Aadamin perimä vs Kristuksen perimä

 

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Näkökulma on koko ihmiskunnan kattava niin kuin vaikutuksetkin. Kyse on uudesta, täydentävästä ja aina täyttymykseen saakka ulottuvasta ilmestyksestä, jonka ylösnoussut Herra Paavalille paljasti edelleen meille välitettäväksi. Tämä valtava lupaus aukeaa (tulee eläväksi todellisuudeksi) Jumalan Hengen avulla ainoastaan Paavalin kautta ja näin ollen voidaan hyvinkin hänen sanomaansa kutsuakin Evankeliumiksi isolla ”E”:llä. Juuri tämän valtavan sisällön ja lupauksen kautta sitä vastaan onkin koko ajan (ja edelleenkin) hyökätty läpi kaksituhatvuotisen historian; ja tätä hyökkäystä johtaa tietenkin Vastustaja, (hepr. satan, kreik. diabolos), koska tämän Evankeliumin sanoma ei jätä sille lopulta yhtään mitään. Tällä Evankeliumilla on tänään aivan erityinen arvovalta ja sen sisältö ja voimassaolo tulee ilmoitettuna ylimmältä mahdolliselta taholta ja täysin inhimillisitä teologioista riippumattomana:

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:11-12)

Sitten Aadamiin ja Kristukseen. Molemmat ovat jättäneet ihmiskunnalle perimän: Aadam vanhan ihmisen perimän ja Kristus uuden ihmisen perimän. Tämä linjaus on aivan keskeinen Paavalin opetuksessa.

Perimä eli geeniperimä tai genomi määritellään eliön koko perintöainekseksi, joka on koodattu sen DNA:han.  Ihmisen kohdalla tämä perintöaines tulee vanhemmilta, vanhempiemme perimä tulee taas heidän vanhemmiltaan jne.

—

Ihmiskunnan perimä lähtee Raamatun mukaan Aadamista. Ensimmäisen ihmisen perimän voidaan ajatella alun perin olleen täydellinen. Tottelemattomuuden teko Jumalan käskyä vastaan asetti kuitenkin rangaistuksen:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman” (2. Moos. 2:16-17)

And instructing is Yahweh Elohim the human, saying, ”From every tree of the garden, you are to eat, yea, eat. Yet from the tree of the knowledge of good and evil, you are not to be eating from it, for in the day you eat from it, to die shall you be dying. (CLV)

Suomalainen käännös antaa ylidramaattisen kuvan kiellon rikkomisesta. Aadamhan eli lopulta pitkän (yli 900 vuotta kestäneen) elämän (1. Moos. 5:3-5). Konkordanttinen käännös on tässä alkukielelle uskollinen: ihminen muuttui rikkomuksensa seurauksena kuolevaiseksi eli hän alkoi vanheta, mikä vanheneminen sitten päättyi aikanaan kuolemiseen.
Saksankielinen konkordanttinen käännös ilmaisee asian ehkä vieläkin selvemmin: ”wirst du zum Sterben sterbend sein” eli ”tulet olemaan kuolevainen kuolemaan saakka”. On selvää, että Aadamin perimä koki tämän Jumalan rangaistuksen seurauksena rappeutumisen, vaikka se näyttikin vielä tuolloin olevankin aika hyvässä kunnossa. Rangaistuksen toimivuuden tähden piti Jumalan myös karkottaa ihminen Eedenin paratiisista sekä estää sinne takaisin pääsy, koska sen keskellä oleva Elämän puu (siitä syöminen) olisi mahdollistanut ihmisen elämän jatkuvuuden ilman kuolemista (1. Moos. 3:24). Näin alkoi ihmisen kärsimyksen tie (Ihmisen Päivä) ilman Jumalayhteyttä yhä edelleenkin näin jatkuen /1. Kor_4:3/.

Paavali opettaa tästä:

Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet (Room. 5:12)

Tämä käännös, samoin kun 1992 käännös, on tässä epätarkka ja epälooginenkin. Alkukielessä käännössana ”koska” takaa löytyy ilmaisu kai houto, mikä tarkoittaa ja tämän jälkeen tai minkä jälkeen. Siis ensimmäisen ihmisen Aadamin tottelemattomuuden teko oli syy synnin ja kuoleman tulemiselle ja koko hänen jälkeisensä ihmissuku saa kantaa myös hänen tekonsa seurauksen. Ja niinpä siis on voimassa:

kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 5:12)

Ensimmäinen ihminen on siis luotu maaperästä ja hänen perimäänsä me kaikki kannamme aina kuolemaamme saakka. Tätä maaperäistä kehoa raamattu nimittää telttamajaksi (kreik. skene), joka kuvaa meidän nykyisen ruumiimme tilapäisyyttä ja rappeutuvuutta. Mutta tämän hajoava telttamme on kuitenkin määrätty meidän jokaisen tilapäiseksi asumuksemme, jossa elämme ja vaellamme nykyisen lihallisen elämämme läpi.

—

Miten Jumala on tämän asiantilan sitten ratkaissut?
Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta!
Paavali kuvaa Kristusta viimeiseksi Aadamiksi.

Niin on myös kirjoitettu: ”Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. (1. Kor. 15:42)

Tämä on aivan keskeinen linjaus Paavalin opetuksessa. Niin kuin ensimmäinen ihminen oli olemukseltaan maaperäinen, elävä sielu (1. Moos. 2:7), jonka perimää nyt kannamme niin samoin viimeinen ihminen, Jeesus Kristus, tulee uuden – ei maaperäisen, vaan taivaallisen – ihmiskunnan kantaisäksi. Ilmaisu viimeinen Aadam kuvaa Jumalan Karitsan uhrikuolemaa, jolla Hän sovitti koko Aadamin jälkeläisten synnin asettaen näin pisteen (.) Aadamin synnin seuraamuksille koko ihmiskunnan osalta – ”Se on täytetty”! (Joh. 19:30)

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Tämä ilmoitus tuo Kristuksen perimän kattavuuden yhtäläiseen laajuuteen Aadamin perimän kanssa. Tämä myöhempi – ylösnousseen Herran Paavalille antama ilmestys – asettaa yhtäläisyysmerkit Kristuksen kuuliaisuuden teon ja Aadamin tottelemattomuuden teon välille. Niin että samoin kuin Aadamin teon seuraukset tulevat ”lahjana” koko ihmissuvulle niin myös vastaavasti Kristuksen teon seuraukset tulevat lahjana (ihmisistä riippumattomasti) aikanaan koskemaan koko ihmissukua. Opetus on tässä selkeä, eikä sitä ole peitetty tulkinnallisiin vertauksiin. Ei, vaan sanoma on tässä: päätelkää itse mitä Aadamin perintönä (riippumatta miten kukin elää) jokainen ihminen saamme osaksemme, niin samalla, vastaavalla tavalla – Jumalan pelastussuunnitelmaan sisältyvän järjestyksen mukaisesti – tulee viimeisen Aadamin (Kristuksen) perintö osoittautumaan todeksi jokaisen ihmisen kohdalle.

mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1. Kor. 15:23-24)

Alkukieli ei suinkaan puhu tässä lopusta tai loppumisesta, vaan käyttää ilmaisua telos, joka tarkoittaa tässä täyttymystä tai loppuosaa, niin kuin näiden jakeiden 22-24 asiayhteydellinen kokonaisuus antaa myös ymmärtää.

Ihmisen tie Jumalan yhteyteen Kristuksen kautta tapahtuu siis Aadamista alkaen. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu kärsimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu oppimisen kautta. Ihmisen tie Jumalan yhteyteen tapahtuu lopulta Kristuksen Jeesuksen kautta. Ylösnoussut Kristus edustaa uutta ihmissukua: ihmistä, joka ei ole maasta, maaperäinen, vaan Hengestä, Isästä Jumalasta syntynyt, Isän Jumalan kuolleista herättämä ja kirkastama. Aadamissa koemme tämän elämän, Ihmisen päivän elämän, jolloin Aadamin perimän omaava ihmiskunta saa – Jumalan sallimuksen ja kontrollin alaisuudessa – kokea sen, mitä on elää ilman turvautumista kaikkivaltiaaseen Jumalaan, elää Vastavaikuttajan hoidossa.

—

Mutta miten on uskovan kohdalla? Hän on saanut lahjana ottaa vastaan pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on saanut lahjana olemukseensa uuden ihmisen, Kristuksen, perimän: Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta ihminen on liitetty elimellisesti Kristuksen hengelliseen ruumiiseen, Kristuksen seurakuntaan. Tämän olemus on tänään puhtaasti hengellinen eli se koskee ainoastaan ihmisen henkeä, johon Jumalan henki on sinetöidysti yhdistynyt, antaen ihmiselle hengellisen kyvyn, uskon, tunnistaa Kristuksen todellisuus. ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Room. 8:16). Fyysinen keho on Aadamin perintöä ja sen kohtalona on rappeutua ja kokea lopulta fyysinen kuolema.

Mutta miten Kristuksen perimä uskovassa ihmisessä tänään ilmenee? Se merkitsee kaiken sen omistamista, mitä Jeesus ristinkuolemallaan ja kuolleista herätettynä omisti. Tämä kaikki Pyhän Hengen kautta ja Kristuksen Hengessä. Uskova ihminen omistaa Kristuksen kuoleman vanhan ihmisensä osalle sekä kuolleista herättämisen Kristuksen kanssa omassa hengessään. Tämä kyky tulee Jumalalta. Se, mitä ihminen Kristuksessa vielä odottaa, on pääseminen Kristuksen kaltaisuuteen myös ylösnousemisessa eli omistamaan myös Hänen ylösnousemisensa loistokkuus ruumiillisesti, kirkastetussa kehossa.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room. 6:5)

Ja edelleen apostoli vahvistaa:

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

CLV Ro 8:28 – Ro 8:30
Now we are °aware that •God is working all together iofor the good of •those who are loving •God, •who |are called according to the purpose
that, whom He foreknew, He designates beforehand, also, to be conformed to the image of His •Son, iofor Him •to be Firstborn among many brethren.
Now whom He designates beforehand, these He calls also, and whom He calls, these He justifies also; now whom He justifies, these He glorifies also.

Tässä kaikki Jumalan toimintaa ilmentävät teonsanat ovat alkukielessä aoristi -muodossa, eikä suinkaan menneessä, imperfekti -muodossa, kuten tavalliset käännökset asian ilmaisevat; esim. termi ”kirkastanut” viittaa käännöksessä harhaanjohtavasti jo tapahtuneeseen, vaikka ”kirkastaa” tapahtuu vasta tulevassa ylösnousemuksessa. Konkordanttinen käännös käyttää aoristissa aina preesens -muotoa. Aoristi tarkoittaa vanhassa kreikassa (ei tempusta), vaan toimintaa, joka muuttuu todeksi, faktiiviseksi tapahduttuaan ensimmäisen kerran. Asiayhteys tässä vahvistaa myös tämän:

• kutsunut (aoristi; tapahtui Jumalan aivoituksen mukaan kauan sitten)
• edeltä tuntenut (aoristi; tapahtui myös Jumalassa kauan sitten, enne ihmisen syntymää)
• edeltä määrännyt (aoristi; tapahtui Jumalan oman mielisuosion mukaisesti kauan sitten)
• kutsuu (aoristi; tapahtuu kun Jumalan hetki ihmisen eläessä toteutuu)
• vanhurskauttanut (aoristi; tapahtuu kun ihminen eläessään saa uskon lahjan)
• kirkastaa (aoristi, looginen perinnöllinen jatkumo edellisiin, tulevaisuudessa Kristuksen ruumiin kaltaisuuden omistaminen)

Näin siis Kristuksen perimä kansojen apostolin mukaan uskovissa tänään ilmenee: faktiiviset Jumalasta lähtöisin olevat valinnat ja päätökset ovat tapahtuneet kaukaisessa menneisyydessä, mistä ne muuttuvat uskon kautta todeksi ihmisen elämässä ja edelleen antavat luottavaisen odotuksen (”toivon”) myös viimeisen ”perintötekijän”, kirkastamisen tulevalle toteutumiselle.

—

Mutta tämä on kuitenkin kirjattu kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelmiin Kristuksessa jeesuksessa:
Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22)

Näin tämä valtava Evankeliumi saa arvoisensa sisällön. Se kattaa lopulta koko ihmissuvun. Eikä se jää vain ”muutamaan surkeaan prosenttiin” ihmiskunnasta niin kuin yleisissä opetuksissa annetaan ymmärtää. Usko on uskovan ihmisen kohdalla Jumalan ansaitsematon lahja, josta hän voi olla hyvin kiitollinen ja iloinen. Mutta pitää muistaa myös se, että tätä uskon lahjaa ei Jumala suo tänään kaikille ihmisille /2. Tess_3:2/. Tätä on uskovan hyvä myös kunnioittaa ja samalla kiittäen iloitsemaan (ei murehtimaan!) siitä, miten Jumalan pelastus ja rakkaus tulee aikanaan koskemaan myös jokaista ihmistä /1. Tim_2:1-4/.

Paavalin evankeliumin laaja kehys rakentuu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin (Kristuksen) tekojen ja niiden seuraamusten varaan. Tämän vahvistaa myös sanailmentymien ”Aadamin” tai ”yhden ihmisen” esiintymien lukumääräinen eroavaisuus Paavalin ja muun Uuden testamentin välillä: Paavalilla 12 ja muualla UT:ssa vain 3 kertaa. Eli tekstivolyymeihin suhteutettuna esiintyy Aadam Paavalin kirjeiden sanomassa 12 kertaa useammin kuin muualla Uudessa testamentissa. Ero on näin ollen myös tilastollisesti varsin merkitsevä ja tukee osaltaan vertailevan käsiteparin ”Aadam-Kristus” keskeisyyttä Paavalin sanomassa.