Vahvistu siinä armossa

 

Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (2. Tim. 2:1)

(CLV) 2Ti 2:1
You, then, child of mine, be invigorated by the grace •which is in Christ Jesus.

Armo tarkoittaa Jumalan ansaitsematonta ja rakkaudellista suosiollisuutta ihmistä kohtaan. Armoa ei ihminen voi millään teollaan ansaita, vaan se perustuu Jumalan omaan mielisuosioon ja päätökseen, jonka Hän on päättänyt toteuttaa osana suurta pelastussuunnitelmaansa /tästä tarkemmin/. Nykyisenä Jumalan Armon hallintokautena Jumalan pelastava hallintomalli on salattua – ei näkyvää – ja se perustuu pelkästään Hänen lahjoittamaansa uskoon: ”sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta”. Tässä armossa vahvistuminen tarkoittaa tänään uskon elämän kehittymistä läpi ihmisen elämän.  On kyse Jumalan lähestymisestä, Hänen ylitsevuotavasta suosiollisuudestaan, uusista armon vaikutuksien ja totuuksien virtaamisesta uskovan elämään.

Koska Jumalan Armo on ilmaista ja lahjaa, eikä siis vaadi minkäänlaisia ansioita ihmisen puolelta, niin sen vastaanottaminen tapahtuu pelkän luottamuksen kautta. Ja tämäpä taitaa tehdä sen meille monesti niin vaikeaksi, kun meille suunnattu evankeliumi ei olekaan ihmisen mukaista Gal_1:11-12. Vaikeaksi siksi, koska tahdomme siihen helposti tuoda rinnalle omaa tekemistä ja muuta touhuamista.

Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielisessä raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti “armo” – “ilo” – “kiittää”. No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko etäällä toisistaan, kun taas inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen paljastuvat myös vahvoiksi sukulaisilmauksiksi. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä. Ja myös niin päin, että kiitollisuutta osoittamalla Jumalaan päin avaamme samalla väylää Jumalan armon tulolle voimavaraksi elämäämme.

Armo, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”
on kattavin ilmaus, joka sisältää kaiken sen äärettömän suosion, joka liittyy Kristuksen taivaallisen korotuksen nykyiseen tunnustamiseen. Pelastus, vanhurskautus, sovinto ja kaikki hengellinen siunaus taivaallisissa riittää varmasti virkistämään kaikkia, jotka arvostavat näitä omaisuuksiaan vähälläkin tavalla Ef_1:3. Armon vaikutus, virkistys ja elävöitys toteutuu tänään ainoastaan Kristuksen sisällä, Kristuksen Hengen yhteydessä Room_8:9-11.

”Vahvistu!”

Paavali kehottaa meitä koko ajan vahvistumaan ”siinä armossa”. Alkukielessä löytyy teonsana ”vahvistu” takaa vanhan kreikan verbi endunamoo, mikä on aktiivi-muodossa ja ns. middle eli medium pääluokassa. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin morfeemeiksi make-IN-ABLE, joka voitaisiin suomentaa tehdä kykeneväksi, virkistyä, vahvistua, elävöityä. Verbin pääluokka korostaa tässä myös armon kohteen (uskovan) tehtävää tässä armon voiman vahvistumisen prosessissa.

Ja välittömänä jatkumona heti tähän apostolin opetuksen ytimeen, hän vielä korostaa sitä, että tässä kaikessa on kyse nimenomaan hänen julistamastaan evankeliumista:

Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan. (2. Tim. 2:2)

(CLV) 2Ti 2:2
And what things you hear from me through many witnesses, these |commit~ to faithful men, who shall be competent to teach others also.

Tämän Armon evankeliumin – Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin – merkityksen esilläpitoa ja jatkuvuuttaa hänen jälkeensä – hän tässä opetustestamentissaan korostamalla korostaa.

Miksi Paavali kehottaa vahvistumaan nimenomaan armossa?
Miksei Hän kehota meitä vahvistumaan uskossa?
Miksi hän ei kehota meitä vahvistumaan rakkaudessa?

Koska.
Kaikki lähtee armosta. Kaikki tämä lähtee Jumalan armon vaikutuksesta. Kaikki tulee Jumalan Hengen elävöittämisen vaikutuksesta. Jumalan lahjasuosiollisuuden hallinnan piirissä saamme ottaa näitä siunauksia vastaan. Usko (Kristuksen usko) ja rakkaus (Jumalan rakkaus) tulevat ilmi ja vahvistuvat Jumalan armon vaikutuksen tuloksena. Kaikkinainen ”inhimillisen luonteva” ja ehkä vaikuttavaltakin näyttävä uskonnollinen toiminta ja puuhastelu ei lisää Jumalan armon vaikuttavuutta uskovan elämässä (Kol_2:23). Jumala ei jaa tässäkään asiassa kunniaansa ihmisten kanssa.

meidän Herramme armo on ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Tim. 1:14)
(CLV) 1Ti 1:14
Yet the grace of our •Lord overwhelms, with faith and love •in Christ Jesus.

 

 

Ettekö tiedä? – te olette kuolleet!

Mitä tämä nyt oikein tarkoittaa? Olenko minä muka kuollut ja millä tavalla?
Näin Paavali kuitenkin opettaa meitä, jotka uskomme. Tiedostammeko tämän?
Miksi tällaista opetusta ei juurikaan tänään kuule?
Pelottaako kuoleminen? Ei tarvitse pelottaa, sillä apostoli puhuu tässä Kristuksen kuolemasta. Hän puhuu Kristuksen kuolemisesta meidän puolestamme. Mutta samalla hän samaistaa meidät – jotka uskomme – kuolemiseemme yhdessä Hänen kanssaan.
Apostolin uskon opetuksen ytimessä onkin tämä totuus ja vetoomus:

Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
(2. Kor. 5:14-15)

Siis Kristuksen rakkaus – joka on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta ­– suorastaan vaatii tätä: että ojentaudumme Kristuksessa ottamaan Hänen kuolemansa omaksi kuolemaksemme ja sitten Hänen elämänsä omaksi elämäksemme.
Olemmeko tulleet tähän johtopäätökseen?

Tämä liittyy erityisesti uskon pääkirjeen, Roomalaiskirjeen ja sen 6-8 lukujen opetukseen. Olen itse tutkinut tätä tekstiosuutta lukuisia kertoja, koska olen jotenkin kokenut, että tässä on kysymys aivan jostain hyvin syvällisestä, keskeisestä ja tärkeästä uskonelämään liittyvästä jokapäiväisestä todellisuudesta.

Ensinnäkin Paavali opettaa meitä, että kun olemme Kristukseen kastetut, niin olemme samalla Hänen kuolemansa sisään upotetut /tästä tarkemmin/.

Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Niin tiedämmekö tämän? Tai tarkemmin: Tiedostammeko tämän? Tiedostammeko tämän sisäisen elämämme totuutena? Tässähän on kysymyksessä tietenkin kastamisesta, upottamisesta Kristuksen Henkeen (1. Kor_12:13).

Vaikka vielä asun tässä heikkouden ruumiissa, niin Kristuksessa tai tarkemmin Kristuksen Hengessä (siis Hänen yhteydessään) saan omistaa Hänen kuolemansa myös vanhan ihmiseni, synnin ruumiini kuolemaksi. Hänessä saan tänään periä koko sen siunauksen ketjun, jonka Kristuksen ”geeneissä” perin uskon kautta. Tähän uskoelämän perustotuuteen Paavali meitä kehottaa kiinnittämään huomiomme:
kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

Jumala näkee meidät näin Kristuksessa ja Hän tahtoo, että myös me näemme itsemme tänään samalla tavalla Kristuksessa. Ja kaikki tämä Hengen alueella. Usko katsoo näkymättömiä.

Meidän henkemme: ihmisen henki, toimii alustana tai ”istuimena” Jumalan Hengelle ja Kristuksen Hengelle. Tämä antaa meille ylivoiman – kun mielemme alueella yhdymme tähän totuuteen – taistelussa synnin ruumista vastaan: Synnin ruumista, joka herrana orjuuttaa ihmistä.

Ihminen itsessään on heikko ja täysin kelvoton ja kyvytön täyttämään Jumalan tahtoa. Aadamin perintönä on jokainen ihminen syntynyt kuolevaisuuden tilaan, joka lopulta päättyy kuolemiseen /tästä tarkemmin/.

Paavali vertaa Syntiä Herraan, joka orjuuttaa meidän sielullista ruumistamme; Isäntään, jonka käskyvallan alla ihminen itsessään on.

”Synnin ravintoannos (kreik. opsonion) vaikuttaa kuolemaa” (Room. 6:23). Kreikan ”opsonion” tarkoitti sotilaalle tai orjalle annettavaa muona-annosta. Herralla oli ylivalta orjaansa nähden. Orja oli alamainen Herraansa nähden. Paavali antaa tästä suhteesta mielestäni hyvin kuvaavan esimerkin, kun hän vertaa synnin ruumiin ja sisäisen ihmisemme liittoa miehen ja vaimon väliseen avioliittoon.

Laki sitoo naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä (Room. 7:2)

Tätä avioliittoa sitoo Jumalan tahdon mukainen lainalaisuus ja järjestys. Ja tässä avioliitossa on mies vaimon pää, ”herra”.
Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. (Ef. 5:22-23)
On muitakin Jumalan herruuden, ylivallan alle asettamia järjestyksiä ja lainalaisuuksia, kuten Herra vs.  aviomies, vanhemmat vs.  lapset, esivalta vs. kansalaiset.

mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. (Room. 7:2)

Pointti tässä Paavalin opetuksessa on nimenomaan tämä:
samoin kuin miehen ja vaimon välisessä avioliitossa miehen kuolema vapauttaa vaimon avioliitosta hänen kanssaan, niin
samalla tavalla käy myös meitä orjuuttavalle synnin ruumiille, koska Kristus vei sen uhrikuolemassaan kuolemaan. Synnin ruumiilla ei ole tänään enää oikeutta hallita meidän sisäistä ihmistämme, joka on Herrassa ja vapaa.

Synnin ruumis, se Aadamilta hänen rikkomuksensa kautta perimämme ruumis, on itsessään taipuvainen käyttäytymään ja tietämään niin kuin Jumala ja on itsessään taipuvainen kiistämään kuoleman vallan jäsenissään. Kristuksen ulkopuolella se on elossa ja voimallinen hallitsemaan ihmistä, mutta Kristuksen sisällä se on kuollut ja vailla oikeuksia hallita ihmisen elämää!

Kun se, mikä on isäntä, kuolee; kun se, mikä on orjuuttava isäntä, kuolee, niin samallahan tältä orjaisännältä päättyvät kaikki oikeudet hallita aikaisempaa ”puolisoaan”: uutta ihmistä Kristuksessa Jeesuksessa. Kuolleella päättyvät kaikki oikeudet ”herruuteen” eli tässä ”orjuuttamiseen”. Kuolleelta päättyy käskyvalta elävään ihmiseen (sisäiseen ihmiseen) käsin. Kuolluthan ei voi esittää enää vaatimuksia elossa olevan suhteen. Synnillä ei ole oikeutta esittää Kristuksessa meille mitään vaatimuksia, koska Kristuksessa – Hänen Hengessään – syntimme on upotettu Hänen kuolemaansa 2000 vuotta sitten. Vanha ihmisemme, ”synnin ruumis” on upotettu Hänen kuolemaansa. Tämä on totta ja voimassa tänään ja joka hetki Kristuksessa, Hänen Hengessään!

Tähän voimme aina vedota ja niin Hän Henkensä kautta vahvistaa tämän asiantilan elämässämme. Tähän oikeuteemme Kristuksessa meidän tulee vedota, ja Hän on luvannut Henkensä kautta auttaa ja tukea heikkouttamme. Tämä on armon hallintoa uskovan elämässä! Kyse on samalla hallinnonvaihdosta uskovan elämässä. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella heittää vanhan ihmisemme jäsenet Kristuksen kuolemaan. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella pukeutua mielemme ja henkemme alueella Kristuksen jäseniin /tästä tarkemmin/.

Niinpä Paavali kehottaakin meitä pysymään lujina kiinni Jumalan Armon hallintaperiaatteista uskonelämässämme. Hän ilmoittaa meille sen ainoan totuuden, jonka varassa voimme ”vastustaa” syntiä: turvautumalla jokapäiväisessä elämässämme Jumalan Armon voimaan /tästä tarkemmin /!

”Minä  viheliäinen ihminen”, toteaa Paavali, ”mikä (kreik. tis) vetää, rahtaa minut pois (kreik. rhuomai) tästä kuoleman ruumiista? Armo!” (Room. 7:24) /tästä tarkemmin/

Saan olla edelleen ja koko ajan Kristuksessa oma itseni. Saan tämmöisenäni mielen alueella yhtyä ja elää synnin orjuudesta vapaata Jumalan lapsen elämää – ja antaa minussa koko ajan roikkuvan lihan noudattaa omaa kuolevaisuuden lainalaisuuttaan. Se on saanut  tuomionsa ristillä.

”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni (kreik. ego hautou) palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room. 7:25)

Myös fyysisessä mielessä synnin ruumiimme on alistettu kuolevaisuuden lainalaisuuden alle. Sen elävöittämisellä,  Room_8:11, ei suinkaan viitata tulevaan ylösnousemukseen, vaan Jumalan Hengen nykyiseen voimaan käyttää meidän täysin reagoimatonta, vihamielistä ruumista välineenään ja pakottaa sen jäsenet tekemään henkemme ja mielemme mukaisia käskyjä.
Tässä on jumalallinen ohje kaikkein vaikeimmalle ongelmallemme – lihalle. Jokainen yritys hallita lihaa suoraan, hillitä sitä tai parantaa sitä päättyy aina epäonnistumiseen. Ainoa tapa käsitellä lihaa on jättää se huomiotta: viskata se himoineen ja haluineen Kristuksen kuolemaan. Kuoleman kukistuminen toteutui 2000 vuotta sitten Kristuksen ylösnousemuksen kautta ja jatkuu Häneen uskovissaan Kristuksen Hengessä /tästä tarkemmin/. Roomalaiskirjeessä synti esitetään täysin kuoleman hahmon alla. Tässä lihan ja Hengen välisessä taistelussa liha kohtaa täydellisen Hengen miehityksen: ihmisen henki, Jumalan Henki ja Kristuksen Henki yhdessä ihmisen mielen kanssa on kykenevä hallitsemaan meissä Kristuksen mielen mukaista elämää. Usko katsoo tässä näkymätöntä. Usko katsoo todellista asiantilaa Kristuksesta käsin. Jumalan armon hallinto vaikuttaa ja vahvistaa meitä tässä uskossa ja Hänen rakkaudessaan 1. Tim_1:14 . Synnin ruumiilla himoineen ja haluineen on otettu Kristuksessa oikeus pois orjuuttaa meidän elämäämme. Tähän Jumala on antanut meille voimallisen rauhansa ”miehittämään” sisimpämme ja ajatuksemme Kristuksessa /tästä tarkemmin/. Hänessä voimme nauttia vapaasta ja pilvettömästä elämästä Jumalan edessä. Tähän voimme aina rukouksessa anoen ja kiittäen vedota. Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita!

p.s.

Kristuksen kuoleman omaksuminen omaksi kuolemaksi tulee tulevaisuudessa näkymään myös siinä, että kaikkien ihmisten ei täydy kokea fyysistä kuolemaa. Tämän salaisuuden Paavali paljastaa meille, kun hän tuo tiedoksi sen, että kun Kristuksen ruumiin jäsenyys summautuu täyteen, niin tuolloin vielä elossa olevien kristittyjen ei tarvitse enää kokea fyysistä kuolemaa. Miksi? Koska he ovat Kristuksessa jo omistaneet vanhan ihmisensä kuolemisen ja koska Kristuksen ruumis (sekä kuolleet ja vielä elossa olevat) temmataan yhtä aikaa ja yhtenä kokonaisuutena Herraa vastaan yläilmoihin. Siirrymme silmänräpäyksessä Kristuksessa uskon tilasta näkemisen tilaan. Meidät puetaan silmänräpäyksessä, yhtäkkiä (kreik. en atomo) taivaallisiin ja kuolemattomiin ruumiisiin. Näin Kristuksen ruumiin jäsenten kohdalla toteutuu “kuoleman kukistumisen” -ennustus: ”kuolema on nielty ja voitto on saatu”! (1. Kor_15:51-55)

Se Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi

 

Miksi tällainen otsake?
Miksi jokin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi, eihän sellaisesta puhuta juuri missään – vai puhutaanko sittenkin?
Eikö evankeliumi ole yksi ja sama, niinhän se on tapana esittää?
Mutta mitä evankeliumilla alkukielessä oikeastaan tarkoitettiin?

Evankeliumi, kreik. euaggelion, WELL-MESSAGE, tarkoitti vanhan kreikan puhekielessä hyvää uutista tai hyvää sanomaa jostakin asiasta, kuten ”isälle tuotavaa uutista pojan syntymästä” tai ”kuninkaalle tuotavasta uutisesta voitosta”. Raamatussa se tarkoittaa hyvää sanomaa Kristuksesta Jeesuksesta.

Evankeliumi piti siis sisällään hyvän sanoman jostakin riemullisesta asiasta tai tapahtumasta. Evankeliumilla oli sanomallinen sisältö. Mutta evankeliumilla oli myös vastaanottajakunta. Evankeliumilla oli kohderyhmä, jolle ilouutinen ilmoitettiin ja joka sai mahdollisuuden ottaa se hyvänä viestinä omalle kohdalleen vastaan.

Galatalaiskirjeen 2. luvussa Paavali kertoo, miten hän aikoinaan (noin 48 jKr.) matkusti Jerusalemiin esitelläkseen Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle sen evankeliumin, jota hän tulee julistamaan pakanain (kansojen) keskuudessa.
Miksi?  Eikö kyse sitten ollutkaan yhteisestä ja samasta evankeliumista, mikä oli uskottu Pietarille?
Ei ollut! Eikä voinutkaan olla.
Miksi? Koskapa ei hänen silloin olisi tarvinnut mennä avaamaan sen sisältöä juutalaisten apostoleille, jos kyse olisi ollut samansisältöisestä evankeliumista.

Tuossa ns. apostolien Jerusalemin kokouksessa (Apt. 15) hän esitteli ja perusteli noille johtaville juutalaisten apostoleille sitä evankeliumia, jonka hän oli suoraan ylösnousseelta Herralta Jeesukselta – ilmestysten kautta – saanut edelleen kansoille välitettäväksi. Hän matkusti niiden johtavien apostolien (”pylväiden”, Gal. 2:9) luo, joille Jeesus oli aiemmin antanut tehtäväksi kutsua Israelin kansa uskonnollisine johtajineen tekemään parannus ja uskomaan heidän välittämänsä ilosanoma (Apt. 3:19, 4:8-). He siis käyttivät aikaa evankeliumiensa sisältöjen ja kohderymien väliseen vertailuun. Mutta lopulta heille (siis ympärileikkauksen apostoleille) annettiin ymmärrys Paavalin tehtävän erityisyydestä.

vaan päin vastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille (Gal. 2:7)

Ei kuitenkaan näin, kuten tavalliset käännökset sen esittävät! Jakeesta saa helposti sen käsityksen, että kyse on samasta (ja siis samansisältöisestä) evankeliumista ja että kyse olisi pelkästään erillisestä toiminta/tehtävä -aluejaosta?!

Eihän näin voi olla!
Eipä oikeasti olekaan.

Kyse on harhaanjohtavasta käännöksestä, jota on toistuvasti ja läpi vuosisatojen pidetty esillä! Alkuteksti puhuu kahdesta eri evankeliumista!
Alkuteksti puhuu kahdesta eri sisältöisestä evankeliumista, joissa molemmissa Kristus Jeesus on keskiössä.

Oikea, alkutekstin mukainen, käännös tässä kohtaa on:

vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu ympärileikkaamattomuuden evankeliumi niin kuin Pietarille ympärileikkauksen evankeliumi. (Gal. 2:7)

Konkordanttinen menetelmä kääntää kohdan sanatarkasti.

(CLV) Ga 2:7
But, on the contrary, perceiving that I have been entrusted~ with the evangel of the Uncircumcision, according as Peter of the Circumcision

Samoin Young’s Literal Translation ja Aapeli Saarisalon UT:n käännös esittävät:

but, on the contrary, having seen that I have been entrusted with the good news of the uncircumcision, as Peter with that of the circumcision (YLT)

Vaan, päinvastoin nähdessään, että minulle oli uskottu leikkaamattomain evankeliumi niin kuin Pietarille leikattujen. (AS)

Kyseessä on sanan “evankeliumi” genetiivi eli omistussijamuoto, joka selkeästi kertoo sen, että Paavalin Ympärileikkamattomuuden evankeliumi oli/on tarkoitettu kansoille niin kuin Pietarin Ympärileikkauksen evankeliumi oli/on suunnattu Israelille.

Myöhemmin Pietari vielä kirjeessään viittaa tähän ja Paavalin evankeliumin erilaisuuteen, kun hän toteaa, että ”niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia” (2. Piet. 3:16). Mitenköhän paljon on tällaista Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin “vääntämistä” eri asentoihin ja tulkintoihin mahtanutkaan aikain kuluessa tapahtua?!

Paavalin meille välittämä evankeliumi ei ole ihmisen mielen mukaista: esim. siitä puuttuvat tyystin teot pelastumisen ehtona. Eikä näin siis myöskään ole ihmisen ”luontaisen” uskonnollisuuden tai uskonnon harjoittamisen mukaista.
Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; (Gal. 1:11)

Eikä hän ole sitä ihmisiltä (kuten esim. joiltakin Jerusalemin apostoleilta) saanut, vaan suoraan itse ylösnousseelta Herralta Jeesukselta (Apt. 26:16)!
enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:12)

Itse asiassa juuri Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi on se ilosanoma, joka on tarkoitettu eli  pyhitetty (erotettu) tämän päivän kristitylle.
Siinä ilmestyy Jumalalta saatava elämänoikeus eli vanhurskautus ilmaisena lahjana pelkän uskon kautta. (Room_3:28)
Siinä ilmestyy Jumalan sovinto ihmiskuntaa kohtaan, Kristuksen uhrin kautta, koko valtavassa laajuudessaan. (Kol_1:20)
Siinä ei ihmiseltä vaadita tekoja pelastuksensa eteen. (Ef_2:8-9)
Siinä evankeliumissa ei vaadita hurskailta näyttäviä jumalanpalvelusmenoja tai muita ihmislähtöisiä toimituksia. (Kol_2:23)
Siinä eivät lupaukset ja odotukset kohdistu Maan päälle, vaan Maan ulkopuoliselle ulkoavaruuden alueelle. (Fil_3:20-21)
Siinä voi jokainen (kutsun tultua) edelleenkin pysyä sillä paikalla ja siinä asemassa kuin missä on. (1. Kor_7:20)
Paavalin evankeliumin seurakuntamalli on myös täysin hengellinen: Kristuksen ruumis, johon jokainen sen jäsen on liitetty kasvamaan omaa kasvuaan omalla paikallaan. (1. Kor. 12:27; 2. Kor. 1:21)

Ympärileikkauksen evankeliumi, jonka lupaukset kohdistuvat Maan päälle, on suunnattu Israelille ja sen tulevalle 1000-vuotiselle Kuningaskunnan ajalle. (Matt_19:28Ilm_20:4)
Siinä pelastus on ehdollista ja siihen vaaditaan uskomisen lisäksi tekoja ja sitä, että ”joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu”. (Matt_22:14; Hepr_3:6, Jaak_2:24)
Siinä temppelipalvelukset otetaan uudelleen käyttöön ja juutalaisuuteen liittyvillä uskonnollisilla muotomenoilla tulee olemaan sijansa. (Sak. 14:20-21; Miika 4:1-3; Sak. 14:7)
Siihen evankeliumiin liittyy myös maailman kaikkien kansojen opetuslapsettaminen.  (Matt. 28:19; Apt. 2:7-11; Jes. 66:18-19; Sak. 8:23)
Siinä kaikki lupaukset kohdistuvat Maan päälle, eikä Maan ulkopuolisille avaruuden alueille.
Siihen liittyy näkyvää fyysistä toimintaa sekä muuta inhimillistä ja näkyvää ryhmädynaamista käyttäytymistä.

Koskapa Ympärileikkauksen evankeliumin toteutus on suunnattu Maan päälle ja siten siihen tulee sisältymään paljon näkyviä muotomenoja, ovat valtakirkot ja monet kristilliset suunnat ottaneet sen omakseen: pyhäksi evankeliumiksi. Jumala on sen kuitenkin pyhittänyt Israelia varten, ja vaikka se Jumalan suunnitelmissa onkin tänään vielä odotustilassa, niin se tulee jälleen ajankohtaiseksi, kun nykyinen salattu Armon hallintokausi tulee päätökseensä. Se, että valtakirkot ja muut suuret uskonnolliset toimijat ovat päättäneet tuurata ”hylättyä” Israelia ja siten omineet (korvanneet) itse itsensä ”hengellisenä Israelina”, on suuri valhe: sellainen harha, joka tulee aikanaan paljastumaan. Kyse on siis kirkkojen opeista ja tunnustuksista, jotka itse asiassa muodostavat koko niiden liiketoiminnallisen ajatuksen. Niistä pidetään kiinni loppuun asti. Toki kirkot ja kristilliset järjestöt tekevä paljon hyvää esim. pitävät esillä kristillisiä arvoja ja harjoittavat sosiaalista työtä, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Paavalin evankeliumi, Armon evankeliumi, on täysin hengellinen. Se rakentuu meille suunnattuun Ristin sanan ja Kristuksen Hengen perustalle. Minkäänlainen uskonnollinen, lihallinen muotomeno ei tuo siihen mitään lisäarvoa. Kun ympärileikkauksessa Israelin kohdalla on  kyse fyysisestä esinahan poisleikkaamisesta, niin on meidän kohdallamme puolestaan kyse koko vanhan ihmisemme poisleikkaamisesta Kristuksen Hengessä so. sen viemisestä, mielemme alueella Kristuksesta käsin, Hänen kuolemaansa. Näin annamme Jumalan armolle luvan voimallaan kätkeä meitä nykyisen kuoleman ruumiimme vaikutuksilta /tästä tarkemmin/.

 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella (Kol. 2:11)

Näiden kahden evankeliumin sekoittaminen – ”yhteenpötköyttäminen” – johtaa vääjäämättä hämmentäviin ja ristiriitaisiin uskonkäsityksiin. Se hapattaa Paavalin voimassa olevan Ilosanoman vaikutusta uskovan elämässä, koska se vetoaa myös ihmisen omaan ansioon. Tästä on esimerkkinä koko 2000-vuotinen kirkkohistoria. Sekoittaminen tuo epävarmuutta uskonelämään, saa aikaan siinä ”kausivaihteluita” ja vie pois sitä sisäistä rauhaa ja iloa, jota meille raamatusta ositettu (erotettu) Totuuden evankeliumi voi tarjota /tästä tarkemmin/. Paavali myös nimittää sellaista evankeliumia, joka on rakennettu lisäämällä hänen Ympärileikkaamattomuuden evankeliuminsa rinnalle Ympärileikkauksen evankeliumin opetusta toisenlaiseksi evankeliumiksi (Gal. 1:6). Ja tässähän hän tarkoittaa myös sellaisia kirjoitettuja totuuksia, jotka vaikkakin löytyvät raamatusta, eivät kuitenkaan ole monelta osin voimassa tänä päivänä, kun elämme Jumalan salatun Armon talouskauden aikaa. Kun Paavalin evankeliumi saa aueta meille tämän päivän Totuuden ilosanomaksi, niin on siltä pohjalta turvallista ja ristiriidatonta hyödyntää myös koko raamatun ilmoitusta omaksi parhaaksi.

p.s.

Toisenlainen evankeliumi – ”sekaevankeliumi” – saa aikaan jatkuvaa hämmennystä vilpittömässä totuuden etsijässä. Paavalin evankeliumin rinnalle lisätyt ihmisen mielen mukaiset uskonnolliset muodot ja tavat toimivat tämän päivän totuuden sanan, Armon evankeliumin, tiedostamisen epävakauttajana. Se on kuin viattomalta näyttävä hapate, jonka hapattavat vaikutukset voivat levitä koko uskonelämään. Se tuo epävakautta ja epävarmuutta juurtua siihen rauhaan ja iloon, jota Kristus Jeesus tahtoo meille tänä päivänä tarjota. Itse muistan omalta kohdaltani (noin 45 vuotta sitten) Jumalan armon ilmestymisen kokemisen aivan uudenlaisena rauhana ja ilona, kun Konkordanttisen menetelmän ja kirjallisuuden paljastavat suuret totuudet saivat avautua uskonelämääni. Se valtava, ylitsevuotava armo ja rakkaus, joka Kristuksen kautta on varattuna jokaista ihmistä varten ja joka Jumalan aikataulutetun suunnitelman mukaisesti tulee myös toteutumaan jokaisen ihmisen kohdalla. Ensin Kristus, sitten Hänen omansa (kansojen ja Israelin uskovat) ja sitten loppuosuus (täyttymys) ihmiskunnasta (1. Kor. 15:20-28)!

Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa

 

Miksi tällainen otsake?
Mistä Paavali tässä oikein puhuu?
Miksi hän kytkee jumalisuuden ja tyytyväisyyden yhteen?
Miksi hän tuo esille seuraavan yhteisvaikutuksen jumalisuuden ja tyytyväisyyden välille?

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim. 6:6)
(CLV) 1Ti 6:6
Now devoutness with contentment is great capital;

Paavalin ohjeistus liittyy hänen jälkisäädökseensä, jossa hän opettaa uskovia tyytymään siihen asemaan ja varallisuudentilanteeseen, joka heille on annettu. Pysymään ja elämään siinä asemassa, missä itse kukin on kutsuttu (1. Tim. 1:3-6) / tästä tarkemmin/.

”Jumalisuus” tai ”devoutness” käännössanojen takaa löytyy alkukielen eusebeia. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin ”eusebei” morfeemeiksi WELL-REVERENCE. Tämä voitaisiin monisanaisesti suomentaa ”hyvin tai terveellä tavalla arvostaa Jumalan voimaa elämässämme”.
Sana esiintyy esim. kohdassa:
”Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: “Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikään kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme (kreik. eusebeia) olisimme saaneet hänet kävelemään.” (Apt. 3:12)

Jumalisuudessa näyttää siis olevan kyse Jumalan itsensä voimavaikutuksesta meissä, jotka uskomme. Jumalisuus tulee todeksi Kristuksessa ja ilmenee Hänen Henkensä voimallisena vaikutuksena uskovan elämässä. Kristuksen Henki yhdistyneenä meidän henkemme kanssa saa aikaan jumalallista vaikutusta uskovan elämässä. Ja mitä pienemmäksi ihminen ”kasvaa” Kristuksessa, niin sitä enemmän saa Jumala hänen elämässään armonsa toiminnalle tilaa.

”Tyytyväisyys” tai ”contentment” on kirjattu alkukieleen ilmauksella autarkeia. Tämä nomini esiintyy ainoastaan kahdesti Uudessa testamentissa; toinen kohta on 2. Kor. 9:8:

”Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi (kreik. autarkeia), voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää”.

Konkordanttinen menetelmä jäsentää taas termin autarkeia osiksi SAME-SUFFICIENCY, eli riittävyydeksi tai vielä tarkemmin ”yhtäläiseksi riittäväisyydeksi” eli meillä olisi hyvä olla sama riittävyystarve elämisessämme kuin mitä Jumala meille tarjoaa. Kyse on tästä ” kun meillä on elanto ja vaatteet (sanatarkasti kreik.  skepasma eli ”suojavarustus”) niin tyytykäämme niihin” (1. Tim. 6:8). Vastakohtana tälle on tietenkin se, että ahneudessa rikastuisimme eli ”mutta ne jotka rikastua tahtovat ..”.
Eli tyytyväisyydellä voidaan ajatella tyytyväisyyttä riittävyyteen peruselämisen tarpeissa. Tyytyväisyydestä yhtäläiseen riittävyyteen kohdallamme Jumalan antamaan riittävyyteen nähden. Riittämättömyyden – riittävyysvajeen – poispanemista elämästämme ja luottamista Jumalan rakkauteen ja kaikkitietävyyteen kohdallamme.  Tämä ei tietenkään tarkoita menemistä lihallisuuden askeettisuuteen vaan Isän Jumalan hyvyyden ja rakkauden läsnäoloon luottamista Kristuksessa. Kyllä Jumala haluaa armossansa tarjota meille myös paljon iloa tähän maalliseen elämäämme.

Tyytyväisyys kuitenkin itsessään – irrallaan Jumalan Hengen ohjaavasta elämästä meissä – voi inhimillisestä ja lihallisesta näkökulmasta johtaa monenlaisiin uskonnollisiin tekoihin ja ponnisteluihin. Se voi johtaa meitä itsevalittuihin jumalanpalvelusmenoihin; tapoihin ja tottumuksiin /tästä tarkemmin/, joilla ei ole lopulta tule olemaan Jumalan edessä minkäänlaista arvostusta (Kol. 2:23).

Ja yhtäläisesti.
Jumaluus – irrallaan meidän tyytyväisyydestämme Hänen läsnäoloonsa ja ohjaukseensa elämässämme – aiheuttaa Jumalan armon vaikuttavuuden hidastumista elämässämme, koska omilla asenteillamme ehkäisemme Hänen elämänsä läsnäolon tulemista oman elämämme läsnäoloon. Miten usein itse syyllistynkään tähän!
Onneksi Jumalan armossaan ja rakkaudessaan pitää lopulta huolen myös meidän kasvatuksestamme niin, että saamme aina luottaa Hänen pysyvään huolenpitoon elämässämme (Tiit. 2:11-12)!

Suuri voitto vai suurta pääomaa?

Otsakkeen jae voitaisiin vielä tarkemmin suomentaa:

Ja suurta pääomaa onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim. 6:6)

Paavali ei puhukaan pelkästä voitosta (kuten hetkellisestä voitosta jossakin tilanteessa) vaan alkukielen sana porismos tarkoittaakin pääomaa tai varallisuutta, minkä Konkordanttinen menetelmä myös kääntää englanniksi ”capital”. Ilmaisu ei myöskään ole alkutekstissä määrätyssä muodossa ”pääoma” vaan epämääräisessä muodossa. Tämä taas ilmentää sitä, että kyse on jatkuvasta, läpi ihmisen elämän, tapahtuvasta pääomakertymästä.
Itse asiassa Paavali kehottaa tässä meitä harjoittamaan sellaista ”sijoitustoimintaa”, mikä tuo meille pysyvää varallisuuttaa tulevaan, ylösnousemuksemme jälkeiseen, elämään.
Kaiken takana on tietenkin Jumalan ansaitsematon suosiollisuus, armo ja sen vaikuttavuus. Ja kaiken takana on usko eli luottamus siihen, ”että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.”
Tätä armoa Hän on antanut ja antaa meille riittävästi; niin riittävästi, että sen tulisi tyydyttää myös meidän riittävyyteemme. Tätä rakkautta Kristus haluaa kaataa meihin Pyhän Hengen kautta meidän heikkouteemme, jotta Hänen voimansa saisi sijaa meissä ja voisi täyttää meidä heikkouttamme Hänen täyteydellään!

Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi (kreik. autarkeia), voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; (2. Kor. 9;8)
(CLV) 2Co 9:8
Now •God is |able to lavish eall grace ioon you, that, having eall contentment in everything always, you may be superabounding ioin every good work,

 

Tässä Jumalan rakkaudellisen suosiollisuuden vaikutuspiirissä (eli Armon hallinnossa) saamme omina, omanlaisina ihmisinä – heikkouksinemme ja puutteinemme – kasvaa Hänen voimansa vastaanottamisessa.
Ja hän sanoi minulle: “Minun armossani on sinulle kyllin (kreik. arkeo); sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2. Kor. 12:9)

(CLV) 2Co 12:9
And He has protested to me, “|Sufficient for you is My grace, for My •power in infirmity is being perfected~.” With the greatest relish, then, will I rather be glorying~ in my •infirmities, that the power of •Christ should be tabernacling over on me.

Jumalisuuden, Jumalan Hengen ja voiman läsnäolon saamme elämäämme Jumalalta. Osoittamalla ja jopa uhraamalla puolestamme luottamusta ja kiitollisuutta (kreik. eucharisteo) Hänen huolenpitoaan kohtaan osoitamme taas omalta puoleltamme tyytyväisyyttä ja valmiutta yhtyä Hänen tahtoonsa /tästä tarkemmin/. Siksipä tuo kiitollisuudessa kasvaminen kaikessa Häntä ja Hänen rakkaudellista huolenpitoaan kohden on mitä viisainta hengellisen pääoman kartuttamista. Nykyinen aineellinen pääoma menettää täysin merkityksensä tulevaisuudessa, mutta todellinen, pysyvä ja suuri pääoma: jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa, antaa meille palkkion tulevassa elämässä.

 

 

Armo ja rauha Jumalalta ..

 

Jumalan armo ja rauha liittyvät toisiinsa. Apostoli Paavali aloittaa useat kirjeensä tervehdyksellä:

Armo ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta”.

Mikä viesti tähän usein toistuvaan alkutervehdykseen voisi sitten sisältyä? Onko kyse pelkästä kohteliaisuudesta? Vai onko kysymys lopultakin paljon suuremmasta asiasta, viestistä ja opetuksesta, joka tähän lauseeseen sisältyy?
Tämä lause esiintyy Uudessa testamentissa 12 kertaa, joista peräti 11 kertaa Paavalin kirjeissä!

Paavali puhuu tässä tämän päivän evankeliumista, siitä evankeliumista, jonka Herra Jeesus on hänelle – meitä varten välitettäväksi – ilmoittanut (Gal. 1:11-12). ”Armo ja rauha”: ”charis kai eirene” on kirjoitettu ja sidottu tässä yhteen. Myös järjestyksellä on väliä: ensin ”Armo” ja sitten ”rauha”.

Armo” (kreik. charis) tarkoittaa Jumalan rakkauden ilmenemis- ja huolehtimistapaa, joka tuottaa iloa (kreik. chara) sen kohteena olevalle ihmiselle ja vaikuttaa hänessä kiitollisuutta (kreik. eucharisteo) Jumalaa kohtaan. Armo on siis kaikkivaltiaan Jumalan lähestymislahjaa syntistä ihmistä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Armo tarkoittaa – täysin ihmisen ansiollisuuden poissulkevaa – Jumalan oman suosiollisuuden asennetta ja toimintatapaa uskovaansa kohtaan. Armo on siis alkukielen mukaan vahvasti sukua ilolle ja kiittämiselle. Suomen kielen ”armollinen” vastaava alkukielen termi on taas oikirmos, minkä Konkordanttinen menetelmä puolestaan kääntää sanalla ”pity” eli ”armahtavaisuus” tai ”myötätuntoisuus” eli tunteeksi ahdingossa olevan puolesta.

Rauha” (kreik. eirene; hepr. shalom) tarkoittaa eheää ja täydellistä olemista tai eheäksi ja täydelliseksi tulemista. Vanhassa testamentissa sitä on käytetty ilmaisemaan hyvinvointia, lepoa, turvallisuutta ja sisäistä viihtyvyyttä; vastakohtina riita, levottomuus ja epäjärjestys.

Maailman tarjoama rauha ihmiselle perustuu ulkoisiin asioihin, kuten rahaan ja omaisuuteen. Myös onnettomuuksien, sairauksien, kulkutautien ja sotien poissaolo luo tunteen turvallisuudesta. Ihmiskunta kuitenkin ”rakentaa” tänään uppiniskaisesti omaa rauhaansa ja turvallisuuttaan poissulkemalla siitä Jumalan täysin pois. Ihmisen rakentamaa rauhaa toteutetaan Vastustajan valheellisella myötävaikutuksella. Mutta synnin rasittaman ihmiskunnan ponnistelut omaan ”suuruuteensa” luottaen eivät tietenkään voi mitenkään tässä onnistua. Ihmisen ”rauhan tiekartta” vie ihmisiä vain poispäin Rauhan Jumalasta. ”Rauhan tietä he eivät tunne” (Room. 3:17).

Mutta Herran Jeesuksen antama rauha on toisenlaista. Se ei perustu ulkoisiin asioihin ja olosuhteisiin. Sitä ei anneta sillä tavalla kuten maailma antaa.

Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. (Joh. 14:27)
(CLV) Jn 14:27
“Peace I/ am leaving with you. •My peace I am giving to you. Not according as the world is giving to you, am I/ giving to you. Let not your •heart be |disturbed~, neither let it be |timid.

Nykyisen maailmanajan – ja Ihmisen päivän – päättymiseen Hän näyttää tosin tarjoavan rauhan tilalle miekan, kuten Hän aikanaan opetuslapsilleen ilmoitti:
Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. (Matt. 10:34)
(CLV) Mt 10:34
“You should not be inferring that I came to be casting peace on the earth. I did not come to be casting peace, but a sword.

Alkuteksti ei puhu tässä menneessä aikamuodossa, vaan elthon balei  ”minä tulen heittämään/iskemään/pistämään..”. Herra näyttää tässä viittaavaan tuloonsa Maan päälle (Ilm. 19:15). /tästä tarkemmin/

Jumalan rauha tulee tänään kuitenkin yksin armon kautta Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Jumalan rauha on Isän Kristuksen Hengen kautta antamaa sisäistä lepoa ja luottamusta Jumalan huolenpitoon.

Mihin Jumalan rauha sitten perustuu?
Jumalan rauha perustuu Kristuksen sovituskuolemaan ristillä. Jumalan viha syntiä kohtaan on kertakaikkisesti sovitettu Kristuksen kuoleman kautta. Jumalan puolelta on kaikki valmistettu ihmisen pelastumista varten. Jumala on ihmisen synnin osalta sovitettu, ”lepytetty”. Rauhantila on saavutettavissa ottamalla vastaan Jumalan ihmisen puolesta tekemä sovitus. Tällöin sovituksesta tulee sovinto. Jumalan ja ihmisen välinen, molemminpuolinen, sovinto, rauhantila. Jumala tekee ”rauhan hänen ristinsä veren kautta” (Kol. 1:20).
Jumalan rauha on uskovan elämässä Hengen hedelmää (Gal. 5:22). Jumalan rauha on Jumalalta tulevaa yliluonnollista sisäistä rauhaa. Jumalan rauhaa kuvataan Hengen hedelmänä, joka kertoo sen pyrkimyksestä myös sisäiseen, luonteenomaiseen kasvuun.

Miten sitten ylläpitää ja kasvaa tuossa Jumalan rauhassa?

Nyt tullaan terveen ja tervehdyttävän opin alueelle.

  • Uskossa kuulemisen kautta (Gal. 3:2). Elämällä ja ruokkimalla itseämme sen evankeliumin opin mukaan, joka on tänään totta ja joka meille on osoitettu (Room. 6:17).
  • Luottamalla yksinomaan Jumalaan ja hänen armoonsa Kristuksessa, armoon, jonka alaisuudessa meitä valmennetaan hylkäämään jumalattomuutta ja maailmallista menoa ja elämään oikeamielisemmin (Tiit. 2:11-12). Sillä, kuten Ef. 2:8 sanatarkasti sanotaan ”te gar chariti este sesosmenoi” eli ”Armolle (kreik. datiivi) me olemme pelastetut”, niin tämä evankeliumi kuvaa sitä, miten Jumala on itse siirtänyt (pelastanut) meidät omalle suosiollisuuden, armon vaikutusalueelleen. Hän on siis meidät pelastanut ja siirtänyt armoonsa, suosiollisuutensa piiriin! Tämä on totta tänä päivänä jokaisen uskovan kohdalta, eikä mikään luotu voi meitä siitä pois siirtää (Room. 8:35-39)! Kristus on antanut Henkensä meille vakuuttamaan meitä Jumalan lapseudesta.
  • Ruokkimalla itseä niillä kehotuksen sanoilla, joita Paavali meitä kehottaa soveltamaan käyttäytymisessämme (2. Kor. 13:11; Fil. 4:8-9).

Entä sitten kun Jumala meitä kurittaa?

Nyt tullaan Jumalan kasvatuksen ja valmennuksen alueelle.

Jumala kurittaa tai kasvattaa jokaista lastaan. Jumalan kuritus ei ole koskaan mielivaltaista, vaan tapahtuu aina lopulta parhaaksemme. Kuritus tai kasvatus on Isän rakkauden osoitusta. Niin kuin me vanhempina asetamme rajoja ja ohjaamme lastemme käytöstä oikean suuntaan, niin miten paljon sitten enemmän meidän Taivaallinen Isämme? Vaikka kuritus voi tuntua hyvinkin raskaalta, niin Jumalan kuritus tapahtuu aina Hänen armonsa sisällä ja vaikuttaa aina meidän parhaaksemme. Eikä Jumalan kaikkitietävä kuritus koskaan mene kohdallamme liian raskaaksi: Hän tuntee meidät ja tarpeemme täysin. Isällä on ainoana viisaus valita sopiva kasvatusmenettely lastaan kohtaan. Jumalan kuritus saa aikaan Jumalan mielen mukaista murhetta ja on osoitus Hänen isällisestä rakkaudestaan lastaan kohtaan (Hepr. 12:6). Jumalan Armon hallinnossa tapahtuva kasvatus tuottaa meissä lopulta rauhan hedelmää ja eheyttää meitä yhä enemmän luottamaan hänen kaikkitietävään rakkauteensa.

Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut. (Hepr. 12:11)

Jumala on ainoa Isä, jolla on tarvittava viisaus valita sopivin tapa ohjata lapsiaan. Huolimatta siitä kuinka raskaalta Hänen kätensä saattaa tuntua, voimme olla varmoja siitä, että sitä pitää sydän, joka tuntee myötätuntoa ohimenevälle ahdistuksellemme ja auttaa meitä kantamaan hedelmää omaksi hyödyksemme ja Hänen kunniakseen.

Entä sitten, kun pelot ja huolet pyrkivät painamaan mielentilaamme alaspäin?

Nyt tullaan Vastavaikuttajan (kreik, Diabolos; hepr. Satan) hyökkäysalueelle.

Mielen alueelle. Vastavaikuttajan menettelytapoihin (kreik. methodeias, Ef. 6:11) kuuluu hyökkäykset Kristuksessa eläviä ihmisiä kohtaan. Vastustajan päästrategioita on nimenomaan saada uskovan mieli kääntymään ja kiinnittymään maanpäällisiin huoliin ja tapahtumiin. Siis uskosta epäuskoon.

Miksi?
Koska niissä Vastustajan valta on tunnistettavissa: elämmehän nykyisessä Pahassa maailmanajassa (Gal. 1:4). Jumala on antanut Saatanalle tänään vallan villitä ja harhauttaa maailmaa: sen ihmisiä ja kansoja – tätähän ei Jeesuskaan aikanaan kiistänyt (Matt. 4:8). Mutta meillä on odotuksen ja tulevaisuuden yhdyskuntamme ylhäällä, taivaissa (Kol. 3:2; Fil. 3:20), siis taas enemmän mieltä ylöspäin!

Paavali kehottaa meitä pukemaan yllemme Jumalan koko sota-asun, jotta voisimme kestää Vastustajan hyökkäykset ja pysyä pystyssä (Ef. 6:11-18). Sota-asuun varustautuminen tehdään kaikella rukouksella ja anomisella (jae 18). Yksi tärkeimmistä rukouksista on säännöllisesti (so. päivittäin) tuoda kunkin hetkiset huolemme rukouksessa anomisella ja kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. On tärkeää tunnistaa säännöllisesti mieltä vaivaamat ja levottomiksi tekevät huolet ja tunnustaa ne rukouksessa Jumalalle tiettäväksi. Tähän liittyy lupaus Jumalan vartioimasta rauhasta niin, että nuo huolet eivät pääse hallitsemaan ajatuksiamme ja sisintämme.

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)
CLV Php 4:6 – Php 4:7
Do not |worry about anything, but in everything, by •prayer and •petition, with thanksgiving, let your •requests be made |known~ tod •God,
and the peace of •God, •that is |superior to every frame of mind, shall be garrisoning your •hearts and your •apprehensions in Christ Jesus.

Olen itse löytänyt edellisestä Paavalin evankeliumin osoittaman työkalun päivittäiseen käyttööni ja havainnut, että tämä toimii! Rauhan Jumalan Henki ottaa sen käyttöönsä (Hengen miekka, joka on Jumalan puhetta) ja vartioi ajatusteni ja sydämeni pysymisen Hänessä (Pelastuksen kypärä).

Jumalan rauha ei ole tunneperusteinen kokemus, josta voitaisiin päätellä, että nyt minulla ei sitä ole, on vähän, tai sitten paljon. Jumalan armossa oleminen ja eläminen pitää meidät aina kiinni myös hänen ylivertaisessa, yliluonnollisessa ja varjelevassa rauhassaan. Kristuksen uskon kautta meidät on pysyvästi asetettu Jumalan armon ja samalla Hänen rauhansa vartioimaan vaikutuspiiriin.
olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. (Room. 5:2).
(CLV) Ro 5:2
through Whom we °have the access also, by •faith, into this grace in which we °stand, and we may be glorying~ onin expectation of the glory of •God.

Totuus, vanhurskautus ja rauha ovat niitä siunauksia, joilla voimme jatkuvasti varustaa itseämme uskossa, kun otamme vastaan nämä siitä evankeliumista, jonka kautta Jumalan voima tulee ilmi. Näin me saamme sitten myös Jumalan armon vaikutuksesta uskossa omistaa siunausta Hengen sisäisestä työstä ja tulevan odotuksen ilosta.

 

p.s.

Paavalin evankeliumiin sisältyy myös lupaus kaikkien ihmisten (ja koko luomakunnan) sovituksesta. Kaikista on hinta maksettu. Siksi hän kehottaa meitä ”laittaman jalkaamme” valmiuden rauhan evankeliumilleen (Ef. 6:15). Siksi hän kehottaa meitä myös elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa (Room. 12:18). Siksi hän kehottaa meitä myös kiittämään kaikkien ihmisten puolesta (1. Tim. 2:1).

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä