Sielu

Mitä Kirjoitukset tarkoittaa sielulla?

kirjoittaja

 

Onko sielu jotain aineetonta? Edustaako sielu ihmisessä jotain kuolematonta, niin kuin kreikkalaisen Platonin filosofia väittää? Miksi tällaisen keskeisen käsitteen merkitystä kuvataan niin monella eri tavalla?
Eikö sielun käsitteelle tulisi hakea sisältö ja merkitys sieltä, missä sana ensi kertaa esiintyy, nimittäin raamatusta?
Eikö kysymyksessä ole kuitenkin aivan avain-sanasta, jonka alkuperäisen merkityksen avautuminen voi avata myös laajemmin ymmärtämään Kirjoituksia, Jumalan kirjallista ilmoitusta ihmiselle? Jos jäämme näin keskeisen termin todellisesta sisällöstä epätietoiseksi, niin eikö se myös osaltaan luo peitettä Jumalan puheen laajemmalle kuulemiselle?
Heprean sana sielulle (nephesh) esiintyy raamatussa yli 700 kertaa ja kreikan vastaava (psuche) yli 100 kertaa.
Kansojen apostoli tuo sanojen merkityksen ymmärtämisen keskeisyyden esille seuraavasti.

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

—

Elävä sielu ei ole aineeton, vaan vaatii aina aineellisen kehon.

Niin kuin kielitieteissä suositellaan lähtemään hakemaan merkitystä käsitteelle sen alkuperäisen esiintymisen kautta, niin on hyvä hakea sanalle ”sielu” sen perusmerkitys 1. Mooseksen kirjasta.

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human became  a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kr. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elävöittävän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli ja tulee Hengen kautta.

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös sen, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Ja myös sen voi päätellä, että elävä ihmissielu elää (liikkuu, tuntee, aistii, ajattelee, päättelee, tiedostaa) ainoastaan toimivassa aineellisessa kehossaan.
Samaa koskee myös eläimiä. Jo ennen ihmisen luomista Jumala loi eläin-sielut (1. Moos. 1:24):
Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan”
”Bring forth shall the earth the living soul for its from-kind, beast and moving animal and land life for its from-kind.

—

Sielu ei ole kuolematon.

Sielun kuolemattomuuden myytti elää sitkeästi, myös ”kristikunnan” piirissä. Kirjoitukset eivät puhu missään kohdin siitä, että sielu olisi kuolematon /Tästä englanniksi tarkemmin/.
Ei.
Päinvastoin.

Sielu voidaan lyödä kuoliaaksi (3. Moos. 24:17):
Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla.
In case a man smites any human soul (hepr. nephesh) so that he dies, he shall be put to death, yea death (CLV)

Sielu voidaan tappaa (4. Moos. 31:19):
.. Jokainen teistä, joka on jonkun surmannut..
.. All of you having killed a soul (hepr. nephesh)..(CLV).

Eli kun ihmisen keho muuttuu toimintakyvyttömäksi joko vanhuuden, sairauden tai hengen riiston tai sen antamisen tuloksena, niin ihmis-sielu kuolee. Näinhän Jeesuskin aikanaan kuoli antaessaan henkensä Isän Jumalan käsiin (Luuk. 23:46).

—

Kuollut ihminen on kuollut sielu.

Mitä tapahtuu sitten kuolemisessa? Päinvastoin kuin elävän sielun luomisessa.  Kuolemisessa kaikki ”ihmisen osat” palavat alkulähteilleen. Kuolemassa Jumalan ihmiselle antama henki (Elämän henkäys) irtoaa ruumiista ja palaa Jumalan tykö ja ruumis maatuu maaperäksi, mistä se alun perin oli valmistettu.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Raamatun mukaan, kun ihminen (eli ihmis-sielu) poisnukkuu kuollessaan, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Seuraavassa muutama Raamatun jae, jotka tämän vahvistavat:

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)

Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? Sela. (Ps. 88:13)

Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)

Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)

Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)

Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

—

Kuollut sielu lepää syvässä tiedottomuuden tilassa.

Kuollut ihminen (kuollut sielu) lepää Kirjoitusten mukaan tilassa, josta suomenkielinen raamattu käyttää nimeä Tuonela ja joka hepreaksi on kirjoitettu sheol ja kreikaksi hades. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin ”Hades” morfeemeiksi UN-SEEN. Tämä taas voidaan mielestäni hyvin nykysuomentaa sanalla Tiedostamattomuus tai Tajuttomuus. Tämä tarkoittaa myös samaa kuin poisnukkuminen Jumalassa. Uskovan ihmisen kohdalla tämä tarkoittaa vielä poisnukkumista Kristuksessa.
Kuolleen sielun voidaan näin ajatella sisältyvän ihmisen henkeen, joka kuollessa palaa tiedottomuuden unitilassa Jumalan luo, sisältäen kuitenkin kaikki ihmisen elämänsä aikana hankkiman tiedon ja kokemuksen varallisuuden.
Tämä tekee tietenkin myöhemmin mahdolliseksi myös sen, että ylösnousemuksessa (kun ihminen taas puetaan ylösnousemusruumiiseen) pääsee tekemään tiliä tekemisistään Kristuksen edessä /Room_2:14-16/; /Ilm_20:11-15/.

—

Ainoastaan Kristus on noussut kuolleista ensimmäisenä ihmisenä, ensimmäisenä ihmis-sieluna.
Ja siis ainoastaan Kristuksella on tänään (kun vielä muiden ylösnousemukset ovat edessä päin kuolemattomuus /Tästä tarkemmin/.

Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. (1. Kor. 15:20)
(CLV) 1Co 15:20
Yet now Christ has been roused~ ofrom among the dead, the Firstfruit of •those who are °reposing~.

Kaikki muut kuolleet ihmis-sielut – myös Kristuksessa kuolleet – nukkuvat syvässä tiedostamattomuuden tilassa, niin kuin myös Daavid aikanaan totesi: ”sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta” (Ps. 16:10).
Kaikki ihmis-sielut nukkuvat ”Hadeksen tilassa” Jumalaan kätkettynä.
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. (Ps. 139:8)

—

Vasta ylösnousemus tuo elämän kuolleelle sielulle.

