Armo

Efesolaiskirje – luku 4:1-11

kirjoittaja

 

4:1 Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
4:2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
4:3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:

CLV Eph 4:1 – Eph 4:2
1  I am entreating you, then, I, the prisoner in the Lord, to walk worthily of the calling with which you were called,
2  with eall humility and meekness, with patience, bearing~ with one another in love
3 endeavoring to |keep the unity of the spirit iwith the tie of •peace:

Luvuissa 1-3 Paavali oli tuonut ilmi Kristuksen salaisuuden, sen tuohon asti Jumalassa salatun Armon hallintokauden totuuden: merkityksen, valinnat ja uudenlaisen odotukseen liittyvät lupaukset.
Nyt hän jatkaa opetustaan kehottaen meitä Kristuksen evankeliumin arvon mukaiseen käyttäytymiseen. Tässä on tietenkin kyse mielen alueelta lähtevästä käyttäytymisestä ja mielen uudistuksen (”parannuksen”) myötä eteenpäin menevästä vaelluksesta. Paavalihan oli itse tätä kirjettä kirjoittaessaan Rooman vankeudessa (jae 1) ja vaikka hän eli ulkoisesti sidottuna ja eristettynä, niin se ei estänyt häntä tässäkään kohden vaeltamasta kutsumuksensa arvon mukaisesti mielensä alueella.

Apostoli kehottaa meitä uskovia suhtautumaan toisiimme kaikella nöyryydellä, sävyisyydellä (kreik. prauotes) ja pitkämielisyydellä ja toinen toisiamme rakkaudessa sietäen (kreik. anechomenoi). Näin, koska Kristuksen ruumiin jäsenetkään eivät ole samanlaisia, vaan erilaisia, Jumalan kunkin sopivalle, valitsemalleen paikalle Hengessä asettamia ihmisiä.

Uskovia ei kehoteta rakentamaan Hengen yhteyttä (jae 3), vaan pitämään sitä yllä Jumalan rauhan yhdyssiteellä.

—

4:4. yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
4:5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
4: 6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
CLV Eph 4:4 – Eph 4:6
4  one body and one spirit, according as you were called also iwith one expectation of your •calling;
5  one Lord, one faith, one baptism,
6  one God and Father of all, •Who is onover all and through all and in all.

Paavali ei puhu tässä näkyvästä seurakuntayhteydestä (jae 1), vaan siitä miten tänään seurakunta (Kristuksen ruumis) pysyy koossa ja rakentuu yhden Hengen, Pyhän Hengen avulla. Me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä toisin kuin oli juutalaisten opetuslasten kohdalla. Meitä ei kehoteta maailman edessä laumautumaan, vaan kunkin pysymään/elämään/työskentelemään sillä paikalla, missä hänet on kutsuttu (1. Kor. 7:20).

Meillä on yksi ja sama Herra (jae 5). Meillä on yksi usko ylösnousseeseen Herraan ja taivaallisiin lupauksiin. Meillä on yksi kaste (ei tässäkään kahta tai useampaa), jolla Paavali tietenkin tarkoittaa kastamista, upottamista Kristuksen Henkeen ja samalla jäseneksi Kristuksen ruumiiseen /tästä tarkemmin/.

sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)

Paavali toteaa tässä siis edellisten hallintokausien (Helluntain ja Siirtymäkauden) totuuksien päättyneen nyt Armon talouskaudelle siirryttäessä. Lupaukset: odotukset tai ”toivo” ovat tänään – olipa kyse juutalaisista tai kansojen ihmisistä – kohdistuneet maapallon ulkopuoliselle, taivaalliselle alueelle (toisin kuin on Israelin kohdalla voimassa) ja esikuvalliset vesikasteet vaihtuneet yhteen kasteeseen Pyhässä Hengessä. Ja molemmilla (sekä juutalaisilla että kansojen valituilla) on tänään yksi ja sama ylösnoussut Herra.

—

4:7. Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
4:8. Sen tähden on sanottu: ”Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille”.
4:9. Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
4:10. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
4:11. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

CLV Eph 4:7 – Eph 4:11
7  Now to each one of us was given •grace in accord with the measure of the gratuity of •Christ.
8  Wherefore He is saying, -Ascending ioon high, He captures captivity And -°gives gifts to •=mankind.
9  Now the ”He ascended,” awhat is it except that He first descended also into the lower parts of the earth?
10  He •Who descends is the Same •Who ascends also, up over all who are of the heavens, that He should be completing •all.
11  And the same One -°gives •these, indeed, as apostles, yet •these as prophets, yet •these as evangelists, yet •these as pastors and teachers,

Tässä apostoli lainaa Psalmia 68. Hän toteaa, että nyt Jumalan suosio saadaan (olipa kyseessä juutalainen tai ”kreikkalainen”) pelkkänä lahjana, itse kullekin sopivaksi mitoitettuna lahjana ylösnousseelta Kristukselta (jae 7).

”astui ylös” (jae 10) verbin takaa löytyy alkukielessä anabas, minkä ns. aoristi -muotoisena Konkordanttinen käännös purkaa morfeemeiksi One-UP-STEPPing ja voitaisiin suomentaa ”nousee”, ”kohottautuu”, ”korottautuu”. Tämän voidaan ajatella kuvaavan sitä, miten Herran ylösnousemus taivaalle (Apt. 1:9-11) jatkui läpi taivasten (Hepr. 4:14), ja niiden yläpuolelle. Tässä itse ajattelen, miten ylösnoussut Herra jatkaa Maan päältä noustuaan tiedottamistaan kaikille maailmankaikkeuden asukkaille sitä, miten Isä Jumala on Hänelle antanut kaiken vallan – ei ainoastaan Maan päällä – vaan myös ”taivaissa”.  Tässä jakeessa tuodaan jälleen esiin se, miten Kristuksen sovitustyön vaikutukset tulevat lopulta koskemaan koko luomakuntaa.
Jakeessa 9 mainittu ”maan alimpiin paikkoihin” voisi myös tarkoittaa ylösnousseen Herran julistusta Maan alla vangittuina oleville henkiolennoille /tästä tarkemmin/.

 

Efesolaiskirje – luku 3:1-7

kirjoittaja

3:1 Sen takia minä, Paavali, teidän, pakanain, tähden Kristuksen Jeesuksen vanki, notkistan polveni –
(CLV) Eph 3:1
On this behalf I, Paul, the prisoner of •Christ Jesus fors you, the nations—

Paavali tuo tässä esiin sen, miten hän – meidän ”pakanain” tähden – kärsii vangittuna ja poissuljettuna julkisesta ”uskonnollisesta toiminnasta ja johtamisesta”. Tässä hän korostaa sitä Jumalan salaisuuden (ei julkisuuden) Armon taloushallinnon tehtävää, joka hänen (ja vain hänen) kauttaan paljastetaan meille: tämän päivän kansojen uskoville.

—

3:2. olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu,
(CLV) Eph 3:2
since you surely hear of the administration of the grace of •God •that is |given to me for you,

Tästä Armon taloudenhoidosta, joka koskee pakanoita, ei ole olemassa vihjettäkään Vanhan testamentin kirjoituksissa, joten se ei siten voi olla ikään kuin johdateltavissa sieltä käsin!

Tämän nykyinen hallintokausi on ollut tähän asti salaisuutena Kirjoituksissa, mutta ei Jumalan suunnitelmassa!
Tähän saakka (siis Efesolaiskirjeen ilmestymiseen saakka) ovat Kirjoitukset tuoneet esiin sen, miten (pakana)kansat tulevat saamaan Israelin kautta siunauksensa, mutta nyt Jumala paljastaa Paavalin kautta sen, miten Jumala niveltää, sovittaa yhteen, tulevat siunauksensa tasavertaisina koskemaan sekä Israelin valittuja että Kansojen valittuja. Israelille maanpäälliset lupaukset ja kansojen valituille Maan ulkopuoliset, taivaalliset lupaukset.

—

3:3. että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niin kuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut;
3:4. josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen,
3:5. jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niin kuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille:
3:6. että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta,
3:7. jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armon lahjan kautta, joka minulle on annettu hänen voimansa vaikutuksesta.

CLV Eph 3:3 – Eph 3:7
3  tfor acby revelation the secret is made known to me (according as I write before, in brief,
4  tdby which you who are reading are |able~ to apprehend my •understanding in the secret of the Christ,
5  which, in dother generations, is not made known to the sons of •=humanity as it was now revealed to His •holy apostles and prophets): in spirit
6  the nations are to be joint enjoyers of an allotment, and a joint body, and joint partakers of the promise in Christ Jesus, through the evangel
7 of which I became the dispenser, in accord with the gratuity of the grace of •God, •which is |granted to me in accord with His •powerful •operation.

Tässä Paavali viittaa Efesolaiskirjeen alussa paljastamaansa salaisuuteen (kreik. musterion), jonka ylösnoussut Herra oli hänelle nyt ilmestyksen kautta tehnyt tiettäväksi (jae 3)  (Apt_26:16).

Sitten apostoli – myös Kirjoitusten syvällisenä tuntijana – toteaa (jae 5), että tätä Kristuksen salaisuutta (jae 4) ei ole aiemmin Pyhissä Kirjoituksissa paljastettu:
tämä nykyinen Jumalan Armon hallintokausi: sen kohdentuminen kaikista kansoista valittuihin, sen perustuminen pelkkään uskoon ja sen lupausten kohdistuminen Maan ulkopuoliselle Maailmankaikkeuden alueelle – ja kaikki tämä Kristuksessa Jeesuksessa ja Hengen alueella – tästä ei Vanha testamentti eivätkä neljä ns. evankeliumikertomusta puhu sanallakaan!
Ei ole aiemmin tiettäväksi tehty niin kuin se nyt on Hengessä ilmoitettu.

Jakeessa 6 tuodaan tämä paljastettu Kristuksen salaisuus kolmesta eri näkökulmasta vielä, ikään kuin yhteenvetona edellä paljastetusta, esiin.  Ja tämän salaisuuden paljastaa siis tämä (kreik. tou) evankeliumi; tässä tarkoitetaan nimenomaan Paavalin kautta julkituotua evankeliumia. Tavalliset käännökset yleensä ”unohtavat” tässä olevan määrätyn artikkelin, jolla viitataan nimenomaan tähän Paavalin kautta välitettyyn evankeliumiin.
Nyt ovat pakanat yhdenvertaisia, yhteensovitettuja juutalaisten kanssa 1)yhdenvertaiseen jako-osuuteen (kreik. sunkleronoma), 2)yhteiseen ruumiiseen (kreik. sunsoma) ja 3)osakkaita lupauksiin (kreik. sunmetocha tes epachelias). Helluntain hallinnon aikana tarjottiin pakanoillekin pelastusta, mutta Israelin (valitun kansan) alaisuudessa. Vielä edellisenä ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana oli juutalaisilla etuoikeus näihin siunauksiin. Paavalin edellisenä talouskautena suorittamaa papillista palvelusta leimasi periaate: ”juutalaisille ensin, sitten pakanoille” (Room. 1:16; 2:9-10).
Tämä ”Kristuksen salaisuus” esitetään tässä (jakeessa 6) tiivistyksenä siitä, mitä Paavali oli aiemmin tässä kirjeessään paljastanut. Ilmaisu ”Kristuksen salaisuus” (kreik. musterio tou christou) esiintyy raamatussa ainoastaan yhden kerran ja se avataan meille tässä Efesolais-kiertokirjeessä.

Yhdenvertaisen Jumalan taivaallisen jako-osuuden toteutumisen on Paavali paljastanut meille aivan Efesolaiskirjeen alussa (Ef. 1:3-14).
Tässä apostoli kertoo, miten nyt häneen liittyneet juutalaiset uskovat on sijoitettu uudelleen (yhdessä toisista kansoista olevien valittujen kanssa) pois maanpäälliseltä odotuksen (so. Israelin) alueelta Maan ulkopuoliselle, (yli)taivaalliselle alueelle. Siellä, ulkoavaruuden alueella, ovat tänään heidän ja meidän lupauksemme, omaisuutemme ja tehtävämme, odottamassa täyttymistään.   Kyseessä ei siis ole perintöosuus, koska perintöhän edellyttää perinnönantajan kuolemaa, vaan pikemminkin jako-osuus (kreik. kleroo; [LOT]) tai arpaosuus; Valinnan osalta siis Jumalan ”arpa on heitetty” ennen maailmanaikoja. Tässä tarkoitetaan sitä Jumalan valmistamaa jako-osuutta, joka pyhiä odottaa taivaissa.

Seuraavaksi Paavali käsittelee yhteiseen Kristuksen ruumiiseen liittyvää salaisuutta. Kristuksen ruumishan tarkoittaa tänään sitä hengellistä organisaatiota, joka yhdistää Kristuksessa kaikki hänen jäsenensä yhtenäiseksi, Jumalan pyhityksessä rakentuvaksi, kokonaisuudeksi. Tämä Kristuksen ruumis tulee sovittamaan (toisin kuin on kansallisesti Israelin kohdalla) maapallon ulkopuolisen Maailmankaikkeuden alueen (Ef. 1:20 – 2:10).

Kolmanneksi apostoli tuo esiin sekä juutalaisista että kansojen valittujen osakkuuden yhtenäisiin lupauksiin /Ef. 2:11-22/. Vielä edellisellä Siirtymäkauden talouskauden [∼Apt. 9:3-4 – 28:26-28] aikana oli voimassa, ”että pakanat siihen aikaan olivat ilman Kristusta, olivat vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa”. Kaikki fyysiset, lihalliset erottavuudet olivat nyt poistuneet ja kaikki siunaukset ovat muuttuneet hengelliseksi. Nyt myös kansojen valitut omistavat yhteisen kansalaisuuden ja rakentuvat yhdessä Israelin valittujen kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä (Ef. 2:19-22).

—

Nyt – kun o siirrytty Jumalan salatulle Armon hallintokaudelle – eriarvoisuus juutalaisten ja pakanoiden välillä on täysin poistunut. Mikään kansallinen, fyysinen tai yhteiskunnallinen asema ei tänä päivänä tuo erityisasemaa Jumalan Armon toiminnassa, vaan kaikki tapahtuu Hengen alueella ja Hänen oman tahtonsa mukaisen valintapäätöksen mukaisesti. Esim. ns. ”messiaanisella juutalaisella” ei ole tänään erilaisempaa asemaa kuin esim. suomalaisella kristityllä Kristuksessa Jeesuksessa. Kansallisia eroja ei kerta kaikkiaan ole eikä niitä mielestäni saisi myöskään mitenkään korostaa. Samoin ei yhteiskunnallisilla asemilla ole korrelaatiota prioriteettiin Kristuksen hengellisessä ruumiissa, eikä näin ollen voida päätellä että esim. piispa olisi erityisemmässä asemassa Kristuksessa kuin vaikkapa siivooja.

Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus. (Kol. 3:11)

Efesolaiskirje – luku 2:1-9

kirjoittaja

 

2:1. (Ja Jumala on eläviksi tehnyt) teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2:2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
2:3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin;

CLV Eph 2:1 – Eph 2:4
1  And you, being dead to your •offenses and •sins,
2  in which once you -walked, in accord with the eon of this •world, in accord with the chief of the jurisdiction of the air, the spirit now •operating in the sons of •stubbornness
3  (among whom we/ also all behaved ourselves once in the lusts of our •flesh, doing the =will of the flesh and of the =comprehension, and were, in our nature, children of indignation, +even as the rest),

Alkutekstissä ei esiinny suluissa olevaa kohtaa.
”Teidät, jotka olette kuolleet loukkauksiinne ja synteihinne”; alkukieli käyttää tässä preesens-aikamuotoa ontas, eikä mennyttä aikamuotoa, kuten suomalainen käännös esittää. Paavali tarkoittaa tässä uskovien nykyistä asemaa Kristuksessa: ” Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa” (Room. 6:5). ”Kristuksessa” saamme Pyhässä Hengessä periä eli lukea Hänen uhrikuolemansa – meidän loukkausten ja syntien tähden – omaksemme tosiasiana.
Silloin kun olimme ennen (jae 2) Kristuksen ”ulkopuolella”, niin olimme samassa asemassa kuin muutkin uskomattomat ihmiset: ilmavallan hallitsijan avoimessa vaikutuspiirissä.

Niin kaikki on lopultakin Jumalasta: Jumala on tehnyt. Hän on pelastanut meidät nykyisestä Pahasta maailmanajasta – ei meidän valintojemme tai saavutustemme mukaan – vaan ”oman tahtonsa päättämän mukaan”. Näin on, vaikka luulemmepa sitten itsestämme miten paljon tahansa, sillä ”kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään”. Ei yhden yhtäkään. Ja lahjana saavat pelastuksen.

—

2:4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
(CLV) Eph 2:4
yet •God, being rich in mercy, because of His vast •love with which He loves us

Jumalan suuri rakkaus ei rajoitu vain menneeseen Poikansa uhriin, vaan Hän rakastaa (kreik. agapen). Teonsana on tässä preesens-muodossa, eikä menneessä, kerran tapahtuneessa perfektissä. Hän tahtoo meidän parastamme joka hetki elämässämme. Jumala on itsessään Rakkaus! Rakkaus on Jumala! Jumalan käsittämättömän suuri rakkaus alkoi toteutua meitä kohtaan jo kauan sitten, jo silloin kun olimme Hänen ”suunnittelupöydällään”. Jumalan rakkaus on joka hetki aktiivista Hänen lapsensa kestorakastamista! ”Niin Jumala rakasti/rakastaa (aoristi) maailmaa, että antoi/antaa (aoristi) ainosyntyisen Poikansa..”

—

Sitten Paavali siirtyy puhumaan pelastumisemme ulottuvuuksista, armon vaikutuksista.
Hän esittää sen tässä (jakeissa 5 ja 6) kolmesta eri näkökulmasta.
Kaikissa kohdin on kyse pelastumisesta Kristuksessa.
Kaikissa kohdin on kysymyksessä pelastumisessa ”yhdessä Hänen kanssaan”.

Kaikissa kohdin ei ole kyse vain uskon elämä alkamisesta vaan sen kehittymisessä läpi ihmisen elämän.
Kaikissa kohdin on kyse elämisestä Armon toiminta-alueella, Jumalan Armon hallintokauden lainalaisuuksien alaisuudessa.
Kaikissa näissä kohdin on kyse Jumalan lähestymisestä, Hänen ylitsevuotavasta suosiollisuudestaan, uusista armon vaikutuksien ja totuuksien virtaamisesta uskovan elämään.

2:5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, 1)eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut –
(CLV) Eph 2:5
(we also being dead to the offenses and the lusts), vivifies us together in •Christ (in grace are you °saved~!)

Ensinnäkin.
Perinteinen käännös käyttää mennyttä aikamuotoa ”on tehnyt eläviksi”, vaikka alkukieli puhuu myös ajankohtaisesta, prosessinomaisesta (Hengen yhteyden kautta tapahtuvasta) yhdessä-elävöittämisestä Kristuksen kanssa. Verbin ”yhdessä-elävöittää” takaa löytyy alkutekstissä ilmaisu sune zoopoiezen, mikä aoristi-muotoisena tarkoittaa myös voimassaolevaa (faktiivista) tapahtumista. Konkordanttinen menetelmä jakaa em. ilmaisun morfeemeiksi [He-makeS-TOGETHER-LIVE] eli jotenkin ”Hän-tekee-yhteydessään-eläväksi”.
Paavali tarkoittaa tässä sitä, miten Kristuksen elämä (Jumalan antamana kasvuna) toteutuu uskovan kohdalla hänen koko elämänsä aikana. Näin Jumala tänään vaikuttaa Armonsa toiminta-alueella omissaan kasvua, kasvua Kristuksen mielen mukaiseen elämään. Jumala elävöittää meitä Kristuksessa, ”Sillä niin kuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä” (Joh. 5:26)

—


2:6. ja yhdessä hänen kanssaan 2)herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan 3)asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
(CLV) Eph 2:6
and rouses us together and seats us together among the celestials, in Christ Jesus,

Toiseksi.
Isä Jumala on samalla herättänyt (kreik. sunEgeiren; [HE-TOGETHER-ROUSES]) meidät yhdessä Hänen kanssaan. Tässä ei puhuta ylösnousemuksesta, koska se on aina ruumiillista, vaan hengen ja mielen alueella tapahtuneesta heräämisestä. Heräämisestä Kristuksen todellisuuden tietoisuuteen. Tässä on kysymys Jumalan Hengen kautta lahjana tulevasta, yliluonnollisesta ”uskon aistista” tai uskon armolahjasta / tästä tarkemmin /. Tämä mielen aisti puuttuu taas ihmiseltä, joka ei ole Kristuksessa. Kristitty elää Jumalassa ikään kuin kuolemanunesta  Jumalan läsnäolon todellisuuteen herätettynä ja näin Kristus saattaa häntä valollaan ohjata (Ef. 5:14).

Kolmanneksi,
Isä Jumala on nyt meidät yhdessä Kristuksen kanssa asettanut (kreik. sunekathisen) taivaallisiin; siis sinne, missä Kristus tällä hetkellä myös fyysisesti on. Tämä on kirjaimellisesti totta Pyhässä Hengessä, jonka tehtävänä on kirkastaa Kristuksen rakkautta meitä kohtaan. Tämä kolmaskin verbi on alkutekstissä ns. aoristi-muodossa ja Konkordanttinen menetelmä kääntääkin siten sen preesenssissä. Tämä on Jumalan lapsen pyhä, vanhurskas ja horjumaton asema ja kasvupaikka tänään Hengessä. Keho, ruumis saa vielä odottaa lunastustaan – meidän henkemme lunastus taas on vankkumatonta totta joka hetki Kristuksessa!

—


2:7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
2:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –
2:9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

CLV Eph 2:4 – Eph 2:9
4  yet •God, being rich in mercy, because of His vast •love with which He loves us
5  (we also being dead to the offenses and the lusts), vivifies us together in •Christ (in grace are you °saved~!)
6  and rouses us together and seats us together among the celestials, in Christ Jesus,
7  that, in the oncoming~ •eons, He should be displaying~ the |transcendent riches of His •grace in His kindness onto us in Christ Jesus.
8  For in •grace, through faith, are you °saved~, and this is not out of you; it is God’s •approach present,
9  not o of works, lest anyone should be boasting~.

Kaikki se, mitä uskovalle on tähän mennessä tapahtunut, valmistaa meitä (Ylösnousemuksemme jälkeisiin) valtaviin siunauksiin tulevina maailmanaikoina (kreik. en tois aiOsin tois eperchomenois). Se on jotain sellaista Jumalan hyvyyden ja rakkauden kokemista, mitä nyt on vaikea kuvata ja ehkä kuvitellakaan. Noita (tulevien maailmanaikojen) universaaleja, ylimaallisia siunauksia ja tehtäviä varten meitä täällä juuri valmistellaan!

Lopultakin pelastumisemme tänään tapahtuu 100-prosenttisesti armosta uskon kautta. Tämä on Paavalin evankeliumin ydinsanoma. Tänään elämme uskossa, emmekä näkemisessä tai havaitsemisessa. Israelille annettiin/annetaan myös ihmeitä ja merkkejä, mutta se on heidän kansallinen tiensä. Pelastumisemme perustuu Jumalan itsensä omassa mielessään tekemään päätökseen. Armo tarkoittaa juuri tätä. Pelastuminen – uskon lahjan saamisen kautta – vie ihmisen Jumalan armon toiminta-alueelle. Kaikki kristityn elämä ja kasvu Kristuksessa tapahtuu tällä Jumalan armon (suosiollisuuden) hallinta-alueella.

—

p.s.

Itselleni Jumala avasi aikoinaan (vajaat 50 vuotta sitten) uskon ja ymmärryksen ilmaiseen, yksistään Jumalan armoon (mielisuosioon) perustuvaan, kelvollisuuteen Kristuksessa Jeesuksessa juuri näiden jakeiden 8 ja 9 kautta. Sana avautui, tuli eläväksi todellisuudeksi, Hengen vaikutuksesta ja tämän tekstikohdan mietiskelyn kautta!
Pari vuotta myöhemmin, kun sain käsiini konkordanttisen UT:n käännöksen ja siihen liittyvää kirjallisuutta, avautui minulle Kristuksen Evankeliumi ”isolla E:llä”. Tämä toi sellaisen pysyvän ilon ja rauhan pohjavireen uskonelämääni, jota en ollut tuolloin aikaisemmin kokenut ja joka edelleen kantaa.

 

 

Armo kätkee – armo kasvattaa!

kirjoittaja

 

Mitä armolla oikeastaan tarkoitetaan? Onko se vain Jumalasta lähtöisin olevaa armahtavaisuutta vai myös Jumalan lahjarakkauden ja huolenpidon vaikuttamaa kiitollisuutta ja iloa Hänessä?

Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielisessä raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti ”armo” – ”ilo” – ”kiittää”. No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko etäällä toisistaan, kun taas inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen paljastuvat myös vahvoiksi sukulaisilmauksiksi. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä. Ja myös niin päin, että kiitollisuutta osoittamalla Jumalaan päin avaamme samalla väylää Jumalan armon tulolle voimavaraksi elämäämme.

Kun Paavali puhuu ja huokailee nykyisen ns. alennustilan  ruumiin vaikutuksista ihmisen elämään Roomalaiskirjeen 7. luvussa, niin se on tavallisissa raamatunkäännöksissä ilmaistu:
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)

Konkordanttinen käännös ilmaisee puolestaan em. kohdan seuraavasti:
(CLV) Ro 7:24
A wretched man am I! What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!

Eli tuo vastaus ”Armo” puuttuu tavallisista käännöksistä, mutta se on kirjoitettu Codex Sinaitukseen (ehkä täydellisimmän Uuden testamentin käsikirjoituksen aikalais-tarkistettuun versioon) ja Konkordanttinen käännös on sen ottanut mukaan tekstiinsä. Siis alkutekstissä annetaan näin myös suora vastaus Paavalin pitkään huokailuun ja kysymykseen! Jumalan armo kätkee, pelastaa meitä myös alennustilamme ruumiin vaikutuksilta! /tästä takemmin/  Tämänhän Paavali on antanut esimerkiksi meille siitä, miten Jumalan armo tänä päivänä meissä toimii.

Kun Paavali taas sanoo, että
Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. (1. Kor. 15:10)
niin hän tunnustaa, että kaiken takana hänen tehtävässään on Jumalan armon (lahjasuosiollisuuden) voimavaikutukset, eikä suinkaan hänen oma erinomaisuutensa.

Edelleen kun katsotaan kirjettä Tiitukselle, jossa Paavali kirjoittaa:
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa (Tiit. 2:11-12)
CLV Tit 2:11 – Tit 2:12
For the saving grace of •God made its advent to all =humanity,
training us that, -disowning~ •irreverence and •worldly desires, we should be living sanely and justly and devoutly in the current eon,

Niin apostoli ensin mainitsee, että tämä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Sitten Paavali puhuu Jumalan armon kasvattavasta tai paremminkin valmentavasta (kreik. paideuousa) vaikutuksesta elämäämme. Tässä alkukielen verbi esiintyy kreikan ns. middle-pääluokassa, mikä tarkoittaa sitä, että myös tekijä (armo) on (enemmän tai vähemmän), sen tekemisen kohteen (ihminen) kohteena.  Tämän voi ymmärtää ajattelamalla esim. valmentaja-valmennettava -suhdetta. Miten välttämätöntä on myös valmennettavalla ottaa roolinsa tässä uuden ihmisen kasvussa Kristuksen kanssa. Kansojen apostoli pitää tätä totuutta ja siunausta niin tärkeänä, että kehottaa meitä kiittämään joka tilanteessa (1. Tess. 5:18).

Kiitollisuus meidän taholta on luottamuksen osoitusta Jumalan huolenpitoa kohtaan ja samalla Hänen armonsa hallinnan vahvistamista elämässämme. Kiitollisuus taas osoittaa meidän taholta luottavaisuutta ja tyytyväisyyttä Jumalaa ja Hänen palkitsevaisuuttaan kohtaan:

suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim 6:6)

Tai vielä täsmällisemmin:

(CLV) 1Ti 6:6
Now •devoutness with contentment is great capital;
Eli jumalisuus sidottuna tyytyväisyyteen on suurta pääomaa (kreik. porismos), suurta varallisuutta!

Jumala toimii tänään Armon talouskauden periaatteiden mukaisesti. Uskonelämä paketoituna näyttävään, hyvältä ja juhlalliseltakin vaikuttavaan jumalanpalvelustoimintaan ja muuhun ”virallisesti hyväksyttyyn” uskonnolliseen käyttäytymiseen ei sinällään tee vaikutusta Jumalaan.
Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: ”Älä tartu, älä maista, älä koske!”  – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:19-23)

Niin kuin Kristuksen seurakuntakin on hengellinen (so. yli kristinuskonnollisten rajojen) toimiva organisaatio (Kristuksen ruumis), niin myös Jumalan armo toimii kristityn elämässä ainoastaan hänen omaa henkeään vahvistavan Pyhän Hengen yhteydessä.
Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa. (Fil. 4:23)

 

Mistä kannattaa kehuskella ja ylpeillä?

kirjoittaja

 

Mikä voisi tänään olla kristitylle Jumalan mielen mukainen, käyttäytymisen perusmalli? Erilaisia prototyyppejä on varmaankin tunnistettavissa. Yksi on raskas ristin kantajan malli. Toinen voisi olla syntisyydellään huokailevan malli. Kolmas malli voisi olla nöyryyteen ja ehkäpä nöyristelyynkin liittyvä ”minä mato matkamies maan” malli. Neljäs voisi olla kristillis-uskonnollisiin tapoihin ja perinteisiin tukeutuva malli. Viidennessä mallissa voitaisiin tavoitella kansallisia ja maailmanlaajuisia herätyksiä ja ”sielujen voittoja”. Löytyy niitä varmaan muitakin prototyyppejä. Tunnistan itsenikin olleen osallinen kaikista em. malleista.

Mutta mitä ylösnoussut Herra Paavalin kautta meille tästä opettaa? Eikö kristitty voi myös ylpeillä?
Kyllä voi, ja pitääkin. Eikä vain joskus, vaan alati, yhä uudelleen!

Paavali puhuu meille kerskaamisesta (kreik. kaukhaomai). Sana tarkoittaa kerskaamista, ylpeilyä, leveilyä, ylvästelyä. Tämä ylpeily on osoitettu kehotuksena itsessään Jumalan edessä riittämättömyyttä ja syntisyyttä kokevalle ihmiselle, ihmiselle joka turvaa Kristukseen Jeesukseen. Ei ihmiselle, joka luottaa itseensä (omaan lihaansa) ja omiin suorituksiinsa pätevöityä Jumalan edessä.

Kun Paavali kehottaa lukijoitaan ottamaan opiksi ja käyttöönsä sen sanaston mallin, jota hän meille evankeliumissaan ja opetustestamentissaan välittää:

Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Tim. 1:13)
(CLV) 2Ti 1:13
|Have a pattern of |sound words, which you hear bfrom me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

niin hän painottaa sanojen ja niiden merkitysten keskeistä tärkeyttä. Alkutekstissä tosiaan puhutaan terveiden tai tervehdyttävien sanojen mallista (kreik. typos). Ja apostoli tarkoittaa tässä nimenomaan oman evankeliuminsa merkitystä ja sitä, että siihen liittyy myös tietynlainen sanasto ja niiden merkitykset, jotka tietyin osin myös poikkeavat ns. Kuningaskunnan evankeliumin ilmaisuista. Tässä on hyvä esimerkki siitä!
Verbi kaukhaomai ja sen nominimuodot kauchema ja kauchesis esiintyvät Uudessa testamentin alkutekstissä 49 kertaa. Mutta Paavalilla peräti 48 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että tämän kristityn peruskäyttäytymiseen kuuluva kehote on erityisen omaleimainen ja erityisen tärkeä nykyisellä Armon hallintokaudella elävälle ihmiselle.

Mihin Paavali sitten kehottaa uskovaa kohdistamaan tämän ylpeilyn?
Kahteen kohteeseen!

Ensinnäkin hän kehottaa meitä kerskaamaan ja ylpeilemään heikkoudestamme. Hän kehottaa meitä kerskailemaan ristin sanomasta: siitä että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, vanha ihmisemme on Hänessä ”laitettu hyllylle”.
Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! (Gal. 6:14)

Sitten hän jatkaa
ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, (Gal. 2:20)

Tässä Paavali korostaa uskovan elämän tapahtuvan nyt Kristuksen Hengessä. Liha heikkouksineen on viety ristille. Kyse on tänään uudesta luomuksesta, uuden ihmisen elämisestä Hengessä Kristuksessa. Tämän tosiasian mukaan hän kehottaa kristittyä ojentautumaan, elämään Jumalan armon ja rakkauden vaikuttamaa elämää. Kristillis-uskonnollisilla suorituksilla ja toimilla ei ole tänään mitään merkitystä hankkia Jumalalta suosiollisuutta.
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (Gal. 6:15)

Jumalan pelastava toiminta perustuu yksinomaan armoon ja tämä Armon evankeliumi on leikattavissa raamatusta esiin ainoastaan Paavalin kirjeiden kautta! Kun kerskaamme heikkoudestamme, niin osoitamme näin menetellen luottavamme Jumalan kertakaikkiseen pelastustekoon Kristuksessa ja samalla siihen, että meidän heikkoutemme (lihallinen kyvyttömyytemme pätevöityä Jumalan edessä) vietiin ristille.

Toisekseen ja yhtäaikaisesti meidän tulee ylpeillä myös Herrasta ja Hänen väkevyytensä voimasta. Sillä Hän on tämän kaiken valmistanut: vienyt vanhan ihmisemme ristille ja tullut meihin elämään uuden ihmisen elämää Pyhän Henkensä kautta.

Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2. Kor. 12:9)
niin kuin kirjoitettu on: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra” (1. kor. 1:31)

Näistä kansojen apostolin meille osoittamista tervehdyttävien ja eheyttävien sanojen mallista kannattaa ottaa vaarin. Saamme rohkeasti kerskailla kyvyttömyyksistämme Hänen tahtonsa täyttämisen suhteen (tuoda niitä säännöllisesti rukouksessa kiitoksen kanssa Hänelle tiettäväksi) ja samalla turvata Hänen armonsa auttavaan ja pelastavaan voimaan.

Sillä tämän periaatteen mukaisesti Hän toimii ylösnousseena tänäänkin:
Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.” (Luuk. 5:31-32)

 

 

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä