Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa

 

Miksi tällainen otsake?
Mistä Paavali tässä oikein puhuu?
Miksi hän kytkee jumalisuuden ja tyytyväisyyden yhteen?
Miksi hän tuo esille seuraavan yhteisvaikutuksen jumalisuuden ja tyytyväisyyden välille?

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim. 6:6)
(CLV) 1Ti 6:6
Now devoutness with contentment is great capital;

Paavalin ohjeistus liittyy hänen jälkisäädökseensä, jossa hän opettaa uskovia tyytymään siihen asemaan ja varallisuudentilanteeseen, joka heille on annettu. Pysymään ja elämään siinä asemassa, missä itse kukin on kutsuttu (1. Tim. 1:3-6) / tästä tarkemmin/.

”Jumalisuus” tai ”devoutness” käännössanojen takaa löytyy alkukielen eusebeia. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin ”eusebei” morfeemeiksi WELL-REVERENCE. Tämä voitaisiin monisanaisesti suomentaa ”hyvin tai terveellä tavalla arvostaa Jumalan voimaa elämässämme”.
Sana esiintyy esim. kohdassa:
”Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: “Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikään kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme (kreik. eusebeia) olisimme saaneet hänet kävelemään.” (Apt. 3:12)

Jumalisuudessa näyttää siis olevan kyse Jumalan itsensä voimavaikutuksesta meissä, jotka uskomme. Jumalisuus tulee todeksi Kristuksessa ja ilmenee Hänen Henkensä voimallisena vaikutuksena uskovan elämässä. Kristuksen Henki yhdistyneenä meidän henkemme kanssa saa aikaan jumalallista vaikutusta uskovan elämässä. Ja mitä pienemmäksi ihminen ”kasvaa” Kristuksessa, niin sitä enemmän saa Jumala hänen elämässään armonsa toiminnalle tilaa.

”Tyytyväisyys” tai ”contentment” on kirjattu alkukieleen ilmauksella autarkeia. Tämä nomini esiintyy ainoastaan kahdesti Uudessa testamentissa; toinen kohta on 2. Kor. 9:8:

”Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi (kreik. autarkeia), voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää”.

Konkordanttinen menetelmä jäsentää taas termin autarkeia osiksi SAME-SUFFICIENCY, eli riittävyydeksi tai vielä tarkemmin ”yhtäläiseksi riittäväisyydeksi” eli meillä olisi hyvä olla sama riittävyystarve elämisessämme kuin mitä Jumala meille tarjoaa. Kyse on tästä ” kun meillä on elanto ja vaatteet (sanatarkasti kreik.  skepasma eli ”suojavarustus”) niin tyytykäämme niihin” (1. Tim. 6:8). Vastakohtana tälle on tietenkin se, että ahneudessa rikastuisimme eli ”mutta ne jotka rikastua tahtovat ..”.
Eli tyytyväisyydellä voidaan ajatella tyytyväisyyttä riittävyyteen peruselämisen tarpeissa. Tyytyväisyydestä yhtäläiseen riittävyyteen kohdallamme Jumalan antamaan riittävyyteen nähden. Riittämättömyyden – riittävyysvajeen – poispanemista elämästämme ja luottamista Jumalan rakkauteen ja kaikkitietävyyteen kohdallamme.  Tämä ei tietenkään tarkoita menemistä lihallisuuden askeettisuuteen vaan Isän Jumalan hyvyyden ja rakkauden läsnäoloon luottamista Kristuksessa. Kyllä Jumala haluaa armossansa tarjota meille myös paljon iloa tähän maalliseen elämäämme.

Tyytyväisyys kuitenkin itsessään – irrallaan Jumalan Hengen ohjaavasta elämästä meissä – voi inhimillisestä ja lihallisesta näkökulmasta johtaa monenlaisiin uskonnollisiin tekoihin ja ponnisteluihin. Se voi johtaa meitä itsevalittuihin jumalanpalvelusmenoihin; tapoihin ja tottumuksiin /tästä tarkemmin/, joilla ei ole lopulta tule olemaan Jumalan edessä minkäänlaista arvostusta (Kol. 2:23).

Ja yhtäläisesti.
Jumaluus – irrallaan meidän tyytyväisyydestämme Hänen läsnäoloonsa ja ohjaukseensa elämässämme – aiheuttaa Jumalan armon vaikuttavuuden hidastumista elämässämme, koska omilla asenteillamme ehkäisemme Hänen elämänsä läsnäolon tulemista oman elämämme läsnäoloon. Miten usein itse syyllistynkään tähän!
Onneksi Jumalan armossaan ja rakkaudessaan pitää lopulta huolen myös meidän kasvatuksestamme niin, että saamme aina luottaa Hänen pysyvään huolenpitoon elämässämme (Tiit. 2:11-12)!

Suuri voitto vai suurta pääomaa?

Otsakkeen jae voitaisiin vielä tarkemmin suomentaa:

Ja suurta pääomaa onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim. 6:6)

Paavali ei puhukaan pelkästä voitosta (kuten hetkellisestä voitosta jossakin tilanteessa) vaan alkukielen sana porismos tarkoittaakin pääomaa tai varallisuutta, minkä Konkordanttinen menetelmä myös kääntää englanniksi ”capital”. Ilmaisu ei myöskään ole alkutekstissä määrätyssä muodossa ”pääoma” vaan epämääräisessä muodossa. Tämä taas ilmentää sitä, että kyse on jatkuvasta, läpi ihmisen elämän, tapahtuvasta pääomakertymästä.
Itse asiassa Paavali kehottaa tässä meitä harjoittamaan sellaista ”sijoitustoimintaa”, mikä tuo meille pysyvää varallisuuttaa tulevaan, ylösnousemuksemme jälkeiseen, elämään.
Kaiken takana on tietenkin Jumalan ansaitsematon suosiollisuus, armo ja sen vaikuttavuus. Ja kaiken takana on usko eli luottamus siihen, ”että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.”
Tätä armoa Hän on antanut ja antaa meille riittävästi; niin riittävästi, että sen tulisi tyydyttää myös meidän riittävyyteemme. Tätä rakkautta Kristus haluaa kaataa meihin Pyhän Hengen kautta meidän heikkouteemme, jotta Hänen voimansa saisi sijaa meissä ja voisi täyttää meidä heikkouttamme Hänen täyteydellään!

Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi (kreik. autarkeia), voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; (2. Kor. 9;8)
(CLV) 2Co 9:8
Now •God is |able to lavish eall grace ioon you, that, having eall contentment in everything always, you may be superabounding ioin every good work,

 

Tässä Jumalan rakkaudellisen suosiollisuuden vaikutuspiirissä (eli Armon hallinnossa) saamme omina, omanlaisina ihmisinä – heikkouksinemme ja puutteinemme – kasvaa Hänen voimansa vastaanottamisessa.
Ja hän sanoi minulle: “Minun armossani on sinulle kyllin (kreik. arkeo); sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2. Kor. 12:9)

(CLV) 2Co 12:9
And He has protested to me, “|Sufficient for you is My grace, for My •power in infirmity is being perfected~.” With the greatest relish, then, will I rather be glorying~ in my •infirmities, that the power of •Christ should be tabernacling over on me.

Jumalisuuden, Jumalan Hengen ja voiman läsnäolon saamme elämäämme Jumalalta. Osoittamalla ja jopa uhraamalla puolestamme luottamusta ja kiitollisuutta (kreik. eucharisteo) Hänen huolenpitoaan kohtaan osoitamme taas omalta puoleltamme tyytyväisyyttä ja valmiutta yhtyä Hänen tahtoonsa /tästä tarkemmin/. Siksipä tuo kiitollisuudessa kasvaminen kaikessa Häntä ja Hänen rakkaudellista huolenpitoaan kohden on mitä viisainta hengellisen pääoman kartuttamista. Nykyinen aineellinen pääoma menettää täysin merkityksensä tulevaisuudessa, mutta todellinen, pysyvä ja suuri pääoma: jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa, antaa meille palkkion tulevassa elämässä.

 

 

Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois

 

Jeesuksen vertaus Viinipuusta ja sen oksista herättää helposti epäilyksen ja kysymyksen.
Voiko uskova langeta pois uskosta ja menettää pelastuksensa?
Jeesuksen opetuksen mukaan, jonka Hän esitti juutalaisille oppilailleen, tämä on mahdollista.
Onko tämä vertauksen opetus Viinipuussa pysymisessä sitten voimassa tänään?
Vai onko ylösnoussut Herra välittänyt meille kuitenkin toisenlaisen seurakuntamallin?
Onko tämä kysymys askarruttanut sinua?

Jeesus esitti aikanaan vertauksen, jossa Hän kuvasi itseään totiseksi Viinipuuksi ja opetuslapsiaan tämän puun oksiksi (Joh. 15:1-7).

Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. (Joh. 15:6)

(CLV) Jn 15:6
“If anyone should not be remaining in Me, he was cast out as a •branch, and it withered. And they are gathering them, and into the fire are they casting them, and they are being burned~.

Tuolloin elettiin Jeesuksen maallisen elämän aikaa. Elettiin aikaa, jolloin Hänet oli lähetetty ainoastaan Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö (Matt. 15:24). Elettiin ns. Jeesuksen lihaksitulon hallintokautta.

Tämä varoitus oli tuolloin aiheellinen. Tämä Jeesuksen antama varoitus oli suunnattu Hänen opetuslapsilleen. Opetuslapsille, joiden osana oli myös kokea vainoa. Monet olivat tuohon aikaan kutsutut, mutta vain harvat valitut (Matt. 22:14).

Kun ylösnoussut Herra pysäytti Paavalin Damaskoksen edustalla (Apt. 9) ja valtuutti hänet kansojen apostolin tehtävään, niin siirryttiin Helluntain hallinnon ajasta ns. Siirtymäkauden hallintoon. Tuolle talouskaudelle oli tyypillistä se, että Paavalin julistus kansoille alkoi astua etualalle samalla kuin Pietarin toiminta alkoi häipyä taka-alalle. Israel oli hylännyt Pietarin tarjoaman Ympärileikkauksen evankeliumin ja Jumalan suunnitelmissa alettiin siirtyä nykyiselle – aiemmin täysin vaietulle – Armon hallintokaudelle.

Ankarat vainot veivät Ympärileikkauksen evankeliumin kautta uskoon tulleita moniin koetuksiin. Toiset noista opetuslapsista kestivät vainoja loppuun asti, toiset ilmeisesti ottivat vastaan Paavalin julistaman evankeliumin, mutta monet luopuivat ja siirtyivät takaisin juutalaisen temppelipalvelun harjoittamiseen. Nämä olivat niitä, jotka ”kestivät ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois” (Matt. 13:21).

Heprealaiskirje on kirjoitettu (noin 62 jKr.) juuri näille juutalaisille uskoville, joilla oli vaarana langeta pois uskostaan Herraansa. Heitä kehotetaan pysymään kuulemassaan opetuksessa, jotta eivät ajautuisi pois.

Sen tähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. (Hepr. 2:1)
(CLV) Hb 2:1
Therefore we |must more exceedingly be heeding •what is being heard, lest at some time we may be drifting by.

Heitä kehotettiin pysymään vainoissaan loppuun asti rohkeina ja pitää kunnianaan asua Herran huoneessa (eli pysyä Viinipuussa).
mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen. (Hepr. 3:6)
(CLV) Hb 3:6
Yet Christ, as a Son onover His •house—Whose house we/ are, that is, if we should be retaining the boldness and the glorying of the expectation confirmed unto the consummation.

Heillä oli vaarana luopua elävästä Jumalasta ja palata juutalaisiin muotomenoihin.
Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta (Hepr. 3:12)
(CLV) Hb 3:12
|Beware, brethren, lest at some time there shall be in any one of you a wicked heart of unbelief, in •withdrawing from the living God.

Monet heistä olivat saaneet maistaa tulevan maailmanajan voimia ja päässeet Pyhän Hengen osallisuuteen, mutta vainojen tultua luopuneet. Heistä oli tullut niitä hedelmättömiä oksia, jotka karsittiin todellisesta Viinipuusta pois ja heitettiin tuleen (Joh. 15:6).

6:4. Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
6:5. ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6:6. ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
(Hepr. 6:4-6)

Me emme kuitenkaan ole Viinipuussa, vaan Kristuksen Hengellisessä ruumiissa /tästä tarkemmin/. Eikä elävän kehon jäseniä voi repäistä pois, koska koko ruumis silloin invalidisoituu! Meidät on itse Jumala sinetöinyt omaisuudekseen toisin kuin oli tuolloin heprealaisten kohdalla. Meidän valintamme Kristuksen ruumiin jäseneksi perustuu Jumalan omaan armovalintaan, jonka Hän on tehnyt jo ennen maailmanaikoja (2. Tim. 1:9). Pelastuksemme perustuu pelkkään Jumalan lahjoittamaan uskoon, eikä lainkaan omiin suorituksiimme (Ef. 2:8-9). Eikä mikään luotu eikä mikään voima voi meitä reväistä irti tästä jäsenyydestämme ja asemastamme (Room. 8:35-39).
Uskovan Israelin kohdalla oli toisin: ”Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään” (Luuk. 12:48).
Me kuitenkin olemme tänään elintärkeä ja orgaaninen osa itse Kristusta. Hänen ruumiinsa jäsenten pois-leikkaaminen vahingoittaisi Häntä itseään. Meidät Jumala on sinetöinyt (toisin kuin oli Viinipuun oksien kohdalla) Pyhällä Hengellä omikseen (2. Kor. 1:22). Kuinka kiitollisia meidän pitäisi ollakaan siitä, ettemme ole oksia tuossa Viinipuussa!

 

 

Paavalin ”kääntymyksen” esimerkki

 

Puhutaan usein siitä, miten entinen seurakunnan vainoaja kääntyi kristityksi. Puhutaan Paavalin kääntymisestä. Puhutaan Saulus Tarsolaisen uskoontulosta hänen kohdatessaan Kristuksen.

Mitä tuolloin sitten oikein tapahtui?
Mitä kääntymisellä raamatussa oikeastaan tarkoitetaan?
Onko lopulta mitenkään perusteltua puhua Paavalin kääntymisestä?
Oletko itse joutunut joskus tätä asiaa pohtimaan?

Kääntyä verbin takaa löytyy alkukielen epi strepho, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi ON-TURN, joka voitaisiin suomentaa esim. ”kääntyä ympäri” tai ”kääntyä takaisin”. Raamatussa ”kääntymisellä” tarkoitetaan ihmisen kääntymistä kohti Jumalaa. Termi kytkeytyy kuitenkin vahvasti Israelille suunnatun evankeliumin vaatimuksiin. ”Kääntyä” -verbi esiintyy Uudessa testamentissa 36 kertaa ja vain 3 kertaa Paavalilla; ja noissakin kohdin apostoli puhuu joko israelilaisista tai uskovien kääntymisestä käyttäytymisessään takaisin maailman ”alkeisvoimien” eli traditioiden puoleen (2. Kor. 3:16, Gal. 4:9; 1. Tess. 1:9).

Sisäistä kääntymystä näyttää kuitenkin edeltävän ihmisen tietoinen kääntyminen mielensä alueella.

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat (Apt. 3:19)

Kyse näyttää kääntymisessä sittenkin olevan Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin vaatimuksesta, joka on osoitettu valitulle kansalle ja joka tulee kerran toteutumaan, kun Israelilla on siihen valmius.
Tämä kaikki oli totta ja voimassa Jumalan Helluntain talouskauden aikana, ja astuu taas voimaan Israelin kohdalla tulevalla Jumalan Vihan hallintokaudella.

Niin kuin ”parannus” (kreik. metanoea; AFTER-MIND, ”mielenmuutos”) tapahtuu aina mielen alueella, niin kääntyminen taas tapahtuu ihmisen sydämen, ”sisäisen ihmisen”, alueella.

mutta kun heidän (israelilaisten) sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. (2. Kor. 3:16)

Mutta tänään, kun on siirrytty Jumalan Armon hallintokaudelle, pätevätkin toisenlaiset lainalaisuudet. Tänään ei Jumala tarjoa kansallista kutsuaan valitulle kansalleen, vaan kutsuu jo ennen maailmanaikoja valitsemansa ihmiset Kristuksen hengellisen seurakunnan jäseniksi (2. Tim. 1:9). Tänään valinta perustuu Jumalan omaan päätökseen, eikä kansanjoukkojen itsessään tekemään päätökseen!

Kuka sitten oli ensimmäisenä nykyisen Armon hallintokauden pelastettu?
Saulus Tarsolainen, joka sitten muuttui Paavaliksi!

Paavali oli ensimmäinen todistus, esimerkki ja ilmentymä Jumalan mielisuosion salatusta toiminnasta. Paavalin ”kääntymys” on myös esimerkki meille siitä, miten Jumalan armo oikeasti tänä päivänä toimii tuollaisessa tilanteessa.

Mutta sen tähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. (1. Tim. 1:16)
(CLV) 1Ti 1:16

But therefore was I shown mercy, that in me, the foremost, Jesus Christ should be displaying~ all His patience, for a pattern of •those who are |about to be believing on Him for life eonian.

Tästä samasta on myös kysymys, kun apostoli meitä opettaa /tästä tarkemmin/:
Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1. Kor. 11:1)
(CLV) 1Co 11:1
|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

Myös Paavalin pelastuminen toimii meille mallina ja esimerkkinä siitä, miten Jumalan Armon pelastava ”käännytys-toiminnallisuus” tänään oikeasti toteutuu. Se ei mitenkään rakennu ihmisen omille ponnistuksille, vaan Jumalan omaan valintaan.

Paavali ei suinkaan tuolloin ”kääntynyt”.
Ei, vaan päin vastoin!
Hänhän osoitti täydellistä piittaamattomuutta ja kääntymättömyyttä puskiessaan kohti Damaskosta (Israelin ylipapiston täydet valtuudet mukanaan) vainoamaan ja vangitsemaan Jeesukseen uskovia. Mutta Jumalan armovalinnan hetki koitti hänen kohdallaan ylösnousseen Herran pysäytettyä hänet Damaskoksen porttien edustalle. Paavali lyötiin kerralla maahan, pysäytettiin kuin seinään. Hän ei ehtinyt edes kääntyä, vaan kulki sekä mielensä alueella että elämässään ja kiihkossaan 180 astetta väärään suuntaan. Tämä kaikki oli Jumalalla kuitenkin tiedossa ja suunnitelmissaan olemassa. Jumala oli valmistellut Paavalia tehtäväänsä jo hänen ”äitinsä kohdusta alkaen” (Gal. 1:15).
Näin se on lopulta meidänkin itse kunkin kohdalla. Jumala ottaa meidät ajallaan ”tietämättömyytemme tilasta” yhteyteensä. Aivan samoin kuin tapahtui Paavalin esimerkin kohdalla:

Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä (1. Tim. 1:1)

Jos Jerusalemin asukkailta olisi aikanaan kysytty: ”kuka olisi se viimeinen henkilö, joka voisi liittyä tuohon radikaaliin, Jeesuksen seuraajien joukkoon”? Niin voisi kuvitella, että heprealaisista heprealaisin, lakiin nähden vanhurskas, intoon nähden seurakunnan vainoaja ja Jerusalemissa laajasti tunnettu henkilö: Paavali olisi voinut saada mittavan äänisaaliin. Mutta näin Jumalan armo tuolloin yllätti ja tekee sitä tänäänkin. Ns. ”Uskoon-tulosta” on tänään lopultakin ihmisen osalta kyse ”sidotusta ratkaisuvallasta”. Toinen asia on tietysti se, miten uskova sen jälkeen rakentaa elämäänsä Kristuksen lahjoittaman perustuksen päälle.

Tämä Jumalan omaan viisauteen ja kaikkivaltiuteen perustuva ja ”inhimillisistä mielipiteistä” vapaa päätös sai lopulta aikaan sen, että ”pyhistä halvin” sai valtuutuksen kirjata meille tämän päivän ilosanoman: Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin (Gal. 2:7).
Saulushan ei oikeasti ehtinyt muuttaa edes mieltään, saatikka kääntyä elävän Jumalan puoleen, kun Herra hänet nappasi omakseen.

Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Ef. 3:8-11)

Niin, kyllä usko on ansioton Jumalan lahja. Myös uskon alkukohta ”kääntyminen” on Jumalan teko ja lahja, sillä kirjoitettu on, että “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt” (Joh. 6:29). Eikä ihmisellä lopulta ole tässä asiassa valinnan valtaa, sillä kirjoitettu on, että ”te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh. 15:16). Ja kun vielä on kirjoitettu, että ”usko ei ole joka miehen” (2. Tess. 3:2), niin on kaikki uskomisen vaatimukset ulkopuolisia kohtaan suljettu pois.
Mutta todellinen Evankeliumi on kuitenkin se, että Kristuksen hankkima sovitus tulee kerran –  Jumalan suunnitelman ja siihen liittyvän aikataulutuksen mukaisesti –  tavoittamaan kaikki  ja ”yhdistämään Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” (Ef. 1:10)!

 

Efesolaiskirje – luku 2:1-9

 

2:1. (Ja Jumala on eläviksi tehnyt) teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2:2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
2:3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin;

CLV Eph 2:1 – Eph 2:4
1  And you, being dead to your offenses and sins,
2  in which once you -walked, in accord with the eon of this •world, in accord with the chief of the jurisdiction of the air, the spirit now •operating in the sons of •stubbornness
3  (among whom we/ also all behaved ourselves once in the lusts of our •flesh, doing the =will of the flesh and of the =comprehension, and were, in our nature, children of indignation, +even as the rest),

Alkutekstissä ei esiinny suluissa olevaa kohtaa.
”Teidät, jotka olette kuolleet loukkauksiinne ja synteihinne”; alkukieli käyttää tässä preesens-aikamuotoa ontas, eikä mennyttä aikamuotoa, kuten suomalainen käännös esittää. Paavali tarkoittaa tässä uskovien nykyistä asemaa Kristuksessa: ” Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa” (Room. 6:5). ”Kristuksessa” saamme Pyhässä Hengessä periä eli lukea Hänen uhrikuolemansa – meidän loukkausten ja syntien tähden – omaksemme tosiasiana.
Silloin kun olimme ennen (jae 2) Kristuksen ”ulkopuolella”, niin olimme samassa asemassa kuin muutkin uskomattomat ihmiset: ilmavallan hallitsijan avoimessa vaikutuspiirissä.

Niin kaikki on lopultakin Jumalasta: Jumala on tehnyt. Hän on pelastanut meidät nykyisestä Pahasta maailmanajasta – ei meidän valintojemme tai saavutustemme mukaan – vaan ”oman tahtonsa päättämän mukaan”. Näin on, vaikka luulemmepa sitten itsestämme miten paljon tahansa, sillä ”kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään”. Ei yhden yhtäkään. Ja lahjana saavat pelastuksen.

2:4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
(CLV) Eph 2:4
yet •God, being rich in mercy, because of His vast •love with which He loves us

Jumalan suuri rakkaus ei rajoitu vain menneeseen Poikansa uhriin, vaan Hän rakastaa (kreik. agapen). Teonsana on tässä preesens-muodossa, eikä menneessä, kerran tapahtuneessa perfektissä. Hän tahtoo meidän parastamme joka hetki elämässämme. Jumala on itsessään Rakkaus! Rakkaus on Jumala! Jumalan käsittämättömän suuri rakkaus alkoi toteutua meitä kohtaan jo kauan sitten, jo silloin kun olimme Hänen ”suunnittelupöydällään”. Jumalan rakkaus on joka hetki aktiivista Hänen lapsensa kestorakastamista! ”Niin Jumala rakasti/rakastaa (aoristi) maailmaa, että antoi/antaa (aoristi) ainosyntyisen Poikansa..”

Sitten Paavali siirtyy puhumaan pelastumisemme ulottuvuuksista, armon vaikutuksista.
Hän esittää sen tässä (jakeissa 5 ja 6) kolmesta eri näkökulmasta.
Kaikissa kohdin on kyse pelastumisesta Kristuksessa.
Kaikissa kohdin on kysymyksessä pelastumisessa ”yhdessä Hänen kanssaan”.

Kaikissa kohdin ei ole kyse vain uskon elämä alkamisesta vaan sen kehittymisessä läpi ihmisen elämän.
Kaikissa kohdin on kyse elämisestä Armon toiminta-alueella, Jumalan Armon hallintokauden lainalaisuuksien alaisuudessa.
Kaikissa näissä kohdin on kyse Jumalan lähestymisestä, Hänen ylitsevuotavasta suosiollisuudestaan, uusista armon vaikutuksien ja totuuksien virtaamisesta uskovan elämään.

2:5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, 1)eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut –
(CLV) Eph 2:5
(we also being dead to the offenses and the lusts), vivifies us together in •Christ (in grace are you °saved~!)

Ensinnäkin.
Perinteinen käännös käyttää mennyttä aikamuotoa ”on tehnyt eläviksi”, vaikka alkukieli puhuu myös ajankohtaisesta, prosessinomaisesta (Hengen yhteyden kautta tapahtuvasta) yhdessä-elävöittämisestä Kristuksen kanssa. Verbin ”yhdessä-elävöittää” takaa löytyy alkutekstissä ilmaisu sune zoopoiezen, mikä aoristi-muotoisena tarkoittaa myös voimassaolevaa (faktiivista) tapahtumista. Konkordanttinen menetelmä jakaa em. ilmaisun morfeemeiksi [He-makeS-TOGETHER-LIVE] eli jotenkin ”Hän-tekee-yhteydessään-eläväksi”.
Paavali tarkoittaa tässä sitä, miten Kristuksen elämä (Jumalan antamana kasvuna) toteutuu uskovan kohdalla hänen koko elämänsä aikana. Näin Jumala tänään vaikuttaa Armonsa toiminta-alueella omissaan kasvua, kasvua Kristuksen mielen mukaiseen elämään. Jumala elävöittää meitä Kristuksessa, ”Sillä niin kuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä” (Joh. 5:26)


2:6. ja yhdessä hänen kanssaan 2)herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan 3)asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
(CLV) Eph 2:6
and rouses us together and seats us together among the celestials, in Christ Jesus,

Toiseksi.
Isä Jumala on samalla herättänyt (kreik. sunEgeiren; [HE-TOGETHER-ROUSES]) meidät yhdessä Hänen kanssaan. Tässä ei puhuta ylösnousemuksesta, koska se on aina ruumiillista, vaan hengen ja mielen alueella tapahtuneesta heräämisestä. Heräämisestä Kristuksen todellisuuden tietoisuuteen. Tässä on kysymys Jumalan Hengen kautta lahjana tulevasta, yliluonnollisesta ”uskon aistista” tai uskon armolahjasta / tästä tarkemmin /. Tämä mielen aisti puuttuu taas ihmiseltä, joka ei ole Kristuksessa. Kristitty elää Jumalassa ikään kuin kuolemanunesta  Jumalan läsnäolon todellisuuteen herätettynä ja näin Kristus saattaa häntä valollaan ohjata (Ef. 5:14).

Kolmanneksi,
Isä Jumala on nyt meidät yhdessä Kristuksen kanssa asettanut (kreik. sunekathisen) taivaallisiin; siis sinne, missä Kristus tällä hetkellä myös fyysisesti on. Tämä on kirjaimellisesti totta Pyhässä Hengessä, jonka tehtävänä on kirkastaa Kristuksen rakkautta meitä kohtaan. Tämä kolmaskin verbi on alkutekstissä ns. aoristi-muodossa ja Konkordanttinen menetelmä kääntääkin siten sen preesenssissä. Tämä on Jumalan lapsen pyhä, vanhurskas ja horjumaton asema ja kasvupaikka tänään Hengessä. Keho, ruumis saa vielä odottaa lunastustaan – meidän henkemme lunastus taas on vankkumatonta totta joka hetki Kristuksessa!


2:7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
2:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja
2:9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

CLV Eph 2:4 – Eph 2:9
4  yet •God, being rich in mercy, because of His vast •love with which He loves us
5  (we also being dead to the offenses and the lusts), vivifies us together in •Christ (in grace are you °saved~!)
6  and rouses us together and seats us together among the celestials, in Christ Jesus,
7  that, in the oncoming~ eons, He should be displaying~ the |transcendent riches of His •grace in His kindness onto us in Christ Jesus.
For in grace, through faith, are you °saved~, and this is not out of you; it is God’s approach present,
9  not o of works, lest anyone should be boasting~.

Kaikki se, mitä uskovalle on tähän mennessä tapahtunut, valmistaa meitä (Ylösnousemuksemme jälkeisiin) valtaviin siunauksiin tulevina maailmanaikoina (kreik. en tois aiOsin tois eperchomenois). Se on jotain sellaista Jumalan hyvyyden ja rakkauden kokemista, mitä nyt on vaikea kuvata ja ehkä kuvitellakaan. Noita (tulevien maailmanaikojen) universaaleja, ylimaallisia siunauksia ja tehtäviä varten meitä täällä juuri valmistellaan!

Lopultakin pelastumisemme tänään tapahtuu 100-prosenttisesti armosta uskon kautta. Tämä on Paavalin evankeliumin ydinsanoma. Tänään elämme uskossa, emmekä näkemisessä tai havaitsemisessa. Israelille annettiin/annetaan myös ihmeitä ja merkkejä, mutta se on heidän kansallinen tiensä. Pelastumisemme perustuu Jumalan itsensä omassa mielessään tekemään päätökseen. Armo tarkoittaa juuri tätä. Pelastuminen – uskon lahjan saamisen kautta – vie ihmisen Jumalan armon toiminta-alueelle. Kaikki kristityn elämä ja kasvu Kristuksessa tapahtuu tällä Jumalan armon (suosiollisuuden) hallinta-alueella.

p.s.

Itselleni Jumala avasi aikoinaan uskon ja ymmärryksen ilmaiseen, yksistään Jumalan armoon (mielisuosioon) perustuvaan, kelvollisuuteen Kristuksessa Jeesuksessa juuri näiden jakeiden 8 ja 9 kautta. Sana avautui, tuli eläväksi todellisuudeksi, Hengen vaikutuksesta ja tämän tekstikohdan mietiskelyn kautta!

 

 

Usko, toivo ja rakkaus – nämä kolme

 

Mitä Paavali mahtoi tarkoittaa opettaessaan aikanaan korinttolaisia Jumalan armolahjoista? Mihin armolahjoja oikein tarvitaan? Miten ne ilmenevät? Voiko niitä luetteloida ja listata tiettyyn arvojärjestykseen? Keille ne oli tarkoitettu? Oliko osa niistä tuolloin tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja ja mitkä niistä jäivät pysyviksi: myös meidän aikaamme ja uskonelämäämme koskeviksi?

Mitä armolahjoilla oikein tarkoitetaan? Alkukielen sana armolahjalle on charisma, minkä Konkordanttinen menetelmä ilmoittaa morfeemeiksi purettuna [JOY-effect], riemukkaan armon vaikutusta tai Jumalan suosiollisuuden vaikutusta. Tämän vanhan kreikan sanan juuren muodostaa char, mikä osoittaa sen olevan vahvaa sukua armolle charis [JOY], ilolle chara [JOY] ja kiittämiselle eucharisteo [WELL-JOY].

Itse asiassa ”armolahja” näyttää tarkoittavan Jumalan armon, Hänen rakkautensa ja riemullisen suosiollisuutensa vaikutusta uskoviinsa. Sanana charisma esiintyy 16 kertaa Uudessa testamentissa, jossa Paavalin kirjeissä peräti 15 kertaa.

Armon vaikutukset näyttävät tapahtuvan hengellisen elämän alueella (Room. 1:11).
Ne näyttävät todentuvan ensin uskovien osalle, mutta myöhemmin – aikakausien täyttymyksessä – laajentuvan koskemaan kaikkia ihmisiä vanhurskauttavana (Kristuksessa kelvollisiksi julistavana) vaikutuksena (Room. 5:16-18).
Armon vaikutukset näyttävät myös moni-ilmeisiltä (1. Kor. 12:4).

Kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä Korinttolaisille, niin elettiin vuoden 53-54 aikoja. Seurakunnalla ei siis vielä tuolloin ollut kirjallista ilmoitusta ohjenuoranaan.  Kyseessä oli yksi apostolin varhaisimmista kirjeistä. Seurakunta oli tuolloin nuori (”sanan maitoa” juova) ja Jumalan Hengen ja armon vaikutukset esiintyivät monella tapaa uskovien kautta. Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyminen oli vielä edessäpäin; se koki täyttymyksensä vasta noin 10 vuotta myöhemmin Paavalin kirjoittaessa viimeiset opetuskirjeensä Rooman vankeudesta seurakunnille.

Siksipä noilla Korintolaisiskirjeen 14. luvussa luetelluilla armolahjoilla oli tuolloin paikkansa. Elettiin ns. Siirtymäkauden hallinnon aikaa /tästä tarkemmin/ , jolloin Pietarin julistama Ympärileikkauksen evankeliumi Israelille alkoi väistyä taka-alalle Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin murtautuessa samalla esiin ilosanomaksi kansoille. Armolahjat oli tarkoitettu seurakunnan rakentamiseksi. Armolahjat toteutuivat tuolloin puheiden kautta seurakunnan kokoontumisten yhteydessä sen rakentamiseksi. Kielillä puhumisen Paavali nimitti vähäisimmäksi armolahjaksi – vähäisimmäksi nimenomaan seurakunnan rakentamisen näkökulmasta – koska se toimi henkilökohtaisella (mutta tietenkin myös tarpeellisella) tasolla.

Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi (1. Kor. 14:26)

Tuollaiseen ”lihan kautta tapahtuvaan” julistukseen liittyi tietenkin kypsymättömyyttä ja epävarmuutta. Kypsymättömyyttä siinä mielessä, että ilmoitettavan tiedon sisältö oli vielä puutteellista: siitä puuttui myöhemmin ylösnousseen Herran Paavalille ilmestysten kautta antama loppuosuus. Tämä tuli ilmi vasta kun oli siirrytty nykyiselle Jumalan Armon hallintokaudella, jolloin Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui täyteen /tästä tarkemmin/.

Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor:13:9-10)
CLV 1Co 13:9 – 1Co 13:10
For out of an instalment are we knowing, and out of an instalment are we prophesying.
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

Paavali tarkoittaa tässä vajavaisuudella sitä, että seurakunnalle tiedon sanojen ja profetoinnin kautta tulevan ilmoituksen olleen tuolloin tilapäistä, osittaista ja sitä, että nämä (kuin muutkin luvussa mainitut armolahjat) tulevat vaikenemaan, kun kirjallinen ilmoitus tulee saavuttamaan täyteytensä. Tämän täyttymyksen, vielä korinttolaisiltakin tuolloin salatun Armon evankeliumin koko sisällön, hän sitten välittää meille noissa ns. vankeus- tai täyttymyskirjeissään.

jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, (Kol. 1:25-26)
CLV Col 1:25 – Col 1:26
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me iofor you, to complete the word of God
the secret •which |has been concealed~ from the eons and from the generations, yet now was made manifest to His •saints,

Puheiden kautta julistettavan tiedon epävarmuutta pyrittiin tuolloin kyllä minimoimaan Paavalin säätämällä ”laatujärjestelmällä”:
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. (1. Kor. 14:29-30)

Kun sitten Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui Paavalin viimeisten kirjeiden myötä täyteen, niin väliaikaiset (ns. Siirtymäkauden hallinnon kestävät) armolahjat lakkasivat toimimasta seurakunnan rakentamisessa:
Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor. 13:10)
(CLV) 1Co 13:10
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

ja siis nämä kolme – seurakunnalle (Kristuksen ruumiille) osoitetut hengelliset armolahjat – jäävät voimaan:

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus

Paavali tässä vielä korostaa, että nimenomaan näistä kolmesta armolahjasta on siis kysymys.

Se, että tämä apostolin ilmoitus ei koske jotain vielä tulevaa, ylösnousemuksen jälkeistä aikaa, kun on jo siirrytty uskosta näkemiseen, osoittaa tietenkin se, että edelleen uskoa tarvitaan ja että toivoa tarvitaan. Kyllä Paavali tässä selvästikin viittaa tulevaan ja täydentyvään ilmoitukseen; viittaa tulevaan uskossa vaeltamisen aikaan, jolloin me “vaellamme uskossa emmekä näkemisessä”.

Kristuksen sana meille löytyy tänään kirjoitettuna raamatusta ja sieltä Paavalin evankeliumin kautta. Tämä sana vaikuttaa meissä armolahjana Kristuksen uskoa.

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17).
(CLV) Ro 10:17
Consequently, •faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Siis tänään Kristuksen meille osoittama ilmoitus toimii uskon lähteenä.

Toivo (tai sanatarkemmin ”odotus”) on ”uskon veli” ja se osoittaa uskovalle sen tulevan osoitteen, johon hän on menossa. Tämä tulee meille tänään ainoastaan Paavalin evankeliumin ja Hengen lahjoittaman viisauden ja ilmestyksen kautta. Tämä toivohan on meillä eri kuin mitä Israelin kohdalle on luvattu.

anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut (Ef. 1:17)

Rakkaudessa, Jumalan armon vaikuttaman Kristuksen rakkauden tuntemisessa, saamme sisäisen ihmisemme puolesta kasvaa ja vahvistua Pyhän Hengen kautta. Rakkauden armonvaikuttavuus on armolahjoista suurin (1. Kor. 13:13). Tätä voimaa ja vahvistusta Paavalikin esimerkinomaisesti tahtoo meidän anovan.

Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. (Ef. 3:14-19)

Toki Jumala voi henkilökohtaisella tasolla ja elämän eri vaiheissa käyttää yksilöllisiäkin tapoja valittujaan kohtaan. Näin on itsenikin kohdalla aikoinaan ja useasti käynyt. Silloin nämä profetiat ovat kuitenkin henkilökohtaisia, mutta tarpeellisia ja liittyvät usein ns. hengelliseen alaikäisyyteen. Jumala kuitenkin armossaan ohjaa meitä totuuden sanansa ja Henkensä kautta kasvamaan uskossamme täysi-ikäisyyteen. Tälle täysi-ikäisyydelle on tunnusomaista se, että uskova ei ole enää sidottu erilaisiin opinsuuntiin, vaan voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omana itsenään ja sillä paikalla, jonka Jumalan Henki on hänen kohdalleen osoittanut (Ef. 4:11-15)!
Emmekö me tänään, kun kokoonnumme esim. raamattupiireissä tutkimaan Jumalan sanaa, tukeudu juuri siihen mikä meille on kirjoitettu, kun tiedämme sen olevan totta ja täydellistä (Kol. 1:25). Tämä sana toimii ikään kuin Pyhän Hengen työkaluna Kristuksen hengellisen ruumiin rakentamisessa. Usko, toivo ja rakkaus ovat puhtaasti hengellisiä armolahjoja, Jumalan armon, suosiollisuuden ja rakkauden vaikutuksia meissä Hänen Henkensä kautta.

Niin kuin Jumalan ilmoitus tämän päivän ihmiselle oli Paavalin lähetystyön alussa puutteellista, ”alamittaista” (kreik. mepios), niin se vähitellen täydentyi Paavalin viimeisiin kirjeisiin tultaessa ”täysimittaiseksi” (kreik. teleion). Sama koski myös Jumalan armolahjoja, Jumalan mielisuosion aikaansaamia vaikutuksia. Ilmoituksen täyttyessä myös ns. alkuseurakunnan rakentamiseksi annetut armolahjat saivat väistyä seurakunnan rakentamisessa ilmoituksen täyttyessä. Tänään Jumalan Henki vaikuttaa uskoa, toivoa ja rakkautta sen Armon evankeliumin kautta, joka meille on apostoli Paavalin kautta tiettäväksi tehty. Näistä Jumalan rakkaus asettuu kaiken yläpuolelle, kaiken peittäväksi (1. Kor. 13:7). Ja tämä Kristuksen rakkaus asettuu myös kaiken tietämisen yläpuolelle (Ef. 3:19)!

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä