Kuolema ja sen kukistuminen

 

Kuolema puhuttaa. Se puhuttaa aina. Se näyttää jotenkin lopulliselta. Se näyttää vievän kuolleet rakkaamme pois meidän ulottuvistamme. Se näyttää vääjäämättä seisovan odottamassa myös meidän edessämme. Kuolemasta saa kuulla monenlaisia selityksiä. Jotkut väittävät, että se on kaiken loppumista, että se on lopullista tyhjiin raukeamista. Toiset taas, että kuolema on vain elämän suoraan jatkumista jossain toisessa olomuodossa. Vaikuttaa myös siltä, että eivät edes kirkot ja kristilliset yhteisöt osaa antaa siihen selkeää vastausta, vaan monesti hämmentävät ihmisiä erilaisilla ulostuloillaan.

Onko näin, onko kuoleman kysymys todella vailla vastausta. Eikö meillä ole mitään luotettavaa lähdettä, jonka vastaukseen voisimme luottaa?
Kyllä on. Vastaukset löytyvät Kirjoituksista. Jumalan alkuperäisestä ilmoituksesta ihmisille.

Raamatussa käsitellään asiaa hyvinkin monin paikoin. Mitä raamattu kuolemasta itse asiassa sitten kertoo? Mikä on Kirjoitusten vastaus kuoleman kysymykseen?
Ihmisen kuolemassa on kyse sielun kuolemasta – siis ihmissielun kuolemasta.

Ihminen luotiin alun perin eläväksi sieluksi

Ensin pitäisi ymmärtää mitä Kirjoitukset tarkoittavat sielulla, elävällä sielulla tai kuolleella sielulla. Sielun alkuperäinen määritelmä löytyy kohdasta:

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human |became  a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kr. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elämän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli Hengen kautta.

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös niin, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Siitä, että esim. uskovat ovat olleet Jumalan työpöydällä ja suunnitelmissa ”aihioina” jo kauan sitten todistavat myös seuraavat kohdat.

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, (Ef. 1:4)

Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, (Room. 8:29)

Kuolema tuli ihmiseen tottelemattomuuden tähden

Kuolema tuli ihmisen osaksi Aadamin rikottua Jumalan kieltoa.

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”. (1. Moos. 2:16-17)
CLV Gn 2:16 – Gn 2:17
And Yahweh Elohim |instructed on the human, › saying-: From every tree of the garden you may eat, yea eat-.
+But from the tree of the knowledge of good and evil, you must not |eat from it; for ion the day you eat- from it, to die you shall be dying.

Sanatarkasti käännettynä siis ihminen muuttui tuolloin kuolevaiseksi, jonka elämä lopulta päättyy kuolemiseen. Aadamhan eli raamatun mukaan yli 900 vuotiaaksi, joten kuoleminen eli vanheneminen näytti olleen alussa huomattavasti hitaampaa kuin tänään.
Ja tuota Aadamin tottelemattomuuden teon seurausta saamme me nyt koko ihmiskunta kantaa mukanamme.
Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Alkutekstissä on käännössanan ”koska” kohdalla on ilmaisu eph ho, mikä tulisi kääntää ”minkä jälkeen”. Aadamin rikkeen seurauksena (eikä suinkaan meidän syynä: ”koska”) on tämä kuolemantila tullut kaikkien ihmisten osaksi.

Mitä sitten kuolemassa tapahtuu?

Raamatussa löytyy monia kohtia, joissa ihmisen kuolemantilaa kuvataan. Kuolleena ei ihminen siis ole enää elävä sielu, vaan kuollut sielu. Raamatun mukaan elävä sielu kuollessaan menee (tai palaa) ”Tuonelan” tilaan. Tuonelaa käytetään suomalaisissa raamatunkäännöksissä kuvaamaan kuolleiden tilaa ja olinpaikkaa. Alkuteksteissä löytyy Tuonela -sanan takaa termit heprean Scheol ja kreikan Hades.

Raamatun mukaan ihmisen kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin ihmisen luomisessa: ihmisen henki palaa takaisin Jumalan luo ja ihmisen keho palaa takaisin (maatuu) maaperäksi.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Ja sielu palaa Tuonelan tilaan, jonka Konkordanttinen käännös ilmaisee morfeeneina UN-SEEN, joka mielestäni voitaisiin suomentaa ilmaisuna TIEDOSTAMATTOMUUS tai TAJUTTOMUUS. Ajattelen sen olevan kuolleen persoonallisen ihmissielun nukkuva tila Jumalassa.

Siitä, että ihmissielun tila Tuonelassa on verrattavissa syvään, tiedottomaan uni- tai lepotilaan todistavat monet raamatun kohdat.

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)
Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? (Ps. 88:13)
Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)
Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)
Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)
Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

Tämän, kuolleen sielun tilan raamattu kuvaa kaikkia kuolleita ihmisiä koskevaksi. Jeesuksen ylösnoustua ensimmäisenä ihmisenä kuolleista, odottaa myös poisnukkunut Daavid vielä tuolloin omaa tulevaa ylösnousemustaan.
sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. (Apt. 2:27).

Mihin kuolema päättyy?

Kuolema päättyy aina ylösnousemukseen, ylösnousemukseen kuolleista. Jeesus on aloittanut ihmiskunnan ylösnousemuksen. Hän on nyt jo liki 2000 vuotta elänyt kirkastettuna Kristuksena koko maailmankaikkeuden ykköspaikalla (Jumalan oikealla puolella) merkkinä ja enteenä tuleville ylösnousemuksille.

Paavali, paljastettuaan seurakunnan ylösnousemuksen salaisuuden, lohduttaa meitä poisnukkuneiden rakkaittemme jälleennäkemisellä.
Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla
. (1. Tess. 4:13-18)

Raamattu kuvaa siis kuolleita ihmisiä poisnukkuneina (kreik. koimao, [LIE]) nukkua, levätä.

Kun Jeesus meni herättämään Lasarusta, niin Hän käytti tätä samaa ilmaisua: ”Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta”.
(CLV) Jn 11:11
He said these things, and after this He is saying to them, ”Lazarus, our •friend, has found repose~, but I am going~ that I should be awakening him out of sleep.”

Alkukielessä on edellä perfekti-ilmaisu kekometai, mikä tarkoittaa on mennyt levolle, on mennyt nukkumaan.

Siis kuolleet ainoastaan nukkuvat Jumalalle, eli ovat Hänen herätettävissään, mutta ihmisille he ovat poisnukkuneita (ihmisen herättämisen ulottumattomiin nukahtaneita).

Nämä edellä esiintuodut Kirjoitusten kohdat määrittävät mielestäni riittävän hyvin sen, mitä kuolemaan liittyy, mitä kuolemisessa tapahtuu.
Ts. raamatun mukaan, kun ihminen (=ihmissielu) kuolee, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Hän lepää omana persoonanaan syvässä, tiedottomassa unessa Jumalassa mukanaan koko hänen elämänsä aikana omaksumansa sisäinen pääoma.

Miksi niin paljon hämmentyneisyyttä ja tulkintoja?

Mikä sitten on voinut vaikuttaa siihen, että näinkin yksinkertaisissa perusasioissa voi olla niin monta ”tulkintaa”?

Onko Jumala antanut ihmiselle todellakin niin hämärän ja monitulkintaisen ilmoituksen, että sitä voidaan väännellä milloin minkin teologisen oppijärjestelmän mukaan suuntaan tai toiseen? Vai onko alkuperäinen inspiroitu Jumalan ilmoitus lainkaan sisältänyt sellaisia merkityksiä, joita nykyään pidetään ”totuuksina”?

Mikä on vaikuttanut siihen, että kuolemaa ei haluta monesti nähdä (edes kristittyjenkään keskuudessa) kuolemana – vaan elämän toisena muotona? Miksi kirkollisissa julistuksissa jatkuvasti viestitetään poisnukkuneen lentäneen (yli kuoleman) suoraan taivaaseen?

Kun julistetaan:

  • ”Siirtyi ajasta iäisyyteen”, niin tällä ilmaisulla ”vedetään henkselit” Jumalan suunnitelman (johon aina sisältyy aikataulutus) yli luottamalla inhimilliseen ajattomuuden filosofiaan.
  • ”Muutti taivaan kotiin”, niin tällä viestitetään suorasiirtymistä ohi kuoleman taivaaseen ja vesitetään samalla tarve tulevalle ylösnousemukselle
  • ”Ryöväri pääsi samana päivänä Paratiisiin”, niin tällä halutaan yhteenpötköyttää Kuningaskunnan evankeliumi Paavalin armon evankeliumin kanssa; samalla kiistetään Jeesuksen kuolema (koska Hän lensikin samana päivänä ryövärin kanssa suoraan paratiisiin, eikä kuollutkaan, vaikka nousikin kolmantena päivänä ylös kuolleista?!)
  • ”Herra kävi kuoltuaan julistamassa evankeliumia kuolleille”, vaikka Kirjoitukset todistavat, että Hän kävi vasta ylösnousemuksensa jälkeen julistamassa (ei evankelioimassa) vankeudessa olleille henki-olennoille (kreik. pneumas), että Hänellä on nyt kaikki valta koko maailmankaikkeudessa.

Tällaisilla ”itse-auktorisoiduilla opetuksilla” yritetään työntää kuolema pois, yritetään kuvata se ikään kuin suorana elämän jatkeena. Samalla ollaan tukemassa ja toteuttamassa Vastustajan opetussuunnitelmaa ”ette te suinkaan kuole” (1. Moos. 3:4).

Kuoleman valta kukistuu!

Mutta ylösnousseella Herralla Jeesuksella on valta ja avaimet vapauttaa ihmiset kuoleman vallasta!

”Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. (Ilm. 1:17-18)

Ja täyttymyksessä, kun toinen kuolema kukistetaan, saavuttaa Jumalan hyvyys ja rakkaus koko ihmiskunnan!

toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”.  ”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (1. Kor. 15:54-55)

Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita. Jumalan tahto tulee toteutumaan koko täyteydessään: Jumalahan ei voi tehdä syntiä. Jumala ei voi missata suuressa pelastusoperaatiossaan.

Yhteenvetona vielä edellä esitetystä

  • Ihmisen luomisessa Jumala rakensi ensin ihmiselle maaperäisen, elottoman kehon. Tähän kehoon Hän puhalsi omasta Hengestään elämän, jolloin ihmisestä tuli elävä sielu. Elämä tuli Jumalan Hengestä. Hengen ja kehon synteesinä ihmisestä tuli elävä, ajatteleva, aistiva ja liikkuva sielu. Näinhän Jumala itse asiassa tänäänkin ihmisen kehon rakentaa: sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa (Ps. 139:13) – Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin (Jer. 1:5).
  • Kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin luomisessa: ihmisen elementit palaavat alkulähteilleen. Henki palaa Jumalan tykö, keho maatuu maaperään ja ihmisen sielu palaa tiedottomuuden lepotilaan ”Tuonelaan”, joka on myös Jumalassa.
    jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä (Ps. 139:8). Ihminen (niin kuin eläinkin) vaatii aina toiminnallisen kehon elääkseen.
  • Syvässä Jumalassa olevassa lepotilassa ihminen on kuin syvässä nukutuksen tilassa: kaikki aistiminen on poissa ja ajan kulumisen taju katoaa. Tässä ei ole uskovalla tai uskomattomalla sielulla eroa, muuten kuin että uskovat nukkuvat Pyhän Hengen sinetillä leimattuina.
  • Kuoleman unesta herättäminen tapahtuu aina ylösnousemusten kautta. Ylösnousemuksessa Jumala luo ihmiselle uuden kehon, jossa ihminen taas muuttuu tiedostavaksi olennoksi ja on valmis käymään läpi tilinpäätöksen eletystä elämästään. Ylösnousemuksia on raamatussa tunnistettavissa neljä: kaksi pyhien ylösnousemusta ja kaksi yleistä ylösnousemusta. Ylösnousemus tarkoittaa aina nousemista ylös kuoleman unesta. Ihmisen elämä ei ala ylösnousemuksessa enää  aihiosta, kuten hänen aikaisemmassa syntymisessään maan päälle, vaan hänellä on nyt lihallisen elämänsä aikana hankkima tieto ja kokemus sisäisenä pääomanaan ja tieto myös siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa.

p.s.

Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia. (Saarn 7:29)

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

 

Aadamin perimä vs Kristuksen perimä

 

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Näkökulma on koko ihmiskunnan kattava niin kuin vaikutuksetkin. Kyse on uudesta, täydentävästä ja aina täyttymykseen saakka ulottuvasta ilmestyksestä, jonka ylösnoussut Herra Paavalille paljasti edelleen meille välitettäväksi. Tämä valtava lupaus aukeaa (tulee eläväksi todellisuudeksi) Jumalan Hengen avulla ainoastaan Paavalin kautta ja näin ollen voidaan hyvinkin hänen sanomaansa kutsuakin Evankeliumiksi isolla ”E”:llä. Juuri tämän valtavan sisällön ja lupauksen kautta sitä vastaan onkin koko ajan (ja edelleenkin) hyökätty läpi kaksituhatvuotisen historian; ja tätä hyökkäystä johtaa tietenkin Vastustaja, (hepr. satan, kreik. diabolos), koska tämän Evankeliumin sanoma ei jätä sille lopulta yhtään mitään. Tällä Evankeliumilla on tänään aivan erityinen arvovalta ja sen sisältö ja voimassaolo tulee ilmoitettuna ylimmältä mahdolliselta taholta ja täysin inhimillisitä teologioista riippumattomana:

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Sitten Aadamiin ja Kristukseen. Molemmat ovat jättäneet ihmiskunnalle perimän: Aadam vanhan ihmisen perimän ja Kristus uuden ihmisen perimän. Tämä linjaus on aivan keskeinen Paavalin opetuksessa.

Perimä eli geeniperimä tai genomi määritellään eliön koko perintöainekseksi, joka on koodattu sen DNA:han.  Ihmisen kohdalla tämä perintöaines tulee vanhemmilta, vanhempiemme perimä tulee taas heidän vanhemmiltaan jne.

Ihmiskunnan perimä lähtee raamatun mukaan Aadamista. Ensimmäisen ihmisen perimän voidaan ajatella alun perin olleen täydellinen. Tottelemattomuuden teko Jumalan käskyä vastaan asetti kuitenkin rangaistuksen:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman (2. Moos. 2:16-17)

And instructing is Yahweh Elohim the human, saying, ”From every tree of the garden, you are to eat, yea, eat. Yet from the tree of the knowledge of good and evil, you are not to be eating from it, for in the day you eat from it, to die shall you be dying. (CLV)

Suomalainen käännös antaa ylidramaattisen kuvan kiellon rikkomisesta. Aadamhan eli lopulta pitkän (yli 900 vuotta kestäneen) elämän (1. Moos. 5:3-5). Konkordanttinen käännös on tässä alkukielelle uskollinen: ihminen muuttui rikkomuksensa seurauksena kuolevaiseksi eli hän alkoi vanheta, mikä vanheneminen sitten päättyi aikanaan kuolemiseen.
Saksankielinen konkordanttinen käännös ilmaisee asian ehkä vieläkin selvemmin: ”wirst du zum Sterben sterbend sein” eli ”tulet olemaan kuolevainen kuolemaan saakka”. On selvää, että Aadamin perimä koki tämän Jumalan rangaistuksen seurauksena rappeutumisen, vaikka se näyttikin vielä tuolloin olevankin aika hyvässä kunnossa. Rangaistuksen toimivuuden tähden piti Jumalan myös karkottaa ihminen Eedenin paratiisista sekä estää sinne takaisin pääsy, koska sen keskellä oleva Elämän puu (siitä syöminen) olisi mahdollistanut ihmisen elämän jatkuvuuden ilman kuolemista (1. Moos. 3:24). Näin alkoi ihmisen kärsimyksen tie (Ihmisen Päivä) ilman Jumalayhteyttä yhä edelleenkin näin jatkuen /1. Kor_4:3/.

Paavali opettaa tästä:

Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)

Tämä käännös, samoin kun 1992 käännös, on tässä epätarkka ja epälooginenkin. Alkukielessä käännössana ”koska” takaa löytyy ilmaisu kai houto, mikä tarkoittaa ja tämän jälkeen tai minkä jälkeen. Siis ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teko oli syy synnin ja kuoleman tulemiselle ja koko hänen jälkeisensä ihmissuku saa kantaa myös hänen tekonsa seurauksen. Ja niinpä siis on voimassa:

kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 5:12)

Ensimmäinen ihminen on siis luotu maaperästä ja hänen perimäänsä me kaikki kannamme aina kuolemaamme saakka. Tätä maaperäistä kehoa raamattu nimittää telttamajaksi (kreik. skene), joka kuvaa meidän nykyisen ruumiimme tilapäisyyttä ja rappeutuvuutta. Mutta tämän hajoava telttamme on kuitenkin määrätty meidän jokaisen tilapäiseksi asumuksemme, jossa elämme ja vaellamme nykyisen lihallisen elämämme läpi.

Miten Jumala on tämän asiantilan sitten ratkaissut?
Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta!
Paavali kuvaa Kristusta viimeiseksi Aadamiksi.

Niin on myös kirjoitettu: ”Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:42)

Tämä on aivan keskeinen linjaus Paavalin opetuksessa. Niin kuin ensimmäinen ihminen oli olemukseltaan maaperäinen, elävä sielu (1. Moos. 2:7), jonka perimää nyt kannamme niin samoin viimeinen ihminen, Jeesus Kristus, tulee uuden – ei maaperäisen, vaan taivaallisen – ihmiskunnan kantaisäksi. Ilmaisu viimeinen Aadam kuvaa Jumalan Karitsan uhrikuolemaa, jolla Hän sovitti koko Aadamin jälkeläisten synnin asettaen näin pisteen (.) Aadamin synnin seuraamuksille koko ihmiskunnan osalta – ”Se on täytetty”! (Joh. 19:30)

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Tämä ilmoitus tuo Kristuksen perimän kattavuuden yhtäläiseen laajuuteen Aadamin perimän kanssa. Tämä myöhempi – ylösnousseen Herran Paavalille antama ilmestys – asettaa yhtäläisyysmerkit Kristuksen kuuliaisuuden teon ja Aadamin tottelemattomuuden teon välille. Niin että samoin kuin Aadamin teon seuraukset tulevat ”lahjana” koko ihmissuvulle niin myös vastaavasti Kristuksen teon seuraukset tulevat lahjana (ihmisistä riippumattomasti) aikanaan koskemaan koko ihmissukua. Opetus on tässä selkeä, eikä sitä ole peitetty tulkinnallisiin vertauksiin. Ei, vaan sanoma on tässä: päätelkää itse mitä Aadamin perintönä (riippumatta miten kukin elää) jokainen ihminen saamme osaksemme, niin samalla, vastaavalla tavalla – Jumalan pelastussuunnitelmaan sisältyvän järjestyksen mukaisesti – tulee viimeisen Aadamin (Kristuksen) perintö osoittautumaan todeksi jokaisen ihmisen kohdalle.

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Alkukieli ei suinkaan puhu tässä lopusta tai loppumisesta, vaan käyttää ilmaisua telos, joka tarkoittaa tässä täyttymystä tai loppuosaa, niin kuin näiden jakeiden 22-24 asiayhteydellinen kokonaisuus antaa myös ymmärtää.

Ihmisen tie Jumalan yhteyteen Kristuksen kautta tapahtuu siis Aadamista alkaen. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu kärsimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu oppimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu lopulta Kristuksen Jeesuksen kautta. Ylösnoussut Kristus edustaa uutta ihmissukua: ihmistä, joka ei ole maasta, maaperäinen, vaan Hengestä, Isästä Jumalasta syntynyt, Isän Jumalan kuolleista herättämä ja kirkastama. Aadamissa koemme tämän elämän, Ihmisen päivän elämän, jolloin Aadamin perimän omaava ihmiskunta saa – Jumalan sallimuksen ja kontrollin alaisuudessa – kokea sen, mitä on elää ilman turvautumista kaikkivaltiaaseen Jumalaan, elää Vastavaikuttajan hoidossa.

Mutta miten on uskovan kohdalla? Hän on saanut lahjana ottaa vastaan pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on saanut lahjana olemukseensa uuden ihmisen, Kristuksen, perimän: Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta ihminen on liitetty Kristuksen hengelliseen ruumiiseen, Kristuksen seurakuntaan. Tämän olemus on tänään puhtaasti hengellinen eli se koskee ainoastaan ihmisen henkeä, johon Jumalan henki on sinetöidysti yhdistynyt, antaen ihmiselle hengellisen kyvyn, uskon, tunnistaa Kristuksen todellisuus. ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Room. 8:16). Fyysinen keho on Aadamin perintöä ja sen kohtalona on rappeutua ja kokea lopulta fyysinen kuolema.

Mutta miten Kristuksen perimä uskovassa ihmisessä tänään ilmenee? Se merkitsee kaiken sen omistamista, mitä Jeesus ristinkuolemallaan ja kuolleista herätettynä omisti. Tämä kaikki Pyhän Hengen kautta ja Kristuksen Hengessä. Uskova ihminen omistaa Kristuksen kuoleman vanhan ihmisensä osalle sekä kuolleista herättämisen Kristuksen kanssa omassa hengessään. Tämä kyky tulee Jumalalta. Se, mitä ihminen Kristuksessa vielä odottaa, on pääseminen Kristuksen kaltaisuuteen myös ylösnousemisessa eli omistamaan myös Hänen ylösnousemisensa loistokkuus ruumiillisesti, kirkastetussa kehossa.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room. 6:5)

Ja edelleen apostoli vahvistaa:

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together iofor the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose
that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, iofor Him •to be Firstborn among many brethren.
Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tässä kaikki Jumalan toimintaa ilmentävät teonsanat ovat alkukielessä aoristi -muodossa, eikä suinkaan menneessä, imperfekti -muodossa, kuten tavalliset käännökset asian ilmaisevat; esim. termi ”kirkastanut” viittaa käännöksessä harhaanjohtavasti jo tapahtuneeseen, vaikka ”kirkastaa” tapahtuu vasta tulevassa ylösnousemuksessa. Konkordanttinen käännös käyttää aoristissa aina preesens -muotoa. Aoristi tarkoittaa vanhassa kreikassa (ei tempusta), vaan toimintaa, joka muuttuu todeksi, faktiiviseksi tapahduttuaan ensimmäisen kerran. Asiayhteys tässä vahvistaa myös tämän:

  • kutsunut (aoristi; tapahtui Jumalan aivoituksen mukaan kauan sitten)
  • edeltä tuntenut (aoristi; tapahtui myös Jumalassa kauan sitten, enne ihmisen syntymää)
  • edeltä määrännyt (aoristi; tapahtui Jumalan oman mielisuosion mukaisesti kauan sitten)
  • kutsuu (aoristi; tapahtuu kun Jumalan hetki ihmisen eläessä toteutuu)
  • vanhurskauttanut (aoristi; tapahtuu kun ihminen eläessään saa uskon lahjan)
  • kirkastaa (aoristi, looginen perinnöllinen jatkumo edellisiin, tulevaisuudessa Kristuksen ruumiin kaltaisuuden omistaminen)

Näin siis Kristuksen perimä kansojen apostolin mukaan uskovissa tänään ilmenee: faktiiviset Jumalasta lähtöisin olevat valinnat ja päätökset ovat tapahtuneet kaukaisessa menneisyydessä, mistä ne muuttuvat uskon kautta todeksi ihmisen elämässä ja edelleen antavat luottavaisen odotuksen (toivon) myös viimeisen ”perintötekijän”, kirkastamisen tulevalle toteutumiselle.

Mutta tämä on kuitenkin kirjattu kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelmiin Kristuksessa jeesuksessa:
Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Näin tämä valtava Evankeliumi saa arvoisensa sisällön. Se kattaa lopulta koko ihmissuvun. Eikä se jää vain ”muutamaan surkeaan prosenttiin” ihmiskunnasta niin kuin yleisissä opetuksissa annetaan ymmärtää. Usko on uskovan ihmisen kohdalla Jumalan ansaitsematon lahja, josta hän voi olla hyvin kiitollinen ja iloinen. Mutta pitää muistaa myös se, että tätä uskon lahjaa ei Jumala suo tänään kaikille ihmisille /2. Tess_3:2/. Tätä on uskovan hyvä myös kunnioittaa ja samalla kiittäen iloitsemaan (ei murehtimaan!) siitä, miten Jumalan pelastus ja rakkaus tulee aikanaan koskemaan myös jokaista ihmistä /1. Tim_2:1-4/.

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Tämän vahvistaa myös sanailmentymien ”Aadamin” tai ”yhden ihmisen” esiintymien lukumääräinen eroavaisuus Paavalin ja muun Uuden testamentin välillä: Paavalilla 12 ja muualla UT:ssa vain 3 kertaa. Eli tekstivolyymeihin suhteutettuna esiintyy Aadam Paavalin kirjeiden sanomassa 12 kertaa useammin kuin muualla Uudessa testamentissa. Ero on näin ollen myös tilastollisesti varsin merkitsevä ja tukee osaltaan vertailevan käsiteparin ”Aadam-Kristus” keskeisyyttä Paavalin sanomassa.

 

Isä meidän joka olet taivaissa ..

 

Isä-meidän -rukous lienee kristillisen maailman yleisimpiä – ellei yleisin – rukous. Itsekin on tullut sen mukaan monesti rukoiltua ja sitä sovelletaan yleisesti myös raamattupiireissä rukouksena, joka osataan ulkoa. Mutta missä tilanteessa ja miksi Jeesus aikanaan antoi tämän rukouksen mallin juutalaisille opetuslapsilleen?

Taustana Isä-meidän -rukouksen syntymiselle oli tilanne, jossa Jeesus vaelteli opetuslastensa kanssa pitkin Jerusalemin synagoogeja ja katuja, joiden varrella fariseukset julkisesti harjoittivat uskontoaan ääneen rukouksiaan toistaen.

Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa (Matt. 6:1)
Ja kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. (Matt. 6:5)
Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. (Matt. 6:7)

Eli lähtökohtana uudenlaisen rukouksen mallin antamiselle Jeesuksella näytti olevan se, että rukouksen ei tarvitse olla ”katu-uskottava”, eikä monisanaista ja hokematyyppistä, joka tulee huulilta, mutta jossa sydän ei välttämättä ole mukana. Niinpä Hän jatkaa.

Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Eli kun rukoilet, niin tee se itsessäsi, pois julkisuudesta ja tee se Hengessä ja totuudessa.
”Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” (Joh. 4:24)

Jeesus tarkoitti oppilailleen Isä-meidän -rukouksensa lyhyen rukouksen malliksi: malliksi, johon Hän sisällytti kaiken tärkeän, malliksi, jossa vähin sanoin kerrotaan olennainen.

Itse olen monesti rukoillut tämän mallin mukaan. Mutta myönnän, että olen tehnyt sen monesti hokemaluontoisesti huulilla, enkä Hengessä ja totuudessa. Seuraavassa rukous, lihavoituna olen merkinnyt ne kohdat, joiden merkitystä mielestäni kannattaa hieman mietiskellä.

9. Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
10. tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa;
11. anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
12. ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
13. äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti
. Amen. (Matt. 6)


Jakeesta 10:

Tämä rukous viittaa tulevaan aikaan ja tässä Jeesus kehottaa opetuslapsiaan yhtymään Jumalan tahdon ja suunnitelman toteutumiseen: Jumalan Israelille luvatun Kuningaskunnan (tuhatvuotisen valtakunnan) tulemiseen Maan päälle, jolloin Jumalan tahto pääsee toteutumaan myös Maan päällä.
Jakeessa annetaan edelleen ymmärtää, että Jumalan tahdon pitää ensin toteutua taivaallisella (maapallon ulkopuolisella) alueella ja sitten myös Maan päällä. Tässä voidaan ajatella sitä Paavalin meille välittämää salaisuutta ja totuutta: ”emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme”. Eli uskovat temmataan ennen seitsenvuotista vihanaikaa Maan pinnalta pois ylös tähtitaivaan alueelle. Eikä Saatanalla ole enää sijaa (tilaa) oleskella siellä, vaan se syöstään Maan päälle vihaa pitämään /Ilm_12:7-9/. Toisaalta seurakunnan poistempaus mahdollistaa (tekee tilan) myös antikristillisen vallan kehittymisen huippuunsa. Jumalan tahdon toteutuminen tapahtuu ns. Vihan hallinnon päättyessä ja Kristuksen maanpäällisen Kuningaskunnan astuessa tulevan maailmanajan maailmanvallaksi.


Jakeesta 12:

Anteeksiantamus tai armahdus olivat tuolloin ehdollisia. Armahdus johti koeaikaan. Tämä tarkoitti sitä, että se voitiin peruuttaa, mikäli velkansa anteeksisaanut ei menetellyt vastaavalla, armahtavalla tavalla velallistaan kohtaan. Tästä ovat esimerkkeinä vertaus armottomasta palvelijasta (Matt. 18:25-35) ja kertomus Ananiasta ja Safiirasta, jotka (osallistuakseen seurakunnan taloudenhoitoon) myivät ensin peltonsa kokonaan uhrina Jumalalle, mutta sitten salasivat siitä Häneltä (jolle tämä koko uhri kuului) osan (Apt. 5:1-10) /tästä tarkemmin/

Myös tuohon tulevaan tuhatvuotiseen Kuningaskuntaan kuuluva päättäväinen oikeudenmukaisuuden vaatimus ja ankarat, välittömät tuomiot rikoksista rankaisuun tulevat em. kohdissa esille. Jeesuksen julkisen toiminnan ja Helluntain hallinnon aikana oli Israelille luvattu Jumalan Kuningaskunta tullut Apostolien tekojen alussa lähelle, aivan ”porteille”.
Mutta tällainen hallinto ja menettely ei koske lainkaan nykyistä Armon hallintokautta, jonka lainalaisuudet ovat erilaiset kuin mitä ne olivat tuolloin ja tulevat olemaan tulevassa tuhatvuotisessa, maanpäällisessä Jumalan ”maallisen regimentin” Kuningaskunnassa.

Jae kertoo tuosta Kuningaskunnan ehdottomasta armahdusvaatimuksesta. Anteeksianto lähtee tässä (Jeesuksen juutalaisille opetuslapsilleen mallintaman rukouksen kohdassa) ihmisestä, ei Jumalasta. Eli armahdus koskee ainoastaan ”palvelijaa” silloin, kun hän osoittaa samaa armahtavaisuutta myös ”velallistaan” kohtaan. Toisin sanoen Jumalalta tuleva anteeksianto on ehdollinen ja ihmisestä itsestään lähtevä. Tämä anteeksianto tarkoittaa myös velkojen anteeksiantoa, mikä viittaa sen tarkoittavan myös tulevan Kuningaskunnan raha-asianhoitoa.

Toisin on kuitenkin voimassa nykyisellä (Israelin määräaikaisen hyllytyksen tähden voimaan tulleella) Jumalan armon hallintokaudella, jonka taloudenhoidon periaatteet ja säännöt käyvät ilmi Paavalin evankeliumissa. Tänään Armon hallintokaudella on puolestaan voimassa:

Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut. (Ef. 4:32)
(CLV) Eph 4:32
yet |become~ kind ioto one another, tenderly compassionate, dealing graciously~ among yourselves, according as God also, in Christ, deals graciously~ with you.

Nyt kaikki anteeksianto lähteekin sovitetusta Jumalasta, ei ihmisestä. Tämä kehotus kohdistuu tänään uudelle ihmiselle (uudelle luomukselle) Kristuksessa ja kuuluu: niin kuin Jumalakin antaa teille anteeksi, niin myös te edelleen anteeksiantakaa. Kyseessä on Jumalan ylitsevuotavan armon vaikutuksesta kristityn elämässä ja sen eteen päin jakamisessa. Ja tämä anteeksianto on paitsi ehdotonta niin myös ylitsevuotavan tuhlailevaa ja ylivertaista siihen nähden, mitä Israelille on luvattu.

jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. (Ef 1:7)
(CLV) Eph 1:7
in Whom we are having the deliverance through His •blood, the forgiveness of offenses in accord with the riches of His grace,

Tässä alkukieli puhuu kuitenkin – ei rikkomusten vaan – loukkausten anteeksisaamisesta. Loukkaus (kreik. paraptoma, BESIDE-FALL) on synti, joka tarkoittaa henkilökohtaista satuttamista, jolla toisen persoona tulee loukatuksi, niin kuin morfeemi-elementit myös antavat ymmärtää. Rikkomuksella (kreik. parabasis, BESIDE-STEPPINg) taas tarkoitetaan Jumalan lain ja tahdon (Matt. 22:37-40) rikkomista /tästä tarkemmin/. Tämän Jumalan lain vaatimuksineen on kuitenkin Jeesus kertakaikkisesti täyttänyt puolestamme  elämällä puolestamme täydellisen ihmisen elämän ja viemällä vanhan ihmisemme ristille!

Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:8)

Tämä Armon evankeliumi avautuu kuitenkin ja yksinomaan ylösnousseen Herran Paavalille välittämän evankeliumin kautta! Siihen kuuluu uskovan vanhurskautus (so. syyttömäksi julistaminen) Kristuksessa; eikä tässä ole kyse mistään ehdollisuudesta tai vaatimuksesta siihen, että ihmisen pitäisi tässä jotakin ensin suorittaa. Nykyisen Jumalan Armon talouskauden rikkaudet annetaan riittämättömälle, köyhälle ihmiselle ilmaiseksi ilman minkäänlaisia suorituksia; toisin kuin oli Israelin kohdalla /Jaak_2:14/.

Armon hallintokauden uskova saa palkan teoistaan (toisin kuin Israelin kohdalla oli) vasta jälkikäteen, ylösnousemisensa jälkeen Kristuksen palkkiotuomioistuimen (kreik. bema) edessä (1. Kor. 3:11-15; 4:5). Ihminen ei saa tuolloin kiitosta kuitenkaan itse vaikuttamistaan teoista, vaan Jumalan armon vaikuttamista teoista, koska Jumala ei anna kunniaansa kenellekään.


Sitten jakeeseen 13:

Alkuteksti puhuu tässä tarkkaan ottaen testaamisesta (kreik. peirasmos), ei ”mielivaltaisesta kiusaamisesta”, kuten suomalaisesta käännöksestä voisi päätellä. Kyse jakeessa on Pahan eli Vastustajan tai Vastavaikuttajan (hepr. Satan, kreik. Diabolos) testattavana, koestettavana olemisesta /tästä tarkemmin/. Lisäksi jakeesta käy ilmi, että lupa testaamiseen tulee Isältä ”äläkä saata..”. Edelleen jae kertoo, että Isä Jumala käyttää Vastustajaa testaajanaan, tämä käy taas ilmi yhdyssanan ”vaan” jälkeisestä osiosta.

Jeesus ei tarkoita, että tämä rukous toteutettaisiin heti, maailmahan on edelleen (vielä 2000 vuotta tästä rukousopetuksesta) Pahan vallassa.
Ei, vaan Vastustaja saa harjoittaa toimeliaisuuttaan koko nykyisen Pahan maailmanajan loppuun asti (Gal. 1:4). Pyyntö Pahan testattavana olemisen päättymisestä ei tarkoittanut Jumalan kuningaskunnan ”ilmestymiseen saakka”, vaan vasta Jumalan maanpäällisen kuningaskunnan ”ilmestymisestä alkaen”!

Eli Jeesus kehottaa tässä anomaan sellaista, jonka Hän tietää toteutuvan, on totta tulevaisuudessa, kun Jumalan suunnitelmissa on edetty siihen vaiheeseen. Hän kehottaa oppilaitaan palvoen yhtymään Hengessä ja totuudessa tähän Jumalan tulevan valtakunnan tuloon: Kuningaskunnan, jolloin Hänen valtansa ja kunniansa tulevat näkyväksi ”iankaikkisesti” eli koko tulevan maailmanajan kestäviksi (jae 13). Tuolloin myös Jumalan valtuuttama Pahan testausaika tulee päätökseensä.
Nykyisten kansojen uskovien kohdalla se (Pahan vallasta poispääsy) toteutuu taas Kristuksessa kuolleiden ja tuolloin elävien poistempauksen jälkeen. Meillähän on edelleen taistelu pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa (Ef. 6:12).  Kun Vastustajalle ei löydy (seurakunnan ylösoton jälkeen) enää tilaa taivaissa, niin se tulee sieltä Maan päälle heitetyksi. Israelin kohdalla Pahan vallasta vapautuminen taas toteutuu hieman myöhemmin, kun Saatana (Paha) sidotaan tulevan Kuningaskunnan ajaksi eli tuhanneksi vuodeksi /Ilm_20:1-3/. Tätä tulevaa tuhatvuotista Kuningaskunnan aikaa raamattu nimittää myös Herran Päiväksi. Näin ”päästä meidät Pahasta” sitten tulevaisuudessa kirjaimellisesti toteutuu! Tällä mielellä rukoillen anomme Jumalan mielen ja suunnitelman toteutumiseen luottaen ja Hänen rakkauteensa, voimaansa ja kaikkitietävyyteensä luottaen.

Isä meidän -rukousta voidaan hokea (kuten mitä tahansa muutakin rukousta) ääneen niin, että ymmärrys on siitä irti.  Sen Jeesus opetti aikanaan oppilailleen lyhyeksi salatun kammiorukouksen malliksi. Mutta siinäkin on hyvä olla ymmärrys mukana ja siihen meitä kehottaa myös Paavali. Tässä on vaarana syyllistyä sellaiseen ”kielilläpuhumiseen”, jossa sanat pulppuavat ulkomuistista, mutta ymmärrys jää hedelmättömäksi.

Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni. (1. Kor. 14:15)

Niin ja kun meitä kehotetaan rukoilemaan Hengessä ja totuudessa, niin tuo totuus (kreik. altheia) tarkoittaa nimenomaan ymmärryksen pitämistä kiinni siinä, mikä on tällä hetkellä totta eli faktaa, eikä valhetietoon perustuvaa.

Vanhan ihmisemme Herra Jeesus vei ristille. Ja Hänessä nyt kertakaikkisesti synnille kuolleina voimme elää vapaan Jumalan lapsen elämää. Huonosta vaelluksestamme tai käyttäytymisestämme johtuvat toisten loukkaukset saamme puolestaan kiittäen pestä päivittäin jaloistamme Hänen armonsa rikkauden kylvyssä /Ef_1:7/ ! Tähän saamme luottaa ja tästä voimme iloita. Tämä on totta eli voimassa tänään, nykyisellä Armon hallintokaudella. Ihminen kokee Jumalan salliman koestuksen kiusaamisena, koska se asettaa ihmisen kiusalliseen tilanteeseen. Todellisuudessa kyse on kuitenkin (tunteista riippumatta) Jumalan lähestymisestä, Hänen ihmiseen kohdistuvasta kuuliaisuuden testaamisesta.

 

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat ..

 

Kaksituhatta vuotta on kulunut Jeesuksen antamasta ns. lähetyskäskystä. Ihmisten määrä maapallolla on tuona aikana kasvanut jo liki kahdeksaan miljardiin, samoin pahuus ja sen valta näyttää sen kuin vaan kasvavan. Jeesus antoi aikanaan lähetyskäskynsä juutalaisille opetuslapsilleen:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)
CLV Mt 28:19 – Mt 28:20
Going, then, disciple all the nations, baptizing them into the name of the Father and of the Son and of the holy spirit, teaching them to be keeping all, whatever I direct~ you. And |lo~! I/ am with you all the days till the conclusion of the eon! Amen!”

Tämä tehtäväksianto puhuu selkeästi ja määrätyssä muodossa maailman kaikkien kansojen (kreik. panta ta ethne) tekemisestä Hänen opetuslapsikseen. Kristilliset kirkot ja monet ns. hengelliset liikkeet ovat tunnustautuneet vuosisatojen ajan tämän vaativan tehtävän tekijöiksi. Osa niistä on tosin luopunut lähetyskäskyn kaikenkattavuudesta, mutta moniko kristillinen yhteisö on julkisesti sanoutunut sen ehdottomuudesta irti? Sitähän koko ajan kuitenkin pidetään esillä ikään kuin se olisi voimassa ja koskisi nykyistä kristillistä ”maailmankirkkoa”. Miksi Jumala ei ole antanut viimeisen kahden vuosituhannen aikana valtakirjaa ja resursseja tätä kaikkia maailman kansoja koskevaa opetuslapseuttamista varten? Puhuiko Jeesus vain pehmeitä tämän ehdottoman ja laajavaikutteisen käskynsä antaessaan? Ei varmasti. Ei Hän puhunut missään asiassaan sellaista, mitä Hän ei ole tarkoittanut todesta otettavaksi ja minkä toteuttamista, maaliin saattamista, Hän itse ei ole takaamassa ja varmistamassa. Ei Herra ole tehnyt syntiä eli missannut (eihän Jumala voi tehdä syntiä) tämänkään kokonaisvaltaisen ja koko maailmaa kattavan lähetystehtävän antaessaan.

Ei Hän ole missannut, kyse on vain siitä, ettei se ole Jumalan suunnitelmassa – Suunnitelmien suunnitelmassa – tullut vielä ajankohtaiseksi. Missaukset ovat tapahtuneet muualla. Eihän Jeesus tätä käskyään alun perin antanutkaan kristillisille kirkoille, eihän niitä vielä tuolloin ollut edes olemassa, vaan juutalaisille opetuslapsilleen. Osoite oli selvä ja suoraviivainen. Käsky ja siihen liittyvät lupaukset odottavat aikaansa ja niihin liittyvä Jumalan lupaus tulee täydellisesti toteutumaan, täyttymään Hänen suunnitelmansa tehtäväjaon ja aikataulutuksen mukaisesti.

Em. jakeiden suomalainen käännös on tässä epätarkka. Ensinnäkään jakeissa ei puhuta maailmasta (kreik. kosmos), vaan maailmanajasta (kreik. aion). Toisekseen tässä ei puhuta maailman lopusta vaan tarkemmin maailmanajan päätöksestä, täyttymisestä (kreik. sunteleia). Käsite ”maailman loppu” on alkutekstille täysin vieras ja tässäkin puhutaan tulevasta aikakaudesta ja sen täyttymyksen tilan saavuttamisesta. Esimerkkejä jälleen siitä, että jos kääntäjäkunta ei saa tekstiä mahtumaan ”viralliseen” teologiseen viitekehykseensä, niin väännetään sille yhteiseen teologiseen ymmärrykseen mukautuvampi käännössana – mutta tämänhän täytyy lopulta johtaa vain ristiriitaisiin ja hämmentäviin tulkintoihin.

Jeesus ei antanut käskyään ja lupaustaan nykyiselle pahalle maailmanajalle /Gal_1:4/, vaan seuraavalle, tulevalle maailmanajalle, jonka tulo oli tuohon aikaan lähellä ja johon liittyviä voimia ja merkkejä alkoi ilmetä Helluntain hallinnon [∼Apt. 2:1 – 9:3-4] aikana. Pietari julisti tuolloin evankeliumiaan tulevasta, ”jo huulilla olevasta” Kuningaskunnasta Israelille (Matt. 16:16-19). Juutalaisia opetuslapsia alettiin myös tuolloin varustamaan kaikkien kansojen opetuspaseuttamis-tehtävää varten mm. antamalla heille kyky julistaa evankeliumia eri kansojen kielillä (Apt. 2:6). Tämän jälkeen tuli kuitenkin Jumalan suunnitelmissa PAUSE-vaihe Israelin suhteen ja siirryttiin ns. Siirtymäkauden hallinnon kautta nykyiselle (aiemmin täysin salatulle ja vaietulle) Armon hallintokaudelle, jonka sanoma ja sisältö avautuu Paavalin evankeliumin kautta.

Seuraavat kohdat vahvistavat sen, että Jeesus tarkoittaa lähetyskäskyssään juutalaisia opetuslapsiaan ja tulevaa maailmanaikaa.

Ensinnäkään Jumala ei ole ollut tukemassa lähetyskäskyn kaikenkattavuuden toteuttamista nykyisenä maailmanaikana, niin kuin artikkelin alussa tuli todetuksi. Päin vastoin pahuus saa kasvaa nykyisen maailmanajan loppuun saakka ennen kuin siihen puututaan /Matt_13:25-30/.

Toiseksi Jeesus ennusti pahuuden kehityksen ja sen kasvun täyteen mittaansa nykyisen Pahan maailmankauden loppuun tultaessa (esim. /Matt_13:36-39/). Eli maailman kansojen opetuslapseus näyttää vielä tuolloinkin (nykyisen maailmankauden lopussa) olevan vielä kovin kaukana.

Kolmanneksi Jeesuksen puhuessa tulevasta, toisesta tulemisestaan, jolloin Hän (ennen Kuningaskuntansa perustamista) suorittaa tilinpäätöksen, kaikkia maailman kansoja koskevan oikeuskäsittelyn, Hän toteaa:
Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. (Matt. 25:32-33)
Tämä tilanne kuvaa nykyisen, Pahan maailmanajan päätöstä, jossa Jeesus tulee Kuninkaiden Kuninkaana kaikessa voimassaan pelastamaan kansansa Israelin sen suuresta ahdingosta. Jae osoittaa, miten paljon tuona ajankohtana (joka siis päättää nykyisen maailmankauden) on maailmassa Israeliin vihamielisesti suhtautuvia kansoja, ”vuohi-valtioita”, jotka siis vielä tuolloin ”odottavat” Israelin paimennusta ja Jeesuksen opetuslapsiksi pääsemistä. Maailman kansojen johtajat ja edustajat seisovat tässä tilillä.

Neljänneksi Jeesus puhuu seuraavassa tulevasta, tuhatvuotisen Kuningaskunnan ajasta ja sen aikana julistettavasta Kuningaskunnan evankeliumista kaikkeen maailmaan, minkä jälkeen Jumala saavuttaa tavoitteensa Maan päällä kaikkien kansojen osalta.
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt. 24:14)
(CLV) Mt 24:14
And |heralded shall be this •evangel of the kingdom in the whole inhabited~ earth iofor a testimony to all the nations, and then the consummation shall be arriving.
Minkä jälkeen saavutetaan täyttymys eli kaikki kansat on tehty Jeesuksen opetuslapsiksi. Käännössanan ”loppu” takaa löytyy alkukielen telos, mikä tarkoittaa täyttymystä, päämäärän saavuttamista.

Viidenneksi Jeesus kehottaa lähetyskäskyssään oppilaitaan kastamaan muiden kansojen ihmiset Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Juutalaisten apostolit eivät aikanaan kastaneet ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen” nimeen. Vaan kastoivat ”Jeesuksen Kristuksen” nimeen israelilaisia ja ”Herran Jeesuksen” nimeen samarialaisia (Apt. 8:16).
Joten tämä ”Pyhän kolminaisuuden” nimeen tapahtuva kastemenettely kansojen kohdalla (Joka liittyy kiinteästi Jeesuksen lähetyskäskyyn) näyttää vielä odottavan aikaansa.

Kuudenneksi Jeesus lupaa lähetyskäskyssään olla päivittäin myös fyysisesti läsnä ja hallita Israelin ja opetuslastensa kanssa koko tulevan, tuhat vuotta kestävän, Kuningaskunnan ajan /Luuk_22:29-30/; /Ilm_20:6/.

Seisemänneksi Jumala antoi jo Vanhassa testamentissa Israelille lupauksen siitä, miten Kansojen lähetystyö tulee ajoittumaan Jaakobin ahdistuksen ja Herran tulemisen jälkeiseen maailmanaikaan.
Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni.
Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani. (Jes. 66:18-19)

Se, että kristilliset kirkot ja erilaiset kristilliset yhteisöt ovat omineet itselleen Israelille annetut käskyt ja lupaukset tässä kohtaa, ei ole saanut Jumalalta siunausta, ei vaikka paavit ja kaikki maailman piispat olisivat tässä toista mieltä. Miksi Jumala ei ole antanut tähän siunaustaan ja resursseja? Koska lupaukset kaikkien kansojen tekemisestä Jeesuksen opetuslapsille on annettu ainoastaan Israelille ja tarkoitettu tulevan Kuningaskunnan ajalle. Eikä Jumala ole tätä valintaansa ja lupaustaan suinkaan mitenkään muuttanut tai kansaansa hylännyt tai sitä kristillisillä kirkoilla korvannut /Room_11:1-2/.

Ja sitten vielä, mitä sanoo UT:n ”opetuslapsi” sanaesiintymien tilastollinen vertailu: Israelille suunnattu osuus vs. Kansoille suunnattu osuus.
Paavali ei käytä kirjeissään (so. evankeliumissaan) yhtään kertaa vanhan kreikan mathetes (opetuslapsi, oppilas) termiä. Muualla UT:ssä alkukielen sana ”mathetes” esiintyy peräti 271 kertaa, mutta Paavalilla 0 kertaa!
Paavalin välittämä seurakuntamalli on todella erilainen kuin mitä on Israelille suunnattu Kuningaskunnan seurakuntamalli.

Tämän päivän evankeliumin esillä pito on kiteytetty seuraavaan Paavalin julistukseen.

Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2. Kor. 5:18-20).

Eli tänään kyse on Sovituksen sanoman, Ristin sanan esillä pitämisestä ja sen tarjonnasta. Mutta on kyse vielä muustakin: /Ef_4:12-14/ !

 

Synti – rikkomus – loukkaus

 

Mitä on synti? Onko se ja se asia syntiä? Saanko kaikki syntini varmasti anteeksi? Nämä kysymykset nousevat tuon tuostakin esiin. Ne ovat aiheellisia ja tärkeitä kysymyksiä. Synti -käsitteen merkitys on pääteltävissä sen ensimmäisestä esiintymisestä raamatussa, Tuomareiden kirjasta:

Kaikesta tästä väestä oli seitsemänsataa valiomiestä vasenkätistä; jokainen näistä osasi lingota kiven hiuskarvalleen, hairahtumatta. (Tuom. 20:16)
(CLV) Jdg 20:16
From all •these •people were seven hundred chosen| men hampered in their right hand; every one of these could sling| i a stone ›at a hair and not |miss.

Hepreankielessä on tässä ohiampumista kuvaava verbi hetah, mikä tarkoittaa ”missata maali” ja ”tehdä syntiä”. Uuden testamentin kreikassa on vastaava ilmaisu hamartia. Synti siis voidaan selittää tarkoittavan kyvyttömyyttä suorittaa tietty vaatimustaso, joka kerta, siinä kertaakaan ”missaamatta”.

Synti tuli maailmaan Aadamin rikkomuksen vuoksi. Minkä jälkeen synti on periytynyt kaikille ihmisille.
Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12).

Jakeen käännös on harhaanjohtava ja epälooginen. Alkukielessä löytyy sanan ”koska” takaa ilmaisu hoútō, mikä tarkoittaa ”täten” tai ”minkä jälkeen”, eli syy-seuraus -suhde on tässä ilmeinen. Ja näin on ihmisen tila tullut heikkoutensa puolesta täysin kelvottomaksi täyttämään Jumalan tahtoa.
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 3:12)

Jeesus täydensi vielä Jumalan tahdon koskemaan (ei vain Mooseksen lain mukaista muodollista käyttäytymistä) vaan koko ihmisen olemukseen ja elämään liittyvää käytöstä.
Niin Jeesus sanoi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” (Matt. 22:37-40)

Näin synti raamatussa voidaan tunnistaa kyvyttömyydeksi toteuttaa Jumalan tahto (kaikilla tasoilla) läpi elämän aina ja kertaakaan erehtymättä.

Uudessa testamentissa on tunnistettavissa kahdentyyppisiä syntejä: rikkomuksia ja loukkauksia.

Rikkomus (kreik. parabasis, BESIDE-STEPPINg) on synti, jolla rikotaan annettua käskyä, lakia tai määräystä vastaan (Room. 4:15). Rikkomus oli Aadamin tottelemattomuuden synti Jumalan määräystä vastaan. Israelin kansan rikkomus oli Jumalan sille antamaa lain hylkääminen. Mooseksen laki oli määrätty ”jäljestä päin” olemaan voimassa Jeesuksen lihaksi tuloon asti (Gal. 3:19). Kaikilla ihmisillä on kuitenkin lain kirjaimet kirjoitettuina heidän omaantuntoonsa (Room.  2:15). Sanaesiintymiä tästä esim. Room. 2:23, 4:15, 5:14; /Gal_3:19/. Konkordanttinen menetelmä kääntää rikkomuksen synnin ilmauksella transgression.

Loukkaus (kreik. paraptoma, BESIDE-FALL) on synti, joka tarkoittaa henkilökohtaista satuttamista, jolla toisen persoona tulee loukatuksi, niin kuin morfeemi-elementit myös antavat ymmärtää. Sanaesiintymiä tästä esim. Room. 5:15, /Ef_1:7/; Kol.2:13. Konkordanttinen menetelmä kääntää loukkauksen synnin taas ilmauksella offence.

Aadamin synti oli myös loukkaus Jumalaa kohtaan, jonka kanssa hän aikanaan henkilökohtaisesti ja välittömästi keskusteli. Myös Israelin lain hylkääminen oli loukkaus Jumalan sydäntä kohtaan, koska Hän oli sen rakkaudessaan antanut kansalleen ohjeeksi. Paavali toteaa (Room. 5:12-19) Aadamin tottelemattomuuden teon olevan sekä loukkauksen synnin että rikkomuksen synnin.

Mutta, Jeesus Kristus tuli ja antoi itsensä kertakaikkisena uhrina Jumalalle kaikkien ihmisten puolesta. Jumala on tänä päivänä tehnyt sovinnon ihmiskunnan kanssa ja pyytää, että ihminen myös tekisi sovinnon Hänen kanssaan. Tänään tämä valtava sovitus voidaan ottaa vastaan pelkän uskon kautta: ainoastaan luottamalla Jeesuksen sovitustyöhön, joka on peruuttamattomasti toteutettu jokaisen ihmisen puolesta! Kristuksessa voimme tänään elää uuden ihmisen (uuden luomuksen) uutta elämää, koska vanha ihminen vietiin ristille. Kristuksessa meillä on uusi elämä Isän Jumalan lapsina ja Hänessä me saamme luottavaisesti uskoa myös loukkaustemme anteeksiantoon Hänen ylitsevuotavan ja tuhlailevan armonsa (suosiollisuutensa) mukaisesti joka päivä. Tämä on sana rististä. Tämä on armon evankeliumi:

jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, (Ef. 1:7-8)

(CLV) Eph 1:7
in Whom we are having the deliverance through His •blood, the forgiveness of •offenses in accord with the riches of His •grace,

Näin me, Jumalan rakastettuina lapsina, saamme ottaa vastaan, Hänen ylisevuotavan armonsa (suosiollisuutensa) mukaisesti, kaiken sen synnin anteeksiantamuksen, jolla päivittäisessä vaelluksessa loukkaamme Hänen Isän sydäntään!

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä