Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu

 

 

Israelin sota tänään on sotaa lihaa ja verta vastaan ​​Maan päällä. Israelin lupaukset liittyvät tulevaan maailmanhallintoon ja siksi Saatana joukkoinen kiihottaa maailman kansoja nousemaan sitä vastaan. Tästä on siis oikeuden mukaisuus kaukana, mutta näin Jumala kuitenkin valmistelee tänään omaisuuskansaansa ottamaan Hänet vastaan: Hänet, jonka ovat ristiinnaulinneet /Sak_12:9-10/.

Meidän sotamme ovat puolestaan pahoja henkiolentoja vastaan ​​taivaallisissa maailmoissa. Meidän tulisi aina muistaa, että meitä vastustavat ovat vain hengellisten voimien käyttämiä välikäsiä, ja kohdella heitä sen mukaisesti. Meidän tehtävämme ei ole painia veren ja lihan kanssa /1. Tim_2:1-4/, vaan meidän on katsottava ihmisvälineen tuolle puolen kohti todellista vastustajaa henkimaailmassa. Aineelliset aseet ovat meidän tapauksessamme hyödyttömiä. Suhtautumisemme ihmisiin tulisi olla puhtainta sovintoa, ei riitaa /Ef_ 6:15/.

 

Vasta 60-luvun alussa Paavali paljastaa nykyisen Armon talouskauden valittujen todelliset viholliset: viholliset, jotka tänään vielä miehittävät meille luvattuja taivaallisia, ulkoavaruuden alueita. Tämä opetus on uusi ja sen voimassaolo ajoittuu nykyiselle salatulle hallintokaudelle. Eikä tässä enää olekaan kysymys meidän vaelluksestamme tai käyttäytymisestämme kristittyinä, nämä opetukset tuodaan monin kohdin esiin apostolin aiemmissa kirjeissä.

Ei, vaan siitä

miten me pysymme tänään pystyssä ja lujina luottaen niihin lupauksiin  taivaallisista alueista ja siunauksista, mitkä meille on tämän Efesolaiskirjeen alussa luvattu: lupauksia jako-osuuksiin, joita alueita tänään Vihollinen vielä miehittää.

 

Otsakkeen kehotusta edeltää välittömästi sellainen totuus ja todellisuus, joka alkoi siis 60-luvun alussa ja on edelleen voimassa nykyisenä salatulla Armon hallintokaudella. Suomalainen käännös ”lopuksi” (Ef. 6:10) antaa vaikutelman siitä, että Paavali vetäisi tässä vain kirjeensä lopuksi tällaisen ”vanhan” totuuden.

 

6:10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.

alkukieleen on kirjoitettuna thou loipou [Strong G3063]. Ilmaisu tarkoittaa tarkalleen tästä lähtien tai tästedes, eikä suinkaan kirjeen ”lopetukseksi” tai ”päätökseksi”, kuten suomenkielinen käännös antaa ymmärtää (Zodihiatesin The Complete Word Study Dictionary, lyh. ZCWSD). Paavali välittää meille nykyistä vihollisuuttamme koskevan totuuden, joka tästä lähtien, tästedes (siis Efesolaiskierokirjeen julkaisemisesta lähtien) sisältyy Ympärileikkaamattomuuden evankeliumiin. Ts. 60-luvun alusta alkaen on tämä siunaava totuus ollut voimassa nykyisellä Jumalan Armon ja salatulla hallintokaudella eläville uskoville!
Siis.
6:10 Tästedes, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.

 

Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. (Ef. 6:11)

Put on the panoply of  God, to enable~ you to stand up to the stratagems of the Adversary, (CLV)

Alkutekstin ”pukekaa” tai ”put on” takaa löytyy vanhan kreikan endusasthe, joka ns. middle-luokkaisena verbinä tarkoittaa myös uskovan itsensä aktiivista osallistumista taisteluvarustuksensa ylläpitoon. Käännössanojen ”juonet” ja ”stratagems” takaa löytyy alkutekstistä methodeía; mikä tarkoittaa järjestelmällisesti suoritettavia menettelyjä. Menetelmiä, järjestelmällisten ja teknisten menettelyjen noudattamista tai toteuttamista jonkin asian käsittelyssä; tässä uskovan hengellisen elämän horjuttamisesa pois niistä todellisuuksista, joita hänelle tässä Efesolaiskirjeen alussa (Ef. 1:3-14) paljastetaan; tarkemmin /Ef_1:1-5/; /Ef_1:6-14/.

 

Sitten Paavali tuo esiin sen suojavarustuksen, jolla uskova voi Kristuksen Hengen vahvistamana mielensä alueella lujittua pysymään/seisomaan siinä hengellisessä todellisuudessa ja asemassa, joka hänellä on taivaallisissa Kristuksessa Jeesuksessa tänään totta ja voimassa.

 

  1. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä,

kreik. perizosamenoi, Strong G4024, being girded about. Tässä Apostoli viittaa siihen totuuden sanaan, joka on meille todellista ja voimassa tänä päivänä. Kyse on Ympärileikkaamattomuuden evankeliumista ja sen nauttimista uskonelämän varannoksi /2. Tim_2:15/. Tässäkin on alkutekstin kehotteessa middle -pääluokka, eli myös uskovan tulee olla tässä itse mukana so. kasvamassa tällä talouskaudella voimassa olevaan totuuden sanaan.

 

ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,

Ja tämän tiedostaminen, että olemme joka hetki täysin kelvollisia Kristuksessa, vanhurskautettuina ja vapaaksi julistettuina /Room_3:28/;  /Ef_4:22-24/. Vapautettuna elämään Jumalan lapsen vapaudessa. Tämäkin valtava totuus löytyy yksiomaan Paavalin evankeliumista: pelkän uskon kautta vanhurskauttaminen.

 

  1. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.

Tämä ”Eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa” -totuus ja kehotus liittyy olennaisesti nykyisen talouskauden käyttäytymismalliin. Ei käännyttämään ulkopuolella olevia /Ef_3:9-10//, vaan rakentumaan Kristuksen ruumiissa sen jäsenenä sillä paikalla, jonka Isä Jumala on määrännyt sekä tulevia taivaallisia tehtäviä varten. Ei nousta esivaltoja vastaan, vaan päinvastoin rukoilla niiden puolesta /1. Tim_2:1-4/.

 

  1. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,

with all taking up the large shield of faith, by which you will be able to extinguish all the fiery arrows of the wicked one.

Ja näitä kaikkia edellä olevia todellisuuksia ja siunauksia vastaan Vastustaja tietenkin hyökkää yrittäen meitä horjuttaa niistä taivaallisista lupauksista, jotka koskevat Kristuksen ruumiin jäseniä. Koskapa usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan puheen kautta, niin Paavalin evankeliumin sisältyvän totuuden sanan kautta saamme suojan noihin Saatanan horjuttamisyrityksiin, kuten ”ei kai tämä tällainen voi olla totta. koskapa suuri osa kristityistä näyttää uskovan asioista toisella tavalla”. Ei katsota ihmismääriin, vaan luotetaan yksin siihen, mitä meitä varten on kirjoitettu!

 

  1. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

Kun koko Efesolaiskirjeen sisällöstä on saatu vakuuttautua, me saamme (emme ota) pelastuksen kypärän. Ja sitten meille uskotaan hengen miekka – jumalallinen manifestaus ja puhe. Meillä ei ole mitään hyökkäävää voimaa paitsi Jumalan nimenomainen hengellinen julistus, jonka pahuuden henkivallat näkee ja kokee.

 

 

Ja miten?
Miten tämä tehdään?

  1. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;

During every prayer and petition be praying on every occasion (in spirit being vigilant also for it with eall perseverance and petition concerning all the saints, (CLV)

 

”joka aika” tai ”on every occasion” ei suinkaan tarkoita kokoaikaista, jatkuvaa rukoilemista ja anomista, vaan sopivan hetken (kreik. kairos) ja hetkien mukaisti.

Uskovalla on hyvä olla päivittäin tällaisia sopivia hetkiä, jolloin hän kääntyy Jumalan puoleen kaikella rukouksella ja anomisella. Kiittää näistä Efesolaiskirjeen lupaamista taivaallisista siunauksista ja sen kuvaamasta koko Jumalan taisteluvarustuksesta, jonka saamme Kristuksessa Jeesuksessa omistaa ja jonka turvin voimme lujittuen seistä ja pysyä pystyssäpäin.  Kun Efesolaisryhmän valtava sisältö saa avautua uskon elämämme todellisuudeksi, niin myös mielemme (pelastuksen kypärä) kiinnittyy näihin ylimaallisiin lupauksiin ja Jumalan Hengen miekka voin näkyä ja toimia voimallisena puheena myös noita taivaallisia vihollisiamme vastaan. Pahat henkivallat miehittävät vielä noita taivaallisia alueita, mutta ne tietävät menettämänsä ne pian Kristuksen ruumiille ja yrittävät palavin ja hämmennystä aikaansaavin nuolin peittää valittujen mielistä tätä todellisuutta. Mutta itse Jumala on antanut meille varman pelastuksen kypärän ja omalla Hengen miekalla Hän nyt itse sotii puolestamme. Ja tämän edessä pimeyden vallat vapisevat.

 

 

Efesolaiskirje – luku 6:17-24

 

Edellä Paavali on alkanut meitä ohjeistaa sellaiseen Jumalan puolustusvarustukseen, jolla voimme tänään vahvistua Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa (jae 10).
Kysymyksessä on nimenomaan nykyiselle talouskaudelle ilmoitetusta opetuksesta niin kuin jakeen 10. alku ”Tästedes” tai ”Tästä lähtien” (kreik. thou loipou) meille kertoo. Kun apostoli kirjoitti meille tämän evankeliumin salaisuuden, niin elettiin vuosikymmenen 60 alkua ja oli tapahtunut siirtyminen nykyiselle Jumalan armon hallintokaudelle. Tätä osoittavat myös Paavalin erityiset opetukset kirjeen alussa siitä, miten Israelin erityisasema oli tuolloin poistettu tältä talouskaudelta ja miten kaikkien kansojen valitut ovat tasaveroisina osalliset niihin taivaallisiin lupauksiin, mitä tässä kirjeessä meille paljastetaan.

Paavali kehottaa meitä edellä itse myötävaikuttamaan, olemaan aktiivisia, ”ruokkimaan itseämme (uutta luomustamme) säännöllisesti hänen evankeliumillaan. Tämä takaa sisäiselle ihmisellemme – uudelle ihmiselle Kristuksessa – terveen ja Kristuksen mielen mukaisen kasvun.

Ensin meidän tulee vyöttäytyä Paavalin meille täydelliseksi saattamaan Jumalan sanaan /Kol_1:25-26/: siihen totuuteen, mikä on voimassa eli totta nykyisella talouskaudella. Ja myös hänen evankeliumissaan ilmi tulevaan, Kristuksessa omistamaamme lahjavanhurskauteen. Ja siihen Paavalin välittämään kaiken kattavaan sovitukseen eli rauhan sanomaan. Ja kaikki tämä omistamaan uskon ja sen kasvamisen kautta.

Kyse ei ole ihmisen itsensä varustautumisesta vaan Jumalan taisteluvarustuksen päälle pukemisesta. Kun me näytämme vihreää valoa tälle kaikelle ja olemme siinä mukana, niin Jumala alkaa rakentaa meissä omaa taisteluvarustustaan.

Sitten Paavali jatkaa.

6:17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

(CLV) Eph 6:17
And receive~ the helmet of salvation and the sword of the spirit, which is a declaration of God.

Nyt Paavali siirtyykin aivan toisentyyppiseen varustautumiseen!
Nyt ei enää puhutakaan meidän ”vyöttäytymisestämme”. Ei enää puhuta meidän ”pukeutumisestamme”. Ei meidän ”kengityksestämme”.

Ei.
Vaan nyt Paavali puhuu siitä, mitä hänen edellä ohjeistamansa puolustusvarustautuminen saa aikaan Jumalan puolelta. Voimme tässä kuvaannollisessa roomalaisen sotilaan taisteluvarustuksen pukemisjärjesteyksestä päätellä sen viisauden, että ei kypärää eikä miekkaa voida ottaa varustukseen mukaan ennen kuin em. muu varustus on valmiina. Eli kun Paavalin evankeliumin erityisyys juuri meille osoitettuna evankeliumina alkaa meille selvetä – muuttua tiedostetuksi armon ja totuuden sanaksi mielissämme ja sydämissämme – niin Jumala itse pukee meille loppuvarustuksen.
Käännössanojen ”ottakaa vastaan” ja ”receive” takaa löytyy vanhan kreikan dexasthe, tarkoittaa pelkkää vastaanottamista. Tässä ei ole enää kyse yhtään meidän myötävaikuttamisesta tai ponnisteluista vaan siitä, että Jumala antaa. Jumala antaa meille hengellistä viisautta ja ilmestystä siihen, että tämä siunaava sana tulee meidän tiedostamaksemme sisäiseksi totuudeksi ja voimaksi, uskon pääomaksi. Tätä meidän tulee rukoilla ja anoa.

Jumala tarjoaa meille pelastuksen kypärän. Tässä ei tarkoiteta pelastusta synneistämme, vaan riittävää suojausta Pahuuden henkiolentojen menettelytapoja vastaan, niiden palavia – mieltä hämmentäviä, huolta ja epäuskoa aiheuttavia – nuolia vastaan. Tässä tarkoitetaan ”toivon” tai tarkemmin odotuksen kiinnittymistä ja pysymistä siinä, mikä meitä ylhäällä todellisuudessa jo tällä hetkellä odottaa. Kyse on pään eli mielen odotuksen kiinnittymisestä siihen mikä ylhäällä on. Odotuksen kiinnittymistä ylös, missä Kristuskin, seurakunnan Päänä, tänään on. Kyse on siitä, että ”meillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta” (Room.15:13).

Jumala tarjoaa meille Hengen miekan. Tämänkin saamme Jumalalta vastaanottaa. Tämäkin annetaan meille, kun meillä on varustevalmius sen vastaanottamiseen. Kyse on Jumalan Hengen puheesta. Alkukielestä löytyy käännössanojen ”sana” ja ”declaration” takaa kreikan rhema. Konkordanttinen menetelmä purkaa ”rheman” morfeemeiksi GUSH-EFECT, mikä voitaisiin kääntää voimalliseksi tiedoksiannoksi tai Jumalan Hengen puheeksi. Kyse on lopulta siitä, että ”itse Jumala alkaa sotia puolestamme” (2. Moos. 14:14). Termi ”rhema” esiintyy mm. jakeissa Room. 10:17; Matt. 4:4; Ilm. 2:16 ja Ilm. 19:15.

Meidän ulkoavaruudessa tapahtuva taistelumme on välienselvittelyä Kristuksessa meidän henkemme ja taivaallisten pahuuden henkiolentojen kanssa. Niiden pahuuden henkiolentojen kanssa, jotka vielä miehittävät noita taivaallisia alueita, jotka meille on merkitty ja jonne Kristuksen Hengessä meillä jo tänään on pääsy.

Me emme käy tätä taistelua lihallisesti, siis emme fyysisesti. Meille ei ole annettu tähän minkäänlaisia aineellisia välineitä ja aseita. Jumala itse taistelee meidän puolestamme voimansa sanalla, voimansa puheella, Hengen miekallaan. Kun annamme mielemme viipyä taivaallisella lupauksen ja odotuksen alueella, niin Jumala on voimallinen vartioimaan myös meidän sisimpämme ja ajatuksemme niissä aarteissa, jotka meitä ylhäällä odottavat.
Hengen miekalla eli Jumalan voimasanalla varustettuna on meillä riittävä aseistus kukistaa Saatanan valheelliset hyökkäykset mielemme alueelle /2. Kor_10:4-5/.

6:18. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;

(CLV) Eph 6:18
During every prayer and petition be praying~ ion every occasion (in spirit being vigilant also iofor it iwith eall perseverance and petition concerning all the saints,

 Ja kaikki tämä rukoillen, anoen ja kiittäen meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää kaikesta, minkä Hän on osaksemme lahjoittanut ja luvannut. Ja tehden tätä toistuvasti kaikessa kestävyydessä ja juurtuen siihen ”toivon” eli odotuksen sanaan, mikä meille tämän kirjeen 1. luvussa on ilmoitettu. Anoen, ”että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi meille viisauden ja ilmestyksen Henkeä Hänen tuntemisessaan” (Ef. 1:17). Niin että meidän sisäisen, uuden ihmisemme silmät avautuisivat näkemään sen toivon, mikä meille on luvattu ja tiedostamaan sitä Hänen voimansa ylenpalttista suuruutta meitä kohtaan: sitä samaa Hänen kyvykkyytensä (kreik. ischuos) suuruuden (kreik. kratous) vaikuttavuuden (kreik. energeian) mukaista voimaa, minkä Hän vaikutti Kristuksessa herättämällä Hänet kuolleista ja asettamalla Hänet voimassa kaikkia taivaita ylemmäksi (Ef. 1:18-23)!

6:19. ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,
6:20. jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niin kuin minun puhua tulee.

CLV Eph 6:19 – Eph 6:20
19  and fors me), that to me expression may be |granted, in the opening of my •mouth iwith boldness, to make known the secret of the evangel,
20  for which I am conducting an embassy in a chain, that in it I should be speaking boldly~, as I |must speak.

Nämä kaikki Paavalin evankeliumin viimeiset ja suuret meidän ”toivoamme” eli odotustamme koskevat salaisuuksien paljastukset annettiin Paavalille inhimillisesti katsoen toivottamassa tilanteessa: Rooman vankeudessa. Olosuhteissa joissa maailmankaikkeuden Herran suurlähettiläs oli vangittuna tuon ajan supervaltion, Rooman valtakunnan vankityrmässä!
Tänään me pystymme, tähän Efesolaiskiertokirjeessä paljastettuun Kristuksen Ilosanomaan pitäytymällä vahvistumaan Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa ja pitämään uskon Hengessä sen asemamme ja jako-osuutemme, mitä pahuuden henkivallat vielä miehittää.

Lopputervehdykset.

6:21. Mutta että tekin tietäisitte tilani, kuinka minun on, niin on Tykikus, rakas veljeni ja uskollinen palvelija Herrassa, antava teille siitä kaikesta tiedon.
6:22. Minä lähetän hänet teidän tykönne juuri sitä varten, että saisitte tietää meidän tilamme ja että hän lohduttaisi teidän sydämiänne.
6:23. Rauha veljille ja rakkaus, uskon kanssa, Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
6:24. Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta – katoamattomuudessa.

CLV Eph 6:21 – Eph 6:24
21  Now that you/ also may be |acquainted with my •acaffairs, and awhat is engaging me, all will be made |known to you by Tychicus, the beloved brother and faithful servant in the Lord,
22  whom I send tod you iofor this same thing, that you may |know our •concerns, and he should be consoling your •hearts.
23  Peace be to the brethren, and love with faith, from God, the Father, and the Lord Jesus Christ.
24  •Grace be with all •who are loving our •Lord Jesus Christ in incorruption! Amen!

  

p.s.

Niin kuin Israel odottaa tulevana maailmankautena Pahasta vapaata hallintokautta (”Päästä meidät Pahasta” -rukouspyynnön kirjaimellisesti toteutuessa Saatanan tuhatvuotisen vankeuden myötä) niin myös meidän tulevat kosmisen alueen siunauksemme fyysisesti toteutuvat, kun Saatana syöstään sieltä alas joukkoineen Maan päälle.

 

 

Efesolaiskirje – luku 6:14-16

 

Paavali on paljastanut tässä kirjeessään nykyistä seurakuntaa – Kristuksen ruumista – koskevat hengelliset siunaukset taivaallisilla alueilla (Ef. 1:3-14). Nämä salaisuudet on välitetty meille tiedoksi vasta Paavalin Rooman vankeuden aikana (60-luvun alussa) kirjoittamassaan Efesolais-kiertokirjeessä! Tämän meille ulkoavaruuden alueelle kohdistuvan odotuksen (”toivon”) eli armon vaikutuksen tietoisuuteemme saamiseksi ja siihen juurtumiseksi apostoli kehottaa meitä anomaan erityistä Hengen vaikuttamaa viisautta ja ilmestystä /Ef_1:17-18/. Tämän meitä koskevan toisenlaisen ja aikaisemman ”toivon” /Ef_1:12/ käsittämiseksi tarvitsemme Paavalin evankeliumin erityisyyden ja pyhyyden ymmärtämistä nimenomaan meidän ilosanomaksemme; ja sen erottamista Israelille luvatusta maanpäällisestä siunauksesta ja ”toivosta”. /tästä tarkemmin/

Niin kuin usko, toivo ja rakkaus ovat meidän Jumalamme nykyisen hallintokauden seurakunnalle jätettyjä armon vaikutuksia, ns. ”armolahjoja” /tästä tarkemmin/, niin myös meillä on tänään mahdollisuus vahvistua meitä koskevasta maapallon ulkopuolisen, kosmisen alueen, toivosta pitäytymällä siihen ilmoitukseen, joka on meitä varten tässä kirjeessä annettu.

6:14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,

(CLV) Eph 6:14
Stand, then, girded about your loins with truth, with the cuirass of righteousness put~ on.

Varustautuminen alkaa vyöttäytymisellä totuuteen. Vyöttäytyä -verbi perizosamenoi on alkukielessä ns. middle-pääluokassa, mikä tarkoittaa sitä, että ihmistä itseään kehotetaan olemaan aktiivinen osallistumisestaan totuuteen sitoutumisessa eli vyöttäytymisessä. Tekemään tätä säännöllisesti, pysymällä ja syventymällä siihen totuuden sanaan, minkä ylösnoussut Herra on meille Paavalin kautta tässä kirjeessä välittänyt.
Tämä on oleellista ja aivan tärkeää. Jos taas lähdemme sekoittamaan tänään voimassa olevaan Totuuden sanaan juutalaiselle kansalle annettuja lupauksia, ajaudumme uskonelämässämme väistämättä harhaan: pois tänä päivänä voimassa olevasta Totuudesta.
Tässä meille annetaan käyttäytymisen kehotteet nimenomaan ”pahuuden henkiolentoja vastaan taivaitten avaruuksissa” eli siihen miten meidän tulee pysyä lujina suhteissa niihin – eikä toisiin ihmisiin nähden. Vaeltamisen ja käyttäytymisen Totuudella Paavali viittaa tässä siihen opetuksen sanaan, jonka hän meidän tulevaisuutena ja toivona (uutena asiana) kirjeensä alussa meille paljastaa: ” joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa”. Hengessä nuo taivaalliset siunaukset on jo meille määrätty ja varmistettu, mutta niitä ei ole meille vielä kirjaimellisesti ja fyysisesti vapautettu. Tuo vapautus, pahuuden henkivaltojen poistaminen noilta avaruuksien alueilta, tapahtuu Jaakobin ahdistuksen aikana ylienkeli Mikaelin heivatessa Saatanan joukkoineen pois noilta ulkoavaruuksien (meille luvatuilta) alueilta Maan päälle /Ilm_12:7-19/.

Totuus varjelee meitä harhoilta. Totuus antaa vakautta uskonelämään ja varjelee ihmisopeilta. Harha taas vie uskovan ottamaan Israelin pöydästä, omimaan sille pyhitettyjä kansallisia lupauksia. Harha vie uskovaa kiinnittämään huomionsa maanpäällisiin asioihin ja ihmislähtöisiin uskonnollisiin tapoihin ja menoihin.

Sitten meitä kehotetaan laittamaan yllemme Vanhuskauden haarniska. Alkutekstissä meitä kehotetaan ”laittamaan päällemme” kreik. endusamenoi, joka teonsana on jälleen ns. middle-pääluokassa. Ts. meitä kehotetaan päivittäin pukeutumaan Kristuksen vanhurskauteen eli täydellisen uuden ihmisen kelpoisuuteen. Tämä tarkoittaa juurtumista uskossa siihen täyteen kelvollisuuteen Jumalan edessä, minkä kelpoisuuden me tänään Kristuksessa Jumalan lapsina jo omistamme.
Harha tässä asiassa vie meitä hankkimaan kelpoisuuttamme Jumalan edessä erilaisin teoin ja suorituksin. Harha tässä vie meitä tarkkailemaan syntisyyttämme ja syntejämme ja kääntämään katsettamme pois Kristuksen vanhurskaudesta ja uuden luomuksen todellisuudesta.

6:15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.

(CLV) Eph 6:15
and your feet sandaled with the readiness of the evangel of peace;

Tämä opetus liittyy päivittäiseen käyttäytymiseemme: ”eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa” (Room.12:18). Meillä ei ole taistelua tai sotatilaa ”uskomattomien” ihmisten kanssa, vaan pimeyden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Taistelu käydään – ei lihan ja veren kanssa – vaan niiden pahuuden henkivaltojen kanssa, jotka vielä miehittävät taivaallisia, meille merkittyjä, alueita hallussaan.
Kyse on Paavalin evankeliumin sovituksen sanasta. Siitä, että Jumala on sovittanut maailman itsensä kanssa ja antanut meille ”sovinnon viran” (2. Kor. 5:18-20).
Harha tämän totuuden ymmärtämisessä vie uskovia taas ”vaatimaan ja käännyttämään” ihmisiä tulemaan kaltaisikseen uskoviksi. Pitää muistaa, että Jumala on säätänyt maailman kansojen opetuslapsettamisen Israelille. Meidän tulevat – fyysiset ja hengelliset – tehtävät liittyvät taas maapallon ulkopuoliselle maailmankaikkeuden alueelle.
Tässäkin teonsanan ”sandaled” takaa löytyy alkukielen verbi hupodesamenoi middle -pääluokassa, mikä kehottaa uskovaa aktiivisesti myötävaikuttamaan tämänkin varusteen ylläpitämisen osalta: ”elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa” (Room. 12:18).

6:16. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet

(CLV) Eph 6:16
with all taking up the large shield of faith, by which you will be able to extinguish all the fiery arrows of the wicked one.

Jakeessa kehotetaan kaikessa edellä mainitussa varustautumisessa pitämään uskon pitkää suojakilpeä ylöspäin suunnattuna kreik. analabontes UP-GETTING! Siis ylöspäin, mistä pahan palavia nuolia on odotettavissa. Mieli siis tässäkin ylöspäin, sinne missä meidän yhdyskuntamme on /Fil_3:20-21/.

Kaikki edellä mainittu puolustusvarustus puetaan uskon kautta. Uskon, joka tulee Kristuksen Sanan, meille osoitetun totuuden sanan kautta. Uskon, jota ylläpidetään ja vahvistetaan kansojen opettajan evankeliumin kautta. Usko tulee ja vahvistuu ihmisessä säännöllisellä Kristuksen Hengen puheen kuuntelemisella hengen ja mielen alueella (Room. 10:17) /tästä tarkemmin/.
Harha tässä – Paavalin evankeliumin ”täydennykseksi” tuodut lisäopit, perimätiedot ja uskonnolliset seremoniat – saa uskon kilven laskeutumaan maailmaa kohti, ja Vastustaja pääsee palavilla nuolillaan vaikuttamaan uskovan mielessä epäuskoa, epätietoisuutta ja hämmennystä. Pois mielen siitä mikä ylhäällä on ja odottaa, mielen alas siihen, mikä Maan päällä on ja tapahtuu /Kol_3:1-3/.

On olennaista huomata, että nämä Efesolaiskirjeen loppuosan soveltamisohjeet liittyvät kirjeen alkuosan (Ef. 1:3-14) paljastukseen /tästä tarkemmin/. Tässä ei ole lainkaan kysymys uskovan vaelluksesta tai käyttäytymisen kehotuksista maanpäällisiä kanssaihmisiä tai esivaltoja kohtaan, joista kehotuksista on sekä opetukset että soveltamisohjeet annettu kirjeen keskivaiheilla – kuten myös muissa Paavalin kirjeissä.

Ei.
Vaan Paavali paljastaa tässä kirjeessään sen evankeliumin salaisuuden /Ef_6:19-20/, joka koskee meidän nykyistä asemaamme Hengessä ja myös fyysisesti asemaamme tulevaisuudessa taivaallisella, maapallon ulkopuolisella, alueella. Alueilla, joita vielä siellä asustavat pahuuden henkivallat pitävät hallussaan. Nykyinen puolustussota on kohdallamme täysin hengellistä ja siinä pysymme pystyssä pitämällä kiinni meille osoitetusta totuuden sanasta, uuden luomuksen vanhurskautetusta asemasta Kristuksessa sekä sovituksen ja rauhan sanomasta sen koko laajuudessaan.

 

 

Efesolaiskirje – luku 6:10-13

 

Efesolaiskirjeen alkuosa on tuonut esiin nykyistä armon talouskautta koskevan opetuksen ja totuuden sanan. Efesolaiskirjeen loppuosassa taas tuodaan meille vastaavat kehotteet tämän opetuksen mukaiseen käyttäytymiseen /tästä tarkemmin/. Aivan kirjeen lopussa Paavali ohjeistaa meitä vielä varustautumaan Jumalan koko sota-asulla (Ef. 6:13), voidaksemme tehdä vastarintaa ja pysyä pystyssä ulkoavaruuden pahuuden henkivaltoja vastaan, jotka pyrkivät pimittämään ja horjuttamaan uskovien mielistä heidän taivaallinen odotuksensa eli toivonsa ja kääntämään uskovien katseet Maan päälle ja täällä tapahtuviin asioihin. Nämä pahuuden voimat toimivat tänään näkymättömistä todellisina maailmanvaltiaina (Ef. 6:12; Luuk. 4:5-7). Meidän olisi hyvä muistaa tässä myös Paavalin varottavat sanat uskovia kohtaan: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat”. (1. Kor. 15:19). ”Toivoa”, odotusta tulee pitää yllä. Se on ikään kuin ” sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti” (Hepr. 6:19); meillä: taivaallisiin, ylimaallisiin tehtäviin ja omistuksiin.

On olennaista huomata, että nämä Efesolaiskirjeen loppuosan kehotukset ja opetukset liittyvät kirjeen alkuosan (Ef. 1:3-14) paljastukseen /tästä tarkemmin/. Tässä ei nyt ole lainkaan kysymys uskovan vaelluksesta tai käyttäytymisen kehotuksista maanpäällisiä kanssaihmisiä tai esivaltoja kohtaan, joista kehotuksista on sekä opetukset että soveltamisohjeet annettu kirjeen keskivaiheilla – kuten myös muissa Paavalin kirjeissä.

Kysymys on Efesolaiskiertokirjeen julkaisemiseen asti (noin 62 jKr.) vaietusta salaisuudesta ja sen paljastamisesta. Samalla on kyse Kirjoitusten summautumisesta täydelliseksi /tästä tarkemmin/. Meidän todelliset vihollisemme ovatkin tänään taivaan avaruuksissa, eivätkä tämän maailman ihmiset.
Ei.
Vaan meitä sen sijaan kehotetaan elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa /Room_12:17-18/. Vihollisemme pitävät kiinni vielä niistä taivaallisista alueista, jotka meille on luvattu. Kyse on meille annetusta toivosta, tulevaisuuttamme koskevasta odotuksesta.

6:10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
(CLV) Eph 6:10
For the rest, brethren mine, be |invigorated~ in the Lord and in the might of His •strength.

Jakeessa 10, kun käännös aloittaa sanalla ”lopuksi”, niin alkukieleen on kirjoitettuna thou loipou [Of-THE-rest; Strong G3063]. Ilmaisu tarkoittaa tarkalleen tästä lähtien tai tästedes, eikä suinkaan ”lopetukseksi” tai ”viimeisenä”, kuten suomenkielinen käännös antaa ymmärtää. Paavali välittää meille nykyistä vihollisuuttamme koskevan totuuden, joka tästä lähtien, tästedes (Efesolaiskierokirjeen julkaisemisesta lähtien) sisältyy Ympärileikkaamattomuuden evankeliumiin. Ts. 60 -luvun alusta alkaen on tämä siunaava totuus ollut voimassa nykyisellä Jumalan Armon ja salaisuuden hallintokaudella eläville uskoville!

6:11. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
6:12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
6:13. Sen tähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.

CLV Eph 6:11 – Eph 6:13
11  Put~ on the panoply of  •God, to •enable~ you to stand up to the stratagems of the Adversary,
12  for it is not ours to wrestle with blood and flesh, but with the sovereignties, with the authorities, with the world-mights of this •darkness, with the spiritual forces of wickedness among the celestials.
13  Therefore |take up the panoply of •God that you may be |enabled to withstand in the wicked •day, and -having effected~ all, to stand.

Paavali tuo esille (jae 11) sen, että Saatanalla on tietyt systemaattiset tavat horjuttaa Kristuksessa olevaa uskovaa. Alkutekstistä löytyy sanojen ”kavalat juonet” ja ”stratagems” takaa kreikan ilmaisu methodeia. Tämä termi esiintyy vain kahdesti Uudessa testamentissa; toinen kohta on Ef. 4:14. Methodeia tarkoittaa menettelytapaa, sellaista säännönmukaista ja toistuvaa toimintasarjaa, jota jonkin asian läpi viemisessä sovelletaan. Tässä: uskovan horjuttaminen mielensä alueella pois siitä taivaallisesta asemasta ja osuudesta, jonka tulevaksi hallinnoijaksi hänet on merkitty.

Jakeessa 12 Paavali tuo aivan keskeisen totuuden: me emme taistele toisia ihmisiä vastaan – toisin kuin on Israelin kohdalla. Tätä Paavalikin tarkoittaa sanoessaan ”mutta meillä ei ole taistelu”.  Israelin lupaukset liittyvät tämän Maan päälle ja siten heidän sotimisensa käydään ”lihaa ja verta” vastaan eli vihamielisiä ihmisiä ja kansoja vastaan. Vanha testamentti todistaa tästä, samoin monet historian aikaiset juutalaisvainot – ja tietenkin vielä edessäpäin oleva Jaakobin ahdistuksen aika. Niin kuin heidän apostolinsa Pietari kirjoittaa Saatanasta: ”Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura” (1. Piet. 5:8).  /tästä tarkemmin/

Tämä hengellisen taisteluvarustuksen pukemisen kehote liittyy ainoastaan uskovien vaellukseen ja käyttäytymiseen pahuuden henkivaltoja kohtaan ulkoavaruuksien alueella!
Uskovan maanpäällistä vaellusta koskevat kehotteet on meille aiemmin esitetty luvuissa 4 ja 5.

Meidän vihollisemme puolestaan toimivat taivaitten avaruuksien alueella. Meidän vihollisemme ovat ulkoavaruuden alueella toimivat erityyppiset vihamieliset henkiolennot ja -vallat. Meidän tulisi aina muistaa, että ne, jotka vastustavat meitä, ovat vain henkisten voimien käyttämiä välittäjiä ja kohdella heitä vastaavasti. Meidän paikkamme ei ole painia veren ja lihan kanssa, vaan katsoa ihmis-instrumentin taakse todelliseen vastustajaan henkimaailmassa. Meidän taisteluamme ei käydä fyysisellä alueella vaan Hengen alueella. Meitä kehotetaan elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Meitä kehotetaan vaeltamaan kenkinämme valmius rauhan evankeliumille (Ef. 6:15).

Niin kuin Israel kirjaimellisesti odottaa Messiastaan Maan päälle ja Hänen mukanaan kaikkia niitä ”luvatun Maan” siunauksia, joita sille on Kirjoituksissa luvattu, niin meidänkin tulisi vastaavalla tavalla vahvistua Maan ulkopuolella oleviin universaalisiin, ”taivaallisiin” lupauksiin: ”luvattuun tähtitaivaan alueeseen”, jotka tämän kirjeen alussa meille paljastetaan.

Ja vielä kerran.
Paavali piti tätä toivomme ja odotuksemme tiedostamista uskovien keskuudessa niin tärkeänä totuutena, että hän kirjoitti:
Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. (1. Kor. 15:19)

 

 

Efesolaiskirjeen rakenne

 

Konkordanttinen työskentely on paljastanut myös Paavalin kirjeiden sisään rakennetun teema-rakenteen. Yleisesti on tiedossa, että kirjeet jakautuvat keskivaiheilta kahteen osaan: alun opilliseen (tiedolliseen) ilmoitukseen ja sitten lopun vaellusta koskevaan (kehottavaan) osuuteen.
Mutta kirjeissä on tunnistettava vielä tarkempi rakenne: rakenne, jota voitaisiin kuvata halkaistun sipulin mallilla.

Tämä tarkoittaa sitä, että jokaiselle teoriaosuudelle on kirjeen sisältä tunnistettavissa sille vastaava käytäntöosuus, ikään kuin peilikuva. Rakenteen rungon muodostavat teema-osiot, joiden vastakappaleet löytyvät sekä teoria- että soveltamisosioista.
1. (uloin) kerros käsittää kirjeen alun ja lopun vastaavuudet ja viimeinen (sisin) kerros kirjeen kohdan, jossa viimeinen opetusosio kohtaa sitä vastaavan käytäntöosion. Ao. mallin kuva auttanee ymmärtämään tätä ilmoitusrakennetta.

 

Oppi / teoria

 

Teema

 

Vaellus /käytäntö

 

1:1 Paavali – 1:2 Armo, rauha
armo
tehtävät – terveiset Tykikus 6:21-22,
Rauha, armo 23-24
1:3-14 taivaalliset siunaukset,
pyhät
yhteisiä osuudensaajia – rukous taivaallinen taistelu 6:10-17,
Paavali 18-20
1:20 – 2:10 jäsenet,
Kristuksessa
yhteinen, ykseinen ruumis Herrassa,
Pää 5:21 – 6:9
2:11-22 uskovat,
uusi ihminen
yhteisiä omistajia uskomattomat,
uusi ihmissuku 4:17 – 5:20
3:1-13 Armo kansoille tänään summaus Aikaisempi armo kansoille 4:7-16
3:14-21 Isän luokse voimassa pyyntö – lohdutus pyhille vaellusta varten 4:1,6

 

WP2Social Auto Publish Powered By : XYZScripts.com

Ota yhteyttä