Vastoin vai rinnalla? – se galatalainen kavaluus

Vastoin vai rinnalla? Miksi tämä termien keskinäinen vertailu? Miksi tämä kysymys juuri Galatalaiskirjeen kohdalla? Kysymys on epätarkasta, väittäisin jopa harhaanjohtavasta käännöksestä. Siksi, että em. termien merkitykset ovat pohjimmiltaan vastakkaiset ja että niiden huolimaton käyttö voi saada viestin sisällön ratkaisevalla tavalla vääristymään, kuten on tapahtunut Galatalaiskirjeen 1. luvussa.

Suomisanakirja määrittää termin vastoin merkityksen seuraavasti: Toisin kuin jokin muu, jonkin vastaisesti.
Termi rinnalla tarkoittaa taas vieressä, ohessa, rinnalla, lisänä olevaa.

Kun Paavali aikoinaan ihmetteli ja moitti Galatian seurakuntalaisia heidän uskonnollisiin rituaaleihin kääntymisestä, niin hän taisi tehdä sen aiheesta. Nimittäin Paavali oli aiemmin julistanut ylösnousseelta Herralta saamansa evankeliumin galatalaisille ja he olivat sen tuolloin sellaisenaan vastaanottaneet ja saaneet siitä hedelmänä rauhan ja ilon uskonelämäänsä. Apostoli oli tuolloin kuvannut Kristuksen Jeesuksen heidän silmäin eteensä – ei Hänen maanpäällisen toimintansa osalta, vaan – ristiinnaulittuna (Gal. 3:1). Ylösnousseen Herran Paavalille paljastama evankeliumi alkaa (vasta) Jeesuksen ristinkuolemasta (Room. 6:6) ja Hänen hautaamisestaan (2. Kor. 5:14) ja jatkuu Hänen ylösnousemisensa jälkeisenä uskovan elämänyhteytenä Kristuksen Hengessä (Gal. 2:20). Hänen evankeliuminsa liittyy kaikkien näiden osuuksien omistamiseen omalle kohdalleen Hänessä pelkän uskon kautta.

Kun Paavali sitten ojentaa ja ohjeistaa galatalaisia pysymään siinä evankeliumissa, jonka hän heille alun perin ilmoitti, niin hän painotti sitä, että tämä evankeliumi oli nyt täydellinen ja Jumalan puolelta loppuun saatettu ja siten tullut lukituksi lisäopeille. Kun perinteinen käännös ilmoittaa,

Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1: 6-8)

niin tämä tulkinta antaa helposti ymmärtää, että kyse on jostain Paavalin julistaman evankeliumiin nähden vastakkaisesta, aivan toisenlaisesta evankeliumista. Konkordanttinen käännös on tässä alkukielelle uskollinen:
CLV Ga 1:6 – Ga 1:8
8  But if ever we also, or a messenger out of heaven, should be bringing an evangel~ to you beside that which we evbring~ to you, let him be anathema!

Paavali ei tässä suinkaan puhu hänen evankeliuminsa vastaisesta evankeliumista. Paavali ei tässä viittaa mihinkään kristillisen uskon ulkopuolella olevaa uskonnon harjoittamiseen! Paavali kohdistaa tässä vakavan varoituksensa nimenomaan sellaista kristillistä opetusta ja julistusta kohtaan, joka tuo hänen evankeliuminsa rinnalle, ikään kuin täydennykseksi tai lisäykseksi, inhimillisiä eli lihallisia tapoja ja toimituksia. Käännössanan ”vastoin” takaa löytyy alkutekstissä kreikan para, mikä tarkoittaa rinnakkaisuutta ja samankaltaisuutta. ”Vastakkaisuutta” tai ”päinvastaisuutta” ilmaiseva adverbi on taas vanhassa kreikassa enantion (esim. Apt. 28:17) ja tounantion (esim. Gal. 2:7).

Tämä kristilliseen uskonharjoitukseen herkästi liimautuva funktionaalinen hapatus on siinäkin mielessä harhauttavaa, että se tukee ainoastaan ihmisen omaa toimintaa ja tapahtuu siten ”lihan tyydyttämiseksi” (Kol. 2.23). Ja tätä strategiaa on tietysti Vastustaja vahvasti tukemassa, sillä hänhän ei ajattele sitä, ”mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten” (Matt. 16:23).

Uskosta osallinen voi tietenkin olla varma siitä, että Hän, joka on aloittanut hänessä hyvän työn, on voimallinen viemään sen myös loppuun asti. Nykyisenä Jumalan Armon hallintokautena kuitenkin Jumalan siunaava, rauhaa ja iloa Kristuksessa vahvistava, tuki on kuitenkin sidottu siihen hengelliseen ravintoon, mikä on totta eli voimassa tänään. Kristitty voi täysin luottaa Jumalan alkamaan pelastustyöhön kohdallaan, mutta uskova voi itse vaikuttaa siihen, mitä hän hengellisen elämänsä vahvistamiseksi lukee, kuuntelee ja ”syö”. Kristitylle
“Kaikki on luvallista”, mutta ei kaikki ole hyödyksi; “kaikki on luvallista”, mutta ei kaikki rakenna. (1. Kor. 10:23)

Tuo toisenlainen evankeliumi, mikä näyttää tänään nauttivan varsin vahvaa suosiota, saa kuitenkin jatkuvasti aikaan hämmennystä, epävarmuutta ja häilyvyyttä uskovien elämässä. Ja niin sen on tarkoitus tehdäkin. Toisenlaisella evankeliumilla Paavali tarkoittaa esim. hänen evankeliuminsa (so. tänään voimassa olevan Kristuksen evankeliumin) rinnalle lisättyjä juutalaisperäisiä, myöhempiä kirkkoisiltä perittyjä tai erilaisten kristillisten kirkkokuntien perustajien lisäämiä oppeja ja toimituksia.

Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. (Gal. 1:6-7)

Ja tämä evankeliumihan ei ole Paavalin omaa saarnaa, niin että hänet voitaisiin opetuksessaan samaistaa esim. uskonpuhdistajien (hehän löysivät uskoa puhdistavat opilliset elementit juuri Paavalilta!) tai kuuluisten saarnamiesten tasolle, vaan se on yksinkertaisesti itse ylösnousseen Herran Kristuksen evankeliumi tämän päivän kansojen ihmisille!

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Paavali edellä mainitsee tässä toisenlaisen (kreik. heteron) evankeliumin. ”Heteron merkitsee erilaista ”epähomogeenista”, ”epäyhtenäistä”. Se tarkoittaa tässä sellaista sanomaa, joka ei yhdy, ole homogeeninen (yhteensopiva) Paavalin julistaman evankeliumin sisällön kanssa, evankeliumin, jossa lahjoitetaan Jumalan rakkaus ja pelastus pelkän uskon kautta. Nykyaikaan yleistettynä Paavali ei tässä viestitä meille esim. Jehovan todistajista, juutalaisuudesta tai islamista.
Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. (2. Kor. 5:12-13)
Ei, vaan Paavali puhuu niille, jotka uskovat, joilla on Jeesuksen usko. Hän tarkoittaa uskovia, joita on kuormitettu erilaisilla lisäopeilla ja lisätavoilla, jotka antavat lihalle aihetta harjoittaa jumalisuutta. Tämä on tosin aina ollut muodissa, niin tänäänkin. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:3)

Kirkkolaitokset ja monet kristilliset suunnat ovat määritelleet ja betonoineet viralliset oppinsa, jumalanpalveluskaavansa ja muut ”sakramenttinsa”. Galatiassa ei suinkaan ollut kyse Paavalin julistaman evankeliumin vastakkaisuudesta, vaan siitä, että hänen julistamansa Armon evankeliumin rinnalle (kreik. para) olivat juutalaiset teologit tuoneet rituaaleja (ympärileikkaus ja muut juutalaiset lakisääteiset tavat). Missähän määrin tänä päivänä (liki 2000 vuotta myöhemmin) on kristillisissä menoissa mukana ”itsevalittuja” elementtejä, joiden kautta kuvitellaan lihallisin suorituksin saatavan varmistusta ja kelpoisuutta Jumalan edessä? Kristuksessa meillä on Hengen kautta kuitenkin suorapääsy ja elämä Isän yhteydessä. Ihmisen lihallisuus sai tuomionsa ristillä ja sinne kuuluvat myös kaikki Jumalan kanssa kaupankäyntiin pyrkivät inhimilliset, uskonnolliset suoritukset. Esimerkiksi protestanttisten kirkkolaitosten sakramentit – kuten ehtoollinen ja vesikaste – on jälkikäteen (Augustinuksen toimesta) tuotu Paavalin evankeliumin rinnalle. Sakramentti (lat. sacramentum), salaisuus, on teologinen käsite, jonka kirkkoisä Augustinus on jälkikäteen tuonut Paavalin evankeliumin rinnalle kirkolliseen jumalanpalvelustoimintaan. Voimassaolevan evankeliumin puhtaus on niin olennainen ja niin tärkeä asia, että apostoli vielä toistaa (so. painottaa) varotuksensa:

Niin kuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, lisättynä siihen, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1:9)

 

Mistä kannattaa kehuskella ja ylpeillä?

Mikä voisi tänään olla kristitylle Jumalan mielen mukainen, käyttäytymisen perusmalli? Erilaisia prototyyppejä on varmaankin tunnistettavissa. Yksi on raskas ristin kantajan malli. Toinen voisi olla syntisyydellään huokailevan malli. Kolmas malli voisi olla nöyryyteen ja ehkäpä nöyristelyynkin liittyvä ”minä mato matkamies maan” malli. Neljäs voisi olla kristillis-uskonnollisiin tapoihin ja perinteisiin tukeutuva malli. Viidennessä mallissa voitaisiin tavoitella kansallisia ja maailmanlaajuisia herätyksiä ja “sielujen voittoja”. Löytyy niitä varmaan muitakin prototyyppejä. Tunnistan itsenikin olleen osallinen kaikista em. malleista.

Mutta mitä ylösnoussut Herra Paavalin kautta meille tästä opettaa? Eikö kristitty voi myös ylpeillä?
Kyllä voi, ja pitääkin. Eikä vain joskus, vaan alati, yhä uudelleen!

Paavali puhuu meille kerskaamisesta (kreik. kaukhaomai). Sana tarkoittaa kerskaamista, ylpeilyä, leveilyä, ylvästelyä. Tämä ylpeily on osoitettu kehotuksena itsessään Jumalan edessä riittämättömyyttä ja syntisyyttä kokevalle ihmiselle, ihmiselle joka turvaa Kristukseen Jeesukseen. Ei ihmiselle, joka luottaa itseensä (omaan lihaansa) ja omiin suorituksiinsa pätevöityä Jumalan edessä.

Kun Paavali kehottaa lukijoitaan ottamaan opiksi ja käyttöönsä sen sanaston mallin, jota hän meille evankeliumissaan ja opetustestamentissaan välittää:

Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Tim. 1:13)
(CLV) 2Ti 1:13
|Have a pattern of |sound words, which you hear bfrom me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

niin hän painottaa sanojen ja niiden merkitysten keskeistä tärkeyttä. Alkutekstissä tosiaan puhutaan terveiden tai tervehdyttävien sanojen mallista (kreik. typos). Ja apostoli tarkoittaa tässä nimenomaan oman evankeliuminsa merkitystä ja sitä, että siihen liittyy myös tietynlainen sanasto ja niiden merkitykset, jotka tietyin osin myös poikkeavat ns. Kuningaskunnan evankeliumin ilmaisuista. Tässä on hyvä esimerkki siitä!
Verbi kaukhaomai ja sen nominimuodot kauchema ja kauchesis esiintyvät Uudessa testamentin alkutekstissä 49 kertaa. Mutta Paavalilla peräti 48 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että tämän kristityn peruskäyttäytymiseen kuuluva kehote on erityisen omaleimainen ja erityisen tärkeä nykyisellä Armon hallintokaudella elävälle ihmiselle.

Mihin Paavali sitten kehottaa uskovaa kohdistamaan tämän ylpeilyn?
Kahteen kohteeseen!

Ensinnäkin hän kehottaa meitä kerskaamaan ja ylpeilemään heikkoudestamme. Hän kehottaa meitä kerskailemaan ristin sanomasta: siitä että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, vanha ihmisemme on Hänessä ”laitettu hyllylle”.
Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! (Gal. 6:14)

Sitten hän jatkaa
ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, (Gal. 2:20)

Tässä Paavali korostaa uskovan elämän tapahtuvan nyt Kristuksen Hengessä. Liha heikkouksineen on viety ristille. Kyse on tänään uudesta luomuksesta, uuden ihmisen elämisestä Hengessä Kristuksessa. Tämän tosiasian mukaan hän kehottaa kristittyä ojentautumaan, elämään Jumalan armon ja rakkauden vaikuttamaa elämää. Kristillis-uskonnollisilla suorituksilla ja toimilla ei ole tänään mitään merkitystä hankkia Jumalalta suosiollisuutta.
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (Gal. 6:15)

Jumalan pelastava toiminta perustuu yksinomaan armoon ja tämä Armon evankeliumi on leikattavissa raamatusta esiin ainoastaan Paavalin kirjeiden kautta! Kun kerskaamme heikkoudestamme, niin osoitamme näin menetellen luottavamme Jumalan kertakaikkiseen pelastustekoon Kristuksessa ja samalla siihen, että meidän heikkoutemme (lihallinen kyvyttömyytemme pätevöityä Jumalan edessä) vietiin ristille.

Toisekseen ja yhtäaikaisesti meidän tulee ylpeillä myös Herrasta ja Hänen väkevyytensä voimasta. Sillä Hän on tämän kaiken valmistanut: vienyt vanhan ihmisemme ristille ja tullut meihin elämään uuden ihmisen elämää Pyhän Henkensä kautta.

Ja hän sanoi minulle: “Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2. Kor. 12:9)
niin kuin kirjoitettu on: “Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra (1. kor. 1:31)

Näistä kansojen apostolin meille osoittamista tervehdyttävien ja eheyttävien sanojen mallista kannattaa ottaa vaarin. Saamme rohkeasti kerskailla kyvyttömyyksistämme Hänen tahtonsa täyttämisen suhteen (tuoda niitä säännöllisesti rukouksessa kiitoksen kanssa Hänelle tiettäväksi) ja samalla turvata Hänen armonsa auttavaan ja pelastavaan voimaan.

Sillä tämän periaatteen mukaisesti Hän toimii ylösnousseena tänäänkin:
Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.” (Luuk. 5:31-32)

 

 

 

 

Totuutta leikeltynä vai pötköytettynä?

Raamatusta voi ottaa monella tavalla – ja monesta kohtaa. Opillisen järjestelmän voi rakentaa monella tapaa perustaen sen raamattuun. Tarjonta on ruhtinaallinen. Mutta onko Vanhaan testamenttiin perustuva opetus voimassa tänään? Onko Jeesuksen juutalaisille maanpäällisille seuraajilleen antama opetus kaikilta osin voimassa tänään? Molemmissa em. tapauksissa Jumala lähestyi tuohon aikaan yksinomaan Israelin kansaa ja Jeesuskin lähetettiin ainoastaan heidän keskuuteensa (Matt. 10:6; 15:24). Vielä Helluntain hallinnon aikaankin Pietari piti yllä Israelille tarjousta ja kutsua heille luvattuun maanpäälliseen Kuningaskuntaan (Apt. 2:36). Tulevan maailmanajan voimat alkoivat tuolloin jo vaikuttaa. Tämä kaikki oli totta tuolloin Israelin kohdalla. Kansat ja niiden ihmiset olivat vielä tuolloin Jumalan suoran kutsun ulkopuolella.

Mikä on totuus? Iso, retorinen kysymys, johon ei välttämättä odoteta vastausta. Mikä on totta? Tähän kysymykseen taas voidaan reagoida.

Kun Psalmeissa julistetaan:
Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti. (Ps. 119:160)
(CLV) Ps 119:160
The sum of Your word is truth, And all of Your righteous jordinances are › eonian.
niin tässä tarkoitetaan Jumalan ihmisille suunnattua kirjoitettua kokonaisilmoitusta. Sanomaa, joka summautui täyteen Paavalin evankeliumin kautta (Kol. 1:25-26). Kirjoitukset ovat tänään siis valmiina logoksena, kokonaisilmoituksena, joka Kristuksen Jeesuksen kautta toimii totuuden sanana kunkin maailmanajan ja niiden sisältämien talouskausien sisällä.

Totuuden sana tarkoittaa sellaista sanomaa, johon Jumala on sitoutunut ja jonka mukaan Hän toimii, kun se tulee ajankohtaiseksi Hänen suunnitelmissaan. Tässä Hän on täysin suvereeni ja riippumaton ihmisten rakentamista uskonnollisista järjestelmistä. Tämän päivän Totuuden sana löytyy ylösnousseen Herran Paavalille välittämän evankeliumin kautta. Tämä Armon evankeliumi on voimassa tänään ja tässä. Tämän Totuuden sanan mukaisesti tapahtuu kaikki Jumalan siunaama kanssakäyminen ja tuki kristityn elämässä Kristuksessa Jeesuksessa.

Jos teologia rakennetaan sellaisten raamatun sanan alueiden päälle, joita ei ole meille tarkoitettu, niin todennäköisesti saamme erilaisia hurskailta ja juhlaviltakin näyttäviä, hierarkkisia ja tapasidonnaisia liikkeitä luoduksi. Kirkkoja ja lahkoja, joissa jumalanpalvelujärjestys lukitaan tiettyyn koodiin ja joissa ”papillinen” hierarkia esitetään ihmisen ja Jumalan välisenä eräänlaisena välimieskerroksena. Voimme tietenkin tällöin julistaa oppimme myös perustuvan raamattuun.

Paavalin opetuksessa seurakuntamalli on kuitenkin puhtaasti hengellinen: Kristuksen hengellinen ruumis, jossa itse ylösnoussut Herra toimii päänä. Tässä organisaatiossa kukin uskova elää ja rakentuu yksilöllisellä tavalla ja Jumalan antamalla kasvulla sillä paikalla, mihin Jumalan on hänet Henkensä kautta asettanut. Ns. kirkollisilla vakansseilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä, sillä Jumala ei katso valinnoissaan ja toimissaan henkilön arvoa tai asemaa (Matt. 22:16).

Kun Paavali kirjoitti opetustestamenttinsa Timoteukselle, niin hän korosti nimenomaan tästä tosiasiasta kiinnipitämistä: oli osattava leikata Jumalan kokonaisilmoituksesta hengelliseksi ravinnokseen ja elämäkseen se osuus, joka oli totta, joka on oikeasti tarkoitettu tämän päivän, Armon hallintokauden, ihmisille.

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa
(2. Tim. 2:15)
Miksi näin?
Koska hän tiesi, että tulevaisuudessa oli kansojen uskovilla käytössään koko, iso Jumalan, juutalaislähtöinen ilmoitus: raamattu, joka kokonaisuudessaan on hyödyllinen, mutta jota voidaan myös soveltaa haitallisesti.

Em. käännös antaa kuitenkin mahdollisuuden ymmärtää, että apostoli tarkoittaa tässä totuuden sanan oikeaa saarnaamista tai muuta eteenpäin jakelemisesta. Kyse on silti pohjimmiltaan aivan muusta! Paavali vertaa Jumalan kokonaisilmoitusta, totuuden sanaa, leipään: Elämän leipään, jota tulee paloitella, leikata tai osittaa oikein siten, että siitä nautitaan sitä osuutta, joka on osoitettu ja ravintoarvoltaan sopivaa ja vahvistavaa tämän päivän kristitylle.

