Mitä Kirjoitukset tarkoittaa sielulla?

 

Onko sielu jotain aineetonta? Edustaako sielu ihmisessä jotain kuolematonta, niin kuin kreikkalaisen Platonin filosofia väittää? Miksi tällaisen keskeisen käsitteen merkitystä kuvataan niin monella eri tavalla? Eikö sielun käsitteelle tulisi hakea sisältö ja merkitys sieltä, missä sana ensi kertaa esiintyy, nimittäin raamatusta? Eikö kysymyksessä ole kuitenkin aivan avain-sanasta, jonka alkuperäisen merkityksen avautuminen voi avata myös laajemmin ymmärtämään Kirjoituksia, Jumalan kirjallista ilmoitusta ihmiselle? Jos jäämme näin keskeisen termin todellisesta sisällöstä epätietoiseksi, niin eikö se myös osaltaan luo peitettä Jumalan puheen laajemmalle kuulemiselle? Heprean sana sielulle (nephesh) esiintyy raamatussa yli 700 kertaa ja kreikan vastaava (psuche) yli 100 kertaa.
Kansojen apostoli tuo sanojen merkityksen ymmärtämisen keskeisyyden esille seuraavasti.

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

Elävä sielu ei ole aineeton, vaan vaatii aina aineellisen kehon.

Niin kuin kielitieteissä suositellaan lähtemään hakemaan merkitystä käsitteelle sen alkuperäisen esiintymisen kautta, niin on hyvä hakea sanalle ”sielu” sen perusmerkitys 1. Mooseksen kirjasta.

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human became  a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kr. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elävöittävän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli ja tulee Hengen kautta.

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös sen, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Ja myös sen voi päätellä, että elävä ihmissielu elää (liikkuu, tuntee, aistii, ajattelee, päättelee, tiedostaa) ainoastaan toimivassa aineellisessa kehossaan.
Samaa koskee myös eläimiä. Jo ennen ihmisen luomista Jumala loi eläin-sielut (1. Moos. 1:24):
Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan”
“Bring forth shall the earth the living soul for its from-kind, beast and moving animal and land life for its from-kind.

Sielu ei ole kuolematon.

Sielun kuolemattomuuden myytti elää sitkeästi, myös ”kristikunnan” piirissä. Kirjoitukset eivät puhu missään kohdin siitä, että sielu olisi kuolematon.
Ei.
Päinvastoin.

Sielu voidaan lyödä kuoliaaksi (3. Moos. 24:17):
Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla.
In case a man smites any human soul (hepr. nephesh) so that he dies, he shall be put to death, yea death (CLV)

Sielu voidaan tappaa (4. Moos. 31:19):
.. Jokainen teistä, joka on jonkun surmannut..
..
All of you having killed a soul (hepr. nephesh)..(CLV).

Eli kun ihmisen keho muuttuu toimintakyvyttömäksi joko vanhuuden, sairauden tai hengen riiston tai sen antamisen tuloksena, niin ihmis-sielu kuolee. Näinhän Jeesuskin aikanaan kuoli antaessaan henkensä Isän Jumalan käsiin (Luuk. 23:46).

Kuollut ihminen on kuollut sielu.

Mitä tapahtuu sitten kuolemisessa? Päinvastoin kuin elävän sielun luomisessa.  Kuolemisessa kaikki ”ihmisen osat” palavat alkulähteilleen. Kuolemassa Jumalan ihmiselle antama henki (elämän henkäys) irtoaa ruumiista ja palaa Jumalan tykö ja ruumis maatuu maaperäksi, mistä se alun perin oli valmistettu.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Raamatun mukaan, kun ihminen (eli ihmis-sielu) poisnukkuu kuollessaan, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Seuraavassa muutama Raamatun jae, jotka tämän vahvistavat:

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)

Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? Sela. (Ps. 88:13)

Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)

Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)

Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)

Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

Kuollut sielu lepää syvässä tiedottomuuden tilassa.

Kuollut ihminen (kuollut sielu) lepää Kirjoitusten mukaan tilassa, josta suomenkielinen raamattu käyttää nimeä Tuonela ja joka hepreaksi on kirjoitettu sheol ja kreikaksi hades. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin ”Hades” morfeemeiksi UN-SEEN. Tämä taas voidaan mielestäni hyvin nykysuomentaa sanalla Tiedostamattomuus tai Tajuttomuus. Tämä tarkoittaa myös samaa kuin poisnukkuminen Jumalassa. Uskovan ihmisen kohdalla tämä tarkoittaa vielä poisnukkumista Kristuksessa.

Ainoastaan Kristus on noussut kuolleista ensimmäisenä ihmisenä, ensimmäisenä ihmis-sieluna.

Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. (1. Kor. 15:20)
(CLV) 1Co 15:20
Yet now Christ has been roused~ ofrom among the dead, the Firstfruit of •those who are °reposing~.

Kaikki muut kuolleet ihmis-sielut – myös Kristuksessa kuolleet – nukkuvat syvässä tiedostamattomuuden tilassa, niin kuin myös Daavid aikanaan totesi: ”sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta” (Ps. 16:10).
Kaikki ihmis-sielut nukkuvat ”Hadeksen tilassa” kätkettynä Jumalaan.
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. (Ps. 139:8)

Vasta ylösnousemus tuo elämän kuolleelle sielulle.

Kuolleet sielut herätetään tulevissa ylösnousemuksissa. Kaikki kuolleet ihmiset herätetään kuolemanunesta Kristuksen oikeusistuntoihin /tästä tarkemmin/. Poisnukkuneiden ihmisten ylösnousemukset kuolemanunesta noudattavat Jumalan suunnitelman aikajärjestystä: ensimmäisenä Kristus (toteutunut), sitten Kristuksen omat Hänen tulemuksessaan (odottaa) ja sitten loppuosa ihmiskunnasta, kun Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen (täyttymyksessä), 1. Kor. 15:21-28.

Vastustajan yksi päähyökkäyskohteista on ollut, ja edelleen on, saada aikaan hämmennystä siihen mitä on kirjoitettu ja nimenomaan siihen mitä on alun perin kirjoitettu inspiroituihin alkuteksteihin. On todellakin hämmentävää, miten paljon epämääräisyyttä sielun käsitteeseen tänä päivänä liittyy. Sen alkuperäinen merkitys on jokseenkin häivytetty ja sille on ajan mittaan tullut monia ihmisen mielen mukaisia tulkintoja.

Sielu on aivan keskeinen raamatullinen avain-sana, jonka hämmentävällä monitulkinnallisuuksilla saadaan aikaan harhaa myös kuolemaan ja ylösnousemukseen liittyvissä totuuksissa. ”Ette suinkaan kuole” -opetus on johtanut spiritistiin ”kristillisiin” opetuksiin, joissa yhdistetään ihmis-sielun kuoleminen sen välittömään elämän jatkumiseen. Tämänkaltainen opetus tekee samalla ylösnousemuksen kuoleman unesta ”tarpeettomaksi”, koska jos ihminen lentää heti kuolemansa jälkeen taivaaseen, niin miksi hänet pitäisi vielä kuolleista ylösnostaa. Tätä kautta on Vastustaja (hepr. Satan; kreik. Diabolos) hyvin onnistunut valheellaan johtamaan ihmisiä harhaan.

Mitä sitten verellä on tekemistä elävän sielun kanssa?

Sielua ei raamatussa missään verrata kaasumaisiin aineisiin, vaan enemmän nestemäiseen aineeseen:
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. (Job. 30:16)

Toisessa kohdassa sielua verrataan taas kasteltuun puutarhaan
Ja heidän sielunsa on oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha (Jer. 31:12)

Toisessa kohdassa Kirjoitukset samaistavat lihan sielun vereen.
Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; (3. Moos. 17:14)

Raamatullinen kielenkäyttö esittää Aadamin elävän jälkeläisen, lihallisen ihmissielun, vereen. Toisin kuin kiinteä keho ja ilmamainen henki on veri nestemäinen substanssi. Ilma ei hyödytä ihmisen kehoa ennen kuin se veren kautta johdatetaan kaikille sen alueille. Samoin ei lihakaan voi ilman verta harjoittaa toiminnallisuuttaan. Veri näyttää olevan ikään kuin välitysaine kehon ja hengen välillä. Ilman tervettä, uusiutuvaa verta ei ihmis-sielu voi jatkaa elämäänsä. Näin kävi äskettäin hyvälle ystävälleni, jonka luuydin ei enää kyennyt tuottamaan riittävästi tervehdyttävää verta ja hänen sielunsa elämä päättyi kuolemaan. Päättyi odottamaan Kristuksen kautta toteutuvaa ylösnousemusta kuoleman unesta.

Kuitenkin on niin, että Kirjoitukset – Jumalan ilmoitus ihmiselle – ei valehtele. Hänen sanansa, jotka Hän valitsemillaan alkukielillä on ihmisille – valitsemiensa ihmisten kautta – välittänyt, on puhdistettua totuuden sanaa. Alkuperäisten Kirjoitusten käännösten mukauttaminen eri teologioiden mukaisiksi luo lopulta harhaa ja peitettä Kristuksen evankeliumin ymmärtämiselle /tästä tarkemmin/. Jumalan armon ja totuuden sana, on tänään se todellinen tieto, jonka kautta Jumalan kaikkitietävyys ja rakkaus Kristuksen Hengen kautta vahvistuu ihmisen tietoisuuteen vallitsevaksi todellisuudeksi.

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

Jos alkuperäisiin Kirjoituksiin liittyvän sanaston ja niihin liittyvien avain-sanojen merkitykset vääntyvät toisenlaiseksi, niin voi Jumalan puhekin jäädä meille monilta osin oudoksi ja hämmentäväksi.
Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

 

p.s.

Paavali puhuu meille hengellisestä ihmisestä ja sielullisesta ihmisestä, vaikka suomalainen käännös vääntääkin alkutekstin ”sielullisen” (kreik. psuche) alla ”luonnolliseksi” (kreik. phusikon).

Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: “kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?” Mutta meillä on Kristuksen mieli. (1. Kor. 2:14-16)

CLV 1Co 2:14 – 1Co 2:16
14  Now the soulish hman is not receiving~ •those things which are of the spirit of •God, for they are stupidity to him, and he is not |able~ to know them, seeing that they are spiritually |examined~.
15  Now he who is spiritual is, indeed, examining all, yet he/ is being examined~ by not one.
16  For awho knew the mind of the Lord? Who will be deducing from Him? Yet we/ have the mind of Christ.

Vaikka sielullinen ja hengellinen ihminen molemmat omistavatkin Aadamin perintönä vielä lunastamattoman kehon (”alennustilan ruumiin”), niin Kristuksen Henki kuitenkin vaikuttaa hengellisen ihmisen mielen alueella jatkuvaa uudistusta Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Tähän saamme luottaa ja tästä saamme iloita!

 

 

 

Total Page Visits: 97 - Today Page Visits: 18

2 kommenttia artikkeliin ”Mitä Kirjoitukset tarkoittaa sielulla?”

  1. Kiitos jälleen kerran valaisevasta kirjoituksestasi!

    Itseäni on sielun olemuksessa jäänyt vaivaamaan, kuinka esim. kuningas Saul epätoivoissaan En-Dorin noidan avulla manasi profeetta Samuelin hengen manalasta (1. Sam. 28), ja Saulille profetoidessaan tämän kohtaloa, Samuelin henki oli selvästi tietoinen ja muistava viitatessaan kuinka Saul oli jättänyt amalekilaisten karjaa uhraamatta Jumalalle ja menettänyt siunauksen. Tekstissä suoraan viitataan profetoijan olevan Samuel, eikä mikään valehenki! Tekstin pohjalta ei siis sovi epäillä tapahtuman aitoutta. Mikä oli siis Samuelin sielun tila tapahtumassa, kun häntä ‘häirittiin’?

    Vastaa
    • Kiitokset kiintoisasta kysymyksestäsi. Alla vastaukseni.
      Ensinnäkin raamattu monessa kohdassa osoittaa, että kuolleet ihmis-sielut nukkuvat syvää ja tiedostamatonta unta tilassa ja paikassa, josta raamattu käyttää heprean nimeä ”sheol” ja kreikan ”hades”. Vasta kuolleista herättäminen ja ylösnouseminen tuo elämän. Manala (”Maan-alla”) ja ”hauta” kuvaavat VT:ssä ja evankeliumikertomuksissa näin sheolia myös paikkana, jossa pyhät lepäävät. Näin myös ”nostaa ylös” haudasta kuvaa Israelin kohdalla ruumiillista ylösnousemusta kuolleista: nousemista ”maan alta maan päälle”. Toisekseen Jumala on ”nostattanut” kuolleista Israelin pyhiä silloin, kun Hän on sen hyväksi nähnyt. Jeesus herätti kuolleista Lasaruksen, joka käveli siteineen ulos haudastaan (Joh. 11:43-44). Jeesuksen kuollessa nosti Jumala monia pyhiä ylös haudoistaan: ”ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.” (Matt. 27:52-53)

      Nämä kaikki, niin kuin Samuelinkin ylösnosto, olivat ruumiillisia, Jumalan vaikuttamia ylösnousemuksia. Tätä osoittaa myös En-Dorin noidan säikähtäminen, kun hän näkikin edessään Israelin pyhän, Samuelin, ruumillisesti ylösnousseena, eikä sellaisena henkenä, joita hän oli tottunut esiin manaamaan: ”Mutta kun vaimo näki Samuelin, huudahti hän kovalla äänellä.” (1. Sam. 28:12). Kyse ei tuolloin ollutkaan demonisten henkien välittämästä ilmoituksesta, vaan todellinen Israelin pyhän ruumiillinen herättäminen kuolemanunesta, jonka siis itse Jumala toteutti. Myös Mooses ja Elia ilmestyivät fyysisesti Jeesuksen seurassa ns. kirkastusvuorella (Joh. 17:1-6).
      Yhteistä tämän kaltaisille merkeille – jotka olivat esikuvia Kristuksen tulevasta ylösnousemuksesta ja Kuoleman ja Tuonelan vallan voittamisesta – on se, että näissä on ollut osapuolina Israelin pyhät. Siis Ne pyhät, joilla on osallisuus ensimmäiseen ylösnousemukseen /tästä löytyy minulta artikkeli/. Toisekseen yhteistä näille kaikille on (paitsi että ne tapahtuivat ennen Jeesuksen ylösnousemusta) se, että nämä kuolleista herättämiset ja ruumiilliset ylösnostot olivat tilapäisiä, vain tietyn ajan kestäviä tapahtumia.

      Ensimmäinen, Kuoleman ja Tuonelan vallan voittanut ylösnousemus oli Herran Jeesuksen ylösnousemus. Tämä ylösnousemus tapahtui kirkastetussa ja kuolemattomassa kehossa. Tämän ylösnousemuksen todellisuuden kohtaaminen pysäytti aikanaan Saulus Tarsolaisen Damaskoksen kaupungin edustalle. Kristus Jeesus on tänä päivänä ainoana kuolleista noussut ihminen, ainoa ihminen, jolla tänään on kuolemattomuus. Kaikki muut, myös Israelin pyhät ja Kristuksessa kuolleet jäsenet, nukkuvat vielä syväuntaan, kuolleina sieluina, Jumalan Hadeksen tilassa.
      ”Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.” (Kol. 1:18)

      Vastaa

Jätä kommentti

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä