Mitä pimeälla aineella ja energialla tarkoitetaan? Se näyttää olevan jotain antigravitaatioon liittyvää todellisuutta, josta 95% maailmankaikkeudesta koostuu. Se näyttää olevan jotain sellaista, minkä päälle näkyvä kaikkeus rakentuu. Eli se, mitä näemme, on sittenkin vain murto-osa todellisuutta. Pimeä aine ja energia löydettiin noin 20 vuotta sitten. Siitä on tiede koko ajan ja enenevässä määrin pyrkinyt saamaan havaintoa. Mutta, kaikista ponnisteluista huolimatta näyttää siltä kuin siihen ei päästäisi käsiksi. Siitä ja sen olemuksesta ei ole saatu yhtään mitattua hiukkashavaintoa! Juuri tästä syystä tätä ulottuvuutta kutsutaankin pimeäksi.
Tuli mieleeni rinnakkaistodellisuus. Eli sellainen läsnä oleva todellisuus, johon ihmisen havaintokyky ei vaan pääse käsiksi. Jotain, joka viittaa Jumalan näkymättömään luomistyöhön. Näitä rinnakkaistodellisuuksia ja niiden ilmentymiä näyttää löytyvän myös raamatun lehdiltä, mutta kuitenkin vasta sitten kun Jumala avaa silmät niitä näkemään!
Bileam näki ympärillään olevan rinnakkaisen, mutta näkymättömän todellisuuden.
Niin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisovan tiellä, paljastettu miekka kädessänsä. Silloin hän kumartui ja heittäytyi kasvoilleen. (4. Moos. 22:31)
Elisan palvelijalle Jumala avasi näkymättömän, mutta läsnä olevan todellisuuden, hänen ahdinkonsa hetkenä.
Ja Elisa rukoili ja sanoi: ”Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi”. Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä. (2. Kun 6:17)
Uskon kautta Moosekselle oli annettu kyky luottaa siihen, mikä näkymätöntä oli ja mikä oli läsnä tuossa isossa Egyptistä lähdön tapahtumassa. Jumalan näkymätön todellisuus ilmentyi näkyväksi meren jakamisella kansalle ja Faaraon joukkojen tuhoutumisella, kansan kulun johtamisena pilven ja tulipatsaan muodossa ja sen ruokkimisella erämaassa.
Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikään kuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti. (Heb. 11:27)
Jeesus totesi Isänsä voivan pelastaa Hänet saman tien Getsemanen pidätystilanteesta. Eli tuo enkeliarmeija vaikutti olevan ”lähellä” minä hetkenä hyvänsä ilmestyäkseen.
Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legionaa enkeleitä (Matt. 26:53)
Ylösnoussut Jeesus pysäytti seurakuntaa vainoavan Sauluksen Damaskon tiellä ilmestyen hänelle yhtäkkiä kirkkaana valo-olentona eli Herra tuli Paavalille esiin näkymättömästä todellisuudesta sokaisten hänet määräajaksi.
Kristuksesta sanotaan.
hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. (Kol. 1:15-17)
Kun UT:n alkutekstissä puhutaan taivaasta, niin kreikan kielen sana on ouranos. Suomenkielinen merkitys voidaan ilmaista nähdä-ylhäällä. Ts. Taivaalla tarkoitetaan ilmakehää sekä sen päällä näkyvää maailmankaikkeutta (itse Maa planeetta pois luettuna). Mutta sitten alkukielessä käytetään myös ilmausta ep ouranios, mikä viittaa ylitaivaalliseen tai taivaallisen päällä olevaan. Konkordanttiset käännökset ilmaisevat tämän termeillä celestial ja überhimmlisch.
Kun Hebrealaiskirjeen 7. luvussa kerrotaan, että ylösnoussut Herra Jeesus on syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, niin alkukielen erotettu-sanan takaa löytyy kreikan kechOrismenos, mikä tarkoittaa ”eri tilaan erotettua” (Strong G5563 from G5561).
Tähtitieteilijät kuvaavat pimeätä ainetta ikään kuin verkoksi, jonka päälle näkyvä todellisuus rakentuu.
Tutkija Tommi Tenkanen (Tähdet ja Avaruus 3/2017) toteaa: “Kosmologia on tullut todella pitkälle viimeisten 20 vuoden aikana. Ennen kaikkea on ymmärretty, ettemme ymmärrä vielä juuri mitään…”
Professori Heikki Oja toteaa taas kirjassaan Universumi, että kyseessä on oudosta voimasta tyhjyydestä ja että tutkijat eivät ole päässeet juuri pään raapimista pidemmälle.
https://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka.html
Tämän asiantilan edessä näyttää kosmologia nyt seisovan:
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, (Room. 1:20)
(CLV) Ro 1:20
For His •invisible attributes are |descried~ from the creation of the world, being apprehended~ by His •achievements, besides His •imperceptible power and divinity, for them •to be defenseless,