Ei ikuinen tai ajaton – vaan aikakauden kestävä!

 

 

Kreikan sanat aion ja sen adjektiivimuoto aionion esiintyvät Uudessa Testamentissa 199 kertaa. Yleensä ne on käännetty sanoilla ”iankaikkisuus”, ”ikuisuus”, ”iankaikkinen” tai ”ikuinen”. Joskus myös ilmauksilla ”maailma” ja ”maailmanaika”, joka em. käännössanoista parhaiten vastaa termin aion alkuperäistä merkitystä.

Aion – ja sen hepreankielinen vastine olam – ovat aina tarkoittaneet pitkää, rajoitettua aikakautta. Samoin siihen liittyvä adjektiivi aionion tarkoittaa aionia koskevaa, siihen liittyvää.

Ajattomuuden käsite ei ole peräisin Raamatusta. Kirjoitukset eivät tunne lainkaan ajattomuutta, vaan se on kreikkalaisesta filosofiasta periytynyt harhainen käsite, mikä on ajan myötä saanut ”totuuden” statuksen kristillisessä teologiassa ja julistuksessa.

Aioneilla on alku:                              /1. Kor_2:7/;  /2. Tim_1:9/

Aioneilla on myös loppu:                 /Hepr_9:26/; /1. Kor_10:11/; /Matt_24:3/

Siis rajoitettu kesto!

Parempi suomen kielen yhtenäinen vastine ilmaisulle aion voisi näin olla maailmankausi tai maailmanaika tai aioni. Se on raamatusta tunnistettavissa olevista ajanjaksoista pisin /Tästä tarkemmin/.

Jumala on tehnyt nämä maailmanajat eli aionit /Hepr_1:2/ ja säätänyt ne /Hepr_11:3/, jotta Hän niiden kuluessa toteuttaisi suuren suunnitelmansa /Ef_3:8-11/; /Ef_1:10-11/. Aionit muodostavat Jumalan suunnitelman (suunnitelmien suunnitelman) aikakehyksen, aika-asteikon. Koko Jumalan ilmoitus (Raamattu) kehystyy näiden pitkien, peräkkäisten maailmanaikojen ja niiden sisältämien hallintokausien sisälle. Raamatussa on tunnistettavissa kaikkiaan viisi aionia, joista nykyistä Paavali nimittää ”Täksi pahaksi maailmanajaksi”. Viimeinen ainoni on nimeltään ”Aionien aioni” (vrt. ”Korkea Veisu” on sanatarkasti ”laulujen laulu” ja ”Kaikkein Pyhin” on sanatarkasti ”Pyhien Pyhä”). Tämä on yleensä käännetty ilmaisuilla ”aina ja ianlaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”. Taustalta löytyy siis heprean idiomi (sanontatapa), jota vasten asia tullee ymmärrettäväksi /Tästä tarkemmin/.

Aionien aikana pahuus, synti, kärsimys ja kuolema tulevat Jumalan luomakuntaan ja ne tulevat poistumaan viimeisten aionien aikana Herramme ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kautta. /1. Tim_4:10-11/; /Kol_1:20/; /1. Kor_15:20-28/; /Room_5:18/; Fil. 2:9-11; Joh. 12:32-33; 1. Joh. 3:8; Hepr. 9:26).

Kaikki on alkuisin Jumalasta ja koko Jumalan suuri ”projekti” tähtää siihen, että Hän tulee kaikeksi kaikissa!  /Room_11:36/; /1. Kor_15:28 / !

Eräät väittävät, että toisinaan aion ja aionion tarkoittavat kyllä rajoitettua ajanjaksoa, mutta toisinaan myös ääretöntä, loputonta ”ikuisuutta”. Tähän ei kuitenkaan löydy alkuteksteistä mitään perusteluja – sen sijaan aionin ja aionien loppumiset siellä mainitaan! Miten yksi ja sama vanhan puhekielen sana voisi tarkoittaa eri paikoissa aivan vastakkaisia asioita?

Ajattomuuden käsite on Raamatulle täysin vieras. Se harhauttaa ja hämmentää ihmisen luottamusta Jumalaan ja Hänen suunnitelmalliselle toiminnalleen Kristuksen Jeesuksen kautta. Suunnitelma, mikä tahansa, perustuu aina aikataulutukseen ja sen aikasarjaiseen peräkkäisyyteen. Ajattomuuden legenda on lähtöisin kreikkalaisesta mytologiasta ja sinne se saisi jäädäkin.

Myös Wikipedia (niin kuin tämä päivän tiede yleensäkin) määrittää ajan, ja sen lineaarisen, peräkkäisen jatkuvuuden, seuraavasti:
Aika on olemassaolon ja tapahtuminen jatkuvaa ilmeisen peruuttamatonta etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta.

Oletko koskaan miettinyt mitä ajallisuuden poisriisuminen (ja samalla Jumalan kokonaissuunnitelman hälventäminen) raamatunkäännöksissä on voinut saada aikaan?
Miksi näin on ns. virallisissa käännöksissä perinteisesti tehty, vaikka aioneilla on selvästi Raamatun mukaan rajoitetut kestot?
Miten tällaiset käännös-himmelit ovat vuosisatojen saatossa vaikuttaneet ilmaisujen kuten ”Ikuinen kadotus” tai ”Iankaikkinen elämä” käsityksiin ihmisten mielissä.
Oletko pohtinut myös sitä miten kirkot – jotka esiintyvät Jumalan maanpäällisinä edustajina ja Hänen omaisuuskansansa korvaajina – ovat vallankäytössään vaikuttaneet näiden ilmaisujen alkuperäismerkitysten hämärtymiseen?

 

Konkordanttinen käännösmenetelmä /Tästä tarkemmin englanniksi/ kuitenkin on ollut tässä johdonmukainen eli se on joka kohdassaan kääntäntänyt ko. termin uskollisesti alkukielen mukaan.

p.s.

Termillä ikä tarkoitetaan jonkin henkilön, laitteen tai asian elinikää eli sen voimassaoloajallista kestoa.
”iankaikkinen” -adjektiivin suomen kieleen liittyvästä historiasta sen verran, että alun perin on käsite ilmaistu erillisinä sanoina: ”iän kaiken”, joka tarkoitti siis rajallista elinikää. Sittemmin kun suomen kielessä on alettu ottaa enemmän yhdyssanoja käyttöön, niin on myös ”ä” -kirjain muutettu vastaamaan yhdysosan jälkimmäistä vokaalia eli tässä ”a”-kirjainta. Näin on syntynyt kieleemme termi ”iankaikkinen” (Nykysuomen sanavarat: s. 371). Siten ei myös suomen kielessä ole ”Iankaikkinen” -termillä alun perin ollut ”loputtomuuden” tai ”ajattomuuden” merkitystä.

 

 

 

Maailmankausien jälkeen – täyttymys!

Raamatussa on tunnistettavissa viisi eri maailmankautta (kreik. aion). Mm. kreikkalaiset ajattomuuden filosofiat ovat aikojen kuluessa hämärtäneet tämän termin alkuperäismerkitystä ja niin se on tullut nykyisin useassa kohdin korvatuksi epämääräisillä ilmaisuilla kuten ”Iankaikkisuus”, ”ikuisuus” tai ”maailma”. Mutta raamatusta löytyy monia kohtia, jotka puhuvat näiden ”ikuisuuksien” rajallisesta kestosta sekä niiden ajallisista peräkkäisyyksistä. Heprean kielen tarkka sanavastine kreikan aionille on olam. Raamattu ei tunne ajattomuutta, vaan koko raamatun punainen lanka toteutuu Jumalan suunnitelmassa peräkkäisten maailmankausien aikana siihen suureen päämäärään, jonka Hän Kristuksen Jeesuksen kautta on asettanut ja jonka Hän myös tulee toteuttamaan.

mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat (Hepr. 1:2; Sf92)
(CLV) Hb 1:2
in the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Edelle olevassa jakeessa on kreikan aionit käännetty virheellisesti ”maailmoiksi”, mikä vaan vahvistaa tuon ilmaisun merkityksen ymmärtämisen hämäryyttä. Nämä aionit muodostavat kuitenkin Jumalan suunnitelman aikakehyksen ja samalla ne muodostavat raamatun kokonaisilmoituksen aikajanan. Edellä oleva kohta kertoo siitä, miten Jumalan on tehnyt tämän suunnitelmansa ja sen ajallisesti lohkonut  peräkkäisiin maailmankausiin.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)
(CLV) Ro 11:36
seeing that out of Him and through Him and for Him is •all: to Him be the glory for the eons! Amen!

Kahta viimeistää maailmanaikaa kutsutaan sanatarkasti ”aionien aioniksi” tai monikkomuodossa ”aionien aioneiksi”. Tällä ilmaisutavalla on Jumala halunnut tuoda esiin sen, miten Hänen pelastussuunnitelmansa loppukausi alkaa tulla ilmi ja näkyväksi koko luomakunnalle. Vastaavia, analogisia ilmauksia, raamattu käyttää, kun puhuu ”laulujen laulusta” (korkea veisu) tai ”pyhien pyhästä” (kaikkein pyhin). ”Laulujen laulu” edustaa korkeinta laatua laulujen joukossa. ”Kaikkein pyhin” edusti aikanaan paikkaa, jossa Israelin Jumala asui kansansa keskuudessa Ilmestysmajassa. ”Aionien aionit” taas kuvaavat niitä viimeisiä maailmankausia, jolloin Jumalan näkyvä hallinto alkaa tulla ilmi ja toteutua  koko luomakunnan osalle; nämä ovat myös maailmankausia, jolloin pahan valta tulee kokonaan poistetuksi.

Ajattomuuden myytti on kuitenkin päässyt tavanomaisissa käännöksissä vaikuttamaan sen, että nämä viimeisiä maailmankausia koskevat termit on käännetty hämärillä ilmauksilla ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”. Ja nämä kun vielä esitetään teologisella auktoriteetilla ja ehkäpä syvällä äänenpainollakin, niin eipä siinä monestikaan auta kristikansan muuta kuin ”ottaa vastaan”. Edelleen se näkyy uskonnollisessa kielenkäytössä: ”siirtyi ajasta iäisyyteen”, ”ajan rajan tuolle puolelle”, ”jätti tämän ajan” jne.

Mistä sitten nämä ”ikuisuudet” sitten alkavat ja mihin ne päättyvät?
Vastaukset löytyvät raamatusta – ja kun opimme ymmärtämään niiden alkuperäiset merkitykset ja rajalliset kestot.

Jumalan ilmoitus alkaa ensimmäisestä maailmankaudesta eli aionista: Alussa Jumala loi taivaan ja maan.  Mutta heti seuraavassa jakeessa (1. Moos. 1:2) tuo maailma oli joutunut kohtaamaan katastrofin: Maa oli tullut (hepr. hayah) sekasortoiseen tilaan (hepr. tohu-wa-bohu). Mutta tätä tapahtumaa ennen oli jo tapahtunut jotain järisyttävää, jotain peruuttamatonta. Tästä on koko Vanha testamentti vaiennut. Tästä ei kerrottu edes juutalaisille opetuslapsille. Tämä paljastettiin vasta Kristuksen ilmestyksen kautta Paavalille. Nimittäin

vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme (1. Kor. 2:7)
niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, (Ef. 1:4-5)
CLV Eph 1:4 – Eph 1:5
according as He chooses~ us in Him before the disruption of the world, we to be holy and flawless in His sight,
in love -designating us beforehand for the place of a son for Him through Christ Jesus; in accord with the delight of His •will,

Edellä olevista jakeista käy selvästi ilmi se, että valinta ja ennalta määräys nykyisen Armon hallintokauden uskoville on tapahtunut Jumalan puolelta jo kaukana menneisyydessä: ennen maailmanaikoja, ennen ”ikuisuuksia” ja ennen raamatun toisen jakeen maailman katastrofin (kreik. katabole) tapahtumia, ja siis jo ennen ensimmäisen ihmisen luomista.

Maailmankausien lopun – jolloin Jumalan pelastussuunnitelma koko kattavuudessaan tulee saavuttamaan päämääränsä – ylösnoussut Herra ilmoittaa edustajalleen, apostoli Paavalille seuraavassa.

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ”siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: ”kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: ”kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.  Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:22-28)

Poika on saanut valtuutuksensa Isältä Jumalalta. Kun Kristus on saanut maailmanaikojen kuluessa suuren pelastustehtävänsä suoritettua, niin Hänetkin sitten alistetaan Jumalan vallan alle. Herran Jeesuksen valta ei siis kestä loputtomasti tai ”aina ja iankaikkisesti”, vaan saavuttaa täyttymyksen, kun toisen kuoleman (Ilm. 21:8) valta tulee kukistettua maailmanaikojen päättyessä. Tällöin kaikkivaltiaan Jumalan koko suuri projekti Kristuksen Jeesuksen kautta tulee saavuttamaan arvoisensa maalin. Tällöin Jumalan rakkauden tunteminen Kristuksessa Jeesuksessa on tullut kaikkien ihmisten osaksi ja riemuksi (Fil. 2:9-11).

Maailmankaudet jonoon

 

Ehkäpä valtavin avainkäsite, mikä raamatunkäännösten myötä ajan saatossa on hämärtynyt – elleipä jopa pimentynyt – on maailmankauden käsite! Siihen on vaikuttanut kreikkalainen filosofia, esim. Platon, jonka mukaan tieto on kytköksissä ajattomiin, ikuisiin muotoihin tai ideoihin. Siihen ovat vaikuttaneet myös kirkolliset auktoriteetit, jotka ovat antaneet terminologisen epätarkkuuden siirtyä raamatun käännöksestä toiseen. Vanhoilla perinteillä ja tunnustuskirjoilla lienee myös oma vaikuttavuutensa. Niinpä tänä päivänä tavanomaisista raamatunkäännöksistä löytyvät hokemaluonteiset ilmaisut ”aina ja iankaikkisesti” ja ”iankaikkisesta iankaikkiseen” saavat kyllä (ehkäpä vielä syvällä rintaäänellä vahvistettuna) tavallisessa lukijan tai kuulijan ajatuksen tässä kohtaa pysähtymään. Mistä on oikein kysymys: ajattomuudesta? loputtomuudesta? äärettömyydestä? vai jostain muusta?

Paavali tuo esiin sen, miten tärkeää Jumalan ilmoituksen ymmärtämiselle on tietää sanojen alkuperäiset merkitykset, tietää mitä ne kontekstissaan ja aikanaan ovat tarkoittaneet.

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen
. (1.Kor. 14:11)

Maailmankaudet muodostavat aikajatkuvuuden kehyksen Jumalan kokonaisilmoituksen ympärille. Koko Jumalan ilmoitus (raamattu) rajautuu näiden maailmanaikojen sisään. Jumala on suunnitellut ja luonut ne.
Kun raamatunkäännös ilmoittaa:
mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Sf92: Hebr. 1:2)

niin eikö lukijalle tarjota tässä viestiä, että Jumala olisi luonutkin monia maailmoja? ”Ikuisuus” käännös-termiäkään ei ole tässä haluttu käyttää, koska lause kuulostaisi melko hassulta. Perustamisen kohteena ovat alkukielessä kuitenkin aionit eli maailmankaudet tai maailmanajat. Kyseisessäjakeessa tahdotaan kertoa, että Jumala on näiden maailmankausien takana, niin niiden suunnittelussa kuin myös toteuttamisessa! Ja joiden kuluessa Hän toteuttaa suuren suunnitelmansa Kristuksen Jeesuksen kautta.

(CLV) Hb 1:2
in the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka raamatusta löytyy ja joiden varaan ja joille ajanjaksoille Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissa – tämän tarkka sanavastine on olam. Kun puhutaan ainoan Jumalan kunniasta Jeesuksen Kristuksen kautta ”aina ja iankaikkisesti” (Room. 16:28), niin inspiroitu alkukieli käyttää ilmaisua   ”tous aionas ton aionon” eli sanatarkasti suomennettuna ”aionien aioneiden ajan”. Eli tässä puhutaan tulevista maailmankausista, jolloin Jumalan hallinto tulee Kristuksen kautta julkiseksi sekä maan päällä että koko maailmankaikkeudessa.

(CLV) Ro 16:27
to the only, and wise God, through Christ Jesus, be •glory for the eons of the eons. Amen!

Raamatussa on tunnistettavissa viisi tällaista aionia, samoin kuin aika ennen aioneja /1. Kor. 2:7/; /2. Tim_1:9/; /Tiit_1:2/.

Ensimmäinen aioni päättyi raamatun toisen jakeen kuvaukseen (1. Moos. 1:2).

Toinen, muinainen aioni, päättyi vedenpaisumukseen (2. Piet. 2:5).

Kolmatta maailmankautta elämme tänään. Paavali kuvaa tätä aionia ”nykyiseksi pahaksi maailmankaudeksi” /Gal._1:4/; /1. Joh_5:19/. Tämä kolmas kausi taas päättyy pahuuden kypsyttyä kukkaansa, uskosta luopumisen tapahduttua, antikristuksen astuttua esiin ja Israelin ahdingon päätyttyä Messiaansa paluuseen maan päälle, ja sitä seuraavaan kansojen tuomioon (Matt. 13:39, 2. Tess. 2:3, Jes. 26:8, Matt. 25:32-33).

Neljäs maailmankausi seuraa nykyistä ja tarkoittaa Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan aikaa tämän Maan päällä. Kristus ”Kuningasten Kuningas” hallitsee koko maailmaa Israelin kautta. Israel toimii siunauskanavana koko maailmalle (Ef. 1:21). Vanhan testamentin lupaukset Israelille saavat täyttymyksensä.

Viides maailmankausi tulee neljännen päätyttyä ja Suuren valkean valtaistuimen tuomioiden tapahduttua. Tuon ajan kuluessa saavutetaan Kristuksen kautta Jumalan pelastussuunnitelman täyttymys (Room. 11:36) ja sen toteuduttua – ja tämän viimeisen aionin päätyttyä – Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen:

Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:28)

 

 

Ensimmäinen maailmankausi – yhdessä jakeessa

 

Kun raamatun ensimmäisessä jakeessa puhutaan alkuluomisesta, niin jo toisessa jakeessa luotu maailma on kärsinyt katastrofin.

1. Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
2. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

Konkordanttinen käännös tuo toisen jakeen esiin seuraavasti:

+As for the earth, it came to be a chaos and vacant, and darkness was over the surface of the abyss.  And the spirit of Elohim was vibrating over the surface of the waters.

Loiko Jumala sitten Maan alunperin autioksi ja tyhjäksi? Hepreassa löytyy tässä jakeessa verbin ”oli” takaa hayah, joka voidaan kääntää ”tuli”. Edelleen ”autio ja tyhjä” takaa löytyy hepran tohuwabohu, mikä tarkoittaa ”kaoottista ja sekasoroista” tilaa. Joten kuvataanko tässä ensimmäisen maailmankauden (aionin) päättymistä katastrofiin? Useat kohdat tukevat jälkimmäistä tapahtumaa.

Ensinnäkin raamatusta löytyy kohtia, jotka vahvistavat sen, että alkuluomisen tulos oli hyvä, iloittava ja asumiskelpoinen.

Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat!  Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen? Kuka veti mittanuoran sen yli? Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan? (Job. 38: 4-7)

Näin sanoo Herra, Jumala, joka loi taivaan ja muovasi ja valmisti maan, joka asetti sen perustuksilleen, ei luonut sitä tyhjäksi vaan teki sen asumista varten, (Jes. 45: 18)

Mielestäni eräs merkittävä syy tämän asiantilan epämääräisyyteen löytyy epäjohdonmukaisista käännöksistä. Kun UT:n kreikka puhuu perustamisesta, niin se käyttää termiä themelios, kun se taas puhuu oikeastaan vastakkaisesta tapahtumasta (hajottaminen, kukistaminen) niin se käyttää sanaa katabole. Nämä kummatkin on kuitenkin käännetty yleisiin käännöksiin samalla ilmauksella perustaminen! Esimerkiksi Ef. 1:4 puhuu valinnasta ennen Maailman hajottamista, ja viitannee aikaan ennen raamatun toisen jakeen katastrofaalista olotilaa.
Raamatun ensimmäisen jakeen ilmoittama ensimmäinen maailmankausi saattoi olla hyvinkin pitkä; kukoistava ja elämää täynnä oleva, kunnes tapahtui jotain – ja aioni päättyi kosmiseen katastrofiin.

Mitäpä tiede on viime vuosina löytänyt, ainakin seuraavia havaintoja olen ruksannut esille. Teorioita näyttävää ainakin menevän tarkistettaviksi ja ehkäpä jopa uusittaviksi.

Perinteisen näkemyksen mukaan Aurinkoa ympäröi alussa kaasusta ja pölystä koostuva kiekko, josta myös planeetat (ja siis myös planeetta Maa) myöhemmin muodostuivat. Mutta näyttää siltä, että Maapallon vesi näyttää olevan vanhempaa kuin aurinkon vesi
(raamatun mukaan Jumala loi auringon 4. uudelleenluomisen päivänä):

http://www.hs.fi/tiede/art-2000002817939.html

Maan uumenista on löydetty valtavat vesivarannot.
(vedenpaisumuksessa vaikuttivat syvyyden lähteet):

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061718415904_uu.shtml

Pyrstötähden (siis avaruusperäinen) vesi on erilaista kuin Maan vesi.
(tiede yrittää hakea elämän synnylle syitä maapallon ulkopuolelta):

https://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokunnan-pienkappaleet/churyumov-gerasimenko-pyrstotahden-vesi-on-odotettua-raskaampaa.html

 

 

 

Maailman, ikuisuuden vai aikakauden loppu?

 

Maailma, ikuisuus, iankaikkisuus, maailmanaika?
Uuden testamentin vanhoissa alkuteksteissä (vanhalla kreikalla kirjoitetuissa käsikirjoituksissa) esiintyy ainoastaan yksi ilmaisu näiden sanojen takana: aion (ja sen adjektiivimuoto aionion) 199 kertaa. Vanhassa testamentissa sen tarkka heprean sanavastine on olam. Tämän sanan alkuperäinen merkitys tarkoittaa pitkää aikakautta: aikakautta, jolla on alku ja jolla on loppu – siis rajoitettu kesto.

Mutta tavanomaisiin raamatunkäännöksiin tämä aikarajoitteinen ilmaisu on käännetty milloin maailmaksi, milloin iankaikkisuudeksi, milloin ikuisuudeksi, joskus tosin myös maailmanajaksi. Miksi näin epäyhtenäinen käännös eri kohdissa? Miten perimätiedot, teologiset näkemykset ja kreikkalainen filosofia ovat lopulta vaikuttaneet käännöskirjavuuteen? Ja ennen kaikkea, miten tällainen epäjohdonmukaisuus on voinut vaikuttaa oppisisältöihin ja myös kristillisten lahkojen suhtautumisiin ulkopuolella olevia kohtaan?

Lisäksi esim. sanonnalla ”siirtyi ajasta ikuisuuteen” linkitetään ikuisuus ajattomuuteen, mitä käsitettä ei raamattu tunne ollenkaan. Ns. ajattomuuden idea yhdistettynä Kirjoitusten maailmanaikoihin (so. aioneihin) on tuonut hämmentävän kaaoksen ymmärtää koko Jumalan pelastavaa suunnitelmaa.

Otanpa tässä esille joitakin kohtia Uudesta testamentista, joissa alun perin puhutaan rajallisista aikakausista eli aioneista.

”… mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?”. (Matt. 24:3)
(CLV) Mt 24:3
Now at His sitting~ on the Mount of •Olives, the disciples came to Him privately, saying, ”|Tell us, when will these things be? And awhat is the sign of Thy •presence and of the conclusion of the eon?”

Tässä ei toki tarkoiteta nykyisen maailman katastrofaalista tuhoutumista, vaan nykyisen maailmanajan loppumista eli päättymistä.

hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, (2. Tim 1:9)
(CLV) 2Ti 1:9
•Who saves us and calls us with a holy calling, not in accord with our •acts, but in accord with His own purpose and the grace •which is |given to us in Christ Jesus before times eonian,

Edellä kyllä tunnustetaan, että ”ikuisia” (aionisia) aikoja ennenkin on ollut aika, mutta käännössana on sitten harhaanjohtava.

mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Sf.92; Hepr 1:2)
(CLV) Hb 1:2
onin the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Tämä kohta näyttää taas hassulta, koska siinä väitetään Jumalan luoneet monta maailmaa. Alkukielessä puhutaan aioneista eli aikakausista. Tässä tarkoitetaan sitä, että Jumala on suunnitellut ja perustanut maailmankaudet Kristuksen pelastustyön toteuttamista varten.

korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. (Ef. 1;21)
(CLV) Eph 1:21
up over every sovereignty and authority and power and lordship, and every name that is |named~, not only in this •eon, but also in •that which is impending:

Tämä jae on taas yhdenmukainen alkutekstin kanssa, koska siinä käy ilmi maailmanaikojen rajallisuus ja peräkkäisyys.

Kun raamatunkäännös puhuu teksteillä ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, niin alkutekstissä puhutaan ”aionien aionista” tai ”aionien aioneista”; näillä tarkoitetaan tulevia maailmankausia, jolloin Jumalan näkyvä hallinto Kristuksen kautta tulee ilmi ja julkiseksi. Ilmaukset ovat analogiset termien ”laulujen laulu” (korkea veisu) tai ”pyhien pyhä” (kaikkein pyhin) kanssa.

Konkordanttinen käännös on kääntänyt tämän avainsanan yhtenäisellä tavalla ja alkuperäismerkityksensä mukaisesti. Ajattelepa noiden kaikkien yo. jakeiden kohdalle johdonmukaisesti käännössana ”ikuinen”, niin miltä jakeiden sisältö kuulostaisi. Ajattelepa sitten jokaiseen paikkaan käännössanaksi ”maailmanaika”, niin tuntuuko jakeiden ilmoitusten sisältö toisenlaiselta?

Mielestäni nämä iankaikkisuus/ ikuisuus –hokemat hämärtävät raamatun perusilmoitusta, jonka taustalla on Jumalan ajastettu (aioneihin ja hallintokausiin perustuva) suunnitelma. Näinhän ei kuitenkaan ole alun perin kirjoitettu, vaan näillä tulkinnoilla on ja on ollut käyttöä ”kirkollisessa” vallankäytössä. Käännössana ei tuo kunniaa Jumalan ja Kristuksen kaiken kattavalle rakkaudelle ja prosessissa olevalle pelastustyölle, vaan siirtää kunniaa ja ratkaisuvaltaa ihmiselle. Se antaa musta-valkoisen ja lopullisen vaikutelman pelastuksesta ihmisavusteisena toimenpiteenä ja saa ajattomuuden harhallaan horisontit sekaisin ymmärtää raamatun ilmoituksen kokonaiskuvaa.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä