mielenmuutos | Konkordanttinen käännös

Uudistukaa mielenne hengessä!

8.10.202419.3.2024 kirjoittaja HannuPekka

Mennään mielen maisemiin. Inspiroidusta Uuden testamentin alkukielestä löytyy mielelle ilmaisu nous ja sillä tarkoitetaan ajattelun alustaa, ajattelun välinettä. Sana esiintyy Paavalilla merkittävästi useammin kuin muualla Uudessa testamentissa (21/5)! Tämä taas viittaa siihen, että mielen alueen asiat ovat aivan keskeisessä asemassa Jumalan nykyisen Armon talouskauden hallinnossa ja siten kristittyjen elämässä. Niihin kannattaa siis kiinnittää huomiota.
Vanhan Kreikan nous sisältää myös ajatuksen aistista. Suomen, englannin tai saksan kielen ”mielestä” ei sitä ole aivan helposti pääteltävissä. Kuten ihmisellä on viisi perusaistia (näkö-, haju-, maku-, kuulo- ja tuntoaisti), niin mieltä voidaan pitää ”ajatteluaistina”. Saksankielinen konkordanttinen käännös kääntääkin termin kuvaavammalla ilmaisulla Denksinn.

Aistina mieli näyttää kytkeytyvän – toisin kuin ihmisen muut aistit – hengen alueelle.
Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? (Mark. 2:8)
(CLV) Mk 2:8

And straightway •Jesus, recognizing in His •spirit that they/ are reasoning~ thus in themselves, is saying to them, ”Why are you reasoning~ these things in your •hearts?

Ajattelu kuvaillaan tässä siis myös ihmisen sisäiseksi, sydämessä tapahtuvaksi prosessiksi.

Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen 7. luvussa ihmisenä elämisen ristiriitaa: sitä, että vaikka ihmisellä on mielessään (so. hengen alueella) tahto ja pyrkimys hyvään, niin heikko fyysinen puoli panee hanttiin.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:24)
Konkordanttinen käännös avaa tähän problematiikkaan lohdutusta, nimittäin tähän jakeeseen on aikanaan tehty codex Sinaiticuksen tarkistuksessa korjaus /Tästä tarkemmin/. Konkordanttisessa käännöksessä on tämä korjaus otettu huomioon.

A wretched man am I! What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!
Tämä suomennettuna:
Minä kurja ihminen, mikä kätkee minut tältä kuoleman ruumiilta? Armo!

Eli Paavali antaa huokaavalle kysymykselleen myös suoran vastauksen: Armo! Jumalan armon voima kätkee tänä päivänä kuoleman ruumiin vaikutusta kristityn elämässä. Tämä jumalallinen suosio saa tilaa kristityn elämässä, kun hän ojentautuu tämän tosiasian mukaan: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet (2. Kor. 5:14). Mielen katse on siis hyvä kääntää kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Herraan, joka tänään sitoo Häneen turvaavan ihmisen itseensä Suosiollisuuden hallintonsa mukaisesti Pyhässä Hengessä. Hän vei meidän vanhan ihmisemme mukanaan ristille – tämä on siis tänään totta – Hänessä.

—

Kaikkinainen uskonnollisuus taas pyrkii ihmisen oman suorittamisen kautta erilaisin hurskailta näkyvin tavoin ja suorituksin pätemään Jumalan edessä, mutta vaikka tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

—

Kun taas keskitytään mielen ja Hengen alueelle, niin siellä tapahtuu, siellä Jumalan armo toimii.

Ensinnäkin meitä kehotetaan olemaan mukautumatta tässä maailmanajassa tapahtuviin ilmiöihin, vaan fokusoimaan huomiomme Kristuksen mielen mukaiseen kasvuun.

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (Room.12:2).

Kristuksessa me omistamme Hengen mielen, joka on luonteeltaan taipuvainen rauhaan ja elämään /Room_8:5-6/. Uudistuminen tapahtuu nauttimalla oikeata hengellistä ravintoa, sitä Jumalan armon evankeliumia, jota ylösnoussut Herra meille Paavalin kautta välittää. ”Mieli” on ihmisen hengen tyyssija ja ohjaaja. Uudistumisen tulee alkaa siitä.

Kaiken mielenmuutoksen takana on kasvaminen Jumalan hyvyyden tuntemisessa, Jumalan hyvyys johdattelee meitä mielenmuutokseen. (Room. 2:4)

Huolet jumittavat mieltä ja saavat jataukset pyörimään kehää niiden ympärillä. Tähän on Jumala kuitenkin luvannut avun. Jumala lupaa varjella mielemme aluetta rauhallaan, kun viemme säännöllisesti kaikki huolemme rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Hän lupaa antaa yliluonnollisen rauhansa varjelemaan sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa /Tästä tarkemmin/.

Pimeyden henkivallat hyökkäävät ylhäältäpäin (taivaan avaruuksista) kristityn mielen alueelle pyrkien saamaan hänen ajatuksensa pois siitä luottamuksesta, miten hän Kristuksessa jo omistaa: täyden ja pysyvän lunastuksen, vanhurskauden (kelvollisuuden) ja sovinnon Jumalan kanssa. Tässäkin Paavali kehottaa meitä varustautumaan siten, että tuomme mielemme murehtimiset ja epäuskoiset ajatukset Jumalalle tiettäväksi – ja tämäkin kaikella rukouksella ja anomisella. Näin me voimme pysyä vahvoina Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa. (Ef. 6:10-18)

Mielen aisti, joka hengen alueella toimii ja vaikuttaa, on aivan toisenlainen kuin nämä meidän ”kuoleman ruumiimme” aistit. Fyysiset aistithan meillä vanhetessamme koko ajan heikkenevät. Mielen alueella taas ymmärryksemme saa kasvaa mielen uudistumisen kautta; eikä vain kasvaa, vaan vieläpä nuortua (kreik. ananeoo) /Kol_3:10/; /Ef_4:22-24/. Mielen ja Hengen alueen asioihin satsaamalla keräämme samalla pysyvää oppia ja pääomaa tulevaa varten. Mielen alueella kasvaminen tarkoittaa myös Kristuksen rakkauden tuntemisessa kasvamista.

Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, (Fil. 1:6)

Jumalan hyvyys vetää ”parannukseen”

8.10.20241.7.2021 kirjoittaja HannuPekka

Puhutaan paljon siitä, että ihmisen on tehtävä parannus. Puhutaan paljon siitä, että on tehtävä parannus ja uskottava evankeliumi. Puhutaan paljon siitä, että juuri näin on ihmisellä mahdollisuus pelastua: pelastua ”ikuisen kadotuksen” uhan alta – pelastua ”iankaikkiseen” elämään.
Mutta mitä itse asiassa Kirjoitukset ”parannuksella” tarkoittavat?
Onko ”parannus” sittenkään ihmisen itsensä aikaan saamaa elämäntapamuutosta niin kuin se usein ikään kuin vaatimuksena esitetään?
Vai onko ”parannuksen” syynä ja lähteenä sittenkin Jumala ja Hänen hyväntahtoisuutensa?

Paavali kirjoittaa tästä roomalaiskirjeessään:

Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? (Room. 2:4)

(CLV) Ro 2:4
Or are you despising the riches of His •kindness and •forbearance and •patience, being ignorant that the kindness of •God is leading you ioto repentance?

”Parannus” käännössanan takaa löytyy vanhan kreikan metanoia, mikä tarkoittaakin mielen alueella tapahtuvaa muuttumista. Suomen kielellä voidaan puhua mielenmuutoksesta. Voidaan puhua sellaisesta ihmisen mielessä tapahtuvasta oppimisen muutosprosessista, jossa uskovan ihmisen mieli muuttuu Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Puhutaan ihmisen eliniän kestävästä tapahtumasarjasta, jossa Jumala vaikuttaa Henkensä ja Armonsa evankeliumin kautta yhteistyössä ihmisen kanssa kasvua uuden ihmisen kaltaisuuteen.
(Mieli on ymmärrettävissä yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa hänen ajatuksensa, tunteensa ja tietoisuutensa ilmenevät)

”Parannus” on mielestäni huono käännös termille ”metanoia”, koska se helposti antaa kuvan siitä, että ihmisen itse olisi parannettava elämänsä Jumalalle kelpaavaksi. Eikä tällä mielenmuutosta kuvaavalla nominilla ole alkukielessä yhteyttä myöskään ”kääntymisen” (kreik. strepho) kanssa, joita molempia termejä myös joskus synonyymeinä pidetään. Kääntyminen esiintyy nimenomaan Ympärileikkauksen evankeliumissa ja sillä kehotetaan (hengellisessä mielessä) ihmisiä ja kansaa nöyrtymään elävän Jumalan edessä saavuttaakseen pääsyn tulevaan Kuningaskuntaan /Matt_18:3-4/. Ympärileikkaamattomuuden evankeliumissa (Paavalin evankeliumissa) pelastuminen taas tapahtuu Jumalan mielisuosiossaan tekemän päätöksen mukaan, eikä ihmisen oman valinnan tai kääntymisen mukaan /tästä tarkemmin/.

Etkö tiedä? Paavali kysyy tässä jakeessa meiltä: tiedämmekö tämän?
Tiedämmekö, että kyse on tässä yksinomaan Jumalan hyvyyden tai hyväntahtoisuuden (kreik. chretotes), Hänen ”kärsivällisyytensä” tai tarkemmin pidättyväisyytensä (kreik. anoche) ja Hänen pitkämielisyytensä (kreik. makrothumia) runsaudesta.

Tässä on vain luotettava yksin Jumalaan ja Hänen hyvyyteensä runsauteen. Luotettava Kristuksen Hengen vaikutukseen yhdessä oman henkemme ja mielemme kanssa. Jumalan armo valmentaa meitä – Hänen Armonsa hallinnan alla eläviä ihmisiä – valmennettavia!

Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, (Tiit. 2:11-13)

CLV Tit 2:11 – Tit 2:13
11 For the saving grace of •God made its advent to all =humanity,
12 training us that, -disowning~ •irreverence and •worldly desires, we should be living sanely and justly and devoutly in the current eon,
13 anticipating~ •that happy expectation, +even the advent of the glory of the great God and our Saviour Jesus Christ,

Jumalan Armon hallinto kasvattaa tai paremminkin valmentaa (kreik. paideuousa) ihmistä. Uskovan ihmisen rooli on vuorovaikutteinen Armon toiminnallisuuden vaikutuspiirissä, Jumalan Armon hallinnassa. Teonsana ”valmentaa” on alkukielessä ns. middle-pääluokassa, mikä tarkoittaa sitä, että uskovalla, siis valmennettavalla, on myös keskeinen rooli siinä, miten Kristuksen elämä hänessä kehittyy. Middle -pääluokan verbi kuvaa siis myös refleksiivisyyttä, koska se ilmaisee vuorovaikutussuhteen tekijän (Jumalan) ja sen kohteen (ihmisen) välillä.

Kun ”parannuksen tekemisellä” annetaan ymmärtää sen tarkoittavan synnin poispanemista tai muuta sen kaltaista ihmistoimintaa, jolla saadaan uskonnollista, ulkoista ilmettä ja ihmisen omaa kyvykkyyttä esiin, niin ollaan täysin hakoteillä. Fokuksen ei pitäisi olla ”synnin poispanemisessa” (sillä se pantiin pois Kristuksen uhrin kautta ristin alttarilla), vaan uudessa elämässä Kristuksessa Jeesuksessa. Tämän kaltaisesta – synnin pois panemisen ponnisteluiden – tarjonnasta ei ole tänään puutetta. Päin vastoin.

Ihmisen lihallisesta mielestä nousee tämänkaltaisia hurskailta ja jumalisilta näyttäviä tapoja ja jumalanpalvelusmenettelyjä, mutta ne kaikki ovat kuitenkin lopulta Jumalan edessä arvottomia. Ihmisen omista pinnistelyistä ja ponnisteluista lähtevät lihan teot eivät tule kestämään Kristuksen palkkio-tuomioistuimen edessä, vaan ne ”palavat” arvottomina ja kelvottomina pois /tästä tarkemmin/.

Kyse on lopultakin Jumalan hyväntahtoisuudesta ja voimasta – ei ihmisen Jumalalle kelpaavasta hyvyydestä, koska sitä ei kerta kaikkiaan ihmisellä ole, sillä ”kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12)

Meidän syntiemme kanssa kamppailevien ja ristin tiellä kulkevien kannattaisi myöntää oman tilanteemme mahdottomuus Jumalan edessä. Liha ei mitään hyödytä. Jumala näkee meidän vanhan ihmisemme tänään Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna! Ristin kantaminen ei tänään hyödytä. Risti on kerran kannettu – 2000 vuotta sitten – ja sille on Kristuksen kanssa myös meidät ripustettu. Tämän Kristuksen kanssa ja Kristuksessa tapahtunut lihamme häpeäkuolema on myös uuden elämän alku, elämän Kristuksen kanssa ja Kristuksessa. Meidän ristin kantajien tulisi kasvaa enemmän luottamaan Kristukseen ja kasvamaan Hänen ristinsä kannettavaksi, sillä tämä muodostaa Jeesuksen uskon perustan.

Tänään on hyvä yhtyä Paavalin esimerkkiä antavaan kehotukseen.

Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2: 19-20)

Jumalan hyvyyden ja hyväntahtoisuuden tunteminen – ja kasvaminen siinä – on avain myös mielemme uudistuksessa: sen muuttumisessa vähitellen Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Ns. uskoontulo on sittenkin vasta lähtöpiste sille, että Jumala voi alkaa hyvyydessään ja rakkaudessaan kasvattamaan omaa lastaan sisäisesti Kristuksen mielen kaltaisuuteen.

Paavalin ”kääntymyksen” esimerkki

2.11.20241.12.2020 kirjoittaja HannuPekka

Puhutaan usein siitä, miten entinen seurakunnan vainoaja kääntyi kristityksi.
Puhutaan Paavalin kääntymisestä.
Puhutaan Saulus Tarsolaisen uskoontulosta hänen kohdatessaan Kristuksen.

Mitä tuolloin sitten oikein tapahtui?
Mitä kääntymisellä raamatussa oikeastaan tarkoitetaan?
Onko lopulta mitenkään perusteltua puhua Paavalin kääntymisestä?
Oletko itse joutunut joskus tätä asiaa pohtimaan?

Kääntyä verbin takaa löytyy alkukielen epi strepho, jonka Konkordanttinen menetelmä purkaa morfeemeiksi ON-TURN, joka voitaisiin suomentaa esim. ”kääntyä ympäri” tai ”kääntyä takaisin”. Raamatussa ”kääntymisellä” tarkoitetaan ihmisen kääntymistä kohti Jumalaa. Termi kytkeytyy kuitenkin vahvasti Israelille suunnatun evankeliumin vaatimuksiin. ”Kääntyä” -verbi esiintyy Uudessa testamentissa 36 kertaa ja vain 3 kertaa Paavalilla; ja noissakin kohdin apostoli puhuu joko israelilaisista tai uskovien kääntymisestä käyttäytymisessään takaisin maailman ”alkeisvoimien” eli traditioiden puoleen (2. Kor. 3:16, Gal. 4:9; 1. Tess. 1:9).

Sisäistä kääntymystä näyttää kuitenkin edeltävän ihmisen tietoinen kääntyminen mielensä alueella.

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat (Apt. 3:19)

Kyse näyttää kääntymisessä sittenkin olevan Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin vaatimuksesta, joka on osoitettu valitulle kansalle ja joka tulee kerran toteutumaan, kun Israelilla on siihen valmius.
Tämä kaikki oli totta ja voimassa Jumalan Helluntain talouskauden aikana, ja astuu taas voimaan Israelin kohdalla tulevalla Jumalan Vihan hallintokaudella.

Niin kuin ”parannus” (kreik. metanoea; AFTER-MIND, ”mielenmuutos”) tapahtuu aina mielen alueella, niin kääntyminen taas tapahtuu ihmisen sydämen, ”sisäisen ihmisen”, alueella.

mutta kun heidän (israelilaisten) sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. (2. Kor. 3:16)

—

Mutta tänään, kun on siirrytty Jumalan Armon hallintokaudelle, pätevätkin toisenlaiset lainalaisuudet. Tänään ei Jumala tarjoa kansallista kutsuaan valitulle kansalleen, vaan kutsuu jo ennen maailmanaikoja valitsemansa ihmiset Kristuksen hengellisen seurakunnan jäseniksi /2. Tim_1:9/. Tänään valinta perustuu Jumalan omaan päätökseen, eikä kansanjoukkojen itsessään tekemään päätökseen!

—

Kuka sitten oli ensimmäisenä nykyisen Armon hallintokauden pelastettu?
Saulus Tarsolainen, joka sitten muuttui Paavaliksi!

Paavali oli ensimmäinen todistus, esimerkki ja ilmentymä Jumalan mielisuosion salatusta toiminnasta. Paavalin ”kääntymys” on myös esimerkki meille siitä, miten Jumalan armo oikeasti tänä päivänä toimii tuollaisessa tilanteessa.

Mutta sen tähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. (1. Tim. 1:16)
(CLV) 1Ti 1:16
But therefore was I shown mercy, that in me, the foremost, Jesus Christ should be displaying~ all His •patience, for a pattern of •those who are |about to be believing on Him for life eonian.

Tästä samasta on myös kysymys, kun apostoli meitä opettaa /tästä tarkemmin/:
Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja. (1. Kor. 11:1)
(CLV) 1Co 11:1
|Become~ imitators of me, according as I also am of Christ.

Myös Paavalin pelastuminen toimii meille mallina ja esimerkkinä siitä, miten Jumalan Armon pelastava ”käännytys-toiminnallisuus” tänään oikeasti toteutuu. Se ei mitenkään rakennu ihmisen omille ponnistuksille, vaan Jumalan omaan valintaan.

Paavali ei suinkaan tuolloin ”kääntynyt”.
Ei, vaan päin vastoin!
Hänhän osoitti täydellistä piittaamattomuutta ja kääntymättömyyttä puskiessaan kohti Damaskosta (Israelin ylipapiston täydet valtuudet mukanaan) vainoamaan ja vangitsemaan Jeesukseen uskovia. Mutta Jumalan armovalinnan hetki koitti hänen kohdallaan ylösnousseen Herran pysäytettyä hänet Damaskoksen porttien edustalle. Paavali lyötiin kerralla maahan, pysäytettiin kuin seinään. Hän ei ehtinyt edes kääntyä, vaan kulki sekä mielensä alueella että elämässään ja kiihkossaan 180 astetta väärään suuntaan. Tämä kaikki oli Jumalalla kuitenkin tiedossa ja suunnitelmissaan olemassa. Jumala oli valmistellut Paavalia tehtäväänsä jo hänen ”äitinsä kohdusta alkaen” (Gal. 1:15).
Näin se on lopulta meidänkin itse kunkin kohdalla. Jumala ottaa meidät ajallaan ”tietämättömyytemme tilasta” yhteyteensä. Aivan samoin kuin tapahtui Paavalin esimerkin kohdalla:

Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä (1. Tim. 1:1)

Jos Jerusalemin asukkailta olisi aikanaan kysytty: ”kuka olisi se viimeinen henkilö, joka voisi liittyä tuohon radikaaliin, Jeesuksen seuraajien joukkoon”? Niin voisi kuvitella, että heprealaisista heprealaisin, lakiin nähden vanhurskas, intoon nähden seurakunnan vainoaja ja Jerusalemissa laajasti tunnettu henkilö: Paavali olisi voinut saada mittavan äänisaaliin. Mutta näin Jumalan armo tuolloin yllätti ja tekee sitä tänäänkin. Ns. ”Uskoon-tulosta” on tänään lopultakin ihmisen osalta kyse ”sidotusta ratkaisuvallasta”. Toinen asia on tietysti se, miten uskova sen jälkeen rakentaa elämäänsä Kristuksen lahjoittaman perustuksen päälle.

Tämä Jumalan omaan viisauteen ja kaikkivaltiuteen perustuva ja ”inhimillisistä mielipiteistä” vapaa päätös sai lopulta aikaan sen, että ”pyhistä halvin” sai valtuutuksen kirjata meille tämän päivän ilosanoman: Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin /Gal_2:6-7/.
Saulushan ei oikeasti ehtinyt muuttaa edes mieltään, saatikka kääntyä elävän Jumalan puoleen, kun Herra hänet nappasi omakseen.

Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Ef. 3:8-11)

Niin, kyllä usko on ansioton Jumalan lahja. Myös uskon alkukohta ”kääntyminen” on Jumalan teko ja lahja, sillä kirjoitettu on, että ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt” (Joh. 6:29). Eikä ihmisellä lopulta ole tässä asiassa valinnan valtaa, sillä kirjoitettu on, että ”te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh. 15:16). Ja kun vielä on kirjoitettu, että ”usko ei ole joka miehen” (2. Tess. 3:2), niin on kaikki uskomisen vaatimukset ulkopuolisia kohtaan suljettu pois.
Mutta todellinen Evankeliumi on kuitenkin se, että Kristuksen hankkima sovitus tulee kerran – Jumalan suunnitelman ja siihen liittyvän aikataulutuksen mukaisesti – tavoittamaan kaikki ja ”yhdistämään Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” /Ef_1:10-11/ !

Ota yhteyttä