kadotus

“Iankaikkisen” elämän menettäminen

kirjoittaja

 

Mitä Kirjoitukset tarkoittavat ”iankaikkisella elämällä”?
Milloin ”iankaikkinen” elämä Raamatun mukaan alkaa?
Mitä pelastumisella ”iankaikkiseen” elämään oikein tarkoitetaan?
Mitä ”iankaikkisen” elämän menettäminen Kirjoitusten mukaan tarkoittaa?

—

Käännössanan ”iankaikkinen” takaa löytyy inspiroidussa alkukielessä termi aionion. Se on kreikan nominin aion adjektiivimuoto ja esiintyy UT:ssa 73 kertaa. Yleensä ne on käännetty sanoilla “iankaikkinen” tai “ikuinen”, mikä antaa siitä harhaanjohtavan epämääräisen (ja myös ”ajattomankin”) kuvan, koska siinä kuitenkin on kyse aikarajallisesta aikakaudesta; esim.  /1. Kor_2:7/;  /2. Tim_1:9/; /Hepr_9:26/; /1. Kor_10:11/; /Matt_24:3/.

Konkordanttinen menetelmä kääntää kreikan aionionin johdonmukaisesti termillä eonian, joka mielestäni voitaisiin suomentaa myös aioninen tai aikakautinen tai maailmanajallinen.

Joka tapauksessa kyse on pisimmistä ja peräkkäisistä Raamatun ilmoittamista aikakausista, joiden sisälle koko Jumalan kirjallinen ilmoitus (Kirjoitukset) sisältyy.

—

Termillä ikä tarkoitetaan jonkin henkilön, laitteen tai asian elinikää eli sen voimassaoloajallista kestoa.
”iankaikkinen” -adjektiivin suomen kieleen liittyvästä historiasta sen verran, että alun perin on käsite ilmaistu erillisinä sanoina: ”iän kaiken”, joka tarkoitti siis rajallista elinikää. Sittemmin kun suomenkielessä on alettu ottaa enemmän yhdyssanoja käyttöön, niin on myös ”ä” -kirjain muutettu vastaamaan yhdysosan jälkimmäistä aakkosta eli tässä ”a”-kirjainta. Näin on syntynyt kieleemme termi ”iankaikkinen” (Nykysuomen sanavarat: s. 371).

—

”iankaikkisella” elämällä Raamattu tarkoittaa aina tulevien maailmanaikojen yli kestävää elämää.
Tämä elämä annetaan Jumalan armovalinnan mukaan lahjaksi ihmisille uskon kautta. Tämä ”iankaikkinen” (aioninen, maailmanajallinen) elämä koskee sekä kansojen /1. Tess_4:17-18/ että Israelin pyhiä /Ilm_20:6/ ja se alkaa tulevien ylösnousemusten jälkeen. Ylösnousemuksessa valitut saavat kuolemattomat ruumiit, joissa elävät sekä tulevan tuhatvuotisen maailmanajan että sen jälkeisen uusien taivaiden ja uuden Maan aikakauden (aionin) ajan sekä siitä eteen päin.

—

Raamatun mukaan ”iankaikkinen” elämä alkaa vasta tulevasta ruumiillisesta ylösnousemuksesta.

Tällä hetkellä kaikki kuolleet – olivatpa he uskovia tai uskomattomia – nukkuvat kuoleman unessa. Nukkuvat syvässä tiedottomuuden tilassa (“tuonela”; hepr. sheol; kreik. hades) Jumalassa. Sellainen yleinen ”kristillinen opetus”, jossa annetaan ymmärtää uskovan siirtyvän kuollessaan heti taivaaseen, ei saa minkäänlaista tukea Kirjoituksista. Itse asiassa on kyse Saatanan vaikuttamasta strategisesta opetuksesta: ”ette te suinkaan kuole”, joka taru näyttää saavuttaneen totuuden statuksen myös monen uskovan mielessä /2. Tim_4:3-4/. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan spiritismistä /tästä tarkemmin/. Saatanahan juuri haluaa tuoda ihmisen mielen mukaisuutta opetuksissaan, eikä sitä mikä on Jumalan mielen mukaista /Matt_16:23/; /Gal_1:11-12/.

—

Nykyisen seurakunnan, Kristuksen hengellisen ruumiin, ylösnousemus tapahtuu ensimmäisenä. Tämä on ylösnousemus – jossa sekä Kristuksessa kuolleet ja vielä tuolloin elossa olevat – temmataan samanaikaisesti  Herraa vastaan ”yläilmoihin”. Tämä on ylösnousemus ”iankaikkiseen” elämään. Meidän ylösnousemuksemme on joitakin vuosia aikaisempi kuin Israelin pyhiä koskeva ylösnousemus /Ef_1:12/.
Nykyisen seurakunnan uskovat saavat kirkastetut (avaruus/taivaskelpoiset) kehot ja tehtävät, joihin he Kristuksen ruumiin jäseninä tulevat osallistumaan kahden tulevan maailmanajan (aionin) ajan maapallon ulkopuolisella (taivaallisella) maailmankaikkeuden alueella. /Ef_1:22-23/.

—

Entäpä sitten tuon ”iankaikkisen elämän” kadottaminen?
Se tarkoittaa uskomattomien ihmisten osalta yli tuhannen vuoden nukkumista kuoleman unessa. Se tarkoittaa ainakin tuon tulevan tuhatvuotisen maailmanajan (aionin) aikaisen elämän menettämistä.
Se tarkoittaa yli tuon tuhatvuotisen maailmanajan) kuoleman unessa nukkumista.
Sen ”iankaikkisen” elämän menettämistä, jonka uskovat jo saavat elää tuon ajan uudessa ylösnousemusruumiissaan.

Kaikkien vielä tulevan tuhatvuotisen ”iankaikkisuuden” aikana kuolleiden herättäminen tapahtuu tulevan tuhatvuotisen maailmanajan jälkeen ennen suuren valkean valtaistuimen tuomiota. Sitä oikeuskäsittelyä varten, jota johtaa Ihmisen Poika. Ihmisen Poika, joka on vienyt ruumiissaan jokaisen ihmisen synnin ristille /Ilm_20:11-15/. Tuo suuri oikeudenkäynti käydään jokaisen ihmisen oman tunnon tasolla / Room_2:14-16/ ja siinä kaikki uskosta osattomat näkevät syyllisyytensä Jumalan edessä ja heissä syntyy tilaus ja valmius ottaa vastaan se Kristuksen hankkima sovitus, joka on olemassa hankittuna kaikkia varten.
Uskovien osalta vastaavaa oikeudenkäyntiä (kreik. krino) Herra käy koko heidän nykyisen elämänsä ajan; muut ihmiset käyvät sen myöhemmin suuren valkean oikeusistuimen edessä (kreik. katakrima)  /1. Kor_11:31-32/; /Room_8:1/.

—

 

”Iankaikkisen elämän menettäminen” (tai kadottaminen tai “kadotukseen joutuminen”) tarkoittaa sen (elämisen) kadottamista yli tuhannen vuoden ajaksi. Joidenkin osalta (niiden, joiden nimiä ei ole ”hamasta maailman alusta” kirjoitettu Elämän kirjaan) se tarkoittaa kuitenkin vielä kuolemista toiseen kertaan. Mutta tämä toinen kuolema – mikä näyttää jatkuvan vielä viimeisen maailmankauden (uuden maan ja taivaan aikakauden) yli – kukistetaan /1. Kor_15:20-26/. Näin tulee Herra Jeesus Kristus saavuttamaan sen valtavan – Jumalan rakkauden täyttämän – päämäärän, jonka Hän on Isältä Jumalalta ottanut tehtäväkseen toteuttaa /Fil_2:9-11/.

 

p.s.

Kuolleet uskovat eivät siis ole kuollessaan lentäneet suoraan taivaaseen, vaan odottavat vielä ruumiillista ylösnousemusta. Vaikka monet kirkolliset ja muut kristilliset tahot antavat toisin ymmärtää.
Ei.
Uskovat odottavat edelleen ylösnousemusta kuolemattomaan elämään; odottavat ylösnousemusta, jossa saavat taivaalliset ja kuolemattomat kehot /1. Kor_15:42-44/.
Mistä me voimme tämän vielä päätellä?
Koska kaikki Kristuksessa kuolleet ja vielä elossa olevat temmataan samanaikaisesti Herraa vastaan lähiavaruuden alueelle ja koska vielä elämme tätä maanpäällistä elämää, niin ei uskovien ylösnousemista ole vielä voinut tapahtua. Tämän salaisuudenhan ylösnoussut Herra paljasti Paavalille meille edelleen välitettäväksi /1. Kor_15:51-55/!

 

 

jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt

kirjoittaja

 

Kun ylösnoussut Herra paljastaa meille apostolinsa kautta seuraavan totuuden:

Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; (Room. 8:29)

(CLV) Ro 8:29
that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, for Him •to be Firstborn among many brethren.

niin kristilliset teologiat näyttävän menevän tästä ymmälleen ja menettävän horisonttinsa Jumalan suunnitelman päämäärään. Kyseenalaistetaan tämä Kristuksen paljastama totuus, koska sitä ei pystytä selittämään yleisillä ja ns. virallisilla tulkinnoilla.

Miten on mahdollista, että Jumala, joka on Rakkaus, voisi menetellä niin, että jo edeltä olisi määrännyt toiset ihmiset pelastukseen ja toiset (ison osan ihmiskunnasta) ”kadotukseen”?
Miten on mahdollista – että Jumala joka uhrasi rakkaan Poikansa maailman synnin tähden – hautoo ajatusta vieläpä ”ikuisesta” kadotuksesta?
Tämän suuren kysymyksen edessä kristilliset kirkot ja liikkeet levittelevät käsiään, eivätkä osaa antaa vastausta ihmisille, jotka odottavat nimenomaan niiden tuovan vastaukset näihin perimmäisiin ja aivan olennaisiin kysymyksiin. Päinvastoin; ne välittävät ihmisille sellaista kuvaa kuin tällaiseen ei olisi meille annettu vastausta. Se, että tähän ”kysymysten kysymykseen” ei kristilliset ja inhimilliset teologiat kykene antamaan ”vastausten vastausta” ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Jumala olisi näihin kysymyksiin antanut Kirjoituksissa vastauksensa – ja vieläpä monissa kohdin – ja vieläpä selkeästi! Näyttää tosiaan siltä, että maanpäällisten ”konttoreiden” ja taivaallisen ”pääkonttorin” välinen tiedonvälitys on ollut ja edelleen on ”hieman” huonossa hapessa.

Tällainen näennäinen ristiriita löytyy Jumalan alkuperäisen teksti-ilmoituksen vääristelyistä. Siitä, että esim. sanojen ”kadotus” ja ”ikuisuus” takaa löytyy aivan toisenlaiset merkitykset kuin niille on kirkollisten perimätietojen kautta jälkeen päin tulkittu. Inspiroidussa alkutekstissä ei löydy lainkaan paikkaa ja nominia sanalle ”kadotus”. Siellä puhutaan näissä kohdin yleensä ”menettämisestä” tai ns. ”iankaikkisen” elämän ”kadottamisesta” /tästä tarkemmin/.
”Iankaikkisuus”, ”ikuisuus”, ”iankaikkinen”, ”ikuinen” termien takaa taas löytyvät vanhan kreikan ilmaisut aion ja aionion, mitkä taas viittaavat pitkiin – mutta rajallisiin! – aikakausiin, eivätkä suinkaan tarkoita jotain loputonta, epämääräistä tai ajatonta.
Se, että on tuotu ja edelleen tuodaan ns. kristillisessä opetuksessa ajattomuuden mytologiaa esiin totuutena, sumentaa täysin Jumalan suunnitelman ja Hänen suunnitelmallisen ja aikajanallisen etenemisensä Kristuksen Jeesuksen kautta ja maailmankausien ja talouskausien kautta kohti suurta päämääräänsä.

Yksi selitys – jota toisinaan kuulee – on selitellä tätä ongelmaa siten, että Jumala olisi edeltä tietänyt tai edeltä nähnyt, ketkä pelastuvat ja ketkä eivät. Ja että Hän olisi ”ajattomuudessaan” ja ”ikuisuudessaan” nähnyt jo ennakolta mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Tällainen selittely ontuu mielestäni pahasti ja välittää meille kuvaa heikosta Jumalasta, joka vain näkee miten tulevaisuudessa ihmiset ajautuvat eri osuuksiinsa! Tällainen selittely poistaa myös tarpeen jumalalliselle suunnitelmalle ja yleensäkin sille, että Jumalalla on suunnitelma, jota Hän aikakausien kuluessa vie (antamansa Ilmoituksen mukaisesti) eteenpäin /tästä tarkemmin/.
Jakeen (29) ”edeltä tuntenut” (kreik. pregno BEFORE-KNEW) esiintyy menneessä aikamuodossa ja tarkoittaa juuri sitä, miten se on käännetty.

Jumala on Jumala ja ihminen on ihminen. Hän on nähnyt meidät, jotka saamme uskoa, Pojassaan jo kauan ennen kuin yksikään päivistämme oli tullut. Hän on nähnyt ja tuntenut meidät jo ennen ”ikuisia” aikoja Kristuksessa. Ja tämä valintamme perustuu – ei suinkaan meidän omaan uskomisen valintaamme – vaan Jumalan omaan päätökseen.

hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja (2. Tim. 1:9)
(CLV) 2Ti 1:9
Who saves us and calls us with a holy calling, not in accord with our •acts, but in accord with His own purpose and the grace •which is |given to us in Christ Jesus before times eonian,

Tästä etuoikeutetusta lapseudestamme saamme tänään iloita. Mutta saamme myös kiittää ja iloita kaikkien ihmisten puolesta, koskapa Kristuksen rakkaus tulee myös heidät aikanaan tavoittamaan. Ja mitä tuosta jakeesta 29 käy vielä ilmi: Kristus ei voi olla esikoinen ilman veljiä! Me siis olemme Hänen kauan sitten määrättyinä sisaruksinaan välttämättömiä myös Hänen kunnialleen.

Kovinpa näyttää Paavalin teologia poikkeavan tässä kohtaan “virallisista” teologioista 😉

 

 

 

 

Onko Jumala todellakin sanonut?

kirjoittaja

 

Kehottaako Jeesus meitä vihaamaan elämäämme, kuten näyttää seuraavassa ohjeistavan?

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12;25)

Tämän käännöksen mukaan elämää tässä maailmassa olisi pyrittävä vihaamaan, jotta saisi sen siirtymään tulevaan elämään? Näinkö on? Vai onko kääntäjien teologinen epäusko saanut tekemään ”korjauksen” tähän Kirjoitusten kohtaan, koska itse asiassa alkuperäiset ilmaukset on tässä korvattu aivan toisenlaisella termeillä. Mihin Jumalalta saadun elämän kirjaimellinen vihaaminen voisi sitten johtaa? Epätoivoon? Itsevihaan? Itsemurhaan?

Ei näin. Kyllä Jumalan voimassa olevan ylin kehote kuuluu: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi!”.
Siis itseä (ja omaa elämäänsä) tulee rakastaa ja pyrkiä samalla tämä rakastamisen taso nostamaan myös läheisen ihmisen elämän kunnioittamisen kohdalle!

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12:25)
(CLV) Jn 12:25oos.
He •who is |fond of his •soul is destroying it, and he •who is hating his •soul in this •world, shall be guarding it iofor life eonian.
Alkuteksti ei puhu tässä ollenkaan ”elämänsä vihaamisesta”, vaan ”sielunsa vihaamisesta”.

Jeesuksen puhe on osoitettu juutalaisille opetuslapsille ja koski heidän konkreettista, fyysistä seuraamistaan tuohon aikaan Hänen mukanaan.
”Elämää” tarkoittava termi on vanhassa kreikassa zoe, kun taas ”sielua” tarkoittava sana on psuche.
Mitä raamattu tarkoittaa ”sielulla”? Sen alkuperäinen määritelmä löytyy 1. Moos. 2:7.

Ei elämää, vaan sen sijaan sieluaan Jeesus kehotti juutalaisia opetuslapsiaan vihaamaan. Sielun vihaamisella Jeesus tarkoitti tuolloin ihmisen luonnollisen aistijärjestelmän vaalimisen vihaamista, ihmisen mukavuusalueelle jäämisen vihaamista – ja konkreettista lähtemistä Hänen seuraajanaan ristin kantajan tielle.
Maallisesta omaisuudesta oli luovuttava, työpaikka kirjaimellisesti jätettävä, omaisistaan luovuttava – ja lähteä tien päälle Jeesusta seuraamaan.

Niin hän sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista, ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää”  (Luuk. 18:29)

Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: “Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: “Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa”.  (Matt. 8:21-22)

“Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.  (Luuk. 14:26)
(CLV) Lk 14:26
“If anyone is coming~ tod Me and is not hating his •father and •mother and •wife and •children and •brothers and •sisters, and still more his •soul besides, he |can~ not be My disciple.

Onko väliä mitä Jumala tahtoo meille tarkalleen sanoa: Onko yhdentekevää, jos Hän Kirjoituksissa puhuu meille sielusta (kreik. psuche) ja me käännämme (= korjaamme Hänen puhettaan tarkoittamaankin) elämää (kreik. zoe), jolla kummallakin termillä on kuitenkin omat erityiset merkityksensä? Ja tämä ”väännös” on annettu jatkua sellaisenaan raamatunkäännöksestä toiseen ja vuosisatojen ajan sitä mitenkään korjaamatta?!
Niin, eihän sielua saa tänään vihata, vaan hoitaa (vrt. “sielunhoito”); mutta Jeesuksen maallisen elämän aikana tämä kuitenkin esitettiin ehdottomana vaatimuksena Hänen seuraajilleen! Meille on taas tänään voimassa 1. Kor. 7:20.

Onko väliä, että kun alkuteksti puhuu taivaasta (kreik. ouranos, [SEE-UP]), niin se ei tarkoita paratiisia (kreik. paradeisos [BESIDE-LOOSE], koska ensimmäinen merkitsee yläpuolella ilmakehässä ja ulkoavaruudessa havaittavaa, kun taas jälkimmäinen taas viittaa tulevaan, (uuden) Maan päällä sijaitsevaan puistoalueeseen?

Onko väliä, jos ristin ryöväri (Ilman askeltakaan Jeesuksen seuraamista) lensi suoraan taivaaseen, kun taas itse Herra kuoli ja nousi vasta kolmantena päivänä kuolleista (vaikka oikeasti Hän on ensimmäinen kuolleista nousseitten joukossa)?

Onko väliä, kun pappi sanoo poisnukkuneen siirtyneen ajasta ns. ikuisuuteen tai päässeen taivaankotiin, kun raamatun mukaan vain Kristus on noussut (ensimmäisenä) kuolleista ja Kirjoitukset läpensä puhuu vielä toteutumattomista, tulevista, kaikkia kuolleita koskevista ylösnousemuksista?

Onko väliä, jos Paavali varottaisi hänen evankeliuminsa vastaisesta (so. ei-kristillisestä) opetuksesta, kun hän itse asiassa varoittaakin (meitä kristittyjä) hänen opetuksensa rinnalle (kreik. para) lisättävistä ihmisopeista ja traditioista?

Onko väliä, että vaikka oikeusviranomaiset pyrkivät sanatarkasti tulkitsemaan kirjoitettuja lakeja maallisissa oikeuskäsittelyissä, niin itse Jumalan ilmoittamaa alkuperäistä Kirjoitusta voidaan väännellä tilanteen ja teologian mukaan sinne ja tänne?

Onko väliä, että kun sinun pitää matkustaa junalla Helsingistä Ouluun, niin menetkin Kuopioon?

Onko väliä, että kun pappi siunaa kuolleen sanoessaan hänen vaipuneen ”ikiuneen”, kun raamattu kuitenkin opettaa kuolemanunesta ylösnousemisesta?

Onko väliä vaieta “kadotuksesta”, kun se kumminkin vaivaa ihmisten mieliä, kun pitäisi selittää käsite auki tarkoittamaan uskoville luvatun maailmanajallisen (kreik. aionion) elämän kadottamista eli menettämistä?

Onko väliä toissijastaa ylösnousseen Herran meille Paavalin kautta välittämä ilosanoma ja puhua Israelille suunnattua evankeliumia pyhänä, siis meille erotettuna evankeliumina, kuten jumalanpalveluskaavoissa on monesti tapana tapahtua?

Onko väliä kadottaa aika Jumalan ilmoituksesta erilaisten ikuisuus- ja ajattomuus -myyttien alle, kun Jumalan suuri pelastussuunnitelma (niin kuin suunnitelmat aina) rakentuvat aikajanalle?

Onko väliä, että kun on harhaanjohtavasti käännetty ” Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Kun tässä kohtaa ”kadotus” -sanan takaa löytyy kreikan katakrima, mikä tarkoittaa Ihmisen Pojan oikeuskäsittelyä, joka koskee kaikkia kuolleista herätettäviä ei-uskovia ihmisiä?

 

Näin on Jumalan Vastustaja, Saatana päässyt myös käännösasioissa ihmisten mieliin vaikuttamaan ja sekavuutta aiheuttamaan: Voiko tätä kohtaa kääntää näin, kun ajatus ei enää mahdukaan teologisiin tulkintaraameihin?

“Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
“Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
“Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)

Seuraavassa kohdassa Jeesus varoittaa traditioista eli perinnetavoista, jotka pyrkivät henkisen kulttuurin ja asiantilan säilyttämiseen. Sellaisista asioista, jotka ovat saavuttaneet totuuden statuksen julkisissa jumalanpalveluskaavoissa ja muissa menoissa lähestymisen välineinä Jumalan suosiollisuuteen. Ja kuten tiedämme, että kun noita sanontoja toistetaan auktoritatiivisesti ja muuttumattomasti ”ikiaikaisiin” perinteisiin vedoten, niin näitä vakiintuneita fraaseja aletaan helposti pitää aikaa myöten myös totuuksina.
Juuri tästähän Jeesus myös aikanaan varoitti Israelin uskonnollista johtoa:

Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette.” (Mark. 7:13)
(CLV) Mk 7:13
invalidating the word of •God by your •tradition which you -°give over. And many such like things you are doing.”

 

Sanoilla ja lauseilla on merkityksensä. Varsinkin Jumalan sanoilla. Uskonelämän kannalta keskeisten termien merkitysten hämärtyminen sekä Ympärileikkaamattomuuden ja Ympärileikauksen evankeliumien yhteenpötköyttäminen johtavat vääjäämättä hämmennykseen ja alati jatkuviin ristiriitaisiin ja loputtomiin tulkintoihin. Niinpä näitä sanojen ja puheiden merkityksiä kannattaisikin aika ajoin pohdiskella..

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen.  (1. Kor. 14:11)

 

Se viimeinen tuomio!

kirjoittaja

 

Viimeinen tuomio? Niin, se vihoviimeinen tuomio? Tämä raamatulliseksi julistettu totuus toistuu uskovien puheissa, raamattupiireissä ja papillisissa julistuksissa tuon tuostakin. Käsitteenä “viimeinen tuomio” antaa mielikuvan jostain lopullisuudesta, mielikuvan Jumalan lopullisesta ratkaisusta, jossa kaikki uskomattomat tuomitaan ”ikuiseen kadotukseen”. Se antaa kuvan ankarasta ja säälimättömästä Tyranni-Jumalasta, joka antaa lopullisen rangaistuksen langeta kaikkien niiden päälle, jotka eivät ole uskoneet totuuteen.
Itse kun kuulen tämän ”totuuden” tulevan papillisella arvovallalla varustetussa puheessa, niin kuulen siinä myös monesti äänenpainotusta. Tästä tulee mieleeni kertomus siitä pappiskoulutukseen liittyvästä puheopetuksesta, jossa puheenpitäjää kehotetaan (kun vaikea ja epäselvä julistuksen osa tulee eteen) korottamaan ääntään, jotta kyseinen kohta voitaisiin nopeasti auktoriteettiteitse ohittaa. Ohittaa tämä asia voidaan tietysti myös vaikenemalla.

Kun Jeesus aikanaan julisti: ”en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.” (Joh. 12:47)

niin eikö Hän tässä nimenomaan halua tuoda esiin sen, miten tuomiot, tilinpäätökset tai paremminkin oikeuskäsittelyt ovat kuitenkin vain välttämättömiä välivaiheita lopulliseen päämäärään: maailman pelastamiseen. Jeesus ei puhu viimeisestä tuomiosta, Hän ei aseta tässä jakeessa pistettä (.) tuomion jälkeen, vaan jatkaa heti siihen, mikä lopulta tässä on Jumalan tahto ja päämäärä. Kun Paavali opettaa Jumalasta,

joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4)
(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.

niin alkukieli ei esitä tässä Jumalan tahtoa ehdollisessa ehkä-muodossa, vaan aoristina (kreik. sothenai), tositapana niin kuin Konkordanttinen käännös asian ilmaisee.

Uuden testamentin alkukieli ei tunne lainkaan käsitettä ”viimeinen tuomio”.
Miksi se sitten itsepintaisesti saarnoissa, puheissa ja pohdinnoissa tuon tuostakin tulee esiin? Miksi tämä toivottomuutta viestivää ilmaisua jatkuvasti suositaan? Pidetään esillä, vaikka sitä ei löydy koko raamatusta? Vastauksia tähän löytyy ainakin kolmelta suunnalta

  • ajattomuuden käsitteen myytistä,
  • ns. korvausteologiasta ja
  • Israelia koskevan Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin yhteen-pötköyttämisestä.

Kreikkalaisen filosofian ”lahjoittama” ajattomuuden mytologia elää vahvasti ”ikuisuus” ja ”iankaikkisuus” -termien mukana ja totuuden statuksen saavuttaneena ”faktana” kristikunnan keskuudessa. Se kuitenkin poistaa aikajanan Jumalan suunnitelmasta ja häivyttää Jumalan kaikkivaltiaan, järjestelmällisen ja suunnitelmallisen toiminnan lottoarvonnan tasolle. Ajattomuuden käsite on raamatulle täysin vieras. Se harhauttaa ja hämmentää ihmisen luottamusta Jumalaan ja Hänen suunnitelmalliselle toiminnalleen Kristuksen Jeesuksen kautta. Suunnitelma, mikä tahansa, perustuu aina aikataulutukseen ja sen aikasarjaiseen peräkkäisyyteen. Ajattomuuden legenda on lähtöisin kreikkalaisesta mytologiasta ja sinne se saisi jäädäkin.

Korvausteologia siirtää Jumalan Israelille antamat lupaukset kristilliselle maailmankirkolle. Näin menetellen se menettää näköalan myös tulevalle, koska se ei kykene näkemään eroa Jumalan raamatussa ilmoittaman Israelin odotuksen ja Jumalan Paavalin kautta ilmoittaman nykyisen seurakunnan (Kristuksen ruumiin) tulevaisuuteen liittyvän odotuksen välillä. Näin ollen se yhteenpötköyttää myös tulevat Ihmisen Pojan pitämät tuomiot (oikeuskäsittelyt) ”viimeiseksi” tuomioksi. Tämä kuitenkin vain osoittaa kirkkolaitosten neuvottomuuden selittää raamatun tuomioita ilmoituskokonaisuuden aikajanalla, ja saa ne niputtamaan kaikki tulevat jumalalliset oikeuskäsittelyt yhteen ”viimeisen tuomion” pakettiin.

Kun Paavalin ylösnousseelta Herralta saama /Gal_1:11-12/ ja meille välittämä ilmoitus eli  evankeliumi kansoille aliarvotetaan pelkäksi Paavalin kirjoitteluksi, niin samalla harhaudutaan siitä totuuden sanasta, jonka mukaan Jumalan tuki ja siunaus kristityn elämään tänä päivänä toimii. Samalla kristillinen kirkkolaitos korottaa itsensä ylösnousseen Herran asettaman kansojen apostolin ja opettajan yläpuolelle kadottaen näkökykynsä Jumalan ilmoittamaan ja voimassa olevaan todellisuuteen. Ts. Israelille kohdistettu Kuningaskunnan evankeliumi omitaan ja priorisoidaan ylösnousseen Herran meille suunnatun Paavalin evankeliumin edelle.

Nämä kaksi yhteen sekoitettua ”viimeistä” tuomiota tai paremminkin oikeuskäsittelyä ovat Kansojen tuomio ja Suuren valkean valtaistuimen tuomio.

Kansojen tuomio (Matt. 25:31-45) tapahtuu Jeesuksen tullessa toisen kerran – suurella voimalla ja kunnialla taivaalta – pelastamaan kansansa Israelin ahdingolta ja perustamaan sille luvattu tuhatvuotinen Kuningaskunta nykyisen Maa-planeetan päälle. Tässä kansojen oikeudenkäynnissä kootaan elävät kansat (niiden johtajat ja edustajat) Herran Jeesuksen oikeuskäsittelyyn. Tämä tuomio tapahtuu nykyisen Maan päällä ennen Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan perustamista. Kansoja ei tässä tuomita heidän syntiensä mukaan, vaan sen mukaan, miten ne ovat suhtautuneet juutalaisia (Jeesuksen vähäisiä veljiä) kohtaan. Israeliin ystävällismielisesti suhtautuneet kansat saavat osakseen tuhatvuotisen siunauksen, kun taas vihamielisesti Israeliin suhtautuneet kansat tuomitaan ”iankaikkiseen” so. tuhat vuotta kestävään siunauksen tilan menettämiseen, kadottamiseen eli ”kadotukseen”. Tämä oikeuskäsittely ajoittuu nykyisen maailmanajan (kreik. aoin) lopulle, ennen seuraavan tuhatvuotisen maailmanajan alkamista.

Suuri valkean valtaistuimen tuomio /Ilm_20:11-15/ sijoittuu taas myöhempään aikaan. Tähän oikeuskäsittelyyn herätetään kaikki kuolleet. Kuolleet tuomitaan tekojen mukaan. Tämä oikeuskäsittely ei taas tapahdu nykyisen Maan päällä, koska sitä ei enää tuolloin ole olemassa (Ilm. 20:11). Tämä oikeuskäsittely ajoittuu taas tulevan tuhatvuotisen Kuningaskunnan jälkeiseen aikaan, ennen viimeisen maailmanajan (Ilm. 21) “aionien aionin” alkamista.

 

 

 

Mato ei kuole – eikä tuli sammu?

kirjoittaja

 

Kun raamatussa sanotaan, että “mato ei kuole, eikä tuli sammu”, niin ilmaisu herättää ihmisissä paljon mielikuvia ja tunteita. On tehnyt sitä jo vuosisatojen ajan. Helvetti on voimakas ilmaisu. Kirkkojen ja erilaisten kristillisten lahkojen tahoilta sitä on kiitettävästi pidetty esillä ”ikuisena tulihelvettinä”, jonne ne, jotka eivät usko Jeesukseen tulevat joutumaan ”ikuisesti vaivattaviksi”. Onko tämä vain uskonnollisten johtajien ja auktoriteettien kylvämä pelote, jolla on historian aikana (ja vielä nykyäänkin) valtaa tavallista ”tietämätöntä” kansaa kohden? Niin kuin on tiedossa niin tällaiset vanhat ja vahvat uskomukset tahtovat itsepintaisesti pysyä ihmisten kielissä ja mielissä. Mieleen syöpyneenä käsitteenä ne väistämättä säätelevät ja ohjaavat kohdallaan myös ihmisen ajattelua ja käyttäytymistä.

”Helvetti” käännössanan takaa löytyy alkutekstissä hepreankielinen termi Geenna, joka viittaa Jerusalemin eteläpuolella olevaan Hinnomin laaksoon. Termi esiintyy Uudessa testamentissa 12 kertaa, Paavali ei käytä sitä kirjeissään kertaakaan. Gehenna (toisinaan Geenasta käytetty nimitys) on fyysinen Jerusalemin eteläpuolella sijaitseva rotko, joka Vanhan testamentin aikana toimi mm. rikollisten ruumiiden ja kuolleiden eläimien ruhojen polttopaikkana. Juutalaiset tunsivat paikan ja sen historian ja siksi Jeesus kertoi heille sen tulevasta käyttöönotosta Israelille luvatun tuhatvuotisen Kuningaskunnan aikana.

Gehennassa paloi aikoinaan jatkuva tuli, kun jätteitä poltettiin – samoin tulevan Israelille luvatun maan päällisen Kuningaskunnan aikana Hinnomin rotko tulee käyttöön rikollisten ruumiiden polttopaikkana varoitukseksi rikollismielisille ihmisille. Koska tuo kaatopaikkatulen pitää palaa koko ajan, niin sitä tullaan pitämään yllä jatkuvasti tuhannen vuoden ajan eli koko tulevan maailmankauden ajan eli kuten se yleisesti käännetään ”iankaikkisesti” /tästä tarkemmin/.

Jeesus varoitti juutalaisia opetuslapsiaan uskonnollisesta ulkokultaisuudesta ja olemaan pelkäämästä vainoojiaan. Samalla Hän kiinnitti heidän huomionsa kunnioittamaan ennemmin Häntä, joka tulevassa Kuningaskunnassa tulee hallitsemaan ”rautaisella valtikalla” (Ps. 2:8-9).

Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää. (Luuk. 12:5)

(CLV) Lk 12:5
Now I shall be intimating to you of aWhom you may be |afraid: Be |afraid of Him •Who, after •killing, |has authority to be casting i into •Gehenna. Yea, I am saying to you, of this One be |afraid!

Kuten edeltä on havaittavissa, niin tulevassa teokraattisessa, Jumalan Israelin kautta toteuttamassa, maailmanhallinnossa tulee Messiaalla olemaan käskyvalta jakaa myös kuolemantuomioita ja heittää (heitätyttää) rikollisen ruumis poltettavaksi Hinnomin rotkoon. Tämä ennustettiin jo Vanhassa testamentissa.
Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle. (Jes. 66:24)

Kyse on siis tulevan maailmanajan julkisesta muistutuspaikasta, johon rikollisten ruumiit polttohaudataan eli heitetään kuluttavaan tuleen. Tämä toimii myös varoituspaikkana kaikelle mahdolliselle kapinallisuudelle, joka nousee Jumalan, tuhatvuotista maailmanhallintoa vastaan. Paavali ei käsittele Hinnomin laakson asiaa kertaakaan kirjeissään, koska sen merkitys tulee jäämään Maan päälle, eikä koske ainakaan meitä, jotka uskomme ja jotka jo aiemmin on temmattu taivaalliselle sektorille, pois Maan pinnalta (1. Tess_4:17-18).

Vielä muutama sana tuosta Israelille luvatusta tuhatvuotisesta Kuningaskunnasta. Joskus kuulee epäilyjä siitä, että onko kyseessä todella tuhat vuotta kestävä aikakausi? Sen puolesta, että kyseessä on kirjaimellisesti tuhannesta vuodesta, puhuu se, että ylösnoussut Kristus paljastaa tämän asian peräti kuusi kertaa (eli korostaen) Johannekselle.

  1. Kuningaskunnan alkaessa Saatana sidotaan tuhanneksi vuoksi, jotta se ei pääsisi villitsemään kansoja noiden tuhannen vuoden aikana. Tässä muuten toteutuu se Jeesuksen juutalaisille opetuslapsilleen opettaman rukouksen pyyntö: ”päästä meidät Pahasta”. (Ilm. 20:2-3)
  2. Jeesukselle suuren vainon alla uskollisuutta osoittaneet (myös marttyyrikuoleman kokeneet) saavat hallita maan päällä tuhannen vuoden ajan. (Ilm. 20:4)
  3. Muut kuolleet eivät virkoa eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. (Ilm. 20:5)
  4. Kohdassa 2 palkitut saavat Jumalan ja Kristuksen pappeina hallita hänen kanssaan ne tuhat vuotta. (Ilm. 20:6)
  5. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, (Ilm. 20:7)

Tässä kohden tarkoittaa ”iankaikkisuus” tai ”ikuisuus” (kreik. aion) tuhatta vuotta. Tämän ajan pidetään myös Jerusalemin eteläpuolisen Hinnomin laakson julkista polttohautaus- ja kaatopaikkatulta, ”Helvettiä”, yllä muistutukseksi ja varoitukseksi kapinamielisille ihmisille (Ilm. 20:8-9).

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä