Kaste Kristuksen Henkeen

Raamatussa on löydettävissä monenlaisia kasteita. Kuitenkin vain olemukseltaan kahden tyyppisiä, nimittäin ensin veteen liittyviä ja sitten Henkeen liittyviä.

Pietari mainitsee, miten Nooa ja hänen perhekuntansa pelastettiin veden kautta.
silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta – Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta (1. Piet. 3:20-21).

Veteen kastaminen oli ja on edelleen myös – uskomisen lisäksi – edellytyksenä Pietarin julistamaan tulevaan Israelille luvattuun Kuningaskuntaan pääsemiseksi.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen (Mark. 16:16).
(CLV) Mk 16:16
He •who believes and |is baptized shall be |saved, yet he •who disbelieves shall be |condemned.

”tuomitaan kadotukseen” takaa löytyy alkukielen verbin katakrino futuuri-muoto, joka tulisi kääntää ”tulee oikeuden tuomittavaksi”, millä taas viitataan kaikkien uskomattomien osaan tulla kuolleista herätetyksi myöhempään Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn. Tässä siis sanotaan, että ne, jotka uskovat ja vesi-kastetaan pääsevät osalliseksi tulevan tuhatvuotisen Kuningaskunnan siunauksista, kun taas uskomattomat menettävät eli ”kadottavat” sen. Ja tämä viesti on suunnattu Ympärileikkaukselle (kreik. peritome), millä raamatussa tarkoitetaan Jumalan valittua, liitto-kansaa, jolle liiton merkiksi ja symboliksi on annettu ympärileikkaus.

Kun Johannes Kastaja todisti:
joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: ‘Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.’ (Joh. 1:33)

niin hän julisti tässä saaneensa vesikasteen valtuutuksen Isältä Jumalalta ja opetti sen olevan ainoastaan esikuvana ja merkkinä siitä Pyhän Hengen kasteesta, joka myöhemmin tulee Herran Jeesuksen kautta.

Kun Jeesus puhui opetuslapsilleen tulevasta uhrikuolemastaan, niin Hän nimitti sitä omaksi kasteekseen. Mutta samalla Hän ilmoitti, että tuo Hänen kuolemisensa ja ylösnousemisensa kaste tulee pelastukseksi myös heidän osakseen.

Mutta Jeesus sanoi heille: “Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?”  He sanoivat hänelle: “Voimme”. Niin Jeesus sanoi heille: “Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin; (Mark. 10:38).

Sana kastaa on vanhassa kreikassa baptizo, mikä tarkoittaa upottaa. Raamatussa se tarkoittaa upottamista jonkin sisään, upottamista johonkin jumalalliseen pelastuskokonaisuuteen, mukaanottoon sisään siunaukseen jonkin Jumalan nimeämän ja valtuuttaman ihmisen kautta.

Vanhassa testamentissa tämä tapahtui Israelin kansan kohdalla Mooseksen kautta:
saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä (1. Kor. 10.2).

Tätä Ympärileikkaukselle (liiton kansalle) suunnattua parannuksen kastetta piti vielä Pietari esillä Helluntain hallinnon aikana
Niin Pietari sanoi heille: “Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. (Apt. 2:38)

Mutta, kun Pietari myöhemmin lähetettiin pakana-upseeri Korneliuksen luo, niin järjestys olikin toinen: nyt Pyhä Henki tulikin pakanoihinkin ensin ja vesikaste seurasi vasta perässä.
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: “Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?” Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä. (Apt. 10:44-48)

Korneliuksen tapaus on hyvin opettavainen. Koska vesikaste oli ollut pelastuksen erottavana kuiluna juutalaisten ja pakanoiden välillä, niin Henkeen kastaminen kuitenkin näytti nyt ylittävän tuon erottavan kuilun!

Kun Korintolaiskirjeiden kirjoittamisen aikaan elettiin vielä ns. Siirtymäkauden hallintoa – jolloin Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi (Gal. 2:7!) alkoi nousta etualalle Pietarin Ympärileikkauksen evankeliumin alkaessa hiipua samalla taka-alalle – niin vesikaste-rituaali oli edelleen käytössä. Kuitenkin näyttää siltä, että kasteen perimmäistä ja olennaisinta sisältöä ei esim. Korinttossa ymmärretty, koska sinne oli alkanut syntyä pian kristillisiä lahkoja.
“Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen” (1. Kor. 1:12).

Näyttää siltä, että vesikaste eri muotoina ja merkityksinä tänään pikemminkin jakaa kuin yhdistää uskovia. Uskosta osattomalle tämä ei näytä olevan niinkään vaikea asia, vaan ehkä pikemminkin ”varman päälle pelaamista”. Kirkkolaitokset ja hengelliset liikkeet tuntuvat sen sijaan esittävän sen ratkaisevan tärkeänä riittinä tai sakramenttina.

Mutta niin kuin Paavali edellisessä kohdassa jatkaa, niin kastamisen kohde on: Kristuksen nimeen. Nimi tarkoittaa raamatussa enemmän kuin mitä me tänään jonkin nimellä ymmärrämme. Nimi kuvaa omistajansa olemusta. Niinpä kastaminen Kristuksen Jeesuksen nimeen tarkoittaa kastamista Hänen olemuksensa todellisuuteen.

Paavali, kansojen valtuutettuna opettajana, tuo meille kirjeissään esiin kasteen todellisen luonteen ja tarkoituksen. Hän ei ollenkaan korosta vesikastetta, koska näkee sen kansojen kohdalle tultaessa vain kehitysvaiheena Hengellä kastamiseen. Paavalin evankeliumin avainsanomat kiteytyvät sanaan rististä ja Kristuksen hengelliseen (ei näkyvään) ruumiiseen eli seurakuntaan.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. (1. Kor. 1:1 7)

Inhimillinen teologia itsevalittuine riitteineen pikemminkin erottaa kristittyjä toisistaan kuin saa aikaan yhtenäisyyttä. Tästä lienee tänäkin päivänä olemassa paljon esimerkkejä.

Paavalin ristin ja Armon evankeliumin keskiöön kuuluu kaste ylösnousseeseen Kristukseen Pyhässä Hengessä. Kristuksen Hengen kautta meidät upotetaan, otetaan mukaan siihen aitoon pelastukseen, joka on voimassa tänä päivänä ja joka kaste yhdistää meidät itse kunkin jäseninä Kristuksen ruumiiseen Hengessä.
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12.13)

Tämä nykyisenä Armon talouskautena voimassa oleva siunaus peittää meidät myös Kristuksen vanhurskauteen, Hänen täydelliseen kelvollisuuteensa Isän Jumalan edessä.
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet (Gal. 3:27).

Jäseninä tässä nykyseurakunnallisessa Kristuksen hengellisessä organisaatiossa omistamme kaiken sen, mitä Kristus on meidän puolestamme tehnyt.
Hän kuoli meidän syntiemme tähden; tämän saamme tänään Hänessä, Hänen Hengessään, omistaa. Tämä pitäisi tämän päivän uskovan myös tiedostaa.
ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Sitten apostoli heti jatkaa, että meitä siunataan edelleen Kristuksen Kuolleista herättämisellä: senkin saamme omaksua kohdallemme Hengessä tapahtuneeksi.
Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. (Room. 6:4)

Tässä todellisuudessa Paavali kehottaa meitä vaeltamaan. Ja tämä kyky meillä on siis pelkästään Jumalasta, joka antaa meille uskon kautta ymmärryksen (eräänlaisen uuden ihmisen aistin) siitä, että tämä on tänään totta. Tässä Hengen kasteessa uskovat ovat ”upotetut”, mukaan otetut tai yhteenliitetyt myös Kristuksen ylösnousemukseen.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:5-6)

Näin Paavali tuo tämän Kristuksen Hengen kasteen merkityksen tänä päivänä ainoana todellisena kasteena: Kasteena ylösnousseen Herran yhteyteen Hengessä. Tämän hän vielä ikään kuin tiivistää yhdessä viimeisistä kirjeistään, kirjeessään joka on koko täyteydessään suunnattu nykyisen Armon hallintokaudella elävälle ihmiselle:

yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:5)

Ei siis kahta Herraa (niitähän ei voi raamatun mukaankaan yhtä aikaa palvellakaan 😕) ja kahta kastetta, vaan yksi kaste niin kuin Herrakin on yksi.

Vain kaste Kristukseen Hänen Henkensä kautta luo kasvua, eheyttä ja yhteyttä Hänen seurakunnassaan. Ihmisten rakentamilla uskonnollisilla rituaaleilla (joissa ihminen ikään kuin asettuu toimijaksi ”syntisen” ja Jumalan välille) ei ole tänään Jumalan edessä merkitystä, vaikka se sitten miten jumalalliselta näyttäisikin.
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Vain Kristuksen hengelliseen organisaatioon – Hänen ruumiiseensa – mukaan liitettynä eläminen luo edellytyksen seurakunnan yhtenäisyydelle ja eheydelle sekä sen tervehdyttävälle kasvulle.
eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. (Kol. 2:19)

Vedellä kastaminen tai veteen kastaminen on liiton kansalle annettu riitti tai sakramentti, joka vaaditaan Jumalan tulevaan, tuhatvuotiseen maanpäälliseen Kuningaskuntaan pääsyyn. Siksi se esiintyy Israelille kohdistetussa raamatun ilmoituksessa keskeisesti  mukana. Siihen myös Jeesus aikanaan viittasi, kun Hän antoi käskyn juutalaisille opetuslapsilleen: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

Tämä käskyhän odottaa vielä (Jumalan aikataulutetun suunnitelman mukaisesti) aikaansa: aikaa, jolloin Herra Jeesus tulee voimalla ja kunnialla perustamaan Maan päälle Kuningaskuntansa. Edellisen Matt. 28 lainauksen välittömänä jatkeena Jeesus myös lupasi tuon Hänen kuninkuutensa ja läsnäolonsa heidän kanssaan kestävän koko maailmanajan (kreik. aion) loppuun eli koko tulevan tuhatvuotisen maailmankauden ajan. Suomalainen käännös kääntää kohdan harhauttavasti tulkatessaan kohdan ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
(CLV) Mt 28:20
teaching them to be keeping all, whatever I direct~ you. And |lo~! I/ am with you all the days till the conclusion of the eon! Amen!”

Maailman kirkot ja monet hengelliset yhteisöt ovat omineet (=korvanneet) Israelille annetun kansallisen erityisaseman ja sille kansakuntana annetut lupaukset myös tarjoamalla vesikastetta ikään kuin välineenä pelastumiseen. Enteenä ja lupauksena sen toki voi mielestäni nähdä, kun liitämme sen vain symboliseksi, vertauskuvalliseksi lupaukseksi tulevasta elävän Jumalan Hengen kasteesta.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tähän yhteiseen Henkeen kastettuina (mukaan otettuina) meillä (sekä pakanoilla että juutalaisilla) on ollut jo liki kahden vuosituhannen ajan suora pääsy, samassa lapseuden Hengessä, Isän tykö!

sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. (Ef. 2:18)

 

p.s.

Kun nykyinen Armon talouskausi päättyy viimeisenkin jäsenen tultua liitetyksi Kristuksen ruumiiseen, niin Paavalin evankeliumin voimassaolo myös lakkaa. Seuraavalla Vihan tai Tuomion hallintokaudella Jumala taas kääntyy omaisuus-kansansa puoleen, ja sille annetut, vielä toteutumattomat, lupaukset, alkavat täyttyä. Jumala ei enää tuolloin sovella Paavalin evankeliumia kanssakäymisessään uskoviaan ja maailmaa kohtaan, vaan nykyinen evankeliumi asettuu samaan historialliseen asemaan kuin mitä meille nyt on esim. Helluntain hallinnon sanomana ilmoitettu. Evankeliumin ilmoitustapa ja sisältökin on tulevana hallintokaudella erilainen (Ilm. 14: 6-7).

 

Montako kastetta tarvitaan?

Kävin yhdessä raamattupiirissä. Siellä nousi kysymys kasteesta esille. Siitä keskusteltiin ja siitä kyseltiin. Kaste näyttää aina herättävän kysymyksiä. Nimenomaan vesikaste. Onko vesikaste pelastumisen ehto? Ja jos on, niin pitäisikö sen olla upotuskaste? Pitääkö kastaa uskoon tuloa ennen vai sen jälkeen? Voiko käydä kasteella useamman kerran? Vai toimiiko vesikaste tänään vain edellytyksenä rekisteröityä johonkin fyysiseen kirkkokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön?

Johanneksen vesikaste valmisteli Jeesuksen tuloa, sen piti olla merkkinä Israelille heidän Messiaansa tulosta. Jumala lähetti Johanneksen vesikasteen kautta tuomaan Israelin kansalle ennakolta julki, esittelemään heidän Messiaansa, joka tulevaisuudessa tulee kastamaan Pyhällä Hengellä.
Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan.” Ja Johannes todisti sanoen: “Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niin kuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: ‘Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.‘ (Joh. 1:31-33)

Johanneksen kaste julisti Israelille heidän – moneen kertaan Vanhassa testamentissa luvatun – Pelastajansa tuloa. Niinpä Jeesuksen toiminta rajoittuikin tuolloin ainoastaan Jumalan valitun kansan keskuuteen.
Hän vastasi ja sanoi: “Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”. (Matt. 15:24)

Vesikaste, joka upotuskasteena tässä toteutetaan, symboloi myöhempää ”upostusta” Kristuksen Henkeen ja sitä kautta Hengen yhteyteen Hänen kanssaan, Hänen joka tänään on seurakunnan pää. Vesikastetta voidaan näin ollen pitää lupauksena ja Hengen kastetta toteutumisena (lupauksen täyttymisenä). Vesikastetta voitaisiin kuvata myös tulevan varjona, jonka edessä oleva Hengen kaste heittää taaksepäin.

Tänä päivänä vesikaste toimii ainakin edellytyksenä rekisteröitymisessä erilaisiin fyysisiin kristillisiin kirkkokuntiin ja osallisuutta niiden palveluihin. Näinhän se toimi myös ns. Helluntain ja vielä Siirtymäkauden hallintojen /tästä tarkemmin/ aikoina Pietarin johtaman ns. alkuseurakunnan aikana. (Voihan vesikasteen tietysti nähdä myös lupauksena Kristuksen pelastustyön kaiken kattavuuden ulottumisesta aikanaan koko ihmiskunnan osaksi.)

Israel kuitenkin hyllytettiin määräajaksi, ja tämän (edelleen voimassaolevan) tauon ajalle on Jumala meille säätänyt aiemmin salaamansa, so. Vanhassa testamentissa täysin vaietun, Armon talouskauden (Room. 11:11).

Paavali ei laittanut enää juurikaan merkitystä vesikasteelle nykyisellä Armon hallintokaudella; se ei kuulunut hänen opetuksensa perusteisiin. Ylösnoussut Herra ei lähettänyt häntä opettamaan vesikasteesta, vaan sitä Armon evankeliumia, jonka kautta itse Kristus Hengellään kastaa uskovan itseensä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – (1. Kor.1:17)

Paavali kehotti tuntemaan Kristuksen nyt nimenomaan ylösnousseena, koska kirjeiden lukijoiden joukossa oli todennäköisesti myös niitä, jotka olivat tunteneet Jeesuksen hänen lihansa päivinä. Tämä kehotus on tietenkin edelleen voimassa ja korostaa  sitä, miten yhteys Herraan on tänään yhteyttä Häneen Pyhässä Hengessä.
Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. (2. Kor. 5:16)

Kristuksen Henki ”rekisteröi” tänään uskovan Hänen seurakuntaansa ja se on tänään ihmiselle ainoa tunniste yhteydestä Häneen (Room. 8:9).  Ja tässä samassa yhdessä ja yhtenäisessä Hengessä me olemme nyt kastetut Häneen. Olemme saaneet juoda Hänen Henkeään niin kuin myös pukeutua Hänen Henkeensä – siis täysin upotettuina Häneen! Tämä on kirjaimellisesti toteutunut ja totta tänään – eikö tämän pitäisi riittää?
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal. 3:27)

Paavali vahvistaa, että tänään pelkkä yksi kaste Hengessä riittää niin kuin yksi Herrakin.
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:5-6)

Tässä kasteessa me olemme Kristuksessa. Ja Hänessä saamme omistaa myös Hänen kuolemansa kohdallemme.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Kristuksessa saamme omistaa myös Hänen vanhurskautensa: vapaaksi julistuksen synnistä sekä Hänen moitteettomuutensa ja kelvollisuutensa Jumalan edessä.
Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä (1. Kor. 6:11)

Hänessä saamme omistaa tänään myös Hänen elämänsä eli elää uuden ihmisen elämää.
Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:19-20)

Niinpä vesikaste, joka symbolisesti viittasi tulevaan Jumalan kasteeseen Pyhässä Hengessä, on kuitenkin todellisuuden epätäydellinen jäljitelmä. Varjo tai kuva ei itsessään ole mitään. Se on vain epätäydellinen heijastus täydellisestä.

Ulos, sielua hoitamaan!

Sielun peruskäsitteelle on paikallaan hakea määritelmää sieltä, missä se ensimmäistä kertaa esiintyy eli 1. Mooseksen kirjan 2. luvusta. Siellä sanotaan (jae 7) ”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu”. Toisin sanoen, ihmiseen ei tullut sielua, vaan ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu Jumalan elämän henkäyksen ja maaperäisen kehon synteesinä. Tosin sana sielu (hepr. nphsh) esiintyy VT:n alkutekstissä jo neljä kertaa ennen tätä (1. Moos. 1:20,21,24,30). Näin kirjoitukset kertovat myös eläinten olevan sieluja – näin myös lukuisissa myöhemmissä kohdissa, vaikka raamatunkäännöksissä yleensä käytetään sielusta erilaisia ilmauksia.

Sielun kuolemassa taas raamattu kertoo näiden osien palaavan takaisin alkuperäisiin lähteisiinsä. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen ihmiselle antanut, ruumis taas maatuu alkuperäänsä (Saarn. 12:7) ja sielu palaa kuollessaan tuonelaan (hepr. scheol, kreik. hades). Tämän tunnusti myös Daavid todetessaan Jumalalle, että ”sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan” (Apt. 2:27). Sielun kuolleena olosta raamattu käyttää myös kuvausta ’pois-nukkuminen’; edelleen tästä sielun kuoleman tilassa olevien todetaan lepäävän syvässä unessa vailla ylistämistä ja vailla minkäänlaista tietoisuutta (Saarn. 9:10; Jes. 38:18).

Ihmisen ylösnousemus on jo alkanut: Kristus on noussut ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Tulevassa ylösnousemuksessa ihminen saa hengellisen ruumiin, joka on siis aineellinen, mutta kuolematon. Ylösnousemus on siis ruumiillinen ja siinä Herra Jeesus kutsuu ihmisen tuonelassa lepäävän sielun elämään uuden ihmisen elämää.

Kun kerran elävä ihminen on elävä sielu, niin eikö myös liikunnan harjoittaminen  – vaikkapa sauvakävelyn muodossa – ole sitten myös sielunhoitoa.

Ota yhteyttä