Vahvistu siinä armossa

 

Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (2. Tim. 2:1)

(CLV) 2Ti 2:1
You, then, child of mine, be invigorated by the grace •which is in Christ Jesus.

Armo tarkoittaa Jumalan ansaitsematonta ja rakkaudellista suosiollisuutta ihmistä kohtaan. Armoa ei ihminen voi millään teollaan ansaita, vaan se perustuu Jumalan omaan mielisuosioon ja päätökseen, jonka Hän on päättänyt toteuttaa osana suurta pelastussuunnitelmaansa /tästä tarkemmin/. Nykyisenä Jumalan Armon hallintokautena Jumalan pelastava hallintomalli on salattua – ei näkyvää – ja se perustuu pelkästään Hänen lahjoittamaansa uskoon: ”sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta”. Tässä armossa vahvistuminen tarkoittaa tänään uskon elämän kehittymistä läpi ihmisen elämän.  On kyse Jumalan lähestymisestä, Hänen ylitsevuotavasta suosiollisuudestaan, uusista armon vaikutuksien ja totuuksien virtaamisesta uskovan elämään.

Koska Jumalan Armo on ilmaista ja lahjaa, eikä siis vaadi minkäänlaisia ansioita ihmisen puolelta, niin sen vastaanottaminen tapahtuu pelkän luottamuksen kautta. Ja tämäpä taitaa tehdä sen meille monesti niin vaikeaksi, kun meille suunnattu evankeliumi ei olekaan ihmisen mukaista Gal_1:11-12. Vaikeaksi siksi, koska tahdomme siihen helposti tuoda rinnalle omaa tekemistä ja muuta touhuamista.

Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielisessä raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti “armo” – “ilo” – “kiittää”. No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko etäällä toisistaan, kun taas inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen paljastuvat myös vahvoiksi sukulaisilmauksiksi. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä. Ja myös niin päin, että kiitollisuutta osoittamalla Jumalaan päin avaamme samalla väylää Jumalan armon tulolle voimavaraksi elämäämme.

Armo, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”
on kattavin ilmaus, joka sisältää kaiken sen äärettömän suosion, joka liittyy Kristuksen taivaallisen korotuksen nykyiseen tunnustamiseen. Pelastus, vanhurskautus, sovinto ja kaikki hengellinen siunaus taivaallisissa riittää varmasti virkistämään kaikkia, jotka arvostavat näitä omaisuuksiaan vähälläkin tavalla Ef_1:3. Armon vaikutus, virkistys ja elävöitys toteutuu tänään ainoastaan Kristuksen sisällä, Kristuksen Hengen yhteydessä Room_8:9-11.

”Vahvistu!”

Paavali kehottaa meitä koko ajan vahvistumaan ”siinä armossa”. Alkukielessä löytyy teonsana ”vahvistu” takaa vanhan kreikan verbi endunamoo, mikä on aktiivi-muodossa ja ns. middle eli medium pääluokassa. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin morfeemeiksi make-IN-ABLE, joka voitaisiin suomentaa tehdä kykeneväksi, virkistyä, vahvistua, elävöityä. Verbin pääluokka korostaa tässä myös armon kohteen (uskovan) tehtävää tässä armon voiman vahvistumisen prosessissa.

Ja välittömänä jatkumona heti tähän apostolin opetuksen ytimeen, hän vielä korostaa sitä, että tässä kaikessa on kyse nimenomaan hänen julistamastaan evankeliumista:

Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan. (2. Tim. 2:2)

(CLV) 2Ti 2:2
And what things you hear from me through many witnesses, these |commit~ to faithful men, who shall be competent to teach others also.

Tämän Armon evankeliumin – Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin – merkityksen esilläpitoa ja jatkuvuuttaa hänen jälkeensä – hän tässä opetustestamentissaan korostamalla korostaa.

Miksi Paavali kehottaa vahvistumaan nimenomaan armossa?
Miksei Hän kehota meitä vahvistumaan uskossa?
Miksi hän ei kehota meitä vahvistumaan rakkaudessa?

Koska.
Kaikki lähtee armosta. Kaikki tämä lähtee Jumalan armon vaikutuksesta. Kaikki tulee Jumalan Hengen elävöittämisen vaikutuksesta. Jumalan lahjasuosiollisuuden hallinnan piirissä saamme ottaa näitä siunauksia vastaan. Usko (Kristuksen usko) ja rakkaus (Jumalan rakkaus) tulevat ilmi ja vahvistuvat Jumalan armon vaikutuksen tuloksena. Kaikkinainen ”inhimillisen luonteva” ja ehkä vaikuttavaltakin näyttävä uskonnollinen toiminta ja puuhastelu ei lisää Jumalan armon vaikuttavuutta uskovan elämässä (Kol_2:23). Jumala ei jaa tässäkään asiassa kunniaansa ihmisten kanssa.

meidän Herramme armo on ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Tim. 1:14)
(CLV) 1Ti 1:14
Yet the grace of our •Lord overwhelms, with faith and love •in Christ Jesus.

 

 

Ettekö tiedä? – te olette kuolleet!

Mitä tämä nyt oikein tarkoittaa? Olenko minä muka kuollut ja millä tavalla?
Näin Paavali kuitenkin opettaa meitä, jotka uskomme. Tiedostammeko tämän?
Miksi tällaista opetusta ei juurikaan tänään kuule?
Pelottaako kuoleminen? Ei tarvitse pelottaa, sillä apostoli puhuu tässä Kristuksen kuolemasta. Hän puhuu Kristuksen kuolemisesta meidän puolestamme. Mutta samalla hän samaistaa meidät – jotka uskomme – kuolemiseemme yhdessä Hänen kanssaan.
Apostolin uskon opetuksen ytimessä onkin tämä totuus ja vetoomus:

Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
(2. Kor. 5:14-15)

Siis Kristuksen rakkaus – joka on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta ­– suorastaan vaatii tätä: että ojentaudumme Kristuksessa ottamaan Hänen kuolemansa omaksi kuolemaksemme ja sitten Hänen elämänsä omaksi elämäksemme.
Olemmeko tulleet tähän johtopäätökseen?

Tämä liittyy erityisesti uskon pääkirjeen, Roomalaiskirjeen ja sen 6-8 lukujen opetukseen. Olen itse tutkinut tätä tekstiosuutta lukuisia kertoja, koska olen jotenkin kokenut, että tässä on kysymys aivan jostain hyvin syvällisestä, keskeisestä ja tärkeästä uskonelämään liittyvästä jokapäiväisestä todellisuudesta.

Ensinnäkin Paavali opettaa meitä, että kun olemme Kristukseen kastetut, niin olemme samalla Hänen kuolemansa sisään upotetut /tästä tarkemmin/.

Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room. 6:3)

Niin tiedämmekö tämän? Tai tarkemmin: Tiedostammeko tämän? Tiedostammeko tämän sisäisen elämämme totuutena? Tässähän on kysymyksessä tietenkin kastamisesta, upottamisesta Kristuksen Henkeen (1. Kor_12:13).

Vaikka vielä asun tässä heikkouden ruumiissa, niin Kristuksessa tai tarkemmin Kristuksen Hengessä (siis Hänen yhteydessään) saan omistaa Hänen kuolemansa myös vanhan ihmiseni, synnin ruumiini kuolemaksi. Hänessä saan tänään periä koko sen siunauksen ketjun, jonka Kristuksen ”geeneissä” perin uskon kautta. Tähän uskoelämän perustotuuteen Paavali meitä kehottaa kiinnittämään huomiomme:
kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

Jumala näkee meidät näin Kristuksessa ja Hän tahtoo, että myös me näemme itsemme tänään samalla tavalla Kristuksessa. Ja kaikki tämä Hengen alueella. Usko katsoo näkymättömiä.

Meidän henkemme: ihmisen henki, toimii alustana tai ”istuimena” Jumalan Hengelle ja Kristuksen Hengelle. Tämä antaa meille ylivoiman – kun mielemme alueella yhdymme tähän totuuteen – taistelussa synnin ruumista vastaan: Synnin ruumista, joka herrana orjuuttaa ihmistä.

Ihminen itsessään on heikko ja täysin kelvoton ja kyvytön täyttämään Jumalan tahtoa. Aadamin perintönä on jokainen ihminen syntynyt kuolevaisuuden tilaan, joka lopulta päättyy kuolemiseen /tästä tarkemmin/.

Paavali vertaa Syntiä Herraan, joka orjuuttaa meidän sielullista ruumistamme; Isäntään, jonka käskyvallan alla ihminen itsessään on.

”Synnin ravintoannos (kreik. opsonion) vaikuttaa kuolemaa” (Room. 6:23). Kreikan ”opsonion” tarkoitti sotilaalle tai orjalle annettavaa muona-annosta. Herralla oli ylivalta orjaansa nähden. Orja oli alamainen Herraansa nähden. Paavali antaa tästä suhteesta mielestäni hyvin kuvaavan esimerkin, kun hän vertaa synnin ruumiin ja sisäisen ihmisemme liittoa miehen ja vaimon väliseen avioliittoon.

Laki sitoo naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä (Room. 7:2)

Tätä avioliittoa sitoo Jumalan tahdon mukainen lainalaisuus ja järjestys. Ja tässä avioliitossa on mies vaimon pää, ”herra”.
Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. (Ef. 5:22-23)
On muitakin Jumalan herruuden, ylivallan alle asettamia järjestyksiä ja lainalaisuuksia, kuten Herra vs.  aviomies, vanhemmat vs.  lapset, esivalta vs. kansalaiset.

mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. (Room. 7:2)

Pointti tässä Paavalin opetuksessa on nimenomaan tämä:
samoin kuin miehen ja vaimon välisessä avioliitossa miehen kuolema vapauttaa vaimon avioliitosta hänen kanssaan, niin
samalla tavalla käy myös meitä orjuuttavalle synnin ruumiille, koska Kristus vei sen uhrikuolemassaan kuolemaan. Synnin ruumiilla ei ole tänään enää oikeutta hallita meidän sisäistä ihmistämme, joka on Herrassa ja vapaa.

Synnin ruumis, se Aadamilta hänen rikkomuksensa kautta perimämme ruumis, on itsessään taipuvainen käyttäytymään ja tietämään niin kuin Jumala ja on itsessään taipuvainen kiistämään kuoleman vallan jäsenissään. Kristuksen ulkopuolella se on elossa ja voimallinen hallitsemaan ihmistä, mutta Kristuksen sisällä se on kuollut ja vailla oikeuksia hallita ihmisen elämää!

Kun se, mikä on isäntä, kuolee; kun se, mikä on orjuuttava isäntä, kuolee, niin samallahan tältä orjaisännältä päättyvät kaikki oikeudet hallita aikaisempaa ”puolisoaan”: uutta ihmistä Kristuksessa Jeesuksessa. Kuolleella päättyvät kaikki oikeudet ”herruuteen” eli tässä ”orjuuttamiseen”. Kuolleelta päättyy käskyvalta elävään ihmiseen (sisäiseen ihmiseen) käsin. Kuolluthan ei voi esittää enää vaatimuksia elossa olevan suhteen. Synnillä ei ole oikeutta esittää Kristuksessa meille mitään vaatimuksia, koska Kristuksessa – Hänen Hengessään – syntimme on upotettu Hänen kuolemaansa 2000 vuotta sitten. Vanha ihmisemme, ”synnin ruumis” on upotettu Hänen kuolemaansa. Tämä on totta ja voimassa tänään ja joka hetki Kristuksessa, Hänen Hengessään!

Tähän voimme aina vedota ja niin Hän Henkensä kautta vahvistaa tämän asiantilan elämässämme. Tähän oikeuteemme Kristuksessa meidän tulee vedota, ja Hän on luvannut Henkensä kautta auttaa ja tukea heikkouttamme. Tämä on armon hallintoa uskovan elämässä! Kyse on samalla hallinnonvaihdosta uskovan elämässä. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella heittää vanhan ihmisemme jäsenet Kristuksen kuolemaan. Voimme joka päivä täydellä luottamuksella pukeutua mielemme ja henkemme alueella Kristuksen jäseniin /tästä tarkemmin/.

Niinpä Paavali kehottaakin meitä pysymään lujina kiinni Jumalan Armon hallintaperiaatteista uskonelämässämme. Hän ilmoittaa meille sen ainoan totuuden, jonka varassa voimme ”vastustaa” syntiä: turvautumalla jokapäiväisessä elämässämme Jumalan Armon voimaan /tästä tarkemmin /!

”Minä  viheliäinen ihminen”, toteaa Paavali, ”mikä (kreik. tis) vetää, rahtaa minut pois (kreik. rhuomai) tästä kuoleman ruumiista? Armo!” (Room. 7:24) /tästä tarkemmin/

Saan olla edelleen ja koko ajan Kristuksessa oma itseni. Saan tämmöisenäni mielen alueella yhtyä ja elää synnin orjuudesta vapaata Jumalan lapsen elämää – ja antaa minussa koko ajan roikkuvan lihan noudattaa omaa kuolevaisuuden lainalaisuuttaan. Se on saanut  tuomionsa ristillä.

”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni (kreik. ego hautou) palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room. 7:25)

Myös fyysisessä mielessä synnin ruumiimme on alistettu kuolevaisuuden lainalaisuuden alle. Sen elävöittämisellä,  Room_8:11, ei suinkaan viitata tulevaan ylösnousemukseen, vaan Jumalan Hengen nykyiseen voimaan käyttää meidän täysin reagoimatonta, vihamielistä ruumista välineenään ja pakottaa sen jäsenet tekemään henkemme ja mielemme mukaisia käskyjä.
Tässä on jumalallinen ohje kaikkein vaikeimmalle ongelmallemme – lihalle. Jokainen yritys hallita lihaa suoraan, hillitä sitä tai parantaa sitä päättyy aina epäonnistumiseen. Ainoa tapa käsitellä lihaa on jättää se huomiotta: viskata se himoineen ja haluineen Kristuksen kuolemaan. Kuoleman kukistuminen toteutui 2000 vuotta sitten Kristuksen ylösnousemuksen kautta ja jatkuu Häneen uskovissaan Kristuksen Hengessä /tästä tarkemmin/. Roomalaiskirjeessä synti esitetään täysin kuoleman hahmon alla. Tässä lihan ja Hengen välisessä taistelussa liha kohtaa täydellisen Hengen miehityksen: ihmisen henki, Jumalan Henki ja Kristuksen Henki yhdessä ihmisen mielen kanssa on kykenevä hallitsemaan meissä Kristuksen mielen mukaista elämää. Usko katsoo tässä näkymätöntä. Usko katsoo todellista asiantilaa Kristuksesta käsin. Jumalan armon hallinto vaikuttaa ja vahvistaa meitä tässä uskossa ja Hänen rakkaudessaan 1. Tim_1:14 . Synnin ruumiilla himoineen ja haluineen on otettu Kristuksessa oikeus pois orjuuttaa meidän elämäämme. Tähän Jumala on antanut meille voimallisen rauhansa ”miehittämään” sisimpämme ja ajatuksemme Kristuksessa /tästä tarkemmin/. Hänessä voimme nauttia vapaasta ja pilvettömästä elämästä Jumalan edessä. Tähän voimme aina rukouksessa anoen ja kiittäen vedota. Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita!

p.s.

Kristuksen kuoleman omaksuminen omaksi kuolemaksi tulee tulevaisuudessa näkymään myös siinä, että kaikkien ihmisten ei täydy kokea fyysistä kuolemaa. Tämän salaisuuden Paavali paljastaa meille, kun hän tuo tiedoksi sen, että kun Kristuksen ruumiin jäsenyys summautuu täyteen, niin tuolloin vielä elossa olevien kristittyjen ei tarvitse enää kokea fyysistä kuolemaa. Miksi? Koska he ovat Kristuksessa jo omistaneet vanhan ihmisensä kuolemisen ja koska Kristuksen ruumis (sekä kuolleet ja vielä elossa olevat) temmataan yhtä aikaa ja yhtenä kokonaisuutena Herraa vastaan yläilmoihin. Siirrymme silmänräpäyksessä Kristuksessa uskon tilasta näkemisen tilaan. Meidät puetaan silmänräpäyksessä, yhtäkkiä (kreik. en atomo) taivaallisiin ja kuolemattomiin ruumiisiin. Näin Kristuksen ruumiin jäsenten kohdalla toteutuu “kuoleman kukistumisen” -ennustus: ”kuolema on nielty ja voitto on saatu”! (1. Kor_15:51-55)

Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa

 

Miksi tällainen otsake?
Mistä Paavali tässä oikein puhuu?
Miksi hän kytkee jumalisuuden ja tyytyväisyyden yhteen?
Miksi hän tuo esille seuraavan yhteisvaikutuksen jumalisuuden ja tyytyväisyyden välille?

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim. 6:6)
(CLV) 1Ti 6:6
Now devoutness with contentment is great capital;

Paavalin ohjeistus liittyy hänen jälkisäädökseensä, jossa hän opettaa uskovia tyytymään siihen asemaan ja varallisuudentilanteeseen, joka heille on annettu. Pysymään ja elämään siinä asemassa, missä itse kukin on kutsuttu (1. Tim. 1:3-6) / tästä tarkemmin/.

”Jumalisuus” tai ”devoutness” käännössanojen takaa löytyy alkukielen eusebeia. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin ”eusebei” morfeemeiksi WELL-REVERENCE. Tämä voitaisiin monisanaisesti suomentaa ”hyvin tai terveellä tavalla arvostaa Jumalan voimaa elämässämme”.
Sana esiintyy esim. kohdassa:
”Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: “Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikään kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme (kreik. eusebeia) olisimme saaneet hänet kävelemään.” (Apt. 3:12)

Jumalisuudessa näyttää siis olevan kyse Jumalan itsensä voimavaikutuksesta meissä, jotka uskomme. Jumalisuus tulee todeksi Kristuksessa ja ilmenee Hänen Henkensä voimallisena vaikutuksena uskovan elämässä. Kristuksen Henki yhdistyneenä meidän henkemme kanssa saa aikaan jumalallista vaikutusta uskovan elämässä. Ja mitä pienemmäksi ihminen ”kasvaa” Kristuksessa, niin sitä enemmän saa Jumala hänen elämässään armonsa toiminnalle tilaa.

”Tyytyväisyys” tai ”contentment” on kirjattu alkukieleen ilmauksella autarkeia. Tämä nomini esiintyy ainoastaan kahdesti Uudessa testamentissa; toinen kohta on 2. Kor. 9:8:

”Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi (kreik. autarkeia), voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää”.

Konkordanttinen menetelmä jäsentää taas termin autarkeia osiksi SAME-SUFFICIENCY, eli riittävyydeksi tai vielä tarkemmin ”yhtäläiseksi riittäväisyydeksi” eli meillä olisi hyvä olla sama riittävyystarve elämisessämme kuin mitä Jumala meille tarjoaa. Kyse on tästä ” kun meillä on elanto ja vaatteet (sanatarkasti kreik.  skepasma eli ”suojavarustus”) niin tyytykäämme niihin” (1. Tim. 6:8). Vastakohtana tälle on tietenkin se, että ahneudessa rikastuisimme eli ”mutta ne jotka rikastua tahtovat ..”.
Eli tyytyväisyydellä voidaan ajatella tyytyväisyyttä riittävyyteen peruselämisen tarpeissa. Tyytyväisyydestä yhtäläiseen riittävyyteen kohdallamme Jumalan antamaan riittävyyteen nähden. Riittämättömyyden – riittävyysvajeen – poispanemista elämästämme ja luottamista Jumalan rakkauteen ja kaikkitietävyyteen kohdallamme.  Tämä ei tietenkään tarkoita menemistä lihallisuuden askeettisuuteen vaan Isän Jumalan hyvyyden ja rakkauden läsnäoloon luottamista Kristuksessa. Kyllä Jumala haluaa armossansa tarjota meille myös paljon iloa tähän maalliseen elämäämme.

Tyytyväisyys kuitenkin itsessään – irrallaan Jumalan Hengen ohjaavasta elämästä meissä – voi inhimillisestä ja lihallisesta näkökulmasta johtaa monenlaisiin uskonnollisiin tekoihin ja ponnisteluihin. Se voi johtaa meitä itsevalittuihin jumalanpalvelusmenoihin; tapoihin ja tottumuksiin /tästä tarkemmin/, joilla ei ole lopulta tule olemaan Jumalan edessä minkäänlaista arvostusta (Kol. 2:23).

Ja yhtäläisesti.
Jumaluus – irrallaan meidän tyytyväisyydestämme Hänen läsnäoloonsa ja ohjaukseensa elämässämme – aiheuttaa Jumalan armon vaikuttavuuden hidastumista elämässämme, koska omilla asenteillamme ehkäisemme Hänen elämänsä läsnäolon tulemista oman elämämme läsnäoloon. Miten usein itse syyllistynkään tähän!
Onneksi Jumalan armossaan ja rakkaudessaan pitää lopulta huolen myös meidän kasvatuksestamme niin, että saamme aina luottaa Hänen pysyvään huolenpitoon elämässämme (Tiit. 2:11-12)!

Suuri voitto vai suurta pääomaa?

Otsakkeen jae voitaisiin vielä tarkemmin suomentaa:

Ja suurta pääomaa onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. (1. Tim. 6:6)

Paavali ei puhukaan pelkästä voitosta (kuten hetkellisestä voitosta jossakin tilanteessa) vaan alkukielen sana porismos tarkoittaakin pääomaa tai varallisuutta, minkä Konkordanttinen menetelmä myös kääntää englanniksi ”capital”. Ilmaisu ei myöskään ole alkutekstissä määrätyssä muodossa ”pääoma” vaan epämääräisessä muodossa. Tämä taas ilmentää sitä, että kyse on jatkuvasta, läpi ihmisen elämän, tapahtuvasta pääomakertymästä.
Itse asiassa Paavali kehottaa tässä meitä harjoittamaan sellaista ”sijoitustoimintaa”, mikä tuo meille pysyvää varallisuuttaa tulevaan, ylösnousemuksemme jälkeiseen, elämään.
Kaiken takana on tietenkin Jumalan ansaitsematon suosiollisuus, armo ja sen vaikuttavuus. Ja kaiken takana on usko eli luottamus siihen, ”että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.”
Tätä armoa Hän on antanut ja antaa meille riittävästi; niin riittävästi, että sen tulisi tyydyttää myös meidän riittävyyteemme. Tätä rakkautta Kristus haluaa kaataa meihin Pyhän Hengen kautta meidän heikkouteemme, jotta Hänen voimansa saisi sijaa meissä ja voisi täyttää meidä heikkouttamme Hänen täyteydellään!

Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi (kreik. autarkeia), voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; (2. Kor. 9;8)
(CLV) 2Co 9:8
Now •God is |able to lavish eall grace ioon you, that, having eall contentment in everything always, you may be superabounding ioin every good work,

 

Tässä Jumalan rakkaudellisen suosiollisuuden vaikutuspiirissä (eli Armon hallinnossa) saamme omina, omanlaisina ihmisinä – heikkouksinemme ja puutteinemme – kasvaa Hänen voimansa vastaanottamisessa.
Ja hän sanoi minulle: “Minun armossani on sinulle kyllin (kreik. arkeo); sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2. Kor. 12:9)

(CLV) 2Co 12:9
And He has protested to me, “|Sufficient for you is My grace, for My •power in infirmity is being perfected~.” With the greatest relish, then, will I rather be glorying~ in my •infirmities, that the power of •Christ should be tabernacling over on me.

Jumalisuuden, Jumalan Hengen ja voiman läsnäolon saamme elämäämme Jumalalta. Osoittamalla ja jopa uhraamalla puolestamme luottamusta ja kiitollisuutta (kreik. eucharisteo) Hänen huolenpitoaan kohtaan osoitamme taas omalta puoleltamme tyytyväisyyttä ja valmiutta yhtyä Hänen tahtoonsa /tästä tarkemmin/. Siksipä tuo kiitollisuudessa kasvaminen kaikessa Häntä ja Hänen rakkaudellista huolenpitoaan kohden on mitä viisainta hengellisen pääoman kartuttamista. Nykyinen aineellinen pääoma menettää täysin merkityksensä tulevaisuudessa, mutta todellinen, pysyvä ja suuri pääoma: jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa, antaa meille palkkion tulevassa elämässä.

 

 

Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois

 

Jeesuksen vertaus Viinipuusta ja sen oksista herättää helposti epäilyksen ja kysymyksen.
Voiko uskova langeta pois uskosta ja menettää pelastuksensa?
Jeesuksen opetuksen mukaan, jonka Hän esitti juutalaisille oppilailleen, tämä on mahdollista.
Onko tämä vertauksen opetus Viinipuussa pysymisessä sitten voimassa tänään?
Vai onko ylösnoussut Herra välittänyt meille kuitenkin toisenlaisen seurakuntamallin?
Onko tämä kysymys askarruttanut sinua?

Jeesus esitti aikanaan vertauksen, jossa Hän kuvasi itseään totiseksi Viinipuuksi ja opetuslapsiaan tämän puun oksiksi (Joh. 15:1-7).

Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. (Joh. 15:6)

(CLV) Jn 15:6
“If anyone should not be remaining in Me, he was cast out as a •branch, and it withered. And they are gathering them, and into the fire are they casting them, and they are being burned~.

Tuolloin elettiin Jeesuksen maallisen elämän aikaa. Elettiin aikaa, jolloin Hänet oli lähetetty ainoastaan Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö (Matt_15:24). Elettiin ns. Jeesuksen lihaksitulon hallintokautta.

Tämä varoitus oli tuolloin aiheellinen. Tämä Jeesuksen antama varoitus oli suunnattu Hänen opetuslapsilleen. Opetuslapsille, joiden osana oli myös kokea vainoa. Monet olivat tuohon aikaan kutsutut, mutta vain harvat valitut (Matt_22:14).

Kun ylösnoussut Herra pysäytti Paavalin Damaskoksen edustalla (Apt. 9) ja valtuutti hänet kansojen apostolin tehtävään, niin siirryttiin Helluntain hallinnon ajasta ns. Siirtymäkauden hallintoon. Tuolle talouskaudelle oli tyypillistä se, että Paavalin julistus kansoille alkoi astua etualalle samalla kuin Pietarin toiminta alkoi häipyä taka-alalle. Israel oli hylännyt Pietarin tarjoaman Ympärileikkauksen evankeliumin ja Jumalan suunnitelmissa alettiin siirtyä nykyiselle – aiemmin täysin vaietulle – Armon hallintokaudelle.

Ankarat vainot veivät Ympärileikkauksen evankeliumin kautta uskoon tulleita moniin koetuksiin. Toiset noista opetuslapsista kestivät vainoja loppuun asti, toiset ilmeisesti ottivat vastaan Paavalin julistaman evankeliumin, mutta monet luopuivat ja siirtyivät takaisin juutalaisen temppelipalvelun harjoittamiseen. Nämä olivat niitä, jotka ”kestivät ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois” (Matt. 13:21).

Heprealaiskirje on kirjoitettu (noin 62 jKr.) juuri näille juutalaisille (heprealaisille) uskoville, joilla oli vaarana langeta pois uskostaan Herraansa. Heitä kehotetaan pysymään kuulemassaan opetuksessa, jotta eivät ajautuisi pois.

Sen tähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. (Hepr. 2:1)
(CLV) Hb 2:1
Therefore we |must more exceedingly be heeding •what is being heard, lest at some time we may be drifting by.

Heitä kehotettiin pysymään vainoissaan loppuun asti rohkeina ja pitää kunnianaan asua Herran huoneessa (eli pysyä Viinipuussa).
mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen. (Hepr. 3:6)
(CLV) Hb 3:6
Yet Christ, as a Son onover His •house—Whose house we/ are, that is, if we should be retaining the boldness and the glorying of the expectation confirmed unto the consummation.

Heillä oli vaarana luopua elävästä Jumalasta ja palata juutalaisiin muotomenoihin.
Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta (Hepr. 3:12)
(CLV) Hb 3:12
|Beware, brethren, lest at some time there shall be in any one of you a wicked heart of unbelief, in •withdrawing from the living God.

Monet heistä olivat saaneet maistaa tulevan maailmanajan voimia ja päässeet Pyhän Hengen osallisuuteen, mutta vainojen tultua luopuneet. Heistä oli tullut niitä hedelmättömiä oksia, jotka karsittiin todellisesta Viinipuusta pois ja heitettiin tuleen (Joh. 15:6).

6:4. Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
6:5. ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6:6. ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
(Hepr. 6:4-6)

Me emme kuitenkaan ole Viinipuussa, vaan Kristuksen Hengellisessä ruumiissa /tästä tarkemmin/. Eikä elävän kehon jäseniä voi repäistä pois, koska koko ruumis silloin invalidisoituu! Meidät on itse Jumala sinetöinyt omaisuudekseen toisin kuin oli tuolloin heprealaisten kohdalla. Meidän valintamme Kristuksen ruumiin jäseneksi perustuu Jumalan omaan armovalintaan, jonka Hän on tehnyt jo ennen maailmanaikoja (2. Tim_1:9). Pelastuksemme perustuu pelkkään Jumalan lahjoittamaan uskoon, eikä lainkaan omiin suorituksiimme (Ef_2:8-9). Eikä mikään luotu eikä mikään voima voi meitä reväistä irti tästä jäsenyydestämme ja asemastamme Kristuksessa Jeesuksessa (Room_8:35-39).
Uskovan Israelin kohdalla oli toisin: ”Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään” (Luuk. 12:48).
Me kuitenkin olemme tänään elintärkeä ja orgaaninen osa itse Kristusta. Hänen ruumiinsa jäsenten pois-leikkaaminen vahingoittaisi Häntä itseään. Meidät Jumala on sinetöinyt (toisin kuin oli Viinipuun oksien kohdalla) Pyhällä Hengellä omikseen /2. Kor_1:21-22/. Kuinka kiitollisia meidän pitäisi ollakaan siitä, ettemme ole oksia tuossa Viinipuussa!

 

 

Paavalin ”kääntymyksen” esimerkki

 

Puhutaan usein siitä, miten entinen seurakunnan vainoaja kääntyi kristityksi. Puhutaan Paavalin kääntymisestä. Puhutaan Saulus Tarsolaisen uskoontulosta hänen kohdatessaan Kristuksen.

Mitä tuolloin sitten oikein tapahtui?
Mitä kääntymisellä raamatussa oikeastaan tarkoitetaan?
Onko lopulta mitenkään perusteltua puhua Paavalin kääntymisestä?
Oletko itse joutunut joskus tätä asiaa pohtimaan?

Kääntyä verbin takaa löytyy alkukielen epi strepho, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi ON-TURN, joka voitaisiin suomentaa esim. ”kääntyä ympäri” tai ”kääntyä takaisin”. Raamatussa ”kääntymisellä” tarkoitetaan ihmisen kääntymistä kohti Jumalaa. Termi kytkeytyy kuitenkin vahvasti Israelille suunnatun evankeliumin vaatimuksiin. ”Kääntyä” -verbi esiintyy Uudessa testamentissa 36 kertaa ja vain 3 kertaa Paavalilla; ja noissakin kohdin apostoli puhuu joko israelilaisista tai uskovien kääntymisestä käyttäytymisessään takaisin maailman ”alkeisvoimien” eli traditioiden puoleen (2. Kor. 3:16, Gal. 4:9; 1. Tess. 1:9).

Sisäistä kääntymystä näyttää kuitenkin edeltävän ihmisen tietoinen kääntyminen mielensä alueella.

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat (Apt. 3:19)

Kyse näyttää kääntymisessä sittenkin olevan Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin vaatimuksesta, joka on osoitettu valitulle kansalle ja joka tulee kerran toteutumaan, kun Israelilla on siihen valmius.
Tämä kaikki oli totta ja voimassa Jumalan Helluntain talouskauden aikana, ja astuu taas voimaan Israelin kohdalla tulevalla Jumalan Vihan hallintokaudella.

Niin kuin ”parannus” (kreik. metanoea; AFTER-MIND, ”mielenmuutos”) tapahtuu aina mielen alueella, niin kääntyminen taas tapahtuu ihmisen sydämen, ”sisäisen ihmisen”, alueella.

mutta kun heidän (israelilaisten) sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. (2. Kor. 3:16)

Mutta tänään, kun on siirrytty Jumalan Armon hallintokaudelle, pätevätkin toisenlaiset lainalaisuudet. Tänään ei Jumala tarjoa kansallista kutsuaan valitulle kansalleen, vaan kutsuu jo ennen maailmanaikoja valitsemansa ihmiset Kristuksen hengellisen seurakunnan jäseniksi (2. Tim. 1:9). Tänään valinta perustuu Jumalan omaan päätökseen, eikä kansanjoukkojen itsessään tekemään päätökseen!

Kuka sitten oli ensimmäisenä nykyisen Armon hallintokauden pelastettu?
Saulus Tarsolainen, joka sitten muuttui Paavaliksi!

Paavali oli ensimmäinen todistus, esimerkki ja ilmentymä Jumalan mielisuosion salatusta toiminnasta. Paavalin ”kääntymys” on myös esimerkki meille siitä, miten Jumalan armo oikeasti tänä päivänä toimii tuollaisessa tilanteessa.

Mutta sen tähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. (1. Tim. 1:16)
(CLV) 1Ti 1:16

But therefore was I shown mercy, that in me, the foremost, Jesus Christ should be displaying~ all His patience, for a pattern of •those who are |about to be believing on Him for life eonian.

Tästä samasta on myös kysymys, kun apostoli meitä opettaa /tästä tarkemmin/:
Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1. Kor. 11:1)
(CLV) 1Co 11:1
|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

Myös Paavalin pelastuminen toimii meille mallina ja esimerkkinä siitä, miten Jumalan Armon pelastava ”käännytys-toiminnallisuus” tänään oikeasti toteutuu. Se ei mitenkään rakennu ihmisen omille ponnistuksille, vaan Jumalan omaan valintaan.

Paavali ei suinkaan tuolloin ”kääntynyt”.
Ei, vaan päin vastoin!
Hänhän osoitti täydellistä piittaamattomuutta ja kääntymättömyyttä puskiessaan kohti Damaskosta (Israelin ylipapiston täydet valtuudet mukanaan) vainoamaan ja vangitsemaan Jeesukseen uskovia. Mutta Jumalan armovalinnan hetki koitti hänen kohdallaan ylösnousseen Herran pysäytettyä hänet Damaskoksen porttien edustalle. Paavali lyötiin kerralla maahan, pysäytettiin kuin seinään. Hän ei ehtinyt edes kääntyä, vaan kulki sekä mielensä alueella että elämässään ja kiihkossaan 180 astetta väärään suuntaan. Tämä kaikki oli Jumalalla kuitenkin tiedossa ja suunnitelmissaan olemassa. Jumala oli valmistellut Paavalia tehtäväänsä jo hänen ”äitinsä kohdusta alkaen” (Gal. 1:15).
Näin se on lopulta meidänkin itse kunkin kohdalla. Jumala ottaa meidät ajallaan ”tietämättömyytemme tilasta” yhteyteensä. Aivan samoin kuin tapahtui Paavalin esimerkin kohdalla:

Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä (1. Tim. 1:1)

Jos Jerusalemin asukkailta olisi aikanaan kysytty: ”kuka olisi se viimeinen henkilö, joka voisi liittyä tuohon radikaaliin, Jeesuksen seuraajien joukkoon”? Niin voisi kuvitella, että heprealaisista heprealaisin, lakiin nähden vanhurskas, intoon nähden seurakunnan vainoaja ja Jerusalemissa laajasti tunnettu henkilö: Paavali olisi voinut saada mittavan äänisaaliin. Mutta näin Jumalan armo tuolloin yllätti ja tekee sitä tänäänkin. Ns. ”Uskoon-tulosta” on tänään lopultakin ihmisen osalta kyse ”sidotusta ratkaisuvallasta”. Toinen asia on tietysti se, miten uskova sen jälkeen rakentaa elämäänsä Kristuksen lahjoittaman perustuksen päälle.

Tämä Jumalan omaan viisauteen ja kaikkivaltiuteen perustuva ja ”inhimillisistä mielipiteistä” vapaa päätös sai lopulta aikaan sen, että ”pyhistä halvin” sai valtuutuksen kirjata meille tämän päivän ilosanoman: Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin (Gal. 2:7).
Saulushan ei oikeasti ehtinyt muuttaa edes mieltään, saatikka kääntyä elävän Jumalan puoleen, kun Herra hänet nappasi omakseen.

Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Ef. 3:8-11)

Niin, kyllä usko on ansioton Jumalan lahja. Myös uskon alkukohta ”kääntyminen” on Jumalan teko ja lahja, sillä kirjoitettu on, että “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt” (Joh. 6:29). Eikä ihmisellä lopulta ole tässä asiassa valinnan valtaa, sillä kirjoitettu on, että ”te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh. 15:16). Ja kun vielä on kirjoitettu, että ”usko ei ole joka miehen” (2. Tess. 3:2), niin on kaikki uskomisen vaatimukset ulkopuolisia kohtaan suljettu pois.
Mutta todellinen Evankeliumi on kuitenkin se, että Kristuksen hankkima sovitus tulee kerran –  Jumalan suunnitelman ja siihen liittyvän aikataulutuksen mukaisesti –  tavoittamaan kaikki  ja ”yhdistämään Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” (Ef. 1:10)!

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä