Ettekö tiedä? – te olette kuolleet!

Mitä tämä nyt oikein tarkoittaa? Olenko minä muka kuollut ja millä tavalla?
Näin Paavali kuitenkin opettaa meitä, jotka uskomme. Tiedostammeko tämän?
Miksi tällaista opetusta ei juurikaan tänään kuule?
Pelottaako kuoleminen? Ei tarvitse pelottaa, sillä apostoli puhuu tässä Kristuksen kuolemasta. Hän puhuu Kristuksen kuolemisesta meidän puolestamme. Mutta samalla hän samaistaa meidät – jotka uskomme – kuolemiseemme yhdessä Hänen kanssaan.
Apostolin uskon opetuksen ytimessä onkin tämä totuus ja vetoomus:

Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
(2. Kor. 5:14-15)

Siis Kristuksen rakkaus – joka on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta ­– suorastaan vaatii tätä: että ojentaudumme Kristuksessa ottamaan Hänen kuolemansa omaksi kuolemaksemme ja sitten Hänen elämänsä omaksi elämäksemme.
Olemmeko tulleet tähän johtopäätökseen?

Tämä liittyy erityisesti uskon pääkirjeen, Roomalaiskirjeen ja sen 6-8 lukujen opetukseen. Olen itse tutkinut tätä tekstiosuutta lukuisia kertoja, koska olen jotenkin kokenut, että tässä on kysymys aivan jostain hyvin syvällisestä, keskeisestä ja tärkeästä uskonelämään liittyvästä jokapäiväisestä todellisuudesta.

Ensinnäkin Paavali opettaa meitä, että kun olemme Kristukseen kastetut, niin olemme samalla Hänen kuolemansa sisään upotetut /tästä tarkemmin/.

Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Niin tiedämmekö tämän? Tai tarkemmin: Tiedostammeko tämän? Tiedostammeko tämän sisäisen elämämme totuutena? Tässähän on kysymyksessä tietenkin kastamisesta, upottamisesta Kristuksen Henkeen (1. Kor_12:13).

Vaikka vielä asun tässä heikkouden ruumiissa, niin Kristuksessa tai tarkemmin Kristuksen Hengessä (siis Hänen yhteydessään) saan omistaa Hänen kuolemansa myös vanhan ihmiseni, synnin ruumiini kuolemaksi. Hänessä saan tänään periä koko sen siunauksen ketjun, jonka Kristuksen ”geeneissä” perin uskon kautta. Tähän uskoelämän perustotuuteen Paavali meitä kehottaa kiinnittämään huomiomme:
kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

Jumala näkee meidät näin Kristuksessa ja Hän tahtoo, että myös me näemme itsemme tänään samalla tavalla Kristuksessa. Ja kaikki tämä Hengen alueella. Usko katsoo näkymättömiä.

Meidän henkemme: ihmisen henki, toimii alustana tai ”istuimena” Jumalan Hengelle ja Kristuksen Hengelle. Tämä antaa meille ylivoiman – kun mielemme alueella yhdymme tähän totuuteen – taistelussa synnin ruumista vastaan: Synnin ruumista, joka herrana orjuuttaa ihmistä.

Ihminen itsessään on heikko ja täysin kelvoton ja kyvytön täyttämään Jumalan tahtoa. Aadamin perintönä on jokainen ihminen syntynyt kuolevaisuuden tilaan, joka lopulta päättyy kuolemiseen /tästä tarkemmin/.

Paavali vertaa Syntiä Herraan, joka orjuuttaa meidän sielullista ruumistamme; Isäntään, jonka käskyvallan alla ihminen itsessään on.

”Synnin ravintoannos (kreik. opsonion) vaikuttaa kuolemaa” (Room. 6:23). Kreikan ”opsonion” tarkoitti sotilaalle tai orjalle annettavaa muona-annosta. Herralla oli ylivalta orjaansa nähden. Orja oli alamainen Herraansa nähden. Paavali antaa tästä suhteesta mielestäni hyvin kuvaavan esimerkin, kun hän vertaa synnin ruumiin ja sisäisen ihmisemme liittoa miehen ja vaimon väliseen avioliittoon.

Laki sitoo naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä (Room. 7:2)

Tätä avioliittoa sitoo Jumalan tahdon mukainen lainalaisuus ja järjestys. Ja tässä avioliitossa on mies vaimon pää, ”herra”.
Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. (Ef. 5:22-23)
On muitakin Jumalan herruuden, ylivallan alle asettamia järjestyksiä ja lainalaisuuksia, kuten Herra vs.  aviomies, vanhemmat vs.  lapset, esivalta vs. kansalaiset.

mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. (Room. 7:2)

Pointti tässä Paavalin opetuksessa on nimenomaan tämä:
samoin kuin miehen ja vaimon välisessä avioliitossa miehen kuolema vapauttaa vaimon avioliitosta hänen kanssaan, niin
samalla tavalla käy myös meitä orjuuttavalle synnin ruumiille, koska Kristus vei sen uhrikuolemassaan kuolemaan. Synnin ruumiilla ei ole tänään enää oikeutta hallita meidän sisäistä ihmistämme, joka on Herrassa ja vapaa.

Synnin ruumis, se Aadamilta hänen rikkomuksensa kautta perimämme ruumis, on itsessään taipuvainen käyttäytymään ja tietämään niin kuin Jumala ja on itsessään taipuvainen kiistämään kuoleman vallan jäsenissään. Kristuksen ulkopuolella se on elossa ja voimallinen hallitsemaan ihmistä, mutta Kristuksen sisällä se on kuollut ja vailla oikeuksia hallita ihmisen elämää!

Kun se, mikä on isäntä, kuolee; kun se, mikä on orjuuttava isäntä, kuolee, niin samallahan tältä orjaisännältä päättyvät kaikki oikeudet hallita aikaisempaa ”puolisoaan”: uutta ihmistä Kristuksessa Jeesuksessa. Kuolleella päättyvät kaikki oikeudet ”herruuteen” eli tässä ”orjuuttamiseen”. Kuolleelta päättyy käskyvalta elävään ihmiseen (sisäiseen ihmiseen) käsin. Kuolluthan ei voi esittää enää vaatimuksia elossa olevan suhteen. Synnillä ei ole oikeutta esittää Kristuksessa meille mitään vaatimuksia, koska Kristuksessa – Hänen Hengessään – syntimme on upotettu Hänen kuolemaansa 2000 vuotta sitten. Vanha ihmisemme, ”synnin ruumis” on upotettu Hänen kuolemaansa. Tämä on totta ja voimassa tänään ja joka hetki Kristuksessa, Hänen Hengessään!

Tähän voimme aina vedota ja niin Hän Henkensä kautta vahvistaa tämän asiantilan elämässämme. Tähän oikeuteemme Kristuksessa meidän tulee vedota, ja Hän on luvannut Henkensä kautta auttaa ja tukea heikkouttamme. Tämä on armon hallintoa uskovan elämässä! Kyse on samalla hallinnonvaihdosta uskovan elämässä. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella heittää vanhan ihmisemme jäsenet Kristuksen kuolemaan. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella pukeutua mielemme ja henkemme alueella Kristuksen jäseniin /tästä tarkemmin/.

Niinpä Paavali kehottaakin meitä pysymään lujina kiinni Jumalan Armon hallintaperiaatteista uskonelämässämme. Hän ilmoittaa meille sen ainoan totuuden, jonka varassa voimme ”vastustaa” syntiä: turvautumalla jokapäiväisessä elämässämme Jumalan Armon voimaan /tästä tarkemmin /!

”Minä  viheliäinen ihminen”, toteaa Paavali, ”mikä (kreik. tis) vetää, rahtaa minut pois (kreik. rhuomai) tästä kuoleman ruumiista? Armo!” (Room. 7:24) /tästä tarkemmin/

Saan olla edelleen ja koko ajan Kristuksessa oma itseni. Saan tämmöisenäni mielen alueella yhtyä ja elää synnin orjuudesta vapaata Jumalan lapsen elämää – ja antaa minussa koko ajan roikkuvan lihan noudattaa omaa kuolevaisuuden lainalaisuuttaan. Se on saanut  tuomionsa ristillä.

”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni (kreik. ego hautou) palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room. 7:25)

Myös fyysisessä mielessä synnin ruumiimme on alistettu kuolevaisuuden lainalaisuuden alle. Sen elävöittämisellä,  Room_8:11, ei suinkaan viitata tulevaan ylösnousemukseen, vaan Jumalan Hengen nykyiseen voimaan käyttää meidän täysin reagoimatonta, vihamielistä ruumista välineenään ja pakottaa sen jäsenet tekemään henkemme ja mielemme mukaisia käskyjä.
Tässä on jumalallinen ohje kaikkein vaikeimmalle ongelmallemme – lihalle. Jokainen yritys hallita lihaa suoraan, hillitä sitä tai parantaa sitä päättyy aina epäonnistumiseen. Ainoa tapa käsitellä lihaa on jättää se huomiotta: viskata se himoineen ja haluineen Kristuksen kuolemaan. Kuoleman kukistuminen toteutui 2000 vuotta sitten Kristuksen ylösnousemuksen kautta ja jatkuu Häneen uskovissaan Kristuksen Hengessä /tästä tarkemmin/. Roomalaiskirjeessä synti esitetään täysin kuoleman hahmon alla. Tässä lihan ja Hengen välisessä taistelussa liha kohtaa täydellisen Hengen miehityksen: ihmisen henki, Jumalan Henki ja Kristuksen Henki yhdessä ihmisen mielen kanssa on kykenevä hallitsemaan meissä Kristuksen mielen mukaista elämää. Usko katsoo tässä näkymätöntä. Usko katsoo todellista asiantilaa Kristuksesta käsin. Jumalan armon hallinto vaikuttaa ja vahvistaa meitä tässä uskossa ja Hänen rakkaudessaan 1. Tim_1:14 . Synnin ruumiilla himoineen ja haluineen on otettu Kristuksessa oikeus pois orjuuttaa meidän elämäämme. Tähän Jumala on antanut meille voimallisen rauhansa ”miehittämään” sisimpämme ja ajatuksemme Kristuksessa /tästä tarkemmin/. Hänessä voimme nauttia vapaasta ja pilvettömästä elämästä Jumalan edessä. Tähän voimme aina rukouksessa anoen ja kiittäen vedota. Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita!

p.s.

Kristuksen kuoleman omaksuminen omaksi kuolemaksi tulee tulevaisuudessa näkymään myös siinä, että kaikkien ihmisten ei täydy kokea fyysistä kuolemaa. Tämän salaisuuden Paavali paljastaa meille, kun hän tuo tiedoksi sen, että kun Kristuksen ruumiin jäsenyys summautuu täyteen, niin tuolloin vielä elossa olevien kristittyjen ei tarvitse enää kokea fyysistä kuolemaa. Miksi? Koska he ovat Kristuksessa jo omistaneet vanhan ihmisensä kuolemisen ja koska Kristuksen ruumis (sekä kuolleet ja vielä elossa olevat) temmataan yhtä aikaa ja yhtenä kokonaisuutena Herraa vastaan yläilmoihin. Siirrymme silmänräpäyksessä Kristuksessa uskon tilasta näkemisen tilaan. Meidät puetaan silmänräpäyksessä, yhtäkkiä (kreik. en atomo) taivaallisiin ja kuolemattomiin ruumiisiin. Näin Kristuksen ruumiin jäsenten kohdalla toteutuu “kuoleman kukistumisen” -ennustus: ”kuolema on nielty ja voitto on saatu”! (1. Kor_15:51-55)

Joka minuun uskoo ei ikinä kuole

 

Mitähän Jeesus mahtoi tarkoittaa sanoessaan ”joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut”? Mitä Hän oikein tällä tarkoitti? Tarkoittiko Hän tällä sitä, että kuolema ei olisikaan uskovalle kuolema, vaan elämän suora jatke, suorasiirtyminen ”iankaikkiseen” elämään?

Ja sitten Hän heti jatkaa toteamalla, että ”eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole”.
Entä mitä Hän taas tällä tarkoitti? Tarkoittiko Hän sitä, että Häneen uskovan ei tarvitse koskaan  – ”ikinä” – kokea kuolemaa?

Raamatun kohta on tässä.

11:24. Martta sanoi hänelle: “Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”.
11:25. Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
11:26. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
(Joh. 11: 24-26 )

CLV Jn 11:24 – Jn 11:26
24  •Martha is saying to Him, “I am °aware that he will be rising~ in the resurrection in the last day.”
25  •Jesus said to her, “I/ am the Resurrection and the Life. He who is believing in Me, +even if he should be dying, shall be living~.
26  And everyone who is living and believing in Me, should by no means be dying for the eon. Are you believing this?”

Alkuteksti ja sen asiaympäristö antavat kuitenkin ymmärtää aivan muuta.
Jakeessa 25 löytyy verbin ”elää” takaa alkukielen termi zesetai, mikä on verbin futuuri -muoto, eli tulevaa tarkoittava teonsana. Tämä olisikin parempi kääntää ”tulee elämään”.
Sitten, ”olisi kuollut” ilmaisun takaa löytyy kreikan apothnesko, mikä on taas preesens -muodossa ja tulisi mielestäni kääntää ”kuolla”.

Eli ajatuksellisesti (niin kuin Konkordanttinen menetelmä on kohdan kääntänyt):
”joka uskoo minuun, vaikka hän kuolisi (tulisi kokemaan kuoleman ennen paluutani), niin hän tulee elämään (elämään ylösnousemuksensa jälkeen) koko tulevan maailmankauden ajan.

Jae 26 taas jatkaa edellisestä ajatuksesta: ylösnousemuksen jälkeisestä elämästä.
Jeesus ei puhu tässä suinkaan Israelin uskovien kuolemattomuudesta.
Ei, vaan hän toteaa, että kun ensimmäisen eli vanhurskasten ylösnousemuksen aika tulee Israelin kohdalla ajankohtaisesti /tästä tarkemmin/, niin siinä Herra herättää Israelin pyhät hallitsemaan kanssaan tuhannen vuoden eli tulevan maailmankauden ajan. Jeesus puhuu tässä Israelille luvatusta, maanpäällisestä maailmanhallinnosta. Israelin uskovat ”perivät” sille annetut lupaukset, jotka kestävät koko tulevan maailmankauden (kreik. aion) ajan, mikä myös alkutekstiin on tässä jakeessa kirjoitettu.
Kyse on siis tästä:
Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. (Ilm. 20:6)

Jeesus siis puhui Israelille siitä tulevasta ylösnousemuksesta, jonka Hän ”viimeisenä päivänä” eli tämän nykyisen, pahan maailmanajan lopulla toteuttaa. Tämän tiesi myös Martta (jae 24) ja tähän tulevaan ylösnousemukseen myös Jeesus viittasi jakeessa 25.

Jeesus puhuu tässä siis vielä edessäpäin olevasta tapahtumasta, jolloin Hän tulemuksessaan tulee herättämään Israelin uskovat tulevaan, tuhat vuotta kestävään, ”iankaikkiseen” elämään.
”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:40)

Se, mitä tänään yleisesti ”virallisten tahojen opetuksissa” tuodaan esiin, on opetus ”sielun kuolemattomuudesta” ja samalla tietysti ylösnousemuksen tarpeettomuudesta. Uskoviin iskostetaan näkemystä ”ette te suinkaan kuole” eli sitä, että kuoltuaan kristitty lentää suoraan taivaaseen. Tällainen opetus tekee tulevat (ylösnousseen Herran hankkimat) ylösnousemukset tarpeettomiksi ja on itse asiassa spiritismiä. Se voidaan mielestäni jopa luokitella myös saddukeusten oppiin, jotka kielsivät koko ylösnousemuksen ja sen tarpeellisuuden!

Kreikkalainen ajattomuuden mytologia on tässäkin käännöskohdassa päässyt aiheuttamaan uskovissa (ja ehkäpä muissakin) hämmennystä ja epätietoisuutta. Kun näköala aikarajatuista maailmanajoista eli aioneista ja niiden sisältämistä talouskausista eli ekonomioista katoaa, niin voi hyvinkin ”nähdä” edessään utuisen tulevaisuuden.

Myös Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin ja Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin yhteen-sekoittaminen lisää edelleen hämmennystä.
Mutta tämä kaikki ei suinkaan muuta sitä, etteikö Jumala veisi omaa suunnitelmaansa Kristuksen Jeesuksen kautta vääjäämättömästi kohti sitä päämäärää, jonka Hän on itsessään päättänyt toteuttaa.

Muuten, eikö uskovien toivon eli odotuksen ”näkeminen” ja siitä iloitseminen (Room. 12:12) voi myös olla melko haasteellista, jos tulevaisuus näyttää epäselvältä?
Onneksi meillä kuitenkin on Paavalin evankeliumi ja Konkordanttinen menetelmä, jotka voivat tuoda näköalaa tähän asiaan!

 

 

Kuolema ja sen kukistuminen

 

Kuolema puhuttaa. Se puhuttaa aina. Se näyttää jotenkin lopulliselta. Se näyttää vievän kuolleet rakkaamme pois meidän ulottuvistamme. Se näyttää vääjäämättä seisovan odottamassa myös meidän edessämme. Kuolemasta saa kuulla monenlaisia selityksiä. Jotkut väittävät, että se on kaiken loppumista, että se on lopullista tyhjiin raukeamista. Toiset taas, että kuolema on vain elämän suoraan jatkumista jossain toisessa olomuodossa. Vaikuttaa myös siltä, että eivät edes kirkot ja kristilliset yhteisöt osaa antaa siihen selkeää vastausta, vaan monesti hämmentävät ihmisiä erilaisilla ulostuloillaan.

Onko näin, onko kuoleman kysymys todella vailla vastausta. Eikö meillä ole mitään luotettavaa lähdettä, jonka vastaukseen voisimme luottaa?
Kyllä on. Vastaukset löytyvät Kirjoituksista. Jumalan alkuperäisestä ilmoituksesta ihmisille.

Raamatussa käsitellään asiaa hyvinkin monin paikoin. Mitä raamattu kuolemasta itse asiassa sitten kertoo? Mikä on Kirjoitusten vastaus kuoleman kysymykseen?
Ihmisen kuolemassa on kyse sielun kuolemasta – siis ihmissielun kuolemasta.

Ihminen luotiin alun perin eläväksi sieluksi

Ensin pitäisi ymmärtää mitä Kirjoitukset tarkoittavat sielulla, elävällä sielulla tai kuolleella sielulla. Sielun alkuperäinen määritelmä löytyy kohdasta:

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human |became  a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kr. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elämän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli Hengen kautta.

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös niin, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Siitä, että esim. uskovat ovat olleet Jumalan työpöydällä ja suunnitelmissa ”aihioina” jo kauan sitten todistavat myös seuraavat kohdat.

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, (Ef. 1:4)

Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, (Room. 8:29)

Kuolema tuli ihmiseen tottelemattomuuden tähden

Kuolema tuli ihmisen osaksi Aadamin rikottua Jumalan kieltoa.

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: “Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”. (1. Moos. 2:16-17)
CLV Gn 2:16 – Gn 2:17
And Yahweh Elohim |instructed on the human, › saying-: From every tree of the garden you may eat, yea eat-.
+But from the tree of the knowledge of good and evil, you must not |eat from it; for ion the day you eat- from it, to die you shall be dying.

Sanatarkasti käännettynä siis ihminen muuttui tuolloin kuolevaiseksi, jonka elämä lopulta päättyy kuolemiseen. Aadamhan eli raamatun mukaan yli 900 vuotiaaksi, joten kuoleminen eli vanheneminen näytti olleen alussa huomattavasti hitaampaa kuin tänään.
Ja tuota Aadamin tottelemattomuuden teon seurausta saamme me nyt koko ihmiskunta kantaa mukanamme.
Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Alkutekstissä on käännössanan ”koska” kohdalla on ilmaisu eph ho, mikä tulisi kääntää ”minkä jälkeen”. Aadamin rikkeen seurauksena (eikä suinkaan meidän syynä: ”koska”) on tämä kuolemantila tullut kaikkien ihmisten osaksi.

Mitä sitten kuolemassa tapahtuu?

Raamatussa löytyy monia kohtia, joissa ihmisen kuolemantilaa kuvataan. Kuolleena ei ihminen siis ole enää elävä sielu, vaan kuollut sielu. Raamatun mukaan elävä sielu kuollessaan menee (tai palaa) ”Tuonelan” tilaan. Tuonelaa käytetään suomalaisissa raamatunkäännöksissä kuvaamaan kuolleiden tilaa ja olinpaikkaa. Alkuteksteissä löytyy Tuonela -sanan takaa termit heprean Scheol ja kreikan Hades.

Raamatun mukaan ihmisen kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin ihmisen luomisessa: ihmisen henki palaa takaisin Jumalan luo ja ihmisen keho palaa takaisin (maatuu) maaperäksi.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Ja sielu palaa Tuonelan tilaan, jonka Konkordanttinen käännös ilmaisee morfeeneina UN-SEEN, joka mielestäni voitaisiin suomentaa ilmaisuna TIEDOSTAMATTOMUUS tai TAJUTTOMUUS. Ajattelen sen olevan kuolleen persoonallisen ihmissielun nukkuva tila Jumalassa.

Siitä, että ihmissielun tila Tuonelassa on verrattavissa syvään, tiedottomaan uni- tai lepotilaan todistavat monet raamatun kohdat.

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)
Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? (Ps. 88:13)
Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)
Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)
Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)
Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

Tämän, kuolleen sielun tilan raamattu kuvaa kaikkia kuolleita ihmisiä koskevaksi. Jeesuksen ylösnoustua ensimmäisenä ihmisenä kuolleista, odottaa myös poisnukkunut Daavid vielä tuolloin omaa tulevaa ylösnousemustaan.
sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. (Apt. 2:27).

Mihin kuolema päättyy?

Kuolema päättyy aina ylösnousemukseen, ylösnousemukseen kuolleista. Jeesus on aloittanut ihmiskunnan ylösnousemuksen. Hän on nyt jo liki 2000 vuotta elänyt kirkastettuna Kristuksena koko maailmankaikkeuden ykköspaikalla (Jumalan oikealla puolella) merkkinä ja enteenä tuleville ylösnousemuksille.

Paavali, paljastettuaan seurakunnan ylösnousemuksen salaisuuden, lohduttaa meitä poisnukkuneiden rakkaittemme jälleennäkemisellä.
Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla
. (1. Tess. 4:13-18)

Raamattu kuvaa siis kuolleita ihmisiä poisnukkuneina (kreik. koimao, [LIE]) nukkua, levätä.

Kun Jeesus meni herättämään Lasarusta, niin Hän käytti tätä samaa ilmaisua: “Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta”.
(CLV) Jn 11:11
He said these things, and after this He is saying to them, “Lazarus, our •friend, has found repose~, but I am going~ that I should be awakening him out of sleep.”

Alkukielessä on edellä perfekti-ilmaisu kekometai, mikä tarkoittaa on mennyt levolle, on mennyt nukkumaan.

Siis kuolleet ainoastaan nukkuvat Jumalalle, eli ovat Hänen herätettävissään, mutta ihmisille he ovat poisnukkuneita (ihmisen herättämisen ulottumattomiin nukahtaneita).

Nämä edellä esiintuodut Kirjoitusten kohdat määrittävät mielestäni riittävän hyvin sen, mitä kuolemaan liittyy, mitä kuolemisessa tapahtuu.
Ts. raamatun mukaan, kun ihminen (=ihmissielu) kuolee, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Hän lepää omana persoonanaan syvässä, tiedottomassa unessa Jumalassa mukanaan koko hänen elämänsä aikana omaksumansa sisäinen pääoma.

Miksi niin paljon hämmentyneisyyttä ja tulkintoja?

Mikä sitten on voinut vaikuttaa siihen, että näinkin yksinkertaisissa perusasioissa voi olla niin monta ”tulkintaa”?

Onko Jumala antanut ihmiselle todellakin niin hämärän ja monitulkintaisen ilmoituksen, että sitä voidaan väännellä milloin minkin teologisen oppijärjestelmän mukaan suuntaan tai toiseen? Vai onko alkuperäinen inspiroitu Jumalan ilmoitus lainkaan sisältänyt sellaisia merkityksiä, joita nykyään pidetään ”totuuksina”?

Mikä on vaikuttanut siihen, että kuolemaa ei haluta monesti nähdä (edes kristittyjenkään keskuudessa) kuolemana – vaan elämän toisena muotona? Miksi kirkollisissa julistuksissa jatkuvasti viestitetään poisnukkuneen lentäneen (yli kuoleman) suoraan taivaaseen?

Kun julistetaan:

  • ”Siirtyi ajasta iäisyyteen”, niin tällä ilmaisulla ”vedetään henkselit” Jumalan suunnitelman (johon aina sisältyy aikataulutus) yli luottamalla inhimilliseen ajattomuuden filosofiaan.
  • ”Muutti taivaan kotiin”, niin tällä viestitetään suorasiirtymistä ohi kuoleman taivaaseen ja vesitetään samalla tarve tulevalle ylösnousemukselle
  • ”Ryöväri pääsi samana päivänä Paratiisiin”, niin tällä halutaan yhteenpötköyttää Kuningaskunnan evankeliumi Paavalin armon evankeliumin kanssa; samalla kiistetään Jeesuksen kuolema (koska Hän lensikin samana päivänä ryövärin kanssa suoraan paratiisiin, eikä kuollutkaan, vaikka nousikin kolmantena päivänä ylös kuolleista?!)
  • ”Herra kävi kuoltuaan julistamassa evankeliumia kuolleille”, vaikka Kirjoitukset todistavat, että Hän kävi vasta ylösnousemuksensa jälkeen julistamassa (ei evankelioimassa) vankeudessa olleille henki-olennoille (kreik. pneumas), että Hänellä on nyt kaikki valta koko maailmankaikkeudessa.

Tällaisilla ”itse-auktorisoiduilla opetuksilla” yritetään työntää kuolema pois, yritetään kuvata se ikään kuin suorana elämän jatkeena. Samalla ollaan tukemassa ja toteuttamassa Vastustajan opetussuunnitelmaa ”ette te suinkaan kuole” (1. Moos. 3:4).

Kuoleman valta kukistuu!

Mutta ylösnousseella Herralla Jeesuksella on valta ja avaimet vapauttaa ihmiset kuoleman vallasta!

“Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. (Ilm. 1:17-18)

Ja täyttymyksessä, kun toinen kuolema kukistetaan, saavuttaa Jumalan hyvyys ja rakkaus koko ihmiskunnan!

toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: “Kuolema on nielty ja voitto saatu”.  “Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (1. Kor. 15:54-55)

Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita. Jumalan tahto tulee toteutumaan koko täyteydessään: Jumalahan ei voi tehdä syntiä. Jumala ei voi missata suuressa pelastusoperaatiossaan.

Yhteenvetona vielä edellä esitetystä

  • Ihmisen luomisessa Jumala rakensi ensin ihmiselle maaperäisen, elottoman kehon. Tähän kehoon Hän puhalsi omasta Hengestään elämän, jolloin ihmisestä tuli elävä sielu. Elämä tuli Jumalan Hengestä. Hengen ja kehon synteesinä ihmisestä tuli elävä, ajatteleva, aistiva ja liikkuva sielu. Näinhän Jumala itse asiassa tänäänkin ihmisen kehon rakentaa: sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa (Ps. 139:13) – Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin (Jer. 1:5).
  • Kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin luomisessa: ihmisen elementit palaavat alkulähteilleen. Henki palaa Jumalan tykö, keho maatuu maaperään ja ihmisen sielu palaa tiedottomuuden lepotilaan ”Tuonelaan”, joka on myös Jumalassa.
    jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä (Ps. 139:8). Ihminen (niin kuin eläinkin) vaatii aina toiminnallisen kehon elääkseen.
  • Syvässä Jumalassa olevassa lepotilassa ihminen on kuin syvässä nukutuksen tilassa: kaikki aistiminen on poissa ja ajan kulumisen taju katoaa. Tässä ei ole uskovalla tai uskomattomalla sielulla eroa, muuten kuin että uskovat nukkuvat Pyhän Hengen sinetillä leimattuina.
  • Kuoleman unesta herättäminen tapahtuu aina ylösnousemusten kautta. Ylösnousemuksessa Jumala luo ihmiselle uuden kehon, jossa ihminen taas muuttuu tiedostavaksi olennoksi ja on valmis käymään läpi tilinpäätöksen eletystä elämästään. Ylösnousemuksia on raamatussa tunnistettavissa neljä: kaksi pyhien ylösnousemusta ja kaksi yleistä ylösnousemusta. Ylösnousemus tarkoittaa aina nousemista ylös kuoleman unesta. Ihmisen elämä ei ala ylösnousemuksessa enää  aihiosta, kuten hänen aikaisemmassa syntymisessään maan päälle, vaan hänellä on nyt lihallisen elämänsä aikana hankkima tieto ja kokemus sisäisenä pääomanaan ja tieto myös siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa.

p.s.

Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia. (Saarn 7:29)

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

 

Seurakunnan ylösnousemus

 

Raamatussa on tunnistettavissa neljä joukko-ylösnousemusta. Kaikkien näiden juurena ja alkuna on Jeesuksen nouseminen ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Nämä ylösnousemukset odottavat vielä aikaansa, hetkeä, jolloin ne tulevat Jumalan suunnitelmissa ajankohtaisiksi. Ylösnousemus tarkoittaa aina kuolleista (kuoleman unesta) ylösnousemista, heräämistä ja ylösnousemista uuteen keholliseen elämään.

Paavalin kirjeissä esiin tuotu poistempaus, josta käytetään myös nimityksiä ylöstempaus, tempaus tai ylösotto, herättää jatkuvasti keskusteluja ja ihmettelyä. Pohdintoja nimenomaan siitä, milloin sellainen tapahtuu? Keitä se koskee? Kysymyksessä näyttää olevan kuitenkin ylösnousemus, mutta raamattuhan puhuu muistakin ylösnousemuksista. Miten nämä suhteutuvat toisiinsa? Mikä on niiden ajallinen toteutumisjärjestys?

Seurakunnan ylösnousemus tarkoittaa Kristuksen ruumiin, hengellisen organisaation, ylösottoa ennen seuraavan hallintokauden: Vihan hallintokauden alkamista. Tämä Kristuksen seurakuntaruumiin eli nykyisen seurakuntamallin mukaisen seurakunnan ylösnousemus on ollut Jumalassa kätkettynä salaisuutena läpi raamatun historian, kunnes ylösnoussut Herra sen aikanaan Paavalille paljasti. Tämä ylösnousemus – joka koskee kaikkia kuolleita kansojen uskovia sekä tuona tulevana hetkenä elossa olevia uskovia ihmisiä – päättää nykyisen Armon (salatun) hallintokauden (Ef. 3:9), jonka apostoliuus ja opettajuus Paavalille myönnettiin. Niin kuin nykyinen Armon talouskausikin on ollut Jumalan suunnitelmissa salattuna (siitä ei Israelille suunnatussa raamatun ilmoituksessa mainita sanallakaan) niin myös sen päätös (Kristuksen ruumiin ylösotto) on ollut salattuna Jumalassa maailmanaikojen alusta alkaen.

Seurakunnan ylösnousemus tarkoittaa aikaisempaa toivoa eli odotuksen tilan päättymistä kuin mitä Israel odottaa. Eli tämä ylösotto toteutuu ennen ensimmäistä (uskovaa Israelia koskevaa) ylösnousemusta. Paavali paljastaa

että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen. (Ef. 1:12)
(CLV) Eph 1:12
iothat we should •be iofor the laud of His glory, •who are °pre-expectant in the Christ.

Lihavoidun Efesolaiskirjeen kohdan takaa löytyy alkukielessä ilmaus proelpikotas, mikä tarkoittaa aikaisemman odotuksen tilan omistamista [Strong G4276].

Entäpä sitten, miten paljon ennen ensimmäistä ylösnousemusta?

Ennen seitsemän vuotista Vihan eli Tuomion hallintokautta, joka tarkoittaa antikristuksen maailmanvallan haltuunottamista (kun Saatana sen hänelle luovuttaa) ja Jumalan vihan maljojen vuodatuksia maailman kansojen ylle. Tämä näytettiin aikanaan Danielille.
Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan 9:27)

Vuosiviikkohan tarkoittaa seitsemää vuotta. Mutta vaikka tämä ajanjakso ei olekaan pidempi, niin kaikki tämä riittää kaiken sen pahuuden ilmitulolle, jota pilkkaava antikristillinen hallinto saa aikaan. Kaikki tulee tapahtumaan nopeasti: vain muutaman vuoden sisällä ja siksi juuri, että ”ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään” (Matt.24:22). Ja tämä Danielin kautta annettu profetia on suunnattu nimenomaan Israelille, koska meitä koskevat asiat ja lupaukset olivat vielä tuolloin salattuina Jumalassa.

Toisekseen eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan?

Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa, (Ef. 5:29)

Ja tämä koskee tietysti myös Kristusta, ei Hän vihaa omaa ruumistaan eli seurakuntaansa, vaan tempaisee sen pois Jumalan vihan alta. Mehän olemme Kristuksessa sovitettuja Jumalan kanssa, eikä Jumalalla tietenkään ole (eikä voikaan olla) näin ollen mitään vihamielisiä ajatuksia meitä kohtaan – päinvastoin!

Niinpä Paavali tämän totuuden vielä tässä vahvistaa:

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:19)

Ja näin kansojen apostoli meille ilmoittaa tämän (aiemmin Jumalan suunnitelmissa salattuna olleen) meitä koskevan ylösnousemuksen:

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (1. Kor. 15:51-52)
CLV 1Co 15:51 – 1Co 15:52
|Lo~! a secret to you am I telling! We all, indeed, shall not be put to |repose, yet we all shall be |changed~,
in an instant, in the twinkle of an eye, iat the last trump. For He will be trumpeting, and the dead will be |roused incorruptible, and we/ shall be |changed~.

Ja toisessakin kohdin

Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:15-18)

Tämä on siis ylösnousseen Herran sanana ja totuutena meille tässä ilmoitettu.

Kansojen uskovat ylösnousevat ja temmataan Kristuksen palkkiotuomioistuimen eteen lähiavaruuteen.

Elossa olevien muuttuminen Kristuksen ruumiin kaltaisiksi näyttää tapahtuvan yhtäkkiä (kreik. en atomo, eli jakamattomassa aikayksikössä), silmänräpäyksessä. Heidän tempaamisensa ylös näyttää tapahtuvan pilviin verhottuna (koska ovat jo hetkessä muuttuneet Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltaisuuteen).

Ja mihin temmataan?
Ylös lähiavaruuteen.
Kristuksen palkkiotuomiokorokkeen (kreik. bema) eteen.

Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. (2. Kor. 5:10)
(CLV) 2Co 5:10
For all of us |must be manifested in front of the dais of Christ, that each should be |requited~ tdfor •that which he puts into practice through the body, whether good or bad.

Tässä oikeuskäsittelyssä käydään läpi uskovien, Kristuksen perustukselle rakentamat teot: kestävätkö ne jumalallisen tulen koestuksen. Vain Jumalan armon vaikuttamat teot palkitaan, sillä Jumala ei anna kunniaansa kenellekään.

Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi. (1. Kor. 3:11-15)

Niin kuin ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa niin ei myöskään lihan teot – näyttivätpä ne miten hurskailta ja vaikuttavilta tahansa – ei, ja vaikka
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Tässä Armon hallintokauden uskovia koskevassa oikeuskäsittelyssä testataan ihmisen teot: kestävätkö ne koestuksen (omaavat Jumalan hyväksymän laadun) vai palavatko ne niin kuin puu, heinät ja oljet tulessa palavat.
Tässä kohtaa voisi ajatella, että parempi vähän tulikokeen kestävää kuin paljon siinä palavaa.

Ja tämän oikeudenkäsittelyn aikana on alhaalla Maan päällä antikristuksen maailmanhallinto alkanut pelastaa maailmaa valheellisilla rauhan ja turvallisuuden lupauksillaan, Israelin ahdinko on alkanut syventyä ja Jumalan viha käynnistyä kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan (Room. 1:18).

Seurakunnan ylösnousemus tapahtuu siis raamatussa ilmoitetuista joukko-ylösnousemuksista ensimmäisenä. Siinä ylösnoussut Herra tempaa ruumiinsa jäsenet Maan pinnalta ”yläilmoihin” käynnistyvän Vihan ajan alta. Uskovien teot punnitaan Kristuksen palkkiokorokkeen edessä ja he saavat jaloista teoistansa kiitokset. Tämä salaisuus ilmoitettiin ainoastaan kansojen apostolille ja tämä tuli meille tiedoksi Israelin määräaikaisen hyllytyksen tapahduttua Helluntain hallintokauden jälkeen. Ensimmäinen – Israelin uskovia koskeva – ylösnousemus tapahtuu seitsenvuotisen Vihan talouskauden jälkeen ja ns. Tuomion ylösnousemus sitten yli tuhat vuotta myöhemmin messiaanisen Kuningaskunnan jälkeen.

Vielä kuitenkin yksi joukko-ylösnousemus jää odottamaan aikaansa…

Tuomion ylösnousemus

 

Raamatussa on tunnistettavissa neljä joukko-ylösnousemusta. Kaikkien näiden juurena ja alkuna on Jeesuksen nouseminen ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Nämä ylösnousemukset odottavat vielä aikaansa, hetkeä, jolloin ne tulevat Jumalan suunnitelmissa ajankohtaisiksi.

Ylösnousemus tarkoittaa aina kuolleista (kuoleman unesta) ylösnousemista, heräämistä ja ylösnousemista uuteen keholliseen elämään.

Tuomion ylösnousemukselle annetaan monesti synkkä ja loputtomuuden mielikuva. Jo ilmaisu ”Tuomio” sisältää ihmisissä paljon perittyä ja sisältä päin kehiteltyjä kuvia ja merkityksiä. Tästäpä esimerkkinä ”totuuden statuksen” saanut ilmaisu ”Viimeinen tuomio”. ”Viimeinen tuomio” toistuu tuon tuostakin erilaisissa opetuspuheissa, vaikka koko termi on raamatulle vieras: sitä ei vaan siellä ole. Toisaalta tämän “Viimeinen tuomion” otsikko tunnutaan yleisissä opetuksissa liitettävän kaikkiin Herran Jeesuksen oikeuskäsittelyihin, Kansojen tuomio Matt. 25:31-46 mukaan lukien. Tämä kaikki kuitenkin antaa kuvan siitä hämmennyksestä ja epävarmuudesta, mitä ajattomuuden myytin ja evankeliumeiden yhteenpötköyttäminen ovat saaneet teologioissa aikaan.

Ensin kuitenkin lyhyesti sielusta. Raamattu määrittelee ihmisen (ihmis-sielun) luomisen seuraavasti:
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7)

Eli ihmiseen ei tuolloin tullut sielua, vaan ihminen syntyi Jumalan henkäyksen ja maaperäisen kehon synteesinä eläväksi sieluksi. Ihminen tarvitsee elääkseen (niin kuin eläimetkin) siis aineellisen ruumiin.
Mitä sitten raamatun mukaan tapahtuu kuolemisessa. Päinvastoin kuin edellä. Ihmisen henki palaa Jumalan luo, keho palaa maaperään ja ihmisen ”aistijärjestelmä”, sielu palaa Tuonelan tilaan (Saarn. 2:7). Ihmisestä tulee kuollut sielu. Tuonela (hepr. scheol, kreik. hades), voitaisiin mielestäni kääntää suomeksi nimellä ”Tiedostamattomuus”, koska raamatun mukaan se vaikuttaa tiedottomalta unitilalta (esim. Ps. 115:17; Jes. 38:18). Konkordanttinen käännös jakaa ”hadeksen” morfeemeiksi [UN-PERCEIVED] ja kääntää sen termiksi unseen.

Tämä kaikki edellä siksi, että sielun ja kuoleman käsitteille on tärkeää saada niiden alkuperäiset merkitykset, koska esimerkiksi ihmisen kuollessa hän ei suinkaan ”lennä suoraan taivaaseen” tai siirry ”ajasta ikuisuuteen”, mitkä julistukset tulevat yleisesti papillisissa manifesteissä tuon tuostakin esille. Näin ei suinkaan ole, vaan raamattu puhuu kuolleista ihmisistä ”poisnukkuneina” (Luuk. 8:52-46; 1. Tess. 4:13).

Itse asiassa edellä olevat ”totuudet” noudattavat juuri Vastustajan opetussuunnitelmaa: ”ette te suinkaan kuole”. Oikeastaan tämänkaltainen opetus vesittää koko ylösnousemuksen, koska se kieltää sen tarpeellisuuden ihmisen ollessa kuoleman jälkeen heti elävänä ja taivaassa. Eikö tällainen opetus olekin spiritismiä? Mutta raamattu opettaa kuitenkin selkeästi, että vain yksi on tähän mennessä noussut kuolleista:

 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol. 1:18)
(CLV) Col 1:18
And He/ is the Head of the body, the ecclesia, Who is •Sovereign, Firstborn ofrom among the dead, that in all He/ may be becoming~ |first,

Kaikilla tulevilla joukko-ylösnousemuksilla on siis juurensa ja syynsä Jeesuksen ylösnousemuksessa ensimmäisenä uutena ihmisenä, ensimmäisenä uuden ihmissuvun edustajana. Näin, jotta Hän voi tulla kaikessa ensimmäiseksi.

Tuomion ylösnousemus on niistä ylösnousemuksista, jotka Jeesus tuo esiin Johanneksen evankeliumissa, jälkimmäinen.

Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. (Joh. 5:28-29)

CLV Jn 5:28 – Jn 5:29
28  |Marvel not at this, tfor coming~ is the hour in which all •who are in the tombs shall |hear His •voice,
29  and •those who do •=good shall |go~ out into a resurrection of life, yet •those who commit •bad things, into a resurrection of judging.

Alkukielessä löytyy ilmaisun ”Tuomion ylösnousemus” taustalta teksti anastanin kriseos, mikä tarkoittaa Oikeudenkäynnin ylösnousemusta. Tämän tulevan kaikkia tuolloin kuolleina olevia ihmisiä koskevan oikeuskäsittelyn ylösnoussut Kristus paljastaa myöhemmin tarkemmin Johannekselle.

Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. (Ilm. 20.12)

Tämä tuomio koskee kaikkia kuoleman unesta herätettyjä uskomattomia ihmisiä.
Nykyisiä Armon hallintokaudella eläviä kristittyjä tämä ei koske, koska heidän tempaus-ylösnousemuksensa on tapahtunut jo yli tuhat vuotta aikaisemmin. Ja meitähän tuomitaan (kasvatetaan ja valmennetaan) jo eläessämme, ettei meitä maailman kanssa “kadotukseen” tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

Kysymyksessä on ylösnousemus Suuren valtaistuimen oikeuskäsittelyyn. Tätä oikeuskäsittelyä edeltää maailmanlaajuinen tuhat vuotta kestänyt rauhan aika, jolloin Kansojen villitsijä, Paha, on vangittuna. Tämän messiaanisen Kuningaskunnan lopussa päästetään Vastustaja kuitenkin hetkeksi vapaaksi, mutta se saa kokea nopeasti pikaisen tuomionsa.

Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti. (Ilm. 20: 7-10)

Tämän jälkeen nousevat kaikki kuoleman unessa olevat ei-uskovat ihmiset ylös kuolleista Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn ­– ja tässähän täytyy olla edustettuna valtaosa ihmiskuntaa!

Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, (Ilm. 20: 11-12)

Ihmiset saavat tuomionsa tekojensa mukaan, kaikki ihmisten teot on tallennettu kirjoihin. ”Sillä ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi” (Matt. 10:26)

Elämän kirjaan kirjoitetut kokevat tässä Ihmisen Pojan johtamassa oikeusmenettelyssä syntisyytensä, riittämättömyytensä Jumalan tahdon mukaiseen elämään, kun heille näytetään heidän hyvät ja pahat tekonsa. Heihin ei enää kuolemalla kuitenkaan ole valtaa, vaan he saavat tulla tuntemaan Kristuksessa tarjottavan pelastuksen.

ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. (Ilm. 20:12-13)

Niiden, joiden nimeä ei löydy Elämän kirjasta kuolevat toiseen kertaan.

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen (Ilm. 20:14-15)

Näin on kirjoitettu.
Näin näyttää Jumalan kaikenkattava pelastussuunnitelma vaiheittain toteutuvan.

Ensimmäiseen, vanhurskasten ja elämän ylösnousemukseen laittaa uskova Israel toivonsa. Odotus koskee nykyisen Maan päälle luvattua – tuhat vuotta kestävää – siunauksen maailmanaikaa, jolloin myös muut kansakunnat saavat kokea ennen näkemätöntä rauhan ja hyvinvoinnin aikaa Israelin Messiaan alaisuudessa. Tuolloin toteutuu myös Paavalin antama ennustus kansastaan: ”Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!”.

Ylösnousemus Tuomion eli Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn tapahtuu sitten tuhatvuotisen, messiaanisen Kuningaskunnan jälkeen ja koskee kaikkia tuolloin kuoleman unessa nukkuvia ihmisiä. Tuomiot tässä tilinpäätöksessä toteutuvat ihmisten tekojen mukaan. Ne, joiden nimeä ei löydy Elämän kirjasta, kuolevat toiseen kertaan.
Viimeisen maailmanajan (kreik. aion) alkaessa uusissa taivaissa ja uuden Maan päällä (Ilm. 21:1) on toinen kuolema kuitenkin edelleen voimassa: sen lakkaamisesta ei Johannekselle (toisin kuin Paavalille)  ilmoiteta.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä