Paavalin isot yhtälöt

 

Apostoli Paavali vetoaa useasti kirjeissään vastaanottajiensa päättelykykyyn. Hän ikään kuin kannustaa uskovaa puntaroimaan asioita myös oman mielensä alueella eikä vaan menevän valtavirran mukana. Uskonnoissa on tapana alistua sokeaan palvontaan ja asettaa ymmärrys ikään kuin narikkaan. Mutta se opetus, jonka ylösnoussut Herra meille kansojen apostolinsa kautta välittää kannustaa tekstin vastaanottajaa päättelemään – siis pääsemään myös oman mielensä alueella ymmärrykseen ja sopusointuun siitä – että sanoma on myös järkeenkäypä ja vastaanottamisen arvoinen.

Mistä noita meidän ajatteluumme liittyviä ”yhtälöitä” sitten hänen kirjeistään voisi löytyä? Wikipedia määrittää, että yhtälö on kahden lausekkeen merkitty yhtäsuuruus.
Alkutekstissä on näitä vertaavia yhtälöitä tai yhtäsuuruuksia tunnistettavissa ilmaisun niin kuin (kreik. houtos kai) molemmin puolin. Tämä yhtälöä kuvaava yhtäsuuruuden ilmaisu esiintyy Uuden testamentin alkukielessä 14 kertaa, joista Paavalilla peräti 13 kertaa!

Päättelyyn, mielen alueen tiedolliseen käyttöön, Paavali kehottaa usein muutenkin pyytäessään sanomansa vastaanottajaa ”päättelemään” tai ”laskemaan” jonkin esittämänsä totuuden pohjalta sen kanssa yhtäpitävän ”uuden” totuuden. Joskus hän käyttää tässä kreikan kielen termiä logizomai, joka viittaa loogiseen, johdonmukaiseen ajatteluun. Verbi esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, joista Paavalilla peräti 33 kertaa! /Tästä tarkemmin/

Paavali ei käytä opetuksessaan lainkaan sellaisia kerronnallisia (ja samalla tulkinnanvaraisia) vertauksia, joita Jeesus sovelsi aikanaan vaeltaessaan juutalaisten keskuudessa. Jeesus käytti tuolloin tulkinnallisia vertauksia (kreik. parabole; BESIDE-CAST), joiden tarinoihin oli kätkettyinä hengellinen viesti ja opetus. Noilla vertauksilla Jeesus puhui kansalle tai ”ulkopuolella oleville”, jotta he ”näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä” (Matt. 13:13). Sana parabole esiintyy Uudessa testamentissa 40 kertaa, eikä Paavali käytä sitä kirjeissään kertaakaan!

Päinvastoin hän valtuutettuna kansojen opettajana korostaa, että hänen evankeliuminsa on itämaisista, peittävistä vertauksista vapaata ja että hänen tekstinsä voidaan ottaa vastaan sellaisena kuin miten se on alun perin kirjoitettu – ilman hämmentäviä tulkintoja.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän. (2. Kor. 1:13)

Kun Paavali taas kirjoitti korittolaisille:
mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä. (1. Kor. 14:19)

niin hän tässä ”epäyhtälössä” tuo esiin sen, miten muutama sana ymmärryksellä ja ymmärrykselle on parempi ja enemmän kuin monisanaiset ja epämääräisesti sanoitetut puheet. Hän ei tässä tietenkään tarkoittanut pelkästään ”kielillä puhumista”, vaan yleisemmin sitä, miten monisanallinen ja epämääräisesti sanoitettu puheen anti voi jättää kuulijan mielen ja ymmärryksen hedelmättömäksi.

Seuraavaksi nuo kaksi isoa yhtälöä, jotka ylösnoussut Kristus Jeesus on Paavalille antanut ilmestysten kautta tiedoksi meille edelleen välitettäviksi.

Ensiksi iso elämän vanhurskauttamisen yhtälö.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi,
niin myös
yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi
; (Room 5:18)

(CLV) Ro 5:18
Consequently, then, as it was through one offense for all =mankind for condemnation,
thus also
it is through one just award
for all =mankind for life’s justifying.

Alkukielesstä löytyy käännössanojen ”niin myös” ja ”thus also” takaa kreikan houtos kai.
Jae vetää yhtäsuuruusmerkin Aadamin tottelemattomuuden teon ja Kristuksen kuuliaisuuden (vanhurskauden) teon laajuuden ja vaikuttavuuden välille.
Yhtälön vasemmanpuolinen lauseke tuo esiin Aadamin tottelemattomuuden teon vaikutuksen koko ihmiskunnalle. Sen miten maaperäisen Aadamin tottelemattomuus on periytynyt kaikille ihmisille siinä, että jokainen ihminen elää syntymisestään lähtien kuolevaisuuden tilassa. Riippumatta siitä, miten hyvin ihminen elää, niin hänet on alistettu Aadamin hankkiman heikkouden, vanhenemisen ja kuolevaisuuden tilaan.

”Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, minkä jälkeen kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 5:12)

Yhtälön oikeanpuoleinen lauseke taas tuo Kristuksen teon yhtäläisen laajuuden mutta päinvastaisen vaikuttavuuden koko ihmiskunnan osalle. Kaikki ihmiset saavat lopulta yhtä riippumattomasti periä Kristuksen kuuliaisuuden teon seurauksen eli vanhurskauttamisen (syyttömäksi julistamisen) kuin ovat perineet Aadamin teon seuraukset. Kristuksen täydellinen, oikeamielinen elämä (elämän vanhurskautus) luetaan lopulta kaikkien ihmisten elämän osaksi ja oikeudeksi.
Tämä on Paavalin evankeliumin suuri, kaikkia ihmisiä koskeva, ”elämän vanhurskauttamisen” totuus, joka on annettu ainoastaan Paavalille meitä varten esiin tuotavaksi.

Kun yhtälön oikean puoli on 100% voimassa niin miten sen vasen puoli voisi olla esim. vain 5% voimassa?
Yhtälössä ei puhuta lainkaan uskosta tai sen vaatimuksesta, vaan jokaisesta ihmisestä, siis myös siitä ehdottomasta ihmis-enemmistöstä, jolle ei ole annettu kykyä uskoa!

Toinen Paavalin välittämä yhtäsuuruuden lausekepari on iso elämän ylösnousemuksen yhtälö.

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa,
niin myös
kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa
,
(1. Kor. 15:22)

(CLV) 1Co 15:22
For even as, in Adam, all are dying,
thus also,
in Christ, shall all be |vivified.

Jae vetää yhtäsuuruusmerkin Aadamin tottelemattomuuden teon seurauksen (kuolemisen) ja Kristuksen kuuliaisuuden teon (ylösnousemuksen kuolleista) laajuuden ja vaikuttavuuden välille.

Yhtälön vasemmanpuolinen lauseke toteaa sen tosiasian, miten kaikki ihmiset Aadamin jälkeläisinä perivät kuolevaisuuden. Tässä ei ole minkäänlaista poikkeusta ja tämä koskee koko ihmiskuntaa.
Yhtälön oikeanpuolinen lauseke tuo taas esiin Kristuksen (meidän puolestamme) hankkiman (kuolemantilasta) ylösnousemuksen vastaavan laajuuden ja vaikuttavuuden kaikkien ihmisten osalle.

Kun yhtälön vasen puoli on 100% voimassa niin miten sen oikea puoli voisi olla esim. vain 5% voimassa?
Yhtälössä ei puhuta lainkaan uskosta tai sen vaatimuksesta, vaan jokaisesta ihmisestä, siis myös siitä ehdottomasta ihmis-enemmistöstä, jolle ei ole annettu kykyä uskoa!

Nämä molemmat kansojen apostolin välittämät totuudet eivät ole suinkaan kuvaannollisia peitetarinoita, vaan kirjaimellisia tosiasioita, eikä niissä ”ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana”. Ne eivät vaadi minkäänlaisia ns. teologisia tulkintoja. Ne voidaan valtavirtauksille vieraina kyllä ohittaa, mutta tällainen ei vähennä mitenkään niiden kirjoitettuja totuusarvoja.  Myös asia- ja tekstiyhteydet vahvistavat tämän. Paavali vetoaa tässä meidän ymmärrykseemme ja sen soveltamiseen: ”Jos kerran voit vakuuttua yhtälön vasemmanpuoleisen lausekkeen totuudenmukaisuudesta niin yhtä lailla myös yhtälön oikeanpuoleinen lauseke on totta”. Nämä – lopulta ihmisestä ja hänen ponnisteluistaan riippumattomat – valtavat siunaukset ja totuudet löytyvät ainoastaan Paavalin evankeliumista. Kun alamme ymmärtää hänen evankeliuminsa pyhyyttä ja erityisyyttä juuri meitä varten /tästä tarkemmin/, niin alkavat myös näiden ”isojen yhtälöiden” sisältämät ilosanomat avautua meille aivan uudella tavalla sisäiseksi iloksi ja rauhaksi.

p.s.

Myös Jumalan armon (mielisuosiollisuuden) toiminnallisuus tapahtuu tänä päivänä sisäisesti sydämen ja mielen-ymmärryksen alueella, eikä suinkaan – enemmän tai vähemmän vaihtelevien – tuntemusten alueella.
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi (Ef. 1.8)

Joka minuun uskoo ei ikinä kuole

 

Mitähän Jeesus mahtoi tarkoittaa sanoessaan ”joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut”? Mitä Hän oikein tällä tarkoitti? Tarkoittiko Hän tällä sitä, että kuolema ei olisikaan uskovalle kuolema, vaan elämän suora jatke, suorasiirtyminen ”iankaikkiseen” elämään?

Ja sitten Hän heti jatkaa toteamalla, että ”eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole”.
Entä mitä Hän taas tällä tarkoitti? Tarkoittiko Hän sitä, että Häneen uskovan ei tarvitse koskaan  – ”ikinä” – kokea kuolemaa?

Raamatun kohta on tässä.

11:24. Martta sanoi hänelle: “Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”.
11:25. Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
11:26. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
(Joh. 11: 24-26 )

CLV Jn 11:24 – Jn 11:26
24  •Martha is saying to Him, “I am °aware that he will be rising~ in the resurrection in the last day.”
25  •Jesus said to her, “I/ am the Resurrection and the Life. He who is believing in Me, +even if he should be dying, shall be living~.
26  And everyone who is living and believing in Me, should by no means be dying for the eon. Are you believing this?”

Alkuteksti ja sen asiaympäristö antavat kuitenkin ymmärtää aivan muuta.
Jakeessa 25 löytyy verbin ”elää” takaa alkukielen termi zesetai, mikä on verbin futuuri -muoto, eli tulevaa tarkoittava teonsana. Tämä olisikin parempi kääntää ”tulee elämään”.
Sitten, ”olisi kuollut” ilmaisun takaa löytyy kreikan apothnesko, mikä on taas preesens -muodossa ja tulisi mielestäni kääntää ”kuolla”.

Eli ajatuksellisesti (niin kuin Konkordanttinen menetelmä on kohdan kääntänyt):
”joka uskoo minuun, vaikka hän kuolisi (tulisi kokemaan kuoleman ennen paluutani), niin hän tulee elämään (elämään ylösnousemuksensa jälkeen) koko tulevan maailmankauden ajan.

Jae 26 taas jatkaa edellisestä ajatuksesta: ylösnousemuksen jälkeisestä elämästä.
Jeesus ei puhu tässä suinkaan Israelin uskovien kuolemattomuudesta.
Ei, vaan hän toteaa, että kun ensimmäisen eli vanhurskasten ylösnousemuksen aika tulee Israelin kohdalla ajankohtaisesti /tästä tarkemmin/, niin siinä Herra herättää Israelin pyhät hallitsemaan kanssaan tuhannen vuoden eli tulevan maailmankauden ajan. Jeesus puhuu tässä Israelille luvatusta, maanpäällisestä maailmanhallinnosta. Israelin uskovat ”perivät” sille annetut lupaukset, jotka kestävät koko tulevan maailmankauden (kreik. aion) ajan, mikä myös alkutekstiin on tässä jakeessa kirjoitettu.
Kyse on siis tästä:
Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. (Ilm. 20:6)

Jeesus siis puhui Israelille siitä tulevasta ylösnousemuksesta, jonka Hän ”viimeisenä päivänä” eli tämän nykyisen, pahan maailmanajan lopulla toteuttaa. Tämän tiesi myös Martta (jae 24) ja tähän tulevaan ylösnousemukseen myös Jeesus viittasi jakeessa 25.

Jeesus puhuu tässä siis vielä edessäpäin olevasta tapahtumasta, jolloin Hän tulemuksessaan tulee herättämään Israelin uskovat tulevaan, tuhat vuotta kestävään, ”iankaikkiseen” elämään.
”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:40)

Se, mitä tänään yleisesti ”virallisten tahojen opetuksissa” tuodaan esiin, on opetus ”sielun kuolemattomuudesta” ja samalla tietysti ylösnousemuksen tarpeettomuudesta. Uskoviin iskostetaan näkemystä ”ette te suinkaan kuole” eli sitä, että kuoltuaan kristitty lentää suoraan taivaaseen. Tällainen opetus tekee tulevat (ylösnousseen Herran hankkimat) ylösnousemukset tarpeettomiksi ja on itse asiassa spiritismiä. Se voidaan mielestäni jopa luokitella myös saddukeusten oppiin, jotka kielsivät koko ylösnousemuksen ja sen tarpeellisuuden!

Kreikkalainen ajattomuuden mytologia on tässäkin käännöskohdassa päässyt aiheuttamaan uskovissa (ja ehkäpä muissakin) hämmennystä ja epätietoisuutta. Kun näköala aikarajatuista maailmanajoista eli aioneista ja niiden sisältämistä talouskausista eli ekonomioista katoaa, niin voi hyvinkin ”nähdä” edessään utuisen tulevaisuuden.

Myös Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin ja Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin yhteen-sekoittaminen lisää edelleen hämmennystä.
Mutta tämä kaikki ei suinkaan muuta sitä, etteikö Jumala veisi omaa suunnitelmaansa Kristuksen Jeesuksen kautta vääjäämättömästi kohti sitä päämäärää, jonka Hän on itsessään päättänyt toteuttaa.

Muuten, eikö uskovien toivon eli odotuksen ”näkeminen” ja siitä iloitseminen (Room. 12:12) voi myös olla melko haasteellista, jos tulevaisuus näyttää epäselvältä?
Onneksi meillä kuitenkin on Paavalin evankeliumi ja Konkordanttinen menetelmä, jotka voivat tuoda näköalaa tähän asiaan!

 

 

Joka Pyhää Henkeä pilkkaa

 

Pyhän Hengen pilkka on puhuttanut ihmisiä aika ajoin. Se on herättänyt enemmän kysymyksiä kuin että siihen olisi saatu vastauksia. Mitä Jeesus aikanaan Pyhän Hengen pilkalla tarkoitti ja keille Hän sen osoitti? Koskeeko se millään tavalla tämän päivän ihmisiä?
Alkukielessä löytyy ”pilkata” teonsanan takaa termi blasphemeo, jonka Konkordanttinen käännös palastelee morfeemeiksi HARM-AVER eli jotenkin ”väittää haitalliseksi”. Verbi ja nomini esiintyvät Uudessa testamentissa kaikkiaan 34 kertaa, josta Israelille suunnatusta tekstiosuudessa peräti 31 kertaa!
Jeesus esitti aikanaan varotuksensa Pyhän Hengen pilkasta kirjanoppineille, jotka pilkkasivat ja ivasivat Häntä Hänen ajaessaan ihmisitä ulos demoni-henkiä.

Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin.”
(Mark. 3:28-29)

CLV Mk 3:28 – Mk 3:29
“Verily, I am saying to you that all shall be pardoned the sons of •=mankind, the penalties of the sins and the blasphemies, whatsoever they should be blaspheming,
yet whoever should be blaspheming ioagainst the holy •spirit is having not pardon iofor the eon, but is liable to the eonian penalty for the sin”—

Ensinnäkin Jeesus toteaa, että Häneen Ihmisen Poikana kohdistuvat pilkat saadaan kaikki anteeksi (jae 28). Mitä Jeesus tällä oikein tarkoitti? Häntäkö saa pilkata, mutta Pyhää Henkeä ei?
Jeesuksen pilkkaaminen, häväistys ja ristiinnaulitseminen eivät olleet niihin osallistuville ihmisille anteeksiantamattomia. Sillä tämän pahuuden ilmentymän kautta Jumala itse astui Pojassaan ristin alttarille kuolemaan maailman synnin puolesta. Jeesus vielä vahvistaa tämän ristillä rukoillessaan pahantekijöitteinsä puolesta: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”.

Sitten jakeen 29 käännösilmaisut ”ikinä” ja ”iankaikkiseen syntiin” antavat harhaanjohtavasti ymmärtää, että kysymyksessä olisi ainainen anteeksiantamattomuus ja ainainen tai sovittamaton synti.
Mutta eihän tämä kai näin voi olla?
Käännössanan ”ikinä” takaa löytyy kreikan ei tos aiona, mikä tarkoittaa maailmanajallista, maailmanajan (kreik. aion) kestävää anteeksiantamattomuutta. Siis pitkää, mutta ei loputonta aikaa!
Käännössanojen ”iankakkiseen syntiin” takaa taas löytyy alkukielen aioniou hamartematos, joka tarkoittaa maailmanajallista rangaistusta, maailmanajan kestävää Pyhän Hengen pilkasta johtuvaa rangaistusta. Siis pitkää, mutta ajallisesti rajattua rangaistuskautta.

Mitä Jeesus sitten tässä tarkoitti?

Hän viittaa Hänen apostoliensa myöhemmin kansalleen (Israelille) välittämään Pyhän Hengen todistukseen! Israelille – jo niin moneen kertaan luvattu maanpäällinen Kuningaskunta – oli Jeesuksen ylösnousemuksen ja Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen tullut lähelle. Tulevan maailmanajan voimat: ihmeet ja merkit olivat Pyhän Hengen vaikutuksesta apostolien kautta alkaneet kutsua Israelin kansaa Jumalan valtakuntaan: Vanhassa testamentissa Israelille luvattuun maanpäälliseen, tuhat vuotta kestävään Kuningaskuntaan.

Mutta mitä sitten Helluntain hallinnon aikana tapahtui?
Apostoli Pietarin johdolla julistettiin Israelille Kuningaskunnan evankeliumia:

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen. (Apt. 3:19-20)

Jeesus Kristus lähetti (ylösnoustuaan Isänsä oikealle puolelle) Pyhän Hengen Maan päälle todistamaan itsestään. Apostolit tekivät Hengen vaikutuksesta monia ihmetekoja, jopa herättivät kuolleita. Monet uskoivatkin näiden kautta Jeesukseen. Myös Israelin uskonnollinen johto sai vastaanottaa Hengen todistuksen ja vetoomuksen Pietarin kautta, mutta he hylkäsivät sen (Apt. 5:22-33).
Ja niin, Israelin torjuttua Messiaansa kutsun, alkoivat tulevan maailmanajan voimat vähitellen väistyä ja hiipua.

Tämä alkoi näkyä myös niissä juutalaisissa, jotka olivat Pietarin julistaman Ympärileikkauksen evankeliumin kautta tulleet mielenmuutokseen ja kääntymykseen. Nyt kun ei enää ollut Pyhän Hengen vaikuttamia ihmeitä ja merkkejä heitä vakuuttamasta, niin osa heitä luopui ja osa, jotka perustivat pelastuksensa uskoon, liittyivät Paavalin opetukseen.

Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. (Hepr. 6:4-6)

Tässä toteutui myös Jeesuksen aiemmin julistama, Israelia koskeva,  totuus:
”Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Matt. 22:14)

Niinpä Pyhän Hengen pilkka (apostolien Israelille tarjoaman Pyhän Hengen todistuksen hylkääminen) on saanut aikaan sen, että Jumala hylkäsi tai ”hyllytti” kansansa. Jerusalem hävitettiin ja temppeli tuhottiin. Ja kansa karkotettiin toisen vuosisan alussa maailmanaikaiseen hajaannukseen. Karkotettiin tämän maailmanajan loppuun (jo kohta 2000 vuotta kestäneeseen) rangaistukseen Pyhän Hengen pilkan synnistään. Niinpä juutalainen kansa on saanut (ja vieläkin saa) kokea monenlaista ja raskasta kärsimystä, kunnes viimein on valmis vastaanottamaan Messiaansa.

 

 

Iankaikkisuuden ja ajattomuuden käsitekonflikti

 

”Iankaikkisesti”, ”ikuisesti”, ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, ”aina ja iankaikkisesti”, ”maailma”, ”maailmanaika”, ”aikakausi”. Mitä nämä käsitteet ihmiselle nykyään merkitsevät? Veikkaanpa että usein jonkinlaista ajattomuutta, rajattomuutta, loputtomuutta – joka tapauksessa kuitenkin jonkin asteista epämääräisyyttä.

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka raamatusta löytyy ja joiden varaan Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissä tämän sanavastine on olam.

Näillä maailmankausilla tai aioneilla on alku (esim.  1. Kor. 2:7; 2. Tim.1:9) ; niillä on myös loppu (ks.  Heb. 9:26; 1. Kor. 10:11; Matt. 24:3). Siis rajoitettu kesto!

Jumala on tehnyt nämä aionit (Heb. 1:2) ja asettanut ne (Heb. 11:3), jotta Hän niiden kuluessa toteuttaisi suuren suunnitelmansa (Ef. 3:8-11; 1:9-10). Raamattu tuntee kaikkiaan viisi aionia, joista nykyistä nimittää “Täksi pahaksi maailmanajaksi” (Gal. 1:4). Viimenen ainoni on nimeltään “Aionien aioni” (vrt. Korkea Veisu on sanatarkasti “laulujen laulu”). Tämä on yleensä käännetty joko “aina ja ianlaikkisesti” tai “iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen”.

Minulle tämän asiantilan tajuaminen oli aikoinaan yksi merkittävimmistä oivalluksista: tajuta ettei kaikki olekaan ehdottoman kohtalonomaista, lopullista ja epämääräistä. Ymmärtää, että Jumalalla on aikataulutettu suunnitelma tahtonsa toteuttamiseen. Ymmärtää, että koko ihmisen pelastumiseen liittyvä projekti toteutuu Kristuksen kautta kaikessa kunniassaan maaimankausien ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) aikana. Olen miettinyt myös usein sitä, miten paljon yhden tällaisen avainkäsitteen alkuperäisen merkityksen hämärtyminen on ajan myötä  päässyt vaikuttamaan kristillisiin teologioihin ja raamatunkäännöksiin.

Ota yhteyttä