Kuolema puhuttaa. Se puhuttaa aina. Se näyttää jotenkin lopulliselta. Se näyttää vievän kuolleet rakkaamme pois meidän ulottuvistamme. Se näyttää vääjäämättä seisovan odottamassa myös meidän edessämme. Kuolemasta saa kuulla monenlaisia selityksiä. Jotkut väittävät, että se on kaiken loppumista, että se on lopullista tyhjiin raukeamista. Toiset taas, että kuolema on vain elämän suoraan jatkumista jossain toisessa olomuodossa. Vaikuttaa myös siltä, että eivät edes kirkot ja kristilliset yhteisöt osaa antaa siihen selkeää vastausta, vaan monesti hämmentävät ihmisiä erilaisilla ulostuloillaan.
Onko näin, onko kuoleman kysymys todella vailla vastausta. Eikö meillä ole mitään luotettavaa lähdettä, jonka vastaukseen voisimme luottaa?
Kyllä on. Vastaukset löytyvät Kirjoituksista. Jumalan alkuperäisestä ilmoituksesta ihmisille.
Raamatussa käsitellään asiaa hyvinkin monin paikoin. Mitä Raamattu kuolemasta itse asiassa sitten kertoo? Mikä on Kirjoitusten vastaus kuoleman kysymykseen?
Ihmisen kuolemassa on kyse sielun kuolemasta – siis ihmissielun kuolemasta.
—
Ihminen luotiin alun perin eläväksi sieluksi
Ensin pitäisi ymmärtää mitä Kirjoitukset tarkoittavat sielulla, elävällä sielulla tai kuolleella sielulla. Sielun alkuperäinen määritelmä löytyy kohdasta:
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human |became › a living soul.
Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kreik. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elämän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli Hengen kautta.
Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)
Tästä voisi päätellä myös niin, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Siitä, että esim. uskovat ovat olleet Jumalan työpöydällä ja suunnitelmissa ”aihioina” jo kauan sitten todistavat myös seuraavat kohdat.
niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, (Ef. 1:4)
Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, (Room. 8:29)
—
Kuolema tuli ihmiseen tottelemattomuuden tähden
Kuolema tuli ihmisen osaksi Aadamin rikottua Jumalan kieltoa.
Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”. (1. Moos. 2:16-17)
CLV Gn 2:16 – Gn 2:17
And Yahweh Elohim |instructed on the human, › saying-: From every tree of the garden you may eat, yea eat-.
+But from the tree of the knowledge of good and evil, you must not |eat from it; for ion the day you eat- from it, to die– you shall be dying.
Sanatarkasti käännettynä siis ihminen muuttui tuolloin kuolevaiseksi, jonka elämä lopulta päättyy kuolemiseen. Aadamhan eli Raamatun mukaan yli 900 vuotiaaksi, joten kuoleminen eli vanheneminen näytti olleen alussa huomattavasti hitaampaa kuin tänään.
Ja tuota Aadamin tottelemattomuuden teon seurausta saamme me nyt koko ihmiskunta kantaa mukanamme.
Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—
Alkutekstissä on käännössanan ”koska” kohdalla on ilmaisu eph ho, mikä tulisi kääntää ”minkä jälkeen”. Aadamin rikkeen seurauksena (eikä suinkaan meidän syynä: ”koska”) on tämä kuolemantila tullut kaikkien ihmisten osaksi.
—
Mitä sitten kuolemassa tapahtuu?
Raamatussa löytyy monia kohtia, joissa ihmisen kuolemantilaa kuvataan. Kuolleena ei ihminen siis ole enää elävä sielu, vaan kuollut sielu. Raamatun mukaan elävä sielu kuollessaan menee (tai palaa) ”Tuonelan” tilaan. Tuonelaa käytetään suomalaisissa raamatunkäännöksissä kuvaamaan kuolleiden tilaa ja olinpaikkaa. Alkuteksteissä löytyy Tuonela -sanan takaa termit heprean Scheol ja kreikan Hades.
Raamatun mukaan ihmisen kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin ihmisen luomisessa: ihmisen henki palaa takaisin Jumalan luo ja ihmisen keho palaa takaisin (maatuu) maaperäksi.
Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)
Ja sielu palaa Tuonelan tilaan, jonka Konkordanttinen käännös ilmaisee morfeeneina UN-SEEN, joka mielestäni voitaisiin suomentaa ilmaisuna TIEDOSTAMATTOMUUS tai TAJUTTOMUUS. Ajattelen sen olevan kuolleen persoonallisen ihmissielun nukkuva tila Jumalassa.
Siitä, että ihmissielun tila Tuonelassa on verrattavissa syvään, tiedottomaan uni- tai lepotilaan todistavat monet raamatun kohdat.
Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)
Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? (Ps. 88:13)
Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)
Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)
Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)
Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)
Tämän, kuolleen sielun tilan Raamattu kuvaa kaikkia kuolleita ihmisiä koskevaksi. Jeesuksen ylösnoustua ensimmäisenä ihmisenä kuolleista, odotti myös poisnukkunut Daavid vielä tuolloin omaa tulevaa ylösnousemustaan.
sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. (Apt. 2:27).
—
Mihin kuolema päättyy?
Kuolema päättyy aina ruumiilliseen ylösnousemukseen, ylösnousemukseen kuolleista. Jeesus on aloittanut ihmiskunnan ylösnousemuksen. Hän on nyt jo liki 2000 vuotta elänyt kirkastettuna Kristuksena koko Maailmankaikkeuden ykköspaikalla (Jumalan oikealla puolella) merkkinä ja enteenä tuleville ylösnousemuksille.
Paavali, paljastettuaan seurakunnan ylösnousemuksen salaisuuden, lohduttaa meitä poisnukkuneiden rakkaittemme jälleennäkemisellä.
Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:13-18)
Raamattu kuvaa siis kuolleita ihmisiä poisnukkuneina (kreik. koimao, [LIE]) nukkua, levätä.
Kun Jeesus meni herättämään Lasarusta, niin Hän käytti tätä samaa ilmaisua: ”Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta”.
(CLV) Jn 11:11
He said these things, and after this He is saying to them, ”Lazarus, our •friend, has found repose~, but I am going~ that I should be awakening him out of sleep.”
Alkukielessä on edellä perfekti-ilmaisu kekometai, mikä tarkoittaa on mennyt levolle, on mennyt nukkumaan.
Siis kuolleet ainoastaan nukkuvat Jumalalle, eli ovat Hänen herätettävissään, mutta ihmisille he ovat poisnukkuneita (ihmisen herättämisen ulottumattomiin nukahtaneita).
Nämä edellä esiintuodut Kirjoitusten kohdat määrittävät mielestäni riittävän hyvin sen, mitä kuolemaan liittyy, mitä kuolemisessa tapahtuu.
Ts. Raamatun mukaan, kun ihminen (=ihmissielu) kuolee, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Hän lepää omana persoonanaan syvässä, tiedottomassa unessa Jumalassa mukanaan koko hänen elämänsä aikana omaksumansa sisäinen pääoma.
—
Miksi niin paljon hämmentyneisyyttä ja tulkintoja?
Mikä sitten on voinut vaikuttaa siihen, että näinkin yksinkertaisissa perusasioissa voi olla niin monta ”tulkintaa”?
Onko Jumala antanut ihmiselle todellakin niin hämärän ja monitulkintaisen ilmoituksen, että sitä voidaan väännellä milloin minkin teologisen oppijärjestelmän mukaan suuntaan tai toiseen? Vai onko alkuperäinen inspiroitu Jumalan ilmoitus lainkaan sisältänyt sellaisia merkityksiä, joita nykyään pidetään ”totuuksina”?
Mikä on vaikuttanut siihen, että kuolemaa ei haluta monesti nähdä (edes kristittyjenkään keskuudessa) kuolemana – vaan elämän toisena muotona? Miksi kirkollisissa julistuksissa jatkuvasti viestitetään poisnukkuneen lentäneen (yli kuoleman) suoraan taivaaseen?
Kun julistetaan:
- ”Siirtyi ajasta iäisyyteen”, niin tällä ilmaisulla ”vedetään henkselit” Jumalan suunnitelman (johon aina sisältyy aikataulutus) yli luottamalla inhimilliseen ajattomuuden filosofiaan.
- ”Muutti taivaan kotiin”, niin tällä viestitetään suorasiirtymistä ohi kuoleman taivaaseen ja vesitetään samalla tarve tulevalle ylösnousemukselle
- ”Ryöväri pääsi samana päivänä Paratiisiin”, niin tällä halutaan yhteenpötköyttää Kuningaskunnan evankeliumi Paavalin armon evankeliumin kanssa; samalla kiistetään Jeesuksen kuolema (koska Hän lensikin samana päivänä ryövärin kanssa suoraan paratiisiin, eikä kuollutkaan, vaikka nousikin kolmantena päivänä ylös kuolleista?!)
- ”Herra kävi kuoltuaan julistamassa evankeliumia kuolleille”, vaikka Kirjoitukset todistavat, että Hän kävi vasta ylösnousemuksensa jälkeen julistamassa (ei evankelioimassa) vankeudessa olleille henki-olennoille (kreik. pneumas), että Hänellä on nyt kaikki valta koko maailmankaikkeudessa.
Tällaisilla ”itse-auktorisoiduilla opetuksilla” yritetään työntää kuolema pois, yritetään kuvata se ikään kuin suorana elämän jatkeena. Samalla ollaan tietenkin tukemassa ja toteuttamassa Vastustajan opetussuunnitelmaa ”ette te suinkaan kuole” (1. Moos. 3:4).
—
Kuoleman valta kukistuu!
Mutta ylösnousseella Herralla Jeesuksella on valta ja avaimet vapauttaa ihmiset kuoleman vallasta!
”Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. (Ilm. 1:17-18)
Ja täyttymyksessä, kun toinen kuolema kukistetaan, saavuttaa Jumalan hyvyys ja rakkaus koko ihmiskunnan!
toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”. ”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (1. Kor. 15:54-55)
Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita. Jumalan tahto tulee toteutumaan koko täyteydessään: Jumalahan ei voi tehdä syntiä; eli Jumalahan ei voi missata suuressa pelastusoperaatiossaan.
Yhteenvetona vielä edellä esitetystä
- Ihmisen luomisessa Jumala rakensi ensin ihmiselle maaperäisen, elottoman kehon. Tähän kehoon Hän puhalsi omasta Hengestään elämän, jolloin ihmisestä tuli elävä sielu. Elämä tuli Jumalan Hengestä. Hengen ja kehon synteesinä ihmisestä tuli elävä, ajatteleva, aistiva ja liikkuva sielu. Näinhän Jumala itse asiassa tänäänkin ihmisen kehon rakentaa: sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa (Ps. 139:13) – Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin (Jer. 1:5).
- Kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin luomisessa: ihmisen elementit palaavat alkulähteilleen. Henki palaa Jumalan tykö, keho maatuu maaperään ja ihmisen sielu palaa tiedottomuuden lepotilaan ”Tuonelaan”, joka on myös Jumalassa.
jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä (Ps. 139:8). Ihminen (niin kuin eläinkin) vaatii aina toiminnallisen kehon elääkseen.
- Syvässä Jumalassa olevassa lepotilassa ihminen on kuin syvässä nukutuksen tilassa: kaikki aistiminen on poissa ja ajan kulumisen taju katoaa. Tässä ei ole uskovalla tai uskomattomalla sielulla eroa, muuten kuin että uskovat nukkuvat Pyhän Hengen sinetillä leimattuina.
- Kuoleman unesta herättäminen tapahtuu aina ylösnousemusten kautta. Ylösnousemuksessa Jumala luo ihmiselle uuden kehon, jossa ihminen taas muuttuu tiedostavaksi olennoksi ja on valmis käymään läpi tilinpäätöksen eletystä elämästään. Ylösnousemuksia on raamatussa tunnistettavissa neljä: kaksi pyhien ylösnousemusta ja kaksi yleistä ylösnousemusta. Ylösnousemus tarkoittaa aina nousemista ylös kuoleman unesta. Ihmisen elämä ei ala ylösnousemuksessa enää aihiosta, kuten hänen aikaisemmassa syntymisessään maan päälle, vaan hänellä on nyt lihallisen elämänsä aikana hankkima tieto ja kokemus sisäisenä pääomanaan ja tieto myös siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa.
p.s.
Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia. (Saarn 7:29)
Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)
