Ristin kantajasta ristin kannettavaksi

Kun Jeesus aikoinaan esitti kelpoisuusehdot omille opetuslapsilleen, niin ristin tie oli tuolloin edessäpäin. Jokaisen Hänen opetuslapsensa tuli olla valmis seuraamaan häntä tiellä ja olla valmis kärsimään samanlainen häpeäkuolema kuin heidän Mestariaansakin tien päässä odotti.
Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)

Toisinaan kuulee uskovia nimittävän itseään ristin kantajiksi. Onko ilmaisu tänään kuitenkaan oikeasti sovellettavissa? Jeesuksen kehotus aikalaisille, juutalaisille seuraajilleen ajoittui kuitenkin ennen ristiinnaulitsemista, ennen Jumalan sovitusta ristillä. Kehotus ajoittui aikaan, jolloin lähestyttiin koko maailmanhistorian käännekohtaa:  Jumalan sovittaessa Kristuksessa maailman itsensä kanssa. Ilmaisu ”kantaa ristiä” antaa vaikutelman siitä, että erityiselle kärsimyksen tielle on tässä vieläkin lähdettävä. Antaa vaikutelman siitä, että kaikki ei ole sittenkään tullut aikanaan valmiiksi, jotain on jäänyt kesken ja että pakolliset lisäkärsimykset olisi uskovan vielä pelastuakseen kärsittävä. Kärsittävä varmaan on – ei siitä kukaan jää tässä maailmassa osattomaksi – oli ihminen sitten uskossa tai ei. Mutta kristityn ei tarvitse erikseen hakeutua näihin “ristin kantamisen” kärsimyksiin, vaan ne kyllä hänelle automaattisesti suodaan:

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)
CLV) Php 1:29
for to you it is graciously granted, •for Christ’s sake, not only •to be believing on Him, but •to be suffering for His sake also,

Eikö tämä kristitylle suotu kärsimys ole sittenkin Jumalan kasvatusta ja valmennusta siihen, että hän oppisi ja saavuttaisi sen valmiuden, jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Ja nämä kärsimyksethän
ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin (2. Tess. 1:5)

Kuitenkin nämä uskovan osalle suodut kärsimykset vaikuttavat lopulta hänen parhaakseen, koska ne kaikki tapahtuvat Isän Jumalan rakkaudessa ja viisaudessa.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room. 8:17-18)

Palkkiona kodin, läheisten, ammatin ym. jättämisestä ja Jeesuksen fyysiseen seuraamiseen sitoutumisessa oli aikanaan lupaus tulevista papillisista ja hallinnollisista viroista tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: “Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. (Matt. 19:27-29)

Mutta sana rististä pysyi tuolloin vielä salattuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan. Sen avaaminen alkoi Paavalin kautta ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana ja täydentyi hänen viimeisien kirjeittensä välityksellä, kun oli jo siirrytty nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.

Sanoma rististä sen sijaan on inhimillisesti hullutusta, se näyttää typerältä hölmöilyltä maailman silmissä. Mutta tämän tavan Jumala oli suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa käyttöön. Tarjota sitä nimenomaan niille, jotka tuntevat itsensä täysin riittämättömäksi ja kyvyttömiksi täyttämään Jumalan tahtoa. Ja niin tähän tunnustettuun heikkouteen on sitten luvattu Jumalan voima. Jumalan voima tulee ristin sanan kautta osaksi kristityn elämää Kristuksessa.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (Room. 1:18)

Paitsi, että tämä ristin hullutus on koitunut valituille ja ”köyhille” siunaukseksi, niin se tulee tulevaisuudessa koitumaan maailmalle merkiksi siitä, ettei millään lihalla ole lopulta oikeutta kerskailla Jumalan edessä.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 28-29)

Kristuksen ristin sanoman lupaukset ja odotukset huipentuvat seuraavaan lauseeseen, valtavaan sovituksen sanomaan::
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell, and through Him to reconcile all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Se on täytetty! Se on tehty! Kristuksessa olemme Hänen kanssaan liitettyinä eli asetettuina ja istutettuina Hänen ristinkuolemaansa, istutettuina Hänen herättämiseensä ja istutettuina Hänen ylösnousemukseensa, joka tulevaisuudessa tulee myös osaksemme. Paavalin evankeliumin ja Hengen vahvistuksen kautta uskoen voimme tänään täydessä luottamuk­sessa omistaa Hänen kuolemansa, omistaa Hänen herättämisensä kuolleista ja – yhtä johdonmukaisesti – toivossa odottaa tulevaa ylösnousemustamme.

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room 6:5-6)

CLV Ro 6:4 – Ro 6:6
We, then, were entombed together with Him through •baptism into •death, that, even as Christ was roused ofrom among the dead through the glory of the Father, thus we/ also should be walking in newness of life.
For if we have become planted together in the likeness of His •death, nevertheless we shall be of the resurrection also, knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin,

Vanhan ihmisen paikka on ristillä, ristillä Kristuksessa. Uuden ihmisen paikka on Hänen ylösnousemuksessaan, uudessa elämässä Hänessä. Sana rististä on tänään Jumalan voima ihmiselle, ei vaatimus lähteä erikseen kärsimyksen tielle; kyllä sitä meille ilman tilaustakin suodaan. Tärkeää on tänään  tiedostaa se, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

 

 

 

Jaella, saarnata vai leikata oikein?

Aluksi uudesta ihmisestä ja Elämän leivästä. Sana on Leipää. Totuuden sana on sellaista ruokaa, joka antaa kasvun edellytyksiä hengelliselle ihmiselle. Totuuden sana on jotain sellaista ruokaa, joka on totta: voimassa tässä ja tänään. Hengellinen ihminen on uusi luomus: uusi ihminen Kristuksessa:

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17)

Eikä lihaan kohdistuvilla uskonnollisilla toimituksilla, jotka voivat näyttää hyvinkin ”hurskailta” ja vaikuttavilta, ole mitään merkitystä Hänessä, vaikka ”tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.” (Kol. 2:23)

Eikä raamatusta löydettäviltä juutalaisperäisillä uskonnollisilla toimituksilla ole meille tänään mitään arvoa Kristuksessa.
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (Gal. 6:15)

Mutta tämä uusi ihminen – joka meidän henkemme liittyneenä Jumalan Henkeen muodostaa – tarvitsee säännöllisesti ravintoa, ja nimenomaan sellaista ravintoa, joka on täytetty armolla ja totuudella. Siis sellaista leipää, jonka ravintokoostumus on oikeanlainen ja joka ei aiheuta vatsanpurua tai muuta heikkoutta uuden ihmisen kasvulle. Emmehän me hylkää leivän syöntiäkään ravitessamme fyysistä kehoamme sillä perusteella, että olemme sitä jo aiemmin syöneet ja että tiedämme, miltä se maistuu!?

Siksi Paavali halusi painottaa tätä asiaa opetustestamentissaan Timoteukselle. Hänelle Jumalan Henki ilmoitti selvästi, että tulevina aikoina tapahtuu kristittyjen keskuudessa uskosta luopumista: luopumista hänen evankeliumistaan, sen arvovallasta ja sisällöstä (1. Tim. 4:1). Vaikka meillä on tänään kaikki Kirjoitukset tarjottuna raamatun muodossa (Ps. 119:160), niin paljon siinä on kuitenkin mukana myös pelkästään Israelille suunnattua kirjoitusta. Kun Paavali kirjoittaa

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa. (2. Tim. 2:15)

niin tarkoittaako hän tässä oikein ”väkevästi” hoidettavaa julistustoimintaa? Vai tarkoittaako hän tässä yleisesti ”raamattuun perustuvaa” evankeliointia tai Jumalan sanan muuta eteen päin jakamista? Tällaisen vaikutelman tämä tekstikohta voisi antaa. Voi olla, että jonkin verran näitäkin. Inspiroitu alkukieli puhuu kuitenkin aivan muusta.

Konkordanttinen käännös kuitenkin esittää jakeen alkukielelle uskollisemmin seuraavasti:

(CLV) 2Ti 2:15
Endeavor to present yourself to •God qualified, an unashamed worker, correctly cutting the word of truth.

Myös Young´s Literal Translation kääntää kohdan totuudenmukaisesti:
be diligent to present thyself approved to God–a workman irreproachable, rightly dividing the word of the truth;

Eli tässä puhutaan Totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta tai osittamisesta niin, että nautitaan sitä leipää, mikä on nykyisen Armon hallintokaudelle tarkoitettu. Vanhassa kreikassa esiintyy tässä takana termi orthotomeo. Sana esiintyy vain tämän yhden kerran Uudessa testamentissa.

Kun ajattelemme raamattua, Jumalan kirjallista ilmoitusta, kokonaisena leipänä, ja sitä, miten Vanhan testamentin osuus on alun perin kirjoitettu Israelin kansalle, samoin kuin Jeesuksen maanpäällisen toiminnan rajoittumista Israelin huoneen kadonneiden lammasten keskuuteen (Matt. 15:24), niin voimme ymmärtää, miten Paavalille (Israelin väliaikaisen hyllytyksen takia) ”jälki-ilmoitettu”, salassa ollut evankeliumi sisältää jotain aivan erityistä tämän päivän kansojen uskovia varten. Oikea leikkaaminen voidaan varmaan ymmärtää tarkoittavan myös oikeaa tekstivalintaa ”saarnatekstin” pohjaksi.

Mikäli Paavalin evankeliumin erinomaisuutta ja totuudellista arvoa (Kol. 1:25-26) tämän päivän ihmiselle ei ymmärretä, niin on suuri vaara ”omistaa” raamatusta sellaista opetusta, joka on suunnattu juutalaiselle kansalle ja eri Jumalan talous- eli hallintokausille. Tältä pohjalta voidaan myös ymmärtää erilaisia kristillisiä suuntia tai lahkoja: niiden opillisia erilaisuuksia, joita kaikkia perustellaan raamatulla. Koskapa Paavalille uskottu evankeliumi ei ole ihmisen mielen mukaista eikä hän ole sitä ihmisiltä (kuten Pietarilta, Jaakobilta tai Johannekselta) saanutkaan, niin siihen tulee ihmisellä luontainen kiusaus lisätä erilaista uskonnollista suoritusvaatimusta muotomenoin ja opetuksin (Gal. 1:11-12).

Toisaalta, kun Paavalin evankeliumin merkitys ja arvo uskonvälineenä käsitetään, niin voidaan koko raamattua turvallisesti hyödyntää (2. Tim. 3:16) – tällöin voi myös ns. vankeuskirjeiden (Ef.-Fil.-Kol.) valtava sisältö alkaa avautua aivan uudella tavalla.

 

Jumalan talous- eli hallintokaudet

Toinen keskeinen aikariippuvainen Kirjoitusten käsite (maailmankausien eli aionien lisäksi, /tästä tarkemmin/) liittyy talouskausiin (kreik. oikonomia). Talouskaudet tai hallintokaudet kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita hän soveltaa uskoviaan ja maailmaa kohtaan tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Kukin tällainen hallintokausi rajautuu vallitsevan maailmankauden (kreik. aion) sisälle. Hallintokausien tunnistaminen Kirjoituksissa on ensiarvoisen tärkeää, koska monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia.

Tänään elämme Jumalan Armon hallintokautta, jonka asiamiesvaltuutus ja kirjallinen ilmoittaminen on annettu Paavalille (Ef. 3:2-3). Paavali käyttää siitä myös nimitystä Salaisuuden hallinto (Ef. 3:9). Paavali on siis tuonut kirjeissään esiin sen, mitä ylösnoussut Kristus on hänelle ilmestysten kautta ilmoittanut meitä varten ja mikä paljastaa Jumalan siunaavan (tukevan) evankeliumin tämän päivän ihmisille. Kyse ei siis ole Paavalin omasta kirjoittelusta, vaan ylösnousseen Herran Jeesuksen omasta ilmoituksesta meille, tämän päivän ihmisille. Tämän ilmoitustehtävän hän siis valtuutti Paavalille ja vain hänelle. Tämä hallintokausi päättyy, kun Kristuksen ruumiin jäsenmäärä on tullut täyteen (Room. 11:25) ja Kristuksessa kuolleiden ja vielä elävät temmataan Herraa vastaan ylös lähiavaruuteen (1. Kor. 15:51-53). Nykyisen armon evankeliumi (joka on kohdistettu kaikille kansoille ja jossa Israelilla ei ole erityisasemaa) kiteytyy Paavalin sanomaan:

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –  ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Nykyistä edeltävää hallintokautta voidaan taas kutsua Siirtymäkauden hallinnoksi, jossa Pietarin julistama evankeliumi juutalaisille astuu hiljalleen taka-alalle, samalla kuin Paavalin julistama evankeliumi nousee etualalle ks. [Apt. 9:3,4 – Apt. 26:26-28].

Siirtymä- tai ylimenokauden hallintoa edelsi taas Helluntain hallintokausi, jonka julistamisen avaimet oli annettu Pietarille. Hallintokautta kuvaa se, että Jumalan Israelille luvattu (tuhatvuotinen) kuningaskunta oli tullut lähelle. Ihmeet ja merkit kuvasivat tätä kautta. Samoin opetuslapsia alettiin varustaa monipuolisella kielitaidolla ns. lähetyskäskyn toteuttamiseksi ja kaikkien kansojen käännyttämiseksi Jeesuksen opetuslapsiksi (Apt. 2:6). Tällä hallintokauden evankeliumissa vaadittiin uskovilta uskon lisäksi myös konkreettisia tekoja.

Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)

Nykyistä Jumalan Armon (salattua) hallintokautta seuraa taas Vihan hallintokausi, jota esimerkiksi Ilmestyskirja kuvaa ja jota ennen nykyisen talouskauden uskovat pelastetaan (1. Tess.1:10). Tämä tuleva hallintokausi on nykyisen pahan maailmankauden viimeisin hallintokausi, jota kuvaa Jumalan vihan vyörymiset maailman kansojen päälle ja Israelin ahdinko. Vihan hallintookin kuuluu evankeliumi, mutta sen sisältö ja julkistamistapa on erilainen kuin tänään.

Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: “Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”. (Ilm. 14:6)

Myös Vanha testamentti sisältää lukuisia hallintokausia, jotka ilmentävät Jumalan silloista suhtautumista ja toimintaa kansaansa Israelia ja sen viholliskansoja kohtaan.

Eli yhteenvetona voisi tiivistetysti sanoa, että se mikä on ollut totta ja siis Totuuden sanaa menneisyydessä ei ole sitä välttämättä tänään. Se mikä on totta Jumalan ilmoituksessa tänään – ei ole kaikilta osin voimassa tulevina hallintokausina. Se mikä on yhteistä – ja mikä on totuuden sanan ytimessä – on Jeesus Kristus, mutta Hänen hallintotapansa vaihtelevat hallintokausittain.

Se että Jumala on esiintynyt aikoinaan kiivaana, tänään taas armollisena ja ”hiljaisena tuulen hyminänä”, mutta taas tulevaisuudessa pelottavana, saa koko ajan ihmisten keskuudessa aikaan hämmennystä. Jotkut ovat tässä kohden monesti ihmetelleet, että eikö ”Jeesus Kristus ole sama eilen tänään ja iankaikkisesti?”

(CLV) Hb 13:8
Jesus Christ, yesterday and today, is the Same One iofor the eons also.

Tässä Heprealaiskirjeen kohdassa termin ”sama” takana on alkutekstissä autos, mikä on pronomini, ns. reflektiivinen pronomini, ja joka tässä viittaa Jeesuksen Kristuksen persoonaan ja identiteettiin. Eli kohta kertoo, että Hän on persoonana muuttumaton, mutta se ei kiellä sitä, etteivätkö Hänen toiminta- ja hallintotapansa voisi muuttua pelastushistorian ja Jumalan kokonaissuunnitelman toteutumisen edetessä kohti maalia!

Armo kätkee – armo valmentaa!

Mitä armolla oikeastaan tarkoitetaan. Onko se vain armahtavaisuutta? Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielessä raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti armo – ilo – kiittää. No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko kaukana toisistaan, mutta inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen ovat vahvoja sukulaisilmauksia. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä.

Kun Roomalaiskirjeen 7. luvussa on tavallisissa raamatunkäännöksissä kirjoitettu
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)
Tässähänä Paavali puhuu nykyisen ns. alennustilan tai kuoleman ruumiin vaikutuksista ja armon vastavoimasta. Konkordanttinen käännös ilmaisee asian näin.

A wretched man am I!  What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!
Eli tuo vastaus “Armo” puuttuu tavallisista käännöksistä, mutta se on kirjoitettu Codex Sinaitukseen (ehkä täydellisimmän Uuden testamentin käsikirjoituksen tarkistettuun versioon) ja Konkordanttinen käännös on sen huomioinut. Siis alkutekstissä annetaan myösa suora vastauksesta Paavalin pitkään huokailuun ja kysymykseen!

Kun Paavali taas sanoo, että
Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. (1. Kor. 15:10)
niin hän tunnustaa, että kaiken takana hänen tehtävässään on Jumalan armon (lahjasuosiollisuuden) vaikutukset, eikä suinkaan hänen oma erinomaisuutensa.

Edelleen kun katsotaan kirjettä Tiitukselle, niin Paavali kirjoittaa
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa (Tiit. 2:11-12)

Tässä Paavali puhuu Jumalan armon kasvattavasta tai paremminkin valmentavasta (kreik. paideuousa) vaikutuksesta elämäämme. Ajattelen tässä valmentaja-valmennettava -suhdetta. Miten välttämätöntä on myös valmennettavalla (siis ihmisellä) ottaa roolinsa tässä Kristuksen kanssa. Ja tämähän ei voi johtaa muuhun kuin Jumalan hyvyyden tuntemisen (tunnistamisen ja tunnustamisen) kasvuun ja suurempaan iloon ja rauhaan Hänessä (Room. 2:4). Tästäköhän syystä Paavali kehottaa meitä kiittämään joka tilanteessa (1. Tess. 5:18)? Että kiitollisuus meidän taholta on luottamuksen osoitusta Jumalan huolenpitoa kohtaan ja samalla Hänen armonsa hallinnan vahvistamista elämässämme?

Ota yhteyttä