Vastoin vai rinnalla? – se galatalainen kavaluus

Vastoin vai rinnalla? Miksi tämä termien keskinäinen vertailu? Miksi tämä kysymys juuri Galatalaiskirjeen kohdalla? Kysymys on epätarkasta, väittäisin jopa harhaanjohtavasta käännöksestä. Siksi, että em. termien merkitykset ovat pohjimmiltaan vastakkaiset ja että niiden huolimaton käyttö voi saada viestin sisällön ratkaisevalla tavalla vääristymään, kuten on tapahtunut Galatalaiskirjeen 1. luvussa.

Suomisanakirja määrittää termin vastoin merkityksen seuraavasti: Toisin kuin jokin muu, jonkin vastaisesti.
Termi rinnalla tarkoittaa taas vieressä, ohessa, rinnalla, lisänä olevaa.

Kun Paavali aikoinaan ihmetteli ja moitti Galatian seurakuntalaisia heidän uskonnollisiin rituaaleihin kääntymisestä, niin hän taisi tehdä sen aiheesta. Nimittäin Paavali oli aiemmin julistanut ylösnousseelta Herralta saamansa evankeliumin galatalaisille ja he olivat sen tuolloin sellaisenaan vastaanottaneet ja saaneet siitä hedelmänä rauhan ja ilon uskonelämäänsä. Apostoli oli tuolloin kuvannut Kristuksen Jeesuksen heidän silmäin eteensä – ei Hänen maanpäällisen toimintansa osalta, vaan – ristiinnaulittuna (Gal. 3:1). Ylösnousseen Herran Paavalille paljastama evankeliumi alkaa (vasta) Jeesuksen ristinkuolemasta (Room. 6:6) ja Hänen hautaamisestaan (2. Kor. 5:14) ja jatkuu Hänen ylösnousemisensa jälkeisenä uskovan elämänyhteytenä Kristuksen Hengessä (Gal. 2:20). Hänen evankeliuminsa liittyy kaikkien näiden osuuksien omistamiseen omalle kohdalleen Hänessä pelkän uskon kautta.

Kun Paavali sitten ojentaa ja ohjeistaa galatalaisia pysymään siinä evankeliumissa, jonka hän heille alun perin ilmoitti, niin hän painotti sitä, että tämä evankeliumi oli nyt täydellinen ja Jumalan puolelta loppuun saatettu ja tullut siten lukituksi lisäopeille. Kun perinteinen käännös ilmoittaa,

Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1: 6-8)

niin tämä tulkinta antaa helposti ymmärtää, että kyse on jostain Paavalin julistaman evankeliumiin nähden vastakkaisesta, aivan toisenlaisesta evankeliumista. Konkordanttinen käännös on tässä alkukielelle uskollinen:
CLV Ga 1:6 – Ga 1:8
8  But if ever we also, or a messenger out of heaven, should be bringing an evangel~ to you beside that which we evbring~ to you, let him be anathema!

Paavali ei tässä suinkaan puhu hänen evankeliuminsa vastaisesta evankeliumista. Paavali ei tässä viittaa mihinkään kristillisen uskon ulkopuolella olevaa uskonnon harjoittamiseen! Paavali kohdistaa tässä vakavan varoituksensa nimenomaan sellaista kristillistä opetusta ja julistusta kohtaan, joka tuo hänen evankeliuminsa rinnalle, ikään kuin täydennykseksi tai lisäykseksi, inhimillisiä eli lihallisia tapoja ja toimituksia. Käännössanan ”vastoin” takaa löytyy alkutekstissä kreikan para, mikä tarkoittaa rinnakkaisuutta ja samankaltaisuutta. ”Vastakkaisuutta” tai ”päinvastaisuutta” ilmaiseva adverbi on taas vanhassa kreikassa enantion (esim. Apt. 28:17) ja tounantion (esim. Gal. 2:7).

Tämä kristilliseen uskonharjoitukseen herkästi liimautuva funktionaalinen hapatus on siinäkin mielessä harhauttavaa, että se tukee ainoastaan ihmisen omaa toimintaa ja tapahtuu siten ”lihan tyydyttämiseksi” (Kol. 2.23). Ja tätä strategiaa on tietysti tämän maailman ruhtinas, Vastustaja vahvasti tukemassa, sillä hänhän ei ajattele sitä, ”mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten” (Matt. 16:23).

Uskosta osallinen voi tietenkin olla varma siitä, että Hän, joka on aloittanut hänessä hyvän työn, on voimallinen viemään sen myös loppuun asti. Nykyisenä Jumalan Armon hallintokautena kuitenkin Jumalan siunaava, rauhaa ja iloa Kristuksessa vahvistava, tuki on sidottu siihen hengelliseen ravintoon, mikä on totta eli voimassa tänään. Kristitty voi täysin luottaa Jumalan alkamaan pelastustyöhön kohdallaan, mutta uskova voi itse vaikuttaa siihen, mitä hän hengellisen elämänsä vahvistamiseksi lukee, kuuntelee ja ”syö”. Kristitylle
“Kaikki on luvallista”, mutta ei kaikki ole hyödyksi; “kaikki on luvallista”, mutta ei kaikki rakenna. (1. Kor. 10:23)

Tuo toisenlainen evankeliumi, mikä näyttää tänään nauttivan varsin vahvaa suosiota, saa kuitenkin jatkuvasti aikaan hämmennystä, epävarmuutta ja häilyvyyttä uskovien elämässä. Ja niin sen on tarkoitus tehdäkin. Toisenlaisella evankeliumilla Paavali tarkoittaa esim. hänen evankeliuminsa (so. tänään voimassa olevan Kristuksen evankeliumin) rinnalle lisättyjä juutalaisperäisiä, myöhempiä kirkkoisiltä perittyjä tai erilaisten kristillisten kirkkokuntien perustajien lisäämiä oppeja ja toimituksia.

Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. (Gal. 1:6-7)

Ja tämä evankeliumihan ei ole Paavalin omaa saarnaa, niin että hänet voitaisiin opetuksessaan samaistaa esim. uskonpuhdistajien (hehän löysivät uskoa puhdistavat opilliset elementit juuri Paavalilta!) tai kuuluisten saarnamiesten tasolle, vaan se on yksinkertaisesti itse ylösnousseen Herran Kristuksen evankeliumi tämän päivän kansojen ihmisille!

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Paavali edellä mainitsee tässä toisenlaisen (kreik. heteron) evankeliumin. ”Heteron merkitsee erilaista ”epähomogeenista”, ”epäyhtenäistä”. Se tarkoittaa tässä sellaista sanomaa, joka ei yhdy, ole homogeeninen (yhteensopiva) Paavalin julistaman evankeliumin sisällön kanssa, evankeliumin, jossa lahjoitetaan Jumalan rakkaus ja pelastus pelkän uskon kautta. Nykyaikaan yleistettynä Paavali ei tässä kuitenkaan viestitä meille esim. Jehovan todistajista, juutalaisuudesta tai islamista.
Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. (2. Kor. 5:12-13)
Ei, vaan Paavali puhuu niille, jotka uskovat, joilla on Jeesuksen usko. Hän tarkoittaa uskovia, joita on kuormitettu erilaisilla lisäopeilla ja lisätavoilla, jotka antavat lihalle aihetta harjoittaa jumalisuutta. Tämä on tosin aina ollut muodissa, niin tänäänkin. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:3)

Kirkkolaitokset ja monet kristilliset suunnat ovat määritelleet ja betonoineet viralliset oppinsa, jumalanpalveluskaavansa ja muut ”sakramenttinsa”. Galatiassa ei suinkaan ollut kyse Paavalin julistaman evankeliumin vastakkaisuudesta, vaan siitä, että hänen julistamansa Armon evankeliumin rinnalle (kreik. para) olivat juutalaiset teologit tuoneet rituaaleja (ympärileikkaus ja muut juutalaiset lakisääteiset tavat). Missähän määrin tänä päivänä (liki 2000 vuotta myöhemmin) on kristillisissä menoissa mukana ”itsevalittuja” elementtejä, joiden kautta kuvitellaan lihallisin suorituksin saatavan varmistusta ja kelpoisuutta Jumalan edessä? Kristuksessa meillä on Hengen kautta kuitenkin suorapääsy ja elämä Isän yhteydessä. Ihmisen lihallisuus sai tuomionsa ristillä ja sinne kuuluvat myös kaikki Jumalan kanssa kaupankäyntiin pyrkivät inhimilliset, uskonnolliset suoritukset. Esimerkiksi protestanttisten kirkkolaitosten sakramentit – kuten ehtoollinen ja vesikaste – on jälkikäteen (Augustinuksen toimesta) tuotu Paavalin evankeliumin rinnalle. Sakramentti (lat. sacramentum), salaisuus, on teologinen käsite, jonka kirkkoisä Augustinus on jälkikäteen tuonut Paavalin evankeliumin rinnalle kirkolliseen jumalanpalvelustoimintaan. Voimassaolevan evankeliumin puhtaus on niin olennainen ja niin tärkeä asia, että apostoli vielä toistaa (so. painottaa) varotuksensa:

Niin kuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, lisättynä siihen, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1:9)

 

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat ..

Kaksituhatta vuotta on kulunut Jeesuksen antamasta ns. lähetyskäskystä. Ihmisten määrä maapallolla on tuona aikana kasvanut jo liki kahdeksaan miljardiin, samoin pahuus ja sen valta näyttää sen kuin vaan kasvavan. Jeesus antoi aikanaan lähetyskäskynsä juutalaisille opetuslapsilleen:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)
CLV Mt 28:19 – Mt 28:20
Going, then, disciple all the nations, baptizing them into the name of the Father and of the Son and of the holy spirit, teaching them to be keeping all, whatever I direct~ you. And |lo~! I/ am with you all the days till the conclusion of the eon! Amen!”

Tämä tehtäväksianto puhuu selkeästi ja määrätyssä muodossa maailman kaikkien kansojen tekemisestä Hänen opetuslapsikseen. Kristilliset kirkot ja monet ns. hengelliset liikkeet ovat tunnustautuneet vuosisatojen ajan tämän vaativan tehtävän tekijöiksi. Osa niistä on tosin luopunut lähetyskäskyn kaikenkattavuudesta, mutta moniko kristillinen yhteisö on julkisesti sanoutunut sen ehdottomuudesta irti? Sitähän koko ajan kuitenkin pidetään esillä ikään kuin se olisi voimassa ja koskisi nykyistä kristillistä ”maailmankirkkoa”. Miksi Jumala ei ole antanut viimeisen kahden vuosituhannen aikana valtakirjaa ja resursseja tätä kaikkia maailman kansoja koskevaa opetuslapseuttamista varten? Puhuiko Jeesus vain pehmeitä tämän ehdottoman ja laajavaikutteisen käskynsä antaessaan? Ei varmasti. Ei Hän puhunut missään asiassaan sellaista, mitä Hän ei ole tarkoittanut todesta otettavaksi ja minkä toteuttamista, maaliin saattamista, Hän itse ei ole takaamassa ja varmistamassa. Ei Herra ole tehnyt syntiä eli missannut (eihän Jumala voi tehdä syntiä) tämänkään kokonaisvaltaisen ja koko maailmaa kattavan lähetystehtävän antaessaan.

Ei Hän ole missannut, kyse on vain siitä, ettei se ole Jumalan suunnitelmassa – Suunnitelmien suunnitelmassa – tullut vielä ajankohtaiseksi. Missaukset ovat tapahtuneet muualla. Eihän Jeesus tätä käskyään alun perin antanutkaan kristillisille kirkoille, eihän niitä vielä tuolloin ollut edes olemassa, vaan juutalaisille opetuslapsilleen. Osoite oli selvä ja suoraviivainen. Käsky ja siihen liittyvät lupaukset odottavat aikaansa ja niihin liittyvä Jumalan lupaus tulee täydellisesti toteutumaan, täyttymään Hänen suunnitelmansa tehtäväjaon ja aikataulutuksen mukaisesti.

Em. jakeiden suomalainen käännös on tässä epätarkka. Ensinnäkään jakeissa ei puhuta maailmasta (kreik. kosmos), vaan maailmanajasta (kreik. aion). Toisekseen tässä ei puhuta maailman lopusta vaan tarkemmin maailmanajan päätöksestä, täyttymisestä (kreik. sunteleia). Käsite ”maailman loppu” on alkutekstille täysin vieras ja tässäkin puhutaan tulevasta aikakaudesta ja sen täyttymyksen tilan saavuttamisesta. Esimerkkejä jälleen siitä, että jos kääntäjäkunta ei saa tekstiä mahtumaan ”viralliseen” teologiseen viitekehykseensä, niin väännetään sille yhteiseen teologiseen ymmärrykseen mukautuvampi käännössana – mutta tämänhän täytyy lopulta johtaa vain ristiriitaisiin ja hämmentäviin tulkintoihin.

Jeesus ei antanut käskyään ja lupaustaan tälle pahalle maailmanajalle (Gal. 1:4), vaan seuraavalle, tulevalle maailmanajalle, jonka tulo oli tuohon aikaan lähellä ja johon liittyviä voimia ja merkkejä alkoi ilmetä Helluntain hallinnon [∼Apt. 2:1 – 9:3-4] aikana. Pietari julisti tuolloin evankeliumiaan tulevasta, ”jo huulilla olevasta” Kuningaskunnasta Israelille (Matt. 16:16-19). Juutalaisia opetuslapsia alettiin myös tuolloin varustamaan kaikkien kansojen opetuspaseuttamis-tehtävää varten mm. antamalla heille kyky julistaa evankeliumia eri kansojen kielillä (Apt. 2:6). Tämän jälkeen tuli kuitenkin Jumalan suunnitelmissa PAUSE-vaihe Israelin suhteen ja siirryttiin ns. Siirtymäkauden hallinnon kautta nykyiselle (aiemmin täysin salatulle ja vaietulle) Armon hallintokaudelle, jonka sanoma avautuu Paavalin evankeliumin kautta.

Seuraavat kohdat vahvistavat sen, että Jeesus tarkoittaa lähetyskäskyssään juutalaisia opetuslapsiaan ja tulevaa maailmanaikaa.

Ensinnäkään Jumala ei ole ollut tukemassa lähetyskäskyn kaikenkattavuuden toteuttamista nykyisenä maailmanaikana, niin kuin artikkelin alussa tuli todetuksi. Päin vastoin pahuus saa kasvaa nykyisen maailmanajan loppuun saakka ennen kuin siihen puututaan (Matt. 13:25-30).

Toiseksi Jeesus ennusti pahuuden kehityksen ja sen kasvun täyteen mittaansa nykyisen Pahan maailmankauden loppuun tultaessa (esim. Matt. 13:25-40). Eli maailman kansojen opetuslapseus vaikuttaa vielä tuolloinkin olevan kovin kaukana.

Kolmanneksi Jeesuksen puhuessa tulevasta, toisesta tulemisestaan, jolloin Hän (ennen Kuningaskuntansa perustamista) suorittaa tilinpäätöksen, kaikkia maailman kansoja koskevan oikeuskäsittelyn, Hän toteaa:
Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. (Matt. 25:32-33)
Tämä tilanne kuvaa nykyisen, Pahan maailmanajan päätöstä, jossa Jeesus tulee Kuninkaiden kuninkaana kaikessa voimassaan pelastamaan kansansa Israelin sen suuresta ahdingosta. Jae osoittaa, miten paljon tuona ajankohtana (joka siis päättää nykyisen maailmankauden) on maailmassa Israeliin vihamielisesti suhtautuvia kansoja, ”vuohi-valtioita”, jotka siis vielä tuolloin ”odottavat” Israelin paimennusta ja Jeesuksen opetuslapsiksi pääsemistä. Maailman kansojen johtajat ja edustajat seisovat tässä tilillä.

Neljänneksi Jeesus puhuu seuraavassa tulevasta, tuhatvuotisen Kuningaskunnan ajasta ja sen aikana julistettavasta Kuningaskunnan evankeliumista kaikkeen maailmaan, minkä jälkeen Jumala saavuttaa tavoitteensa Maan päällä kaikkien kansojen osalta.
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt. 24:14)
(CLV) Mt 24:14
And |heralded shall be this •evangel of the kingdom in the whole inhabited~ earth iofor a testimony to all the nations, and then the consummation shall be arriving.
Minkä jälkeen saavutetaan täyttymys eli kaikki kansat on tehty Jeesuksen opetuslapsiksi. Käännössanan ”loppu” takaa löytyy alkukielen telos, mikä tarkoittaa täyttymystä, päämäärän saavuttamista.

Viidenneksi Jeesus kehottaa lähetyskäskyssään oppilaitaan kastamaan muiden kansojen ihmiset Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Juutalaisten apostolit eivät aikanaan kastaneet ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen” nimeen. Vaan kastoivat ”Jeesuksen Kristuksen” nimeen israelilaisia ja ”Herran Jeesuksen” nimeen samarialaisia (Apt. 8:16).
Joten tämä ”Pyhän kolminaisuuden” nimeen tapahtuva kastemenettely kansojen kohdalla (Joka liittyy kiinteästi Jeesuksen lähetyskäskyyn) näyttää vielä odottavan aikaansa.

Kuudenneksi Jeesus lupaa lähetyskäskyssään olla päivittäin myös fyysisesti läsnä ja hallita Israelin ja opetuslastensa kanssa koko tulevan, tuhat vuotta kestävän, Kuningaskunnan ajan (Luuk. 22:30; Ilm. 20:6).

Se, että kristilliset kirkot ja erilaiset kristilliset yhteisöt ovat omineet itselleen Israelille annetut käskyt ja lupaukset tässä kohtaa, ei ole saanut Jumalalta siunausta, ei vaikka paavit ja kaikki maailman piispat olisivat tässä toista mieltä. Miksi Jumala ei ole antanut tähän siunaustaan ja resursseja? Koska lupaukset kaikkien kansojen tekemisestä Jeesuksen opetuslapsille on annettu ainoastaan Israelille ja tarkoitettu tulevan Kuningaskunnan ajalle. Eikä Jumala ole tätä valintaansa ja lupaustaan suinkaan mitenkään muuttanut tai kansaansa hylännyt tai sitä kristillisillä kirkoilla korvannut (Room. 11:1-2).

Tämän päivän evankeliumin esillä pito on kiteytetty seuraavaan Paavalin julistukseen.

Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2. Kor. 5:18-20).

Eli tänään kyse on Sovituksen sanoman, Ristin sanan esillä pitämisestä ja sen tarjonnasta. Mutta on kyse vielä muustakin (Ef. 4:12)!

 

 

Montako kastetta tarvitaan?

Kävin yhdessä raamattupiirissä. Siellä nousi kysymys kasteesta esille. Siitä keskusteltiin ja siitä kyseltiin. Kaste näyttää aina herättävän kysymyksiä. Nimenomaan vesikaste. Onko vesikaste pelastumisen ehto? Ja jos on, niin pitäisikö sen olla upotuskaste? Pitääkö kastaa uskoon tuloa ennen vai sen jälkeen? Voiko käydä kasteella useamman kerran? Vai toimiiko vesikaste tänään vain edellytyksenä rekisteröityä johonkin fyysiseen kirkkokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön?

Johanneksen vesikaste valmisteli Jeesuksen tuloa, sen piti olla merkkinä Israelille heidän Messiaansa tulosta. Jumala lähetti Johanneksen vesikasteen kautta tuomaan Israelin kansalle ennakolta julki, esittelemään heidän Messiaansa, joka tulevaisuudessa tulee kastamaan Pyhällä Hengellä.
Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan.” Ja Johannes todisti sanoen: “Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niin kuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: ‘Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.‘ (Joh. 1:31-33)

Johanneksen kaste julisti Israelille heidän – moneen kertaan Vanhassa testamentissa luvatun – Pelastajansa tuloa. Niinpä Jeesuksen toiminta rajoittuikin tuolloin ainoastaan Jumalan valitun kansan keskuuteen.
Hän vastasi ja sanoi: “Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”. (Matt. 15:24)

Vesikaste, joka upotuskasteena tässä toteutetaan, symboloi myöhempää ”upostusta” Kristuksen Henkeen ja sitä kautta Hengen yhteyteen Hänen kanssaan, Hänen joka tänään on seurakunnan pää. Vesikastetta voidaan näin ollen pitää lupauksena ja Hengen kastetta toteutumisena (lupauksen täyttymisenä). Vesikastetta voitaisiin kuvata myös tulevan varjona, jonka edessä oleva Hengen kaste heittää taaksepäin.

Tänä päivänä vesikaste toimii ainakin edellytyksenä rekisteröitymisessä erilaisiin fyysisiin kristillisiin kirkkokuntiin ja osallisuutta niiden palveluihin. Näinhän se toimi myös ns. Helluntain ja vielä Siirtymäkauden hallintojen /tästä tarkemmin/ aikoina Pietarin johtaman ns. alkuseurakunnan aikana. (Voihan vesikasteen tietysti nähdä myös lupauksena Kristuksen pelastustyön kaiken kattavuuden ulottumisesta aikanaan koko ihmiskunnan osaksi.)

Israel kuitenkin hyllytettiin määräajaksi, ja tämän (edelleen voimassaolevan) tauon ajalle on Jumala meille säätänyt aiemmin salaamansa, so. Vanhassa testamentissa täysin vaietun, Armon talouskauden (Room. 11:11).

Paavali ei laittanut enää juurikaan merkitystä vesikasteelle nykyisellä Armon hallintokaudella; se ei kuulunut hänen opetuksensa perusteisiin. Ylösnoussut Herra ei lähettänyt häntä opettamaan vesikasteesta, vaan sitä Armon evankeliumia, jonka kautta itse Kristus Hengellään kastaa uskovan itseensä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – (1. Kor.1:17)

Paavali kehotti tuntemaan Kristuksen nyt nimenomaan ylösnousseena, koska kirjeiden lukijoiden joukossa oli todennäköisesti myös niitä, jotka olivat tunteneet Jeesuksen hänen lihansa päivinä. Tämä kehotus on tietenkin edelleen voimassa ja korostaa  sitä, miten yhteys Herraan on tänään yhteyttä Häneen Pyhässä Hengessä.
Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. (2. Kor. 5:16)

Kristuksen Henki ”rekisteröi” tänään uskovan Hänen seurakuntaansa ja se on tänään ihmiselle ainoa tunniste yhteydestä Häneen (Room. 8:9).  Ja tässä samassa yhdessä ja yhtenäisessä Hengessä me olemme nyt kastetut Häneen. Olemme saaneet juoda Hänen Henkeään niin kuin myös pukeutua Hänen Henkeensä – siis täysin upotettuina Häneen! Tämä on kirjaimellisesti toteutunut ja totta tänään – eikö tämän pitäisi riittää?
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal. 3:27)

Paavali vahvistaa, että tänään pelkkä yksi kaste Hengessä riittää niin kuin yksi Herrakin.
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:5-6)

Tässä kasteessa me olemme Kristuksessa. Ja Hänessä saamme omistaa myös Hänen kuolemansa kohdallemme.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Kristuksessa saamme omistaa myös Hänen vanhurskautensa: vapaaksi julistuksen synnistä sekä Hänen moitteettomuutensa ja kelvollisuutensa Jumalan edessä.
Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä (1. Kor. 6:11)

Hänessä saamme omistaa tänään myös Hänen elämänsä eli elää uuden ihmisen elämää.
Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:19-20)

Niinpä vesikaste, joka symbolisesti viittasi tulevaan Jumalan kasteeseen Pyhässä Hengessä, on kuitenkin todellisuuden epätäydellinen jäljitelmä. Varjo tai kuva ei itsessään ole mitään. Se on vain epätäydellinen heijastus täydellisestä.

Ota yhteyttä