kirjoitukset

Ihmisen viisaus vai Jumalan sana?

kirjoittaja

 

 

Mitä Kirjoitukset opettavat ihmisen viisaudesta?
Mitä viisaudella ylipäätänsä tarkoitetaan?
Entä sitten Jumalan viisaus?

Raamattu näyttää selvästikin opettavan, että nämä viisaudet ikään kuin kilpailevat maailmassa, kumpi menee edelle?
Miten tämä näkyy tänään?

Alkukielen ”viisaus”, kreik. sophia, tarkoittaa eteenpäin katsovaa, oppivaa tietoa ja harkintakykyä. Wikisanakirja määrittää viisauden ”syvälliseksi tiedoksi ja ymmärrykseksi”. Viisauteen näyttää liittyvän kykyä intuitioon eli vaistoon tehdä elämässä oikeanlaisia valintoja.

—


Ihmisen viisautta Raamattu kuitenkin nimittää maalliseksi, sielulliseksi ja demonilähtöiseksi viisaudeksi
Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. (Jaak. 3:15)

(CLV) Ja 3:15
This is not the wisdom coming~ down from above, but terrestrial, soulish, demoniacal


kun taas Jumalan viisautta kuvataan ylhäältä päin tulevana hengellisenä viisautena.
Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.

—


Ihmisen maallisen, sielullisen ja demoniaalisen viisauden lähtökohtana ja käyttövoimana on Vastustajan (hepr. Satan; kreik. Diabolos) suorittaman testauksen hyväksyminen: sen tottelemattomuuden teon hyväksyminen, minkä seurauksena Aadam valitsi itselleen ja koko ”perikunnalle” sisäänrakennetun kuuliaisuuden Vastustajan tutoroinnille:
1) ette suinkaan kuole ja
2) tulette tietämään niin kuin Jumala.

Kohta 1 näkyy tänään mm. kuoleman kieltämisenä tai niin kuin kristillisissä piireissäkin vahvasti pidetään virallisten tahojen puolelta esillä näkemystä, että kuolema ei ole kuolema vaan uskovan kohdalla suoralentoa taivaaseen /tästä tarkemmin/. Näin hylätään Raamatun opetus tulevasta ruumiillisesta ylösnousemuksesta ja sen tarpeellisuudesta.
Kohdassa 2 tuodaan esiin se, miten koko Aadamin perikuntaan on sisäänrakennettu ”jumalallinen” tieto ja viisaus siitä, että se pystyy omaan, itseriittoiseen tieteeseensä turvaten – Luojansa poissulkien – saavuttamaan ihmiskunnalle onnentilan.

—

Tämä kaikki ihmisen kuvitelma omasta kaikkivoipaisuudestaan tulee esiin myös ns. kristillisen teologian kohdalla. Se on saanut virallisen tieteen aseman yliopistollisissa tiedekunnissa, missä se pyrkii epäuskoisen kritiikkinsä alla tutkimaan raamatun tekstejä ja opetuksia. Näin se on asemoitunut muun inhimillisen tieteen tasolle – kaiken yliluonnollisen kieltäen – tutkimaan Jumalan inspiroitua sanaa kirjallisuustutkimuksen näkökulmasta.

Seuraavassa luetteloituina ihmistietoisia, ”teologisia”, väittämiä ja Jumalan vastaväittämiä.

Ihminen:
Jumala tosi tahtoisi, että kaikki ihmiset pelastuisivat, mutta ei ole kykenevä tätä päämäärää saavuttamaan.
Jumala:
Hän tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden! (1. Tim. 2:4)

Ihminen:
Jumala on tehnyt kyllä kaiken, minkä voi, mutta Hänen luotunsa estävät Häntä pelastamasta.
Jumala:
Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaiken oman tahtonsa päättämän mukaan (Ef. 1:11)

Ihminen:
Jumala voi vanhurskauttaa (antaa elämänoikeuden) vain ne ihmiset, jotka uskovat.
Jumala:
Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi (Room. 5:18)

Ihminen:
Jumala voi sovittaa vain ne ihmiset, jotka sitä haluavat.
Jumala:
ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. /Kol_1:20/

Ihminen:
Jumala luo vain hyvää. Paholainen on yksin vastuussa kaikesta pahasta. Jumala ei voi sitä estää.
Jumala:
minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän. (Jes. 45:7); Matt. 16:23

Ihminen:
Ihminen ei ainoastaan päättele sydämessään omaa kulkuansa, vaan kykenee vaikuttamaan myös kohtaloonsa.
Jumala:
Ihmisen sydän aivoittelee hänen tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa. (Snl. 16:9)

Ihminen:
Jumala voi pelastaa vain ne, jotka sitä haluavat.
Jumala:
Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,

Ihminen:
Kristuksen valta on ikuinen ja päättymätön; eikä Hän voi pelastaa kaikkia ihmisiä.
Jumala:
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:28)

Ihminen:
Teologia ja kristilliset kirkot ja suunnat voivat lisätä tai tuoda rinnalle jumalallista ilmoitusta.
Jumala:
jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydelliseksi julistaakseni Jumalan sanan, Kol. 1:25

Ihminen:
Se on ihminen, joka valitsee tai hylkää pelastuksen.
Jumala:
Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät (Joh. 15:1)

Ihminen:
Jumala ei kykene viemään läpi ajatuksiaan ja suunnitelmiaan, jos ihminen asettuu sitä vastaan.
Jumala:
Herra Sebaot on vannonut sanoen: Totisesti, mitä minä olen ajatellut, se tapahtuu, mitä minä olen päättänyt, se toteutuu: /Jes_14:24/

Ihminen:
Hän voi alistaa valtansa alle vain ne, jotka ottavat Hänet vastaan.
Jumala:
joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi. /Fil_3:20-21/

—


Elämme aikoja, jolloin uskosta luopumista esiintyy enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Uskosta luopumisella tarkoitan ihmisiä, jotka perustavat luottamuksensa ihmisoppeihin ja Jumalan sanaan. Tarkoitan tässä Kristuksessa olevia – ja siis pelastettuja – jotka ruokkivat elämäänsä asettaessaan kirjoitetun, meille suunnatun, Totuuden sanan rinnalle ihmisoppeja ja traditiota /1. Tim_4:1-3/ . Tätä maailmassa on tarjolla ja se saadaan näyttämään viralliselta, juhlavalta ja uskottavaltakin, mutta

Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23).

Vastustajalla, joka tänään tekeytyy rauhan ja turvallisuuden lähettilääksi, on uskovia kohtaan menettelytavat (kreik. methodeia) /Ef_6:11/ , joita se systemaattisesti ja ahkerasti demoni-joukkojensa kautta kohdistaa Kristuksessa olevia kohtaan. Näillä metodeilla on demoneilla juuri pyrkimys kääntää uskovien katseet pois siitä mikä on kirjoitettu ja nimenomaan siitä, mikä meille on kirjoitettu ja voimassa tänään Jumalan armon salatulla hallintokaudella!

Juuri tästä syystä Paavali kehottaa meitä varustautumaan ja pukeutumaan Jumalan täydelliseen taisteluvarustukseen.

 

 

Traditiota vai inspiraatiota?

kirjoittaja

 

Traditio eli perimätiedot ja -tavat elävät vahvasti uskonnon harjoittamisessa. Ovat tehneet sitä koko ihmiskunnan historian ajan. Eikä kristillisen uskon ympärille vuosisatojen aikana rakennetut perinteet, tavat ja rituaalit ole missään nimessä näistä vapaita. Puhutaan ns. kristillisistä traditioista. Oletko joutunut pohtimaan näitä asioita? Miten kulttuurit, perinteet ilmenevät ns. julkisissa tai ”virallisissa” jumalanpalvelusmenoissa, ”oikeissa” opeissa ja uskonnonharjoitustavoissa? Itse olen pohtinut tätä usein. Pohtinut myös sitä, miten tällaiset traditiot voivat ottaa uskovien mielissä ja kielissä sijaa siitä, mitä alun perin on meille kirjoitettu; sitä, miten perinteet ja perimätiedot voivat toimia suoranaisina pidäkkeinä uusien asioiden oppimiselle.

Inspiroitu, Jumalan Hengen vaikuttama, ihmiselle (Jumalan itsensä valitsemilla alkukielillä) annettu Kirjoitus on kuitenkin inhimillisistä traditioista vapaa. Siinä Jumalan Henki tulee eläväksi ja sen kautta Jumalan voima ja Kristuksen rakkaus tulee todellisuudeksi ihmisen mielen alueella ja koko hänen elämässään.

Jeesus moitti aikanaan Israelin uskonnollista johtoa siitä, että he olivat aikojen kuluessa rakentaneet valtavan temppelipalvontajärjestelmän lukuisine sääntöineen. Nämä papit ja teologit pitivät yllä uskonnollista valtaa Israelissa ja antoivat tavalliselle kansalle kuvan Jumalan edustajistosta Maan päällä. Oikeastaan Jeesus arvosteli hyvin ankarasti kaikkea sellaista tekopyhyyttä, joka viestitti tavalliselle kansalle heidän erinomaisuudestaan Jumalan pyhinä palvelijoina.

He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. (Matt. 23:4-5)

Uskontoon liittyy aina traditioita. Uskontoon liittyy aina hierarkioita ja arvojärjestyksiä. Uskontoon liittyy aina vallankäyttöä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan uskonnolla tarkoitetaan oppijärjestelmää, joka ilmenee erilaisina tapoina ja palvontamenoina. Palvonnan kohde on yleensä Jumala, jumaluus tai jumalat, joita yritetään lepyttää ja joiden edessä pyritään saavuttamaan kelpoisuutta.

Jeesus oli aikanaan hyvin jyrkkä silloista Israelin valtauskontoa ja sen edustajia kohtaan. Hän antoi sille täystuomion. Eikä Hän kelpuuttanut yhtäkään noista teologeista kahdentoista valitsemansa (ydin)opetuslastensa joukkoon. Ei. Vaan sinne Hän valitsi erilaisia tavallisia, ”oppimattomia” ja itsessään heikkoja ihmisiä. Näin Jeesus ruoski Israelin uskonnollista johtoa.

turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä.” Ja hän sanoi heille: ”Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne. Sillä Mooses on sanonut: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman’. Mutta te sanotte, että jos ihminen sanoo isälleen tai äidilleen: ’Se, minkä sinä olisit saava minulta hyväksesi, on korban’ – se on uhrilahja – ja niin te ette enää salli hänen antaa mitään avustusta isälleen tai äidilleen.
Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette.” (Mark. 7:8-13)

Tässähän on kyse aivan samoista ihmisten itsesäätämistä jumalanpalvelusmenoista kuin mistä Paavalikin meitä varoittaa.
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2.23)

Näin pidetään totuutta – mikä siis tänään löytyy ainoastaan Kristuksessa – vääryyden (=valetiedon) vallassa. Isot kirkolliset instituutiot ja kaikki ns. maailmanuskonnot ovat betonoineet omat ”oikeat” oppinsa, joiden loukkaamattomuutta niiden johtajat mustasukkaisesti vartioivat. Näin ne ”pitävät totuutta vääryytensä vallassa” (Room. 1:18) ja altistavat itsensä lopulta Jumalan vihan alle. Näinhän oli myös Jeesuksen aikana: avaintiedot totuudesta peitettiin papiston laatimilla opeilla ja säädöksillä.

Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet.” (Luuk. 11:52).
(CLV) Lk 11:52
Woe to you •who are learned in the law! tfor you take away the key of •knowledge—you syourselves do not enter, and •those who are entering~ you prevent.”

—

Uskonnolliset traditiot ovat myös ihmismielen mukaisia – toisin kuin meille osoitettu Paavalin evankeliumi /Gal_1:11-12/. Ne ovat ihmisten laatimia tapoja ja sääntöjä. Perimätavat liitettyinä uskonnonharjoitukseen näyttävät ihmisestä luonnostaan hyviltä, arvokkailta ja myös siltä, että Jumalakin voisi niitä arvostaa. Tämä on ihmiselle toki sallittua, mutta jos siitä tulee hänelle vallitseva tapa harjoittaa uskonnollisuutta, niin siinä sisäinen kasvu Kristuksessa jää väistämättä toisarvoiseksi. Vaikka tällainen kulttuurikristillisyys onkin minulle luvallista, niin en saa antaa sen muodostua hallitsevaksi Jumala-suhteessani. Uskovan kannalta uskonnolliseen kulttuurikristillisyyteen sitoutuminen voi muodostua kavalaksi ansaksi, koska se näyttää hyvältä ja jumaliselta, vaatii myös inhimillisiä ponnisteluita ja näyttää usein maailman silmissä kauniilta ja hyväksyttävältä. Maailmalle se voi olla ihan ok-asia silloin, kun se vie eteenpäin ja vahvistaa kristillisiä arvoja ja tukee yhteiskunnallisesti sen sosiaalista hyvinvointia. Maailmalle se voi antaa välineitä ikään kuin hapuilla Jumalaa kohti /Apt_17:26-28/.

Paavali sisällyttää uskonnolliset traditiot maailman alkeisvoimiin ja varottaa niiden viekkaista ja taidokkaista houkutuksista, jotka voivat saada uskovan kääntämään katsettaan pois Kristuksesta.
Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. (Kol. 2:8)
(CLV) Col 2:8
Beware that no one shall be •despoiling you through •philosophy and empty seduction, in accord with •human •tradition, in accord with the elements of the world, and not in accord with Christ,

—

Vilpitön uskova pitäytyy kuitenkin vain siihen, mikä on kirjoitettu. Meitä koskeva inspiroitu Jumalan ilosanoma löytyy tänään kansojen apostolin välittämästä Armon evankeliumista, Ristin sanasta. Tässä ja vain tässä ilmestyy Kristuksen Hengen vaikutuksesta myös Jumalan voima ihmisen elämään; eikä vain voima, vaan myös Jumalan rakkaus ja tervehdyttävä ymmärrys (2. Tim. 1:7). Berean juutalaiset antavat meille tästä hyvän esimerkin.

Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. (Apt. 17:11)
(CLV) Ac 17:11
Now these were more noble than •those in Thessalonica, whoa receive~ the word with all eagerness, examining the scriptures day •by day, to see if these |have it thus.

Käännössanojen ”jalo” tai ”noble” takaa löytyy alkukielen eugenes, minkä Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi WELL-BECOME. Termi esiintyy UT:ssa ainoastaan kolme kertaa; muut kohdat ovat Luuk. 19:12 ja 1. Kor. 1:26. Eli tätä siunaavaa viisautta näyttää olevan ammennettavissa säännöllisellä Kirjoitusten tutkistelulla!
Eikä pitäytyä pelkästään yleisiin kristillisiin opetuksiin ja saarnoihin, koska niissä usein on häivytettyinä sellaisia tiedon avaimia, jotka avaavat Kristuksen Hengelle tilaa ihmisessä.
Myös uskosta osaton, Jumalan luoma, ihminen voi kuitenkin mielestäni hapuillen lähestyä Luojaansa näidenkin opetusten kautta; saada kokea aavistusta siitä Jumalan kaikkivoivasta rakkaudesta, joka kerran tulee myös hänenkin osakseen.

Mutta kristityn ”jalous”, kreik. eugenes ilmenee siinä, että hän säännöllisesti tutkii sitä, mitä inspiroidut Kirjoitukset hänelle tarjoavat. Tämä asenne vaikuttaa uskovassa ”jalostumista” tai niin kuin alkutekstin termin jäsentäminen WELL-BECOME tuo ilmi: tervehdyttävästi tulla (Kristuksen) kaltaisuuteen.

 

 

Onko Jumala todellakin sanonut?

kirjoittaja

 

Kehottaako Jeesus meitä vihaamaan elämäämme, kuten näyttää seuraavassa ohjeistavan?

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12;25)

Tämän käännöksen mukaan elämää tässä maailmassa olisi pyrittävä vihaamaan, jotta saisi sen siirtymään tulevaan elämään? Näinkö on? Vai onko kääntäjien teologinen epäusko saanut tekemään ”korjauksen” tähän Kirjoitusten kohtaan, koska itse asiassa alkuperäiset ilmaukset on tässä korvattu aivan toisenlaisella termeillä. Mihin Jumalalta saadun elämän kirjaimellinen vihaaminen voisi sitten johtaa? Epätoivoon? Itsevihaan? Itsemurhaan?

Ei näin. Kyllä Jumalan voimassa olevan ylin kehote kuuluu: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi!”.
Siis itseä (ja omaa elämäänsä) tulee rakastaa ja pyrkiä samalla tämä rakastamisen taso nostamaan myös läheisen ihmisen elämän kunnioittamisen kohdalle!

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12:25)
(CLV) Jn 12:25oos.
He •who is |fond of his •soul is destroying it, and he •who is hating his •soul in this •world, shall be guarding it iofor life eonian.
Alkuteksti ei puhu tässä ollenkaan ”elämänsä vihaamisesta”, vaan ”sielunsa vihaamisesta”.

Jeesuksen puhe on osoitettu juutalaisille opetuslapsille ja koski heidän konkreettista, fyysistä seuraamistaan tuohon aikaan Hänen mukanaan.
”Elämää” tarkoittava termi on vanhassa kreikassa zoe, kun taas ”sielua” tarkoittava sana on psuche.
Mitä Raamattu tarkoittaa ”sielulla”? Sen alkuperäinen määritelmä löytyy /1. Moos_2:7/.

Ei elämää, vaan sen sijaan sieluaan Jeesus kehotti juutalaisia opetuslapsiaan vihaamaan. Sielun vihaamisella Jeesus tarkoitti tuolloin ihmisen luonnollisen aistijärjestelmän vaalimisen vihaamista, ihmisen mukavuusalueelle jäämisen vihaamista – ja konkreettista lähtemistä Hänen seuraajanaan ristin kantajan tielle.
Maallisesta omaisuudesta oli luovuttava, työpaikka kirjaimellisesti jätettävä, omaisistaan luovuttava – ja lähteä tien päälle Jeesusta seuraamaan.

Niin hän sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista, ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää”  (Luuk. 18:29)

Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: ”Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa”.  (Matt. 8:21-22)

”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.  (Luuk. 14:26)
(CLV) Lk 14:26
”If anyone is coming~ tod Me and is not hating his •father and •mother and •wife and •children and •brothers and •sisters, and still more his •soul besides, he |can~ not be My disciple.

Onko väliä mitä Jumala tahtoo meille tarkalleen sanoa: Onko yhdentekevää, jos Hän Kirjoituksissa puhuu meille sielusta (kreik. psuche) ja me käännämme (= korjaamme Hänen puhettaan tarkoittamaankin) elämää (kreik. zoe), jolla kummallakin termillä on kuitenkin omat erityiset merkityksensä? Ja tämä ”väännös” on annettu jatkua sellaisenaan raamatunkäännöksestä toiseen ja vuosisatojen ajan sitä mitenkään korjaamatta?!
Niin, eihän sielua saa tänään vihata, vaan hoitaa (vrt. ”sielunhoito”); mutta Jeesuksen maallisen elämän aikana tämä kuitenkin esitettiin ehdottomana vaatimuksena Hänen seuraajilleen! Meille on taas tänään voimassa /1. Kor_7:20/.

Onko väliä, että kun alkuteksti puhuu taivaasta (kreik. ouranos, [SEE-UP]), niin se ei tarkoita paratiisia (kreik. paradeisos [BESIDE-LOOSE], koska ensimmäinen merkitsee yläpuolella ilmakehässä ja ulkoavaruudessa havaittavaa, kun taas jälkimmäinen taas viittaa tulevaan, (uuden) Maan päällä sijaitsevaan puistoalueeseen?

Onko väliä, jos ristin ryöväri (Ilman askeltakaan Jeesuksen seuraamista) lensi suoraan taivaaseen, kun taas itse Herra kuoli ja nousi vasta kolmantena päivänä kuolleista (vaikka oikeasti Hän on ensimmäinen kuolleista nousseitten joukossa)?

Onko väliä, kun pappi sanoo poisnukkuneen siirtyneen ajasta ns. ikuisuuteen tai päässeen taivaankotiin, kun Raamatun mukaan vain Kristus on noussut (ensimmäisenä) kuolleista ja Kirjoitukset läpensä puhuu vielä toteutumattomista, tulevista, kaikkia kuolleita koskevista ylösnousemuksista?

Onko väliä, jos Paavali varottaisi hänen evankeliuminsa vastaisesta (so. ei-kristillisestä) opetuksesta, kun hän itse asiassa varoittaakin (meitä kristittyjä) hänen opetuksensa rinnalle (kreik. para) lisättävistä ihmisopeista ja traditioista?

Onko väliä, että vaikka oikeusviranomaiset pyrkivät sanatarkasti tulkitsemaan kirjoitettuja lakeja maallisissa oikeuskäsittelyissä, niin itse Jumalan ilmoittamaa alkuperäistä Kirjoitusta voidaan väännellä tilanteen ja teologian mukaan sinne ja tänne?

Onko väliä, että kun sinun pitää matkustaa junalla Helsingistä Ouluun, niin menetkin Kuopioon?

Onko väliä, että kun pappi siunaa kuolleen sanoessaan hänen vaipuneen ”ikiuneen”, kun raamattu kuitenkin opettaa kuolemanunesta ylösnousemisesta?

Onko väliä vaieta ”kadotuksesta”, kun se kumminkin vaivaa ihmisten mieliä, kun pitäisi selittää käsite auki tarkoittamaan uskoville luvatun maailmanajallisen (kreik. aionion) elämän kadottamista eli menettämistä?

Onko väliä toissijastaa ylösnousseen Herran meille Paavalin kautta välittämä ilosanoma ja puhua Israelille suunnattua evankeliumia pyhänä, siis meille erotettuna evankeliumina, kuten jumalanpalveluskaavoissa on monesti tapana tapahtua?

Onko väliä kadottaa aika Jumalan ilmoituksesta erilaisten ikuisuus- ja ajattomuus -myyttien alle, kun Jumalan suuri pelastussuunnitelma (niin kuin suunnitelmat aina) rakentuvat aikajanalle?

Onko väliä, että kun on harhaanjohtavasti käännetty ” Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Kun tässä kohtaa ”kadotus” -sanan takaa löytyy kreikan katakrima, mikä tarkoittaa Ihmisen Pojan oikeuskäsittelyä, joka koskee kaikkia kuolleista herätettäviä ei-uskovia ihmisiä?

 

Näin on Jumalan Vastustaja, Saatana päässyt myös käännösasioissa ihmisten mieliin vaikuttamaan ja sekavuutta aiheuttamaan: Voiko tätä kohtaa kääntää näin, kun ajatus ei enää mahdukaan teologisiin tulkintaraameihin?

”Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
”Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
”Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)

Seuraavassa kohdassa Jeesus varoittaa traditioista eli perinnetavoista, jotka pyrkivät henkisen kulttuurin ja asiantilan säilyttämiseen. Sellaisista asioista, jotka ovat saavuttaneet totuuden statuksen julkisissa jumalanpalveluskaavoissa ja muissa menoissa lähestymisen välineinä Jumalan suosiollisuuteen. Ja kuten tiedämme, että kun noita sanontoja toistetaan auktoritatiivisesti ja muuttumattomasti ”ikiaikaisiin” perinteisiin vedoten, niin näitä vakiintuneita fraaseja aletaan helposti pitää aikaa myöten myös totuuksina.
Juuri tästähän Jeesus myös aikanaan varoitti Israelin uskonnollista johtoa:

Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette.” (Mark. 7:13)
(CLV) Mk 7:13
invalidating the word of •God by your •tradition which you -°give over. And many such like things you are doing.”

 

Sanoilla ja lauseilla on merkityksensä. Varsinkin Jumalan sanoilla. Uskonelämän kannalta keskeisten termien merkitysten hämärtyminen sekä Ympärileikkaamattomuuden ja Ympärileikauksen evankeliumien yhteenpötköyttäminen johtavat vääjäämättä hämmennykseen ja alati jatkuviin ristiriitaisiin ja loputtomiin tulkintoihin. Niinpä näitä sanojen ja puheiden merkityksiä kannattaisikin aika ajoin pohdiskella..

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen.  (1. Kor. 14:11)

 

 

Totuutta leikeltynä vai pötköytettynä?

kirjoittaja

 

 

Raamatusta voi ottaa monella tavalla – ja monesta kohtaa. Opillisen järjestelmän voi rakentaa monella tapaa perustaen sen raamattuun. Tarjonta on ruhtinaallinen. Mutta onko Vanhaan testamenttiin perustuva opetus voimassa tänään? Onko Jeesuksen juutalaisille maanpäällisille seuraajilleen antama opetus kaikilta osin voimassa tänään? Molemmissa em. tapauksissa Jumala lähestyi tuohon aikaan yksinomaan Israelin kansaa ja Jeesuskin lähetettiin ainoastaan heidän keskuuteensa /Matt_15:24/. Vielä Helluntain hallinnon aikaankin Pietari piti yllä Israelille tarjousta ja kutsua heille luvattuun maanpäälliseen Kuningaskuntaan /Apt_2:36/. Tulevan maailmanajan voimat alkoivat tuolloin jo vaikuttaa. Tämä kaikki oli totta tuolloin Israelin kohdalla. Kansat ja niiden ihmiset olivat vielä tuolloin Jumalan suoran kutsun ulkopuolella.

Mikä on totuus? Iso, retorinen kysymys, johon ei välttämättä odoteta vastausta. Mikä on totta? Tähän kysymykseen taas voidaan reagoida.

Kun Psalmeissa julistetaan:
Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti. (Ps. 119:160)
(CLV) Ps 119:160
The sum of Your word is truth, And all of Your righteous jordinances are › eonian.

niin tässä tarkoitetaan Jumalan ihmisille suunnattua kirjoitettua ilmoituskokonaisuutta. Sanomaa, joka summautui täyteen Paavalin evankeliumin kautta /Kol_1:25-26/. Kirjoitukset ovat tänään siis valmiina logoksena, kokonaisilmoituksena, joka Kristuksen Jeesuksen kautta toimii totuuden sanana kunkin maailmanajan ja niiden sisältämien talouskausien sisällä.

Totuuden sana tarkoittaa sellaista sanomaa, johon Jumala on sitoutunut ja jonka mukaan Hän toimii, kun se tulee ajankohtaiseksi Hänen suunnitelmissaan. Tässä Hän on täysin suvereeni ja riippumaton ihmisten rakentamista uskonnollisista järjestelmistä. Tämän päivän Totuuden sana löytyy ylösnousseen Herran Paavalille välittämän evankeliumin kautta. Tämä Armon evankeliumi on voimassa tänään ja tässä. Tämän Totuuden sanan mukaisesti tapahtuu kaikki Jumalan siunaama kanssakäyminen ja tuki kristityn elämässä Kristuksessa Jeesuksessa.

Jos teologia rakennetaan sellaisten raamatun sanan alueiden päälle, joita ei ole meille tarkoitettu, niin todennäköisesti saamme erilaisia hurskailta ja juhlaviltakin näyttäviä, hierarkkisia ja tapasidonnaisia liikkeitä luoduksi. Kirkkoja ja lahkoja, joissa jumalanpalvelujärjestys lukitaan tiettyyn koodiin ja joissa ”papillinen” hierarkia esitetään ihmisen ja Jumalan välisenä eräänlaisena välimieskerroksena. Voimme tietenkin tällöin julistaa oppimme myös perustuvan raamattuun.

Paavalin opetuksessa seurakuntamalli on kuitenkin puhtaasti hengellinen: Kristuksen hengellinen ruumis, jossa itse ylösnoussut Herra toimii päänä. Tässä organisaatiossa kukin uskova elää ja rakentuu yksilöllisellä tavalla ja Jumalan antamalla kasvulla sillä paikalla, mihin Jumalan on hänet Henkensä kautta asettanut. Ns. kirkollisilla vakansseilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä, sillä Jumala ei katso valinnoissaan ja toimissaan henkilön arvoa tai asemaa (Matt. 22:16).

Kun Paavali kirjoitti opetustestamenttinsa Timoteukselle, niin hän korosti nimenomaan tästä tosiasiasta kiinnipitämistä: oli osattava leikata Jumalan kokonaisilmoituksesta hengelliseksi ravinnokseen ja elämäkseen se osuus, joka oli totta, joka on oikeasti tarkoitettu tämän päivän, Armon hallintokauden, ihmisille.

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa (2. Tim. 2:15)
Miksi näin?
Koska hän tiesi, että tulevaisuudessa oli kansojen uskovilla käytössään koko, iso Jumalan, juutalaislähtöinen ilmoitus: raamattu, joka kokonaisuudessaan on hyödyllinen, mutta jota voidaan myös soveltaa haitallisesti.

Em. käännös antaa kuitenkin mahdollisuuden ymmärtää, että apostoli tarkoittaa tässä totuuden sanan oikeaa saarnaamista tai muuta eteenpäin jakelemisesta. Kyse on silti pohjimmiltaan aivan muusta! Paavali vertaa Jumalan kokonaisilmoitusta, totuuden sanaa, leipään: Elämän leipään, jota tulee paloitella, leikata tai osittaa oikein siten, että siitä nautitaan sitä osuutta, joka on osoitettu ja ravintoarvoltaan sopivaa ja vahvistavaa tämän päivän kristitylle.

(CLV) 2Ti 2:15
Endeavor to present yourself to •God qualified, an unashamed worker, correctly cutting the word of •truth.

Alkutekstissä on käännössanan ”oikein jakelee” takana ilmaisu orthotomeo, mikä tarkoittaa osittaa oikein, paloitella oikein, leikata oikein, minkä Konkordanttinen menetelmä on kääntänyt – aivan oikein.

Totuuden sanalla Paavali tarkoittaa tässä tietenkin omaa evankeliumiaan; sitä Armon evankeliumia, jonka hän kirjeittensä kautta meille välittää. Tämä evankeliumi ei ole Paavalin omaa ”jutustelua” tai muuta viestittelyä, vaan hän toimii nimenomaan ylösnousseen Kristuksen Jeesuksen ilmoituksen välittäjänä. Tällä sanomalla ruokkiminen antaa ihmiselle tänään sen kasvun, sen rauhan ja sen ilon, jonka Jumala tahtoo itsessään riittämättömälle, syntiselle ihmiselle tarjota. Tämä evankeliumi on voimassa vain nykyisellä Armon hallintokaudella [∼Apt. 26:26 – ].

Pelastuminen pelkän uskon kautta perustuu tänään Jumalan omaan (jo kauan sitten tehtyyn) armovalintaan ja se lahjoitetaan pelkän uskon kautta, ilman minkäänlaisia lisäsuorituksia. Oikeastaan omilla ponnistuksilla me vaan vesitämme Jumalan armon vaikuttavuutta elämässämme.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9)

Helluntain hallinnon [∼Apt. 2:1 – 9:3-4] ja Ylimenohallinnon eli eräänlaisen Siirtymähallinnon aikana [∼Apt. 9:3-4 – 26:26-28] pitivät ympärileikattujen apostolit vielä esillä Kuningaskunnan evankeliumia, jossa vaadittiin pelastumisen ehdoksi myös tekoja.
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? (Jaak. 2:14)
Tämä oli totta tuolloin, mutta ei ole voimassa tänään.

Kun Jeesus vaati aikanaan opetuslapsiaan jättämään omaisensa, luopumaan elinkeinostaan ja fyysisesti seuraamaan Häntä, niin tämä oli totta tuolloin, jolloin elettiin ns. Lihaksitulon hallintoa [∼Matt. 4:1 – 27:50]. Hänen seuraajiensa tuli olla valmiita kuolemaan samankaltainen häpeäkuolema kuin mikä heidän Mestariaankin tien päässä odotti.
”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:26-27)
Tämä oli todellista ja totta tuohon aikaan, mutta ei enää voimassa tänään.

Ylösnousseen Herran Paavalin kautta antama opetus tästä kuuluu taas:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu. (1. Kor. 7:20)
Kysymys on tänä päivänä hengellisestä, paikka- ja asemariippumattomasta elämisestä ylösnousseen Herran kanssa Pyhässä Hengessä. Voi elää uutta elämää ja jatkaa sillä paikalla ja siinä asemassa, missä oli, kun kutsu tuli. Ei välttämättä tarvitse lähteä maailmaa valloittamaan ja sieluja pelastamaan /Tästä tarkemmin/.

Kun Jeesus kehotti opetuslapsiaan odottamaan Hänen toista tulemistaan, kun Hän tulee perustamaan Israelille luvatun maanpäällisen Kuningaskunnnan, niin Hän tulee tuolloin taivaalta Maan päälle täyttämään Isille ja Profeetoille annetut lupaukset.
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. (Matt. 24:30)

Israel odottaa Messiastaan Maan päälle ulkoavaruudesta ja tapahtuma tulee olemaan julkinen, dramaattinen ja pelottava. Tämä on totta tulevassa ns. Vihan tai Tuomion hallintokauden lopussa ja koskee kaikkia Maan päällä tuolloin eläviä ihmisiä. Vihan hallintoon päättyy myös nykyinen Paha maailmanaika (kreik. aion). Tämä kaikki ei kuitenkaan koske nykyistä seurakuntaa, Kristuksen hengellistä ruumista, koska sen aika ja talouskausi on jo tuolloin päättynyt ja seurakunta on tullut poistemmatuksi Maan päältä.
Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:9)

Se, että tunnistaa Kirjoituksista erilaisia talous- tai hallintokausia on totuuden sanan oikeaa leikkaamista.
Hallintokaudet (kreik. oikonomia), on keskeinen käsite ilmoituskokonaisuudessa, koska ne kuvaavat Jumalan käyttämiä hallintomalleja ja käytäntöjä, joita Hän kulloinkin soveltaa valittujaan ja muuta maailmaa kohtaan. Monet Jumalan ilmoittamat totuudet ovat hallintokausiriippuvia niin kuin edellä olevista esimerkeistäkin voi huomata.  Tänään Jumala ei toimi julkisesti, seuraavalla hallintokaudella Hän alkaa taas toimia julkisesti. Raamatun sanan  ”pötköyttäminen” aiheuttaa väistämättä hämmennystä, ristiriitaa ja epätietoisuutta uskon elämään. Kun Paavalin evankeliumin erityisasema, sisältö ja ajankohtaisuus saavat kirkastua, niin on siitä lähtien turvallista hyödyntää myös muuta raamattua.
Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. (2. Tim. 3.16-17)

 

 

 

 

 

 

Kirjoitukset summautuneet täyteen

kirjoittaja

 

Jumalan antama Kirjallinen ilmoitus ihmiselle on tullut valmiiksi, nimittäin liki 2000 vuotta sitten. Se on tullut täydelliseksi Paavalin viimeisten kirjeiden ilmestyttyä. Kyse on Herran Jeesuksen paljastuksesta, Hänen omasta ilmoituksestaan, joka on voimassa tänään ja tässä (siis totta ja todellista) kansojen uskoville. Tämä viesti on ollut aiemmin salattuna Jumalassa ja paljastettiin vasta Israelin hylättyä Messiaansa /Room_11:25/. Loppuosa kokonaisilmoituksesta on toimitettu kirjallisesti Paavalin kirjeiden kautta (Jumalan totuuden sanan summautuessa näin täyteen; /Ps_119:160/), eivätkä ne tarvitse enää lisäyksiä /Gal_1:8/, jotka päinvastoin (siunauksen tuottamisen sijasta) voivatkin aiheuttaa uskonelämään hämmennystä, epävarmuutta, rauhattomuutta ja ilottomuutta niin kuin Galatian seurakuntalaisille aikoinaan kävi.

Koska Sana ei itse voinut tulla lihaksi toistamiseen eikä Herra ylösnousemusolemuksessaan enää voinut itse tulla fyysisesti Maan päälle – niin kuin Hän aiemmin toimi Israelin keskuudessa – Hänen oli valittava siihen ”lihallinen” työväline, joka myös joutuisi paljon kärsimään Hänen tähtensä; eikä vain Hänen tähtensä vaan myös Hänen sijastaan /Kol_1:24/! Ylösnousseen Kristuksen oli valittava itselleen Viestintäväline, joka jatkaisi Hänen opetustyönsä loppuun asti. Sana apostoli tarkoittaa edustajaa – Paavali toimi siis näin suurella valtuudella: ylösnousseen Herran erityisilmoituksen vastaanottajana ja edelleenvälittäjänä ja vieläpä ainoana tällaisena.

Mutta Herra sanoi hänelle: ”Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden”. (Apt. 9:15-16)
CLV Ac 9:15 – Ac 9:16
Yet the Lord said tod him ”|Go~, tfor he/ is a choice instrument of Mine, •to bear My •name sibefore both the nations and kings, besides the sons of Israel,
for I, Hänen/ shall be intimating to him how much he |must be suffering for My •name’s sake.”

käännössana ”ase” on kreikassa skeuos, mikä tarkoittaa instrumenttia, työvälinettä, nykykielellä myös kuljetusvälinettä ja viestintää.
Paavalin voidaan siis ajatella toimineen ylösnousseen Kristuksen viestintävälineenä Hänen paljastaessaan apostolilleen ilmestystensä kautta Kirjoituksen loppuosan: sen aiemmin salattuna olleen (kansoja koskevan) osuuden, jolla Jumalan kirjallinen ilmoitus saavutti lopullisen täyttymyksensä.

Eivätkä Paavalin kärsimykset olleet näin ollen vain hänen omia kärsimyksiään, vaan ne olivat itse asiassa myös Kristuksen puuttuvia kärsimyksiä, joiden lopputulemana meillä on nyt erityinen ja ajankohtainen Ympärileikkaamattomuuden evankeliumi eli Paavalin evankeliumi /Gal_2:6-7/. Paavali kärsi palvelutehtävässään lihassa Kristuksen sijasta niin kuin Konkordanttinen käännös (ja muutama muukin) asian sanatarkasti ilmaisevat. Tämän hän myös toteaa yhdessä viimeisimmistä vankilakirjeissään.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta (Kol. 1:24)
(CLV) Col 1:24
I am now rejoicing in my •sufferings fors you, and am filling up in my •flesh, in His stead, the deficiencies of the afflictions of •Christ, fors His •body, which is the ecclesia

Edelleen apostoli jatkaa.
jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. (Kol. 1:25-27)

(CLV) Col 1:25
of which I/ became~ a dispenser, in accord with the administration of •God, •which is |granted to me for you, to complete the word of •God—

Paavali ei suinkaan tässä tarkoita täydellistä sanan julistusta, vaan
”täydellisesti julistaakseni” ilmaisun takana on alkukielessä verbi plerosai, mikä tarkoittaa täydelliseksi saattamista, täydellistämistä, totuuden sanan summauttamista täydeksi, niin kuin tekstiyhteyskin antaa ymmärtää. Tämä täydellisyys ei siis vielä ollut tullut tiedoksi seurakunnalle Paavalin ensimmäisten kirjeiden aikana, jolloin elettiin vielä ns. Siirtymäkauden hallintoa /tästä tarkemmin/. Siitä annettiin kyllä tuolloin lupaus /1. Kor_13:10-13/, joka toteutui Jumalan kirjallisen ilmoituksen täyttyessä 60-luvulla Paavalin viimeisten kirjeiden kautta.
Kreikan pleroma tarkoittaa komplementtia, täydennystä ja lisäystä, jolla asia, tilanne tai joukko saadaan täydelliseksi, päämäärän mukaiseksi.

Tänään, Jumalan Armon talouskautena, voimassa oleva seurakuntaa (Kristuksen hengellisesti orgaanista ruumista) koskeva opetus ja ohjeistus sisältyy kansojen apostolin kirjeisiin (tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö Jumala voisi soveltaa uskoviinsa myös erityistä henkilökohtaista ohjausta ja rohkaisua). Paavalin evankeliumin tuntemisen kautta on sitten myös turvallista hyödyntää muuta Raamattua /2. Tim_3:16-17/.
Tukeutuminen apostoli Paavalin opetukseen ja evankeliumiin on samalla luottamista ylösnousseen Herran Jeesuksen evankeliumiin tämän päivän ihmiselle.
Paavalin erityisen arvovallan, aseman ja opetuksen vähättely tarkoittaa taas Herran Jeesuksen meille antaman Armon evankeliumin aliarvostamista.

Paavalin evankeliumia ei näin ollen voida päätellä suorana jatkumona Vanhan testamentin kirjoituksista ja lupauksista, tai ns. evankeliumikertomuksista tai muusta Israelille suunnatusta tekstistä, ikään kuin niistä alkaen nykyinen Armon evankeliumi vähitellen ”lineaarisesti” aukeaisi ja paljastuisi. Ei, sillä sehän oli täysin salattuna ja vaiettuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan ja paljastettiin ”putkautettiin yllättäen esiin” vasta Israelin hylätessä Messiaansa. Siksipä sen sisältökin on monissa kohdin poikkeava ja ainoalaatuinen. Siksipä se ainoana julistaa ihmisen pelastumista yksin armosta, pelkän uskon kautta. Siksipä se näin tarjoaa täyden lohdun Jumalan edessä riittämättömyyttä kokevalle ihmiselle.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä