Täyttymyksen ylösnousemus

 

Kuten artikkelissa Tuomion ylösnousemus huomattiin, että ne ihmiset, joiden nimeä ei löytynyt Elämän kirjasta kuolivat toiseen kertaan.

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm. 20:14-15)

Täyttymyksen ylösnousemuksesta, siis siitä, jossa loppuosa kuolleista (vielä toisen kuoleman vallassa olevat) nostetaan kuolleista, puhutaan ainoastaan Paavalin evankeliumissa. Ainoastaan kansojen apostolille on paljastettu sovituksen toteutuminen jokaisen ihmisen kohdalle. Muualla raamatussa ei tästä ilmoiteta ja Israelinkin kohdalla sen kansalliset lupaukset kohdistuvat nykyisen ja uuden Maan päälle.

Herran Jeesuksen pelastustyöstä puuttuu vielä Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyn jälkeen loppuosuus: täyttymys. Tämä on kirjattu Jumalan kokonaissuunnitemaan, Suunnitelmien suunnitelmaan ja se tulee toteutumaan, koska Jumala on asettanut sen päämääräkseen ja koska Jumala ei voi tehdä syntiä eli mennä harhaan aikomuksissaan.

Yleisissä opetuksissa on tämä miltei poikkeuksetta taka-alalla (tekisipä mieli sanoa, että jopa “unohdettu”), vaikka raamatusta löytyy tästä monet ja selvät lupaukset. Ao. kohdassa Jeesus mainitsee tehtävänsä:

Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3:17)
(CLV) Jn 3:17
For •God does not dispatch His •Son into the world that He should be judging the world, but that the world may be |saved through Him.

Alkutekstissä ei suinkaan puhuta ehdollisessa “isi”-muodossa maailman pelastamisesta, vaan vanhassa kreikasta löytyy teonsanan takaa aoristi -muoto sothe, joka tulisi kääntää ”pelastuu”.

Jeesus haluaa korostaa kuulijoilleen tässä sitä, että vaikka Hän onkin Ihmisen Poikana saanut Isältä Jumalalta vallan tuomita eläviä ja kuolleita, niin nämä oikeudenkäynnit – siis myös se Suuri valkean valtaistuimen tuomio – ovat välivaiheita koko ihmiskunnan pelastumiseen. Päämäärä on siis, että maailma pelastuu.

Täyttymyksen ylösnousemus on ajallisesti viimeisin ylösnousemus. mikä raamatusta löytyy. Siitä ei puhuta paljon, mutta puhutaan kuitenkin – jopa monissa kohdin!

Ajankohtana on viimeisin maailmankausi (kreik. aion), jonka alkutapahtumat ilmoitetaan Johannekselle (Ilm. 21). Mutta myös Paavali saa Herralta ilmestyksiä koskien viimeistä maailmanaikaa ja Jumalan suunnitelman toteutumisen päätepistettä; hänet vietiin ilmestyksessä myös uusiin taivaisiin (2. Kor. 12:2). Uusiin taivaisiin ja uuteen Maahan liittyvästä maailmanajasta raamattu käyttää tarkkaan ottaen nimitystä ”maailmanaikojen maailmanaika” tai ”aionien aioni”. Kuitenkin tavalliset käännökset kertovat tämän epämääräisin ilmaisuin ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”.

Kun Paavali paljastaa meille Jumalan siihen asti Jumalassa salassa olleen sovituksen toteutumisen laajuuden, niin hän ensin vetää yhtäläisyysmerkit Aadamin ja Kristuksen (Ihmisen Pojan) tekojen seuraamusten välille:

Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, (1. Kor. 15:21-22)

Siis kaikki = kaikki. Jälkimmäinen lause ilmoittaa kaikkia ihmisiä koskevan ylösnousemuksen eli kuoleman vallasta herättäminen ja ylösnouseminen kuolemattomaan elämään.

Sitten apostoli tuo esiin sen, missä järjestyksessä tämä kaikki toteutuu. Eli Kristus, alku ja syy ensimmäisenä, sitten Kansojen uskovat ja Israelin pyhät, sitten loppuosuus (kreik. telos) eli se loppuosa ihmisistä, jotka vielä nukkuvat kuoleman unta. Tämän jälkeen kaikki = kaikki ja täyttymys saavutettu!

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Edellä ilmoitetaan myös se, että Herra Jeesus luovuttaa valtakunnan takaisin Isän haltuun kukistettuaan kaikki vihollisensa. Tästä voimme ymmärtää myös sen, että kun on käännetty ” hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman” (Luuk. 1:33), niin tässä tarkoitetaan (ei ajallisuutta, vaan) alueellisuutta: kertoohan tämän myös Jeesus opetuslapsilleen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”. (Matt.28:18)

Ja mihin saakka Kristuksen kaiken kattava hallinto sitten ulottuu? Siihen saakka, kunnes viimeinen vihollinen: se toinen kuolema, joka pitää vielä hallussaan suurta määrää ihmisiä, poistetaan.

Sillä hänen pitää hallitseman “siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (1. Kor. 15:25-26)

Viimeisen maailmankauden alettua (Ilm. 21) jäi vielä toinen kuolema voimaan. Viimeisen maailmanajan, joka tarkoittaa myös viimeistä vaihetta jumalan pelastussuunnitelmassa, päättyessä Jumala saavuttaa maalinsa Kristuksen Jeesuksen kautta. Ja näin Jumala ja Hänen hyvyytensä ja rakkautensa saavuttaa lopulta koko ihmissuvun!

Sillä: “kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: “kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:27-28)

Tämän pitäisi riittää epäilevää uskovaa vakuuttumaan tästä valtavasta totuudesta, sillä se on suoraa puhetta eikä sitä ole peitetty verhoaviin vertauksiin.

Täyttymyksen toteutumisen riemukkuutta kuvaa Paavali Filippiläiskirjeessään. Tämän riemukkuuden on kyllä suomalainen käännös onnistunut varsin ansiokkaasti synkistämään 😠

niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:10-11)
CLV Php 2:10 – Php 2:11
that in the name of Jesus every knee should be bowing, celestial and terrestrial and subterranean,
and every tongue should be acclaiming~ that Jesus Christ is Lord, for the glory of God, the Father.

Tämänkaltainen käännös antaa kuitenkin ymmärtää, että jokainen ihminen pakotetaan tulevaisuudessa polvistumaan ja tunnustamaan Jeesuksen herruus. Jumala kuvataan tyrannimaisena tuomarina.
Mutta ei – ei ollenkaan näin – alkukielessä käytetään edellä ilmausta exomologeo, mikä tarkoittaa vapaaehtoista tunnustamista ylistämällä ja kunniaa osoittamalla. Tässä esiintyy alkutekstissä sama verbi, mitä Jeesus käytti ylistäessään Isäänsä (Matt. 11:25)!, Eli nämä jakeet ilmaisevat selkeästi, että tuona päivänä (kun täyttymys on saavutettu) kaikki koko maailmankaikkeudessa polvistuvat ja tunnustavat. että Isän todistus Pojasta on totta ja että Herran Jeesuksen hankkima pelastus on tullut kaikkien osaksi! Jumalan syvin kaipaushan on saada Hänen luotunsa näkemään ja tunnistamaan Hänen hyvyytensä ja rakkautensa todellinen luonne. Kun tämä tulee Hänen jokaisen luotunsa kohdalla todeksi, niin se väistämättä saa aikaan kaikkien sydämestä lähtevän kiitoksen, joka (yhtyessään kaikkien luotujen ylistykseen) kasvaa valtavaksi ylistyksen riemun myrskyksi tuoden kaiken kunnian Isälle Jumalalle Herran jeesuksen kautta.

Miksi jumalan armo on nyt sitten ilmestynyt?
Se on ilmestynyt pelastukseksi kaikkia ihmisiä varten, ja sen soveltaminen alkaa meistä kansojen uskovista:

Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, (Tiit. 2:11-12)

Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. (1. Tim. 4:10)

Tämän tähden Paavali juuri kehottaa meitä kiittämään (ei valittamaan) kaikkien ihmisten puolesta, koska Kristuksen pelastus tulee lopulta kaikkien ihmisten osaksi. Tämä on Jumalan tahdon mukainen suuri päämäärä, jonka Hän tulee Kristuksen Jeesuksen kautta toteuttamaan.

Minä kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. (1. Tim. 2:1)

ja tässä täyttymyksen toteuttamisessa löytyvät Kristuksen ruumiin, Hänen seurakunta-organisaationsa jäsenten, tulevat tehtävät.

Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
(Ef. 1:22-23)
CLV Eph 1:22 – Eph 1:23
and subjects all under His •feet, and -°gives Him, as Head over all, to the ecclesia
whicha is His body, the complement of the One completing~ the all in all.

Alkukielessä löytyy käännössanan ”täyttää” takaa termi pleroumenou, mikä tarkoittaa täydellistää, saattaa täyttymyksen tilaan.

Näin tulee Jumalan sovitus Kristuksen Jeesuksen kautta kaikkien Hänen luotujensa kohdalla riemulliseksi todellisuudeksi:

Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa (Kol. 1:19-20)
CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell,
and through Him to reconcile •all ioto Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

 

Aadamin perimä vs Kristuksen perimä

 

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Näkökulma on koko ihmiskunnan kattava niin kuin vaikutuksetkin. Kyse on uudesta, täydentävästä ja aina täyttymykseen saakka ulottuvasta ilmestyksestä, jonka ylösnoussut Herra Paavalille paljasti edelleen meille välitettäväksi. Tämä valtava lupaus aukeaa (tulee eläväksi todellisuudeksi) Jumalan Hengen avulla ainoastaan Paavalin kautta ja näin ollen voidaan hyvinkin hänen sanomaansa kutsuakin Evankeliumiksi isolla ”E”:llä. Juuri tämän valtavan sisällön ja lupauksen kautta sitä vastaan onkin koko ajan (ja edelleenkin) hyökätty läpi kaksituhatvuotisen historian; ja tätä hyökkäystä johtaa tietenkin Vastustaja, (hepr. satan, kreik. diabolos), koska tämän Evankeliumin sanoma ei jätä sille lopulta yhtään mitään. Tällä Evankeliumilla on tänään aivan erityinen arvovalta ja sen sisältö ja voimassaolo tulee ilmoitettuna ylimmältä mahdolliselta taholta ja täysin inhimillisitä teologioista riippumattomana:

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Sitten Aadamiin ja Kristukseen. Molemmat ovat jättäneet ihmiskunnalle perimän: Aadam vanhan ihmisen perimän ja Kristus uuden ihmisen perimän. Tämä linjaus on aivan keskeinen Paavalin opetuksessa.

Perimä eli geeniperimä tai genomi määritellään eliön koko perintöainekseksi, joka on koodattu sen DNA:han.  Ihmisen kohdalla tämä perintöaines tulee vanhemmilta, vanhempiemme perimä tulee taas heidän vanhemmiltaan jne.

Ihmiskunnan perimä lähtee raamatun mukaan Aadamista. Ensimmäisen ihmisen perimän voidaan ajatella alun perin olleen täydellinen. Tottelemattomuuden teko Jumalan käskyä vastaan asetti kuitenkin rangaistuksen:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: “Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman (2. Moos. 2:16-17)

And instructing is Yahweh Elohim the human, saying, “From every tree of the garden, you are to eat, yea, eat. Yet from the tree of the knowledge of good and evil, you are not to be eating from it, for in the day you eat from it, to die shall you be dying. (CLV)

Suomalainen käännös antaa ylidramaattisen kuvan kiellon rikkomisesta. Aadamhan eli lopulta pitkän (yli 900 vuotta kestäneen) elämän (1. Moos. 5:3-5). Konkordanttinen käännös on tässä alkukielelle uskollinen: ihminen muuttui rikkomuksensa seurauksena kuolevaiseksi eli hän alkoi vanheta, mikä vanheneminen sitten päättyi aikanaan kuolemiseen.
Saksankielinen konkordanttinen käännös ilmaisee asian ehkä vieläkin selvemmin: ”wirst du zum Sterben sterbend sein” eli ”tulet olemaan kuolevainen kuolemaan saakka”. On selvää, että Aadamin perimä koki tämän Jumalan rangaistuksen seurauksena rappeutumisen, vaikka se näyttikin vielä tuolloin olevankin aika hyvässä kunnossa. Rangaistuksen toimivuuden tähden piti Jumalan myös karkottaa ihminen Eedenin paratiisista sekä estää sinne takaisin pääsy, koska sen keskellä oleva Elämän puu (siitä syöminen) olisi mahdollistanut ihmisen elämän jatkuvuuden ilman kuolemista (1. Moos. 3:24). Näin alkoi ihmisen kärsimyksen tie (Ihmisen Päivä) ilman Jumalayhteyttä yhä edelleenkin näin jatkuen.

Paavali opettaa tästä:

Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)

Tämä käännös, samoin kun 1992 käännös, on tässä epätarkka ja epälooginenkin. Alkukielessä käännössana ”koska” takaa löytyy ilmaisu kai houto, mikä tarkoittaa ja tämän jälkeen tai minkä jälkeen. Siis ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teko oli syy synnin ja kuoleman tulemiselle ja koko hänen jälkeisensä ihmissuku saa kantaa myös hänen tekonsa seurauksen. Ja niinpä siis on voimassa:

kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 5:12)

Ensimmäinen ihminen on siis luotu maaperästä ja hänen perimäänsä me kaikki kannamme aina kuolemaamme saakka. Tätä maaperäistä kehoa raamattu nimittää telttamajaksi (kreik. skene), joka kuvaa meidän nykyisen ruumiimme tilapäisyyttä ja rappeutuvuutta. Mutta tämän hajoava telttamme on kuitenkin määrätty meidän jokaisen tilapäiseksi asumuksemme, jossa elämme ja vaellamme nykyisen lihallisen elämämme läpi.

Miten Jumala on tämän asiantilan sitten ratkaissut?
Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta!
Paavali kuvaa Kristusta viimeiseksi Aadamiksi.

Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:42)

Tämä on aivan keskeinen linjaus Paavalin opetuksessa. Niin kuin ensimmäinen ihminen oli olemukseltaan maaperäinen, elävä sielu (1. Moos. 2:7), jonka perimää nyt kannamme niin samoin viimeinen ihminen, Jeesus Kristus, tulee uuden – ei maaperäisen, vaan taivaallisen – ihmiskunnan kantaisäksi. Ilmaisu viimeinen Aadam kuvaa Jumalan Karitsan uhrikuolemaa, jolla Hän sovitti koko Aadamin jälkeläisten synnin asettaen näin pisteen (.) Aadamin synnin seuraamuksille koko ihmiskunnan osalta – ”Se on täytetty”! (Joh. 19:30)

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Tämä ilmoitus tuo Kristuksen perimän kattavuuden yhtäläiseen laajuuteen Aadamin perimän kanssa. Tämä myöhempi – ylösnousseen Herran Paavalille antama ilmestys – asettaa yhtäläisyysmerkit Kristuksen kuuliaisuuden teon ja Aadamin tottelemattomuuden teon välille. Niin että samoin kuin Aadamin teon seuraukset tulevat ”lahjana” koko ihmissuvulle niin myös vastaavasti Kristuksen teon seuraukset tulevat lahjana (ihmisistä riippumattomasti) aikanaan koskemaan koko ihmissukua. Opetus on tässä selkeä, eikä sitä ole peitetty tulkinnallisiin vertauksiin. Ei, vaan sanoma on tässä: päätelkää itse mitä Aadamin perintönä (riippumatta miten kukin elää) jokainen ihminen saamme osaksemme, niin samalla, vastaavalla tavalla – Jumalan pelastussuunnitelmaan sisältyvän järjestyksen mukaisesti – tulee viimeisen Aadamin (Kristuksen) perintö osoittautumaan todeksi jokaisen ihmisen kohdalle.

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Alkukieli ei suinkaan puhu tässä lopusta tai loppumisesta, vaan käyttää ilmaisua telos, joka tarkoittaa tässä täyttymystä tai loppuosaa, niin kuin näiden jakeiden 22-24 asiayhteydellinen kokonaisuus antaa myös ymmärtää.

Ihmisen tie Jumalan yhteyteen Kristuksen kautta tapahtuu siis Aadamista alkaen. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu kärsimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu oppimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu lopulta Kristuksen Jeesuksen kautta. Ylösnoussut Kristus edustaa uutta ihmissukua: ihmistä, joka ei ole maasta, maaperäinen, vaan Hengestä, Isästä Jumalasta syntynyt, Isän Jumalan kuolleista herättämä ja kirkastama. Aadamissa koemme tämän elämän, Ihmisen päivän elämän, jolloin Aadamin perimän omaava ihmiskunta saa – Jumalan sallimuksen ja kontrollin alaisuudessa – kokea sen, mitä on elää ilman turvautumista kaikkivaltiaaseen Jumalaan, elää Vastavaikuttajan hoidossa.

Mutta miten on uskovan kohdalla? Hän on saanut lahjana ottaa vastaan pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on saanut lahjana olemukseensa uuden ihmisen, Kristuksen, perimän: Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta ihminen on liitetty Kristuksen hengelliseen ruumiiseen, Kristuksen seurakuntaan. Tämän olemus on tänään puhtaasti hengellinen eli se koskee ainoastaan ihmisen henkeä, johon Jumalan henki on sinetöidysti yhdistynyt, antaen ihmiselle hengellisen kyvyn, uskon, tunnistaa Kristuksen todellisuus. ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Room. 8:16). Fyysinen keho on Aadamin perintöä ja sen kohtalona on rappeutua ja kokea lopulta fyysinen kuolema.

Mutta miten Kristuksen perimä uskovassa ihmisessä tänään ilmenee? Se merkitsee kaiken sen omistamista, mitä Jeesus ristinkuolemallaan ja kuolleista herätettynä omisti. Tämä kaikki Pyhän Hengen kautta ja Kristuksen Hengessä. Uskova ihminen omistaa Kristuksen kuoleman vanhan ihmisensä osalle sekä kuolleista herättämisen Kristuksen kanssa omassa hengessään. Tämä kyky tulee Jumalalta. Se, mitä ihminen Kristuksessa vielä odottaa, on pääseminen Kristuksen kaltaisuuteen myös ylösnousemisessa eli omistamaan myös Hänen ylösnousemisensa loistokkuus ruumiillisesti, kirkastetussa kehossa.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room. 6:5)

Ja edelleen apostoli vahvistaa:

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together iofor the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose
that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, iofor Him •to be Firstborn among many brethren.
Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tässä kaikki Jumalan toimintaa ilmentävät teonsanat ovat alkukielessä aoristi -muodossa, eikä suinkaan menneessä, imperfekti -muodossa, kuten tavalliset käännökset asian ilmaisevat; esim. termi ”kirkastanut” viittaa käännöksessä harhaanjohtavasti jo tapahtuneeseen, vaikka ”kirkastaa” tapahtuu vasta tulevassa ylösnousemuksessa. Konkordanttinen käännös käyttää aoristissa aina preesens -muotoa. Aoristi tarkoittaa vanhassa kreikassa (ei tempusta), vaan toimintaa, joka muuttuu todeksi, faktiiviseksi tapahduttuaan ensimmäisen kerran. Asiayhteys tässä vahvistaa myös tämän:

  • kutsunut (aoristi; tapahtui Jumalan aivoituksen mukaan kauan sitten)
  • edeltä tuntenut (aoristi; tapahtui myös Jumalassa kauan sitten, enne ihmisen syntymää)
  • edeltä määrännyt (aoristi; tapahtui Jumalan oman mielisuosion mukaisesti kauan sitten)
  • kutsuu (aoristi; tapahtuu kun Jumalan hetki ihmisen eläessä toteutuu)
  • vanhurskauttanut (aoristi; tapahtuu kun ihminen eläessään saa uskon lahjan)
  • kirkastaa (aoristi, looginen perinnöllinen jatkumo edellisiin, tulevaisuudessa Kristuksen ruumiin kaltaisuuden omistaminen, kun ihminen eläessään saa uskon kanssa myös toivon so. tulevan odotuksen lahjan)

Näin siis Kristuksen perimä kansojen apostolin mukaan uskovissa tänään ilmenee: faktiiviset Jumalasta lähtöisin olevat valinnat ja päätökset ovat tapahtuneet kaukaisessa menneisyydessä, mistä ne muuttuvat uskon kautta todeksi ihmisen elämässä ja edelleen antavat luottavaisen odotuksen (toivon) myös viimeisen ”perintötekijän”, kirkastamisen tulevalle toteutumiselle.

Mutta tämä on kuitenkin kirjattu kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelmiin Kristuksessa jeesuksessa:
Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Näin tämä valtava Evankeliumi saa arvoisensa sisällön. Se kattaa lopulta koko ihmissuvun. Eikä se jää vain ”muutamaan surkeaan prosenttiin” ihmiskunnasta niin kuin yleisissä opetuksissa annetaan ymmärtää. Usko on uskovan ihmisen kohdalla Jumalan ansaitsematon lahja, josta hän voi olla hyvin kiitollinen ja iloinen. Mutta pitää muistaa myös se, että tätä uskon lahjaa ei Jumala suo tänään kaikille ihmisille (2. Tess. 3:2). Tätä on uskovan hyvä myös kunnioittaa ja samalla kiittäen iloitsemaan (ei murehtimaan!) siitä, miten Jumalan pelastus ja rakkaus tulee aikanaan koskemaan myös jokaista ihmistä (1. Tim. 2:1).

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Tämän vahvistaa myös sanailmentymien ”Aadamin” tai ”yhden ihmisen” esiintymien lukumääräinen eroavaisuus Paavalin ja muun Uuden testamentin välillä: Paavalilla 12 ja muualla UT:ssa vain 3 kertaa. Eli tekstivolyymeihin suhteutettuna esiintyy Aadam Paavalin kirjeiden sanomassa 12 kertaa useammin kuin muualla Uudessa testamentissa. Ero on näin ollen myös tilastollisesti varsin merkitsevä ja tukee osaltaan vertailevan käsiteparin ”Aadam-Kristus” keskeisyyttä Paavalin sanomassa.

 

Suunnitelmien suunnitelma

 

Suunnitellusti tehty toteutus on yleensä parempi kuin pelkän inspiraation vaikutuksesta syntynyt tuotos. Kompleksinen, monitasoinen ja enemmän aikaa vaativa hanke on aina onnistuneempi, kun se toteutetaan alistettuna hallitulle suunnitelmallisuudelle. Projektisuunnitelmat ja niiden toteuttamiseen vaadittava projektityö on ollut ihmisillä käytössä jo useita satoja vuosia. Projektisuunnitelmia sovelletaan tänä päivänä laajemmin kuin koskaan eri toimialojen ja eri tieteenalojen hankkeiden toteuttamisessa. Kukaan ei voi perustellusti kiistää, että eikö projektien suunnitelmallisuus ja niihin liittyvä toteutus- ja johtaminen olisi ehdottomia edellytyksiä niiden onnistumisille, niiden maaliin pääsyille. Ja näinhän myös yleisesti todetaankin: ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”.

Jumalan projektisuunnitelma, suunnitelmien suunnitelma, on saattaa Hänen jokainen luotunsa Hänen rakkautensa tuntemiseensa ja sen vaikutuspiiriin. Jumalan suunnitelman päämääränä on saada jokainen ihminen tunnistamaan, että hänen paras paikkansa lopulta on eläminen Hänen yhteydessään. Kun tämä kaikki aikanaan lopulta toteutuu, niin se saa aikaan ennennäkemättömän, valtavan ylistyksen myrskyn kaikkien luotujen taholta; riemun, joka kumpuaa valtavasta, sisäisestä kiitollisuudesta.

ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:11)

Suomalainen käännös on tässä huono ja harhaanjohtava. Sanan tunnustaa takaa löytyy vanhan kreikan eksomologe, mikä tarkoittaa tunnustamista ylistämällä ja suosionosoituksilla, niin kuin suomalainen Novum kommentaarikin asian esittää. Kysymys on tässä vapaaehtoisesta, sydämestä tulevasta palvonnasta ja ylistämisestä! Verbi ei myöskään esiinny alkutekstissä käskymuodossa, vaan ns. tositapa-tila -luokkana ja futuurissa. Ts. ei mistään pakottamisesta, ei mistään väkivaltaisesta alistamisesta, niin kuin yo. käännös antaa helposti ymmärtää ole lainkaan kyse. Oikeammin on:

(CLV) Php 2:11
and every tongue should be acclaiming~ that Jesus Christ is Lord, for the glory of God, the Father.

Kyse on lopulta – Jumalan suuren suunnitelman saavuttaessa maalinsa, ja siis myös jokaisen ihmisen – kaikkien ihmisten osoittamasta vapaaehtoisesta, kunnioittavasta ja riemukkaasta ylistämisestä Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesuksen Kristuksen kautta se on onnistunut: Hän on Herra!
Tällainen tunnustaminen ei voi olla ulkoista ja pakonomaista, vaan sisältä sydämestä lähtevää, Kristuksen Hengen vaikuttamaa, suosionosoittamista, niin kuin Paavali seuraavasti myös vahvistaa ja tekee meille tiettäväksi.
Sen tähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: “Jeesus olkoon kirottu”, ja ettei kukaan voi sanoa: “Jeesus olkoon Herra”, paitsi Pyhässä Hengessä. (1. Kor. 12:3)

Yleensäkin projektin voidaan katsoa koostuvan

  • Päämäärästä eli maalista
  • resursseista eli annetuista voimavaroista
  • kokonaisaikataulusta
  • tarkemmasta, viipaloidusta aikataulutuksesta, jossa kuvataan etenemisen vaiheet ja etapit
  • projektihenkilöstöstä
  • projektipäälliköstä
  • projektin omistajasta

Jumalan projektisuunnitelman päämäärä kuvattiin alussa ja se on: että jumala ”tulee kaikeksi kaikissa” (1.Kor. 15:28).

Resursseiksi voidaan ajatella kaikkia niitä puitteita ja siunauksia, joita Jumala osoittaa kunkin talous- eli hallintokautensa mukaisesti.

Kokonaisaikataulu jaetaan ns. maailmankausiin eli aioneihin (kreik. aion), joka on pisin raamatun tuntema ajanjakso. Tänään elämme Pahaa maailmankautta (Gal. 1:4).

Tarkempi vaiheistus tapahtuu hallintokausittain (kreik. oikonomia), joiden päättyessä aina yksi etappi eli välitavoite saavutetaan. Nykyään elämme Jumalan Armon salattua hallintokautta (Ef. 3:2).

Projektihenkilöstön voidaan ajatella koostuvan mm. valituista.

Projektipäällikkönä toimii itse Herra Jeesus Kristus (Room. 11.36).

Projektin omistaja ja toimeksiantaja on taas meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä.

Raamatun ilmoitus kattaa kaiken tämän. Kirjoitukset kertovat – suuressa kuvassaan – mitä on alussa ollut ja mitä lopussa tulee olemaan (Ilm. 22:13). Raamattu puhuu monissa kohdin Jumalan suunnitelmasta ja päätöksistä: mitä Hän itsessään on päättänyt toteuttaa. Tänään elämme ns. ”Ihmisen Päivää” (1. Kor. 4:3), jolloin ihmiskunnalle on tarjottu mahdollisuus elää ja toteuttaa omaa elämäänsä ilman, että Jumala siihen ulkopuolelta tai julkisesti puuttuisi. Seuraava maailmanaika on kuitenkin jo ”Herran Päivää” (Ilm. 1:10), koska tuolloin Jumalan oikeudenmukainen hallinto tulee julki ja ihmisten keskelle. Sen jälkeen tulee viimeinen aioni, jota raamattu kutsuu ”Jumalan Päiväksi” ja jonka jouduttamisessa on myös Jumalan ”projektihenkilöstö” mukana.

teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! (2. Piet. 3:12)

Jumala ei ole koskaan ollut ulkopuolinen, passiivinen tarkkailija ihmistä ja luomakuntaansa kohden. Hän ei toimi niin kuten ruletin pyörittäjä, joka käynnistettyään ruletin, katselee ja odottelee mitenhän tässä oikein tulee käymään. Jumala on koko ajan aktiivisesti mukana suuren suunnitelmansa toteuttamisessa, jota toteutusta Hän vääjäämättömästi vie eteenpäin luomiensa, pystyttämiensä maailmakausien (Hepr. 1:2) ja niiden sisältämien hallintokausien kautta – ja rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Eikä Hän tässäkään asiassa “missaa” eikä siis tee syntiä /tästä tarkemmin/!

Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen …  Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen. (Jes. 46:10-11)

 

 

Aadamin teko versus Kristuksen teko

 

Paavali vertaa Aadamin tekoa ja Jeesuksen tekoa toisiinsa. Hän asettaa vaikuttavuuden laajuuden yhtäläisyysmerkit Aadamin teon ja Kristuksen teon välille. Kysymys on suuresta kuvasta. Kysymys on Aadamin tottelemattomuuden teon vaikutuksesta koko ihmissukuun. Tottelemattomuuden teon perinnöllisestä vaikutuksesta koko jälkeen tulevaan ihmisvirtaan. Tottelemattomuuden teon seurauksista synnin ja kuolemisen periytymiseen jokaisen ihmisen kohdalla, kuten tämä asiantila on helposti todettavissa.

Sentähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Suomalainen käännös on tässä epätarkka ja epälooginen. Kysymys on syy-seuraus -suhteesta, niin kuin Konkordanttinen käännös sen alkukielen mukaisesti ilmaisee. Ei ”koska”, vaan ”siten” (kreik. houtos), kuten alun perin on inspiroituun alkutekstiin kirjattu. Siis kyse ei ole siitä, että synti ja kuolema on tullut meidän osaksemme, koska teemme syntiä ja kuolemme, vaan Aadamin aikoinaan tekemän tottelemattomuuden teon seurauksena. Meistä täysin riippumattomin syin on siis synti ja kuolema istutettu meihin jo syntymästämme alkaen. Nämä Aadamin tottelemattomuuden hedelmät saamme siis luonnostaan perintönä nykyiseen ”lihan ruumiissa” elämiseemme ja oppimiseemme.

Kansojen apostoli kuvaa Aadamia tulevan Kristuksen esikuvaksi.
kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva. (Room. 5:14)

Esikuva (kreik. tupos) tarkoittaa perustyyppiä, malliyksilöä. Edellä olevan mukaan siis Aadam toimi tulevan, uuden ihmissuvun perustyypin Kristuksen esikuvana. Kristuksen, jonka teon hedelmät tulevat aikanaan periytymään yhtä laajasti ja yhtä riippumattomasti kuin perustyyppi-Aadaminkin kohdalla on tapahtunut.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Apostoli ei siis totea edellä ”kaikille-ei kun-muutamille”, vaan ”kaikille-niin kuin-kaikille”. Paavali kuvaa Kristusta myös viimeiseksi Aadamiksi.
Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:45)

Eli tästä voidaan selvästikin päätellä, miten Jumalan suunnitelma Kristuksen Jeesuksen kautta tulee toteutumaan lopulta kaikkien ihmisten osalle, yhtä lailla kuin se on toteutunut ensimmäisen ihmisen Aadamin kautta kaikkien ihmisten osalle.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)

Kristuksen Jeesuksen kuuliaisuuden teon vaikuttavuus tulee siis Paavalin ilmoituksen mukaan peittämään täysin ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teon seuraukset. Eikä tätä vain synnin osalta, vaan plussana siinä lahjoitetaan ihmiselle myös uusi, Jumalalle kelpaava, vanhuskas elämä. Tähän yksinkertaiseen ja selkeään Evankeluimiin minä yksinkertaisena (ja itsessäni Jumalalle täysin riittämättömänä) ihmisenä uskon. Näin siksi, koska näin on kirjoitettu ja koska Kristuksen Henki tuntuu vakuuttavan sen aina vaan todeksi. 😉

Sovituksesta sovintoon

Vanhurskautettuna pelkän uskon kautta ihminen saa lahjana omistaa Kristuksen vanhurskauden so. lopullisen vapautuksen kaikista synneistään. Se tarkoittaa, että uskova saa nyt olla, kasvaa ja elää Kristuksessa Jumalan edessä vapaata Jumalan lapsen elämää Jumalan armon ohjauksessa. Se tarkoittaa sitä, että uskova on Jumalan kertakaikkisella päätöksellä julistettu kokonaan vapaaksi synnistä ja syyllisyydestä Kristuksessa. Ihminen saa lahjana Jumalan lapsen aseman. Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

Mutta mihin sitten sovitusta tarvitaan? Sovinnontekoon. Vihollisuuden lopettamiseen. Rauhan tekoon. Uudessa Isä-lapsi –suhteessa elämiseen Jumalan kanssa. Vihollisuuden ja vieraantumisen poistamiseen Jumalan ja ihmisen välillä. Jumalan rakkaudessa kasvamiseen.

Synti on vierottanut ihmisen elämän Jumalasta ja harhauttanut ihmisen ajatuksen juoksun irti Jumalasta ja siitä tiedosta, mikä Hänestä ihan järkisyinkin olisi havaittavissa (Room. 1:21). Näin ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaan ja osoittaa vihamielisyytensä Häntä kohtaan sekä mielensä alueella että pahoissa teoissaan.

Jumala ei kuitenkaan enää pidä vihollisuutta yllä ihmistä kohtaan hänen syntisyytensä tähden. Ei Golgatalla toteutuneen oikeuskäsittelyn: sovitusuhrauksen jälkeen. Ristillä Jumala itse otti vastuun ihmisestä ja koko luomakunnastaan ja sen kadotetusta tilasta.

Alkutekstissä löytyy ”sovittaa” käännössanan takaa kaksi ilmaisua: katallasso ja apokatallasso.

katallasso [DOWN-CHANGE; Strong G2644] tarkoittaa yksipuolista, toisen osapuolen tekemää sovintoa, vihamielisyyden päättämistä toista osapuolta kohden.

Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:18)

Esim. tässä Korintolaiskirjeen kohdassa Jumala kertoo tehneensä sovinnon koko maailman kanssa.

CLV 2Co 5:18 – 2Co 5:19
18  Yet •all is o of  •God, •Who conciliates us to Himself through Christ, and is giving us the dispensation of the conciliation,
19  how that God was in Christ, conciliating the world to Himself, not reckoning~ their •offenses to them, and placing~ in us the word of the conciliation.

Tekstissä sovittanut verbin takana on kreikan katallaxantos, mikä on ko. teonsanan aoristi muoto. Tämä taas tarkoittaa sitä, että se voidaan kääntää (ja ehkä pitäisikin kääntää) preesenssissä. Kreikan aoristi merkitsee myös voimassa olevaa faktaa, eikä vain menneessä toteutunutta tapahtumaa, nimittäin tosiasiaa, joka johtaa pysyvään, muuttumattomaan asiantilaan. Aoristi tarkoittaa tässä sitä, että Kristuksen sovituskuoleman tapahtuminen ristillä, on saanut aikaan Jumalan puolelta pysyvän, voimassa olevan sovinnon tilan koko ihmiskuntaa kohden.

Tämä on Paavalin evankeliumin ydinsanoma: että tänään Jumala on Kristuksen ristin kautta sovittanut koko maailman synnin, eikä enää suhtaudu vihamielisesti ihmistä kohti. Jokaisen ihmisen jokainen synti on saanut Kristuksen kuolemassa rangaistuksensa, eikä ihmistä siis enää voida rangaista toiseen kertaan rikkomuksista, joista rangaistus on jo suoritettu! Tämä on oikeudenmukaisen tuomiokäsittelyn perusperiaate. Tänään – Jumalan Armon hallintokaudella – ihminen voi tehdä sovinnon Hänen kanssaan tarjoamalla uskossa ja luottamuksessa kätensä Hänen käteensä. Tämän sovinnon vastaanottaminen ei siis tänään vaadi minkäänlaisia suorituksia (ei myöskään uskonnollisia sellaisia), vaan se tarjotaan pelkästään ja ainoastaan ilmaisena lahjana uskon kautta! Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

apokatallasso [FROM-DOWN-CHANGE; Strong G604] tarkoittaa puolestaan molemminpuolista sovintoa, siis sitä, että kumpikin osapuoli on tehnyt sovinnon toistensa kanssa. Osapuolet voivat elää hyvässä sovussa keskenään. Termi esiintyy kolmessa kohdin Uudessa testamentissa, ja vain Paavalilla. Tämän molemminpuolisen sovinnon sovituksen suuruuden ja kattavuuden apostoli avaa vasta viimeisimmissä (Armon hallintokaudella kirjoittamissaan) kirjeissään.

Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut (Kol. 1:21)

Tässä apostoli tarkoittaa uskovia ihmisiä, jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan toteuttaman sovitustyön kohdalleen. Eli sovinto on heidän kohdallaan tänään molemminpuolinen.

Seuraavassa kohdassa Paavali taas puhuu siitä, miten ns. Jerusalemin kokouksessa annetut juutalaisperäiset säädökset (Apt.15:20, 16;4) lakkautuivat, kun oli kokonaan siirrytty Armon talouskaudelle. Nämä ruokailuun liittyvät säädökset olivat siis ns. siirtymäkauden /tästä tarkemmin/ kompromissisopimuksia, jotka saivat väistyä, koska Kristuksessa ei nyt enää juutalaisuudella ja pakanuudella ole erottavaa merkitystä suhteessa molemminpuoliseen sovintoon Jumalan kanssa.

ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. (Ef. 2:16)

Kolmannen kohdan ”apokatallasso” paljastaa suuren ilouutisen siitä, miten Kristuksen hankkima sovitus tulee tulevaisuudessa kaikkien osalle!
 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:20)

(CLV) Col 1:20
and through Him to reconcile all ioto Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether those on the earth or those in the heavens.

Tavallinen käännös tässä jälleen ”pihtaa” Jumalan suuruutta. Alkukielessä ei puhuta ehdollisesti ”sovittaisi” tai ”ehkä sovittaa”, vaan jälleen löytyy käännössanan takaa aoristinen muoto, ja kohta tulee kirjaimellisesti kääntää ”sovittaa”. Eikä alkuperäisessä ilmoituksessa puhuta sovinnon tulemaan tavoittamaan vain muutamaa prosenttia tai tiettyä osaa ihmisistä, vaan ihan kaikkia.
Tämä Ylösnousseen Herran Kristuksen Paavalille paljastama salaisuus tuo kirkkaasti esille Jumalan suuren suunnitelman päämäärän, jonka Hän Kristuksen Jeesuksen kautta tulee viemään maaliin. Eikä vain ihmiskunnan osalta, vaan myös koko Universumin, sen kaikkien asukkaiden, osalta!

Kaikkien saattaminen sovintoon Jumalan kanssa on koko Jumalan pelastussuunnitelman punainen lanka, sen ydin. Tämän Hän toteuttaa kaikkivaltiudessaan ja kaikkiviisaudessaan vääjäämättömästi peräkkäisten maailmanaikojen (kreik. aion) ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) aikana. Ja tämä kaikki toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta ja tämä kaikki saavuttaa myös lopulta täyttymyksensä Hänessä.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

Vaikka kirkkolaitokset ja kristilliset lahkot ikään kuin pitävät peitettä ja epätietoisuutta ihmisen ja Jumalan välillä tässä asiassa, niin näin on kuitenkin kirjoitettu alkuperäisiin inspiroituihin alkuteksteihin. Se, että tällainen Jumalan suuruuden opetus, mitä Paavali piti esillä, ei taivu nykyisin vallalla oleviin teologioihin, ei tee tyhjäksi apostolin opetusta Kristuksen pelastustyön toteutumisesta sen koko laajuudessaan. Kaikkivaltias Jumala ei voi tehdä syntiä eli missata tässäkään asiassa /tästä tarkemmin/.

Ota yhteyttä