Paavalin isot yhtälöt

 

Toteutuuko pelastuminen lopulta vain harvojen ja valittuiden kohdalla?
Tehoaako Jumalan rokote ja lääke, Kristuksen uhri, lopultakin, vain muutamaan prosenttiin ihmisistä?
Onko usko ehdottamana edellytyksen pelastumiselle, vaikka se on niin harvojen omistuksessa?
Eikö Jumalan tahto: että kaikki ihmiset pelastuvat, ole kuitenkin Jumalan ilmoittama päämäärä?
Miksi kristilliset tahot kuitenkin viestittävät toisenlaista kuvaa, toisenlaista evankeliumia?
Miksi kristilliset tahot pitävät ihmisiä (ja myös uskovia ihmisiä) epätietoisuudessa ja ymmällä näinkin isosta asiasta?
Eikö lopulta kuitenkin ole kysymys kaikkein suurimmasta kysymyksestä: muutama prosentti vai sata prosenttia?
Pitäisitkö itse suurena ilouutisena sitä, että pandemiaan on saatavilla rokote, jolla on 2-3% teho?
Ovatko nämä kysymykset sinua vaivanneet ja oletko löytänyt niihin sellaisen vastauksen, joka antaa sisimpääsi pysyvän ilon ja rauhan?

Apostoli Paavali vetoaa useasti kirjeissään vastaanottajiensa päättelykykyyn. Hän ikään kuin kannustaa uskovaa puntaroimaan asioita myös oman mielensä alueella eikä vaan menevän valtavirran mukana. Uskonnoissa on tapana alistua sokeaan palvontaan ja asettaa ymmärrys ikään kuin narikkaan. Mutta se opetus, jonka ylösnoussut Herra meille kansojen apostolinsa kautta välittää kannustaa tekstin vastaanottajaa päättelemään – siis pääsemään myös oman mielensä alueella ymmärrykseen ja sopusointuun siitä – että sanoma on myös järkeenkäypä ja vastaanottamisen arvoinen.

Mistä noita meidän ajatteluumme liittyviä ”yhtälöitä” sitten hänen kirjeistään voisi löytyä? Wikipedia määrittää, että yhtälö on kahden lausekkeen merkitty yhtäsuuruus.
Alkutekstissä on näitä vertaavia yhtälöitä tai yhtäsuuruuksia tunnistettavissa ilmaisun niin kuin (kreik. houtos kai) molemmin puolin. Tämä yhtälöä kuvaava yhtäsuuruuden ilmaisu esiintyy Uuden testamentin alkukielessä 14 kertaa, joista Paavalilla peräti 13 kertaa!

Päättelyyn, mielen alueen tiedolliseen käyttöön, Paavali kehottaa usein muutenkin pyytäessään sanomansa vastaanottajaa ”päättelemään” tai ”laskemaan” jonkin esittämänsä totuuden pohjalta sen kanssa yhtäpitävän ”uuden” totuuden. Joskus hän käyttää tässä kreikan kielen termiä logizomai, joka viittaa loogiseen, johdonmukaiseen ajatteluun. Verbi esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, joista Paavalilla peräti 33 kertaa! /Tästä tarkemmin/

Paavali ei käytä opetuksessaan lainkaan sellaisia kerronnallisia (ja samalla tulkinnanvaraisia) vertauksia, joita Jeesus sovelsi aikanaan vaeltaessaan juutalaisten keskuudessa. Jeesus käytti tuolloin tulkinnallisia vertauksia (kreik. parabole; BESIDE-CAST), joiden tarinoihin oli kätkettyinä hengellinen viesti ja opetus. Noilla vertauksilla Jeesus puhui kansalle tai ”ulkopuolella oleville”, jotta he ”näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä” (Matt. 13:13). Sana parabole esiintyy Uudessa testamentissa 40 kertaa, eikä Paavali käytä sitä kirjeissään kertaakaan!

Päinvastoin hän valtuutettuna kansojen opettajana korostaa, että hänen evankeliuminsa on itämaisista, peittävistä vertauksista vapaata ja että hänen tekstinsä voidaan ottaa vastaan sellaisena kuin miten se on alun perin kirjoitettu – ilman hämmentäviä tulkintoja.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän. (2. Kor. 1:13)

Kun Paavali taas kirjoitti korittolaisille:
mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä. (1. Kor. 14:19)

niin hän tässä ”epäyhtälössä” tuo esiin sen, miten muutama sana ymmärryksellä ja ymmärrykselle on parempi ja enemmän kuin monisanaiset ja epämääräisesti sanoitetut puheet. Hän ei tässä tietenkään tarkoittanut pelkästään ”kielillä puhumista”, vaan yleisemmin sitä, miten monisanallinen ja epämääräisesti sanoitettu puheen anti voi jättää kuulijan mielen ja ymmärryksen hedelmättömäksi.

Seuraavaksi nuo kaksi isoa yhtälöä, jotka ylösnoussut Kristus Jeesus on Paavalille antanut ilmestysten kautta tiedoksi meille edelleen välitettäviksi.

Ensiksi iso elämän vanhurskauttamisen yhtälö.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi,
niin myös
yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi
; (Room 5:18)

(CLV) Ro 5:18
Consequently, then, as it was through one offense for all =mankind for condemnation,
thus also
it is through one just award
for all =mankind for life’s justifying.

Alkukielesstä löytyy käännössanojen ”niin myös” ja ”thus also” takaa kreikan houtos kai.
Jae vetää yhtäsuuruusmerkin Aadamin tottelemattomuuden teon ja Kristuksen kuuliaisuuden (vanhurskauden) teon laajuuden ja vaikuttavuuden välille.
Yhtälön vasemmanpuolinen lauseke tuo esiin Aadamin tottelemattomuuden teon vaikutuksen koko ihmiskunnalle. Sen miten maaperäisen Aadamin tottelemattomuus on periytynyt kaikille ihmisille siinä, että jokainen ihminen elää syntymisestään lähtien kuolevaisuuden tilassa. Riippumatta siitä, miten hyvin ihminen elää, niin hänet on alistettu Aadamin hankkiman heikkouden, vanhenemisen ja kuolevaisuuden tilaan.

”Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, minkä jälkeen kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 5:12)

Yhtälön oikeanpuoleinen lauseke taas tuo Kristuksen teon yhtäläisen laajuuden mutta päinvastaisen vaikuttavuuden koko ihmiskunnan osalle. Kaikki ihmiset saavat lopulta yhtä riippumattomasti periä Kristuksen kuuliaisuuden teon seurauksen eli vanhurskauttamisen (syyttömäksi julistamisen) kuin ovat perineet Aadamin teon seuraukset. Kristuksen täydellinen, oikeamielinen elämä (elämän vanhurskautus) luetaan lopulta kaikkien ihmisten elämän osaksi ja oikeudeksi.
Tämä on Paavalin evankeliumin suuri, kaikkia ihmisiä koskeva, ”elämän vanhurskauttamisen” totuus, joka on annettu ainoastaan Paavalille meitä varten esiin tuotavaksi.

Kun yhtälön vasen puoli on 100% voimassa niin miten sen oikea puoli voisi olla esim. vain 5% voimassa?
Yhtälössä ei puhuta lainkaan uskosta tai sen vaatimuksesta, vaan jokaisesta ihmisestä, siis myös siitä ehdottomasta ihmis-enemmistöstä, jolle ei ole annettu kykyä uskoa!

Toinen Paavalin välittämä yhtäsuuruuden lausekepari on iso elämän ylösnousemuksen yhtälö.

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa,
niin myös
kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa
,
(1. Kor. 15:22)

(CLV) 1Co 15:22
For even as, in Adam, all are dying,
thus also,
in Christ, shall all be |vivified.

Jae vetää yhtäsuuruusmerkin Aadamin tottelemattomuuden teon seurauksen (kuolemisen) ja Kristuksen kuuliaisuuden teon (ylösnousemuksen kuolleista) laajuuden ja vaikuttavuuden välille.

Yhtälön vasemmanpuolinen lauseke toteaa sen tosiasian, miten kaikki ihmiset Aadamin jälkeläisinä perivät kuolevaisuuden. Tässä ei ole minkäänlaista poikkeusta ja tämä koskee koko ihmiskuntaa.
Yhtälön oikeanpuolinen lauseke tuo taas esiin Kristuksen (meidän puolestamme) hankkiman ylösnousemuksen (kuolemantilasta) vastaavan laajuuden ja vaikuttavuuden kaikkien ihmisten osalle.

Kun yhtälön vasen puoli on 100% voimassa niin miten sen oikea puoli voisi olla esim. vain 5% voimassa?
Yhtälössä ei puhuta lainkaan uskosta tai sen vaatimuksesta, vaan jokaisesta ihmisestä, siis myös siitä ehdottomasta ihmis-enemmistöstä, jolle ei ole annettu kykyä uskoa!

Nämä molemmat kansojen apostolin välittämät totuudet eivät ole suinkaan kuvaannollisia peitetarinoita, vaan kirjaimellisia tosiasioita, eikä niissä ”ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana”. Ne eivät vaadi minkäänlaisia ns. teologisia tulkintoja. Ne voidaan valtavirtauksille vieraina kyllä ohittaa (niin kuin usein tapahtuukin), mutta tällainen ei vähennä mitenkään niiden kirjoitettuja totuusarvoja.  Myös asia- ja tekstiyhteydet vahvistavat tämän. Paavali vetoaa tässä meidän ymmärrykseemme ja sen soveltamiseen: ”Jos kerran voit vakuuttua yhtälön vasemmanpuoleisen lausekkeen totuudenmukaisuudesta niin yhtä lailla myös yhtälön oikeanpuoleinen lauseke on totta”. Nämä – lopulta ihmisestä ja hänen ponnisteluistaan riippumattomat – valtavat siunaukset ja totuudet löytyvät ainoastaan Paavalin evankeliumista. Kun alamme ymmärtää hänen evankeliuminsa pyhyyttä ja erityisyyttä juuri meitä varten /tästä tarkemmin/, niin alkavat myös näiden ”isojen yhtälöiden” sisältämät ilosanomat avautua meille aivan uudella tavalla sisäiseksi iloksi ja rauhaksi.

p.s.

Myös Jumalan armon (mielisuosiollisuuden) toiminnallisuus tapahtuu tänä päivänä sisäisesti sydämen ja mielen-ymmärryksen alueella, eikä suinkaan – enemmän tai vähemmän vaihtelevien – tuntemusten alueella.
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi. (Ef. 1.8)

Joka Pyhää Henkeä pilkkaa

 

Pyhän Hengen pilkka on puhuttanut ihmisiä aika ajoin. Se on herättänyt enemmän kysymyksiä kuin että siihen olisi saatu vastauksia. Mitä Jeesus aikanaan Pyhän Hengen pilkalla tarkoitti ja keille Hän sen osoitti? Koskeeko se millään tavalla tämän päivän ihmisiä?
Alkukielessä löytyy ”pilkata” teonsanan takaa termi blasphemeo, jonka Konkordanttinen käännös palastelee morfeemeiksi HARM-AVER eli jotenkin ”väittää haitalliseksi”. Verbi ja nomini esiintyvät Uudessa testamentissa kaikkiaan 34 kertaa, josta Israelille suunnatusta tekstiosuudessa peräti 31 kertaa!
Jeesus esitti aikanaan varotuksensa Pyhän Hengen pilkasta kirjanoppineille, jotka pilkkasivat ja ivasivat Häntä Hänen ajaessaan ihmisitä ulos demoni-henkiä.

Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin.”
(Mark. 3:28-29)

CLV Mk 3:28 – Mk 3:29
“Verily, I am saying to you that all shall be pardoned the sons of •=mankind, the penalties of the sins and the blasphemies, whatsoever they should be blaspheming,
yet whoever should be blaspheming ioagainst the holy •spirit is having not pardon iofor the eon, but is liable to the eonian penalty for the sin”—

Ensinnäkin Jeesus toteaa, että Häneen Ihmisen Poikana kohdistuvat pilkat saadaan kaikki anteeksi (jae 28). Mitä Jeesus tällä oikein tarkoitti? Häntäkö saa pilkata, mutta Pyhää Henkeä ei?
Jeesuksen pilkkaaminen, häväistys ja ristiinnaulitseminen eivät olleet niihin osallistuville ihmisille anteeksiantamattomia. Sillä tämän pahuuden ilmentymän kautta Jumala itse astui Pojassaan ristin alttarille kuolemaan maailman synnin puolesta. Jeesus vielä vahvistaa tämän ristillä rukoillessaan pahantekijöitteinsä puolesta: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”.

Sitten jakeen 29 käännösilmaisut ”ikinä” ja ”iankaikkiseen syntiin” antavat harhaanjohtavasti ymmärtää, että kysymyksessä olisi ainainen anteeksiantamattomuus ja ainainen tai sovittamaton synti.
Mutta eihän tämä kai näin voi olla?
Käännössanan ”ikinä” takaa löytyy kreikan ei tos aiona, mikä tarkoittaa maailmanajallista, maailmanajan (kreik. aion) kestävää anteeksiantamattomuutta. Siis pitkää, mutta ei loputonta aikaa!
Käännössanojen ”iankakkiseen syntiin” takaa taas löytyy alkukielen aioniou hamartematos, joka tarkoittaa maailmanajallista rangaistusta, maailmanajan kestävää Pyhän Hengen pilkasta johtuvaa rangaistusta. Siis pitkää, mutta ajallisesti rajattua rangaistuskautta.

Mitä Jeesus sitten tässä tarkoitti?

Hän viittaa Hänen apostoliensa myöhemmin kansalleen (Israelille) välittämään Pyhän Hengen todistukseen! Israelille – jo niin moneen kertaan luvattu maanpäällinen Kuningaskunta – oli Jeesuksen ylösnousemuksen ja Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen tullut lähelle. Tulevan maailmanajan voimat: ihmeet ja merkit olivat Pyhän Hengen vaikutuksesta apostolien kautta alkaneet kutsua Israelin kansaa Jumalan valtakuntaan: Vanhassa testamentissa Israelille luvattuun maanpäälliseen, tuhat vuotta kestävään Kuningaskuntaan.

Mutta mitä sitten Helluntain hallinnon aikana tapahtui?
Apostoli Pietarin johdolla julistettiin Israelille Kuningaskunnan evankeliumia:

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen. (Apt. 3:19-20)

Jeesus Kristus lähetti (ylösnoustuaan Isänsä oikealle puolelle) Pyhän Hengen Maan päälle todistamaan itsestään. Apostolit tekivät Hengen vaikutuksesta monia ihmetekoja, jopa herättivät kuolleita. Monet uskoivatkin näiden kautta Jeesukseen. Myös Israelin uskonnollinen johto sai vastaanottaa Hengen todistuksen ja vetoomuksen Pietarin kautta, mutta he hylkäsivät sen (Apt. 5:22-33).
Ja niin, Israelin torjuttua Messiaansa kutsun, alkoivat tulevan maailmanajan voimat vähitellen väistyä ja hiipua.

Tämä alkoi näkyä myös niissä juutalaisissa, jotka olivat Pietarin julistaman Ympärileikkauksen evankeliumin kautta tulleet mielenmuutokseen ja kääntymykseen. Nyt kun ei enää ollut Pyhän Hengen vaikuttamia ihmeitä ja merkkejä heitä vakuuttamasta, niin osa heitä luopui ja osa, jotka perustivat pelastuksensa uskoon, liittyivät Paavalin opetukseen.

Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. (Hepr. 6:4-6)

Tässä toteutui myös Jeesuksen aiemmin julistama, Israelia koskeva,  totuus:
”Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Matt. 22:14)

Niinpä Pyhän Hengen pilkka (apostolien Israelille tarjoaman Pyhän Hengen todistuksen hylkääminen) on saanut aikaan sen, että Jumala hylkäsi tai ”hyllytti” kansansa. Jerusalem hävitettiin ja temppeli tuhottiin. Ja kansa karkotettiin toisen vuosisan alussa maailmanaikaiseen hajaannukseen. Karkotettiin tämän maailmanajan loppuun (jo kohta 2000 vuotta kestäneeseen) rangaistukseen Pyhän Hengen pilkan synnistään. Niinpä juutalainen kansa on saanut (ja vieläkin saa) kokea monenlaista ja raskasta kärsimystä, kunnes viimein on valmis vastaanottamaan Messiaansa.

 

 

Se viimeinen tuomio!

 

Viimeinen tuomio? Niin, se vihoviimeinen tuomio? Tämä raamatulliseksi julistettu totuus toistuu uskovien puheissa, raamattupiireissä ja papillisissa julistuksissa tuon tuostakin. Käsitteenä “viimeinen tuomio” antaa mielikuvan jostain lopullisuudesta, mielikuvan Jumalan lopullisesta ratkaisusta, jossa kaikki uskomattomat tuomitaan ”ikuiseen kadotukseen”. Se antaa kuvan ankarasta ja säälimättömästä Tyranni-Jumalasta, joka antaa lopullisen rangaistuksen langeta kaikkien niiden päälle, jotka eivät ole uskoneet totuuteen.
Itse kun kuulen tämän ”totuuden” tulevan papillisella arvovallalla varustetussa puheessa, niin kuulen siinä myös monesti äänenpainotusta. Tästä tulee mieleeni kertomus siitä pappiskoulutukseen liittyvästä puheopetuksesta, jossa puheenpitäjää kehotetaan (kun vaikea ja epäselvä julistuksen osa tulee eteen) korottamaan ääntään, jotta kyseinen kohta voitaisiin nopeasti auktoriteettiteitse ohittaa. Ohittaa tämä asia voidaan tietysti myös vaikenemalla.

Kun Jeesus aikanaan julisti: ”en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.” (Joh. 12:47)

niin eikö Hän tässä nimenomaan halua tuoda esiin sen, miten tuomiot, tilinpäätökset tai paremminkin oikeuskäsittelyt ovat kuitenkin vain välttämättömiä välivaiheita lopulliseen päämäärään: maailman pelastamiseen. Jeesus ei puhu viimeisestä tuomiosta, Hän ei aseta tässä jakeessa pistettä (.) tuomion jälkeen, vaan jatkaa heti siihen, mikä lopulta tässä on Jumalan tahto ja päämäärä. Kun Paavali opettaa Jumalasta,

joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4)
(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.

niin alkukieli ei esitä tässä Jumalan tahtoa ehdollisessa ehkä-muodossa, vaan aoristina (kreik. sothenai), tositapana niin kuin Konkordanttinen käännös asian ilmaisee.

Uuden testamentin alkukieli ei tunne lainkaan käsitettä ”viimeinen tuomio”.
Miksi se sitten itsepintaisesti saarnoissa, puheissa ja pohdinnoissa tuon tuostakin tulee esiin? Miksi tämä toivottomuutta viestivää ilmaisua jatkuvasti suositaan? Pidetään esillä, vaikka sitä ei löydy koko raamatusta? Vastauksia tähän löytyy ainakin kolmelta suunnalta

  • ajattomuuden käsitteen myytistä,
  • ns. korvausteologiasta ja
  • Israelia koskevan Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin yhteen-pötköyttämisestä.

Kreikkalaisen filosofian ”lahjoittama” ajattomuuden mytologia elää vahvasti ”ikuisuus” ja ”iankaikkisuus” -termien mukana ja totuuden statuksen saavuttaneena ”faktana” kristikunnan keskuudessa. Se kuitenkin poistaa aikajanan Jumalan suunnitelmasta ja häivyttää Jumalan kaikkivaltiaan, järjestelmällisen ja suunnitelmallisen toiminnan lottoarvonnan tasolle. Ajattomuuden käsite on raamatulle täysin vieras. Se harhauttaa ja hämmentää ihmisen luottamusta Jumalaan ja Hänen suunnitelmalliselle toiminnalleen Kristuksen Jeesuksen kautta. Suunnitelma, mikä tahansa, perustuu aina aikataulutukseen ja sen aikasarjaiseen peräkkäisyyteen. Ajattomuuden legenda on lähtöisin kreikkalaisesta mytologiasta ja sinne se saisi jäädäkin.

Korvausteologia siirtää Jumalan Israelille antamat lupaukset kristilliselle maailmankirkolle. Näin menetellen se menettää näköalan myös tulevalle, koska se ei kykene näkemään eroa Jumalan raamatussa ilmoittaman Israelin odotuksen ja Jumalan Paavalin kautta ilmoittaman nykyisen seurakunnan (Kristuksen ruumiin) tulevaisuuteen liittyvän odotuksen välillä. Näin ollen se yhteenpötköyttää myös tulevat Ihmisen Pojan pitämät tuomiot (oikeuskäsittelyt) ”viimeiseksi” tuomioksi. Tämä kuitenkin vain osoittaa kirkkolaitosten neuvottomuuden selittää raamatun tuomioita ilmoituskokonaisuuden aikajanalla, ja saa ne niputtamaan kaikki tulevat jumalalliset oikeuskäsittelyt yhteen ”viimeisen tuomion” pakettiin.

Kun Paavalin ylösnousseelta Herralta saama (Gal.  1:12) ja meille välittämä ilmoitus eli  evankeliumi kansoille aliarvotetaan pelkäksi Paavalin kirjoitteluksi, niin samalla harhaudutaan siitä totuuden sanasta, jonka mukaan Jumalan tuki ja siunaus kristityn elämään tänä päivänä toimii. Samalla kristillinen kirkkolaitos korottaa itsensä ylösnousseen Herran asettaman kansojen apostolin ja opettajan yläpuolelle kadottaen näkökykynsä Jumalan ilmoittamaan ja voimassa olevaan todellisuuteen. Ts. Israelille kohdistettu Kuningaskunnan evankeliumi omitaan ja priorisoidaan ylösnousseen Herran meille suunnatun Paavalin evankeliumin edelle.

Nämä kaksi yhteen sekoitettua ”viimeistä” tuomiota tai paremminkin oikeuskäsittelyä ovat Kansojen tuomio ja Suuren valkean valtaistuimen tuomio.

Kansojen tuomio (Matt. 25:31-45) tapahtuu Jeesuksen tullessa toisen kerran – suurella voimalla ja kunnialla taivaalta – pelastamaan kansansa Israelin ahdingolta ja perustamaan sille luvattu tuhatvuotinen Kuningaskunta nykyisen Maa-planeetan päälle. Tässä kansojen oikeudenkäynnissä kootaan elävät kansat (niiden johtajat ja edustajat) Herran Jeesuksen oikeuskäsittelyyn. Tämä tuomio tapahtuu nykyisen Maan päällä ennen Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan perustamista. Kansoja ei tässä tuomita heidän syntiensä mukaan, vaan sen mukaan, miten ne ovat suhtautuneet juutalaisia (Jeesuksen vähäisiä veljiä) kohtaan. Israeliin ystävällismielisesti suhtautuneet kansat saavat osakseen tuhatvuotisen siunauksen, kun taas vihamielisesti Israeliin suhtautuneet kansat tuomitaan ”iankaikkiseen” so. tuhat vuotta kestävään siunauksen tilan menettämiseen, kadottamiseen eli ”kadotukseen”. Tämä oikeuskäsittely ajoittuu nykyisen maailmanajan (kreik. aoin) lopulle, ennen seuraavan tuhatvuotisen maailmanajan alkamista.

Suuri valkean valtaistuimen tuomio (Ilm. 20: 11-15) sijoittuu taas myöhempään aikaan. Tähän oikeuskäsittelyyn herätetään kaikki kuolleet. Kuolleet tuomitaan tekojen mukaan. Tämä oikeuskäsittely ei taas tapahdu nykyisen Maan päällä, koska sitä ei enää tuolloin ole olemassa (Ilm. 20:11). Tämä oikeuskäsittely ajoittuu taas tulevan tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeiseen aikaan, ennen viimeisen maailmanajan (Ilm. 21) “aionien aionin” alkamista.

 

 

 

Kadotus vai menetys?

 

Miten paljon tämän “kadotukseen joutumisen” pelko on hämmentänyt ja pelottanut ihmisiä?
Minkälainen vaikutus “iankaikkisen kadotuksen” julistamisella on oikeastaan ollut (ja on edelleen) ihmisiin?
Miten kirkollisilla ja muilla “hengellisillä” auktoriteeteilla on ollut vaikutusta “kadotus” -opin syntymiseen?
Miten Jumalan kaikkivoipaa rakkautta voi “ikuisen kadotuksen” opetusta vasten ymmärtää?
Tunnistavatko Kirjoitukset oikeasti lainkaan tällaista “piinapaikkaa”?
Onko lopultakin kyse suuresta valheesta, jolle uskonnollisen vallankäytön pönkittänä on rakennettu “totuuden status”?
Oletko itse joutunut käymään painia tämän asian kanssa?

Kun tavallisissa raamatunkäännöksissä puhutaan kadotukseen tuomitsemisesta, niin inspiroidussa alkukielessä ei ole näiden käännösten takana mitään paikkaa nimeltä ”Kadotus”, vaan käännössanojen takaa löytyvät ainoastaan (tuolloin yleisessä puhekielessä käytetyt) verbit eli teonsanat. Ensimmäinen verbi on katakrino, jonka Konkordanttinen käännös purkaa elementeiksi DOWN-KRINO. Toinen alkukielen ilmaisu, joka toisinaan ja rankasti käännetään ”kadotukseen joutumiseksi” on apollumi, morfeemi-elementeiksi purettuna FROM-WHOLE-LOOSE.

krino tarkoittaa oikeuden asettamista, oikeudellisen ratkaisun tekemistä.
katakrino taas oikeuskäsittelyä, jossa täydellinen tuomari johtaa oikeuskäsittelyä epätäydellisten vertaistensa kohdalla (ikään kuin vastakkaisesti). Tässä oikeuskäsittelyssä tuomarina on täydellinen ihminen, Ihmisen Poika, Jeesus Kristus. Hänelle on Isä Jumala antanut tulevaisuudessa täyden vallan tuomita eläviä ja kuolleita.
Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. (Joh. 5:27)

Kun Paavali toteaa:
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

niin edellä esiintyy lihavoitujen teonsanojan takana alkutekstissä nämä molemmat termit: krino ja katakrino. Paavali antaa tässä ymmärtää, että uskovat ovat koko ajan ”tuomion alla”, nimittäin Jumalan kasvattavan ja kurittavankin oikeaan ohjauksen alla, jota heissä oleva Kristuksen Henki prosessinomaisesti toteuttaa. Uskovat ovat siis tänään Kristuksessa ja Hän ikään kuin heidän rinnallaan vie Henkensä kautta tuota kasvatustyötä eteenpäin. Suuri osa ihmiskunnasta, joka ei edes kykene uskomaan (2. Tess. 3:2), johdatetaan tuntemaan oma tilansa ja Kristuksen sovitustyön merkitsevyys kohdallaan myöhemmän, näkyvän oikeuskäsittelyn (ns. Suuren valkean valtaistuimen tuomion) kautta.

Itse asiassa Jeesus antaa tästä tulevasta oikeuskäsittelystä ennakkoesityksen Johanneksen evankeliumin 8. luvussa. Hänen eteensä tuodaan aviorikoksesta yllätetty nainen, jonka kiinniottajat esittivät Mooseksen lakiin vedoten kivitettäväksi. Jeesuksen kysymys heille: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”, osoitti kuitenkin heidän epätäydellisyytensä toimia tuomarina toisen epätäydellisen kohdalla. Edelleen Hänen sanoessaan: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” Jeesus antoi ymmärtää, että Hänelle on annettu valta täydellisenä ihmisenä (Ihmisen Poikana) tuomita ihminen, mutta Hän kieltäytyi tässä ”kuolemantuomiosta” vaan antoi naiselle ”oikeaan ohjauksen (krino) tuomion”.

apollumi taas tarkoittaa menettämistä, menehtymistä tai kuihtumista
Konkordanttinen käännös antaa tälle perusmerkityksen lose. Idiomaattisesti se kuitenkin käyttää monesti kolmea englannin kielen sanavastinetta käännöksessään:
lose eli menetettyä tilaa kuvaavana verbinä,
destroy eli menettää peruuttamattomasti, tuhoutua ja
perish eli menehtyä, turmeltua, rikkoontua, kuihtua

Esimerkiksi kohdassa
sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”. (Luuk. 19:10)
(CLV) Lk 19:10
For the Son of •Mankind came to seek and to save the °lost.”

ei ole käännetty ”mikä on joutunut kadotukseen”, koska se kuullostaisi hieman oudolta. Jae kuvaa kuitenkin ihmisen ja ihmiskunnan – Aadamin rikkomuksen tähden – menetettyä tilaa elämänyhteydestä Luojaansa. Samasta ihmiskunnan kelvottomasta, ”kadotetusta” nykytilasta kertoo myös seuraava Psalmin kohta.

Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. (Ps. 14:3)

Seuraavassa jakeessa ”apollumi” taas kuvaa peruuttamatonta menetystä, surmaamista, ei ”kadotukseen joutumista”.
Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: “Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet” (Matt. 2:13)

Seuraavan jakeen alkukielen ”apollumi” kuvaa taas astioiden rikkimenemistä.

Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.” (Matt. 9:17)

Seuraavassa Paavali kehottaa vahvempaa veljeä kiinnittämään huomiota epäjumalille uhratun lihan syömisessä heikomman veljen läsnä ollessa, koska se saattaa vaikuttavaa turmelevasti hänen uskoonsa.
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. (1. Kor. 8:11)

(CLV) 1Co 8:11
For the |weak one is perishing~ also iby your •knowledge; the brother because of whom Christ died.

Seuraava Luukkaan evankeliumin kohta taas puhuu hiuskarvan ”kadotukseen joutumisesta”.
Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa. (Luuk. 21:18)

(CLV) Lk 21:18
And a hair o of your •head should by no means be perishing~.

”Joutua Kadotukseen” -termin takaa siis löytyy inspiroidussa alkukielessä nämä kaksi kantailmaisua: katakrino ja apollumi. Ne on jouduttu kielenkäytön selkeyden takia kääntämään tilanteen mukaan monellakin eri nykykielen vastineella niin kuin edellä on käynyt ilmi. Mutta missään kohti ei niiden takaa löydy alkutekstissä ”Kadotus” nimistä paikkaa. Verbejä on aikanaan käytetty tavallisina arkikielen puhesanoina monessakin eri yhteyksissä. Katakrino viittaa tulevaan oikeudelliseen ratkaisuun johtavasta oikeuskäsittelystä, jonka tuomarina on täydellinen ihminen. Apollumi taas kuvaa (jo noiden alkukielen sanaelementtienkin mukaan) menetystä, menetyksen kokemista jossakin asiassa.

Uskosta osattomat ihmiset kokevat ”iankaikkisen” menetyksen eli sen maailmanajallisen (kreik. aionion) /tästä tarkemmin/ elämän kadottamisen, joka taas tulee uskovien osaksi.

Uskosta osattomat ihmiset nukkuvat raamatun mukaan tuon “iankaikkisuuden” ajan syvässä kuoleman unessa, kunnes heidät herätetään kuolleista ”katakrinoon” eli Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn (Ilm. 20:11-15).

Kun hukkaat avaimesi, kadotat sen, joudut kokemaan menetyksen siltä osin, niin etkö ilmaise asiasi toteamalla: ”olen kadottanut avaimeni”; etkä kaanaankielisesti: ”avaimeni on joutunut kadotukseen”?
Sanat sisältävät merkityksiä. Ne muodostavat kielen perusrakenteet. Äidinkieli toimii ajattelumme alustana. Sanat välittävät meidän ajatteluumme mielikuvia, käsitteitä, joita sitten yhdistelemme kuvittelun ja päättelyn keinoin ymmärtääksemme asiakokonaisuuksia ja oppiaksemme uutta. Mutta termien sisällöillä voi olla myös merkityshistoriansa, joka poikkeaa siitä, miten ilmaisu tänä päivänä käsitetään. Siksipä merkitykset ilmaisuille on aina hyvä hakea ja päätellä (mikäli mahdollista) alkuperäisestä kontekstistaan: tässä Uuden testamentin kreikan originaaleista käsikirjoituksista lähtien, eikä vasta käännösvaiheessa, kun inhimilliset vikalähteet (erilaiset teologiset käsitykset, perimätiedot, auktoriteetit tai tunnustuskirjat) pääsevät vaikuttamaan siihen, miten termi lopulta hyväksytysti ”äännestetään” sisään viralliseen, tavanomaiseen käännökseen.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                .

 

Iankaikkisuuden ja ajattomuuden käsitekonflikti

 

”Iankaikkisesti”, ”ikuisesti”, ”iankaikkisesta iankaikkiseen”, ”aina ja iankaikkisesti”, ”maailma”, ”maailmanaika”, ”aikakausi”. Mitä nämä käsitteet ihmiselle nykyään merkitsevät? Veikkaanpa että usein jonkinlaista ajattomuutta, rajattomuutta, loputtomuutta – joka tapauksessa kuitenkin jonkin asteista epämääräisyyttä.

Tiesitkö että näiden kaikkien käännössanojen takana on vanhassa kreikassa (kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu) yksi ja sama ilmaisu: substantiivi aion ja sen adjektiivimuoto aionion. Se on alun perin merkinnyt pisintä maailmankautta, joka raamatusta löytyy ja joiden varaan Jumalan pelastussuunnitelma rakentuu. Hepreankielessä – siis Vanhassa testamentissä tämän sanavastine on olam.

Näillä maailmankausilla tai aioneilla on alku (esim.  1. Kor. 2:7; 2. Tim.1:9) ; niillä on myös loppu (ks.  Heb. 9:26; 1. Kor. 10:11; Matt. 24:3). Siis rajoitettu kesto!

Jumala on tehnyt nämä aionit (Heb. 1:2) ja asettanut ne (Heb. 11:3), jotta Hän niiden kuluessa toteuttaisi suuren suunnitelmansa (Ef. 3:8-11; 1:9-10). Raamattu tuntee kaikkiaan viisi aionia, joista nykyistä nimittää “Täksi pahaksi maailmanajaksi” (Gal. 1:4). Viimenen ainoni on nimeltään “Aionien aioni” (vrt. Korkea Veisu on sanatarkasti “laulujen laulu”). Tämä on yleensä käännetty joko “aina ja ianlaikkisesti” tai “iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen”.

Minulle tämän asiantilan tajuaminen oli aikoinaan yksi merkittävimmistä oivalluksista: tajuta ettei kaikki olekaan ehdottoman kohtalonomaista, lopullista ja epämääräistä. Ymmärtää, että Jumalalla on aikataulutettu suunnitelma tahtonsa toteuttamiseen. Ymmärtää, että koko ihmisen pelastumiseen liittyvä projekti toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta kaikessa kunniassaan maaimankausien ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) aikana. Olen miettinyt myös usein sitä, miten paljon yhden tällaisen avainkäsitteen alkuperäisen merkityksen hämärtyminen on ajan myötä  päässyt vaikuttamaan kristillisiin teologioihin ja raamatunkäännöksiin.

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä