Maailmankausien jälkeen – täyttymys!

Raamatussa on tunnistettavissa viisi eri maailmankautta (kreik. aion). Mm. kreikkalaiset ajattomuuden filosofiat ovat aikojen kuluessa hämärtäneet tämän termin alkuperäismerkitystä ja niin se on tullut nykyisin useassa kohdin korvatuksi epämääräisillä ilmaisuilla kuten ”Iankaikkisuus”, ”ikuisuus” tai ”maailma”. Mutta raamatusta löytyy monia kohtia, jotka puhuvat näiden ”ikuisuuksien” rajallisesta kestosta sekä niiden ajallisista peräkkäisyyksistä. Heprean kielen tarkka sanavastine kreikan aionille on olam. Raamattu ei tunne ajattomuutta, vaan koko raamatun punainen lanka toteutuu Jumalan suunnitelmassa peräkkäisten maailmankausien aikana siihen suureen päämäärään, jonka Hän Kristuksen Jeesuksen kautta on asettanut ja jonka Hän myös tulee toteuttamaan.

mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat (Hepr. 1:2; Sf92)
(CLV) Hb 1:2
in the last of these •days speaks to us in a Son, Whom He -°appoints enjoyer of the allotment of all, through Whom He also makes the eons;

Edelle olevassa jakeessa on kreikan aionit käännetty virheellisesti ”maailmoiksi”, mikä vaan vahvistaa tuon ilmaisun merkityksen ymmärtämisen hämäryyttä. Nämä aionit muodostavat kuitenkin Jumalan suunnitelman aikakehyksen ja samalla ne muodostavat raamatun kokonaisilmoituksen aikajanan. Edellä oleva kohta kertoo siitä, miten Jumalan on tehnyt tämän suunnitelmansa ja sen ajallisesti lohkonut  peräkkäisiin maailmankausiin.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)
(CLV) Ro 11:36
seeing that out of Him and through Him and for Him is •all: to Him be the glory for the eons! Amen!

Kahta viimeistää maailmanaikaa kutsutaan sanatarkasti ”aionien aioniksi” tai monikkomuodossa ”aionien aioneiksi”. Tällä ilmaisutavalla on Jumala halunnut tuoda esiin sen, miten Hänen pelastussuunnitelmansa loppukausi alkaa tulla ilmi ja näkyväksi koko luomakunnalle. Vastaavia, analogisia ilmauksia, raamattu käyttää, kun puhuu ”laulujen laulusta” (korkea veisu) tai ”pyhien pyhästä” (kaikkein pyhin). ”Laulujen laulu” edustaa korkeinta laatua laulujen joukossa. ”Kaikkein pyhin” edusti aikanaan paikkaa, jossa Israelin jumala asui kansansa keskuudessa Ilmestysmajassa. ”Aionien aionit” taas kuvaavat niitä viimeisiä maailmankausia, jolloin Jumalan näkyvä hallinto alkaa tulla ilmi ja toteutua  koko luomakunnan osalle; nämä ovat myös maailmankausia, jolloin pahan valta tulee kokonaan poistetuksi.

Ajattomuuden myytti on kuitenkin päässyt tavanomaisissa käännöksissä vaikuttamaan sen, että nämä viimeisiä maailmankausia koskevat termit on käännetty hämärillä ilmauksilla ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”. Ja nämä kun vielä esitetään teologisella auktoriteetilla ja ehkäpä syvällä äänenpainollakin, niin eipä siinä monestikaan auta kristikansan muuta kuin ”ottaa vastaan”. Edelleen se näkyy uskonnollisessa kielenkäytössä: ”siirtyi ajasta iäisyyteen”, ”ajan rajan tuolle puolelle”, ”jätti tämän ajan” jne.

Mistä sitten nämä ”ikuisuudet” sitten alkavat ja mihin ne päättyvät?
Vastaukset löytyvät raamatusta – ja kun opimme ymmärtämään niiden alkuperäiset merkitykset ja rajalliset kestot.

Jumalan ilmoitus alkaa ensimmäisestä maailmankaudesta eli aionista: Alussa Jumala loi taivaan ja maan.  Mutta heti seuraavassa jakeessa (1. Moos. 1:2) tuo maailma oli joutunut kohtaamaan katastrofin: Maa oli tullut (hepr. hayah) sekasortoiseen tilaan (hepr. tohu-wa-bohu). Mutta tätä tapahtumaa ennen oli jo tapahtunut jotain järisyttävää, jotain peruuttamatonta. Tästä on koko Vanha testamentti vaiennut. Tästä ei kerrottu edes juutalaisille opetuslapsille. Tämä paljastettiin vasta Kristuksen ilmestyksen kautta Paavalille. Nimittäin

vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme (1. Kor. 2:7)
niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, (Ef. 1:4-5)
CLV Eph 1:4 – Eph 1:5
according as He chooses~ us in Him before the disruption of the world, we to be holy and flawless in His sight,
in love -designating us beforehand for the place of a son for Him through Christ Jesus; in accord with the delight of His •will,

Edellä olevista jakeista käy selvästi ilmi se, että valinta ja ennalta määräys nykyisen Armon hallintokauden uskoville on tapahtunut Jumalan puolelta jo kaukana menneisyydessä: ennen maailmanaikoja, ennen ”ikuisuuksia” ja ennen raamatun toisen jakeen maailman katastrofin (kreik. katabole) tapahtumia, ja siis jo ennen ensimmäisen ihmisen luomista.

Maailmankausien lopun – jolloin Jumalan pelastussuunnitelma koko kattavuudessaan on saavuttanut päämääränsä – ylösnoussut Herra ilmoittaa edustajalleen, apostoli Paavalille seuraavassa.

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman “siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: “kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: “kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.  Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:22-28)

Poika on saanut valtuutuksensa Isältä Jumalalta. Kun Kristus on saanut maailmanaikojen kuluessa suuren pelastustehtävänsä suoritettua, niin Hänetkin sitten alistetaan Jumalan vallan alle. Herran Jeesuksen valta ei siis kestä loputtomasti tai ”aina ja iankaikkisesti”, vaan saavuttaa täyttymyksen, kun toisen kuoleman (Ilm. 21:8) valta tulee kukistettua maailmanaikojen päättyessä. Tällöin kaikkivaltiaan Jumalan koko suuri projekti Kristuksen Jeesuksen kautta tulee saavuttamaan arvoisensa maalin. Tällöin Jumalan rakkauden tunteminen Kristuksessa Jeesuksessa on tullut kaikkien ihmisten osaksi ja riemuksi (Fil. 2:9-11).

Kadotus vai menetys?

Kun tavallisissa raamatunkäännöksissä puhutaan kadotukseen tuomitsemisesta, niin inspiroidussa alkukielessä ei ole näiden käännösten takana mitään paikkaa nimeltä ”Kadotus”, vaan käännössanojen takaa löytyvät ainoastaan (tuolloin yleisessä puhekielessä käytetyt) verbit eli teonsanat. Ensimmäinen verbi on katakrino, jonka Konkordanttinen käännös purkaa elementeiksi DOWN-KRINO. Toinen alkukielen ilmaisu, joka toisinaan ja rankasti käännetään ”kadotukseen joutumiseksi” on apollumi, morfeemi-elementeiksi purettuna FROM-WHOLE-LOOSE.

krino tarkoittaa oikeuden asettamista, oikeudellisen ratkaisun tekemistä.
katakrino taas oikeuskäsittelyä, jossa täydellinen tuomari johtaa oikeuskäsittelyä epätäydellisten vertaistensa kohdalla (ikään kuin vastakkaisesti). Tässä oikeuskäsittelyssä tuomarina on täydellinen ihminen, Ihmisen Poika, Jeesus Kristus. Hänelle on Isä Jumala antanut tulevaisuudessa täyden vallan tuomita eläviä ja kuolleita.
Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. (Joh. 5:27)

Kun Paavali toteaa:
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

niin edellä esiintyy lihavoitujen teonsanojan takana alkutekstissä nämä molemmat termit: krino ja katakrino. Paavali antaa tässä ymmärtää, että uskovat ovat koko ajan ”tuomion alla”, nimittäin Jumalan kasvattavan ja kurittavankin oikeaan ohjauksen alla, jota heissä oleva Kristuksen Henki prosessinomaisesti toteuttaa. Uskovat ovat siis tänään Kristuksessa ja Hän ikään kuin heidän rinnallaan vie Henkensä kautta tuota kasvatustyötä eteenpäin. Suuri osa ihmiskunnasta, joka ei kykenekään uskomaan (2. Tess. 3:2), johdatetaan tuntemaan oma tilansa ja Kristuksen sovitustyön merkitsevyys kohdallaan myöhemmän, näkyvän oikeuskäsittelyn (ns. suuren valkean valtaistuimen tuomion) kautta.

Itse asiassa Jeesus antaa tästä tulevasta oikeuskäsittelystä ennakkoesityksen Johanneksen evankeliumin 8. luvussa. Hänen eteensä tuodaan aviorikoksesta yllätetty nainen, jonka kiinniottajat esittivät Mooseksen lakiin vedoten kivitettäväksi. Jeesuksen kysymys heille: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”, osoitti kuitenkin heidän epätäydellisyytensä toimia tuomarina toisen epätäydellisen kohdalla. Edelleen Hänen sanoessaan: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” Jeesus antoi ymmärtää, että Hänelle on annettu valta täydellisenä ihmisenä (Ihmisen Poikana) tuomita ihminen, mutta Hän kieltäytyi tässä ”kuolemantuomiosta” vaan antoi naiselle ”oikeaan ohjauksen tuomion”.

apollumi taas tarkoittaa menettämistä, menehtymistä tai kuihtumista
Konkordanttinen käännös antaa tälle perusmerkityksen lose. Idiomaattisesti se kuitenkin käyttää monesti kolmea englannin kielen sanavastinetta käännöksessään:
lose eli menetettyä tilaa kuvaavana verbinä,
destroy eli menettää peruuttamattomasti, tuhoutua ja
perish eli menehtyä, turmeltua, rikkoontua, kuihtua

Esimerkiksi kohdassa
sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”. (Luuk. 19:10)
(CLV) Lk 19:10
For the Son of •Mankind came to seek and to save the °lost.”

ei ole käännetty ”mikä on joutunut kadotukseen”, koska se kuullostaisi hieman oudolta. Jae kuvaa kuitenkin ihmisen ja ihmiskunnan – Aadamin rikkomuksen tähden – menetettyä tilaa elämänyhteydestä Luojaansa. Samasta ihmiskunnan kelvottomasta, ”kadotetusta” nykytilasta kertoo myös seuraava Psalmin kohta.

Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. (Ps. 14:3)

Seuraavassa jakeessa ”apollumi” taas kuvaa peruuttamatonta menetystä, surmaamista, ei ”kadotukseen joutumista”.
Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: “Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet” (Matt. 2:13)

Seuraavan jakeen alkukielen ”apollumi” kuvaa taas astioiden rikkimenemistä.

Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.” (Matt. 9:17)

Seuraavassa Paavali kehottaa vahvempaa veljeä kiinnittämään huomiota epäjumalille uhratun lihan syömisessä heikomman veljen läsnä ollessa, koska se saattaa vaikuttavaa turmelevasti hänen uskoonsa.
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. (1. Kor. 8:11)

(CLV) 1Co 8:11

For the |weak one is perishing~ also iby your •knowledge; the brother because of whom Christ died.

Seuraava Luukkaan evankeliumin kohta taas puhuu hiuskarvan ”kadotukseen joutumisesta”.
Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa. (luuk. 21:18)

(CLV) Lk 21:18
And a hair o of your •head should by no means be perishing~.


”Joutua Kadotukseen” -termin takaa siis löytyy inspiroidussa alkukielessä nämä kaksi kantailmaisua: katakrino ja apollumi. Ne on jouduttu kielenkäytön selkeyden takia kääntämään tilanteen mukaan monellakin eri nykykielen vastineella niin kuin edellä on käynyt ilmi. Mutta missään kohti ei niiden takaa löydy alkutekstissä ”Kadotus” nimistä paikkaa. Verbejä on aikanaan käytetty tavallisina arkikielen puhesanoina monessakin eri yhteyksissä. Katakrino viittaa tulevaan oikeudelliseen ratkaisuun johtavasta oikeuskäsittelystä, jonka tuomarina on täydellinen ihminen. Apollumi taas kuvaa (jo noiden alkukielen sanaelementtienkin mukaan) menetystä, menetyksen kokemista jossakin asiassa. Esimerkiksi uskomattomat ihmiset kokevat ”iankaikkisen” menetyksen eli maailmanajallisen (kreik. aionion) /tästä tarkemmin/ elämän menettämisen osalta, joka taas tulee uskovien osaksi. Uskomattomat ihmiset nukkuvat raamatun mukaan tuon ajan syvässä kuoleman unessa, kunnes heidät herätetään kuolleista ”katakrinoon” ns. valkean tuomioistuimen käsittelyyn (Ilm. 20:11-15).

Kun hukkaat avaimesi, kadotat sen, joudut kokemaan menetyksen siltä osin, niin etkö ilmaise asiasi toteamalla: ”olen kadottanut avaimeni”; etkä kaanaankielisesti: ”avaimeni on joutunut kadotukseen”?
Sanat sisältävät merkityksiä. Ne muodostavat kielen perusrakenteet. Äidinkieli toimii ajattelumme alustana. Sanat välittävät meidän ajatteluumme mielikuvia, käsitteitä, joita sitten yhdistelemme kuvittelun ja päättelyn keinoin ymmärtääksemme asiakokonaisuuksia ja oppiaksemme uutta. Mutta termien sisällöillä voi olla myös merkityshistoriansa, joka poikkeaa siitä, miten ilmaisu tänä päivänä käsitetään. Siksipä merkitykset ilmaisuille on aina hyvä hakea ja päätellä (mikäli mahdollista) alkuperäisestä kontekstistaan: tässä Uuden testamentin kreikan originaaleista käsikirjoituksista lähtien, eikä vasta käännösvaiheessa, kun inhimilliset vikalähteet (erilaiset teologiset käsitykset, perimätiedot, auktoriteetit tai tunnustuskirjat) pääsevät vaikuttamaan siihen, miten termi lopulta hyväksytysti ”äännestetään” sisään viralliseen, tavanomaiseen käännökseen.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                .

 

 

Jumalan tahto vai tarkoitus?

Ihmisen tahdosta raamattu toteaa mm. että vaikka ihmisen ajatus ja mieli tahtoo toteuttaa hyvää, Jumalan tahdon mukaista elämää, niin monesti joudumme kokemaan vastoinkäymisiä ja riittämättömyyttä elää sitä todeksi.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
(Room. 7:21)

Jumalan tahdosta kansoja kohtaan taas on kirjoitettu, että Paavali on niille Jumalan valinnan mukainen apostoli, niin kuin hän kirjeittensä alussa toteaa.
Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, (2. Kor. 1:1)

Jumalan tahto on myös uskosta pelastuvien takana.
joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan! (Gal. 1:4)

Seurakunnan jäsenten paikat, sijoittumiset Kristuksen ruumiiseen eli hengelliseen organisaatioon (eikä tässä tarkoiteta kirkollisia vakansseja) toteutuvat Jumalan tahdosta käsin.
Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.  (1. Kor. 12:18)

Jumalan pelastustahto ilmenee kaikkia ihmisiä koskevana.
joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4)

Alkukielessä ei tässä esiinny ehdollista ilmaisua “pelastuisivat”, vaan siinä ilmoitetaan selkeästi Jumalan pelastustahto koskemaan kaikkia ihmisiä; myös tahtoa kuvaava verbi on luokaltaan keskeneräistä (käynnissä, mutta vielä vailla täyttymystä olevaa) toimintaa ilmaiseva termi. Konkordanttinen käännös ilmaisee asian näin:

Who |wills that all =mankind be saved and |come into a realization of the truth.

Nyt siihen tarkoitukseen. Kun alkukielessä puhutaan tahdosta, niin sen lähtökohtana on ilmaisu thelema, kun taas puhutaan tarkoituksesta, niin takaa löytyy sana boulema. Tarkoituksen takaa löytyy aina suunnitelma tai ajatus viedä asiaa eteenpäin päämäärän saavuttamiseksi. Shakissa tämä voisi tarkoittaa sommitelmaa, joka ensinäkemältä vaikuttaa hurjalta ja uhrauksia vaativalta siirtokombinaatiolta, mutta joka lopulta johtaa pelin voittamiseen eli maaliin pääsemiseen.

Roomalaiskirjeen 9. luvussa puhutaan tästä tarkoituksesta, kun Paavali kertoo Jumalan tahdon vaikutuksesta ihmisten ja kansojen kohtaloissa, siis siitä miten ihmisen tahdon mukainen toiminta ei kuitenkaan mene yli Jumalan tarkoituksellisen, ison kuvan mukaisen toiminnan.  Kun hän sitten toteaa:

Sinä kaiketi sanot minulle: “Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa? (Room. 9:19)

niin tässä kohtaa ei alkutekstissä suinkaan puhuta Jumalan tahdosta, vaan tarkoituksesta (boulema), tarkoituksellisesta toiminnasta osana päämääriensä saavuttamiseksi! Nyt voidaankin kysyä: kumpi on suurempi, kumpi tahto lopulta voittaa: ihmisen vai Jumalan tahto?

You will be protesting to me, then, “aWhy, then, is He still blaming~? for awho has withstood His •intention?

 

Piinaavaa epäilyä!

Seuraavassa tuodaan esiin erään henkilön ajatuksia, jotka olivat häntä vilpittömänä ihmisenä niin kauan vaivanneet, että hän itse pelkäsi menettävänsä jopa järkensä. Hänen tuskansa juontui toisaalta tiukasta halusta uskoa kaikki, mitä raamattu sanoo ja toisaalta mahdottomuudesta tehdä tätä perimätietojen sävyttämien raamatunkäännösten ja yleisten selityksien avulla. Seuraavia kysymyksiä olisi hyvä tuoda esiin erilaisilla foorumeilla, jotta ihmiset saataisiin tutkimaan ja ajattelemaan itse – ihan itse!

Tähän on tänään tarjolla erinomaisia välineitä, kuten  yhdenmukainen, vertailusanaston sisältävä Konkordanttisella käännös, jonka avulla tavallinen lukija pääsee (ilman alkukielen hallintaa, englannin tai saksan perustaidoilla) porautumaan inspiroituun alkutekstiin!

Helvetti
Ainoastaan Jumala saattoi käsittää ikuisen tulihelvetin suunnitelman. Tekikö Hän tämän suunnitelman ennen vai jälkeen pahan maailmaan tulon?
Jos ennen, niin miten Hän saattoi luoda ihmisen sellaista mahdollisuutta varten?
Jos jälkeen, niin miten Hän saattoi sallia, että Saatana sai vapaat kädet, myös johdattaa ihminen harhaan?
,että saatana pysyy vuosituhansia vapaudessa?
,että helvettiin kulkeva ihmiskunta niin lisääntyy?
,että synti periytyy kaikille?

Kristuksen tulo
Miksi Kristus lähetettiin vasta vuosituhansia syntiinlankeemuksen jälkeen?
Miksi Hänet lähetettiin aikana, jolloin puhtaasti teknisesti oli mahdotonta saavuttaa kaikkia maanosia?

Teknologia
Miksi Jumala salli vasta viime vuosisadalla tekniset keinot tavoittaa kaikki kansat? Hänellähän toki on tämäkin kaikki käsissään.

Vastuullisuus?
Joutuvatko myös lapset ikuiseen helvettiin?
Jos joutuvat, niin täytyisihän raamatun edes jotain siitä sanoa, myös siitä, missä iässä ns. vastuullisuus alkaa.
Mitä ylipäätänsä koko vastuullisuudella on em. kysymyksen kanssa tekemistä?
Ovatko pakanat vastuullisia siitä, että he eivät tienneet Kristuksesta mitään?
Ovatko ihmiset vastuullisia pahoista taipumuksistaan, ympäristöstään, kasvatuksesta ja synnynnäisestä “jumalaetäisyydestä”?
Eikö Jumala yksin ole pohjimmiltaan vastuussa kaikesta siitä, mitä Hänen luomakunnassaan tapahtuu tai voi tapahtua?

Armo?
Eivätkö kirjoitukset itse vakuuta, että kaikki pelastus on armoa ja Jumalan teko?
Kun Jumalan siis täytyy tehdä pelastuksen teko, ja Hän ei pelasta kaikkia, jotka Hän voisi pelastaa, voiko Hän silloin rakastaa heitä kaikkia tasavertaisesti?
Miten jälkimmäinen on mahdollista, koska Hän on luonut jokaisen ihmisen, myös heidän taipumuksensa ja ne olosuhteet, jotka heidät muovasivat?
Jos Hän ei kykene pelastamaan kaikkia, jotka Hän loi, niin missä on Hänen mahtinsa?
Kun sanotaan, että Hän pelastaa kaikki, jotka tahtovat, ei selitä oikeastaan yhtään mitään; sillä useimmat ihmiset eivät tätä tiedä että, pelkkä tahto pelastukseen riittäisi. Sitä paitsi kirjoituksissahan sanotaan, että Hän vaikuttaa tahtomisen (jotta Hänen hyvä tahtonsa toteutuisi).
On myös silmiinpistävää, että usein juuri sellaisia pelastetaan, jotka eivät sitä itse halua, esim. Paavali.
Niin pian kuin Jumalan Henki näyttää ihmiselle hänen turmeltuneisuutensa, ihminen tahtoo pelastua. Miksi Jumala ei näytä sitten kaikille ihmisille heidän turmeltuneisuuttaan? Hänhän jättää useimmat aavistamattomiksi siitä, miten heidän tilansa on. On selvää, ettei Hän vedä kaikkia ihmisiä tänään, ja Hänen Sanansa ilmoittaa, että ilman sitä ei kukaan voi tulla Kristuksen luo. Kun Hän haluaa, että kaikki tulevat pelastumaan, ja tämä tapahtuu ainoastaan tässä elämässä heikkojen ihmisten evankeliumin julistuksen kautta, niin miksi Hän ei menettele niin, että kaikki lähetys olisi menestyksellistä? Miksi on niin paljon sairauksista, työntekijäin ja rahan puutteesta aiheutuvia vastuksia lähetystyössä? Miksi lähetystyötänään  saavuttaa kuitenkin vain pienen osan ihmisistä?

Eläimeksi vai ihmiseksi?
Olisiko parempi syntyä eläimeksi kuin ihmiseksi? Eläimillä on ainakin toivoa, että he eivät joudu kärsimään ikuista vaivaa vaikka viettäisivätkin pahaa elämää.
Entä joutuvatko imeväisiässä kuolleet lapset ikuiseen vaivaan? Jos tämä mahdollisuus työnnetään syrjään, niin silloinhan täytyisi taivas olla suurelta osalta asutettu imeväisten sieluista. Imeväiskuolleisuus on ollut historian aikana hyvin suurta. Näin ollen täytyisi taivaassa olla miljardeja imeväissieluja.
Miksi Jumala on sallinut menestystä taistelussa imeväiskuolleisuutta vastaan: sehän riistäisi Häneltä valtavasti sieluja, jotka aikuistuttuaan eivät usko Häneen?
Kaikki keinot pelastaa lasten elämä olisivat em. tapauksessa turhaa, koska ainoastaan murto-osa heistä kaikista myöhemmin kääntyy.

Aadam?
Miten Jumala saattoi sanoa Aadamille ainoastaan, että hän tulisi kuolemaan syötyään hedelmää, sen sijaan että olisi sanonut hänelle, että ei vain hän, vaan myös kaikki hänen jälkeläisensä tulisivat sitten elämään ikuisessa tulihelvetissä?
Miten Jumala saattoi yhä uudelleen ja uudelleen vakuuttaa, että koko Israelin kansa oli Hänen, samalla kun oli mahdotonta heitä uudistaa, mikä yksin on ehtona ikuiselle elämälle? Se mitä muutamat vanhimmista tuolloin käsittivät tulevasta pelastuksesta, ei milloinkaan ollut koko kansan omaisuutta. Se ei ollut edes kaikkien leviittojen omaisuutta. Siitä huolimatta Jumala selittää koko suvun hänelle pyhitetyksi ja sallii sen tehdä Hänelle pyhäkössä palveluksia. Mutta jos suurin osa näistä ihmisistä (perityn syntisen turmeltuneisuutensa tähden) tullaan kiroamaan Hänen yhteydestään ikuisesti, niin kuinka Hän saattoi heidän aikaisemmin tulla yhteyteensä?

Vanha testamentti?
Ylipäätänsä koko vanha testamentti on arvoitus. Helvetistä ei mainita missään sanallakaan, ei edes Siinailla. Ennen Danielia ei kukaan puhu ikuisesta häpeästä tai vahingosta. Miten sitten ne ihmiset, jotka elivät ennen häntä, saattavat sanoa, että Jumala on heitä varoittanut? Hän ei ole milloinkaan uhannut muilla rangaistuksilla kuin kuolemalla tai maallisella tuomiolla. Mistä lähtien tämä on sitten muuttunut? Kristuksen tulemisestako lähtien?
Silloinhan tämä tuleminen olisi mitä pahin onnettomuus suurimmalle osalle ihmiskuntaa!

Tietämättömyyden aika?
Kun sanotaan, että aikaisemmin oli juuri tietämättömyyden aika, jolloin Jumala “katsoi syntiä läpi sormiensa”, niin tämä ehkä selittää helvetin uhkauksen puuttumisen VT:ssä.
Mutta pohjimmiltaan se tekee kaiken vielä vaikeammaksi. Tällöinhän Jeesus Kristus olisi tuonut ajan, jolloin helvetin uhka alkoi; tämä ei toki ole “suuri ilo kaikelle kansalle” eikä “sinun siemenessäsi (Kristuksessa) tulevat kaikki kansat siunatuiksi”.
Miten koko tämä toivo: “imeväiset ja lapset voivat tulla autuaiksi” sopii raamatunkohtaan “liha ja veri ei tule perimään Jumalan valtakuntaa”, niin että uusi syntymä on välttämätön?

Tietämättömyys?
Kun Kristus sanoi: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät”, niin täytyy sen toki merkitä toivoa ihmisille, joilla ei ole tietoa Jumalan tahdosta! Mutta eikö silloin olisi parempi, että kaikki suljettaisiin tietämättömyyteen?
Oikeastaan on täysin käsittämätöntä, miten Jumala suhtautuu synnin mahtiin. Synnin Hän antaa periytyä, armon ja uuden elämän ei. Hänenhän täytyisi nyt sallia ainakin jokaisen ihmisen tulla neutraaliksi maailmaan nähden ja vapaasti valita kuten Aadam! Ihmisen tulisi myös saada yhtä paljon tietoa kuten Aadam, joka keskusteli suoraan Jumalan kanssa! Ei edes Aadamia, jolla oli sellainen tiedon määrä ja jonka ei olisi tarvinnut tehdä syntiä, uhattu helvetillä!
Miten Jumala sitten voi valmistaa ikuisen helvetin niille, joilla ei milloinkaan ole ollut Aadamin tietoa ja valintavapautta?

Ristiriitaa?
Ylipäätänsä koko raamattu on suuri käsittämätön kaaos, täynnä vastaväitteitä: Jumala, joka voi kaiken, mutta jolta paholainen ottaa melkein kaiken! Jumala, joka tietää kaiken ennakolta, mutta ei estä pahinta. Jumala, joka sallii miljardien ihmisten joutua perikatoon, mutta joka säälii jopa Niiniven eläimiä. Jumala, jonka Poika liikuttuu itkevästä leskestä ja sokean vaikerruksesta, mutta joka itse ajattelee tulihelvettiä ja sen ikuisesti toiminnassa pitämistä!
Mitä hyödyttää sanoa, mikä ihana ja ihmeellinen pelastusteko Golgatalla ihmiskunnalle tapahtui, kun olosuhteet ovat sellaiset, että ehkä vain tuhannesosalla kaikista ihmisistä on ylipäätänsä ollut mahdollisuus kääntyä. Kun lääkäri keksii lääkkeen, joka vaikuttaa ainoastaan 1%:iin potilaista, ei tätä “lääkettä” voida pitää lääkkeenä. Onko Jumalan lääke, Kristuksen uhri, tehoava ainoastaan 1%:iin ihmiskunnasta? Missä on silloin vertaus vaimon siemenestä, joka polkee rikki käärmeen pään ja riistää siltä sen koko saaliin?

Selityksiä ja selityksiä
Kun raamattu on todella lopullinen, selvä ja pettämätön Jumalan sana, niin silloinhan täytyisi niiden, jotka tuntevat sen, olla yksimielisiä siitä, mitä se opettaa näistä asioista! Mutta kuka heistä osaa vastata? Toinen puhuu toista vastaan. Toiset sanovat: “Lapset tulevat autuaiksi, heidän on taivasten valtakunta”. Toiset taas sanovat: “Lapset eivät tule autuaiksi, elleivät he ole kääntyneet”. Eräät sanovat: “Jumala tulee tuomitsemaan henkilökohtaisen tiedon mukaan”, toiset taas sanovat: “Ei – ne, jotka ilman lakia tekevät syntiä, tulevat myös ilman lakia hukkumaan”. Eräät sanovat: “Kuoleman jälkeen on vielä tilaisuus kääntyä, sillä Kristus mainitsee anteeksiannosta ‘siinä maailmassa’ “. Toiset taas sanovat: “Ei – nyt on pelastuksen päivä”.

Ihmisen tahto?
Eräät sanovat: “Ihmisen tahto on vapaa”; toiset taas väittävät: “Ei, se on kuin savea, jota paholainen muovailee” tai “Se on kuin ratsu, jota Jumala ja paholainen vuorotellen ohjaavat”. Muutamat “auttavat” itsensä tästä hädästä väittämällä, että lunastamattomat tullaan lopullisesti tuhoamaan (hävittämään olemattomiin), mutta tämä johtuu aivan ilmeisestä neuvottomuudesta ja on pohjimmiltaan täysin epätyydyttävä. Toiset taas hylkäävät tämän aivan yhtä “näyttävillä” raamatunkohdilla. Näin asetetaan raamatun sana raamatun sanaa vastaan. Viisaimmat vieläpä sanovat: “Näihin kysymyksiin ei ihminen voi saada vastausta”! Niinkö? Onko Jumala antanut meille sanomansa, jotta olisi mahdotonta löytää vastausta kaikkein tärkeimpään kysymykseen?

Saatana?
Näiden rivien lähettäjä ilmoittaa meille opiskelleensa kaiken saatavilla olevan aineiston apostoli Paavalin opettaman kaikkien ja kaikkeuden sovituksen puolesta ja sitä vastaan. Kuitenkaan hän ei vielä päässyt lopulliseen ratkaisuun, koska vielä eräs asia vaivasi hänen mieltään: ilman saatanan sovitusta ei kaikkeuden sovitusta voi ajatella, ja kuka opettaisi saatanan sovitusta vapaaehtoisemmin kuin saatana itse?
Tämä ajatus oli vaivannut häntä vielä vaivaamaan, kunnes eräs vanha, kokenut kristitty kysyi häneltä:
“Tiedätkö muuten miksi saatana niin vihaa kaiken sovitusta? Koska se ei jätä hänelle yhtään mitään omistettavaa. Koska Jumala ottaa häneltä kaikki ja vielä hänet itsensäkin. Tätä hän ei voi kuitenkaan sietää; ja siksi tätä totuutta niin vastustetaan”.

Ota yhteyttä