Mielen aisti

Mennään mielen maisemiin. Inspiroidusta Uuden testamentin alkukielestä löytyy mielelle ilmaisu nous ja sillä tarkoitetaan ajattelun alustaa, ajattelun välinettä. Sana esiintyy Paavalilla merkittävästi useammin kuin muualla Uudessa testamentissa (21/5)! Tämä taas viittaa siihen, että mielen alueen asiat ovat aivan keskeisessä asemassa Jumalan nykyisen Armon talouskauden hallinnossa ja siten kristittyjen elämässä. Niihin kannattaa siis kiinnittää huomiota.
Vanhan Kreikan nous sisältää myös ajatuksen aistista. Suomen, englannin tai saksan kielen ”mielestä” ei sitä ole aivan helposti pääteltävissä. Kuten ihmisellä on viisi perusaistia (näkö-, haju-, maku-, kuulo- ja tuntoaisti), niin mieltä voidaan pitää ”ajatteluaistina”. Saksankielinen konkordanttinen käännös kääntääkin termin kuvaavammalla ilmaisulla Denksinn.

Aistina mieli näyttää kytkeytyvän – toisin kuin ihmisen muut aistit – hengen alueelle.

Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: “Kuinka te tuollaista ajattelette?
(Mark. 2:8)
(CLV) Mk 2:8
And straightway •Jesus, recognizing in His spirit that they/ are reasoning~ thus in themselves, is saying to them, “aWhy are you reasoning~ these things in your •hearts?

Ajattelu kuvaillaan tässä myös ihmisen sisäiseksi, sydämessä tapahtuvaksi prosessiksi.

Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen 7. luvussa ihmisenä elämisen ristiriitaa: sitä, että vaikka ihmisellä on mielessään (so. hengen alueella) tahto ja pyrkimys hyvään, niin heikko fyysinen puoli panee hanttiin.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)
Konkordanttinen käännös avaa tähän problematiikkaan lohdutusta, nimittäin tähän jakeeseen on aikanaan (300-400 jKr) tehty codex Sinaiticuksen tarkistuksessa korjaus. Konkordanttisessa käännöksessä on tämä korjaus otettu huomioon.
A wretched hman am I! aWhat will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!

Eli Paavali antaa huokaukselleen myös välittömän vastauksen: Armo! Jumalan armon voima kätkee tänä päivänä kuoleman ruumiin vaikutusta kristityn elämässä. Tämä jumalallinen suosio saa tilaa kristityn elämässä, kun hän ojentautuu tämän tosiasian mukaan: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet (2. Kor. 5:14). Mielen katse on siis hyvä kääntää kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Herraan, joka tänään sitoo Häneen turvaavan ihmisen itseensä armonsa mukaisesti Pyhässä Hengessä. Hän vei meidän vanhan ihmisemme ristille – tämä on siis tänään totta – Hänessä.

Kaikkinainen uskonnollisuus taas pyrkii ihmisen oman suorittamisen kautta erilaisin hurskailta näyttävin tavoin ja suorituksin pätemään Jumalan edessä. Vaikka tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23). Myös kristillisen uskon liepeillä viihtyvästä uskonnollisuudesta on tästä kysymys.

Kun taas keskitytään mielen ja Hengen alueelle, niin siellä tapahtuu, siellä Jumalan armo toimii.
Ensinnäkin meitä kehotetaan olemaan mukautumatta tässä maailmanajassa tapahtuviin ilmiöihin, vaan fokusoimaan huomiomme Kristuksen mielen mukaiseen kasvuun.

 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (Room.12:2).

Kristuksessa me omistamme Hengen mielen, joka on taipuvainen rauhaan ja elämään (Room. 8:6). Uudistuminen tapahtuu nauttimalla oikeata hengellistä ravintoa, Jumalan armon evankeliumia ja elämällä oman näköistä uuden ihmisen elämää Kristuksen yhteydessä. Mieli on ihmisen hengen tyyssija ja ohjaaja. Hengen uudistuminen alkaa aina sieltä.