Kuolleet sielut herätetään tulevissa ylösnousemuksissa. Kaikki kuolleet ihmiset herätetään kuolemanunesta Kristuksen oikeusistuntoihin /tästä tarkemmin/. Poisnukkuneiden ihmisten ylösnousemukset kuolemanunesta noudattavat Jumalan suunnitelman aikajärjestystä: ensimmäisenä Kristus (toteutunut), sitten Kristuksen omat Hänen tulemuksessaan (odottaa) ja sitten loppuosa ihmiskunnasta, kun Kristus luovuttaa vallan takaisin Isälleen (täyttymyksessä) /1. Kor_15:20-24/.

Vastustajan yksi päähyökkäyskohteista on ollut, ja edelleen on, saada aikaan hämmennystä siihen mitä on kirjoitettu ja nimenomaan siihen mitä on alun perin kirjoitettu inspiroituihin alkuteksteihin. On todellakin hämmentävää, miten paljon epämääräisyyttä sielun käsitteeseen tänä päivänä liittyy. Sen alkuperäinen merkitys on jokseenkin häivytetty ja sille on ajan mittaan tullut monia ihmisen mielen mukaisia tulkintoja.

Sielu on aivan keskeinen raamatullinen avain-sana, jonka hämmentävällä monitulkinnallisuuksilla saadaan aikaan harhaa myös kuolemaan ja ylösnousemukseen liittyvissä totuuksissa. ”Ette suinkaan kuole” -opetus on johtanut spiritistiin ”kristillisiin” opetuksiin, joissa yhdistetään ihmis-sielun kuoleminen sen välittömään elämän jatkumiseen. Tämänkaltainen opetus tekee samalla ylösnousemuksen kuoleman unesta ”tarpeettomaksi”, koska jos ihminen lentää heti kuolemansa jälkeen taivaaseen, niin miksi hänet pitäisi vielä kuolleista ylösnostaa? Tätä kautta on Vastustaja (hepr. Satan; kreik. Diabolos) hyvin onnistunut valheellaan johtamaan ihmisiä harhaan.

—

Mitä sitten verellä on tekemistä elävän sielun kanssa?

Sielua ei raamatussa missään verrata kaasumaisiin aineisiin, vaan enemmän nestemäiseen aineeseen:
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. (Job. 30:16)

Toisessa kohdassa sielua verrataan taas kasteltuun puutarhaan
Ja heidän sielunsa on oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha (Jer. 31:12)

Toisessa kohdassa Kirjoitukset samaistavat lihan sielun vereen.
Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; (3. Moos. 17:14)

Raamatullinen kielenkäyttö esittää Aadamin elävän jälkeläisen, lihallisen ihmissielun, vereen. Toisin kuin kiinteä keho ja ilmamainen henki on veri nestemäinen substanssi. Ilma ei hyödytä ihmisen kehoa ennen kuin se veren kautta johdatetaan kaikille sen alueille. Samoin ei lihakaan voi ilman verta harjoittaa toiminnallisuuttaan. Veri näyttää olevan ikään kuin välitysaine kehon ja hengen välillä. Ilman tervettä, uusiutuvaa verta ei ihmis-sielu voi jatkaa elämäänsä. Näin kävi äskettäin hyvälle ystävälleni, jonka luuydin ei enää kyennyt tuottamaan riittävästi tervehdyttävää verta ja hänen sielunsa elämä päättyi kuolemaan. Päättyi odottamaan Kristuksen kautta toteutuvaa ylösnousemusta kuoleman unesta.

—

Kuitenkin on niin, että Kirjoitukset – Jumalan ilmoitus ihmiselle – ei valehtele. Hänen sanansa, jotka Hän valitsemillaan alkukielillä on ihmisille – valitsemiensa ihmisten kautta – välittänyt, on puhdistettua totuuden sanaa. Alkuperäisten Kirjoitusten käännösten mukauttaminen eri teologioiden mukaisiksi luo lopulta harhaa ja peitettä Kristuksen evankeliumin ymmärtämiselle /tästä tarkemmin/. Jumalan armon ja totuuden sana, on tänään se todellinen tieto, jonka kautta Jumalan kaikkitietävyys ja rakkaus Kristuksen Hengen kautta vahvistuu ihmisen tietoisuuteen vallitsevaksi todellisuudeksi.

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

Jos alkuperäisiin Kirjoituksiin liittyvän sanaston ja niihin liittyvien avain-sanojen merkitykset vääntyvät toisenlaiseksi, niin voi Jumalan puhekin jäädä meille monilta osin oudoksi ja hämmentäväksi.
Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. (1. Kor. 14:11)

 

p.s.

Paavali puhuu meille hengellisestä ihmisestä ja sielullisesta ihmisestä, vaikka suomalainen käännös vääntääkin alkutekstin ”sielullisen” (kreik. psuche) alla ”luonnolliseksi” (kreik. phusikon).

Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: ”kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?” Mutta meillä on Kristuksen mieli. (1. Kor. 2:14-16)

CLV 1Co 2:14 – 1Co 2:16
14  Now the soulish hman is not receiving~ •those things which are of the spirit of •God, for they are stupidity to him, and he is not |able~ to know them, seeing that they are spiritually |examined~.
15  Now he who is spiritual is, indeed, examining all, yet he/ is being examined~ by not one.
16  For awho knew the mind of the Lord? Who will be deducing from Him? Yet we/ have the mind of Christ.

Vaikka sielullinen ja hengellinen ihminen molemmat omistavatkin Aadamin perintönä vielä lunastamattoman kehon (”alennustilan ruumiin”), niin Kristuksen Henki kuitenkin vaikuttaa hengellisen ihmisen mielen alueella jatkuvaa uudistusta Kristuksen mielen kaltaisuuteen. Tähän saamme luottaa ja tästä saamme iloita!

 

 

 

Onko Jumala todellakin sanonut?

kirjoittaja

 

Kehottaako Jeesus meitä vihaamaan elämäämme, kuten näyttää seuraavassa ohjeistavan?

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12;25)

Tämän käännöksen mukaan elämää tässä maailmassa olisi pyrittävä vihaamaan, jotta saisi sen siirtymään tulevaan elämään? Näinkö on? Vai onko kääntäjien teologinen epäusko saanut tekemään ”korjauksen” tähän Kirjoitusten kohtaan, koska itse asiassa alkuperäiset ilmaukset on tässä korvattu aivan toisenlaisella termeillä. Mihin Jumalalta saadun elämän kirjaimellinen vihaaminen voisi sitten johtaa? Epätoivoon? Itsevihaan? Itsemurhaan?

Ei näin. Kyllä Jumalan voimassa olevan ylin kehote kuuluu: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi!”.
Siis itseä (ja omaa elämäänsä) tulee rakastaa ja pyrkiä samalla tämä rakastamisen taso nostamaan myös läheisen ihmisen elämän kunnioittamisen kohdalle!

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. (Joh. 12:25)
(CLV) Jn 12:25oos.
He •who is |fond of his •soul is destroying it, and he •who is hating his •soul in this •world, shall be guarding it iofor life eonian.
Alkuteksti ei puhu tässä ollenkaan ”elämänsä vihaamisesta”, vaan ”sielunsa vihaamisesta”.

Jeesuksen puhe on osoitettu juutalaisille opetuslapsille ja koski heidän konkreettista, fyysistä seuraamistaan tuohon aikaan Hänen mukanaan.
”Elämää” tarkoittava termi on vanhassa kreikassa zoe, kun taas ”sielua” tarkoittava sana on psuche.
Mitä Raamattu tarkoittaa ”sielulla”? Sen alkuperäinen määritelmä löytyy /1. Moos_2:7/.

Ei elämää, vaan sen sijaan sieluaan Jeesus kehotti juutalaisia opetuslapsiaan vihaamaan. Sielun vihaamisella Jeesus tarkoitti tuolloin ihmisen luonnollisen aistijärjestelmän vaalimisen vihaamista, ihmisen mukavuusalueelle jäämisen vihaamista – ja konkreettista lähtemistä Hänen seuraajanaan ristin kantajan tielle.
Maallisesta omaisuudesta oli luovuttava, työpaikka kirjaimellisesti jätettävä, omaisistaan luovuttava – ja lähteä tien päälle Jeesusta seuraamaan.

Niin hän sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista, ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää”  (Luuk. 18:29)

Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: ”Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa”.  (Matt. 8:21-22)

”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.  (Luuk. 14:26)
(CLV) Lk 14:26
”If anyone is coming~ tod Me and is not hating his •father and •mother and •wife and •children and •brothers and •sisters, and still more his •soul besides, he |can~ not be My disciple.

Onko väliä mitä Jumala tahtoo meille tarkalleen sanoa: Onko yhdentekevää, jos Hän Kirjoituksissa puhuu meille sielusta (kreik. psuche) ja me käännämme (= korjaamme Hänen puhettaan tarkoittamaankin) elämää (kreik. zoe), jolla kummallakin termillä on kuitenkin omat erityiset merkityksensä? Ja tämä ”väännös” on annettu jatkua sellaisenaan raamatunkäännöksestä toiseen ja vuosisatojen ajan sitä mitenkään korjaamatta?!
Niin, eihän sielua saa tänään vihata, vaan hoitaa (vrt. ”sielunhoito”); mutta Jeesuksen maallisen elämän aikana tämä kuitenkin esitettiin ehdottomana vaatimuksena Hänen seuraajilleen! Meille on taas tänään voimassa /1. Kor_7:20/.

Onko väliä, että kun alkuteksti puhuu taivaasta (kreik. ouranos, [SEE-UP]), niin se ei tarkoita paratiisia (kreik. paradeisos [BESIDE-LOOSE], koska ensimmäinen merkitsee yläpuolella ilmakehässä ja ulkoavaruudessa havaittavaa, kun taas jälkimmäinen taas viittaa tulevaan, (uuden) Maan päällä sijaitsevaan puistoalueeseen?

Onko väliä, jos ristin ryöväri (Ilman askeltakaan Jeesuksen seuraamista) lensi suoraan taivaaseen, kun taas itse Herra kuoli ja nousi vasta kolmantena päivänä kuolleista (vaikka oikeasti Hän on ensimmäinen kuolleista nousseitten joukossa)?

Onko väliä, kun pappi sanoo poisnukkuneen siirtyneen ajasta ns. ikuisuuteen tai päässeen taivaankotiin, kun Raamatun mukaan vain Kristus on noussut (ensimmäisenä) kuolleista ja Kirjoitukset läpensä puhuu vielä toteutumattomista, tulevista, kaikkia kuolleita koskevista ylösnousemuksista?

Onko väliä, jos Paavali varottaisi hänen evankeliuminsa vastaisesta (so. ei-kristillisestä) opetuksesta, kun hän itse asiassa varoittaakin (meitä kristittyjä) hänen opetuksensa rinnalle (kreik. para) lisättävistä ihmisopeista ja traditioista?

Onko väliä, että vaikka oikeusviranomaiset pyrkivät sanatarkasti tulkitsemaan kirjoitettuja lakeja maallisissa oikeuskäsittelyissä, niin itse Jumalan ilmoittamaa alkuperäistä Kirjoitusta voidaan väännellä tilanteen ja teologian mukaan sinne ja tänne?

Onko väliä, että kun sinun pitää matkustaa junalla Helsingistä Ouluun, niin menetkin Kuopioon?

Onko väliä, että kun pappi siunaa kuolleen sanoessaan hänen vaipuneen ”ikiuneen”, kun raamattu kuitenkin opettaa kuolemanunesta ylösnousemisesta?

Onko väliä vaieta ”kadotuksesta”, kun se kumminkin vaivaa ihmisten mieliä, kun pitäisi selittää käsite auki tarkoittamaan uskoville luvatun maailmanajallisen (kreik. aionion) elämän kadottamista eli menettämistä?

Onko väliä toissijastaa ylösnousseen Herran meille Paavalin kautta välittämä ilosanoma ja puhua Israelille suunnattua evankeliumia pyhänä, siis meille erotettuna evankeliumina, kuten jumalanpalveluskaavoissa on monesti tapana tapahtua?

Onko väliä kadottaa aika Jumalan ilmoituksesta erilaisten ikuisuus- ja ajattomuus -myyttien alle, kun Jumalan suuri pelastussuunnitelma (niin kuin suunnitelmat aina) rakentuvat aikajanalle?

Onko väliä, että kun on harhaanjohtavasti käännetty ” Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Kun tässä kohtaa ”kadotus” -sanan takaa löytyy kreikan katakrima, mikä tarkoittaa Ihmisen Pojan oikeuskäsittelyä, joka koskee kaikkia kuolleista herätettäviä ei-uskovia ihmisiä?

 

Näin on Jumalan Vastustaja, Saatana päässyt myös käännösasioissa ihmisten mieliin vaikuttamaan ja sekavuutta aiheuttamaan: Voiko tätä kohtaa kääntää näin, kun ajatus ei enää mahdukaan teologisiin tulkintaraameihin?

”Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
”Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)
”Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1)

Seuraavassa kohdassa Jeesus varoittaa traditioista eli perinnetavoista, jotka pyrkivät henkisen kulttuurin ja asiantilan säilyttämiseen. Sellaisista asioista, jotka ovat saavuttaneet totuuden statuksen julkisissa jumalanpalveluskaavoissa ja muissa menoissa lähestymisen välineinä Jumalan suosiollisuuteen. Ja kuten tiedämme, että kun noita sanontoja toistetaan auktoritatiivisesti ja muuttumattomasti ”ikiaikaisiin” perinteisiin vedoten, niin näitä vakiintuneita fraaseja aletaan helposti pitää aikaa myöten myös totuuksina.
Juuri tästähän Jeesus myös aikanaan varoitti Israelin uskonnollista johtoa:

Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette.” (Mark. 7:13)
(CLV) Mk 7:13
invalidating the word of •God by your •tradition which you -°give over. And many such like things you are doing.”

 

Sanoilla ja lauseilla on merkityksensä. Varsinkin Jumalan sanoilla. Uskonelämän kannalta keskeisten termien merkitysten hämärtyminen sekä Ympärileikkaamattomuuden ja Ympärileikauksen evankeliumien yhteenpötköyttäminen johtavat vääjäämättä hämmennykseen ja alati jatkuviin ristiriitaisiin ja loputtomiin tulkintoihin. Niinpä näitä sanojen ja puheiden merkityksiä kannattaisikin aika ajoin pohdiskella..

Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen.  (1. Kor. 14:11)

 

 

Kuolema ja sen kukistuminen

kirjoittaja

 

Kuolema puhuttaa. Se puhuttaa aina. Se näyttää jotenkin lopulliselta. Se näyttää vievän kuolleet rakkaamme pois meidän ulottuvistamme. Se näyttää vääjäämättä seisovan odottamassa myös meidän edessämme. Kuolemasta saa kuulla monenlaisia selityksiä. Jotkut väittävät, että se on kaiken loppumista, että se on lopullista tyhjiin raukeamista. Toiset taas, että kuolema on vain elämän suoraan jatkumista jossain toisessa olomuodossa. Vaikuttaa myös siltä, että eivät edes kirkot ja kristilliset yhteisöt osaa antaa siihen selkeää vastausta, vaan monesti hämmentävät ihmisiä erilaisilla ulostuloillaan.

Onko näin, onko kuoleman kysymys todella vailla vastausta. Eikö meillä ole mitään luotettavaa lähdettä, jonka vastaukseen voisimme luottaa?
Kyllä on. Vastaukset löytyvät Kirjoituksista. Jumalan alkuperäisestä ilmoituksesta ihmisille.

Raamatussa käsitellään asiaa hyvinkin monin paikoin. Mitä Raamattu kuolemasta itse asiassa sitten kertoo? Mikä on Kirjoitusten vastaus kuoleman kysymykseen?
Ihmisen kuolemassa on kyse sielun kuolemasta – siis ihmissielun kuolemasta.

—


Ihminen luotiin alun perin eläväksi sieluksi

Ensin pitäisi ymmärtää mitä Kirjoitukset tarkoittavat sielulla, elävällä sielulla tai kuolleella sielulla. Sielun alkuperäinen määritelmä löytyy kohdasta:

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human |became › a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kreik. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elämän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli Hengen kautta.

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös niin, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Siitä, että esim. uskovat ovat olleet Jumalan työpöydällä ja suunnitelmissa ”aihioina” jo kauan sitten todistavat myös seuraavat kohdat.

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, (Ef. 1:4)

Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, (Room. 8:29)

—

Kuolema tuli ihmiseen tottelemattomuuden tähden

Kuolema tuli ihmisen osaksi Aadamin rikottua Jumalan kieltoa.

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”. (1. Moos. 2:16-17)
CLV Gn 2:16 – Gn 2:17
And Yahweh Elohim |instructed on the human, › saying-: From every tree of the garden you may eat, yea eat-.
+But from the tree of the knowledge of good and evil, you must not |eat from it; for ion the day you eat- from it, to die– you shall be dying.

Sanatarkasti käännettynä siis ihminen muuttui tuolloin kuolevaiseksi, jonka elämä lopulta päättyy kuolemiseen. Aadamhan eli Raamatun mukaan yli 900 vuotiaaksi, joten kuoleminen eli vanheneminen näytti olleen alussa huomattavasti hitaampaa kuin tänään.
Ja tuota Aadamin tottelemattomuuden teon seurausta saamme me nyt koko ihmiskunta kantaa mukanamme.

Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Alkutekstissä on käännössanan ”koska” kohdalla on ilmaisu eph ho, mikä tulisi kääntää ”minkä jälkeen”. Aadamin rikkeen seurauksena (eikä suinkaan meidän syynä: ”koska”) on tämä kuolemantila tullut kaikkien ihmisten osaksi.

—

Mitä sitten kuolemassa tapahtuu?

Raamatussa löytyy monia kohtia, joissa ihmisen kuolemantilaa kuvataan. Kuolleena ei ihminen siis ole enää elävä sielu, vaan kuollut sielu. Raamatun mukaan elävä sielu kuollessaan menee (tai palaa) ”Tuonelan” tilaan. Tuonelaa käytetään suomalaisissa raamatunkäännöksissä kuvaamaan kuolleiden tilaa ja olinpaikkaa. Alkuteksteissä löytyy Tuonela -sanan takaa termit heprean Scheol ja kreikan Hades.

Raamatun mukaan ihmisen kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin ihmisen luomisessa: ihmisen henki palaa takaisin Jumalan luo ja ihmisen keho palaa takaisin (maatuu) maaperäksi.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Ja sielu palaa Tuonelan tilaan, jonka Konkordanttinen käännös ilmaisee morfeeneina UN-SEEN, joka mielestäni voitaisiin suomentaa ilmaisuna TIEDOSTAMATTOMUUS tai TAJUTTOMUUS. Ajattelen sen olevan kuolleen persoonallisen ihmissielun nukkuva tila Jumalassa.

Siitä, että ihmissielun tila Tuonelassa on verrattavissa syvään, tiedottomaan uni- tai lepotilaan todistavat monet raamatun kohdat.

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)
Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? (Ps. 88:13)
Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)
Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)
Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)
Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

Tämän, kuolleen sielun tilan Raamattu kuvaa kaikkia kuolleita ihmisiä koskevaksi. Jeesuksen ylösnoustua ensimmäisenä ihmisenä kuolleista, odotti myös poisnukkunut Daavid vielä tuolloin omaa tulevaa ylösnousemustaan.
sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. (Apt. 2:27).

—

Mihin kuolema päättyy?

Kuolema päättyy aina ruumiilliseen ylösnousemukseen, ylösnousemukseen kuolleista. Jeesus on aloittanut ihmiskunnan ylösnousemuksen. Hän on nyt jo liki 2000 vuotta elänyt kirkastettuna Kristuksena koko Maailmankaikkeuden ykköspaikalla (Jumalan oikealla puolella) merkkinä ja enteenä tuleville ylösnousemuksille.

Paavali, paljastettuaan seurakunnan ylösnousemuksen salaisuuden, lohduttaa meitä poisnukkuneiden rakkaittemme jälleennäkemisellä.
Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:13-18)

Raamattu kuvaa siis kuolleita ihmisiä poisnukkuneina (kreik. koimao, [LIE]) nukkua, levätä.

Kun Jeesus meni herättämään Lasarusta, niin Hän käytti tätä samaa ilmaisua: ”Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta”.
(CLV) Jn 11:11
He said these things, and after this He is saying to them, ”Lazarus, our •friend, has found repose~, but I am going~ that I should be awakening him out of sleep.”

Alkukielessä on edellä perfekti-ilmaisu kekometai, mikä tarkoittaa on mennyt levolle, on mennyt nukkumaan.

Siis kuolleet ainoastaan nukkuvat Jumalalle, eli ovat Hänen herätettävissään, mutta ihmisille he ovat poisnukkuneita (ihmisen herättämisen ulottumattomiin nukahtaneita).

Nämä edellä esiintuodut Kirjoitusten kohdat määrittävät mielestäni riittävän hyvin sen, mitä kuolemaan liittyy, mitä kuolemisessa tapahtuu.
Ts. Raamatun mukaan, kun ihminen (=ihmissielu) kuolee, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Hän lepää omana persoonanaan syvässä, tiedottomassa unessa Jumalassa mukanaan koko hänen elämänsä aikana omaksumansa sisäinen pääoma.

—

Miksi niin paljon hämmentyneisyyttä ja tulkintoja?

Mikä sitten on voinut vaikuttaa siihen, että näinkin yksinkertaisissa perusasioissa voi olla niin monta ”tulkintaa”?

Onko Jumala antanut ihmiselle todellakin niin hämärän ja monitulkintaisen ilmoituksen, että sitä voidaan väännellä milloin minkin teologisen oppijärjestelmän mukaan suuntaan tai toiseen? Vai onko alkuperäinen inspiroitu Jumalan ilmoitus lainkaan sisältänyt sellaisia merkityksiä, joita nykyään pidetään ”totuuksina”?

Mikä on vaikuttanut siihen, että kuolemaa ei haluta monesti nähdä (edes kristittyjenkään keskuudessa) kuolemana – vaan elämän toisena muotona? Miksi kirkollisissa julistuksissa jatkuvasti viestitetään poisnukkuneen lentäneen (yli kuoleman) suoraan taivaaseen?

Kun julistetaan:

  • ”Siirtyi ajasta iäisyyteen”, niin tällä ilmaisulla ”vedetään henkselit” Jumalan suunnitelman (johon aina sisältyy aikataulutus) yli luottamalla inhimilliseen ajattomuuden filosofiaan.
  • ”Muutti taivaan kotiin”, niin tällä viestitetään suorasiirtymistä ohi kuoleman taivaaseen ja vesitetään samalla tarve tulevalle ylösnousemukselle
  • ”Ryöväri pääsi samana päivänä Paratiisiin”, niin tällä halutaan yhteenpötköyttää Kuningaskunnan evankeliumi Paavalin armon evankeliumin kanssa; samalla kiistetään Jeesuksen kuolema (koska Hän lensikin samana päivänä ryövärin kanssa suoraan paratiisiin, eikä kuollutkaan, vaikka nousikin kolmantena päivänä ylös kuolleista?!)
  • ”Herra kävi kuoltuaan julistamassa evankeliumia kuolleille”, vaikka Kirjoitukset todistavat, että Hän kävi vasta ylösnousemuksensa jälkeen julistamassa (ei evankelioimassa) vankeudessa olleille henki-olennoille (kreik. pneumas), että Hänellä on nyt kaikki valta koko maailmankaikkeudessa.

Tällaisilla ”itse-auktorisoiduilla opetuksilla” yritetään työntää kuolema pois, yritetään kuvata se ikään kuin suorana elämän jatkeena. Samalla ollaan tietenkin  tukemassa ja toteuttamassa Vastustajan opetussuunnitelmaa ”ette te suinkaan kuole” (1. Moos. 3:4).

—

Kuoleman valta kukistuu!

Mutta ylösnousseella Herralla Jeesuksella on valta ja avaimet vapauttaa ihmiset kuoleman vallasta!

”Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. (Ilm. 1:17-18)

Ja täyttymyksessä, kun toinen kuolema kukistetaan, saavuttaa Jumalan hyvyys ja rakkaus koko ihmiskunnan!

toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”.  ”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (1. Kor. 15:54-55)

Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita. Jumalan tahto tulee toteutumaan koko täyteydessään: Jumalahan ei voi tehdä syntiä; eli Jumalahan ei voi missata suuressa pelastusoperaatiossaan.

Yhteenvetona vielä edellä esitetystä

  • Ihmisen luomisessa Jumala rakensi ensin ihmiselle maaperäisen, elottoman kehon. Tähän kehoon Hän puhalsi omasta Hengestään elämän, jolloin ihmisestä tuli elävä sielu. Elämä tuli Jumalan Hengestä. Hengen ja kehon synteesinä ihmisestä tuli elävä, ajatteleva, aistiva ja liikkuva sielu. Näinhän Jumala itse asiassa tänäänkin ihmisen kehon rakentaa: sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa (Ps. 139:13) – Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin (Jer. 1:5).
  • Kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin luomisessa: ihmisen elementit palaavat alkulähteilleen. Henki palaa Jumalan tykö, keho maatuu maaperään ja ihmisen sielu palaa tiedottomuuden lepotilaan ”Tuonelaan”, joka on myös Jumalassa.
    jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä (Ps. 139:8). Ihminen (niin kuin eläinkin) vaatii aina toiminnallisen kehon elääkseen.
  • Syvässä Jumalassa olevassa lepotilassa ihminen on kuin syvässä nukutuksen tilassa: kaikki aistiminen on poissa ja ajan kulumisen taju katoaa. Tässä ei ole uskovalla tai uskomattomalla sielulla eroa, muuten kuin että uskovat nukkuvat Pyhän Hengen sinetillä leimattuina.
  • Kuoleman unesta herättäminen tapahtuu aina ylösnousemusten kautta. Ylösnousemuksessa Jumala luo ihmiselle uuden kehon, jossa ihminen taas muuttuu tiedostavaksi olennoksi ja on valmis käymään läpi tilinpäätöksen eletystä elämästään. Ylösnousemuksia on raamatussa tunnistettavissa neljä: kaksi pyhien ylösnousemusta ja kaksi yleistä ylösnousemusta. Ylösnousemus tarkoittaa aina nousemista ylös kuoleman unesta. Ihmisen elämä ei ala ylösnousemuksessa enää  aihiosta, kuten hänen aikaisemmassa syntymisessään maan päälle, vaan hänellä on nyt lihallisen elämänsä aikana hankkima tieto ja kokemus sisäisenä pääomanaan ja tieto myös siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa.

 

p.s.

Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia. (Saarn 7:29)

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

 

Seurakunnan ylösnousemus

kirjoittaja

 

Raamatussa on tunnistettavissa neljä joukko-ylösnousemusta. Kaikkien näiden juurena ja alkuna on Jeesuksen nouseminen ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Nämä ylösnousemukset odottavat vielä aikaansa, hetkeä, jolloin ne tulevat Jumalan suunnitelmissa ajankohtaisiksi. Ylösnousemus tarkoittaa aina kuolleista (kuoleman unesta) ylösnousemista, heräämistä ja ylösnousemista uuteen ja tietoiseen keholliseen elämään.

Paavalin kirjeissä esiin tuotu poistempaus, josta käytetään myös nimityksiä ylöstempaus, tempaus tai ylösotto, herättää jatkuvasti keskusteluja ja ihmettelyä. Pohdintoja nimenomaan siitä, milloin sellainen tapahtuu? Keitä se koskee? Kysymyksessä näyttää olevan kuitenkin ylösnousemus, mutta Raamattuhan puhuu muistakin ylösnousemuksista.
Miten nämä suhteutuvat toisiinsa?
Mikä on niiden ajallinen toteutumisjärjestys?

Seurakunnan ylösnousemus tarkoittaa Kristuksen ruumiin, hengellisesti elimellisen organisaation, ylösottoa ennen seuraavan hallintokauden: Vihan hallintokauden alkamista. Tämä Kristuksen seurakuntaruumiin eli nykyisen seurakuntamallin mukaisen seurakunnan ylösnousemus on ollut Jumalassa kätkettynä salaisuutena läpi aiemman Raamatun historian, kunnes ylösnoussut Herra sen aikanaan (noin 50 jKr.) Paavalille paljasti. Tämä ylösnousemus – joka koskee kaikkia kuolleita kansojen uskovia sekä tuona tulevana ylöstempauksen hetkenä elossa olevia uskovia ihmisiä – päättää nykyisen Armon (salatun) hallintokauden /Ef_3:8-11/, jonka apostolius ja opettajuus Paavalille, ja vain hänelle, myönnettiin. Niin kuin nykyinen Armon talouskausikin on ollut Jumalan suunnitelmissa salattuna (siitä ei Israelille suunnatussa Raamatun ilmoituksessa mainita sanallakaan) niin myös sen päätös (Kristuksen ruumiin ylösotto) on ollut salattuna Jumalassa maailmanaikojen (kreik. aion) alusta alkaen.

—


Seurakunnan ylösnousemus tarkoittaa aikaisempaa toivoa eli odotuksen tilan päättymistä kuin mitä Israel odottaa. Eli tämä ylösotto toteutuu kuitenkin ennen ns. ensimmäistä (uskovaa Israelia koskevaa) ylösnousemusta.
Paavali paljastaa

että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen. (Ef. 1:12)
(CLV) Eph 1:12
that we should •be for the laud of His glory, •who are °pre-expectant in the Christ.

Lihavoidun Efesolaiskirjeen kohdan takaa löytyy alkukielessä ilmaus proelpikotas, mikä tarkoittaa aikaisemman odotuksen tilan omistamista [Strong G4276].

Entäpä sitten, miten paljon ennen ensimmäistä (uskovaa Israelia koskevaa) ylösnousemusta /Tästä tarkemmin/?

Se tapahtuu ennen seitsemän vuotista Vihan eli Tuomion hallintokautta, joka tarkoittaa antikristuksen maailmanvallan haltuunottamista (kun Saatana sen hänelle luovuttaa) ja Jumalan vihan maljojen vuodatuksia maailman kansojen ylle. Tämä näytettiin aikanaan Danielille; ja tämä ennustus (ja siis myös sen viimeinen vuosiviikko) on säädetty ainoastaan Israelille /Dan_9:24/.
Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan 9:27)

Vuosiviikkohan tarkoittaa seitsemää vuotta. Mutta vaikka tämä ajanjakso ei olekaan pidempi, niin kaikki tämä riittää kaiken sen pahuuden ilmitulolle, jota pilkkaava antikristillinen hallinto saa aikaan. Kaikki tulee tapahtumaan nopeasti: vain muutaman vuoden sisällä ja siksi juuri, että ”ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään” (Matt.24:22). Ja tämä Danielin kautta annettu profetia on suunnattu nimenomaan Israelille, koska meitä koskevat asiat ja lupaukset olivat vielä tuolloin (Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana) salattuina Jumalassa.

Toisekseen eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan?

Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa, (Ef. 5:29)

Ja tämä koskee tietysti myös Kristusta, ei Hän vihaa omaa ruumistaan eli seurakuntaansa, vaan tempaisee sen pois Jumalan vihan alta. Mehän olemme Kristuksessa sovitettuja Jumalan kanssa, eikä Jumalalla tietenkään ole (eikä voikaan olla) näin ollen mitään vihamielisiä ajatuksia meitä kohtaan – päinvastoin!!!

Niinpä Paavali tämän totuuden vielä tässä vahvistaa:

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (1. Tess. 5:19)

Ja näin kansojen apostoli meille ilmoittaa tämän (aiemmin Jumalan suunnitelmissa salattuna olleen) meitä koskevan ylösnousemuksen:

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (1. Kor. 15:51-52)
CLV 1Co 15:51 – 1Co 15:52
|Lo~! a secret to you am I telling! We all, indeed, shall not be put to |repose, yet we all shall be |changed~,
in an instant, in the twinkle of an eye, iat the last trump. For He will be trumpeting, and the dead will be |roused incorruptible, and we/ shall be |changed~.

Ja toisessakin kohdin

Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:15-18)

Tämä on siis ylösnousseen Herran sanana ja totuutena meille tässä ilmoitettu.
Tmä seurakunnan ruumiillinen ylösnousemus tapahtuu siis samanaikaisesti kaikkien Kristuksessa kuolleiden ja vielä tuolloin elossaolevien uskovien ihmisten kohdalla. Siis yhtä aikaa Herra ottaa ylös koko seurakuntansa jäsenistön (olivat he sitten kuolleita tai vielä eläviä). Tämä seurakunnan ylösnousemisen tapa korostaa myös Herran seurakuntaruumiin elimellistä kokonaisuutta: se liitetää kokonaisuudessaan yhdellä kertaa Päähän, joka on jo ensimmäisenä ylösnoussut Kristus Jeesus.
Tästä voi tietenkin sitten tehdä johdonmukaisen päätelmän myös niinkin päin, että koska me jotka tänään uskomme ja olemme elossa täällä Maan päällä, niin seurakunnan ylösnousemusta ei ole vielä voinut tapahtua!

Elossa olevien muuttuminen Kristuksen ruumiin kaltaisiksi näyttää tapahtuvan yhtäkkiä (kreik. en atomo, eli jakamattomassa aikayksikössä), silmänräpäyksessä. Heidän tempaamisensa ylös näyttää tapahtuvan pilviin verhottuna (koska ovat jo hetkessä muuttuneet Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltaisuuteen).

Ja mihin temmataan?
Ylös lähiavaruuteen.
Kristuksen palkkiotuomiokorokkeen (kreik. bema) eteen.

Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. (2. Kor. 5:10)
(CLV) 2Co 5:10
For •all of us |must be manifested in front of the dais of •Christ, that each should be |requited~ for •that which he puts into practice through the body, whether good or bad.

Tässä oikeuskäsittelyssä käydään läpi uskovien, Kristuksen perustukselle rakentamat teot: kestävätkö ne jumalallisen tulen koestuksen. Vain Jumalan armon vaikuttamat teot palkitaan, sillä Jumala ei anna kunniaansa kenellekään.

Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi. (1. Kor. 3:11-15)

Niin kuin ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa niin ei myöskään lihan teot – näyttivätpä ne miten hurskailta ja vaikuttavilta tahansa – ei, ja vaikka
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23)

Tässä Armon hallintokauden uskovia koskevassa oikeuskäsittelyssä testataan ihmisen teot: kestävätkö ne koestuksen (omaavat Jumalan hyväksymän laadun) vai palavatko ne niin kuin puu, heinät ja oljet tulessa palavat.
Tässä kohtaa voisi ajatella, että parempi vähän tulikokeen kestävää kuin paljon siinä palavaa.

Ja tämän oikeudenkäsittelyn aikana on alhaalla Maan päällä antikristuksen maailmanhallinto alkanut pelastaa maailmaa valheellisilla rauhan ja turvallisuuden lupauksillaan, Israelin ahdinko on alkanut syventyä ja Jumalan viha käynnistyä kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan (Room. 1:18).


Seurakunnan ylösnousemus tapahtuu siis raamatussa ilmoitetuista joukko-ylösnousemuksista ensimmäisenä. Siinä ylösnoussut Herra tempaa ruumiinsa jäsenet Maan pinnalta ”yläilmoihin” käynnistyvän Vihan ajan alta. Uskovien teot punnitaan Kristuksen palkkiokorokkeen edessä ja he saavat jaloista teoistansa kiitokset. Tämä salaisuus ilmoitettiin ainoastaan kansojen apostolille ja tämä tuli meille tiedoksi Israelin määräaikaisen hyllytyksen tapahduttua Helluntain hallintokauden jälkeen. Ensimmäinen – Israelin uskovia koskeva – ylösnousemus tapahtuu seitsenvuotisen Vihan talouskauden jälkeen ja ns. Tuomion ylösnousemus sitten yli tuhat vuotta myöhemmin messiaanisen Kuningaskunnan jälkeen.

Vielä kuitenkin yksi joukko-ylösnousemus jää odottamaan aikaansa…

 

 

Tuomion ylösnousemus

kirjoittaja

 

Raamatussa on tunnistettavissa neljä joukko-ylösnousemusta. Kaikkien näiden juurena ja alkuna on Jeesuksen nouseminen ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Nämä ylösnousemukset odottavat vielä aikaansa, hetkeä, jolloin ne tulevat Jumalan suunnitelmissa ajankohtaisiksi.

Ylösnousemus tarkoittaa aina kuolleista (kuoleman unesta) ylösnousemista, heräämistä ja ylösnousemista uuteen keholliseen elämään.

Tuomion ylösnousemukselle annetaan monesti synkkä ja loputtomuuden mielikuva. Jo ilmaisu ”Tuomio” sisältää ihmisissä paljon perittyä ja sisältä päin kehiteltyjä kuvia ja merkityksiä. Tästäpä esimerkkinä ”totuuden statuksen” saanut ilmaisu ”Viimeinen tuomio”. ”Viimeinen tuomio” toistuu tuon tuostakin erilaisissa opetuspuheissa, vaikka koko termi on raamatulle vieras: sitä ei vaan siellä ole. Toisaalta tämän ”Viimeinen tuomion” otsikko tunnutaan yleisissä opetuksissa liitettävän kaikkiin Herran Jeesuksen oikeuskäsittelyihin, Kansojen tuomio /Matt_25:31-33/ mukaan lukien. Tämä kaikki kuitenkin antaa kuvan siitä hämmennyksestä ja epävarmuudesta, mitä ajattomuuden myytin ja evankeliumeiden yhteenpötköyttäminen ovat saaneet teologioissa aikaan.

Ensin kuitenkin lyhyesti sielusta. Raamattu määrittelee ihmisen (ihmis-sielun) luomisen seuraavasti:
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7)

Eli ihmiseen ei tuolloin tullut sielua, vaan ihminen syntyi Jumalan henkäyksen ja maaperäisen kehon synteesinä eläväksi sieluksi. Ihminen tarvitsee elääkseen (niin kuin eläimetkin) siis aineellisen ruumiin.
Mitä sitten raamatun mukaan tapahtuu kuolemisessa. Päinvastoin kuin edellä. Ihmisen henki palaa Jumalan luo, keho palaa maaperään ja ihmisen ”aistijärjestelmä”, sielu palaa Tuonelan tilaan /Saarn_9:10/. Ihmisestä tulee kuollut sielu. Tuonela (hepr. scheol, kreik. hades), voitaisiin mielestäni kääntää suomeksi nimellä ”Tiedostamattomuus”, koska raamatun mukaan se vaikuttaa tiedottomalta unitilalta  /Ps_115:17/; /Jes_38:18/. Konkordanttinen käännös jakaa ”hadeksen” morfeemeiksi [UN-PERCEIVED] ja kääntää sen termiksi unseen.

—

Tämä kaikki edellä siksi, että sielun ja kuoleman käsitteille on tärkeää saada niiden alkuperäiset merkitykset, koska esimerkiksi ihmisen kuollessa hän ei suinkaan ”lennä suoraan taivaaseen” tai siirry ”ajasta ikuisuuteen”, mitkä julistukset tulevat yleisesti ”papillisissa manifesteissä” tuon tuostakin esille. Näin ei suinkaan ole, vaan Raamattu puhuu kuolleista ihmisistä ”poisnukkuneina” (Luuk. 8:52-46; 1. Tess. 4:13).

Herra Jeesus oli, ja edelleen on, ensimmäinen kuolleista herätetty ihminen. Hänen jäljessään seuraavat muut tulevien ylösnousemusten kautta.

 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol. 1:18)
(CLV) Col 1:18
And He/ is the Head of the body, the ecclesia, Who is •Sovereign, Firstborn from among the dead, that in all He/ may be becoming~ |first,

Raamattu myös opettaa, noin 35 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen (jona aikana monet pyhät olivat ehtineet nukkua kuolemanuneen), että vain yhdellä oli tuolloinkin kuolemattomuus /1. Tim_6:15-16/.
Eli uskovat eivät olleet tuolloinkaan kuoltuaan lentäneet suoraan taivaaseen.

—

Kaikilla tulevilla joukko-ylösnousemuksilla on siis juurensa ja syynsä Jeesuksen ylösnousemuksessa ensimmäisenä uutena ihmisenä, ensimmäisenä uuden ihmissuvun edustajana. Näin, jotta Hän voi tulla kaikessa ensimmäiseksi.

Tuomion ylösnousemus on niistä ylösnousemuksista, jotka Jeesus tuo esiin Johanneksen evankeliumissa, jälkimmäinen.

Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. (Joh. 5:28-29)

CLV Jn 5:28 – Jn 5:29
28  |Marvel not at this, tfor coming~ is the hour in which all •who are in the tombs shall |hear His •voice,
29  and •those who do •=good shall |go~ out into a resurrection of life, yet •those who commit •bad things, into a resurrection of judging.

Alkukielessä löytyy ilmaisun ”Tuomion ylösnousemus” taustalta teksti anastanin kriseos, mikä tarkoittaa Oikeudenkäynnin ylösnousemusta. Tämän tulevan kaikkia tuolloin kuolleina olevia ihmisiä koskevan oikeuskäsittelyn ylösnoussut Kristus paljastaa myöhemmin tarkemmin Johannekselle.

Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. (Ilm. 20.12)

Tämä tuomio koskee kaikkia kuoleman unesta herätettyjä uskomattomia ihmisiä.
Nykyisiä Armon hallintokaudella eläviä kristittyjä tämä ei koske, koska heidän tempaus-ylösnousemuksensa on tapahtunut jo yli tuhat vuotta aikaisemmin. Ja meitähän tuomitaan (kasvatetaan ja valmennetaan) jo eläessämme, ettei meitä maailman kanssa ”kadotukseen” tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

Kysymyksessä on ylösnousemus Suuren valtaistuimen oikeuskäsittelyyn. Tätä oikeuskäsittelyä edeltää maailmanlaajuinen tuhat vuotta kestänyt rauhan aika, jolloin Kansojen villitsijä, Paha, on vangittuna. Tämän messiaanisen Kuningaskunnan lopussa päästetään Vastustaja kuitenkin hetkeksi vapaaksi, mutta se saa kokea nopeasti pikaisen tuomionsa.

Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti. (Ilm. 20: 7-10)

Tämän jälkeen nousevat kaikki kuoleman unessa olevat ei-uskovat ihmiset ylös kuolleista Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn ­– ja tässähän täytyy olla edustettuna valtaosa ihmiskuntaa!

Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, (Ilm. 20: 11-12)

Ihmiset saavat tuomionsa tekojensa mukaan, kaikki ihmisten teot on tallennettu kirjoihin. ”Sillä ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi” (Matt. 10:26)

Elämän kirjaan kirjoitetut kokevat tässä Ihmisen Pojan johtamassa oikeusmenettelyssä syntisyytensä, riittämättömyytensä Jumalan tahdon mukaiseen elämään, kun heille näytetään heidän hyvät ja pahat tekonsa. Heihin ei enää kuolemalla kuitenkaan ole valtaa, vaan he saavat tulla tuntemaan Kristuksessa tarjottavan pelastuksen.

ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. (Ilm. 20:12-13)

Niiden, joiden nimeä ei löydy Elämän kirjasta kuolevat toiseen kertaan.

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen (Ilm. 20:14-15)

Näin on kirjoitettu.
Näin näyttää Jumalan kaikenkattava pelastussuunnitelma vaiheittain toteutuvan.

Ensimmäiseen, vanhurskasten ja elämän ylösnousemukseen laittaa uskova Israel toivonsa. Odotus koskee nykyisen Maan päälle luvattua – tuhat vuotta kestävää – siunauksen maailmanaikaa, jolloin myös muut kansakunnat saavat kokea ennen näkemätöntä rauhan ja hyvinvoinnin aikaa Israelin Messiaan alaisuudessa. Tuolloin toteutuu myös Paavalin antama ennustus kansastaan: ”Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!”.

Ylösnousemus Tuomion eli Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn tapahtuu sitten tuhatvuotisen, messiaanisen Kuningaskunnan jälkeen ja koskee kaikkia tuolloin kuoleman unessa nukkuvia ihmisiä. Tuomiot tässä tilinpäätöksessä toteutuvat ihmisten tekojen mukaan. Ne, joiden nimeä ei löydy Elämän kirjasta, kuolevat toiseen kertaan.
Viimeisen maailmanajan (kreik. aion) alkaessa uusissa taivaissa ja uuden Maan päällä (Ilm. 21:1) on toinen kuolema kuitenkin edelleen voimassa: sen lakkaamisesta ei Johannekselle (toisin kuin Paavalille)  ilmoiteta.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä