat, yea, eat. Yet from the tree of the knowledge of good and evil, you are not to be eating from it, for in the day you eat from it, to die shall you be dying. (CLV)

Suomalainen käännös antaa ylidramaattisen kuvan kiellon rikkomisesta. Aadamhan eli lopulta pitkän (yli 900 vuotta kestäneen) elämän (1. Moos. 5:3-5). Konkordanttinen käännös on tässä alkukielelle uskollinen: ihminen muuttui rikkomuksensa seurauksena kuolevaiseksi eli hän alkoi vanheta, mikä vanheneminen sitten päättyi aikanaan kuolemiseen.
Saksankielinen konkordanttinen käännös ilmaisee asian ehkä vieläkin selvemmin: ”wirst du zum Sterben sterbend sein” eli ”tulet olemaan kuolevainen kuolemaan saakka”. On selvää, että Aadamin perimä koki tämän Jumalan rangaistuksen seurauksena rappeutumisen, vaikka se näyttikin vielä tuolloin olevankin aika hyvässä kunnossa. Rangaistuksen toimivuuden tähden piti Jumalan myös karkottaa ihminen Eedenin paratiisista sekä estää sinne takaisin pääsy, koska sen keskellä oleva Elämän puu (siitä syöminen) olisi mahdollistanut ihmisen elämän jatkuvuuden ilman kuolemista (1. Moos. 3:24). Näin alkoi ihmisen kärsimyksen tie (Ihmisen Päivä) ilman Jumalayhteyttä yhä edelleenkin näin jatkuen.

Paavali opettaa tästä:

Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)

Tämä käännös, samoin kun 1992 käännös, on tässä epätarkka ja epälooginenkin. Alkukielessä käännössana ”koska” takaa löytyy ilmaisu kai houto, mikä tarkoittaa ja tämän jälkeen tai minkä jälkeen. Siis ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teko oli syy synnin ja kuoleman tulemiselle ja koko hänen jälkeisensä ihmissuku saa kantaa myös hänen tekonsa seurauksen. Ja niinpä siis on voimassa:

kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 5:12)

Ensimmäinen ihminen on siis luotu maaperästä ja hänen perimäänsä me kaikki kannamme aina kuolemaamme saakka. Tätä maaperäistä kehoa raamattu nimittää telttamajaksi (kreik. skene), joka kuvaa meidän nykyisen ruumiimme tilapäisyyttä ja rappeutuvuutta. Mutta tämän hajoava telttamme on kuitenkin määrätty meidän jokaisen tilapäiseksi asumuksemme, jossa elämme ja vaellamme nykyisen lihallisen elämämme läpi.

Miten Jumala on tämän asiantilan sitten ratkaissut?
Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta!
Paavali kuvaa Kristusta viimeiseksi Aadamiksi.

Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:42)

Tämä on aivan keskeinen linjaus Paavalin opetuksessa. Niin kuin ensimmäinen ihminen oli olemukseltaan maaperäinen, elävä sielu (1. Moos. 2:7), jonka perimää nyt kannamme niin samoin viimeinen ihminen, Jeesus Kristus, tulee uuden – ei maaperäisen, vaan taivaallisen – ihmiskunnan kantaisäksi. Ilmaisu viimeinen Aadam kuvaa Jumalan Karitsan uhrikuolemaa, jolla Hän sovitti koko Aadamin jälkeläisten synnin asettaen näin pisteen (.) Aadamin synnin seuraamuksille koko ihmiskunnan osalta – ”Se on täytetty”! (Joh. 19:30)

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Tämä ilmoitus tuo Kristuksen perimän kattavuuden yhtäläiseen laajuuteen Aadamin perimän kanssa. Tämä myöhempi – ylösnousseen Herran Paavalille antama ilmestys – asettaa yhtäläisyysmerkit Kristuksen kuuliaisuuden teon ja Aadamin tottelemattomuuden teon välille. Niin että samoin kuin Aadamin teon seuraukset tulevat ”lahjana” koko ihmissuvulle niin myös vastaavasti Kristuksen teon seuraukset tulevat lahjana (ihmisistä riippumattomasti) aikanaan koskemaan koko ihmissukua. Opetus on tässä selkeä, eikä sitä ole peitetty tulkinnallisiin vertauksiin. Ei, vaan sanoma on tässä: päätelkää itse mitä Aadamin perintönä (riippumatta miten kukin elää) jokainen ihminen saamme osaksemme, niin samalla, vastaavalla tavalla – Jumalan pelastussuunnitelmaan sisältyvän järjestyksen mukaisesti – tulee viimeisen Aadamin (Kristuksen) perintö osoittautumaan todeksi jokaisen ihmisen kohdalle.

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Alkukieli ei suinkaan puhu tässä lopusta tai loppumisesta, vaan käyttää ilmaisua telos, joka tarkoittaa tässä täyttymystä tai loppuosaa, niin kuin näiden jakeiden 22-24 asiayhteydellinen kokonaisuus antaa myös ymmärtää.

Ihmisen tie Jumalan yhteyteen Kristuksen kautta tapahtuu siis Aadamista alkaen. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu kärsimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu oppimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu lopulta Kristuksen Jeesuksen kautta. Ylösnoussut Kristus edustaa uutta ihmissukua: ihmistä, joka ei ole maasta, maaperäinen, vaan Hengestä, Isästä Jumalasta syntynyt, Isän Jumalan kuolleista herättämä ja kirkastama. Aadamissa koemme tämän elämän, Ihmisen päivän elämän, jolloin Aadamin perimän omaava ihmiskunta saa – Jumalan sallimuksen ja kontrollin alaisuudessa – kokea sen, mitä on elää ilman turvautumista kaikkivaltiaaseen Jumalaan, elää Vastavaikuttajan hoidossa.

Mutta miten on uskovan kohdalla? Hän on saanut lahjana ottaa vastaan pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on saanut lahjana olemukseensa uuden ihmisen, Kristuksen, perimän: Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta ihminen on liitetty Kristuksen hengelliseen ruumiiseen, Kristuksen seurakuntaan. Tämän olemus on tänään puhtaasti hengellinen eli se koskee ainoastaan ihmisen henkeä, johon Jumalan henki on sinetöidysti yhdistynyt, antaen ihmiselle hengellisen kyvyn, uskon, tunnistaa Kristuksen todellisuus. ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Room. 8:16). Fyysinen keho on Aadamin perintöä ja sen kohtalona on rappeutua ja kokea lopulta fyysinen kuolema.

Mutta miten Kristuksen perimä uskovassa ihmisessä tänään ilmenee? Se merkitsee kaiken sen omistamista, mitä Jeesus ristinkuolemallaan ja kuolleista herätettynä omisti. Tämä kaikki Pyhän Hengen kautta ja Kristuksen Hengessä. Uskova ihminen omistaa Kristuksen kuoleman vanhan ihmisensä osalle sekä kuolleista herättämisen Kristuksen kanssa omassa hengessään. Tämä kyky tulee Jumalalta. Se, mitä ihminen Kristuksessa vielä odottaa, on pääseminen Kristuksen kaltaisuuteen myös ylösnousemisessa eli omistamaan myös Hänen ylösnousemisensa loistokkuus ruumiillisesti, kirkastetussa kehossa.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room. 6:5)

Ja edelleen apostoli vahvistaa:

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together iofor the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose
that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, iofor Him •to be Firstborn among many brethren.
Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tässä kaikki Jumalan toimintaa ilmentävät teonsanat ovat alkukielessä aoristi -muodossa, eikä suinkaan menneessä, imperfekti -muodossa, kuten tavalliset käännökset asian ilmaisevat; esim. termi ”kirkastanut” viittaa käännöksessä harhaanjohtavasti jo tapahtuneeseen, vaikka ”kirkastaa” tapahtuu vasta tulevassa ylösnousemuksessa. Konkordanttinen käännös käyttää aoristissa aina preesens -muotoa. Aoristi tarkoittaa vanhassa kreikassa (ei tempusta), vaan toimintaa, joka muuttuu todeksi, faktiiviseksi tapahduttuaan ensimmäisen kerran. Asiayhteys tässä vahvistaa myös tämän:

  • kutsunut (aoristi; tapahtui Jumalan aivoituksen mukaan kauan sitten)
  • edeltä tuntenut (aoristi; tapahtui myös Jumalassa kauan sitten, enne ihmisen syntymää)
  • edeltä määrännyt (aoristi; tapahtui Jumalan oman mielisuosion mukaisesti kauan sitten)
  • kutsuu (aoristi; tapahtuu kun Jumalan hetki ihmisen eläessä toteutuu)
  • vanhurskauttanut (aoristi; tapahtuu kun ihminen eläessään saa uskon lahjan)
  • kirkastaa (aoristi, looginen perinnöllinen jatkumo edellisiin, tulevaisuudessa Kristuksen ruumiin kaltaisuuden omistaminen, kun ihminen eläessään saa uskon kanssa myös toivon so. tulevan odotuksen lahjan)

Näin siis Kristuksen perimä kansojen apostolin mukaan uskovissa tänään ilmenee: faktiiviset Jumalasta lähtöisin olevat valinnat ja päätökset ovat tapahtuneet kaukaisessa menneisyydessä, mistä ne muuttuvat uskon kautta todeksi ihmisen elämässä ja edelleen antavat luottavaisen odotuksen (toivon) myös viimeisen ”perintötekijän”, kirkastamisen tulevalle toteutumiselle.

Mutta tämä on kuitenkin kirjattu kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelmiin Kristuksessa jeesuksessa:
Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Näin tämä valtava Evankeliumi saa arvoisensa sisällön. Se kattaa lopulta koko ihmissuvun. Eikä se jää vain ”muutamaan surkeaan prosenttiin” ihmiskunnasta niin kuin yleisissä opetuksissa annetaan ymmärtää. Usko on uskovan ihmisen kohdalla Jumalan ansaitsematon lahja, josta hän voi olla hyvin kiitollinen ja iloinen. Mutta pitää muistaa myös se, että tätä uskon lahjaa ei Jumala suo tänään kaikille ihmisille (2. Tess. 3:2). Tätä on uskovan hyvä myös kunnioittaa ja samalla kiittäen iloitsemaan (ei murehtimaan!) siitä, miten Jumalan pelastus ja rakkaus tulee aikanaan koskemaan myös jokaista ihmistä (1. Tim. 2:1).

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Tämän vahvistaa myös sanailmentymien ”Aadamin” tai ”yhden ihmisen” esiintymien lukumääräinen eroavaisuus Paavalin ja muun Uuden testamentin välillä: Paavalilla 12 ja muualla UT:ssa vain 3 kertaa. Eli tekstivolyymeihin suhteutettuna esiintyy Aadam Paavalin kirjeiden sanomassa 12 kertaa useammin kuin muualla Uudessa testamentissa. Ero on näin ollen myös tilastollisesti varsin merkitsevä ja tukee osaltaan vertailevan käsiteparin ”Aadam-Kristus” keskeisyyttä Paavalin sanomassa.

 

Aadamin teko versus Kristuksen teko

 

Paavali vertaa Aadamin tekoa ja Jeesuksen tekoa toisiinsa. Hän asettaa vaikuttavuuden laajuuden yhtäläisyysmerkit Aadamin teon ja Kristuksen teon välille. Kysymys on suuresta kuvasta. Kysymys on Aadamin tottelemattomuuden teon vaikutuksesta koko ihmissukuun. Tottelemattomuuden teon perinnöllisestä vaikutuksesta koko jälkeen tulevaan ihmisvirtaan. Tottelemattomuuden teon seurauksista synnin ja kuolemisen periytymiseen jokaisen ihmisen kohdalla, kuten tämä asiantila on helposti todettavissa.

Sentähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Suomalainen käännös on tässä epätarkka ja epälooginen. Kysymys on syy-seuraus -suhteesta, niin kuin Konkordanttinen käännös sen alkukielen mukaisesti ilmaisee. Ei ”koska”, vaan ”siten” (kreik. houtos), kuten alun perin on inspiroituun alkutekstiin kirjattu. Siis kyse ei ole siitä, että synti ja kuolema on tullut meidän osaksemme, koska teemme syntiä ja kuolemme, vaan Aadamin aikoinaan tekemän tottelemattomuuden teon seurauksena. Meistä täysin riippumattomin syin on siis synti ja kuolema istutettu meihin jo syntymästämme alkaen. Nämä Aadamin tottelemattomuuden hedelmät saamme siis luonnostaan perintönä nykyiseen ”lihan ruumiissa” elämiseemme ja oppimiseemme.

Kansojen apostoli kuvaa Aadamia tulevan Kristuksen esikuvaksi.
kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva. (Room. 5:14)

Esikuva (kreik. tupos) tarkoittaa perustyyppiä, malliyksilöä. Edellä olevan mukaan siis Aadam toimi tulevan, uuden ihmissuvun perustyypin Kristuksen esikuvana. Kristuksen, jonka teon hedelmät tulevat aikanaan periytymään yhtä laajasti ja yhtä riippumattomasti kuin perustyyppi-Aadaminkin kohdalla on tapahtunut.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Apostoli ei siis totea edellä ”kaikille-ei kun-muutamille”, vaan ”kaikille-niin kuin-kaikille”. Paavali kuvaa Kristusta myös viimeiseksi Aadamiksi.
Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:45)

Eli tästä voidaan selvästikin päätellä, miten Jumalan suunnitelma Kristuksen Jeesuksen kautta tulee toteutumaan lopulta kaikkien ihmisten osalle, yhtä lailla kuin se on toteutunut ensimmäisen ihmisen Aadamin kautta kaikkien ihmisten osalle.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Kristuksen Jeesuksen kuuliaisuuden teon vaikuttavuus tulee siis Paavalin ilmoituksen mukaan peittämään täysin ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teon seuraukset. Eikä tätä vain synnin osalta, vaan plussana siinä lahjoitetaan ihmiselle myös uusi, Jumalalle kelpaava, vanhuskas elämä. Tähän yksinkertaiseen ja selkeään Evankeluimiin minä yksinkertaisena (ja itsessäni Jumalalle täysin riittämättömänä) ihmisenä uskon. Näin siksi, koska näin on kirjoitettu ja koska Kristuksen Henki tuntuu vakuuttavan sen aina vaan todeksi. 😉

Parantumaton ohiampuja

 

Kun homma ei mene ns. putkeen, niin tulee huti ja monesti myös pettymys. Näin ainakin minulle usein käy. Mutta miten tämä asia on kirjattu ylös myös raamattuun? Siellä käytetään tästä ilmaisua “synti”. Ja tämä synti saa ihmisissä vilkasta kuvittelua. Onko kyse jostain sellaisesta, josta on tehtävä ns. parannus, vai jostain sellaisesta joka maistuu “syntisen hyvältä”, vai mitä tällä termillä alunperin on tarkoitettu? Ensimmäisen kerran tämä käsite määritellään Tuomareiden kirjan luvun 20 jakeessa 16, jossa puhutaan 700:sta valiomiehestä, jotka “kykenevät linkoamaan kiven hiuksenleveyden tarkkuudella ilman että tekevät syntiä”.

Eli synnissä on alunperin kysymys nykykielellä ilmaistuna harhalaukauksesta, ohiampumisesta, kyvyttömyydestä  ja “lyhyeksi jäämisestä” jonkin tavoitteen tai vaatimustason suhteen. Raamatussa synti kuvaa ihmisen riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä ja heikkoutta päästä täyttämään Jumalan tahto kaikessa täyteydessään: rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Ja tätä kaikkea ajatuksen sanojen ja tekojen tasoilla. Ja tätä kaikkea joka kerta, kertaakaan missaamatta.  Ihmisen rahkeet eivät tähän – kiitos ensimmäisen ihmisen, Aadamin perinnön – kertakaikkisesti alkuunkaan riitä, vaan tähän tarvitaan viimeiseen Aadamiin – Kristukseen Jeesukseen (1. Kor. 15:45) – turvautuminen. Olemme Hänessä, täydellisessä Ihmisessä, kelvollistettu so. vanhurskautettu Jumalan edessä, vaikka “liha” vielä riippuukin meissä kiinni. Tämä uuden ihmissuvun “perintö” on tänään omistettavissa  lahjana, pelkän luottamuksen kautta Jeesukseen Kristukseen.
Tehdä syntiä  on alkukielissä (hepr. hetah; kreik. hamartano) arkikielen sana ja tarkoittaa kyvyttömyytt suoriutua täydellisesti ja joka kerta jostakin vaatimustasosta ts. olla kertaakaan missaamatta suorituksessa tai tehtävässä. Lähtökohtana tälle on ns. lihan heikkous, kyvyttömyys ja kertakaikkinen kelvottomuus mukautua Kristuksen mielen mukaiseen elämään. Sen ainoa paikka on ristillä, jonne Herra sen itsessään kantoi.

Pari esimerkkiä arkisynneistä:

  • Mikäli projektipäällikkö ei pääsee maaliin projektisuunnitelman mukaisesti, niin hän rikkoo projektin tavoiteasetuksia vastaan. Näin hän syyllistyy syntiin täydellisen projektipäällikön vaatimustasoa vastaan. Esimerkiksi jonkin resurssin: vaikkapa rahoituksen tai ajan loppuminen alkuperäisen projektisuunnitelman vastaisesti on melko yleinen syy projektityössä “lyhyeksi jäämiseen”.
  • Kun joukkuepelin hyökkääjä missaa yhden maalintekopaikan, niin hän tekee syntiä täydellisen pelaajan/hyökkääjän vaatimustasoa vastaan, koska ei kykene joka kerta täydelliseen tilannesuoritukseen.

Kristukseen Jeesukseen voi itsessään heikko ihminen uskossa turvautua ja kätkeytyä. Hänessä Jumala näkee meidät Hänessä. Hän on kantanut meidän vanhan ihmisemme (himoineen ja haluineen) ristille ja näin me synnistä poiskuolleina saamme elää Hänessä ja Hänelle, joka on meidän sijastamme kuollut ja ylösnoussut. Elää uuden luomuksen, uuden ihmisen elämää. Elää ja jopa iloita myös tulevan ylösnousemuksen odotuksessa.

 

p.s.

Eikä Jumala voi tietenkään tahdossaan ja suunnitelmassaan missata eli tehdä syntiä. Kun Hän on ilmoittanut: “että Hän tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4), niin tietenkin Hän tulee viemään tämän tahtonsa mukaisen päätöksensä Kristuksen Jeesuksen kautta, maailmankausien aikana, tähän loistavaan päämääräänsä! Eikä edes meidän ihmisten epäusko voi tätä Häneltä estää.

 

Ota yhteyttä