Kaiken mielenmuutoksen takana on kasvaminen Jumalan hyvyyden tuntemisessa, Jumalan hyvyys johdattelee meitä mielenmuutokseen. (Room. 2:4)

Huolet jumittavat mieltä ja saavat ajatukset pyörimään kehää niiden ympärillä. Tähän on Jumala kuitenkin luvannut avun. Jumala lupaa varjella mielemme aluetta rauhallaan, kun viemme säännöllisesti kaikki huolemme rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Hän lupaa antaa yliluonnollisen rauhansa varjelemaan sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)

Pimeyden henkivallat hyökkäävät ylhäältäpäin (taivaan avaruuksista) kristityn mielen alueelle pyrkien saamaan hänen ajatuksensa pois siitä luottamuksesta, mitä hän Kristuksessa jo omistaa: täyden ja pysyvän lunastuksen, vanhurskauden (kelvollisuuden) ja sovinnon Jumalan kanssa. Tässäkin Paavali kehottaa meitä varustautumaan siten, että tuomme mielemme murehtimiset ja epäuskoiset ajatukset Jumalalle tiettäväksi – ja tämäkin kaikella rukouksella ja anomisella. Näin me voimme pysyä vahvoina Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa. (Ef. 6:10-18)

Mielen aistia voidaan pitää ajattelun kehitysalustana, runkona joka hengen alueella toimii ja vaikuttaa. Sitä voidaan pitää myös tiedostamisen aistina. Se, on aivan toisenlaatuinen kuin nämä meidän ”kuoleman ruumiimme” aistit. Fyysiset aistithan meillä vanhetessamme koko ajan heikkenevät. Mielen alueella taas ymmärryksemme saa kasvaa mielen uudistumisen kautta; eikä vain kasvaa, vaan vieläpä nuortua (kreik. ananeoo) (Ef. 4:23). Kun henkemme saa yhtyä Jumalan Henkeen ja vahvistua sen kautta, niin myös Jumalan todellisuus astuu mielemme aistimisen alueelle. Mielen ja Hengen alueen asioihin satsaamalla kerrrytämme samalla pysyvää oppia ja pääomaa tulevaa varten. Mielen alueella kasvaminen tarkoittaa myös Kristuksen rakkauden tuntemisessa kasvamista.

Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, (Fil. 1:6)

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoitukset summautuneet täyteen

Jumalan antama Kirjallinen ilmoitus ihmiselle on tullut valmiiksi, nimittäin liki 2000 vuotta sitten. Se on tullut täydelliseksi Paavalin viimeisten kirjeiden ilmestyttyä. Kyse on Herran Jeesuksen paljastuksesta, Hänen omasta ilmoituksestaan, joka on voimassa tänään ja tässä (siis totta ja todellista) kansojen uskoville. Tämä viesti on ollut aiemmin salattuna Jumalassa ja paljastettiin vasta Israelin hylättyä Messiaansa (Room. 11:25). Loppuosa kokonaisilmoituksesta on toimitettu kirjallisesti Paavalin kirjeiden kautta (Jumalan totuuden sanan summautuessa näin täyteen; Ps. 119:160), eivätkä ne tarvitse enää lisäyksiä (Gal. 1:8), jotka päinvastoin (siunauksen tuottamisen sijasta) voivatkin aiheuttaa uskonelämään epävarmuutta, rauhattomuutta ja ilottomuutta niin kuin Galatian seurakuntalaisille aikoinaan kävi.

Koska Sana ei itse voinut tulla lihaksi toistamiseen eikä Herra ylösnousemusolemuksessaan enää voinut itse tulla fyysisesti Maan päälle – niin kuin Hän aiemmin toimi Israelin keskuudessa – Hänen oli valittava siihen ”lihallinen” työväline, joka myös joutuisi paljon kärsimään Hänen tähtensä. Työväline, joka jatkaisi Hänen opetustyönsä loppuun asti. Sana apostoli tarkoittaa edustajaa – Paavali toimi siis näin suurella valtuudella: ylösnousseen Herran erityisilmoituksen vastaanottajana ja edelleenvälittäjänä ja vieläpä ainoana tällaisena.

Mutta Herra sanoi hänelle: “Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden”.
(Apt. 9:15-16)
CLV Ac 9:15 – Ac 9:16
Yet the Lord said tod him “|Go~, tfor he/ is a choice instrument of Mine, •to bear My •name sibefore both the nations and kings, besides the sons of Israel,
for I, Hänen/ shall be intimating to him how much he |must be suffering for My •name’s sake.”

käännössana ”ase” on kreikassa skeuos, mikä tarkoittaa instrumenttia, työvälinettä, nykykielellä myös kuljetusvälinettä ja viestintää.
Paavalin voidaan siis ajatella toimineen ylösnousseen Kristuksen ”viestintävälineenä” Hänen paljastaessaan apostolilleen ilmestystensä kautta Kirjoituksen loppuosan, sen aiemmin salattuna olleen (kansoja koskevan) osuuden, jolla Jumalan kirjallinen ilmoitus saavutti lopullisen täyttymyksensä.

Eivätkä Paavalin kärsimykset olleet näin ollen vain hänen omia kärsimyksiään, vaan ne olivat itse asiassa myös Kristuksen puuttuvia kärsimyksiä, joiden lopputulemana meillä on nyt erityinen ja ajankohtainen ympärileikkaamattomuuden evankeliumi eli Paavalin evankeliumi (Gal. 2:7). Paavali kärsi palvelutehtävässään lihassa Kristuksen sijasta niin kuin Konkordanttinen käännös (ja muutama muukin) asian sanatarkasti ilmaisevat. Tämän hän myös toteaa yhdessä viimeisimmistä vankilakirjeissään.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta (Kol. 1:24)
(CLV) Col 1:24
I am now rejoicing in my •sufferings fors you, and am filling up in my flesh, in His stead, the deficiencies of the afflictions of •Christ, fors His •body, which is the ecclesia

Edelleen apostoli jatkaa.
jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. (Kol. 1:25-27)

(CLV) Col 1:25
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me iofor you, to complete the word of God

Paavali ei suinkaan tässä tarkoita täydellistä sanan julistusta, vaan
”täydellisesti julistaakseni” ilmaisun takana on alkukielessä verbi plerosai, mikä tarkoittaa täydelliseksi saattamista, täydellistämistä, totuuden sanan summauttamista täydeksi, niin kuin tekstiyhteyskin antaa ymmärtää. Tämä täydellisyys ei siis vielä ollut tullut tiedoksi seurakunnalle Paavalin ensimmäisten kirjeiden aikana, jolloin elettiin vielä ns. Siirtymäkauden hallintoa /tästä tarkemmin/. Siitä annettiin kyllä tuolloin lupaus (1. Kor. 13:10), joka toteutui Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyessä Paavalin viimeisten kirjeiden kautta.
Kreikan pleroma tarkoittaa komplementtia, täydennystä ja lisäystä, jolla asia, tilanne tai joukko saadaan täydelliseksi, päämäärän mukaiseksi.

Tänään, Jumalan Armon talouskautena, voimassa oleva seurakuntaa (Kristuksen ruumista) koskeva opetus ja ohjeistus sisältyy kansojen apostolin kirjeisiin (tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö Jumala voisi soveltaa uskoviinsa myös erityistä henkilökohtaista ohjausta ja rohkaisua). Paavalin evankeliumin tuntemisen kautta on sitten myös turvallista hyödyntää muuta raamattua (2. Tim. 3:16-17).
Tukeutuminen apostoli Paavalin opetukseen ja evankeliumiin on samalla luottamista ylösnousseen Herran Jeesuksen evankeliumiin tämän päivän ihmiselle.
Paavalin erityisen arvovallan, aseman ja opetuksen vähättely tarkoittaa taas Herran Jeesuksen meille antaman Armon evankeliumin aliarvostamista.

Paavalin evankeliumia ei näin ollen voida päätellä suorana jatkumona Vanhan testamentin kirjoituksista ja lupauksista, tai ns. evankeliumikertomuksista tai muusta Israelille suunnatusta tekstistä, ikään kuin niistä alkaen nykyinen Armon evankeliumi vähitellen “lineaarisesti” aukeaisi ja paljastuisi. Ei, sillä sehän oli täysin salattuna ja vaiettuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan ja paljastettiin ”putkautettiin yllättäen esiin” vasta Israelin hylätessä Messiaansa. Siksipä sen sisältökin on monissa kohdin poikkeava ja ainoalaatuinen. Siksipä se ainoana julistaa ihmisen pelastumista yksin armosta, pelkän uskon kautta. Siksipä se näin tarjoaa täyden lohdun Jumalan edessä riittämättömyyttä kokevalle ihmiselle.

Jumalan talous- eli hallintokaudet

Toinen keskeinen aikariippuvainen Kirjoitusten käsite (maailmankausien eli aionien lisäksi, /tästä tarkemmin/) liittyy talouskausiin (kreik. oikonomia). Talouskaudet tai hallintokaudet kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita hän soveltaa uskoviaan ja maailmaa kohtaan tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Kukin tällainen hallintokausi rajautuu vallitsevan maailmankauden (kreik. aion) sisälle. Hallintokausien tunnistaminen Kirjoituksissa on ensiarvoisen tärkeää, koska monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia.

Tänään elämme Jumalan Armon hallintokautta, jonka asiamiesvaltuutus ja kirjallinen ilmoittaminen on annettu Paavalille (Ef. 3:2-3). Paavali käyttää siitä myös nimitystä Salaisuuden hallinto (Ef. 3:9). Paavali on siis tuonut kirjeissään esiin sen, mitä ylösnoussut Kristus on hänelle ilmestysten kautta ilmoittanut meitä varten ja mikä paljastaa Jumalan siunaavan (tukevan) evankeliumin tämän päivän ihmisille. Kyse ei siis ole Paavalin omasta kirjoittelusta, vaan ylösnousseen Herran Jeesuksen omasta ilmoituksesta meille, tämän päivän ihmisille. Tämän ilmoitustehtävän hän siis valtuutti Paavalille ja vain hänelle. Tämä hallintokausi päättyy, kun Kristuksen ruumiin jäsenmäärä on tullut täyteen (Room. 11:25) ja Kristuksessa kuolleiden ja vielä elävät temmataan Herraa vastaan ylös lähiavaruuteen (1. Kor. 15:51-53). Nykyisen armon evankeliumi (joka on kohdistettu kaikille kansoille ja jossa Israelilla ei ole erityisasemaa) kiteytyy Paavalin sanomaan:

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –  ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Nykyistä edeltävää hallintokautta voidaan taas kutsua Siirtymäkauden hallinnoksi, jossa Pietarin julistama evankeliumi juutalaisille astuu hiljalleen taka-alalle, samalla kuin Paavalin julistama evankeliumi nousee etualalle ks. [Apt. 9:3,4 – Apt. 26:26-28].

Siirtymä- tai ylimenokauden hallintoa edelsi taas Helluntain hallintokausi, jonka julistamisen avaimet oli annettu Pietarille. Hallintokautta kuvaa se, että Jumalan Israelille luvattu (tuhatvuotinen) kuningaskunta oli tullut lähelle. Ihmeet ja merkit kuvasivat tätä kautta. Samoin opetuslapsia alettiin varustaa monipuolisella kielitaidolla ns. lähetyskäskyn toteuttamiseksi ja kaikkien kansojen käännyttämiseksi Jeesuksen opetuslapsiksi (Apt. 2:6). Tällä hallintokauden evankeliumissa vaadittiin uskovilta uskon lisäksi myös konkreettisia tekoja.

Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)

Nykyistä Jumalan Armon (salattua) hallintokautta seuraa taas Vihan hallintokausi, jota esimerkiksi Ilmestyskirja kuvaa ja jota ennen nykyisen talouskauden uskovat pelastetaan (1. Tess.1:10). Tämä tuleva hallintokausi on nykyisen pahan maailmankauden viimeisin hallintokausi, jota kuvaa Jumalan vihan vyörymiset maailman kansojen päälle ja Israelin ahdinko. Vihan hallintookin kuuluu evankeliumi, mutta sen sisältö ja julkistamistapa on erilainen kuin tänään.

Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: “Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”. (Ilm. 14:6)

Myös Vanha testamentti sisältää lukuisia hallintokausia, jotka ilmentävät Jumalan silloista suhtautumista ja toimintaa kansaansa Israelia ja sen viholliskansoja kohtaan.

Eli yhteenvetona voisi tiivistetysti sanoa, että se mikä on ollut totta ja siis Totuuden sanaa menneisyydessä ei ole sitä välttämättä tänään. Se mikä on totta Jumalan ilmoituksessa tänään – ei ole kaikilta osin voimassa tulevina hallintokausina. Se mikä on yhteistä – ja mikä on totuuden sanan ytimessä – on Jeesus Kristus, mutta Hänen hallintotapansa vaihtelevat hallintokausittain.

Se että Jumala on esiintynyt aikoinaan kiivaana, tänään taas armollisena ja ”hiljaisena tuulen hyminänä”, mutta taas tulevaisuudessa pelottavana, saa koko ajan ihmisten keskuudessa aikaan hämmennystä. Jotkut ovat tässä kohden monesti ihmetelleet, että eikö ”Jeesus Kristus ole sama eilen tänään ja iankaikkisesti?”

(CLV) Hb 13:8
Jesus Christ, yesterday and today, is the Same One iofor the eons also.

Tässä Heprealaiskirjeen kohdassa termin ”sama” takana on alkutekstissä autos, mikä on pronomini, ns. reflektiivinen pronomini, ja joka tässä viittaa Jeesuksen Kristuksen persoonaan ja identiteettiin. Eli kohta kertoo, että Hän on persoonana muuttumaton, mutta se ei kiellä sitä, etteivätkö Hänen toiminta- ja hallintotapansa voisi muuttua pelastushistorian ja Jumalan kokonaissuunnitelman toteutumisen edetessä kohti maalia!

Salaisuuksia ja paljastuksia

Uudessa testamentissa puhutaan salaisuuksista (kreik. musterion) ja niiden paljastuksista eli ilmestyksistä (kreik. apokalupsis). Salaisuudet ovat asioita, jotka Jumala on pitänyt omana tietonaan ilmoittaakseen ne sitten ajallaan. Ilmestysten kautta on Paavali saanut ylösnousseelta Herralta ilmoituksia, joita juutalaisten profeettojen kautta Jumala ei ole aiemmin antanut ilmi.

Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. (Apt. 26:16)

Nämä Jumalan vielä puuttuvat ilmoitukset on Paavali tallentanut kirjeisiinsä. On mielenkiintoista havaita, miten tämä sanapari esiintyy alkutekstissä Paavalin ja muun Uuden testamentin tekstin välillä: salaisuus 20/7 ja ilmestys 7/1. Eli tekstivolyymiin suhteutettuna sana-ilmentymien määrät esiintyvät Paavalilla merkittävästi useammin. Tätä hän myös tarkoittaa kirjoittaessaan:

seurakunta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, (Kol. 1:25-26)

Paavali sanoo tässä tekevänsä täydelliseksi Jumalan kokonaisilmoituksen, sen puuttuvan loppuosuuden, jota Jumala ei vielä ollut tuonut julki. Tämä ilmoitus on tarkoitettu myös taivaallisille olennoille tiedoksi ja ihmeteltäväksi.

ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon (Ef. 3:9-10)

Noissa Paavalin kirjeissä Jumala paljastaa nykyisen Armon salaisen hallintokauden (kreik. oikonomia) toimintamallin ja myös tulevia asioita. Talous- tai hallintokaudet kuvaavat Jumalan sen hetkiset hallintomallit ja käytännöt, joita Hän soveltaa uskoviaan ja maailmaa kohtaan. Esimerkiksi Helluntain hallintokauden tapahtumat kuvaavat Jumalan toimintaa ja vaatimuksia Apostolien tekojen alkuaikana, jolloin Jumala vielä kutsui Pietarin johdolla Israelia kääntymään. Siksipä olisi hyvä olla perillä, mikä on totta eli voimassa tänään. Tässä kohtaa kannattaa tutustua lähemmin Paavalin evankeliumiin, vaikka se ei olekaan ihmisen mielen mukaista.

Tällaisia paljastettuja salaisuuksia ja opetuksia ovat mm.

  • Israelin tilapäinen hyllytys määräajaksi (Room. 11:25)
  • Paavalin evankeliumin julkaiseminen (Room. 16:25)
  • Vanhurskautus tulee tänään pelkän uskon kautta (Room. 3:28)
  • Kaikki uskovat eivät tule kokemaan fyysistä kuolemaa (1. Kor. 15:51)
  • Sovinto Jumalan kanssa tulee kerran kaikkien osaksi (Kol. 1:20)

 

Armo kätkee – armo valmentaa!

Mitä armolla oikeastaan tarkoitetaan. Onko se vain armahtavaisuutta? Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielessä raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti armo – ilo – kiittää. No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko kaukana toisistaan, mutta inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen ovat vahvoja sukulaisilmauksia. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä.

Kun Roomalaiskirjeen 7. luvussa on tavallisissa raamatunkäännöksissä kirjoitettu
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)
Tässähänä Paavali puhuu nykyisen ns. alennustilan tai kuoleman ruumiin vaikutuksista ja armon vastavoimasta. Konkordanttinen käännös ilmaisee asian näin.

A wretched man am I!  What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!
Eli tuo vastaus “Armo” puuttuu tavallisista käännöksistä, mutta se on kirjoitettu Codex Sinaitukseen (ehkä täydellisimmän Uuden testamentin käsikirjoituksen tarkistettuun versioon) ja Konkordanttinen käännös on sen huomioinut. Siis alkutekstissä annetaan myösa suora vastauksesta Paavalin pitkään huokailuun ja kysymykseen!

Kun Paavali taas sanoo, että
Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. (1. Kor. 15:10)
niin hän tunnustaa, että kaiken takana hänen tehtävässään on Jumalan armon (lahjasuosiollisuuden) vaikutukset, eikä suinkaan hänen oma erinomaisuutensa.

Edelleen kun katsotaan kirjettä Tiitukselle, niin Paavali kirjoittaa
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa (Tiit. 2:11-12)

Tässä Paavali puhuu Jumalan armon kasvattavasta tai paremminkin valmentavasta (kreik. paideuousa) vaikutuksesta elämäämme. Ajattelen tässä valmentaja-valmennettava -suhdetta. Miten välttämätöntä on myös valmennettavalla (siis ihmisellä) ottaa roolinsa tässä Kristuksen kanssa. Ja tämähän ei voi johtaa muuhun kuin Jumalan hyvyyden tuntemisen (tunnistamisen ja tunnustamisen) kasvuun ja suurempaan iloon ja rauhaan Hänessä (Room. 2:4). Tästäköhän syystä Paavali kehottaa meitä kiittämään joka tilanteessa (1. Tess. 5:18)? Että kiitollisuus meidän taholta on luottamuksen osoitusta Jumalan huolenpitoa kohtaan ja samalla Hänen armonsa hallinnan vahvistamista elämässämme?

Ota yhteyttä