jolla ainoalla on kuolemattomuus

 

 

Mistä tämä iso väite on peräisin?
Kuka sen kirjoitti ja millä valtuudella?
Milloin tämä ilmoitus kirjoitettiin?
Onko tämä väite totta vielä tänä päivänä; onko joku, joka yksin elää kuolemattomana tänään?

Kyse on tästä tekstikokonaisuudesta.

että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä – hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
(1. Tim. 6:14-16)

Nämä sanat ovat apostoli Paavalin noin 65 jKr. kirjoittamasta opetustestamentissaan Timoteukselle. Hänen lähtönsä hetki oli tuolloin lähellä. Hän oli tuolloin saanut Herralta saamansa evankeliumin sanan välityksen meille kirjeittensä kautta valmiiksi  /Kol_1:25-26/.

Jeesuksen ylösnousemuksesta ja Hänen ylös taivaallisiin ottamisesta /Apt_1:9/ oli tuolloin kulunut noin 35 vuotta.
Kun apostoli oli aiemmin (53 jKr.) kirjoittanut korintolaiselle ja todennut:

Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. (1. Kor. 15:6)

niin hän antaa selvästi ymmärtää, että siitä ajasta, kun Jeesus kirkastettiin taivaalliseen, kuolemattomaan ruumiiseensa, aina em. kirjeen kirjoitusaikaan saakka oli ehtinyt veljiä kuolla. Nämä Kristuksessa kuolleet eivät siis siirtyneet kuolemattomaan elämään (tai ”taivaaseen”), koska tämä tila oli tuolloin yksin ruumiillisesti ylösnousseella Herralla (jae 16).
Ei. Vaan he jäivät vielä (ensimmäisinä Kristuksen ruumiin jäseninä) kuoleman uneen odottamaan tulevaa ylösnousemusta kuoleman vallasta, jonka Jeesus Kristus on vasta ensimmäisenä ihmisenä (Isän jumalan voimasta /Room_6:4/) saanut osakseen.

Se mitä kirkolliset tahot ja myös monet kristilliset yhteisöt antavat opetuksissaan ymmärtää: että kun uskova ihminen kuolee, niin hän ei oikeasti kuolekaan, vaan lentää suoraan taivaaseen; tällainen ei ole ollenkaan Kirjoitusten mukaista.
Tällainen opetus on ehkä ihmisille mieluista kuunnella (koska se on ihmisen mielen mukaista), mutta eikö tässä lopulta ole kuitenkin kysymys spiritismistä? Eikö lopulta kaikessa tällaisessa ole kysymys Vastustajan ”ette te suinkaan kuole” -opetuksesta, joka tietenkin kuulostaa ihmisestä mieluisalta /Tästä tarkemmin/. Tällainen opetus lähtee kuitenkin hänestä, joka ”ei ajattele sitä mikä Jumalan on (ja siis Kirjoitusten mukaista), vaan sitä mikä ihmisen on”.

 

Kristus Jeesus on ensimmäinen kuolleista nousseista /Kol_1:18/.
Yksikään toinen ihminen, ei ollut vuonna 65 jKr. (kun Paavali kirjoitti tämän kirjeensä) noussut vielä kuolleista ”taivaaseen”.
Yksikään ihminen – paitsi Jeesus Kristus – ei ole vielä 2023 jKr. mennessä noussut kuolleista.

 

Uskovat kuolleet ”syvänukkuvat” tänään Kristuksessa Jeesuksessa. Nukkuvat syvässä tiedottomuuden tilassa Kristukseen sinetöitynä Jumalassa /Tästä tarkemmin/.
Viimeisen 2000 vuoden aikana Kristuksessa kuolleet nostetaan (Raamatun mukaan) kuolleista kuitenkin yhdessä ja yhtä aikaa vielä elossa olevien Kristuksen ruumiin jäsenten kanssa. Tämän noin vuoteen 53 jKr. saakka salaisuutena olleen Jumalan suunnitelman kohdan Paavali paljasti meille (Kristuksen ilmestyksen kautta) 1. Korintolaiskirjeen 15. luvussa:

 

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.

Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”.
”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (jakeet 51-55)

Kun Herra tempaa seurakuntaruumiinsa tulevan Vihan ajan alta lähiavaruuden alueelle, niin Hän tietenkin ottaa ylös kerralla koko ruumiinsa. Kuolleista ”taivaaseen” siirtymiset eivät siis Raamatun mukaan tapahdu ikään kuin tipottain, yksi kerrallaan, aina uskovan kuollessa – ja vuosisatojen kuluessa. Ei ainakaan Kirjoitukset tue lainkaan tällaista uskomusjärjestelmää.

Tuossa tulevassa silmänräpäyksellisessä hetkessä kaikki uskovat (kuolleet ja elävät) pääsevät samanaikaisesti osallisiksi taivaallisista, kuolemattomista kehoista /1. Kor_15:40/. Tämän ylösoton

hoitaa Hän, jolla tällä hetkellä (kun uskovia vielä elää Maan päällä) on yksin kuolemattomuus (jae 16). Hän, joka tällä hetkellä ensimmäisenä ihmisenä omistaa kirkastetun, kuolemattoman kehon, jossa olemuksessa ei Paavalikaan voinut Damaskoksen edustalla Häntä – Hänen fyysisessä ylösnousemuskehossaan – nähdä, vaan sokeutui (jae 16) /Apt_9:3-8/.

 

 

Päättelen näin ollen 😉

Siis koska minä vielä elän ja uskon, niin ei uskovan seurakunnan ”taivaalle menoa” ole vielä voinut tapahtua!
/Seurakunnan ylösnousemuksesta tarkemmin/

”Iankaikkisen” elämän menettäminen

 

Mitä Kirjoitukset tarkoittavat ”iankaikkisella elämällä”?
Milloin ”iankaikkinen” elämä Raamatun mukaan alkaa?
Mitä pelastumisella ”iankaikkiseen” elämään oikein tarkoitetaan?
Mitä ”iankaikkisen” elämän menettäminen Kirjoitusten mukaan tarkoittaa?

Käännössanan ”iankaikkinen” takaa löytyy inspiroidussa alkukielessä termi aionion. Se on kreikan nominin aion adjektiivimuoto ja esiintyy UT:ssa 73 kertaa. Yleensä ne on käännetty sanoilla “iankaikkinen” tai “ikuinen”, mikä antaa siitä harhaanjohtavan epämääräisen (ja myös ”ajattomankin”) kuvan, koska siinä kuitenkin on kyse aikarajallisesta aikakaudesta; esim.  /1. Kor_2:7/;  /2. Tim_1:9/; /Hepr_9:26/; /1. Kor_10:11/; /Matt_24:3/.

Konkordanttinen menetelmä kääntää kreikan aionionin johdonmukaisesti termillä eonian, joka mielestäni voitaisiin suomentaa myös aioninen tai aikakautinen tai maailmanajallinen.

Joka tapauksessa kyse on pisimmistä ja peräkkäisistä Raamatun ilmoittamista aikakausista, joiden sisälle koko Jumalan kirjallinen ilmoitus (Kirjoitukset) sisältyy.

Termillä ikä tarkoitetaan jonkin henkilön, laitteen tai asian elinikää eli sen voimassaoloajallista kestoa.
”iankaikkinen” -adjektiivin suomen kieleen liittyvästä historiasta sen verran, että alun perin on käsite ilmaistu erillisinä sanoina: ”iän kaiken”, joka tarkoitti siis rajallista elinikää. Sittemmin kun suomenkielessä on alettu ottaa enemmän yhdyssanoja käyttöön, niin on myös ”ä” -kirjain muutettu vastaamaan yhdysosan jälkimmäistä aakkosta eli tässä ”a”-kirjainta. Näin on syntynyt kieleemme termi ”iankaikkinen” (Nykysuomen sanavarat: s. 371).

”iankaikkisella” elämällä Raamattu tarkoittaa aina tulevien maailmanaikojen yli kestävää elämää.
Tämä elämä annetaan Jumalan armovalinnan mukaan lahjaksi ihmisille uskon kautta. Tämä ”iankaikkinen” (aioninen, maailmanajallinen) elämä koskee sekä kansojen /1. Tess_4:17-18/ että Israelin pyhiä /Ilm_20:6/ ja se alkaa tulevien ylösnousemusten jälkeen. Ylösnousemuksessa valitut saavat kuolemattomat ruumiit, joissa elävät sekä tulevan tuhatvuotisen maailmanajan että sen jälkeisen uusien taivaiden ja uuden Maan aikakauden (aionin) ajan sekä siitä eteen päin.

Raamatun mukaan ”iankaikkinen” elämä alkaa vasta tulevasta ruumiillisesta ylösnousemuksesta.

Tällä hetkellä kaikki kuolleet – olivatpa he uskovia tai uskomattomia – nukkuvat kuoleman unessa. Nukkuvat syvässä tiedottomuuden tilassa (”tuonela”; hepr. sheol; kreik. hades) Jumalassa. Sellainen yleinen ”kristillinen opetus”, jossa annetaan ymmärtää uskovan siirtyvän kuollessaan heti taivaaseen, ei saa minkäänlaista tukea Kirjoituksista. Itse asiassa on kyse Saatanan vaikuttamasta strategisesta opetuksesta: ”ette te suinkaan kuole”, joka taru näyttää saavuttaneen totuuden statuksen myös monen uskovan mielessä /2. Tim_4:3-4/. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan spiritismistä /tästä tarkemmin/. Saatanahan juuri haluaa tuoda ihmisen mielen mukaisuutta opetuksissaan, eikä sitä mikä on Jumalan mielen mukaista /Matt_16:23/; /Gal_1:11-12/.

Nykyisen seurakunnan, Kristuksen hengellisen ruumiin, ylösnousemus tapahtuu ensimmäisenä. Tämä on ylösnousemus – jossa sekä Kristuksessa kuolleet ja vielä tuolloin elossa olevat – temmataan samanaikaisesti Herraa vastaan ”yläilmoihin”. Tämä on ylösnousemus ”iankaikkiseen” elämään. Meidän ylösnousemuksemme on joitakin vuosia aikaisempi kuin Israelin pyhiä koskeva ylösnousemus /Ef_1:12/.
Nykyisen seurakunnan uskovat saavat kirkastetut (avaruus/taivaskelpoiset) kehot ja tehtävät, joihin he Kristuksen ruumiin jäseninä tulevat osallistumaan kahden tulevan maailmanajan (aionin) ajan maapallon ulkopuolisella (taivaallisella) maailmankaikkeuden alueella. /Ef_1:22-23/.

Entäpä sitten tuon ”iankaikkisen elämän” kadottaminen?
Se tarkoittaa uskomattomien ihmisten osalta yli tuhannen vuoden nukkumista kuoleman unessa.
Se tarkoittaa tuon tulevan tuhatvuotisen maailmanajan (aionin) aikaisen elämän menettämistä.
Se tarkoittaa yli tuon tuhatvuotisen maailmanajan) kuoleman unessa nukkumista.
Sen ”iankaikkisen” elämän menettämistä, jonka uskovat jo saavat elää tuon ajan uudessa ylösnousemusruumiissaan.

Kaikkien vielä tulevan tuhatvuotisen ”iankaikkisuuden” aikana kuolleiden herättäminen tapahtuu tulevan tuhatvuotisen maailmanajan jälkeen ennen suuren valkean valtaistuimen tuomiota. Sitä oikeuskäsittelyä varten, jota johtaa Ihmisen Poika. Ihmisen Poika, joka on vienyt ruumiissaan jokaisen ihmisen synnin ristille /Ilm_20:11-15/. Tuo suuri oikeudenkäynti käydään jokaisen ihmisen oman tunnon tasolla / Room_2:14-16/ ja siinä kaikki uskosta osattomat näkevät syyllisyytensä Jumalan edessä ja heissä syntyy tilaus ja valmius ottaa vastaan se Kristuksen hankkima sovitus, joka on olemassa hankittuna kaikkia varten.
Uskovien osalta vastaavaa oikeudenkäyntiä (kreik. krino) Herra käy koko heidän nykyisen elämänsä ajan; muut ihmiset käyvät sen myöhemmin suuren valkean oikeusistuimen edessä (kreik. katakrima)  /1. Kor_11:31-32/; /Room_8:1/.

 

”Iankaikkisen elämän menettäminen” (tai kadottaminen tai ”kadotukseen joutuminen”) tarkoittaa sen (elämisen) kadottamista yli tuhannen vuoden ajaksi. Joidenkin osalta (niiden, joiden nimiä ei ole ”hamasta maailman alusta” kirjoitettu Elämän kirjaan) se tarkoittaa kuitenkin vielä kuolemista toiseen kertaan /Ilm_20:11-15/. Mutta tämä toinen kuolema – mikä näyttää jatkuvan vielä viimeisen maailmankauden (uuden maan ja taivaan aikakauden) yli – kukistetaan /1. Kor_15:20-26/. Näin tulee Herra Jeesus Kristus saavuttamaan sen valtavan – Jumalan rakkauden täyttämän – päämäärän, jonka Hän on Isältä Jumalalta ottanut tehtäväkseen toteuttaa /Fil_2:9-11/.

 

p.s.

Kuolleet uskovat eivät siis ole kuollessaan lentäneet suoraan taivaaseen, vaan odottavat vielä ruumiillista ylösnousemusta. Vaikka monet kirkolliset ja muut kristilliset tahot antavat toisin ymmärtää.
Ei.
Uskovat odottavat edelleen ylösnousemusta kuolemattomaan elämään; odottavat ylösnousemusta, jossa saavat taivaalliset ja kuolemattomat kehot /1. Kor_15:42-44/.
Mistä me voimme tämän vielä päätellä?
Koska kaikki Kristuksessa kuolleet ja vielä elossa olevat temmataan samanaikaisesti Herraa vastaan lähiavaruuden alueelle /1. Tess_4:17-18/ ja koska vielä elämme tätä maanpäällistä elämää, niin ei uskovien ylösnousemista ole vielä voinut tapahtua. Tämän salaisuudenhan ylösnoussut Herra paljasti ainoastaan Paavalille: meille edelleen välitettäväksi /1. Kor_15:51-55/!

 

 

Joka minuun uskoo ei ikinä kuole

 

Mitähän Jeesus mahtoi tarkoittaa sanoessaan ”joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut”?
Mitä Hän oikein tällä tarkoitti?
Tarkoittiko Hän tällä sitä, että kuolema ei olisikaan uskovalle kuolema, vaan elämän suora jatke, suorasiirtyminen ns. ”iankaikkiseen” elämään?

Ja sitten Hän heti jatkaa toteamalla, että ”eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole”.
Entä mitä Hän taas tällä tarkoitti?
Tarkoittiko Hän sitä, että Häneen uskovan ei tarvitse koskaan  – ”ikinä” – kokea kuolemaa?

Raamatun kohta on tässä.


11:24. Martta sanoi hänelle: ”Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”.
11:25. Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
11:26. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
(Joh. 11: 24-26 )

CLV Jn 11:24 – Jn 11:26
24  •Martha is saying to Him, ”I am °aware that he will be rising~ in the resurrection in the last day.”
25  •Jesus said to her, ”I/ am the Resurrection and the Life. He who is believing in Me, +even if he should be dying, shall be living~.
26  And everyone who is living and believing in Me, should by no means be dying for the eon. Are you believing this?”

Alkuteksti ja sen asiaympäristö antavat kuitenkin ymmärtää aivan muuta.
Jakeessa 25 löytyy verbin ”elää” takaa alkukielen termi zesetai, mikä on verbin futuuri -muoto, eli tulevaa tarkoittava teonsana. Tämä olisikin parempi kääntää ”tulee elämään”.
Sitten, ”olisi kuollut” ilmaisun takaa löytyy kreikan apothnesko, mikä on taas preesens -muodossa ja tulisi mielestäni kääntää ”kuolla”.

Eli ajatuksellisesti (niin kuin Konkordanttinen menetelmä on kohdan kääntänyt):
”joka uskoo minuun, vaikka hän kuolisi (so. tulisi kokemaan kuoleman ennen paluutani), niin hän tulee elämään (elämään ylösnousemuksensa jälkeen) koko tulevan maailmankauden ajan.

Jae 26 taas jatkaa edellisestä ajatuksesta: ylösnousemuksen jälkeisestä elämästä.
Jeesus ei puhu tässä suinkaan Israelin uskovien kuolemattomuudesta.
Ei, vaan hän toteaa, että kun ensimmäisen eli vanhurskasten ylösnousemuksen aika tulee Israelin kohdalla ajankohtaisesti /tästä tarkemmin/, niin siinä Herra herättää Israelin pyhät hallitsemaan kanssaan tuhannen vuoden eli tulevan maailmankauden ajan. Jeesus puhuu tässä Israelille luvatusta, maanpäällisestä maailmanhallinnosta. Israelin uskovat ”perivät” sille annetut lupaukset, jotka kestävät koko tulevan maailmankauden (kreik. aion) ajan, mikä myös alkutekstiin on tässä jakeessa kirjoitettu.
Kyse on siis tästä:

Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
(Ilm. 20:6)

Jeesus siis puhui Israelille siitä tulevasta ylösnousemuksesta, jonka Hän ”viimeisenä päivänä” eli tämän nykyisen, pahan maailmanajan lopulla toteuttaa. Tämän tiesi myös Martta (jae 24) ja tähän tulevaan ylösnousemukseen myös Jeesus viittasi jakeessa 25.

Jeesus puhuu tässä siis vielä edessäpäin olevasta tapahtumasta, jolloin Hän tulemuksessaan tulee herättämään Israelin uskovat tulevaan, tuhat vuotta kestävään, ”iankaikkiseen” elämään.
”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:40)

Se, mitä tänään yleisesti ”virallisten tahojen opetuksissa” tuodaan esiin, on opetus ”sielun kuolemattomuudesta” ja samalla tietysti ylösnousemuksen tarpeettomuudesta.
Uskoviin iskostetaan näkemystä ”ette te suinkaan kuole” eli sitä, että kuoltuaan kristitty lentää suoraan taivaaseen. Tällainen opetus tekee tulevat (ylösnousseen Herran hankkimat) ylösnousemukset tarpeettomiksi ja on itse asiassa spiritismiä. Se voidaan mielestäni jopa luokitella myös saddukeusten oppiin, jotka kielsivät koko ylösnousemuksen ja sen tarpeellisuuden!

Kreikkalainen ajattomuuden mytologia on tässäkin käännöskohdassa päässyt aiheuttamaan uskovissa (ja ehkäpä muissakin) hämmennystä ja epätietoisuutta. Kun näköala aikarajatuista maailmanajoista eli aioneista ja niiden sisältämistä talouskausista eli ekonomioista katoaa, niin voi hyvinkin ”nähdä” edessään utuisen tulevaisuuden.

Myös Israelille suunnatun Ympärileikkauksen evankeliumin ja Paavalin Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin yhteen-sekoittaminen lisää edelleen hämmennystä.
Mutta tämä kaikki ei suinkaan muuta sitä, etteikö Jumala veisi omaa suunnitelmaansa Kristuksen Jeesuksen kautta vääjäämättömästi kohti sitä päämäärää, jonka Hän on itsessään päättänyt toteuttaa.

Muuten, eikö uskovien toivon, tarkemmin odotuksen, ”näkeminen” ja siitä iloitseminen /Room_12:12/ voi myös olla melko haasteellista, jos tulevaisuus näyttää epäselvältä?
Onneksi meillä kuitenkin on Paavalin evankeliumi ja Konkordanttinen menetelmä, joka voivat tuoda näköalaa tähän asiaan!

 

 

Kuolema ja sen kukistuminen

 

Kuolema puhuttaa. Se puhuttaa aina. Se näyttää jotenkin lopulliselta. Se näyttää vievän kuolleet rakkaamme pois meidän ulottuvistamme. Se näyttää vääjäämättä seisovan odottamassa myös meidän edessämme. Kuolemasta saa kuulla monenlaisia selityksiä. Jotkut väittävät, että se on kaiken loppumista, että se on lopullista tyhjiin raukeamista. Toiset taas, että kuolema on vain elämän suoraan jatkumista jossain toisessa olomuodossa. Vaikuttaa myös siltä, että eivät edes kirkot ja kristilliset yhteisöt osaa antaa siihen selkeää vastausta, vaan monesti hämmentävät ihmisiä erilaisilla ulostuloillaan.

Onko näin, onko kuoleman kysymys todella vailla vastausta. Eikö meillä ole mitään luotettavaa lähdettä, jonka vastaukseen voisimme luottaa?
Kyllä on. Vastaukset löytyvät Kirjoituksista. Jumalan alkuperäisestä ilmoituksesta ihmisille.

Raamatussa käsitellään asiaa hyvinkin monin paikoin. Mitä Raamattu kuolemasta itse asiassa sitten kertoo? Mikä on Kirjoitusten vastaus kuoleman kysymykseen?
Ihmisen kuolemassa on kyse sielun kuolemasta – siis ihmissielun kuolemasta.


Ihminen luotiin alun perin eläväksi sieluksi

Ensin pitäisi ymmärtää mitä Kirjoitukset tarkoittavat sielulla, elävällä sielulla tai kuolleella sielulla. Sielun alkuperäinen määritelmä löytyy kohdasta:

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1. Moos. 2:7
(CLV) Gn 2:7
+ Yahweh Elohim |formed »the human out of soil from the ground, and He |blew into his nostrils the breath of life; and the human |became  a living soul.

Siis ihmisestä kokonaisuudessaan tuli elävä sielu (hepr. nephesh; kreik. psuche) – eikä ihmiseen tullut sielua! Tässä on kuitenkin hyvä huomata se, että keho tehtiin ensin elottomasta maaperästä ja että elämä uuteen ihmissielu -kokonaisuuteen syntyi vasta Jumalan elämän henkäyksen tuloksena, siis elämä ihmiseen tuli Hengen kautta.

Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Joh. 6:63)

Tästä voisi päätellä myös niin, että ihmisen elämän alkuperä (koko persoonallisuus: sen aihio) on lähtöisin Jumalasta, eikä elottomasta maaperästä. Siitä, että esim. uskovat ovat olleet Jumalan työpöydällä ja suunnitelmissa ”aihioina” jo kauan sitten todistavat myös seuraavat kohdat.

niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, (Ef. 1:4)

Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, (Room. 8:29)

Kuolema tuli ihmiseen tottelemattomuuden tähden

Kuolema tuli ihmisen osaksi Aadamin rikottua Jumalan kieltoa.

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”. (1. Moos. 2:16-17)
CLV Gn 2:16 – Gn 2:17
And Yahweh Elohim |instructed on the human, › saying-: From every tree of the garden you may eat, yea eat-.
+But from the tree of the knowledge of good and evil, you must not |eat from it; for ion the day you eat- from it, to die you shall be dying.

Sanatarkasti käännettynä siis ihminen muuttui tuolloin kuolevaiseksi, jonka elämä lopulta päättyy kuolemiseen. Aadamhan eli Raamatun mukaan yli 900 vuotiaaksi, joten kuoleminen eli vanheneminen näytti olleen alussa huomattavasti hitaampaa kuin tänään.
Ja tuota Aadamin tottelemattomuuden teon seurausta saamme me nyt koko ihmiskunta kantaa mukanamme.

Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)
(CLV) Ro 5:12
Therefore, even as through one hman •sin entered into the world, and through •sin •death, and thus •death passed through into all =mankind, on which all sinned—

Alkutekstissä on käännössanan ”koska” kohdalla on ilmaisu eph ho, mikä tulisi kääntää ”minkä jälkeen”. Aadamin rikkeen seurauksena (eikä suinkaan meidän syynä: ”koska”) on tämä kuolemantila tullut kaikkien ihmisten osaksi.

Mitä sitten kuolemassa tapahtuu?

Raamatussa löytyy monia kohtia, joissa ihmisen kuolemantilaa kuvataan. Kuolleena ei ihminen siis ole enää elävä sielu, vaan kuollut sielu. Raamatun mukaan elävä sielu kuollessaan menee (tai palaa) ”Tuonelan” tilaan. Tuonelaa käytetään suomalaisissa raamatunkäännöksissä kuvaamaan kuolleiden tilaa ja olinpaikkaa. Alkuteksteissä löytyy Tuonela -sanan takaa termit heprean Scheol ja kreikan Hades.

Raamatun mukaan ihmisen kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin ihmisen luomisessa: ihmisen henki palaa takaisin Jumalan luo ja ihmisen keho palaa takaisin (maatuu) maaperäksi.

Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. (Saarn. 12:7)

Ja sielu palaa Tuonelan tilaan, jonka Konkordanttinen käännös ilmaisee morfeeneina UN-SEEN, joka mielestäni voitaisiin suomentaa ilmaisuna TIEDOSTAMATTOMUUS tai TAJUTTOMUUS. Ajattelen sen olevan kuolleen persoonallisen ihmissielun nukkuva tila Jumalassa.

Siitä, että ihmissielun tila Tuonelassa on verrattavissa syvään, tiedottomaan uni- tai lepotilaan todistavat monet raamatun kohdat.

Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? (Ps. 30:10)
Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? (Ps. 88:13)
Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. (Ps. 115:17)
Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. (Saarn. 9:5)
Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Saarn. 9:10)
Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. (Jes. 38:18)

Tämän, kuolleen sielun tilan raamattu kuvaa kaikkia kuolleita ihmisiä koskevaksi. Jeesuksen ylösnoustua ensimmäisenä ihmisenä kuolleista, odottaa myös poisnukkunut Daavid vielä tuolloin omaa tulevaa ylösnousemustaan.
sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. (Apt. 2:27).

Mihin kuolema päättyy?

Kuolema päättyy aina ylösnousemukseen, ylösnousemukseen kuolleista. Jeesus on aloittanut ihmiskunnan ylösnousemuksen. Hän on nyt jo liki 2000 vuotta elänyt kirkastettuna Kristuksena koko maailmankaikkeuden ykköspaikalla (Jumalan oikealla puolella) merkkinä ja enteenä tuleville ylösnousemuksille.

Paavali, paljastettuaan seurakunnan ylösnousemuksen salaisuuden, lohduttaa meitä poisnukkuneiden rakkaittemme jälleennäkemisellä.
Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla
. (1. Tess. 4:13-18)

Raamattu kuvaa siis kuolleita ihmisiä poisnukkuneina (kreik. koimao, [LIE]) nukkua, levätä.

Kun Jeesus meni herättämään Lasarusta, niin Hän käytti tätä samaa ilmaisua: ”Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta”.
(CLV) Jn 11:11
He said these things, and after this He is saying to them, ”Lazarus, our •friend, has found repose~, but I am going~ that I should be awakening him out of sleep.”

Alkukielessä on edellä perfekti-ilmaisu kekometai, mikä tarkoittaa on mennyt levolle, on mennyt nukkumaan.

Siis kuolleet ainoastaan nukkuvat Jumalalle, eli ovat Hänen herätettävissään, mutta ihmisille he ovat poisnukkuneita (ihmisen herättämisen ulottumattomiin nukahtaneita).

Nämä edellä esiintuodut Kirjoitusten kohdat määrittävät mielestäni riittävän hyvin sen, mitä kuolemaan liittyy, mitä kuolemisessa tapahtuu.
Ts. Raamatun mukaan, kun ihminen (=ihmissielu) kuolee, niin hän menettää kykynsä olla tiedostava, ajatteleva, tunteva, kokeva, tahtova ja liikkuva olento. Hän lepää omana persoonanaan syvässä, tiedottomassa unessa Jumalassa mukanaan koko hänen elämänsä aikana omaksumansa sisäinen pääoma.

Miksi niin paljon hämmentyneisyyttä ja tulkintoja?

Mikä sitten on voinut vaikuttaa siihen, että näinkin yksinkertaisissa perusasioissa voi olla niin monta ”tulkintaa”?

Onko Jumala antanut ihmiselle todellakin niin hämärän ja monitulkintaisen ilmoituksen, että sitä voidaan väännellä milloin minkin teologisen oppijärjestelmän mukaan suuntaan tai toiseen? Vai onko alkuperäinen inspiroitu Jumalan ilmoitus lainkaan sisältänyt sellaisia merkityksiä, joita nykyään pidetään ”totuuksina”?

Mikä on vaikuttanut siihen, että kuolemaa ei haluta monesti nähdä (edes kristittyjenkään keskuudessa) kuolemana – vaan elämän toisena muotona? Miksi kirkollisissa julistuksissa jatkuvasti viestitetään poisnukkuneen lentäneen (yli kuoleman) suoraan taivaaseen?

Kun julistetaan:

  • ”Siirtyi ajasta iäisyyteen”, niin tällä ilmaisulla ”vedetään henkselit” Jumalan suunnitelman (johon aina sisältyy aikataulutus) yli luottamalla inhimilliseen ajattomuuden filosofiaan.
  • ”Muutti taivaan kotiin”, niin tällä viestitetään suorasiirtymistä ohi kuoleman taivaaseen ja vesitetään samalla tarve tulevalle ylösnousemukselle
  • ”Ryöväri pääsi samana päivänä Paratiisiin”, niin tällä halutaan yhteenpötköyttää Kuningaskunnan evankeliumi Paavalin armon evankeliumin kanssa; samalla kiistetään Jeesuksen kuolema (koska Hän lensikin samana päivänä ryövärin kanssa suoraan paratiisiin, eikä kuollutkaan, vaikka nousikin kolmantena päivänä ylös kuolleista?!)
  • ”Herra kävi kuoltuaan julistamassa evankeliumia kuolleille”, vaikka Kirjoitukset todistavat, että Hän kävi vasta ylösnousemuksensa jälkeen julistamassa (ei evankelioimassa) vankeudessa olleille henki-olennoille (kreik. pneumas), että Hänellä on nyt kaikki valta koko maailmankaikkeudessa.

Tällaisilla ”itse-auktorisoiduilla opetuksilla” yritetään työntää kuolema pois, yritetään kuvata se ikään kuin suorana elämän jatkeena. Samalla ollaantietenkin  tukemassa ja toteuttamassa Vastustajan opetussuunnitelmaa ”ette te suinkaan kuole” (1. Moos. 3:4).

Kuoleman valta kukistuu!

Mutta ylösnousseella Herralla Jeesuksella on valta ja avaimet vapauttaa ihmiset kuoleman vallasta!

”Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. (Ilm. 1:17-18)

Ja täyttymyksessä, kun toinen kuolema kukistetaan, saavuttaa Jumalan hyvyys ja rakkaus koko ihmiskunnan!

toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”.  ”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (1. Kor. 15:54-55)

Tähän voimme luottaa ja tästä voimme iloita. Jumalan tahto tulee toteutumaan koko täyteydessään: Jumalahan ei voi tehdä syntiä; eli Jumalahan ei voi missata suuressa pelastusoperaatiossaan.

Yhteenvetona vielä edellä esitetystä

  • Ihmisen luomisessa Jumala rakensi ensin ihmiselle maaperäisen, elottoman kehon. Tähän kehoon Hän puhalsi omasta Hengestään elämän, jolloin ihmisestä tuli elävä sielu. Elämä tuli Jumalan Hengestä. Hengen ja kehon synteesinä ihmisestä tuli elävä, ajatteleva, aistiva ja liikkuva sielu. Näinhän Jumala itse asiassa tänäänkin ihmisen kehon rakentaa: sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa (Ps. 139:13) – Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin (Jer. 1:5).
  • Kuolemassa tapahtuu päinvastoin kuin luomisessa: ihmisen elementit palaavat alkulähteilleen. Henki palaa Jumalan tykö, keho maatuu maaperään ja ihmisen sielu palaa tiedottomuuden lepotilaan ”Tuonelaan”, joka on myös Jumalassa.
    jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä (Ps. 139:8). Ihminen (niin kuin eläinkin) vaatii aina toiminnallisen kehon elääkseen.
  • Syvässä Jumalassa olevassa lepotilassa ihminen on kuin syvässä nukutuksen tilassa: kaikki aistiminen on poissa ja ajan kulumisen taju katoaa. Tässä ei ole uskovalla tai uskomattomalla sielulla eroa, muuten kuin että uskovat nukkuvat Pyhän Hengen sinetillä leimattuina.
  • Kuoleman unesta herättäminen tapahtuu aina ylösnousemusten kautta. Ylösnousemuksessa Jumala luo ihmiselle uuden kehon, jossa ihminen taas muuttuu tiedostavaksi olennoksi ja on valmis käymään läpi tilinpäätöksen eletystä elämästään. Ylösnousemuksia on raamatussa tunnistettavissa neljä: kaksi pyhien ylösnousemusta ja kaksi yleistä ylösnousemusta. Ylösnousemus tarkoittaa aina nousemista ylös kuoleman unesta. Ihmisen elämä ei ala ylösnousemuksessa enää  aihiosta, kuten hänen aikaisemmassa syntymisessään maan päälle, vaan hänellä on nyt lihallisen elämänsä aikana hankkima tieto ja kokemus sisäisenä pääomanaan ja tieto myös siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa.

 

p.s.

Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia. (Saarn 7:29)

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. (Ps. 12:7)

 

Tuomion ylösnousemus

 

Raamatussa on tunnistettavissa neljä joukko-ylösnousemusta. Kaikkien näiden juurena ja alkuna on Jeesuksen nouseminen ensimmäisenä ihmisenä kuolleista. Nämä ylösnousemukset odottavat vielä aikaansa, hetkeä, jolloin ne tulevat Jumalan suunnitelmissa ajankohtaisiksi.

Ylösnousemus tarkoittaa aina kuolleista (kuoleman unesta) ylösnousemista, heräämistä ja ylösnousemista uuteen keholliseen elämään.

Tuomion ylösnousemukselle annetaan monesti synkkä ja loputtomuuden mielikuva. Jo ilmaisu ”Tuomio” sisältää ihmisissä paljon perittyä ja sisältä päin kehiteltyjä kuvia ja merkityksiä. Tästäpä esimerkkinä ”totuuden statuksen” saanut ilmaisu ”Viimeinen tuomio”. ”Viimeinen tuomio” toistuu tuon tuostakin erilaisissa opetuspuheissa, vaikka koko termi on raamatulle vieras: sitä ei vaan siellä ole. Toisaalta tämän ”Viimeinen tuomion” otsikko tunnutaan yleisissä opetuksissa liitettävän kaikkiin Herran Jeesuksen oikeuskäsittelyihin, Kansojen tuomio /Matt_25:31-33/ mukaan lukien. Tämä kaikki kuitenkin antaa kuvan siitä hämmennyksestä ja epävarmuudesta, mitä ajattomuuden myytin ja evankeliumeiden yhteenpötköyttäminen ovat saaneet teologioissa aikaan.

Ensin kuitenkin lyhyesti sielusta. Raamattu määrittelee ihmisen (ihmis-sielun) luomisen seuraavasti:
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7)

Eli ihmiseen ei tuolloin tullut sielua, vaan ihminen syntyi Jumalan henkäyksen ja maaperäisen kehon synteesinä eläväksi sieluksi. Ihminen tarvitsee elääkseen (niin kuin eläimetkin) siis aineellisen ruumiin.
Mitä sitten raamatun mukaan tapahtuu kuolemisessa. Päinvastoin kuin edellä. Ihmisen henki palaa Jumalan luo, keho palaa maaperään ja ihmisen ”aistijärjestelmä”, sielu palaa Tuonelan tilaan /Saarn_9:10/. Ihmisestä tulee kuollut sielu. Tuonela (hepr. scheol, kreik. hades), voitaisiin mielestäni kääntää suomeksi nimellä ”Tiedostamattomuus”, koska raamatun mukaan se vaikuttaa tiedottomalta unitilalta  /Ps_115:17/; /Jes_38:18/. Konkordanttinen käännös jakaa ”hadeksen” morfeemeiksi [UN-PERCEIVED] ja kääntää sen termiksi unseen.

Tämä kaikki edellä siksi, että sielun ja kuoleman käsitteille on tärkeää saada niiden alkuperäiset merkitykset, koska esimerkiksi ihmisen kuollessa hän ei suinkaan ”lennä suoraan taivaaseen” tai siirry ”ajasta ikuisuuteen”, mitkä julistukset tulevat yleisesti ”papillisissa manifesteissä” tuon tuostakin esille. Näin ei suinkaan ole, vaan Raamattu puhuu kuolleista ihmisistä ”poisnukkuneina” (Luuk. 8:52-46; 1. Tess. 4:13).

Herra Jeesus oli, ja edelleen on, ensimmäinen kuolleista herätetty ihminen. Hänen jäljessään seuraavat muut tulevien ylösnousemusten kautta.

 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol. 1:18)
(CLV) Col 1:18
And He/ is the Head of the body, the ecclesia, Who is •Sovereign, Firstborn from among the dead, that in all He/ may be becoming~ |first,

Raamattu myös opettaa, noin 35 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen (jona aikana monet pyhät olivat ehtineet nukkua kuolemanuneen), että vain yhdellä oli tuolloinkin kuolemattomuus /1. Tim_6:15-16/.
Eli uskovat eivät olleet tuolloinkaan kuoltuaan lentäneet suoraan taivaaseen.

Kaikilla tulevilla joukko-ylösnousemuksilla on siis juurensa ja syynsä Jeesuksen ylösnousemuksessa ensimmäisenä uutena ihmisenä, ensimmäisenä uuden ihmissuvun edustajana. Näin, jotta Hän voi tulla kaikessa ensimmäiseksi.

Tuomion ylösnousemus on niistä ylösnousemuksista, jotka Jeesus tuo esiin Johanneksen evankeliumissa, jälkimmäinen.

Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. (Joh. 5:28-29)

CLV Jn 5:28 – Jn 5:29
28  |Marvel not at this, tfor coming~ is the hour in which all •who are in the tombs shall |hear His •voice,
29  and •those who do •=good shall |go~ out into a resurrection of life, yet •those who commit •bad things, into a resurrection of judging.

Alkukielessä löytyy ilmaisun ”Tuomion ylösnousemus” taustalta teksti anastanin kriseos, mikä tarkoittaa Oikeudenkäynnin ylösnousemusta. Tämän tulevan kaikkia tuolloin kuolleina olevia ihmisiä koskevan oikeuskäsittelyn ylösnoussut Kristus paljastaa myöhemmin tarkemmin Johannekselle.

Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. (Ilm. 20.12)

Tämä tuomio koskee kaikkia kuoleman unesta herätettyjä uskomattomia ihmisiä.
Nykyisiä Armon hallintokaudella eläviä kristittyjä tämä ei koske, koska heidän tempaus-ylösnousemuksensa on tapahtunut jo yli tuhat vuotta aikaisemmin. Ja meitähän tuomitaan (kasvatetaan ja valmennetaan) jo eläessämme, ettei meitä maailman kanssa ”kadotukseen” tuomittaisi. (1. Kor. 11:32)

Kysymyksessä on ylösnousemus Suuren valtaistuimen oikeuskäsittelyyn. Tätä oikeuskäsittelyä edeltää maailmanlaajuinen tuhat vuotta kestänyt rauhan aika, jolloin Kansojen villitsijä, Paha, on vangittuna. Tämän messiaanisen Kuningaskunnan lopussa päästetään Vastustaja kuitenkin hetkeksi vapaaksi, mutta se saa kokea nopeasti pikaisen tuomionsa.

Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti. (Ilm. 20: 7-10)

Tämän jälkeen nousevat kaikki kuoleman unessa olevat ei-uskovat ihmiset ylös kuolleista Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn ­– ja tässähän täytyy olla edustettuna valtaosa ihmiskuntaa!

Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, (Ilm. 20: 11-12)

Ihmiset saavat tuomionsa tekojensa mukaan, kaikki ihmisten teot on tallennettu kirjoihin. ”Sillä ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi” (Matt. 10:26)

Elämän kirjaan kirjoitetut kokevat tässä Ihmisen Pojan johtamassa oikeusmenettelyssä syntisyytensä, riittämättömyytensä Jumalan tahdon mukaiseen elämään, kun heille näytetään heidän hyvät ja pahat tekonsa. Heihin ei enää kuolemalla kuitenkaan ole valtaa, vaan he saavat tulla tuntemaan Kristuksessa tarjottavan pelastuksen.

ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. (Ilm. 20:12-13)

Niiden, joiden nimeä ei löydy Elämän kirjasta kuolevat toiseen kertaan.

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen (Ilm. 20:14-15)

Näin on kirjoitettu.
Näin näyttää Jumalan kaikenkattava pelastussuunnitelma vaiheittain toteutuvan.

Ensimmäiseen, vanhurskasten ja elämän ylösnousemukseen laittaa uskova Israel toivonsa. Odotus koskee nykyisen Maan päälle luvattua – tuhat vuotta kestävää – siunauksen maailmanaikaa, jolloin myös muut kansakunnat saavat kokea ennen näkemätöntä rauhan ja hyvinvoinnin aikaa Israelin Messiaan alaisuudessa. Tuolloin toteutuu myös Paavalin antama ennustus kansastaan: ”Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!”.

Ylösnousemus Tuomion eli Suuren valkean valtaistuimen oikeuskäsittelyyn tapahtuu sitten tuhatvuotisen, messiaanisen Kuningaskunnan jälkeen ja koskee kaikkia tuolloin kuoleman unessa nukkuvia ihmisiä. Tuomiot tässä tilinpäätöksessä toteutuvat ihmisten tekojen mukaan. Ne, joiden nimeä ei löydy Elämän kirjasta, kuolevat toiseen kertaan.
Viimeisen maailmanajan (kreik. aion) alkaessa uusissa taivaissa ja uuden Maan päällä (Ilm. 21:1) on toinen kuolema kuitenkin edelleen voimassa: sen lakkaamisesta ei Johannekselle (toisin kuin Paavalille)  ilmoiteta.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä