Usko, toivo ja rakkaus – nämä kolme

 

Mitä Paavali mahtoi tarkoittaa opettaessaan aikanaan korinttolaisia Jumalan armolahjoista? Mihin armolahjoja oikein tarvitaan? Miten ne ilmenevät? Voiko niitä luetteloida ja listata tiettyyn arvojärjestykseen? Keille ne oli tarkoitettu? Oliko osa niistä tuolloin tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja ja mitkä niistä jäivät pysyviksi: myös meidän aikaamme ja uskonelämäämme koskeviksi?

Mitä armolahjoilla oikein tarkoitetaan? Alkukielen sana armolahjalle on charisma, minkä Konkordanttinen menetelmä ilmoittaa morfeemeiksi purettuna [JOY-effect], riemukkaan armon vaikutusta tai Jumalan suosiollisuuden vaikutusta. Tämän vanhan kreikan sanan juuren muodostaa char, mikä osoittaa sen olevan vahvaa sukua armolle charis [JOY], ilolle chara [JOY] ja kiittämiselle eucharisteo [WELL-JOY].

Itse asiassa ”armolahja” näyttää tarkoittavan Jumalan armon, Hänen rakkautensa ja riemullisen suosiollisuutensa vaikutusta uskoviinsa. Sanana charisma esiintyy 16 kertaa Uudessa testamentissa, jossa Paavalin kirjeissä peräti 15 kertaa.

Armon vaikutukset näyttävät tapahtuvan hengellisen elämän alueella (Room. 1:11).
Ne näyttävät todentuvan ensin uskovien osalle, mutta myöhemmin – aikakausien täyttymyksessä – laajentuvan koskemaan kaikkia ihmisiä vanhurskauttavana (Kristuksessa kelvollisiksi julistavana) vaikutuksena (Room. 5:16-18).
Armon vaikutukset näyttävät myös moni-ilmeisiltä (1. Kor. 12:4).

Kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä Korinttolaisille, niin elettiin vuoden 53-54 aikoja. Seurakunnalla ei siis vielä tuolloin ollut kirjallista ilmoitusta ohjenuoranaan.  Kyseessä oli yksi apostolin varhaisimmista kirjeistä. Seurakunta oli tuolloin nuori (”sanan maitoa” juova) ja Jumalan Hengen ja armon vaikutukset esiintyivät monella tapaa uskovien kautta. Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyminen oli vielä edessäpäin; se koki täyttymyksensä vasta noin 10 vuotta myöhemmin Paavalin kirjoittaessa viimeiset opetuskirjeensä Rooman vankeudesta seurakunnille.

Siksipä noilla Korintolaisiskirjeen 14. luvussa luetelluilla armolahjoilla oli tuolloin paikkansa. Elettiin ns. Siirtymäkauden hallinnon aikaa /tästä tarkemmin/ , jolloin Pietarin julistama Ympärileikkauksen evankeliumi Israelille alkoi väistyä taka-alalle Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin murtautuessa samalla esiin ilosanomaksi kansoille. Armolahjat oli tarkoitettu seurakunnan rakentamiseksi. Armolahjat toteutuivat tuolloin puheiden kautta seurakunnan kokoontumisten yhteydessä sen rakentamiseksi. Kielillä puhumisen Paavali nimitti vähäisimmäksi armolahjaksi – vähäisimmäksi nimenomaan seurakunnan rakentamisen näkökulmasta – koska se toimi henkilökohtaisella (mutta tietenkin myös tarpeellisella) tasolla.

Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi (1. Kor. 14:26)

Tuollaiseen ”lihan kautta tapahtuvaan” julistukseen liittyi tietenkin kypsymättömyyttä ja epävarmuutta. Kypsymättömyyttä siinä mielessä, että ilmoitettavan tiedon sisältö oli vielä puutteellista: siitä puuttui myöhemmin ylösnousseen Herran Paavalille ilmestysten kautta antama loppuosuus. Tämä tuli ilmi vasta kun oli siirrytty nykyiselle Jumalan Armon hallintokaudella, jolloin Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui täyteen /tästä tarkemmin/.

Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor:13:9-10)
CLV 1Co 13:9 – 1Co 13:10
For out of an instalment are we knowing, and out of an instalment are we prophesying.
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

Paavali tarkoittaa tässä vajavaisuudella sitä, että seurakunnalle tiedon sanojen ja profetoinnin kautta tulevan ilmoituksen olleen tuolloin tilapäistä, osittaista ja sitä, että nämä (kuin muutkin luvussa mainitut armolahjat) tulevat vaikenemaan, kun kirjallinen ilmoitus tulee saavuttamaan täyteytensä. Tämän täyttymyksen, vielä korinttolaisiltakin tuolloin salatun Armon evankeliumin koko sisällön, hän sitten välittää meille noissa ns. vankeus- tai täyttymyskirjeissään.

jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, (Kol. 1:25-26)
CLV Col 1:25 – Col 1:26
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me iofor you, to complete the word of God
the secret •which |has been concealed~ from the eons and from the generations, yet now was made manifest to His •saints,

Puheiden kautta julistettavan tiedon epävarmuutta pyrittiin tuolloin kyllä minimoimaan Paavalin säätämällä ”laatujärjestelmällä”:
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. (1. Kor. 14:29-30)

Kun sitten Jumalan kirjallinen ilmoitus summautui Paavalin viimeisten kirjeiden myötä täyteen, niin väliaikaiset (ns. Siirtymäkauden hallinnon kestävät) armolahjat lakkasivat toimimasta seurakunnan rakentamisessa:
Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. (1. Kor. 13:10)
(CLV) 1Co 13:10
Now whenever •maturity may be coming, •that which is out of an instalment shall be |discarded.

ja siis nämä kolme – seurakunnalle (Kristuksen ruumiille) osoitetut hengelliset armolahjat – jäävät voimaan:

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus

Paavali tässä vielä korostaa, että nimenomaan näistä kolmesta armolahjasta on siis kysymys.

Se, että tämä apostolin ilmoitus ei koske jotain vielä tulevaa, ylösnousemuksen jälkeistä aikaa, kun on jo siirrytty uskosta näkemiseen, osoittaa tietenkin se, että edelleen uskoa tarvitaan ja että toivoa tarvitaan. Kyllä Paavali tässä selvästikin viittaa tulevaan ja täydentyvään ilmoitukseen; viittaa tulevaan uskossa vaeltamisen aikaan, jolloin me “vaellamme uskossa emmekä näkemisessä”.

Kristuksen sana meille löytyy tänään kirjoitettuna raamatusta ja sieltä Paavalin evankeliumin kautta. Tämä sana vaikuttaa meissä armolahjana Kristuksen uskoa.

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17).
(CLV) Ro 10:17
Consequently, •faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Siis tänään Kristuksen meille osoittama ilmoitus toimii uskon lähteenä.

Toivo (tai sanatarkemmin ”odotus”) on ”uskon veli” ja se osoittaa uskovalle sen tulevan osoitteen, johon hän on menossa. Tämä tulee meille tänään ainoastaan Paavalin evankeliumin ja Hengen lahjoittaman viisauden ja ilmestyksen kautta. Tämä toivohan on meillä eri kuin mitä Israelin kohdalle on luvattu.

anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut (Ef. 1:17)

Rakkaudessa, Jumalan armon vaikuttaman Kristuksen rakkauden tuntemisessa, saamme sisäisen ihmisemme puolesta kasvaa ja vahvistua Pyhän Hengen kautta. Rakkauden armonvaikuttavuus on armolahjoista suurin (1. Kor. 13:13). Tätä voimaa ja vahvistusta Paavalikin esimerkinomaisesti tahtoo meidän anovan.

Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. (Ef. 3:14-19)

Toki Jumala voi henkilökohtaisella tasolla ja elämän eri vaiheissa käyttää yksilöllisiäkin tapoja valittujaan kohtaan. Näin on itsenikin kohdalla aikoinaan ja useasti käynyt. Silloin nämä profetiat ovat kuitenkin henkilökohtaisia, mutta tarpeellisia ja liittyvät usein ns. hengelliseen alaikäisyyteen. Jumala kuitenkin armossaan ohjaa meitä totuuden sanansa ja Henkensä kautta kasvamaan uskossamme täysi-ikäisyyteen. Tälle täysi-ikäisyydelle on tunnusomaista se, että uskova ei ole enää sidottu erilaisiin opinsuuntiin, vaan voi kasvaa Jumalan antamaa kasvua omana itsenään ja sillä paikalla, jonka Jumalan Henki on hänen kohdalleen osoittanut (Ef. 4:11-15)!
Emmekö me tänään, kun kokoonnumme esim. raamattupiireissä tutkimaan Jumalan sanaa, tukeudu juuri siihen mikä meille on kirjoitettu, kun tiedämme sen olevan totta ja täydellistä (Kol. 1:25). Tämä sana toimii ikään kuin Pyhän Hengen työkaluna Kristuksen hengellisen ruumiin rakentamisessa. Usko, toivo ja rakkaus ovat puhtaasti hengellisiä armolahjoja, Jumalan armon, suosiollisuuden ja rakkauden vaikutuksia meissä Hänen Henkensä kautta.

Niin kuin Jumalan ilmoitus tämän päivän ihmiselle oli Paavalin lähetystyön alussa puutteellista, ”alamittaista” (kreik. mepios), niin se vähitellen täydentyi Paavalin viimeisiin kirjeisiin tultaessa ”täysimittaiseksi” (kreik. teleion). Sama koski myös Jumalan armolahjoja, Jumalan mielisuosion aikaansaamia vaikutuksia. Ilmoituksen täyttyessä myös ns. alkuseurakunnan rakentamiseksi annetut armolahjat saivat väistyä seurakunnan rakentamisessa ilmoituksen täyttyessä. Tänään Jumalan Henki vaikuttaa uskoa, toivoa ja rakkautta sen Armon evankeliumin kautta, joka meille on apostoli Paavalin kautta tiettäväksi tehty. Näistä Jumalan rakkaus asettuu kaiken yläpuolelle, kaiken peittäväksi (1. Kor. 13:7). Ja tämä Kristuksen rakkaus asettuu myös kaiken tietämisen yläpuolelle (Ef. 3:19)!

 

Usko tulee kuulemisesta, mutta ..

 

Usko (kreik. pistis) on aivan keskeinen raamatun käsite. Se näyttää olevan ikään kuin väline, jonka kautta voidaan olla yhteydessä Jumalaan. Kun kerran Jumala raamatun mukaan on Henki ja siten näkymätön, niin eikö uskon täydy siten liittyä jotenkin näkymättömään, ei havaittavaan. Se näyttää olevan vastakohta näkemiselle. Vaikuttaa siltä, että se on ihmisen hengen ja Jumalan Hengen yhteyttä. Raamattu puhuukin Jumalan Hengestä myös Uskon Henkenä. Ja uskonhan pitää kiinnittyä siihen, mikä on Kirjoitettu ja vielä tarkemmin mitä meille (kansojen ihmisille) on kirjoitettu. Itse ylösnoussut Herra valitsi tähän tehtävään Paavalin, jonka kautta Hän välitti meille aivan erityisen Ilmoituksen, sen evankeliumin, joka on voimassa tänään ja osoitettuna meille.

Mutta uskoa Kristukseen Jeesukseen ei näytä kuitenkaan esiintyvän maailmanlaajuisesti kovinkaan runsaasti. Kun vielä raamattu toteaa, että tätä Jumalan vaikuttamaa uskoa ei jaetakaan tänään kaikille:
usko ei ole joka miehen (2. Tess. 3.2), niin muun ihmiskunnan osalta pelastuksen vastaanotto täytyy tapahtua myöhemmin ja näkemisen kautta /tästä tarkemmin/. Jumala on viisaudessaan nähnyt ”saarnauttamansa ristin hullutuksen sanoman” kautta kuitenkin pelastaa ne, jotka uskovat ja tämä sana rististä meille tarjotaan Paavalin kirjeiden kautta.

Raamattu määrittelee uskon seuraavasti.

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1)
(CLV) Hb 11:1
Now faith is an assumption of what is being =expected~, a conviction concerning matters which are not being observed~;

Ensinnäkin usko on lujaa luottamista siihen, mitä ”toivotaan” tai tarkemmin mitä odotetaan (kreik. elpizo).
Usko pohjaa siis vankkaan odotukseen siitä, mitä Kirjoitukset ovat luvanneet uskovan osalle toteutuvaksi.
Usko on lujaa luottamista siihen, että tulevaisuudessa tämä kuolevaisuus saa pukeutua kuolemattomuuteen (1. Kor. 15:53).
Usko on vankkaa luottamusta siihen maapallon ulkopuolisiin (=taivaallisiin) siunauksiin ja tehtäviin, mitkä Paavalin evankeliumin kautta on meille (toisin kuin Israelille) luvattu (Ef. 1:3).
Usko kääntää silmänsä näkyvistä, lyhytkestoisista asioista ja kiinnittää katseensa tuleviin pitkäkestoisiin lupauksiin (2. Kor. 4:18).
Usko kykenee näkemään myös sen, miten Jumalan rakkaus tulee lopulta tavoittamaan kaikki ihmiset (Tiit. 2:10; Room. 5:18; 1. Kor. 15:22)!

Toiseksi usko ojentautuu tähän hetkeen. Se katsoo näkymättömiä.
Usko luottaa Jumalan näkymättömän todellisuuden läsnäoloon (Room. 1:20).
Usko tarkoittaa luottamista siihen, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Room. 8:28).
Usko pitää näkymätöntä ”maailmaa” yhtä todellisena ja läsnäolevana kuin mitä näkyväkin maailma on (Kol. 1:5).

Meillä suomalaisilla on tapana puhua ”uskoon tulemisesta”. Itsekin olen tätä ilmausta monesti käyttänyt ja sehän kuitenkin kertoo sen, että ihminen on saanut henkilökohtaisella tavalla – uskon kautta – oppia tuntemaan Jumalan. Sitten puhutaan myös ”uskon ratkaisusta”, jolla viitataan henkilökohtaiseen tahdonratkaisuun ottaa Kristus vastaan pelastajanaan. Nämä ovat mielestäni ymmärrettäviä, inhimillisiä tapoja sanoittaa kokemuksia, joissa ihminen on voinut astua Jumalan todellisuuden ”maailmaan”.

Mutta uskopa onkin lopulta Jumalan teko. Se lähtee Jumalasta ja perustuu Jumalan kauan sitten tekemään armovalintaan (2. Tim. 1:9).

Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. (Joh. 6:29)

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Siispä uskovalla ei voi olla mitään syytä ylpeilyyn eikä myös mitään syytä käytöksellään ”vaatia” muita uskomaan – vaan päinvastoin kiitollisuuteen. Kun uskova lankeaa pois armosta, niin hän itse asiassa lakkaa luottamasta Herraan ja ”missaa” tässä kohdin uskon. Uskova alkaa rakentamaan pelastustaan tuolloin oman itsensä varaan! Hän syyllistyy loukkauksen syntiin Jumalaa kohtaan (Joh. 16:9) /tästä tarkemmin/.

Ihminen ei siis voi itse hankkia omilla teollaan ja ponnisteluillaan itselleen pelastavaa uskoa. Se annetaan hänelle Pyhän Hengen kautta lahjana.

Mutta – saatuaan uskon lahjan – hän voi itse vaikuttaa siihen, miten hän voi uskossaan kasvaa ja vahvistua. Seuraavat Kol. 2:7 ja 2: Kor. 10:15 kohdat esittävät alkukielessä teonsanat ns. middle -pääluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että uskossa kasvaminen tapahtuu yhteisvaikutuksessa Kristuksen ja Hänen ruumiinsa jäsenen välillä. Tämä on sama asia kuin pyhitys. Tämä on Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyteen kasvamista ja vielä siitäkin eteen päin. Tämä on hengellistä juurtumista Kristukseen.

vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:7)
(CLV) Col 2:7
having been rooted~ and being built~ up in Him, and being confirmed~ in the faith according as you were taught, superabounding in it iwith thanksgiving.

mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne (2. Kor. 10:15)
(CLV) 2Co 10:15
not boasting~ io •immeasurably in others’ toils, yet having the expectation, your faith growing~, to be magnified among you io superabundantly, according to our •range,

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)
(CLV) Ro 10:17
Consequently, faith is out of tidings, yet the tidings through a declaration of Christ.

Näin apostoli taas määrittää mielestäni hyvin ”uskoon tulon” ja siinä kasvamisen.
Lopulta ei olekaan kysymys siitä, että ihminen ”tulee uskoon” (itse asiassa tätä sanaparia ei löydy ollenkaan alkutekstistä) vaan, että usko tulee ihmiseen. Pelastava usko tulee siis ihmisen ulkopuolelta.
Usko tulee ylösnousseelta Herralta. Siksipä Paavalin evankeliumissa monissa kohdin puhutaankin Kristuksen uskosta (Room. 3:26; Gal. 2:16; Fil. 3:9).
Usko tulee Kristuksen sanan kuulemisen kautta. Tarkemmin usko tulee edellä Kristuksen puheen, Kristuksen ilmoituksen kautta. Alkutekstistä löytyy tässä termin ”sanan” kautta ilmaisu rhema, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi [GUSH-effect]. Tämä ilmaisee mielestäni myös kristityn kasvamisen tapaa, joka toteutuu ”annoksittain” Kristuksen sisäisen puheen vaikuttamana Pyhässä Hengessä.

Paavali tarkoittaa Kristuksen sanalla tai puheella nimenomaan sitä evankeliumia, jonka ylösnoussut Herra on hänelle ilmoittanut meille välitettäväksi. Yleisistä käännöksistä tämä on usein jätetty pois (ikään kuin olisi vain yksi yleinen, ”pötköytetty” evankeliumi), mutta alkuteksti puhuu monissa kohdin määrätyssä muodossa tästä tai siitä evankeliumista, jonka julistajaksi Paavali on asetettu. Esimerkiksi

pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta, (Fil. 1:27)
(CLV) Php 1:27

that you are standing firm in one spirit, one soul, competing together in the faith of the evangel,

”Kuuleminen” tarkoittaa tietenkin sisäistä kuulemista, Kirjoitusten kuulemista Hengen ilmoituksen ja vahvistuksen kautta (Apt. 17:11). Kyse on Jumalan opetuksesta (Joh. 6:45). Kyse on Jumalan armon tuntemisesta totuuden sanan kautta (Kol. 1:6).

Usko on osapuolten välistä luottamusta, niin myös luottamusta Jumalan ja ihmisen välillä. Ihmisen usko voi tarttua Kristuksen tarjoamaan uskoon ja alkaa vahvistua siinä vuorovaikutteisella tavalla. Kun Jumalan luottamus ihmistä kohtaan kasvaa niin samalla myös ihmisen luottamus Jumalaan vahvistuu. Raamattu puhuu meille, miten ihmisen epäuskoinen luottamus voi kasvaa ja vahvistua Jumalan yhteydessä.

Jumalan lupausta hän (Aabraham) ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle (Room. 4:20)

Ihmisen oma usko (tai uskottelu) on kuitenkin lopulta heikkoa ja epävarmuuteen perustuvaa. Niin se näytti olleen myös itse Aabrahamilla, jota myös uskon isäksi mainitaan. Inhimillisen uskomus katsoo toivoon, johon kuitenkin aina liittyy subjektiivisuutta ja epävarmuutta. Kristuksen usko on raamatun mukaan varmaa ja lujaa luottamusta siihen, mitä Jumala on luvannut niin, että siihen liittyy (epävarman toivon) sijasta luottavainen odotus – kuten Aabrahamilla oli. Tämän Hän vahvistaa meille tänään armon ja totuuden sanallaan Uskon Hengen kautta. Tämä Jumalan lahjoittama usko ja sen vahvistuminen tulee Hänen totuuden sanastaan: siitä voimassa olevasta Armon evankeliumista, joka apostoli Paavalin kautta on meille osoitettu. Tämä usko on myös yksi niistä kolmesta armolahjasta (armon vaikutuksesta), jotka ovat jääneet (pysyneet) voimassaolevina vaikuttajina nykyisen seurakunnan rakentamisessa (1. Kor. 13:13; Ef. 4:12).

 

Ristin kantajasta ristin kannettavaksi

 

Kun Jeesus aikoinaan esitti kelpoisuusehdot omille opetuslapsilleen, niin ristin tie oli tuolloin edessäpäin. Jokaisen Hänen opetuslapsensa tuli olla valmis seuraamaan häntä tiellä ja olla valmis kärsimään samanlainen häpeäkuolema kuin heidän Mestariaansakin tien päässä odotti.
Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)

Toisinaan kuulee uskovia nimittävän itseään ristin kantajiksi. Onko ilmaisu tänään kuitenkaan oikeasti sovellettavissa? Jeesuksen kehotus aikalaisille, juutalaisille seuraajilleen ajoittui kuitenkin ennen ristiinnaulitsemista, ennen Jumalan sovitusta ristillä. Kehotus ajoittui aikaan, jolloin lähestyttiin koko maailmanhistorian käännekohtaa:  Jumalan sovittaessa Kristuksessa maailman itsensä kanssa. Ilmaisu ”kantaa ristiä” antaa vaikutelman siitä, että erityiselle kärsimyksen tielle on tässä vieläkin lähdettävä. Antaa vaikutelman siitä, että kaikki ei ole sittenkään tullut aikanaan valmiiksi, jotain on jäänyt kesken ja että pakolliset lisäkärsimykset olisi uskovan vielä pelastuakseen kärsittävä. Kärsittävä varmaan on – ei siitä kukaan jää tässä maailmassa osattomaksi – oli ihminen sitten uskossa tai ei. Mutta kristityn ei tarvitse erikseen hakeutua näihin “ristin kantamisen” kärsimyksiin, vaan ne kyllä hänelle automaattisesti suodaan:

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)
CLV) Php 1:29
for to you it is graciously granted, •for Christ’s sake, not only •to be believing on Him, but •to be suffering for His sake also,

Eikö tämä kristitylle suotu kärsimys ole sittenkin Jumalan kasvatusta ja valmennusta siihen, että hän oppisi ja saavuttaisi sen valmiuden, jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Ja nämä kärsimyksethän
ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin (2. Tess. 1:5)

Kuitenkin nämä uskovan osalle suodut kärsimykset vaikuttavat lopulta hänen parhaakseen, koska ne kaikki tapahtuvat Isän Jumalan rakkaudessa ja viisaudessa.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room. 8:17-18)

Palkkiona kodin, läheisten, ammatin ym. jättämisestä ja Jeesuksen fyysiseen seuraamiseen sitoutumisessa oli aikanaan lupaus tulevista papillisista ja hallinnollisista viroista tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: “Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. (Matt. 19:27-29)

Mutta sana rististä pysyi tuolloin vielä salattuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan. Sen avaaminen alkoi Paavalin kautta ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana ja täydentyi hänen viimeisien kirjeittensä välityksellä, kun oli jo siirrytty nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.

Sanoma rististä sen sijaan on inhimillisesti hullutusta, se näyttää typerältä hölmöilyltä maailman silmissä. Mutta tämän tavan Jumala oli suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa käyttöön. Tarjota sitä nimenomaan niille, jotka tuntevat itsensä täysin riittämättömäksi ja kyvyttömiksi täyttämään Jumalan tahtoa. Ja niin tähän tunnustettuun heikkouteen on sitten luvattu Jumalan voima. Jumalan voima tulee ristin sanan kautta osaksi kristityn elämää Kristuksessa.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (Room. 1:18)

Paitsi, että tämä ristin hullutus on koitunut valituille ja ”köyhille” siunaukseksi, niin se tulee tulevaisuudessa koitumaan maailmalle merkiksi siitä, ettei millään lihalla ole lopulta oikeutta kerskailla Jumalan edessä.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 28-29)

Kristuksen ristin sanoman lupaukset ja odotukset huipentuvat seuraavaan lauseeseen, valtavaan sovituksen sanomaan::
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell, and through Him to reconcile all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Se on täytetty! Se on tehty! Kristuksessa olemme Hänen kanssaan liitettyinä eli asetettuina ja istutettuina Hänen ristinkuolemaansa, istutettuina Hänen herättämiseensä ja istutettuina Hänen ylösnousemukseensa, joka tulevaisuudessa tulee myös osaksemme. Paavalin evankeliumin ja Hengen vahvistuksen kautta uskoen voimme tänään täydessä luottamuk­sessa omistaa Hänen kuolemansa, omistaa Hänen herättämisensä kuolleista ja – yhtä johdonmukaisesti – toivossa odottaa tulevaa ylösnousemustamme.

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room 6:5-6)

CLV Ro 6:4 – Ro 6:6
We, then, were entombed together with Him through •baptism into •death, that, even as Christ was roused ofrom among the dead through the glory of the Father, thus we/ also should be walking in newness of life.
For if we have become planted together in the likeness of His •death, nevertheless we shall be of the resurrection also, knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin,

Vanhan ihmisen paikka on ristillä, ristillä Kristuksessa. Uuden ihmisen paikka on Hänen ylösnousemuksessaan, uudessa elämässä Hänessä. Sana rististä on tänään Jumalan voima ihmiselle, ei vaatimus lähteä erikseen kärsimyksen tielle; kyllä sitä meille ilman tilaustakin suodaan. Tärkeää on tänään  tiedostaa se, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

 

 

 

Näkymättömät – todellisia ja pysyviä

 

Raamatussa puhutaan asioista, joita silmä ei näe ja joita voidaan tunnistaa pelkän uskon avulla. Toisaalta raamattu puhuu lupauksista, joita tulee odottaa pitkämielisyydellä eli tulevaan ja toivoon liittyvistä asioista.
Kun Mooses aikoinaan johdatti Israelin kansan vapauteen Egyptin orjuudesta, niin hänen suorituskykynsä tuossa valtavassa operaatiossa perustui Jumalan antamaan uskoon ja yliluonnolliseen, hengelliseen näkökykyyn, koska hän ikään kuin näki ympärillään olevan Jumalan todellisuuden.
Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikään kuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti. (Hepr. 11:27)
(CLV) Hb 11:27

By faith he left Egypt, not being afraid of the fury of the king, for he is staunch as seeing the Invisible.

”Näkymätön” sanan takaa alkutekstissä löytyy termi aoratos [Strong G517], mikä viittaa johonkin todelliseen, mitä ei fyysisin silmin voida nähdä. Kyse ei em.  tapauksessa voi olla pelkästään tulevaan liittyvästä lupauksesta, koska tilanne oli tuolloin koko ajan päällä. Kyse näyttää olevan samankaltaisesta tilanteesta, jossa Elisan palvelija aikoinaan joutui paniikkiin, nähtyään ylivoimaiselta vaikuttavan vihollisarmeijan edessään. Elisan pyyntö Jumalalle avasi palvelijan silmät näkemään näkymättömän ja läsnäolevan todellisuuden.
Ja Elisa rukoili ja sanoi: “Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi”. Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä. (2. Kun. 6:17)

Tästä, Jumalan läsnä- ja lähellä- olosta, myös apostoli Paavali aikoinaan Areiopagilla julisti ateenalaisille: ”hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme”.

Jumalan näkymätön – mutta vääjäämättömästi kaikkialla läsnä oleva – olemus todentuu näkyväksi Hänen havaittavissa teoissaan. Ihmissilmä, joka rajoittuu fyysiseen havainnointiin, ei luonnostaan kykene havaitsemaan Luojaa muuten kuin Hänen aineellisten luomuksiensa kautta.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, (Room. 1:20)
(CLV) Ro 1:20
For His invisible attributes are |descried~ from the creation of the world, being apprehended~ by His •achievements, besides His •imperceptible power and divinity, iofor them •to be defenseless,

Tieteellisen ja objektiivisen tarkastelun Hänen tekojensa suhteen pitäisi johtaa ihminen, ei vain tunnistamaan, vaan myös tunnustaman niiden ylivertaisuus ihmisen omiin teknisiin tuotoksiin nähden ja myöntämään Hänen tekijänoikeutensa niihin nähden.

Kun Paavali toteaa, että me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä (2. Kor. 5:7), niin hän haluaa meidän kiinnittävän huomiomme ja luottamuksemme Jumalan läsnäolevaan todellisuuteen ja huolenpitoon. Kun apostoli kirjoittaa
meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor. 4:18)

niin perinteinen käännös kantaa mukanaan ajatuksen ajattomuuden mytologiasta, nimittäin että näkyvät olisivat ajallisia ja näkymättömät taas ns. ajattomia. Näin ei kuitenkaan ole alun perin kirjoitettu, vaan
”ajallinen” käännössanan takaa löytyy kreikan próskairos, mikä tarkoittaa hetkellistä, tämänhetkistä ja tilapäistä, kun taas ”iankaikkinen” termin takana on alkukielen aionion, mikä puolestaan tarkoittaa maailmanajallista, pitkäaikaista ja pysyväisluonteista.
Tunteet ja mielialat meillä ovat hetkellisiä ja vaihtelevia, eikä niitä pitäisi jäädä tarkkailemaan, vaan pysyä kiinni hengellisen ihmisen, uuden luomuksen todellisuudesta Kristuksessa Jeesuksessa. Konkordanttinen menetelmä kääntääkin eo. jakeen seuraavasti.
(CLV) 2Co 4:18
at our not noting •what is being observed~, but •what is not being observed~, for •what is being observed~ is temporary, yet what is not being observed~ is eonian.

Tiedemaailma on mielestäni joutunut jo tunnustamaan tätä: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9). Tiedemiehet ovat tänään yksimielisiä siitä, että havaitsemme universumista vain 5%, kun valtaosa 95% on piilossa, näkymättömissä. Yli 20. vuoden ajan on etsitty (isolla rahalla ja muulla resurssilla) havaintoja tuosta ns. pimeästä aineesta ja energiasta, mutta siitä ei ole onnistuttu saamaan yhtäkään hiukkashavaintoa! Se vaan näyttää olevan ihmisen tavoittamattomissa /tästä tarkemmin/

Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. (1. Kor. 2:10)

 

 

 

 

 

 

 

 

Erilaiset toivot

Uusi testamentti puhuu paljon toivosta. Myös Vanha testamentti puhuu toivosta. Raamatussa toivo ei ole toiveajattelua, vaan se on luottavaista tulevan odotusta (kreik. elpis) siihen nähden, mitä Kirjoituksissa on luvattu. Toivo on sukua uskolle ja usko katsoo toivoon luottavaisin mielin: ”usko on lujaa luottamusta siihen mitä toivotaan” (Hepr. 10:1). Toivo liittyy siis tulevan, luvatun odottamiseen.

Vanha testamentti on täynnä lupauksia Israelin kansalle, ja nimenomaan lupauksia heille luvatusta maanpäällisestä Kuningaskunnasta: ensin nykyisen Maan päällä ja sen jälkeen uuden Maan päällä. Myös ns. evankeliumikertomukset ja muu ”ei-Paavalillinen” osuus Uudesta testamentista fokusoituu tämän Israelille luvatun Kuningaskunnan tulolle ja siihen liittyville lupauksille.

Tullessaan suurella voimalla ja kunnialla ulkoavaruudesta Herra suorittaa tilinpäätöksen sen mukaan, miten muut kansat ovat suhtautuneet Hänen valitsemaan kansaansa, vähimpiin veljiinsä.
Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. (Matt. 25:31-32)
Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan. (Ps. 9:9)
Sen tähden ennusta Israelin maasta ja sano vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laaksoille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, kiivaudessani ja vihassani minä puhun, koska teidän täytyy kärsiä pakanakansain pilkkaa. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä kohotan käteni: totisesti saavat pakanakansat, jotka teidän ympärillänne ovat, itse kärsiä oman pilkkansa. (Hes. 36:6-7)

Kansojen villitsijä vangitaan (”Päästä meidät Pahasta” -rukouspyyntö toteutuu), asevarustelu lakkautetaan ja pysyvä rauhan tila saavutetaan.
Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi (Ilm. 20:2)
hän lopettaa sodat maan ääriin saakka, hän särkee jousen, taittaa keihään, polttaa sotavaunut tulessa. (Ps. 46:10)

Herra Jeesus hallitsee Israelin kautta vanhurskaalla mutta rautaisella otteella maailman kansoja.
Hän hallitsee voimallansa iankaikkisesti, hänen silmänsä vartioitsevat kansoja; niskoittelijat älkööt nostako päätänsä (Ps. 66:7)
Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niin kuin saviastian sinä särjet heidät.” Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. (Ps. 2:8-10)

Ennen kokematon hyvinvointi Messiaan ja Israelin kautta kohtaa ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa.
Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen. (Jes. 65:20)
Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niin kuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra. (Jes. 65:25)

Myös Uuden testamentin evankeliumikertomuksissa opetuslapset haikailivat malttamattomina tuon Israelille luvatun maanpäällisen Kuningaskunnan perään, valtakunnan, jossa heille oli luvattu erityiset hallintotehtävät.
Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: “Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?” Hän sanoi heille: “Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, (Apt. 1:6-7)

Myös uuden Maan päälle sijoittuvat lupaukset kuuluvat edelleen Israelille.
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä (Ilm. 21:1-2)

Meidän toivomme taas toteutuu ennen Israelin toivoa. Meidän toivomme tai odotuksemme voi taas toteutua puolestaan minä hetkenä tahansa, nimittäin silloin, kun ”pakanain täysi luku on sisälle tullut” (Room. 11:25). Meidän odotuksemme täyttymisen ajankohtaa  ei voi ennustaa näkyvien merkkien kautta (2. Kor. 5:7). Meillä on aikaisempi toivo kuin Israelilla, mikä tarkoittaa, että meidän odotuksemme uskossa toteutuu ennen Israelia, ennen Vihan hallintokauden alkamista. Israel taas joutuu – niin kuin Kirjoitukset sanovat – käymään ensin läpi suuren ahdistuksen (ns. Jaakobin ahdistuksen ajan) ennen kuin he voivat ottaa vastaan Messiaansa (Jer. 30:7; Matt. 24:21).

että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen. (Ef. 1:12)

(CLV) Eph 1:12
that we should •be iofor the laud of His glory, •who are °pre-expectant in the Christ.

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:9)

Lihavoidun Efesolaiskirjeen kohdan takaa löytyy alkukielessä ilmaus proelpikotas, mikä tarkoittaa aikaisemman odotuksen tilan omistamista [Strong G4276].

Paavali kehottaa meitä nimenomaan nostamaan mielemme ja odotuksemme ylöspäin Maapallon ulkopuolelle, muun Universumin alueelle. Samalla hän varoittaa mieltämme kiinnittymästä Maan päällisiin asioihin, huoliin ja tapahtumiin, koska Pahan valta täällä koko ajan lisääntyy.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. (Kol. 3:2)

Miksi näin? Koskapa meidän odotuksemme ja lupauksemme sijoittuvat taivaalliselle alueelle. Jeesushan oli ”lihansa päivinä” lähetetty ainoastaan Israelin kansan keskuuteen. Maan päälle ja tänne Hän tulee aikanaan myös perustamaan Kuningaskuntansa, maailmanvallan, jota Hän teokraattisesti hallitsee Israelin kautta tuhannen vuoden ajan. Meille, kansojen uskoville, Hän taas on ilmestynyt ylösnousemisensa jälkeen Henkensä kautta: Pyhän Hengen, jonka kautta nykyinen seurakuntaruumis pysyy koossa, rakentuu ja kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:16-17)

Niinpä taistelummekin Vastustajaa vastaan tapahtuu myös eri alueilla. Näin ympärileikattujen apostoli varoitti juutalaisia opetuslapsia Saatanasta ja sen maanpäällisestä toiminnasta:
Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. (1. Piet. 5:8)

Paavali taas varoittaa meitä suuntaamaan taisteluamme Maan päällisiä (ympärillämme olevia) voimia vastaan, vaan suuntaamaan mielemme ylöspäin, taivaalliselle (so. ylimaalliselle) sektorille:
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6:12)

Jos 95 % koko raamatun tekstivolyymista kertoo Israelille luvatusta kansallisesta, maanpäällisestä toivosta, niin onko tavatonta, että siihen on ”ihmisen mielen” mukaisesti houkutus tarttua ja korvata meille Paavalin kautta ilmoitettu kansojen ihmisten odotus ja osuus sillä, mitä itse asiassa on Israelille luvattu?!

Myös tieteellinen (alkutekstiin perustuvien) sanaesiintymien tilastollisesti merkitsevä eroavaisuus Kuningaskunnan evankeliumin ja Paavalin evankeliumin välillä vahvistaa tämän toivon suunnan:

Sana kreik. & kon. elements Paavali muu UT
earth, maa ge, land 17 190
celestial, taivaallinen epouranion, ON-SEE-UP-ed 12 7

Paavali kuvaa myös maallisiin ja lihallisiin asioihin fokusoimista Kristuksen ristin vihollisuudeksi ja muistuttaa meitä kiinnittämään mieltämme taivaallisiin, jonne tulevat lupauksemmekin sijoittuvat.
..maallisiin on heidän mielensä, mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi. (Fil. 3:18-21)

Ota yhteyttä