Oliko Paavali sittenkään hyvä opettaja, kun hänen sanomansa näyttää vaativan kovin monenmoista lisäselvitystä ja täydennystä? Oliko hänen opetuksensa niin epäselvää, että se on vaatinut kokonaisen tulkkien armeijan selittämään auki sen vaikeaselkoisuutta? Onko ylösnoussut Herra osoittautunut niin huonoksi ihmistuntijaksi, että on nimittänyt kansojen opettajan tehtävään henkilön, joka ei kykene selkeästi ja itämaisista vertauksista puhdistettuna tuomaan esiin sen opetuksen, joka pätee ja on voimassa kansojen ihmisille tänä päivänä?
Näin voisi kuvitella. Tällaiseen johtopäätökseen voisi tulla, kun katsoo niiden fyysisten, kristillisten kirkkokuntien ja muiden toimijoiden määrää, jotka ovat asettuneet Jumalan ja ihmisen välille tulkitsemaan, mitä Jumala meiltä tänään oikeastaan odottaa. Mitä Ylösnoussut Herra meiltä odottaa ja mitä Hän meille lupaa?
Hyvän ja pätevän opettajan voidaan sanoa olevan kyvykäs, opetettavansa asian hyvin osaava, valtuutettu opetettavan asiakokonaisuuden suhteen ja oppilaidensa tarpeet hyvin tiedostava. Ennen kaikkea hyvä opettaja ei tarvitse tulkkia sanomansa välittämiseen itsensä ja oppilaidensa välille: hän osaa välittää sanomansa ”kansantajuisesti”, oppilaittensa ymmärtämällä kielellä, ilman peittäviä vertauksia.
Hän, joka on saanut kaiken vallan koko Universumissa, valitsi kuitenkin edustajakseen ja kansojen opettajaksi Paavalin /Apt_26:16/. Ketään muuta ei ylösnoussut Herra ole tähän tehtävään valtuuttanut, joten Paavalin opetusta kannattaa kuunnella, koska se on voimassa tänään ja siihen kätkeytyvät nykyisen hallintokauden siunaukset.
mutta nyt ilmi saatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta, jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (2. Tim. 1:10)
CLV 2Ti 1:10 – 2Ti 1:11
yet now is being manifested through the advent of our •Saviour, Christ Jesus, Who, indeed, abolishes •death, yet illuminates life and incorruption through the evangel
of which I was appointed a herald and an apostle and a teacher of the nations.
Ja tätä tosiasiaa apostoli haluaa painottaa, koska se tuo Jumalan ilmoituksen arvovallan hänen evankeliumilleen (alkukieli puhuu tässä siitä evankeliumista, kreik. tou euaggeliou), korostaen näin hänen ja hänen evankeliuminsa auktoriteettia tämän päivän ihmiselle. Ihmiselle, joka itsessään kokee täyden riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden Jumalan edessä. Ihmiselle, joka saa omistaa tänään armon ja totuuden sanan kaikkine siunauksineen pelkän uskon kautta Jumalan lahjana.
ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (1. Tim. 2:7)
Korintton seurakunnassa oli aikoinaan vähintään samanlainen kuhina evankeliumeista kuin mitä tapahtui Galatiassa.
Korintton opet aloittivat jo liki 2000 vuotta sitten kristillisten lahkojen muodostamisen: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä: ”Minä Kristuksen” (1. Kor.1:12).
Ylösnousseen Herran valtuuttaman kansojen opettajan arvovalta kyseenalaistettiin jo heti alkumetreistä lähtien. Ja mikäpä noista em. kristillisistä lahkoista oli kaikkein häikäilemättömin ja vaarallisin? Kristuksen puolella olevat! Miksi? Koskapa he tällöin kyseenalaistivat täysin Paavalin erityisen – suoraan Kristukselta saadun – opettajan valtuuden väittämällä, että Paavalin sijaan heillä on tämä aito ja oikea suora Kristuksen valtuutus! Näin väittäessään he viestittivät, että Paavalin evankeliumi ei ole riittävä ja pätevä, vaan heidän koulukuntansa on korvannut sen ”oikealla Kristuksen evankeliumilla”.
Miten moni kristillinen kirkkolaitos tai liike toimii tänään tällä tavalla?
Tätä Paavalin apostolitoimen ja opettajatoimen hoitamista arvosteltiin ankarasti koko hänen työuransa ajan, mutta se ei hetkeksikään poistanut hänen varmuuttaan, päättäväisyyttään ja tietoisuuttaan omasta kutsumuksestaan ja pätevyydestään tämän erityisen tehtävän hoitoon, koska Jumalan armo vei sitä hänen kauttaan niin voimallisesti eteen päin.
Apostolin ulkonainen esiintyminen oli toistuvasti kritisoinnin kohteena samoin kuin sen kontrasti hänen ”mahtipontisiin” kirjeisiinsä nähden. Tämä saattoi olla yksi syy tuolloin siihen, että alettiin hakeutua toisenlaisiin kristillisiin piireihin ja opetuksiin. Piireihin, jossa saarnat saattoivat vaikuttaa ”väkeviltä”.
Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnä ollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista. (2. Kor. 10:10)
Mutta ajatellaanpa asiaa toisin päin!
Jos Paavalille olisikin annettu mahtavat puheen lahjat ja muu vaikuttava ja vakuuttava esiintymistaito /tästä tarkemmin/. Jos Paavali olisikin esittänyt sanomansa mahtipontisen ja vakuuttavan esiintymisen ryydittämänä, niin varmaankin hän olisi kerännyt suosiota ja paljon ihmisiä ympärilleen. Mutta ylösnousseen Kristuksen ilmestystensä kautta Paavalille antama evankeliumi olisi tällöin jäänyt kokonaan meille välittämättä, kokonaan kirjoittamatta; vaikkakin lyhytaikainen opetus tuon ajan kuulijoille olisi tullut saavutetuksi. Paavalin jääräpäisyyttä ja hankalan työtoverin mainetta nostetaan edelleen esille tuon tuostakin, mutta eiköhän Jumala kuitenkin tiennyt kenet tähän toimeen valitsi. Tämänkaltainen vähättely viestii kyllä myös hänen evankeliuminsa arvostuksen vähättelystä.
Mutta näin se kuitenkin meni! Tämä kaiken hän toi meille esiin jumalallisella valtuudella. Ilman hänen kirjeitään, jolla Jumalan kokonaisilmoitus summautettiin täyteen /tästä tarkemmin/ ei koko kristinuskoa olisi olemassa! Moniko ajattelee näin? Meillä ei olisi Paavalin armon evankeliumia pelastumisesta pelkän uskon kautta ilman minkäänlaisia tekoja. Meillä ei olisi totuutta vanhurskautuksesta eli Jumalan edessä kelvolliseksi julistamista pelkän uskon kautta. Meillä ei olisi yksin Paavalin välittämää, kaiken kattavaa sovituksen sanomaa. Nämä asiathan eivät esiinny Pietarin julistamassa Kuningaskunnan evankeliumissa, mutta kyse näissä kaikissa on kuitenkin kristinuskon peruspilareista.
Kun kristillinen seurakunta oli jo Paavalin aikana alkanut hajaantua erilaisiin kirkkokuntiin, niin miten tilanne on kehittynyt tultaessa tähän päivään? Paavalihan itse myös selvästi aikanaan ilmoitti tämän tulevan kehityskulun /Apt_20:29-30/ ! Paavalin evankeliumin erityistä arvovaltaa ja asemaa ei kirkollisissa piireissä siis edelleenkään tunnusteta. Sietokykyä terveeseen (alkuperäiseen, kansoille suunnattuun evankeliumiin) löytyy entistä vähemmän. Jumalan armon ja totuuden sana tämän päivän ihmiselle on pötköytetty vaikeatajuiseksi ja ristiriitaiseksi opetukseksi kirkollisilla auktoriteeteilla, perimätiedoilla ja epätarkkuuksien leimaavilla raamatunkäännöksillä. Korvausteologia on alkanut kukoistaa joka puolella. Paavalille Pyhä Henki ilmoitti tämän tulevan trendin kuitenkin jo aikoinaan selvästi /1. Tim_4:1/ ja tämä kehityssuunta ”korreloi negatiivisesti” myös pahuuden ja valheen lisääntymisen kanssa /2. Tess_2:7-8/).
Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)
Nämä ”uuden opetussuunnitelman” mukaiset kirkolliset opetukset sisältävät paljon inhimillisiä tapoja, käytäntöjä ja muita lihallisia suorituksia, joille annetaan ”ymmärtämättömälle” kansalle kuva juhlavasta jumalanpalvelusmenosta. Niille on tyypillistä ulkoisiin erilaisiin uskonnonharjoitustapoihin ja -tekniikkoihin sitoutuminen ja papillisen välimieskerroksen arvovallan esiintuominen. Niille on tyypillistä lisätä Paavalin opettaman evankeliumin rinnalle lisäpiirteitä. Näihin lisäpiirteisiin – kuten esim. vesikaste tai ehtoollinen – ladataan erilaisia sisältöjä ja mystiikkaa, joilla tahdotaan antaa tavallisille ihmisille kuva niiden erityissiunauksista. Nämä kaikki ovat kuitenkin Paavalin mukaan vain lihallisia, inhimillisiä ja itsevalittuja palveluita, jotka ovat kylläkin näyttäviä, mutta joilla ei ole kuitenkaan mitään arvoa Jumalan edessä.
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)
Em. sakramentti nimitys tulee latinan sanasta sacramentum ja se tarkoittaa pyhää ja mystistä toimitusta, salaisuutta. Paavalin välittämiin salaisuuksiin (kreik. musterion) ne eivät kuulu, vaan ne on jälkikäteen (Augustinuksen toimesta) lisätty ns. kirkollisiin opetuksiin. Kun niitä kirkollisissa toimituksissa korostetaan erityisinä armonvälineinä, niin Paavali kuitenkin päinvastoin vähättelee kaikkea tämän kaltaista (uskovien yhteyttä jakavaa) vallankäyttöä, koska ne vain vesittävät Kristuksen ristin sanoman merkitystä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi (1. Kor. 1:17)
Esimerkiksi erityyppisten vesikastemenettelyjen kautta liitytään tänään moniin kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan fyysisestä rekisteröitymisestä tiettyyn uskonnolliseen ryhmään, pääsemisestä sen palveluiden piiriin ja sitoutumisesta myös rahallisesti osallistumaan sen toiminnan tukemiseen. Eli Paavalin sanoin:
Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. (Gal. 4:17)
Tämän (yleensä viattomaltakin näyttävän) uskonnollisuuden lisääminen Sanomaan rististä sai aikanaan aikaan Galatian seurakunnan uskonelämän hiipumaan erilaiseen suorittamiseen ja synkistelyyn niin, että Paavali joutui siihen hyvin päättäväisesti puuttumaan. Hän joutui siitä heille muistuttamalla muistuttamaan, että tänään usko tulee ja kasvaa pelkän armon ja totuuden sanan kuulemisesta, minkä Pyhä Henki tekee eläväksi.
Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? (Gal. 3:2)
Hyvä ja pätevä opettaja tuntee oppilaansa ja opetettavan sanomansa niin, että hän osaa sen välittää vastaanottajakunnalleen sellaisessa muodossa, joka ei tarvitse lisätulkintoja. Epäpätevän opettajan taas voidaan ajatella sekoittavan totuuden opetuksensa rinnalle omiaan – eri tavalla teologisesti hyväksyttyjä ”totuuksia” – omilla tulkinnoillaan ja selityksillään. Tällöin unohdetaan, ”että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (1. Kor. 5:6; Gal. 5:9). Paavalin opetus ei sisällä lainkaan peittäviä, tulkintoja vaativia vertauskertomuksia (kreik. parabole); niitä Jeesus esitti aikoinaan lukuisan määrän kyllä juutalaiselle kansalle. Apostoli on kirjoittanut kirjeensä alun perin selkeästi ja kansojen vastaanottajille luettavaksi ja ymmärrettäväksi.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)
Pysytään kansojen apostolin ja opettajan opetuksessa! Pysytään siinä mitä on meille kirjoitettu ja mikä on voimassa tänään! Käytetään hyväksi omaa lukutaitoa ja moninaisia käännöksiä, jotka voivat valottaa asioita eri kulmilta. Konkordanttisen käännöksen kautta on tavallisen raamatunlukijan mahdollista kuitenkin päästä itse asian ytimeen saakka, aivan uudelle tasolle tutkia mitä alun perin on kirjoitettu! Keskustellaan näistä avoimesti raamattupiireissä ja muissa kohtaamistilanteissa. Toisenlainen evankeliumi ei kuitenkaan ole mikään evankeliumi eli ilosanoma tämän päivän ihmisille, koska se siirtää ihmisen huomion hengelliseltä alueelta lihallisen puuhastelun alueelle ja koska se saa aikaan rauhan ja ilon hiipumista kristityn elämässä kuten Galatiassa aikoinaan tapahtui.
Kun Paavali ja hänen evankeliuminsa sisältö kyseenalaistetaan siten, ettei sitä pidetä riittävänä ja tyhjentävänä sanomana tämän päivän ihmiselle, niin samalla kyseenalaistetaan ylösnousseen Herran meille kansojen ihmisille kohdistettu erityinen ilosanoma! Tätä evankeliumia pyrkii Vastustaja kaikella innollaan pimittämään, koska se ei lupaa eikä jätä sille yhtään mitään, ottaapa lopulta vielä sen itsensäkin.
Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. (Gal. 1:6-7)
Mitä tästä kaikesta sitten on pääteltävä. Ainakin se, että Kristuksen meille valitsema ja valtuuttama opettaja ja opetus ei sellaisenaan kelpaa ja riitä nykyisille kirkollisille toimijoille. Eli Paavali nähdään ei-riittävänä, jopa huonona opettajana, jonka opetus on sen verran epäselvää, että vaati teologista lisätulkkausta. Hyvät opet ovat näköjään astuneen tilalle. Mutta edelleen Paavali kuitenkin viestittää jotain yksinkertaista ja tavallista lukutaitoiselle ihmiselle. Ihmiselle, joka ei koe omin avuin kelpaavan Jumalalle.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)
niin ja Henkihän on lopulta se, joka Sanan rististä eläväksi tekee ja Jumalahan näki kuitenkin hyväksi tämän saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat 😉
