Onko Jumala todellakin sanonut?

 

Kehottaako Jeesus meitä vihaamaan elämäämme, kuten näyttää seuraavasti ohjeistavan.

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12;25)

Tämän käännöksen mukaan elämää tässä maailmassa olisi pyrittävä vihaamaan, jotta saisi sen siirtyvän tulevaan elämään? Näinkö on? Vai onko kääntäjien teologinen epäusko saanut tekemään ”korjauksen” tähän Kirjoitusten kohtaan, koska itse asiassa alkuperäiset ilmaukset on tässä korvattu aivan toisenlaisella termillä. Mihin Jumalalta saadun elämän kirjaimellinen vihaaminen voisi sitten johtaa? Epätoivoon? Itsevihaan? Itsemurhaan?

Ei näin. Kyllä Jumalan voimassa olevan ylin kehote kuuluu: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi!”.
Siis itseä (ja omaa elämäänsä) tulee rakastaa ja pyrkiä samalla tämä rakastamisen taso nostamaan myös läheisen ihmisen elämän kunnioittamisen kohdalle!

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12:25)
(CLV) Jn 12:25oos.
He •who is |fond of his •soul is destroying it, and he •who is hating his •soul in this •world, shall be guarding it iofor life eonian.
Alkuteksti ei puhu tässä ollenkaan ”elämänsä vihaamisesta”, vaan ”sielunsa vihaamisesta”.

Jeesuksen puhe on osoitettu juutalaisille opetuslapsille ja koski heidän konkreettista, fyysistä seuraamistaan tuohon aikaan Hänen mukanaan.
”Elämää” tarkoittava termi on vanhassa kreikassa zoe, kun taas ”sielua” tarkoittava sana on psuche.
Mitä raamattu tarkoittaa ”sielulla”? Sen alkuperäinen määritelmä löytyy (1. Moos. 2:7).

Ei elämää, vaan sen sijaan sieluaan Jeesus kehotti juutalaisia opetuslapsiaan vihaamaan. Sielun vihaamisella Jeesus tarkoitti tuolloin ihmisen luonnollisen aistijärjestelmän vaalimisen vihaamista, ihmisen mukavuusalueelle jäämisen vihaamista – ja konkreettista lähtemistä Hänen seuraajanaan ristin kantajan tielle.
Maallisesta omaisuudesta oli luovuttava, työpaikka kirjaimellisesti jätettävä, omaisistaan luovuttava – ja lähteä tien päälle Jeesusta seuraamaan.

Niin hän sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista, ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää”  (Luuk. 18:29)

Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: “Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: “Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa”.  (Matt. 8:21-22)

“Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.  (Luuk. 14:26)

Onko väliä mitä Jumala tahtoo meille tarkalleen sanoa: Onko yhdentekevää, jos Hän Kirjoituksissa puhuu meille sielusta (kreik. psuche) ja me käännämme (= korjaamme Hänen puhettaan tarkoittamaankin) elämää (kreik. zoe), jolla kummallakin termillä on kuitenkin omat erityiset merkityksensä? Ja tämä ”väännös” on annettu jatkua sellaisenaan raamatunkäännöksestä toiseen ja vuosisatojen ajan sitä mitenkään korjaamatta?!
Niin, eihän sielua saa tänään vihata, vaan hoitaa (vrt. “sielunhoito”); mutta Jeesuksen maallisen elämän aikana tämä kuitenkin esitettiin ehdottomana vaatimuksena Hänen seuraajilleen! Meille on taas tänään voimassa 1. Kor. 7:20.

Onko väliä, että kun alkuteksti puhuu taivaasta (kreik. ouranos, [SEE-UP]), niin se ei tarkoita paratiisia (kreik. paradeisos [BESIDE-LOOSE], koska ensimmäinen merkitsee yläpuolella ilmakehässä ja ulkoavaruudessa havaittavaa, kun taas jälkimmäinen taas viittaa tulevaa, (uuden) Maan päällä sijaitsevaa puistoaluetta?

Onko väliä, jos ristin ryöväri (Ilman askeltakaan Jeesuksen seuraamista) lensi suoraan taivaaseen, kun taas itse Herra kuoli ja nousi vasta kolmantena päivänä kuolleista?

Onko väliä, kun pappi sanoo poisnukkuneen siirtyneen ajasta ns. ikuisuuteen tai päässeen taivaankotiin, kun raamatun mukaan vain Kristus on noussut (ensimmäisenä) kuolleista ja Kirjoitukset läpensä puhuu vielä toteutumattomista, tulevista, kaikkia kuolleita koskevista ylösnousemuksista?

Onko väliä, jos Paavali varottaisi hänen evankeliuminsa vastaisesta (so. ei-kristillisestä) opetuksesta, kun hän itse asiassa varoittaakin (meitä kristittyjä) hänen opetuksensa rinnalle (kreik. para) lisättävistä ihmisopeista ja traditioista?

Onko väliä, että vaikka oikeusviranomaiset pyrkivät sanatarkasti tulkitsemaan kirjoitettuja lakeja maallisissa oikeuskäsittelyissä, niin itse Jumalan ilmoittamaa alkuperäistä Kirjoitusta voidaan väännellä tilanteen ja teologian mukaan sinne ja tänne?

Onko väliä, että kun sinun pitää matkustaa junalla Helsingistä Ouluun, niin menetkin Kuopioon?

Onko väliä, että kun pappi siunaa kuolleen sanoessaan hänen vaipuneen ”ikiuneen”, kun raamattu kuitenkin opettaa kuolemanunesta ylösnousemisesta?

Onko väliä vaieta kadotuksesta, kun se kumminkin vaivaa ihmisten mieliä, kun pitäisi selittää käsite auki tarkoittamaan uskoville luvatun maailmanajallisen (kreik. aionion) elämän kadottamista eli menettämistä?

Onko väliä toissijastaa ylösnousseen Herran meille Paavalin kautta välittämä ilosanoma ja puhua Israelille suunnattua evankeliumia pyhänä, siis meille erotettuna evankeliumina, kuten jumalanpalveluskaavoissa on monesti tapana tapahtua?

Onko väliä kadottaa aika Jumalan ilmoituksesta – erilaisten ikuisuus- ja ajattomuus -myyttien alle, kun Jumalan suuri pelastussuunnitelma (niin kuin suunnitelmat aina) rakentuvat aikajanalle?

Onko väliä, että kun on harhaanjohtavasti käännetty ” Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Kun tässä kohtaa ”kadotus” -sanan takaa löytyy kreikan katakrima, mikä tarkoittaa Ihmisen Pojan oikeuskäsittelyä, joka koskee kaikkia kuolleista herätettäviä ei-uskovia ihmisiä?

 

Näin on Jumalan Vastustaja, Saatana päässyt myös käännösasioissa ihmisten mieliin vaikuttamaan ja sekavuutta aiheuttamaan: Voiko tätä kohtaa kääntää näin, kun ajatus ei enää mahdukaan teologisiin tulkintaraameihin?

“Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
“Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
“Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)

Seuraavassa kohdassa Jeesus varoittaa traditioista eli perinnetavoista, jotka pyrkivät henkisen kulttuurin ja asiantilan säilyttämiseen. Sellaisista asioista, jotka ovat saavuttaneet totuuden statuksen julkisissa jumalanpalveluskaavoissa ja muissa menoissa lähestymisen välineinä Jumalan suosiollisuuteen. Ja kuten tiedämme, että kun noita sanontoja toistetaan auktoritatiivisesti ja muuttumattomasti ”ikiaikaisiin” perinteisiin vedoten, niin näitä vakiintuneita fraaseja aletaan helposti pitää aikaa myöten myös totuuksina.
Juuri tästähän Jeesus myös aikanaan varoitti Israelin uskonnollista johtoa:

Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette.” (Mark. 7:13)
(CLV) Mk 7:13
invalidating the word of •God by your •tradition which you -°give over. And many such like things you are doing.”

 

Sanoilla ja lauseilla on merkityksensä. Varsinkin Jumalan sanoilla. Uskonelämän kannalta keskeisten termien merkitysten hämärtyminen sekä Ympärileikkaamattomuuden ja Ympärileikauksen evankeliumien yhteenpötköyttäminen johtavat vääjäämättä hämmennykseen ja alati jatkuviin ristiriitaisiin ja loputtomiin tulkintoihin. Niinpä näitä sanojen ja puheiden merkityksiä kannattaisikin aika ajoin pohdiskella..

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen.  (1. Kor. 14:11)

Ota yhteyttä