(CLV) 2Ti 2:15
Endeavor to present yourself to •God qualified, an unashamed worker, correctly cutting the word of truth.

Alkutekstissä on käännössanan ”oikein jakelee” takana ilmaisu orthotomeo, mikä tarkoittaa osittaa oikein, paloitella oikein, leikata oikein, minkä Konkordanttinen menetelmä on kääntänyt – aivan oikein.

Totuuden sanalla Paavali tarkoittaa tässä tietenkin omaa evankeliumiaan; sitä Armon evankeliumia, jonka hän kirjeittensä kautta meille välittää. Tämä evankeliumi ei ole Paavalin omaa ”jutustelua” tai muuta viestittelyä, vaan hän toimii nimenomaan ylösnousseen Kristuksen Jeesuksen ilmoituksen välittäjänä. Tällä sanomalla ruokkiminen antaa ihmiselle tänään sen kasvun, sen rauhan ja sen ilon, jonka Jumala tahtoo itsessään riittämättömälle, syntiselle ihmiselle tarjota. Tämä evankeliumi on voimassa vain nykyisellä Armon hallintokaudella [∼Apt. 26:26 – ].

Pelastuminen pelkän uskon kautta perustuu tänään Jumalan omaan (jo kauan sitten tehtyyn) armovalintaan ja se lahjoitetaan pelkän uskon kautta, ilman minkäänlaisia lisäsuorituksia. Oikeastaan omilla ponnistuksilla me vaan vesitämme Jumalan armon vaikuttavuutta elämässämme.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Helluntain hallinnon [∼Apt. 2:1 – 9:3-4] ja Ylimenohallinnon eli eräänlaisen Siirtymähallinnon aikana [∼Apt. 9:3-4 – 26:26-28] pitivät ympärileikattujen apostolit vielä esillä Kuningaskunnan evankeliumia, jossa vaadittiin pelastumisen ehdoksi myös tekoja.
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)
Tämä oli totta tuolloin, mutta ei ole voimassa tänään.

Kun Jeesus vaati aikanaan opetuslapsiaan jättämään omaisensa, luopumaan elinkeinostaan ja fyysisesti seuraamaan Häntä, niin tämä oli totta tuolloin, jolloin elettiin ns. Lihaksitulon hallintoa [∼Matt. 4:1 – 27:50]. Hänen seuraajiensa tuli olla valmiita kuolemaan samankaltainen häpeäkuolema kuin mikä heidän Mestariaankin tien päässä odotti.
“Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:26-27)
Tämä oli todellista ja totta tuohon aikaan, mutta ei enää voimassa tänään.

Ylösnousseen Herran Paavalin kautta antama opetus tästä kuuluu taas:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu. (1. Kor. 7:20)
Kysymys on tänä päivänä hengellisestä, paikka- ja asemariippumattomasta elämisestä ylösnousseen Herran kanssa Pyhässä Hengessä. Voi elää uutta elämää ja jatkaa sillä paikalla ja siinä asemassa, missä oli, kun kutsu tuli. Ei välttämättä tarvitse lähteä maailmaa valloittamaan ja sieluja pelastamaan.

Kun Jeesus kehotti opetuslapsiaan odottamaan Hänen toista tulemistaan, kun Hän tulee perustamaan Israelille luvatun maanpäällisen Kuningaskunnnan, niin Hän tulee tuolloin taivaalta Maan päälle täyttämään Isille ja Profeetoille annetut lupaukset.
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. (Matt. 24:30)

Israel odottaa Messiastaan Maan päälle ulkoavaruudesta ja tapahtuma tulee olemaan julkinen, dramaattinen ja pelottava. Tämä on totta tulevassa ns. Vihan tai Tuomion hallintokauden lopussa ja koskee kaikkia Maan päällä tuolloin eläviä ihmisiä. Vihan hallintoon päättyy myös nykyinen Paha maailmanaika (kreik. aion). Tämä kaikki ei kuitenkaan koske nykyistä seurakuntaa, Kristuksen hengellistä ruumista, koska sen aika ja talouskausi on jo tuolloin päättynyt ja seurakunta on tullut poistemmatuksi Maan päältä.
Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:9)

Se, että tunnistaa Kirjoituksista erilaisia talous- tai hallintokausia on totuuden sanana oikeaa leikkaamista. Hallintokaudet (kreik. oikonomia), on keskeinen käsite ilmoituskokonaisuudessa, koska ne kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita Hän kulloinkin soveltaa valittujaan ja muuta maailmaa kohtaan. Monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia niin kuin edellä olevista esimerkeistäkin voi huomata.  Tänään Jumala ei toimi julkisesti, seuraavalla hallintokaudella Hän alkaa taas toimia julkisesti. Raamatun sanan  “pötköyttäminen” aiheuttaa väistämättä hämmennystä, ristiriitaa ja epätietoisuutta uskon elämään. Kun Paavalin evankeliumin erityisasema, sisältö ja ajankohtaisuus saavat kirkastua, niin on siitä lähtien turvallista hyödyntää myös muuta raamattua.
Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. (2. Tim. 3.16-17)

 

 

 

 

 

 

Paavali haastaa päättelemään

Paavali ei kannusta ihmistä ripustamaan häneen omaa ymmärrystään narikkaan. Hän ei myöskään kehota menemään kristillisten valtavirtojen (yleisesti hyväksyttyjen totuuksien) mukana. Hän ei kehota laumautumaan eri näkemyspiirien mukaan. Itse asiassa hän kehottaa irrottautumaan kaikesta hurskaasta ja hyväksyttävältä näyttävästä kristillisestä uskonnollisuudesta. Itse asiassa hän varoittaa meitä alkamasta vertaamaan ja suuntaamaan elämistämme ja käyttäytymistä jumalisilta näyttävien tapojen ja koodien mukaan.

“Älä tartu, älä maista, älä koske!” – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:21:23)

Hän varoittaa meistä lahkouttamasta uskonelämäämme ihmisten muodostamiin fyysisiin koulukuntiin ja elämäntapasuuntiin.
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: “Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen”. (1. Kor. 1:12)
“Ei yli sen, mikä kirjoitettu on”, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan” (1. Kor. 4:6)

Miksi näin? Eikö tämä kuulosta jotenkin oudolta, eikö tämä kuulosta erilaiselta; maailmahan on täynnä erilaisia kirkkoja. Voi olla, ja varmaan kuulostaakin. Mutta kysymys ei kuitenkaan lopulta ole siitä, mikä on esillä, mikä on ”muodissa” tai mitkä ajattelutavat ja -suuntaukset katsotaan virallisiksi tai hyväksyttäviksi.

Kyse on lopulta itsekritiikistä. Kyse on päättelemisestä. Kyse on siitä, miten ihminen itse lähtee etsimään armoa ja totuutta ja löydettyään sen sitten valmentautumaan sen tuntemisessa niin, että hän aidosti ja omana itsenään voi siinä elää ja kasvaa. Jos kristilliset kirkot ja lahkot ovat betonoineet oppinsa ja ajatuksensa sekä mallintaneet käyttäytymiskaavansa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö yksittäinen kristitty voisi kasvaa Kristuksen hengellisessä ruumiissa (organisaatiossa) sitä kasvua, jota Jumala on hänen osakseen valmistanut. Raamattu ei ole tänään salattu (vain joidenkin teologisten piirien omistamaa pääomaa), vaikka monet teologisesti värittyneet raamatun käännökset ovatkin jättäneet omat hämärtävät peiteverhonsa ihmisen ja Jumalan ilmoituksen välille. Meillä on tänään lukutaito. Meillä on tänään tarjolla lukuisa määrä erilaisia raamatunkäännöksiä. Meillä on tarjolla myös Konkordanttinen käännös, jonka taustana on sellainen laatujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn tavalliselle lukijalle aina inspiroituun alkutekstiin saakka!

Apostoli haluaa korostaa sitä, miten kaikki on jo valmiina Kirjoituksissa. Se viimeinenkin osuus on summautettu mukaan. Hänet löytää Sanasta.
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: “Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: “Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? “Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. (Room. 10:8)

Ylösnoussut Kristus Jeesus valtuutti Paavalin välittämään totuuden sanoman tämän päivän ihmisille. Tämä tarkoittaa sitä, että kun luemme Paavalin kirjeissään meille välittämää evankeliumiaan, niin samalla otamme vastaan itse Herran Jeesuksen puhetta: sitä totuuden sanaa, joka on voimassa tänään ja tässä. Sitä totuuden sanaa, jonka pohjalta Jumalan Armon hallinto toteutuu tänä päivänä Häneen uskoviensa keskuudessa. Sitä totuuden sanaa, jonka kautta Jumalan voima ja tuki tänään Pyhän Hengen vaikutuksesta kohdistuu Hänen seurakunnalleen.

Seurakunta ei rakennu sillä, että se itseriittoisuudessaan arvostelee ja tuomitsee ulkopuolella olevia; olivatpa he jehovantodistajia, mormoneja, islamilaisia, hindulaisia, ateisteja tai muita – eri tavalla ajattelevia – ihmisiä. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella?  kysyy Paavali ja jatkaa Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? (1. Kor. 5:12-13) Ulkopuolella olevat tuomitsee aikanaan Jumala, ja tekee sen myös oikeudenmukaisesti.

Paavali varoittaa meitä jäämään ymmärrykseltämme pienen lapsen tasolle. Miksi? Koska silloin olemme helposti toisten johdatettavissa. Koska silloin me olemme helpommin sidottavissa erilaisiin kristillis-uskonnollisiin näkemyksiin, joista jokaisella tarjoajalla on oma (jonkin verran toisistaan poikkeava) raamatullinen opetus.
Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä (1. Kor. 14:20)
(CLV) 1Co 14:20
Brethren, do not |become~ little children in •disposition. But in •evil be |minors, yet in •disposition |become~ mature.

Kyse ei edellä ole suinkaan saman tien ja siltä paikalta täysi-ikäiseksi muuttumista, kuten suomalainen käännös antaa ymmärtää, vaan kasvamisesta, täysi-ikäiseksi tulemista. Alkukielessä on em. lihavoidun verbin pääluokkana middle, mikä tässä tarkoittaa sitä, että tähän hengellisen kasvun prosessiin vaikuttaa myös itse kohde eli ihminen – eikä pelkästään Jumalan armo!
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:8)

Armon evankeliumi löytyy ainoastaan Paavalilta, koska ylösnoussut Herra on sen hänelle ylösnousemuksensa jälkeen erikseen ilmoittanut: edelleen meille kansojen ihmisille viestitettäväksi. Tämä ilosanoma ei ole ehdollinen, suorituksia vaativa, vaan ilmainen, pelkän luottamuksen kautta, saatava lahja.

Paavali vetoaa uskonvanhurskauden käsittämisessä ihmisen omaan päättelykykyyn.
Niin päätämme (kreik. logizomai) siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. (Room. 3:28)

Apostoli kehottaa kristittyä päättelemään, että kun Jeesus vei heidän syntinsä (vanhan ihmisen) ristille ja kuolemaan, niin myös heidän tulee lukea tämä kuoleminen osakseen jo tapahtuneena tosiasiana Hänessä, Kristuksen Hengessä.
Niin tekin pitäkää (kreik. logizomai) itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:11)

Kun Jumala on kerran sovittanut Kristuksessa ihmisen itsensä kanssa, niin Hän siitä johdonmukaisesti päättelee, ettei enää vaadi ihmistä toistamiseen tilille hänen rikkomuksistaan.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut (kreik. logizomai) heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:19)

Edellä lihavoitu verbi ei suinkaan esiinny alkukielessä menneessä aikamuodossa vaan preesenssissä. Pääluokkana taas middle. Eli parempi olisi kääntää ”eikä lue heille heidän rikkomuksiaan”.

Päätellä, lukea, laskea, tehdä johtopäätös (kreik. logizomai) esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, josta Paavalilla peräti 33 kertaa! Tästä voidaan päätellä, että kyseessä on sellainen ilmaisu, joka voidaan lukea apostolin mainitsemaan ”terveiden tai tervehdyttävien sanojen malliin” (2. Tim. 1:13). Se, että teonsana esiintyy alkutekstissä usein middle-pääluokassa, painottaa edelleen sitä, miten uskovaa kehotetaan itse ottamaan oma ymmärryksensä ja järki tässä asiassa käyttöön, koskapa se myös myötävaikuttaa uuden ihmisen kasvua armossa ja totuudessa.

Ehkä – ehkäpä – jos minä ehkä pääsen?

Partikkeli ehkä terminä johonkin teonsanaan liittyneenä on yksi suomen kielen tapaluokista. Se ilmaisee viestijän pitävän käsittelemäänsä asiaa mahdollisena tai todennäköisenä mutta ei varmana. Sen synonyymeinä voidaan pitää partikkeleita kenties, jospa, kai, kukaties.

Käyttääkö Uusi testamentti ja miten usein tällaista epävarmuutta kuvaavaa sanaa tekstissään? Sana ”ehkä” takaa löytyy alkukielen tacha, mutta – se esiintyykin siellä ainoastaan kaksi kertaa (Room. 5:7; Fil. 15). Vaikuttaa siltä, että Uuden testamentin ilmoitukseen ei näytä liittyvän paljoakaan epävarmuutta. Se että tavallisissa käännöksissä tähän epävarmuutta kuvaavaan ilmaisuun törmää selvästi useammin (38-käännöksessä 21 kertaa, 92-käännöksessä 22 kertaa) laittaa epäilemään, esiintyykö tavanomaisissa käännöksissä epätarkkuutta ilmoituksen välittämisessä näiltäkin osin.

Nuo kaksi kohtaa – kaksi ”ehkää” – jotka alkutekstistä löytyvät ovat:

Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. (Room. 5:7)

Sillä ehkäpä hän sen tähden joutui eroamaan sinusta ajaksi, että saisit hänet takaisin iäksi, (Filem. 15)

Noiden edellä vahvennettujen sanojen takaa löytyvät nuo alkutekstin kaksi ”ehkää”. Eikä näissä kummassakaan tapauksessa ole kyse jumalallisen ilmoituksen avainasioista.

Entäpä tuo kolmas ”jos minä ehkä”, joka monesti nousee esiin uskovien taholta ja joka näyttää lisäävän hämmennystä ja epätietoisuutta pelastumisen ja sen varmuuden suhteen? Kun Paavali Filippiläiskirjeessä toteaa.
jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. (Fil. 3:11)

niin ”ehkä” käännössanan takaa löytyykin kreikan pos, mikä on ns. kysyvä adverbi ja ilmaisee millaisella tavalla. Eli Paavali ei aseta omaa tulevaa ylösnousemustaan mitenkään epävarmaksi, vaan hän tässä tuo esiin sen edessään olevan polun tai reitin (hänhän istui tätä kirjoittaessaan roomalaisessa vankilassa) epätietoisuuden, joka hänen kohdallaan sinne (kuolemaan ja ylösnousemukseen) jatkossa johtaa. Mielestäni paremmin alkutekstin ajatusta noudatteleva käännös tässä olisi: ”millä tavalla sitten pääsenkin ylösnousemukseen kuolleista”. Asiayhteys tukee myös tätä, että Paavali puhuu tässä omasta edessä, jäljellä olevasta elämästään ennen kuin hän pääsee lepoon odottamaan omaa ylösnousemustaan. Kun hän heti jatkaa:
Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 3:13-14)

Sekä Konkordanttinen, että Youngs Literal Translation kääntävät em. jakeen sananmukaisesti.
(CLV) Php 3:11
if somehow I should be attaining to the resurrection •that is out from among the dead.

if anyhow I may attain to the rising again of the dead (YLT)

Päinvastoin apostoli on aina korostanut ylösnousemuksen varmuutta ja keskeisyyttä ja sitä, miten se tulisi jokaisella uskovalla olla tietoisena päämääränä, toivona ja odotuksena (1. Kor. 15:12-19; Room. 6:5). Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa.
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

Paavali kuvaa edellä sen katkeamattoman ketjun, eräänlaisen etenevän tila-prosessin, joka uskovan kohdalla on tapahtunut menneessä, on todentunut nykyisyydessä ja toteutuu edelleen jatkumona tulevaisuudessa. Kreikan kielessä esiintyy tässä verbien ”edeltä määrännyt”, ”kutsunut” ja ”kirkastanut” tapaluokkana aoristi, jonka tavalliset käännökset kääntävät yleensä tempus-luokkaisesti imperfektiksi, niin kuin suomalaisissa käännöksissäkin on tehty. Konkordanttinen lingvistiikka tulkitsee kuitenkin aoristin aikariippumattomana faktana, tosiasiana, jossa on mukana kaikki aikaulottuvuudet: mennyt, nykyisyys ja tuleva; ja kääntää näin ollen aoristisen teonsanan aina preesensissä.

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together for the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose

that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, for Him •to be Firstborn among many brethren.

Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tekstiyhteys edellisessä Roomalaiskirjeen tapauksessa tukee myös tätä. Kun ihminen on saanut uskon kautta vastaanottaa tämän lahjan, niin hän saa samalla kerralla omistaa varmuuden siitä, että hänet on Kristuksessa myös edeltä määrätty ja sen seurauksena kutsuttu ja edelleen sen seurauksena Hänessä vanhurskautettu. Ja edelleen hän voi olla vakuuttunut siitä, että viimeinenkin tila: ”kirkastetaan” tai ”tulla kirkastetuksi” tulee yhtä varmasti myös toteutumaan hänen osaltaan. Tätä siis tarkoittaa vanhan kreikan aoristi: se kuuluu pikemminkin tapaluokkaan (modukseen) kuin aikaluokkaan (tempukseen). Suomen kieliopissa se vastaa indikatiivia eli tositapaa eli faktaesitystä. Aoristin voidaan ajatella muuttavan tekemisen tai toimimisen faktaksi eli tosiasiaksi. Edellinen kohta esittää siis alkutekstin mukaisesti kolme ensimmäistä verbiä menneessä aikamuodossa, mutta viimeisen tulevassa aikamuodossa (eikä tietenkään jo tapahtuneena tosiasiana).

Eräs toinen paljon siteerattu kohta, jossa voi myös tuota kreikan aoristin imperfektikäännöstä ”ihmetellä” on:

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16)
(CLV) Jn 3:16

For thus •God loves the world, so that He -°gives His •only-begotten •Son, that everyone •who is believing in Him should not be perishing~, but may be having life eonian.

Eli kun Jumala antoi 2000 vuotta sitten rakkaudestaan ainosyntyisen Poikansa uhrina maailman synnin tähden, niin tämä on tuosta hetkestä alkaen muuttunut voimassaolevaksi asiantilaksi. Eikä vain niin, että Jumala rakasti ja antoi ja jätti sitten maailman oman onnensa ja omien valintojensa varaan. Ei, vaan Jumala toimii koko ajan aktiivisesti Kristuksen Jeesuksen kautta ja rakastaa tänään maailmaa ja antaa Poikansa tänään (ja myös tulevaisuudessa) meidän hyväksemme.

Niin ja epäuskoinen ”ehkä” esiintyy myös toisinaan perinteisten käännösten teonsanoissa luoden niiden päälle epävarmuuden verhon. Esim. kohdassa, jossa ilmoitetaan Jumalan pelastustahto:

 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4) –

tulkitaan Jumalan kaikkivoiva tahto ihmisten pelastumisten ja totuuden tuntemisen suhteen epävarmana. Käännös antaa ymmärtää, että tähän liittyy ehdollisuutta ja jotain sellaista, mikä voi Jumalan tahdon tässä kohden murtaa. Alkuteksti ei esitä tässä kuitenkaan teonsanoja ehdollisina, vaan kuten CLV ja YLT ne kääntävät

(CLV) 1Ti 2:4
Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.
who doth will all men to be saved, and to come to the full knowledge of the truth (YTL)

Eli inspiroidussa alkukielessä ei puhuta tässä konditionaalisesti (ehtotapa) vaan indikatiivisesti (tositapa), Ts. verbien pitää olla: ”pelastuvat” ja ”tulevat” ja ne esiintyvät kreikassa tositapaisissa aoristi-muodoissa, eivätkä ”ehkä-kenties” -muodoissa.

 

 

 

Kirjoitukset summautuneet täyteen

Jumalan antama Kirjallinen ilmoitus ihmiselle on tullut valmiiksi, nimittäin liki 2000 vuotta sitten. Se on tullut täydelliseksi Paavalin viimeisten kirjeiden ilmestyttyä. Kyse on Herran Jeesuksen paljastuksesta, Hänen omasta ilmoituksestaan, joka on voimassa tänään ja tässä (siis totta ja todellista) kansojen uskoville. Tämä viesti on ollut aiemmin salattuna Jumalassa ja paljastettiin vasta Israelin hylättyä Messiaansa (Room. 11:25). Loppuosa kokonaisilmoituksesta on toimitettu kirjallisesti Paavalin kirjeiden kautta (Jumalan totuuden sanan summautuessa näin täyteen; Ps. 119:160), eivätkä ne tarvitse enää lisäyksiä (Gal. 1:8), jotka päinvastoin (siunauksen tuottamisen sijasta) voivatkin aiheuttaa uskonelämään epävarmuutta, rauhattomuutta ja ilottomuutta niin kuin Galatian seurakuntalaisille aikoinaan kävi.

Koska Sana ei itse voinut tulla lihaksi toistamiseen eikä Herra ylösnousemusolemuksessaan enää voinut itse tulla fyysisesti Maan päälle – niin kuin Hän aiemmin toimi Israelin keskuudessa – Hänen oli valittava siihen ”lihallinen” työväline, joka myös joutuisi paljon kärsimään Hänen tähtensä. Työväline, joka jatkaisi Hänen opetustyönsä loppuun asti. Sana apostoli tarkoittaa edustajaa – Paavali toimi siis näin suurella valtuudella: ylösnousseen Herran erityisilmoituksen vastaanottajana ja edelleenvälittäjänä ja vieläpä ainoana tällaisena.

Mutta Herra sanoi hänelle: “Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden”.
(Apt. 9:15-16)
CLV Ac 9:15 – Ac 9:16
Yet the Lord said tod him “|Go~, tfor he/ is a choice instrument of Mine, •to bear My •name sibefore both the nations and kings, besides the sons of Israel,
for I, Hänen/ shall be intimating to him how much he |must be suffering for My •name’s sake.”

käännössana ”ase” on kreikassa skeuos, mikä tarkoittaa instrumenttia, työvälinettä, nykykielellä myös kuljetusvälinettä ja viestintää.
Paavalin voidaan siis ajatella toimineen ylösnousseen Kristuksen ”viestintävälineenä” Hänen paljastaessaan apostolilleen ilmestystensä kautta Kirjoituksen loppuosan, sen aiemmin salattuna olleen (kansoja koskevan) osuuden, jolla Jumalan kirjallinen ilmoitus saavutti lopullisen täyttymyksensä.

Eivätkä Paavalin kärsimykset olleet näin ollen vain hänen omia kärsimyksiään, vaan ne olivat itse asiassa myös Kristuksen puuttuvia kärsimyksiä, joiden lopputulemana meillä on nyt erityinen ja ajankohtainen ympärileikkaamattomuuden evankeliumi eli Paavalin evankeliumi (Gal. 2:7). Paavali kärsi palvelutehtävässään lihassa Kristuksen sijasta niin kuin Konkordanttinen käännös (ja muutama muukin) asian sanatarkasti ilmaisevat. Tämän hän myös toteaa yhdessä viimeisimmistä vankilakirjeissään.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta (Kol. 1:24)
(CLV) Col 1:24
I am now rejoicing in my •sufferings fors you, and am filling up in my flesh, in His stead, the deficiencies of the afflictions of •Christ, fors His •body, which is the ecclesia

Edelleen apostoli jatkaa.
jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. (Kol. 1:25-27)

(CLV) Col 1:25
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me iofor you, to complete the word of God

Paavali ei suinkaan tässä tarkoita täydellistä sanan julistusta, vaan
”täydellisesti julistaakseni” ilmaisun takana on alkukielessä verbi plerosai, mikä tarkoittaa täydelliseksi saattamista, täydellistämistä, totuuden sanan summauttamista täydeksi, niin kuin tekstiyhteyskin antaa ymmärtää. Tämä täydellisyys ei siis vielä ollut tullut tiedoksi seurakunnalle Paavalin ensimmäisten kirjeiden aikana, jolloin elettiin vielä ns. Siirtymäkauden hallintoa /tästä tarkemmin/. Siitä annettiin kyllä tuolloin lupaus (1. Kor. 13:10), joka toteutui Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyessä Paavalin viimeisten kirjeiden kautta.
Kreikan pleroma tarkoittaa komplementtia, täydennystä ja lisäystä, jolla asia, tilanne tai joukko saadaan täydelliseksi, päämäärän mukaiseksi.

Tänään, Jumalan Armon talouskautena, voimassa oleva seurakuntaa (Kristuksen ruumista) koskeva opetus ja ohjeistus sisältyy kansojen apostolin kirjeisiin (tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö Jumala voisi soveltaa uskoviinsa myös erityistä henkilökohtaista ohjausta ja rohkaisua). Paavalin evankeliumin tuntemisen kautta on sitten myös turvallista hyödyntää muuta raamattua (2. Tim. 3:16-17).
Tukeutuminen apostoli Paavalin opetukseen ja evankeliumiin on samalla luottamista ylösnousseen Herran Jeesuksen evankeliumiin tämän päivän ihmiselle.
Paavalin erityisen arvovallan, aseman ja opetuksen vähättely tarkoittaa taas Herran Jeesuksen meille antaman Armon evankeliumin aliarvostamista.

Paavalin evankeliumia ei näin ollen voida päätellä suorana jatkumona Vanhan testamentin kirjoituksista ja lupauksista, tai ns. evankeliumikertomuksista tai muusta Israelille suunnatusta tekstistä, ikään kuin niistä alkaen nykyinen Armon evankeliumi vähitellen “lineaarisesti” aukeaisi ja paljastuisi. Ei, sillä sehän oli täysin salattuna ja vaiettuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan ja paljastettiin ”putkautettiin yllättäen esiin” vasta Israelin hylätessä Messiaansa. Siksipä sen sisältökin on monissa kohdin poikkeava ja ainoalaatuinen. Siksipä se ainoana julistaa ihmisen pelastumista yksin armosta, pelkän uskon kautta. Siksipä se näin tarjoaa täyden lohdun Jumalan edessä riittämättömyyttä kokevalle ihmiselle.

Jaella, saarnata vai leikata oikein?

Aluksi uudesta ihmisestä ja Elämän leivästä. Sana on Leipää. Totuuden sana on sellaista ruokaa, joka antaa kasvun edellytyksiä hengelliselle ihmiselle. Totuuden sana on jotain sellaista ruokaa, joka on totta: voimassa tässä ja tänään. Hengellinen ihminen on uusi luomus: uusi ihminen Kristuksessa:

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17)

Eikä lihaan kohdistuvilla uskonnollisilla toimituksilla, jotka voivat näyttää hyvinkin ”hurskailta” ja vaikuttavilta, ole mitään merkitystä Hänessä, vaikka ”tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.” (Kol. 2:23)

Eikä raamatusta löydettäviltä juutalaisperäisillä uskonnollisilla toimituksilla ole meille tänään mitään arvoa Kristuksessa.
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (Gal. 6:15)

Mutta tämä uusi ihminen – joka meidän henkemme liittyneenä Jumalan Henkeen muodostaa – tarvitsee säännöllisesti ravintoa, ja nimenomaan sellaista ravintoa, joka on täytetty armolla ja totuudella. Siis sellaista leipää, jonka ravintokoostumus on oikeanlainen ja joka ei aiheuta vatsanpurua tai muuta heikkoutta uuden ihmisen kasvulle. Emmehän me hylkää leivän syöntiäkään ravitessamme fyysistä kehoamme sillä perusteella, että olemme sitä jo aiemmin syöneet ja että tiedämme, miltä se maistuu!?

Siksi Paavali halusi painottaa tätä asiaa opetustestamentissaan Timoteukselle. Hänelle Jumalan Henki ilmoitti selvästi, että tulevina aikoina tapahtuu kristittyjen keskuudessa uskosta luopumista: luopumista hänen evankeliumistaan, sen arvovallasta ja sisällöstä (1. Tim. 4:1). Vaikka meillä on tänään kaikki Kirjoitukset tarjottuna raamatun muodossa (Ps. 119:160), niin paljon siinä on kuitenkin mukana myös pelkästään Israelille suunnattua kirjoitusta. Kun Paavali kirjoittaa

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa. (2. Tim. 2:15)

niin tarkoittaako hän tässä oikein ”väkevästi” hoidettavaa julistustoimintaa? Vai tarkoittaako hän tässä yleisesti ”raamattuun perustuvaa” evankeliointia tai Jumalan sanan muuta eteen päin jakamista? Tällaisen vaikutelman tämä tekstikohta voisi antaa. Voi olla, että jonkin verran näitäkin. Inspiroitu alkukieli puhuu kuitenkin aivan muusta.

Konkordanttinen käännös kuitenkin esittää jakeen alkukielelle uskollisemmin seuraavasti:

(CLV) 2Ti 2:15
Endeavor to present yourself to •God qualified, an unashamed worker, correctly cutting the word of truth.

Myös Young´s Literal Translation kääntää kohdan totuudenmukaisesti:
be diligent to present thyself approved to God–a workman irreproachable, rightly dividing the word of the truth;

Eli tässä puhutaan Totuuden sanan oikeasta leikkaamisesta tai osittamisesta niin, että nautitaan sitä leipää, mikä on nykyisen Armon hallintokaudelle tarkoitettu. Vanhassa kreikassa esiintyy tässä takana termi orthotomeo. Sana esiintyy vain tämän yhden kerran Uudessa testamentissa.

Kun ajattelemme raamattua, Jumalan kirjallista ilmoitusta, kokonaisena leipänä, ja sitä, miten Vanhan testamentin osuus on alun perin kirjoitettu Israelin kansalle, samoin kuin Jeesuksen maanpäällisen toiminnan rajoittumista Israelin huoneen kadonneiden lammasten keskuuteen (Matt. 15:24), niin voimme ymmärtää, miten Paavalille (Israelin väliaikaisen hyllytyksen takia) ”jälki-ilmoitettu”, salassa ollut evankeliumi sisältää jotain aivan erityistä tämän päivän kansojen uskovia varten. Oikea leikkaaminen voidaan varmaan ymmärtää tarkoittavan myös oikeaa tekstivalintaa ”saarnatekstin” pohjaksi.

Mikäli Paavalin evankeliumin erinomaisuutta ja totuudellista arvoa (Kol. 1:25-26) tämän päivän ihmiselle ei ymmärretä, niin on suuri vaara ”omistaa” raamatusta sellaista opetusta, joka on suunnattu juutalaiselle kansalle ja eri Jumalan talous- eli hallintokausille. Tältä pohjalta voidaan myös ymmärtää erilaisia kristillisiä suuntia tai lahkoja: niiden opillisia erilaisuuksia, joita kaikkia perustellaan raamatulla. Koskapa Paavalille uskottu evankeliumi ei ole ihmisen mielen mukaista eikä hän ole sitä ihmisiltä (kuten Pietarilta, Jaakobilta tai Johannekselta) saanutkaan, niin siihen tulee ihmisellä luontainen kiusaus lisätä erilaista uskonnollista suoritusvaatimusta muotomenoin ja opetuksin (Gal. 1:11-12).

Toisaalta, kun Paavalin evankeliumin merkitys ja arvo uskonvälineenä käsitetään, niin voidaan koko raamattua turvallisesti hyödyntää (2. Tim. 3:16) – tällöin voi myös ns. vankeuskirjeiden (Ef.-Fil.-Kol.) valtava sisältö alkaa avautua aivan uudella tavalla.

 

Ota yhteyttä