Jumalan rauha tuomarina

 

 

Miksi tällainen otsake?
Mitä Jumalan rauhalla on oikein tekemistä Tuomarin roolissa ja löytyykö tällaiselle perusteluita raamatusta?

Mitä sitten Jumalan rauhalla ylipäätään tarkoitetaan?
Kirjoitusten mukaan se on jotain sellaista sisäistä rauhaa ja levollisuutta, jota Kristus omilleen välittää. Se on erilaista kuin se rauha, mitä maailma tahtoo tarjota: ulkonaisiin olosuhteisiin, turva- ja hyvinvointiasioihin liittyvää rauhaa. Kun Jeesus aikanaan totesi juutalaisille opetuslapsilleen:

Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. (Joh. 14:27)

niin Hän näin lupasi omilleen antaa oman rauhansa, mutta eri tavalla kuin mitä maailma sitä tarjoaa: salatusti, sisäisesti ja Henkensä kautta. Tämä Kristuksen antama rauha on myös olosuhderiippumatonta, niin että ihminen voi tuntea syvää rauhaa myös maailman myllerrysten keskellä. Tämä rauha lahjoitetaan meille Kristuksessa!

Mutta miten sitten kun mielen hiipii huoli ja pelko? Tästähän ei yksikään ihminen jää osattomaksi. Ja näissä kohdinhan Jumala meitä kehottamalla kehottaa: älkää pelätkö, älkää huolehtiko! Mutta huolet ja pelot kuuluvat ihmisenä elämiseen, niistä ei uskovakaan ihminen jää paitsi. Ainakin itse koen näitä tuon tuostakin, mutta miten niihin sitten tulisi suhtautua? Miten Jumalan lapsen tulisi tänään käsitellä pelkojaan ja huoliaan, kun ne tulevat valtaamaan mieltämme ja viemään meitä ahdistukseen?

Kansojen apostolilta löytyy meille tähän lääke.
Paavalihan aloittaa kaikki kirjeensä tarjoamalla meille ”armoa ja rauhaa Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta”. Tästä toistuvasta totuuden-tervehdyksestä käy hyvin ilmi se, miten Jumalan mielisuosiollinen toiminta – Hänen armonsa hallinto – liittää tiiviisti yhteen Paavalin välittämän Armon evankeliumin ja Jumalan rauhan toisiinsa (Fil. 4:9).

Paavali opettaa tästä Jumalan rauhan roolista nykyisessä armon hallinnossa uskovan elämässä seuraavaa.

Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset. (Kol. 3:15)
(CLV) Col 3:15
And let the peace of •Christ be arbitrating in your •hearts, iofor which you were called also in one body; and |become~ =thankful.

Und der Friede Christi sei der Schiedsrichter in euren Herzen, wozu ihr ja in einem Körper berufen wurdet , und sei dankbar dafür! (KNT)

Käännössanojen ”vallitkoon”, ”be arbitrating” ja ”sei der Schiedsrichter” takaa löytyy vanhan kreikan brabeuo, joka tulee nominista brebeus, mikä tarkoittaa ”kamppailulajien tuomaria”. Verbi   esiintyy Uudessa testamentissa ainoastaan yhden kerran ja siis tässä Paavali on sen kirjannut kuvaamaan Kristuksen rauhan välimiestoimintaa Häneen uskovissaan.
Englanninkielinen konkordanttinen käännös käyttää käännössanaa ”arbitrate”, mikä tarkoittaa: ”sovittaa”, ”välittää” ja jäsentää sen morfeemina UMPIRE eli ”toimia riidan ratkaisijana”.
Saksankielinen konkordanttinen käännös kuvaa sanan vastaavasti: ”toimia ”sovintotuomarina” tai ”toimia oikeuden välimiehenä”.

Joka tapauksessa kyseessä oikeuden käyttöön liittyvä termi.

Se voitaisiin tässä mielestäni monisanaisesti suomentaa esim. toimia oikeudellisena välimiehenä riitakysymysten ratkaisijana.

Wikipedia määrittelee erotuomarin ja välimiesoikeuden seuraavasti:
Erotuomari on eräiden urheilulajien sääntöjä kentällä valvova ja tapahtuman kulkua ohjaava toimitsija.

Välimiesoikeus on yksityinen tapa ratkaista riita käyttämättä juridista tuomioistuinta. Sen toiminta on salaista. Se keskittyy riitakysymysten ratkaisemiseen.

Kyse näyttää olevan Kristuksen välittämän rauhan tuomaroinnissa uskovassa. Roomalaiskirjeen 7. luku kuvaa tätä sisäistä ja salaista oikeusprosessia. Tämä Kristuksen sisäisen rauhan oikeuden hallinto on sitä oikeaan ohjausta, jota Hän itse hoitaa, jotta meillä ei ole tarvetta tulla Hänen myöhempään julkiseen oikeuskäsittelyynsä /tästä tarkemmin/.

Kiistakysymykset nousevat esiin mielen alueella. Uskovan ihmisen mielen alueella on käynnissä taistelutilanne: ”Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.” Uuden ihmisen mieli tahtoo yhtyä Jumalan tahtoon, mutta kuoleman ruumis,”liha”, toteuttaa omia käytänteitään: ”niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni”. Tästä alennustilan ruumiistamme me emme vaan pääse täällä irti; se roikkuu meissä, halusimmepa sitä tai emme.

Mikä sitten tähän avuksi?
Jumala itse antaa meille tähän avun ja tuen. Hän tietää täysin meidän tilanteemme. Siksi Hän haluaa meitä auttaa tässä tilanteessa. Siksi Hän haluaa meitä kätkeä tämän Aadamilta perimämme kehon vaikutuksilta.

Miten sitten?
Jumala antaa meille voimaansa Armonsa ja Totuutensa sanan välityksellä Pyhän Henkensä kautta. Jumala toimii tässäkin Armonsa hallintokauden periaatteittensa mukaan. Kristus kutsuu meitä tänään mielemme alueella yhtymään Elämän Hengen lainalaisuuteen. Hän kutsuu meitä vaeltamaan – ajattelemaan, tiedostamaan tunteitamme ja tekemään valintoja – hyvän ja pahan välillä: uuden ihmisemme ja vanhan ihmisemme välillä. Hän kehottaa minua ”tämmöisenäni palvelemaan mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” Ja kaikessa tässä meitä auttaa Jumala, joka Armonsa lainalaisuutensa mukaisesti kätkee lastaan hänen kuoleman ruumiinsa vaikutuksilta voimallansa: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Armo!” /tästä tarkemmin/. Tähän on Jumala siis antanut tämän suoran vastauksen Kirjoituksissaan.
Mutta asia on myös kaksipuoleinen!
Minun itseni tulee tunnistaa ja tiedostaa tunteita ja tilanteita, joita itsessäni vallitsee. Nämä mielihyvän ja mielipahan tuntemukset sotivat toisiaan vastaan. Nämä ovat tunteita, joita voimme itsessämme tiedostaa. Kristuksessa vallitsevat Elämän Hengen lainalaisuudet, kun taas vanhassa minässämme vallitsevat Synnin ja Kuoleman lainalaisuudet (Room. 8:2). Näiden lainalaisuuksien välillä on ristiriita. Näiden lainalaisuuksien välillä on taistelutilanne! Uusi ihminen elää Kristukselle, mutta vanha ihminen elää kuolemalle.

Siispä uskovan ihmisen kannattaa välittää mielensä alueella huolensa ja pelkonsa Jumalalle tiettäväksi. Jumala kunnioittaa tässä ihmisen tahtoa ja valintaa. Hän haluaa kuulla ihmisen olevan mukana Kristuksen puolella. Hän haluaa, että ihminen tuo selkeästi esiin valintansa hyvään ja silloin Hän mielellään tarjoaa rauhansa kautta voimaa uskovan pysymiselle uuden ihmisen elämän alueella!
Huolet ja pelot on hyvä tiedostaa: tunnistaa ja tunnustaa. Kristuksessa niillä ei ole sijaa. Jumalan rauhan, joka toimii sisäisenä ja salattuna Elämän Hengen lainalaisuuden voimallisena edustajana ja tuomarina, tehtävänä on näissä ristiriitatilanteissa viedä vanhan ihmisen jäsenet Kristuksen kuolemaan ja vahvistaa uutta ihmistä Kristuksen ominaisuuksilla ja piirteillä. Siis toteuttaa oikeutta, koska meillehän on annettu oikeus elää Jumalan lapsina (Joh. 1:12). Tämä on sitä vanhasta ihmisestä riisuutumista ja uuteen pukeutumista! Tästä oikeudesta Jumala haluaa lapsensa pitävän tiukasti kiinni! Tämä on synnin vaikutusvaltaa vastaan taistelemista.

4:6. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
4:7. ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
4:8. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
4:9. mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

CLV Php 4:6 – Php 4:9
6  Do not |worry about anything, but in everything, by •prayer and •petition, with thanksgiving, let your •requests be made |known~ tod •God,
7  and the peace of •God, •that is |superior to every frame of mind, shall be garrisoning your •hearts and your •apprehensions in Christ Jesus.
8  For the rest, brethren, whatever is true, whatever is grave, whatever is just, whatever is pure, whatever is agreeable, whatever is renowned—if there is any virtue, and if any applause, be taking these into account~.
9  What you learned also, and accepted and hear and perceived in me, these be putting into practice, and the God of •peace will be with you.

Jae 6, kehotus:
Kaikki murehtimisen tilaan jääminen kielletään. Kaikki huolet pyydetään viemään rukouksessa pyynnöllä ja anomisella – kiitoksen kanssa! – Jumalalle tiedoksi. Siis että ihminen tekee tämän vapaaehtoisen tiedostamisensa ja ymmärtämisensä kautta Jumalalle tiettäväksi; on itse tässä aktiivinen.

jae 7, lupaus:
Annettu oikeus ja lupa nyt ihmisen puolelta Jumalan rauhalle miehittää (kreik. phroureo, [STRONG 5432], ”suojella sotilaallisella voimalla”), sydämemme (sisimpämme) ja ajatuksemme (ymmärryksemme) Kristuksessa Jeesuksessa!

jae 8, peruste:
Kaikelle Jumalan rauhan toiminnalle on pohjana Kansojen apostolin opetus, Sanoma rististä, Evankeliumi lahja-armosta.

 

Kun puhutaan ”taistelusta syntiä vastaan”, niin mielestäni se tarkoittaa pitkälti tätä: vanhan ihmisen jäsenten (toiminnallisuuksien) heittämistä – mielen alueelta – Kristuksen kuolemaan ja sitten uuden ihmisen pukemisella – mielen alueelle – Kristuksen jäseniin (toiminnallisuuksiin). Uskovan mielen alueella on taistelutilanne uuden ihmisen ja vanhan ihmisen välillä. Tässä konfliktitilanteessa on Kristuksen rauha, Jumalan oikeuden välimiehenä, voimallinen asettumaan uuden ihmisen todellisuuden puolelle. Ihmisen asetuttua tietoisesti Kristuksessa uuden ihmisen puolelle ja pitäessä kiinni niistä oikeuksista, jotka hänelle Jumalan lapsena kuuluvat, asettuu Jumalan rauha voimallaan hänen puolelleen ja miehittää uskovan mielen ja sydämen Kristukselle.

Tätä kannattaa kokeilla (1. Tess. 5:21), tiedä vaikka toimii!

 

 

 

uusi ihminen vs. vanha ihminen

 

Mitä Paavali oikein mahtaa tarkoittaa, kun hän puhuu ja opettaa kahdesta eri ihmisestä tai oikeastaan kahdesta eri ihmissuvun edustuksesta? Tällainen opetushan puuttuu tyystin Vanhan testamentin puolelta ja myös Uuden testamentin ei-paavalillisesta osuudesta. Uuden ihmisen ja uuden luomuksen ilmaukset tuodaan meille tiedoksi nimenomaan apostolin nykyisen Armon hallintokaudella ja hallintokaudelle kirjoittamissaan opetuskirjeissä: Efesolaiskirjeessä ja Kolossalaiskirjeessä.

Mihin tällaisen uuden totuuden voimassaolo sitten perustuu?

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Näkökulma on koko ihmiskunnan kattava niin kuin vaikutuksetkin. Kyse on uudesta, täydentävästä ja aina täyttymykseen saakka ulottuvasta ilmestyksestä, jonka ylösnoussut Herra Paavalille paljasti edelleen meille välitettäväksi.
Miksi tätä – uuden ihmisen tai uuden ihmiskunnan – todellisuutta ei tänään juuri lainkaan pidetä esillä valtakirkkojen ja valtasuuntien opetuksissa? Koskapa niiden opetukset keskittyvät Ympärileikkauksen evankeliumin ja sen ympärille rakennettujen tunnustusten ja traditioiden opetuksiin.

Sana rististä lähtee kuitenkin aivan muusta tosiasiasta: synti on viety ristille. Synnistä on maksettu koko hinta Kristuksen uhrin kautta. Ja tämä tosiasia mahdollistaa sen, että ihminen (joka tämän uskoo) voi alkaa elää uuden ihmisen elämää Kristuksessa Jeesuksessa.

Tämä ilmaisu ”uusi ihminen” (kreik. kainon anthropon) tai ”uusi luomus” (kreik. kaine ktisis) esiintyy UT:ssa 5 kertaa – ja kaikki siis ainoastaan Paavalilla. Tästä voidaan siten päätellä, että nämä ilmaisut kuuluvat niiden tervehdyttävien (nykyistä armotalouskautta koskevien) opetusten joukkoon, joihin Kansojen apostoli kehottaa meitä kiinnittämään huomiota:
Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (2. Tim. 1.13)

(CLV) 2Ti 1:13
Have a pattern of |sound words, which you hear from me, in faith and love •which are in Christ Jesus.

Mutta kun Paavali tänään opettaa meitä:

8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
9 Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
10 ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan
. (Kol. 3:8-10)

CLV Col 3:8 – Col 3:10
8  Yet now you also be putting~ away all these: anger, fury, malice, calumny, obscenity out of your mouth.
Do not |lie~ to one another, stripping~ off the old humanity together with its practices,
10  and
putting~ on the young, which is being renewed~ into recognition, to accord with the Image of the One Who creates it,

niin hän puhuukin meille uuden ihmisen näkökulmasta. Apostoli tahtoo meidän näkevän itsemme Kristuksessa ja siten myös tarkastelevan itseämme ja ympäristöämme Kristuksesta – uuden ihmiskunnan ensimmäisestä edustajasta – käsin. Eikä jäävän vanhan ihmisemme ”osastolle” syntejämme ja syntisyyttämme vaikertamaan.

Jakeessa 9 Paavali toteaa sen, että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu (Gal. 2:19). Tämä on totta tänään Kristuksessa, koska Hänessä (Hänen kuolemassaan) omistamme myös oman, vanhan ihmisemme kuoleman. Elämän Hengen lainalaisuus vahvistaa uskovassa tämän: me olemme tänään (ja joka hetki) täysin pelastetut Kristuksessa henkemme ja mielemme alueilla (Room. 8:2), näin koska Kristuksen Henki on yhtynyt meidän henkeemme. Ja näin saamme uskossa vastaanottaa (periä) kaikki Kristuksen hankkimat siunaukset omiksemme. Ainoa vielä toteutumaton lupaus tässä Jumalan lahjoittamassa pelastusketjussa on nykyisen kuoleman alaisen ruumiimme lunastus: se tapahtuu sitten tulevassa ylösnousemuksessa /tästä tarkemmin /.

Jakeessa 8 Paavali opettaa meitä sitten siitä, miten meidän tulee käyttäytyä, jotta Kristuksen ja uuden ihmisen elämän kasvu voisi uskovassa mennä eteenpäin. Apostoli kehottaa meitä ensin riisuuntumaan eli panemaan pois elämästämme sellaisia tottumuksia, jotka kuuluvat vanhalle ihmiselle, eivätkä vastaa uuden ihmisen käytöksen standardeja. Tämä kestää koko ihmisen elämän ajan ja tekee tilaa ja valmistaa kasvua Kristuksen mielen mukaiselle elämälle (uuden luomuksen Kristuksessa elämän kasvulle). ”Panna pois” ja ”putting away” teonsanojen takana on alkukielen apothesthe, joka esiintyy ns. middle-pääluokassa ja tarkoittaa ”pois laittamista” ja tässä ”Kristuksen kuolemaan laittamista”. Siis kaikkien mieleemme nousevien vihan, pahuuden, herjauksen ja häpeällisen puheen päättäväistä poislaittamista sinne minne ne kuuluvatkin: Kristuksen ristille. Tämän jakeen kehote kohdistuu nimenomaan meidän tietoisen mielemme alueelle /tästä tarkemmin /, alueelle, jossa voimme ajatella, tuntea ja tehdä valintoja hyvän ja pahan välillä.

Jakeen 10 totuus tuo esiin taas sen uskovan ihmisen todellisuuden, että hän on Kristuksessa pukeutunut uuteen luomukseen, uuden ihmissuvun edustukseen. Tämä uusi ihminen on nuori ja siten uudistumiskykyinen koko ihmisen eliniän ajan. Sen uudistuminen tapahtuu sitä mukaa kun ihminen antaa sille tilaa, mielensä valintojensa kautta: antaa tilaa, jotta Jumala voisi hänessä luoda uutta ihmistä ja sen tietoisuutta Kristuksen Hengen kuvantamisen (muuntamisen) kautta. Näin Jumalan voima saa kasvaa täydelliseksi heikkouksissamme (2. Kor. 12:9). Ja tässäkin – uuden ihmisen pukeutumisen asiassa – voimme apostolin opetuksen mukaan olla myötävaikuttamassa (Paavali jatkaa):

12. Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13. kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side
. (Kol. 3:12-14)

CLV Col 3:12 – Col 3:14
12  Put~ on, then, as God’s chosen ones, holy and °beloved~, pitiful compassions, kindness, humility, meekness, patience,
13  bearing~ with one another and dealing graciously~ among yourselves, if anyone should be having a complaint against any. According as the Lord also deals graciously~ with you, thus also you.
14  Now over all these put on love, which is the tie of maturity.

Saamme kiittäen rukouksessa ja mielemme alueella vastaanottaa omaan elämäämme Kristuksen elämää. Saamme ottaa vastaan vanhan ihmisen heikkouksiemme tilalle Kristukselta Hänen Henkensä kuvantamisen kautta Hänen sydämellistä armahtavaisuuttaan, Hänen ystävällisyyttään, Hänen nöyryyttään, Hänen sävyisyyttään ja Hänen pitkämielisyyttään. Ja taas tässä opetuksen kehotteessa löytyy käännössanojen ”pukeutukaa” ja ”put on” takaa kreikan middle-pääluokan endustasthe -verbi, mikä siis kertoo tämän uuden ihmisen pukeutumisen yhteistoiminnasta: että se tapahtuu ”yhteistyössä” meidän ja Kristuksen Hengen kanssa. 

Vanha ihmisemme, ”liha ja veri”, joka meillä kaikilla Aadamin perintönä on, on saanut Jumalalta täyden kuolemantuomion Kristuksen ristinuhrissa. Tätä kuoleman alaista kehoa me kannamme kuitenkin nykyisessä elämässämme aina sen kuolemaan asti. Jumalan armon toiminta, Hänen aktiivinen suosionosoituksensa, Kristuksessa, kätkee uskovaa kuolevan ruumiimme vaikutuksilta /tästä tarkemmin /. Ja tässä voimme olla yhteisvaikuttamassa ja palvelemassa Häntä mielemme alueella, lihan ruumis meissä palvelee vielä synnin lakia:

  1. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
  2. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. (Room. 7:24-25)

CLV Ro 7:24 – Ro 7:25
24  A wretched hman am I! What will |rescue~ me out of this •body of •death? Grace!
25  I |thank •God, through Jesus Christ, our •Lord. Consequently, then, I/ smyself, with the mind, indeed, am slaving for God’s law, yet with the flesh for Sin’s law.

Riisumisen me koemme usein kärsimyksenä. Mutta tällaisessa – vanhan ihmisen piirteiden – poisriisumisessa on kyse pohjimmiltaan ”Kristuksen tähden” kärsimisestä; on kyse Jumalan lapsen kasvamisesta sellaiseksi uudeksi ihmiseksi, joksi Jumala on hänet rakkaudessaan tarkoittanut; on kyse Jumalan armon mukaisesta valmennuksesta, jossa meitä itse kutakin lujitetaan sille paikalle, mihin meidät on Kristuksen ruumiissa säädetty (Tiit. 2:11-12)

Vanhan ihmisen käytäntöjen pois-riisuminen aiheuttaa meissä kärsimystä: joudumme tekemään sitä sekä mielen alueella että myös ”kantapään kautta”. Pelkkä uuteen pukeutuminen ei vaan riitä.
Mutta tämä on se Tie, Reitti, jonka Jumala on meille Kristuksessa valmistanut: Tie Todelliseen Elämään (Joh. 14:6).

Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. (2. Kor. 5:4-5)

 

 

 

Hyvä ope vai huono ope?

 

Oliko Paavali sittenkään hyvä opettaja, kun hänen sanomansa näyttää vaativan kovin monenmoista lisäselvitystä ja täydennystä? Oliko hänen opetuksensa niin epäselvää, että se on vaatinut kokonaisen tulkkien armeijan selittämään auki sen vaikeaselkoisuutta? Onko ylösnoussut Herra osoittautunut niin huonoksi ihmistuntijaksi, että on nimittänyt kansojen opettajan tehtävään henkilön, joka ei kykene selkeästi ja itämaisista vertauksista puhdistettuna tuomaan esiin sen opetuksen, joka pätee ja on voimassa kansojen ihmisille tänä päivänä?

Näin voisi kuvitella. Tällaiseen johtopäätökseen voisi tulla, kun katsoo niiden fyysisten, kristillisten kirkkokuntien ja muiden toimijoiden määrää, jotka ovat asettuneet Jumalan ja ihmisen välille tulkitsemaan, mitä Jumala meiltä tänään oikeastaan odottaa. Mitä Ylösnoussut Herra meiltä odottaa ja mitä Hän meille lupaa?

Hyvän ja pätevän opettajan voidaan sanoa olevan kyvykäs, opetettavansa asian hyvin osaava, valtuutettu opetettavan asiakokonaisuuden suhteen ja oppilaidensa tarpeet hyvin tiedostava. Ennen kaikkea hyvä opettaja ei tarvitse tulkkia sanomansa välittämiseen itsensä ja oppilaidensa välille: hän osaa välittää sanomansa ”kansantajuisesti”, oppilaittensa ymmärtämällä kielellä, ilman peittäviä vertauksia.

Hän, joka on saanut kaiken vallan koko Universumissa, valitsi kuitenkin edustajakseen ja kansojen opettajaksi Paavalin (Apt. 26:16). Ketään muuta ei ylösnoussut Herra ole tähän tehtävään valtuuttanut, joten Paavalin opetusta kannattaa kuunnella, koska se on voimassa tänään ja siihen kätkeytyvät nykyisen hallintokauden siunaukset.

mutta nyt ilmi saatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta, jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (2. Tim. 1:10)
CLV 2Ti 1:10 – 2Ti 1:11
yet now is being manifested through the advent of our •Saviour, Christ Jesus, Who, indeed, abolishes •death, yet illuminates life and incorruption through the evangel
of which I was appointed a herald and an apostle and a teacher of the nations.

Ja tätä tosiasiaa apostoli haluaa painottaa, koska se tuo Jumalan ilmoituksen arvovallan hänen evankeliumilleen (alkukieli puhuu tässä siitä evankeliumista, kreik. tou euaggeliou), korostaen näin hänen ja hänen evankeliuminsa auktoriteettia tämän päivän ihmiselle. Ihmiselle, joka itsessään kokee täyden riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden Jumalan edessä. Ihmiselle, joka saa omistaa tänään armon ja totuuden sanan kaikkine siunauksineen pelkän uskon kautta Jumalan lahjana.
ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (1. Tim. 2:7)

Korintton seurakunnassa oli aikoinaan vähintään samanlainen kuhina evankeliumeista kuin mitä tapahtui Galatiassa.
Korintton opet aloittivat jo liki 2000 vuotta sitten kristillisten lahkojen muodostamisen: “Minä olen Paavalin puolta”, toinen: “Minä Apolloksen”, joku taas: “Minä Keefaan”, joku vielä: “Minä Kristuksen” (1. Kor.1:12).

Ylösnousseen Herran valtuuttaman kansojen opettajan arvovalta kyseenalaistettiin jo heti alkumetreistä lähtien. Ja mikäpä noista em. kristillisistä lahkoista oli kaikkein häikäilemättömin ja vaarallisin? Kristuksen puolella olevat! Miksi? Koskapa he tällöin kyseenalaistivat täysin Paavalin erityisen – suoraan Kristukselta saadun – opettajan valtuuden väittämällä, että Paavalin sijaan heillä on tämä aito ja oikea suora Kristuksen valtuutus! Näin väittäessään he viestittivät, että Paavalin evankeliumi ei ole riittävä ja pätevä, vaan heidän koulukuntansa on korvannut sen ”oikealla Kristuksen evankeliumilla”.
Miten moni kristillinen kirkkolaitos tai liike toimii tänään tällä tavalla?
Tätä Paavalin apostolitoimen ja opettajatoimen hoitamista arvosteltiin ankarasti koko hänen työuransa ajan, mutta se ei hetkeksikään poistanut hänen varmuuttaan, päättäväisyyttään ja tietoisuuttaan omasta kutsumuksestaan ja pätevyydestään tämän erityisen tehtävän hoitoon, koska Jumalan armo vei sitä hänen kauttaan niin voimallisesti eteen päin.

Apostolin ulkonainen esiintyminen oli toistuvasti kritisoinnin kohteena samoin kuin sen kontrasti hänen ”mahtipontisiin” kirjeisiinsä nähden. Tämä saattoi olla yksi syy tuolloin siihen, että alettiin hakeutua toisenlaisiin kristillisiin piireihin ja opetuksiin. Piireihin, jossa saarnat saattoivat vaikuttaa ”väkeviltä”.
Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnä ollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista. (2. Kor. 10:10)

Mutta ajatellaanpa asiaa toisin päin!
Jos Paavalille olisikin annettu mahtavat puheen lahjat ja muu vaikuttava ja vakuuttava esiintymistaito /tästä tarkemmin/. Jos Paavali olisikin esittänyt sanomansa mahtipontisen ja vakuuttavan esiintymisen ryydittämänä, niin varmaankin hän olisi kerännyt suosiota ja paljon ihmisiä ympärilleen. Mutta ylösnousseen Kristuksen ilmestystensä kautta Paavalille antama evankeliumi olisi tällöin jäänyt kokonaan meille välittämättä, kokonaan kirjoittamatta; vaikkakin lyhytaikainen opetus tuon ajan kuulijoille olisi tullut saavutetuksi. Paavalin jääräpäisyyttä ja hankalan työtoverin mainetta nostetaan edelleen esille tuon tuostakin, mutta eiköhän Jumala kuitenkin tiennyt kenet tähän toimeen valitsi. Tämänkaltainen vähättely viestii kyllä myös hänen evankeliuminsa arvostuksen vähättelystä.

Mutta näin se kuitenkin meni! Tämä kaiken hän toi meille esiin jumalallisella valtuudella. Ilman hänen kirjeitään, jolla Jumalan kokonaisilmoitus summautettiin täyteen /tästä tarkemmin/ ei koko kristinuskoa olisi olemassa! Moniko ajattelee näin? Meillä ei olisi Paavalin armon evankeliumia pelastumisesta pelkän uskon kautta ilman minkäänlaisia tekoja. Meillä ei olisi totuutta vanhurskautuksesta eli Jumalan edessä kelvolliseksi julistamista pelkän uskon kautta. Meillä ei olisi yksin Paavalin välittämää, kaiken kattavaa sovituksen sanomaa. Nämä asiathan eivät esiinny Pietarin julistamassa Kuningaskunnan evankeliumissa, mutta kyse näissä kaikissa on kuitenkin kristinuskon peruspilareista.

Kun kristillinen seurakunta oli jo Paavalin aikana alkanut hajaantua erilaisiin kirkkokuntiin, niin miten tilanne on kehittynyt tultaessa tähän päivään? Paavalihan itse myös selvästi aikanaan ilmoitti tämän tulevan kehityskulun (Apt. 20:29-30)! Paavalin evankeliumin erityistä arvovaltaa ja asemaa ei kirkollisissa piireissä siis edelleenkään tunnusteta. Sietokykyä terveeseen (alkuperäiseen, kansoille suunnattuun evankeliumiin) löytyy entistä vähemmän. Jumalan armon ja totuuden sana tämän päivän ihmiselle on pötköytetty vaikeatajuiseksi ja ristiriitaiseksi opetukseksi kirkollisilla auktoriteeteilla, perimätiedoilla ja epätarkkuuksien leimaavilla raamatunkäännöksillä. Korvausteologia on alkanut kukoistaa joka puolella. Paavalille Pyhä Henki ilmoitti tämän tulevan trendin kuitenkin jo aikoinaan selvästi (1. Tim. 4:1) ja tämä kehityssuunta ”korreloi negatiivisesti” myös pahuuden ja valheen lisääntymisen kanssa (2. Tess. 2:7).

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)

Nämä ”uuden opetussuunnitelman” mukaiset kirkolliset opetukset sisältävät paljon inhimillisiä tapoja, käytäntöjä ja muita lihallisia suorituksia, joille annetaan ”ymmärtämättömälle” kansalle kuva juhlavasta jumalanpalvelusmenosta. Niille on tyypillistä ulkoisiin erilaisiin uskonnonharjoitustapoihin ja -tekniikkoihin sitoutuminen ja papillisen välimieskerroksen arvovallan esiintuominen. Niille on tyypillistä lisätä Paavalin opettaman evankeliumin rinnalle lisäpiirteitä. Näihin lisäpiirteisiin – kuten esim. vesikaste tai ehtoollinen – ladataan erilaisia sisältöjä ja mystiikkaa, joilla tahdotaan antaa tavallisille ihmisille kuva niiden erityissiunauksista. Nämä kaikki ovat kuitenkin Paavalin mukaan vain lihallisia, inhimillisiä ja itsevalittuja palveluita, jotka ovat kylläkin näyttäviä, mutta joilla ei ole kuitenkaan mitään arvoa Jumalan edessä.

Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Em. sakramentti nimitys tulee latinan sanasta sacramentum ja se tarkoittaa pyhää ja mystistä toimitusta, salaisuutta. Paavalin välittämiin salaisuuksiin (kreik. musterion) ne eivät kuulu, vaan ne on jälkikäteen (Augustinuksen toimesta) lisätty ns. kirkollisiin opetuksiin. Kun niitä kirkollisissa toimituksissa korostetaan erityisinä armonvälineinä, niin Paavali kuitenkin päinvastoin vähättelee kaikkea tämän kaltaista (uskovien yhteyttä jakavaa) vallankäyttöä, koska ne vain vesittävät Kristuksen ristin sanoman merkitystä.
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan – ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi (1. Kor. 1:17)

Esimerkiksi erityyppisten vesikastemenettelyjen kautta liitytään tänään moniin kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan fyysisestä rekisteröitymisestä tiettyyn uskonnolliseen ryhmään, pääsemisestä sen palveluiden piiriin ja sitoutumisesta myös rahallisesti osallistumaan sen toiminnan tukemiseen. Eli Paavalin sanoin:
Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. (Gal. 4:17)

Tämän (yleensä viattomaltakin näyttävän) uskonnollisuuden lisääminen Sanomaan rististä sai aikanaan aikaan Galatian seurakunnan uskonelämän hiipumaan erilaiseen suorittamiseen ja synkistelyyn niin, että Paavali joutui siihen hyvin päättäväisesti puuttumaan. Hän joutui siitä heille muistuttamalla muistuttamaan, että tänään usko tulee ja kasvaa pelkän armon ja totuuden sanan kuulemisesta, minkä Pyhä Henki tekee eläväksi.
Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? (Gal. 3:2)

Hyvä ja pätevä opettaja tuntee oppilaansa ja opetettavan sanomansa niin, että hän osaa sen välittää vastaanottajakunnalleen sellaisessa muodossa, joka ei tarvitse lisätulkintoja. Epäpätevän opettajan taas voidaan ajatella sekoittavan totuuden opetuksensa rinnalle omiaan – eri tavalla teologisesti hyväksyttyjä ”totuuksia” – omilla tulkinnoillaan ja selityksillään. Tällöin unohdetaan, ”että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (1. Kor. 5:6; Gal. 5:9). Paavalin opetus ei sisällä lainkaan peittäviä, tulkintoja vaativia vertauskertomuksia (kreik. parabole); niitä Jeesus esitti aikoinaan lukuisan määrän kyllä juutalaiselle kansalle. Apostoli on kirjoittanut kirjeensä alun perin selkeästi ja kansojen vastaanottajille luettavaksi ja ymmärrettäväksi.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

Pysytään kansojen apostolin ja opettajan opetuksessa! Pysytään siinä mitä on meille kirjoitettu ja mikä on voimassa tänään! Käytetään hyväksi omaa lukutaitoa ja moninaisia käännöksiä, jotka voivat valottaa asioita eri kulmilta. Konkordanttisen käännöksen kautta on tavallisen raamatunlukijan mahdollista kuitenkin päästä itse asian ytimeen saakka, aivan uudelle tasolle tutkia mitä alun perin on kirjoitettu! Keskustellaan näistä avoimesti raamattupiireissä ja muissa kohtaamistilanteissa. Toisenlainen evankeliumi ei kuitenkaan ole mikään evankeliumi eli ilosanoma tämän päivän ihmisille, koska se siirtää ihmisen huomion hengelliseltä alueelta lihallisen puuhastelun alueelle ja koska se saa aikaan rauhan ja ilon hiipumista kristityn elämässä.

Kun Paavali ja hänen evankeliuminsa sisältö kyseenalaistetaan siten, ettei sitä pidetä riittävänä ja tyhjentävänä sanomana tämän päivän ihmiselle, niin samalla kyseenalaistetaan ylösnousseen Herran meille kansojen ihmisille kohdistettu erityinen ilosanoma! Tätä evankeliumia pyrkii Vastustaja kaikella innollaan pimittämään, koska se ei lupaa eikä jätä sille yhtään mitään, ottaapa lopulta vielä sen itsensäkin.
Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. (Gal. 1:6-7)

Mitä tästä kaikesta sitten on pääteltävä. Ainakin se, että Kristuksen meille valitsema ja valtuuttama opettaja ja opetus ei sellaisenaan kelpaa ja riitä nykyisille kirkollisille toimijoille. Eli Paavali nähdään ei-riittävänä, jopa huonona opettajana, jonka opetus on sen verran epäselvää, että vaati teologista lisätulkkausta. Hyvät opet ovat näköjään astuneen tilalle. Mutta edelleen Paavali kuitenkin viestittää jotain yksinkertaista ja tavallista lukutaitoiselle ihmiselle. Ihmiselle, joka ei koe omin avuin kelpaavan Jumalalle.

Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13)

niin ja Henkihän on lopulta se, joka Sanan rististä eläväksi tekee ja Jumalahan näki kuitenkin hyväksi tämän saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat 😉

 

Ristin kantajasta ristin kannettavaksi

 

Kun Jeesus aikoinaan esitti kelpoisuusehdot omille opetuslapsilleen, niin ristin tie oli tuolloin edessäpäin. Jokaisen Hänen opetuslapsensa tuli olla valmis seuraamaan häntä tiellä ja olla valmis kärsimään samanlainen häpeäkuolema kuin heidän Mestariaansakin tien päässä odotti.
Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:27)

Toisinaan kuulee uskovia nimittävän itseään ristin kantajiksi. Onko ilmaisu tänään kuitenkaan oikeasti sovellettavissa? Jeesuksen kehotus aikalaisille, juutalaisille seuraajilleen ajoittui kuitenkin ennen ristiinnaulitsemista, ennen Jumalan sovitusta ristillä. Kehotus ajoittui aikaan, jolloin lähestyttiin koko maailmanhistorian käännekohtaa:  Jumalan sovittaessa Kristuksessa maailman itsensä kanssa. Ilmaisu ”kantaa ristiä” antaa vaikutelman siitä, että erityiselle kärsimyksen tielle on tässä vieläkin lähdettävä. Antaa vaikutelman siitä, että kaikki ei ole sittenkään tullut aikanaan valmiiksi, jotain on jäänyt kesken ja että pakolliset lisäkärsimykset olisi uskovan vielä pelastuakseen kärsittävä. Kärsittävä varmaan on – ei siitä kukaan jää tässä maailmassa osattomaksi – oli ihminen sitten uskossa tai ei. Mutta kristityn ei tarvitse erikseen hakeutua näihin “ristin kantamisen” kärsimyksiin, vaan ne kyllä hänelle automaattisesti suodaan:

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)
CLV) Php 1:29
for to you it is graciously granted, •for Christ’s sake, not only •to be believing on Him, but •to be suffering for His sake also,

Eikö tämä kristitylle suotu kärsimys ole sittenkin Jumalan kasvatusta ja valmennusta siihen, että hän oppisi ja saavuttaisi sen valmiuden, jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Ja nämä kärsimyksethän
ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin (2. Tess. 1:5)

Kuitenkin nämä uskovan osalle suodut kärsimykset vaikuttavat lopulta hänen parhaakseen, koska ne kaikki tapahtuvat Isän Jumalan rakkaudessa ja viisaudessa.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room. 8:17-18)

Palkkiona kodin, läheisten, ammatin ym. jättämisestä ja Jeesuksen fyysiseen seuraamiseen sitoutumisessa oli aikanaan lupaus tulevista papillisista ja hallinnollisista viroista tulevassa tuhatvuotisessa Kuningaskunnassa.
Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: “Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. (Matt. 19:27-29)

Mutta sana rististä pysyi tuolloin vielä salattuna Jumalassa ja Hänen suunnitelmissaan. Sen avaaminen alkoi Paavalin kautta ns. Siirtymäkauden hallinnon aikana ja täydentyi hänen viimeisien kirjeittensä välityksellä, kun oli jo siirrytty nykyiselle Armon hallintokaudelle /tästä tarkemmin/.

Sanoma rististä sen sijaan on inhimillisesti hullutusta, se näyttää typerältä hölmöilyltä maailman silmissä. Mutta tämän tavan Jumala oli suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa käyttöön. Tarjota sitä nimenomaan niille, jotka tuntevat itsensä täysin riittämättömäksi ja kyvyttömiksi täyttämään Jumalan tahtoa. Ja niin tähän tunnustettuun heikkouteen on sitten luvattu Jumalan voima. Jumalan voima tulee ristin sanan kautta osaksi kristityn elämää Kristuksessa.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (Room. 1:18)

Paitsi, että tämä ristin hullutus on koitunut valituille ja ”köyhille” siunaukseksi, niin se tulee tulevaisuudessa koitumaan maailmalle merkiksi siitä, ettei millään lihalla ole lopulta oikeutta kerskailla Jumalan edessä.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. (1. Kor. 28-29)

Kristuksen ristin sanoman lupaukset ja odotukset huipentuvat seuraavaan lauseeseen, valtavaan sovituksen sanomaan::
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:19-20)

CLV Col 1:19 – Col 1:20
for in Him the entire complement delights to dwell, and through Him to reconcile all to Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether •those on the earth or •those in the heavens.

Se on täytetty! Se on tehty! Kristuksessa olemme Hänen kanssaan liitettyinä eli asetettuina ja istutettuina Hänen ristinkuolemaansa, istutettuina Hänen herättämiseensä ja istutettuina Hänen ylösnousemukseensa, joka tulevaisuudessa tulee myös osaksemme. Paavalin evankeliumin ja Hengen vahvistuksen kautta uskoen voimme tänään täydessä luottamuk­sessa omistaa Hänen kuolemansa, omistaa Hänen herättämisensä kuolleista ja – yhtä johdonmukaisesti – toivossa odottaa tulevaa ylösnousemustamme.

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room 6:5-6)

CLV Ro 6:4 – Ro 6:6
We, then, were entombed together with Him through •baptism into •death, that, even as Christ was roused ofrom among the dead through the glory of the Father, thus we/ also should be walking in newness of life.
For if we have become planted together in the likeness of His •death, nevertheless we shall be of the resurrection also, knowing this, that our old •humanity was crucified together with Him, that the body of •Sin may be |nullified, for us by no means •to be still slaving for •Sin,

Vanhan ihmisen paikka on ristillä, ristillä Kristuksessa. Uuden ihmisen paikka on Hänen ylösnousemuksessaan, uudessa elämässä Hänessä. Sana rististä on tänään Jumalan voima ihmiselle, ei vaatimus lähteä erikseen kärsimyksen tielle; kyllä sitä meille ilman tilaustakin suodaan. Tärkeää on tänään  tiedostaa se, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; (Room. 6:6)

 

 

 

Sovituksesta sovintoon

 

Vanhurskautettuna pelkän uskon kautta ihminen saa lahjana omistaa Kristuksen vanhurskauden so. lopullisen vapautuksen kaikista synneistään. Se tarkoittaa, että uskova saa nyt olla, kasvaa ja elää Kristuksessa Jumalan edessä vapaata Jumalan lapsen elämää Jumalan armon ohjauksessa. Se tarkoittaa sitä, että uskova on Jumalan kertakaikkisella päätöksellä julistettu kokonaan vapaaksi synnistä ja syyllisyydestä Kristuksessa. Ihminen saa lahjana Jumalan lapsen aseman. Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

Mutta mihin sitten sovitusta tarvitaan?
Sovinnontekoon. Vihollisuuden lopettamiseen. Rauhan tekoon. Uudessa Isä-lapsi –suhteessa elämiseen Jumalan kanssa. Vihollisuuden ja vieraantumisen poistamiseen Jumalan ja ihmisen välillä. Jumalan rakkaudessa kasvamiseen.

Synti on vierottanut ihmisen elämän Jumalasta ja harhauttanut ihmisen ajatuksen juoksun irti Jumalasta ja siitä tiedosta, mikä Hänestä ihan järkisyinkin olisi havaittavissa (Room. 1:21). Näin ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaan ja osoittaa vihamielisyytensä Häntä kohtaan sekä mielensä alueella että pahoissa teoissaan.

Jumala ei kuitenkaan enää pidä vihollisuutta yllä ihmistä kohtaan hänen syntisyytensä tähden. Ei Golgatalla toteutuneen oikeuskäsittelyn: sovitusuhrauksen jälkeen. Ristillä Jumala itse otti vastuun ihmisestä ja koko luomakunnastaan ja sen kadotetusta tilasta.

Alkutekstissä löytyy ”sovittaa” käännössanan takaa kaksi ilmaisua: katallasso ja apokatallasso.

katallasso [DOWN-CHANGE; Strong G2644] tarkoittaa yksipuolista, toisen osapuolen tekemää sovintoa, vihamielisyyden päättämistä toista osapuolta kohden.

Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2. Kor. 5:18)

Esim. tässä Korintolaiskirjeen kohdassa Jumala kertoo tehneensä sovinnon koko maailman kanssa. Jumalan Karitsa on uhrattu ristillä.

CLV 2Co 5:18 – 2Co 5:19
18  Yet •all is o of  •God, •Who conciliates us to Himself through Christ, and is giving us the dispensation of the conciliation,
19  how that God was in Christ, conciliating the world to Himself, not reckoning~ their •offenses to them, and placing~ in us the word of the conciliation.

Tekstissä sovittanut verbin takana on kreikan katallaxantos, mikä on ko. teonsanan aoristi muoto. Tämä taas tarkoittaa sitä, että se voidaan kääntää (ja ehkä pitäisikin kääntää) preesenssissä. Kreikan aoristi merkitsee myös voimassa olevaa faktaa, eikä vain menneessä toteutunutta tapahtumaa, nimittäin tosiasiaa, joka johtaa pysyvään, muuttumattomaan asiantilaan. Aoristi tarkoittaa tässä sitä, että Kristuksen sovituskuoleman tapahtuminen ristillä, on saanut aikaan Jumalan puolelta pysyvän, voimassa olevan sovinnon tilan koko ihmiskuntaa kohden.

Tämä on Paavalin evankeliumin ydinsanoma: että tänään Jumala on Kristuksen ristin kautta sovittanut koko maailman synnin, eikä enää suhtaudu vihamielisesti ihmistä kohti. Jokaisen ihmisen jokainen synti on saanut Kristuksen kuolemassa rangaistuksensa, eikä ihmistä siis enää voida rangaista toiseen kertaan rikkomuksista, joista rangaistus on jo suoritettu! Tämä on oikeudenmukaisen tuomiokäsittelyn perusperiaate. Tänään – Jumalan Armon hallintokaudella – ihminen voi tehdä sovinnon Hänen kanssaan tarjoamalla uskossa ja luottamuksessa kätensä Hänen käteensä. Tämän sovinnon vastaanottaminen ei siis tänään vaadi minkäänlaisia suorituksia (ei myöskään uskonnollisia sellaisia), vaan se tarjotaan pelkästään ja ainoastaan ilmaisena lahjana uskon kautta! Tämä siunaus löytyy ainoastaan Paavalilta.

apokatallasso [FROM-DOWN-CHANGE; Strong G604] tarkoittaa puolestaan molemminpuolista sovintoa, siis sitä, että kumpikin osapuoli on tehnyt sovinnon toistensa kanssa. Ihminen on ottanut vastaan Jumalan tarjoaman sovituksen Kristuksessa. Osapuolet voivat elää hyvässä sovussa keskenään. Termi esiintyy kolmessa kohdin Uudessa testamentissa, ja vain Paavalilla. Tämän molemminpuolisen sovinnon sovituksen suuruuden ja kattavuuden apostoli avaa vasta viimeisimmissä (Armon hallintokaudella kirjoittamissaan) kirjeissään.

Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut (Kol. 1:21)

Tässä apostoli tarkoittaa uskovia ihmisiä, jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan toteuttaman sovitustyön kohdalleen. Eli sovinto on heidän kohdallaan tänään molemminpuolinen.

Seuraavassa kohdassa Paavali taas puhuu siitä, miten ns. Jerusalemin kokouksessa annetut juutalaisperäiset säädökset (Apt.15:20, 16;4) lakkautuivat, kun oli kokonaan siirrytty Armon talouskaudelle. Nämä mm. ruokailuun liittyvät säädökset olivat siis ns. siirtymäkauden /tästä tarkemmin/ kompromissisopimuksia, jotka saivat väistyä, koska Kristuksessa ei nyt enää juutalaisuudella ja pakanuudella ole erottavaa merkitystä suhteessa molemminpuoliseen sovintoon Jumalan kanssa.

ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. (Ef. 2:16)

Kolmannen kohdan ”apokatallasso” paljastaa suuren ilouutisen siitä, miten Kristuksen hankkima sovitus tulee tulevaisuudessa kaikkien osalle!

 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:20)
(CLV) Col 1:20
and through Him to reconcile all ioto Him (-making peace through the blood of His •cross), through Him, whether those on the earth or those in the heavens.

Tavallinen käännös tässä jälleen ”pihtaa” Jumalan suuruutta. Alkukielessä ei puhuta ehdollisesti ”sovittaisi” tai ”ehkä sovittaa”, vaan jälleen löytyy käännössanan takaa aoristinen muoto, ja kohta tulee kirjaimellisesti kääntää ”sovittaa”. Eikä alkuperäisessä ilmoituksessa puhuta sovinnon tulemaan tavoittamaan vain muutamaa prosenttia tai tiettyä osaa ihmisistä, vaan ihan kaikki.
Tämä Ylösnousseen Herran Kristuksen Paavalille paljastama salaisuus tuo kirkkaasti esille Jumalan suuren suunnitelman päämäärän, jonka Hän Kristuksen Jeesuksen kautta tulee viemään maaliin. Eikä vain ihmiskunnan osalta, vaan myös koko Universumin, sen kaikkien asukkaiden, osalta!

Kaikkien saattaminen sovintoon Jumalan kanssa on koko Jumalan pelastussuunnitelman punainen lanka, sen ydin. Tämän Hän toteuttaa kaikkivaltiudessaan ja kaikkiviisaudessaan vääjäämättömästi peräkkäisten maailmanaikojen (kreik. aion) ja niihin sisältyvien hallintokausien (kreik. oikonomia) aikana. Ja tämä kaikki toteutuu Kristuksen Jeesuksen kautta ja tämä kaikki saavuttaa myös lopulta täyttymyksensä Hänessä.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

Vaikka kirkkolaitokset ja kristilliset lahkot ikään kuin pitävät peitettä ja epätietoisuutta ihmisen ja Jumalan välillä tässä asiassa, niin näin on kuitenkin kirjoitettu alkuperäisiin inspiroituihin alkuteksteihin. Se, että tällainen Jumalan suuruuden opetus, mitä Paavali piti esillä, ei taivu nykyisin vallalla oleviin teologioihin, ei tee tyhjäksi apostolin opetusta Kristuksen pelastustyön toteutumisesta sen koko laajuudessaan. Kaikkivaltias Jumala ei voi tehdä syntiä eli missata tässäkään asiassa /tästä tarkemmin/.

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä