Paavalin evankeliumi – voimassa NYT!

 

Mikä ihmeen Paavalin evankeliumi?
Mistä sellainen löytyy ja miksi sen olemassaolosta ei juurikaan puhuta?
Uuden testamentin alkuteksti puhuu kuitenkin aivan nimenomaisesta Paavalin evankeliumista /Gal_2:7/, joka eroaa sisällöltään monessa suhteessa Israelille kohdistetusta ns. Kuningaskunnan evankeliumista, vaikka molempien ytimenä on Jeesus Kristus.

Paavali sai evankeliuminsa suoraan ylösnousseelta Kristukselta /Gal_1:11-12/, eikä siis Jeesuksen seurassa aiemmin vaeltaneilla apostoleilta. Esimerkiksi Pietarilla oli vaikeuksia Paavalin sanoman ymmärtämisessä /2. Piet_3:16/. Paavalin evankeliumissa oli kuitenkin aivan mullistava – ennen kuulumaton – ilmoitus ja hänellä oli täysi työ pitää se puhtaana erilaisilta lisäopeilta (esim. Galatalaiskirje, 1. Korintolaiskirje). Hänen evankeliuminsa kohderyhmänä ovat tänään – ensimmäistä kertaa koko raamatunhistoriassa – kansat (joiden joukossa Israelilla ei tällä hetkellä ole mitään erityisasemaa). Vain hänen evankeliumissaan esiintyy vanhurskautus (syyttömäksi julistaminen) pelkän uskon perusteella! Vain hänen evankeliumissaan tuodaan sovitus koko laajuudessaan esiin! Mitä sitten ns. uskonpuhdistuksessa aikoinaan oikeastaan tapahtui? Ei kai mitään muuta kuin, että reformaattorit  löysivät tuon Paavalin evankeliumin ja sen opetuksen ja toivat sen sisältöä esille!

Paavali sai ylösnousseelta Kristukselta nimityksen ja toimeksiannon /Apt_26:16/.

Hänet erotettiin (eriytettiin) juutalaisten apostolien joukosta kansoja varten (Room. 1:1).

Hänelle uskottiin aivan erityinen ilosanomasanoma kansoille /Gal_2:7/; (1 Tess, 2:4; 1 Tim. 1:11; Tiit. 1:3).

Miksi tämä evankeliumi sitten julkaistiin?

Koska tämä evankeliumi on ollut Jumalassa salattuna maailmanaikojen alusta alkaen odottamassa Hänen julkaisuhetkeään /Ef_3:8-11/.

Ja koska oikea aika tämän evankeliumin julkistamiselle käynnisti Israelin tilapäinen ”hyllytys” (so. vielä meneillään oleva määräaikainen kirouksenaika). Ja juuri tämä Israelin määräaikanen ”sivuunlaitto” on koitunut tämän ajan kristityille rikkaudeksi, koskapa Jumala kokoaa tänä aikana eri kansoista Kristuksen seurakuntaruumiin jäsenistön /Room_11:12/ sen myöhempiä, taivaallisia tehtäviä varten /Fil_3:20-21/.

Paavalin sanoma eroaa olennaisesti sisältönsä, vastaanottajakuntansa ja lupaustensa puolesta siitä evankeliumista eli Kuningaskunnan evankeliumista, joita kaksitoista apostolia julisti juutalaisille. Jälkimmäisillä oli tehtävä Herralta nimenomaan Israelille. He julistivat profeettojen ja Herran Jeesuksen lupaamaa maanpäällistä valtakuntaa (tarkemmin kreik. basileia so. kuningaskuntaa) ja sen toteutumista /Apt_1:3/; (Jaak. 2:5; 2 Piet. 1:11; Ilm. 1:9, 11;5).
Tämä kuningaskunta (ei siis mikään tasavalta) ja sen periaatteet olivat heidän sanomansa elementtejä /Matt_28:18-19/; /Apt_2:38/; (Mark. 1:4; Matt. 3:2, 4:17; Apt. 3:19).
Hän, joka tämän uskossa tuolloin vastaanotti, sai syntien anteeksiannon ja lupauksen tulevan kuningaskunnan (eli tuhatvuotisen, maanpäällisen valtakunnan) kuninkaallisista ja papillisista viroista /1. Piet_2:9/; (Ilm. 1:6, 5:10).
Ei-israelilaiset – siis kansat – oli suljettu näiden lupausten ulkopuolelle. He saattoivat, kun he Jumalaan ja Kristukseen uskoivat, odottaa vaatimattomampaa siunausosuutta kuningaskunnan vieraina ja asukkaina.

Myös Paavali julisti lyhyen aikaa evankeliumia kuningaskunnasta maanmiehilleen ulkomailla samalla kun myös kansoja kutsuttiin uskomaan Kristukseen (Apt. 17:30-31) . Mutta kun juutalaiset niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta – hylkäsivät kuningaskunnan evankeliumin , niin samalla he hylkäsivät myös Messiaansa tulemisen /Apt. 28:25-28/ (Apt. 13:45-47).

Tämän (ns. ylimenokauden talouskauden) päättyessä juutalaiset tuomittiin paatumuksen tilaan ja – jo Vanhassa testamentissa moneen kertaan heille luvattu – kuningaskunnan toteutuminen tuli siirretyksi tuntemattoman pitkään tulevaisuuteen /Room_11:25/ . Samoin kahdentoista apostolin evankeliumia juutalaisille lakattiin julistamasta. Kuitenkin tänään on voimassa /2. Tim_3:16-17/.

Nyt astui Paavalin erityinen evankeliumi (60 luvun alusta alkaen) voimaan!
Tämän ilosanoman olemassaolo ja sisältö oli ollut tuohon asti vaiettu salaisuus /Room_16:25-27/; /Ef_3:2-3/.

Nyt uskon kautta Kristuksen vastaanottaneet on määrätty taivaallisia (maapallon ulkopuolisia) tehtäviä varten ja omistamaan taivaalliset siunaukset /Ef_1:3/; /Ef_2:6/. Heidän pelastumisensa, sovituksensa, vanhurskautuksensa ja kirkastumisensa on yksin ylitsevuotavan ja ylivoimaisen armon (Jumalan lahjasuosiollisuuden) hedelmää! Tämän Jumalan armon vaikutuksen ensimmäisenä malliesimerkkinä (kreik. typos) /Fil_3:17/ ja prototyyppinä (kreik. proton) /1. Tim_1:16/ meillä on Paavali /Tästä tarkemmin englanniksi/.
Israelin toivo ja odotus taas liittyy tuleviin maanpäällisiin lupauksiin.

Miksi sitten tätä ilosanomaa ei nykyään juurikaan julisteta?

Tänä päivänä – kun liki 2000 vuotta on kulunut hänen evankeliuminsa julkistamisesta – on maailma täynnä erilaisia, eri opillisin painotuksin suuntautuneita kristillisiä suuntia, joista jokainen uskoo olevansa tulkinnoissaan oikeassa. No, täytyyhän sitä tietenkin asiaansa uskoa. Mutta, mikä tämän on voinut saada aikaan? Miksi ylösnousseen Herran meille kansoille Paavalin kautta antama evankeliumi ja sen voima on päässyt hiipumaan? Eikö Paavali korostanut kirjeissään, että nimenomaan hänet on asetettu kansojen opettajaksi? Onko Jumala määrännyt meille kansoille sellaisen opettajan, jonka opetus on epäselvää, moninaisia tulkintoja vaativaa tai erilaisiin vertauksiin kätkettyä? Eikö hyvä opettaja tunne oppilaitaan ja muodostaa opetuksensa niin, että se on selkeää ja ymmärrettävää ja niin, ettei tulkkeja välissä tarvita? Eikä siinä ole mitään muuta kuin mitä siinä on suoraviivaisella maalaisjärjellä luettavissa /2. Kor_1:13/.

Tätä ei ehkä tarvitse ihmetellä, kun muistaa, miten jo muutaman vuoden kuluttua siitä, kun Paavali julisti evankeliuminsa Galatian seurakunnalle, oli seurakuntaan tullut uusia ”mestareita”, jotka opettivat, että tämä ei aivan  riitä! Tähän ilmoitukseen pitää vielä lisätä jotakin! /Tästä tarkemmin/
Ja näin – harmittomilta vaikuttaneet lisävaatimukset saivatkin aikaan sen, että ilo katosi uskovien elämästä! Galatalaiskirjeen 1. luvussa Paavali moneen kertaan ennustaa näiden  oppien tulon ja julistaa, että ”kun joku julistaa evankeliumia vastoin sitä, minkä te olette saaneet, olkoon kirottu”! Alkukielessä on suomennoksen ”vastoin” takana kreikan sana para, joka tarkoittaa ohessa, rinnalla; Näin Paavalin mukaan hänen evankeliumiinsa rakennetut lisäykset (kuten erilaiset ihmissuoritteiset rituaalit) tuovat kirouksen (siunauksen vastakohdan) niin opettajilleen kuin niille jotka siitä ravinnon saavat: usko horjuu, hämmennystä syntyy ja ilo alkaa hiipua.

Paavali näki tämän toisenlaisen evankeliumin tai ”sekaevankeliumin” leviämisen uhkan (ja koki myös sen toteutumisen jo elinaikanaan) kirjoittaessaan viimeiseen kirjeeseensä jälkisäädöksensä /2. Tim_2:2/.

 

p.s.

Ja näinhän tämä on tähän päivään mennessä todella toteutunut.
Kirkot näyttävät pitävän ”pyhänä” evankeliuminaan nimenomaan Jeesuksesta 2000 vuotta sitten kertovia neljää evankeliumikertomusta. Kertomuksia, joissa Jeesus oli kuitenkin tuolloin lähetetty yksinomaan Israelin kansan ”kadonneiden lammasten” tykö /Matt_15:24/. Mutta samalla ne toissijaistavat tai jopa kieltävät Paavalin ristin evankeliumin merkityksen (sanoma rististähän alkaa vasta Kristuksen ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemisesta) tämän päivän evankeliumina. Kieltävät, vaikka itse ylösnousseen Herra on sen meille välittänyt apostoli Paavalin kautta juuri tämän päivän voimassaolevaksi, pyhäksi ilosanomaksi /Gal_1:11-12/. Tämä tuli vahvistetuksi jälleen kerran, kun esim. luterilainen kirkko häivytti tyystin Paavalin välittämän evankeliumin merkityksen ns. uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuonna /Tästä tarkemmin/.

 

Vahvistu siinä armossa

 

Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (2. Tim. 2:1)

(CLV) 2Ti 2:1
You, then, child of mine, be invigorated by the grace •which is in Christ Jesus.

Armo tarkoittaa Jumalan ansaitsematonta ja rakkaudellista suosiollisuutta ihmistä kohtaan. Armoa ei ihminen voi millään teollaan ansaita, vaan se perustuu Jumalan omaan mielisuosioon ja päätökseen, jonka Hän on päättänyt toteuttaa osana suurta pelastussuunnitelmaansa /tästä tarkemmin/. Nykyisenä Jumalan Armon hallintokautena Jumalan pelastava hallintomalli on salattua – ei näkyvää – ja se perustuu pelkästään Hänen lahjoittamaansa uskoon: ”sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta”. Tässä armossa vahvistuminen tarkoittaa tänään uskon elämän kehittymistä läpi ihmisen elämän.  On kyse Jumalan lähestymisestä, Hänen ylitsevuotavasta suosiollisuudestaan, uusista armon vaikutuksien ja totuuksien virtaamisesta uskovan elämään.

Koska Jumalan Armo on ilmaista ja lahjaa, eikä siis vaadi minkäänlaisia ansioita ihmisen puolelta, niin sen vastaanottaminen tapahtuu pelkän luottamuksen kautta. Ja tämäpä taitaa tehdä sen meille monesti niin vaikeaksi, kun meille suunnattu evankeliumi ei olekaan ihmisen mukaista /Gal_1:11-12/. Vaikeaksi siksi, koska tahdomme siihen helposti tuoda rinnalle omaa tekemistä ja muuta touhuamista.

Kun Uuden testamentin alkukielessä puhutaan armosta, niin sen takana on ilmaisu charis. Kun alkutekstissä puhutaan ilosta, niin sieltä löytyy sana chara. Kun Uuden testamentin käsikirjoitukset puhuvat kiittämisestä, niin se on kirjoitettu termillä eucharisteo. Suomenkielisessä raamatussa nämä ilmaukset on käännetty vastaavasti ”armo” – ”ilo” – ”kiittää”. No mitä tämä voisi kertoa? Ainakin sen, että äidinkielessä nämä sanat näyttävät olevan melko etäällä toisistaan, kun taas inspiroidussa alkukielessä armo, ilo ja kiittäminen paljastuvat myös vahvoiksi sukulaisilmauksiksi. Toisin sanoen voitaisiin kuvata armon olevan jotain sellaista Jumalan suurta suosiollisuutta, joka saa aikaan vastaanottajassaan iloa ja kiitosmieltä. Ja myös niin päin, että kiitollisuutta osoittamalla Jumalaan päin avaamme samalla väylää Jumalan armon tulolle voimavaraksi elämäämme.

Armo, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”
on kattavin ilmaus, joka sisältää kaiken sen äärettömän suosion, joka liittyy Kristuksen taivaallisen korotuksen nykyiseen tunnustamiseen. Pelastus, vanhurskautus, sovinto ja kaikki hengellinen siunaus taivaallisissa riittää varmasti virkistämään kaikkia, jotka arvostavat näitä omaisuuksiaan vähälläkin tavalla /Ef_1:3/. Armon vaikutus, virkistys ja elävöitys toteutuu tänään ainoastaan Kristuksen sisällä, Kristuksen Hengen yhteydessä /Room_8:9-11/.

”Vahvistu!”

Paavali kehottaa meitä koko ajan vahvistumaan ”siinä armossa”. Alkukielessä löytyy teonsana ”vahvistu” takaa vanhan kreikan verbi endunamoo, mikä on aktiivi-muodossa ja ns. middle eli medium pääluokassa. Konkordanttinen menetelmä purkaa termin morfeemeiksi make-IN-ABLE, joka voitaisiin suomentaa tehdä kykeneväksi, virkistyä, vahvistua, elävöityä. Verbin pääluokka korostaa tässä myös armon kohteen (uskovan) tehtävää tässä armon voiman vahvistumisen prosessissa.

Ja välittömänä jatkumona heti tähän apostolin opetuksen ytimeen, hän vielä korostaa sitä, että tässä kaikessa on kyse nimenomaan hänen julistamastaan evankeliumista:

Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan. (2. Tim. 2:2)

(CLV) 2Ti 2:2
And what things you hear from me through many witnesses, these |commit~ to faithful men, who shall be competent to teach others also.

Tämän Armon evankeliumin – Ympärileikkaamattomuuden evankeliumin – merkityksen esilläpitoa ja jatkuvuuttaa hänen jälkeensä – hän tässä opetustestamentissaan korostamalla korostaa.

Miksi Paavali kehottaa vahvistumaan nimenomaan armossa?
Miksei Hän kehota meitä vahvistumaan uskossa?
Miksi hän ei kehota meitä vahvistumaan rakkaudessa?

Koska.
Kaikki lähtee armosta. Kaikki tämä lähtee Jumalan armon vaikutuksesta. Kaikki tulee Jumalan Hengen elävöittämisen vaikutuksesta. Jumalan lahjasuosiollisuuden hallinnan piirissä saamme ottaa näitä siunauksia vastaan. Usko (Kristuksen usko) ja rakkaus (Jumalan rakkaus) tulevat ilmi ja vahvistuvat Jumalan armon vaikutuksen tuloksena. Kaikkinainen ”inhimillisen luonteva” ja ehkä vaikuttavaltakin näyttävä uskonnollinen toiminta ja puuhastelu ei lisää Jumalan armon vaikuttavuutta uskovan elämässä /Kol_2:23/. Jumala ei jaa tässäkään asiassa kunniaansa ihmisten kanssa.

meidän Herramme armo on ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Tim. 1:14)
(CLV) 1Ti 1:14
Yet the grace of our •Lord overwhelms, with faith and love •in Christ Jesus.

 

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä