missä hänet on kutsuttu.
Mitä Paavali mahtaa oikein tällä tarkoittaa?
Eikö uskon tielle astuvan pitäisi lähteä viemään ilosanomaa eteenpäin?
Eikö Jeesuksen seuraaminen tarkoitakaan tänään osallistumista maailman kansojen opetuslapseuttamiseen?
Puhuikohan Paavali tässä sittenkin vailla parempaa tietoa?
Onko Paavalin kehotus sitten ristiriidassa Jeesuksen aikanaan juutalaisille oppilailleen antamaan käskyyn: sehän puhuu aivan muuta?
Vai onko Herran seuraamisen lähtökohdat ja tavat muuttuneet?
Miksi kirkolliset laitokset ja hengelliset liikkeet vaikenevat tästä?
Oletko itse joutunut kohdallasi pohtimaan tätä asiaa?
—
Kun Jeesus aikanaan – kun elettiin ns. Jeesuksen Lihaksitulon hallintokautta – esitti ehdottoman vaatimuksensa ihmisille kutsuessaan heitä Hänen seuraajakseen:
joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. (Matt. 10:38)
niin tämä tarkoitti tuolloin myös fyysisesti Hänen mukaansa tien päälle lähtemistä. Se tarkoitti myös sen ammatin ja aseman jättämistä, jolla he elättivät itsensä ja perheensä. Se tarkoitti myös irrottautumista läheissuhteista.
Myöhemmin – Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen – kun Pyhä Henki oli vuodatettu – alkoi Herra rakentaa seurakuntaansa Pietarin papillisen ja hallinnollisen toiminnan varaan. Seurakunta organisoitui ja sen talous ja sosiaalinen elämä rakentui paljolti yksityisten lahjoitusten (kuten myytyjen tilojen, peltojen ja talojen) varaan /tästä tarkemmin/. Elettiin ns. Helluntain hallinnon aikaa, joka enteili ja antoi esikuvaa myös luvatun maanpäällisen Kuningaskunnan tulemisesta ja sen periaatteista.
—
Mutta takaisin Paavaliin. Apostoli opettaa:
Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu. (1. Kor. 7:20)
(CLV) 1Co 7:20
Each one in the calling in which he was called, in this let him be remaining.
Näin Paavali selvästi meitä ohjeistaa: pysykää, älkää pyrkikö toiseen asemaan!
Mutta millä valtuudella hän näin opettaa?
Ylösnousseen Herran Jeesuksen nimittämällä Kansojen opettajan erityisvaltuudella:
minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (1. Tim. 2:7)
(CLV) 1Ti 2:7
for which I/ was appointed a herald and an apostle (I am telling the truth, I am not lying~), a teacher of the nations in knowledge and truth.
Ja sitten kun hän vielä toteaa saaneensa evankeliuminsa suoraan Ylösnousseelta Herralta Jeesukselta:
Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)
CLV Ga 1:11 – Ga 1:12
For I am making known to you, brethren, as to the evangel •which is being brought by me, that it is not in accord with man.
For neither did I/ accept it from a man, nor was I taught it, but it came through a revelation of Jesus Christ.
Tämä on tärkeää huomata: kyse ei siis ole Paavalin omasta – tai hänelle toisten apostolien kautta opetetusta – evankeliumista, vaan itse Herran Jeesuksen ohjeesta tämän päivän uskoville! Hänen Totuuden sanastaan nykyiselle Jumalan salatulle Armon hallintokaudelle.
Siksi kehotus kristitylle pysyä juuri siinä asemassa kuin hän oli Herran kutsun saadessaan, on totta tänä päivänä. Se on Totuuden sana, joka on suunnattu tämän päivän Kristuksen ruumiin jäsenille.
Jeesuksen kutsu, jonka Hän osoitti lihansa päivinä, juutalaisille opetuslapsilleen oli puolestaan totta tuohon aikaan. Jos tuohon aikaan olisi noudatettu otsikossa olevaa seuraamisen kehotetta, niin ei olisi tehty totuutta, eikä osoittauduttu kelvollisiksi lähteä Jeesuksen seuraajaksi Hänen ristinsä tielle. Paavalin otsakkeessa antama kehotus ei olisi ollut taas totta eli voimassa ko. Jumalan hallintokauden suunnitelmassa tuohon aikaan.
Siksipä Paavali vielä mainitsee tästä asiasta em. jakeessa 11. Hänen julistamansa evankeliumi ei perustu ihmisten omiin sielullisiin mieltymyksiin harjoittaa uskontoa. Ei mihinkään sellaiseen, johon lihallinen ihminen luonnostaan on valmis: lähteä uskonnollisiin tapoihin ja perimätietoihin perustuen seuraamaan Herraansa.
Paavalin evankeliumi tämän päivä ihmiselle ei ole ihmisen mielen mukaista!
Apostoli ei kehota meitä tehtävissämme laumautumaan eri näkemyspiirien mukaan, lähtemään ja erottautumaan maailman silmissä monenlaisina uskonnollisina suuntauksina: maailman ihmisten kutsumisessa ”kadotuksen alta pelastukseen”. Tällaista kuvaahan on yleensä pidetty ja edelleen pidetään ns. virallisten tahojen puolesta esillä. Sovituksen sanoman tarjonta ja esillä pitäminen on toki eri asia kuin julkinen maailman käännyttäminen. Tämän kun vaan Jumala näyttää suunnitelmissaan jättävän Israelille.
Ei näin, vaan Jumalan toiminta ja seurakunnan rakentuminen tapahtuu tänään hengellisellä alueella. Se tapahtuu näkymättömällä tavalla uskossa. Se tapahtuu Pyhän Hengen kautta armon ja totuuden Sanan voimasta. Se tapahtuu kunkin jäsenen yksilöllisyyttä kunnioittaen Jumalan itsensä valitsemalla tavalla. Ja kaikella tällä Jumala armossaan valmentaa meitä yhä vahvemmin lujittumaan Kristuksen ruumiin jäseneksi: sille paikalle, johon hän itse kunkin on viisaudessaan ja kaikkitietävyydessään kutsunut:
tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen (Ef. 4:12)
Kun puhutaan palveluksen työstä tänään, niin se tarkoittaa Paavalin mukaan seurakunnan, Kristuksen ruumiin rakentamista, uskon yhteyden vahvistamista Kristuksessa Jeesuksessa. Tätä on nykyisen seurakunnan hengellinen (Kristuksen Hengessä) tapahtuva palveluksen työ.
Tänään kuitenkin puhutaan paljon Herran työhön lähtemisestä. Kuitenkin Paavali kehottaa (aivan päinvastoin) pysymään sillä paikalla, jossa ihminen on Herran kutsun saadessaan. Hän kehottaa pikemminkin tekemään ansiotyötä omilla käsillä, siis niissä ammateissa, mitkä itse kullekin on olemassa:
me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme; (1. Kor. 4:12)
ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niin kuin olemme teitä käskeneet (1. Tess. 4:11)
Ja kaiken tämän hän vielä vahvistaa olevan meille Herran käskynä (1. Kor. 7:24).
Galatiassa kävi aikoinaan niin, että kun Paavalin välittämän opetuksen rinnalle oli alettu lisätä ihmisen mielen mukaisia (viattomiltakin näyttäviä) uskonnollisia tapoja, niin ilo ja rauha uskosta alkoi uskovien keskuudessa hiipua. Paavalin julistaman evankeliumin rinnalle oli alettu rakentaa julkista ja näkyvää jumalanpalvelusjärjestelmää ja yhteisöä. Kuitenkin pyynnöt lähteä erilaisten ns. hengellisten liikkeiden työhön mukaan voivat olla myös inhimillisesti motivoituneita:
Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. (Gal. 4:17)
Siispä apostolin kehotus ja säädös meille kuuluukin:
Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä
asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa. (Gal. 4:17)
Kyse (tässä näennäisessä ristiriitaisuudessa) on pohjimmiltaan kuitenkin erilaisista seurakuntamalleista. Kun Jeesuksen Lihaksitulon ja Helluntain hallinnot vaativat opetuslapsia lähtemään ja noudattamaan näkyvää, yhteistä ja jaettua elämäntapaa omissa joukoissaan, niin nykyisellä Jumalan Armon salatulla hallintokaudella seurakuntaelämä perustuu pelkkään uskoon ja toteutuu kunkin jäsenen rakentuessa Kristuksessa Jeesuksessa Jumalan hänelle osoittamallaan paikalla. Vaikka me harjoittaisimmekin uskoamme tänään erilaisissa kirkkokunnissa ja opinsuunnissa, niin niiden ei tulisi kuitenkaan antaa sitoa omaa sisäistä hengellistä kasvua, koska se kuitenkin tapahtuu itse kunkin uskovan kohdalla yksilöllisellä tavalla. (1. Kor. 6:12; 10:23)
On ilmeistä, että Jumala kutsuu aikanaan jokaisen pyhänsä. Jotkut ovat tuolloin yhdessä asemassa elämässään ja toiset toisessa; jotkut yhdessä ammatissa ja toiset toisessa – oli sitten kyse ns. maallisesta virasta tai ns. hengellisestä virasta. Tässä asetetaan tärkeä periaate, jota pyhien olisi hyvä noudattaa. Se on tämä: Ammatti ja tila, jossa olimme, kun Jumala meidät kutsui, ilmaisee yleisellä tavalla, minkälaisia hän haluaisi meidän olevan. Hän on tuntenut jokaisen meistä kauan ennen syntymäämme ja valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa olemaan pyhät ja nuhteettomat Hänen rakkaudessaan. Hän on jo äitimme kohdusta saakka valmistellut meidät yksilöllisesti omille paikoillemme (Gal. 1:15). Ja tämä – Jumalan itsensä säätämä paikka ja tila – on itse kullekin se paras ja soveltuvin osuus. Tätä paikkaa ei mikään ulkopuolinen ”kirkollinen” tai ”hengellinen” taho voi määrätä, koska on kyseessä paikka Kristuksen hengellisessä ruumiissa eikä missään maallisissa organisaatioissa. Tämä muuttaa alaisen Herran vapaaksi ja tekee johtajasta Kristuksen orjan. Tämä on tärkeä periaate, joka korvaa kaikki ulkoiset riitit.
Maailman valloitustehtävät on Jumala suunnitelmassaan varannut Israelille; meidän tulevat tehtävämme taas liittyvät maapallon ulkopuoliselle avaruuden alueelle. Tuonne taivaallisiin on meidät myös tänään kytketty ja asetettu Kristuksessa Hengen välityksellä. Tuolla samoin Kristus, meidän Päämme, tällä hetkellä myös fyysisesti on. Meidän toivomme ja yhdyskuntamme ei ole Maan päällä (kuten Israelilla) vaan Maan ulkopuolisella tähtitaivaan alueella /tästä tarkemmin/.
