Esikuva Suuren valkean valtaistuimen tuomiosta?

 

Antoiko Jeesus lihansa päivinä esikuvan tulevasta Suuresta oikeudenkäynnistä?
Kertoiko Hän tuossa esimerkissä myös siitä, miten se tulee ihmisen ja Jumalan välillä tapahtumaan?
Miksi Hän painotti sitä, että kyseessä tulee olemaan nimenomaan Ihmisen Pojan tuomio?

Suuren valkean valtaistuimen tuomiolla Raamattu tarkoittaa sitä Ihmisen Pojan tuomiota, johon kaikki kuolleet herätetään oikeudenkäyntiin /Ilm_20:11-15/.
Tämä oikeudenkäynti tapahtuu tulevan tuhatvuotisen (”iankaikkisen”) maailmanajan jälkeen, kun Saatana ja se joukot heitetään ”tuli- ja tulikivijärveen” tulevien maailmankausien ajaksi /Ilm_20:7-10/.

Tälle tuomiolle herätetään kaikki ne – so. uskosta osattomat – ihmiset, jotka ovat kokeneet ”iankaikkisen elämän” menettämisen eli ihmiset, jotka olivat kadottaneet sen (tuon yli tuhannen vuotta kestävän elämän: sen ”iankaikkisen” elämän, jota kansojen uskovat saavat elää tulevan maailmanajan ajan taivaallisilla alueilla.
”Uskottomat” ihmiset edustavat sitä suurta ihmisten määräenemmistöä, jotka ovat historian saatossa nukkuneet kuoleman uneen tai sitten tulevat ennen tuota Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyä poisnukkumaan, kuolemaan ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa uskoa. Tätä varten he kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen tuomiolle, Suuren valkean valtaistuimen Oikeuskäsittelyyn, jossa heidän tilansa Jumalan edessä paljastetaan, jossa heidät tuomitaan tekojensa mukaan. Nämä ovat niitä ihmisiä, joille ei ole annettu mahdollisuutta uskoa Kristukseen, mutta joiden kaikkien puolesta Kristus on kuitenkin kuollut!

Ajattelen mielelläni, että Jeesus antoi Maan päällä eläessään edellä olevasta tuomiosta esikuvan tai vihjeen seuraavan, Joh. 8:3-11, jaeryhmän kautta.

  1. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle
  2. ja sanoivat Jeesukselle: ”Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä.
  3. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?”
  4. Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
  5. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”.
  6. Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
  7. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.
  8. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: ”Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?”
  9. Hän vastasi: ”Herra, ei kukaan.” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”.

Kyseessä on tuon ajan uskonnollisen eliitin pahantahtoisesta kiusaamisesta sillä, että he toivat Jeesuksen eteen syntisen nainen. Naisen, jolle he vaativat tuomiota synnillisestä teosta.
On ilmeistä, että näillä kirjanoppineilla ja fariseuksilla ei ollut hyvä omatunto (kreik. suneidesis), koska heidän motiivinaan näytti olevan pahantahtoisuus. Heidän sydäntään näytti peittävän paatumuksen peite, joka sai heidät näkemään itsensä oikeassa olevina ja tulemaan testaamaan itse Elämän Herraa. He esiintyivät tässä syyttäjänä itsensä Ihmisen Pojan edessä (jae 6).

Jeesus otti haasteen vastaan todellisena Tuomarina ja kirjoitti heidän syytöksen sormellaan maahan.

Sitten (jae 7) Hän kosketti syyttäjiä heidän omantuntonsa tasolla. Jeesus esitti heille kysymyksen heidän omasta syyttömyydestään.

Sitten (jae 8) Hän poisti peitteen heidän omatuntonsa yltä kumartumalla maahan ja antamalla Jumalan äänen kuulua heidän sisimmässään. Nyt paatumuksen peite poistettiin syyttäjien sydänten yltä ja he kykenivät mielensä (ajatustensa) alueella aidosti punnitsemaan omaa tilannettaan.

Nyt (jae 9) nuo syyttäjät saivat kuulla Jumalan puheen kukin heidän omantuntonsa tasolla ja näin sai Jeesus – ikään kuin epäsuoralla tavalla – kunkin heistä itsensä havaitsemaan todellisen tilanteensa ihmisenä.

Lopuksi (jae 11) Jeesus tuo esiin sen valtuuden, jonka Hän on Isältään saanut ihmisen (ja koko ihmiskunnan) tulevana Tuomarina: Ihmisen Poikana /tästä tarkemmin/. Hän antaa ymmärtää, että juuri Hänelle on tuo tuomiovalta annettu.

Jakeen 11 ”tuomitse” teonsanan takaa löytyy alkukielen katakrino, joka muodostuu vanhan kreikan prepositiosta kata [Strong 2596], joka voidaan kääntää suomeksi vastakkain ja verbistä krino [Strong 2919], suomeksi tuomita tai tuomaroida oikeuskäsittelyä.

The Complete WordStudy Dictionary (TCWD) määrittää verbin katakrino (s. 833) seuraavasti.

Tuomita epäsuorasti.  Tuomita vastakkaisesti (kata), eli osoittaa omalla hyvällä käytöksellään, että muut ovat syyllistyneet väärinkäytöksiin ja ansaitsevat tuomion, jota sitten seuraa hyväksyntä.

Toisin sanoen, että ainoastaan täydellinen (synnitön) ihminen voi oikein tuomita epätäydellisen (syntisen) ihmisen ja että tämä tuomio tapahtuu lopulta epäsuorasti eli ihmisen itsensä sisällä: hänen ajatustensa ja omatuntonsa tasolla: ihmisen itseymmärryksen tasolla. Ihmisen tuomio tapahtuu lopulta, Ihmisen Pojan edessä ja sisäisesti vastakkain hänen mielensä ja omatuntonsa tasolla!

Tämänhän myös Paavali vahvistaa Roomalaiskirjeessään (2:14-16) opettaessaan

Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä
sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.

 

Ihmisen luonto (kreik. phusis)  ei siis eo. mukaan ole paha (toisin kuin liha, kreik. sarx, joka on heikko /Room_8:3/), vaan lain teot ovat kirjoitettuina jokaisen ihmisen sydämeen. Ihmisen Pojan tuomiolla (kreik. katakrima) tuodaan ihmisten salaisuudet Jumalan edessä ilmi ja niin ihminen kykenee ajatustensa ja omatuntonsa tasolla pääsemään tietoiseksi omasta tilanteestaan. Näin ihmiselle syntyy todellinen tarve ja halu ottaa vastaan Kristuksen hankkima sijaiskuolema ja sovitus omalle osalleen.

Uskova saa taas elää Kristuksessa Jumalan tuomion alla: Hänen armonsa kasvattavassa oikeaan ohjauksessa koko elämänsä ajan, niin ettei hänen tarvitse enää myöhemmin nousta maailman ihmisten kanssa katakrimaan eli Suuren valkean valtaistuimen tuomiolle /1. Kor_11:31-32/.

 

 

me, joilla on Hengen esikoislahja

 

Esikoisellahan me tarkoitamme arkikielessä perheen ensimmäistä lasta. Raamattu puhuu kuitenkin monella tapaa esikoislahjasta tai esikoisuudesta. En ole itse aiemmin tämän ilmaisun kohdalla pysähtynyt niin kuin äskettäin. Esikoisuuteen näyttää kuitenkin Kirjoituksissa liittyvän läpi ilmoituskokonaisuuden mukana oleva lainalaisuus. Esikoisuus näyttää aina viittaavan ensimmäiseen jossain ryhmässä tai joukossa. Sillä näyttää myös olevan tietynlainen yhteys Jumalan suvereeniin valintaan nähden.

Paavali puhuu esikoislahjasta, joka koskee myös nykyisen, salatun Armon talouskauden uskovia. Mistähän tässä voisi olla lopulta kysymys?

Jumalalla, kaiken luojana ja antajana on oikeus sekä ihmisten että eläinten esikoisiin.
Aabel uhrasi Jumalalle esikoisen laumastaan ja sai Jumalan katsomaan hänen ja hänen uhrilahjansa puoleen /1. Moos_4:4/.
Israelin esikoiset pelastuivat Egyptin vitsauksesta, kun israelilaiset sivelivät oviensa pielet karitsan verellä, jolloin taloissa olevat esikoiset pelastuivat kuolemalta /2. Moos_12:12-13/.
Nämä ovat kuitenkin myös esikuvallisia. Esikuvallisia siinä mielessä, että ne kuvaavat tulevaa Jumalan Karitsan sovittavan veren vaikutusta kaikkiin ihmisiin ja koko luomakuntaan /Kol_1:20/.

Esikoislahja tai esikoisuus näyttää Raamatussa tarkoittavan sellaista Jumalan hyväksi näkemää pelastavaa siunausta, jossa siunaus periytyy esikoisen kautta hänen jälkijoukolleen Jumalan säätämän periaatteen mukaisesti.
Tämä periaate näyttää olevan Jumalan oma rakkaus ja siihen perustuva armo ja sen toimintaperiaatteet.

Israelin kansaa sanotaan Jumalan esikoiseksi: ”Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani” (2. Moos. 4:22) ja ”Herralle pyhitetty oli Israel, hänen satonsa esikoinen” (Jer. 2:3).
Israel on esikoinen kansojen joukossa. Israelin kautta tulee siunaus kaikille maailman kansoille /Jes_2:3-4/. Koko Israelin kansa saa ottaa pelastuksen vastaan heidän Messiaansa saapuessa (nykyisen maailmanajan lopulla) pelastamaan kansansa /Sak_12:9-10/; /Room_11:25-26/. Israel on ensimmäinen, esikoinen, joka saa kokea Jumalan siunauksen kohdalleen kaikkien kansojen joukossa. Myös muut kansat pääsevät sitten nauttimaan Israelin saamasta siunauksesta /Room_11:12/.

Kristus on noussut esikoisena (ensimmäisenä) ihmisten joukosta.
Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. (1. Kor_15:20)
Minkä ryhmän ensimmäisenä Kristus on sitten noussut?
Mikä ihmisjoukko ensimmäisenä pääsee kokemaan Kristuksen esikoisuuden periytyvyyden lainalaisuuden?
Tässä täytyy olla kysymys Israelin ja kansojen pyhistä, jotka seuraavina – ylösnousseen Kristuksen Jeesuksen jälkeen – pääsevät nauttimaan Kristuksen esikoisuuden hedelmästä.
Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; (Room. 8:29).

Mutta ei tässä vielä kaikki.
Apostoli Paavali jatkaa ja kuvaa myös uskovia (sekä Israelista että kansoista) esikoisiksi, esikoislahjan omistaviksi joukoiksi. Ja nimenomaan Hengen esikoislahjan omistaviksi:
itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi ottamista, meidän ruumiimme lunastusta. (Room. 8:21-23)

”Esikoisuus” tai ”esikoislahja” takana on alkukielen aparche, joka tarkoittaa ensihedelmää tai ensiksi kypsyvää hedelmää.

Kun nykyisen Armon hallintokauden valitut kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen /1. Kor_15:42-44/, niin he saavat ”uuden kehon”, ”uuden varren”, ”kypsyneen hedelmän”.
Koska ylösnoussut Kristus on heidän esikoisensa.
Entäpä sitten otsakkeessa mainittu uskovien Hengen esikoisuus?
Missä joukossa he ovat ensimmäisiä?
Muiden ihmisten joukossa! Loppuosan ihmiskunnan joukossa /1. Kor_15:20-24/!
Koko luomakunnan joukossa! Koko Universumin, koko maailmankaikkeuden joukossa /Room_8:19-22/!
Kaikki on Jumalasta.
Kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. (2. Kor. 5:18)


Kristuksen kaiken sovittava pelastus toteutuu Isän Jumalan suunnitelman mukaisesti vaiheittain ja ajallisessa vuorojärjestyksessä
. Tämän valtavan Evankeliumin on itse ylösnoussut Herra Jeesus paljastanut apostoli Paavalille edelleen meille välitettäväksi:

22. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
24. sitten tulee täyttymys (kreik. telos eli loppuosuus kaikista), kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15)

Siis ”niin kuin kaikki niin myös kaikki”.
Ei siis ”niin kuin kaikki niin vain uskovat”. Kattaus on laajudessaan täydellinen. Kristuksen kuuliaisuuden teon vaikutukset tulevat olemaan yhtä laajat kuin näemme Aadamin teon vaikutuksien olevan. Pelastusjärjestys vaan on peräkkäinen!

Kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelma etenee Kristuksen Jeesuksen kautta vääjäämättömästi kohti maalia: kaikkien ihmisten ja koko luomakunnan pelastamista. Kaikki etenee ajassa ja järjestyksessä. ”Iankaikkisuuksien” ja ”ikuisuuksien” himmeli-käsitteiden takaa alkukielessä löytyvät aikarajalliset aikakaudet. Valitettavasti kirkot ja monet muut kristilliset tahot ovat päästäneet kreikkalaisen ajattomuuden mytologian vaikuttamaan käännöksiinsä ja samalla himmentämään ihmisten (ja myös itsensä) käsitystä hahmottaa myös tulevia (Jumalan suunnitelmiin kirjattuja) totuuksia ja ennustuksia Raamatun kokonaisilmoituksessa. Näin on voitu myös antaa itselle ”lupa” häivyttää esim. Israelia koskevat maanpäälliset (vielä toteutumattomat) lupaukset. Tämähän taitaa ollakin sitä kuuluisaa korvausteologiaa 🤔.

Se että Isän Jumalan lahjoittama pelastus toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta kaikkien ihmisten ja koko luomakunnan osalle vahvistaa myös seuraava maailmankausien (”ikuisuuksien”) päätökseen liittyvä siunaava totuus /Fil_2:9-11/. Tässä ylösnousseen Herran Paavalin kautta meille välittämässä lupauksessa käy selvästi ilmi, miten jokainen olento tulee lopulta sydämestään ylistämään Isän jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on todellinen Herra.
Ja tämän he tekevät vapaaehtoisesti sydämestään (niin kuin alkukielen ilmaisu exomologeo merkitsee). Ja kirjoitettuhan on, ettei kukaan voi sanoa (sydämestään), että Jeesus Kristus on Herra, paitsi Pyhässä Hengessä /1. Kor_12:3/.

Näin myös me – nykyisen salatun armon hallintokauden uskovat – saamme kantaa ”toivossa” eli odotuksen tilassa meissä ilmenevää Hengen esikoislahjaa ja sen jakamista eteenpäin kaikkien ihmisten ja koko luomakunnan osalle /Ef_1:22-23/!

 

 

 

Kaikki sovintoon Jumalan kanssa

 

Miksi sovitusta tarvitaan?

Synti on vieraannuttanut ihmisen Jumalan elämästä (Ef. 4:17-19); ja saanut aikaan hänen ajatuksenkulussaan turhamaisuutta (Room. 1:21; 1. Kor. 3:18-20). Ihminen on etääntynyt Jumalasta ja vihoittunut Häneen mielessään ja pahoissa teoissaan (Kol. 1:21; Room. 8:7); jotkut ovat jopa Jumalan vihaajia (Room. 1:28-32). Tällainen Jumalasta vieraantuminen tekee nykyisen elämän tarkoituksettomaksi, turhauttavaksi ja vailla todellista rauhaa ja tyydytystä sisältäväksi.
Kaikki tämä on vaikutusta Aadamin tottelemattomuuden teosta, jonka seurauksena ihmissuku elää luonnostaan erossa Jumalasta. Aadamin perintönä on sielullisen (maaperäisen) ihmisen osaksi tullut kuolevaisuus ja täydellinen heikkous ja kyvyttömyys elää Jumalan yhteydessä Hänen mielensä mukaista elämää.

Mikä on sovituksen tarkoitus? Mihin sovitusta tarvitaan?

Rauhan ja sovinnon tekemiseen.
Rauhan ja sovinnon tekemiseen Jumalan ja ihmisen välillä.
Vieraantumisen, vihamielisyyden ja kylmäkiskoisuuden poistamiseen ihmisen suhteessa Jumalaan.

Kuka on aloittanut sovinnonteon?

Jumala itse. Jumala on rakentanut tien ihmisen luo. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan vaikutti niin, että Hän uhrasi Poikansa Tieksi yhteyteensä.

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa (2. Kor. 5:19)
(CLV) 2Co 5:19
God was in Christ, conciliating the world to Himself

Jumala on tehnyt aloitteen. Jumala on ottanut vastuun luomastaan ihmisestä ja hänen tilastaan. Jumala on kertakaikkisesti sovitettu Kristuksen uhrin kautta. Kaikki Jumalaa ja ihmistä erottava syntivelka on maksettu. Rangaistus jokaisen ihmisen osalta kärsitty. Kaikki on tältä osin valmistettu ihmisen tulemiseksi Jumalan yhteyteen.

Uudessa testamentissa esiintyy kaksi verbiä teonsanalla ”sovittaa”:

Ensinnäkin:
katallasso
[DOWN-CHANGE], mikä tarkoittaa vieraantumis- ja vihollisuussuhteessa tapahtuvaa yksipuolisen sovinnon tekemistä.
Verbi esiintyy UT:ssa 6 kertaa ja ainoastaan Paavalin evankeliumissa.

Toinen UT:ssa sovitusta esiintyvä teonsana on:
apokatallasso [FROM-DOWN-CHANGE]. Teonsana kuvaa sovinnon tulemista molemminpuoliseksi eli sovinnon toteutumista ja täyttymistä.
Tämä teonsana esiintyy UT:ssä ainoastaan 3 kertaa, ja nämä kaikki Paavalilla hänen Efesolais- ja Kolossalaiskirjeissään.

Tavanomaiset käännökset eivät tunnista näiden kahden teonsanan merkitysten ratkaisevaa eroavaisuutta!

 

Ensinnäkin.
Niin kuin Konkordanttinen menetelmä jäsentää sanan katallasso morfeemeiksi DOWN-CHANGE, niin tämä kuvaa sitä ”ylhäältä-alaspäin” eli ”Jumalasta luotujaan” kohti tulevaa sovittelemista, sovinnontekoa. Kuten kohdassa

Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:19)

(CLV) 2Co 5:19
how that God was in Christ, conciliating the world to Himself, not reckoning~ their •offenses to them, and placing~ in us the word of the conciliation.

Tässä meillä on Jumalan edessä heikolle ja riittämättömälle ihmiselle Evankeliumi: Sana rististä.


Toisekseen.
Sitten kun oli siirrytty nykyiselle Jumalan Armon tai Salaisuuden talouskaudelle, niin ylösnoussut Herra paljastaa meille koko sovituksen salaisuuden. Sen Jumalan käsittämättömän rakkauden osoituksen salaisuuden, joka oli tuohon asti (noin 60 jKr.) ollut kätkettynä Jumalan suunnitelmissa. Nyt Paavali välittääkin tämän ilosanoman meille termin apokatallasso kautta. Tämä sana taas jäsentyy morfeemeiksi FROM-DOWN-CHANGE, mikä hyvin kuvaa sitä, miten ylhäältä tulleeseen sovinnon ele on otettu vastaan, miten siihen on ihmisen puolelta tartuttu; miten sovinto on tullut kaksipuoleiseksi.
Konkordanttinen käännös soveltaa tässä englannin kielen standardia ”reconcile”. Teonsana esiintyy alkutekstissä ainoastaan Paavalin evankeliumissa ja siellä kohdissa: Ef. 2:16; Kol. 1:20 ja Kol 1:21.

Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
(Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
19  tfor in Him the entire complement delights to dwell,
20  and through Him to reconcile all to Him (making peace through the blood of His cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Sovitus on tapahtunut 2000 vuotta sitten Kristuksen ristin veren kautta. Ristin alttarin veri on peittänyt ihmisen synnin vaatiman rangaistuksen Jumalan puolelta. Sovituksen vastaanottaminen tänään tapahtuu uskon kautta. Tämä usko ei ole inhimillistä uskottelua, vaan  Jeesuksen uskoa, koska se on Hänen Henkensä vaikuttamaa yliluonnollista luottamusta ihmisessä (2. Kor. 4:13).

Sovinnon rakentaminen on siis alkanut meistä, jotka uskomme. Mutta se ei tietenkään pääty vain muutamaan prosenttiin. Sovinnon laajeneminen ei jää ainoastaan heihin, jotka tänään uskovat.
Ei, vaan se tulee Jumalan suunnitelman mukaan saavuttamaan kaikki ihmiset. Eikä vaan kaikkia ihmisiä, vaan kaikki hänen luotunsa koko maailmankaikkeudessa.
Jumala tulee lopulta sovittamaan – saattamaan molemminpuoliseen ja täydelliseen sovinnon tilaan – ”kaikki sekä maan päällä että taivaissa”.
Näin on kirjoitettu. /katso myös/

Vanhurskautettuina eli Jumalan edessä  – Jeesuksen uskon kautta – syyttömäksi julistettuina (Room. 3:26) saamme tänä Jumalan Armon hallintokautena luottavaisina kasvaa Isän Jumalan huolenpidon ja rakkauden tuntemisessa. Saamme elää molemminpuolisessa sovinnossa ja kasvaa Isä-lapsi -suhteessa. Kasvaa Hänen armonsa ja rauhansa tuntemisessa. Tästä voimme kiittää ja tästä voimme iloita!

 

 

Paavalin isot yhtälöt

 

Toteutuuko pelastuminen lopulta vain harvojen ja valittuiden kohdalla?
Tehoaako Jumalan rokote ja lääke, Kristuksen uhri, lopultakin, vain ehkä muutamaan prosenttiin ihmisistä?
Onko usko ehdottamana edellytyksen pelastumiselle, vaikka se on niin harvojen omistuksessa?
Eikö Jumalan tahto: että kaikki ihmiset pelastuvat, ole kuitenkin Jumalan ilmoittama päämäärä?
Eikö Jumala ole kuitenkin kaikivoipa, niin että Hän pystyy kaiken tahtomansa lopulta toteuttamaan?
Miksi kristilliset tahot kuitenkin viestittävät toisenlaista kuvaa, toisenlaista evankeliumia?
Miksi kristilliset tahot pitävät ihmisiä (ja myös uskovia ihmisiä) epätietoisuudessa ja ymmällä näinkin isosta asiasta?
Eikö lopulta kuitenkin ole kysymys kaikkein suurimmasta kysymyksestä: muutama prosentti vai sata prosenttia?
Pitäisitkö itse suurena ilouutisena sitä, että pandemiaan on saatavilla rokote, jolla on 2-3% teho?
Ovatko nämä kysymykset sinua vaivanneet ja oletko löytänyt niihin sellaisen vastauksen, joka antaa sisimpääsi pysyvän ilon ja rauhan?

Apostoli Paavali vetoaa useasti kirjeissään vastaanottajiensa päättelykykyyn. Hän ikään kuin kannustaa uskovaa puntaroimaan asioita myös oman mielensä alueella eikä vaan menevän valtavirran mukana. Uskonnoissa on tapana alistua sokeaan auktoriteettien palvontaan ja asettaa ymmärrys ikään kuin narikkaan. Mutta se opetus, jonka ylösnoussut Herra meille kansojen apostolinsa kautta välittää kannustaa tekstin vastaanottajaa päättelemään – siis pääsemään myös oman mielensä alueella ymmärrykseen ja sopusointuun siitä – että sanoma on myös järkeenkäypä ja vastaanottamisen arvoinen.

Mistä noita meidän ajatteluumme liittyviä ”yhtälöitä” sitten hänen kirjeistään voisi löytyä? Wikipedia määrittää, että yhtälö on kahden lausekkeen merkitty yhtäsuuruus.
Alkutekstissä on näitä vertaavia yhtälöitä tai yhtäsuuruuksia tunnistettavissa ilmaisun niin kuin (kreik. houtos kai) molemmin puolin. Tämä vertailevaa

yhtälöä kuvaava yhtäsuuruuden ilmaisu esiintyy Uuden testamentin alkukielessä 14 kertaa, joista Paavalilla peräti 13 kertaa!

Päättelyyn, mielen alueen tiedolliseen käyttöön, Paavali kehottaa usein muutenkin pyytäessään sanomansa vastaanottajaa ”päättelemään” tai ”laskemaan” jonkin esittämänsä totuuden pohjalta sen kanssa yhtäpitävän ”uuden” totuuden. Joskus hän käyttää tässä kreikan kielen termiä logizomai, joka viittaa loogiseen, johdonmukaiseen ajatteluun. Verbi esiintyy Uudessa testamentissa 39 kertaa, joista Paavalilla peräti 33 kertaa! /Tästä tarkemmin/

Paavali ei käytä opetuksessaan lainkaan sellaisia kerronnallisia (ja samalla tulkinnanvaraisia) vertauksia, joita Jeesus sovelsi aikanaan vaeltaessaan juutalaisten keskuudessa. Jeesus käytti tuolloin tulkinnallisia vertauksia (kreik. parabole; BESIDE-CAST), joiden tarinoihin oli kätkettyinä hengellinen viesti ja opetus. Noilla vertauksilla Jeesus puhui kansalle tai ”ulkopuolella oleville”, jotta he ”näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä” (Matt. 13:13). Ja kaiken tämän Hän teki ”etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi” (Matt. 13:15). Ulkopuolisten aika ei vielä tuolloin ollut tullut Jumalan suunnitelmissa ajankohtaiseksi /Matt_15:24/, joten Hän paadutti heidän sydämensä vertauksillaan. Sana parabole esiintyy Uudessa testamentissa 40 kertaa, eikä Paavali käytä sitä kirjeissään meille kertaakaan!

Päinvastoin hän valtuutettuna kansojen opettajana korostaa, että hänen evankeliuminsa on itämaisista, peittävistä vertauksista vapaata ja että hänen tekstinsä voidaan ottaa vastaan sellaisena kuin miten se on alun perin kirjoitettu – ilman hämmentäviä tulkintoja.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän. (2. Kor. 1:13)

Kun Paavali taas kirjoitti korittolaisille:
mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä. (1. Kor. 14:19)

niin hän tässä ”epäyhtälössä” tuo esiin sen, miten muutama sana ymmärryksellä ja ymmärrykselle on parempi ja enemmän kuin monisanaiset ja epämääräisesti sanoitetut puheet. Hän ei tässä tietenkään tarkoittanut pelkästään ”kielillä puhumista”, vaan yleisemmin sitä, miten monisanallinen ja epämääräisesti sanoitettu puheen anti voi jättää kuulijan mielen ja ymmärryksen hedelmättömäksi.

Seuraavaksi nuo kaksi isoa yhtälöä, jotka ylösnoussut Kristus Jeesus on Paavalille antanut ilmestysten kautta tiedoksi meille edelleen välitettäviksi.

Ensiksi iso elämän vanhurskauttamisen yhtälö.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi,
niin myös
yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi
; (Room 5:18)

(CLV) Ro 5:18
Consequently, then, as it was through one offense for all =mankind for condemnation,
thus also
it is through one just award
for all =mankind for life’s justifying.

Alkukielesstä löytyy käännössanojen ”niin myös” ja ”thus also” takaa kreikan houtos kai.
Jae vetää yhtäsuuruusmerkin Aadamin tottelemattomuuden teon ja Kristuksen kuuliaisuuden (vanhurskauden) teon laajuuden ja vaikuttavuuden välille.
Yhtälön vasemmanpuolinen lauseke tuo esiin Aadamin tottelemattomuuden teon vaikutuksen koko ihmiskunnalle. Sen miten maaperäisen Aadamin tottelemattomuus on periytynyt kaikille ihmisille siinä, että jokainen ihminen elää syntymisestään lähtien kuolevaisuuden tilassa. Riippumatta siitä, miten hyvin ihminen elää, niin hänet on alistettu Aadamin hankkiman heikkouden, vanhenemisen ja kuolevaisuuden tilaan.

”Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, minkä jälkeen kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 5:12)

Yhtälön oikeanpuoleinen lauseke taas tuo Kristuksen teon yhtäläisen laajuuden mutta päinvastaisen vaikuttavuuden koko ihmiskunnan osalle. Kaikki ihmiset saavat lopulta yhtä riippumattomasti periä Kristuksen kuuliaisuuden teon seurauksen eli vanhurskauttamisen (syyttömäksi julistamisen) kuin ovat perineet Aadamin teon seuraukset. Kristuksen täydellinen, oikeamielinen elämä (elämän vanhurskautus) luetaan lopulta kaikkien ihmisten elämän osaksi ja oikeudeksi.
Tämä on Paavalin evankeliumin suuri, kaikkia ihmisiä koskeva, ”elämän vanhurskauttamisen” totuus, joka on annettu ainoastaan Paavalille meitä varten esiin tuotavaksi.

Kun yhtälön vasen puoli on 100% voimassa niin miten sen oikea puoli voisi olla esim. vain 5% voimassa?
Yhtälössä ei puhuta lainkaan uskosta tai sen vaatimuksesta, vaan jokaisesta ihmisestä, siis myös siitä ehdottomasta ihmis-enemmistöstä, jolle ei ole annettu kykyä uskoa!

Toinen Paavalin välittämä yhtäsuuruuden lausekepari on iso elämän ylösnousemuksen yhtälö.

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa,
niin myös
kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa
,
(1. Kor. 15:22)

(CLV) 1Co 15:22
For even as, in Adam, all are dying,
thus also,
in Christ, shall all be |vivified.

Jae vetää yhtäsuuruusmerkin Aadamin tottelemattomuuden teon seurauksen (kuolemisen) ja Kristuksen kuuliaisuuden teon (ylösnousemuksen kuolleista) laajuuden ja vaikuttavuuden välille.

Yhtälön vasemmanpuolinen lauseke toteaa sen tosiasian, miten kaikki ihmiset Aadamin jälkeläisinä perivät kuolevaisuuden. Tässä ei ole minkäänlaista poikkeusta ja tämä koskee koko ihmiskuntaa.
Yhtälön oikeanpuolinen lauseke tuo taas esiin Kristuksen (meidän puolestamme) hankkiman ylösnousemuksen (kuolemantilasta) vastaavan laajuuden ja vaikuttavuuden kaikkien ihmisten osalle.

Kun yhtälön vasen puoli on 100% voimassa niin miten sen oikea puoli voisi olla esim. vain 5% voimassa?
Yhtälössä ei puhuta lainkaan uskosta tai sen vaatimuksesta, vaan jokaisesta ihmisestä, siis myös siitä ehdottomasta ihmis-enemmistöstä, jolle ei ole annettu kykyä uskoa!

Nämä molemmat kansojen apostolin välittämät totuudet eivät ole suinkaan kuvaannollisia peitetarinoita, vaan kirjaimellisia tosiasioita, eikä niissä ”ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana”. Ne eivät vaadi minkäänlaisia ns. teologisia tulkintoja. Ne voidaan valtavirtauksille vieraina kyllä ohittaa (niin kuin usein tapahtuukin), mutta tällainen ei vähennä mitenkään niiden kirjoitettuja totuusarvoja.  Myös asia- ja tekstiyhteydet vahvistavat tämän. Paavali vetoaa tässä meidän ymmärrykseemme ja sen soveltamiseen: ”Jos kerran voit vakuuttua yhtälön vasemmanpuoleisen lausekkeen totuudenmukaisuudesta niin yhtä lailla myös yhtälön oikeanpuoleinen lauseke on totta”. Nämä – lopulta ihmisestä ja hänen ponnisteluistaan riippumattomat – valtavat siunaukset ja totuudet löytyvät ainoastaan Paavalin evankeliumista. Kun alamme ymmärtää hänen evankeliuminsa pyhyyttä ja erityisyyttä juuri meitä varten /tästä tarkemmin/, niin alkavat myös näiden ”isojen yhtälöiden” sisältämät ilosanomat avautua meille aivan uudella tavalla sisäiseksi iloksi ja rauhaksi.

p.s.

Myös Jumalan armon (mielisuosiollisuuden) toiminnallisuus tapahtuu tänä päivänä sisäisesti sydämen ja mielen-ymmärryksen alueella, eikä suinkaan – enemmän tai vähemmän vaihtelevien – tuntemusten alueella.
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi. (Ef. 1.8)

Täyttymyksen ylösnousemus

 

Kuten artikkelissa Tuomion ylösnousemus huomattiin, että ne ihmiset, joiden nimeä ei löytynyt Elämän kirjasta kuolivat toiseen kertaan.

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm. 20:14-15)

Täyttymyksen ylösnousemuksesta, siis siitä, jossa loppuosa kuolleista (vielä toisen kuoleman vallassa olevat) nostetaan kuolleista, puhutaan ainoastaan Paavalin evankeliumissa. Ainoastaan kansojen apostolille on paljastettu sovituksen toteutuminen jokaisen ihmisen kohdalle. Muualla Raamatussa ei tästä ilmoiteta ja Israelinkin kohdalla sen kansalliset lupaukset kohdistuvat nykyisen ja uuden Maan päälle.

Herran Jeesuksen pelastustyöstä puuttuu vielä Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyn jälkeen loppuosuus: täyttymys. Tämä on kirjattu Jumalan kokonaissuunnitemaan, Suunnitelmien suunnitelmaan ja se tulee toteutumaan, koska Jumala on asettanut sen päämääräkseen ja koska Jumala ei voi tehdä syntiä eli mennä harhaan aikomuksissaan.

Yleisissä opetuksissa on tämä miltei poikkeuksetta taka-alalla (tekisipä mieli sanoa, että jopa ”unohdettu”), vaikka Raamatusta löytyy tästä monet ja selvät lupaukset. Ao. kohdassa Jeesus mainitsee tehtävänsä:

Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3:17)
(CLV) Jn 3:17
For •God does not dispatch His •Son into the world that He should be judging the world, but that the world may be |saved through Him.

Alkutekstissä ei suinkaan puhuta ehdollisessa ”isi”-muodossa (ehkä-muodosta) maailman pelastamisesta, vaan vanhassa kreikasta löytyy teonsanan takaa aoristi -muoto sothe, joka tulisi kääntää ”pelastuu”.

Jeesus haluaa korostaa kuulijoilleen tässä sitä, että vaikka Hän onkin Ihmisen Poikana saanut Isältä Jumalalta vallan tuomita eläviä ja kuolleita, niin nämä oikeudenkäynnit – siis myös se Suuri valkean valtaistuimen tuomio – ovat välivaiheita koko ihmiskunnan pelastumiseen. Päämäärä on siis, että maailma pelastuu.

Täyttymyksen ylösnousemus on ajallisesti viimeisin ylösnousemus. mikä Raamatusta löytyy. Siitä ei puhuta paljon, mutta puhutaan kuitenkin – jopa monissa kohdin!

Ajankohtana on viimeisin maailmankausi (kreik. aion), jonka alkutapahtumat ilmoitetaan Johannekselle (Ilm. 21). Mutta myös Paavali saa Herralta ilmestyksiä koskien viimeistä maailmanaikaa ja Jumalan suunnitelman toteutumisen päätepistettä; hänet vietiin ilmestyksessä myös uusiin taivaisiin /2. Kor_12:2/. Uusiin taivaisiin ja uuteen Maahan liittyvästä maailmanajasta Raamattu käyttää tarkkaan ottaen nimitystä ”maailmanaikojen maailmanaika” tai ”aionien aioni”. Kuitenkin tavalliset käännökset kertovat tämän epämääräisin ilmaisuin ”aina ja iankaikkisesti” tai ”iankaikkisesta iankaikkiseen”.

Kun Paavali paljastaa meille Jumalan siihen asti Jumalassa salassa olleen sovituksen toteutumisen laajuuden, niin hän ensin vetää yhtäläisyysmerkit Aadamin ja Kristuksen (Ihmisen Pojan) tekojen seuraamusten välille:

Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, (1. Kor. 15:21-22)

Siis kaikki = kaikki. Jälkimmäinen lause ilmoittaa kaikkia ihmisiä koskevan ylösnousemuksen eli kuoleman vallasta herättäminen ja ylösnouseminen kuolemattomaan elämään.

Sitten apostoli tuo esiin sen, missä järjestyksessä tämä kaikki toteutuu. Eli Kristus, alku ja syy ensimmäisenä, sitten Kansojen uskovat ja Israelin pyhät, sitten loppuosuus (kreik. telos) eli se loppuosa ihmisistä, jotka vielä nukkuvat kuoleman unta. Tämän jälkeen kaikki = kaikki ja täyttymys saavutettu!

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Edellä ilmoitetaan myös se, että Herra Jeesus luovuttaa valtakunnan takaisin Isän haltuun kukistettuaan kaikki vihollisensa. Tästä voimme ymmärtää myös sen, että kun on käännetty ” hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman” (Luuk. 1:33), niin tässä tarkoitetaan (ei ajallisuutta, vaan) alueellisuutta: kertoohan tämän myös Jeesus opetuslapsilleen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”. (Matt.28:18)

Ja mihin saakka Kristuksen kaiken kattava hallinto sitten ulottuu? Siihen saakka, kunnes viimeinen vihollinen: se toinen kuolema, joka pitää vielä hallussaan suurta määrää ihmisiä, poistetaan.

Sillä hänen pitää hallitseman ”siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (1. Kor. 15:25-26)

Viimeisen maailmankauden alettua (Ilm. 21) jäi vielä toinen kuolema voimaan. Viimeisen maailmanajan, joka tarkoittaa myös viimeistä vaihetta jumalan pelastussuunnitelmassa, päättyessä Jumala saavuttaa maalinsa Kristuksen Jeesuksen kautta. Ja näin Jumala ja Hänen hyvyytensä ja rakkautensa saavuttaa lopulta koko ihmissuvun!

Sillä: ”kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: ”kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. (1. Kor. 15:27-28)

Tämän pitäisi riittää epäilevää uskovaa vakuuttumaan tästä valtavasta totuudesta, sillä se on suoraa puhetta eikä sitä ole peitetty verhoaviin vertauksiin.

Täyttymyksen toteutumisen riemukkuutta kuvaa Paavali Filippiläiskirjeessään. Tämän riemukkuuden on kyllä suomalainen käännös onnistunut varsin ansiokkaasti synkistämään 😠

niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:10-11)
CLV Php 2:10 – Php 2:11
that in the name of Jesus every knee should be bowing, celestial and terrestrial and subterranean,
and every tongue should be acclaiming~ that Jesus Christ is Lord, for the glory of God, the Father.

Tämänkaltainen käännös antaa kuitenkin ymmärtää, että jokainen ihminen pakotetaan tulevaisuudessa polvistumaan ja tunnustamaan Jeesuksen herruus. Jumala kuvataan tyrannimaisena tuomarina.
Mutta ei – ei ollenkaan näin – alkukielessä käytetään edellä ilmausta exomologeo, mikä tarkoittaa vapaaehtoista tunnustamista ylistämällä ja kunniaa osoittamalla. Tässä esiintyy alkutekstissä sama verbi, mitä Jeesus käytti ylistäessään Isäänsä /Matt_11:25/!, Eli nämä jakeet ilmaisevat selkeästi, että tuona päivänä (kun täyttymys on saavutettu) kaikki koko maailmankaikkeudessa polvistuvat ja tunnustavat. että Isän todistus Pojasta on totta ja että Herran Jeesuksen hankkima pelastus on tullut kaikkien osaksi! Jumalan syvin kaipaushan on saada Hänen luotunsa näkemään ja tunnistamaan Hänen hyvyytensä ja rakkautensa todellinen luonne. Kun tämä tulee Hänen jokaisen luotunsa kohdalla todeksi, niin se väistämättä saa aikaan kaikkien sydämestä lähtevän kiitoksen, joka (yhtyessään kaikkien luotujen ylistykseen) kasvaa valtavaksi ylistyksen riemun myrskyksi tuoden kaiken kunnian Isälle Jumalalle Herran jeesuksen kautta.

Miksi jumalan armo on nyt sitten ilmestynyt?
Se on ilmestynyt pelastukseksi kaikkia ihmisiä varten, ja sen soveltaminen alkaa meistä kansojen uskovista:

Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, (Tiit. 2:11-12)

Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. (1. Tim. 4:10)

Tämän tähden Paavali juuri kehottaa meitä kiittämään (ei valittamaan) kaikkien ihmisten puolesta, koska Kristuksen pelastus tulee lopulta kaikkien ihmisten osaksi. Tämä on Jumalan tahdon mukainen suuri päämäärä, jonka Hän tulee Kristuksen Jeesuksen kautta toteuttamaan.

Minä kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. (1. Tim. 2:1)

ja tässä täyttymyksen toteuttamisessa löytyvät Kristuksen ruumiin, Hänen seurakunta-organisaationsa jäsenten, tulevat tehtävät.

Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
(Ef. 1:22-23)
CLV Eph 1:22 – Eph 1:23
and subjects all under His •feet, and -°gives Him, as Head over all, to the ecclesia
whicha is His body, the complement of the One completing~ the all in all.

Alkukielessä löytyy käännössanan ”täyttää” takaa termi pleroumenou, mikä tarkoittaa täydellistää, saattaa täyttymyksen tilaan.

Näin tulee Jumalan sovitus Kristuksen Jeesuksen kautta kaikkien Hänen luotujensa kohdalla riemulliseksi todellisuudeksi:

Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa (Kol. 1:19-20)
CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell,
and through Him to reconcile •all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä