Hyvä ope vai huono ope?

Oliko Paavali sittenkään hyvä opettaja, kun hänen sanomansa näyttää vaativan kovin monenmoista lisäselvitystä ja täydennystä? Oliko hänen opetuksensa niin epäselvää, että se on vaatinut kokonaisen tulkkien armeijan selittämään auki sen vaikeaselkoisuutta? Onko ylösnoussut Herra osoittautunut niin huonoksi ihmistuntijaksi, että on nimittänyt kansojen opettajan tehtävään henkilön, joka ei kykene selkeästi ja itämaisista vertauksista puhdistettuna tuomaan esiin sen opetuksen, joka pätee ja on voimassa kansojen ihmisille tänä päivänä?

Näin voisi kuvitella. Tällaiseen johtopäätökseen voisi tulla, kun katsoo niiden fyysisten, kristillisten kirkkokuntien ja muiden toimijoiden määrää, jotka ovat asettuneet Jumalan ja ihmisen välille tulkitsemaan, mitä Jumala meiltä tänään oikeastaan odottaa. Mitä Ylösnoussut Herra meiltä odottaa ja mitä Hän meille lupaa?

Hyvän ja pätevän opettajan voidaan sanoa olevan kyvykäs, opettavansa asian hyvin osaava, valtuutettu opetettavan asiakokonaisuuden suhteen ja oppilaidensa tarpeet hyvin tiedostava. Ennen kaikkea hyvä opettaja ei tarvitse tulkkia sanomansa välittämiseen itsensä ja oppilaidensa välille: hän osaa välittää sanomansa ”kansantajuisesti”, oppilaittensa ymmärtämällä kielellä, ilman peittäviä vertauksia.

Hän, joka on saanut kaiken vallan koko Universumissa, valitsi kuitenkin edustajakseen ja kansojen opettajaksi Paavalin (Apt. 26:16). Ketään muuta ei ylösnoussut Herra ole tähän tehtävään valtuuttanut, joten Paavalin opetusta kannattaa kuunnella, koska se on voimassa tänään ja siihen kätkeytyvät nykyisen hallintokauden siunaukset.

mutta nyt ilmi saatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta, jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (2. Tim. 1:10)
CLV 2Ti 1:10 – 2Ti 1:11
yet now is being manifested through the advent of our •Saviour, Christ Jesus, Who, indeed, abolishes •death, yet illuminates life and incorruption through the evangel
of which I was appointed a herald and an apostle and a teacher of the nations.

Ja tätä tosiasiaa apostoli haluaa painottaa, koska se tuo Jumalan ilmoituksen arvovallan hänen evankeliumilleen (alkukieli puhuu tässä siitä evankelimista, korostaen näin hänen ja hänen evankeliuminsa auktoriteettia) tämän päivän ihmiselle. Ihmiselle, joka itsessään kokee täyden riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden Jumalan edessä. Ihmiselle, joka saa omistaa tänään armon ja totuuden sanan kaikkine siunauksineen pelkän uskon kautta Jumalan lahjana.
ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (1. Tim. 2:7)

Korintton seurakunnassa oli aikoinaan vähintään samanlainen kuhina evankeliumeista kuin mitä tapahtui Galatiassa.
Korintton opet aloittivat jo liki 2000 vuotta sitten kristillisten lahkojen muodostamisen: “Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen” (1. Kor.1:12).

Ylösnousseen Herran valtuuttaman kansojen opettajan arvovalta kyseenalaistettiin jo heti alkumetreistä lähtien. Ja mikäpä noista em. kristillisistä lahkoista oli kaikkein häikäilemättömin ja vaarallisin? Kristuksen puolella olevat! Miksi? Koskapa he tällöin kyseenalaistivat täysin Paavalin erityisen – suoraan Kristukselta saadun – opettajan valtuuden väittämällä, että Paavalin sijaan heillä on tämä aito ja oikea suora Kristuksen valtuutus! Näin väittäessään he viestittivät, että Paavalin evankeliumi ei ole riittävä ja pätevä, vaan heidän koulukuntansa on korvannut sen ”oikealla Kristuksen evankeliumilla”.
Miten moni kristillinen kirkkolaitos tai liike toimii tänään tällä tavalla?
Tätä Paavalin apostolitoimen ja opettajatoimen hoitamista arvosteltiin ankarasti koko hänen työuransa ajan, mutta se ei hetkeksikään poistanut hänen varmuuttaan, päättäväisyyttään ja tietoisuuttaan omasta kutsumuksestaan ja pätevyydestään tämän erityisen tehtävän hoitoon, koska Jumalan armo vei sitä hänen kauttaan niin voimallisesti eteen päin.

Apostolin ulkonainen esiintyminen oli toistuvasti kritisoinnin kohteena samoin kuin sen kontrasti hänen ”mahtipontisiin” kirjeisiinsä nähden. Tämä saattoi olla yksi syy tuolloin siihen, että alettiin hakeutua toisenlaisiin kristillisiin piireihin ja opetuksiin. Piireihin, jossa saarnat saattoivat vaikuttaa ”väkeviltä”.
Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnä ollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista. (2. Kor. 10:10)

Mutta ajatellaanpa asiaa toisin päin!
Jos Paavalille olisikin annettu mahtavat puheen lahjat ja muu vaikuttava ja vakuuttava esiintymistaito /tästä tarkemmin/. Jos Paavali olisikin esittänyt sanomansa mahtipontisen ja vakuuttavan esiintymisen ryydittämänä, niin varmaankin hän olisi kerännyt suosiota ja paljon ihmisiä ympärilleen. Mutta ylösnousseen Kristuksen ilmestystensä kautta Paavalille antama evankeliumi olisi tällöin jäänyt kokonaan meille välittämättä, kokonaan kirjoittamatta; vaikkakin lyhytaikainen opetus tuon ajan kuulijoille olisi tullut saavutetuksi. Paavalin jääräpäisyyttä ja hankalan työtoverin mainetta nostetaan edelleen esille tuon tuostakin, mutta eiköhän Jumala kuitenkin tiennyt kenet tähän toimeen valitsi. Tämänkaltainen vähättely viestii kyllä myös hänen evankeliuminsa arvostuksen vähättelystä.

Mutta näin se kuitenkin meni! Tämä kaiken hän toi meille esiin jumalallisella valtuudella. Ilman hänen kirjeitään, jolla Jumalan kokonaisilmoitus summautettiin täyteen /tästä tarkemmin/ ei koko kristinuskoa olisi olemassa! Moniko ajattelee näin? Meillä ei olisi Paavalin armon evankeliumia pelastumisesta pelkän uskon kautta ilman minkäänlaisia tekoja. Meillä ei olisi totuutta vanhurskautuksesta eli Jumalan edessä kelvolliseksi julistamista pelkän uskon kautta. Meillä ei olisi yksin Paavalin välittämää, kaiken kattavaa sovituksen sanomaa. Nämä asiathan eivät esiinny Pietarin julistamassa Kuningaskunnan evankeliumissa, mutta kyse näissä kaikissa on kuitenkin kristinuskon peruspilareista.

Kun kristillinen seurakunta oli jo Paavalin aikana alkanut hajaantua erilaisiin kirkkokuntiin, niin miten tilanne on kehittynyt tultaessa tähän päivään? Paavalin evankeliumin erityistä arvovaltaa ja asemaa ei kirkollisissa piireissä edelleenkään tunnusteta. Sietokykyä terveeseen (alkuperäiseen, kansoille suunnattuun evankeliumiin) löytyy entistä vähemmän. Jumalan armon ja totuuden sana tämän päivän ihmiselle on pötköytetty vaikeatajuiseksi ja ristiriitaiseksi opetukseksi kirkollisilla auktoriteeteilla, perimätiedoilla ja epätarkkuuksien leimaavilla raamatunkäännöksillä. Korvausteologia on alkanut kukoistaa joka puolella. Paavalille Pyhä Henki ilmoitti tämän tulevan trendin kuitenkin jo aikoinaan selvästi (1. Tim. 4:1) ja tämä kehityssuunta ”korreloi negatiivisesti” myös pahuuden ja valheen lisääntymisen kanssa (2. Tess. 2:7).

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)

Nämä ”uuden opetussuunnitelman” mukaiset kirkolliset opetukset sisältävät paljon inhimillisiä tapoja, käytäntöjä ja muita lihallisia suorituksia, joille annetaan ”ymmärtämättömälle” kansalle kuva juhlavasta jumalanpalvelusmenosta. Niille on tyypillistä ulkoisiin erilaisiin uskonnonharjoitustapoihin ja -tekniikkoihin sitoutuminen ja papillisen välimieskerroksen arvovallan esiintuominen. Niille on tyypillistä lisätä Paavalin opettaman evankeliumin rinnalle lisäpiirteitä. Näihin lisäpiirteisiin – kuten esim. vesikaste tai ehtoollinen – ladataan erilaisia sisältöjä ja mystiikkaa, joilla tahdotaan antaa tavallisille ihmisille kuva niiden erityissiunauksista. Nämä kaikki ovat kuitenkin Paavalin mukaan vain lihallisia, inhimillisiä ja itsevalittuja palveluita, jotka ovat kylläkin näyttäviä, mutta joilla ei ole kuitenkaan mitään arvoa Jumalan edessä.

Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Em. sakramentti nimitys tulee latinan sanasta sacramentum ja se tarkoittaa pyhää ja mystistä toimitusta, salaisuutta. Paavalin välittämiin salaisuuksiin (kreik. musterion) ne eivät kuulu, vaan ne on jälkikäteen (Augustinuksen toimesta) lisätty ns. kirkollisiin opetuksiin. Kun niitä kirkollisissa toimituksissa korostetaan erityisinä armonvälineinä, niin Paavali kuitenkin päinvastoin vähättelee kaikkea tämän kaltaista (uskovien yhteyttä jakavaa) vallankäyttöä, koska ne vain vesittävät Kristuksen ristin sanoman merkitystä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi (1. Kor. 1:17)

Esimerkiksi erityyppisten vesikastemenettelyjen kautta liitytään tänään moniin kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan fyysisestä rekisteröitymisestä tiettyyn uskonnolliseen ryhmään, pääsemisestä sen palveluiden piiriin ja sitoutumisesta myös rahallisesti osallistumaan sen toiminnan tukemiseen. Eli Paavalin sanoin:
Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. (Gal. 4:17)

Tämän (yleensä viattomaltakin näyttävän) uskonnollisuuden lisääminen Sanomaan rististä sai aikanaan aikaan Galatian seurakunnan uskonelämän hiipumaan erilaiseen suorittamiseen ja synkistelyyn niin, että Paavali joutui siihen hyvin päättäväisesti puuttumaan. Hän joutui siitä heille muistuttamalla muistuttamaan, että tänään usko tulee ja kasvaa pelkän armon ja totuuden sanan kuulemisesta, minkä Pyhä Henki tekee eläväksi.
Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? (Gal. 3:2)

Hyvä ja pätevä opettaja tuntee oppilaansa ja opetettavan sanomansa niin, että hän osaa sen välittää vastaanottajakunnalleen sellaisessa muodossa, joka ei tarvitse lisätulkintoja. Epäpätevän opettajan taas voidaan ajatella sekoittavan totuuden opetuksensa rinnalle omiaan – eri tavalla teologisesti hyväksyttyjä ”totuuksia” – omilla tulkinnoillaan ja selityksillään. Tällöin unohdetaan, ”että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (1. Kor. 5:6; Gal. 5:9). Paavalin opetus ei sisällä lainkaan peittäviä, tulkintoja vaativia vertauskertomuksia (kreik. parabole); niitä Jeesus esitti aikoinaan lukuisan määrän kyllä juutalaiselle kansalle. Apostoli on kirjoittanut kirjeensä alun perin selkeästi ja kansojen vastaanottajille luettavaksi ja ymmärrettäväksi.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

Pysytään kansojen apostolin ja opettajan opetuksessa! Pysytään siinä mitä on meille kirjoitettu ja mikä on voimassa tänään! Käytetään hyväksi omaa lukutaitoa ja moninaisia käännöksiä, jotka voivat valottaa asioita eri kulmilta. Konkordanttisen käännöksen kautta on tavallisen raamatunlukijan mahdollista kuitenkin päästä itse asian ytimeen saakka, aivan uudelle tasolle tutkia mitä alun perin on kirjoitettu! Keskustellaan näistä avoimesti raamattupiireissä ja muissa kohtaamistilanteissa. Toisenlainen evankeliumi ei kuitenkaan ole mikään evankeliumi eli ilosanoma tämän päivän ihmisille, koska se siirtää ihmisen huomion hengelliseltä alueelta lihallisen puuhastelun alueelle ja koska se saa aikaan rauhan ja ilon hiipumista kristityn elämässä.

Kun Paavali ja hänen evankeliuminsa sisältö kyseenalaistetaan siten, ettei sitä pidetä riittävänä ja tyhjentävänä sanomana tämän päivän ihmiselle, niin samalla kyseenalaistetaan ylösnousseen Herran meille kansojen ihmisille kohdistettu erityinen ilosanoma! Tätä evankeliumia pyrkii Vastustaja kaikella innollaan pimittämään, koska se ei lupaa eikä jätä sille yhtään mitään, ottaapa lopulta vielä sen itsensäkin.
Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. (Gal. 1:6-7)

Mitä tästä kaikesta sitten on pääteltävä. Ainakin se, että Kristuksen meille valitsema ja valtuuttama opettaja ja opetus ei sellaisenaan kelpaa ja riitä nykyisille kirkollisille toimijoille. Eli Paavali nähdään ei-riittävänä, jopa huonona opettajana, jonka opetus on sen verran epäselvää, että vaati teologista lisätulkkausta. Hyvät opet ovat näköjään astuneen tilalle. Mutta edelleen Paavali kuitenkin viestittää jotain yksinkertaista ja tavallista lukutaitoiselle ihmiselle. Ihmiselle, joka ei koe omin avuin kelpaavan Jumalalle.

Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

niin ja Henkihän on lopulta se, joka Sanan rististä eläväksi tekee ja Jumalahan näki kuitenkin hyväksi tämän saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat 😉

 

Ristin kantajasta ristin kannettavaksi

Kun Jeesus aikoinaan esitti kelpoisuusehdot omille opetuslapsilleen, niin ristin tie oli tuolloin edessäpäin. Jokaisen Hänen opetuslapsensa tuli olla valmis seuraamaan häntä tiellä ja olla valmis kärsimään samanlainen häpeäkuolema kuin heidän Mestariaansakin tien päässä odotti.
Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)

Toisinaan kuulee uskovia nimittävän itseään ristin kantajiksi. Onko ilmaisu tänään kuitenkaan oikeasti sovellettavissa? Jeesuksen kehotus aikalaisille, juutalaisille seuraajilleen ajoittui kuitenkin ennen ristiinnaulitsemista, ennen Jumalan sovitusta ristillä. Kehotus ajoittui aikaan, jolloin lähestyttiin koko maailmanhistorian käännekohtaa:  Jumalan sovittaessa Kristuksessa maailman itsensä kanssa. Ilmaisu ”kantaa ristiä” antaa vaikutelman siitä, että erityiselle kärsimyksen tielle on tässä vieläkin lähdettävä. Antaa vaikutelman siitä, että kaikki ei ole sittenkään tullut aikanaan valmiiksi, jotain on jäänyt kesken ja että pakolliset lisäkärsimykset olisi uskovan vielä pelastuakseen kärsittävä. Kärsittävä varmaan on – ei siitä kukaan jää tässä maailmassa osattomaksi – oli ihminen sitten uskossa tai ei. Mutta kristityn ei tarvitse erikseen hakeutua näihin “ristin kantamisen” kärsimyksiin, vaan ne kyllä hänelle automaattisesti suodaan:

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)
CLV) Php 1:29
for to you it is graciously granted, •for Christ’s sake, not only •to be believing on Him, but •to be suffering for His sake also,

Eikö tämä kristitylle suotu kärsimys ole sittenkin Jumalan kasvatusta ja valmennusta siihen, että hän oppisi ja saavuttaisi sen valmiuden, jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Ja nämä kärsimyksethän
ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin (2. Tess. 1:5)

Kuitenkin nämä uskovan osalle suodut kärsimykset vaikuttavat lopulta hänen parhaakseen, koska ne kaikki tapahtuvat Isän Jumalan rakkaudessa ja viisaudessa.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room. 8:17-18)

Palkkiona kodin, läheisten, ammatin ym. jättämisestä ja Jeesuksen fyysiseen seuraamiseen sitoutumisessa oli aikanaan lupaus tulevista papillisista ja hallinnollisista viroista tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: “Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. (Matt. 19:27-29)

Mutta sana rististä pysyi tuolloin vielä salattuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan. Sen avaaminen alkoi Paavalin kautta ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana ja täydentyi hänen viimeisien kirjeittensä välityksellä, kun oli jo siirrytty nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.

Sanoma rististä sen sijaan on inhimillisesti hullutusta, se näyttää typerältä hölmöilyltä maailman silmissä. Mutta tämän tavan Jumala oli suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa käyttöön. Tarjota sitä nimenomaan niille, jotka tuntevat itsensä täysin riittämättömäksi ja kyvyttömiksi täyttämään Jumalan tahtoa. Ja niin tähän tunnustettuun heikkouteen on sitten luvattu Jumalan voima. Jumalan voima tulee ristin sanan kautta osaksi kristityn elämää Kristuksessa.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (Room. 1:18)

Paitsi, että tämä ristin hullutus on koitunut valituille ja ”köyhille” siunaukseksi, niin se tulee tulevaisuudessa koitumaan maailmalle merkiksi siitä, ettei millään lihalla ole lopulta oikeutta kerskailla Jumalan edessä.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 28-29)

Kristuksen ristin sanoman lupaukset ja odotukset huipentuvat seuraavaan lauseeseen, valtavaan sovituksen sanomaan::
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell, and through Him to reconcile all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Se on täytetty! Se on tehty! Kristuksessa olemme Hänen kanssaan liitettyinä eli asetettuina ja istutettuina Hänen ristinkuolemaansa, istutettuina Hänen herättämiseensä ja istutettuina Hänen ylösnousemukseensa, joka tulevaisuudessa tulee myös osaksemme. Paavalin evankeliumin ja Hengen vahvistuksen kautta uskoen voimme tänään täydessä luottamuk­sessa omistaa Hänen kuolemansa, omistaa Hänen herättämisensä kuolleista ja – yhtä johdonmukaisesti – toivossa odottaa tulevaa ylösnousemustamme.

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room 6:5-6)

CLV Ro 6:4 – Ro 6:6
We, then, were entombed together with Him through •baptism into •death, that, even as Christ was roused ofrom among the dead through the glory of the Father, thus we/ also should be walking in newness of life.
For if we have become planted together in the likeness of His •death, nevertheless we shall be of the resurrection also, knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin,

Vanhan ihmisen paikka on ristillä, ristillä Kristuksessa. Uuden ihmisen paikka on Hänen ylösnousemuksessaan, uudessa elämässä Hänessä. Sana rististä on tänään Jumalan voima ihmiselle, ei vaatimus lähteä erikseen kärsimyksen tielle; kyllä sitä meille ilman tilaustakin suodaan. Tärkeää on tänään  tiedostaa se, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

 

 

 

Sovituksesta sovintoon

Vanhurskautettuna pelkän uskon kautta ihminen saa lahjana omistaa Kristuksen vanhurskauden so. lopullisen vapautuksen kaikista synneistään. Se tarkoittaa, että uskova saa nyt olla, kasvaa ja elää Kristuksessa Jumalan edessä vapaata Jumalan lapsen elämää Jumalan armon ohjauksessa. Se tarkoittaa sitä, että uskova on Jumalan kertakaikkisella päätöksellä julistettu kokonaan vapaaksi synnistä ja syyllisyydestä Kristuksessa. Ihminen saa lahjana Jumalan lapsen aseman. Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

Mutta mihin sitten sovitusta tarvitaan? Sovinnontekoon. Vihollisuuden lopettamiseen. Rauhan tekoon. Uudessa Isä-lapsi –suhteessa elämiseen Jumalan kanssa. Vihollisuuden ja vieraantumisen poistamiseen Jumalan ja ihmisen välillä. Jumalan rakkaudessa kasvamiseen.

Synti on vierottanut ihmisen elämän Jumalasta ja harhauttanut ihmisen ajatuksen juoksun irti Jumalasta ja siitä tiedosta, mikä Hänestä ihan järkisyinkin olisi havaittavissa (Room. 1:21). Näin ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaan ja osoittaa vihamielisyytensä Häntä kohtaan sekä mielensä alueella että pahoissa teoissaan.

Jumala ei kuitenkaan enää pidä vihollisuutta yllä ihmistä kohtaan hänen syntisyytensä tähden. Ei Golgatalla toteutuneen oikeuskäsittelyn: sovitusuhrauksen jälkeen. Ristillä Jumala itse otti vastuun ihmisestä ja koko luomakunnastaan ja sen kadotetusta tilasta.

Alkutekstissä löytyy ”sovittaa” käännössanan takaa kaksi ilmaisua: katallasso ja apokatallasso.

katallasso [DOWN-CHANGE; Strong G2644] tarkoittaa yksipuolista, toisen osapuolen tekemää sovintoa, vihamielisyyden päättämistä toista osapuolta kohden.

Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:18)

Esim. tässä Korintolaiskirjeen kohdassa Jumala kertoo tehneensä sovinnon koko maailman kanssa.

CLV 2Co 5:18 – 2Co 5:19
18  Yet •all is o of  •God, •Who conciliates us to Himself through Christ, and is giving us the dispensation of the conciliation,
19  how that God was in Christ, conciliating the world to Himself, not reckoning~ their •offenses to them, and placing~ in us the word of the conciliation.

Tekstissä sovittanut verbin takana on kreikan katallaxantos, mikä on ko. teonsanan aoristi muoto. Tämä taas tarkoittaa sitä, että se voidaan kääntää (ja ehkä pitäisikin kääntää) preesenssissä. Kreikan aoristi merkitsee myös voimassa olevaa faktaa, eikä vain menneessä toteutunutta tapahtumaa, nimittäin tosiasiaa, joka johtaa pysyvään, muuttumattomaan asiantilaan. Aoristi tarkoittaa tässä sitä, että Kristuksen sovituskuoleman tapahtuminen ristillä, on saanut aikaan Jumalan puolelta pysyvän, voimassa olevan sovinnon tilan koko ihmiskuntaa kohden.

Tämä on Paavalin evankeliumin ydinsanoma: että tänään Jumala on Kristuksen ristin kautta sovittanut koko maailman synnin, eikä enää suhtaudu vihamielisesti ihmistä kohti. Jokaisen ihmisen jokainen synti on saanut Kristuksen kuolemassa rangaistuksensa, eikä ihmistä siis enää voida rangaista toiseen kertaan rikkomuksista, joista rangaistus on jo suoritettu! Tämä on oikeudenmukaisen tuomiokäsittelyn perusperiaate. Tänään – Jumalan Armon hallintokaudella – ihminen voi tehdä sovinnon Hänen kanssaan tarjoamalla uskossa ja luottamuksessa kätensä Hänen käteensä. Tämän sovinnon vastaanottaminen ei siis tänään vaadi minkäänlaisia suorituksia (ei myöskään uskonnollisia sellaisia), vaan se tarjotaan pelkästään ja ainoastaan ilmaisena lahjana uskon kautta! Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

apokatallasso [FROM-DOWN-CHANGE; Strong G604] tarkoittaa puolestaan molemminpuolista sovintoa, siis sitä, että kumpikin osapuoli on tehnyt sovinnon toistensa kanssa. Osapuolet voivat elää hyvässä sovussa keskenään. Termi esiintyy kolmessa kohdin Uudessa testamentissa, ja vain Paavalilla. Tämän molemminpuolisen sovinnon sovituksen suuruuden ja kattavuuden apostoli avaa vasta viimeisimmissä (Armon hallintokaudella kirjoittamissaan) kirjeissään.

Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut (Kol. 1:21)

Tässä apostoli tarkoittaa uskovia ihmisiä, jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan toteuttaman sovitustyön kohdalleen. Eli sovinto on heidän kohdallaan tänään molemminpuolinen.

Seuraavassa kohdassa Paavali taas puhuu siitä, miten ns. Jerusalemin kokouksessa annetut juutalaisperäiset säädökset (Apt.15:20, 16;4) lakkautuivat, kun oli kokonaan siirrytty Armon talouskaudelle. Nämä ruokailuun liittyvät säädökset olivat siis ns. siirtymäkauden /tästä tarkemmin/ kompromissisopimuksia, jotka saivat väistyä, koska Kristuksessa ei nyt enää juutalaisuudella ja pakanuudella ole erottavaa merkitystä suhteessa molemminpuoliseen sovintoon Jumalan kanssa.

ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. (Ef. 2:16)

Kolmannen kohdan ”apokatallasso” paljastaa suuren ilouutisen siitä, miten Kristuksen hankkima sovitus tulee tulevaisuudessa kaikkien osalle!
 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:20)

(CLV) Col 1:20
and through Him to reconcile all ioto Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether those on the earth or those in the heavens.

Tavallinen käännös tässä jälleen ”pihtaa” Jumalan suuruutta. Alkukielessä ei puhuta ehdollisesti ”sovittaisi” tai ”ehkä sovittaa”, vaan jälleen löytyy käännössanan takaa aoristinen muoto, ja kohta tulisi kirjaimellisesti kääntää ”sovittaa”. Eikä alkuperäisessä ilmoituksessa puhuta sovinnon tulemaan tavoittamaan vain muutamaa prosenttia tai tiettyä osaa ihmisistä, vaan ihan kaikkia.
Tämä Ylösnousseen Herran Kristuksen Paavalille paljastama salaisuus tuo kirkkaasti esille Jumalan suuren suunnitelman päämäärän, jonka Hän Kristuksen Jeesuksen kautta tulee viemään maaliin. Eikä vain ihmiskunnan osalta, vaan vieläpä koko universumin alueella!

Kaikkien saattaminen sovintoon Jumalan kanssa on koko Jumalan pelastussuunnitelman punainen lanka, sen ydin. Tämän Hän toteuttaa kaikkivaltiudessaan ja kaikkiviisaudessaan vääjäämättömästi peräkkäisten maailmanaikojen (kreik. aion) ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) aikana. Ja tämä kaikki toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta ja tämä kaikki saavuttaa myös lopulta täyttymyksensä Hänessä.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

Vaikka kirkkolaitokset ja kristilliset lahkot ikään kuin pitävät peitettä ja epätietoisuutta ihmisen ja Jumalan välillä tässä asiassa, niin näin on kuitenkin kirjoitettu alkuperäisiin inspiroituihin alkuteksteihin. Se, että tällainen Jumalan suuruuden opetus, mitä Paavali piti esillä, ei taivu nykyisin vallalla oleviin teologioihin, ei tee tyhjäksi apostolin opetusta Kristuksen pelastustyön toteutumisesta sen koko laajuudessaan. Kaikkivaltias Jumala ei voi tehdä syntiä eli missata tässäkään asiassa /tästä tarkemmin/.

Vanhurskautus – enemmän kuin syntien anteeksianto

Jumala on valinnut Israelin kansojen joukosta omaisuuskansakseen. Heidän ovat ”liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta” (Room. 9:4-5). Israelille Jumala antoi Vanhan testamentin kirjakokoelman ja siihen liittyvät vaatimukset ja lupaukset. Vanhassa testamentissa Hän myös lupasi Israelille ”iankaikkisen” (so. tuhatvuotisen) maan päällisen Kuningaskunnan, jonka kautta he saisivat hallita koko maailmaa ja kaikkia sen kansoja.

Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: “Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana”. (Jes. 2:2-3)

Tuossa edessäpäin olevassa, tällä maapallolla sijaitsevassa, Kuningaskunnassaan he myös suorittavat ”kansojen kansana” ylikansallisen, Herran heille osoittaman tehtäväksiannon: tekemällä kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen (Matt. 28:18).

Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni. Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani. (Jes. 66:18-19)

Tämä on Kuningaskunnan evankeliumia, lupauksia Israelille valinnasta, lupauksia tulevasta siunauksen ajasta maan päällä. Herra luovutti tämän Kuningaskunnan evankeliumin avaimet Pietarille (Matt. 16:13-20). Helluntaina Pietari sitten käytti näitä avaimia, jotka Herra oli hänelle uskonut. Tuolloin oli koittanut aika, jolloin Kuningaskunnan eli Ympärileikkauksen evankeliumi (Gal. 2:7) voitiin avata ja sitä vapaasti julistaa. Jumala vaikutti vielä lyhyen aikaa siunaavasti, Pietarin ja toisten apostolien kautta, Israelin kansan keskuudessa.

Apostoli Pietarin ydinsanoma oli: Jumalan Kuningaskunta maan päälle; tähän kuuluivat julistus parannuksesta (so. mielenmuutoksesta), vesikasteesta ja syntien anteeksiannosta. Pelastumisen ehtona olivat siis nuo kolme vaatimusta. Lisäksi Kuningaskunnan sanomassa voitiin pelastuminen peruuttaa, mikäli henkilö ei voinut kutsumustaansa ja valintaansa tekojen kautta vielä erikseen vahvistaa (toisin kuin Paavali tästä meille opettaa esim. Room. 8:29; Ef. 1:4).
Pyrkikää sen tähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; (2. Piet. 1:10)

Mutta Israel hylkäsi uusitun tarjouksen Jumalan Kuningaskunnasta.
Niinpä Herra aloitti Paavalin kautta jotain aivan uutta!

Paavali julistaakin nyt jokaiselle, joka uskoo, ei vain syntien anteeksiantoa, vaan ylösnousseen Kristuksen jumalallisessa vanhurskaudessa kokonaan syyttömäksi julistamista; siis vapautusta pelkän uskon kautta kaikesta syyllisyydestä ja kaikesta synnistä. Tämä on Jumalan evankeliumi nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/ Enää ei ihmisiä moitita Jeesuksen raa’asta ristiinnaulitsemisesta (Apt. 2:36), vaan sanoma tästä rististä annetaankin tänään meille Jumalan voimaksi (1. Kor. 1:18). Paavalin evankeliumissa ei ole kysymys inhimillisestä uskonnosta miellyttää ja suorittaa Jumalan edessä, vaan ilmaisena lahjana saadusta vanhurskautuksesta. Tässä evankeliumissa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee, vaan mitä Jumala teki. Kun tavanomainen raamatunkäännös kääntää tästä evankeliumista:
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: “Vanhurskas on elävä uskosta”. (Room. 1:17)

niin Konkordanttinen käännös ja Young’s Literal Translation (YLT) kääntävät alkutekstille uskollisemmin:

(CLV) Ro 1:17

For in it God’s righteousness is being revealed~, out of faith for faith, according as it is °written~: “Now the just one by faith shall be living~.”

For the righteousness of God in it is revealed from faith to faith, according as it hath been written, `And the righteous one by faith shall live,’ (YLT)

Eli ”Vanhurskas uskosta on elävä”. Tämän kohdan alkukielinen tutkiminen lienee myös paljastanut eräälle reformaattorille uskonvanhurskauden merkityksen. Eivätkä mitkään lain vaatimukset ole tänään voimassa estämästä Jumalan lahjavanhurskauden todellisuutta. ”Vanhurskas uskosta” merkitsee samaa kuin ”vanhurskautettu uskosta”, koska kyseessä on Jumalan vapauttava kertapäätös Kristuksessa.
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, (Room. 3:21)

Kun Jumalan vanhurskaus oli aiemmin ilmoitettu vaatimuksena kaikkia vastaan, niin se Kristuksen uskon kautta ilmoitetaan tänään lahjana kaikkia varten. Golgata toimi tämän jumalallisen vanhurskautuspäätöksen oikeussalina, siellä Jumala teki Hänet meidän synniksemme (2. Kor. 5:21). Ja vanhurskautettuna (syyttömäksi julistettuina) Hänessä olemme nyt pyhiä, syyttömiä ja moitteettomia Jumalan edessä (Room. 8:1,33-34). Paavalille paljastetaan vielä tämän Jumalan vanhurskautuksen lopullinen kaikenkattavuus ja ulottuvuudet, mikä käy ilmi seuraavista jakeista:

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. (Room. 5:18-19)

Paavali rinnastaa ensimmäisen Aadamin tottelemattomuuden tekoa ja sen laajavaikutteisuutta ihmissukuun siihen, miten Kristuksen (so. viimeisen Aadamin) kuuliaisuuden teko taas tulee vaikuttamaan yhtä laajamittaisesti ihmiskuntaan, mutta aivan toiseen suuntaan; ja tämä kaikki ikään kuin perintönä, meistä riippumatta! Muuten jakeen 19 ”monet” takaa löytyy kreikan polu [Strong G4183], mikä tarkoittaa määristä puhuttaessa paljoutta, mikä käännös paremmin sopisi (myös asiayhteys huomioon ottaen) kyseiseen kohtaan.

Nyt voimme ehkä käsittää, että evankeliumi vanhurskautuksesta pelkän uskon kautta on ylivertaisempi kuin Ympärileikkauksen, Kuningaskunnan evankeliumi. Ympärileikkaamattomuuden, Paavalin evankeliumi kohottaa uskovan vapauteen, jota Paavali kutsuu ”Jumalan lasten vapaudeksi” ja joka myös toimii ennusmerkkinä kaiken muun luomakunnan vapauttamisesta (Room. 8:21). Myös Pietarin julistama vesikaste on vaihtunut ihmisen kasteeksi Hengessä yhtenäiseen ruumiiseen Herrassa (Room. 6:3-4; Kol. 2:11-12). Tämä Jumalan oma kaste pätee ja riittää ainoana sellaisena tänä päivänä meille, jotka uskomme.

yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:5)

Ympärileikatattujen evankeliumi (eli Kuningaskunnan sanoma) tulee nykytilanteesta huolimatta vielä uudelleen julistettavaksi, kun pakanain täysi luku on tullut sisälle, ja Jumala taas kääntyy omaisuuskansansa puoleen.

Vanhurskautus on kuitenkin vasta alku ja edellytys Isä-lapsi -suhteelle. Vanhurskautus määrittää meidän asemamme Jumalan lapsina. Tämäkin totuus löytyy vain Paavalilta, jonka evankeliumista se on leikattavissa esiin

Ota yhteyttä